maanantai 20. elokuuta 2018

PRESSA PUHUU


Tasavallan presidentti Sauli Niinistö valmistautui aloittamaan ylimääräisen puheensa kansalaisille. Ylen henkilökunta oli ihmeissään ja hämmentynyt sillä yleensä heillä oli kyllä hyvin tiedossa puheen sisältö ja touhu meni muutenkin moneen kertaan testatun koreografian mukaisesti. Mutta tällä kertaa puheen sisällöstä ei ollut aavistustakaan ja koko tilanne oli tullut täytenä yllätyksenä. Kun lähetyksestä vastaava toimittaja oli udellut asiaa presidentiltä oli tämä vastannut vain että  helvettiäkös se sulle hampille kuuluu. Toimittajien ei auttanut mutista. Jos presidentti halusi avautua kansalaisille niin hänhän avautuisi ja presidentin mukana pääesikunnasta tulleet R-kioskin kokoiset miehet olivat valvomossa varmistamassa että puhe todella menisi eetteriin ja suorana, ilman minkäänlaista kikkailua.

Presidentti istui pöydän ääreen, hörppäsi hieman vettä ja aloitti sitten:

- Kansalaiset. Medborgare.

Sitten hän hiljeni hetkeksi, aivan kuin pitäen taidepaussin ja jatkoi:

- On tullut aika lopettaa sen epistolan mukainen paskapuhe mitä teille on väkipakolla viimeiset kaksikymmentä vuotta syötetty. Sen vuoksi lähestyn teitä Turun terrori-iskun vuosipäivän johdosta. Minun ei tarvitse kertoa teille mitä tapahtui, kenen tekemänä ja miksi. Tiedätte sen oikein hyvin itsekin, vaikka media – tästä lähetyksestä vastaava Yle erityisesti – on yrittänyt puhua ympyrän neliöksi ja kääntää koko asian jonkunlaiseksi traagiseksi vahingoksi. Keskityn sen sijaan siihen, kuinka valtiovalta ja minä sen mukana on suhtautunut tähän iskuun ja siihen tuontitavarana hankittuun arkipäivän terroriin joka kohdistuu suomalaisiin. Niihin ihmisiin, jotka maksavat minunkin palkkani.

- Kun suomalaisiin on kohdistunut ulkomaalaisten tekemiä tappoja, pahoinpitelyitä, ryöstöjä ja raiskauksia, niin mitä me olemme tehneet? Emme mitään. Olemme ainoastaan vaatineet kansalaisia hyväksymään vallitsevan tilanteen välttämättömänä ja väistämättömänä kehityksenä. Ja olemme pyrkineet hiljentämään tähän kehityksen irvikuvaan kohdistuvan arvostelun.

- Kun sitten kansalaiset saivat sitä mitä valtiovalta heille heiltä lupaa kysymättä tilasi eli ensimmäisen Suomessa tapahtuneen islamilaisen terrori-iskun, niin mitä me teimme? Emme mitään. Vaadimme jälleen kansalaisia hyväksymään vallitsevan tilanteen välttämättömänä ja väistämättömänä kehityksenä. Ja pyrimme hiljentämään tähän kehityksen irvikuvaan kohdistuvan arvostelun.

- Sen sijaan kun kerta toisensa jälkeen on pidetty ”rasismin vastainen” mielenosoituksen, rock-konsertin, egon ruokkimisen ja jonkunlaisen hihhuloivan joukkohysterian sekoitus on valtiovalta ollut joka kerta täysillä mukana. Minä en ole ollut yhtään parempi. Jostain pysäkille jääneestä Valtterista minä olen ollut valmis jyrähtämään suomalaisille mutta niihin samoihin suomalaisiin kohdistuneesta sekä väkivallasta, valtavasta taloudellisesta, no, sanotaan ihan suoraan ryöstöstä ja yhteiskuntarauhan ja –luottamuksen tietoisesta rapauttamisesta sekä Suomen itsenäisyyden tietoisesta menettämisestä olen pitänyt turpani visusti kiinni ja tarjonnut vain puhkitoistettuja onttoja iskulauseita jotka ovat alkaneet ällöttää itseänikin.

- On tietysti luonnollista että niin minä kuin valtiovalta yleensäkin olemme toimineet näin. Emme ole suojelleet mitään vähemmistöryhmää siihen kohdistuvasta kuvitteellisesta uhasta. Jonka kuvitelman olemme pitkälti itse luoneet. Olemme suojelleet vain ja ainoastaan itseämme. Että emme olisi joutuneet vastuuseen siitä tilanteesta jonka olemme itse järjenvastaisilla päätöksillämme saaneet aikaiseksi.

- Olisi naurettavaa kiistää ettemmekö me – juuri me – olisi osasyyllisiä näihin suomalaisiin kohdistuneisiin väkivallantekoihin. Sillä me – juuri me – olemme laskeneet nuo saakelin sällit tähän maahan vaikka meillä olisi ollut täydet valtuudet estää se. Laskimme heidät tänne, vaikka meillä ei ollut aavistustakaan siitä ketä tai mitä ne olivat, vaikka valehtelimme päin naamaa kansalaisille aivan muuta. Me teimme vielä noitten häiskien maahanköijäämisestä kyseenalaistamattoman itseisarvon ja olemme jatkaneet sitä tähän päivään saakka. Olemme pelanneet venttiä suomalaisten hengellä, terveydellä sekä turvallisuudella ja kyseinen ventti on mennyt joka kerta silmän pitkäksi.

- Nyt sen on aika loppua. Olen saanut tarpeekseni. Tunnustan, että olen itsekin poliittisen broilerikoneiston tuote enkä voi sanoa itseäni valtiomieheksi vaan Oy Poliittinen Eliitti Ab:n osakkaaksi. Mutta olen sen verran iäkäs että minuun on jäänyt vanhoilta ajoilta moraalisen selkärangan tynkä. Nyt se on alkanut kasvaa ja kasvaessaan näivettänyt aivojeni broileritumakkeen. Jonkun mutaation kautta se on levinnyt myös muihin broilerikunnan jäseniin jotka tällä hetkellä katsovat peiliin ja repivät ihokkaitaan. On siis aika toistaa vanha totuus: poliitikkojen tulee olla kansalaisten palvelijoita eikä heidän riistäjiään ja nyt tilanne on jälleen palautettava sellaiseksi.

- Puhun tässä omasta, hallituksen ja eduskunnan puolesta. Me kaikki irtisanoudumme tehtävistämme välittömästi ja allekirjoitamme valaehtoisen sitoumuksen ettemme enää koskaan osallistu mihinkään niin poliittiseen kuin hallinnolliseen toimintaan. Viimeisenä tehtävänämme siirrämme vallan tilapäiselle kaksikamariselle hallintokunnalle. Hallintokunnan ensimmäinen kamari koostuu sellaisista yksityisen sektorin, virkakoneiston  ja puolustusvoimien henkilöistä jotka eivät ole koskaan olleet mukana missään poliittisessa toiminnassa. Toinen kamari muodostuu randomisti valituista suorittavan työtahon henkilöistä joilla on vähintään kahdenkymmenen vuoden työkokemus.

- Hallintokunta saa muokata maan sellaiseksi kuin hyväksi näkee. Ei se meitä pahemmin pysty tyrimään kumminkaan. Esitän sille kuitenkin kaksi toivomusta:

- Ensimmäiseksi: Lopettakaa Yle-vero välittömästi ja muuttakaa kyseinen pulaaki maksulliseksi. Jos joku haluaa katsella ja kuunnella paskaa omalla rahallaan niin hän voi halutessaan maksaa siitä. Mutta se ei voi eikä saa olla velvollisuus.

- Toiseksi: Perustakaa totuuskomissio joka on varustettu täydellä tuomiovallalla. Suomettumisen aikaa ei koskaan käyty läpi mutta tämän vielä suuremman ja ilman minkäänlaista ulkoista pakkoa tehdyn hulluden tutkimisessa ei perkele soikoon saa jättää kiveäkään kääntämättä. Syyllisille teette ihan just minkä parhaaksi koette.

- En lähde neuvomaan teitä siinä mitä tehdä meidän aikaansaamalle haittamaahanmuutolle sekä jäsenyydelle tässä eurooppalaisessa unionihirviössä. Varmaan osaatte pähkäillä sen ominkin neuvoin.

- Eipä tässä mulla oikeastaan muuta. Pyydän vilpittömästi anteeksi kansalaisilta ja voin puolustuksekseni sanoa vain sen minkä niin moni kaltaiseni poliittisen eliitin jäsen sanoisi. Eli koskessa oli niin paljon helpompi uida myötä- kuin vastavirtaan. Niinistö over and out.

Tasavallan presidentti heitti pikkutakin päältään, nykäisi tilalle kuluneen nahkarotsin, pisti Hankkijan lippalakin päähänsä, loppasi vielä mennessään turpaan suu auki ihmettelevää Ylen toimittajaa ja poistui historiaan Suurena Valtiomiehenä. Kansakunta katseli lähetystä ja auki olevat suut kääntyivät pikkuhiljaa leveälle hymylle…



…ja sitten Ykä heräsi, laski kissin ulos, laittoi kahvin tulelle ja tuumasi että kyllä ne unet on joskus vaan niin kauniita. Aamukahvin jälkeen hän pukeutui ja läksi töihin maahan missä fakta oli edelleenkin vihapuhetta, valhe totuutta, kipu nautintoa, jota johti sama broilerikarja kuin eilenkin ja jossa järkeä ei uskallettu puhua kuin unissaan…

*

Lämmin kiitos inspiraatiosta kommentoija MikkoK:lle.

12 kommenttia:

WhiteHunter kirjoitti...

Mä arvasin tuon lopun.
Voi kun tuo ei olisi vain vihapuhetta unessa, vaan totta.

Kun lukee Saksan ja Ruotsin tapahtumista & uutisoinnista, jää miettimään kuinka kauan ihmiset jaksaa. Milloin rauhallisen ja rehellisen ihmisen mieli murtuu ja voimaan astuu korpi laki.

Täytyy sanoa, että ylen areenasta tulee katsottua tiede dokumenttejä, luonto ohjelmia. Niissä ei ole monikulttuurisuuden ylistystä tai muuta vastaavaa viher/vasemmistolaista epistolaa.

Si vis pacem, para bellum.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, WhiteHunter. Joo, tämä oli aikuisten satu johon oli kerätty yhteen valtiokoneistomme ”aikaansaannoksia”. Samaa kuin sinä olen miettinyt minäkin. Meidän länkkäreitten pinna on harvinaisen pitkä muutenkin ja suomalaisista on jotenkin kasvatettu hyviä itäsaksalaisia. Ruotsi on tietysti vielä asia erikseen. Pelkään että se on totaalisen menetetty maa. Ikävää vaan että kyseinen maa on rajanaapurimme.

Anonyymi kirjoitti...

Hehe, jaa - se olikin kissa joka päästettiin ulos kun oli herätty, itse veikkasin koiraa...

Tässä linkki pikku videoon germaanien fiiliksistä:
https://www.youtube.com/watch?v=PwozyE_D0xA

T. Riku Raunioilla

Anonyymi kirjoitti...

Hmm Agrimarkettiki otti takas nimen Hankkija, joten ei ole enään mennyttä maailmaa sekään, itsellä olis kaapissa nippu alkuperäisia Hankkija lippiksiä ..

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rikulle Raunioilla ja –jpt-:lle & kiitos kommenteistanne.

Riku: No joo, siinä tuli saksmannien mielipiteet varsin selväksi. Laitanpa minäkin videon Saksasta. Tässä pätkässä (2 min 9 sek, kannattaa katsoa) AfD:n Steffen Königer vie LGBTQTiiTyy-vittuilun toiseen potenssiin mutta niin ovelasti että sen voi kategorisesti kiistää olevan vittuilua:

https://www.youtube.com/watch?v=H3pntGBylho

-jpt-: Tiedä vaikka Hankkijan lippiksestä tulisi aikanaan suomalaisen kansallismielisen kapinan tunnus.

MikkoK kirjoitti...

Meillä on unelma. Yrjö puki sen sanoiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuule mitäköhän luulisit että noille broiskuille kävisi jos oikeutta niille luettaisiin. Veikkaampa että suurin osa pötkisi pakoon.
Näin tossa jokusen aika sitten surullisen näyn. Nuoria kantasuomalaisia joiden juttelua pääsin vähän kuin varkain kuuntelemaan. Juttelivat kuinka haluavat huuthelvettiin pk seudulta ku ei täällä voi enää elää ihmisiksi. Ja toisaalla kuulin kuinka yks no tuttu korkeekoulutettu rahoitusalan mies jäi yksin asumaan ku muija totes et hänen lastaan ei missään helsingissä kasvateta. Oli kyseiselle muijalle yks ja sama missäpäin stadia olis muksu joutunu koulunsa käymään.... mistäköhän lienee syystä. Koska kyseinen nainen on julkisesti suvakki.

Mies ettii ny kämppää jostain muualta koska työn ny voi hoitaa etänäkin ja kumipyörä kulkee muija palas vanhemmilleen landelle kunnes...
Kumma kuinka suvakki ei halua lapselleen sitä ihanaa kulttuurien harmoniaa.
Tosi suvakkihan vie pentunsa rikastettavaksi (raiskattavaksi) ihan vapaa ehtoisesti ja kirkuu onnesta vieressä.
T:labrotta

vieras kirjoitti...

Nyky-persut näköjään tarvitsevat vetoapua muualta. Meinaan kun tuntuu siltä että seuraavat vaalit ovat vähän liian aikaisin kun kannatus on vieläkin jumittunut. Jussi-persuihin totuttelu ilmeisesti vaatisi vielä aikaa että yleisö löytäisi sen. Siksi mietin tuota vetoapua. Tässä on lähiaikoina kahdet vaalit, Ruotsin vaalit ja Amerikan kongressin välivaalit. Jos ruotsidemokraateille tulee vähintään 25 prosentin kannatus niin sen pitäisi nostaa persuja.

Jos republikaanit pitävät enemmistön edustajainhuoneessa ja senaatissa, niin Trump saa tukea. Edellyttäen että kongressiin valitaan nimenomaan Trumpin tukemia republikaaneja. Pähkäilin Pekan porstuassa tilannetta tuolla kommentteissa:

http://pekanporstua.blogspot.com/2018/07/kansandemokratian-paluu.html

Tarkalleen kun miettii niin persulle olisi vapaata riistaa tarjolla pyydystettäväksi: sossut ovat hylänneet työläiset ja köyhät; kokoomus on hylännyt keskiluokan, yrittäjät, talousoikeistolaiset sekä arvokonservatiivit; kepu on hylännyt maaseudun, maalaiset ja arvokonservatiivit. Periaatteessa saalis voisi itse hypätä hopeatarjottimelle jos sen osaa houkutella.

Sorsanmetsästys alkoi. Meinaakö Ykä pyydystää?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys MikkoK:lle, labrotalle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

MikkoK: Joo, ja tämä kyseinen valitettavasti jääkin unelmaksi.

labrotta: Karkuunhan ne juoksisivat. Niille kun vastuu on asia jonka kantaminen kuuluu joillekin toisille. Ja tuo esimerkkisi kertoi hyvin sen että suvaitseminen on mukavaa kun sen voi hoitaa etäsuvaitsemisena.

vieras: En ole oikein varma kuinka paljon muitten vaalien tulokset loppujen lopuksi vaikuttavat Suomeen. Tämä kansallismielinen aalto ei ole tänne vielä oikein ennättänyt. Sehän on selvää että jenkkivaalien aikana jo muutenkin ankara antitrumpitus nousee toiseen potenssiin. Mulla on jäänyt toi sorsanmetsästys vähemmälle. Käyn ennemmin pienriistajahdissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa tuossa elävän elämän esimerkki vastaan, kun eräs tuttavani saattoi poikaansa ensimmäiselle luokalle lähikouluun. Pihalla oli vastassa näky, jossa 3-4 -luokkalaiset tumman ihon omaavat "lähiögangstat" uhkailivat han-suomalaisia ekaluokkalaisia turpaanvedolla ja muulla vastaavalla epäsosiaalisella toiminnalla. Kaveri (joka on Erittäin nuiva) meni sitten väliin ja huusi pää punaisena näille solidaarisuuspokaaleille miten suomessa tulisi käyttäytyä. Poitsuilta taisi päästä jännäkakka housuun kun kalju ~110kg häiskä tulee puolustamaan pienempiä. Taisi hän tällaisesta jotain mainita välituntivalvojallekin ja vastaukseksi sai jotain epämääräistä mutinaa.

--Madri

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Madri. Nostan hattua tuolle kaverille. Tätä on vaan liian vähän. Virallinen koulusysteemi tarjoaa vain sitä epämääräistä mutinaa.

vieras kirjoitti...

Itävallan ÖVP on vähän kuin vanhan ajan (1918-1970) kokoomus joka on tuotu aikakoneella nykyhetkeen ja johon on lisätty maahanmuuttokritiikki. Ehkä se johtuu FPÖ:ltä tulevasta paineesta tai siitä että puheenjohtaja joka on liittokansleri, on hyvin nuori.

Valtapuolue(et) voi(vat) olla myös nuivapuolue(ita) jopa Euroopassa, mutta kyseessä on itsesuojeluvaiston ja tolkkunsa pitänyt Itä-Eurooppa.

Japanin Liberaalidemokraattinen puolue on nimestään huolimatta kansallismielinen konservatiivipuolue. Se on ollut parlamentin alahuoneen ja ylähuoneen suurin puolue 1950-luvulta alkaen, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Liberal_Democratic_Party_(Japan)

Kysyin Valkealta arviota tuosta puolueesta ja että olisiko siitä jotain malliksi otettavaa.

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.com/2017/08/miksi-liberaalit-ovat-niin-viehtyneita.html?showComment=1505390736290#c2907481881345228149