TYYTYVÄISEN VIHREÄN ILTAPUHDE

Helsingissä, tarkemmin sanottuna Kallion Kaarlenkadulla sijaitsevassa viihtyisässä kaksiossa eräs 28-vuotias naisoletettu, nimeltään Vilmetta Tirpstén kuunteli ulkona kolistelevaa kolmosen ratikkaa ja oli kuulemastaan mielissään. Tuo ääni oli edistystä. Se oli tietysti myös menneisyyttä, olihan spora kulkenut Helsingissä iät ja ajat mutta se oli myös tavoiteltavaa tulevaisuutta. Sillä eihän ihminen tarvinnut liikkuakseen muuta kuin joukkoliikennettä. Eihän hänkään tarvinnut. Ei ollut koskaan tarvinnut. Hän ei ollut tarvinnut henkilöautoa milloinkaan eikä ymmärtänyt miksi niitä vielä yleensä oli olemassa.

                                                     

Hän oli muutenkin kovasti hyvällä tuulella ja siitä kertoi hänen työpöydällään tietokoneen vieressä oleva punaviinipakkaus – luonnollisesti vastuullisesti tuotettu Place in the sun Cabernet Sauvignon Shiraz Fair Trade – jonka hana oli lörissyt juovuttavaa säveltään illan aikana useammankin kerran. Miksei olisi, sillä olihan Vilmetta osallistunut tänään taas kerran hyökkäykseen suvaitsemattomuutta ja viha-ajattelua vastaan. Niin kuin oli osallistunut monta kertaa aikaisemminkin.

Kohteena oli eräs lääkäri, jonka Vilmettan aktiivinen pirkkalalainen vasemmistoliittolainen uskonsisar oli huomannut postaavan kansallismielistä materiaalia. Laura Huhtasaarta, Keijo Kaarisadetta ja ties mitä vihan saastuttamaa paskaa. Koska nationalismi ja natsismi oli, ja oli aina ollut sama asia oli Vilmettakin osallistunut aktiiviseen nettikampanjaan jolla pyrittiin saamaan sekä Antifa että Varisverkosto miehen kimppuun ja jolla luonnollisesti painostettiin miehen työnantajaa että mies irtisanottaisiin. Lääkärin työ on eettistä työtä eikä sellaisessa ole paikkaa suvaitsemattomuudelle. Lääkärinluvat pois nationalistiselta natsilta, saatana!

Vilmetta itse oli opiskelija. Opiskelija, joka mielsi opiskelun itsessään ammatiksi ja ihmetteli minkä vuoksi hänen pitäisi koskaan valmistua. Olihan niin mukavaa olla yliopistolla muiden älykkäiden, niin kovin älykkäiden naisten seurassa. Hän opiskeli Helsingin Yliopistossa syyllistävää, uhriutuvaa ja takakireää naisoletustutkimusta ja oli ylpeä saadessaan opiskella yhteis- ja ennen kaikkea ihmiskunnalle niinkin merkittävää oppiainetta. Lisäksi hän oli pitkäaikainen aktivisti vihreissä. Kun Vilmetta oli saanut aktivoitua viitisentoista ihmistä hyökkäämään tuota fasistilääkäriä vastaan hän saattoi hetken hengähtää, ottaa lisää viiniä ja nojata mukavan työtuolinsa selkänojaa vasten. Nautitut viinit saivat hänet ajattelemaan itseään, ideologiaansa ja sitä, miksi se oli niin tärkeä asia hänen elämässään.

Toki hän tunnisti itsessään selkeän pesäajattelun, sen mitä nationalistit irvailivat NPC-meeminä. Ei hän sitä oikein kiistänytkään. Miksi kiistäisi? Hän oli oppinut mitä piti ajatella ja tajusi oikein hyvin että hänen ajatuksensa eivät olleet hänen omiaan ja ilman muilta opittuja – ja julkituotuja –  ajatuksia hän olisi hyvin, hyvin vähän. Nolla. Hän tiesi, että ei hänestä ollut synnyttämään mitään omaa. Ensimmäistäkään ajatusta. Hän oli aina ollut kympin tyttö. Ulkoaopettelija. Ja se olikin hänen idelogiansa ja elämänsä ydin. Hän tiesi rajoituksensa mutta hän halusi olla enemmän kuin mitä oli. Hän halusi tuntea vaikuttaneensa. Tuntea olevansa osa jotain, joka oli todella vaikuttanut ja saanut asioita aikaiseksi. Hän halusi olla itseään enemmän.

Sen vuoksi niin rasisminvastaisuus, monikultturismi ja feminismi olivat hänelle eräänlaista – joskin hyvin tärkeää – ideologista sivuainetta joka oli mukana siksi, että sen vaan piti olla. Eräänlainen uskontunnustus. Se ei ollut sinänsä mitenkään originaalia sillä siihen keskittyi nykyisin jokainen järjestelmäpuolue. Eikä se sen vuoksi antanut hänelle tarpeeksi eikä ruokkinut hänen nälkäistä egoaan. Siksi hänen todellinen intohimonsa oli ilmastonmuutoksen vastustaminen osana vihreää puoluetta. Sillä sen kautta hän sai olla osana suurta ja pitkää onnistumisten ketjua. Voittoja, jotka vaikuttivat jokaisen suomalaisen elämään.

Hän oli saanut olla osana kannattamattoman tuulienergian nostamisessa energiatuotannon pyhäksi ikoniksi. Ei sen väliä vaikka sen tappiollinen tuotanto jouduttiinkin korvaamaan verovaroista ja tehottoman tuulivoiman varavoimana jouduttaisiin käyttämään saastuttavaa hiilivoimaa. Sillä jokainen noista nykyajan tuulimyllyistä oli osoitus siitä, että vihreät olivat vaikuttaneet varsinaista poliittista voimaansa enemmän. Ja sitä myötä pakottaneet ihmisiä hyväksymään ne myllyt joita he eivät tarvinneet ja joista ei ollut heille mitään hyötyä. Se oli voitto itsessään. Tuulimylly oli symboli ja symboli oli tärkeämpää kuin reaalimaailma.

Hän oli saanut olla osana alasajamassa suomalaista turvetuotantoa. Toki hän tiesi että Suomen soissa olisi Pohjanmeren öljyn verran energiaa, mutta pesäajattelunsa mukaisesti hänkin ajatteli että turvetuotanto on lähtökohtaisesti herrasta perkeleestä. Joku oikeaoppinen oli sanonut hänelle niin ja miksei hän sitä uskoisi? Miksi hän olisi sen kyseenalaistanut? Siksi häntä ei haitannut tuulituotantoa paikkaavat hiilivoimalatkaan. Eiväthän ne sentään olleet turvevoimaloita.

Hän oli saanut olla osana haja-asutusalueen elämän hankaloittamisessa. Mikä oli hänen mielestään enemmän kuin kohtuullista sillä olihan aivan järjetöntä että tuollaisia pieniä energiasyöppöjä omakotitaloiksi nimitettyjä asumisyksikköjä oli syrjäseudut täynnä. Jokaisessa talossa oli autokin ja useammassa kaksi. Pesäajattelunsa mukaisesti hän ajatteli että ainoa ekologinen asumismuoto on suurissa kaupungeissa ja suurissa asumisyksiköissä.

Hän oli saanut olla osana suomalaisen teollisuuden rapauttamisessa aina uusilla ilmastonmuutokseen liittyvillä veroilla ja säännöksillä. Se, että se teollisuus ei varsinaisesti kadonnut vaan siirtyi huomattavasti Suomea saastuttavampiin maihin ei häntä haitannut. Poissa silmistä, poissa sydämestä.

Hän oli saanut olla osana sitä että Suomi oli liittynyt kansainvälisiin ilmastosopimuksiin jotka loivat suomalaisille aina lisää uusia velvollisuuksia jotka eivät heille kuuluneet. Hän tiesi kyllä että voiman pimeällä puolella todettiin varsin perustellustikin että kyseiset sopimukset siirtävät suomalaisten veronmaksajien rahoja kehitysmaitten kankkulan kaivoon. Maitten, jotka saastuttavat yhtä paljon kuin ennen sopimuksiakin ja hillittömän väestönkasvun myötä tekevät sitä jatkossa entistä enemmän. Mutta Vilmetta ymmärsi sen, mitä voiman pimeällä puolella ei ymmärretty. Tärkeintä oli suomalaisten tekemä ja ennen kaikkea pakotettu uhraus. Se oli itsessään ekoteko. Johtiko se sitten mihinkään oli sinänsä aivan yhdentekevää. Teko itsessään oli tärkein. Teko, ja sen aikaansaama tunne.

Hän oli saanut olla osana Suomessa lopultakin puhjennutta muovihysteriaa vaikka hän hyvin tiesi että yksikään suomalainen muovipussi ei ajelehtinut Tyyneenmereen. Eikä edes Suomenlahteen.

Ennen kaikkea hän oli saanut olla osana vihreää voimannäyttöä ja vallankäyttöä. Vallankäyttöä joka oli paljon suurempi kuin mitä vihreitten todellinen poliittinen voima oli. Jostain syystä vihreille oli annettu kaikkien ympäristöasioitten määrittelyvalta mitä muut järjestelmäpuolueet orjallisesti tottelivat. Sen myötä koko kansa oltiin valjastettu ilmastotalkoisiin. Ei siksi, että se olisi sitä halunnut. Vaan siksi,  että se oli siihen pakotettu. Ja Vilmetta huomasi nauttivansa siitä tunteesta että sai olla mukana pakottamassa. Jotenkin asiaa ajatellessaan Vilmetta huomasi ymmärtävänsä Itä-Saksan idean ja piti siitä.

Tietyllä tavalla Vilmetta oli realisti ja hän ymmärsi että se edistyksellinen kehitys jossa hänkin oli saanut olla mukana – nimenomaan täällä Suomessa – ei vaikuttanut maailman tilaan yhtään mitään. Mutta ei sillä Vilmettalle ollut mitään merkitystä. Tärkeintä oli tunne. Tunne siitä, että hän oli ollut vaikuttamassa. Tunne siitä että oli saanut jotain aikaiseksi. Että hän oli hyvä, edistyksellinen ja esimerkillinen ihminen. Hän ymmärsi että niin hän kuin muutkaan suomalaiset vihreät eivät pystyisi vaikuttamaan yhtään mitään yhtään mihinkään missään muualla kuin Suomessa. Siksi he vaikuttivat täällä. Kun kerran pystyivät. Muualla heille naurettaisiin paskainen nauru. Mutta täällä heillä oli valta. Täällä heillä oli voima. Ja he käyttivät sitä. Vaikka heidän toimintansa haittasi tavallisten ihmisten elämää ja vei maasta työpaikkoja.

Ihmisten elämän haittaamisella ja työpaikkojen menettämisellä ei ollut Vilmettalle mitään merkitystä.

Sehän haittasi vain rahvasta. Mitä se häntä liikuttaisi? Tärkeämpää oli Vilmettalle tunne siitä, että hän oli rahvasta parempi ihminen. Ja ennen kaikkea se, kuinka se tunne ruokki hänen egoaan. Nosti hänen itsetuntoaan. Teki hänestä jonkun. Nosti nollasta suuriin korkeuksiin. Jos et voi olla muuta, niin voit olla ainakin vihreä. Ollessasi vihreä, olet osa jotain suurempaa, jotain vaikutusvaltaisempaa ja se tekee sinustakin itseäsi suuremman. Ja vihreä hän oli. Kaikella sielullaan. Koska hän ei osannut olla muuta. Kenellekään muulle ei hänestä olisi mitään hyötyä. Muulle kuin itselleen. Toisten rahoilla.

- Oletko sinä hametta käyttävä näätä muuten koskaan ajatellut että juuri sinä ja kaltaisesi tuolla egonne ruokkimisella nikerrätte tämän maan verokakun niin pieneksi että aikanaan se ei pysty ruokkimaan egonne lisäksi myöskään mahaanne? Eikä myöskään tuota niin sanottua tiedettänne joka ei ole tiedettä vaan nykyajan yliarvostettu versio mielipidekirjoituksesta.

Tämän sanoi Vilmettan työpöydällä istuva puolimetrinen, sarvipäinen, sorkkajalkainen ja rikkihöyryjä röyhtäilevä hahmo. Kas, sehän oli Epäilyksen Piru. Se toisti kysymyksensä uudempaan kertaan. Ja vielä kertaalleen. Mutta eihän Vilmetta sitä nähnyt. Eikä kuullut. Hän vain lörötti lisää viiniä lasiinsa ja seurasi tietokoneeltaan kuinka nationalistilääkärin erottamista vaativien joukko vain kasvoi ja huokaisi onnellisena. Epäilyksen Piru huokaisi puolestaan tympiintyneenä, lennähti kirjahyllyn päälle ja alkoi naputella Helvetilliseen Tablettiinsa:

Raportti kohde Vilmetta Tirpsténistä:

- Ei omaatuntoa

- Ei moraalista selkärankaa

- Ei yleistietoa

- Ei historian tuntemusta

- Ei yhteen- eikä vähennyslaskutaitoa

- Ei itsekritiikkiä ja jopa nauttii sen puutteesta

- Palvoo nykyajan Kultaista Vasikkaa eli omaa itseään

- Arkkityypin vihreä ts. nollalla jaettu nolla joka mieltää itsensä äärettömäksi

Kohde siirretään arkistoitavaksi tiedostoon ”inhimillinen hukkakaura”. Kohteen tilanne arvioidaan seuraavan kerran kun vihreät saavat aikaan sen kaaoksen jota ovat hakemassa.

Epäilyksen Piru poistui paikalta tuumien että tyhjän saa pyytämättäkin. Vilmetta sen sijaan joi vielä pari lasillista viiniä ja meni sen jälkeen nukkumaan. Hän nukkui rauhallisesti ja näki unta että oli uskonsisariensa kanssa erään talon rappusilla. Ovesta tuli ulos se nationalistilääkäri joka oltiin irtisanottu ja häneltä oltiin viety lääkärinoikeudet. Vilmetta siskojensa kanssa kilisti kelloja ja huusi:

- Shame! Shame! Shame!

Kauniitten unien jälkeen olisi mukavaa herätä virkistyneenä uuteen päivään. Hyvänä ihmisenä. Uniikkina. Yhtenä niin monista samalla tavalla uniikeista.