torstai 16. heinäkuuta 2020

LUVATUT ASIAT JA RADIKALISOITUMINEN


Samaan aikaan kun valtakunnansyyttäjä Toiviainen on parhaansa mukaan vihervasemmistolaistamassa oikeuslaitosta ja sen myötä poliisia jota taas vihervasemmistolaistaa myös muuan sisäministeri niin tulee muistaa että poliisin pomotaso on itsekin innolla ns. vallitsevassa kehityksessä mukana. Ehkä paras esimerkki on viranomaisena avoimesti politikoiva Jari Taponen joka pläjäyttää tuoreeltaan seuraavaa:



Käydään hieman läpi tuota varsin sekavaa twiittiä. Jos mietitään ensin tuota jo pahasti näljääntymään päässyttä termiä ”populisti” niin populistejahan ovat nykyisin kaikki jotka eivät kannata punavihreää utopismia. Ts. realisti = populisti.

Mutta pääpointti on tuo Taposen mainitsemat ”luvatut asiat”. Niissä kun nimenomaan tuo punavihreä utopia on päässyt kunnostautumaan. Se on jo kolmekymmentä vuotta saarnannut kehitysmaalaisen maahanmuuton yhtäaikaista välttämättömyyttä ja velvollisuutta – välittämättä asiaan sisältyvästä varsin vinkeästä paradoksista – ja samoin se on saarnannut monikultturismin suomalaisten elämää rikastavasta vaikutuksesta.

Kovasti luvattiin, luvattiinpa niin. Vaan kuinkas ne luvatut asiat ovat menneetkään? Piti tulla kultamunia.



Mitä tuli? Tuli jatkuvasti kasvava miljardiluokan menoautomaatti. Ja tulivat suomalaisiin kohdistetut murhat, tapot, pahoinpitelyt, raiskaukset ja ryöstöt. Aika radikaalit seuraukset, eiks mitä, Taponen? Mutta mitä se on se suomalaisten radikalisoituminen ollut saman kolmenkymmenen vuoden aikana? Asiantilan perusteltua arvostelua. Puhetta. Kirjoitusta. Siinä se. Ei mitään muuta. Mutta se on juuri se asia jonka Taponenkin haluaa vaientaa.

Sillä suomalaisen sanoma sana on valtakoneistolle edelleenkin suurempi paha kuin tuontitavaran tekemä väkivallan teko. Tietenkin on, sillä ilman valtakoneiston tekemiä järkyttäviä virheitä niitä tuontiväkivallan tekoja ei olisi koskaan tapahtunut. Valtakoneisto suojelee itseään ettei joutuisi vastuuseen teoistaan.

Mitä muuten tulee viholliskuviin ja me vs. te-ajatteluun niin kysytäänpäs BLM-liikkeen mielipidettä:



Mitenkäs on, saadaanko me ali-ihmiset panna hanttiin vai mennäänkö suosiolla porukalla härkävaunuihin? Valkoisten kapojen paimentamina?

31 kommenttia:

Juha Kivela kirjoitti...

Tässä, että "Valtakoneisto suojelee itseään ettei joutuisi vastuuseen teoistaan", on yksi Suomen räikeimmistä epäkohdista, joka jo yksistään määrittelee, että Suomi ei voi olla läntinen demokratia ja vapaa yhteiskunta.

Valtakoneistoon on tiettävästi luettava kuuluvaksi myös valtamedia, joka yhtä suurella innolla ja huolellisuudella suojelee valtakoneistoa joutumasta vastuuseen teoistaan. Tämä on johtanut Suomessa tilanteeseen, jossa Suomesta puuttuu faktapohjainen ja riippumaton vallan vahtikoira, totuuteen pohjaava aitoa tutkivaa journalismia edustava valtamedia.

Asioita pimitetään Suomen Kansalta, asioita myös tietoisesti vääristellään, puhutaan aivan eri asioista, jne.. Kehityksessämme on mennyt todella pahasti pieleen. Ykä on näistä asioista erittäin osuvasti kirjoittanut blogiinsa. Kannattaa lukea. Virkistävää lukea kirjoitusta, jossa on järkeä ja realismia - joita jotkut järjen jättiläiset ja ajatusten tonavat ovat menneet nimittämään järjen ja realismin jättäminä populistisesti populismiksi.

Usein tulee Ykän ajoittain käyttämä toteamus kylmäävästi mieleen kun seuraa, sanotaanko vaikkapa hallituksen edesottamuksia tai vastaavia, että George Orwelle ei todellakaan tarkoittanut teostaan 'Vuonna 1984' manuaaliksi...

BLM -tapaukseen liittyen oli tällainen kirjoitus UMV-lehdessä. Valtamedialta ei vastaavaa voine odottaa?

https://mvlehti.net/2020/07/13/all-lives-matter-blm-militantit-ampuivat-nuoren-aidin-hanen-vaadittua-jokaisen-elaman-kunnioittamista/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Kyllä. Valtamedia on kompuksessa vihervasemmistolaisen valtakoneiston kanssa ja itse asiassa sen kohdalla voi jo sanoa että häntä heiluttaa koiraa. Ja tuosta linkittämästäsi tapauksesta - josta ulkomailla on kyllä uutisoitu - ei valtamediamme ole käsittääkseni kirjoittanut riviäkään. Mistä voi kyllä tehdä johtopäätöksen että valtamedia hyväksyy ”oikean” väkivallan.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Ihmisen ajatusapparaatti on siten rakennettu, että hänen on hyvin vaikea kyseenalaistaa omia premissejään, ja useimmilla meistä -- ihan siitä syystä että olemme laumaeläimiä ja esimerkiksi yhteisöä sisältäpäin yhdistävä "kieli" ei ole kenenkään yksityistä omaisuutta, vaan tarvitsee hyvin vahvat, yhteisyyttä ylläpitävät käsitteenmuodostukselliset tekijänsä -- tuo "oma" ajattelu on aikalailla yksi yhteen juurikin sitä "valtavirta-ajattelua". Eli toisin sanoen tuskin ajattelua ollenkaan.

Sinne on jonnekin mielen peräseinälle naulattu paksuja lappuja joihin on hyvin leveällä kynällä kirjoitettu joukko avainkäsitteitä ja -mielteitä, eli yhteyksiä joissa ne reagoivat vihreää vilkuttaen ja suun puhekalut käynnistäen. Koska ne todellakin resonoivat aikalaisajattelun valtavirtaan, yksilön valtaa illuusio siitä että hän on itseään ja joskus ihan elämääkin suuremmalla asialla. Ja oikeassa, satavarmasti.

Omien lähtökohtien kyseenalaistamattomuus on valitettava "fakta", joka estää yksilöä näkemästä omaa tilaansa ja oman aikalaisajattelunsa valtavirran harhaisuutta. Kun 60-luvulla läheltä seurasin miten tämä niin sanottu "vihreä" ajattelu otti ensiaskeleitaan -- tyypit juhlivat haltioissaan kun olivat saaneet yhden palstan kymmenen sentin uutisen jostaisn luonnontuhosta läpi Hesariin -- en olisi voinut koskaan kuvitella että tuo vihreä eetos joskus olisi likimain läpi maailman hyväksyttyä "totuutta". -- Kun on elämässään nähnyt yhden tällaisen kulttuurikierron, jossa from scratch jokin eetos valtaa lopulta laajimmat, jopa kaikkein tylsämielisimpienkin Hesarin lukijoiden mielenmaisemat, ei enää pysty suhtautumaan näihin "jäljestätuleviin" ikään kuin he tosissaan oikeasti osaisivat itse ajatella.

Kun kysymyksessä sitten on jokin moraaliin ja oikeusajatteluun kytkeytyvä yhteys, kuten tässä vihreässä "ihmisarvo- ja -oikeusajattelussa" on, eli kun mennään mielen syvyyksissä niihin varhaislapsuudesta juontuviin pohjakerroksiin joissa eletään suuren "kaikkiallisen" symbioosin tajunnallisessa tilassa, eikä mitään "omaa minää" ole vielä edes muodostunut, silloin mikään ajattelun käsitteellisiin tai tiedollisiin premisseihin pysähtyvä analyysi ei edes riitä, vaan yksilö pitäisi psykoanalysoida. Jossain narsistin alkusymbioottisen riippuvuuden pimeässä ytimessä elää se "objektina olemisen" ja peilirefleksion mielenmekanismi, joka ilmenee uhriajattelussa -- samaistumisessa uhrirooleihin -- ja siitä saatavassa voimaantumisessa, jonka kaikkein karsein lopputuote sitten on tuo "puhuminen suulla suuremmalla" eli oikeuden ottaminen omiin käsiin.

Yhteiskunta on aika hurjassa ja kurjassa kunnossa kun valta-asemissa olevat toimijat ovat sisäistäneet tuon "vihreän" eetoksen -- eli nykyisellään siis vihreän valtavirta-ajattelun premisseille perustetun politiikan -- ja ovat totaalisen kyvyttömiä ymmärtämään oman narsisminsa antamaa valtuutusta ottaa oikeus omiin käsiinsä.

Joppos123 kirjoitti...

Saahan nuo militantit sun muut leikkipartisaanit yrittää saada meikää matelemaan niiden edessä tai niihin härkävankkureihin, ei pelota pätkääkään. Saattapi jäädä yritykseksi.

QroquiusKad kirjoitti...

Kuten veli Joppos väkevästi todisti, hän ja hänen kaliberisensa miehet voivat tehdä yhtä ja toista.
Valitettavasti he ovat vähemmistö.

Kysymys kuului, saadaanko me panna hanttiin? Totta kai. Pystytäänkö me siihen?

Veli Joppos pystyy. Mutta ei yksi mies kauaa kestä Järjestelmän Kohortteja vastaan. Ylivoima on toivottoman suuri.
Ja me muut, jotka todistamme vierestä hanttiin panijoiden kaatumisen yksi toisensa jälkeen. Mitä me voimme? MIten liittyä taisteluun? Kuka meille antaa toimintakäskyn?

Koska jos kukaan ei anna, me vain marssimme härkävaunuihin, ellemme sitä ennen vedä itseämme kaulakiikkuun.
Ne joilla on ampuma-aseita, voivat ottaa jokusen mukaansa. Mutta sitten tulee lähtö.
Yksinäinen lähtö. Vaikka pitäisi tulla kansannousu.

Strix Senex kirjoitti...

Tuo Tapolan sekava twiitti osoittaa muutamia asioita.

Ensinnäkin tietysti kirjoittajansa älyllisen epärehellisyyden ja läpikotaisen politisoituneisuuden. Todennäköisesti myös heikon ajattelukyvyn, sillä fiksu propagandantekijä ymmärtää, että noin kökköinen propaganda toimii aiottua tarkoitusta vastaan. Kuten se toimi edesmenneessä Neuvostoliitossakin.

Toiseksi se osoittaa, että tuollaisen ajatusvirheitä täynnä olevan pätkän looginen analyysi muodostuisi pakostakin pitkäksi ja helposti myös puuduttavaksi. Siinä kun täytyisi lähteä liikkeelle heti siitä alkuun esitetyn virheellisen jos-premissin analyysistä. Siinähän esitetään oletus, jota ei tueta millään argumenteilla, tosiasioista puhumattakaan, ja seuraavassa silmänräpäyksessä sitä käsitellään todistettuna faktana.

Seuraavaksi tietysti täytyy huomioida se, että populismi on valtaosin vasemmistopopulismia, jota muuten twiittaaja selkeästi edustaa. Ainoa järjellinen kysymys lopussa eli se, miten näiden vasemmistopopulistien pettämät tulevat reagoimaan kun huomaavat tulleensa sekä petetyksi, että ryöstetyksi. Ryöstetyksi siinä mielessä, että heiltä kerättäviä verovaroja käytetään heidän vahingokseen. Joissakin, eikä niinkään harvoissa tapauksissa, he kyllä joutuvat myös aivan konkreettisesti pahoinpidellyksi ja raiskatuksi. Ja tietysti lopulta myös, miten he suhtautuvat todetessaan, että se tyyppi jonka pitäisi toimia heidän turvallisuutensa hyväksi, toimiikin niiden ryöstäjien ja raiskaajien asiahenkilönä (olin vähällä käyttää sanaa mies, mutta tässä tapauksessa se olisi ollut kahdessakin mielessä väärä termi).

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisten luottamus poliisiin on nyt laskenut muutaman pojon, mutta hyvemedian mukaan vain ja ainoastaan Aarnion takia. Näinköhän? Luulenpa että Taposella ja hengenheimolaisillaan on ollut suurempi vaikutus tähän negatiiviseen kehitykseen. Me rahvas kun pidämme tärkeämpänä sitä että poliisi suorittaa poliisitehtäviä eikä kohentele tekemisen meininki-huumassaan somessa henkseleitään kun on saatu joku ressukka rysän päältä kiinni kun on kirjoittanut illan pimeinä tunteina "mun mielestä kyllä somalit on ihan paskoja".

Vähän rivoltahan tuntuu tuo työministeriön ilmaisu että "erilaisuus on rikkaus, tähän rikkauteen teillä on varaa". Siis myönnetään että tämä rikkaus vaatiikin meiltä sitten varoja eikä lisää niitä. Erikoinen käsitys rikkauden kartuttamisesta. Ja "idea muuttuu tuotteiksi, työpaikoiksi ja verotuloiksi". Haloo, katsokaa omia tilastojanne. Montako innovaatiota tai edes tuotetta ovat tehneet irakit, afgat ja somalit? Montako oikeaa nettotyöpaikkaa ovat luoneet? Työllisiä n. 20 % joista lähes kaikki pienipalkkaisilla aloilla joten saavat lisäksi kaiken mitä kelan tukiviidakosta heille innokkaat naiset kaivelevat. Rikkauttapa hyvinkin. Heille, ei meille. Pelkkää jatkuvasti lisääntyvää ärtymystä.

Jos suomalaisia kuskataan härkävankkureihin, eivät ne kapot enää valkoisia ole. Vanha kunnon Riistäjän ruoska kun selkäämme soittaa taitaisi tulla gangstaräppinä. Kuten nykyään muutenkin aika suuri osa ylen musiikkitarjonnasta ja hesarin kulttuurisivujen musiikkiarvosteluista.

Ykä, lupasin miettiä jonkun häijyn ilmaisun nykyhallituksen nimeksi mutta ei vaan irronnut. Mutta sitten muistin vanhan Humpty Dumpty-lorun. Olkoon siis Tyyriit Tylleröt-hallitus. Kuulostaa herttaiselta muttei ole jos muistaa lopputuleman "eikä sitä koskaan enää saatu ehjäksi". Näin uumoilen tapahtuvan TT-hallituksellekin syyskuun budjettineuvottelujen jälkeen kun suomalaiset vihdoinkin heräävät siihen että jumalauta, tästä palkastahan on nipistetty vaikka kuinka paljon ja kaikki verot on kohonneet ja eläkkeet pienentyneet rutkasti. Eläkkeistä on tosin huoletonta leikata koska ei horiskot muutenkaan vihreitä tai kommareita (ikävät kokemukset) äänestä. Opintotukiin ei ikinä kosketa koska opiskelijat heitä äänestävät. Ja Suomihan vajoaa synkkään keskiaikaan ilman hum.kandeja ja filosofeja. Jotka siis ovat Suomen sivistyksen selkäranka.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Lueskelin tänään paremman tekemisen puutteessa talousblogeja, lähinnä tuohon EUn hienoon elvytyspakettiin liittyen. Mikäli oikein ymmärsin niin me sen entisen 580 millin nettomaksun lisäksi maksamme nyt 7.000 milliä lisää ettei eteläisille maille tule paha mieli ja joutuisivat muuttamaan ikiaikaisia korruptoituneita systeemejään. Ja kyllä, me tienataan taas niin että pientä päätä oikein huimaa. Suomen vienti on nyt 3 mrdia miinuksella, Saksan muistaakseni 236 mrd plussalla, mutta kun annetaan Saksalle oikein paljon rahaa ja Saksa pelastaa paitsi Ranskan niin myös Italian pankit niin sitten nämä maat kiitollisuudesta nyyhkien ostavat oikein paljon suomalaisia vientituotteita. Doch, doch.

Liikenneministerimme Timo Harakka sai melkein orkut kun EU ilmoitti että ne antaa meille ihan oikeaa fyrkkaa, alkuunsa melkein 10 prossaa eli 38 milliä siitä mitä olivat meiltä kauhoneet. EU saneli toki säännöt: saa käyttää vain Turun tunnin junaan joka siis oli jo tarpeettomana torpattu. Se parikyt miltsiä tulee sitten joskus jos tulee. Nehän täytyy anoa, eikä meidän EU-virkamiehet ja poliitikot kehtaa olla vaivaksi.

Siirsin tämän makrotaloudellisen idiotismin mikrotasolle: Pera on malliduunari, (asunto)velkaa aika pirusti. Naapurin kaappikokoinen Jarski tulee käymään ja vaatii kymppitonnia. Pera sanoo ei mulla ole rahaa, Jarski sanoo että otat velkaa velan päälle kun noi korotkin on niin perkeleen alhaalla, ja tonnin saat jopa takaisin. Neuvotteluvaraa ei ole. Pera velkaantuu entisestään, mutta saahan edes sen donan takaisin. Ja saakin, mutta Jarski ilmoittaa että tämä dona käytetään halpislentoon Sisiliaan. Näin se EUkin toimii.

hesari kertoi tänään järkyttävästä rasismista josta on nyt tehty rikosilmoitus HSLn lipuntarkastajia kohtaan koska some tuohtui. Pikkunilkki oli yrittänyt livahtaa metroon maksamatta, ei suostunut antamaan henkilötietoja ja yrittänyt lähteä lipettiin. Otettiin kiinni. BLM! Tosin valvontanauhoista näkyi ettei mitään ollut tapahtunut mutta HSL nyt on leimattu rasistiseksi ja tämä somali on viiteryhmässään suuri sankari, uhri ja jengin kingi. Rasisitiseksi tapauksen tekee se, että samaan seurueeseen kuulunutta valkoista liputonta ei kohdeltu samalla tavalla. Hän kun kertoi heti tietonsa, ei lähtenyt lipettiin, riiputti nolona päätään ja mutisi sorry, mokasin. Hän on tuossa ryhmässä surkea luuseri.

Vihaksi pistää.
tira+

Joppos123 kirjoitti...

QK . Mulle on herttisen yhdentekevää mitä,ketä tai mitätansansa vastaan olen.
Jokaiselle hevoselle löytyy kengittäjä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Seppo Oikkoselle, Joppos123:lle, Qroquius Kadille, Strix Senexille ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Seppo: Tuossa oli kyllä tämä pesäajattelun ja hysterian sekoitus varsin hyvin kiteytettynä.

Joppos123 & Qroquius Kad: Pahin riekkuminenhan tuolla BLM-porukalla on siellä Amerikoissa ja siellähän valtion väkivaltakoneisto pystyisi jyräämään riekkujat hetkessä. Kyllä suomalainenkin pystyy jos tilanne pahenee. Se ei ole vielä tarpeeksi paha. Olen aikaisemminkin ennustanut että tällä menolla tulee jako kahteen. Kaupungit vs. maaseutu ja maaseutua on helpompi puolustaa. Tulee muistaa että nykyinen riekkuminen on helppoa vain siksi, että valtiovalta sen suorastaan sallii.

Strix Senex: Olet kaiken kaikkiaan oikeassa. Taposen propagandahan on oikein esimerkillistä kökköä neuvostopropagandaa. Mietin vaan että tekeekö hän sitä siksi, että uskoo siihen vai siksi, että hän mieltää sen velvollisuudekseen?

tira+:

Viesti1: Luulet oikein. Poliisi politisoituu ja samaan aikaan se on käytännössä lopettanut kaikki omaisuusrikoksien tutkinnat. Tuossa erilaisuuden rikkauden hokemisessa on jo sellaista epätoivon makua, tosin siitä tulee mieleen muuan A. Hitlerin lausahdus:

"Suurella valheella on aina tietty uskottavuuden voima, koska kansakunnan suuri enemmistö on helpompi johtaa harhaan syvissä tunteen kerrostumissa kuin tietoisesti tai vapaaehtoisesti. Mieltensä primitiivisessä yksinkertaisuudessa heitä on helpompi huijata suurella kuin pienellä valheella, koska he itse turvautuvat pieniin valheisiin pienissä asioissa, mutta häpeäisivät käyttää suuren mittakaavan valheita. Heidän mieleensä ei koskaan tulisi tuottaa kolossaalisia epätotuuksia, eivätkä he koskaan uskoisi muiden voivan vääristää totuutta niin häikäilemättömästi."

Tuo Tyyris Tyllerö-hallitus on kyllä aika hyvä. Toivotaan että se pian putoaa muuriltaan.

Viesti2: Vertaus osui ja upotti. Ja tästä lipuntarkastuscaustista on joo yritetty leipoa jotain BLM-lähtölaukausta Suomessa. Taitaa jäädä suutariksi. Tulee mieleen se vuosien takainen somalitytön junacausti joka sekin kuivui kasaan. Tai se, kun Valtteri jäi pysäkille. Tapetuista ja raiskatuista suomalaisista taas ei olla kiinnostuneita. Vihaksi pistää tosiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Populismia siellä ja täällä...kukakohan niitä helppoja ratkaisuja tarjoaa vaikeisiin ongelmiin...hmmm...kansalaispalkka, jos tuo ei ole populismia niin mikä sitten. ..ja onhan noita vaikka miten tuolla vasemmiston puolella. Kaikki ongelmat eivät ole samanlaisia. Haittamaahanmuuttoon löytyy yksinkertainen ratkaisu. Johtuisko siitä, että koko ongelma on täysin itse kehitetty eikä edes mikään ongelma normijärkisten yhteiskunnassa.

Joppos123 kirjoitti...

Olen jättänyt aktiivisen vaikuttamisen tiettyihin juttuihin , ehkä. Vituttaa jokainen kerta kun tulee keikalta kotiin kun joku karvakäsi alkaa olemaan isäntä.
On niitä muutaman kerran tullut koulutettua.
En vain voi noissa tilanteissa niiata.
Ne paskat loisivat täällä ja me tapellaan niiden sodat.
Nilkka murtunut tällä hetkellä , se on pientä

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Se populistikortti on vaan niin helppo läiskäyttää pöytään. Todellinen populismi tulee todellakin vasemmalta. Tyhjän päälle rakennettua velkaunelmaa.

Joppos123: Paranemisia sille nilkalle kumminkin.

Joppos123 kirjoitti...

Näitä luita on mennyt ennenkin. Tässä hommassa menee aina luita tai henki. Viimeksi meni 2 kylkiluuta selänpuolelta. Sitä ennen 4 kylkiluuta etupuolelta. Sitä ennen olkapäähän tuli krenkka ja olkapäämurtuma. Kaksi ketaa murtui sama varvas ja yksi sormi. Sormi oli ihan omaa huolimattomuutta.
10 vuotta on näiden jana. Ei kukaan ole haavoittamaton.
Liiveihin voi ottaa aika läheltä jopa 9mm kuulan mutta kyllä se rikkoo luita. Siitä ylöspäin kalibeeri menee läpi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123 ja kiitos kommenteistasi. Ymmärsin niistä kaksi yv:ksi. Lyckaa. Ne luotiliivit ovat käsittääkseni kehittyneet ja keventyneet aika roimasti ajan myötä.

Ekku kirjoitti...

Näin niitä rasisteja tehdään. Mitä enemmän tällaista tapahtuu, sitä useampi suomalainen nuivistuu. Tyhmimmät toki lukee vain ekat otsikot, mutta kaikkiinhan ei mitkään faktat vaikuta.

Pate kirjoitti...

Juu nyt on oy suomi finland ab jakamassa rahaa. Kuten joku virkamies sieltä ylpeänä ilmoitti, että tämän hetkisen tilanteen mukaan suomalaisten maksettavaksi jäisi "vain" 8,5 miljardia. Kun tähän lisätään vanhatkin velat ja vuosittaiset maailmanparannus menot, niin jippii! Ja tuohon hsl:n lippukeissiin täytyy todeta, että montako kuljettajaa jne on jo saanut potkut jne, koska ovat vaatineet maksua näiltä kunniakansalaisilta? Itse muistan ainakin muutaman. Ja mitä tulee esim kaivopuisto keissiin, missä kuoli nuori kantasuomalainen, niin hiljaista on. Jos olisi joku kunniakansalainen kuollut, olisi jahti alkanut välittömästi maan korkeinta johtoa myöten. Ja marssit menossa poliisit poseeraamassa kyltteineen.

Anonyymi kirjoitti...

Taponen sanoi siinä Turun tapauksessa että ei se oppi pahaa tee terrositillekaan, ei ihan noilla sanoilla ehkä, mutta tarkoitus oli tuo. Minun mielestäni oppi tekisi jopa hyvää ko konsta taposelle, jos vain hänellä olisi kykyä ja taitoa omaksua oppimaansa. Mitä kyllä suuresti epäilen.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle, Unknownille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Juuri näin. Jos pakkosyötetty propaganda toimisi niin Neuvostoliitto ei olisi koskaan hajonnut koska kaikki kansalaiset olisivat olleet vannoutuneita kommunisteja. Joskin on valitettavasti todettava että Suomessa valtamedian propaganda menee paremmin kansalaisille läpi kuin Neuvostoliitossa aikanaan.

Unknown: Tiivistit Suomen vallitsevan tilanteen ikävän osuvasti.

Huru-ukko: Juuri noilla sanoilla. Ja kyseistä Turun terroristimurhaajaahan kuskattiin Turun kouluissa. Oli meinaan hyvä tutustua.

Joppos123 kirjoitti...

Onhan nuo liivit keventynyt ja nykyisin ne ovat sellaisia ettei esmes puukko mene läpi.
Tietyistä ei mene etusektorista läpi edes tavallinen rynkynkuula.
On se tärsky vaan semmonen ettei siitä ilman luunmurtimia selviä. Kokemusta on.

Joppos123 kirjoitti...

Nuo liivit antavat enämmänkin mielenrauhaa. Saahan niihin sellasia puolikkaan A4:n kokoisia lisälevyjä mutta jos niihin tulee 7.62:n osuma niin on pois pelistä. Se tärsky on melkoinen.
Ei osuman saanut tee yhtään mitään vähään aikaan. Jää kyllä henkiin. Kylkiluita noissa osumissa yleensä menee.
Nyt on kehitelty erikoispatruunoita jotka menee noistakin läpi että heilahtaa.
Meilläkin on ko patit käytössä tietyillä porukoilla, kuulemma,heh.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ovat sitten arabiinot ottaneet uuden vaihteen päälle. Ensin tullaan suomalaisen kotiovelle varmistamaan puoluekanta ja sitten tuleekin pataan ja joutuu ryöstetyksi. PS:n vaalipäällikkö Pekka Kataja joutui tällaisen monikulttuurisen ja poliittisesti motivoituneen käsittelyn kohteeksi. BLM on näköjään lisännyt arabiinojenkin röyhkeyttä. Vihaksi pistää täälläkin ja rasismi lisääntyy.

Ikätoveritar

Joppos123 kirjoitti...

Eikös Turun ei kuulemma terrori-iskun jälkeen eräs polliisi Taponen sanonut, että ei se koulunkäynti terroristille pahaa tee? Ei varmaan joo mutta onhan se varmaan muista oppilaista ihan kivaa istuskella samassa luokassa kurkunleikkaajan kanssa.
Poliisin olisi pitänyt ampua siltä mulkulta aivot kadulle. Nyt se istuskelee sen 15 vuotta ja palaa kaduille jatkamaan kepposiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta tuo Taposen twiittaus meni yli niin ettei hilsekään pölähtänyt. Poliisin tiedotukselle irvisteltiin taannoin somessa Pataässän ampumistapauksen yhteydessä, jossa riidan jälkeen ase laukesi housuntaskussa vahingossa ja ampujan tuntomerkeiksi ilmoitettiin mustat housut ja henkselit. Liekö tullut Taposen ajatusten tonavasta tämäkin?

Mustalta naiselta taas voisi kysyä missä päin maailmaa ovat ne kehittyneimmät ja inhimillisemmät yhteiskunnat ja missä ne toiset? Mahtaisiko olla ihan niin, etä valkoisen miehen alunperin rakentamat yhteiskunnat ovat niitä, joiden hyvinvointiin persläpimaista yritetään kaikin keinoin päästä osalliseksi? Mitä tulee populismiin, niin valtamedian mielellään viljelemällä sanaparilla populismi ja äärioikeisto saadaan tehokkaasti aikaan mielikuva keskitysleirien uuninluukkujen kolinasta. Liian moni menee vieläkin halpaan.

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

Rouva anolle.
Mehän ollaan ali-ihmisinä ihan vahingossa luotu valtioita missä jokainen kipeä ihminen voi laukoa mielipiteitään ihan vapaasti ja jopa haaveilla miljoonien valkoihoisten miesten tappamisesta.
Siinähän alkavat koittamaan. Voi olla, että ei onnistu.
Jotenkin on nykyisin muotia vihata valkoista heteromiestä vaikka me kuitenkin mahdollistetaan se viha meitä kohtaan.
Jos elettäisiin kalifaatissa niin ei kuuluisi soraääniä ja jokainen vihafeministi olisi päätään luhyempi.
Silti nämä siiderikoppelot vihaavat juurikin meitä. Ei vaan voi ymmärtää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Ikätoverittarelle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Onneksi meillä on niitä tiettyjä porukoita. Ja viimeisessä kommentissasi kiteytit nykyfeminismin mielettömyyden.

Ikätoveritar: Ja pahasti muuten olikin hakattu:

https://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=130991.0;attach=140041;image

Valtamedia on jättänyt uutisoinnissaan ilmoittamatta sen yhden pikku seikan…

Rouva Ano: Taposesta kun ei aina tiedä että onko se tosissaan vaiko kaikkien aikojen trolli. Ja se musta nainen ei tosiaan voisi riekkua ilman valkoisten rakentamaa yhteiskuntaa.

Joppos123 kirjoitti...

Tuossa Ykä laittoi femmareiden fantasioita kuinka ne potkivat munille. Siitä vaan, mä vedän tuollaiset akat levyksi.
Ei se AK-47 mieti kuka sen päässä on. Sama pätee näihin väkivalla fantasioihin.
Ei kande huudella sitä sutta, se voi tulla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Oli rankka kommentti mutta julkaisin koska siinä on vinha perä. Nää tällaiset tyypit vaativat suojeltua yksinoikeutta väkivallalla uhoamiseen ja miksei tekemiseenkin. Tosimaailmassa vaan uhoamisesta joutuu usein vastaamaan. Niin minä kuin sinä varmaankin todettaisiin kyseiseen uhoamiseen että onpa lapsellista ja siihen se jäisikin mutta joku muu toimisi toisin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvistä ja huonoista yhteiskunnista vanha toteamus. Yhtään saksalaista ei kuollut yrittäessään paeta länsisaksasta itäsaksaan. Yhtään eurooppalaista ei ole kuollut paskalla paatilla tehtyyn välimeren ylitykseen. Sama periaate toimii joka kerta: paskavaltiot ovat niitä joista paetaan suurella riskillä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olet täysin oikeassa. Ei lisättävää.

Anonyymi kirjoitti...

— Tinahattu —

Tuolta löytyi hauskoja lainauksia kymmenen vuoden takaa. Selatkaa sivun alareunaan: http://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

Yrjönporukasta harva taitaa tietää mikä kalergisuunnitelma on.

Esimerkki:
Katja Andrejev
Hienoa että saamme lisää tulevia veronmaksajia. Joidenkin tutkimusten mukaan pitäisi kotouttaa n. 20 000 maahanmuuttajaa joka vuosi jotta ikärakenteen aiheuttama demografinen kriisi saadaan vältettyä.