sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

LYHYT PÄÄSIÄISHUSU


Pääsiäisenähän ei yleensä suuria tapahdu (toivotaan ainakin niin) joten annetaan vaihteeksi puheenvuoro meidän suuresti arvostamalle tuttavallemme Husu Husseinille joka on taas vaihteeksi (joko hän tai hänen haamukirjoittajansa) avautunut Uudessa Suomessa. Tuotos on taattua husua mutta avautumisen punaisen langan voi tiivistää muutamaan kappaleeseen:

Ruskeat siskot ja veljet. On aika vaatia enemmän yhteiskunnaltamme ja niiltä ihmisiltä, joista se koostuu.

sekä

Kaikki te mutsienne kellarissa asuvat, internetin keskustelupalstoilla aamukolmelta kännissä ahdistustanne möykkäävät tyypit, jotka syytätte maahanmuuttajia kaikesta, joka teidän omassa elämässänne on pielessä (Esimerkkeinä: koulutuksen, työn, naisen ja näköalojen puute...), miettikääpä voisiko syy olla ihan omassa itsessänne ja omissa valinnoissanne?

Me elätetään teitä eikä toisinpäin. Sä tarviit meitä ja tää maa tarvii meitä. Ala siis elää sen mukaisesti ja osoita jotain kunnioitusta. Me ollaan samassa veneessä kaikki suomalaiset.

Kun ottaa huomioon sen, että kyseessä on tyyppi joka on tehnyt uransa sillä että on kantaväestölle haistatteleva ulkomaalainen Suomessa, joka elää suomalaisten verovaroilla ja joka edustaa kansanryhmää joka ei todellakaan elätä suomalaisia voidaan todeta, että harvassa avautumisessa kaikki on näin pielessä.

Mutta se, että Husu panee omiaan ei ole sinänsä yllätys. Pistää vaan miettimään että Husu on puhunut tuubaa julkisuudessa jo toistakymmentä vuotta alkaen siitä mystisestä Afrikan avusta talvisotaa käyvälle Suomelle ja sen aikaansaamasta velasta Somalialle.

Mietityttää vaan että miksei koskaan, ikinä, milloinkaan yksikään valtamedian edustaja ole kysynyt Husulta että mitäs jos jätkä kerrankin perustelisit sen mitä just äsken sanoit?

Mietin keskenäni myös sitä, että mitä tarkoittaa on aika vaatia enemmän yhteiskunnaltamme”. Enemmän räätälöityjä työpaikkoja julkisella sektorilla? Enemmän rahaa? Vielä leveämmät ohituskaistat asuntojonoissa? Kiintiökansanedustajia? Vai kunnioitusta viranomaispäätöksellä?

Muistuttaisin, että kunnioitusta ei saa ruikuttamalla. Vielä kysymys Husulle: kuinka moni suomalainen elättää verorahoillaan somaleita? Ja kuinka moni somali elättää verorahoillaan suomalaisia? Ehkä Husu osaa vastata.


34 kommenttia:

Trilisser kirjoitti...

On tuo Husu melkoinen huspelo. Jo Afrikassakin muut afrikkalaiset saamieni tietojen mukaan halveksivat somaleita. Jo sen pitäisi kertoa aika paljon siitä porukasta.

Joku voisi muuten suorassa lähetyksessä kysuä siltä, että mikä siinä on, että niin nerokas kansa kuin somalit ei saa omaa maataan kuntoon...

Joppos123 kirjoitti...

Tuo Husu on kyllä aito 24 karaatin mulkku, somppujen röyhkeys tulee hyvin esiin. Vai elättää ne kaikki vajaat 2000 työssä käyvää somppua meidät Suomalaiset, niistäkin valtaosa on tempputyöllistettyjä virkoihin joita ei edes olisi ilman somppuja.
Eipä mitään, hyvää pääsiäistä täältä maapallon toiselta puolelta, sadekausi alkamassa ja väillä tulee vettä kuin narua. Ilman kosteusprosentti karvan alle 100 ja lämpötila noin 30. Fiilis kuin Ruotsalaisessa saunassa, taitaapa kohta olla aika nasauttaa auki pullo paikallista tsuhnan kostoa, eli puteli Changia.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Tuo yksi paskannäköinen ja paskantärkeä husuperkele suoritti taas "ulostulon". Kummasta päästä tuli, ei varmaa näyttöä, mutta todennäköistä, että painovoima painoi tuloksen hosareihin. Haju leviää vastenmielisenä tässä muuten raikkaassa Suomenmaassa.
Aprillipilana menee, vaikka aamukahvi olikin läikähtää näppikselle kun luin. Ei tässä muuta kuin että oikealle paskalle tästä täytyy lähteä ja sitten remonttitöihin, kun on ulkoinen ilma niin kaunis. Huomenna joutaa lokottelemaan. Muutaku hyviä pyhiä SUOMALAISILLE!

Anonyymi kirjoitti...

Tuntuu siltä, että nämä ns. pakolaiset ovat maailmankaikkeuden röyhkeintä ja kusipäisintä porukkaa. Voisi kuvitella, että mistä tahansa länsimaasta tuleva ihminen vastaavassa tilanteessa esiintyisi aivan toisin, saattaisipa olla jopa kiitollinen kaikesta saamastaan. Ei nyt ehkä ainakaan valehtelisi päin naamaa mustaa valkoiseksi. Luultavasti tämä idioottimainen asenne ja täydellinen kyvyttömyys nähdä omaa merkitystään ja rooliaan johtuu uskonnosta, nämähän kuvittelevat olevansa ainoita oikeita ihmisiä, ja muut niitä vääräuskoisia. Kun tätä ajetaan päähän lapsesta lähtien niin kyllähän siinä perspektiivi vinoutuu.

Anonyymi kirjoitti...

Parahin Yrjö,
Päivämäärän huomioon ottaen tämä voisi mennä huonosta aprillipilasta, mutta satuin myös lukemaan lähdeartikkelin pari viikkoa sitten. Tämä Husun penäämä, heimoyhteiskunnille niin oleellinen "rispekti" on jännä juttu. Kunniakulttuurin kasvatti Husu ei näytä käsittävän, että kunnioitusta ei voi vaatimalla vaatia. Yksinkertaisesti, se ansaitaan teoilla. Minua häkellyttää kontrasti hänen vaatimuksensa ja Husun maanmiesten vuosikausien perseilyn määrän välillä. Kaikesta huolimatta hyvää pääsiäistä!

-Pikkukaupungin poika

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

No ei ihme sitten ettei Suomen somalit ole töissä. Niitähän kun on kuitenkin vain se parikymmentä tuhatta ja jos sellaisen porukan pitää elättää kaikki yli viisi miljoonaa suomalaista niin missä välissä sitä muka töihin ehtisi?

intrigööri kirjoitti...

Suurinta osaa demaritoveri Husun pölinöistä en ymmärtänyt. Helpotti hiukan, kun hoksin, että tämä Husuhan on juuri samoilla linjoilla kuin toinen ajatusten suma arkkipiispa Mäkinen. Molemmat haukkua räksyttävät aina kantasuomalaisia, mutta eivät ikinä matuja. Molemmat purevat heitä ruokkivaa kättä ja soveltavat totuutta sukkelasti, mutta ei se heitä yhtään haittaa.
Molemmat hempat vain noudattavat eliitin linjaa nykyisessä Suomessa. Maksajista ja muista hallintoalamaisista ei tarvitse koskaan välittää, koska heidät vain pannaan maksamaan. Suomen vanha valtakirkko kyllä saattaa piankin kuihtua ja hajota sirpaleiksi, mitä Mäkinen kamuineen ei taida ymmärtää. Sen sijaan mm. Husun poppoo imaameineen pärjää EU-Suomen lakien suojissa aina paksusti, sitä varsinaista shariaa odotellessa.

Tita kirjoitti...

No yök. Suklaamunan kuva tässä asiayhteydessä lopetti kuin seinään pääsiäismunien syönnin minulta :) Silti hauskaa Pääsiäistä. Munauksia on monenlaisia, yksinkertaisimmat kirjoittavat niitä esille kykenemättä pohtimaan tuotoksensa laatua. ÄO:lla on tässä merkittävä rooli. Vähän kyllä käy sääliksi Husua.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset hyvistä kirjoituksista. Tuosta koulukiusaamisesta olisi voinut olla sananen sanottavana, mutta ne sanat vain eivät ehtineet näppikselle asti ja se, että EPi epäonnistuu tehtävässään sielunsa kovettaneen olennon kanssa oli vain ajan kysymys…

Ymmärrän tuon ruskean kultamunan, Husun, huolen ja tarpeen hankkia kaltaisilleen enemmän ”rispektiä” ja paremmat pahnat & etuisuudet, sillä koskaan ei voi olla tarpeeksi varautunut tulevaisuuden mahdollisesti mukanaan tuomiin ylläreihin.
Arvatenkin Husu on herännyt huolehtimaan ruskeiden siskojensa ja veljiensä tilanteesta Somaliassa, nyt kun on uutisoitu että Somalian laatta on irtautumassa muusta Afrikasta. Näyttää siis siltä, että koko Afrikan manner on kyllästynyt Somaliaan ja haluaa siitä eroon. Onkohan tässä nyt kyse geo-rasismista?

Husun ajatuksissa varmasti vellovat ajatukset mm. meritaksitoiminnan uudistamistarpeesta, kun kyytiä tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan ”jo kotiovelta asti” sekä tietysti kysymys ”onko meritakseihin mahdollista saada sarjalippuja?”

Tuohon lauseeseen: ”Me elätetään teitä, jne…” täytyy todeta että olin kyllä hämmästynyt, kun lähijunassa tuli somali-lipuntarkastaja/konduktööri matkalippua vaatimaan - eli nyt on jo toinen työssäkäyvä somali-ihmekin nähty (ei, en laske bussikuskeja tähän lukuun…).
Niin tai näin, ja kaikesta huolimatta, Hyvää Pääsiäistä sinne Huitsinnevadaan!
T. Riku Raunioilla

korpisoturi kirjoitti...

Husu: ..."miettikääpä voisiko syy olla ihan omassa itsessänne ja omissa valinnoissanne?"

Niin sitä vois Husukin miettiä, että miksi Somalia on persreikämaa?

Mito Islam kirjoitti...

Husun aivopierut kuuluvat samaan sarjaan ns.vaihtoehtomedioiden levittämien loputtomien ähly sitä kuukeri tätä uutisten kanssa. Pettyneiden ja turhautuneiden ihmisten fokus kohdistetaan kolmannen maailman ihmisiin, joiden toimintatapoihin ja kulttuuriin emme voi mitenkään vaikuttaa. Sumuverhon takana omat päättäjämme voivat jatkaa kepposteluaan kenenkään puuttumatta asiaan. Vihollinen ei ole kuukeri tai ähly, vaan ihmiset jotka sallivat kyseisten ryhmien perseilyn Suomessa ja Euroopassa.

Joppos123 kirjoitti...

Ainoa "rispekti" mitä Husu ansaitsee on nokian 44 koon kumisaapas potkaistuna heijastinnauhaa myöten perseeseen. Etova olento.

Anonyymi kirjoitti...

Husun täräyksissä on se hyvä puoli, että hän nostaa tapetille aiheita, joista puhuminen on rasisti-leiman uhalla kiellettyä. Mutta kun Husu vetäisee keskusteluun somalien ansaintamallin, niin sitten se on keskustelussa, vaikka se tapahtuisi täysin absurdin 'me elätämme teitä'-väitteen kautta.

Husuhan ei itse osaa parinkymmenen vuoden jälkeen suomea, joten joku muu tosiaan kirjoittaa tekstinsä. Husun tasoisella suomella ei yksikään suomalainen olisi saanut töitä YLEstä, mutta onneksi tällaiset ahtaat toimittajain ammattivaatimukset eivät koske husuja ja abuhannaheita.

Kaikista somaleista kulttuuritulkkeja - eikä kansantalouden nousua estä mikään!

Anonyymi kirjoitti...

Husun kunniaksi on sanottava, että on edes oppinut suomenkielen aika hyvin 20+ vuodessa (siis somaliasteikolla hyvin). Lisäksi ei elätä itseään sosiaaliturvan varassa (kuten noin 90% somaleista), vaan poliitikkona. Joku voi sanoa että eihän siinä ole mitään eroa, mutta onpa edes Orpon , Soinin ja Sipilän tasolla, mikä ei tietysti ole paljoa.

Kissamies kirjoitti...

Husuhan nyt tekee tuossa sitä mihin hänen julkinen uransa perustuu, eli suomalaisten mitätöimistä, mutta mielenkiintoiseksi homman tekee se, kuinka laiskasti hän sen tekee. Jutut eivät ole omaperäisiä tai edes kovin tuoreita. Toisaalta ehkä tämä on sellaista kavalaa kryptovittuilua. Samoja horinoita hokemalla viestitetään että ei me täällä kuplassa teidän vasta-argumentteja kuunnella vaan jatketaan kuten parhaaksi ollaan nähty tähänkin asti ja te ette mahda sille yhtään mitään. Lällättelyn tehoa moninkertaistaa se, että sen suorittaja on suomalaisille enemmän kuluerä kuin hyöty väestöryhmästä joka on todellakin enemmän siellä saamapuolella, ja sitten hän ei edes vaivaudu tekemään sitä lällättelyäkään kunnolla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Trilisserille, joppos 123:lle, Terho Hämeenkorvelle, Ano1:lle, Pikkukaupungin pojalle, keski-ikäiselle pikkupojalle, intrigöörille, Titalle, Rikulle Raunioilla, korpisoturille, Mito Islamille, Ano2:lle. Ano3:lle ja Kissamiehelle & kiitos kommenteistanne sekä hyvää pääsiäistä. Asiahan tuli tuossa kommenteissa varsin selväksi. Itse mietin vielä keskenäni muutamia vaihtoehtoja eli:

a) onko tuo ylimielinen käytös kansanryhmä X:n luontainen ominaisuus, vai

b) onko puolestaloukkaantumis- ja jalustallenostokoneistomme opettaneet sen sallaiseksi

Vai onko kyseessä mikstuura molemmista.

QroquiusKad kirjoitti...

Mitä parhainta Aprillipäivää kaikille Yrjöperskeles-Klubin sisarille ja veljille! Koska voimme olla vakuuttuneita samanmielisyydestämme, voinemme käydä suoraan asiaan?

On aika vaatia enemmän yhteiskunnaltamme ja niiltä ihmisiltä, joista se koostuu. Todellisuudessa yleisesti suositeltava toimintamalli johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta.

Kaikki te mutsienne kellarissa asuvat, internetin keskustelupalstoilla aamukolmelta kännissä ahdistustanne möykkäävät tyypit, jotka syytätte maahanmuuttajia kaikesta, joka teidän omassa elämässänne on pielessä...Me emme tiedä mitä tapahtuu todella, jos oikeutettu ongelmanratkaisutyökalu on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä?

Miettikääpä voisiko syy olla ihan omassa itsessänne ja omissa valinnoissanne? Arkielämä on opettanut meille, että kokonaisvaltainen työtapa rauhoittaa yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.

Ala siis elää sen mukaisesti ja osoita jotain kunnioitusta. Me ollaan samassa veneessä kaikki suomalaiset: yksilötasolla luulisi olevan selvää, että paradoksaalinen ajattelutapa parantaa tahojen yhteistyön kariutumisesta aiheutuvia hyökyaaltoja rahoitus- ja sijoitussektorilla!

Lämmin kiitos kaikille läsnäolijoille! Rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava tässä ja nyt, ettei puheeni ollut omaa käsialaani.
Ei, vaan se oli yhdistelmä erään aikamme ansioituneimman yhteiskunnallisen ajattelijan,
niin karjuvan työvoimapulamme pelastajan kuin kansallisen ettei jopa geneettisen humalassa tappamisemme että etenkin viimemainittua käyttäytymistä aiheuttavan, sisäsiittoisuudestamme johtuvan ns. Syvän joen syndrooman epäilemättä jo pikapuoliin korjaavan HUSU HUSSEINin

(tässä kohtaa aploditauko)

loistavan älykkäitä kommentaareja kaikin puolin alempitasoisesta kansastamme (jota sitäpaitsi ei ole olemassakaan?), joita olen ottanut vapaudekseni täydentää Puppulausegeneraattorin vastineilla kyseisiin lauseisiin!

En voi hetkeäkään uskoa, ettei Aikamme Suurin Intellektuelli Husu voisi olla allekirjoittamatta edelläkuvattuani menetelmää; siinä määrin uskollisesti olen hänen loistavan tarkkanäköisiä lausumiaan täydentänyt Puppulausegeneraattorin tunnetulla yksityiskohtaisella tehokkuudella.

Joten mahdollisimman hyvää Aprillipäivän jatkoa kaikille asianosaisille!

Joppos123 kirjoitti...

Mä vähän veikkaan, että kysymyksessä on sekoitus molempia. Jo valmiiksi mulkulle sakille annetaan puolestaloukkaantumiskoneiston kautta ikäänkuin valtakirja vittuilla elättäjilleen.
Mulkku sakki saa siitä afrikan mustalaisille tyypillistä egonostetta ja myötänyökkäilijät jotain muuta perverssiä tumputusaineistoa.
Näiden myötänyökyttäjien tulisi tsiikailla kuinka valkoista vähemmistöä kohdellaan tällä hetkellä vaikkapa Etelä-Afrikassa. Ei niitä kiinnosta, vääränvärisiä ja vääränuskoisia. Somalit ovat itse olleet aina sortajia omassa perslävessään ja nyt koko maata käytännössä pitää pystyssä ulkomainen apu ja tärkein vientituote, ihmiset.
Ei ole sattumaa, että itiksestäkin löytyy western unionin konttori. Sinne ne veronmaksajien rahat menee ja klaani nauraa khattia järsien.

Anonyymi kirjoitti...

Noin yleisesti somalien osalta veikkaisin molempia kohtia, mutta Husun osalta lisäisin vielä c) ylenpalttinen tyhmyys.

Hän rakastaa olla julkisuudessa ja nimittää itseään "mielipidevaikuttajaksi" eikä suinkaan säästele superlatiiveja päästessään kertomaan itsestään ja saavutuksistaan - totuutta sitten sitäkin enemmän. Tuli kuulemma suoralla lennolla Nairobista Vienan-Karjalaan ja sieltä Suomeen 15-vuotiaana, toimi kengänkiilottajana (?!), jossain vaiheessa luki itsensä yhteisöpedagogiksi, yle suorastaan aneli häntä toimittajaksi, kepu eduskuntaehdokkaaksi mutta kun ei päässyt niin kepu sai jäädä ja demarit avasivat suuren sylinsä ja nyt hän siis on mukana päättämässä stadilaisten asioista valtuustossa. Suurkiitos vaan, häntä äänestäneille, tämänkertainen rispektibloginsa osoittaa hyvin hänen suhtautumistaan suomalaisiin. Tosin hänellä taitaa olla melkomoinen identiteettikriisi kun kirjoittaessaan hän on milloin me suomalaiset ja milloin te suomalaiset, aiheesta riippuen.

Husu on itse kertonut saavansa vuosittain n. 15.000 euron edestä erilaisia etuuksia, ilmeisesti lapsilisiä, kotihoidon- ja asumistukea. Näitähän kantasuomalaisetkin saavat, mutta enpä ole koskaan lukenut että joku tukia saava kantis ilkkuisi kuinka hän elättää muita suomalaisia.

Tuo blogi oli ilman muuta Husun itsensä sanelema mutta ei tietenkään kirjoittama. Hänen kirjallinen suomensa on kuin alakansakoululaisen ainevihosta, itse asiassa surkeampaakin. Miten hän on pystynyt tuolla kielitaidolla saavuttamaan tutkinnon? Miten hän pystyy lukemaan/ymmärtämään valtuuston virkakielisiä papereita ja kirjoittamaan niihin vastineita vai onko hän ulkoistanut - ja keiden kustannuksella - koko valtuustotoimintansa esim. haamukirjoittajalleen? Mikäli demarien (gallup-)voittokulku jatkuu ja Husu pääsee eduskuntaan, miten hän selviää lakiteksteistä? Usarin "suomalaiset ovat paskoja"- blogeissaan hän vastaa ihan itse poikkipuolisiin kommentteihin ja niistä saa aika hyvän käsityksen hänen mielenmaisemastaan ja verbaalisista kyvyistään. - Usarin blogistit suosittelevat aina joitain muita hyvinä pitämiään blogeja, Husu ainoastaan omiaan. Huikean perusteetonta arroganssia.

Mutta eipä hätää: nyt Husu kertoo olevansa bisnesmies joka hoitaa Suomen ja Itä-Afrikan maiden (ehkäpä juuri Somalian) välistä kaupuankäyntiä. Jostain vielä pitäisi löytää sopivat tuotteet ja tietenkin ne höynäytettävät rahoittajat...
tira+


Kumitonttu kirjoitti...

Husu on puhdasoppinen muslimi joka ei koskaan saavu maahanmuuttajana vaan aina tulee valloittajana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, joppos 123:lle, tira+:lle ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ja Pinnanmaa kuittaa:

https://www.youtube.com/watch?v=IxAKFlpdcfc

joppos 123: Tuo valtakirjavertaus sattuu kohdalleen. Samoin kuin muistutus Etelä-Afrikasta. Suomalaisen sanomaa sanaa tutkitaan täikammalla mutta tapettu buuri ei herätä tiedostavaistossa mitään.

tira+: Joo, kyllä toi c-kohta pitää myös paikkansa. Jätkällä ei ole minkäänlaista filtteriä. Eikä muuten hänen mahdollisilla haamukirjoittajillakaan. Siihen nähden jätkälle myönnetty PEN-sananvapauspalkinto on suuri vitsi.

Kumis: Asenne on kyllä sellainen.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Minulla on hämärä muistikuva, että HSL (Helsingin Seudun Liikenne) hoitaa matkalippujen tarkastusta myös VR:n lähijunissa.

Eli Rikun havainto voi olla ex-bussikuskista.
Siihen en ota mitään kantaa oliko tuo ylennys vai alennus. :D

Becker kirjoitti...

Helppo se on murjaanin aukoa päätään kun tietää että demokratuurin tilassa olevassa maassa kansallismielinen kantaväestö on se poliittisen aatelin suurin riesa.

Lemminkäinen kirjoitti...

Oikeastaan tuo "respektin" hoilaaminen kuuluu kulttuureihin missä on kaikki viturallaan. Persläpimaiden mafiaklaanit vaativat respektiä, sukuklaanin menetetty respekti saadaan takaisin tappamalla, joko tappamalla omia perheenjäseniä tai naapuriklaanin perheenjäseniä ja respekti nousee vallan mahlottomasti kun onnistuu raiskaamaan länsimaisia huoria, tappamalla uskottomia, polttamalla autoja, poliisien kivittämisellä ja ampumisella. Meidän junttien tulee nostaa hattua, kiittää nöyrästi ja tuntea respektiä kulttuurimme rikastuttamisesta, koska persläpimaissa on enemmän tunnelmaa, vaikka kaikki onkin viturallaan.

Joppos123 kirjoitti...

Ei tuokaan, edelleen kuoriutumista odottava kultamunahusu älykkyydellään tai kykyillään ole politiokoksi päässyt. Suvakkien maskotti, joka jo nyt aukoo turpaansa, mitä se olisi jos kyseinen kusipää pääsisi eduskuntaan?
Ruotsissahan on jo nähty mitä tapahtuu kun kulttuurilähettiläitä pääsee korkeisiin asemiin. Paikalliset vihreät ovat olleet näiden mulkkujen hautomoja.
Vaatimukset lisääntyvät sitä mukaa mitä syvemmälle näiden edessä kumartaa ja loppua vaatimuksille ei taatusti ole.

Becker kirjoitti...

Luin juuri että Ruotsissa monet suuret mediat ovat lopettaneet aprillipilojen julkaisun. Ihmisillä alkaa olla vaikeuksia erottaa niitä normaalista uutisoinnista.
"Maailmassa missä on entistä vaikeampaa erottaa totuutta valheesta." todetaan Göteborgs-Postenissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Beckerille, Lemminkäiselle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Käsitykseni mukaan VR:llä on vielä omat konnarit ja lähijunissa HSL ostaa palvelut.

Becker:

Viesti1: Kyllä. Poliittisen aatelin yksi ylläpitämistä utopioista on monikulttuurisuus ja faktojen kertojat ovat sille vihapuhujia.

Viesti2: Eli Ruotsi on siis ylittänyt yhden parodiahorisontin.

Lemminkäinen: Tuo on täysin totta.

joppos 123: Totta. Valtapuolueillammehan on linja että on saatava etnisesti edistyksellisiä ehdokkaita siksi että pitää saada etnisesti edistyksellisiä ehdokkaita.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikea kuvitella ko. tekstiä ”Syö paskaa ja kuole pois” -tyypin kirjoittamaksi. Liuta samanmielisiä lennipirkittoja (termi lainasana Ykältä) lienee ollut asialla. Muuten itse ajatuksesta tuli mieleen vähintään yhtä absurdi juttu tapahtumasta, jossa vähän toisella kymmenellä olevat pojankoltiaiset kieltäytyivät täpötäydessä bussissa antamasta vanhuksille istumapaikkoja sillä perusteella, että elättävät heitä.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida liittyä aiheeseen, mutta osaisiko herra perskeles kertoa medioita, jotka jakavat valheellisen tiedon sijaan oikeaa tietoa? Tiedossa on MV lehti ja Magneettimedia, mutta onko muita?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Tuossa olis ollut jo remmiapelin paikka. Mitä itse Husuun tulee niin hänhän on itse asiassa yksi parhaita kansallismielisten mannekiineja. Hän nimittäin osoittaa oikein hyvin mitä monikultturismilla on tarjota.

Ano: Magneettimedia on minun makuuni kyllä aivan liian foliopipo-osastoa. Mutta Oikea Media on sellainen, johon kannattaa tutustua.

http://oikeamedia.com/

Anonyymi kirjoitti...

"Ei taida liittyä aiheeseen, mutta osaisiko herra perskeles kertoa medioita, jotka jakavat valheellisen tiedon sijaan oikeaa tietoa? Tiedossa on MV lehti ja Magneettimedia, mutta onko muita?"

Tässä muita:
pt-media.org (suomeksi)
asylkaos.wordpress.com (ruotsiksi)
voiceofeurope.com (englanniksi)
jihadwatch.org (englanniksi)

acc

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Se menee kai jotenkin näin lähiliikenteessä:

- Konduktööri ei tarkasta lippuja, ei myy niitä, vaan keskittyy palvelemaan asiakkaita.
- Lipuntarkastaja tarkastaa lippuja, sakottaa liputtomia, ei myy lippuja, asiakaspalvelusta en osaa sanoa. :D

Lähteinä omat muistikuvat "Totuuden Medioiden" julkaisuista. :D

Anonyymi kirjoitti...

Husun (ja miksei monen muunkin punaviherkuplassa elävien) kannattaisi ehkä lukea ajatuksella läpi tämä M. Paunion puheenvuoro US:sta Jordan Peterson - punavihreiden painajaisuni alkanut, ja jos toi puheenvuoro häviää tuolta jonnekin bittiavaruuteen jostain kumman syystä, niin kas tässä Tube-linkkiä:

Jordan Peterson debate on the gender pay gap, campus protests and postmodernism. Got you!

Samainen mielipide löytyy myös Oikean median puolelta.

Taitaa tämä Husu mielipiteineen olla se suurin aprillipila näin pikkuilkeästi sanottuna?

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys acc:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

acc: Kiitos lisäyksesta ja suomenkielisenä mainostan erityisesti tuota pt-mediaa.

VNV: Luulen, että tietosi ovat paremmin päivitettyjä kuin minun.

Soomepois: Tuo Petersonhan tosiaan ns. ownasi tämän Cathy Newmanin ja sehän on levinnyt maailmalla noin miljoonana meemiviritelmänä. Husun avautuminen voisi olla aprillia mutta se on julkaistu jo maaliskuun puolella.