keskiviikko 22. tammikuuta 2025

MUODIKKAASTI PIHALLA

Niin kuin arvata saattoi, on Valtamediapuolue VMP osoittanut muodinmukaista järkytystä kun Trump astui virkaansa. Lisäksi muodikkaasti inhotaan Elon Muskia ja VMP otti otsikokseen paremman puutteessa sen että Musk teki natsitervehdyksen. Uutiseen piti etsiä jostain kiven alta joku taidemuseon dosentti joka totesi että ”teknisesti se oli natsitervehdys”. Interwebin ihmeellinen maailma ei unohda koskaan joten muistutetaanpa hieman natsitervehdyksistä joita VMP ei koskaan analysoinut ja joista se ei järkyttynyt:

VMP ei takerru yksityiskohtiin. Ellei se sitten sovellu sen punavihreään agendaan.

Mutta joo, siellä Amerikoissa Trump-ahdistuminen – epäilemättä nimenomaan wokeltavissa piireissä, eritoten naisissa – on vielä Amerikan tyyliin suurempaa ja siellähän suositellaan ahdistuksesta kärsiville mm. yhteisiä itkuhetkiä luotettavien ystävien kanssa ja unelmakartan kokoamista, johon voi visualisoida oman näkemyksensä ”rauhanomaisesta ja parannetusta demokratiasta”. Unelmakarttaan voi kerätä kuvia esimerkiksi aikakausilehdistä tai internetistä kuvaamaan omaa näkemystä hyvistä virkaanastujaisista.

Tuo ”parannettu demokratia” on muuten terminä aika hyytävä. Kas kun Trump valittiin nimenomaan demokraattisissa vaaleissa. Joka ei sitten sovikaan wokeltajille. Meikäläisellä on tuosta Trump-ahdistuksesta sellainen näkemys että wokeltajilla se on suorastaan pakollista. Jos ei esitä julkisesti Trump-ahdistusta, niin on pohjimmiltaan epäilyttävä.

No, epäilemättä yhteiset itkuhetket rantautuvat kovasti wokeltavaan  Suomeenkin. Joka tapauksessa on selvää että VMP tulee seuraavat neljä vuotta käymään avointa sotaa täysin laillisesti valittua Yhdysvaltain presidenttiä vastaan.

Sillä vaikka wokellus tulee jenkeissä ottamaan osumaa niin täällä se elää ja voi hyvin.

33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Selittäkää minulle, mikä on tavoite seuraavilla: woke, DEI, WEF? Montako direktiivi-virkailijaa nauttii Brysselissä korkeaa palkkaa?

Professori kirjoitti...

Minusta on outoa, että tästä asiasta nousi näin suuri kohu. Toki kädenliike muistuttaa natsitervehdystä, mutta sitä edeltävä Muskin kädenliike sydämen kohdalla ja sitä seuraavat Muskin lausumat sanat osoittavat jotain aivan muuta. Ja nyt lähtökohtaisesti älykkäät toimittajat, poliitikot ja muut ihmiset teeskentelevät, etteivät muka ymmärtäisi tätä kokonaisuutta. Vai eivätkö toimittajat, poliitikot ja muut ihmiset olekaan oikeasti älykkäitä?

Anonyymi kirjoitti...

Voihan wokellus sentään. Piti sekin päivä näkemäni, jona Elon Musk esitti "teknisen natsitervehdyksen". Kaipa siellä VMP:n päämajassa on kuutioitu, että tällainen uutisointi johonkin porukkaan uppoaa. Vaikka pitäisi kenties miettiä, että missä kulkee raja, jonka tultua ylitetyksi se viimeinenkin uskottavuus on menetetty.

Trump on erikoismies, siitä ei ole kahta kysymystä. Kun VMP rakentelee analyyseja, että mikä menikään pieleen, kun erikoismies pääsi vannomaan virkavalansa, se unohtaa selityksistä yksinkertaisimman ja varmuudella oikean: enemmistö äänensä antaneista Yhdysvaltain kansalaisista piti Trumpin politiikkaa parempana kuin Kamalan politiikkaa. Ei se sen kummempaa tarvitse.

Tästähän viisas vetäisi johtopäätöksensä ja esittäisi itselleen kysymyksen, että mahtaakohan siinä omassa politiikassa olla jotakin vikaa, kun ei kelvannut äänestäjille. Vaan mitä tekevät wokistit? No eivät ainakaan sitä. Päinvastoin tuntuvat muuttuvan entistä hullummiksi ja näkevät natseja kaikkialla.

Minun mielestäni kurjinta tässä on tämä jatkuva "vastustajan" demonisointi. Osa noista wokemman laidan kulkijoista mm. kieltäytyi kättelemästä Trumpia. Mielenilmaus varmaan tämäkin, mutta samanaikaisesti ala-arvoista käytöstä. Samalla tavoin Suomessa konservatiivisemmin ajattelevat on leimattu voiman pimeän puolen asukkaiksi, jotka eivät oikeastaan ole ihmisiä ollenkaan eikä heidän siten sovi käyttää sellaisia ihmisoikeuksia kuten sananvapaus. Näin menetellen wokeltajat vain ajavat Rinteen Antin tavoin bussia kohti rotkoa. Ja vauhti kiihtyy.

Fiksuimmat muusikot, kuten Carrie Underwood ja Billy Ray Cyrus ilmeisesti tajusivat tämän Yhdysvalloissa. Kieltäytymällä edes kättelemästä ei saavuteta takuuvarmasti yhtään mitään, mutta osallistumalla, avoimella mielellä ja hyvällä käytöksellä saavutetaan ainakin edellytyksiä sopuisalle yhteiselolle.

Bone

Anonyymi kirjoitti...

Joskus viime vuonna oli Turun Sanomissa kuva jossa PM Orpo teki ”natsitervehdyksen”.

Ekku kirjoitti...

Harrastakoon vaan yhteisiä itkuhetkiä ketkä haluaa, mutta on se helvetin noloa, että meillä tätä itkuhetkeä harrastaa julkisesti Yle ja Hesari tms.
Menee ne jutut jo niin pahasti typeryyden puolelle. Ei tässä nyt ole mistään maailmanlaajuisesta katastrofista kysymys. Eikä Usan presidentin ensisijainen tehtävä varmaan ole huolehtia suomalaisten ja eurooppalaisten tunteista.

Bogreol kirjoitti...

Kun vasemmiston poliittiset kyvyt rajoittuvat vain kuva-symbolien lukemiseen, niin se innostuu ihan tosissaan pienestäkin mahdollisuudesta tulkita vastustajansa tekemä ele todistukseksi tämän kelvottomasta ääriajattelusta. Ilta-Sanomien mukaan kunnostautuivat Li Andersson, Minja Koskela ja Nasima Razmyar tuomitsemaan teon. Kuinka alas nämä vasemmiston asemiin päässeet naispoliitikot voivatkaan vajota tahallisissa ilkeämielisissä tulkinnoissaan, suoltavat pelkkää halpamaista moralistista propagandaa.

Anonyymi kirjoitti...

En tiennytkään, että käden sydämelle laittaminen ja sen sisältämän ajatuksen sinkoaminen kuulijoille on natsitervehdys. Siten myös lentosuukko lienee jotakin ihan muuta kuin olin kuvitellut.

Rouva Ano

Strix Senex kirjoitti...

Ovat tainneet katsoa liikaa Harry Potteria nuo natsi tervehdyksiä näkevät, kun tuntuvat näkevän taikasanoja ja hypnoottisia eleitä kaikkialla. Tuosta muistui nimittäin mieleeni pentuvuosilta tuttu sarjakuva Taika Jim, jossa toistui lause ”Taika Jim tekee hypnoottisen eleen” ja sitten roistojen konepistoolit muuttuivat kukkakimpuiksi tai muuta vastaavaa. Ero nykyiseen on tietysti siinä, että kun me poikasena nähtiin noissa vain jänniä tarinoita niin nuo nykyiset toimittajat näyttävät ottavan ne aivan tosissaan ja kirjoittavat kissankokoisilla kirjaimilla ”Elon Musk teki hypnoottisen eleen eli natsitervehdyksen ja USA muuttui pahan valtakunnaksi ja Hitler nousi haudastaan sitä hallitsemaan”.

Kovin pitkään minä elin sellaisessa uskossa, että maailma muuttuu hissun kissun järkevämmäksi ja rationaalisemmaksi ja taikausko katoaa tiedon lisääntyessä. Viimeisten kymmenen tai viidentoista vuoden aikana olen alkanut tulla epäileväksi. Taikausko tuntuu pikemminkin taas lisääntyvän, jopa nopeasti. Politiikassa sekä hoetaan että metsästetään erilaisia mantroja ja taikasanoja ja käyttäydytään ikään kuin ne olisivat sitä todellista todellisuutta ja ympärillä näkyvä maailma vain jonkinlaista illuusiota. ”Kapitalismi” on surkeutta, kurjuutta ja orjuutta, vaikka kaikki maailman onnellisimmiksi arvioidut maat ovat kapitalistisia. ”Sosialismi” on onnea, autuutta ja tasa-arvoa, vaikka kaikki sosialistiset maat ovat joko sortuneet omaan mahdottomuuteensa tai sitten niitä tämän planeetan kurjimpia loukkoja, joista ihmiset yrittävät päästä pakoon henkensä uhallakin. Sukupuolia on epämääräinen määrä ka ne muuttuvat hetkessä taikasauvaksi muuttuneen kynän heilautuksella. Tässä vain pari esimerkkiä malliksi. Näitä esimerkkejä primitiivisen ajattelun ja käyttäytymisen yleistymisestä alkaa olla liian kanssa ja tuo alkeellinen viestintä tuntuu hukuttaneen mediassa alleen sen, mitä on totuttu pitämään journalismina.

Trumpin valtaan nousu ja hänen lähipiirinsä nimittäin antavat oikeastikin aihetta huoleen, mutta sellaisten asioiden tunnistaminen ja analysointi on nykymedialle aivan liian vaativa tehtävä. Hyvässä tapauksessa joku vanhan koulun toimittaja saa johonkin takasivuille jonkun pienen asiallisenkin kolumnin, mutta se hukkuu siihen hömppähälyyn, jossa kauhistellaan Ivanka Trumpin vihreää pukua. Huolta ei suinkaan aiheuta eikä pitäisi aiheuttaa se, että uuden hallinnon mielestä sukupuolia on kaksi ja laiton maahanmuutto pitää pysäyttää. Huolta sen sijaan pitäisi aiheuttaa esimerkiksi Trumpin taipumus törmäilyyn ja suhtautuminen Putiniin, muutaman erittäin rikkaan miehen nousu vallankäytön keskiöön ja muutamat muut vastaavat asiat, joihin sisältyy suurempi tai pienempi riski. Mutta, kuten sanottu, asiallisen kriittinen ja tasapainoinen asioiden käsittely on nykymediallemme aivan liian ylivoimainen tehtävä.

Joppos123 kirjoitti...

Ääässdeepeen natsima ja feikkikommari Minja ovat sitä mieltä, että Muskilta puhdas äärinatsitervehdys. Tuskin ovat noita postaamisia kainalontuulettamisia edes nähneet mutta väittäisivät takuuvarmasti "niiin eri asioiksi".
Punikkipellet oikein rypevät natsikiimoissaan.

Tupla-J kirjoitti...

Muskilta kyseessä oli tarkoituksellinen provokaatio, ja kyllä, ihan sama roomalainen tervehdys oli kyseessä kuin nasseillakin, ja yritys liata Trumpin kausi alkuunsa niin, ettei kukaan suostu tekemään yhteistyötä tämän kanssa.

Saman teki Richard Spencer edelliskerralla ennen kuin "rupesi" demokraatiksi.

Tulee toisella virallisella kaudellaan mitä tulee, mutta ympärillään on tälläkin kertaa aikamoisia käärmeitä.

Isä Nicolae kirjoitti...

Hejsan Ykä & muut, det var kauan sitten...

Onhan se aivan vallan kamalan kauhia tuo Rumppi. Mennä nyt suitsait virkaanastujaispuheessaan julistamaan "Yhdysvaltain tästetiseksi politiikaksi kaksi sukupuolta"! Ai hirveää, eikös niitä olekaan niin paljon kuin kuvitella kukin kullakin tuokiolla saattaa?

Toiseksi, Rumppi vannoi hallintonsa päivin öin laittavan "America First". Iik ja mahdottoman racistis-nakistista, että jokin itsenäinen valtio vaalii suvereeniuttaan. Vähemmästäkin ahdistaa wokelaisia ja cäncelyttäjiä - ehkäpä yhteiseen itkuparkuun pitää lisätä vielä safest space vaaleanpunaisina hali-yksisarvisineen?

Anonyymi kirjoitti...

Minusta se oli sydän, jonka läpi menee nuoli eli puheenkin perusteella rakkutta äänestäjille. Miten jumankauta joku latvalaho saa tuosta natsitervehdyksen? Inhottavasti irroitettu, sairas mieli tekee, viitekehyksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei.Eivät kaikki poliitikot ja suurin osa toimittajista kuulu älykkäiden kastiin. Valitettavasti.
Huru-ukko

Joppos123 kirjoitti...

Kyllä samat sairaat mielet ovat onnistuneet löytämään natsismia mm kravareista ja katkarapukeitosta. Eli kun riittävän kiimaisin silmin katsoo niin natsismia ja natseja on ihan kaikkialla.
Vasureille Trumpin voitto ja wokelluksen cänselöinti aiheuttaa suorastaan krampinomaista persekipuilua.

Heikki kirjoitti...

Vasemmiston natsien etsintä vaan jatkuu ja jatkuu. Tosiasiassa he haluavat vain vaientaa oikeiston valtamedian suosioisella avulla.
Esim. Saksan vas. pomo Scolhz: sananvapaus kuuluu kaikille, paitsi äärioikeistolle.

Anonyymi kirjoitti...

Mainioita otoksia epäilyttävistä henkilöistä. Oma suosikkini löytyy YLEn kavalkaadista, jota joutuu muutaman kuvan verran vierittämään alaspäin: https://yle.fi/a/74-20040793?utm_medium=social&utm_source=email-share

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä. Lienee niin, että vihervasemmisto on niin syvällä omassa montussaan että sen mielestä kaikki, mikä ei ole siellä montussa on tuomittavaa äärijotakin jota vastaan voi hyökätä kaikin mahdollisin keinoin.

Anonyymi kirjoitti...

Natseja siellä, natseja täällä, hiiala hiiala hoi...Harmi kun niitä oikeita natseja ei oikein ole Suomenniemellä, eikä muuallakaan, niin niitä joutuu keksimään joka paikkaan.

Tapsa vaan

Kalle Pelttari kirjoitti...

Ei mitään uutta auringon alla. 2017, kun Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi ja sitten Soinin porukka erosi perussuomalaisista, niin oli kova haloo näillä eronneilla, myöhemmin sinisillä, syyttää puoluekokoukseen osallistujia, siis Halla-ahon kannattajia, natsitervehdyksistä. On aika luonnollista nostaa käsi tai kädet ylös, jos iloitsee jostain asiasta. Tämä oli katkeroituneen puolueesta eronneen mielestä tapa osoittaa, että väärin sammutettu. Tätä jauhetiin sitten Ylen ohjelmissa varmaan muutama päivä ja ei varmaan ollut vaikea arvata, mitä mieltä Ylen toimittajat olivat asiasta. Hillotolppaministerit halusivat vain turvata asemansa, Soini tietysti etukenossa. Nythän Iltalehti julisti oikein kolmen kommariprofessorin voimin, että kyllä se oli selvääkin selvempi natsitervehdys, minkä Elon Musk teki. Mukana tietysti niinkin puolueeton asiantuntija kuin Oula Silvennoinen. Tunnettu kommari. Varmaan Elon Musk korjaa nyt käytöstään, koska näinkin arvovaltainen taho on määritellyt, että kyllä se natsitervehdys oli. Siinä ei tervehdyksen tekijän sana paljoa paina.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Sieg heil tervehdyksenä Elon Muskin ele oli niin kaukana aidosta kansallissosialistisesta militantista versiosta, että Adolf Hitler olisi todennäköisesti ammuttanut hänet rangaistukseksi. Harrisin ja H. Clintonin versiot näyttävät paljon sotilaallisemmilta ja Aatu olisi ne varmasti hyväksynyt.

Koska tämä "demokraattisen eliitin" (johon lasken myös suomalaiset vihervasemmistopoliitikot ja -journalistit) totaalinen hysteria tulee takuuvarmasti jatkumaan seuraavat neljä vuotta olen päättänyt jatkaa kuten aloitin kuullessani presidentti Trumpin ensimmäisen ohjelmapuheen. Aion nauraa ääneen aina kun VMP:n edustajilta pettää rakko turhautuneesta raivosta. Täysin korruptoituneen elävän ruumiin Bidenin hallinto ei ole naurattanut ketään, joten nyt on hyvä aika nauttia taas elämästä ja sen tuottamasta huumorista.

On hyvin rohkaisevaa, että edes yhdessä länsimaisessa valtiossa on vihdoin päämies, joka pystyy kakistelematta sanomaan, että sukupuolia on tasan kaksi.

I am counting our blessings.

Trilisser kirjoitti...

Rehellisesti sanottuna ei ole mitään väliä, onko jonkun käsiele sitä tai tätä, kun analyysi jää sille tasolle. Mietitäänpä ihan huvikseen, millaisia poliittisia mielipiteitä Muskilla on. Mieshän ajaa mm. markkinataloutta, yksilön vapauksia ja laajaa sananvapautta. Kaikki kolme ovat täydellisesti ristiriidassa kansallissosialististen aatteiden kanssa. Suomessa Teo Snellman julkaisi aikoinaan pamfletin "Suomalainen kansallissosialismi". Kun sen lukee ja vertaa pamfletin ajatuksia Muskin ajatuksiin, niin ollaan hyvin kaukana, toisistaan.

Mutta, tosiasiathan eivät merkitse vasemmistolle mitään. Heille kyseessä on mielikuvien avulla hallitseminen, sillä vain valheellisilla mielikuvilla vasemmiston aate saa ääniä, koska vasemmistolainen todellisuus karkottaa äänet hyvin äkkiä, jos äänestäjä ei ole umpisokea fanaatikko.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Kalle Pelttarille, alianor d´aquitanelle ja Trilisserille & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Joo, ja yritys on kova.

Kalle: Jep, ja muistelenpa että se perussuomalaisten ”natsitervehdys” oli kättä nostamalla tehty äänestys. Oula Silvennoinen ”asiantuntijana” on jo kauan sitten vanhentunut vitsi.

alianor d´aquitane: Ja tätä showta on takuuvarmasti tiedossa seuraavat neljä vuotta.

Trilisser: Hyviä huomioita. Ja mielikuvilla tosiaan pelataan. Vihervasemmistolla se on Suomessa helppoa koska valtamedia on vihervasemmistolainen.

teroristi kirjoitti...








Hääh? Käsimerkki siis jotain tärkeetä? Sieg heil sitten vaan niin kotimaankin hönöt saa pöyristyä hyväpalkkaisissa suojatyöpaikoissaan. Mikä oikeasti tärkeetä! Tässä ajassa saatava maan asiat pikaisesti kondikseen, kansantalous innovoimaan ja rakettikiitoon. Positiivinen syrjintä pois! Oltiin kilttejä, annettiin vähemmistöille samat arvot ja edut, ei sovittu että ne sais paremmat arvot ja edut enemmistön kustannuksella. Demokratia=enemmistön tahto taas kunniaan, kuten ei pakollisia vähemmistökieliä enemmistön taakaksi. Matuloisille annettiin ilmaista ylläpitoa safkoineen ja diskorahoineen, ei sovittu avunannosta rikoksiin ja alaikäisten raiskauksiin. Matuloiset, suvakit, wokeltajat vittuun täältä tai sopeutukaa kulttuuriimme, eläkää ihmisiksi (apinoille kova vaade mutta joko tai vege). Koska aina voi läpsytkin painua kehitysmaihinsa perseilemään, kukaan ei estä. Päinvastoin ja viekää vitun monikulttuuripaska mukananne. Ja ilmavat haisevat riisinne. Mutta hyviä uutisia, jenkeistä tulee innoitusta. Suomi takaisin - suomalaisille ja kunnon kansalaisille

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, teroristi. Hyviä huomioita.

-TR- kirjoitti...

Huomionarvoista että Zuckerberg joka on alkanut hakemaan yhteyttä Trumpin kanssa niin hänestäkin on alettu kirjoittaa vähemmän mairittele asti.

Toivottavasti Trump ei luota häneen pätkääkään.

Anonyymi kirjoitti...

Suvaitsevaiston yksi pääteemoista oli, että Trump lopettaa Ukrainan tuen. Kuitenkin Trump ekana totesi Putelle, että nyt se rauha tai tulee turpaan.

Valtsu

Antifilatelisti kirjoitti...

Elon Musk teki natsitervehdyksen juuri kuten Hitler teki sen - se näkyy videolla. Käsi nyrkissä sydämelle ja sitten tuuletetaan kainaloa.

Elon Musk on narsistinen, megalomaaninen ja ennenkaikkea vaarallinen k*sipää, johon verrattuna Bill Gates on herrasmies.

Ei niin, että woke olisi jotain ihailtavaa tai kannatettavaa, mutta vihollisesi vihollinen ei tässä tapauksessa ole ystäväsi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle, Valtsulle ja Antifilatelistille & kiitos kommenteistanne.

TR: Luulisin, että hän on siihen suuntaan varovainen.

Valtsu: Toivotaan sitä rauhaa sinne. Jo sitä tappamista on jatkettukin.

Antifilatelisti: Mielipiteesi on julkaistu.

Anonyymi kirjoitti...

En minä ainakaan tuossa videossa, jossa tuo ele näytetään, niin ei se käsi siinä ainakaan nyrkissä ollut, ihan sormet haralaan hän sen kätensä vei rinnalle ja siitä käänsi vauhdilla yleisöön ja sanoi jotensakin, että sydämini on teidän/teidän kanssanne. Minä kun en niin hvin osaa tuota englannin kieltä enkä sen paremmin sitä amerikan anglantiakaan.
Vaan sanoihan se muuan kehonkielen "asiantuntijakin, että ihan selvästi jne...muuta paskaa puhui.
Huru-ukko

Juha R kirjoitti...

Benjamin Netanjahu näkyy twiitanneen Elon Muskia puolustavan viestin. Kutsuu Muskia Israelin ystäväksi ja sanoo, että Muskin tervehdyksen väittäminen nazisellaiseksi on humpuukia. Nyt sitten odotellaan milloin Suomen mediassa laitetaan etusivu uusiksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Juha R:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Näen asian samoin kuin sinä.

Juha R: Tuskin laitetaan. Suomen valtamedia kun on totaalisen Israel-vastainen.

Antifilatelisti kirjoitti...

Mitä Trumpiin tulee, niin sanotaan näin, että äänestäkää pelleä, saatte sirkuksen. Mutta mitä taas Elon Muskiin tulee, niin hänen oma isänsä ei oikein mairitellut häntä: https://www.yahoo.com/entertainment/elon-musks-dad-debunks-bullying-205829573.html

Olen kuitenkin luottavainen USA:n suhteen. Siellä on sen verran vahvat instituutiot, että ne kestävät Trumpin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Antifilatelistille. Suon sinulle mielipiteesi vaikka se aika lailla valtamedialta kuulostaakin. Mutta katsotaan nyt mitä se mainitsemasi sirkus saa aikaiseksi. Ei sen edellinen kausi kovin huonosti mennyt.