sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

ANTERO LÄRVÄNEN JA AKTIVISTI

 


- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta ohjelmassa Antero Lärväsen uusastraalivartti. Meillä on vieraanamme Egonrakentajat ilmaston, transseksuaalisuuden ja Palestiinan puolesta-liikkeen aktivisti Kirsketta Täyttäpee, joka on suivaantunut paristakin asiasta. Kerrotko Kirsketta niistä vähän enemmän?

- Kerronhan toki. Ensinnäkin olen järkyttynyt yhden kokoomuslaisen lausunnosta että gazalaisia nälkiintyneitä lapsia esittelevät säännöllisesti lasten huomattavan ylipainoiset äidit. Ei sellaista saa sanoa. Ja sitten olen järkyttynyt siitä, että israelilaiset jatkuvasti ampuvat ruoka-avustuksia noutavia gazalaisia siviileitä.

- No niin. Ei saa sanoa, vaikka se olisi tottakin. Olet varmaan nähnyt varsin paljon kuvamateriaalia jossa näkyy nimenomaan niitä ylipainoisia ja hyvin ruokittuja arabinaisia esittelemässä lapsiaan?

- No olen kyllä. Mutta mitä väliä sillä on?

- Ja siellä Gazassahan porukat liikkuvat jatkuvasti älykännyköiden kanssa. Oletko nähnyt yhtään videopätkää, jossa Israelin armeija ampuu niitä avustusten hakijoita? Avustusten, joita nimenomaan israelilaiset tuovat Gazaan.

- No kieltämättä en ole. Mutta ei sillä ole merkitystä. Kas kun niin on sanottu valtamediassa.

- Millä sitten on merkitystä?

- No sillä, että näistä asioista minä saan pöyristyä, järkyttyä ja tuomita. Eli voin tuntea itseni muodinmukaiseksi hyväksi ihmiseksi.

- Eli tärkeitä eivät ole faktat, vaan omat tunteesi?

- Juuri niin. Ja siksi minä tarvitsen jatkuvasti aiheita, joista voin pöyristyä, järkyttyä ja tuomita julkisesti. Silloin minä tunnen olevani olemassa. Olevani enemmän, kuin mitä olen.

- Niin. Oikeastaan tässä ei ollut mitään uutta. Kirsketta Täyttäpee, kiitän sinua haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio.


16 kommenttia:

29051453 kirjoitti...

Moi Ykä. Näissä tapuksissa kaksoisstandardi on oletusarvo. 1990-luvulla (?) Dana International voitti Israelin edustajana Euroviisut. Jossain arabivaltiossa Dana Internationalista olisi kuulunut vain:"Pläts." Lento kerrostalon katolta.

Anonyymi kirjoitti...

Kirsketta on nielaissut koukkuineen päivineen sen propagandan, jota Yle ja HS viljelevät terroristijärjestö Hamasin "tietotoimistot" lähteenään. Toimittajatkin voivat ottaa kuuman kesän rennosti kopioimalla vain Guardianin ja muiden eurooppalaisten vasemmistolehtien jutut kuvineen päivineen suomalaisten luettavaksi, nähtäväksi ja kauhisteltavaksi. Pahimmin höynäytetyt lähtevät kaduille vaatimaan palestiinalaislippuja liehuttaen juutalaisten kansanmurhaa (vähemmästäkin on annettu tuomioita kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, mutta laki ei tässäkään ole sama kaikille). Taannoisessa Finlandian raiskaamisessa kunnostautuivat etupäässä naiset, mikä sai taas epäilemään vahvasti oman sukupuoleni kykyä mitään kyseenalaistamattomaan ajatustoimintaan.

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

Atte sohaisi muurahaispesää mitä ei saisi sohia. Noilla samoilla kuvilla on kupattu tuhansia miljardeja afrikkaan. Luurankolapsia ja läskejä äitejä.
Kumma juttu kun edelleen sitä rahaa lingotaan afrikkaan lapsikuolleisuutta estämään ja samaan aikaan sen maanosan väestö on nelinkertaistunut viimeisen 50 vuoden aikana.
Samaan ilmiöön meni Atte sohimaan ja sehän ei vaan käy.
Ot. Hain haulinheittokoneen (Valmet 412) perjantaina kaverilta himaan. On kuin uusi. Puuosat hiottu ja uudestaan tukkiöljyllä hoideltu. Raudat putsattu.
Maksoi koko hoito pullon Jamesonia.
Pitää ensi viikolla sen verran sitä ulkoiluttaa, että käytän polliisilla näytillä.
Aseelle tuli hintaa noin 400 euroa jis laskee polttoaineet sun muut.
Siitä yksi tuttu tarjosi jo 1000 mutta en myy. Tuo on tarpeeseen, ei hifistelyksi.
Tuo malli on vissiin aika haluttu kun siihen saa rihlapiippua sun muuta härpäkettä.
Elokuun 20 pitänee käydä sorsavesillä testaamassa. Toki ennen sitä elokuun 10 alkaa kyyhkysjahti mutta siihen en ehdi. On muita juttuja.

Joppos123 kirjoitti...

Pakko avautua vielä lisää tuosta sonnasta mitä meidän kaksama ylenanto suoltaa ja nostaa framille Atte Kalevan ihan oikeaan osuvan havainnon.
Sama ilmiö on toistettavissa aina ja kaikkialla, varsinkin jos kyseessä on muslimimaa tai afrikka. Miksi ihmeessä meiltä vongutaan apua kun naapurissa olisi aika perkeleen rikkaita öljymaita?
No siksi koska mikään niistä rikkaista öljymaista ei halua hamasia maaperälleen.
Hamsista tulee aika iso
Ongelma jos se saisi juurtua sukkisjuttiksen tulevaan kotimaan Qatariin.
Sinne se somehuora sannakin tähyää.
Vituttaa kansamme tyhmyys, kun ei ikinä mistään opita.
Valtavasti käenpoikia joillaa luukku auki huutakassa lisää tukia.
Italia tekohengittiin koska se on liian iso talous eurossa mutta pieni Suomi voidaan aina uhrata.
Ketään ei EU:ssa kiinnosta paskaakaan miten meille käy.

Joppos123 kirjoitti...

Katsokaapa kuvia mitä tulee vaikkapa Nigeriasta. Läskejä hunnutettuja akkoja ja riutuneita kakaroita. Silti senkin maan väkiluku kasvaa jatkuvasti.
Afrikan väkiluku kasvaa tätä menoa tuplasti kymmenen vuoden välein.
Ryssä on uhka mutta tuo jatkuva väestön räjähtäminen on itseasissa ihan samaa luokkaa.

Bogreol kirjoitti...

Tunteet ja lauma-ajattelu vetävät faktoista piittaamattomia puoleensa. Kun tarinassa kiepauttaa haastattelijan ja haastateltavan paikkaa, niin Kirsketta Täyttäpee menee täydestä toimittajana Ylessä. En kovin montaa uutislähetystä päivässä katso, mutta riittävästi, jotta huomaan Gazan lasten nälkiintymiseen löytyvän syyn Israelista. Gazan arabit ovat käyttäneet lapsia taisteluissa ihmiskilpinä, kyllä he voivat myös nälkiinnyttää heitä saadakseen lännen hyödyllisten idiottien herkät hysteriat nousemaan, juutalaisviha yhdistää Hamasia ja Palestiina-mieleosoittajia. Israel-vihaan voi myös piilottaa tietämättömyyttään, riittää iskulauseet, oikeassa olemisen aatos, kuvitelma omasta hyvyydestä ja vaikutuksesta. Eivätpä juuri näytä Britannian mielenosoituksia turvapaikanhakijoiden hotellien edessä ja englantilaisten suuttumusta nuorten muslimimiesten käytöksestä englantilaisia kohtaan, mutta näytettiinpä heti Trumpin vastaisia mielenosoituksia , kun Trump saapui Skotlantiin.

Anonyymi kirjoitti...

Liitynekö mitenkään mihinkään. Opetusministeri adlercroits ei ole nähnyt kouluissa oppilailla musuhuiveja. Ei tietenkään ole nähnyt, hän vierailee vain ruåtsinkielisissä kouluissa joissa ei ole musuoppilaita. Eli hänen mukaansa musurätti ei ole ongelma.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Kaiken kaikkiaanhan tilanne on se, että suomalainen valtamedia ottaa – uskoen sokeasti – kaiken uutisointinsa sieltä päin maailmaa Hamasin tietotoimistolta.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Tuo pöyristyminen, järkyttyminen ja julkisesti tuomitseminen on niin kovin selektiivistä. Vain hieman yli kaksisataa kilometriä Gazasta pohjoiseen etelä-Syyriassa on tapahtumassa todellinen kansanmurha, jossa muslimit teurastavat kaksin käsin druuseja ja ottavat naisia ja lapsia seksiorjiksi, mutta siitä ei tarvitse välittää, koska druusit eivät ole muslimeja joten heidän hengellään ja kohtalollaan ei ole mitään merkitystä. Yhteinen sävel tuntuu olevan että kun muslimi kohtaa valta-asemassa ollessaan toisuskoisia kuolinkellot kaikuvat, mutta siitä ei vasemmistolehdistö kirjoita.

Sitä hetkittäin niin toivoo, että kaikki nuo muslimeja palvovat joutuisivat elämään jonkin aikaa aitoa muslimielämää kaikkine herkkuineen. Saattaisivat mielipiteet muuttua nopeasti. Kuinka olisi kaksi viikkoa Hamasin pimeissä käytävissä häkissä maan alla ilman ruokaa ja juomaa? Elämysseikkailu halukkaille.

P.S. pienenä kevennyksenä, tuo Kirsketta Täyttäpee nimi sai minut nauramaan. Pinnanmaalaisilla nimillä on usein sellainen vaikutus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, alianor d’aquitane. Erittäin osuvia huomioita taas kertaalleen. Ja nimenomaan sitä druusien teurastamista ei valtamediamme huomioi ollenkaan.

Joppos123 kirjoitti...

Al issidin sai juuri ihan pikkutuomion sadistisista lastenraiskuista. al on vakavaa työvoimapaikkavaa kultamuna.
Vassarit haluavat tappaa ihan kaikki jotka eivät ole samaa mieltä. Ihan joukki, eikös vävaan. Vitun vasurit. Koittaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Toivotaan, että se tapetaan vankilassa.

-TR- kirjoitti...

Minusta meillä ei ole mitään tekemistä Israelin, Palestiinan, Gazan yms kanssa. Ei ole meidän ongelmamme.

Onko tällainen terve itsekkyys hyväksyttyä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, TR. Toki on. Mutta suomalaisen median putkinäköä voi silti arvostella.

Anonyymi kirjoitti...

Kiirettä pitelee valta(roska)medialla katsoa poispäin.
Uutiseksi kelpaa Trumpin "fuskaaminen" golfissa etc.
Se tuska polttelee jos edes tajuavat.

Steele-dossierin jälkilöylyt on tulossa lähiaikoina.
Salaliittoteoria tällä kertaa osittautuikin todeksi.
Suomalainen roskamedia Yle mukaanlukien on niellyt sen vuosikaudet sellaisenaan ja syöttänyt kansalle.
Nyt sitten kiivaana jauhetaan jostai Brian Epsteinista ikäänkuin se olisi aktuelli.

Forbes breaking news July 23 . 2025
Tulsi Gabbard
Announcement of Steele-Dossier

Tulsi Gabbard on Yhdysvaltain kansallinen tiedustelujohtaja.
On tehnyt eläessään paljon muutakin.

Rgds Josef

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin kummallisesti läntisiltäsuvakeilta unohtuu se tosiasia, että niin gazassa kuin yleensäkin lähi-idässä niitä pahantekijöitä on muitakin, ja jopa pahempia kuin Israel. Isoon ääneen vaaditaan Israelia lopettamaan saartoa ja muuta ja sallimaan avustuskuljetukset Hamasin ryötettäväksi.
Jarkko Tontti sanoi hyvin Puopolon haastattalussa, että koko gaza ja sen asukkaat ovat olleet koko olemassaolonsa ajan Israelin toimittaman avun ja infran varassa. Ovat saaneet kaiken, veden, ruon, lääkkeet jne. Pommituksista ja ilmaiskuista on ilmoitettu aina etukäteen, että lähtekää siltä alueelta koska silloin ja silloin tulee tulta ja tulikiveä. No, lähtisivärhän he, mutta Hamas estää,
Sellaista "humanitaarista" apua on tarjolla.
Huru-ukko