torstai 16. kesäkuuta 2016

KAHDEKSASTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

Pyrin ymmärrysharjoituksissani miettimään sitä, mikä saa ihmisen omaksumaan itselleen, kanssaihmisilleen ja koko kansalle haitallisen ja vaarallisen monikultturismi-ideologian ja jopa alkaa leikkimään partisaania, niin kuin ne pellet jotka ovat hiljattain poltelleet niin henkilöautoja ja busseja. Heidän pääkoppiinsahan minä en pysty pääsemään sisälle, joten lähden ymmärrysharjoitukseen oman elämäni ja kokemukseni kautta. Minullakin kun on luuranko kaapissa. Niin kuin lukija varmaan tietää, on itselläni voimakkaasti vasemmistolainen tausta. Aina kommunismia myöten. Joka nykyisen Yrjön mielestä tuntuu sekä turhalta että naurettavalta ja joka saa nykyisen Yrjön katsomaan itseään puolta nuorempaa versiota hieman vinon hymyn säestämänä. Tietysti tietyllä rakkaudella, sillä omasta itsestä on kumminkin kysymys, mutta ei kovinkaan ylpeänä. Tuumien, että ettäs kehtasit.

Mikä sai nuoren Yrjön ajattelemaan, että hän on kommunisti? Tätä on (uskokaa huviksenne) tullut pähkäiltyä viimeisen sanotaammeko viidentoista vuoden aikana kun olin ensiksi kommunismin ja sitten myös sosialismin taudista parantunut. Parantumisen syyn toki tiedän ja olen sen kertonutkin, eli työ julkishallinnossa sai sen aikaiseksi. Hoksasin, että

a) No tämähän se juuri on sitä sosialismia, jonka perään haikailen.

ja

b) Tää ei vaan toimi. Jos koko yhteiskuntamme toimisi näin, niin Suomen ykkösauto olisi Wartburg, jonka senkin saisi kolmen vuoden jonotuksen jälkeen. Jos saisi. Saattaisi saada, jos työläisten ts. puoluevirkailijoitten valtiossa tuntisi tai osaisi lahjoa sopivat tyypit.

Eli tajusin olleeni väärässä. Se on nyt vanhempana miehenä helppo tunnustaa. Tiedän, että on paljon ihmisiä, minun ikäisiäni, vanhempia ja nuorempia joille vastaava tunnustaminen on hyvin vaikeaa. Oma ego ja oma elämä on niin pitkälle rakennettu tietyn ideologian varaan että siitä ideologisesta kehdosta on hyvin vaikeaa irtautua, vaikka tietäisi että ei tässä ole enää kysymys mistään perustelluista yhteiskunnallisista asioista, vaan siitä että en kestä menettää kasvojani. Ja ehkä siitä ajatuksesta, että kun riisuu ideologiaan perustuvan julkisen minäkuvan, niin saattaa olla sen kysymyksen ääressä että kuinka paljon ihmisestä itsestään jää jäljelle? Kuinka moni taistolainen on todennut julkisesti, että olin väärässä koska julkisesti kannatin aggressiivista ja totalitaristista ideologiaa ja sen mukaan elänyttä valtiota? Kuinka moni on todennut että olin hyödyllinen idiootti? Kyseisen luvun laskemiseen taitaa riittää sahatyömiehen sormet. Monikultturistien kohdalla kysymystä on vielä turha esittääkään, sillä sehän on tällä hetkellä vallitseva poliittinen ideologia. Se jyrää, sen mukaan eletään, eikä se tunnusta olevansa väärässä. Sillä ei ole vielä pakko katsoa peiliin.

Mutta miksi itse aikanani omaksuin kommunistisen ideologian? Mikä sen sai aikaiseksi? Nyt yli viisikymppinen Ykä, pitkään asiaa  mietittyään ja itselleen armottomana saattaa käydä keskustelua yli puolet nuoremman Ykän kanssa ja todeta asioita, jotka eivät nuorta Ykää mairittele.

Miksi minä rupesin kommariksi? Johtuuko se siitä, että olen kotoisin vasemmistolaisesta suvusta? Ei. Johtuuko se siitä, että olin kotoisin hyvin vasemmistolaiselta paikkakunnalta? Ei. Johtuuko se, että kävin itseni kanssa ankaria yhteiskunnallisia keskusteluja ja niitten lopputuloksena päädyin siihen johtopäätökseen, että SKP:n tarjoama suunta on ilman muuta sitä parasta, mitä Suomen kansalle voi tarjota? No ei varsinkaan sitä.

Miksi sitten?

Nyt jo vanhuutta lähestyvänä miehenä tajuan, että olin kommunisti siitä yksinkertaisesta syystä että  päätin olla kommunisti. Olin nuori mies, ja halusin olla enemmän kuin mitä olin. En tajunnut sitä, että tavallinen, tavallisen ihmisen elämä itsessään on ihmiselle täysin riittävä. Ja tiesin sen, että oma niin älykkyyteni kuin muutkaan kyvyt eivät mahdollistaneet sitä, että olisin jollain lailla poikkeuksellinen ja huomattava yksilö. Mikä neuvoksi? No, saatoin tehdä saman kuin monikultturismi-ihmiset nykyisin tekevät saman ongelman edessä. Eli minä poika rupesin kommunistiksi. Aivan samoin kuin nykyisin ruvetaan monikultturisteiksi. Pönkittämään omaa egoa. En ollut ihmisenä edelleenkään yhtään sen enempää kuin ennenkään, mutta olin mielestäni ideologisen valintani kautta osa jotain suurempaa ja kuvittelin, että se (kuvittelemani) suurempi tekee minustakin jotain enemmän. Mitä se ei tietenkään tehnyt. Lähinnä se teki minusta pellen.

Jos jollain tavalla puolustelen hairahtumistani, niin voin todeta, että en koskaan ollut Moskovaan suuntautunut kommunisti. Vanhan evakkosuvun jäsenelle ja sotaveteraanien lapsenlapselle se olisi ollut täysin vierasta. Ja Neuvostoliitto tuntui muutenkin vieraalta ja pelottavalta. Joltain, jolla ei ollut mitään tekemistä Suomen ja suomalaisuuden kanssa. Samalla voin todeta, että vastapuolet eivät oikein silloinkaan osanneet keskustella keskenään ja kuunnella toisiaan. Esimerkkinä siitä on eräs keskustelu, jonka kävin silloin, siis aikaa sitten erään ikäiseni häiskän kanssa, joka oli kova kokoomuslainen. Hän kysyi:

- Hei Ykä. Sinä kun olet kommunisti, niin miksi sinä haluat venäläiset tankit Helsinkiin?

Johon minä vastasin:

- En minä halua mitään venäläisia tankkeja Helsinkiin. Kyse on yhteiskunnallisesta järjestelmästä täällä Suomessa. Jos venäläinen tulee, niin me ollaan varmaan viereisissä montuissa rajalla ja ammutaan molemmat hyvin perkeleesti vastaan.

Jolloin näin, että kaverilla löi tyhjää, ja hän jatkoi:

- Joo niin niin, mutta miksi sinä haluat venäläiset tankit Helsinkiin?

No mitä hittoa siihen enää olisi vastannut? Mutta sen voi sanoa, että keskustelun taso ei muutu, vaikka ajat ja aiheet muuttuvat. ”Miksi sinä haluat lyödä rajat kiinni, ja tehdä Suomesta Pohjois-Korean?”. ”Ei, en halua lyödä rajoja kiinni, vaan estää suomalaisille vahingollisen haittamaahanmuuton.”. ”Joo niin niin, mutta miksi sinä haluat lyödä rajat kiinni ja tehdä Suomesta Pohjois-Korean?”.

Olen käynyt sähköpostiviestittelyä erään itseäni jonkun verran vanhemman hepun kanssa jota kovasti arvostan. Hän totesi asian tiimoilta näin:

”On selvää, että ympäristö vaikuttaa ajattelutapaan varsinkin nuorena. Nuori luulee itse ajattelevansa, mutta todellisuudessa toistaa sitä, mitä ympäristöstään kuulee. Aito kriittinen ajattelu kehittyy vasta myöhemmin, eikä kaikilla siihen äly riitä. Ne, joilla ei älyä ole, jämähtävät nuoruudessa kaivamiinsa poteroihin.”

Tämä kuvaa itseäni nuorena kaikkitietävänä oikein hyvin ja se kuvaa hyvin myös tilannetta nykyisin. Tulee muistaa, että olin valinnut ajatusmaailmakseni kommunismin. Kaikki tähän valintaan liittyvät perustelut selitin sillä, mitä minulle oltiin syötetty ja mihin oma tieto ja varsinkaan oma elämänkokemus ei riittänyt. Enkä minä tietenkään kyseenalaistanut mitään sillä se, mitä minulle syötettiin tai minkä oikeastaan omaksuin syöttämättä ruokki egoani ja antoi minulle mahdollisuuden – ainakin omasta mielestäni – olla enemmän kuin mitä olin. Vanhempi Ykä katselee nuoremman egonrakentamista ja puistelee päätään varsin huvittuneena. Tajuttuaan näin vanhempana, että ihminen on mitä hän on, hän on juuri sitä mitä hän on saavuttanut, omilla ehdoillaan, omilla kyvyillään ja ilman ulkoista tukipönkkää. Ja sen tavallisen elämän saavuttaminen on aivan riittävää. Jo silloin on onnistunut.

Siksi minä tietyllä tavalla ymmärrän nykyisiä monikultturisteja. Ja ymmärrän jopa näitä leikkipartisaaneja, jotka polttavat linja-autoja ja leikkivät turvallisissa suomalaisissa oloissa Vietnamin sissejä vaikka sisimmässään tajuavat, että oikeat Vietnamin sissit olisivat syöneet heidät elävältä. Heilläkin on tarve olla jotain enemmän kuin mitä he ovat. Hekin nojaavat johonkin itseään suurempaan ja kuvittelevat että se tekee heistä enemmän.

Ehkä osa heistä pääsee pois nuoruudessaan kaivamista poteroista. Niin kuin minä pääsin. Kokemus on rankka, sillä siinä joutuu katsomaan itseään peiliin. Kun katselee nykypäivän monikultturisteja, niin näyttää siltä, että harvalla heistä on sitä kykyä. Siksi he jäävät niihin nuoruudessaan kaivamiin poteroihin. Joista minä pääsin pois. Tunnustaen, että olin väärässä. Sen tunnustaminen on kasvattava kokemus. Se myös karkoittaa ihmisen kaikista ismeistä, joitten edustajaksi minuakin niissä nykyisissä poteroissa varmaan kuvitellaan. Loppujen lopuksi – päästyäni niistä poteroista pois –  minä olisin vaan halunnut lukea sohvalla Tex Willeriä ja elää rauhassa. Elämässään omalla mittapuulla onnistuneena ja ei yhtään itseään enempänä. 

Koskelan Jussi inhosi ”kulkuetta”. Minä marssin siinä aikani. Ja ymmärsin hypätä siitä pois. Ymmärsin myös alkaa toimia sitä vastaan. Pieneltä osaltani. Valitettavasti kulkue on vahvempi kuin koskaan ennen. Sillä sitä tukee niin hallinto- kuin virkakoneisto sekä media. Ja se houkuttelee heikkoja ihmisiä, sillä sen kautta hekin voivat kuvitella olevansa enemmän kuin mitä ovat.


28 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu taas kerran. Heikot ihmiset haluavat sankareita. Tai itsensä heikoiksi kuvittelevat. Ei tarvitse olla vahva.

Hemuli kirjoitti...

Itse olen kasvanut vasemmistolaisessa perheessä. Isä oli niin vasemmalla kuin mahdollista olematta kommunisti. Isä on edelleen perinteinen vasemmistolainen siis sellainen joka välittää köyhistä, solidaarisuudesta, työehdoista, jne. Isä ei ole nyky vasuri multikulttuurin ja ituhippeilyn puolesta puhuja.

Itse olen muksuna marsseilla marssinut ja punaisten haudoilla vappuna kukkia laskenut. Nykyään olen poliittisesti koditon. Persuista luulin jotakin mutta... no kaikki tämän palstan lukijat tietää mitä Soini puolueelle teki.

Mistähän löytyisi haittamaahanmuuttoa vastustava mutta perheiden ja tavallisten ihmisten asiaa ajava puolue?

riikka kirjoitti...

Allekirjoitan. Toisaalta yhteiskunnan "lapsellistuminen" ylipäätänsä mahdollistaa juuri sen, että nuoren ihmisen melko luontaiseen kehitykseen kuuluvat ideologiat ja idealismi jäävät vallitseviksi koko yhteiskunnan tasolla. Ennen oli ehkä paljon enemmän "pakko" tulla pois ja selvitä omista kasvukivuistaan. Nykyään korkealla virka-asteikossa olevat ihmisetkin voivat vielä seitsemänkymppisenä höpötellä ihan omiaan.

Feministinen puolue kerää muuten kannattajakortteja. Jotenkin liittyi tähän...

Anonyymi kirjoitti...

Nostan hattuani sinulle Yrjö, että et ole jämähtänyt nuoruutesi (kyseenalaisen) ideologian kannattajaksi! Kunpa useammat pystyisivät samaan, vaikkapa eräs naispresidenttimme...

PP

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus Ykä, kuten aina. Mikä ihmisiä pelottaa siinä väärässä olemisen tunnustamisessa niin paljon? Henkilökohtaisesti en kunnioita ihmistä jonka ajatus ei ole harhaillut vaikkapa kommunismin tai vaikka kansantanssin parissa. Hakenut itseään, kokeillut ja munannut pahemman kerran. Ameriikoissa kovin jätkä on se ketä on tehnyt kerran konkurssin ja sen jälkeen nollasta kasvattanut menestyvän yrityksen. Tätä henkeä meilläkin kaivattaisiin enemmän.

Aiheeseen palatakseni, mistä Ykä tietää ettei ole väärässä nytkin? Älä huoli, tuskin olet mutta välillä pitää uskaltaa ajatella sitäkin vaihtoehtoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Unknownille, Hemulille, Riikalle, PP:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Unknown: Kiitokset. Olen samaa mieltä. Ei tarvitse olla vahva. Ainakaan muussa kuin omassa elämässään. Eikä koskaan toisten kustannuksella.

Hemuli: Minä olen nykyisin yhtä lailla poliittisesti (taas kertaalleen) koditon kuin sinäkin. Sitä kysymääsi puoluetta ei mielestäni tällä hetkellä löydy. Ainakaan sellaista, jolla olisi mahdollisuutta vaikuttaa. Persut olisivat vieläkin vaihtoehto, jos ne pääsevät Soinista eroon. Mutta se jää nähtäväksi että olisivatko persut ilman Soiniakin Soinin haluama versio puolueestaan.

Riikka: Tuo mainitsemasi ”yhteiskunnan lapsellistuminen” on muuten erittäin osuva ja kuvaava termi. Muistan ajan, jolloin poliitikot keskittyivät faktoihin ja pyrkivät toimimaan niitten mukaan. Kukin poliittinen ryhmä tietysti omalla tavallaan. Nyt unelmissa eläminen on etuoikeutettu itseisarvo ja sen arvosteleminen vihapuhetta. Minkähänlainen mahtaa muuten olla tuon feministisen puolueen puolueohjelma? Jos se on edes puolet siitä, mikä on sen ruotsalaisella vastineella, niin luvassa on varsin huikeaa poliittista stand up-komiikkaa. Joka ”lapsellistuneessa yhteiskunnassa” joudutaan valitettavasti ottamaan tosissaan.

PP: Kyseinen naispresidenttimme ei sinänsä ollut kommunisti vaan vasemmistodemari, mutta hänen kaksitoista vuottaan vaikuttavat kyllä vieläkin. Mutta joka tapauksessa olen tehnyt sen, mitä hän ei, eli tunnustin aikanani olleeni väärässä. Loppujen lopuksi en edes tiedä, olinko nuori kommunisti vai nuori egoisti. Joka tapauksessa minulle asiaan lääkkeenä oli aikuiseksi kasvaminen.

Ano: Kiitokset. Ja kiitos hyvästä kysymyksestä. Väitän olevani oikeassa siksi, että elämänkokemukseni on huomattavasti suurempi kuin nuoren Ykän. Puhun siitä, minkä tiedän ja olen kokenut, en siitä mitä luulen. Eikä minun tarvitse enää pönkittää egoani millään. Tykkään olla totaalinen nobody Huitsinnevadassa. Ja lisäksi tähän monikulttuurisuuteen minulla on kohta kolmenkymmenen vuoden työkokemus. Mikään ei sinänsä tietysti takaa sitä, että olisin oikeassa. Mutta jos olisin väärässä, niin Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet maahanmuuttajat nostaisivat tällä hetkellä yhteiskuntaamme huikeaan nousuun ja olisivat rikostilastoissa marginaalisena mitättömyytenä. Ja yleensäkin kun ihminen vähän vanhemmalla iällä muuttaa mielipiteensä, niin hän on sitä puntaroinut ehkä enemmän kuin nuorempana. Nuori ihminen kun tuppaa olla usein se maailman viisain. Minä viisikymppisenä miellän olevani melko yksinkertainen. Voisiko sanoa, että taantumus on kehitystä?

Anonyymi kirjoitti...

Olen jo pidempään ymmärtänyt sen tosiasian, että suurimpia maailmaa pyörittäviä voimia on mitättömän ihmisen pätemisen tarve. Kuten ykäkin kirjoituksessaan toisin sanoin tarinoi.

Ukkeli kirjoitti...

En muista kuka sanoi, mutta taistolaisilla oli parhaat juhlat ja naiset, joten ymmärtää hyvin, miksi nuoret miehet liittyivät taistolaisiin. Silloin 1970-luvulla feminismi ei vielä ollut ehtinyt kai pilata maalta kaupunkiin muuttaneita nuoria naisia, joten ehkä tosiaan oli hauskempaa. Nykyään nuoret naiset ovat vihreitä tai vassareita, kaikki feministejä, joten nuorilla miehillä saattaa olla ikävämpää kuin aikoinaan taistolaisilla. En tiedä, joku nuorempi voisi valistaa.

Tuo on ihan totta, että miehen elämän vaarallisin aika on tuossa 15-30-vuotiaana, kun luulee tietävänsä kaiken ja omistavansa maailman. Etsii omaa joukkoaan. Kukapa haluaisi olla yksin.

Harva osaa ajatella itse. Monella tuntuu olevan vahvoja mielipiteitä, mutta mihin ne perustuvat? Jos et tunne jotain asiaa kunnolla, vaikkapa maatalouspolitiikkaa, niin mihin mielipiteesi perustuu? Luultavasti sanomalehtiin tai Ylen uutisiin. Kenen mielipide se silloin on?

intrigööri kirjoitti...

Meikä oli nuorena isänmaallisen kokoomuksen kannattaja. Isä oli kansankynttilä ja sodassa ollut mies, joka vihasi Neukkulaa ja kannatti maalaisliittoa, hän oli kai alkiolainen. Suomalaisia kommareita meillä ei kumminkaan vihattu.
Kylässä käytiin siellä maalla myös tunnetuissa kommunistiperheissä. Kylillä oli ihmisiä montaa sorttia, uskovaisia, isoja talollisia ja toisaalta köyhiä mökkiläisiä katossa roikkuvine kaasulamppuineen, mustalaisten mökissäkin käytiin munkkipussi viemisinä kahvittelemassa. Ihmiset olivat silloin oikeita ihmisiä.
Omien myöhempien kokemustenkin perusteella änkyrä- ja korpikommunistit olivat yleensä rehtiä ja ystävällistä porukkaa, mitä ei enää voinut sanoa 70-luvun taistolaisista, eikä voi mainita ainakaan nykyisistä hattivattivasureista. Myönteinen kuva tuli aikoinaan myös V. Vennamon aikuisista SMP:n kannattajista, änkyröitä hekin olivat, mutta olivat tiukasti oikeana pitämiensä asioiden takana, vääryyksiä vastaan.
Itse luistelin lopulta niinkin vasemmalle kuin demariksi ja sorruin jopa vajaaksi vuodeksi tutun demariedustajan avustajaksi. Omat päreet kärysivät niihin aikoihin muistakin syistä kuin politiikan takia. Sairastuin ja sanoin itseni irti eduskunnan palkoilta. Se palkka oli siihen aikaan surkea, mutta kun työtöntä toimittelijaa kutsuttiin, niin... Demareistakin otin eron myöhemmin, kun tajusin, etten kuitenkaan jaksaisi puolueessa mitään puuhata.
Persuista innostuin vasta sitten vuosien päästä, vaikka olisi se pitänyt hyvin tietää, miten uudelle kansanpuolueelle käy, kun se pääsee isoveli EU-Suomen lihapatojen ääreen. Nyt on vähän halju olo, kun en enää keksi puoluetta, mitä äänestäisin. Vaan voihan olla, että äänestän sittenkin vielä persuja, jos äänestän, kuten aina tähän asti.
Kyllä ihminen saa ja sen pitää mieltänsä muuttaa, se on tervettä itsekritiikkiä. Voi olla, että jotkut ovat omasta mielestään aina olleet oikeassa? Minäkin olen ollut useimmiten oikeassa, mutta olen silti toiminut omalta kannaltani hyvinkin huonosti. Mutta kerran täällä vain taaplataan, kukin tyylillään.

Castor kirjoitti...

Kiitos Ykä synninpäästöstä: minä liityin 15-vuotiaana Kokoomuksen nuoriin, joita veti entisen SS-miehen poika. Viihdyin kaksi vuotta siinä remmissä. Olen yrittänyt selittää itselleni esimerkiksi osallistumistani soihtukulkueisiin isänmaallisuudellani, joka luonnollisesti vaikutti. Mutta jos oli taistolaisilla oli hyvät juhlat ja naiset, niin rehellisesti sanoen liityin KN:iin koska kerhohuoneessa sai polttaa, vanhemmat jätkät hakivat viinaa, ja ihan siistiä pipariakin oli tarjolla. Ei minulla aatteen paloa ollut, isänmaallisuutta kyllä. Ja nyt puhutaan nimenomaan 1970-luvusta, jolloin olin totaalisen hattuuntunut suomettumiseen ja sen tuloksiin, taistolaisista puhumattakaan. Näiden kanssa oli pari painiotteluakin.

Tuo politiikkaan osallistuminen jäi minulta kahteen vuoteen, sen jälkeen ei ole jäsenkirjaa ollut, ei minkään puolueen. Nuo kokoomusnuoret olivat sellaista porukkaa, etten nyt vanhemmalla iällä varmasi kykenisi vakavana seuraamaan niiden tuouhua.

Anonyymi kirjoitti...

Teräviä havaintoja ja hyviä kysymyksiä näissä ymmärrysharjoituksissa esität, Ykä.

Ymmärrystä kohti voisi edetä, ainakin puolikkaan askeleen verran, lukemalla Matt Ridley-nimisen biologin v. 1996 kirjoittaman kirjan Jalouden alkuperä (suom. Osmo Saarinen, WSOY Juva 1999). Alkuperäisteos on nimeltään Origins of Virtue. Teksti käsittelee varsin kriittisesti, mutta ymmärtävästi erilaisia ihmiskunnassa esiintyviä sosiaalisen kanssakäymisen strategioita, myös poliittista korrektiutta ja sosialismia. Näkökulma on evolutiivis-biologinen, mutta peilaa asioita myös peliteoriaan, maineikkaiden taloustieteilijöiden, filosofien ja kirkkoisien teksteihin. Eikä Ridley liiaksi sorru omaan jeesusteluun, vaan koettaa pitää itsensä siitä erossa. Kirjan alkuviikolla luettuani uskoin ainakin hetken ymmärtäväni jotakin tämän suvaitsevaiston moraalisten tunteiden taustasta. Vain kahdessa kohdin katsoin olevani suorastaan eri mieltä kirjoittajan kanssa, ja toinenkin aiheista koski lähinnä erään englanninkielen slangisanan (Equalizer) "syvempää" merkitystä. Suosittelen sekä Ykälle että kaikille blogin seuraajille.

terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

"Halusin olla enemmän mitä olin" lienee erilaisten ideologisten manipulaattoreiden yleisimpiä käynnistäviä ja liikkeessä (pun intended) pitäviä voimia. Toinen yleinen lienee moraaliton opportunismi.

Henkilökohtaisesti (ja perusteluin, joita en julkisesti mainitse) olen kanssasi täysin eri mieltä siitä väitteestä että älykkyytesi tai muutkaan kyvyt eivät olisi mahdollistaneet sitä, että olisit poikkeuksellinen tai muuten huomattava yksilö. Ellet omaisi poikkeuksellisia ja huomattavia kykyjä, niin Yrjöperskeles -blogia, sen upeita henkilöhahmoja, mukaansatempaavaa tyyliä jne. ei olisi. Olet pakinoitsijana, kolumnistina ja infotainment-journalistina kyvyiltäsi tämän maan ehdotonta kärkeä. (Älä loukkaannu tästä rinnastuksesta kotimaisen journalismin tasoon). On mahdollista, että jotkin ominaisuudet tai elämäntilanteet olisivat estäneet kykyjen täysimääräisen kehittämisen jos olisit panostanut lähes yksinomaan niihin. Ne kyvyt ovat kuitenkin syntymälahja. Ne eivät olisi koskaan kehittyneet taidoiksi, ellei pohjalla olisi poikkeuksellista kyvykkyyttä.

"Ne, joilla älyä ei ole, jämähtävät nuoruudessaan kaivamiinsa poteroihin." Tuosta tuli aivan mieleen nippu erilaisia moottoripyöräjengi- ja taparikollisdokkareita, hirvittävä määrä erilaisia keski-ikäistyviä ikiteinejä (joiden lapsia lienee Ykän alalla hoidettavana paljonkin), lukuisia erilaisia elämäntapavihreitä...

Itse olen sellainen "late bloomer" -tapaus, jolle murkkuikä tuli vuosia myöhemmin kuin ikätovereile keskimäärin. Lapsuus meni kiusattuna ja ulossuljettuna niin että muistan käyneeni joskus ala-asteen puolivälissä ensimmäisiä aivan tosissaan olleita mietintöjä itsemurhan tekemisestä yksin kellarissa linkkarin kanssa. Sitten kun tuli se uhma, itsenäistyminen ja kapinointi, niin se menikin vähän yli. Eikä ihan vähän mennytkään. Seurauksena oli ensimmäisen kertaluokan tollo jolle linjaorganisaatiota, auktoriteetit, "turhat" säännöt jne. edustivat jotain sellaista, mitä vastaan piti ilman muuta kapinoida jos koki pienintäkään epäluottamusta tai kusetetuksi tulemisen tunnetta niihin liittyen.

"Houkuttelee heikkoja ihmisiä, sillä sitä kautta hekin voivat kuvitella olevansa enemmän kuin ovat." Ja laiskoja ja saamattomia ja egomaanikkoja ja kaikkia muita niitä, joiden maailmankuvassa heidän pitäisi nousta muiden yläpuolelle näkemättä niin paljon vaivaa kuin mitä se muiden saavutusten ja asemien ylittäminen omalla työllä ja lahjakkuudella vaatii.

Anonyymi kirjoitti...

June 16, 2016 at 11:24 AM kirjoittaneelle Anolle.

"Mikä ihmisiä pelottaa siinä väärässä olemisen tunnustamisessa niin paljon?"

Kaksi asiaa tulee heti mieleen:

1) Psykologinen kyvyttömyys käsitellä syyllisyydentunteita. Osalla ihmisistä - naisilla useammin ja isommin kuin miehillä - oman syyllisyyden ja sen seurausten käsitteleminen ei onnistu. Ei vain pelaa, vaikka mitä tapahtuisi.

Syyllisyys asiaan kuin asiaan joko laukaisee defenssit järjettömyyksiin tai tuottaa lamauttavan ahdistushäiriön.

Defenssit ovat mielen puolustuskeinoja ja jokainen niistä kävelee käsi kädessä vähintään yhden argumantaatiovirhetyypin kanssa. (Projektio => olkiukkoilu jne.) Nämä tapaukset tunnistaa usein juuri siitä, miten he toistavat tasoaan tyhmempään ajattelua vakiintuneiden argumentaatiovirheiden muodossa eivätkä sitten mitenkään suostu tai pysty näkemään oman toimintamallinsa puutteita ja ongelmia. Näille on myös tyypillistä "keskustellaan keskustelijoista" -kulttuuri, sillä se siirtää agendan pois sieltä missä heidän syyllisyytensä on. Näille projektio lienee se yleisin ja tyypillisin defenssi. Kun ei kyetä näkemään oman toiminnan ja ajattelun moraalisia ongelmia, niin ne itselle tyypilliset ajattelu- ja toimintadynamiikat nähdään niissä pahoissa vastapuolen demoneissa.

Lamaantuvat ahdistushäiriöiset... Ei tarvinne kertoa, että mistä ja miten ne tunnistaa.

2. Sairas narsismi. Siihen ei sovi ollenkaan se, että olisi väärässä, puutteellinen, erehtyisi... Tästä aiheesta on kirjoitettu niin paljon, että tyydyn toteamaan, että hyvin suuri osa tärähtäneistön näkyvimmistä hahmoista toistaa toiminnassaan ja käyttäytymisessään narsismikirjallisuuden kliinisissä kuvauksissa jatkuvasti esille tulevia malleja.

Tossa nyt kaksi sellaista kategoriaa, joissa väärässä olemisen tunnustaminen ei vaan onnistu. Ja nuo eivät sitten tietenkään sulje toisiaan pois.

(Omista lähisukulaisistani löytyy ûbermokuttaja, joka on oman käsitykseni mukaan narsistinen psykopaatti eikä ole koskaan kyennyt käsittelemään syyllisyyttä, väärässä olemista, erehtymistä, omaa puutteellisuuttaan... Pakkosuorittaja, sairaalloisen kunnianhimoinen ja huomiohakuinen, suhtautuu hyvin alentuvasti muihin ihmisiin, mutta peittää alentuvuutensa jos peittämisestä hyötyy kunnolla... Onneksi tuo henkilö vaihtoi kauan sitten naimisiin mennessään eri sukunimeen kuin itselläni on.)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pohdintaa, meikäläinen ei ole koskaan ehtinyt olemaan vasemmistolainen, koska sillä oli suorat viittaukset Itänaapuriin ja sen systeemeihin. Siis lähimpänä esimerkkinä, ja 1970- ja 1980-luvuilla niitä varoittavia esikuvia löytyi myös kauempaa maailmalta, mikä todisti ettei tuo sosialismi toimi muuta kuin paperilla. Miksi pystyttää oman ideologiansa turvaksi rautaesirippu Europpaan ja jakaa esim. Berliini muurilla? Ja jopa ampua rajalle "loikkaajat"? Tällaisia tuli pohdittua teininä ja huomattua ettei se ole hyvä systeemi, omat vanhemmat duunareita, joten en ole koskaan kuulunut ns. porvareihin, eliitistä nyt puhumattakaan.

@Riikka, joo luin myös uutisista jotta Suomeen on perusteilla feministinen puolue, kuten Yrjö totesikin, luvassa on suuren urheilujuhlan tuntua kun he pääsevät julkisuuteen. Puolueen ohjelmaa kun katselee, niin aika selvästi sieltä on nähdä mitä agendaa he tulevat ajamaan. Mielestäni Suomessa on toi sukupuolten tasa-arvo toteutunut tosi hyvin, naisetkin saivat äänioikeuden (1906) ensimmäisten maiden joukossa maailmassa, ja Suomi oli sentään tuolloin Venäjän tsaarin vallan alla. Ja nainen on päässyt presidentiksi asti, voiko sitä enempää vaatia/haluta? Menestyminen on ihan itsestänsä kiinni, nyt kun katselee esim. tuota Rovio-firmaa, niin sen TJ:nä on nainen. Ehkä hänet on valittu omilla ansioilla, eikä millään kiintiö- ja tasa-arvohömpötyksillä?

Vasemmistoliittokin paljasti jo oman karvansa (tuskin tulee tämän blogin lukijoille yllärinä?) valitessaan PJ:ksi henkilön, joka ei ole tainnut koskaan tehdä ruumiillista työtä tai olla liukuhihnan äärellä? Tässä lisää uutista puolueesta, valinnat sekä niiden kriteerit sen kuin menevät yhä mielenkiintoisimmiksi. Tähän pitää todeta pikkuilkeästi, jotta se on järjen köyhyyttä äänestää tuota puoluetta, varsinkin jos olet (mies)duunari....

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Ykä... Korjaus tekstiisi.

Totesit, että nuori ihminen tuppaa olemaan se maailman viisain. Ei ole.

On olemassa vielä viisaampi. Ylivoimainen nero, jonka rinnalla kaikkien muiden viisaus kalpenee. (Ja varmuudeksi. En tarkoita Jari Tervoa - tällä kertaa.) On olemassa kaikkien aikojen, kaikkien kulttuurien, kaikkien tieteiden ja taiteiden kaikkia mestareita suurempi nero. Se on tietenkin Teatterikorkeakoulun ensimmäisen vuosikurssin oppilas.

Hemuli kirjoitti...

Persujen kohdalla ahdistaa muukin kuin mamu-politiikka. Kun itsellä on kaksi lasta päivähoidossa 550€ kuukausi maksulla niin 20% korotus, jota myös persut kannattaa ei juuri innosta. Tämän kun lisää kaikkiin muihin säästöihin, jotka kaikki tuntuvat osuvan tälläisen keskiluokkaisen lapsiperheen talouteen niin hallituspolitiikka ei oikein kerää kiitosta. Asiaa ei tietenkään helpota, että mamujen hyysäys maksaa jotakuinkin leikkausten verran....

Mutta toivo elää! Persut suostui yle rahoitukseen vain jos multikulttuurin levittäminen otetaan pois ylen tehtävistä.

Anonyymi kirjoitti...

"Olinko nuori kommunisti vai nuori egoisti", onko näillä nyt niin suurta eroa? Nuorethan ovat tunnetusti niitä pahimpia egoisteja ja se heille suotakoon koska vasta opettelevat elämää vielä vastuusta vapaina (nuorella tarkoitan noin parikymppisiä tai alle sen, en nykyistä nuori-käsitystä). Kommunistit ja muut vasemmistolaiset ovat myös egoisteja, koska he aina vaativat muita maksamaan aatteensa kustannukset ja kantamaan seuraukset.

Sinulle lääkkeeksi tuli aikuiseksi kasvaminen, mutta sehän se ongelma nykyään onkin: ihmiset eivät halua kasvaa aikuisiksi. Se ei ole muodikasta. Halutaan olla Peppi Pitkätossuja, iloisia anarkistisia vastuuttomia eläjiä ja 9-kymppisiä ikinuoria a la Aira Samulin. Ikävä kyllä jokaisella ei ole rikasta isukkia paratiisisaarella jonka aarrekiposta voi kahmaista kourallisen kultaa tarpeisiinsa. Tosin tuota kippoa vastannevat nykyisin "hyvinvointivaltio, sosiaaliturva ja taikaseinä".

Erittäin hyvä ja paikkansapitävä analyysi kämähtämisestä kommunismiin tuo oli. Jokaisella meillä taviksella on tosiaan suunnaton halu olla jotain erityistä ja erottua joukosta varsinkin nuorena, mutta samaan aikaan pitää tietenkin olla just samanlainen kuin muutkin ettei vain erottuisi joukosta. Melkomoinen paradoksi.

En parikymppisenä ollut kommunisti, mutta vasemmalle kallistunut kuitenkin, nolosti varovaisen aleniuslainen. Siitä joutui olemaan piireissä (=taitelijakuppilat) aika hiljaa koska silloin sinkoilivat ilmassa sanat "revari" ja "trotskilainen" ja ne leimakirveet olivatkin paljon terävämpiä kuin nykyiset. Stallarit olivat mielestäni sivistymättömiä vouhottajia, kuin nykyisiä futishuligaaneja, skinejä tai Dan Andersson.

Sain ikuisen immuniteetin kommunismia vastaan tarkasti 31.10.1966 Itä-Berliinin pääkadulla Karl-Marx-Alleella lastenrattaita työnnellessäni. Olin ollut maassa tasan kaksi tuntia, laskeutunut paljon rakastettuun ja mainostettuun reaalisosialismiin ja todellakin, reality bites. Asuin maassa (vain duunin takia) niin Ulbrichtin, Honeckerin kuin Krenzinkin regimen aikana ja samaan aikaan seurasin Suomen DDR-hehkuttelua ja tunnustamiskomitean ponnisteluja ja mietin että eivätkö nuo idiootit tajua yhtään mistään mitään.

Joten suosittelen lämpimästi jokaiselle johonkin ideologiaan höynähtäneelle menoa sinne alkulähteille. Ihan vaan taviksena, ilman tv- tai lehtikuvaajia. Ja jos menee maahan josta UM on vakavasti varoittanut, olisi kohtuullista olla parkumatta lähetystöstä apua tai valtiolta lunnasrahoja. Joka ottaa tietoisen riskin, kantaa myös siitä vastuun.
tira+

WhiteHunter kirjoitti...

Jos et tunne jotain asiaa kunnolla, vaikkapa maatalouspolitiikkaa, niin mihin mielipiteesi perustuu? Luultavasti sanomalehtiin tai Ylen uutisiin. Kenen mielipide se silloin on?

Tuo oli täydellisesti sanottu ! (Lainaan tuon härskisti )

Ykän juttuun. Niinpä, nyt vanhemmiten asioita ajattelee toisin. Nuori vihainen mies, on alkanut ajatella ja hyväksyä erilaisuutta.
Ihminen on vain nuorena kalliosta louhittu lohkare, joka heitetään elämän virtaan. Matkalla alas, ne terävimmät särmät hioutuu pois. Lopulta monttuun heitetään melko pyöreä kivi. Jokaisella ne särmät hioutuvat eri lailla eikä kaikista nyt koskaan tule helmen pyöreää, jotain säröjä jää aina.

Becker kirjoitti...

Ykältä harvinaisen aitoa ja tervettä itsekritiikkiä. Peiliä on tuijoteltu pitempi tovi ja lopputulos on avoimen rehellisen tarkastelun tulos.
Nuoruudessa sitä kuvittelee itsestään kaikenlaista ja pitää itseään viisaana sekä kuolemattomana. Minä en ollut koskaan politikasta kiinnostunut, koska havaitsin, että suurin osa siinä mukana olleista jauhoi tyhjänpäiväisyyksiä ja pelasi vain omaan pussiin. Syynä myös ehkä, että tuttavapiiriini kuului eräs poliittinen vaikuttaja ja hän ystävällisesti selitti mistä poliitikassa on kysmys, joten käytin aikaani enemmänkin sellaiseen mistä nuorimies on muuten kiinnostunut.
Itsekukin voi tietty todeta että monta asiaa olisi voinut hoitaa fiksumminkin, mutta sure näitä niin suruihis kuolet.
Mielenkiintoista on, että nyt ikääntyessään huomaa tulleensa jossain määrin vähän fiksummaksi, realistisemmaksi, sarkastisemmaksi ja sen seurauksena huomaa miten vähäjärkistä suuri osa porukasta loppujen lopuksi on. Olenkin tällaista hitaasti kypsyvää sorttia.
No niin tässä sitä taas ollaan, eikä asia muutu vaikka kuinka paljon seison peilin edessä joten kai tilanne on sitten vaan hyväksyttävä ;)
Ihan kiusallakaan en minäkään pidä Ykää nyt sentään ihan tavallisena taavina, sillä en täällä muuten minäkään hilluisi, mutten toisaalta minään neropattinaankaan, sillä silloinkin olisin jossain muualla höpisemässä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ukkelille, Intrigöörille, Castorille, Achtungille, Ano2:lle, Ano3:lle, Soomepoisille Eestist, Ano4:lle, Hemulille, tira+:lle, WhiteHunterille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ja kyseinen voima sopivaan asemaan päästessään vastaa tuhovoimaltaan kokonaista jalkaväkiprikaatia.

Ukkeli: Taistolaisten pöksylähetyshän oli terminä kuuluisa, mutta minä reppana olin liian nuori päästäkseni siitä nauttimaan. Suurin osa suomalaisista muodostaa vieläkin maailmankuvansa valtamedian antamien tietojen perusteella. Media tietää tämän, toimii äärimmäisen härskisti ja valittaa päälle että median toiminnan arvostelu on sananvapauden vastustamista.

Intrigööri: Sinullahan onkin kokemusta aina sylttytehtaalta saakka. Enkä ihmettele tympiintymistäsi. Ne vanhan ajan saarislaiset työläiskommunistit olivat ihan tolkullista väkeä, joka äänesti SKP:tä saadakseen talon, auton ja kesämökin. Internationalistit löytyivät sieltä taistolaisista. Heitä taas ei pahemmin löytynyt työmailta. Persujen kanssa minulla on täsmälleen yhtä halju olo kuin sinullakin.

Castor: Varmaankin tuohon aikaan kaikkien puolueitten nuorisojärjestöt olivat täydellisen integroitunut osa poliittista broilerikoneistoa joka kasvatti kuuliaisia ammattipoliitikkoja. Ei siis ihme, että täysijärkistä heppua se touhu alkoi tympiä.

Achtung: Kiitos vinkistä.

Ano2: Miellän kumminkin olevani aivan tavallinen ihminen, sillä en näe termissä mitään pahaa. Tavalliset ihmisethän tätä yhteiskuntaa pyörittää ja ilman heitä maahanmuuttoteollisen kompleksin arvostetut työntekijät kuolisivat nälkään. Koulukiusattu olen ollut joskus minäkin ja epäilemättä se jättää tietyn jäljen joka ei poistu ihmisestä koskaan. Totesit seuraavaa:

” Ja laiskoja ja saamattomia ja egomaanikkoja ja kaikkia muita niitä, joiden maailmankuvassa heidän pitäisi nousta muiden yläpuolelle näkemättä niin paljon vaivaa kuin mitä se muiden saavutusten ja asemien ylittäminen omalla työllä ja lahjakkuudella vaatii.”

Tuo pitää paikkansa ja tuon kaltaisia ihmisiä on viljalti. Yleensäkin aseman (oli se mikä tahansa, esmes tavallisen ihmisen tavallinen elämä) hankkiminen ei tapahdu itsestään eikä hetkessä. Itse voin olla totaalisen tyytyväinen, kun olen pystynyt hankkimaan talon ja sen ympärille manttaalin. Vieläpä alueelta, joka todennäköisesti pysyy kansainvaelluksilta suojassa. En kaipaa henkilökohtaisesti enempää. Varmaan lukijakunnallenikin sellainen riittää. Mitä sitä liikoja ahnehtimaan.

Ano3: Kertomasi ihmistyypit ovat minullekin tuttuja. Ja he ovat yllättävän menestyneitä. Yhteiskunnassamme on joku tekijä, joka suosii heitä.

Soomepois: Kiitos linkistä. Uutisessa puoleen edustaja (kukapa muu kuin Maryan Abdulkarin) toteaa, että ”epätasa-arvoon ja syrjintään liittyvät kysymykset ovat muissa puolueissa marginaalissa”. Jos tämä nykymeininki tarkoittaa, että em. asiat ovat marginaalissa, niin mitähän meinaa se, jos ne ovat prioriteettina? En uskalla oikein kuvitellakaan. Mutta niin kuin totesit, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Täytynee ostaa kaljaa ja sipsejä. Vasemmistoliitto on linjansa valinnut. Mainittakoon muuten, että sen tuore johtaja Li Andersson on 29-vuotias. Minä aloin sen ikäisenä olla jo järkiintynyt ja ehkä jopa aikuisen kirjoissa. Li taas jatkaa Peppi Pitkätossuna oloa aina hamaan vanhuuteen saakka.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ano4: Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta tästä porukasta, mutta en pidä kyllä väittämääsi mitenkään mahdottomana.

Hemuli: Tuo monikulttuuri termi muuttui nyt tuoreeltaan kulttuurien monimuotoisuudeksi, joten en pidätä hengitystä ylen linjan muutosta odotellessa.

tira+: Riikka tuolla ylempänä käytti termiä ”yhteiskunnan lapsellistuminen” ja tuo, mitä kommentoit on juuri sitä. Pistää vaan miettimään, että kuinka suuri osuus ihmisistä haluaa jatkossa elää pysyvää elämystrippiä. Se yhteiskuntakin kun pitäisi saada pyörimään ja Peppi Pitkätossuilta se ei onnistu. Meidän suomettumisen ajan vasureillehan nimenomaan se DDR oli taivas maan päällä. Eikös siinä maassa ollut yksi semmoinen ”PR-lähiö”, jossa kaikki oltiin laitettu viimmosen päälle ja siellä niitä turisteja sitten ohjatuilla ystävyysreissuilla sitten käytettiin?

WhiteHunter: Jos muuten maataloudesta puhutaan, niin on kovasti muotia arvostella sen kalleutta. Minä en kuitenkaan uskaltaisi jättää koko kansaa pelkän tuontiruuan varaan. Entäs jos jostain syystä ne viljalaivat eivät tulekaan? Tuo filosofinen lauseesi oli muuten erittäin osuva ja tyylikäs.

Becker: Valtamediassammehan aika ajoin haastatellaan näitä tyyppejä, jotka ovat ”kääntyneet rasismista suvaitsevaisuuteen”. Miksikähän ei haastatella vastakkaisia tapauksia? Niitä meinaan on taatusti enemmän? Kai se on niin, että sitä peiliä saisi katsella vain tietystä vinkkelistä. Vanheneminen tuo tullessaan paljon sellaista, mitä kerrot. Minulle yksi osa sitä on se, että haluan harkita ajatuksiani kauemmin. Hyvin harvoin minulla on vastausta heti silloin kun minulta kysytään. Ja usein käy niin, että harkittuani huomaan, että ei minulla ole vastausta vieläkään.

Anonyymi kirjoitti...

Vastauksena Ykälle:

"Kertomassi ihmistyypit (syyllisyydenkäsittelykyvyttömät + sairaat narsistit) ovat tuttuja.. ..yhteiskunnassamme on joku tekijä, joka suosii heitä."

Useita mekanismeja.

1. Monotavoiteoptimoinnin ylikorostuminen. Onnistumisen ja tehtävässä menestymisen arviointia tehdään liikaa yhdellä mittarilla kerrallaan. Niinpä laaja-alaista toimivuutta aikaansaavat eivät näytä yhtä päteviltä kuin ne, jotka saavat yhden asian kuntoon ja sata muuta sekaisin.

Tämä on pääsyy myös siihen, että julkinen sektori ei osaa kilpailuttamaan eikä opi sitä. Monotavoiteoptimoijat eivät hallitse kilpailuttamisen vaatimaa monitavoiteoptimointia läheskään samalla tasolla kuin yksityisen kentän toimijat.

2. Rapuämpäriefekti. Ravut eivät pääse nousemaan ämpäristä, jos ne tarttuvat saksillaan aina siihen rapuun, joka kiipeää parhaiten ja koittavat käyttää sitä oman nousemisensa portaikkona. Yhteisvaikutus on se, että mikään rapu ei pääse ämpäristä vaan kaikki päätyvät elävänä keitettäviksi.

3. "Edes äidinrakkaus ei vedä vertoja sille rakkaudelle, jolla keskinkertaisuus rakastaa toista keskinkertaisuutta." Keskinkertaisuudet ja mitättömyydet auttavat toisiaan ja kamppaavat kyvykkäämpiä, erilaisia, lahjakkaampia... Näin he varmistavat yhteisen uranousunsa ja asemoitumisensa ja suojautuvat kykyttömyytensä negatiivisilta uravaikutuksilta.

4. Vaikutelmapelit. Asioita ei arvioida sen perusteella mitä ne ovat, vaan sen perusteella, miltä ne vaikuttavat. Sekä narsistit että syyllisyydenkäsittelyongelmaiset ovat hyviä vaikutelmapelaajia - ehkä niitä lamaantuja-ahdistujia lukuunottamatta.

5. Koulutusjärjestelmän analyysi- ja substanssikeskeisyys. Ei tarvitse hallita kokonaisuuksia (struktuurointi, systematisointi) tai osata tehdä mitään (dynamiikka) kun koulutusjärjestelmän puutteet on siirretty sellaisenaan työelämään. Vähän karrikoiden voisi sanoa, että koululaitos opettaa että taitava selittäminen edestaa korkeampaa ammattitaidon tasoa kuin taitava tekeminen ja osaaminen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. En kyseenalaista yhtään kohtaa (vaikka kohdat 1 ja 5 ovat sinänsä hieman ristiriidassa keskenään, tosin ymmärrän kohdan 1 omalla alallani sokeana hoitopaikkaprosentin ylläpitämisenä ja työn laadun totaalisena unohtamisena ja ymmärrän väitteesi sitä kautta) mutta toteaisin, että kohdat 3 ja 5 ovat minulle erityisen tuttuja. Erityisesti kohta 3. Joka on korostunut viimeisinä vuosina ja saanut aikaiseksi sen, että julkishallinnossa noudatetaan sokeasti annettuja määräyksiä mitenkään niitä kyseenalaistamatta tai edes analysoimatta. Karmeinta lienee, että määräyksien noudattajilla ei ole edes kykyä edes analysoida saati sitten kyseenalaistaa niitä. Ja he ovat johtotehtävissä. Jos puhutaan työpaikkakiusaamisesta, niin kohta 4 korostuu. Siinä narsistit ovat mestareita.

Tuumailija kirjoitti...

Asia on itselle kutakuinkin ajankohtainen. Itsekin koin eräästä lapsellisuudesta parantumisen 29-vuotiaana. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin näen ison muutoksen tapahtuneen. Tässä tapauksessa juttu oli toisinpäin, eli aloin pitää asiasta X jota olin ennen inhonnut. Syy oli se, että tutustuin aiheeseen aidosti jolloin huomasin ennakkoluulojeni olleen kammottavaa paskaa. Huomasin myös toistelleeni muiden torveloiden inhoa enkä todellisuudessa mitään oikeasti omaa valintaa.

Jos Ykänkin järkiintyminen on tapahtunut suunnilleen samoina ikävuosina, voitaneenko vetää johtopäätös että siinä kolmenkympin paikkeilla ihminen alkaa vihdoin omata kokemusta ja näkemystä?

Muistan myös lukeneeni tutkimuksen, jonka mukaan useimpien ihmisten vallitsevia näkemyksiä on hankalaa muuttaa enää kolmenkympin jälkeen. Mitä enemmän ikää, sen epätodennäköisemmin enää ajattelutavan muutosta tulee. Toki se voi laimentua tai vaihtaa sävyä. Jos olet kommunisti yli kolmekymppisenä, olet sitä todennäköisesti vanhanakin. Tämä voisi olla hyvin linjassa tuon kanssa, että nykyään aikuistuminen ei ole muotia vaan nuoruuden hölmöydet viedään arkkuun asti.

Anonyymi kirjoitti...

Hieman aiheen vierestä, mutta Ylilaudalta katseltuani Orlando-keissiin liittyviä postauksia ja kuvakaappauksia mm. Rasmus-ryhmästä, sain linkkivinkkiä humoristisella otteella tehtyihin pätkiin. Nimimerkki "Torilla Tavataan" on tehnyt useammankin animaation tehdäkseen pilaa nykyajan koohotuksista, kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvää settiä.

Suosittelen välttämään juomista ja syömistä kun näitä katselee! En nyt muista olenko linkkaillut näitä aikaisemmin Yrjön-blogiin, mutta tässä muutama näyte.

Alkoholilainsäädäntö
Turvapaikanhakijat ja rikollisuus
Katupartiot

Useammatkin pätkät ovat aiheuttaneet suupielien venymistä kohti korvia ja ehkä hieman huutonauruakin, mutta nämä ovat jo omalla tavallaan suoranaista taidetta. Torilla tavataan, p*rkele!

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuumailijalle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Tuumailija: Yleistää on tietysti vaikea, mutta varmaan se kolmekymmentä on monelle se varsin tärkeä ikä tässä mielessä. Yleensä siinä vaiheessa ihminen on jo siirtynyt omaan leipäänsä ja sekin vaikuttaa. Yllättävän paljon. En muuten muista äkkiseltään ensimmäistäkään vanhempaa kommaria tai monikultturistia, joka on hylännyt uskonsa. Niistä, joka vie hölmöytensä arkkuun saakka on hyvä esinmerkki Eva Biaudet, joka tulee vanhemmittaan vaan äkäisemmäksi.

Soomepois: Joo, tuttuja ovat. Saakohan tuon hassunhauskan monotonisen puhesyntsan jostain ladattua omalle koneelleen?

Anonyymi kirjoitti...

Joo,se nuoruus ja hulluus...Tulihan sitä itsekin ihan pioneerikerhossa käytyä kuuntelemassa kuinka hienoa Neuvostoliitossa ja muissa itä-blokin maissa oli,ja kuinka paljon paremmin Itä-Saksa modernisoitui sodan jälkeen Länsi-Saksaan verrattuna,tai miten upeaa PLOn vapaustaistelu oli yhdessä edistyneiden arabiveljien kanssa,kun Israel aikoi vallata koko islamilaisen maailman,ja kuinka suuri visionääri Mao oli yms.paskaa.Onneksi jo yläasteen historian- ja yhteiskuntaopinopettaja oli realisti,joka kertoi ensin miten pitää kokeissa vastata,ja sitten miten asiat oikeasti ovat.Siinä sitten eri lähteistä sosialismin karuus selvisi ja Neuvostoliiton hajoaminen oli todellinen juhlahetki,todellisuus iski silmille piintyneimmillekin kommareille,vaan nehän eivät sitten oppineet mitään,otettiin vain uudet asiat pakkosyötettäväksi kansalle vihreyden ja multikultin nimissä...
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vesku. Kun muistelen noita aikoja, niin ei siitä Neuvostokansalaisen todellisuudesta edes niin kauhean vaikeaa ollut saada selvää. Vaikkei ollut internettiä. Silloin ei vaan sellaista julkista uskontunnustusta tarvittu kuin nykyisin. Sanoisin, että tilanne on nyt pahempi kuin silloin. Ja juu, pioneereissä en ollut, mutta kotkaleirillä (eli siis demarit) kerran kävin. Olihan sitä sielläkin propagandakoulutusta, mutta suurin osa oli onneksi ihan ok leireilyä.