keskiviikko 4. toukokuuta 2022

HIKINAUTIT RUUDINKÄRYSSÄ

Siinähän elettiin muuatta syksyä. Ei niin kaukana nykypäivästä. Pienessä lähespohjoisessa sijaitsevassa Häkälän kunnassa muuan punainen Nissanin pick-up pysähtyi pienelle levikkeelle ja autosta nousi kaksi rumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehille oli ajaessa rakko huomauttanut että oli aika löröttät-sixteen ja siinä samalla voisi tietysti röyhyytellä voimasavuke Bostonin.

Kusta lorrautettuaan Ykä sytytti voimasavukkeen ja totesi että tuossa vieressä jo vuosikymmeniä kasvanut lepikko muuten aikanaan oli Häkälän Metsästysseuran ampumarata. Olivat sitten kunnassa tuumineet että se sijaitsi liian lähellä pientä keskustaa ja se piti siirtää sivummalle. Se uudempikin rata oli nykyisin jo vanha mutta onneksi vielä toiminnassa. Miehet polttelivat Bostoninsa, kääntyivät autoa kohti ja huomasivat että Nissanin pick-up oli muuttunut kahdeksi pitkäsatulaiseksi polkupyöräksi. Samalla ohi ajoi Osuuskauppa Häkälän Nälän myymäläauto jota näillä selkosilla ei ollut olemassa enää ikään aikaan. Toverukset katsoivat toisiaan ja naurahtivat:

- Hähhää, me ollaan joitain viistoistavuotisia jannuja. Oltiinko me tosissaan joskus näin laihoja?

- No joo, kun ruoto silloin venyi kuin venytyspenkissä ja lihakset tulivat muutaman vuoden jälkijunassa. Mutta tää taitaa olla hikinauttien keikka. Se lepikko on meinaan hävinnyt ja tuo ratahan on täydessä tällingissä.

Vanhat miehet / nuoret pojat kävelivät radalle. Siellähän oli autoja. Elettiin vissiin jotain 1970-lukua. Oli pommi-Corolla, oli pallosilmä-Lada, oli Datsun-amppeeri, oli kuplavolkkari ja olipa vielä Volgakin jostain 1960-luvun alusta. Radalla heitä vastaan tuli mies. Ehkä sen ikäinen kuin mitä he omassa ajassaan olivat. Ja hänessä oli jotain tuttua. Toverukset tajusivat että mies oli jonkinlainen keskiarvo niistä kaikista silloin aikanaan heitä vanhemmista miehistä joita he olivat nöösipoikina ja vähän myöhemminkin radalla ja metsästyshommissa nähneet. Mies hymyili ja sanoi:

- Tulikos pojat tutustumaan radalle?

- Joo, semmonen meillä oli mielessä.

- No eihän se katsominen sitten pelkästään riitä. Tulkaas kokeilemaan.

Radalla oli tietyt niin tutun mukavat aistihavainnot. Laukausten ääni, ruudin käry ja aseöljyn tuoksu. Ja se mukava kilahdus kun hylsy vedettiin pulttilukkoisesta laukauksen jälkeen pois. Mies antoi pojille / miehille kokeiltavaksi Sakon .243-kaliiberisen kiväärin ja lipastaminenkin kävi helposti ilman apua. Oltiinhan tähän totuttu ja mies nyökkäsi päätään hyväksyvästi. Sekä Ykä että Lötjönen ampuivat viiden laukauksen sarjan ja kun taulut oltiin käyty katsottavaksi mies tuumasi:

- Näähän on ihan mukavat kasat. On tainneet pojat ampua ennenkin?

- Minkä nyt isän kanssa vähän.

Vaikeaahan sitä oli selittää että noilla sillä hetkellä noin viisitoistavuotisilla pojilla oli vuosikymmenten ampuma- ja metsästyskokemus. Sitten mies antoi Ykän ja Lötjösen kokeilla haulikkoaankin. Sellainen kaksipiippuinen Leijona. Hyvin meni ampuminen silläkin ja mies tuumasi ettei poikia rekyyli pelottanut. Miksipä olisi pelottanut kun sekä Ykä että Lötjönen olivat aikanaan opetelleet ampumaan hyvin kevyellä yksipiippuisella Baikal IJ – 18-haulikolla. Juuri samanlaisina rysäkeppeinä kuin mitä he juuri tällä hetkellä aikamatkallaan olivat. Sen haulikon jälkeen ei rekyyli enää pelottanut.

Radalla ei ollut varsinaisesti ampumakilpailua mutta sovittu Häkälän Metsästysseuran tilaisuus johon oli tullut paljon jäseniä ampumaan. Niinpä radalle oltiin tietysti viritelty tulet ja eväistä pääsivät nauttimaan myös teinipoikien kehoissa aikamatkustavat Ykä ja Lötjönen. Tarjolla oli tulilla keitettyä kahvia, lenkkimakkaraa ja ruisleipää Gotler-makkaralla. Niitähän äyskäröi ääntä kohti oikein mielellään.

Ykä ja Lötjönen olivat aika ajoin tuumineet että olivatko ne muistot vanhojen aikojen maukkaammista eväistä vain muistojen kultaa mutta suuvärkki kertoi että kyllä tuolloin maku oli jotenkin syvempi ja aidompi. Mieleen tuli vertauksena sikanautasäilyke joka tuolloin ennen oli jumalten ambrosiaa ja nykyisin taas gelatiiniin uutettua pahvia. Tietysti joku S-ketjun ravinto-oppinut sanoisi että kyllä niissä on ihan samanlainen ravintoarvo että ihan turha mutista.

Tulilla istuva porukka puhui kaikenlaisia juttuja sellaisella letkeällä asenteella, joka olisi nykyisille puolestaloukkaantujille aikaansaanut välittömiä pidätyskyvyn ongelmia sekä etu- että takarööristä. Toisaalta – minkä niin Ykä kuin Lötjönenkin muistivat omista seura-ajoistaan – ei varsinaista päivänpolitiikkaa pahemmin puhuttu. Metsästysseuroissa kun oli jäseniä kommunisteista kokoomuslaisiin ja itse metsästys sekä siihen liittyvä toiminta ylitti poliittiset rajat ja yhdisti olennaiseen. Saattoipa tuota sanoa kansalaishengen luomiseksikin. Samaa porukkaahan tässä kumminkin oltiin.

Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös tämä aikamatka. Vaikka radalla olisi ollut vielä houkuttelevia aseita. Yhdellä miehellä oli hirvikivääriksi muunnettu Ukko-Pekka. Ja olipa yhdellä vielä vanha venäläinen Tokarevin puoliautomaatti. Ykä ja Lötjönen kuitenkin kiittivät ja läksivät polkupyörilleen jotka sulautuivat yhteen ja kasvoivat taas Nissaniksi. Miehetkin olivat taas normaalissa harmaantuneessa muodossaan. Ykä totesi:

- Ne oli jotenkin yksinkertaisempia ja selkeämpiä aikoja nuo. Luottavaisempia, etten sanoisi.

Lötjönen säesti sytyttäessään voimasavukkeen:

- Joo, eikä aseelliseen mieheen suhtauduttu silloin sellaisella vainoharhaisuudella kuin nykyisin.

- Totta. Minäkin sain viisitoistavuotiaana ensimmäiset rinnakkaisluvat helposti. Isäukko kävi parilta luotettavaksi katsotulta mieheltä suositukset ja se pahvinen lupaläpyskä heltisi yhdellä poliisilla käynnillä.

- Joo, ja siinä iässä siihen maailman aikaan me voitiin mennä viisitoistavuotisina jannuina yksinämme metsälle eikä sitä pidetty mitenkään omituisena. Sitten myöhemmin viisaat ja lukeneet päättivät että 15 – 18-vuotiaan on terveellisempää notkua kylillä kuin käydä metsällä. Jos hänellä ei sattunut olemaan aikuista joka veisi metsälle. Eikä kaikilla ollut.

- Ja sinänsä, jos EU-byrokraatit ja viherpiipertäjät pääsevät mielensä päähän ei meillä ole enää aseita, ratoja eikä metsästystä. Ja jos sen olisi sanonut noille radalle olleille miehille niin ne olisivat tuumineet että älkää höpiskö, ei maailma sentään niin hulluksi mene. No, eiköhän jatketa taas.

Nissan käynnistyi ja hikinauteista jälleen käppäukoiksi muuttuneet toverukset jatkoivat kohti uusia vanhenevien miesten seikkailuja. Tylsiä ja vähätapahtumaisia ehkä, mutta kuka tässä iässä viitsisi Indiana Jonesia leikkiä.


19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Ykä totesikin, kyllä elämä ennen oli yksi kertaisempaa ja selkeämpää ja lisäisin vielä, että terveempää. Tästä hyvänä esimerkkinä uutinen USA:sta; Oregonin osavaltion koulujen poikien vessat varustetaan kuukautissuojilla. Tämä uutinen pitäisi piilottaa meidän hallitukselta, joka ei ole ihan vielä keksinyt, mihin kaikkiin mahdollisiin huuhaa- hankkeisiin veronmaksajien rahaa voidaan surutta törsätä.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Niin notta poikien vessoihin kuukautissuojia? Pitipä tämäkin kuulla.

Ekku kirjoitti...

Ihan täällä reaalimaailmassa kondomiautomaatti olisi siellä hyödyllisempi aparaatti.

Qroquius Kad kirjoitti...

Jos koulussa on niin paljon menstruoivia poikia, että poikain vessaan tarvitaan vuodontukkeita, eipä siellä liene tarvetta kondomiautomaatille;
suurin osa pojista ei saa mitään, osa ei halua ja ne loput vetävät paljaalla ja maksavat ruokkoja, mikäli tyttö osaa valita oikean vaihtoehdon lukuisista isäehdokkaista.

Maailma hukkuu yksinhuoltajien isättömiin äpäriin, joista tulee menstruoivia poikia ja Y-kromollisia tyttöjä.
Vaan itsepä olemme tämän halunneet, kun emme ole estäneetkään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Ja joo, tässähän mentiin kyllä ampumaradalta paskahuusseihin mitä en ajatellut. Mutta kai nykyisin sille kortonkiautomaatille olisi käyttöä. Sinänsä siihen aikaan kun hikinautit olivat radalla, ei sitä tarvetta ollut. Ne, jotka kehuskelivat kokemuksistaan valehtelivat ja me muut jotka emme kehuskelleet, tiesimme, että he valehtelivat.

Yksinhuoltajaäitien lapset edustavat varsin suurta osaa huostaanotetuista ja sijoitetuista lapsista ja nuorista. Ei niistä sinänsä menstruoivia poikia tule, mutta ovatpahan kasvaneet ilman mitään rotia.

Anonyymi kirjoitti...

Oi niitä aikoja. Itekin jo killinä radalla notkuneena muistelen, yksi kölvi taisi olla ja kypsässä iässä. Oikein kahdeksan vuoden. Kokeili .50 Hawken (?) puhvelipyssyä, ampua täräytti, otti muutaman taka-askelen. Ja halusi lisää. Muutama aikamies muisti ammuttuaan, että jäi teevesi liedelle.

Pitkät elokuun lämpimät iltapäivät, Oravan tai Leijonan kanssa, eväänä teetä ja metukkaleipää ja pari askia eleytä, lapualaista tai RWS:ää.

Kiekkotreenit, isot miehet röhkimässä kiekkoja liikkeelle, me kölvit katsoimme hyvin tarkkaan minne putosi ehjiä, niille löytyi käyttöä. Niin myös ampumahiitoradan taustavallista löytyneille luodeille, niistä askarrettiin vieheitä. kun ensin oli kokoelmaa täydennetty. Hankeen ammuttu luoti ei mene rikki.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Sinulla on samankaltaisia muistoja kuin minulla. Puolituumaisella en ole kyllä koskaan ampunut.

Anonyymi kirjoitti...

No, ottiatuota. Mie vasta korkeessa iässä, neljissäkymmenissä torrakon kanssa metälle läksin. Ja sellasen yleensäkin hankin, kun vasta silloin satuin/pääsin työmaalle jossa melekinpä koko porukka mehtuuta harrasti. Ensimmäiset luvat oli rinnakkaiset työkaverin pyssyköihin, hauliviskuriin ja pystykorvasta tehtyyn hirviväljään.
Eka reissu kaverin kanssa sorsajahtiin Pielisen latvavesillä: Eka paukku ja sorsa syöksykierteellä järveen. Siitähän se into alkoi ja läksi. Syksymmällä hirvikoe ja kerralla läpi. No, se teki sen, että piti ittelle saaha omat torrakot. Haulikko vähän käytetty Sauer, kiväärikis 308 sakolainen, ja eiku mettälle. Sakolainen vaihtui sittemmin Valmetin Petraan 30-06 ja siihen Aimpoint. Käpyjen ammuntaa kuusen latvasta sit lähinnä, kas kun työpaikka vaihtui helvetin esikertanoon eli pääkaupunkiseudulle. Oli se kuitenkin henkireikä, päästä sinne Nurmenksen takamaille metsän rauhaan, kun olit ensin muutaman viikon samoja ääliöitä kuskannut asemanvälin tuonne ja palatessa samat ääliöt sen asemanvälin takaisin.
Eniten niistä ajoista kaipaan sitä rauhaa siellä metsässä, tuulen tohinaa puissa, tervaskannot paukahtelua ja räiskähtelyä sateessa. Lähellä kulkevalta tietä kuuluvia puutavara-autojen ääninä. Mutta enen muuta sitä ihmeelleisä rauhaa ja äänekästä hiljaisuutta. Metsä ei ole koskaan hiljainen, jos ja kun osaa ja ehtii kuunnella.
Siellä tulilla monesti mietti hirvestysaikana, että voi kun ei tulisi yhtään hirveä tuohon tulille irvistelemään, että jos tule niin pakkohan siltä on ampua naama läjään ja soitella kavereille, että nyt olis yksi raato kuljetusta vailla. Onneksi eivät tulleet, sai rauhassa tulistella ja kuunnella metsän jutuja.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko ja kiitos hienoista jaetuista muistoista. Tuosta Valmet Petrasta olen kyllä kateellinen. Sellaisen haluaisin itsellenikin.

Anonyymi kirjoitti...

Se äsken unohtui, että kyllä, kyllä elämä oli monin osin parempaa ja yksinkertaisempaa ja helpompaa silloin ennen. Vaikka siinäkin oli puutteensa, mutta noin kokonaisuytena se kuitenkin oli ihmisen kannsalata parempaa ja helpompaa.
Huru-ukko

Qroquius Kad kirjoitti...

Tarkennatko veli Pyssymies, oliko tuo Hawken .50 siis se suustaladattava kahdeksankulmapiippu nallilukko?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Olet oikeassa.

Qroquius Kad: Kysymys välitetty. Olen itsekin aikanaan pitänyt kourassani kahdeksankulmaista pyssyä mutta se ei kyllä ollut suustaladattava. En muista kaliiberia.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, savua kuin porrassalmella, kumea ääni ja potkua piisas. Oli uskottavaa, että kyllä sillä puhveli kaatuu.

Mutta kuka sen toi radalle, ei mitään muistikuvaa.

Se into jolla se hippiäinen halusi ampua jäi mieleen. Kun omistaja nuohosi piippua ja latasi, hyppi innosta tasajalkaa.

Toinen potkupyssy joka jäi mieleen oli se yksipippuinen baikal. Mökillä mopoikäinen koulukaverin pikkuveli ampui laiturilta, ja tipahti saman tien veteen. Ei ehkä ole hyvä idea ampua kuin asennossa, laiturin reunalla seisten. Juu-u - osaattekos arvata kuka se baikalin kävi mulimassa pohjasta. Oli muuten jo jäähleitä marraskuisessa järvessä.


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Niin kuin tarina kertoo, niin sillä yksipiippuisella Baikalilla minä opettelin aikanaan haulikolla ampumaan. Ei rekyyli sen jälkeen enää pelottanut.

Anonyymi kirjoitti...

Olihan se Petra etevä, hirvikokeessa oli kolme paukkua ampua juoksevaan, eli kolme yritystä per suunta. no sillä Ptralla kerkis ne kolme kutia ampua siihen yhteen suuntaan ja homma selevä. hylsy kun ei osunut siihen mihin piti.
Mutta sit tosihommissa etevä jos ja kun täysi lipas, kuus patiako siihen meni, ei tullu haavakoita kun ehti tällätä niin että juosut oli juostu. Sano ne jotka semmosen kanssa ampumaan pääsivät. Meidän porukassakin parilla oli sellainen.
Itse kävin lähinnä "rauhoittumassa" siellä metsällä kun en jahtipäivinä päässyt. Kun ei sieltä "isolta kirkolta" lähdetty jonnekin Pohjois-Karjalan- Kainuun rajamaille niin vain metsälle.
Se Petrahan oli aikoinaan tiettävästi silloisen sotavaltion rynkyn siviiliversio. Joskus muinoin, noin kaheksankymmen luvun alkuvuosina. Saa korjata jos muisti heittää.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Oli vielä 90-luvun loppupuolella ihan normaalia ajella mopolla haulikko selässä, tietysti asepussissa oikeaoppisesti. Koulusta pinnattiin ja menoksi. Tämä tosin Kainuun korvessa kirkonkylällä. Oli se elämää haista 2-T bensalle raikkaassa metsässä ja katsella naavaa puussa. T. Oloneuvos

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Oloneuvokselle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Joo, rynkyn ts. Kalashnikovin koneisto siinä Petrassa on.

Oloneuvos: Jep, minäkin olen ajellut polkupyörällä haulikko selässä asuinalueiden läpi eikä kukaan nähnyt asiassa mitään ihmeellistä. Nyt joku saattaisi soittaa poliisin.

Anonyymi kirjoitti...

.50 rekyyliä

Hawken tuuppasi kovaa, kauan mutta aika pehmeästi. Barret potkaisi tujusti ja ärjyi kovalla äänellä. Suujarru pölisytti hiekkaa ja havunneulasia, liekki iski komeasti sivulle. Spotteri sai hiekkaa silmille.

.54 suustaruokittava Plainsrifle oli kuulalla ladattuna mukava värkki, Pötköluoti oli sitten Ihan Eri Asia, eikä vakautunut millään tolkullisella ruutimäärällä. Loiva nousu rihloissa oli kuulalle tarkoitettu.

Ikävin ammuttava ikinä - yllättäen 30-06, lyhytpiippuinen, erikoiskevyt keväiseen karhujahtiin värkätty ase. Luoti 14,3g, ruutia riittävästi - karhulle tarkoitettu. Terävä rekyyli, kamala metakka. korvat soi, vaikka oli tulpat ja kupit.


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Noista muista ei ole minulla kokemusta mutta 30-06:sta on. Ja siinä on kyllä tosi ikävä rekyyli. Vaimennin tosin auttaa sen kanssa varsin hyvin.