ERÄS KÄSKY

Mäntsälän kunta, Tuppurinkallioitten ja Haudansuon välissä, joskus tuonnempana…

Tähän sitten perkele on tultu…

Näin tuumi itsekseen Liittovaltion Suomen osavaltion sisäministeriön joukkojen majuri Jukka Seljasvuo jonka tehtävä oli johtaa kohta alkavaa operaatiota. Operaatiota joka olisi äärimmäisen salainen. Paikka oli operaatiolle sopiva, liittovaltio oli ostanut alueella olevan muutaman kymmenen hehtaarin metsä- ja suopalstan eräältä kuolinpesältä, tukkinut ainoan alueelle menevän metsätien ja ympäröinyt operaation kannalta keskeisen osan Nato-langalla vahvistetulla aidalla. Virallisesti alueella oli liittovaltion satelliittiyhteyksien linkkiasema. Olihan alueella hämäyksenä peltihalli ja yksi vanha gsm-torni johon oli lisäilty näön vuoksi käytöstä poistettuja paraboliantenneja mutta hallin sisällä tosiasiassa oli vain yksi kaivinkone. Ja sillehän oli, ja tulisi jatkossakin olemaan käyttöä.

Tähän sitten perkele on tultu…

Eihän siitä ollut kuin kaksi viikkoa kun Seljasvuon esimies, eversti Grönman oli kertonut mitä Seljasvuon johtaman erikoistoimintaosaston tulisi tehdä. Koko poliisitoimintahan Suomen osavaltiossa kulki nyt sisäministeriön joukkojen nimissä ja joukot oli varustettu sotilasarvoilla vanhojen poliisiarvojen sijasta. Seljasvuo oli ottanut erikoistoimintaosaston johtajan pestin vuosi takaperin mielellään vastaan sillä se tiesi tuntuvaa palkankorotusta.

Tehtävä oli lähinnä johtaa ja koordinoida mahdollisten kansallismielisten mellakoitten torjuntaa sekä ennen kaikkea etsiä internetistä väärinajattelijoita. Niitä tietysti oli netissä nykyisin varsin paljon sillä liittovaltio oli kieltänyt kaiken kansallismielisen poliittisen toiminnan. Mikä luonnollisesti aiheutti suuttumusta ja perusteltuja vastalauseita. Mellakoita taas ei umpirauhallisten suomalaisten keskuudessa juurikaan ollut, mitä nyt etnoalueilla mutta ne taas kuuluivat sisäministeriön järjestyspoliisiyksiköille eikä niitä saanut sanoa mellakoiksi vaan sosioekonomisesti haastavaksi liikehdinnäksi. Paikallistetut väärinajattelijat puolestaan ilmoitettiin järjestyspoliiseille jotka sitten siirsivät ne syyttäjäviranomaiselle. Saamaan säännöllisesti parin vuoden linnatuomion.

Ainakin tähän asti oltiin tehty niin.

Seljasvuo tiesi pelin hengen. Liittovaltio ja sen suomalaiset edustajat alkoivat olla äärimmäisen epäsuosittuja. Syynä oli tietysti jatkuvasti lisääntyvä haittamaahanmuuttajien määrä ja ilmaston nimessä tehtävät ruuvinkiristystoimet jotka osuivat pohjoisessa sijaitsevaan Suomeen erityisen kovasti. Nollahiili-ideologiasta ei tingitty kun se oli kerran päätetty sekä betoniin valettu ja se tiesi jatkuvaa firmojen kaatumista ja suurtyöttömyyttä. Virkakoneiston onneksi suomalaiset olivat yksi maailman itäsaksalaisimpia kansoja eivätkä ne vieläkään menneet kaduille riehumaan. Asiaa auttoi osaltaan se että valtamedia – joka oli vaikutusvaltainen osa järjestelmää – suolti kansalaisille jatkuvasti propagandaa että kaikki on paremmin kuin koskaan ennen ja ainoa uhka yhteiskuntarauhalle tuli kansallismielisestä äärioikeistosta.

Mutta vastarinta oli silti voimakasta. Ja se näkyi nimenomaan internetissä. Kansallismielisyyden kriminalisoimisen jälkeen kirjoittajat siirtyivät kaikki nimimerkkien taakse ja olivat myös suojanneet yhteytensä hyvin. Eikä nettiä pystynyt kokonaan valvomaan. Ne olivat selvästi saaneet teknistä apua liittovaltion ulkopuolelta. Näin ainakin virkakoneistossa ajateltiin. Kiinni jääneet olivat lähinnä varomattomia hörhöjä joiden vaikutus oli mitätön. Ne vaarallisimmat olivat vapaalla jalalla ja tuntemattomia. Mutta heitä luettiin ja heihin uskottiin. Koska he perustelivat väitteensä. Sisäministeriön ohjeistus oli selvä: Älkää neuvotelko niiden kanssa. Älkää väitelkö niiden kanssa. Siinä te häviätte aina. Vaientakaa heidät.

Näin oltiin tehty ja napsittu kärähtäneitä kirjoittajia kärsimään vankeustuomiota näytösoikeudenkäyntien jälkeen. Mutta pelin henki oli hiljattain muuttunut. Erikoistoimintaosasto oli saanut paremmat laitteistot ja tehokkaammat algoritmit jotka käräyttivät väärinajattelijat yksi toisensa jälkeen. Käytännössä kaikkien luetuimpien väärinajattelijoiden henkilöllisyys oli saatu selville. Edessä tulisi olemaan suuri oikeudenkäyntien rykelmä. Näin ainakin ajateltiin. Mutta yllätyksekseen Seljasvuo olikin saanut käskyn:

- Näitä väärinajattelijoita ei enää siirretä järjestyspuolen jätkien toiminnan kohteeksi. Selvittäkää kaikkien henkilöllisyys niin saatte jatko-ohjeet.

Kaksi viikkoa takaperin ne jatko-ohjeet olivat tulleet. Kun Seljasvuo oli käsketty eversti Grönmanin työhuoneeseen oli paikalla ollut myös sisäministeri. Hän totesi monotonisella äänellä:

- Grönmanin teille antama suullinen käsky on minun käskyni. Ja se käsky tulee suoraan Brysselistä. Mitään kirjallista käskyä ei anneta. Mitään muistiinpanoja ei tehdä. Mutta käsky toteutetaan viimeistä piirtoa myöten.

Sitten sisäministeri poistui, eversti Grönman kertoi mitä erikoistoimintaosastolta vaadittiin ja Seljasvuo totesi silmät teevateina:

- Siis minun pitää tehdä vittu MITÄ!?

Grönmanin ilme ei muuttunut mihinkään. Hän jatkoi:

- Kyllä sinä kuulit. Ja kyllä sinä ymmärsit. Älä leiki tyhmää. Ja jos leikit niin annas kun minä vielä väännän sinulle rautalangasta. Liittovaltio on humanismin supervalta joka ei – virallisesti – usko pakottamiseen ja rangaistuksiin. Siksi väärinajattelijoiden oikeudenkäynnit, vankilatuomiot tai mahdolliset mielisairaalaan passittamiset saisivat liikaa huomiota ja olisivat virallisen humanistisen linjan vastaisia. Nakertaen systeemin valtaa ja uskottavuutta entisestään. Ja osoittaisivat samalla että väitetty yhteiskuntaharmonia ei toimikaan. Kas kun nyt ollaan tekemisissä niitten vaarallisimpien kanssa. Niiden joita luetaan ja uskotaan. Koska ne osaavat perustella asiansa. Ja aikaansaada pahimmillaan vallitsevan järjestelmän tuhon. Muista periaatteemme: Ei väitellä. Vaiennetaan. Ja nyt se tehdään kunnolla. Ja lopullisesti.

- Mutta miksi juuri minä? Eikö olisi joku muu?

- Miksikö juuri sinä? Siksi että sinä olet helvetin hyvä viranomainen. Sinua ja uraasi on seurattu. Sinä et ajattele. Sinulla ei ole mielipiteitä. Sinä et kyseenalaista. Sinä toteutat. Ja tässä toteuttamisessa sinä siirryt nyt yhden askeleen eteenpäin. Ja usko huviksesi, sinähän siirryt. Sillä jos sanot nyt ei, niin järjestelmä vie sinulta kaiken. Työn, uran ja asuntosi. Samoin kuin lastesi opiskelumahdollisuudet ja sitä myötä tulevaisuuden. Sinä – ja perheesi – siirrytte Vantaalle kuutioasuntoon mätänemään. Loppuiäksesi.

- Ja olet jo hyvän aikaa tiennyt mitä tarkoittaa jos avaat suusi asiasta. Sinä olet tässä mukana pallejasi myöten. Pallejasi, jotka ovat järjestelmän kourassa. Niin kuin ovat minunkin kilkuttimeni. Me kaikki olemme riippuvaisia tästä järjestelmästä. On aivan yhdentekevää onko se oikeassa vai väärässä. Sillä jos se romahtaa, niin mekin romahdamme. Ei ole kysymys hyvyydestä tai pahuudesta. On kyse vallasta, sen säilyttämisestä ja sen suomista etuoikeuksista. Jos me menetämme vallan, me menetämme kaiken.

- Ja sinä tiedät tämän. Sinä teet, mitä käsketään. Ja hallituksemme tietää mitä me teemme ja operaatiomme jälkeen se voi selittää hymyillen medialle minihameissaan että meillä menee paremmin ja yhtenäisemmin kuin koskaan ennen. Mitään soraääniä tätä eurooppalaista liittovaltioparatiisia vastaan ei enää kuulu. Väärinajattelijat ovat ymmärtäneet olleensa väärässä ja lopettaneet agitaationsa vapaaehtoisesti.

Grönman oli hetken hiljaa ja lisäsi vielä:

- Niin kuin sanoin ja sanon vielä kerran. Unohda moraali. Ei ole kyse siitä onko järjestelmä hyvä vai onko se paha. Kyse on siitä että pitääkö se valtansa vai menettääkö sen. Meidän järjestelmämme esittää Kaunotarta ja pitäessään vallastaan epätoivoisesti kiinni se on muuttunut Hirviöksi. Jota se ehkä on ollut koko ajan. Mutta se on  yhdentekevää. Sillä me kaksi olemme riippuvaisia siitä Hirviöstä. Ilman sitä me menetämme kaiken. Toimi sen mukaisesti äläkä epäröi. Tiedät vaihtoehdon.

Tiesihän hän. Tiesi sen kaiken. Ja noudatti käskyä. Epäröimättä.

Tähän sitten perkele on tultu…

Majuri Seljasvuo ja ryhmän verran erikoistoimintaosaston miehiä olivat jo odottamassa. He olivat saapuneet paikalle tunnuksettomalla pakettiautolla jossa oli väärät rekisterinumerot. Kaikilla operaatioon osallistuvilla oli päällään siviilivaatteet. Sopiva paikka valittu, saatana, Haudansuon vieressä. Seljasvuo sytytti savukkeen. Viisitoista vuotta kestänyt tupakkalakko oli särkynyt hiljattain. Tupakka korvensi kurkkua mutta hermosavuille oli tarvetta. Alueelle ajoi kolme muuta pakettiautoa. Kahdessa oli kummassakin neljä väärinajattelijaa erikoistoimintaosaston miesten saattamina ja kolmannessa erikoistoimintaosaston neljä miestä joitten ominaisuuksien miellettiin sopivan tulevaan tehtävään.

Muut erikoistoimintaosaston miehet kutsuivat niitä tyyppejä osasto Rahjaksi, tosin kertomatta nimitystä niille. Kyseessä oli erikoistoimintaosastoon kersantin arvolla palkatuista antifa-huligaaneista joita oli tähän mennessä käytetty lähinnä väärinajattelijoiden pelotteluun. Tyyppejä, joilla ei ollut minkäänlaista poliisikoulutusta. Porukalla yhtä vastaan oli ollut tuon osasto Rahjan tyyli. Se oli tottunut siihen vuosien myötä. Valtakoneisto oli hyväksynyt sen. Olivathan ne määritellyn hyvän puolella. Nyt sekin osasto Rahja siirtyisi askeleen eteenpäin. Virallisena osana järjestelmää. Seljasvuo ajatteli että Kellopeli Appelsiini-elokuva oli muuttunut lihaksi. Rikolliset huligaanit oli palkattu järjestelmän palvelukseen kun niitä ei muuten saatu eikä edes haluttu pitää aisoissa.

Ensimmäisen pakettiauton ovi aukesi. Sisällä oli neljä väärinajattelijaa joilla oli huput päässä ja käsiraudat käsissä. Kaikki oli pidätetty niin ettei pidätyksillä ollut todistajia. He olivat vain kadonneet. Pidätetyille ei oltu kerrottu mitä tulisi tapahtumaan. Väärinajattelijat, kolme miestä ja yksi nainen laitettiin polvilleen kaivinkoneella kaivetun haudan eteen, osasto rahjalaiset siirtyivät pistoolit käsissään heidän taakseen ja huput otettiin pois. Kun väärinajattelijat tajusivat mitä oli tapahtumassa ei yksikään pystynyt kauhultaan huutamaan mitään. Myös rahjalaisten kasvot olivat hyvin kalpeat. Tämä oli jotain aivan muuta kuin ihmisten pelottelua. Jokainen pystyi kuitenkin Seljasvuon antaman käskyn jälkeen painamaan liipaisinta.

Seuraavat neljä tuotiin haudan eteen. He olivat jo laukauksien äänistä arvanneet mitä tuleman pitää. Kauhun lisäksi heidän kasvoillaan oli jäätävä viha. Yksi heistä sai sanottua:

- Kerran tekin paskat olette vielä montun syrjällä. Uskokaa huviksenne.

Rahjalaisista kolme oli näemmä pystynyt miten kuten kovettamaan itsensä ensimmäisen teloituksen jälkeen vaikka naamat olivat kalpeat edelleenkin. Ensimmäinen kertahan oli vaikein asiassa kuin asiassa. Neljännellä oli todella vaikeaa ja hänen kätensä vapisivat. Sitten vapina eteni koko kroppaan. Seljasvuo sanoi tiukalla äänellä:

- Kersantti. Kootkaa itsenne ja toteuttakaa käsky.

Laukaukset kajahtivat. Vaikeuksia kärsinyt rahjalainen laukauksen jälkeen ensiksi oksensi ja sitten pyörtyi. Seljasvuo meni hänen viereensä ja ampui kosketuslaukauksen miehen päähän.

- Vuotoriski. Onko kenelläkään asiasta huomauttamista?

Kenelläkään ei ollut. Seljasvuo ampui vielä varmistuslaukaukset väärinajattelijoiden päähän ja nyökkäsi kaivinkoneen kuljettajalle joka alkoi täyttää hautaa. Sen jälkeen Seljasvuo piti miehille puheen joka noudatteli sitä samaa linjaa jonka eversti Grönman oli pitänyt hänelle aikaisemmin:

- Tänne on tulossa käsiteltäväksi lähiviikkoina ainakin kuusikymmentä yksikköä lisää. Ja selvää lienee kaikille että näistä asioista ei puhuta. Ei kenellekään. Ei sitten saatana kenellekään. Edes puolustusvoimat eivät tiedä tästä mitään. Eikä sen tule tietääkään. Puolustusvoimien politisoiminen ei ole yrityksistä huolimatta edennyt tyydyttävällä tavalla. Jos ne saavat tämän tietoonsa niin, no, sitä ei pirukaan tiedä mitä siitä seuraa.

Seljasvuo oli hetken hiljaa ja jatkoi:

- Se on nyt jätkät sillä lailla että me ollaan nyt lopullisesti myyty sielumme perkeleelle. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia järjestelmän puolesta ja tehdä kaikki, mitä se vaatii. Aivan kaikki. Sillä jos väärinajattelijat voittavat niin meille on viimeistään tämän jälkeen luvassa köyttä kaulaan. Ja silloin on aivan turha puolustautua sillä että noudatimme vain määräyksiä. No niin, seuraavat kaksitoista yksikköä tulevat huomenna. Niitten kanssa menetellään samoin. Alueelle jatkuva vartiointi. Ketään ei päästetä sisään. Ja jos joku pääsee, niin sitä ei päästetä ulos. Ymmärrättekö käskyn sisällön? Täydellisesti?

- KYLLÄ, HERRA MAJURI!

Sisäministeriön joukkojen majuri Jukka Seljasvuo poistui alueelta Järvenpäähän jossa hänellä oli operaation ajan väliaikainen kortteeri. Perheelleen hän oli kertonut olevansa erikoistoimintaosaston harjoituksissa. Muuta hän ei koskaan kertoisi. Hän lähestyi kortteeriaan ja näki Järvenpäähänkin rakennetut kuutioasumuskolossit. Ei. Ei koskaan perhettä tuonne. Ei hänen perhettään. Maksoi mitä maksoi.

Hän pysähtyi kortteerin pihalle ja silloin se hänen odottamansa pahoinvointi tuli. Hän aukaisi auton oven ja oksennus tuli kivuliaan kouristuksen säestämänä. Kun kohtaus oli mennyt lopulta ohitse hän katsoi itseään peruutuspeilistä. Ei. Ei hän ollut paha ihminen. Ei hänellä ollut mitään tekemistä jonkun Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton järjestelmän palkkamurhaajien kanssa. Hänhän oli ryhtynyt aikanaan poliisiksikin juuri sen vuoksi että vihasi vääryyttä, alistamista ja sortoa. Vihasi sitä, että ihminen joutui elämään pelossa.

Ei häntä voinut verrata joihinkin historian hirviöihin. Hänhän teki kaiken vain perheensä vuoksi. Rakastavana isänä ja aviomiehenä.

Kirjoitus on fiktiivinen jatko kirjoitukselle Eräs kuva. Kiitos kaikista hyvistä kommenteista kyseiseen kirjoitukseen.

ORWELLIN TASA-ARVOA

Siirrytäänpä Lentävän Kalakukon lupsakoista tunnelmista takaisin masentavaan nyky-Suomeen ja tarkemmin sanoen oman alani pariin. Kyse ei ole sinänsä lastensuojelun edesottamuksista vaan siitä, mitä hallituksemme haluaa – ts. vaatii – lastensuojelun tekevän. Asiasta hieman taustatietoa niille, jotka eivät alasta tiedä. Eli: Suomessa on olemassa palvelu nimeltään ”lastensuojelun jälkihuolto”. Siihen ovat oikeutettuja ne nuoret jotka ovat olleet lastensuojelun asiakkaina.

Palvelua on tarjolla täysi-ikäiseksi tulon jälkeen 21:een ikävuoteen saakka ja tiivistettynä se tarkoittaa eräänlaista ohituskaistaa jossa henkilö saa erityistukea niin asumisen, toimeentulon, koulutuksen jne. muodoissa. 21-vuotiaana henkilö on sitten normikansalainen ja valitettavan usein jää edelleenkin elämään sosiaalituen varassa mutta se on eri aihe se.

Nythän huulipunahallituksemme on pläjäyttänyt pöytään esityksen jonka mukaan ”alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman huoltajaa Suomeen tullut henkilö voi saada lastensuojelun jälkihuoltoon rinnasteista tukea nykyisen 21 vuoden yläikärajan sijaan siihen asti, kunnes hän täyttää 25 vuotta”. Perusteena on se, että etnisesti edistykselliset olisivat näin tasavertaisessa asemassa suomalaisiin lapsiin ja nuoriin nähden. Tässähän ollaan selvästi Kirsi Pimiän linjoilla eli ”sokea piste yhdenvertaisuusasioissa on se, että ajatellaan yhdenvertaisuuden olevan sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla”.

Lastensuojelussa – niin kuin tietysti muuallakin – ollaan hyvin perillä siitä että 16-vuotiaaksi itseään väittävän tyypin ikä voi olla mitä tahansa sen kuudentoista ja kolmenkymmenen vuoden välillä joten parhaassa tapauksessa kyseiset tyypit voivat olla ”lastensuojelun” jälkihuollossa puoleenväliin neljääkymmentä. Lisäksi tulee muistaa että lastensuojelu on muutenkin äärimmäisen ylikuormitettu ja tällä sitä ylikuormitusta tullaan lisäämään huomattavasti. On myös tietenkin selvää että tässä on kyseessä jälleen uusi sisäänheittotuote jota ollaan varmasti jo uutisoimassa tietyissä maissa. Mennään Suomeen, pojat. Kyllä hölmöt suomalaiset meistä huolen pitää.

Ei myöskään olisi yllätys jos tulevaisuudessa lukisimme uutisen ”lastensuojelun etnisesti edistyksellisestä jälkihuollon uudistuksesta ollaan saatu niin hyviä kokemuksia että käytäntö laajennetaan koskemaan muitakin ulkomaalaisia kuin yksin tulleita”.

Hallituksen esitys sisältää myös kielellistä kikkailua eli: ”oikeus kotoutumislain mukaiseen jälkihuoltoon ei ole subjektiivinen vaan kunnat tarjoavat tukea tarpeen mukaan.”

Kuinkahan moni lastensuojelun sosiaalityöntekijä uskaltaa jättää palvelun tarjoamatta? Tietäen että R-kortti pamahtaa pöytään hyvin herkästi.

Huulipunahallituksen esitystä voidaan pitää myös ajoituksen mestariteoksena jos tarkoituksena oli nostaa keskisormea kantaväestölle. Suomi on siirtymässä ennennäkemättömään lamaan ja tässä kansalaiset voivat nähdä, että missä hallituksen prioriteetit ovat.

Ja muistakaapas, kansalaiset, kun painatte töitä rahoittaaksenne kaiken tämän. Tätä erityistukea tarvitsevaa porukkaa tulee edelleenkin pitää välttämättömänä voimavarana jota ilman Suomi ei tulevaisuudessa millään pärjää.

LENTÄVÄ KALAKUKKO

Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi…

Pinnanmaalla, huhtikuussa vuonna 2019…

Niin kuin lukija hyvin tietää on pinnanmaalainen sätkärapu maultaan kaikista ravuista ehdottomasti parhaimpia sisältäen sopivalla tavalla sekä päällekäyviä että vetäytyviä makuelementtejä. Erityisesti sätkärapua tavataan Pinnanmaan pohjoisosissa Uuden Hyisianan kunnan Hyijärveen ja Taempaan Hyijärveen laskevissa puroissa. Toisin kuin muitten rapujen, sätkäravun pyytäminen tapahtuu huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana ja se on luvanvaraista. Lupia myönnetään hyvin rajoitetusti joten monen vuoden tauon jälkeen luvan olivat saaneet Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka onnistuneen ravunpyynnin jälkeen olivat palaamassa kohti kotoista Huitsinnevadaa. Ajaessaan eteenpäin he pohtivat mielensä juolahtanutta dilemmaa eli mikä seuraavista asioista kuvasi nopeutta kaikkein osuvimmin:

- Lähti kuin hauki rannasta.

- Lähti kuin kuppa Töölöstä.

- Lähti kuin Naton ohjus.

- Lähti kuin Häkälän nälkä.

Toverukset tuumivat että vaikka Naton ohjus tuntui ensi alkuun selkeimmältä vaihtoehdolta niin hauen välitöntä lähtönopeutta ei suinkaan tullut aliarvioida. Lisäksi tapauksissa Töölö ja Häkälä oli myös tiettyjä ratkaisemattomia kvantitatiivisia kysymyksiä joten asia oli jäänyt toistaiseksi avoimeksi. Ehkä lopullisen johtopäätöksen tekeminen vaati saunan ja Tsuhnan Kostoa.

Miehet olivat ehtineet paluumatkallaan körotellä Nissanillaan jo Lälläveden kunnan alueelle jossa sijaitsi Lälläveden Läski & Leivonnaisen tuotantolaitos ja tehtaanmyymälä. Koska toveruksille oli ehtinyt kertyä toistasataa kiloa normaalia suomalaisia rapuja huomattavasti suurempia sätkärapuja he olivat sopimuksen mukaan viemässä suurimman osan valmistettavaksi maukkaaksi rapusäilykkeeksi. Oli aika perinteisen tupakkitauon joka vietettiin vanhalla hylätyllä rautatieseisakilla jonka vierestä lähti tie muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Lälläveden Läski & Leivonnaiseen. Miehet pistivät voimasavuke Bostonit palamaan ja katselivat samalla pohjoisesta saapuvaa junaa.

Eipähän se toki jättännä kettään…

- Savuttaapas tuo pahasti… syökö junan kone öljyä… ei, kun sehän on höyryveturi… onkohan tää Pinnanmaan rautatieharrastajien juttuja…

Ykä vilkuili miesten varusteita ja tuumasi:

- Ei vissiin ole… meidän vermeet on meinaan muuttuneet vanhaksi jätkänpompaksi ja sarkahousuiksi… ja selässä on vanhat sipulisäkit…

Juna pysähtyi ja Lötjönen komppasi:

- Joo… ja tuossa junassahan lukee Iisalmi – Kouvola… eikä me olla lähelläkään Savoa… taitaa olla niin että Kalevi Keihäsen Aikamatkat on taas järkkäämässä meille ohjelmaa…

- Mikäs siinä… katotaan mitä tuleman pitää… ja nää sarkapompat on kieltämättä aika tyylikkäitä…

Junan pysähdyttyä konduktööri astui ulos. Hänessä oli jotain kovasti tuttua:

- Ka, tiällä matkustajat taittaakin jo vuotella… käykkeehän kyyttiin… teijän matkaliput taetaa olla siinä vasemmassa rintataskussa…

Ja siellähän ne oli. Toverukset nousivat junaan, konduktööri roksautti heidän pahvisiin matkalippuihinsa pihdeillään reiän ja miehet siirtyivät kolmannen luokan vaunuun. Kolmas luokka mutta eka luokan randevuu… niinhän se taisi se Seppo Närhi laulaa joskus 1970-luvulla… nyt oltiin tosin vielä paljon aikaisemmassa.

Vaunu oli lähes täynnä mutta eräässä puupenkissä oli tilaa joten Ykä ja Lötjönen rojauttivat ahterinsa siihen. Oli kieltämättä piristävää nähdä kerralla useita kymmeniä suomalaisia joista yksikään ei räplännyt zombiemaisella ilmeellä älypuhelintaan. Jotkut lukivat isäntämiesten lehteä eli Mullikkaa eli Savon Sanomia. Joku luki kirjaa, osa torkkui ja moni veänsi ja keänsi keskenään suomen kieltä niin kuin savolaiset vain osasivat. Rimpuuttelipa yksi mies maniskaakin.

Evväitäkkii syötii, naurukin eli…

Konduktööri puhalsi pilliinsä, juna nytkähti liikkeelle, Ykä ja Lötjönen löivät penkille istuttuaan reppunsa eteensä ja tuumivat että mitäs täältä löytyy. Päällimmäisenä oli molemmilla Savon Sanomat. Jaa, elettiin näköjään huhtikuun neljättä vuonna 1956. Kekkonen oli valittu hiljattain presidentiksi ja yleislakkokin oltiin kärsitty. Samalla miehet katsoivat lompakkojaan ja nehän olivat täynnä rahaa. Niin joo, elettiin vanhan markan aikaa ja kymppitonni vastasi raskaan markan satasta joten parisataa lompsassa olevaa euroa muuntautui varsin hyväksi setelinipuksi. Jos tässä lähes täynnä olevassa vaunussa matkustaville savolaisille olisi tosin puhunut joistain euroista niin he olisivat kai tuumineet että voe hyvä isä kuitennii kuinka hulluja ihmisiä sitä onkaan… mihinkä tää mualima onkkaan mänössä…

Vaan mitäs muuta täältä repusta löytyy…

- Voi juma örtsy… täällä on voipaperissa evästä…

Miehet maistoivat. Ruisleipää maalaisvoilla ja palvikinkulla. Eikä taatusti ollut S-marketin bulkkitavaraa. Voisko hitto vie olla parempaa? Normaalisti varsin puheliaat miehet keskittyivät mättämään maukasta evästä ääntä kohti. Kyytipojaksi oli repuissa puukorkkiset lasipullot joissa oli piimää. Jokseenkin täydellistä tähän evääseen ja tilanteeseen.

Naapurivaunusta alkoi kuulua haitarinsoitto.

- Ja haetar niin haekeesti soi… toi kuuluu kyllä siihen sarjaan kun seurojentalolla tanssittiin…

- Onneks ei tartte enää pyrkii saatolle Suhmuraan… eikä muuallekaan… vaan onhan muuten niin että jos mietitään niitä onomatopoeettisia termejä niin haitarin ”hilipata” on ehkä se kaikkein kuvailevin.

- Joo, sen yli on kyllä vaikeaa mennä.

Vaunussa sai tupakoida joten aterian päälle pantiin palamaan Työmiehet joiksi taskuissa olleet voimasavukkeet olivat muuttuneet. Olipahan muuten aika tukevaa tupakkia. Juna saapui Kuopioon ja miehet röyhtäilivät tyytyväisenä. Milloinkahan näin hyvää evästä oli tullut pisteltyä? Vai kultasiko Aikamatkojen aika muistot ajasta jota miehet eivät olleet koskaan eläneetkään?

Korttiakin lyötii, huastettiin jutut…

Juna jatkoi matkaansa ja mandoliinia rimpuutellut 50-vuotias mies istahti Ykän ja Lötjösen eteen toiselle penkille ja kysäisi:

- Huvittaiskos herroja läiskiä vähän korttia ajan kuluksi? Pelataan vaikka rahasta niin ei käy tylsäksi?

Toverukset muistivat että lompakoissa oli ainakin numeromäärässä melkoinen määrä 1950-luvun suomalaista valuuttaa. Niin että mikä ettei tässä vähän pokkaa kattottaisi. Mies löi vanerisen matkalaukkunsa polviensa päälle ja se kävi hyvin korttipöydästä. Aluksi mies hävisi reippaasti ja Ykä sekä Lötjönen muuttuivat varomattomaksi tuumien että eihän toi häiskä osaa pelatakaan. Pelin onni kuitenkin kääntyi ja mies putsasi toverukset rahoista melko perusteellisesti. Ykä totesi:

- Ei niin pitkää pimeetä ettei joskus valkene totesi mies kun pokassa perse aukesi. Eiköhän tää ollu tässä.

Lötjönen komppasi:

- Hjuu… taisi kuulua sarjaan ”silloin se tuntui hyvältä idealta”…

Mies pokkasi ja siirtyi toiseen vaunuun. Ykä ja Lötjönen tajusivat menneensä halpaan sen ajan ammattilaisen eli junapelurin vedätykseen. Tyhmää kusetetaan, niinhän se elämän laki menee. Molempia vitutti menetetty raha mutta he ymmärsivät ettei kohtelias aikamatkailija voi mennä panemaan ketään turpaan vaikka mieli tekisi. Juna alkoi lähestyä Kouvolaa ja kovasti tutun näköinen konduktööri huusi vaunun matkustajille nyökäten samalla toveruksille:

- Meillä on nyt sitten yljmiäränen pysähys tässä ennen Kouvvollaa. Jätettään kaks erityismatkustajjaa poes.

Juna pysähtyi seisakille joka oli sama seisakki Lällävedellä jossa miehet olivat hypänneet junan kyytiin. Punainen Nissankin odotti siinä. Konduktööri kysäisi:

- Kae ne matkustajat tykkäsivät reissustaan lentävän kalakukon kyyvvissä?

- Ja voe tokkiinsa tykättiin. Vaekka vähän tyyriikshän se sitten kävi. Evväitäkkii syötii, aakastiin perse… piip… aakastiin perse…

Konduktööri nousi savoksi naureskellen vaunuun, vislasi pilliinsä ja juna hävisi jonnekin ajan virtaan. Lötjönen kaivoi esille lompakkonsa:

- Se perkeleen junapeluri ihan oikeasti polasi meidän rahat. Ei mulla ole täällä enää kuin parikymmentä euroa. Sitä nykyajan valuuttaa.

Ykä tarkasti lompakkonsa debitit ja kreditit ja totesi:

- No voi perseeni muna, mulla ei ole täällä enää kuin vitonen. Pitäiskös tehdä reklamaatio Aikamatkoille? Vaikka omaa typeryyttähän me tietysti hävittiin.

Samalla miesten kännykät piippasivat. Kummallekin tuli tekstiviesti:

Kalevi Keihäsen Aikamatkat takaavat aikamatkustajan fyysisen ja taloudellisen turvallisuuden. Kuitenkaan Aikamatkat eivät korvaa niitä taloudellisia tappioita jotka ovat tulleet asiakkaan oman sinisilmäisyyden takia.

Asiasta voi tehdä reklamaation joka jätetään osoitteeseen Poste Restante ja joka käsitellään kuluvan tai seuraavan vuoden helmikuun 30. päivä.

Miehet katsoivat saapunutta viestiä ja tuumivat että vahingosta viisastuu joskaan ei rikastu. Saahan sen sätkärapusäilyketilauksen hoidettua kortillakin vaikka junassa perse aukesikin.

Ja saivathan he sentään matkustaa Lentävässä Kalakukossa.

1959: HETKI MENNEESSÄ

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille. Hotellin respassahan ei pääsiäistä pahemmin vietellä muuten kuin syömällä lammasta. Meillä tosin syödään lammasta varsin useasti muutenkin ja ihmetellään Veikko Huovisen tavoin että miksi sitä Suomessa syödään niin vähän. Se on ihan hemmetin maukasta lihaa.

Mutta laitetaanpa tähän Jotain Ihan Muuta eli muutama kuva Seura-lehdestä vuodelta 1959. Selkeämmiltä ja rauhallisemmilta ajoilta. Ajoilta jolloin maa oli toipunut sodasta ja tulevaisuus näytti valoisalta. Niin kuin se pitkään olikin. Kuvat ovat suuria, joten ne kannattaa klikata auki että niistä saa tolkun. Ensimmäisen kuvan nimi voisi olla vaikkapa jäätelö on hyvää kun kaksin syö:

Ei se oo mäyrikselläkään suu tuohesta tehty. Jos asiaa miettii niin tulee johtopäätökseen että tuon hyväntuulisempaa kuvaa on vaikeaa löytää. Mistään. Poika ja paras kaveri.

Vuonna 1959 Seura-lehti etsi myös naisia jotka täyttävät Venuksen mitat. Ja myös löysivät heitä. Laitetaan näkyville pari näitä mainioita suomalaisia naisia. Hotellin respassa veikataan että kumpikin heistä sai yksinään aikaiseksi enemmän kuin komppanian verran nykyisiä suvaitsevais-tiedostavia feministinaisia. Ensimmäinen Venus on seitsemän lapsen äiti:

Ja sitten toinen mainio Venus jolla ei jäänyt sormi suuhun lehmänkään kanssa:

Siirrytään Venuksista mukuloihin. Seuraavaa kuvaa tuskin nykyisen ylisuojelevan kasvatushysterian aikana ei saisi enää esittää:

Sitten laitetaan kuva Brasiliassa sijaitsevasta suomalaisyhdyskunnasta. Nykyisin kuva ja eritoten kuvateksti aiheuttaisi tiedostavan joukkorääkymisen ja mitä todennäköisimmin leivätöntä pöytää:

Eihän tässä sinänsä ole kysymys muusta kuin siitä että vanha mies tarjoaa pienelle tytölle maittavan hedelmän. Mutta kun nykyisin eletään tulkinnan ja ennen kaikkea ylitulkinnan aikaa niin uuninluukuthan tuossakin kolisee. Ja laitetaan vielä loppuun vuonna 1959 intistä kotiutuneitten miesten tunnelmia ja komea siviilikraka:

Tuon krakan valmistaja muuten saattoi joutua korvaamaan valtiolle krakan eli jalkarätin hinnan. Muistan itse inttiajoilta että rättisulkeisissa joka ainoa kankaanpala oli helvatun tärkeä ja hävitettynä yllättävän arvokas.

Niin kuin ylempänä tuli mainittua, syödään Suomessa lammasta yllättävän vähän. Sitähän toki voi syödä muutenkin kuin pääsiäispaistina. Ohessa helppo ja erittäin maukas lammaspataresepti:

 - Tarvitset n. 700 - 800 grammaa sopivia lampaan roipelihoja, esim lapaa.

- Ruskista lihat reilussa voissa, purista sekaan muutama kynsi valkosipulia sekä lorauta vielä pikkusen viskiä. Mausta lihat mielesi mukaan.

- Keittele samalla muutama desi lihalientä.

- Laita lihat paistinliemineen voilla voidellun rautapadan pohjalle. Laita lihojen päälle noin neljä rkl tomaattipyrettä. Muistakaa että rkl lausutaan rkl eikä ruokalusikallinen. Sekoita.

- Kaada lihojen päälle peitoksi 3 dl täysjyväriisiä. Älä sekoita, vaan anna riisien olla lihojen päällä.

- Kaada nyt koko satsin päälle lihalientä niin että se peittyy

- Laita uuni 175 asteeseen ja pidä koko hoitoa siellä kannen alla kolme tuntia. Lisää tarvittaessa nestettä.

No joo, ei tässä oikeestaan muuta tällä kertaa. Muutama kuva yli kuudenkymmenen vuoden takaa vain. Hyvää pääsiäistä kaikille.

KALLIIT JA MUODIKKAAT MIELENTERVEYSONGELMAT

Niin kuin lukija hyvin tietää, on tätä uutta edistyksellistä henkilötunnuksen uudistamista ajettu kuin käärmettä pyssyyn jo muutaman vuoden ajan. No, nyt alkaa olla valmista ja tarkoituksena on että nämä uudet tunnukset joitten tarpeellisuutta ei ainakaan hotellin respassa purematta niellä tulisivat lopullisesti käyttöön vuonna 2027. Järjellisessä yhteiskunnassa sekä poliittinen johto että virkakoneisto ajattelisivat tällaisten uudistuksien kohdalla automaattisesti seuraavaa:

1. Onko tämä välttämättömän tarpeellista?

2. Onko tämä verorahojen käyttämisen arvoista?

Alunperinhän todettiin että vanha ts. nykyisin käytössä oleva tunnus ei jostain syystä riitä kun numerot loppuvat kesken. No, hotellin respassa ratkaistiin tämä ongelma - jonka olemassaoloon ei täällä oikein uskota - hintaan 0 € 0 c. Eli kun entinen tunnus on:

XXXXXXA123A

Ja jos numerot eivät jostain syystä riitä niin pannaanpa sen perään pari numeroa lisää, eli:

XXXXXXA123A63

Aivan varmasti riittää. Mutta kysehän ei ollutkaan tästä. Vaan henkilötunnus pitää saadakin sukupuolettomaksi ja nimenomaan se mielletään välttämättömän tarpelliseksi:

Suomeen esitetään uudenlaista henkilötunnusta, josta ei enää kävisi ilmi henkilön ikä, syntymäaika, sukupuoli tai muuta henkilöön liittyvää tietoa.

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä esittää uudistetun henkilötunnuksen käyttöönottoa vuodesta 2027 eteenpäin. Tästä lähtien jokaisella Suomen väestötietojärjestelmään rekisteröidyllä ihmisellä olisi käytössään uusi henkilötunnus, joka korvaisi tällä hetkellä käytössä olevan tunnuksen.

Eli suomennettuna: 1% kansalaisista vaatii että näin tulee tehdä. Siitä yhdestä prosentista murto-osan murto-osa kärsii/nauttii/whatever sukupuoleensa liittyvistä mielenterveysongelmista ja se suurempi osa taas ruokkii egoaan komppaamalla tätä porukkaa koska, no, se on muotia ja muodissahan ei ole koskaan ollut kysymys järjestä. Ja valtiomme taas kerran tekee mitä se hyttysenpaskan kokoinen porukka vaatii.

Ja sehän maksaa. Hotellin respan ratkaisulla - jota tuskin tarvittaisikaan - oltaisiin säästetty huomattava määrä rahaa. Katsokaas nimittäin piruuttanne sitä mikä määrä tyyppejä on kyseisen projektin johtoryhmässä ratkaisemassa tätä ongelmaa jota ei oikeastaan olekaan:

- lainsäädäntöneuvos

- kehittämispäällikkö

- hankekoordinaattori

- lainsäädäntösihteeri

- ylitarkastaja

- neuvotteleva virkamies

- erityisasiantuntija

- erityisasiantuntija

- erityisasiantuntija

- kehittämispäällikkö

- erityiasiantuntija

- lainsäädäntöneuvos

- erityisasiantuntija

- lainsäädäntösihteeri

- viestintäoikeuden professori

- lainsäädäntöneuvos

- johtava asiantuntija

- johtava asiantuntija

- lakimies

- neuvotteleva virkamies

- kehityspäällikkö

- johtava asiantuntija

- erityisasiantuntija

- hallitussihteeri

- hallitusneuvos

- kehitysjohtaja

- neuvontalakimies

- lainsäädäntöneuvos

- ylitarkastaja

- neuvotteleva virkamies

- ylitarkastaja

Ja tässä oli kyseessä vasta projektin johtoryhmä. Lisäksi projektissa on myös valmisteluryhmä ja asiantuntijaryhmä. Tarkempaa tietoa tässä linkissä. Eli jos jotain vielä ihmetyttää miksi Suomen julkinen sektori on turvonnut niin valtavaksi niin ehkä tämä pieneltä osaltaan selvittää. Tietysti tuokin rahanmeno on vielä suolarahaa sen rinnalla mitä itse ”uudistus” kustantaisi. Sitä selvittää Finanssiala ry:

- Arviomme mukaan pelkkien järjestelmämuutosten kustannukset koko yhteiskunnan tasolla nousisivat miljardiluokkaan. Lisäksi ongelmia tulisi vanhojen ja uusien tietojen yhdistelemisestä. Vanhaa tunnusta on käytetty useissa fyysisissä dokumenteissa, joten vanhoja ja uusia tunnuksia pitäisi pystyä käyttämään rinnakkain vuosikymmeniä, toteaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Teija Kaarlela.

Henkilötunnusuudistus aiheuttaisi kustannuksia kaikille yrityksille ja yhteisöille, joilla on käytössään henkilötunnuksia sisältäviä rekistereitä ja asiakasjärjestelmiä. Tämä koskee paitsi yksityisiä yrityksiä, kuten finanssialaa, myös lähes koko julkista sektoria johon koronakriisin aiheuttamat kustannukset iskevät kaikkein rajuimmin.

- Uudistus siis vaatisi tietojärjestelmäuudistuksia valtavalta määrältä toimijoita. Kannattaako talouskriisin kurimuksen keskellä lähteä luomaan paitsi yrityksille myös valtavan paineen alla olevalle julkiselle sektorille uusia menoeriä, Kaarlela kysyy.

Mutta tämä on jotakin jota poliittinen johtomme pitää ehdottoman välttämättömänä ja tarpeellisena. Saadaanhan sille yhdelle egoaan ruokkivalle prosentille kumminkin hyvä ja edistyksellinen mieli. Ja valitettavasti vain sillä näyttää nykyään olevan merkitystä.

Ja tässä vielä ehdotus uudeksi henkilötunnukseksi:

Kiitokset vinkistä Taisteluvälineupseerille ja Beckerille.

JOTAIN IHAN MUUTA LXXIX

Nortti huuleen ja myötätuuleen

Varoitan heti alkuun että tämä kirjoitus on sellainen että se ei kiinnosta osaa, suurtakaan osaa lukijoista sillä tässä pannaan urakalla tupakki röyhyämään ja käydään läpi kekkoslovakialaista tupakkitarjontaa. Kiitokset kommentoija Huru-ukolle inspiraatiosta ja eräälle keräilijä Kettuselle sivustostaan josta oli huomattava apu.

Tietysti tupakkia poltettiin jo ennen Kekkoslovakiaa joten aloitetaan kirjoitus sodan ajoilta. Tupakki oli hirveetä myrkkyä tietysti silloinkin mutta sotilaalla oli muita ja huomattavasti suurempia & välittömämpiä vaaratekijöitä sotatyössään joten tupakkia ei nähty välittömänä uhkana mitä se ei tietysti ollutkaan. Jo YH:n aikana jaettiin sotilaille muonatupakoina viisi savuketta päivässä. Sodan ajan tupakkatarjontaa esitellään seuraavassa kuvassa:

Tupakkia ei muutenkaan pidetty silloin niin suurena pahana. Oheisessa kuvassa sotasairaalan lääkäri tarjoaa tupakin haavoittuneelle sotilaalle:

Koska sattuneesta syystä ei itselläni tullut vielä sota-aikana pantua palamaan niin käydään läpi hieman (käsitykseni mukaan) sen ajan suosituimpia tupakoita. Ensimmäisenä tietysti Työmies:

Työmies – niin kuin muutkin sen ajan tupakit – olivat luonnollisesti holkki- eli loppi- eli karvapersetupakkaa jota poltettiin yleensä imukkeen kanssa:

Muita sen ajan mainittavia tupakkamerkkejä olivat Saimaa:

Mies sai maata läheltä Saimaata ja siellä se sai maata ja poltella Saimaata.

Sekä Klubi, joista suosituin oli Klubi 22 eli Pilli-Klubi:

No hupsis. Meni hieman läskiksi. Eli tää 22 on pölliklubi ja se pilliklubi oli 77. Kiitos tarkkaavaisille lukijoille.

Niksmannienkin tupakkia sodassa polteltiin eli Junoa:

Sekä Salemia:

Kuulemani – täysin vahvistamattoman –  tiedon mukaan sota-ajan yksi huonoimmista ja vähiten suosituista tupakoista oli Kultaleima:

Nähtävästi itänaapuri oli ymmärtänyt tuon komealta kalskahtavan Kultaleiman nimen hieman väärin ja saman vahvistamattoman kuulopuheen mukaan naapurin propagandajätkät olivat huudelleet megafoneillaan suomalaisten asemiin että ”te sotamiehet joudutte polttamaan Työmiestä samaan aikaan kun upseerinne polttavat Kultaleimaa”.

Tule sinä hakeen leipäs päälle voita.

Tietysti suomalaiset viljelivät sodan aikana myös kessua:

Jonka myötä sätkäkone tuli monelle tutuksi:

Tosimies tietysti vääntää sätkän käsin ilman konetta. Sodan aikana oli myös myynnissä noin kilon paperipusseissa ”tupakan jätettä” josta olen nähnyt kuvan joskus mutta en löytänyt sitä tähän postaukseen. Veikkaisin että siihen on jauhettu mahorkan tyyliin myös tupakin varret ja ehkä juuretkin.

Vaan sittenhän se syttyi se rauha. Normaalit loppitupakit paloivat edelleenkin suomalaisten suupielissä mutta alkoihan myyntiin tulla muutakin. Osa oli tietysti ollut myynnissä jo sodan aikana niin kuin North State eli Nortti. Tarjolla oli sekä punaista filtterinorttia (myydään nykyisinkin) sekä vihreää karvapersenorttia (väristään huolimatta ei todellakaan mitään mentholsavuketta) jonka myynti loppui 1990-luvulla:

Jep. Miehet jotka yskivät, rykivät ja räkivät sen tietävät. Nortti on täyttä tupakkaa. Luonnollisesti tässä postauksessa tulee mainita voimasavuke Boston jota vielä 1970-luvun alkuun saakka oli tarjolla Suomessa. Sen jälkeenhän sitä ei ole myyty enää muualla kuin Pinnanmaalla:

Tässä se on. Se legendaarinen voimasavuke Boston.

Boston myös mainosti varsin voimakkaasti. Kyseisessä mainoksessa mainostetaan sitä miedompaa valkoista Bostonia. Huomatkaa 1970-luvun tukka- ja pulisonkityyli:

Mainostettiinhan voimasavuketta myös televisiossa:

Ja kärysihän monen sällin suupielessä Armiro:

Se kaikkein kuuluisin ja menestynein tupakki oli (ja on kai vieläkin ellei sitten myöhemmin myyntiin tullut Älämölö eli L&M ole vienyt titteliä) tietysti Mallu eli Punainen Marlboro:

Mallua oli ja on myös menthol- ja valkoisena versiona mutta jätetään pikkupoikien pajatupakat tässä postauksessa väliin.

Kekkoslovakian aikana opittiin myös että Colt iskee miehen makuun. Tai väännöksenä ”Colt iskee miehen katuun”:

Tokihan kansalaisten suupielissä röyhysi myös Gold Dollar:

Gold Dollaria mainostettiin otsakkeella ”Hyvä homma. Ja homman päälle hyvät savut. Gold Dollar”. Valitettavasti en vaan löytänyt ensimmäistäkään kyseistä mainosta tähän postaukseen. Ehkä kekkoslovakialaiset muistavat muutenkin.

Tokihan Kekkoslovakiassakin oli miehiä jotka kulkivat omia polkujaan. Tosin kyseinen lause on kai pöllitty Camel-bootseista mutta monen häiskän suupielessä kärysi Camel ilman bootseja. Ja se Camel taisi tulla ennen niitä bootseja:

Ja meille nulikoille taas myytiin lakritsitupakkina melkein Camelia eli Pamelia:

Myös Smart kärysi erityisesti miespuolisten kansalaisten suupielissä:

Tunnettuja mutta ei ehkä aivan yhtä myytyjä tupakkamerkkejä olivat Partner, Kent ja Meil:

1970-luvun alussa tupakkimarkkinoille pyrki voimakkaasti Form:

Formiahan mainostettiin kuin jotain terveellistä luontaistuotetta konsanaan. Pankaa merkille mainoksen miehen muodikkaat telkkarisilmälasit joita käytti Kekkonenkin:

Myös kevyempänä savukkeena mainostettu Belmont tuli markkinoille Kekkoslovakian loppuaikoina:

Piippu- ja sikarimiehillä oli sitten tietysti omat merkkinsä ja piipunpolttohan on muutenkin paperossin röyhyttämisen rinnalla rauhallisen miehen taidelaji. Mutta sätkätupakoissa Kekkoslovakian kurko oli tietysti Kulta-Aroma:

Tässä tuli käytyä läpi hieman sodanjälkeisen ajan ja Kekkoslovakian tupakkitarjontaa ainakin sieltä yleisimmästä päästä. Lopuksi pitää tietysti todeta että tupakointia ei kannata aloittaa. Tupakka on myrkkyä, maksaa paljon ja palaa savuten. Ja johan Eppu Normaali opetti kekkoslovakialaisille jo vuonna 1979 että myrkkyä ei syödä saa. Uskotaan Eppuja: