keskiviikko 25. tammikuuta 2023

HYVIEN IHMISTEN PIMEÄT MAAT

1. Salametsästäjät

Jossain päin Hämettä, tuonnempana…

Näitä porukoita oli paljon. Ympäri Suomea. Yhteinen piirre niille oli se, että joskus aikanaan pakollisena pidettyä oranssia vaatetusta ei ollut kenelläkään vaan kaikki olivat maastoasuisia. Niin kuin tämäkin viiden miehen porukka joka suolisti suurikokoista hirvisonnia joka oltiin hetkeä aikaisemmin ammuttu karjalan karhukoiran haukusta suon reunalta. Toisin kuin joskus aikanaan ei tämä porukka myöskään istunut kaadon jälkeen nuotiotulilla vaan hirvi lyötiin paikalle tulleen mönkijän perään ja miehet poistuivat paikalta. Tämä metsästys kun ei ollut harrastusta vaan ansiotyötä ja välttämätöntä leivänjatketta.

Sen lisäksi että se oli välttämätöntä, se oli myös laitonta. Intersektionaalisen feministinen hallitus oli kieltänyt sekä metsästyksen että aseitten hallussapidon siviileiltä Lex Tuomiojalla, sillä perusteella että sivistyneessä maassa aseita oli vain viranomaisilla. Sinänsä kyseinen laki oli jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi sillä lain voimaantultua poliisille tehtiin ilmoitus noin miljoonasta kadonneesta aseesta. Toisin kuin hallituksessa oli poliisissa vielä jonkin verran laskutaitoisia sekä reaalimaailmassa eläviä ihmisiä ja he saivat väännettyä hallitukselle rautalangasta että jos poliisi alkaa etsimään näitä aseita niin siinä menee vuosien työ ja pelkkään turhaan meneekin sillä totta kai kyseiset aseet oli piilotettu. Ei Suomen poliisi ollut vahvuudeltaan mikään KGB.

Yhtä lailla kuolleeksi kirjaimeksi jäi metsästyksen kieltäminen sillä poliisi – jatkuvasti vähenevien voimavarojensa kanssa – ei kerta kaikkiaan pystynyt eikä edes välittänyt kiertää taajamien ulkopuolella muussa kuin äärimmäisessä hätätilassa. Eikä joku hirven salakaato tai pihalta ammuttu rusakko ollut sellainen. Lisäksi voimavaroja vei etnisten enklaavien vartiointi sekä nomenklaturan asuma-alueiden turvallisuustyö jonka myötä aina vain useampi poliisi oli pakkosiirretty Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle. Tuontikultamunat täytyi pitää jotenkin aisoissa ja omat kultamunat turvassa ja hyvällä elintasolla.

Poliisissa ymmärrettiin myös hyvin että vaikka Suomessa – joka joskus oli mainostanut itseään hyvinvointivaltiona – elettiin nyt enemmän tai vähemmän puutteessa niin maassa ja muurahaiskansalaisillakin oli viestintävälineistö tekniikan kehittymisen myötä halpaa ja tehokasta. Salametsästäjäporukat tiesivät suurinpiirtein reaaliajassa missä poliisi liikkui. Ja poliisit ymmärsivät että nuo porukat ruokkivat perheitään. Ja siinä sivussa läheisten taajamienkin perheitä.

Intersektionaalisessa Suomessa liha oli muuttunut arvotavaraksi. Varsinainen lihantuotanto oli lähes lopetettu ilmastosyistä ja jokainen kansalainen joutui käyttämään digitaalista ostokorttia joka laski ostoksen hiilijalanjäljen ja erityisesti liha oli rajoitettua. Yleisessä tiedossa – joskin valtamedian pimittämänä – oli se tosiasia että kansalaista kohden liha-annos oli pienempi kuin aikanaan käydyn jatkosodan aikana.

Tämän tiesi myös hirveä suojaan raahaava viiden miehen porukka joista kaikki asuivat haja-asutusalueella ja olivat jääneet työttömiksi metsätalouden loputtua lähes kokonaan ja maitten muututtua hiili- ja luontoreservaatiksi. Kyseinen ammuttu hirvi ei ollut enää harrastusta. Se oli elantoa. Lihaa, jota käytettiin itsekin ja ennen kaikkea sen sai myytyä.

Kun valtaosa Suomesta oli Brysselin päätöksellä muutettu luontoreservaatiksi niin se tiesi myös riistakannan kasvamista. Ja sen haja-asutusalueiden miehet tiesivät. Hirvikanta lisääntyi ja erityisesti kauriskanta. Niitä metsästettiin. Metsästysseurat oli lakkautettu hallinnollisella päätöksellä mutta eihän se niiden toimintaa estänyt. Nyt ne vain muuttuivat organisaatioiksi, jossa jaettiin elämisen kannalta tärkeitä reviirejä. Yhtä reviiriä hallinnoi tämä viiden miehen porukka joka kuskasi hirveä piilotetulle lahtimajalle nyljettäväksi. Se menisi kokonaisuudessaan myyntiin.

Myös pienriistan määrä oli lisääntynyt mutta niitä miehet ampuivat vain perheittensä omaan käyttöön. Tosin jos joku mustan pörssin asiakas teki tilauksen vaikka metsosta niin se hoidettiin. Kaikki maksut hoidettiin paperidollareina josta oli tullut maan kakkosvalutta puhtaasti sähköisen euron lisäksi. Lisäksi kaikilla miehillä oli kotonaan helppohoitoista karjaa eli kanoja ja lampaita. Niitäkään ei periaatteessa ilmastosyistä olisi saanut olla mutta ei poliisilla ollut aikaa eikä kiinnostusta vahtia tätä pienimuotoista karjataloutta.

Miehet veivät hirven lahtimajalle, nylkivät sen ja jättivät riippumaan. Huomenna se pilkottaisiin ja vietäisiin käsiteltäväksi. Elettiin maassa, jossa sähkönsaanti oli varmaa vain nomenklaturan aidatuilla alueilla ja etnisissä enklaaveissa. Muualla sähköä tuli silloin kuin tuli ja pimeillä mailla sitä ei tullut ollenkaan. Niinpä lihan säilöminen oli tuottanut ongelmia mutta metsästysporukat ja heidän vaimonsa olivat nopeasti opetelleet lihan kuivaamisen. Lähes kaikki pimeillä markkinoilla myytävä liha oli kuivattua.

Lihaa menisi muuallekin kuin omaan käyttöön ja myyntiin. Kylällä asui paljon ihmisiä joilla ei ollut muuta tuloa kuin laiha peruspäiväraha. Olivathan he toki laittaneet tonttinsa viljelyyn, pääosin perunalle jolla varsinainen nälänhätä estettäisiin ja kaupasta sai jonkin verran sallittuja hiilineutraaleja elintarvikkeita. Salametsästäjäporukat toivat heille säännöllisesti lihaa josta saisi tarpeellista särvintä. Ei ihmisiä hyljätä saisi, ei näillä selkosilla.

Kun hirvi oli nyljetty, laittoi porukka lahtimajan vieressä olevaan kotaan tulet pystyyn ja keitteli teetä, joka oli nykyisin kahvin kanssa ylellisyystarviketta. Mutta kyllä onnistuneen jahdin jälkeen ansaittiin kupilliset saikkaa. Siinä samalla syötiin eväsleipää jossa oli päällä mitäs muuta kuin kuivattua lihaa. Kun huomenna liha käsiteltäisiin, niin sitten miehet olivat sallineet itselleen pari vapaapäivää. Silloin saunottaisiin ja tehtäisiin mukeja joissa oli teen seassa kotipolttoista. Olihan hankittu muutama kallis saunaolutkin. Toipumisen jälkeen lähdettäisiin välttämättömiin puuvarkaisiin. Yhteiskunta ei näitä reservaattimaita valvonut joten miehet kaataisivat puita ja erään miehen traktorilla niitä vietäisiin kotiin. Polttopuuta tarvittaisiin. Kun muutaman puun kaataisi sieltä täältä niin sitä ei edes huomannut.

Eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

2. Kaupunkimaalaiset ja rahanvaihtaja

Riihimäki, samoja aikoja…

Rakennusmies Esko Rääte saapui junalla Riihimäelle. Mukana oli viisi muuta samaan rakennusporukkaan kuuluvaa Riihimäellä asuvaa miestä. Miehet olivat olleet pitkässä ja hyvin palkatussa urakassa tekemässä aitausta Kumpulan eliittialueen ympärille Helsingissä. Urakka oli jatkunut ja miehet olivat tehneet toisen samanlaisen Turkuun. Miehiä oli vastassa Eskon vaimo Annikki noin 40 vuotta vanhalla Toyotan Hi-Ace-pakettiautolla johon porukka ahtautui. Kalliit bensiinit maksettaisiin porukalla mutta ennen kuin Annikki ajaisi porukan koteihinsa, oli käytävä ensin tietyssä paikassa.

Se paikka oli Riihimäen keskustan reunamilla oleva antikvariaatti Painos, jota piti yli seitsenkymppinen Viljelmi Koneno. Rakennusporukka ei suinkaan tullut ostamaan kirjoja vaan vaihtamaan rahaa. Euro oli ollut jo pidemmän aikaa ollut pelkästään sähköinen valuutta ja maan kakkosvaluutaksi oli tullut paperidollari. Niiden käyttö ei ollut varsinaisesti kielletty mutta pankeista niitä ei saanut vaihdettua ilman hallinnon erityislupaa jota tavallinen muurahaiskansalainen ei millään tekosyyllä saanut.

Tästä antikvariaatista niitä sai. Kukaan miehistä ei kysynyt, että kuinka Viljelmi sai siirrettyä sähköisen rahan omalle tililleen niin että hän saattoi antaa tilalle välttämättömiä paperidollareita ja kuinka hän ne dollarit yleensä sai. Jotenkin se häneltä onnistui ja pääasia oli että homma toimi. Se toki tiedettiin että tuo vanha ja harmaantunut mies oli jäsenenä Veljmiehet-organisaatiossa. Eräänlaisessa suomalaisessa mafiassa joka piti yllä valuutanvaihtoa ja avitti laitonta lihanmyyntiä sekä patruunoiden myyntiä. Veljmiehet eivät toimineet varsinaisesti väkivaltaisesti, tosin järjestön tiedettiin aika ajoin ampuneen joitain etnisesti edistyksellisiä huumekauppiaita jotka olivat tulleet liian röyhkeiksi ja menneet alueille joihin heidän ei olisi kuulunut mennä.

Veljmiehet eivät koskaan edes varoittaneet näitä tyyppejä ja niiden eliminointi oli paras varoitus muille. Itse asiassa poliisi ei juurikaan puuttunut Veljmiesten toimintaan sillä sekin ymmärsi että järjestö oli eräänlainen lain ulkopuolella toimiva sosiaalihuolto sekä suojeluskunta jota ilman ihmiset eivät tulisi toimeen. Sisäministeriöstä lähetettiin tietysti aika ajoin verikoirayksiköitä mutta yllättäen järjestön toiminta lakkasi siksi aikaa. Kenttäpoliisit vain levittelivät käsiään ja hymyilivät itsekseen.

Kun rahat oli vaihdettu niin kuskinpukille noussut Esko ajoi rakennusporukan koteihinsa. Kukaan heistä ei asunut Riihimäen keskustassa vaan sen reuna-alueilla vanhoissa omakotitaloissa tai rivitaloissa. Vanhassa omakotitalossa asui Eskokin perheensä johon kuului Annikki ja kaksi alaikäistä lasta. Vaihdetut dollarit olivat välttämättömiä sillä valtion ostokortin liha-, maito- ja muna-annos oli niin onnettoman pieni että kasvavat lapset tarvitsivat sen kaiken. Yleensäkin Fed-Marketissa välttämätön ostoskortti alkoi huutaa kassalla hälyääntä mikäli sen kertaiset ostokset ylittivät sallitun hiilijalanjäljen määrän ja ne ylittyivät kovin helposti. Ylimääräistä lihaa sai vain mustasta pörssistä johon Eskolla oli onneksi hyvät yhteydet.

Pieni rintamamiestalo oli sähköverkon piirissä mutta sähkön saanti oli enemmän kuin epävarmaa. Siksi kätevänä miehenä Esko oli kunnostanut vanhan aggregaatin jonka teho ei sinänsä riittänyt koko taloon mutta sillä sai jääkaapin ja pienen pakastimen pyörimään katkojenkin aikana. Oman apunsa toi maakellari ja yleensäkin Räätteitten lähes koko tontti oli kuokittu perunamaaksi jossa oli seassa hieman porkkanaa. Lisäksi Esko oli rakentanut jätelasista kasvihuoneen jossa kasvatettiin tomaatteja ja kessua. Varsinainen tupakka oli kallista. Pihalla oli myös useita viinimarjapensaita. Naapurilla taas oli omenapuita ja syksyisin sato jaettiin puoliksi perheitten kesken.

Piha oli Eskolle niin kuin naapureillekin myös metsästysmaastoa. Esko oli hankkinut pimeästi äänenvaimentimella varustetun Baikal Margo-pienoispistoolin ja siihen subsonic-patruunoita. Pistooli oli Eskolla aina mukana kun hän kävi ulkona tupakoimassa tai puuhaamassa jotain muuta. Hyvänä ampujana hän oli ampunut useita pihalla pyöriviä rusakoita. Niistä saisi kelpo evään aikaiseksi. Naapurilla ei ollut asetta mutta hän oli viritellyt pauloja tontilleen ja aina aika ajoin tärppäsi. Kaikki kotiopäin, sano.

Esko piti itsellään pitkän työurakan jälkeen yhden lepopäivän mutta sen jälkeen oli aika lähteä Hi-acen kanssa pimeille ostoksille. Mukaan tulisi usea mies hänen tutusta työporukastaan. Ostospaikka olisi Hietoisissa, Mommilanjärven rannalla eräällä parkkipaikalla. Siellä dollarit vaihtuisivat salametsästäjien kanssa kuivattuun lihaan joka oli elämälle välttämätöntä. Järjestely oli toiminut pitkän aikaa hyvin ja olihan porukka nähnyt samalla parkkipaikalla erään tutun riihimäkeläisen konstaapelin siviilivaatteissaan yhtä lailla ostamassa kuivattua lihaa. Syöminen oli poliisinkin perheen pääelinkeino ja rivipoliisikin oli sidottu kiinni valtion ostokorttiin.

Lihan ostamista seuraavana päivänä työporukan miehet lähtisivät kalaan samalle Mommilanjärvelle. Sitä ei onneksi oltu vielä kielletty. Reissu kestäisi muutaman päivän. Veteen lyötäisiin verkot ja miehet yöpyisivät teltoissa makuupusseissa. Yleensä saaliiksi tuli varsin mukavasti ahventa ja miesten perheissä syötäisiin kalasoppaa sekä lihamyllyssä jauhettuja kalapullia.

Kalareissun jälkeen Eskolla oli tiettyjä hommia tehtävänä. Hän kun oli taitava timpuri ja sen lisäksi hallitsi moottorit. Jos Suomessa dollari oli kakkosvaluutta niin kolmosvaluutta oli plaati. Sana oli väännös venäjänkielen sanasta blat ja se tarkoitti palvelusta palveluksesta, tavaraa palveluksesta, palvelusta tavarasta ja tavaraa tavarasta. Usein palvelu jäi tasolle ”jään sinulle palveluksen velkaa” mutta niitä kannatti tehdä. Ihmiset olivat oppineet auttamaan toisiaan maassa, joka ei auttanut kuin nomenklaturaa ja etnisesti edistyksellisiä. Nomenklatura ajoi sähköautoilla mutta muurahaiskansalaiset kymmeniä vuosia vanhoilla bensaromuilla. Sen myötä nyrkkipajataito oli kehittynyt Suomessa huippuunsa. Ja Esko oli niiden taitojen haltija. Jos hänelle tuotiin ns. epätoivoromu niin hän vaan totesi että, no, katotaas ny kumminkin… sanoihan se vanha Väinö Linnan kirja että ihmisellä oli yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti.

Pari päivää kului ja Esko kavereineen oli Mommilanjärvellä kalassa. Verkot oli viritetty, teltat pystytetty ja nuotio paloi antaen lämpöään. Miehet keittelivät pakeissaan laihaa lihaperunasoppaa. Eskolla oli työkeikaltaan ollut tuliaisena myös amerikkalaista Corned Beef-säilykettä mutta sen hän oli jättänyt kotiinsa. Saivat muksut kunnon evästä että kasvaisivat. Miehet väänsivät kessusätkiä, panivat palamaan ja tuumivat että eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

3. Mummokommuuni

Jossain päin Hämettä, edelleenkin tuonnempana…

Siinä rintamamiestalossa joka sijaitsi varsin lähellä kyläkeskustaa asusteli kolme yli seitsenkymppistä naista. Naiset olivat kaikki leskiä ja tuumineet että oli ehkä viisaampaa lyödä hynttyyt yhteen kun tämän maailman tälle mallille laittoivat. Kahden naisen talot jäivät kylmilleen ja rapistumaan mutta eihän sille mitään mahtanut ja eihän niitä kukaan enää muutenkaan olisi ostanut. Eipä niitä perikunnatkaan kaipaisi. Mutta yhdessä kolme hieman heiveröistä naista saivat välttämättömät asiat hieman paremmin hoidettua ja olihan heistä seuraa toisilleen. Oltiin kuitenkin samaa ikäpolvea. Ja muistettiin toisenlaisetkin ajat.

Taloa oli hieman muuteltu totutusta. Olohuone oli muutettu makuuhuoneeksi jossa kolme mummoa nukkui sermien takana omassa rauhassaan. Makuuhuoneesta oli puolestaan tehty olohuone. Yläkerta oli tyhjänä mutta se lämpisi jonkin verran suuresta varaavasta takasta joka oli olohuone-makuuhuoneessa. Oli talossa myös muutamia sähköpattereita. Talo kun oli sen verran lähellä kyläkeskustaa että siihen tuli sähköt mutta sähkönsaanti oli ns. saanta saaliissa ja pattereiden käyttöä säännösteltiin muutenkin ankarasti. Mutta olihan talossa keittiössä vielä liesi, ja siinä mummot valmistivat ateriansa. Heitä käytettiin paikallisten miesten toimesta kerran viikossa kaupalla joka kylässä vielä oli ja laihalla eläkkeellään he saivat tarvittavan. Vanhat naiset eivät syöneet paljoa.

Nyt heillä oli vieraita. Tuttuja vieraita, jotka tulivat aika ajoin. Kaksi varsin nuorta miestä kylältä jotka yöpyivät kylmillään olevassa yläkerrassa. Miehet sanoivat että sen kummempaa lämmitystä he eivät tarvinneet sillä heillä oli hyvät makuupusssit. Miehet olivat tehneet mummoille kaksi päivää halkosavottaa eli sahanneet ja pilkkoneet kylän miesten traktorilla tuomaa puutavaraa. Siinä olisi mummoille halkoa pitkäksi aikaa. Nuoret miehet tekivät neljätoistatuntista päivää ja pitivät tauon vain silloin kun mummot huusivat:

- Tulkaas pojat syömään!

Olivathan kylän miehet tuoneet mummoille noin kymmenen kiloa kuivattua hirven ja kauriinlihaa. Mummot saattoivat elää monta päivää pelkällä kaurapuurolla ja leivällä mutta noille nuorille miehille piti ilman muuta tarjota lihaperunasoppaa. Josta oli nykyisin tullut gourmeen huippua. Kun miehet tulivat syömään tuli paikalle myös mummojen kissa Kölli joka hieroi poskeaan miesten jalkoja vasten tervehtien vieraita. Intersektionaalinen hallinto oli kyllä päättänyt että lemmikkieläimet pitäisi hävittää ilmastosyistä mutta mummot olivat todenneet että Köllistä pidettäisiin huoli edelleenkin.

Vaikka sitten väkisin. Olihan mummoilla eräässä laatikossa yhdeksänmillinen revolveri joka oli jäänyt eräältä heidän leskimieheltään. Se oli ollut heille varsin vieras mutta kylän miehet olivat opettaneet heidät käyttämään sitä. Etnorikollisia ei ollut näillä mailla paljon näkynyt. Ne pysyivät kaupungeissa. Mutta heidän raakuutensa tiedettiin joten vara ei venettä kaada. Edesmenneitten miestensä muut aseet patruunoineen mummot olivat luovuttaneet kylän miehille. Niitä tarvittiin metsästykseen. Ja ehkä kylän puolustamiseenkin.

Nuoret miehet olivat saaneet urakkansa suoritettua ja hyvästelivät mummot jotka totesivat että olishan teitä vieraana pidempäänkin pidetty. Antoivat he miehille sentään kiitokseksi isot pussit lipsitikkaa. Se kun kasvoi heidän pihalla eikä tarvinnut mitään hoitoa. Ja oli aivan mainio mauste soppa- ja riistaruokiin. Illalla he keittivät keskenään kahvit johon jotenkuten oli varaa, ainakin silloin tällöin ja söivät sen kanssa sokerikorppuja. Luksusta. Siinä iltasellaan he totesivat että eiköhän tässä pärjättäisi… kumminkin… jotenkin… päivä kerrallaan…

Olohuoneeksi muutetun makuuhuoneen ikkunalla oli pieni Suomen lippu jonka Federaatio oli kieltänyt separatistisena. Protestihan se oli se pienikin protesti… tulkoot sitten… jos haluavat vanhat mummot lippunsa takia ampua… mokomat paskat…


11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisikö alkaa valmistautua?

Ehkä.

Aloita jemmaamalla käteistä, euroja ja taaloja. 50,- - 100;- kuussa. Tankkaa ja osta ruokaa aina välillä käteisellä. Kulta, hopea ja muut arvometallit on hyviä kohteita. Muista myös "rauvassa ei ole raha hukassa".

Ei kannata aloittaa rysäyttämällä, vaan pikku hiljaa, huomiota herättämättä mieluummin.

Väestö vanhenee, metsästäjiä kuukahtaa pois jatkuvasti, ehkä kannatta ottaa vastaan perikunnilta tarpeettomia kapineita, peräti maksaakin jotain. Erikoisesti lupavapaat värkit, latausvälineet kannattaa säilöä talteen. Myös osaaminen on tärkeää tallentaa.

Riistan säilömien on oma lajinsa. Säilykepurkit kannattaa hommata nyt, samoin taito niiden täyttämiseen. Kuivaaminen on sitten on oma lukunsa, kuivaliha, ahavaliha on eri asia kuin kuivattu liha. Kylmäsavustettu säilyy, varsinkin jos sitä kuivaa. Ennenwanhaan aitassa roikkui savustettuja lapoja ja koipia, ei ne menneet kelvottomiksi ihan viikoissa. Saaviin suolaveteen tungettuna säilyi kinkkukin pitkälle kevääseen.

Mitenkä aiot viljellä, onko akanvedettävä aatra tuttu juttu? Entäs valmetin piikkilangan kiristäjä? Kaikenlaista kalustoa jä virattomaksi kaiken aikaa, omistajista aika jättää. Kesämökki, vanha tila on etevä sijoitus. Pakettipelto tuottaa lujasti sekahalkoa ja peräpelto asuttaa muutaman lampaan kansanhuollon tietämättä. Ladossa voi olla ladoja ja hirviä kenenkään tietämättä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Hyviä huomioita vaikeita aikoja ajatellen. Mutta tulee muistaa se tärkein voimavara. Eli ihmiset. Jos he luottavat toisiinsa ja auttavat toisiaan, niin he voivat selvitä vaikeistakin ajoista.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä huomio. Kannattaa olla hyvä ihminen, kunnon kaveri. Ei kannata olla mulkku. Kannattaa luoda suhdeverkostoja ja tehdä palveluksia vaikkei niistä näyttäisi mitään hyötyä itselle koituvan.

Tämä ei tarkoita, että pitää olla kynnysmatto. Ei, kovuus on tuottanut paitsi tappouhkauksia myös semmoisen maineen, että töitä ja apua on tarjottu ihan pyytämättä. Kun lupaa, pitää pitää se lupaus. Ihan sama mitä lupaa, systeemi on asennettuna ensi viikolla, sää lähdet tän takia istuun. Ihan sama, lupaus on lupaus.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan tämä jo tavallista Suomessa:

https://www.livsmedelsverket.se/livsmedel-och-innehall/nya-livsmedel/fragor-och-svar-om-insekter-som-mat

Eli, että erilaisissa elitarvikkeissa saa käyttää hyönteisiä/toukkia. Seuraavia hyöteisiä sallitaan Ruotsissa ja ne pitää merkitä sisällysluetteloon ruotsalaisilla nimillä:

Hur märks insekter ut i ingrediensförteckningen?
Enligt reglerna får endast sex insektsarter finnas i livsmedel. Dessa är:

Mjölmask – Tenebrio molitor
Hussyrsa – Acheta domesticus
Europeisk vandringsgräshoppa – Locusta migratoria
Buffalolarv - Alphitobius diaperinus
Honungsbi, drönarpuppa – Apis mellifera
Svart soldatfluga – Hermetia illucens

Allergiset huom!

Extra tydlig märkning för skaldjursallergiker.
Det finns risk för att personer som är allergiska mot skaldjur eller dammkvalster kan få allergiska reaktioner också mot insekter. Därför ska det finnas särskild information om det på förpackningen.

Anonyymi kirjoitti...

Käteinen on epävarma varautumiskeino, koska seteli on tosiasiassa pelkkä sopimuspaperi, jonka voi inflaation myötä irtisanoa. Arvometallienkin suhteen voi arvonmääritys ääritilanteessa olla vähän niin ja näin. Omavaraistalous, jota Pyssymies osuvasti kuvaa, on mielestäni ainoa vaihtoehto tässä dystopiassa. Pari seikkaa kuitenkin mietityttää. Ensinnäkin ihmisten omavaraisuusaste ja kyky tavoitella sitä on väestön valtaosan suhteen melkoisen heikko ja nuorempien ikäluokkien myötä heikkenee edelleen koko ajan. Jos nomenklatura aikoo todella lähteä bolsevismin tielle, se tietää vankileirejä ja nälänhätää. Ja se vaatii EU-tasoisen diktatuurin. Ja se taas vaatii, että Puola, Unkari, Romania, Norja ja muut vedetään tähän mukaan. Suomen kohtalo on kiinni Perussuomalaisista. Puoluesihteerimme on paimenkirjeessään suoraan todennut, että vastapuolen lopullinen tavoite on puolueemme kieltäminen. Josta seuraa kysymys: kuinka moni alistuu tähän? Pointti on siis se, että tuota dystopiaa vastassa on melkoinen ihmismassa (Suomessakin) ja EU-alueen sisäinen eripuraisuus.

PS-lehdenjakaja

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Täähän oli suunnilleen samanlaista kuin kotikylässäni 50-luvulla. Ei sähköjä, viemäreitä tai tuomareita, mutta kaikki hoitu talkoavulla ja naapurien välillä. Sillä tässä on pärjätty ! Mutta mukavat ikäänkuin muistelut "muinaisuudestani". !

Qroquius Kad kirjoitti...

Kuten veli Terho totesi, paljolti samanlaista maalaiselämää kuin silloin joskus.
Silloin sillä maaseudulla oli kuitenkin ympärillään valtio, joka vielä yritti olla kansalaistensa edunvalvoja.
Entäpä tuosa fiktiossa, kun valtio on muuttunut kansalaistensa viholliseksi yleensä ja Pimeiden Maiden asukkaiden erityisesti?

Eivät ne Suomen globlastin sisäministeriön kuolemanpataljoonat päästäisi heitä noin vähällä, saati katsoisi läpi sormien paikallispoliisin ilmiselvää passiivista vastarintaa.
Valtionvihollisen osa on tyrannioissa ankara.

Ihmettelijä kirjoitti...

Jos pienelle ihmiselle antaa valtaa hän käyttää sen maksimaalisesti, yrittäen ylittää sen.
Viisas on sen sanonut eikä tuo taida valetta olla vieläkään.

Anonyymi kirjoitti...

Eivät ne Suomen globlastin sisäministeriön kuolemanpataljoonat päästäisi heitä noin vähällä, saati katsoisi läpi sormien paikallispoliisin ilmiselvää passiivista vastarintaa.
Valtionvihollisen osa on tyrannioissa ankara.
Näin sanoo QK. Ja pitää paikkansa kuin myös sekin kuinka Yrjö kuvaa tilannetta. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ei niitä polliiseja riitä juurikaan kehä kolmosen ulkopuolelle, tai muiden nomenklatuuran asuttamien alueiden rajojen ulkopuolisiin alueisiin valvomaan. Niiden aika menee juurikin Ykän kuvaamien edistyksellisten etnojen vahtimiseen etteivät tunge itseään liian lähelle nomenklatuuran suojapaikkoja.
Ja kuten Teho sanoi ja Ykäkin kuvailee tarinassaan, yhdessä me olemme enemmän kuin kukaan yksinään. Naapuriapu ja toisesta välittäminen on edelleen kova sana tänäkin päivänä.
Nimirkillä kokemusta on tältä talvelta.
Huru-ukko

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Yksi mielenkiintoinen näkökulma olii se, että tuollainen eurostoliitto ei pystyisi pitämään puoliaan venäläisille. He ottaisivat puolustuskyvyttömän eurostoliiton itäiset alueet haltuunsa hyvin pian. Suomen siinä sivussa. Ei tuollainen Suomi pystyisi heitä vastustamaan yhtään millään lailla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Anolle, PS-lehdenjakajalle, Terho Hämeenkorvelle, Qroquius Kadille, Ihmettelijälle, Huru-ukolle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Hyviä huomioita.

Ano: Jaahah, täytynee ruveta kyttäämään tuoteselosteita.

PS-lehdenjakaja: Hyviä huomioita sinultakin. Ja minä olen itse jo pitkään ounastellut että Perussuomalaiset pyritään jossain vaiheessa kieltämään kokonaan.

Terho: Eikä niistä ajoista kovin paljon loppujen lopuksi ole.

Qroquius Kad & Huru-ukko: Itse näen että ne kuolemanpataljoonat jonkun salametsästyksen kimpussa ovat hyvin epätodennäköisiä. Ja Huru-ukon kommentti oli erinomainen.

Ihmettelijä: Tuo on kyllä totta.

Thorvald: Tuo pitää paikkansa.