tiistai 5. heinäkuuta 2016

RADANVARREN PYSSYJAHTI


Radanvarsikaupungin heinäkuu vuonna 2019 oli ollut erittäin kaunis, suorastaan täydellinen lomakuukausi. Tänäkin päivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila oli mukavat 23 astetta varjossa. Juuri sopivasti että keli oli kesäisen hellivä olematta kuitenkaan tukahduttavan kuuma. Jos taivaalle katsoi, niin näytti kuin auringollakin olisi ollut hymynaama aivan niin kuin niin monissa piirroksissa. Kaupungin kaduilla kohti Ärvähtälän kaupunginosaa ajavassa poliisin partioautossa istuvilla vanhemmilla konstaapeleilla Valle Väylämöllä ja Hannes Höökillä mieli oli kuitenkin synkkä kuin läheisen Pthyijärven selällä nouseva tumma ja uhkaava ukonpilvi. Heidänkin olisi pitänyt olla lomalla, mutta kaikkien järjestyspoliisien lomat oltiin peruttu hallituksen toimesta. Nyt oli kiireellisempää toimitettavaa eikä mielipidettä kysytty.

Hallituksen niin… vanhemmat konstaapelit tuumivat, että Suomi oli koko lailla erilainen maa kuin mitä se oli ollut vielä vuosi sitten, silloin kun he viettivät edellisiä kesälomiaan. Eikä välttämättä erilainen mitenkään miellyttävällä tavalla. Mutta kuluneen vuoden maaliskuussa oltiin sitten pidetty uudet eduskuntavaalit. Nysävaaleiksikin niitä nimitettiin, sillä politiikkaan uskonsa menettäneet ihmiset jäivät joukolla nukkumaan ja äänestysprosentti oli 50,2. Tiedostavat ihmiset puolestaan muistivat käydä äänestämässä. Mikä tiesi sitä, että Suomen oli totuteltava vasemmistoenemmistöiseen eduskuntaan. SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreitten, RKP:n ja Feministipuolueen yhteishallituksella oli eduskunnassa ehdoton ja kiistaton enemmistö. Joten se sai tehdä suurin piirtein mitä se lystäsi.

RAZMYARIN I HALLITUS

Pääministeri:

Nasima Razmyar (sdp)

Valtionvarainministeri:

Li Andersson (vas)

Ulkoministeri:

Emma Kari (vihr)

Ulkomaankauppaministeri:

Liisa Jaakonsaari (sdp)

Oikeus- ja maahanmuuttoministeri:

Eva Biaudet (rkp)

Sisäministeri:

Veronika Honkasalo (vas):

Puolustusministeri:

Jani Toivola (vihr)

Kunta- ja uudistusministeri:

Antti Lindtman (sdp)

Opetus- ja kulttuuriministeri:

Päivi Lipponen (sdp)

Maatalous- ja ympäristöministeri:

Ozan Yanar (vihr)

Liikenne- ja viestintäministeri:

Dan Koivulaakso (vas)

Elinkeinoministeri:

Annika Lapintie (vas):

Sosiaali- ja terveysministeri:

Tarja Filatov (sdp)

Perhe- ja peruspalveluministeri:

Rosa Meriläinen (vihr)

Tasa-arvoministeri:

Tiina Rosenberg (fem)

Salkuton ihmisten asioihin kärsänsä työntävä yleistakapiruministeri:

Erkki Tuomioja (sdp)

Ensimmäinen loukkaantuva ministeri:

Abdirahim ”Husu” Hussein (kiintiö)

Toinen loukkaantuva ministeri:

Maryan Abdulkarim (kiintiö)

Ja sehän lystäsi. Lempinimen Nysäri saanut hallitus olisi vallan saatuaan ottanut mielellään maahan vaikka kuinka suuren elintasopakolaisten invaasion, mutta ympäröivät valtiot olivat laittaneet rajavalvonnan siihen kuosiin, että virran sijasta oli tarjolla vain pieniä puroja. Näin ollen hallitus joutui tyytymään siihen, että pylväspyhimyksiksi nostettujen toiseuden edustajien pylväitä nostettiin vielä muutaman metrin korkeammalle. Sen enempään ei pystytty ja sekös harmitti. Pettyneenä Nysärihallitus kuitenkin muisti erään toisen asian ja päätti tehdä kiusaa tavallisia arvokonservatiivisia kansalaisia kohtaan. Nysäriä edeltänyt SSS-hallitus oli kaikkine puutteinensakin kuitenkin kautensa aikana eri tavoin kikkailemalla saanut venytettyä EU:n määräämää puoliautomaattiaseitten kieltoa, joka toteutuessaan olisi aiheuttanut korvaamatonta haittaa niin ampujaharrastajille kuin metsästäjillekin. SSS-hallitus oli myös sentään hoksannut ymmärtää, että kuinka suuret – ehkä mahdottomat – käytännön ongelmat kiellon toteuttaminen olisi aiheuttanut.

Uutta hallitusta ei tämän kaltainen käytännön asioihin rajoittunut ja insinööritodellisuuteen pohjautuva ajattelu haitannut, vaan nyt jyllättiin todellisuutta uuteen kuosiin ideologisin perustein. Myöskään kiellon käytännön toteuttaminen ei uutta hallitusta mietityttänyt, sillä kontrolli- ja sanelupolitiikan vankkumattomana kannattajana se yksinkertaisesti totesi että kun asiasta on sekä poliittinen- että virkamiespäätös, niin totta kai kansalaiset tottelisivat. Niinhän ne olivat aina tehneet. Mikseivät nytkin? Hallitus ajatteli, että tässä toimittaisiin myös edistyksellisenä esimerkkinä muille Euroopan maille, joten eihän mikään laimea puoliautomaattikielto suinkaan riittänyt.

Näin ollen eduskunta hallituksen esityksestä nuiji 27. toukokuuta vuonna 2019 läpi lain, jonka mukaan kaikki suomalaisilla olevat tuliaseet, merkistä, mallista ja kaliiberista riippumatta on luovutettava viranomaisille ilman minkäänlaista rahallista korvausta ja viranomaisten toimesta tuhottava. Päätös siihen, ettei takavarikoiduista aseista maksettu mitään korvauksia perusteltiin hallituksen puolesta niin, että aseet ovat tarkoitettu vain ja ainoastaan tappamiseen, eikä sellaisten välineitten takavarikoinnista ollut mitään perustetta maksaa korvauksia. Aikaa aseitten luovuttamiseen annettiin kesäkuun loppuun ja asian tiimoilta haastattelun antanut uusi sisäministeri Veronika Honkasalo totesi optimistisesti, että todennäköisesti suomalaisten asekanta tulisi olemaan luovutettu jo kesäkuun puoleen väliin mennessä noin 95-prosenttisesti.

Kesäkuun puolessavälissä hallitus huomasi olevansa sen tilanteen edessä, että aseita oli luovutettu kaksikymmentä prosenttia. Ja ne oltiin luovutettu kesäkuun kymmenenteen päivään mennessä jonka jälkeen virta ehtyi tyystin. Ne, jotka aikoivat aseensa luovuttaa, olivat sen tehneet ja näytti siltä, että loput jäisivät niille sijoilleen. Poliisiviranomaiset olivat kulissien takana käydyissä keskusteluissa ehdottaneet, että antakaa ihmeessä ihmisille vielä kahden vuoden siirtymäaika, niin että he ehtivät pureksia asiaa enemmän ja ettei mitään pikaistuksissa tehtyjä ratkaisuja tehtäisi. Olihan tässä kyseessä kuitenkin sellainen satojen tuhansien ihmisten yksityisomaisuuteen kajoaminen, mitä Suomessa ei oltu tehty oikeastaan koskaan ennen. Niin että hallituksen kannattaisi panna jäitä hattuun, perstupakit palamaan ja miettiä, että tuliko ehkä oltua hieman liian innokkaita.

Sinänsä järkevä ja maltillinen ehdotus sai hallituksessa aikaan sen mitä arvattiinkin eli armottoman ideologisen itkupotkuraivarin. Sisäministeri Honkasalo ilmoitti, että mikäli minimissään 90 % aseista ei oltu luovutettu juhannukseen mennessä, järjestyspoliisien lomia lykättäisiin, kolme neljäsosaa partioista laitettaisiin ratsaamaan aseitten omistajien koteja sekä takavarikoimaan aseita ja hälytystehtäviä hoidettaisiin vain yhden neljäsosan luurankomiehityksellä. Lisäksi oikeus- ja maahanmuuttoministeri Eva Biaudet ilmoitti antaneensa oikeusviranomaisille muistutuksen ja  ohjeistuksen, että maksimirangaistus ampuma-aserikoksesta on kaksi vuotta ehdotonta ja tuomioissa tulee tässä tapauksessa käyttää nimenomaan rangaistusasteikon yläpäätä. Sillä tässähän ei ollut enää kyseessä mikään järjestyksenvalvonta vaan punavihreän hallituksen ideologinen arvovalta ja kasvojen säilyttäminen.

Määrättyjen käskyjen perusteella ajoivat nyt etsintä- ja takavarikointitehtävässään myös vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök vaikka he tuumivat, että ehkä heillä saattaisi olla tähdellisempääkin tekemistä. Heidän mielialaansa oli laskenut vielä enemmän se tieto, että määräykset tultaisiin toteuttamaan kirjaimellisesti ja sen myötä tähdellinen toiminta muuttui toissijaiseksi. Sen sai Radanvarsikaupungissakin aikaan sisäministeriön antama määräys, jossa tarkennettiin poliisiviranomaisten pätevyysvaatimuksia. Mikä tahtoi sanoa suomen kielellä sitä, että kaupungin poliisipäällikön pätevyydeksi vaadittiin ainoastaan oikeustieteiden maisterin pätevyys nimenomaan siviilipuolelta. Ilman poliisikoulutusta ja -kokemusta joka sisäministerin mukaan haittaisi työn objektiivista ja puolueetonta suorittamista.

Määräys astui voimaan välittömästi. Kaupungin vanha poliisipäällikkö oli pitkän linjan poliisimies joka oli toukokuussa joutunut alentumaan avustavan poliisipäällikön virkaan ja hänen tilalleen valittiin nopeutetussa järjestyksessä oikeustieteitten maisteri Eilanillukka Vätkytän-Läkittäinen, ikä 32 vuotta, joka oli toiminut aikaisemmin Suomen Pakolaisapu ry:n lakimiehenä. Vätkytän-Läkittäinen oli tehnyt harvinaisen selväksi, että prioriteettina on aseitten etsiminen eikä mikään muu. Erityisesti rivipoliiseja vitutti se, että kyseinen naikkonen oli antanut määräyksensä mittatilauksena tehty poliisiunivormu yllään vaikkei hän ollut nähnyt poliisin työtä kuin korkeintaan tv-sarjoissa.

Ensimmäiset etsintä- ja takavarikointipäivät olivat menneet juuri niin kuin poliisit olivat arvanneetkin. Etsien, mutta ei löytäen. Totta kai aseet olivat jo kadonneet. Moni aseen omistaja vastasi, että no, nehän pöllittiin hiljattain, mutta eipä tuosta jaksanut lähteä ilmoittamaan, kun te olisitte kohta pöllineet ne kumminkin. Jotkut aukaisivat asekaappinsa oven ja totesivat hämmästyneenä että kas perkelettä, täähän onkin tyhjä. Meillä tais jäädä ulko-ovi auki kun käytiin viimeksi kaupalla. Meillä on tainnut käydä varkaita. Hyvin moni ilmoitti että siinähän kuskaatte sen asekaapin huutvittuun kun kerran sitä vaille olette. Sattui vaan toi avain hukkumaan. Yleensä pois kärrätty asekaappi oli sitten ollut pakattu täyteen harjaterästä, kulmarautoja tai sen semmoista. Olipa eräs humoristi muurannut kaappinsa sisuksen täyteen tiiliä.

Yhteistä näille ihmisille oli, että vaikka kukaan heistä ei aktiivisesti vastustanut tarkastusta, niin heistä aisti suunnattoman halveksunnan tehtäväänsä suorittavia poliiseja kohtaan. Eiväthän konstaapelit itse asiaan syyllisiä olleet, mutta tajusivat kyllä että järjestelmä oli ampunut Reinikaisen ja antanut tilalle miliisin. Miliisin, jonka oli pakko ratsata kaikki asunnot, joista ei suostuttu luovuttamaan aseita vapaaehtoisesti. Jokainen ratsia kesti vähintään tunnin. Minimissään. Miesten oli pakko tehdä huolellista työtä, sillä he tiesivät, että muuten heidät piru nokkii. Poliisipäällikkö Vätkytän-Läkittäinen oli lukenut kaikille poliiseille sisäministeri Honkasalon vain virkakoneiston sisäiseen käyttöön tarkoitetun salaisen ohjekirjeen jossa hän ilmoitti selkeästi että ellei aseita löydy, niin se aiheuttaa epäilyksen siitä, että poliisit ovat kätkijöitten kanssa samassa juonessa. Mikä taas vaarantaa kyseisten poliisien uralla etenemisen ja jopa sen jatkumisen yleensäkään.

Niinpä he jatkoivat sitä, mitä syvästi inhosivat eli häiritsivät tavallisten lainkuuliaisten ihmisten kotirauhaa. Ihmisten, joista hyvin monet he tunsivat henkilökohtaisesti. Ja nyt oli tullut ilmoitus, että urakka vain suurenisi. Sillä ympäri Suomea poliisille oli alkanut tulla vihjesähköposteja laittomista aseista. Aseista, joihin ei ollut lupaa alunperinkään. Vihjeet oli lähetetty Tor-verkon kautta, lähettäjäksi oltiin mainittu ”Huolestuneiden Lainkuuliaisten Kansalaisten Yhteenliittymä” ja ennen kaikkea nämä vihjeviestit tuli ottaa vakavasti, sillä niissä oli aina liitteenä valokuva tai valokuvia ihmisistä, joilla oli käsissään selkeästi aseeksi tulkittava esine. Viesteissä oltiin vielä aina todettu pahoitellen, että vihjeviesti on lähetetty Tor-verkon kautta, sillä lähettäjä pelkää ilmiantamansa, selkeästi epätasapainoisen henkilön kostoa. Viestejä oli tullut poliisille kautta Suomen, Radanvarsikaupungissakin niitten määrä oli tähän mennessä jo useita kymmeniä.

Ja näitä viestejä vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök olivat nyt tarkastamassa. Kuvatodisteet viesteissä olivat kiistattomat. Mutta se ihmetytti, että viesteissä mainituilla henkilöillä ei ollut minkäänlaista rikosrekisteriä ja muutenkin heidät oltiin tunnettu tasapainoisina ja pidettyinä ihmisiä. Oliko suomalainen asekuri sittenkin ollut näin totaalisen höllä? Tavallisten ihmistenkin keskuudessa. Viranomaisten siitä mitään tietämättä. Piileksikö suomalaisen rauhallisen ihmisen julkisivun alla jotain synkkää ja pelottavaa? Pianhan se saataisiin selville ja poliisiauto saapui Ärvähtälän lähiöön.

Ensimmäisenä listalla oli vaimonsa kanssa vanhassa, mutta remontoidussa ja laajennetussa rintamamiestalossa asustava Tuomas Högkö. Iältään 52-vuotias, ammatiltaan leipuri, kahden jo täysi ikäisen tyttären isä. Harrastanut kitaransoittoa ja amerikkalaisia moottoripyöriä. Ei aselupia, ei tietoa aseharrastuksesta. Mutta poliisille lähetetyssä kuvaliitteessä hän oli talonsa rappusilla ja esitteli käsissään olevaa selvästi AR15-kivääriksi tunnistettavaa asetta tuntemattomalle hupparipäiselle miehelle, joka oli kuvassa selin kuvaajan päin.

Poliisiauto saapui Högkön pihalle ja mies olikin jo siellä leikkaamassa ruohoa. Hän pysäytti ruohonleikkurin ja asteli poliisien luokse kysyen, mitä asia koskee.

- Nyt on Tuomas kuulkaa niin, että meillä on syytä epäillä sinulla olevan hallussasi laittoman automaattiaseen.

Högkön ilme muuttui hetkessä juuri sellaiseksi kuin muuttuisi kansalaisella joka luuli pihalleen saapuneen Reinikaisen mutta huomanneen hänen päässään olevan SS:n koppalakin. Saattoi sanoa, että tunnelma oli kerrasta pilalla. Hän raapi hieman sänkistä poskeaan ja kysyi:

- Jaa kukas teille semmosta on väittänyt?

- Sitä me emme voi kertoa. Mutta jos sinulla on sellainen ase täällä, niin luovutatko sen meille välittömästi? Silloin selviät suhteellisen lievillä sakoilla. Niin kuin tiedät, niin nykyisen aselain aikana näissä hommissa ei vankilan kynnys ole kovin korkealla. Jos et luovuta meille asetta vapaaehtoisesti, niin meidän on pakko tarkastaa talo ja tilukset.

- Uhkailette vielä, perkeleet. No menkää ja tönkikää sitten. Yksikään ovi ei ole lukossa. Ellei minua ole suoriltaan pidätetty, niin ehkäpä saan jatkaa ruohonleikkuuta. Tulkaa kysymään jos on jotain kysyttävää.

Högkö käveli takaisin ruohonleikkurille, nykäisi sen käyntiin ja jatkoi pihahommiaan. Poliisit totesivat, että loppujen lopuksi mies otti asian yllättävän tyynesti. Tontilla oli siis talo, perinteinen rintamamiestalo johon oltiin joskus 1980-luvulla tehty lisävinkkeli. Lisäksi tontilla oli ulkorakennus jossa oli varastotilaa, liiteri ja pihasauna. Aluksi poliisit kiersivät tontin ympäri ja katsoivat oliko maassa tuoreita kaivuujälkiä. Niitä ei löytynyt, jolloin seuraava looginen kohde oli piharakennuksen ylisillä jonne poliisit kiipesivät koluamaan taskulamppujensa kanssa. Pölyisen ja sahanpuruisen puolituntisen jälkeen miehet totesivat että ei täällä mitään ole ja tarkastelivat piharakennusta muuten.

Piharakennuksen saunassa he huomasivat, että saunan padan kansi oltiin vedetty kiinni tukevalla kettingillä ja munalukolla. He marssivat pihalla puuhailevan Högkön luo ja kysyivät:

- Tota noin, viitsisitkös avata tuon saunan patasi kannen?

- No en viitti niin.

- Se on kuule kylläkin jo virkavallan vastustamista.

- Eikä oo, vaan sitä, että avain on hukassa. Mutta kai teillä jonkunlaiset jyrsimet siellä partioautossanne on?

Olihan heillä. Mutta kettinki oli niin tukevaa, että jo silmämitalla he näkivät, että ei heidän pihtinsä siihen purisi. Näinollen Väylämö läksi hakemaan asemalta rälläkkää ja Höök jäi kytille, ettei Högkö pääsisi tekemään mitään muuripadalle. Puoli tuntia siihenkin tuhraantui. Lopulta Väylämö palasi, veti rälläkällä kettingin poikki, aukaisi muuripadan kannen… 

…ja otti käteensä siellä kelluvan kumiankan.


- Miksi ihmeessä sinä et kertonut, mitä siellä oli? Olisit säästänyt meidät paljolta vaivalta.

- Ettehän kysyneet. Eikä muuripadat, kettingit, munalukot ja kumiankat kuulu aselain piiriin. Ja käsittääkseni mulla on vielä oikeus panna kumiankka kotiarestiin, jos se on käyttäytynyt huonosti. Vai onko eläinsuojelulakiakin hiljattain laajennettu?

Poliiseille ei tarvinnut vääntää rautalangasta sitä, että heihin kohdistetaan preussilaista vittuilua, mutta toisaalta ei tässä ollut tapahtunut myöskään mitään varsinaisesti laitonta. Niinpä he siirtyvät Högkön talon sisälle jatkaen etsintää. Seuraava tunti meni alakerrassa laatikoita ja kaappeja availlessa, sänkyjä pöyhiessä, seiniä koputellessa mahdollisia salalokeroita etsien sekä tietysti alati kasvavassa vitutuksessa. Lopulta he siirtyivät rakennuksen vintille. Siellä tietyn tönkimisen jälkeen Höök pani merkille että eräs välikattolaudoista oli naulaton, vaikka siinä oli selvät naulanreiät. Hän nosti laudan irralleen. Ja sieltähän se sitten löytyi. Käärittynä läpinäkyvään muoviin. Sen verran hyvin poliisit aseet tunsivat, että kyseessä oli jo nopeasti katsottuna AR-15 tai ehkä jopa sen sarjatuliversio.

- Tää ei nyt tiedä kyllä hyvää tuolle Högkölle. Jos tuo on vielä sarjatuliversio, niin ei taida vuosi koppia riittää. Olis nyt helvetissä antanu ton meille, niin olis selvinny sakoilla.

Höök nosti aseen piilostaan ja…

- Hei hetkonen, mutta täähän…

Hän otti veitsen, irrotti suojamuovin ja totesi:

- Täähän on saatana airsoft-ase. Sillä on ollut tää siinä kuvassa.

Poliisit marssivat pihalle Högkön luo ja ihmettelivät:

- Miksi et kertonut tästä samantien?

- Mulla kun oli vähän epäselvää tuon aselain uusien tulkintojen kanssa että mikä sitä olikaan laillista ja mikä ei. Sen voin vielä kertoa, että mulla on vielä vesipistooli piilossa tuolla pihasaunan pesässä. Takavarikoittekos te tämän lelupyssynkin minulta?

- Eihän se ole laiton ase. Emme vaan olleet kuulleet airsoft-harrastuksestanne. Mistä te tuon muuten hankitte?

- Ja vittuakos se teille kuuluu? Jos te ette meinaa enää pöyhiä tonttia enempää, niin mitäs jos häipyisitte?

Poliisit totesivat että mitäs jos ja häipyivät. Seuraava epäilty oli vielä epäuskottavampi. Tämä henkilö ei varmaankaan ajellut Harley-Davidsonilla niin kuin Högkö. Mutta niin vain hänetkin oltiin mainittu vihjeviestissä ja liitekuvassa hänellä oli kädessään selvästi järeä pistooli, jota hän piti kädessään keittiön pöydässä. Kuva oli otettu jostain pusikosta ja siinä vielä näkyi kuinka henkilö oli juuri työntämässä puhdistusrassia pistoolin piippuun.

Kyseinen henkilö, tai tällä hetkellä siis teknisesti ottaen epäilty oli Tilta Helvattula, ikää 82 vuotta, iästään huolimatta vielä hyvin pirteä ja aktiivinen eläkeläinen, leski, neljä lasta, seitsemän lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta. Ja siis myös epäilty laittoman aseen hallussapitäjä. Poliisit alkoivat tuntea olevansa kuin jossain David Lynchin Twin Peaks-sarjassa jota oltiin vielä terästetty sopivilla sienillä. Mutta ei auttanut. Käsky ei jättänyt tulkinnanvaraa. Helvattula asui mukavassa rivitalokaksiossa, noin puolen kilometrin päässä Högköiltä. Poliisit ajoivat rivitalolle ja soittivat ovikelloa. Tilta Helvattula tuli ovelle, aukaisi ja katoi poliiseja yllättyneen näköisenä:

- Jaa, tämäpä yllätys. Mitäs te nuoret ja komeat konstaapelit vanhalta mummolta haette? Onko tää joku poliisien varainkeräys? Tokihan minä muutaman lantin…

- Tuota noin rouva… nyt kun on niin, että teitä epäillään laittoman aseen hallussapidosta… niin että jos teillä on sellainen, niin olisitteko niin ystävällinen ja luovuttaisitte sen meille?

Tilta kallisti päätään ja hymyili oikein sydämellisesti:

- Jaa että pyssyjä ihan? Onkohan teillä pojilla nyt ihan oikea osoite?

- Kuulkaa kun meillä on vähän tuota näyttöäkin, niin että mikäli teillä sellainen ase on, niin jos luovuttaisitte sen? Se olisi niin kovasti helpompaa.

- Minulla ei kuulkaa ole niin laitonta kuin laillista asetta, joten en voi semmosia teille luovuttaa. Vai lasketaanko tuo minun keittiöveitseni ja taikinakaulin sellaisiksi?

- Meidän on kuulkaa siinä tapauksessa pakko tarkastaa teidän asuntonne.

- Herrat aseistetut punakaartilaiset tekevät mitä heitä huvittaa. Milläs minä vanha hauras nainen sen estän?

- Niin tota me olemme kylläkin poliisikonstaapeleja emmekä mitään…

- Mies on sitä mitä mies tekee ja viimeksi kun tämmösiä hommia on tässä maassa tehty niin sen tekivät punakaartilaiset. Niin että herrat punakaartilaiset alkavat ratsaamaan vaan. Pärjäätte varmaan ilman minunkin apua.

Miehet alkoivat jälleen sen työnsä minkä he oikein mielellään olisivat jättäneet tekemättä ja Tiltan takapihalla tärppäsikin sitten melkein heti. Väylämö erotti tuoreet kaivuujäljet joita oltiin yritetty naamioida, kävi lapion ja alkoi töihin. Työtä olikin paljon, sillä Väylämö ehti kaivaa jo puolen metrin syvyyteen, kun lapio kolahti johonkin metalliseen. Lopulta kuopan pohjalta löytyi metallinen lukitsematon laatikko.

- Ei tuo vanha nainen taida kyllä ihan niin hauras olla kun sanoi, kun on tään noinkin syvälle saanut jemmattua. Johan tässä tuli hiki aikamiehellekin.

Tämän sanottuaan Väylämö aukaisi laatikon…

… ja otti esille muoviin käärityn Raamatun. Helvetinmoinen vaiva ihan turhan takia. Miehet marssivat sisälle ja kysyivät:

- Kuulkaas rouva, mitäs tää on?

- Se on kuulkaa laatikko. Se on rautaa. Sitä käytetään erilaisten tavaroitten säilyttämiseen. Ja sitten siellä on Raamattu. Käsittääkseni omalle pihalleen saa haudata mitä lystää kunhan ne ei ole miinoja tai ruumiita. Herrat punakaartilaiset muuten voivat pitää tuon Raamatun. Siellä on tiettyjä viisauksia, mitä teidän olisi hyvä pohdiskella. Niin kuin vaikka se, että älä varasta. Äläkä himoitse lähimmäisesi omaisuutta. Sitä te nimittäin tällä hetkellä teette, vaikka ehkä jonkun teitä ylemmän nimissä. Ja siellä lukee myös älä tee huorin. Tekin varmaan hoksaatte, että huorata voi muutenkin kuin pelkällä jalkovälillään.


- Meidän täytyy rouva jatkaa tätä tarkastusta.

- Herrat punakaartilaiset jatkavat vaan. Valitettavasti en nyt keittele teille kahvia.

Siinä sitten kuluikin tunti kun miehet kävivät läpi kaksiota ja yrittivät kovasti olla sotkematta paikkoja. Lopulta Höök huomasi, että yksi sohvatyynyistä oli painavampi kuin muut. Sieltähän se pistooli sitten löytyi. Muoviin käärittynä. Mukana oli se piippurassi, joka Tiltalla oli…

… hetkonen… eihän tuo mikään piippurassi ole. Tuohan on pulloharja. Mitäs helvettiä tää taas…

Höök aukaisi muovin ja huomasi pitelevänsä kädessään replikamallia Colt M1911-pistoolista. Tästähän näytti tulevan tapa.

- Kuulkaas rouva. Miksi te ette kertoneet meille tästä replika-aseesta?

- Te kysyitte vain tuliaseista.

- Mutta miksi te olette piilottaneet tämän? Kun se kerran on laillinen?

- Miksi en olisi? Onko se laitonta?

Poistuessaan Tiltan luota poliisit alkoivat hahmottaa oikein hyvin, että mistä tässä kuviossa on kyse. Nehän perkeleet tiesivät odottaa heitä ja veivät koko hemmetin poliisilaitosta samalla kuin litran mittaa. Ja he alkoivat samalla tajuta myös kansalaisten vittuuntumisen määrän. Tässähän olivat jo mukana myös virallisesti aseettomat kansalaiset. He olivat jo varmoja, että vesiperää tulee jokaisesta vihjeviestistä ja ilmoittivat siitä asemalle, josta vastattiin tylysti:

- Kyllä noita samoja havaintoja on muillakin partioilla. Mutta kunnioitettu poliisipäällikkömme on ilmoittanut, että jokainen havainto tarkastetaan. Ja tuloksia on tultava. Vaikka tässä haamupyssyjen perässä juostaankin.

Seuraava, ja poliisien mielestä onneksi sentään päivän viimeinen tarkistuskohde oli entinen Radavarsikaupungin kirkkoherra Aatos Blönnblom joka oli eläkkeelle jäätyään alkanut puhua hyvin voimakkaasti monikultturistiseen uskoon kääntynyttä evankelis-luterilaista kirkkoa vastaan. Olipa hän jopa julkisesti eronnut kirkosta. Mutta hän ei ollut koskaan kirjoituksissaan kehottanut ihmisiä minkäänlaiseen väkivaltaan. Siksi Väylämöä ja Höökiä oli syvästi ihmetyttänyt se ilmiantoviestin mukana ollut liitekuva, myös jostain pusikosta kauko-objektiivilla otettu, jossa hän istui keittiössään ja hänen pöydällään oli aivan selkeästi Suomi-konepistooli. Pöydässä istui myös toinen mies, selin kameraan ja näytti siltä, että hän saattoi olla se sama hupparimies, joka oli myös kuvassa Högkön kanssa.

Konstaapelit kaartoivat eläkkeellä olevan kirkkoherran pihaan ja kas vain, hän näyttikin olevan rappusillaan polttelemassa komeaa käyrävartista piippuaan. Konstaapelit olivat jo melko varmoja tämänkin kupletin juonesta mutta kysyivät asiansa esitettyään kuitenkin että jos kirkkoherralla on joko airsoft-, replika- tai deaktivoituja aseita niin riittää kun hän näyttää ne heille ja he häipyvät. Kirkkoherra Blönnblom totesi että johan toki ja toi näytille replikan saksalaisesta Parabellum-pistoolista samalla oikein vittumaisesti hymyillen. Kun kerran replikan merkki ja malli ei myöskään täsmännyt, oli miehillä taas edessään parin tunnin etsimissessio, joka päättyi lopulta Suomi-konepistoolin löytymiseen. Se ei ollut replika. Ei se ollut airsoft-ase. Eikä myöskään dekottu pyssy. Olipahan vain kirkkoherran tekemä, veistämä, sorvaama ja maalaama ehkä hienoin puupyssy mitä konstaapelit olivat koskaan nähneet. Parin metrin päästä se meni jo aivan täydestä. Kirkkoherra totesi:

- En tainnut pojat muistaa sanoa, että minä olen noitten saarnamiehen hommien lisäksi harrastanut jo pienestä pojasta alkaen puutöitä. Minusta on tullut niissä aika hyvä.

Väylämö vastasi:

- Kieltämättä. Myöntää täytyy. Mutta tämä toistuu liian useasti. Tämä on jo jonkun sortin viranomaisen vastustamista.

Blönnblom katsoi Väylämöä kiinnostuneena:

- Ai jaa? Toistuu? Mikä toistuu? Onkos tämmöstä sattunut muuallakin? Minä kun ajattelin että tämä oli vaan tämmönen onneton sattuma.

Sen jälkeen hän sytytti juuri latailemansa piipun, otti nautinnolliset sauhut ja aloitti hiljaisen yksinpuhelun. Konstaapelit olisivat voineet poistua, mutta joku piti heitä paikallaan. Ehkä entisen kirkkoherran voimakas karisma. Sellainen, jota ei nykykirkon edustajissa ollut.


- Mutta se on pojat sillai, että teillä on nyt joka tapauksessa tällä kertaa liian kyinen pelto kynnettävänä. Minähän olen tietysti vain pahainen kirkosta eronnut evp. kirkkoherra mutta minä osaan seurata aikaani, minulla on tiettyjä yhteyksiä ja ennen kaikkea osaan laskea. Teillä on koko maassa hukassa, no, eikö lie liki miljoona asetta. Ja hukassa ne pysyvätkin. Ne on jo kätketty. Mutta tämä sosialismin nimeen vannova feministifasistinen hallitus jolta te käskynne saatte ei anna periksi, koska nyt on polkaistu sen ideologisille varpaille. Te jahtaatte niitä aseita niin pitkään kun tämä hallitus on vallassa. Jolloin teidän pääasiallinen tehtävänne muuttuu järjestyksen turvaajista virallisiksi kotirauhan rikkojiksi.

- Eikä tämä riitä. Sen lisäksi, että te joudutte etsimään aseita joista tulette löytämään murto-osan puolikkaan neljänneksen ja nekin lähinnä vahingossa te joudutte vahtimaan jatkuvasti myös niitten oletettavaa käyttöä. Te joudutte kyttäämään metsästämistä. Kas kun sekin on kielletty. Te joudutte kiertelemään soramonttuja ja mäensyrjiä etsimässä sitä, jos joku sattuisi olemaan siellä ampumassa. Ennen kaikkea ne ihmiset, joita te kyttäätte ovat niitä ihmisiä jotka vielä hetki sitten olivat täysin lainkuuliaisia kansalaisia. Jotka tästä eteenpäin nakkaavat paskat laille ja järjestysvallalle. Ja  sattumoisin olen myös kuullut, ja aika luotettavasta lähteestä että tämä hallitus suunnittelee jonkunlaista lakimuutosta. Sellaista lakimuutosta jolla kaikki aseensa hävittäneet laitetaan rikosoikeudelliseen vastuuseen ja suunnitteilla on jopa ehdottomia vankeustuomioita. Nyt puhutaan sadoista tuhansista ihmisistä. Missä ne tuomitaan? Käräjäoikeudet menevät vuosiksi totaaliseen tukkoon. Ja minne ne laitetaan lusimaan? Perustetaanko uusia Hennaloita ja Tammisaaria?

Jälleen uusien sauhujen jälkeen Blönnblom osoitti konstaapeleita piipullaan ja totesi vielä:

- Katsokaas, hyvät herrat. Suomen kaltainen yhteiskunta on rakennettu toimimaan nimenomaan sen varaan, että äärimmäisen suuri valtaosa kansalaisista noudattaa lakia tinkimättä. Ja tähän asti se on tehnytkin niin. Siksi, että se on nähnyt tilanteen oikeudenmukaisena. Silloin kansa on tavallaan valtiovallan vapaaehtoisena panttivankina. Nyt tilanne on muuttunut ja valtiovalta sekä asettaa rikollisen asemaan että rankaisee satoja tuhansia kansalaisia rikoksesta, jota se ei ole tehnyt. Silloin muutkin ymmärtävät, että kun tämän kaltainen päätös on ensimmäisen kerran tehty, niin seuraava on helpompi. Ensimmäinen kertahan se naidessakin on hankalin. Se seuraava, mitä tämä minihame päällä kulkeva natsihallitus haluaa poistaa on sananvapaus. Kun se on päässyt jo kertaalleen pakkokeinojen makuun, niin sillä ei ole asian suhteen mitään moraalista ongelmaa.

- Mutta jo tässä vaiheessa systeemi kusee. Hallituksenne ei sitä tajua, mutta te tajuatte. Suomessa ei ole sellaista väkivaltakoneistoa joka pystyisi väkisin alistamaan satojatuhansia ihmisiä, mikäli ne eivät siihen itse suostu. Ja nyt ne eivät enää suostu. Tosiasiassa olemme tilanteessa, jossa valtakoneisto on itse kansalaisten panttivankina. Se voi tietysti kuvitella tekevänsä liikekannallepanon ja laittamaan armeijan  asialle. Ainoa suunta mihin se armeija suuntaisi olisi Helsinki. Te tiedätte sen. Siksi teidän kannattaa miettiä, mille puolelle asetutte. Neuvostoliitto pysyi niinkin pitkään kasassa diktatuurin ja nimenomaan väkivaltakoneiston avulla. Nykyhallituksella ei ole valtaa muuttaa perustuslakia. Eikä voimaa ottaa valtaa pysyvästi itselleen väkisin. Neljän vuoden kuluttua pidetään uudet vaalit. Miettikää, mitä teistä siinä vaiheessa ajatellaan.

Vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök poistuivat eläkkeellä olevan kirkkoherran luota hämmentynein mielin. Illalla kotonaan kumpikin kaivaisi tietokoneeltaan työvoimahallinnon sivustosta kohdan ”avoimet työpaikat”.

Myöhemmin samana iltana muuan mies ajoi autollaan kohti Helvattulan Tiltan asuntoa. Hän saapui sinne kutsuttuna vieraana. Hänen nimensä oli Teuvo Täpp, hän oli 42-vuotias kirvesmies ja puuseppä. Hän oli se mystinen hupparimies joka oli ollut mukana poliisille lähetetyissä valokuvissa. Hän oli myös se mies, joka oli lähettänyt tiedostot poliisille. Yhdessä hyvin monen suomalaisen kanssa. Hän soitti ovikelloa, Tilta avasi hymyillen oven ja pyysi Teuvoa peremmälle. Pöydässä oli muitakin. Tuomas Högkö ja Aatos Blönnblom. Lisäksi siellä oli heidän yhteinen tuttavansa Erkki Eskonerkki, joka puolestaan oli ottanut ne kyseiset valokuvat ja haudannut myös poliisien löytämän Raamatun Tiltan takapihalle. Teuvolla itsellään ei ollut minkäänlaisia aseita, mutta hänen kesämökillään olivat tällä hetkellä hyvin kätkettyinä niin Erkin kuin kuuden muunkin miehen aseet.

Teuvo kaivoi taskustaan vanhan Astran 6,35-millisen pistoolin ja luovutti sen takaisin kirkkoherra Blönnblomille, joka oli antanut sen hänelle säilytettäväksi odotettavissa olevan ratsian ajaksi. Kirkkoherra kiitti ja totesi, että hengenmieskin tarvitsee joskus maallista turvaa. Sitä oli itse asiassa tulossa lähiaikoina enemmänkin, sillä Teuvon tuntema venäläinen liikemies Jevgeni Peliverkkarinov saapuisi lähiaikoina paikalle käymään Ärvähtälän kaupunginosan ihmisten kanssa neuvotteluja konkreettisista kauppapoliittisista kysymyksistä.

Tilta kaatoi kaikille kahvia ja kehotti ottamaan juuri leipomaansa vehnästä. Pyyntöä noudatettiin oikein mielellään. Kaikki pöydässä olijat totesivat, että sääliksihän noita kelpo poliiseja käy. Eiväthän ne mitään SS-gefreitereitä olleet. Mutta samalla he totesivat, että niin hallinto- kuin virkavaltaa vastaan tulee toimia. Toimillaan se oli menettänyt kaiken legitimiteettinsä. Ensiksi se luopui kansallisesta itsemääräämisoikeudesta vapaaehtoisesti. Sitten se muutti Suomen, niin kuin monessa muussakin maassa oltiin tehty ideologisen etnisen väestörakenteen muutoskokeilun koe-eläinpuistoksi. Ja nyt se oli päättänyt riisua kansalaiset aseista etteivät he  pystyisi puolustamaan itseään ja läheisiään.

Kun se vallan makuun oli päässyt, ei se suostuisi lopettamaan. Siksi vastarinta oli välttämätöntä. Ja koska sitä ei vielä haluttu tehdä asein, niin vaihtoehtona oli virkakoneiston täysi jumiuttaminen. Tämä oli vasta alkua. Jo tällä hetkellä verohallinnossa ihmeteltiin sitä, että ihmiset olivat alkaneet maksaa sille kuuluvia maksuja euron suoritus kerrallaan, ilman viitenumeroa, laskun tiedot kohdassa ”lisätietoja”. Järjestelmä oli tuukkiintumassa. Vihjesähköpostiin tuli jatkuvasti uusia niin ase-epäilyjä kuin epäilyjä kiihotuksesta kansanryhmä vastaan. Aina useammassa viestissä oli hyytävä tarina, mutta valokuvatodisteena olikin vain kuva kumiankasta. Mutta joka ainoa viesti piti lukea.

Tilta kaatoi uudet kupilliset ja vieraat santsasivat vehnästä ahneesti. Kuinka hyvältä se maistuikaan. Sen maku toi mieleen toiset, selkeämmät ja turvallisemmat ajat. Tiltan asunnossa kello raksutti mennyttä, parempaa aikaa.

50 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistava! Saisiko tähän jatkoa?

Anonyymi kirjoitti...

Onpas sulla Ykä mleko ruusuinen kuva poliiseista.
Mun kokemukseni ja tietoni perusteella poliisit nauttivat suuresti päästessään kiusaamaan ihmisiä ja tunkeutumaan ihmisten koteihin joten kuvatun kaltainen tilanne saisi tavallisen poliisimiehen lähinnä laukeamaan housuihinsa.
Poliisi ei ole ikinä muuta ollutkaan kuin alistamisen ja kyykyttämisen käsikassara. Toki jokunen harva poliisi on menneinä vuosian voinut houria jotain muuta. Tosin silloin kyseessä on ollut joko saapastyhmä poliisi tai tietoinen valehtelu.

Reinikainen on kansansatu eli yhtä todellinen kuin joulupukki. Poliisille ei myöskään tuota minkäänlaisia omantunnon tuskia kiduttaa epäiltyjä ja sivullisia. Ei tuota nyt eikä tulevaisuudessakaan. Poliisiksi ryhtyvillä ei ole omaatuntoa selkärankaa eikä ihmisyyttä. Omaatuntoa tai henkistä selkärankaa ei ole ikinä ollutkaan ja ihmisyydestään ne luopuvat vapaaehtoisesti.

Mieleeni tulisi laittaa porakone piiloon jonka poliisit sitten löytäisivät sen viereen lappu "että mitäpäs jos poraisitte päähänne reiän josta kusi pääsee valumaan ulos".

Ja mitä tulee maturikollisuuteen niin miksiköhän se saa kukoistaa. Poliisi suojelee sitä saaden itse oman osuutensa omaisuus rikosten voitoista. Ja väkivalta et raiskaus rikoksista poliisi joko ei välitä tai sitten on mukana tai saa muuten nautintoa asiasta.

Saattoi kuulostaa ehkä hiukan kärkevältä mutta tähän olen kasvanut ja näin asian näen. Todisteita päinvastaisen puolesta ei ole tähän ikään mennessä tullut.
T Labrotta

WhiteHunter kirjoitti...

Tuo kuvaamasi skenaario voi tulla vastaan seuraavien vaalien jälkeen. Tämä tarina on hyvä laittaa silloin uusintana. Pelko on, että ihmiset lakkaavat uskomasta demokratiaan. Jos Englannin äänestyksen tulos kumotaan ja englanti pysyy EU:ssa niin on piru merrassaan. Nythän järjestetään itävallassa uusinta pressan vaaleista. Sielläkin kansa on kahtia jakautunut ja toinen ehdokas on jo väläyttänyt mahdollista eroa EU:sta. Toinen ehdokas on vihreä, joten sen ajatukset voi vain arvata.

Joskus tuntuu, että kun ihminen saa valtaa niin hänen ajatuksensa sumenevat. Tolkun ihmisistä, joista on tullut politikko ovat muuttuneet ihan ylimielisiksi. Ovat voimansa tunnossa kuin jotkin ihmemiehet sarjakuvissa. Tuo, että kun tehdään ensin yksi tuollainen päätös, kuten aseiden kerääminen, niin sen jälkeen on helppo tehdä myös muita vastaavia päätöksiä kuten poistaa sananvapaus.

Tuntuu, että olemme luisumassa kovaa vauhtia kohti diktatuuria, jossa hallitsijat ovat EUn virkamiehiä. Kasvottomia ja vailla vastuuta. Nythän suomen lakia muutetaan niin että suomalaiset poliisit voivat osallistua ulkomailla operaatioihin aseistettuna. Lähinnä karhukopla. Mutta, se tarkoittaa myös sitä että Suomeen voi tulla ulkolaisia aseistettuja poliiseja tekemään joukkojen hallintaa, eli lopettamaan mielenilmaukset väkivaltaisesti. Tekemään hallitukselle tekoja, joita suomalainen poliisi ei suostu tekemään. Näin myös saadaan helposti katoamaan hallitukselle hankalia ihmisiä.

Ei nyt kovin ruusuiselta tulevaisuus vaikuta.

Konitohtori kirjoitti...

Yrjö! Sun pitää julkaista nää parhaimmat kirjoitukset kokoelmakirjana. Nimeksi voi lätkäistä vaikka tarinoita radanvarsikaupungista. Niin rautaista settiä sulta syntyy. Esim. Juppohullun päiväkirja lähti samalla lailla nettikirjoittelulla liikkeelle, kunnes myöhemmin teksti painettiin kansien väliin.

Ymmärrän toki, että kustantajat ovat haluttomia julkaisemaan moista vihakirjoittelua. Kokeilisinkin joukkorahoitusta painokustannusten kattamiseksi. Siinä samalla saa hieman osviitta olisiko kirjalla kysyntää. Laajan blogiverkoston avulla saat varmasti levitettyä tietoa rahoituksen keräyksestä. Mikäeli tavoitetta ei saavuteta, no hard feelings ja rahat palautuu rahoittajille. Itse ainakin ole valmis osallistumaan.

Kirjoitat hyvällä Suomella omaperäistä tekstiä, joka kaiken lisäksi tulkitsee tällä hetkellä ihmisten mielialoja täydellisesti. Lähin vastine sinulle huumori puolella on lienee Veikko Huovinen. Mutta muuten vastaavaa kirjoittajaa ei Suomesta tällä hetkellä löydy. Joten markkinat kyllä ovat olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys,

Olen jo katsonut omille aseilleni visun säilytyspaikan siltä varalta, että meno tulee jatkumaan samaa polkua. Siellä odottaa nimenomaan yksityisaseiden kielto. Ja nyt ei oikein ole näköpiirissä muutostakaan. Olen myös kaikille sellaisille tutuille ja sukulaisille, jotka eivät ole heti foliohattua tyrkyttämässä, vinkannut tekemään samoin.

Erityismaininta Peliverkkarinov-nimestä, nauroin ääneen.

Vrka

Anonyymi kirjoitti...

Hei Ykä!

Kylmät väreet meni suonisssa jo pelkästä ajatuksesta, että nuo nimet löytyisivät seuraavasta hallituksestamme. Hyi saatana. Ei pidä maalata piruja seinälle.

Kiitos kuitenkin taas sujuvasta tarinasta, näitä on aina mukava lukea.

Terveisin Sepi

Unknown kirjoitti...

Meidän päättäjämme ovat kyllä sellaisia ajatusten Keravanjokia, täynnä hitaasti virtaavaa ruskeaa massaa, niiltä varmaan tuollainen luultavasti onnistuu. Poliisin riveihin ei luultavasti itsenäisimmät ajattelijat päädy, joten se paukkurautojen keräily voi aika nopsaan ja kivuttomasti käydä. Hommahan toimii kuin tämä myyttinen sammakonkeitto. Ensin kielletään lyhyiden aseiden kotisäilytys. Tämä voi monen 'järkevän' metsästäjän mielestä olla hyväkin asia. Mutta se on vain ensimmäinen askel. Lopputulema on, ettei tässä maassa saa omistaa edes suustaladattavaa mustaruutiasetta, koska niilläkin on toteutettu kansanmurhia.

Anonyymi kirjoitti...

Meksikossa on tiukat aselait ja hyvin pelittää:

https://goregrish.com/video/495/los-zetas-brutally-execute-4-women

Anonyymi kirjoitti...

Yhdyn edelliseen kirjoittajaan poliisien keskimääräisestä persoonallisuudesta ja älystä. En usko että heistä monikaan varsinaisesti on ensimmäisen kommentoijan tarkoittama mulkku tai kusipää, mutta hemmetin yksitotista porukkaa sinne on seulottu. Musta-valkoinen maailmankuva taitaa olla joku pääsykriteeri poliisikouluun. Samoin usko rangasitusten voimaan ihmisten tekoja ohjaavana pääasiallisena motivaattorina on minulle aina ollut mysteeri. Eikä ymmärrys riitä hahmottamaan mitä isolla yhteiskunnallisella tasolla tapahtuu, kun kunnon veronmaksajista tehdään väkisin rikollisia.

Simo

vieras kirjoitti...

Unkarissa on radan vierelle ja rautatieasemien ympärille muodostuneita asemakyliä joista sitten muodostui pikkukaupunkeja. Ainakin Budapestista 50-100 kilsan säteellä ja missä itse ehdin kulkean. Unkarissa eka rautatieosuus avattiin liikenteelle 1846 joten ei ne radan varrelle tehdyt talot olleet silloin mitään betonihirviöitä. Silloin tehtiin idyllisempiä taloja. Kohtalaisen paljon on pientaloja ja omakotitaloja pihoineen. Kommariaikana tehtiin tympeitä betonitaloja mutta yleensä omille alueilleen.

Tämä Janne Suuronen on huomannut että Somaliassa alkavat asiat sujua. Onko Ykä huomannut näitä:

http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210114-somalian-uusi-aamun-sarastus

http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218865-paan-magneettikuvausta-mogadishussa

Noin muuten, ei Afrikassa ole pelkkiä kamalia juttuja. Ainakin näillä pojilla on hyvä meininki päällä:

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/c3/0b/0e/c30b0ef20d83314c1330d45050690d0c.jpg

vieras kirjoitti...

Mitä Ykä veikkaa, lähteekö britit opintomatkoille Sveitsiin, Norjaan ja Islantiin katsomaan miten ne ovat järjestäneet kauppa- ja tullisopimukset sekä työlupakäytännöt? Olisi noilla varmasti jotain kerrottavaa briteille.

Huomasin että EU:n ja Euroopankin ulkopuolella on paikkoja joihin menevä tsuhna ei tarvitse viisumia. Niin se siitä höpötyksestä että Britanniasta olisi tulossa jokin Pohjois-Korea.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maista,_joihin_matkustaakseen_Suomen_kansalainen_ei_tarvitse_viisumia

Jos Ykä tietää jotain Skotlannista, niin mikä kumma niitä vaivasi kun siellä Brexitiä kannatti vain 38 prossaa? En ole kuullut että Skotlanti olisi saanut jotain tukipaketteja että sen kannattaisi sen takia pysyä EU:ssa. Onko se pikemminkin keskarin näyttöä englntilaisille, ei niinkään varsinaista EU:n kannattamista?

Sitä en tajua miksi Skotlanti eroaisi Brexitin vuoksi Yhdistyneestä kuningaskunnasta, ja sitten jos sen itsenäisyys tunnustetaan, niin saman tien hakisi EU-jäsenyyttä, jolloin menettäisi itsenäisyyden joka ei olisi ehtinyt edes olla pitkään voimassa?

https://en.wikipedia.org/wiki/Results_of_the_United_Kingdom_European_Union_membership_referendum,_2016

Anonyymi kirjoitti...

Ihan käsikirjoituksen mukaan mennään, yksityisaseiden vähentäminen on osa sisäministeriön terrorismintorjuntaohjelmaa...

http://www.intermin.fi/download/68657_Terrorismin_torjunnan_strategia_valiraportti_30062016.pdf?6632a939e2a3d388

- Ink Visitor

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Labrotalle, WhiteHunterille, Konitohtorille, Vrkalle, Sepille, Unknownille, Ano2:lle, Simolle, Vieraalle ja Ink Visitorille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitokset. Laitetaan idea korvan taakse hautumaan, jos tulis inspiraatio.

Labrotta & Simo: Minä olen menettänyt uskoni poliisiin organisaationa jo aikaa sitten, mutta minulla on myös erittäin hyviä kokemuksia rivipoliiseista. Reinikainen on tietenkin taruhahmo, mutta ihan tolkullisia rivipoliiseja löytyy. Vittumaisimmat löytyvät varmasti Helsingistä mutta se voi olla myös kääntäen verrannollista työn vittumaisuuteen.

Labrotta totesi:

” Ja mitä tulee maturikollisuuteen niin miksiköhän se saa kukoistaa. Poliisi suojelee sitä saaden itse oman osuutensa omaisuus rikosten voitoista. Ja väkivalta et raiskaus rikoksista poliisi joko ei välitä tai sitten on mukana tai saa muuten nautintoa asiasta.”

Tuo oli sen verran kova väite, että sulla varmasti on asiasta enemmänkin näyttöä kuin oma fiilis tai se, että kaverit kertoivat näin?

WhiteHunter: Itävallan vaalipolaamisesta on muuten Suomen mediassa kirjoitettu yllättävän vähän. Se, mitä kerrot vallan aiheuttamasta ajatusten sumenemisesta pitää varmasti paikkansa. Samoin kuin virkamiesdiktatuurista. Ja se on pelottavaa, sillä virkakoneiston johtotaso on täynnä täysin ajatuksettomia ja mielikuvituksettomia ihmisiä, jotka toteuttavat kaikki heille annetut määräykset mitään kyseenalaistamatta. Koska heillä ei ole edes kykyä kyseenalaistaa noita määräyksiä. Samanlaiset mitään kyseenalaistamattomat virkamiehet aikanaan kuskasivat ihmisiä härkävaunuihin ja siitä sitten lahdattavaksi. Aseistettujen ulkomaalaisten poliisien tai sotilaitten laskeminen Suomeen ei ole mitään muuta kuin maanpetturuutta.

Konitohtori: Lämmin kiitos kannustuksesta. Olen otettu. Ja Veikko Huovinen on lempikirjailijani. Ehdottamasi tapa vaan sisältää minulle liian suuria riskejä. Sitä myötä henkilöllisyys paljastuisi ja menettäisin työni. Joten jäisin tyhjän päälle. Meinaan, saattaisihan siinä käydä niinkin, että kirjaa myytäisiin 62 kpl ja minulle jäisi komeasti se kuuluisa tuulen huuhtoma perse.

Vrka & Unknown: Tässä asiassa täytyy niin metsästäjien, ampujien ja reserviampujien puhaltaa yhteen hiileen. Metsästäjien on turha kuvitella, että jos puoliautomaatit kielletään niin jäihän sentään haulikot ja pulttilukkoiset. Ne ovat sitten seuraavana listalla. Tuosta Peliverkkarinovista: tällaisen blogin yksi mukavia puolia on, että saa väännellä noita nimiä ihan omien kielioppien mukaan.

Sepi: Ajattelin tuota hallitusta pykätessäni laittaa kasaan oikean kauhugallerian. Mutta – piru vie – tuo saattaa olla seuraavien vaalien jälkeen todellisuutta.

Ano2: Voi helvetti, en paremmin sano. Olisivat edes ampuneet, niin ei olisi tarvinnut kitua. Vaan ei tainnut noilla jätkillä olla niitä kuuluisia laillisia aseita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vieras:

Viesti 1: Minullahan tämä Radanvarsikaupunki edustaa dystopiaa ja Pinnanmaa taas utopiaa. Radanvarret saavat tietysti aikaan asutuskeskuksia. Somaliassahan käytiin lomailemassa jo 2000-luvun alussa. Se olisi selvä peruste heivata lomailija huuthelvettiin Suomesta pysyvästi.

Viesti 2: Luulisin, että briteillä on osaamista tässä omastakin takaa. Kun loppujen lopuksi ETA takasi aikanaan kaikki asiaan liittyvät edut ilman haittoja. Skotlannin ratkaisua en osaa arvioida. Maa on maisemiltaan uskomattoman hieno ja se skotlanninenglanti (jota kai pidetään osittain jo omana kielenään) kuulostaa mukavalta, mutta en tunne maan asioita tarpeeksi osatakseni sen kummemmin kommentoida. Olet kyllä oikeassa siinä että on melko huvittavaa, että maa itsenäistyy sen vuoksi, että se voi menettää itsenäisyytensä.

Ink Visitor: Tuo oli nähtävästi kohdassa 21 oleva lause eli ”Suomi jatkaa edelleen työtä edistääkseen pienaseiden vastuullista käyttöä ja niiden vähentämistä”. Teksti itsessään oli inhottavan ympäripyöreä ja epäselvä, eikä siitä saanut selvää käsitystä siitä, puhutaanko Suomesta vaiko esmes Afrikan maista. Joka tapauksessa on selvää, että suomalaiset siviilit eivät aseillaan tee terroritekoja. Minä muuten luin tuon jutun pläräämällä, eli jos jotain olennaista jäi huomaamatta, niin huomauta.

Anonyymi kirjoitti...

Meksiko-videon katsoin, tavan raakaa meininkiä. Löytyy myös eräs jo useamman vuoden vanha pätkä jossa pari onnetonta menettää henkensä, toinen macheten ja toinen moottorisahan voimalla. Liekö Isiksen pojatkin noita Meksikon touhuja katselleet ja oppia imeneet?

Meksikosta kokonaisuutena voisi sanoa että saattaapa olla luisumassa siihen pisteeseen että sotaherrat hallitsevat monilla alueilla, Nythän puhutaan järjestyneestä rikollisuudesta, mutta ero noilla veteen piirretty viiva. Aikoinaanhan alue oli jaettu useiden intiaaniheimojen kesken.

http://www.mappi.net/images/map/pays-mexique/carte_altitude_mexique_metre_echelle_ville.jpg Melko vaikea talousmaantiede kyllä Meksikolla.

Anonyymi kirjoitti...

Epäonnistunut valtio, sitä Meksiko aika lailla on. Huumeita vastaanhan sitä sotaa virallisesti käydään, mutta eikös niillä huumerahoilla sitä aseellista toimintaa rahoiteta, maksetaan asemiehille palkat, ostellaan aseita ja ammuksia yms.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä (onneksi vielä) fiktiivinen tarina. Toivottavasti tuollaista kauhugalleriaa ei koskaan nähdä Suomen hallituksena. Olkoonkin, että Suomi on nykyään EUn maakunta. Silloin tilanne on jo niin paha, ettei pahemmaksi enää pääse ja usko edustuksellisen demokratian voimaan alkaa horjua lopullisesti. Valitettavasti "Suuren ja mahtavan Eurostoliiton" johtopamput ovat ottaneet turhan vakavasti Winston Churchillin ironiset sanat "Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa." Ovat sitten täydellisesti unohtaneet ns. keskivertoäänestäjän. Ja tulokset näkyvät.
--Viikon radiokasvo

vieras kirjoitti...

Onko siis skotin kieli vai skotlanninenglanti?

https://en.wikipedia.org/wiki/Scots_language

https://en.wikipedia.org/wiki/Scottish_English

https://en.wikipedia.org/wiki/Languages_of_Scotland

Juhannuksena join englantilaista ja skotlantilaista olutta. En enää muista merkkejä mutta tykkäsin niistä.

Miten presidentin lausuntoa Brexit-tuloksesta pitäisi tulkita? Ei nähtävästi kiroile briteille eikä uhkaile sodanjuistuksella eikä pakotteilla, muttei myöskään korkkaa pullollista brittiolutta heidän kunniaksi eikä huuda että otetaan mekin ritolat. Jotenkin ympäripyöreä. Toisaalta se voi antaa pelivaraa laatia suunnitelma siitä mitä tehdään siinä tilanteessa, kun koko kolhoosi hajoaa tai päätetään lakkauttaa. Ehkä pressa on miettiny noita juttuja kabineteissa tai yksityistapaamisissa suljettujen ovien takana?

http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=348356&nodeid=44809&contentlan=1&culture=fi-FI

Anonyymi kirjoitti...

Huh, mikä hallituskokoonpano tuo olisi! Tuolla tyylillä olisimme nopeammin suossa kuin nykyisellä, sanoisin AC/DC-mäisesti jotta "Highway to Hell".

Tuosta tiukasta asekontrollista tuli mieleeni tällainen meemi, kyllä diktaattorit tietävät miten kerätä aseet pois kansalta ja sitten aloitetaan oman agendan sumeilematon toteuttaminen, mikä ei ihan koidu kansan hyväksi.

Tästä Unkarille pointsit ja hatunnostot Viktor Urbanille, he nimittäin järjestävät syksymmällä kansanäänestyksen pakolaisten taakanjakosopimuksesta. Mitähän Merkel tuumaa jos ja kun Unkari sanoo "EI" tälle pöhköhullulle idealle? Jotenkin tulee mieleen, jotta isot EU-maat päättivät jotta tällainen diili tehdään ja pienemmät jäsenmaat pitävät turpansa kiinni. Tätähän taidettiin tehostaa sillä 250.000 €:n uhkasakolla/turvapaikanhakija, jollei maa X suostu heitä vastaanottamaan? Kuulostaako demokraattiselta vaihtoehdolta?

Brexit'istä vielä jotakin, Paul Joseph Watson antaa täyslaidallisen nuorisolle - Stupid butt-hurt millennials. Nuoriso nillittää vanhempien sukupolvien äänestyskäyttäytymisestä, mutta heidän sukupolvestaan n. 35% vaivautui uurnille äänestämään. Mistä moinen vali-vali-valitus? Ehkä voisi nostaa sen peppunsa sohvalta pleikkarin äärestä ja vaivautua sinne äänestyspaikalle raapustamaan sen "punaisen viivan" lipukkeeseen.

Urheilusta sen verran, että saas nähdä millä kokoonpanolla Kuuban lentopallomiehistö osallistuu Rion olympialaisiin ja miten pärjäävät? 6 heidän runkopelaajaa ovat nimittäin Tampereella "valtion täysihoidossa" törkeästä raiskauksesta epäiltynä, kapteenia myöten. On jopa väläytelty k.o. joukkueen poissulkemista kisoista, tämän skandaalin vuoksi.

- Soomepois Eestist -

vieras kirjoitti...

Onko Ykä huomannut semmoista heppua kuin Jorma Jaakkola? Hän on pyörinyt paljon EU-huijauksen parissa ja selvitellyt sen taustoja ja presidentti Koiviston roolia pääpiruna. Täällä sivut:

http://jormajaakkola.fi/

Google-haulla löytyy muitakin sivuja kuten Uuden Suolen blogi jne., mutta tuo on kaiketi eniten päivitetty ja sinne on koottu eniten juttuja. Heppu on kommentoinut eri paikoissa, kuten Uuden Suolen blogeissa. Hän on vastannut minun lähettämiini viesteihin joten hän vastaa jos häneltä kysytään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Viikon radiokasvolle, Vieraalle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ano1 & Ano2: Tietoni Meksikosta ovat vähäiset. Olen siinä käsityksessä että siellä on yhdet maailman raaimmat ja väkivaltaisimmat rikollisorganisaatiot. Se on jotain sen sortin globalisaatiota, jota en kaipaa tänne Suomeen. Sinänsä sääliksi täy tavallisia meksikolaisia, sillä kyllähän siellä on varmasti paljon järkevää ja asiallista porukkaa jotka haluaisivat vain elää rauhassa.

Viikon radiokasvo: Meillähän niin poliitikot kuin median edustajat ovat Brexitin jälkeen todenneet, että demokratia on syvältä ja poikittain. Ehkäpä he nimenomaan pelkäävät demokratiaa. Nimenomaan suoraa sellaista. Sveitsissä on suora demokratia, eikä maa mielestäni voi ollenkaan huonosti.

Vieras: En ole kielispesialisti, mutta kun katselen wikipediasta tuota skotinkielistä versiota, niin ymmärrän sitä aika hyvin. Ehkä tuo skotin kieli / Skotlannin englanti / whatever on vähän samanlainen asia kuin meän kieli siellä Ruotsin puolella. Onko se kieli vai murre? Sinänsä jos se Suomen raja olisi Suomen Sodan jälkeen mennyt Kalixjoelle, niin mitään meän kieltä ei olisikaan, vaan siellä puhuttaisiin suomea Lapin murteella. Skotlannin kieli on taas kehittynyt ilman keinotekoista kielirajaa ihan itsekseen. Ja nämä kelttiläiset kielet ovat taas oma lukunsa. Pirun mukavalta ne kuulostavat.

Niinistöstä totean sen, että odotellaanpa sitä jos (kun) hän pääsee kakkoskaudelle. Silloin hänellä ei ole mitään pidikkeitä eikä tarvitse siinä mielessä pelätä mediaa. Nyt hän joutuu vielä olemaan koko lailla kieli keskellä suuta.

Tuota Jaakkolaa en tunne.

Soomepois Eestist: Ja muistapa, että tuo hallituskokoonpano ei edes ole mikään mahdottomuus. Persut itse asiassa tekevät tällä hetkellä töitä sen eteen, kun toimivat nykyhallituksen apupuolueena, unohtavat (Soini) sen minkä vuoksi persuja on äänestetty ja ajavat ihmisiä nukkuvien puolueeseen.

Toi meemi sattui enemmän kuin kohdalleen. Ja Unkarille nostan lätsää taivaan korkealle. Siellä ymmärretään jotain, mitä meidän niin poliittinen kuin virkakoneisto ynnä media ei ymmärrä. Tuo nuorison osuus ja sen jälkeinen valitus Brexitistä on kuvaavaa. Itse asiassa en ole varma siitä, että valittaako brittiläinen nuoriso, vai onko niin, että tiedostava media valittaa sen puolesta.

Minä muuten veikkaan, että noista kuubalaisista joka ainoa sekä hakee että saa Suomesta turvapaikkaa. On meinaan niin, että Kuuban hallinto ei katso jätkien touhua kovin hyvällä silmällä ja kotiin palattuaan hepuilla saattaa olla kyyti huomattavan kylmää.

Kahden vuoden karkoitus kirjoitti...

Kiitokset Ykälle tarinasta. Jotenkin tuntuu, että ne pitävät toivoa yllä - toivoa siitä, että kaikkea ei tämäkään kansa lopulta niele. Synkistäkin tarinoista olen (tavallaan) pitänyt. Kärkikahinoissa on "Maailmojen sota" -tyyppinen saaga, etenkin sen loppuratkaisu.

Mitä voimme tämänpäiväisestä epistolasta oppia? Ainakin tämän: hyvät ihmiset, äänestäkää! Jos ette löydä hyvää ehdokasta, äänestäkää mielestänne vähiten huonoa. Antamatta jäänyt äänenne lisää annettujen äänten painoarvoa. Ja jos nuiva jättää äänestämättä, luultavasti vastakkaiselta puolelta löytyy kuitenkin se äänestäjä. Kotiin jääminen vaalipäivänä tai kirkkoveneen äänestäminen ei ole protesti!

Vaikka olenkin ollut pettynyt persujen toimintaan hallituksessa (kukapa ei ole), aion silti luultavasti heitä äänestää seuraavankin tilaisuuden tullen. Huonoimmillaankin he kuitenkin ovat pienimmästä päästä pahoja.

Ruotsinkielisillä on oiva slogan teemasta: Röstä! Älä äänestä!


terveisin Bobrikov


P.S. Vilkaisin Brexit-tuloksen aikaan YLEn uutisia. Oli vekkulia katsella tuttuja maisemia; tuostahan juuri menin tsygällä Berlaymont'n ohi ja ihmettelin kameramerta. Ja juu, ihmeissään ovat ihmiset täälläkin.

P.P.S. On muuten 1850 alkavien tilastojen mukaan satanut ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana enemmän kuin yleensä koko vuonna. Lisäksi kesäkuu oli kaikkien aikojen sateisin. No, eipä tänne säiden perässä tultukaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Bobrikov. Minä tykkään kirjoittaa tarinoita, jossa lammasmaiset suomalaiset eivät ehkä olekaan niin lammasmaisia kuin kuvitellaan. Ja suomalaisethan venyvät aina tiukan paikan tullen.

Äänestänhän minäkin. Sitä, mitä ensi edukuntavaaleissa äänestan, en vielä tiedä. Seuraavissa kunnallisvaaleissa äänestän muutospuoluetta tai vaikka hitto soikoon viskipuoluetta. Sillä se, mitä persut tarvitsevat on veret seisauttava selkäsauna seuraavissa kunnallisvaaleissa. Että puolueessa ymmärretään, että Soini ja hänen SDP 2.0 ei todellakaan ole se syy, miksi puoluetta äänestettiin.

PPS:stä: Meillä on nyt satanut kaksi vuorokautta yhtä soittoa.

vieras kirjoitti...

Muutospuolue ei taida olla puoluerekisterissä? Mahtaisivatko nukkumaan jääneet nuivat äänestää sitä tai Viskipuoluetta? Muutospuolueen imago oli jotenkin liian hippimäinen ja vasurimainen minun makuun.

Nyt on hyvin omituinen tilanne että on kehno hallitus mutta oppositio on kehnompi.

Veikkaan että nuivat tajuavat ettei Soini ja SMP 2.0 ole syy miksi puoluetta on äänestetty. Ei nuivien päitä tarvitse takoa vaan Soinin ja soinilaisten. Sekä nuivien että yleisön suunnalta. Soineja on vain yksi kappale, nuivia kuitenkin enemmän, joten matemaattinen ylivoima on. Ihan kuin nuivilta puuttuisi kovapäisyyttä, tilannetajua ja neuvottelutaitoa?

Voisi ottaa semmoisen näkemyksen että muistuttaa persuja siitä paiskikaa hommia ja muistakaa miksi puoluetta on äänestetty, mutta samalla unohtaa kannatusluvut koska vaalit ovat sitten kuin ovat. Tärkeämpi on saada jotain aikaan kuin miettiä galluppeja. Puolue on pelkkä työkalu. Ei kai se haittaa vaikka uhrattaisiin koko puolue jos sillä saa jotain aikaan. Tässä on tietenkin paradoksi, että tavoite saavutettaan uhraamalla puolue joka kannattaa tavoitetta. Käy se näinkin.

Minkä takia nuivat ja Soini eivät ole tehneet sellaista diiliä että nuivat eivät syrjäytä Soinia, jos Soini antaa nuivien toimia, ja nuivat puolustavat itse itseään? Pääasia että Soini ei hauku nuivia.

Yksittäisten nuivien persujen on parempi toimia omana itsenään ja antaa Soinin reissata ulkomailla. Mielestäni se ei ole ongelma että Soini on ulkoministeri vaan se ettei persuilla ole sisäministeriä. Jos persuilla olisi sekä ulkoministeri että sisäministeri niin se olisi tilanne joka kelpaisi sekä Soinille että nuiville. Reissailkoot Soini siellä täällä, nuivat toimivat paljolti kotimaassa. Tarkalleen ottaen se kävisi mulle aika mallikkaasti.

Olen lähettänyt Soinille ajoittain muistutusviestejä siitä miksi puoluetta on ylipäätään äänestetty. Jollain tavoin olen oppinut seuraamaan Soinin edesottamuksia suodattimella ja sordiinolla, niin ettei hän enää ärsytä sillä tavalla kuin joskus.

Vaikka persut olisivat hypoteettisesti saaneet viime vaaleissa suurimman puolueen aseman, niin en pitäisi pääministerin paikkaa pakollisena. En ehkä pidä sitä edes tavoiteltavana. Kuullostaako oudolta? Minä kerron lisää. Jos katsoo aiempia hallituksia muutaman vuoden ja vuosikymmenen ajalta, niin tärkeitä ministerinposteja on usein niillä puolueilla joilla EI ole pääministeriä. Saadakseen pääministerin paikan, täytyy hyvitellä muita puolueita antamalla tiettyjä salkkuja, ja tyytymällä itse vaatimattomampiin salkkuihin.

Suurimmalla puolueella on kuitenkin paras neuvotteluasema ja se voi myös antaa pääministerin salkun toiselle puolueella. Tällöin sillä on edellytykset vaatia vastalahjaksi muita salkkuja. Ottaisin mieluummin valtiovarainministerin, sisäministerin ja opetusministerin salkut, jos nämä saa pääministerin salkkua vastaan. Ynnä muista salkuista sitten neuvoteltaisiin eriksieen.

En yleensä huutele naapuripöytiin mutta menköön. Kirosin aluksi kun Orpo valittiin kokoomuksen johtoon eikä Lepomäkeä. Toisaalta olin hyvilläni kun Stubb hävisi. Lepomäki on suhteellisen nuori ja tuntematon, siksi äänet eivät riittäneet toiselle kierrokselle. Ehkä hänen mukanaolo vaalissa osaltaan tiputti Stubbin. Päästiin sentään Stubbista eroon eikä häntä nähdä hallituksessa. Toivottavasti hänestä ei kuulla mitään. Jos löytää siviilistä duunin kesken vaalikauden niin mielihyvin saa ottaa.

vieras kirjoitti...

Amerikan jutut eivät muutoin sisälly Ykän blogin toimenkuvaan mutta sivutaan hieman. Ennen Brexit-äänestystä Obama kävi Lontoossa neuvomassa brittejä siinä kumpi äänestyslipun vastausvaihtoehto on "oikea" vastaus joka pitää valita. Mitä se häiskä yritti? Sillä valuu hiekka tiimalasista. Taitaa olla niitä viime hetken yrityksiä ennen kuin hänelle käy obexit.

Äänestystä seuraavana päivänä Trump julkaisi tiedotteen. Hän oli saapunut samana päivänä Skotlantiin tsekkaamaan sitä omistamaansa golf-resortia.

https://www.donaldjtrump.com/press-releases/donald-j.-trump-statement-regarding-british-referendum-on-e.u.-membership

Itävallassa hylättiin presidentinvaalien toisen kierroksen tulos joten se käydään uudestaan. Perustuslakituomioistuin hyväksyi Vapauspuolueen toimittaman 152-sivuisen kantelun jossa vaadittiin vaalituloksen hylkäämistä, perusteena epäilyt kirjepostiäänestyksen rehellisyydestä. Uusintakierros on lokakuussa. Ehkä olisi hyvä jos kirjepostiäänestys ei olisi mukana uusintakierroksella, vaan vaali toimitettaisiin vaalikopeissa tavalliseen tapaan.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä kyllähän mulla olis laittaa muutama esimerkki mutta jos sen tekisin anonymiteettini olisi mennyt. Esimerkit on viimeisen 10 vuoden ajalta pk-seudulta.
T:labrotta

Reijo Koiras kirjoitti...

Mainio kirjoitus. Sai taas lukiessa nauraa eräänkin kerran. Vaan melkoisen dream teamin olit koonnut tuonne hallitukseen. Tuohan se olisikin hyvä muistaa, että jos nyt persuihin pettyneenä ottaa ja äänestää nukkuvia, niin lopputulos saattaa olla aika karmaiseva. Komppaan kuitenkin Yrjön kommenttia, eli persujen on saatava selkäsauna vaaleissa, joten luulenpa että jotain pikkupuoluetta päädyn äänestämään minäkin. Hankala tilanne kaiken kaikkiaan nuivan kansalaisen vinkkelistä.

LW kirjoitti...

Poliiseista sen verran, että siinä ammatissa tarvitaan kykyä olla välittämättä vittuuntuneista ihmisistä, jotka pitävät sinua täytenä kusipäänä. Yksi persoonallisuustyyppi, jolta tuo sujuu mainiosti, on tietysti se täysi kusipää, mutta paljon muitakin on. Se on toki eri juttu, jos tekee tilanteesta henkilökohtaisen tai heittäytyy hankalaksi, koska poliisilla nyt vain sattuu olemaan aika paljon paremmat mahdollisuudet alkaa hankalaksi kuin jollain pidätetyllä. Sen ainoan kerran kun olin ratsatussa autossa, niin kytät toimivat ihan asiallisesti. Itse tietty pääsin pian paikalta, kun asia ei minuun mitenkään liittynyt, mutta eipä sen ilmeisesti poliisin vanhan tutun kohtelukaan pahalta näyttänyt.

Brexitistä pari linkkiä. Ensinnäkin Spiegelin mielenkiintoinen juttu EU:n sisällä revenneestä kahtiajaosta. Yhdellä puolella komission ja parlamentin presidenttien federalistit, jotka näkevät tämän mainiona tilanteena loikata oikein kunnolla kohti liittovaltiota, ja toisella lähinnä valtioiden johtajat (tärkeimpänä Merkel), joiden mielestä se vain ruokkisi euroskeptikoita ja tulee muutenkin ihan väärään aikaan. En aio unohtaa tai antaa anteeksi rouvan sekoilua mamukriisin suhteen, mutta jos hän tuon saa blokattua, ehkä naama ei ole enää saksalaisittain Backpfeifengesicht.

http://www.spiegel.de/international/europe/brexit-triggers-eu-power-struggle-between-merkel-and-juncker-a-1100852.html

Toiseksi lähes Halla-ahon Pressiklubikeikan tasoinen video, jossa CNN:n reportteri sulaa tytiseväksi kasaksi raivoa haastatellessaan euroskeptikko Daniel Hannania. Mukana mainioita "oletko jo lopetttanut lastesi hakkaamisen" tasoisia kysymyksiä ja muuta mukavaa. Tuota turhautumista kun voisi pullottaa ja myydä eteenpäin, niin tekisi hyvät rahat.

https://www.youtube.com/watch?v=ivOOM0PbNps

AT kirjoitti...

Jotenkin tuntuu että tässä aliarvioidaan (poliisi)hallituksen kykyä kiusantekoon. Kai tuollaisen suurtakavarikon aikana tehtäisiin laittomaksi myös airsoft- ym. leluaseet, replikat, kaikki aseita vähänkään muistuttavien esineiden hallussapito. Ja lätkäistäisiin kotietsintää hankaloittaville sakot viranomaisen vastustamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Moni uikuttaa tyytymättömyyttään siihen, tähän ja tuohon puolueeseen. Vaalien tullen nukkumaan jääminen on pahin ja moraalittomin teko jonka voi tehdä.

Vaalit ovat kitinäoikeuden lunastamista - siitä riippumatta että voiko mielestään vaikuttaa asioihin vaalien kautta vai ei. Ellei edes yritä vaikuttaa äänestämällä, niin menettää moraalisen oikeutensa valittaa, kitistä tai ilmaista tyytymättömyyttään.

Elleivät nuivinaattorit, islamofobit sun muut äänestä, niin täällä voi todellakin olla vähän tuon Ykän kuvaaman painajaishallituksen tapainen hallinto joku päivä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Labrotalle, Reijo Koiraalle, LW:lle, Antille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras:

Viesti1: Kyllähän nuivat tilanteen tajuavat, mutta tajuaako Soini. Ja jos tajuaa, niin välittääkö vähääkään? Hänen henkilökohtainen projektihan on onnistunut, eikä muulla näytä olevan niin suurta lukua. Sitä, mitä tuumailet aiheesta persut ja nuivat olen itsekin tuumaillut, mutten vielä ole hullua hurskaammaksi tullut. Muutospuolue oli tavallaan hyvä yritys. No hippimäinen osiltaan joo. Sen ongelma oli väärä ajankohta. Persuihin luotettiin vielä silloin.

Viesti2: Yhdysvaltoihin minun on varsin vaikeaa ottaa kantaa. Mutta Itävallan uusintavaaleja odotan mielenkiinnolla. Luvassa on varmasti euroopanlaajuinen propagandamylly.

Labrotta: Koska en tunne sinua enkä elämänkokemustasi, en lähde väittelemään kanssasi. Ja anonymiteettejähän ei tässä blogissa paljasteta. Nimimerkki antaa suojan ja mahdollisuuden ilmaista mielipiteitään.

Reijo: Tattista. Vaan tuo dream team on lähempänä kuin ehkä kuvitellaan. Ja tilanne on hankala. Ei näytä olevan kuin huonoja vaihtoehtoja.

LW: Ei minullakaan kentällä toimivista poliiseista huonoja kokemuksia ole. Ja kiitos linkeistä. Tuo naistoimittaja osasi kieltämättä keskeyttämisen ja päälle puhumisen taidon.

Antti: Tuokin on mahdollista. Joka tapauksessa systeemi menisi tuollakin tavoin koko lailla tukkoon, kun poliisi joutuisi keskittymään pelkkään asejahtiin.

Ano: En minäkään meinaa jäädä nukkumaan. Jos ei muuten, niin lunastaakseni juuri tuon kitinäoikeuden.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä:

Jos haluat julkaista kirjan tai mitä tahansa muuta, niin asia lienee toteutettavissa niin, että henkilöllisyytesi säilyy salassa. Raha sinun on ikävä kyllä moisessa tapauksessa ohjattava jonnekin muualle kuin itsellesi. Hyväntekeväisyyeen lahjoittaminen tms.

Ajatusleikki:

Saat jonkun lukijoihisi kuuluvan juristin auttamaan itseäsi ilmaiseksi. Juristi sopii puolestasi asiat. Mahdolliset palkkiot ohjataan nimeämääsi tarkoitukseen. Sopimuksissa julkaisijalle siirtyvät vain julkaisu- eivät tekijänoikeudet. Sopimuksissa määritellään tarkasti, että kaikki oikeudet henkilö- ja muihin hahmoihin, luomiisi tapahtumaympäristöihin jne. pysyvät sinulla, mutta tekstiä ja sen sisältöä julkaista niin ja näin ehdoin.

Julkaiset blogissasi tiedon siitä, että se-ja-tämä julkaiseminen tapahtuu sinun suostumuksellasi.

Ymmärtääkseni asia pitäisi järjestää niin, että maksettavat korvaukset ohittaisivat sinut kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tällöin ei jäisi keinoa selvittää esim. verotukseen liittyvällä kikkailulla henkilöllisyyttäsi.

Sinun ja juristin välillä ehdoton sopimimus kaikesta henkilöllisyytesii salaamisesta.

Jos haluat salata henkilöllisyytesi ja saada silti palkkiosi, niin "follow the money" -kaava tuottaa sinulle riskin. Sitä voi pienentää - ymmärtääkseni nollaan asti - käyttämällä tuottojenvaihtosopimusta (total returns swap) apuna. Eli edellinen kaava muuten samalla tavalla paitsi että sinun palkkiosi maksetaan agenttinasi toimivalle juristille ja hän (tai jokin hänen järjestämänsä taho) maksaa suurinpiirtein saman verran jostain muusta koituvaa tuottoa sinulle tai Ylvalle. Sellainen menee kuitenkin jo aika monimutkaiseksi.

Eli jos lukijoissasi sattuu olemaan joku lakitieteellisen koulutuksen ja taustan omaava, niin voit ainakin neuvotella sähköpostitse siitä, että mikä on ja mikä ei ole mahdollista. Tämä mölinä on enemmän näkemys kuin tieto asiasta, joten tähän ei pidä luottaa liikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mietittävää:

Jos tässä hallituksessa olisi Orvon sijaan joku realisti sisäministerinä, niin oltaisiinko Persuihin läheskään niin tyytymättömiä? Eli meneekö Kokoomuksen arvolipilaarisiiven hyysäysjaoston vaimontyöllistämisosaston perseily naapuripuolueen piikkiin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitokset kannustuksesta ja vinkeistä. Sinänsä tuo tie vaikuttaa kyllä kovin monimutkaiselta, varsinkin kun oma osaamiseni noissa asioissa on olematon. Eikä minulla ole mitään pakkomiellettä kirjan julkaisemiseen. Näkyyhän ne kirjoitukset tässä blogissakin.

Ano2: Emmä tiä. Tietysti kysymys on spekulointia, sillä tuskin sitä realistia olisi sisäministerinä ollut. Mutta persujen kohdalla olisin odottanut edes seuraavansorttista lausetta: ”Olemme tehneet asian eteen sen, minkä tässä hallituksessa olemme voineet ja tiedämme, että se ei riitä. Olemme mukana hallituksessa jonka toimet maahantunkeutuja-asiassa ovat Suomelle ja suomalaisille äärimmäisen haitallisia”. Nyt persujen piireissä väitetään vaan, että hyvin ollaan toimittu.

vieras kirjoitti...

Ei persujen tarvi teesekennellä että ollaan saatu mitä ollaan haluttu, vaan sanoa että näillä voimasuhteilla ollaan alivoimalla. Se olisi rehellistä ja sitä arvostaisin. Tietyt tehdyt päätökset ovat mukiinmeneviä mutta tehty pahasti jälkijunassa. Päätökset olisi pitänyt tehdä hallitusneuvotteluissa jolloin olisi päätetty että tarvittavat lakiesitykset aletaan laatia samantien.

Jollain kierolla tavalla ajatellen tuo siirtolaistulva palvelee nuivien asiaa. Sillä saadaan EU ennen pitkää hajoamaan tai sivistyneemmin todetaan lakanneeksi. EU-eliitin ja sitä peesaavien tahojen paniikki ja vaatimukset lisätä intergaatiota on merkki siitä. Jotkin liittovaltiohaaveilijat ovat pistäneet jarrun päälle taktisista syistä ja tarkoitusenmukaisuussyistä, koska tuo on liian näkyvä tapa edetä kohti tavoitetta. Siksi on ehkä niiin että nimenomaan kiihdyttämällä vaatimuksia integraatiosta ja liittovaltiosta tai pikemminkin unitaarisesta supervaltiosta on just se keino millä systeemi saadaan hajalle. Vähän kuin se fiktiivisen aikajanan neuvosto-Kekkonen joka sanoi että annetaan Sinisalolle se "15 minuuttia" minkä hän saa mestaroida. Ties vaikka EU:n labyrinteissä olisi muutama "neuvosto-Kekkonen".

Jossain on väitetty että Sipilä ei tarjonnut persuille sisäministeriä. Jos olisi tarjonnut, olisivat ottaneet. Olisko saaneet sitten jos olisivat vaatimalla vaatineet.

Välillä on tehnyt mieli syyttää Jussi Halla-ahoa siitä kun jäi sinne pimeyden ytimeen eikä asettunut ehdolle vaaleihin. Jos olisi asettunut ehdolle ja ilmoittanut tavoittelevansa sisäministerin paikkaa, olisi ehkä saanut massat liikkeelle ja yhteisvaikutuksena pidettyä puolueen kannatuksen tason ja parhaimmillaan tuonut lisäpaikkojakin.

Edelleen en ymmärrä miksi kepun ja kokoomuksen kannatus ei ole romahtanut. Kannatus on kutakuinkin vaalien tasolla. Persuihin pettyneet eivät liene vuotaneet muihin puolueisiin vaan jääneet nukkumaan. En ainakaan usko että ovat kyselyissä kannattaneet demareita eikä varsinkaan vihreitä.

http://www.taloustutkimus.fi/tuotteet_ja_palvelut/puolueiden_kannatusarviot/puolueiden-kannatusarviot-2016/

Vaikka olen nuiva, niin silti nuivillakin on peiliin katsomisen paikka omassa toiminnassan, ja itsetarkkailun ja itsearvioinnin paikka. Tai ehkä just siitä syystä. Onko oma toiminta mennyt pieleen? Jos on niin miksi? Ovatko nuivat olleet vuositolkulla liikaa keskenään ja juuttuneet mukavuusalueelle josta tulee pahimmillaan runkkurinki? Onko nuivilla huono tappioiden ja pettymysten sietokyky ja kyky luoda nahka uudestaan tämän jälkeen? Onko huono kyky ottaa turpiin ja iskeä takaisin?

Mitä te nuivat sitä Soinia pelkäätte? Huutaako hän pöö? No, mitä vittua, huutakaa takaisin. Onko nuivilla huonot vuorovaikutustaidot ja suostuttelutaidot? Soineja on vain yksi, teitä on enemmän. Käskekää Soini nuivaksi tai vaikka lahjokaa se lupaamalla jokin hyväpalkkainen virka kun se on kuitenkin vain opportunisti joka on jollain lailla suostuteltavissa. Tehkää se diili josta puhuin ylempänä. Mutta kaikki nämä suljetuissa kabineteissa, niin ettei siitä tiedä muut kin kabineteissa olevat. Muutkin puolueet ovat aika ajoin pistäneet puheenjohtajansa ruotuun.

Jos Soini on saavuttanut tavoitteensa ja toteuttanut henkilökohtaisen projektin, niin sen voisi tulkita toisinkin. Kun on saavuttanut sen niin sitten on asemassa jossa voi maksaa takaisin ja hyvittää aiempia kieroiluja nuivia kohtaan. Vähän kuin se neuvosto-Kekkonen joka alkoi maksaa takaisin aiempaa huoraamistaan kun pääsi SKP:n pääsihteeriksi/puheenjohtajaksi vai mikä se pää-äijän virkanimike oli.

Sitäpaisti, jos Soini olisi jossain vaiheessa alkanut nuivailemaan samoilla sanankäänteillä kuin Jussi tai vaikka Ykä, niin siinä olisi tietty uskottavuusongelma jopa näin nuivana katsoen. Jos minulla olisi valtaa hänen suhteensa, niin määräisin hänet pikemminkin työskentelemään taustalla omalla tontillaan ja antamaan nuiville passiivisesta taustatukea. Antakoon nuivien tehdä kaikki likaiset työt ja ottaa kaikki paska mitä tulee vastaan, kun ovat muutenkin siihen tottuneet.

Anonyymi kirjoitti...

Jutuistasi tulee mieleen Arto Paasilinnan jotkut kirjat esim. Suloinen myrkynkeittäjä, Onnellinen mies ja Paratiisisaaren vangit. Niitä samoin kun sinun kertomuksia lukiessa tulee aina välillä naurunpyrskähdyksiä.

Sinun kirjoituksissa on enemmän realismia ja onhan yhteiskuntakin muuttunut. Pidän näistä tulevaisuusfiktioista siitä miten pystyt vähillä sanoilla kuvaamaan nuivan kansanosan tuntemuksia ja tulevaisuuden painajaisunia.

Luin ääneen puolisolleni tuota kaavailemaasi ministerilistaa, valtiovarainministerin jälkeen hän pyysi lopettamaan kun tuli niin puistattava olo.

Anonyymi kirjoitti...

En olekaan aiemmin kommentoinut, vaikka lukenut Ykä sun juttujasi olenkin ja useimmten maha kippurassa. Niin olet vakavasta asiasta usein kirjoittanut, että vitutus on hetkeksi kadonnut, mutta vain hetkeksi.

Kirjoihin ja kansiin, vain, tilaan heti 100 kappaletta jakaakseni muutamille viherpuna-aatteen ja multikultin mädättämille läheisilleni, joille Kauniit ja rohkeat on tärkeämpää kuin oma elämä. Halleluja, jotta olis tussarille käyttöä Arkadianmäellä! Terveisin Ines

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Anolle ja Inekselle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Tuumailet ihan hyviä kysymyksiä joihin minulla ei ole antaa sen kummempia vastauksia. Touhua ihmettelen itsekin. Kepun ja Kokoomuksen nmenestyksen säilymisen uskon suurelta osalta johtuvan siitä, että sen kannattajakunta sekä lukee että uskoo valtamediaa.

Ano: Kiitokset. Kun Arto Paasilinna väsäili silloin aikanaan niitä parhaimpia kirjoituksiaan, ei nykyisestä yhteiskunnasta ja sen tilasta ollut tietoakaan, vaan elettiin selvästi järkevämpiä aikoja. Nämä omat kirjoitukseni oltaisiin mielletty sekopäisinä dystopioina.

Ines: Kiitokset sinullekin ja tervetuloa kommentoimaan. Sitä kirjaa aika ajoin kysellään, mutta mahdollisuudet sen julkaisemiseen ovat häviävän pienet. Mutta onhan onneksi tämä blogialusta.

vieras kirjoitti...

Ennenkin on ollut hajoamaan tuomittuja unioneita jotka ovat sitten lässähtäneet mikä mistäkin syystä ja milläkin tavalla.

http://historianet.fi/yhteiskunta/politiikka/brexitin-jalkeen-historia-on-taynna-hajonneita-unioneita

Allaspalo kirjoitti...

Mikä saa Blönnblomin uskomaan, että porukka ryhdistäytyy seuraavissa vaaleissa jos ne eivät saaneet äänestettyä 2019?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Allaspalolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Kiitos linkistä. Nuokin viritelmät ovat aikanaan mielletty ikuisiksi.

Allaspalo: Hyvä kysymys. MIkäli tarjolla ei ole vaihtoehtoa, ei uurnille varmaan mennä sittenkään. Mutta mikäli tarjolla on edes joku vaihtoehto, voi neljä vuotta punavihreää valtaa saada ihmiset miettimään kysymystä ”entäs jos tuo porukka tulee niin voimakkaaksi, että se pystyy muuttamaan perustuslakia?”. Tosin tuokin kysymys on turha mikäli EU-liittovaltio on toteutunut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Mahtaako muuten kukaan tietää, mitä Hommaforumilla tapahtuu? Sivut ovat olleet nurin jo vaikka kuinka kauan. Olisko palvelunestohyökkäys menossa vaiko mikä?

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö.

Moni tuntuu haikailevan kirjaa, ts. paperista versiota näistä Yrjön jutuista. Ei siihen kirjaa tarvita, pakka paperia ja tulostin ja eiku prittiä pukkaa ja niin on painettua sanaa luettavana.

t. Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

No niin, maailmalla sattuu ja tapahtuu. Dallasissa oli sitten kunnon villin lännen meininkiä, presidentti Kennedykin sai tuolla surmansa, yhteensattumaako?

Mitä olen ulkomaisesta mediasta lukenut, niin ainakin Barack Obama tuomitsee iskun raukkamaisena. Ja tämä keissi lisää vettä myllyyn kaikille aserajoituksista kiinnostuneille ihmisille.

Mielestäni syyllisiä on sekä USA:n poliiseissa että tummahipiäisessä kansanosassa. Jännitteet alkavat olemaan 1950-60 luvun luokkaa, mitä olen amerikkalaisten FB-kavereitteni kanssa viestitellyt.

Tämä tapaus heijastunee suoraan USA:n tuleviin presidentinvaalikamppanjaan, ja tämä tuskin jäänee yksittäistapaukseksi (inhottaa käyttää näin kulunutta fraasia) eli lisää kuolonuhreja on luvassa. Hillary Clinton oli päivänä muutamana FBI:n kuulusteltavana. Elämme tosiaankin mielenkiintoista aikakautta....

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...


Sorry tämä offtopic.

Nyt tuntuu pahalta. Ilmeisesti hommaforum on 7.7.2016 bannattu (Elisa, Sonera, DNA). Jotkut sinne kumminkin pääsevät, koska muutamia viestejä on ajalta 8.7.2016. Pääsin hommaan sivulta http://anonymouse.org/anonwww.html

Hommassa on tänään 8.7.2016 klo 18:16:16 lähetetty viesti, jossa oli linkki järkyttävään videoon. Siinä esiintyy rohkea nuori nainen uhkaavan tuntuisten rikastajien edessä. Kyllä siinä on naisen sydän ollut kovilla.
https://www.youtube.com/watch?v=gsNuhGxWwhY

Acc

Vitttuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

MV-lehden keskustelupalstalla oli joku kuvakaappaus, että Hommaforumilla on menossa DDOS-hyökkäys.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Soomepoisille Eestist, Acc:lle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Tietysti tässä on kyselty sellaista ihan painettua ja julkista versiota. Ajatuksena ihan ok, mutta mahdollisuudet toteuttaa se ovat nollan ja olemattoman puolessavälissä.

Soomepois: Kyllähän se melko hurjaa se jenkkipoliisin toiminta oli, mutta tulee muistaa, että jenkeissa mustan miehen tappaa pääosin toinen musta mies. Siitä ei vaan saa hyviä uutisia.

Acc & VNV: Joo, palvelunestohyökkäys on menossa ja aika aggressiivinen kun touhu on vieläkin jumissa. Minä pääsin Hommalle Tor-verkon kautta.

Erikseen Acc:lle: Kiitos linkistä. Pisti suoraan sanoen vituttamaan. Laitan varmaan postauksen tuosta itsekin. Onpahan rikkana rokassa.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi tappoi 990 henkilöä Usassa 2015. Näistä 245 oli mustia, yli 400 valkoisia.
Pelkästään Chigagossa samana vuonna yli 2000 ampumistapausta black vs black.
Sikälikin metkaa että ko kaupungissa on todella tiukat aselait (aseet käytännössä kiellettyjä).

Poliisin vanhana tuttuna (harrastukseni perusteella olen enemmän tekemisissä virkavallan kanssa kuin keskiverto-kansalainen tai edes moni laitapuolen kulkija) en tunnista noita labrotan tyyppejä.
Hlökoht kokemuksen perusteella entiset nimismiehet ja sittemmin apulais- ja poliisipäälliköt ovat täysin keskustelukykyisiä ihmisiä ja kuuntelevat kyllä maalaisjärkisiäkin perusteluja. Ylikomisarioista löytyy niitä ns kyrväkkeitä kuten ylikonstaapeleistakin. Komisariot ja vanhemmat konstaapelit ovat taas niitä helposti lähestyttäviä kun taas nuoremmat konstut voivat olla mitä vain (uran alun virkaintoa tai haparointia).

Onko poliiseissa rikollisia? Tottakai on. Kaikista ihmisryhmistä niitä löytyy. Mutta pääosa poliiseista kuten meistä kansalaisistakin on lainkuuliaista sakkia.
Rikollisten yliedustus on parhaiten/pahiten esillä -tadaa- eduskunnassa..!

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Tähän ei minulla ole lisättävää.

vieras kirjoitti...

Tämä on varmaan aiemman toistoa. Päätin kuitenkin todeta että noissa pitkissä viesteissä jäi mainitsematta eräät seikat jotka ovat olleet sekä persuilla (sekä persut puolueena että nuivat persut) että nuivilla puutteellisia ja amatöörimäisiä: viestintästrategia ja lainopillinen osaaminen.

Lainoppineiden tarpeellisuudesta:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/02/oikeudenmukaisuus-ja-yhteiskuntarauha.html?showComment=1455478112115#c3959094160751552805

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/02/oikeudenmukaisuus-ja-yhteiskuntarauha.html?showComment=1456790234111#c2285751879808041372

Viestinnän suuntaamisesta "omille" ja "muille".

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/03/feministista-epistolaa-hotellin-respasta.html?showComment=1457891104426#c1646788793832545558