TIEDOSTAVAT EKOMETSÄSTÄJÄT

Liittovaltio-Suomi, tuonnempana…

Niin, eihän Suomen maakunnassa enää paljon metsästysalueita ollut. Uusi punaviherfeministinen hallitus oli pannut EU:n vaatimukset täytäntöön kaksin kallein ja valtaosa maasta oli reservaattia. Joillain tarkasti valvotuilla valtion alueilla tietynlainen metsästys oli vielä sallittua. Niinpä erään sellaisen portilla olivat jo kovasti vanhentuneet käppäukot Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis muistelemassa menneitä.

Käppäukot olivat jo maksaneet portilla sijaitsevassa toimistossa varsinaisen metsästysmaksun yhdeksi vuorokaudeksi (100€), luontokatomaksun (100€), ilmastomaksun (100€) ja yleiset hallinto- ja häpeäkulut (300€).

Mutta tämähän ei riittänyt. Punaviherfeministisen hallituksen linja oli että ei metsästysalueelle suinkaan päässyt jos ei osoittanut vaadittavaa määrää suvaitsevais-tiedostavuutta. Ja koska käppäukoilla ei ollut suvaitsevais-tiedostavan kansalaisen rintamerkkiä, niin heidän oli kokeessa osoitettava se muilla tavoin. Niinpä he päättivät lausua runon:

- Nauroin miehelle intialaiselle

kun sillä oli päässänsä turbaani

Vaan piankos se loppui se naureskelu

kun sain siltä turpaani

Varsin nyrpeän oloinen naisvirkailija katsoi Ykää ja Lötjöstä alta kulmien ja tuumi että olikohan tuo aitoa? Ettei vaan ollut tekouskovaisuutta. Näyttivätkin nuo äijänräähkät ihan käppäukoilta. Eikä se Intiakaan ollut suurinta suvaitsevaista poppia. Sitten hän tuumasi että no, välttävä miinus, lämpsi viimeiset leimat papereihin ja painoi nappia, joka aukaisi metsästysaluetta suojelevan raskaan rautaportin.

Oikeinhan käppäukot olivat maaston arvioineet. Valtion maat olivat muutenkin olleet jo kauan luonnonmukaisia eli suomeksi sanottuna täysin hoitamattomia. Mainittu ”kehitys” oli vain jatkunut ja maasto oli äärimmäisen vaikeakulkuista epätoivoryteikköä.

- Tetsaamiseksi menee, piru vie, voihan lärse.

- Joo, ja kun ei tässä muutenkaan mitään nuoria hirvaksia olla, voihan släska.

Oli siinä sentään jonkun matkaa kuljettua pienehkö helpompikulkuinen pätkä, Joskus kauan sitten siinä oli ollut metsätie. Ja siitä lähti lentoon neljä ukkoteertä. Käppäukot eivät viivytelleet vaan heittivät teerten perään metsästysalueen keskuksesta ostamiaan sertifikoituja heittokäpyjä (17,75€ per käpy) eivätkä tietenkään osuneet.

- Taakse jäi, kehno. Ei ole enää käsi niin jäntevä kuin joskus nuorempana.

- Ei ole niin, myöntää täytyy. Toisaalta nuorempina me kyllä oltaisiin ammuttu noita pyssyillä.

- Jumala siunakkoon Liittovaltiota joka takavarikoi kaikki aseet.

Edes aseen salakuljettaminen ei olisi kannattanut sillä ilmatilassa lenteli varsin taajaan tarkkailudrooneja. Aseen hallussapito olisi tietänyt ilman muuta linnatuomiota. No, käppäukot jatkoivat kulkuaan sitkeästi, toisin sanoen hitaasti ryteikössä laahustaen. He päättivät että sydänkohtauksen saa vähemmällekin, palasivat vanhalle metsätien pohjalle ja päättivät tehdä tulet.

Ykä alkoi keräillä maastosta poltettavaa puutavaraa. Lötjönen puolestaan otti omasta rinkastaan koottavan metallikauluksen jonka hän viritti nuotiopaikan yläpuolelle. Metallikauluksen päälle oli varattu vielä sähköinen savukaasujen puhdistin. Ykän rinkassa puolestaan oli tehokas akku johon puhdistin kytkettiin. Näin sitä maailmaa pelastettiin. Nuotio kerrallaan.

Tulen sytyttäminen kävi sentään vanhoilta erämiehiltä helposti. Päälle lennähti drooni ja pörräsi siinä vähän aikaa. Nähtävästi valvomossa valvoja tuumi että nuotio oli asetusten mukaisesti ilmastovastuullinen.

Sitten seurasi ehkä se varsin laihan metsästysreissun jännittävin vaihe. Käppäukot odottivat että droonin ääni oli hävinnyt ja sen jälkeen Ykä kaivoi reisitaskustaan virolaiselta trokarilta ostettua ihan oikeaa lihamakkaraa joka oli Suomen maakunnassa ilmastosyistä ankarassa kiellossa. Käppäukot tarkistivat vielä ilmatilan droonien varalta ja sen jälkeen valmistivat makkarat nuotiolla. Voi herranen aika kuinka hyvältä ne maistuivatkaan. Oikeitten makkaroiden pakkaus poltettiin huolellisesti ja Lötjösellä oli vielä varalta mukana tyhjä kasvismakkarapakkaus. Olipahan näyttöä että oli syöty ilmastovastuullisesti jos rinkat tarkastettaisiin.

Ykä ja Lötjönen polttivat vielä itseviljelemäänsä kessua. Metallikaulus ja savukaasujen puhdistin oli nostettu pois jäähtymään. Kun nuotio oli sammutettu ja vastuulliset vermeet pakattu tuumasivat toverukset että eiköhän tätä vastuullista metsästystä ole tullut nyt kokeiltua. Lähdetään Pinnanmaalle salakalastamaan.

Metsästysalueen portin ulkopuolella oli suuri mitään esittämätön nykytaidepatsas. Se oli tehty takavarikoiduista ja sulatetuista aseista. Käppäukot ilmoittautuivat toimistoon ja se sama virkailija totesi että eikö ole ihanan avartavaa ja voimauttavaa suorittaa asioita luonnossa ilmastovastuullisesti. Ykä ja Lötjönen tuumasivat yhteen ääneen että joo, Jumala siunakkoon vastuullisuutta sekä ennen kaikkea punaviherfeminististä hallitusta ja liittovaltiota.

Käppäukot poistuivat paikalta ja virkailija mietti että eivät kai ne sittenkin piruilleet.

VISPILÄT JA RIISTA

Sain eräältä kaveriltani linkkinä Riista-lehden jutun jossa puhutaan eräästä tutkimuksesta. Asia on melkein vuoden vanha mutta silti ajankohtainen ja olen asiaa itsekin eräänkin kerran ajatellut. Eli nämä tuulivoimalat karkoittavat eläimet kilometrien päähän. Tiivistettynä:

Tuulivoimalat karkottavat riistaeläimiä kilometrien päähän

Metsäkanalinnut väistävät tuulivoimaloita kilometrien päähän. Myös sorsat karttavat tuulimyllyjä. Hirven käyttäytymistä ei ole Suomessa tutkittu.

”Tutkimusten mukaan vaikutukset vaihtelevat todella paljon. Jotkut yksilöt väistyvät kokonaan pois alueelta, mutta tutkimuksissa huomattiin myös lintujen poikaskuolleisuuden kasvua tai reviiri- tai soidinkäyttäytymisen muutoksia silloin kun ne jäivät alueelle. Me huomioimme kaikki nämä muutokset ’väistymisenä’ ja määritimme keskimääräisen matkan, johon nämä vaikutukset tutkimuksissa ulottuivat. Samankin lajin sisällä oli valtavasti vaihtelua”, sanoo tutkija Anne Tolvanen Lukesta.

Tämä tukee metsästäjien havaintoja, joissa perinteisillä teerialueilla linnut ovat vähentyneet, kun alueelle on rakennettu tuulimyllyjä.

En epäile tuota tulosta, vaikka itseni on vaikea tehdä havaintoja. Sillä omilla metsästysmaillani noita tuulimyllyjä ei ole. Mutta olen minäkin joskus ollut niiden juurella ja kuunnellut niiden matalaa ja hyvin epämiellyttävää jumpsutusta. Vaikka tuulivoimayhtiöt sanovat että kyseinen jumpsutus on urbaanilegendaa.

Yleenä ottaen inhoan kyseisiä tuulimyllyjä sillä ne ovat vain muodinmukaista toivioenergiaa. Lisäksi inhoan niiden ristiriitaisuutta. Luontoarvoja pitäisi kovasti vaalia mutta noiden möhkäleiden tieltä voidaan kyllä surutta kaataa metsää. Ja siis karkoittaa niitä eläimiä.

Ja metsästäjänä ja luontoihmisena muutenkin tuumin että mitä se tekee eläimistölle jos vihreä unelma toteutuu täysiään ja Suomi rakennetaan täyteen noita uuspyramideja?

No, hyvää pyhäinpäivää kaikille. Siis pyhäinpäivää. Ei tätä löllöweeniä. Ja todellinen löllöweenhän on ensi tiistaina. Silloin Valtamediapuolue VMP joko laukeaa housuihinsa tai alkaa nirhaamaan ranteita auki.

DIREKTIIVI JA VIRANOMAINEN

Eli byrokratiaa ja kiusantekoa

Tässäkin blogissa on aikaisemmin mainittu se, että ihmisten kotona olevat deaktivoidut aseet eli käytännössä koristeena olevat lyömäraudat on ilmoitettava ja rekisteröitävä poliisille. Mutta kun EU lyö direktiiviä pöytään niin sehän ei suinkaan riitä. Eli dekottuja sarjatuliaseita ei enää saisi pitää kotona näkyvillä vaan niitä varten tulisi hankkia erityisen murtovarma asekaappi ja pitää ne siellä. Jaa miksikö:

”Ampuma-asedirektiivi sääntelee deaktivoidut ampuma-aseet luokkaan C, eli meillä laissa ilmoituksenvaraisiin ampuma-aseisiin. Ampuma-aseella tarkoitetaan siten myös deaktivoitua asetta, joka täytyy säilyttää alkuperäisen aseen vaatimusten mukaisesti”, sanoo poliisitarkastaja Seppo Sivula sisäministeriöstä.

Eli lyömäraudaksi muuttunut ase tulee säilyttää niin kuin toimiva sarjatuliase. Ja hankkia satojen eurojen turvakaappi aseelle, jolla ei voi ampua. Jos tätä ei tee, niin lainkuuliainen ihminen onkin sitten yhtä-äkkiä rikollinen. Vaikka käsittääkseni tätä direktiiviä ei Suomessa ole eduskunta millään lailla laiksi vahvistanut. Herää vaan muutama kysymys:

1. Ketä tällainen loppujen lopuksi hyödyttää? Meneekö se kategoriaan ”no eihän siinä järkeä ole, mutta kun siitä on viranomaispäätös niin siitä pidetään kiinni”?

2. Jääkö tämä Poliisihallituksen tulkinta kuolleeksi kirjaimeksi eli millä tavalla poliisi aikoo asiaa valvoa? Kotietsinnöilläkö? Millä perusteella?

3. Jos lainkuuliainen henkilö jää kiinni tästä ”rikoksesta” niin viedäänkö häneltä myös mahdolliset toimivat aseet? Vaikka hän olisi aina toiminut niiden kanssa asianmukaisesti?

4. Voisiko poliisilla olla ehkä jotain tähdellisempääkin tekemistä? Niin kuin esmes ne oikeat rikolliset?

Tietysti joku suvaitsevais-tiedostava ihminen saattaisi todeta että ei ihmisellä tarvitse olla minkäänlaisia aseita. Toimivia tai toimimattomia.

Vaan tarvitseeko niiden mielipidettä aina kysyä. Tai kysyä yleensäkään.

Ja noin yleensä ja erikseen totean että minua kyrpii se, että virkakoneisto tunkee kärsänsä aivan tavallisten ihmisten asioihin.

VIRANOMAINEN VALVOO MUURAHAISKANSALAISTA

Niin. Minähän olen sellainen tyyppi joka ei kerta kaikkiaan voi sietää sitä, jos joku tunkee kärsänsä minun asioihini. Ja tähän kuuluvat myös viranomaiset. Nimenomaan ne. Minulla on siihen muitten syitten lisäksi se hyvä peruste, että olen itse viranomainen ja tiedän että virka ei tuo ihmiselle viisautta. Samanlaisia pölkkypäitä me ollaan kuin kaikki muutkin. Mutta virka tuo viranomaiselle mahdollisuuden tönkiä aivan rauhallisen ja lainkuuliaisen ihmisen elämää. Jotkut varmaan nauttivatkin siitä vallasta.

Yksi uusi tällainen asia on se, jonka sain tietooni vakikommentoija Taisteluvälineupseerin kautta. Se oli mennyt minulta itseltäni ohi. Eli Suomeen ollaan perustettu deaktivoitujen aseiden rekisteri. Ja niistä on tehtävä poliisille ilmoitus viimeistään 15.7. 2024.

Mainittakoon asiasta tietämättömälle lukijalle että deaktivoitu ase tarkoittaa sitä, että sillä ei voi ampua. Se on vain koriste. Maksimissaan lyömärauta.

Itse mietin sitä, että mihin poliisi tällä pyrkii? Kuvitteleeko se, että tällä tavoin vähennetään Suomessa olevien laittomien aseiden määrää?

Poliisin ilmoituksen mukaan jos aseista (tai siis lyömäraudoista) ei tehdä ilmoitusta 15.7. 2024 mennessä niin siitä seuraa rangaistus. Ja herää kysymys, että mikä rangaistus? Tarkoittaako se sitä, että mieheltä viedään myös ampumakuntoiset aseet pois?

Ja kytätäänkö ilmoittautunutta siitä, ettet vaan piru vie ole reaktivoinut asettasi?

Mietin vaan sitä, että oliskohan poliisilla muutakin tekemistä? Tällekään säännökselle eivät rikolliset nakkaa paskaakaan. Se koskee vain lainkuuliaisia kansalaisia.

Kuminauhasta voi tehdä näppiritsan. Kuka valvoo? Missä viipyy kuminauharekisteri?

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLXX

1. Lyijyä

Törmäsin Ylen uutiseen jonka aihe on ollut blogissa esillä ennenkin mutta sitä kannattaa pitää yllä. Lukijahan on tietoinen lyijyhaulikiellosta jota EU pyrkii laajentamaan kaikkien lyijyä sisältävien ammusten kieltämiseen, poislukien viranomaiset. Se, kuinka Suomi asiaan reagoi tiivistyy Ylen jutun lauseessa:

Suomen hallitus vetoaa EU-komissioon, jotta lyijyammusten käyttöä ei kielletä kuten on ehdotettu.

Vetoaa. Niin. Siirtomaaprovinssilla kun ei muuta mahdollisuutta ole. Itsenäinen valtio voisi ilmoittaa että me päätämme tästäkin asiasta itse. Samoin kuin siitä silakan pyyntikiellosta josta Ylen jutussa myös kirjoitetaan.

Lyijyhaulikieltohan on jo osittain voimassa. Rajana on se sata metriä kosteikosta. Tilanteen voi halutessaan tarkistaa tästä kartasta. Täysin mahdottomaksi se ei metsästystä tee, mutta varsinkin ajometsästyksen kanssa on jo nyt suuria ongelmia. Laitetaan esimerkkikuva.

Sitten jos kaikki lyijyammukset kielletään muuttuu touhu vielä vaikeammaksi. Myös metsästyksessä mutta sen vaikutukset reserviläisammuntaan ovat yhtä suuria. Katselin piruuttani Ylen juttuun liittyvää keskustelua ja siellähän nostettiin esille idea että miksi reserviläiset eivät voisi harjoitella sisäradoilla? Loistava idea! Suomihan on aivan täynnä 150 metrin sisäratoja.

No, täytynee ostaa vaan lyijypateja varastoon etteivät ihan heti lopu kesken. Ja varmaan poliisissakin mietitään että millähän pirulla ne vahtivat kaikkia selkosia. Niillä olisi varmaankin myös jotain muuta ja varmasti tähdellisempää tekemistä.

Ja epäilemättä tämä ei jää tähän. EU elää niin omassa ulkoavaruudessaan että sekä metsästyksen että reserviläistoiminnan täysi kieltäminen on täysin mahdollista. Mahtavatkohan ne edes tajuta että Euroopassa on vielä reserviläisarmeijoita?

2. Täytyy laittaa tännekin

Tämähän oli jo esillä MC Tsuhnan sivulla. Mutta kun meikäläistä – enkä liene ainoa – ottaa enemmän kuin ankarasti otsalohkoon tuo monikulttuurisuuden pakkosyöttö niin laitetaanpa tännekin tämä Aamulehden mainos.

Jep. Siinä muutama tsuhna ja yksi kiinalainen suorastaan palvoo monikulttuurisuuden totemia. Tälläkö se levikki todella lähtee nousuun?

3. NEEKERI!

Suuvaitsevais-tiedostavaistossa on ollut taas vaihteeksi ankaraa alaleuan väpätystä kun eduskunnassa on sanottu sana neekeri. Tästä on sinänsä kirjoitettu muuallakin ja kehotan lukemaan suuresti arvostamani Jaska Brownin postauksen.

Mutta ajattelen itse asiaa työvoimapoliittisesta tai ennemminkin ”työ”voima poliittisesta näkökulmasta. Koskahan suvaitsevais-tiedostavaisto hoksaa alkaa hakea sairaslomia sillä perusteella että ne ovat kuulleet sanan neekeri tai muuta rasistiseksi tulkittavaa? Ja sitten alkoi ankarasti ahdistaa. Meinaten, harva lääkäri uskaltaa olla myöntämättä sairaslomaa kyseisestä kauhiasta järkytyksestä. Ja eikös niitä sairaslomia ole jo otettu ilmastoahdistuksen ja jopa Trumpin presidentiksivalinnan vuoksi?

Sinänsä asian merkitys on täysin olematon sillä kyseinen porukka koostuu akateemisista suojatyöntekijöistä tai siihen uraan opiskelevista ja jos ne ovat poissa jostain missä ne eivät muutenkaan tee mitään tähdellistä niin eihän sillä kovin suurta merkitystä ole.

4. Jotain ihan muuta 141,28

En ole varma että kiinnostaako asia ketään muuta kuin minua mutta Ranskassa ovat alkaneet rugbyn mm-kisat. Minähän seuraan niitä ja alan hahmottaa jopa hieman sääntöjä. Rugbystahan sanotaan että se on huligaanien laji jota pelaa herrasmiehet ja jalkapallo taas herrasmiesten laji jota pelaa huligaanit. Se on ainakin varmaa että rugbyssa ei neitimäisesti näytellä loukkaantumista niin kuin jalkapallossa. Ja Jeremy Clarkson totesi asiasta varsin osuvasti:

Ja tässähän näitä. Näin viikon alkuun.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLXVIII

1. Vihreät ja kärsäntyöntäminen

Vihreät tunkee taas – tapansa mukaan – tontille joka ei niille kuulu. Eli:

Eläinvihreät ry vaatii vihreiden puoluekokousaloitteessa metsästyskortin saamiselle ja eläinten ampumiselle alaikärajaa.

ja

Alle 10-vuotiaat lapset voivat 18 vuotta täyttäneen välittömässä valvonnassa käyttää kivääriä esimerkiksi ampuakseen hirven. Rinnakkaisen aseenkantoluvan voi saada 15 vuotta täytettyään, jolloin on mahdollisuus metsästää itsenäisesti pienriistaa, aloitteessa todetaan.

Itse asiassa alle 18-vuotiaalla ei ole enää ollut aikoihin tuota oikeutta vaan hänen tulee olla täysi-ikäisen valvonnassa. Itse olen sitä ikäpolvea jolla tuo mahdollisuus onneksi vielä oli. Harva alle kymmenvuotias muuten ampuu hirviä. Ne ovat metsällä lähinnä noviisioppilaina opettelemassa touhua. Ja hirvikivääri on kyllä alle kymmenvuotiaalle niin paha hallittava että ei sellaisten anneta sillä metsällä ampua.

Eläinvihreiden mukaan alaikäinen ei ole henkisesti kypsä ottamaan vastuuta ja käyttämään valtaa toisten elävien olentojen tappamisesta. Lisäksi todetaan, että mikä tahansa ase, erityisesti kivääri, on aikuisenkin käsissä tappavan vaarallinen ase, jonka käyttö edellyttää suurta vastuullisuutta ja harkintakykyä.

– Sellaisen antaminen lapsen käsiin ei edistä lapsessa tervettä, vastuullista ja nöyrää suhtautumista luontoon ja eläimiin, aloitteessa todetaan.

Minulla kun sattumoisin on vuosikymmenten kokemus tuosta metsästyksestä sekä siihen liittyvästä seuratoiminnasta johon kuuluu tietysti asiasta kiinnostuneiden nuorten opettaminen. Sen pohjalta väitän, että nimenomaan nämä metsästykseen opetetut nuoret suhtautuvat luontoon terveesti, vastuullisesti ja nöyrästi. Heille kun se luonto on käytäntöä, toisin kuin vihreille joille se on heidän itsensä määrittelemää teoriaa.

Lisättäköön vielä, että kun metsästäjät opettavat nuorille aseenkäyttöä niin siinä nimenomaan opetetaan se aseitten vastuullinen ja varovainen käyttö. Ja samalla viedään niistä pois se jonkinlainen elokuvagloria jota vihreät ehkä kuvittelevat.

Yleensä ja erikseen voi todeta että vihreät taas kertaalleen:

a) Tunkivat kärsänsä asiaan, joka ei heille kuulu

ja

b) Tunkivat kärsänsä asiaan, josta heillä ei ole mitään tajua

Vaan ehkä vihreiden mielestä nuorille on kehittävämpää notkua kaduilla ja räplätä sitä älykännykkäänsä päivät pitkät.

2. Ja ei kun lisää transhypetystä

Iltalehti hypettää tv-ohjelmaa jossa esitellään viisivuotista poikaa joka kokee olevansa transseksuaaali. Ja ohjelmassa vanhemmat ovat kovasti pojan tukena. Nimeäkin ollaan muuttamassa ennen koulun aloitusta.

Tiedostamme, että meillä on transsukupuolinen tytär. Hän on tyttö, jolla on pippeli. Tuemme lastamme sellaisena, kuin hän on.

Jaksossa vanhemmat vievät Astan Kööpenhaminan Pride-kulkueeseen tapaamaan muita sukupuolivähemmistöjen edustajia. Äiti toivoo tytön löytävän kasvaessaan yhteisöstä itselleen tukijoukkoja.

Kysymys: Kuinkahan moni viisivuotinen edes hoksaa tuollaisia asioita ilman että vanhemmat ovat niitä hänelle syöttäneet? Ja tähänhän voikin laittaa piristyksenä hieman opetushallituksemme materiaalia:

Kuinkahan monen alaikäisen pää vielä onnistutaan sotkemaan tällä hypetyksen ja hysterian sekoituksella?

3. Jo aivan liian tuttu uutinen

Vantaalla etnisesti edistykselliset sitten hakkasivat ja puukottivat bussikuskia. Ja siinä sivussa hakkasivat ja ryöstivät pari auttamaan tullutta sivullista.

Oletan, että pääkaupunkiseudun liikennelaitos siirtyy pian Ruotsin linjoille eli etnisesti edistyksellisiltä ei kysellä lippuja eikä muutenkaan puututa niiden tekemisiin.

Jälleen kerran kysymys: Miksi ne paskat tekevät näin?

Jälleen kerran vastaus: Siksi, kun niitä ei estetä.

Nämä tapahtumathan eivät ole enää oikeastaan uutisia, vaan uutta normaalia joka meidän kaikkien suomalaisten tulisi hyväksyä.

No, muistakaa kansalaiset mennä töihin. Teillä on paljon etnisesti edistyksellisiä elätettävänä.

4. Meni ohi

En huomannutkaan kun tämän blogin 2000:n postauksen raja meni rikki. Eli tämä on siis postaus numero 2005.

Kiitos kaikille vanhoille lukijoille ja kommentoijille kun olette jaksaneet roikkua mukana. Liekö mukana enää alusta asti olleita paljoakaan? Ja yhtä lailla kiitos uusille lukijoille ja kommentoijille.

Ehkä vielä jatkamme. Veijo Esson baareja tarvitaan.

HYVIEN IHMISTEN PIMEÄT MAAT

1. Salametsästäjät

Jossain päin Hämettä, tuonnempana…

Näitä porukoita oli paljon. Ympäri Suomea. Yhteinen piirre niille oli se, että joskus aikanaan pakollisena pidettyä oranssia vaatetusta ei ollut kenelläkään vaan kaikki olivat maastoasuisia. Niin kuin tämäkin viiden miehen porukka joka suolisti suurikokoista hirvisonnia joka oltiin hetkeä aikaisemmin ammuttu karjalan karhukoiran haukusta suon reunalta. Toisin kuin joskus aikanaan ei tämä porukka myöskään istunut kaadon jälkeen nuotiotulilla vaan hirvi lyötiin paikalle tulleen mönkijän perään ja miehet poistuivat paikalta. Tämä metsästys kun ei ollut harrastusta vaan ansiotyötä ja välttämätöntä leivänjatketta.

Sen lisäksi että se oli välttämätöntä, se oli myös laitonta. Intersektionaalisen feministinen hallitus oli kieltänyt sekä metsästyksen että aseitten hallussapidon siviileiltä Lex Tuomiojalla, sillä perusteella että sivistyneessä maassa aseita oli vain viranomaisilla. Sinänsä kyseinen laki oli jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi sillä lain voimaantultua poliisille tehtiin ilmoitus noin miljoonasta kadonneesta aseesta. Toisin kuin hallituksessa oli poliisissa vielä jonkin verran laskutaitoisia sekä reaalimaailmassa eläviä ihmisiä ja he saivat väännettyä hallitukselle rautalangasta että jos poliisi alkaa etsimään näitä aseita niin siinä menee vuosien työ ja pelkkään turhaan meneekin sillä totta kai kyseiset aseet oli piilotettu. Ei Suomen poliisi ollut vahvuudeltaan mikään KGB.

Yhtä lailla kuolleeksi kirjaimeksi jäi metsästyksen kieltäminen sillä poliisi – jatkuvasti vähenevien voimavarojensa kanssa – ei kerta kaikkiaan pystynyt eikä edes välittänyt kiertää taajamien ulkopuolella muussa kuin äärimmäisessä hätätilassa. Eikä joku hirven salakaato tai pihalta ammuttu rusakko ollut sellainen. Lisäksi voimavaroja vei etnisten enklaavien vartiointi sekä nomenklaturan asuma-alueiden turvallisuustyö jonka myötä aina vain useampi poliisi oli pakkosiirretty Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle. Tuontikultamunat täytyi pitää jotenkin aisoissa ja omat kultamunat turvassa ja hyvällä elintasolla.

Poliisissa ymmärrettiin myös hyvin että vaikka Suomessa – joka joskus oli mainostanut itseään hyvinvointivaltiona – elettiin nyt enemmän tai vähemmän puutteessa niin maassa ja muurahaiskansalaisillakin oli viestintävälineistö tekniikan kehittymisen myötä halpaa ja tehokasta. Salametsästäjäporukat tiesivät suurinpiirtein reaaliajassa missä poliisi liikkui. Ja poliisit ymmärsivät että nuo porukat ruokkivat perheitään. Ja siinä sivussa läheisten taajamienkin perheitä.

Intersektionaalisessa Suomessa liha oli muuttunut arvotavaraksi. Varsinainen lihantuotanto oli lähes lopetettu ilmastosyistä ja jokainen kansalainen joutui käyttämään digitaalista ostokorttia joka laski ostoksen hiilijalanjäljen ja erityisesti liha oli rajoitettua. Yleisessä tiedossa – joskin valtamedian pimittämänä – oli se tosiasia että kansalaista kohden liha-annos oli pienempi kuin aikanaan käydyn jatkosodan aikana.

Tämän tiesi myös hirveä suojaan raahaava viiden miehen porukka joista kaikki asuivat haja-asutusalueella ja olivat jääneet työttömiksi metsätalouden loputtua lähes kokonaan ja maitten muututtua hiili- ja luontoreservaatiksi. Kyseinen ammuttu hirvi ei ollut enää harrastusta. Se oli elantoa. Lihaa, jota käytettiin itsekin ja ennen kaikkea sen sai myytyä.

Kun valtaosa Suomesta oli Brysselin päätöksellä muutettu luontoreservaatiksi niin se tiesi myös riistakannan kasvamista. Ja sen haja-asutusalueiden miehet tiesivät. Hirvikanta lisääntyi ja erityisesti kauriskanta. Niitä metsästettiin. Metsästysseurat oli lakkautettu hallinnollisella päätöksellä mutta eihän se niiden toimintaa estänyt. Nyt ne vain muuttuivat organisaatioiksi, jossa jaettiin elämisen kannalta tärkeitä reviirejä. Yhtä reviiriä hallinnoi tämä viiden miehen porukka joka kuskasi hirveä piilotetulle lahtimajalle nyljettäväksi. Se menisi kokonaisuudessaan myyntiin.

Myös pienriistan määrä oli lisääntynyt mutta niitä miehet ampuivat vain perheittensä omaan käyttöön. Tosin jos joku mustan pörssin asiakas teki tilauksen vaikka metsosta niin se hoidettiin. Kaikki maksut hoidettiin paperidollareina josta oli tullut maan kakkosvalutta puhtaasti sähköisen euron lisäksi. Lisäksi kaikilla miehillä oli kotonaan helppohoitoista karjaa eli kanoja ja lampaita. Niitäkään ei periaatteessa ilmastosyistä olisi saanut olla mutta ei poliisilla ollut aikaa eikä kiinnostusta vahtia tätä pienimuotoista karjataloutta.

Miehet veivät hirven lahtimajalle, nylkivät sen ja jättivät riippumaan. Huomenna se pilkottaisiin ja vietäisiin käsiteltäväksi. Elettiin maassa, jossa sähkönsaanti oli varmaa vain nomenklaturan aidatuilla alueilla ja etnisissä enklaaveissa. Muualla sähköä tuli silloin kuin tuli ja pimeillä mailla sitä ei tullut ollenkaan. Niinpä lihan säilöminen oli tuottanut ongelmia mutta metsästysporukat ja heidän vaimonsa olivat nopeasti opetelleet lihan kuivaamisen. Lähes kaikki pimeillä markkinoilla myytävä liha oli kuivattua.

Lihaa menisi muuallekin kuin omaan käyttöön ja myyntiin. Kylällä asui paljon ihmisiä joilla ei ollut muuta tuloa kuin laiha peruspäiväraha. Olivathan he toki laittaneet tonttinsa viljelyyn, pääosin perunalle jolla varsinainen nälänhätä estettäisiin ja kaupasta sai jonkin verran sallittuja hiilineutraaleja elintarvikkeita. Salametsästäjäporukat toivat heille säännöllisesti lihaa josta saisi tarpeellista särvintä. Ei ihmisiä hyljätä saisi, ei näillä selkosilla.

Kun hirvi oli nyljetty, laittoi porukka lahtimajan vieressä olevaan kotaan tulet pystyyn ja keitteli teetä, joka oli nykyisin kahvin kanssa ylellisyystarviketta. Mutta kyllä onnistuneen jahdin jälkeen ansaittiin kupilliset saikkaa. Siinä samalla syötiin eväsleipää jossa oli päällä mitäs muuta kuin kuivattua lihaa. Kun huomenna liha käsiteltäisiin, niin sitten miehet olivat sallineet itselleen pari vapaapäivää. Silloin saunottaisiin ja tehtäisiin mukeja joissa oli teen seassa kotipolttoista. Olihan hankittu muutama kallis saunaolutkin. Toipumisen jälkeen lähdettäisiin välttämättömiin puuvarkaisiin. Yhteiskunta ei näitä reservaattimaita valvonut joten miehet kaataisivat puita ja erään miehen traktorilla niitä vietäisiin kotiin. Polttopuuta tarvittaisiin. Kun muutaman puun kaataisi sieltä täältä niin sitä ei edes huomannut.

Eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

2. Kaupunkimaalaiset ja rahanvaihtaja

Riihimäki, samoja aikoja…

Rakennusmies Esko Rääte saapui junalla Riihimäelle. Mukana oli viisi muuta samaan rakennusporukkaan kuuluvaa Riihimäellä asuvaa miestä. Miehet olivat olleet pitkässä ja hyvin palkatussa urakassa tekemässä aitausta Kumpulan eliittialueen ympärille Helsingissä. Urakka oli jatkunut ja miehet olivat tehneet toisen samanlaisen Turkuun. Miehiä oli vastassa Eskon vaimo Annikki noin 40 vuotta vanhalla Toyotan Hi-Ace-pakettiautolla johon porukka ahtautui. Kalliit bensiinit maksettaisiin porukalla mutta ennen kuin Annikki ajaisi porukan koteihinsa, oli käytävä ensin tietyssä paikassa.

Se paikka oli Riihimäen keskustan reunamilla oleva antikvariaatti Painos, jota piti yli seitsenkymppinen Viljelmi Koneno. Rakennusporukka ei suinkaan tullut ostamaan kirjoja vaan vaihtamaan rahaa. Euro oli ollut jo pidemmän aikaa ollut pelkästään sähköinen valuutta ja maan kakkosvaluutaksi oli tullut paperidollari. Niiden käyttö ei ollut varsinaisesti kielletty mutta pankeista niitä ei saanut vaihdettua ilman hallinnon erityislupaa jota tavallinen muurahaiskansalainen ei millään tekosyyllä saanut.

Tästä antikvariaatista niitä sai. Kukaan miehistä ei kysynyt, että kuinka Viljelmi sai siirrettyä sähköisen rahan omalle tililleen niin että hän saattoi antaa tilalle välttämättömiä paperidollareita ja kuinka hän ne dollarit yleensä sai. Jotenkin se häneltä onnistui ja pääasia oli että homma toimi. Se toki tiedettiin että tuo vanha ja harmaantunut mies oli jäsenenä Veljmiehet-organisaatiossa. Eräänlaisessa suomalaisessa mafiassa joka piti yllä valuutanvaihtoa ja avitti laitonta lihanmyyntiä sekä patruunoiden myyntiä. Veljmiehet eivät toimineet varsinaisesti väkivaltaisesti, tosin järjestön tiedettiin aika ajoin ampuneen joitain etnisesti edistyksellisiä huumekauppiaita jotka olivat tulleet liian röyhkeiksi ja menneet alueille joihin heidän ei olisi kuulunut mennä.

Veljmiehet eivät koskaan edes varoittaneet näitä tyyppejä ja niiden eliminointi oli paras varoitus muille. Itse asiassa poliisi ei juurikaan puuttunut Veljmiesten toimintaan sillä sekin ymmärsi että järjestö oli eräänlainen lain ulkopuolella toimiva sosiaalihuolto sekä suojeluskunta jota ilman ihmiset eivät tulisi toimeen. Sisäministeriöstä lähetettiin tietysti aika ajoin verikoirayksiköitä mutta yllättäen järjestön toiminta lakkasi siksi aikaa. Kenttäpoliisit vain levittelivät käsiään ja hymyilivät itsekseen.

Kun rahat oli vaihdettu niin kuskinpukille noussut Esko ajoi rakennusporukan koteihinsa. Kukaan heistä ei asunut Riihimäen keskustassa vaan sen reuna-alueilla vanhoissa omakotitaloissa tai rivitaloissa. Vanhassa omakotitalossa asui Eskokin perheensä johon kuului Annikki ja kaksi alaikäistä lasta. Vaihdetut dollarit olivat välttämättömiä sillä valtion ostokortin liha-, maito- ja muna-annos oli niin onnettoman pieni että kasvavat lapset tarvitsivat sen kaiken. Yleensäkin Fed-Marketissa välttämätön ostoskortti alkoi huutaa kassalla hälyääntä mikäli sen kertaiset ostokset ylittivät sallitun hiilijalanjäljen määrän ja ne ylittyivät kovin helposti. Ylimääräistä lihaa sai vain mustasta pörssistä johon Eskolla oli onneksi hyvät yhteydet.

Pieni rintamamiestalo oli sähköverkon piirissä mutta sähkön saanti oli enemmän kuin epävarmaa. Siksi kätevänä miehenä Esko oli kunnostanut vanhan aggregaatin jonka teho ei sinänsä riittänyt koko taloon mutta sillä sai jääkaapin ja pienen pakastimen pyörimään katkojenkin aikana. Oman apunsa toi maakellari ja yleensäkin Räätteitten lähes koko tontti oli kuokittu perunamaaksi jossa oli seassa hieman porkkanaa. Lisäksi Esko oli rakentanut jätelasista kasvihuoneen jossa kasvatettiin tomaatteja ja kessua. Varsinainen tupakka oli kallista. Pihalla oli myös useita viinimarjapensaita. Naapurilla taas oli omenapuita ja syksyisin sato jaettiin puoliksi perheitten kesken.

Piha oli Eskolle niin kuin naapureillekin myös metsästysmaastoa. Esko oli hankkinut pimeästi äänenvaimentimella varustetun Baikal Margo-pienoispistoolin ja siihen subsonic-patruunoita. Pistooli oli Eskolla aina mukana kun hän kävi ulkona tupakoimassa tai puuhaamassa jotain muuta. Hyvänä ampujana hän oli ampunut useita pihalla pyöriviä rusakoita. Niistä saisi kelpo evään aikaiseksi. Naapurilla ei ollut asetta mutta hän oli viritellyt pauloja tontilleen ja aina aika ajoin tärppäsi. Kaikki kotiopäin, sano.

Esko piti itsellään pitkän työurakan jälkeen yhden lepopäivän mutta sen jälkeen oli aika lähteä Hi-acen kanssa pimeille ostoksille. Mukaan tulisi usea mies hänen tutusta työporukastaan. Ostospaikka olisi Hietoisissa, Mommilanjärven rannalla eräällä parkkipaikalla. Siellä dollarit vaihtuisivat salametsästäjien kanssa kuivattuun lihaan joka oli elämälle välttämätöntä. Järjestely oli toiminut pitkän aikaa hyvin ja olihan porukka nähnyt samalla parkkipaikalla erään tutun riihimäkeläisen konstaapelin siviilivaatteissaan yhtä lailla ostamassa kuivattua lihaa. Syöminen oli poliisinkin perheen pääelinkeino ja rivipoliisikin oli sidottu kiinni valtion ostokorttiin.

Lihan ostamista seuraavana päivänä työporukan miehet lähtisivät kalaan samalle Mommilanjärvelle. Sitä ei onneksi oltu vielä kielletty. Reissu kestäisi muutaman päivän. Veteen lyötäisiin verkot ja miehet yöpyisivät teltoissa makuupusseissa. Yleensä saaliiksi tuli varsin mukavasti ahventa ja miesten perheissä syötäisiin kalasoppaa sekä lihamyllyssä jauhettuja kalapullia.

Kalareissun jälkeen Eskolla oli tiettyjä hommia tehtävänä. Hän kun oli taitava timpuri ja sen lisäksi hallitsi moottorit. Jos Suomessa dollari oli kakkosvaluutta niin kolmosvaluutta oli plaati. Sana oli väännös venäjänkielen sanasta blat ja se tarkoitti palvelusta palveluksesta, tavaraa palveluksesta, palvelusta tavarasta ja tavaraa tavarasta. Usein palvelu jäi tasolle ”jään sinulle palveluksen velkaa” mutta niitä kannatti tehdä. Ihmiset olivat oppineet auttamaan toisiaan maassa, joka ei auttanut kuin nomenklaturaa ja etnisesti edistyksellisiä. Nomenklatura ajoi sähköautoilla mutta muurahaiskansalaiset kymmeniä vuosia vanhoilla bensaromuilla. Sen myötä nyrkkipajataito oli kehittynyt Suomessa huippuunsa. Ja Esko oli niiden taitojen haltija. Jos hänelle tuotiin ns. epätoivoromu niin hän vaan totesi että, no, katotaas ny kumminkin… sanoihan se vanha Väinö Linnan kirja että ihmisellä oli yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti.

Pari päivää kului ja Esko kavereineen oli Mommilanjärvellä kalassa. Verkot oli viritetty, teltat pystytetty ja nuotio paloi antaen lämpöään. Miehet keittelivät pakeissaan laihaa lihaperunasoppaa. Eskolla oli työkeikaltaan ollut tuliaisena myös amerikkalaista Corned Beef-säilykettä mutta sen hän oli jättänyt kotiinsa. Saivat muksut kunnon evästä että kasvaisivat. Miehet väänsivät kessusätkiä, panivat palamaan ja tuumivat että eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

3. Mummokommuuni

Jossain päin Hämettä, edelleenkin tuonnempana…

Siinä rintamamiestalossa joka sijaitsi varsin lähellä kyläkeskustaa asusteli kolme yli seitsenkymppistä naista. Naiset olivat kaikki leskiä ja tuumineet että oli ehkä viisaampaa lyödä hynttyyt yhteen kun tämän maailman tälle mallille laittoivat. Kahden naisen talot jäivät kylmilleen ja rapistumaan mutta eihän sille mitään mahtanut ja eihän niitä kukaan enää muutenkaan olisi ostanut. Eipä niitä perikunnatkaan kaipaisi. Mutta yhdessä kolme hieman heiveröistä naista saivat välttämättömät asiat hieman paremmin hoidettua ja olihan heistä seuraa toisilleen. Oltiin kuitenkin samaa ikäpolvea. Ja muistettiin toisenlaisetkin ajat.

Taloa oli hieman muuteltu totutusta. Olohuone oli muutettu makuuhuoneeksi jossa kolme mummoa nukkui sermien takana omassa rauhassaan. Makuuhuoneesta oli puolestaan tehty olohuone. Yläkerta oli tyhjänä mutta se lämpisi jonkin verran suuresta varaavasta takasta joka oli olohuone-makuuhuoneessa. Oli talossa myös muutamia sähköpattereita. Talo kun oli sen verran lähellä kyläkeskustaa että siihen tuli sähköt mutta sähkönsaanti oli ns. saanta saaliissa ja pattereiden käyttöä säännösteltiin muutenkin ankarasti. Mutta olihan talossa keittiössä vielä liesi, ja siinä mummot valmistivat ateriansa. Heitä käytettiin paikallisten miesten toimesta kerran viikossa kaupalla joka kylässä vielä oli ja laihalla eläkkeellään he saivat tarvittavan. Vanhat naiset eivät syöneet paljoa.

Nyt heillä oli vieraita. Tuttuja vieraita, jotka tulivat aika ajoin. Kaksi varsin nuorta miestä kylältä jotka yöpyivät kylmillään olevassa yläkerrassa. Miehet sanoivat että sen kummempaa lämmitystä he eivät tarvinneet sillä heillä oli hyvät makuupusssit. Miehet olivat tehneet mummoille kaksi päivää halkosavottaa eli sahanneet ja pilkkoneet kylän miesten traktorilla tuomaa puutavaraa. Siinä olisi mummoille halkoa pitkäksi aikaa. Nuoret miehet tekivät neljätoistatuntista päivää ja pitivät tauon vain silloin kun mummot huusivat:

- Tulkaas pojat syömään!

Olivathan kylän miehet tuoneet mummoille noin kymmenen kiloa kuivattua hirven ja kauriinlihaa. Mummot saattoivat elää monta päivää pelkällä kaurapuurolla ja leivällä mutta noille nuorille miehille piti ilman muuta tarjota lihaperunasoppaa. Josta oli nykyisin tullut gourmeen huippua. Kun miehet tulivat syömään tuli paikalle myös mummojen kissa Kölli joka hieroi poskeaan miesten jalkoja vasten tervehtien vieraita. Intersektionaalinen hallinto oli kyllä päättänyt että lemmikkieläimet pitäisi hävittää ilmastosyistä mutta mummot olivat todenneet että Köllistä pidettäisiin huoli edelleenkin.

Vaikka sitten väkisin. Olihan mummoilla eräässä laatikossa yhdeksänmillinen revolveri joka oli jäänyt eräältä heidän leskimieheltään. Se oli ollut heille varsin vieras mutta kylän miehet olivat opettaneet heidät käyttämään sitä. Etnorikollisia ei ollut näillä mailla paljon näkynyt. Ne pysyivät kaupungeissa. Mutta heidän raakuutensa tiedettiin joten vara ei venettä kaada. Edesmenneitten miestensä muut aseet patruunoineen mummot olivat luovuttaneet kylän miehille. Niitä tarvittiin metsästykseen. Ja ehkä kylän puolustamiseenkin.

Nuoret miehet olivat saaneet urakkansa suoritettua ja hyvästelivät mummot jotka totesivat että olishan teitä vieraana pidempäänkin pidetty. Antoivat he miehille sentään kiitokseksi isot pussit lipsitikkaa. Se kun kasvoi heidän pihalla eikä tarvinnut mitään hoitoa. Ja oli aivan mainio mauste soppa- ja riistaruokiin. Illalla he keittivät keskenään kahvit johon jotenkuten oli varaa, ainakin silloin tällöin ja söivät sen kanssa sokerikorppuja. Luksusta. Siinä iltasellaan he totesivat että eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

Olohuoneeksi muutetun makuuhuoneen ikkunalla oli pieni Suomen lippu jonka Federaatio oli kieltänyt separatistisena. Protestihan se oli se pienikin protesti… tulkoot sitten… jos haluavat vanhat mummot lippunsa takia ampua… mokomat paskat…

SITÄ VAPAUTTAJAA ON VAAN NIIN MONENLAISTA

Vaihteeksi lyhyt juttu Venäjältä. Törmäsin meinaan uutiseen jonka mukaan Venäjällä juhlittiin hiljattain sitä että ”puna-armeija vapautti Sallan Alakurtin syksyllä 1944”. Sinänsä termi vapauttaminen on sotilaallisestikin hieman huvittava sillä sodan aikana puna-armeija ei ollut suinkaan edennyt sinne vaan sieltä vetäydyttiin taistelutta rauhan tultua.

Rintamalinjat jatkosodan loppuessa

Toisekseen voi todeta että termi vapauttaminen on aika irvokas kun kyseessä oli suomalainen kylä jonka Neuvostoliitto ryösti itselleen vuonna 1939 – 1940 käymässään valloitussodassa. Alue oli ryöstetty ja vuonna 1944 ryöstäjä otti ryöstösaaliinsa takaisin.

Vanhaa ja ryöstettyä Sallaa

Murmanskin aluehallinnon jäsen Irina Prosolenko kommentoi tätä ”vapautusjuhlaa” näin:

Me muistamme aina ne, jotka antoivat meille mahdollisuuden elää vapaassa maassa, emmekä koskaan unohda heidän rohkeaa urhoollisuuttaan.

Kun ajattelee tuota termiä ”vapaa maa” niin on ehkä hyvä muistaa että silloiset puna-armeijan sotilaat taistelivat yhden historian verisimmän hirmuhallinnon puolesta. Joka tappoi omiaankin miljoonakaupalla ja hyökkäsi ihan oikeasti vapaan Suomen kimppuun liittääkseen sen itseensä. Samoin kuin se jakoi tuota tappavaa vapautta ympäri itä-Eurooppaa. Pohjois-suomalaiset siviilithän pääsivät nauttimaan myös tuosta puna-armeijan partisaanien rohkeasta urhoollisuudesta eli naisten ja lasten teurastamisesta.

Tietysti voi ajatella että kyseinen Prosolenko heitti kuitin jonka saattaa sitten tarvittaessa kategorisesti kiistää. Mutta Venäjällä tuskin nykypäivänä paljoa vitsaillaan.

Muistutetaan myös toisesta ja tuoreemmasta ”vapauttajasta” joka tulee lännestä. Asiaa kannattaa pitää esillä. Kas kun EU on kovasti vapauttamassa Suomea metsästyksestä. Yksi askel otetaan ensi vuoden helmikuussa kun lyijyhaulien käytön kieltäminen kosteikkoalueilla astuu voimaan Suomessa 15.2.2023. Ja kun katsoo karttaa niin Suomessahan tuota kosteikkoa riittää ja myös suot lasketaan niihin:

Ja joka ainoaan kosteikkopaikkaan tai kosteikoksi tulkittuun paikkaan määritellään sadan metrin suoja-alue. Hotellin respassa herää vaan kysymys että milläs merkeleellä tuota valvotaan? Pannaanko poliisipartiot kiertämään pitkin metsiä? No, siinähän ”vapautetaan” poliisit myös normaalista poliisityöstä tyhjän paskan hiertämiseen. Ja mitenkä on, jos poliisi tapaa esim. Ykän ja Lötjösen metsällä niin onko heillä oikeus tehdä ruumiintarkastus jos kyseiset käppäherrat eivät siihen suostu? Väkisinkö ehkä?

Näissä kuvissa ja tunnelmissa aloitellaan uusi viikko.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLVIII

1. Sähköä

Hyvin monella taholla on puhuttu siitä, kuinka sähkön hinta on noussut pilviin ja ennen kaikkea tulevasta talvesta jolloin suomalaisia uhataan sähkökatkoksilla sekä sitä myötä palelemisella ja hyvin moni suomalainen perhe joutuu tinkimään elintasostaan reippaastikin saadakseen välttämättömän sähkölaskun maksettua. Jo nyt. Hyvin moni torppa kun on sähköllä lämmitetty eikä siitä lämmityksestä voi näillä leveysasteilla oikein tinkiä. Omassa torpassani on öljylämmitys ja sehän on estrogeenihallituksen mielestä Herrasta Perkeleestä. Siitä pitäisi päästä pois vuoteen 2030 mennessä.

Monella taholla on myös todettu että ei Suomea kuitenkaan varsinainen sähköpula uhkaa sillä tuotantoa kyllä on. Olemassaolevaa ja sellaista jota pidetään pois käytöstä vaikka nyt voitaisiin valmistautua siihen peloteltuun talveen. Kauppalehti uutisoi tuoreeltaan että Suomessa on seisokissa seitsemän voimalaa. Näiden voimalaitosten yhteenlaskettu sähköteho on noin 2000 megawattia. Vertailun vuoksi Olkiluoto 3:n nettotuotantoteho on noin 1600 megawattia.

Valitettavasti pääjuttu on maksumuurin takana mutta itse idea selviää siitä. Yksi näistä voimaloista on joka tapauksessa Meri-Porin hiilivoimala. Tehoa sillä on 560 megawattia. Se on tehty reservivoimaksi mutta siellä ei edes valmistauduta toimintaan. Voimalan omistama yhtiö on kertonut että sen käyttöönlaittaminen vaatisi ”mittavan vuosihuollon”.

Tulee mieleen kysymys:

Eikös vuosihuolto ole sellainen, joka tehdään joka tapauksessa vuosittain?

Ja mikäs se voimalan omistava yhtiö olikaan? Joo, se oli Fortum. Minulla tuli mieleen siitäkin joitain asioita ja ehkä kysymyksiäkin. Mutta kun toi minun koulusaksani on niin pahasti ruostunut. Mitenkä muuten se Saksa tulikaan mieleen? Mistä ihmeen syystä?

Yleensä ja erikseen voi todeta että ehkä energiayhtiöt ovat päätyneet samaan johtopäätökseen kuin hallituksemmekin eli suomalaiset ovat niin kilttiä ja nöyrää porukkaa että ne nielevät ihan mitä tahansa. Pannaan ne siis nielemään. Tuleehan siitä osakkaille pirun hyvät osingot.

2. Lisää sähköä eli tyylitajuttomuuden uusi mestari jatkaa

Tämä Suomen Pankin tuore Rahapolitiikka- ja tutkimusosaston vanhempi ekonomisti (40 v) Sanna Kurronen on ollut blogissani esillä kerran ennenkin. Kyseinen nainen kehitti tuoreeltaan meille köyhemmille suomalaisille vippakonstin mahdolliseen sähköpulaan niin kuin hän vain osaa:

Ei voi välttyä ajatukselta että kyseinen Espoossa syntynyt Kurronen on siinä onnellisessa asemassa että hän on säästynyt kosketukselta reaalimaailmaan koko elämänsä. Joka tapauksessa täytyy alkaa vahtia kyseisen Kurrosen twitter-tiliä. Sehän taitaa olla voiman pimeän puolen bloggaajalle Mikael Jungnerin tasoinen aarrearkku.

Mutta muistakaa: Noita sannakurrosia sannakurrosten reaalimaailman hahmotuksella on koko valtakoneisto täynnä. Ja heillä kaikilla on taatusti lämmöt päällä yölläkin.

3. Meinasin. Mutten meinaakaan.

Jouduin vähän niin kuin mainoksen uhriksi. Ostin nimittäin tuoreen Ase & Erä-lehden kun sen kannessa luki että ”Ministeri Antti Kurvinen: Täydellistä lyijykieltoa ei ole tulossa”. Ajattelin että tässähän voi olla tarjolla jotain positiivista. Ainoa konkreettinen seikka mikä jutussa sitten oli, oli se, että Suomi tavoittelee neuvotteluissa tilannetta jossa jossa kokovaippaluoteja saa käyttää jatkossakin. Siis tavoittelee. Alkutekstissä Kurvisen kerrottiin myös sanoneen että totaalista lyijykieltoa  ei ole tulossa hauleihin. Juttu vaan jättää kertomatta sen, että mitä hallitus aikoo sen eteen tehdä.

Muistutetaan, että Euroopan komission päätös lyijyhaulien käytön kieltämisestä kosteikoilla astuu voimaan 15. 2. 2023. Suomen maa-alasta noin 75 prosenttia lasketaan kosteikoksi. Taitaa meikäläinenkin seuraavana syksynä päästä ensimmäistä kertaa elämässään salametsälle.

4. Amitsioonia

Loppuun pieni positiivinen uutinen:

Puolustusvoimat hankkii Leopard 2 -taistelupanssarivaunujen ampumatarvikkeita

Puolustusvoimat hankkii Leopard 2 -taistelupanssarivaunujen pääaseiden ampumatarvikkeita saksalaiselta Rheinmetall Waffe Munition GmbH:lta.

- Hankinta täydentää meillä käytössä olevaa taistelupanssarivaunujen tulivoimaa ja erityisesti kohtaamistaistelukykyä taistelupanssarivaunuja vastaan, toteaa jalkaväen tarkastaja, eversti Juhana Skyttä Maavoimien esikunnasta.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 14,1 miljoonaa euroa, ja se rahoitetaan valtion toisesta lisätalousarviosta, joka sisälsi lisärahoitusta nopeasti käynnistettäviin puolustusmateriaalihankintoihin.  

Näitä lisää ja paljon. Tuli vaan mieleen se, että siitä ei ole pitkäkään aika kun meille suomalaisille naureskeltiin pitkin Eurooppaa että miksi ihmeessä te typerykset pidätte sen asevelvollisuuden, niin suuren reservin ja niin suuren kalustomäärän. Kun maailmaanhan syttyi rauha jo aikaa sitten.

Eivät taida nauraa enää.

HIKINAUTIT RUUDINKÄRYSSÄ

Siinähän elettiin muuatta syksyä. Ei niin kaukana nykypäivästä. Pienessä lähespohjoisessa sijaitsevassa Häkälän kunnassa muuan punainen Nissanin pick-up pysähtyi pienelle levikkeelle ja autosta nousi kaksi rumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehille oli ajaessa rakko huomauttanut että oli aika löröttät-sixteen ja siinä samalla voisi tietysti röyhyytellä voimasavuke Bostonin.

Kusta lorrautettuaan Ykä sytytti voimasavukkeen ja totesi että tuossa vieressä jo vuosikymmeniä kasvanut lepikko muuten aikanaan oli Häkälän Metsästysseuran ampumarata. Olivat sitten kunnassa tuumineet että se sijaitsi liian lähellä pientä keskustaa ja se piti siirtää sivummalle. Se uudempikin rata oli nykyisin jo vanha mutta onneksi vielä toiminnassa. Miehet polttelivat Bostoninsa, kääntyivät autoa kohti ja huomasivat että Nissanin pick-up oli muuttunut kahdeksi pitkäsatulaiseksi polkupyöräksi. Samalla ohi ajoi Osuuskauppa Häkälän Nälän myymäläauto jota näillä selkosilla ei ollut olemassa enää ikään aikaan. Toverukset katsoivat toisiaan ja naurahtivat:

- Hähhää, me ollaan joitain viistoistavuotisia jannuja. Oltiinko me tosissaan joskus näin laihoja?

- No joo, kun ruoto silloin venyi kuin venytyspenkissä ja lihakset tulivat muutaman vuoden jälkijunassa. Mutta tää taitaa olla hikinauttien keikka. Se lepikko on meinaan hävinnyt ja tuo ratahan on täydessä tällingissä.

Vanhat miehet / nuoret pojat kävelivät radalle. Siellähän oli autoja. Elettiin vissiin jotain 1970-lukua. Oli pommi-Corolla, oli pallosilmä-Lada, oli Datsun-amppeeri, oli kuplavolkkari ja olipa vielä Volgakin jostain 1960-luvun alusta. Radalla heitä vastaan tuli mies. Ehkä sen ikäinen kuin mitä he omassa ajassaan olivat. Ja hänessä oli jotain tuttua. Toverukset tajusivat että mies oli jonkinlainen keskiarvo niistä kaikista silloin aikanaan heitä vanhemmista miehistä joita he olivat nöösipoikina ja vähän myöhemminkin radalla ja metsästyshommissa nähneet. Mies hymyili ja sanoi:

- Tulikos pojat tutustumaan radalle?

- Joo, semmonen meillä oli mielessä.

- No eihän se katsominen sitten pelkästään riitä. Tulkaas kokeilemaan.

Radalla oli tietyt niin tutun mukavat aistihavainnot. Laukausten ääni, ruudin käry ja aseöljyn tuoksu. Ja se mukava kilahdus kun hylsy vedettiin pulttilukkoisesta laukauksen jälkeen pois. Mies antoi pojille / miehille kokeiltavaksi Sakon .243-kaliiberisen kiväärin ja lipastaminenkin kävi helposti ilman apua. Oltiinhan tähän totuttu ja mies nyökkäsi päätään hyväksyvästi. Sekä Ykä että Lötjönen ampuivat viiden laukauksen sarjan ja kun taulut oltiin käyty katsottavaksi mies tuumasi:

- Näähän on ihan mukavat kasat. On tainneet pojat ampua ennenkin?

- Minkä nyt isän kanssa vähän.

Vaikeaahan sitä oli selittää että noilla sillä hetkellä noin viisitoistavuotisilla pojilla oli vuosikymmenten ampuma- ja metsästyskokemus. Sitten mies antoi Ykän ja Lötjösen kokeilla haulikkoaankin. Sellainen kaksipiippuinen Leijona. Hyvin meni ampuminen silläkin ja mies tuumasi ettei poikia rekyyli pelottanut. Miksipä olisi pelottanut kun sekä Ykä että Lötjönen olivat aikanaan opetelleet ampumaan hyvin kevyellä yksipiippuisella Baikal IJ – 18-haulikolla. Juuri samanlaisina rysäkeppeinä kuin mitä he juuri tällä hetkellä aikamatkallaan olivat. Sen haulikon jälkeen ei rekyyli enää pelottanut.

Radalla ei ollut varsinaisesti ampumakilpailua mutta sovittu Häkälän Metsästysseuran tilaisuus johon oli tullut paljon jäseniä ampumaan. Niinpä radalle oltiin tietysti viritelty tulet ja eväistä pääsivät nauttimaan myös teinipoikien kehoissa aikamatkustavat Ykä ja Lötjönen. Tarjolla oli tulilla keitettyä kahvia, lenkkimakkaraa ja ruisleipää Gotler-makkaralla. Niitähän äyskäröi ääntä kohti oikein mielellään.

Ykä ja Lötjönen olivat aika ajoin tuumineet että olivatko ne muistot vanhojen aikojen maukkaammista eväistä vain muistojen kultaa mutta suuvärkki kertoi että kyllä tuolloin maku oli jotenkin syvempi ja aidompi. Mieleen tuli vertauksena sikanautasäilyke joka tuolloin ennen oli jumalten ambrosiaa ja nykyisin taas gelatiiniin uutettua pahvia. Tietysti joku S-ketjun ravinto-oppinut sanoisi että kyllä niissä on ihan samanlainen ravintoarvo että ihan turha mutista.

Tulilla istuva porukka puhui kaikenlaisia juttuja sellaisella letkeällä asenteella, joka olisi nykyisille puolestaloukkaantujille aikaansaanut välittömiä pidätyskyvyn ongelmia sekä etu- että takarööristä. Toisaalta – minkä niin Ykä kuin Lötjönenkin muistivat omista seura-ajoistaan – ei varsinaista päivänpolitiikkaa pahemmin puhuttu. Metsästysseuroissa kun oli jäseniä kommunisteista kokoomuslaisiin ja itse metsästys sekä siihen liittyvä toiminta ylitti poliittiset rajat ja yhdisti olennaiseen. Saattoipa tuota sanoa kansalaishengen luomiseksikin. Samaa porukkaahan tässä kumminkin oltiin.

Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös tämä aikamatka. Vaikka radalla olisi ollut vielä houkuttelevia aseita. Yhdellä miehellä oli hirvikivääriksi muunnettu Ukko-Pekka. Ja olipa yhdellä vielä vanha venäläinen Tokarevin puoliautomaatti. Ykä ja Lötjönen kuitenkin kiittivät ja läksivät polkupyörilleen jotka sulautuivat yhteen ja kasvoivat taas Nissaniksi. Miehetkin olivat taas normaalissa harmaantuneessa muodossaan. Ykä totesi:

- Ne oli jotenkin yksinkertaisempia ja selkeämpiä aikoja nuo. Luottavaisempia, etten sanoisi.

Lötjönen säesti sytyttäessään voimasavukkeen:

- Joo, eikä aseelliseen mieheen suhtauduttu silloin sellaisella vainoharhaisuudella kuin nykyisin.

- Totta. Minäkin sain viisitoistavuotiaana ensimmäiset rinnakkaisluvat helposti. Isäukko kävi parilta luotettavaksi katsotulta mieheltä suositukset ja se pahvinen lupaläpyskä heltisi yhdellä poliisilla käynnillä.

- Joo, ja siinä iässä siihen maailman aikaan me voitiin mennä viisitoistavuotisina jannuina yksinämme metsälle eikä sitä pidetty mitenkään omituisena. Sitten myöhemmin viisaat ja lukeneet päättivät että 15 – 18-vuotiaan on terveellisempää notkua kylillä kuin käydä metsällä. Jos hänellä ei sattunut olemaan aikuista joka veisi metsälle. Eikä kaikilla ollut.

- Ja sinänsä, jos EU-byrokraatit ja viherpiipertäjät pääsevät mielensä päähän ei meillä ole enää aseita, ratoja eikä metsästystä. Ja jos sen olisi sanonut noille radalle olleille miehille niin ne olisivat tuumineet että älkää höpiskö, ei maailma sentään niin hulluksi mene. No, eiköhän jatketa taas.

Nissan käynnistyi ja hikinauteista jälleen käppäukoiksi muuttuneet toverukset jatkoivat kohti uusia vanhenevien miesten seikkailuja. Tylsiä ja vähätapahtumaisia ehkä, mutta kuka tässä iässä viitsisi Indiana Jonesia leikkiä.

VANHAT KEINOT, JOTKA EIVÄT TOIMI

Jopa poliittinen eliittimme on alkanut tajuta että Suomi on tuontitavararikollisuudessa Ruotsin tiellä tosin tosiasiassa se ei tee asialle mitään. Miksi tekisi, koska se on itse saanut sen aikaiseksi? Ja varmasti se yrittää pian haudata koko asian valtamedian tuella esmes jollain uudella persuskandaalilla koska juuri se itse on ollut aiheuttamassa tilannetta. Hallitus – ja erityisesti muuan sisäministeri – yrittää tarjota keinoja joista saa kuvan että niillä pyritään vaikuttamaan johonkin muuhun kuin itse asiaan eli aselakien kiristämiseen.

Tiedostavaiston yksi tähtäinkohde ovat aina olleet metsästys- ja ampujaharrastus. Siksi kyseisen sisäministerin ehdotus aselain kiristämisestä on varsin kylmäävä. Sen sisältöä ei vielä tiedetä mutta uutisoinnissa puuttuu yksi oleellinen pointti eli ”tavallisten lainkuuliaisten suomalaisten aseenomistajien elämää ei tulla esityksellä häiritsemään millään muotoa”. Kas kun tavalliset suomalaiset eivät leiki aseittensa kanssa gangsteria eivätkä gangsterit tai wanna be-sellaiset leiki laillisilla aseilla.

Ja Suomessa on kyllä jo olemassa lainsäädäntö laittomia aseita kohtaan. Niitten hallussapidosta voi saada kaksi vuotta vankeutta. Törkeästä ampuma-aserikoksesta voi saada neljä vuotta ehdotonta. Käyttäkää sitä rangaistusasteikkoa ja jättäkää tavalliset ihmiset rauhaan.

Jäädään seuraamaan ja tiedetään että suomalaiset aseenomistajat ovat vihervasemmistolle herrasta perkeleestä.

Mutta muistutetaan myös siitä, että näennäisoppositio kokoomus arvostelee hallitusta tuontirikollisongelmasta ja tarjoaa lääkkeeksi, mitä? No, antaa Petteri Orpon kertoa:

Ensimmäinen askel on hänen mukaansa se, että nuoret saadaan pois kadulta.

– Syrjäytymisvaarassa olevan, erityisesti maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat suurimmassa riskiryhmässä ajautua tähän kierteeseen ja jengeihin. Me tarvitsemme laaja-alaista viranomaisyhteistyötä, sosiaalipalveluita, hyvää koulutusta ja perheiden tukea.

Eli Orpo tarjoaa lääkkeeksi juuri samaa kuin mitä on tarjottu viimeiset kolmekymmentä vuotta. Tunnetulla menestyksellä. Ja juuri sitä mitä kokoomus on hallituspuolueena tarjonnut. Orpo osoittaa myös hyvin sen, että hän ei tajua lastensuojelun tilanteesta mitään:

Orpon mielestä rikoskierteessä oleva nuori pitäisi myös pystyä ottamaan huostaan, jotta hänet saataisiin tästä kierteestä irti.

– Kyse ei ole vankilasta, vaan valvotusta olemisesta. Mielestäni sen pitäisi olla mahdollista ja sitä pitää pohtia.

Nähtävästi Orpo ei tajua, että lastensuojelulaitosten tila on nykyisin sellainen, että ei niissä pystytä mitään rikoskierrettä pysäyttämään. Valtuudet ovat olemattomat. Lähinnä ne ovat nuorisorikollisuutta ylläpitäviä ja edistäviä laitoksia. Kiitos lakimiehille, jotka ovat saaneet tilanteen aikaiseksi.

Muistakaa tämä, jos kuvittelette että kokoomuksesta olis jonkinlaista apua.