sunnuntai 22. toukokuuta 2016

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXIV

1. Suomeen mahtuu miljoonia lisää osa montasataakuuskytviis

Onhan se tietysti selvää, että jokaisella on oikeus puhua läpiä päähänsä niin paljon kuin huvittaa. Se kuuluu sananvapauteen. Sananvapauteen täytyy kuulua tietysti sekin, että lausuttua horinmummoa voi myös kommentoida. Erityisesti sillä on merkitystä silloin, jos horinmummo on julkaistu valtamedian puolella ja siellähän kommentointi, varsinkin negatiivinen sellainen mielellään määritellään vihapuheeksi. Iltalehti jos mikä on valtamediaa ja tarkastellaanpa sieltä löytynyttä tuoretta blogipläjäystä jossa heppu nimeltä Alan Salehzadeh pistää Suomen asiat kerralla uusiksi ja aikaisempaa huomattavasti paremmalle tolalle. Salehzadehin idea on uusi ja mullistava eikä sitä olla aikaisemmin esitetty kuin montasataakuuskytviis kertaa mikä tietysti osoittaa hyvin valtamedian uskomaan toiston voimaan. Kukas jätkä se siellä koppalakki-Saksassa muuten uskoi samaan ja kehitti idean äärimmilleen?

Vaan kuinkas tämä heppu sitten pistää Suomen paremmalle tolalle? No maahanmuutollapa tietenkin. Antaa hepun itse kertoa:

Suomi on harvaan asuttu maa jonka asukkaista suuri osa keskittyy maan etelä- ja keskiosiin. Ranskan pinta-ala on alle kaksi kertaa suurempi kuin Suomen, huolimatta siitä että siellä asuu yli 66 miljoonaa ihmistä. Tämän perusteella Suomeen mahtuisi kevyesti pari miljoona ihmistä lisää – Suomessa kyllä riittää metsää, vettä ja saunoja uusille asukkaille.


…maantieteilijänä suosittelen, että olisi hyvä mikäli Suomen väestö kaksinkertaistuisi alla olevilla keinoilla:

Suomi voisi ottaa esimerkiksi lapsia orpokodeista ympäri maailmaa, rekrytoida eri puolilta maailmaa molempaa sukupuolta olevia nuoria erityisesti köyhiltä alueilta, tehdä sopimuksen YK:n kanssa ihmisten tuomiseksi kriisialueilta Suomeen. Näillä keinoilla pystyisimme ratkaisemaan Suomen ongelmia tulevaisuudessa sekä pelastamaan hädänalaisia ihmisiä. Ehkä alussa saattaa tulla väliaikaisia paineita ja talousongelmia, mutta tulevaisuudessa saadaan Suomen asioita kuntoon asukkaita, kulutusta, veronmaksajia ja työvoimaa lisäämällä.

Oletettavasti kyseinen Salehzadeh edustaa osaltaan sitä linjaa, jonka mukaan jokainen maahan tullut henkilö, kieli- ja ammattitaidottomanakin jollain ihmeellisellä tavalla kasvattaa nettoveromarkkojen määrää, vaikka viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana asian todellinen laita on selvinnyt oikein hyvin niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa sekä niitten veromarkkojen kanssa että sen kanssa kuinka kyseiset ihmiset ovat kiittäneet kantaväestöä saamastaan ylläpidosta. Ehkä Salehzadeh kuuluu niihin ihmisiin, joitten mielessä bruttokansantuote itsessään luo hyvinvoinnin, tosin sillä ajattelutavalla suomalaisten kannattaisi särkeä jokainen maassa oleva ikkuna maanantaina, korjauttaa ne tiistaina, särkeä uudestaan keskiviikkona jne. Järkeähän touhussa ei olisi, mutta bruttokansantuote kasvaisi ja tietyn ajattelutavan mukaan se toisi maallemme ennennäkemättömän hyvinvoinnin.

Sinänsä kyseisen Salehzadehin ajattelutavassa on jotain kaunista jota voisi verrata lapsenuskoon. Eli jos muualta tänne rahdattu ihmismäärä x on aiheuttanut viimeisen neljännesvuosisadan aikana pelkkää persnettoa ja kertakaikkista harmia, niin ehkäpä muualta rahdattu ihmismäärä x potenssiin kaksi jotenkin kääntäisi asian päälaelleen. Vaan annetaanpa Salehzadehin jatkaa. Onhan hän kumminkin ”geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija”. Ja hän lyö pöytään kortin, joka hämmästyttää meitä ennenkuulumattomuudellaan:

On hyvä muistaa, että myös suomalaisia on sankoin joukoin maahanmuuttajina eri puolilla maailmaa. Suomesta on muuttanut maailmalle eri lähteiden mukaan arvioilta noin puoli miljoonaa ihmistä. Pelkästään Ruotsissa on satoja tuhansia suomalaisia maahanmuuttajia. Sen sijaan tänne on tullut maahanmuuttajina vain noin yksi kolmasosa tuosta määrästä.

Hotellin respassa todetaan, että tämä peruste haittamaahanmuutolle näyttää olevan yksinkertaisesti kuolematon, sillä vaikka se on röhönaurettu nurin noin miljoonaan kertaan niin aina se tuodaan esille. Uudestaan ja uudestaan aivan kuin se oltaisiin keksitty ensimmäistä kertaa tuhannetta kertaa. Pistää vaan ihmettelemään taas kertaalleen, että missäs se olikaan se suomalaisia varten perustettu automaattinen elätys- ja puolestaloukkaantumiskoneisto niin Ruotsissa, Yhdysvalloissa kuin Australiassakin? Ja missä taas puolestaan Suomessa on se ylikuumentunut liukuhihnateollisuus, joka tarvitsee aina vain lisää ruuvinkiristäjiä, joitten kielitaidolla ei ole niin suurta lukua? Mutta eihän Salehzadeh sellaiseen vastaa, sillä hän lyö läpeen uuden vaihteen:

Oikeastaan me olemme kaikki maahanmuuttajia, koska DNA-tutkimusten perusteella kaikki ihmiset ovat Afrikasta kotoisin ja suurin osa eurooppalaisista on lisäksi alunperin tullut Lähi-idästä.

Tämä ei käsittääkseni ole syy muuttaa Eurooppaa uudeksi Afrikaksi tai Lähi-idäksi. Sinänsä me kaikki polveudumme myös aikanaan kuivalle maalle nousseista kaloista, joten sen ajattelutavan mukaan me voimme kaikki laittaa jalkaamme chigagosaappaat, hypätä jortaniin ja palata sinne, mistä olemme alun perin kotoisinkin ja toivoa, että ehkäpä upotessamme onnistumme kasvattamaan itsellemme kidukset. Vaan antaapa Salehzadehin jatkaa:

Kuvitelkaa mitä tapahtuisi, jos Suomen asukasmäärä kaksinkertaistuu:

Saadaan uutta energiaa ja työvoimaa, perinnölliset sairaudet helpottavat, Suomen harva-asutusalueet vähenevät, suomen ja ruotsin kielen puhujat lisääntyvät, ehkä myös saamen kielen puhujamäärä kasvaa, yksinäisyys vähenee, maatalouden tuotanto kehittyy, väestörakenne saa uutta verta ja Suomi kansainvälistyy kuten Australia tai USA ja Kanada.

Näitä juttujahan on kirjoiteltu kieli poskessa Hommaforumin ”tee paras mokutuskirjoitus”-kilpailuissa. Sinänsä voi antaa pluspisteet siitä, että häiskän kirjoitus todellakin sisältää yhden uuden elementin, sillä en ole vielä kuullut, että saamelaiskulttuurikin voidaan pelastaa arabijätkillä, jotka eivät tykkää ohrapuurosta. Ehkä kannattaisi ottaa yhteyttä pohjoisiin vastaanottokeskuksiin ja kysyä, että kuinka moni turvapaikkahuilailija on alkanut opetella saamen kieltä, kulttuuria ja porotaloutta.

Jos vetäisemme kielen poskesta ja ajattelemme ”mitä tapahtuisi”-kysymystä niin äkkiseltään Suomen väestön kaksinkertaistaminen kertapaukauksena toisi maahan viisi miljoonaa muutenkin vähäisten nettoveronmaksajien elätettävää. Koska veroprosenttia ei voi nostaa yli sadan, se tietäisi maan välitöntä ja ällistyttävän komeaa pankrottia, sen jälkeen yhteiskuntarakenteen romahtamista ja kaaosta, mutta olisihan Suomi kuitenkin kansainvälisempi kuin ennen.

Sinänsä hotellin respassa ollaan täysin samaa mieltä Salehdzadehin loppulitviikin kanssa:

Tuleva Suomi voisi olla mielenkiintoisempi kuin osaat kuvitellakaan!

Ja tämä on varmasti totta. Tosin termi ”mielenkiintoinen” ja ”miellyttävä” tarkoittavat kahta eri asiaa.

2. Anarkistista elämysmatkailua

Maanantaina, yhdeksäs toukokuuta tuhopoltettiin kuusi henkilöautoa ökyrikkaassa Monacossa… anteeks… nyt tuli virhekytkentä… siis kuusi henkilöautoa kyllä tuhopoltettiin, mutta se tapahtui enempi persaukisena tunnetussa Myllypuron lähiössä Helsingissä. Helsingin pelastuslaitos arvioi myös osaltaan, että henkilöautot on sytytetty tahallaan tuleen. Sen jälkeen uutisointi asiasta on ollut vähäistä, vaikka aihetta sinänsä olisi, sillä anarkistien Takku-netissä itseään nimellä ”Wildfire Cell” kutsuva ryhmittymä otti vastuun tuhopoltoista. Kiitokset vinkistä vakiokommentoija Viikon Radiokasvolle.

Vaan mitäpäs tämä ryhmittymä sitten totesi?

Otamme vastuun koordinoiduista tuhopoltoista Myllypuron alueella, Helsingissä, aikaisina tunteina 9.5.2016, joiden aikana 6 autoa, jollain paskalla asuinalueella ja kaivinkone erään rakennustyömaan laidoilla luovutettiin nihilististen liekkien kostolle.

Tulemme jatkamaan autojen polttamista misantrooppisen ajattelumme manifestina, joka virtaa lävitsemme, joka iskee yhteiskunnan moraalisia arvoja vastaan, joka irtaantuu “normaaliuden” tukahduttavasta otteesta ja joka aiheuttaa pelkoa ällottävissa “kunnon kansalaisten” laumoissa, joiden innokas yhteistyö teollisen yhteiskunnan kanssa on vastuussa kaiken maanpäällisen elämän sukupuutosta ja joka aiheuttaa meissä ainoastaan täydellistä halveksuntaa ja vihaa heitä kohtaan.

Tulee muistuttaa, että nämä ”normaaliuden tukahduttavassa otteessa” elävät kansalaiset vastaavat myös näitten misantrooppisen ajattelun edelläkävijöitten elatuksesta. Misantropiahan tarkoittaa ihmisvihaa, ja näitten tavallisten ihmisten elättämien ihmisvihaajien kannattaisi elää oppiensa mukaan ja aloittaa vihaamansa  ihmiskunnan apuharvennus itsestään. Esmes hyppääminen korkealta paikalta tai hukuttautuminen voivat olla toimivia keinoja. Tuliaseita en suosittele, sillä toheloimisen vuoksi luoti saattaa sattua johonkin täysin viattomaan ihmiseen.

Näillä tuttipulloterroristeilla on viesti inhoamilleen tavallisille ihmisille, jotka elättävät nämä tuttipulloterroristit:

Mitä tulee jokapäiväisen elämän orjiin, “kunnon kansalaisiin” ja “työläisiin”, jotka niin auliisti uhraavat yksilöllisyytensä, vastuunsa ja vapautensa tullakseen vain yhdeksi naamaksi lisää yleisön joukossa, valmiina palvelemaan itseluomia johtajiaan. Siitä vaan, jatka nöyrän elämäsi elämistä ja vastuun väistelyä... se ei tule onnistumaan, me olemme tulossa sinun luoksesi! Kaaoksen ja amoraalisten hyökkäysten edistämiseksi.

Sehän on selvää, että mikäli ”yksi meistä naamoista yleisön joukossa” yhyttää nämä sankarit tontillaan roplaamassa autoaan ja mäiskii heistä pesäpallomailalla, niin yllättäen nämä sankarit alkavat huutaa avukseen niin poliisia, ambulanssihenkilökuntaa kuin oikeuslaitostammekin. Sillä tokihan heidän missionsa on niinqu oikeutettu ja siitä tulee heille hyvät leikkipartisaanifibat joten eihän sitä saa häiritä ja jos sitä häiritään niin ilman muuta he ovat silloin oikeutettuja järjestäytyneen yhteiskunnan kaikkeen mahdolliseen apuun.

Sinänsä esittämäni pesäpallomailaratkaisu on vanhanaikainen. Isä-Perskeles kehitti jo aikanaan  toisenlaisen menettelytavan, josta kirjoitin jutun ”Antifasistinen Taisteluryhmä” pari vuotta sitten. Muutama tunti meditaatiosessiota suossa toimii paljon paremmin. Luovutan tämän menettelytavan lukijoitten luovaan käyttöön. Ja ihmettelen samalla, että nyt kun kerrankin olisi mediallemmekin tarjolla selkeästi organisoitunutta han-suomalaista terroristitoimintaa, niin miksi ei lööpit huuda? Kun kerran lakana päällä valokuvattu mieskin pääsee lööppeihin ja saa peräänsä puolet Suomen poliisikunnasta. Vaikkei hän oikeastaan yhtään mitään tehnytkään.

Tulee muistaa, että tuttipulloterroristi on totaalisen riippuvainen siitä yhteiskunnasta jota hän esittää murskaavansa. Hänellä ei ole kykyä murskata minkäänlaista yhteiskuntaa saati sitten rakentaa jotain toista sen tilalle. Hän elää elämysmatkaansa halveksumansa yhteiskunnan tissiä imien.

3. Jotain ihan muuta 37,24

Meikäläinenkin on lukenut aikanaan kaikki Harry Potter-kirjat. Ne olivat mielestäni ihan suht mukavia ja luettavia kirjoja, alkaen jonkunlaisesta lasten fantasiakirjallisuudesta päätyen hyvinkin synkkään aikuisten vastaavaan sellaiseen. Ihan mukava tarina, mukava juonen kehittäminen ja niin edelleen. Jälkeen päin sitten alkoi ottaa hieman päähän, kun J.K. Rowling alkoi sitten selittää kirjojaan läpi. Ne olivatkin rasisminvastaisia kirjoja ja Dumbledorekin oli tuhkaluukun miehiä. Olisin ehkä pärjännyt ilman tätäkin.

Mutta se ei ole tämän kirjoituksen pääidea. Vaan se, että J.K. Rowlingilla ei ole minkäänlaista käsitystä joukkueurheilusta. Hänen kehittämänsä laji huispaushan on ehkä kaikkien aikojen typerin laji. Ei varmaankaan lajina, sillä jos se olisi oikeasti olemassa niin sehän olisi varmasti erittäin vauhdikasta ja viihdyttävää katsottavaa. Mutta sen säännöt ovat älyttömät.

Ottelussahan mäiskitään maaleja ja tehdään pisteitä, mutta niillä ei ole minkään merkitystä sillä ottelun voittaa joka tapauksessa se joukkue jonka ”etsijä” saa kiinni ”siepin” ja tienaa sillä 150 pistettä ja siepin löydyttyä ottelu loppuu. Koko kirjasarjassa oli yksi ainoa ottelu jossa toinen joukkue oli tehnyt niin paljon pisteitä että siepin kiinni saanut joukkue hävisi.

Kyseisessä lajissahan olisi aivan sama, vaikka pääosa joukkueitten jäsenistä löhöilisi nurmikolla ja joisi keskenään kermakaljaa kaikessa yhteisymmärryksessä samaan aikaan kun etsijät kyttäisivät sieppiä. Tilannetta voisi verrata siihen, että jääkiekko-ottelu on tilanteessa 7 – 1 ja silloin erotuomari viskaa salavihkaa kentälle Kultaisen Kiekon, ja se joukkue joka saa kiekon maaliin saa 20 maalia ja samalla ottelu loppuu. Ketä sellainen ottelu kiinnostaa?

Vaan ehkäpä tämä tästä fantasiakirjallisuudesta tällä kertaa. Palaan asiaan vaikkapa vuonna 2021 mikäli blogia silloin pidän.

Jääkiekko on huomattavasti mielenkiintoisempi laji kuin huispaus. Niinpä hotellin respastakin toivotetaan Leijonille menestystä finaaliin. Hyvän turnauksenhan pojat ovat pelanneet.


Suomalaisten velhojen ja noitien suosima "Talonmies Pikkarainen"-mallinen lentolaite.

38 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Alan Salehzadeh: "maatalouden tuotanto kehittyy"

Jonkin verran aihetta tuntevana voin todeta, että vaikka meillä onkin globaali kilpailu monella elinkeinoelämän osa-alueella, niin kaikista vaikeinta on maataloudessa. Siellä kun ei ole sellaista vaihtoehtoa kuin "palvelu". Kun KONE rakentaa hissejä, niin sen liikevaihdosta kuitenkin ylivoimainen valtaosa on palvelua. Myyntiä, korjausta, huoltoa jne. Maataloudessa sama ei vaan onnistu. Ainoa keino menestyä maataloudessa on hioa oma tuotannon prosessi viimeisen päälle kuntoon. Globaalissa kilpailussa ei auta, jos emäntä hoitaa bed and breakfast -palveluita isännän paijatessa luomulampaita päreen valossa. Suomeksi sanottuna Alan Salehzadehin visio on niin umpityperä kuin joku ajatus vaan voi olla.

Harry Potter: "huispaus" Eikös nyt kuitenkin ollut se Jaska Brownin lanseeraama gabala gabala vai mikä se nyt olikaan, joka oli vielä typerämpi laji? Jos en väärin muista, Ykäkin seurasi - ellei peräti harrastanutkin - lajia jokunen vuosi sitten...?

Lone kirjoitti...

"Tämän perusteella Suomeen mahtuisi kevyesti pari miljoona ihmistä lisää – Suomessa kyllä riittää metsää, vettä ja saunoja uusille asukkaille."

Höhöhö, sitä yritettiin täälä pohjoosessa ja jätkät katosi yhtäkkiä jonnekin. Ei tila, metsät ja saunat kelvanneet ja taitavat olla matkalla kohti Helsingin metsää, vettä ja saunoja. Toisaalta talvella ei tyyppejä näkynyt edes sen vertaa, etten usko rohkeita olevan ainakaan pohjoisen tilan käyttäjiksi. Olisi voinut Salezadeh edes kysyä kiinnostaako maamiehiä muuttaa jäätyneeseen helvettiin keskellä ei mitään, ennen kuin hän päätti markkinoida tätä ideaa. Vai tarkoittaako hän kenties, että suomalaiset voivat muuttaa metsään pois alta? Ei kuulosta niin pahalta.

Mietin myös miksi Salehzadeh ja muut mamumieliset vihaavat luontoa niin polttavalla vimmalla, että he aina vaativat sen jyräämistä maahanmuuttajille. Tällä mentaliteetilla tuhotaan koko ihmiskunta hujauksessa.

Nyreä kirjoitti...

Tuo maantieteilijä Salehzadehin ajatus tuplata Suomen asukasluku on jännä siltä kannalta, että eihän Suomen väentiheys olekaan kuin ylivoimaisesti suurin omilla leveysasteillaan. Jo Ruotsissa asukastiheys näillä samoilla korkeuksilla (60 astetta ja siitä pohjoiseen) on enää kolmannes Suomen vastaavasta.

Maantieteilijänä Salehzadeh varmaan tietää, että vaikka Suomen asukastiheys onkin pienempi kuin maailman keskimäärin, niin silti maailmasta löytyy tusinan verran kymmenkertaisesti Suomen kokoisia alueita, joiden asukastieheys on paljon alhaisempi.

Jos mennään toiselle puolen maapalloa, Alaskassa on merivirroista johtuen vastaavanlainen leveysasteisiin nähden suhteellisen leuto ilmasto. Pintaahan Alaskassa on yhden Fennoskandian verran - ja väkeä peräti reilut seitsämänsataa tuhatta.

Täällä blogimaailmassa joku ehätti kehumaan Anchoragen loistavaa monikulttuurisuutta. Sehän on maailman johtavan supervallan suuri sotilastukikohta, jossa melkein puolet Alaskaa asuu - sellainen Itänaapurin Murmanskia vastaava. Kummankaan tukikohdan ylläpito ei luonnolisesti ole paikallisen väen varassa, vaan hoidetaan etelämmiltä leveysasteilta.

Tuo osaltaan kuvaa havaintoa, että monikulttuurisuus muistuttaa bilettämistä - kivaa, kunhan vain joku muu siivoaa jäljet ja kustantaa ne "viulut".

Ekku kirjoitti...

Suomessa on oletettavasti näinkin vähän asukkaita siksi, että ehkäpä maa ei suosiolla elätä enempää?

Suomessa kun ei harjoiteta samanlaista väestön lisäystä kuin Afrikassa, jossa lapsia tehdään niin paljon, että osa niistä joutaa kuolemaan nälkään...

Jaska Brown kirjoitti...

Heh, vihdoinkin joku kirjoittaa samasta Potter-havainnoista mikä ärsytti itseäni kirjasarjaa lukiessa suunnattomasti. Tuossa pelissähän ylivoimainen voittotaktiikka olisi ollut olla välittämättä paskaakaan mistään muusta ja heittää kentälle seitsemän (jos muistan pelaajamäärän oikein) etsijää (jos muistan pelipaikan nimen oikein) jahtaamaan sieppiä (jos muistan pelivälineen oikein). Millään muulla kun ei loppujen lopuksi ole väliä.
Rowlingin idea kaiken nollaamisesssa yhdellä asialla on jopa hurjempi kuin IIHF:n lätkän MM-kisojen formaatti, jossa kaikki kulminoituu yhteen ainoaan otteluun eli puolivälierään. Lähes varmasti isot maat selviävät joka tapauksessa alkulohkossaan neljän joukkoon, jonka jälkeen puolivälierätappio on katastrofi ja voitto taas vie mitalipeleihin, jota käytännössä mikä tahansa maa voi pitää jonkinmoisena onnistumisena. Ainakin kun huomioi, että kuusi huippumaata ovat oikeastaan tasavahvoja, koska kaikki pelaavat B- tai C-maajoukkueillaan.

Salazdahhöhhin vai miten se nimi nyt kirjoitetaankaan, ideasta ei voi mitään muuta kuin todeta, että maantieteilijänä hän ei ole ainakaan perehtynyt ekologiseen jalanjälkeen, jonka suuruus näissä arktisissa oloissa on kehitysmaalaiselle moninkertainen. Toki täytyy myös todeta, että onhan periaatteessa mahdollista, että hän fiksuna miehenä on vain vetänyt satanen lasissa kieli poskessa satiiria. Mutta siinä tapauksessa hän ei ole tutustunut skeneen riittävästi ymmärtääkseen, että mitään niin typerää ei voi edes esittää etteikö sitä otettaisi vakavasti. Ainakin jos esittäjällä on erinomainen maastosuojaväri, mille hän ei toki itse voi yhtään mitään. Kuten ei sillekään, että vihervasemmisto suhtautuu rasistisesti eikä esitä tällaiselta taholta tuleville näkemyksille mitään kriteerejä.

Ibn Matti kirjoitti...

Salehzadeh tosiaan välillä kirjoittaa yhtä ja välillä toista. Hänellä tuntuu kuitenkin olevan realistinen näkymys mm. islamista ja sen vaikutuksista. Vai olisiko hän niin ovela, että välillä laitetaan joku "suvaitsevainen" kirjoitus väliin, jotta saadaan myös näitä "suvaitsevaisia" lukijoiksi, ei kai nyt sentään... Hänellä on välillä kuitenkin oikein hyviä pohdintoja.

Harry Potter kuvaa hienosti maailman nykyisiä tapahtumia. On tahoja (Potter, Feeniksin kilta, Dumbledor) jotka varoittavat vaarasta (Voldemort ja kuolonsyöjät), mutta kukaan ei usko heitä, vaan valtamedia (Päivän profeetta-lehti) vaikenee ja sen sijaan pilkkaa varoittajia (Potteri ja Dumbledoria, joka erotetaan rehtorin virasta). Ainostaan noitamaailman roskalehti (paikallinen MVlehti) julkaisee Potterin haastattelun, jossa hän kertoo, että Muh..Voldemort on palannut.
Kuolonsyöjät alkavat tehdä pahoja taikoja (terrori-iskuja), mutta edelleen niitä vain vähätellään, vaikka ihmiset alkavat olla jo peloissaan eikä tavallisilla ihmisillä (jästeillä) ole mitään käsitystä, mitä on tapahtumassa.
Viranomaiset (Pimento) vaientevat totuudenpuhujat (Potter) määräämällä heille julmia rangaistuksia (Potter joutuu kirjoittamaan omalla verellään "En saa valehdella" jotain sata kertaa) ja sanan-sekä kokoontumisen vapautta rajoitetaan (kielletään Tylypahkan kaikki kerhot ja ne saa uudelleenperustaa vain Pimennon luvalla), koska viranomaiset (Pimento) ovat saaneet viitteitä vastarintaliikkeestä (Albuksen kaarti).
Lopulta tilanne eskaloituu, hallitus korvataan Voldemortin hallituksella, vääräuskoiset (kuraveriset ja jästit) joutuvat vainotuiksi, ja vastarintamiehet joutuvat menemään maan alle.
Pimeä Lordi ja kuolonsyöjät tuhotaan lopulta hävittämällä heidän ideologiansa (Hirnyrkit) ja tappamalla Voldemort (hän tosin tavallaan kaatuu omaan miekkaansa). Se onkin ainut tapa tuhota ideologia, joka herää aina uudestaan henkiin kuin ilmestyskirjan peto. No, ehkä Rowling sitten tarkoitti sillä ideologialla rasismia, eikä suinkaan jotain muuta iillä alkavaa...




Anonyymi kirjoitti...

Mikä kumma siinä on, että media ei halua uutisoida ääri- ja anarkovasemmistolaisten väki- ja ilkivallanteoista tekijöitä julki tuoden? Miksi anarkomarkojen henkilö- ja rikoshistoriaa, elämäntilannetta, parisuhdemenneisyyttä, päihdehistoriaa ja -nykyisyyttä... ei uutisoida samalla innolla kuin Soldiers of Putin -katupartioiden, nuivinaattoreiden, kansallismielisten... ?

Tunnen joitakin näistä anarkomarkoista pitkän ajan takaa. Tuttipulloterroristi on osuva termi. Keppanareppana, pössyvässy jne. sopisivat myös. Peruskaava on se, että oman persoonan heikkoudet nähdään jonkin epäterveen rappioromantiikan kautta positiivisina merkkeinä ja itseltä puuttuvia ominaisuuksia kuvitellaan samaistumisryhmän yhteisiksi piirteiksi. Sitten muutama häikäilemätön ammatti- ja elämäntaparikollinen käyttää näitä torveloita maksimaalisesti hyväksi.

Toi "Talonmies Pikkarainen" -malli ei muuten sovi lentämiseen. Sen sijaan tuttipulloterroristien häätämiseen se on ihan oiva peli jos sitä osaa käyttää.

Castor kirjoitti...

Pitkähkön tauon jälkeen (ollut töitä enemmän kuin on ehtinyt tehdä) palasin ansiokkaille sivuillesi. Tuo roolipeli sai aikaan tahattomia cerebraalikouristuksia, luin sen ennen tätä kolmen osion havainto-kirjoitusta.

1. Tuo muiden ihmisten viisaus maailman tilan ja vaurauden jakamisessa on ihmetyttänyt minua jo pitkään. Arkinarri Mäkinen katsoo meillä olevan kaikkea liikaa, varmasti tilaakin. Ilmeisesti tuon kaiken "liian" inspiroimana tämä maahanmuuttaja-asiantuntija-maantieteilijä-strategisti on tullut siihen tulokseen, että porukkaa tallaa Suomessa aivan liian vähän kun tilaa on kymmenkertaiselle määrälle. Parinkymmenen vuoden kokemus ei näytä opettaneen sitä, että Suomeen ei pitäisi ottaa yhtä ainoata turvapaikanhakijaa/pakolaista/elättiä. Ykän kommentti koskien noita Amerikkaan, Australiaan ja Ruotsiin muuttaneita: Tukholmassa asuessani tulin toisinaan puhuneeksi suomalaisten työkavereiden kanssa suomea, jolloin heti huomautettiin, että "här talas svenska". Näin ei todennäköisesti enää tapahdu, mutta minun osaltani noista ajoista on jo yli 40 vuotta.

Kiinaan muuttaessani minulle rakennettiin sauna (vaikken edes juurikaan sauno, mutta kun kiinalaiset tietävät saunan kuuluvan suomalaiseen kulttuuriin, niin tottakai he sellaisen minulle laittoivat), mämmiä ruvettiin valmistamaan välittömästi, samoin hapatettua ruisleipää, poroa tulee päivittäin ja riistaa Finnair Cargon kyydissä. Mustamakkararesepti hankittiin kalliilla hinnallla Tapolalta minun mielikseni. Lakeja säätävä Kiinan kansankongressin pysyvä komitea kysyy poikkeuksetta mielipidettäni lainsäädännöllisissä asioissa. Tietenkin asun ilmaiseksi, ruoka kannetaan eteen, siivous tapahtuu kahdesti päivässä, ja olemisestani täysin hyödyttömänä yksilönä Shanghaissa minulle luonnollisesti maksetaan kuukausikorvausta. Eli jos kiinalaiset olisivat yhtä tyhmiä kuin suomalaiset, edellä kerrottu olisi totta.

2. "Tuttipulloterroristi", aivan lyömätön! Niitäkin voisi lähettää tänne "kursseille"...

3. Kaveri (suomalainen) oli ensimmäistä kertaa kesälomansa jälkeen käymässä Suomessa viime viikolla, ja erehtyi aukaisemaan television. Ohjelma käsitteli homoseksuaaleja, ja juontaja ilmoitti homouden olevan ihmisoikeus. Kaveri kysyi minulta että onko se ihan oikeasti ihmisoikeus. No, onhan se, samalla tavalla kuin kannibalismi, ihan samassa luettelossa. Aivan samalla tavalla kuin "ihmisarvo" tarkoittaa kaikkien ihmisten tasa-arvoa varsinkin jonkun toisen resurssien käytön osalta. Ihmisoikeus on ihan mitä tahansa, paitsi oikeutta olla omaa mieltä siitä, että esimerkiksi ihmisoikeuksien käsitettä ei pitäisi laajentaa käsittämään ihan kaikkea, sillä on inflatorinen vaikutus. "Ulostaminen on ihmisoikeus", got my drift?

korpisoturi kirjoitti...

Miksi tämä mahdollinen tänne raahattava uusi matujen energia ja työvoima, sitten ei tee sitä rikastusta niitten omissa maissaan?
Luulis, että ne maat jo kukoistaisi ja olisivat lähes paratiiseja. Vaikka Somaliaan muuttas aluksi muutama miljoona ählämiä, niin eiks se maa lähtis raketin lailla nousuun ja rikastumaan. Tai vaikka päinvastoin, että Irakiin miljoonia somaleja. Ne maat voisivat näin auttaa toisiansa kukoistukseen. Temppu toimisi varmasti.

Mitäs sitä rikkauttaan antamaan vääräuskoisille ja rasistisille länsimaille.

Anonyymi kirjoitti...

Olen pitänyt tuota Salehzadehia kohtuujärkevänä miehenä johtuen järkevistä kommenteista terrorismiin liittyen, mutta olen tämänkin suhteen ollut sitten väärässä. Minne on unohtunut sellainen FAKTA, että Suomi on suomalaisten ITSELLEEN helvetillisellä työmäärällä, puutteen sietämisellä ja sodilla rakennettu maa? Tämäkin herra on astellut täysin valmiiseen katettuun pöytään, ja pyrkii nyt sitten kitkemään Suomesta viimeisetkin suomalaisuuden rippeet. Vittu tätä kylmää ja miltei elinkelvotonta länttiä ole tämän maan kansalle ANNETTU, niinkuin nämä idiootit luulee! Me emme ole tulleet tänne joskus aikojen alussa loisimaan toisten kansojen kustannuksella!

Uskomatonta paskaa taas lykkää tältäkin herralta. Sijoitetaan 200 000 000 pummia maailmalta sinne, mistä paskalävestä tämäkin herra on saapunut tänne tepastelemaan. Ääni muuttuu kummasti kellossa, kun omia kotikontuja ruvetaan paskomaan...

Minä olen alkanut rinnastamaan nämä merkkivaatteet päällä tepastelevat kukonpojat kerjäläisiin. Sitähän tämä on, modernia massiivista kerjäläisyyttä, jossa vieraiden kansojen oletetaan elättävän alati paisuvaa kerjäläislaumaa, joka ei kerjääkään suoraan kadulla kansalaisilta vaan tekee sen hienovaraisemmin valtiomme kautta. Olen joskus luullut että muslimit olisivat ylpeää kansaa, joka ei alennu kerjäämään, vaan hoitaa itse asiansa, mutta taas meni väärin :) Kaikki ongelmat, joita heidän omissa maissaan on, sysätäänkin länsimaiden hoidettaviksi, mikään vastuu ITSE aloitetuista sodista ei ikipäivänä kosketa näitä narreja. Melko avuttomia ja lapsellisia kansoja ja ihmisiä lopultakin nämä Lähi-Idän ihmeet, kunnioitus ANSAITAAN, sitä EI ANNETA hopealautasella!

Minä taidan pikkuhiljaa siirtyä maaseudulle kesätorpan ehostukseen, joten jääpi varmaan kaupungit ja nettikin kesäksi taakse :) Toivottelenkin Hyvää kesää kaikille blogin lukijoille ja tietty itse tarinamestari Ykälle! :) :)

-Mikko-

Castor kirjoitti...

Ruotsin kristillinen neuvosto (Sveriges kristna råd) julkisti sitten 13 jäsenensä mielipiteen, että jotta kaikki 60 miljoonaa hukkateillä olevaa maailmankansalaista tulisi ottaa Eurooppaan vastaan avosylin. Ensimmäinen allekirjoittaja kristillisessä julistuksessa on paikallinen arkkiakka Antje Jackelén. Aikaisempi käsitykseni kristillisyyden organisoidun muodon vahingollisuudesta älylliselle ajattelulle vahvistuu entisestään. Eihän muslimien tarvitse kuin odottaa, ja nämä ompeluseuralaiset tekevät kaikkensa saadakseen sen kristillisen perinteen, jota voimakkaasta ateismistani huolimatta kunnioitan, häviämään oman relativisminsa myötä. Raamattu selitti maailmankaikkeuden ennen tieteen riemukulkua, siis sen, että Jesse veti verhon auringon päälle yöksi, mutta nyt se samainen raamattu on koraanin kanssa samaa skeidaa, siinä kun on jopa 50 samannimistä henkilöä kuin koraanissa! Herraa hyvää kiittäkää, iloiten allahia ylistäkää...

LW kirjoitti...

Älkääs nyt. Kyllähän Suomessa lebensraumia riittää kaikenlaisille herrakansoille ja -uskonnoille. Tosin parempiakin paikkoja on. Esimerkiksi Saharassa väestöntiheys on vieläkin pienempi. Kun Euroopassa on nykyään tätä hirveätä rasismia ja nousevaa äärioikeistolaisuutta, mikä tekee maahanmuuttajan elämästä aivan mahdotonta, niin laitetaan kaikki vain Saharaan. Win-win. Paikallinen talouskin lähtee aivan huimaan nousukiitoon synergian siltojen ja innovaation ihmeiden myötä!

...ai se pelkkä pinta-ala ei riitäkään? Suomeenkin pitäisi ensin rakentaa joukko uusia kaupunkeja, niille tiet, viemärit, sähköt ja muu infra, lisätä voimalaitoksia, laajentaa satamia jotta ne kaksi miljoonaa uussuomalaista pystytään myös ruokkimaan, ja niin edelleen. En osaa edes arvioida kuinka paljon rahaa tuollaiseen projektiin uppoaisi, mutta luvussa on epäilemättä tarpeeksi nollia tappamaan puolet valtiovarainministeriöstä sydänkohtaukseen. Mutta Helinä-keiju maksaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Lonelle, Nyreälle, Ekulle, Jaska Brownille, Ibn Matille, Anolle, Castorille, Korpisoturille, Mikolle ja LW:lle & kiitos kommenteistanne. Korpisoturi asiaa jo käsitteli kommentissaan, mutta totean minäkin sen, että Suomeen on levinnyt (vissiin Ruotsista, mistäs muualta) se ajattelu että kun maahan saadaan työvoimaa, niin se luo automaattisesti työpaikkojakin ja sitä kautta käsittämättömän suurta hyvinvointia. Jolloin todellakin voi kysyä, että miksei sitä hyvinvointia ole niissä maissa jossa sitä työvoimareserviä on aivan tolkuttomasti?

Muutama erillinen huomio:

Kumis: Se laji on siis kabaddi, joka on hippaleikin, hokemisen, hengityksen pidättämisen ja painin yhdistelmä. Ja minä tosiaan seuraan sitä aika ajoin sillä olen ottanut haasteekseni selvittää, että mitä siinä lajissa oikein tapahtuu. Vielä tähän mennessä en ole oikein onnistunut.

Lone: Joo, kyllä tuosta suunnasta tulevat tyypit lähinnä vinkuvat pääsyä kaupunkeihin.

Ekku: Väestön liikakasvu on maailman suurin ongelma. Ja kas kummaa meidän vihervasemmistomme ei edes puhu koko asiasta.

Jaska: Silloin kun Neuvostoliitto vaikutti MM-kiekossa sehän ei suostunut mihinkään pudotuspeleihin vaan mestaruus ratkaistiin puhtaalla sarjataulukolla. Kai hekin tiesivät, että se huono peli saattaa joskus tulla, mutta sarjataulukko tasoittaa sen.

Ano: Toi ”pössyvässy” on kyllä aika osuva termi. Ja miksikö ei uutisoida? Kaipa media mieltää, että nää pössyvässyt ovat kumminkin jollain lailla samalla puolella kuin media.

Castor: Tuosta mainitsemastasi tuoreesta ruotsalaisesta kristillisestä aivopierusta: Olen aika ajoin miettinyt, että onko hulluudella absoluuttista nollapistettä ja voiko sen saavuttaa. Ja vastaus on, että ei ole, sillä absoluuttinen nollapiste ei ole lukema vaan valtio nimeltä Ruotsi ja itse lukema siirtyy koko ajan aina alemmaksi.

Mikko: Kyseinen heppuhan on puhunut kyllä järkeäkin, se on totta. Siksi kyseinen vuodatus herättää vieläkin suurempaa ihmetystä. Mutta toivotan sinulle oikein antoisaa kesää.

LW: Paljonkohan muuten maksaisi ihan riihikuivaa rahaa jos tuo mainitsemasi infra rakennettaisiin?

Unknown kirjoitti...

Kykyä maksaa enemmän veroja löytyy. Niin kauan kuin tuulipukupellet suostuvat maksamaan liisari audiaan ja gyproc linnaansa savipellolla on kaikki paremmin kuin koko muulla maailmalla ja lisää voi vielä ottaa. En kyllä ymmärrä mikä hinku ev. lut. kirkolla on nyt tullut jakaa kaikkien suomalaisten omaisuus maailman tuulin. Montakaan vuotta ei ole siitä, kun julkisuudessa keskusteltiin voisiko edellä mainittu instanssi esimerkiksi käyttää miljardejaan ja rakentaa kohtuullista voittoa tuottavia vuokra-asuntoja tavallisille ihmisille. Ei kuulema ole kirkon tehtävä auttaa ihmisiä. Nyt yllättäen onkin, kun kaikki rajalle päässeet voidaan vaikka kirkon avustuksella piilottaa. Liekö papiston edustajat viettäneet liikaa aikaa ehtoollisviinien parissa, eihän niitä kukaan osaa edes kaivata? Siis pappeja.

Yritän jatkossa hioa ilmaisua, Tämä tuli taas kerran tunnekuohun vallassa näpyteltyä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Taisi Salahuddiniinilla mennä paikat sekaisin?
Pohjois-Ruotsissa on nimittäin vielä hyvin tilaa.

Ja Grönlannissa vielä enemmän. ;)


https://en.wikipedia.org/wiki/File:Norden_pop_density.gif

https://en.wikipedia.org/wiki/Nordic_countries#Demographics

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ei mutta sieltähän on karhut syöneet väen pois.
Sen vuoksi siellä lienee tilaa? :D

http://www.esapubs.org/archive/appl/A022/108/appendix-A.htm

Becker kirjoitti...

En ole juurikaan lueskellut tämän Alanin juttuja, koska hän vaikuttaa olevan muslimi ja muslien horinoihin on turhaa perehtyä. Toki en kiellä sitä että ns. maallistunut muslimi saatta tehdä joitain aivan asiallisiakin huomoita.

Se että runsas maahanmutto automattisesti lisää ns.tuottavaa taloudellista toimeliaisuutta, on joidenkin, lähinnä suvakki tutkijoiden paskapuhetta. Kyseinen hokema on käytännössä havaittu monella eri saralla täysin paikkaansapitämättömäksi.
Jos hokema pitäisi paikkaansa, niin Malmö oli Ruotsin taloudellinen veturi, nyt muu Ruotsi vetää Malmöa noin 5 miljardin kruunun vuositasolla.

Minä kyllä toivon, että en tapaa näitä "tuttipulloterroristejä" autoni vierestä. Siinä saattaa hyvinkin käydä niin, että kyseinen "terroristi" pystyy nauttimaan ateriansa jatkossa vain tuttipullosta.

Minä kyllä katselen Harry Potter leffoja mielelläni ja hyllyssä pirun iso paksu Potter kirjakin,jonka ostin kaupasta puoli-ilmaiseksi. Tuo huispauksen epäloogisuus ei minua niin paljon häiritse, mutta olen tässä pohtinut sitä, että kuinka korruptoitunut Kansainvälinen Jääkiekkoliito oikeastaan on. Sillä jos kerra Olympiakomitea ja FIFA ovat korruptoituneet, niin aivan taatusti IIHF on sitä myöskin.
Kauanko savuverho pitää?

Castorille toteaisin, että ajat Ruotsissa ovat kovasti muuttuneet. "Har får man inte tala svenska" on enemmänkin tätä päivää. Ruotsissa on tuo "Gutmensch" käsite jo kyllästänyt koko kansan, papistoa myöten. Maailman ylivoimaisesti naivein kansa kehittää jatkuvasti uusia muotoja miten tuhota kulttuurinsa ja kansansa. Odotan taas
malttamattomasti lomia, jotta pääsen lomailemaan täyspäisten ihmisten sekaan ja tällä en tarkoita pääkaupunkiseutua.

Kahden vuoden karkoitus kirjoitti...

Tuossa alkuperäisessä aivopierussa oli lueteltuna ongelmia. Listaanpa niistä kaksi:
1) Väestö vanhenee
2) Eläkeläiset muuttavat Espanjaan

Ymmärrän että on ihmisiä, joille tuottaa ongelmia hahmottaa, miten lausumat "vievät meidän työt" ja "kävisivät edes töissä, mutta sossurahoilla elävät" voivat pitää yhtä aikaa paikkansa. Mutta sitä en ymmärrä, miten nuo poimimani kaksi kohtaa voivat olla samanaikaisesti voimassa.

terveisin sateisestä Brysselin yöstä
Bobrikov

P.S. Olisihan se ollut munakasta juhlia kultaa, mutta ehkä hopeassa on hyvät puolensa. Luulen, ettei täkäläinen virkavalta olisi suhtautunut kovin suopeasti kerätessään minua talteen halailemasta Manneken Pisiä pukeutuneena Suomi-paitaan ja hoilailemasta Sankareita...

Anonyymi kirjoitti...

OFF TOPIC

Takkirauta-blogi ei syystä tai toisesta näy. Kun koittaa mennä sinne, niin tulee kirjautumisvaatimus eteen. Jos/kun ei halua kirjautua, niin blogi ei tule näkyviin.

Osaako kukaan kertoa, että mistä on kyse?

Anonyymi kirjoitti...

Missä olisi tilaa?

- Sahara
- Siperia
- Gobi
- Pohjois-Afrikan isot maat.
- Saudi-Arabia
- Kongo
- Angola...

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus taas kerran. Tuo "kyllä Suomessa tilaa on"-argumentti "lisämuuttovoiton"(höhö) perusteena on minusta lievästi sanottuna persiistä. "Ranska on vain vähän yli kaksi kertaa Suomen kokoinen, mutta maassa on 66 miljoonaa asukasta." Herää kaksi kysymystä:
1)Kuinka suuri osa tuosta 66 miljoonasta ihmisestä on "muuttovoittoa"(tm)
2)Kuinka suuri osa Ranskan pinta-alasta on järviä ym. vesialueita?
Suomessa on toki tilaa, mutta huomattavan suuri osa eteläisemmästä Suomesta on järviä ja mielestäni ajatus maahanmuuttajien asuttamisesta järviin on rasistinen, jos mikä. Lisäksi eteläisemmästä maailmasta Suomeen saapuvat tuskin viihtyvät Lapissa kovin hyvin, että siinä meni taas iso osa "tilasta Suomessa" huishiiteen. Toisaalta näitä samoja kliseitä on totuttu kuulemaan "eläkepommin torjujien" maahantulon perusteena, että eipä yllätä.
Mitä tulee jälkimmäiseen uutiseen, syvät pahoitteluni ideasta. En olisi itsekään halunnut moisesta lukea. Tuttipulloterroristit, kuten muutkin "yhteiskunnan ulkopuolelle" itsensä määrittelevät klubit, ovat kummallisesti välittömästi osoittamassa kiinnostusta järjestäytynyttä yhteiskuntaa kohtaan, kun järjestystä valvovat tahot heidän tekemisiinsä puuttuvat tai jos he lääkinnällistä tai oikeudellista apua tarvitsevat. Ironia huipussaan. Toki ehkä tuttipulloterroristien menestymismahdollisuudet "ei yhteiskuntaa"-järjestelmässä olisivat vielä heikommat kuin 1%-porukoilla, mutta kuitenkin. Koitapa muuten kääntää tuo "vastuunottoilmoitus" jollekin muulle kielelle. Ei taida onnistua, koska siinä ei ole sisältöä
--Viikon radiokasvo

Anonyymi kirjoitti...

Tämän Salehzadehin kirjoituksesta ei puutu enää kuin Fazer, orjaterva ja sotalapset. Niitä ajatuksia on eri foorumeilta meille jaettu oksennusreaktioon asti. Kuten joku kommentoija tässä aikaisemmin mainitsi, uskon, että Salehzadehin varsin poukkoileva linja on tarkoituksenmukaista. Muslimit ovat ovelia.

Suomalaiset siirtolaiset ovat aikojen saatossa vastanneet monen maan ihan oikeaan työvoimapulaan, eikä heitä ole talutettu velttoilemaan hunajakupin ääreen kuten nykymallissa tapahtuu. Ei Ruotsissakaan 60- ja 70-luvuilla, vaikka rötöksiä tehtiinkin, eletty suurimmalta osin sosiaaliturvan varassa, ei joukolla raiskattu naisia eikä lämpimikseen grillattu autoja, ei kivitetty poliiseja ja ambulansseja eikä tehty omia no-go -alueita. Kyllä ne selvästi ovat itämaista ja afrikkalaista tuontitavaraa. Se, että vasemmiston tuttiritarit vai miksi Ykä heitä kutsui, alkavat toteuttaa omaa anarkiaansa tavallisia työssäkäyviä ja veronsa maksavia kansalaisia vastaan, on älyttömyydessään jotakin käsittämätöntä ja penikkamaista. Ja kummallista on, että vaikka ovat reteesti ilmoittaneet olevansa tihutöiden takana, ketään ei saada kiinni eikä myöskään media korviaan lotkauta eikä kauhistele. On kai se uskottava, että vasemmistolainen väkivalta on sitten vaan parempaa...

Mielenkiintoista on seurata Euroopan vihervasemmiston hätää, kun itävaltalaisen Vapauspuolueen ehdokas on ehkä maan seuraava presidentti. Eilen illalla kolmostv:n uutisankkuri nimitti Norbert Hoferia mekaanikoksi ja vastapuolen vihreätä oikein tohtoriksi. Piti netistä käydä tsekkaamassa ja kyllä tämä Hofer sentään on yliopistosta valmistunut insinööri. Näin toimii vastuullinen suomalainen media, jonka totuudet on kiveen kirjoitettu. Pari päivää sitten kotipaikkakunnallani meni pillit ulvoen useita ambulansseja, paloautoja ja poliiseja suuntaan, jossa sijaitsee vastaanottokeskus, mutta mediasta ei löytynyt mitään tietoa. Ilmeisesti sitten mitään ei ollutkaan tapahtunut...

Ei tullut Suomen miehistä maailmanmestareita, mutta hoppee ei ole häppee! Parempi voitti, ei voi mitään. Hieno joukkue ja mahtavia pelimiehiä tulossa tulevaisuuden taistoihin!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

1:Kyllä näitä suomalaisten kouluttajia taas riittää mediassa,yksi rasisti natsi-akka unelmoi Itämerellä kelluvista ruumiista,jotka saisivat suomalaiset heltymään massiiviseen islamilaisinvaasioon:Natzimalle vaan tiedoksi,että Itämerellä kellui kyllä ruumiita rannoille 1939-1944-jokainen ruumis sai kansan taistelemaan olemassaolostaan entistä päättäväisemmin-ei ole korviin kantautunet,että edes demarit olisi neuvostoruumiiden takia vaatinet kaikkien neuvostokansalaisten pääsyä Suomeen jottei Itämeri ja Karjalan suot ja metsät täyty ruumiilla.Ja nyt tämä Sala-Sid oikein maantieteilijänä hinkuu koko maasta jotain Kalkutan slummia.Maantieteilijä voisi miettiä miksi Suomi on tiheimmin asuttua aluetta 60s leveyspiirin pohjoispuolella,ja siltikin harvaanasuttu!Jos tosiaan "tieteilijälle" riittää karttakirjan kattelu,niin siellä maailmankartan alalaidassahan on kokonainen manner lähes asuttamatta!Sinne mahtuu miljardi ihmistä,miksei sinne ole jo menty,kun kerta pelkkä pinta-ala riittää määrittämään "ihanteellisen" asukasluvun?!!
2:Onkohan samat tuttipulloterroristit myös noista Espoon Matinkylän parista autogrillistä vastuussa?Mutta nämä ajatusten lokalammethan ihan itse julistavat olevansa eliitin iskujoukkoja:hyökätään ns.tavallista,työssäkäyvää,kansaa vastaan ja ollaan ylpeitä siitä!Näinhän koko suvakkieliitti jo tekee omilla rintamillaan-mutta,kun tämä vittumainen työssäkäyvä ja yrittävä kansanjoukko maksaa ne verot,jolla kustannetaan näiden poliitikko-,kulttuuri- ja anarkistibailaajien juhlat!Mutta jos tavoitteena tosiaan on muuttaa maa uudeksi Somaliaksi,niin hyvällä tiellä ollaan...
3:Joo,ei ihan kirjailijattaren logiikka kestä tun huispauksen suhteen.Mutta Suomelle onnittelut hienosta turneesta,finaali olikin sitten niin selkeästi Kanadan heiniä,ettei voinut oikein pettyäkkään-onneksi pojilla moraali kesti jyräämisen alla,ei tullut mitään rökäletappiota.Syksyllä onkin sitten edessä se varsinainen tosipaikka,eli World Cup.
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Unknownille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Beckerille, Brysselin Bobrikoville, Ano1:lle, Ano2:lle, Viikon radiokasvolle, Rouva Anolle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

Unknown: Tunnekuohu sallitaan, sillä vallitseva todellisuus aiheuttaa närästystä. Kirkon kohdalta en voi toivottaa muuta kuin mahdollisimman monen ihmisen eroamista kyseisestä pulaakista. Jos moinen pulaaki menee pankrottiin, niin se on sen todella ansainnut.

VNV: Riittääpä hyvinkin, mutta kovastihan nuo arabipojat ovat pohjoisia metsiä pelänneet ja virikkeitten vähyyttä marmattaneet.

Becker: Johtuisiko nämä kyseenalaiset talous vs. maahanmuuttajat-teoriat ihan siitä, että kun maahanmuuttajia ensin hypetettiin vain siksi, että ne edustivat sitä ihanaa toiseutta ja sitten huomattiin, että reisille meni koko monikulttuurinen kapina, niin nyt on sitten pakko keksiä joitain selityksiä. Vaikka selittäjäkin tietää, että ei tästä seuraa muuta kuin nuivaa röhönaurua. Noitten tuttipulloterroristien kohdalla tulee vielä käymään niin, että ne menevät polttamaan väärän hepun autoa ja sitten onkin nenä kipeä. Tervetuloa taas lomailemaan tänne koivun ja tähden alle.

Brysselin Bobrikov: En muuten ihmettele sitä Espanjaan muuttoa. Täällä kun vanhukset alkaa olla ongelmajätettä. Siellä Espanjassa käsittääkseni kumminkin eläkkeellä pärjää paremmin. Varsinkin nykyisillä eläkkeillä. Jatkossahan ne vaan pienenevät.

Ano1: Tiedän sen minkä muutkin, eli kyseinen blogi on lopettanut toimintansa.

Ano2: Eikä unohdeta Antarktista. Ausseissakin olisi tilaa, mutta he ovatkin astetta fiksumpia kuin me ja toteavat että ”you will not make Australia home”.

Viikon radiokasvo: Samoja kliseitä kuunnellaan ja pohjana on aina ottiatuota eli JOS tulee huutava työvoimapula ja JOS nämä oppivat suomalaisille tavoille ja viimeisen 25 vuoden ajalta kokemukset ovat hieman toisenlaiset. Luulisi että opitaan, mutta kun ei. Näitä tuttipulloterroristeja ei vissiin voi syntyä kuin tietynlaisissa läntisissä yhteiskunnissa, sillä kyseessähän on yhteiskunnan elättämät, partisaania leikkivät elämysmatkailijat joitten elämysmatkailun yhteiskuntamme jostain ihmeellisestä syystä hyväksyy. Yhtä lailla hankala käännettävä on myös termi ”kotouttaminen”.

Rouva Ano: Joo, ja sitten siitä puuttuu vielä se Elisenvaaran pommitus eli kun ryssä teurasti suomalaisia siviilejä evakkomatkallaan, niin sen vuoksi meidän pitää ottaa tänne kaikki huilailijat. Tuo mainitsemasi tuontitavara on valitettavasti tulossa meillekin. Niinä vanhoina, ei kovin edistyksellisinä aikoina ei voitu kuvitellakaan, että joku polttaisi ventovieraitten autoja. Itävallan tilannehan on vielä epäselvä, mutta pidetään peukkuja. Ehkä yleensäkin tarvittaisiin enemmän mekaanikkoja ja vähemmän tohtoreita. Ja nostan lätsää leijonille. Hieno turnaus, vaikka viimeisessä pelissä Kanada oli kyllä parempi.

Vesku: Tuo kyseisen ämmän avautuminen oli yksi vuoden kovimpia rimanalituksia, mutta onhan se niin että ei häntä hävetä kun ei hävetä osaa. Maantieteilijän tulisi ehkä myös tajuta, että jos Suomesta olisi tullut aikanaan etninen sekasotku Afrikan tyyliin, niin täällä nähtäisiin nälkää. Espoon grillaukset voivat hyvinkin olla tämän ”eliitin” tekosia. World cup on varmasti mielenkiintoinen ja seuraavassa NHL-draftissakin on odotettavissa melkoinen suomalaismenestys.

Anonyymi kirjoitti...

Bruttokansantuotteesta MuroBBS:ssä nimimerkki tosi_huolestunut:

"Jos valtio ostaa minulta tänään yhden höyrymakkaran 100 miljardilla eurolla niin
A. BKT kasvaa yössä 100 miljardilla eurolla
B. Verotulot kasvavat noin 50 miljardilla eurolla
C. Tuhlaan osan rahoista ja täten dynaamiset (tm) vaikutukset boostaavat taloutta 10 miljoonalla eurolla
D. Suomalaisten jaettava kakku (hyvinvointi) kasvaa kokonaisella yhdellä höyrymakkaralla

Jos höyrymakkaran sijaan tuo raha käytetään irakilaisten tukemiseen niin lopputulos on muutoin sama, mutta D-kohtaan ei jää edes sitä yhtä makkaraa..."

Castor kirjoitti...

Itävaltaan valittiin vihreä hörhö presidentiksi. No, germaaneilta voi odottaa ihan mitä tahansa, se on nähty viimeisen sadan vuoden aikana. Kolme kertaa Eurooppa tuhottu, 1914, 1939 ja 2015. "The Germans are either at your throat or at your boot", sanoi Kirkkomäki. Pidän näitä itävaltalaisia aivan samoina sakuina, ettei kenenkään nyt tarvitse ruveta korjaamaan. Onnistuivat tekemään itsestään vielä natsien uhreja omasta taustastaan huolimatta: prosentuaalisesti NSDAP:n jäseninä oli enemmän itävaltalaisia kuin sakuja. "Valtiomies" Bruno Kreisky...

Meillä näemmä tehdään Haavistosta jo seuraavaa presidenttiä. Homo ja vihreä, se on nykyaikaa, jota ei voi välttää, eikö? Pakkohan Haavistoa on äänestää, jotta olisi edistyksellinen olo, ja tämähän ajaa kaikenlaisia hyviä asioita, niin kuin helsinkiläisten ympäristönsuojelua muun maan kustannuksella. On kuulemani mukaan ollut yksi turhimpia tyyppejä ns. kansainvälisissä tehtävissä jopa suomalaisittain, joka on jo paljon. Osaaminen kansakoulutasoa ekalta luokalta, vaikka Suomessa tietysti hehkutetaan. On nasimaa ja ahmedsalehdibadabaa. Voi saatana! Voiko vitutukseen kuolla? Loppuuko tämä ennen kuin on kaksi metriä maata nokan päällä?

Anonyymi kirjoitti...

Tuota toista kohtaa lukiessa tulee Yrjö mieleen että mitähän tälläiset toisten omaisuuden tuhoajat sellaisella toiminnalla saavuttaa? Ajatteleekohan ne tekevänsä jonkun hyvänkin työn.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Castorille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Tuo heppu on kyllä tiivistänyt asian aivan mahtavasti. Nostan lätsää.

Castor: Tiukillehan se meni ja minua huvitti se suomalaisen median äärioikeistovouhkaaminen. Hommaforumillakin tuota on käsitelty, ja kieltämättä hieman ihmetyttää se, kuinka vihreä ehdokas voitti ennakkoäänet niin suvereenisti kun itse vaalipäivän äänestys meni toisin. Meillähän se Haavistohypetys oli jo edellisissä pressanvaaleissa ja silloinhan otettiin oletusasetukseksi että ilman muuta meille pitää saada hintti presidentiksi siksi kun se on hintti, muuten ei olla moderneja. Kyseinen häiskä muuten vaikutti vahvasti siihen, että Suomi luopui jalkaväkimiinoistaan ja tietyllä tavalla hän kai oli oikeassa, sillä miinoista luopumisen jälkeen suomalaiset miinat eivät ole tappaneet yhtään angolalaista lasta. Tietysti voisi sanoa, että ei ne varastossa olleet miinat niitä olleet tappaneet ennenkään, mutta tiedostava ihminenhän ei koskaan takerru tarpeettomiin yksityiskohtiin.

Ano2: Näkisin, että he saavat siinä leikittyä partisaania turvallisissa olosuhteissa, eli kyse on vain pelkästä egotrippailusta. Joku anarkismi ja vasemmistolaisuus on hyvä ottaa kehykseksi, koska he tietävät, että joku Li Andersson kumminkin puolustaa heitä toteamalla että se vasemmistolainen väkivalta on vaan parempaa. Eli eivät he saavuta sinänsä muuta kuin ruokaa omalle näennäispartisaaniegolleen, eikä heitä muu edes kiinnosta.

Becker kirjoitti...

Jaahas, sitten siis Itävaltakin joutuu hankkimaan oppinsa Siperian kautta. Ville Niinistön sanoin."Usko ihmiseen ja suvaitsevaisuus voittivat ahdasmielisyyden ja sulkeituneisuuden." Usko muslimeihin ja islamiin voittivat järjen ja avoimuuden, voitaisiin asiaa tulkita. Uusi presidentti kuulema lukee Aku Ankkaa, josta ilmeisesti
hakee tietoa ja totuutta. Ihan kunnon vihreä siis.
Castorille toteaisin ettei vitutukseen kannata kuolla. Minkäs me sille mahdetaan jos zombiet ja muu rahvas haluaa kokea länsimaisen kulttuurin tuhon ja edesauttaa sitä kaikin keinoin. Etenkin kun kaikki maailman tieto on nenän edessä netissä. Eivät voi valittaa etteivät tieneet. Antaa mennä vaan ja katsellaan vieressä ja säälitään.

En voi olla kommentoimatta sellaista asiaa johon olen törmännyt yhä useammin, eli Twerkkaus. Siis jokin muoti-ilmiö, jossa ämmä pyörittelee ja mieluimmin ylisuurta persettä pienten bikinien verhoamana. Onko kyseessä jokin afrikkalaisesta kylästä tuotettu ikivanha hedelmällisyys/falloksen kutsu riitti, vaiko taas jokin Californilaisen neekerin keksimä uusi trendi. Ruotsista se ei ole yllättävää kylläkin, ole saanut alkunsa. No oli miten oli, niin pyörittämällä isoa ahteriaan julkisesti, niin sillä jopa pystyy tienaamaan elantonsa.
Pistää vain mietityttämään, että kun ajattelee Homo Sapiensin kymmeniä tuhansia vuosia jatkunutta evoluutiota, niin on hämmästyttävää miten pitkälle olemme siinä ajassa edenneet.

Anonyymi kirjoitti...


http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1443670264678


Muistui tämä, näitä saman toistoa uudestaan ja uudestaan.
Oikeastaan hyvä että tuokin meni takaisin Ruotsiin.

Kritiikki on hyvällä pohjalla, nopealla luvulla en löytänyt
kehuvia kommentteja.


Anarkisteista ei uutisoida. Heidän toimiansa ei tutkita.
Ei tule ketään entistä anarkistia haastateltavaksi. Päivää en muista,
ylen uutisissa viime viikolla odinilaisen pahoinpitelytuomio hyvin uutisoitiin.


http://ylewatch.blogspot.fi/2016/05/yle-laski-onnesta-alleen-revitellessaan.html

Anonyymi kirjoitti...

http://areena.yle.fi/1-3154328

Dokumenttiprojekti: Valkoinen raivo

Kiinnostava aihepiiri. Kyllä varmasti tuosta blogin isäntäkin saa miettimisen aihetta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Lähellä se sentään Itävallassa meni, kun mietitään Suomea, jossa vaihtoehtopuolueeksi kuviteltu ryhmittymä sai viime vaaleissa vain vajaan viidenneksen äänistä. Suurin osa suomalaisistakin etsii edelleenkin ns. tietonsa valtamediasta ja se näkyy. Piti ihan kaivella wikipediasta tuo twerkkaus ja selvisihän se. Noista isoperseisistä tyhjänjoutojulkkiksista tulee mieleen se Kim Kardashian.

Ano1: Onneksi tämä Tiina Rosenberg on siirtynyt taas Ruotsin yhteiskunnan elätettäväksi. Nää anarkistipellet ovat vielä meidän elätettävänämme.

Ano2: En ole nähnyt tuota, joten en pysty kommentoimaan enempää. Tiedän dokumentin idean, ja olen blogissani kirjoittanut aktiivisesti koulukiusaamista vastaan. Nimenä ”valkoinen raivo” on mielestäni typerä, sillä tuskinpa tehdään dokumenttia nimeltä ”musta raivo” niistä haittamaahanmuuttajista, jotka kohdistavat väkivaltaa kantaväestöä kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan sekin totta, että kaikenlaista raivoa sitä on. No valkoinen tuossa tarkoittaa semmoista koston miettimistä, hiljaa ja tarkkaan suunnitellen. Paljonkohan ns. koulukiusaaminen tässäkin maassa on tuhonnut sinänsä lahjakkaita ihmisiä, tai ainakin ajanut alisuoriutumaan, liekö moisia tilastoitukaan.

Totta se kyllä on että mamujen aggressio voi tulla erittäin yllättäen tutuksi, pelon maantiede siltä osin. Yksikin väärä sana, katse tai muu ele, ja käyvät kimppuun. Se on hienovaraista tuo kulttuuri, mistä kukakin suuttuu ja käy väkivaltaiseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, ja kiitos täsmennyksestä. Selvitti asiaa.

Tom Kärnä kirjoitti...

Mielestäni Pekka Haavisto on vihreäksi ihan hyvä tyyppi, koska hän ei ole suhtautunut vihamielisesti maahanmuuttokriittisiin ihmisiin. Toki tämä hyvä piirre hänessä ei johdu hänen homoseksuaalisuudestaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tom. En ole täysin samaa mieltä johtuen hänen yksisilmäisestä näkemyksestä maanpuolustukseen. Edellisten presidentinvaalien homohypetyksestä taas ei Haavistoa voi syyttää, ja luulen, että se jossain vaiheessa alkoi häntä tympimään. Haavistohan pyrki presidentiksi poliitikkona ja hypetys keskittyi hänen homouteensa.

Naislukija vm. 1984 kirjoitti...

"Vaan ehkäpä tämä tästä fantasiakirjallisuudesta tällä kertaa. Palaan asiaan vaikkapa vuonna 2021 mikäli blogia silloin pidän"

No niin, nyt on vuosi 2021! :D

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Naislukija vm. 1984. Ja hemmetti, on sulla hyvä muisti. Vaan ei nyt tällä hetkellä tule fantasian puolelta mitään mieleen.