torstai 16. tammikuuta 2025

NIIN MILLÄ NIMELLÄ SITTEN?

Noin henkilökohtaisesti minulla ei ole saamelaisia vastaan mitään. Kaiketi suht tolkullista väkeä. Mitä nyt ovat aika kovia riitelemään keskenään. Mutta nämä muutamat tapauhriutuvat citysaamelaiset sekä vituttavat että huvittavat. Ja ne ovat itse asiassa saaneet saamelaisille aikaan haittaa ruikutuksillaan. Muistan erään saamelaiskäsityön ammattilaisen valittaneen että tuotteitten myynti on kovasti laskenut. Kas kun niiden ostaminen on sitä kulttuurista apprpörröttämistä.

Sinänsä, jos joku tällainen avautuu instagramissa niin ei se paljon minun hilsettä hipaise. Mutta kun on takuuvarmaa että Valtamediapuolue VMP nostaa sen avautumisen heti valtakunnanuutiseksi josta kansalaisten pitäis ottaa oppia ja ojennusta. Tuoreimpana tämä aikaisemminkin kunnostautunut Petra Laiti, jonka avautumisesta Iltalehti otsikoi raflaavasti:

Saamelaisaktivisti: Lappi on ongelmallinen sana – Näitä sanoja ei tulisi käyttää lainkaan.

Ja juttuhan jatkuu:

Saamelaisaktivisti Petra Laiti julkaisi Instagram-tililleen esseen, jonka mukaan Lappi-sanan englanninkielistä versiota Lapland tai ruotsinkielistä versiota Lappland ei tulisi käyttää missään yhteydessä.

Laiti kirjoittaa, että Lappland ja Lapland ovat kolonialistisia sanoja, jotka sisältää rasistisen ja halveksuvan nimityksen – eli sanan ”lappalainen”. Hänen mukaansa ”lappalainen” on rasistinen kutsumanimi saamelaisista. Lapland ja Lappland tarkoittavat ”lappalaisten maata” ja siksi myös sanojen käyttö tulisi lopettaa.

– En näe, miksi olisi vähemmän rasistista käyttää sanaa, joka tarkoittaa ”lappalaisten maata”.

Julkaisussa todetaan, että suomenkielinen Lappi-sana ei ole yhtä lailla rasistinen, mutta se on vahva osa narratiivia, jonka mukaan Lappi on kaukainen maa, villi alue ja ikään kuin ei kenenkään maa.

– Se on kolonialistinen myytti, jota on käytetty tähän päivään asti. Sillä estetään saamelaisten oikeudet heidän omaan maahansa ja veteensä, Laiti kirjoittaa

En kyllä näe tuossa termissä mitään rasistista ja Lapissa asuu kyllä muitakin kuin saamelaisia. Lantalaisiksiko niitä pitäisi kutsua niin kuin saamelaiset ovat kutsuneet? Sehän se vasta halventava nimi onkin.

Kyseinen Laiti valittaa vielä:

Laiti kertoo halveksuvansa Lappiin kohdistuvaa massaturismia, sillä hän pitää sen markkinointia välinpitämättömänä. Markkinointi ei tuo tarpeeksi esille alueen poliittisia ristiriitoja tai saamelaisten asemaa.

– Sitä Lappia, jonka turistit tuntevat, ei ole olemassakaan. Se on maalattu Saamen päälle peittämään väkivaltainen kolonisaatio, jonka kansamme on joutunut kohtaamaan ja josta me kärsimme edelleen.

Näin äkkiseltään en muista kyllä intiaanisotien tyyppisiä saamelaissotia joissa saamelaisia joukottain lahdattiin. Ja ne turistit tulevat Lappiin kauniin ja rauhallisen luonnon takia ja se kyllä on olemassa. Ja se tuo huomattavan määrän työpaikkoja Lappiin jossa leipä on muuten kohtuullisen tiukassa. Maailmanlaajuinen ruikuttaminen taas ei ole kummonen matkailuvaltti.

Mutta, niin kuin totesin, mielipiteet ovat kuin persereikiä. Jokaisella on omansa. Mutta tämän mielipiteen Iltalehti halusi välttämättä nostaa tapetille. Ja sitä myötä kyseinen pimu sai taas medianäkyvyyttä. Sehän on uhriutujalle tärkeintä. Kyseisen pimun ammatti muuten wikipedian mukaan on aktivisti.

Ihan rehellisesti: mikä ammatti se semmonen on?


48 kommenttia:

Terhomatti Hämeenkorpi kirjoitti...

Joo, mää kans kattoin, että siinä pimu - paska koettaa saada julkisuutta, hyi helvetti ! Ja saa VMP:n lehdistöosasto pitää siitä huolen, hyi saatana ! Jaa, mää ainakin sanon aina lappalaisia lappalaisiksi, niinkuin meillä on aina sanottu. Siitäs saitte rasismin mölyäjät !

Tapio Suhonen kirjoitti...

Propagandan olemus on - useimiten - mielikuviin perustuva, ei selkeiden syys/seuraussuhteiden kuvannin.
Jos mielikuvalla on kaunis tarkoitus, voi tyttösen ilmiselvä valhe mennä täydestä.
Tätä samaa palturia jauhetaan kaikkialla: intiaaneja ei saa sanoa intiaaneiksi, neekereitä ei saa sanoa neekereiksi.... eskimoita eskimoiksi jne.
Jos ja kun Suomi kehitysmaalaistuu lisää, talouden hiipuessa, niin tuskinpa - huonoa - suomalaista saa sanoa suomalaiseksi.

Rehellinen Reiska kirjoitti...

Aktivisti = punaviherpropagandan levittäjä.
Muslimit taas riehuneet ja raiskanneet, kun Iltalehdistön on yritettävä saada asiaa täysin tyhjästä ja huomio pois maahantunkijoiden rikollisuudesta.

Olavi Koskela kirjoitti...

Suomen etymologinen sanakirja (https://kaino.kotus.fi/ses/) tarjoaa vallan järkeenkäyvän selityksen 'Lappi' sanalle: "selityksenä onkin otettava lukuun alkup. yhteys lappea sanaan (ks. tätä), jolloin vanhin merk. olisi ’syrjäseutu’; tätä oletusta tukevat lukuisat Lappi-aineksiset paikannimet, joilla ei ole välttämättä yhteyttä saamelaisiin". Käsitteellä 'syrjäseutu' ei sentään liene isompia kolonialistis-rasistisia rasitteita, ainakaan junttisuomalaisen horisontissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyseessä taitaa vielä olla henkilö joka on puoliksi saamelainen ja asunut valtaosan elämästään Etelä-Suomessa, käynyt hankenin ja toiminut Ohisalon avustajana... sellainen Saamelainen siis...

Anonyymi kirjoitti...

Katsokaapa tv:stä saamenkielisiä Yle Oddasat -uutisia.
Saamea ei tarvitse osata, sillä ne on tekstitetty suomeksi.

heppa

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoittaako aktivisti ammattina = kaikesta valittva tyhjän paskan hiertäjä?
Ja liittyihän tuohon Laitin latittamattomaan lausahdukseen myös aatesisar Enni Morottaja. Siinäpä siskot morotaa..
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Lapissa riittää lääniä; kun kukaan ei enää jaksa tätä Laitia kuunnella, voisi mennä sinne koskemattomaan erämaahan ulvomaan susien kanssa ja lopettaa älyttömät vaatimuksensa. Ei niitä vuosisataisia maantieteellisiä paikannimiäkään yhden vauhkoontuneen nillittäjän eli aktivistin vuoksi muuteta.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Minua ei haittaa, miksi Laiti saamelaismurteillaan kutsuu Lappia. Minulle Lappi on Lappi, halvatun kallis matkailukohde. Työmatkoilla tuli käytyä ja kerran omilla rahoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Lainaus edeltä; "Markkinointi ei tuo tarpeeksi esille alueen poliittisia ristiriitoja". Tästähän se riemu nousisi jos esimerkiksi Saamelaiskäräjien vaalitapaa alettaisiin ruotia julkisuudessa tai sitä kuinka porosaamelaiset enemmistönsä voimin saavat Saamelaiskäräjillä tahtonsa läpi asiassa kuin asiassa, mikäli niin haluavat.

Pohjoissaamelaisissa on paljon muitakin tolkun ihmisiä kuin Jouni Kitti, mutta varmasti on vaikeaa alkaa omaa ryhmäänsä kritisoimaan. Siitä kun saa vain fanaatikot kimppuunsa, kuten Jouni Kittikin on saanut kokea. Linkissä Kitti kirjoittaa

https://jounikitti.fi/suomi/politiikka/vaaleista24.html

mm. näin;

"Politiikassa on omat pelisääntönsä, joita säännellään lainsäädännöllä Facebookista ja muista sosiaalisista medioista huolimatta. Yksittäisten poliitikkojen populistiset heitot "meidän saamelaisten maista" kuuluvat sarjaan "äänten kalastelu", jolla on rajalliset menestymismahdollisuudet."

Ja näin;

"Jälleen kerran ns. oppositio jätettiin ilman hallituspaikkoja. Sellainen luonnollisesti parantaisi koko käräjien nimissä annettujen esitysten, lausuntojen ja kannanottojen valmistelun tason parantamista, mikä lisäisi uskottavuutta."

Ja esimerkiksi näin; "Tähän asti asioista tietämätön eliitti on hallinnut kaikkea kulissien edessä ja takana tapahtuvaa käräjien kannanottojen ja esitysten valmistelua."

Kitti muistuttaa ihmisoikeuksista myös tähän tapaan; "Harva ehdokas näytti tunnustavan sen, että me saamenkieliset ja suomenkieliset saamelaiset olemme kaikki tasa-arvoisia ja meillä on samanlaiset mahdollisuudet nauttia kulttuuriamme suojaavista ihmisoikeuksista. Viimeisen 30 vuoden aikana tätä samaan väestöön kuuluvien saamelaisten ja lappalaisten yhdenvertaisuutta on yritetty murtaa perustein, jotka ovat rasistisia. Samaan saamenkansaan kuuluvien - suomenkielisten saamelaisten - elämänehtojen rajoittamista on mahdotonta ymmärtää.

Voisi Laitin naama venähtää, jos näitä poliittisia ristiriitoja alettaisiin käsitellä julkisuudessa.

maallikko

Ps. Hyvää alkanutta vuotta 2025! Toivottavasti puna-vihreä kupla jatkaa tyhjentymistään.

Strix Senex kirjoitti...

Se toistuu taas kertaalleen tämä vanha juttu. Kun on kova näkymisen tarve ja pätemisen tarve mutta ei ole mitään varsinaisia kykyjä eikä näyttöjä, niin sitten ryhdytään uhriutumaan ja vaatimaan milloin mitäkin kieltoja. Ja sitten, kun henkinen kapasiteetti ei riitä keksimään edes sellaisen syyksi mitään jollain tavoin perustellun näköistä monimutkaista selitystä, niin toistellaan kaikkein kuluneimpia fraaseja kuten ”rasismi” ja ”kolonialismi”. Silmiini ei sattunut, että tässä joihkaamisessa olisi ollut myös mukana kertosäe ”antakaa rahhaa nun nun nuu”, mutta kyllä se siellä epäilemättä myös oli.

Sieltä pohjan periltä kantautui korviini vanhan kaverini välittämänä tuolle aktivistille osoitettu harras toive: ”Armahda meitä. Elä missään tapauksessa ryhdy ajamaan meidän asioitamme”.

Juhox kirjoitti...

En oikein ymmärrä, miksi tuollainen ulisija saa mediassa äänensä kuuluviin, toisin kuin esimerkiksi maahanmuuttokriitikko Seppo Lehto. Ei valtamediaa suotta kutsuta viidenneksi valtiomahdiksi!

saippua kirjoitti...

Tästä olisi hauska kuulla muiden perstuntuman saamelaisten mielipide. Kutsuttiinhan Suomalaisiakin tsuhniksi (china swedeiksi, finnjävlar, jackpine savage etc), mutta ei tälläkään nimellä nykyaikana ole juuri mitään vaikutusta keskivertoon suomalaiseen, ellet päätä tästä tietoisesti loukkaantua.

Samoin olisi kiva tietää, että millä rahalla kyseinen aktivisti aikoo heimonsa ja ylipäätään Lapin elättää, kerta taskut täynnä rahaa kulkevat turistitkin ovat näköjään vain pahasta. Rovaniemellä opiskellessani paikalliset olivat lähinnä innoissaan rullaamassa punaista mattoa uusille kasvavan turismin bisnesmahdollisuuksille. Itsekin tykkäsin Pirkanmaalaisena perunana keskustaan rakennetusta jäämuumista ja kaikesta hienosta mitä porukka väsäsi turisteja ilahduttaakseen. Samoin kummallisesti turistikrääsää myyvien liikkeiden määrä kasvoi. Voi kauheaa, jos joku Lapissa vaikka tienaisikin jotain.

Koska emme ole vaihtamassa Terskanperän, Paskalammen, Hevonperseenmutkan, Perseenpaistaman tai Velhonvitun nimeä ehdotan loukkaavan Lapin uudeksi nimeksi Perskapolaa. Hauska nimi, eikä pitäisi loukataa aktivisteja millään viittauksilla lappilaisiin.

KLS kirjoitti...

Millä nimellä niitä Lapin muita asukkaita kuin saamelaisia sitten pitäisi Petra Laitin mukaan nimittää?
Kenties heidän ei pitäisi lainkaan olla siellä, jolloin mitään termiäkään ei tarvittaisi.
Muutaman viime vuosikymmenen aikana heitä on sanottu lappilaisiksi, mutta sekin on ilmiselvästi samaa alkuperää.
Tai miten olisi peräpohjalainen?
Nykyisin Lapiksi sanottu maakuntahan on paljon laajempi kuin saamelaisten kotiseutualue. Ja sen eteläistä osaa, aina Rovaniemen ja Kemijärven pohjoisrajoja ja Pyhätunturia myöten, ei edes pidetty Lappiin kuuluvana ainakaan ennen kuin Lapin lääni vuonna 1938 erotettiin Oulun läänistä. Sen eteläpuolella oleva osa nykyistä Lappia oli vanhastaan kuulunut Pohjanmaahan, mutta siitä käytettiin myös nimitystä Peräpohjola tai Perä-Pohjola.
Minullakin on yhä hallussani 1960-luvulla koulussa käyttämäni Suomen maantiedon oppikirja. Ja tarkistin asian: sen alkusivuilla on juttua ja kartat kolmesta enemmän tai vähemmän toisistaan poikkeavasta aluejaosta: oli 9 "historiallista maakuntaa", 18 "uutta maakuntaa" eli nykymaakuntaa sekä tietysti 12 lääniä.
Sen kartan mukaan historiallisena maakuntana Pohjanmaa tosiaan ulottui jonkin verran Rovaniemen ja Kemijärvenkin pohjoispuolelle. Mutta Pohjanmaa, joka oli historiallisista maakunnista ylivoimaisesti laajin, jakautui peräti viiteen nykymaakuntaan: Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Peräpohjola, joista viimeksi mainittu käsitti nykyisin Lapiksi sanotun alueen eteläisen puoliskon vaikka se jo silloin kuuluikin Lapin lääniin. Lappi taas sekä historiallisena että nykymaakuntana käsitti vain pohjoisen puoliskon nykyisestä, joskin sekin oli jo selvästi laajempi kuin nykyinen lailla vahvistettu saamelaisten kotiseutualue.
Tuossa kirjassa sitten käsiteltiin Suomen eri alueita silloisine nykymaakunnittain.
Nykyinen virallinen maakuntajako on pitkälti sama kuin tuossakin kirjassa käytetty nykymaakuntajako. Mutta ei täysin. Peräpohjolaa virallisena maakuntana ei enää ole, vaan se on entisen läänijaon mukaisesti liitetty Lappiin. Oliko sekin kenties halventava nimitys?
Kirjassa Suomen sanojen alkuperä muuten selitetään, että nimi Lappi on mahdollisesti samaa alkuperää kuin lappea, joka tarkoittaa sivua ja myös mäen törmää. Sen mukaisesti lappi olisi alkujaan tarkoittanut ylipäänsä syrjäseutua. Esiintyyhän sana Etelä-Suomessakin useissa paikannimissä, joilla tuskin on mitään yhteyttä saamelaisiin.
Sellainen on esimerkiksi Helsingin Lapinlahti. Pitäisikö sekin nimi Laitin mielestä muuttaa? Varsinkin kun se on ruotsiksi Lappvik?

Anonyymi kirjoitti...

Ehdotan, että kutsumme jatkossa Lappia nimellä Sappi.

Bone

KKi kirjoitti...

"Aktivisti" on tommoselle -95 syntyneen jälkiteini pottunokkapimun keino tulla toimeen kun toimea johon tulla ei oikein ole. Ansaintalogiikka, kaippa noista itkuista media maksaa jotakin?

Lieneeköhän tämä -95 syntynyt pottunokkapimu kokenut kovastikin sitä sortoa ja syrjintää? Vai olisiko lausunnpn taustalla se ansaintalogiikka ja tarve päästä kallionkuplaan kauralattelle ja moraaliposeeraamaan muiden nännien kanssa.
(Huom! nänni = Nuori Älykäs Nainen)

Joppos123 kirjoitti...

Aktivisti Laitin ulinaan on osallistunut toihenkin "tosisaamelainen" Erja Morottaja. Erja istuu iltiksen kuvassa jossain Kallion baarissa, hamasrätti kaulassa vinkumassa samaa sontaa kuin Laiti.
Molemmat aktivistit ovat yhtä paljon oikeutettuja piipittämään saamelaisten asioista kuin Abdullah Vantaan asioista.
Wokelluksen ja cänselöinnin aikana näitä ruikuttajia löytyy. Mitähän mieltä joku leipänsä poromiehenä hankkiva on näistä pissisämmistä?

Anonyymi kirjoitti...

Vastustan lappalaisten massaturismia/massamuuttoa pääkaupunkiseudulle!

29051453 kirjoitti...

Oikein, aikoinaan oli sellainen paikka kuin Lappi T.l (Turun ja Porin lääni).

Bogreol kirjoitti...

Lapissa tarkemmin Peräpohjolassa syntyneenä ja siellä lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä olin useinkin tekemisissä saamelaisten, lappalaisten ja lappilaisten kanssa, jotkut heistä olivat vanhan ajan aktivisteja, ajoivat saamelaisten asiaa, mutta kolonialismista, rasismista ja nimityksistä eivät puhuneet. Laiti on puolustavinaan saamelaisia, mutta käyttää länsimaisen globaalin woke-ideologian iskulauseita ja edellyttää enemmistöltä kielen ja historian tarkistamista tahtonsa mukaan. USA:n yliopistoista on tämä valkoista ylivaltaa kaikesta syyttävä oppirakennelma saanut alkunsa ja tietenkin siihen ovat tarttuneet suurten kaupunkien naispuoliset saamelaiset, näkyä pitää ja vaatimuksia tulee esittää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne sekä lisäyksistä. Jos Suomessa haluaa julkisuutta niin Suomen, suomalaisten tai suomalaisuuden halveksiminen on takuuvarma konsti. Ja sitähän tuo pimu halusi. Keinot eivät hänellä olleet sentään niin vähissä kuin sillä toisella ruikuttavalla citysaamelaisella joka meni kevytnakuilemaan hesariin.

QroquiusKad kirjoitti...

Tämä itseään saamelaiseksi kutsuva hesalaistyttö tavoitteli maailmanlaajuista julkisuutta vaatimalla Lappi-nimen lisäksi myös sen kansainvälisten Lapland- ja Lappland-muotojen kieltämistä.

Niitä termejä käyttää aikas moni ihminen ympäri tätä Palloa.
Suurin osa heistä ei elämänsä aikana kertaakaan kuule Lapista käytettävän muita kuin Lappi-johtoisia nimiä.
Itseään saamelaiseksi kutsuva hesalaistyttö selvästikin toivoo heidän tietävän nyt hänen nimensä.

Ehkei toteutune.

Anonyymi kirjoitti...

Vai pitäisi sanan lappalainen sekä ruotsin ja englannin sanojen Lappland ja Lapland käyttö kieltää kaikissa yhteyksissä?
Sallittaisiinko siitä sentään yksi poikkeus?
Nimittäin: Saisiko niitä ainakin vielä toistaiseksi käyttää, jos tarkoituksena on vain huomauttaa siitä, että ne ovat sopimattomia, tai moittia jotakuta niiden sanojen käytöstä?
Olisiko ne siinäkin tapauksessa mieluiten lausuttava hiljaisella äänellä tai kuiskaten.
Tai vielä mieluummin (jos voidaan olettaa, että lukija tai kuulija ymmärtää, mihin sanoihin viitataan) korvattava kiertoilmaisulla "L-sana"?

Anonyymi kirjoitti...

Ovatko nimet Suomi ja Saame kenties samaa alkuperää?
Saattavat ollakin. Onhan saamen kielikin sentään sukua suomelle. Ja varsin yleistä on, että lähisukuisissa kielissä samaa alkuperää olevat sanat eroavat toisistaan vain vokaalien osalta, kun taas konsonantit ovat samat.
Kielitieteilijöiden mukaan niin ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole. Sen sijaan saame-nimen on väitetty olevan samaa alkuperää kuin Häme.
Muistaakseni eräässä kirjassaan Matti Klinge kuitenkin esitti hypoteesin, että myös Suomen nimi olisi samaa alkuperää. Ja niin olisivat hänen mukaansa myös Liettuan maakunnan nimi Samogitia ja nykyisin Venäjään kuuluvalla Kaliningradin alueella olevan niemimaan nimi Samland. Kyseessä olisi hänen mukaansa Samlandista saamelaisiin saakka ulottuva "ilmeinen, joskin aikojen kuluessa hämärtynyt nimiyhteys".
Ja vaikka Klinge ei tätä maininnutkaan, Samogitiasta tulee helposti mieleen, että kenties Venäjän pohjoisrannikolla asuvien samojedienkin nimi olisi samaa alkuperää. Heidänkin kielensä on kaukaista sukua suomelle. Johtuvatko kaikki nämä nimet kenties samasta muinaisen kantakansan omakielisestä nimestä?

Anonyymi kirjoitti...

Woketus on maailmalla menossa alamäkeä, mutta meillä kukinta on edelleen voimakasta.

Tapsa vaan

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Petra Laiti on korkeintaan jonkinlainen cityvarttilappalainen, joka on ottanut oikeudekseen määritellä isänpuoleisen perimänsä perusteella kaikkien aitojen saamelaisten puolesta koko näiden kulttuurin ja olemassaolon oikeutuksen ja hänen ajattelunsa on puhtaasti uhriutuvasta amerikkalaisesta yliopistowokismista lähtöisin. Hän päättää ketkä ovat saamelaisia ja ketkä eivät.

"Saamelaisten geeniperimä poikkeaa muista kansoista, mikä osoittaa heidän eläneen erillään muista kansoista" (Historianet.fi) Alkuperäiskansat erottuvat ulkonäöltään ja geeniperimältään muista, esim. Amerikan intiaanit ja Uuden Seelannin maorit. Laitin ulkomuoto on täysin puhtaasti suomalainen, mutta asia joka ratkaisee kysymyksen hänen "saamelaisuudestaan" on hänen asenteensa DNA-testaukseen. Geneettinen testaus ei hänen mukaansa missään olosuhteissa voi ratkaista ihmisen aitoa kuulumista saamelaiseen alkuperäiskansaan. Siis jos ihmisen geeniperimä ei ole saamelainen tai on sitä vain vähäisessä määrin onko hän aito saamelainen?

I rest my case.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquiua Kadille, Ano1:lle, Ano2:lle, Tapsalle vaan ja alianor d´aquitanelle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo, tuskinpa toteutunee. Hän saa huomion valtamediassa sekä suvaitsevaispiireissä ja siihen se sitten jääkin.

Ano1: Varmasti näitä kiertoilmauksien käyttäjiä pian löytyy.

Ano2: Kiitos lisäyksistä. Näihin on vaikeaa vastata kun monet nimet ovat ajalta ennen kirjoitettua historiaa.

Tapsa vaan: Valitettavan totta.

alianor d´aquitane: Hyviä huomioita.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

alianor d'aquitaine: Suomalaiset ovat jonkin mielenkiintoisen Siperiassa tapahtuneen porukan hajoamisen kautta geneettisesti Etelä-Amerikan intiaaneille sukua. Jokin teoria oli että jossain päin Venäjän itäosia tai kaukaasiaa olisi joku porukka hajaantunut viime jääkauden aikana ennenkuin jäät sulivat ja itään lähtenyt osa aikanaan seuraavien tuhansien vuosien aikana harhaillut Beringin kannaksen kautta Amerikkaan ja toinen osa arojen kautta aikanaan tänne Suomenniemelle. Tästä seurauksena geenitestit antavat suurelle osalle suomalaisia geneettisen sukulaisuuden pohjoisen Etelä-Amerikan intiaaneihin. Kuulun itse tähän porukkaan. Minulla ei ole mitään muita geneetisiä esi-isämatchejä kuin Suomi ja tuo edellämainittu. Eli testin tuloksena annettiin kaksi aluetta, Suomi ja Väliamerikasta etelään oleva alue.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Thorvald. Tähän en osaa ottaa kantaa.

Anonyymi kirjoitti...

Itseäni (ja muita paikallisia setä-miehiä) on v*tuttanut aivan huolella koko Lappi termi, enkä ole sitä koskaan oppinut käyttämään. Olen aina ollut kotoisin pelkästään pohjoisesta. Kun lähden kotoa etelään, menen alas. Kun lähden kotoa pohjoiseen, menen ylös. Johtuu joen virtauksen suunnasta. Serkkupoikien eteläläistymisen multihuipentuma on Lapista puhuminen. Mikä hemmetti se Lappi on, onko se jotain syötävää?
Mutta vaikka minua v*tuttaa nuorten sukulaispoikien Lappi-sanan käyttö, ei se v*tutus koske muita. Jos haluaa puhua Lapista, puhukoon Lapista. Ketä hemmettiä oikeasti kiinnostaa.
Terv. Poron purija

QroquiusKad kirjoitti...

Suomalaisten genetiikkaa on tutkittu paljon ja hartaasti.
Tulokset löytyvät tuolta ja niiden muassa maininta pronssikautisesta hyvin itäisestä siperialaisesta geeniaineksesta:

https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo17794.pdf

Joten nähtävästi nuo Finskersvensker Folksgruppenförarepartietin freudenthalerit olivatkin oikeassa sanoessaan kantakirjasuomalaisia mongoleiksi.
Vaikka olisihan se hienoa saada olla oikea mongoli ja muistella Tšingis-kaania ja Suur-Mongoliaa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Poron purijalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Poron purija: Sallinet että me etelän setämiehet sanomme paikkaa edelleen Lapiksi.

Qroquius Kad: Kiitos lisäyksestä.

QroquiusKad kirjoitti...

Syy ja seuraus, vaikeita hahmotettavia.
Leipätekstissä mainittu saamelaiskäsitöiden tekijä, joka ei enää saa tuotteitaan myytyä kun saamelaisten päälle huutava hesalaistyttö on julistanut niiden ostamisen olevan kulttuurista omimista.
Nyt sitten tuli vastaan tällainen tapaus:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010965393.html

Elikkäs kollegasi joka valittaa samasta asiasta jonka olet useaan otteeseen tuonut esiin, eli lastensuojelun toimintavaltuuksien karsiminen olemattomiin.
Hänellä kuitenkin on halua yrittää vaikuttaa asiaan, koskapa on kunta- ja aluevaaleissa ehdolla.

Puolue vain on SDP.
Eli se, joka on erittäin suurelta osin vastuussa nykytilanteesta.

Albert Einstein taisi sanoa jotain sellaisista, jotka tekevät saman asian yhä uudelleen odottaen erilaista lopputulosta.
Mutta jos syyt ja seuraukset ovat sekaisin tai peräti tuntemattomat, silloinhan asianomainen ei tajua tekevänsä samaa asiaa uudestaan vaan odottaa aidosti eri lopputulosta jostain erilaisesta.

Asia ei sillä miksikään kyllä parane.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdysm Qroquius Kad. Se ohjaaja puhui lastensuojelun tilasta ihan totta. Koko ala on tuhottu. Siksi minä en jaksa siitä enää juuri kirjoittaakaan. Mutta demareissa kyseinen mies menee hukkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Niin menee, ja on seillä joitakin muitakin jotka menevät haaskuun ko. porukassa. Valitettavasti.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Kuuleppa Yrjöperskeles, totta hemmetissä sie saat sanoa sitä paikkaa eehleen Lapiksi. Ja kaikki muukki, jokka on sitä Lapiksi tottuhneet sanohmaan.
Mikä hemmetin kysymys se tuo on. =)

Itse en aluetta Lapiksi kutsu, koska en vain koe sitä termiä omaksi, sillä Lappi on eksoottinen paikka ja se on kaukana pohjoisessa (en kyllä tiedä missä, merikin siellä tulee vastaan). Eteläläiset voivat minun puolesta kutsua kotiseutuani Lapiksi, ei se ole sen huonompi nimi, kuin vaikka Häme tai Norrbotten.
Terv. Poron purija

Anonyymi kirjoitti...

Jos me, maanpuolustusjärjestöissä toimivattaisiin, mitä tekisi prof. Schveininen? Veisikö Tehtaankadulle?

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkäs sitten kutsumme esim. Lohjan Lappia, Satakunnan Lappia, Jyväskylän Lappia (muitakin on) ??? Nuo lapit ovat ovat oikeasti olemassa ko. paikkakunnilla ja maakunnissa. Vaihdammeko niidenkin nimet? Ja miksi?
Eivätkö nekin ole sitä "kolonialismia", tai jotain muuta ilkeätä ?
-Tuumailija

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Poron purijalle, Anolle ja Tuumailijalle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Valitettavasti niin.

Poron purija: Ok.

Ano: Minkälaisesta toiminnasta olisi kyse?

Tuumailija: Ehkä emme välitä pätkääkään.

Joppos123 kirjoitti...

Ei muutaman junantuoman, omasta mielestään "saamelaisen" pissiksen jutuista kannata hirveästi välittää. Nehän saavavat leipänsä tuosta paskanjauhamisesta joten nyt ne kikattelee ne hamashuivit kaulassaan ja lipittelevät orgaanista kehitysmaapunkkua.
OT: Jälleen kerran piti laittaa oma osansa likoon torpatessa ilmastonmuutosta.
Päivän ajolla saatu saalis yksi lehmä ja yksi vasa ( valkohäntä).
Pari päivää raakakypsytystä ja sitten paloiksi ja pakkaseen.
Alkaa kausi lähennellä loppuaan. ( Loppuu 15.2).
Tässä vaiheessa jo havaintona on, että susi tuo omat haasteensa levitessään.
Aikaisemmin ilves vei kauriita mutta susi pärjää peurallekkin.
Saaliselimet siirtyvät yhä lähemmäksi etelän asutuksia ja saalistajat lampsivat perässä. Ei siis mikään ihme, että Espoon Lippajärvelläkin on jo oma susilauma.

Joppos123 kirjoitti...

Toinen OT.
Villisika alkaa ottamaan sitä tyhjiötä mitä kauris jättää ja paikalliset metsästäjät ovat vähän sormi suussa sen elukan kanssa. Pientä pelkoa havaittavissa.
Kyllä se tottelee ihan sitä samaa kuulaa kuin hirvi tai peura. Ero on siinä, että se ei ole pakoeläin vaan haavakko tulee päin pläsiä. Siksi aika monella käsi vapisee.
Ei villisianmetsästyksessä ole kuin muutama ero vaikkapa peuraan.
Aina kandee olla puu tai vastaava lähellä minne pääsee karkuun jos ammut karjua ja haavoitat sitä.
9mm pistooli vara-aseena ihan ok, mielummin . 357.
Ne meinaan tulee oikeasti päälle haavakkona.
Villisika iskee samantien nivusiin jos se pääsee kiinni.
Ne yrittää repiä isot suonet auki.
Sinänsä reilu peli jos olet ekaksi ampunut sitä.
Muutoin ne väistää ihmistä.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt on jo todistettu suden ja ilveksen kanssa pyrkyä uuden lajin muodossa eli kultashakaali. Vieraslaji.
Ei ihme kun metsäkanalintukannat katoaa.
Viherpiiperöiden mielestä mitään ei saisi metsästää, edes haitallisia vieraslajea. Samanlainen suhtautuminen niillä on myös haitalliseen maahanmuuttoon. Vitun hipit.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Joo, se tyyppi elää ruikuttamisesta. Mutta kiitos ilmastoraportista. Villisika muuten on käsittääkseni myös aika hyvä kiertämään passipaikat. Kultashakaaliin en ole vielä törmännyt mutta olen kuullut että niitä olisi alkanut tulla.

QroquiusKad kirjoitti...

Onhan tänne kultasakaaleja tullut jo pitemmän aikaa:

kuumista, kuivista maista peräisin olevia häijyn salakähmäisen vieraslajin edustajia, jotka kultavitjat kaulalla ja ranteissa kilisten hiiviskelevät salakavalasti varjoissa etsien helppoa saalista.
Sellaista onkin runsaasti liikkeellä, koska kultasakaalia ei osata varoa;
pahimmillaan opetetetaan sellaisen tavattaessa menemään tekemään tuttavuutta, kun se on niin ihanan ihana.

Niinpä kultasakaalit ovatkin alkaneet kehittyä kultahyeenoiksi, jotka saalistavat aktiivisesti laumoissa pahaa aavistamattomia pupusia.
Ne kun eivät vaan millään opi varomaan näitä hihittäviä saalistajalaumoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Valitettavasti joo, mutta ei niitä kannata verrata eläimiin. Ne ovat tuontikusipäitä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuokin "saamelais"aktivisti on vain puoliksi saamelainen ja kuten usein, fanaattisuus on kovinta juuri uskoon kääntyneillä ja niillä joilla on epätäydellinen identiteetti. Jos oikein tarkkoja ollaan, ainoa Suomen alkuperäiskansa ovat inarinsaamelaiset, pohjoissaamelaiset ovat tulleet Norjasta historiallisena aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä saamelaiset ovat norjasta tulleita jotka eivät hyväksy saamelaisiksi muita kuin rotupuhutaita norjalaisia... Suomen saamelaiset ei kelpaa

Anonyymi kirjoitti...

No minun nuoruuvessa lappalainen oli saamelainen, lappilainen oli Lapissa käynyt syntymässä, muut olivat junantuomia, mutta yhtäkaikki lantalaisia....