keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

YKÄ, LÖTJÖNEN JA PEILIKUVAMAAILMA


Huitsinnevadan Örnätjärvellä oltiin siirrytty lopultakin kesäiseen moodiin. Lätisevä räntätalvi oli kai ollut pahalla päällä siitä ettei se ollut oikein missään vaiheessa päässyt kunnon pakkasvauhtiin ja niinpä se oli murjottanut koko kuluneen kevään pitäen lämpötilan alhaalla sekä ruiskien aika ajoin räntää ja rakeita. Kun se oli huomannut että huitsinnevadalaiset eivät vähästä hätkähdä vaan jatkoivat elämäänsä niin kuin ennenkin se varmaankin totesi että anti ollakseen ja antoi lopultakin periksi keväälle joka päätti tällä kertaa jättää itsensä välistä ja muuttaa itsensä saman tien kesäksi.

Alkavaa kevättä tai kesää olivat viettäneet myös Perskeleitten talosta pihan halki saunatauollaan kohti grillikotaa suunnistavat perus-, jatko- ja erikoistumisrumat käppäukot/setämiehet Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka polttelivat siinä kulkiessaan voimasavuke Bostonit. Toverukset olivat aikaisemmin päivällä olleet riistatalkoissa, toisin sanoen istuttaneet eräälle syrjäiselle Kakapaakapankaka-pinkanpänkäkän Salolla sijaitsevalle kesantopellolle Son Lönsöniltä saatua mainiota Äkkölämäkölän transfobista slurria. Sehän oli tunnetusti riistaeläinten, erityisesti kaakanoitten mieleen.

Grillikodassa Ykä oli kasannut kotaan valmiiksi puut ja laittanut alle tuohia ja kiehisiä. Tuli syttyi tutusti ritisten ja muuttui pikkuhiljaa kasvavaksi liekkien huminaksi jota säesti 2 x knirsk kun miehet avasivat tölkilliset raikasta Tsuhnan Kostoa. Kodan vieressä olevassa pensaassa muutama ainoastaan Pinnanmaalla asustava temmitiainen ihmetteli että mitähän nuo jätkät oikein tusaavat. Sitten ne  painuivat hoitamaan omia bisneksiään. Eivät ne tarvinneet enää Perskeleitten lintulautaa sillä saatavana oli hyvää, proteiinipitoista öttiäis- ja pöppiäisevästä. Lötjönen otti tuhdin kulauksen ja totesi sitten:

- Minä sitä olen kuule ajatellut tätä maailman menoa viime aikoina vähän niin kuin islamilaisesta näkökulmasta.

- Jaa. Että ihan islamilaisesta. Meinasikkos sitten joutessasi rauhauskovaiseksi pätkähtää ja ryhtyä sotaisaksi? Lähteä vaikka niille hiekka-aavikoille joilta tällä hetkellä niitä rauhanuskovaisia köijätään Suomeen? Ettet jopa alkaisi vääräuskoisia päitä leikkelemään? Ählämpä vuan hyvinniin, sähläm. Hä? Mitä hä?

- Nääh, enhän minä semmosta. Ne on hullun touhuja ne semmoset. Minä olen vaan miettinyt asioita ja niitten tarkoitusperiä nimenomaan islamilaisten maitten johtajien synvikkelistä.

- Tuo vaatii täsmennystä. Etten sanoisi selitystä. Sanoisin jopa että analysointia jos olisin yliopistollinen yhteiskuntatanhuaja mutta onneksi joku tuntematon kaikkivaltias on minut sentään siltä vitsaukselta säästänyt. Vaikka muita vitsauksia riittääkin. Sinä aamuna jos meikäläistä ei mistään paikasta kolota niin täytyy käydä hakemassa postilaatikosta Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti ja katsoa että onks se meikäläisen kuolinilmoitus siinä.

Lötjönen myönsi osaltaan että joo, paikat natisee ja kohtahan tässä ollaan kelan ja kuopan puolessavälissä joka tapauksessa. Sitten hän otti uuden Tsuhnan Koston pienestä kenttäjääkaapista jonka piti kylmänä edellisenä kesänä tontille asennettu Läjä-Tek Oy:n valmistama maakylmyysimuri. Hän otti hörpyn, piti pienen taidepaussin ja sanoi sitten:

- Täytynee aloittaa kysymyksellä. Mietipä, mitä suurelle osalle Eurooppaa tapahtuu jos tämä pääosin islamilainen haittamaahanmuutto kasvaa, pysyy ja paranoo? Niin että sille ei panna minkään sorttista toppia?

- Eipä hänessä ole paljon miettimistä. Seurauksena on kaaos, anarkia, nälkä ja kaikenkaikkinen maanosan kokoinen katastrofi. Jo senkin vuoksi mitä demografia kertoo. Ruokittavien suitten määrä ruokkijoihin nähden kasvaa liian suureksi ja laarista loppuu perunat. Se tapahtuu jossain vaiheessa ilman haittamaahanmuuttoakin mutta kyseinen kansanvaellus toteuttaa sen turbovaihteella. Anarkia on yhdeksän syömättömän aterian päässä, sanovat jotkut ja epäilemättä ovat oikeassa. Ja siks toiseks jo ennen sitä on odotettavissa täysin ennakoitavissa oleva Libanon-ilmiö ja siinä vaiheessa länkkäritkin alkavat ampua takaisin. Jos haluavat pysyä hengissä. Joka tapauksessa jälki on karua huomattavasti rumempaa ja silloin Euroopan elinkeinoelämän luukulle tulee lappu jossa seisoo että ”Suljettu. Avataan syssymmällä. Ei tosin tiedetä että minä vuonna”.

- No just näin. Ja mietipä tämän jälkeen islamilaisten maitten johtajia. Sellaisia, joilla järki pelaa, hoksa toimii ja lanttu leikkaa. Jos niitä on olemassa, sillä varauksella tietysti.

- Hjuu… lanttu taitaa kumminkin olla halal… mutta hitto joo. Alanpa päästä jyvällen. Ne fiksut johtajat tuumisivat ensikseen että mitäs näillä meidän omilla islamilaisilla valtioilla itse asiassa oikein onkaan. Sellaista vientituotetta. Joka kiinnostaa muita. Ja jolla pidetään valtio edes jotenkin läjässä. Ja ne hoksaa että eihän meillä ole muuta kuin sitä mustaa mönjää, taateleita ja pirusti ylijäämäporukkaa. Sitten ne miettisi että mitäs me oikeastaan itse osataan valmistaa. Ja tunnustaisivat että ei oikeastaan yhtään mitään. Muuta kuin niitä taateleita ja sitä ylijäämäporukkaa. Se musta mönjäkin on valmistunut itsestään hyvin kauan aikaa sitten. Kaikki kehittyneempi tuodaan, no, pääosin sieltä Euroopasta joka meni just äskön haittamaahanmuuton seurausten takia hutoi. Ja silloin ne hoksaa että kamelikuskin taito taitaakin taas nousta arvoon arvaamattomaan vaikka sellainen ei ollut tarkoitus. Kas kun ei sitä öljyäkään paljoa voi viedä kun ei ole ostajia. Eikä siks toisekseen ole varaosiakaan pitämään öljykenttiä kunnossa. Varsinkin jos se Eurooppaan viety islamilainen ihanuus leviää muuallekin.

- No just näin! Käppäukkohan osaa ajatella. No, ei kai se käppäukko muuten oliskaan. Ja jos niissä islamilaisissa maissa olis niitä fiksuja johtajia niin mitä ne tekis nyt Herran vuonna 2020 eli Allahin vuonna 1441 tai jotain sinnepäin?

Ykäkin otti uuden Tsuhnan Koston ja vastasi:

- No nehän tuumis tietysti että tälle negatiiviselle kehitykselle pitää panna stoppi. Tai fiksuina ne olisivat pyrkineet estämään tuon kehityksen jo aikaa sitten. Niin kuin muuten tekivät ne demokratian nimissä syrjäytetyt ja pääosin nirhatut islamilaisen maailman diktaattorit aikanaan. Taitaa olla niin että niitä tarvittaisiin vieläkin siellä päin maailmaa. Ne saivat sentään maansa jotenkuten toimimaankin. Tietyt maat ja kansat kuin eivät toimi kuin rautasaappaan alla. Saattais minihameittenkin myynti taas elpyä. Nyt minihameitten kanssa on siellä vähän heikompaa kun Säkkiväline rulettaa. Ja suosikkibändikin on Throwing Stones.

- Yep. Mutta tekevätkö ne nykyiset johtajat islamilaisissa maissa niin? Esittävätkö ne huolestuneisuutensa? Varoittavatko ne Eurooppaa? Pyrkivätkö ne muuttamaan tilannetta?

- Eivätpä pyri. Se yks Örkömankin vai mikä perkele sen jätkän nimi olikaan siellä Turkissa olis oikein tuuppaamassa Euroopan täyteen tulijoita. Ja kunhan korona taas asettuu niin senhän se tekeekin.

- Josta herää kysymys: Olisko niin, että nykyisille islamilaisille johtajille on ihan yks ja monta vaikka jäljellä ei olis kuin raunioita, tomua ja tuhkaa kunhan ne rauniot kumartavat heidän mielikuvitusjumalaansa?

- Eipä tuossa oikein muuhun johtopäätökseen voi päätyä. Mikä johtopäätös on vähän perkeleen pelottava. Ja siitä taas seuraa jatkokysymys: Kumpi on vaarallisempi? Fundamentalistinen islamilainen fanaatikko vaiko suomalainen suvaitsevais-tiedostava henkilöoletettu joka kiven kovaan väittää että fundamentalistinen islamilainen fanaatikko ei ole fanaatikko ensinkään vaan se on ihan samanlainen pohjoismaalainen lällydemari kuin me pottunokatkin?

- Epäilemättä se suomalainen suvaitsevais-tiedostava henkilöoletettu on meille suomalaisille vaarallisempi. Kas kun se on päässyt valtaan niin se laskee sen fundamentalistisen islamilaisen fanaatikon tänne Suomeen elätettäväksi ja pitää sitä fanaatikkoa kyseenalaistamattomana itseisarvona jolla on meille suomalaisille jotain tärkeää ja välttämätöntä opetettavaa. Ja me suomalaiset joudumme sitten elämään täällä niitten molempien oikkujen ja unelmien mukaisesti.

Ykä laittoi tulee muutaman klapin lisää odottelemaan seuraavaa saunataukoa ja jatkoi Lötjösen ajatusta:

- Näin. Meihin kohdistuu uhka joka ei edes kiistä olevansa uhka. Mutta meillä vallassa olevat ammatti- ja tapauneksijat määräävät valtansa perusteella että uhkaa ei saa nimittää uhaksi koska se ei ole heidän mielestään uhka vaan mahdollisuuden ja velvollisuuden sekoitus ja se ainoa oikea uhka ovatkin ne ihmiset jotka varoittavat uhasta ja vieläpä – mokomat paskat – aivan perustellusti. Eiköhän tää ajatus vaadi ennen seuraavia löylyjä tuhdin moukun bönjakkia?

- Näin on. Otetaan sille ilolle että me täällä Pinnanmaalla voidaan vielä asua oikeassa maailmassa. Maailmassa, jonka utopistien peilikuvamaailma haluaisi nielaista. Se peilikuvamaailma jossa valhe on totuutta, mielettömyys viisautta ja realismi rikollista.

Lehtokurppa kävi antamassa miehille säännöllisen jokailtaisen kurp-kurp-kurp-twit-aikamerkkinsä. Se teki sen hengästyneenä. Vähän kuin sanoen että sori jätkät, oli lehtokurpan bisneksiä ja meinasin myöhästyä tästä postauksesta. Tuttu pihakorppi puolestaan katseli pihakuusen latvasta pää kallellaan kun miehet löntystivät taloon ja saunan savupiipusta alkoi hetken kuluttua tulla paksumpaa savua. Ehkä korppikin tajusi että täällä syrjässä niin korpin, lehtokurpan kuin ihmisen oli kovin hyvä asustaa. Minnekäs sitä kotoaan lähtisi?



13 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Voi toki olla, että islamilaisen maailman erdo-kaanit ja kylpytakkirättipäät eivät jaksa ajatella spengleriläistä Länsimaiden Perikatoa omien öljybusineksiensa perikatona, vaan olisivat tyytyväisiä, vaikka maailma on pantu paskaksi ja palamaan, kunhan vain kaikki siinä maailmassa kumartaisivat kuujumalaa.

Vaan olisiko noin? Haluaisivatko he ehdoin tahdoin romuttaa nykyisen öljydollareissa keiriskelevän elintasonsa?

Mitäpä jos heidän käyttäytymisensä onkin lujan luottamuksen kiero osoitus eurooppalaisille järki-ihmisille:
vaikka heitä tätänykyä hallitsevatkin suvaitsevais-tiedostavat henkilöoletetut, joiden kautta eurooppalaisia valtioita on mukava tanssittaa muslimipillin tahtiin, ei siellä anneta täyden perikadon tulla.

Suvaitsevais-tiedostajat siirretään lopulta eleettömästi sivuun, jos he menevät liian pitkälle ja status quo ante bellum palautetaan lyhyin mutta sitäkin rumemmin ottein, joihin islamilaisen maailman johtajat tietävät länsimaalaisten pystyvän.

Sitten Lähi- ja Keski-idässä sekä Pohjois-Afrikassa ulvottaisiin kimeästi kurkku suorana, mutta siihen se jäisi.

En tiedä. Ehkä näin voisi olla. Toisaalta muslimifundamentalistien järkevyyden varaan ei voi laskea yhtään enempää kuin europpalaisten suvaitsevais-tiedostavaisten vastaavaan ominaisuuteen.
Eihän sellaista olekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa'a..tässä klipissä tiivistyy punainen lanka, millä nykymaailmassa ja varsinkin islamilaisessasellaisessa mennään eteenpäin. Jalla jalla vaan kaikille.

https://youtu.be/FNt0anp7WK8

t. Arskaparska

Anonyymi kirjoitti...

Aika hyvin kuvaa islamistista yhteiskunta ja -talousajattelua se pikku fakta, että arabimaissa meni arabisosialismin aikana paremmin. Ja, että meininki oli vapaampaa. Sopii hetki pohtia tätä pikku faktaa.

"Ammatti- ja tapauneksijat" - hieno uustermi. Kuvaa vallassa olevaa tollostoa hyvin.

Tuli käytyä isolla järvellä, mökillä. Kurppa oli ajassa ja teki kierroksensa ihan kuin 70-luvulla. Kehrääjää ei vielä kuulunut. Lokinperkele pesii laiturinnokassa. Raspberry pi - lokinkarkotin oli ottanut talvesta nokkiinsa. Ko. värkki tunnistaa lokin ja variksen ja soittaa Bubo bubon kumeaa huhuilua kunhan hämärä koittaa. Pitää kai akku vaihtaa ensi talveksi/kevääksi. Korppi on kadonnut jonnekin, eikä muuten kotikorppiakaan ole kuulunut. Huomasin vasta, kas kun en ole aamulla minnekään ollut menossa vaan koronan takia epätöissä. Ovatkohan muuttaneet Uudellemaalle koronan kellistämiä raatoja hyödyntämään?

Turkin sulttaaniwannabeestä tuli mieleen, että ryhtyisinkö poliitikoksi. Motoksi "Deus Vult " ja agendaksi Itä-Rooman uudelleenvaltaus. Hämeessä vois vaatia "Kapatuosia takaisin!". Kappadokia kun oli joskus kristikunnan ydinaluetta. Ja mitäs, miksi tyytyä vain Itä-Roomaan. Afrikan maakunnat kans takaisin ja Egypti. Kiukuttelevat frankit ja isottelevat germaanitkin voisi sitten laittaa ruotuun. Siirtolaisiksi maata viljelemään tyhjiin maakuntiin.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Arskaparskalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tuo voisi hyvinkin olla yksi mahdollinen vaihtoehto. Toisaalta järjettömälle toiminnalle on tosiaankin varsin vaikeaa löytää järjellisiä syitä.

Arskaparska: ”Some Men Just Want To Watch The World Burn”. Piru vie, taitaa olla niin. Asian ulkopuolelta muuten voi todeta että toi Michael Caine on kyllä varsin karismaattinen hahmo.

Pyssymies: Arabidiktaattorien ajalta on hyvä laittaa uusintana tämä Nasserin puhe vuodelta 1966. Taisi olla edistyksellisempi kuin nykyiset länsimaiset ”edistykselliset”:

https://www.youtube.com/watch?v=0fswb4a9jcU

Meillä muuten korppi asustaa edelleenkin ja pari pihapiirin käpytikkaa myös. Monessa Afrikan maassa taas saattaa järkityypit ajatella että oliskohan sittenkin fiksumpaa pyrkiä takaisin siirtomaaksi.

QroquiusKad kirjoitti...

Nasserissa oli jotain omalla tavallaan sympaattista noin arabidiktaattoriksi;
teräskoura humoristin silkkihansikkaassa.

Voisipa jotenkin saada Iraniin takaisin shaahin ja kaikkiin arabimaihin Persianlahdelta Atlantin rantaan Nasserin inkarnaation.
Asiat alkaisivat tällä vyöhykkeellä luistaa takuuvarmasti nykyistä paremmin, koska ne pantaisiin luistamaan panemalla islamisteille rätti suuhun.

Mitä tulee veli Pyssymiehen ajatelmaan, oli siinäkin kyllä ideaa. Tässäpä hieman musiikkia ja tunnelmia asian tiimoilta:

https://www.youtube.com/watch?time_continue=16&v=klF-vKy4qpw&feature=emb_title

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, jos Nasser olisi keskittynyt omaan maahansa ja unohtanut unelman siitä iippojen jyräämisestä niin Egypti olisi pärjännyt ihan hyvin. Ja veikkaanpa että Iranissa ajatellaan että olikohan se shaahin aika sittenkään niin pahaa.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Sosiaalinen (ja poliittinen) etäisyys(tm) unohtui keskellä 3.000 henkilön mielenosoitusta ylikomisario Jari Taposelta ja hänen rakastajattariltaan...

https://pbs.twimg.com/media/EZnGR1LWkAAjKyP?format=jpg&name=large

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Tuo Taponen on yksi suurimpia syitä miksi luottamukseni suomalaiseen poliisiin on romahtanut.

Vittuuntunut Nettoveronmaksajat kirjoitti...

Pahoittelen misinformaatiotani.
Aiemmassa kuvassa olikin vain Taposen Jarin rakastajattaret:

https://twitter.com/JariTaponen/status/1268208134054645765

Anonyymi kirjoitti...

Deus Vult! Palästinalied:

https://www.youtube.com/watch?v=isxvXITTLLY

Ajatella, jos antifantit ja varisverkostolaiset saisi jalkäväeksi, hyvän asian puolelle. Nuorisotyöttömyyskin vähenisi.

Niin, muuten hymypoika floydilla oli paitsi piriä ja opiaatteja myös covid-virusta veressään.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Itse asiassa mullakin oli tuossa hahmottushärö. Toi toinen oli niin Taposen näköinen.

Pyssymies: Kyseiset leikkipartisaanit ovat erikoistuneet sellaiseen riekkumiseen jossa niille ei panna hanttiin.

Anonyymi kirjoitti...

"Kyseiset leikkipartisaanit ovat erikoistuneet sellaiseen riekkumiseen jossa niille ei panna hanttiin" - No voi harmi. Niitähän voi sattua, kun mehmetti tuikkaa sapelilla. Vai oliskohan sittenkään niin suuri tappio.

Sun Tzu neuvoi laittamaan parhaat joukot vihollisen keskinkertaisia vastaan - varma voitto. Keskinkertaiset vihollisen huonoja vastaan - varma voitto. Ja huonot joukot vihollisen parhaita vastaan. Tilanne 2 - 1, vihollisen parhaita joukkoja väsytetty ja päästy itse eroon joutavasta paskasakista. Itämailla on kautta aikain tavattu laittaa nostoväki kuluttamaan puolustuksia ja avaamaan tietä oikeille joukoille. Waltarin Johannes Angelos kuvaa taktiikka hyvin.

Minäkö kyyninen ja raaka, en. Sodankäynnin opiskelija vain.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Toimiva strategia. Mutta onhan selvää että jos vastassa on oikeasti hanttiin pistävää ja aseistettua porukkaa niin leikkipartisaanit pysyvät kaukana.