perjantai 2. marraskuuta 2018

PIMEYDEN SYNKÄSTÄ YTIMESTÄ


Tässä varsin pitkän blogimatkani varrella on tullut törmättyä kerta toisensa jälkeen niin tutkijoihin, toimittajiin kuin poliittisen eliitin edustajiin jotka puhuvat - myös kerta toisensa jälkeen - pelottavasta suomalaisesta äärioikeistosta. Koska varsinaisesti sellaiseen kuuluu ehkä parikymmentä tyyppiä niin puhuvatko nämä ihmiset olemattomasta hirviöstä vai ehkä jostain muusta?

No, itse olen pitänyt tätä blogia noin yksitoista ja puoli vuotta. Sinä aikana olen tutustunut niin blogin kautta kuin muussakin elämässäni hyvin moneen ihmiseen jotka eivät ole äärioikeistolaisia (siis toisin sanoen natseja eli kansallissosialisteja) mutta jotka ovat kylläkin sellaiseksi määriteltyjä. Minkälaisia nämä ihmiset - joihin itse kuulun - oikein ovat? Sekä tutkijat, toimittajat että poliittisen eliitin jäsenet ovat määritelleet asian niin että suurinpiirtein vuoden 2005 jälkeen Suomessa on ollut alati kasvava joukko ihmisiä jotka ovat omaksuneet itselleen äärioikeistolaisen ja rasistisen ajattelutavan ja sen vuoksi pyrkivät internetin kautta kaikin keinoin vaikeuttamaan järjestäytyneen yhteiskunnan toimintaa. Virallisesti tämä äärioikeistolaisuuden aalto on tullut ilman mitään syytä eli se pohjautuu pelkkään inhimilliseen pahuuteen ja ilmenee erityisesti sanallisina hyökkäyksinä edellä mainittuja tutkijoita, toimittajia ja poliittisen eliitin edustajia kohtaan.

Muistutetaan tässä että ne hyökkäykset ovat nimenomaan sanallisia. Ovatpa vielä – piru vie – pääosin oikein hyvin perusteltuja. Sitä äärioikeistolaiseksi tulkittujen tekemää väkivaltaa ei olla vieläkään löydetty vaikka heidän kirjoituksiensa aikaansaamaa väkivaltaa on ennusteltu jo toistakymmentä vuotta. Sitä ei vaan missään näy.

Keitä nämä ihmiset – minä niitten mukana – oikein ovat? 

Miksi he toimivat niin kuin toimivat eli vastustavat –  sanallisesti ja kirjoittaen –  vallitsevaa suvaitsevais-tiedostavaa järjestelmää joka mieltää itsensä pysyväksi betonoiduksi ja historian lopettaneeksi täydellisyyden tilaksi?

Voin ehkä hieman valaista asiaa koska kuulun itse tähän niin sanottuun pimeyden synkkään ja syvään ytimeen. Tutkijoitten ei kannata etsiä mitään natseja koska he eivät sellaisia löydä. Olematonta on hankala löytää, varsinkaan suuressa mittapuussa. Mikä ei tietenkään estä heitä keksimästä niitä. Demonien etsimisen sijaan heidän kannattaisi keskittyä niihin tavallisiin, pääosin jonkunlaista varsinaista työtä tekeviin ihmisiin jotka vielä noin suurinpiirtein vuoteen 2005 saakka elivät oikein mielellään kuuliaisina kansalaisina pohjoismaisessa pehmososialidemokraattisessa valtiossa nimeltä Suomi. He eivät olleet lainkaan kiinnostuneet politiikasta ja keskittyivät pitämään huolen omista asioistaan. Äänestämässä he sentään kävivät. He äänestivät kuka mitäkin. Demareita, kepua, kokoomusta ja jotkut jopa aikanaan SKDL:ää. Saattaapa mukana olla muutama entinen vihreittenkin kannattaja siltä ajalta kun kyseinen ryhmittymä oli ympäristöpuolue eikä nykyinen hysteerikkojen kärsäntunkemisorganisaatio.

Kyseiset ihmiset kävivät äänestämässä mutta muuten pysyivät oikein kiltteinä hallintoalamaisina jotka keskittyivät lukemaan sohvallaan Tex Willeriä ja luottivat että yhteiskunta pyrkii toimimaan heidän parhaakseen. Välillä epäonnistuen mutta yrittäen kuitenkin.

Mitä näille ihmisille sitten tapahtui?

Vastaus: ei mitään. Heitä ympäröivälle yhteiskunnalle oli sen sijaan tapahtunut jotakin ja he vain sattuivat hoksaamaan sen.

He hoksasivat, että kehitysmaalainen maahanmuutto oli muuttunut kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi. Vaikka kyseinen maahanmuutto tarkoitti kehitysmaalaiselle pysyvään elatusautomaattiin siirtymistä ja vaikka se toi mukanaan jatkuvasti lisääntyvää kantasuomalaisiin kohdistuvaa väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta.

He hoksasivat sen – mitä yhteiskunnan ylimmillä kerroksilla ei hoksattu – että kakku ei kasva jos syöjiä tulee lisää. He hoksasivat myös että tämän haittamaahanmuutoksi osoittautuneen kansainvaelluksen osuutta kakusta ei saanut kyseenalaistaa. He hoksasivat myös että tuo osuus kakusta oli pois kantasuomalaisilta mikä alkoi hyvin selkeästi näkyä erityisesti vanhustenhuollon tilassa. Erityisen räikeän vertailukohdan muodostivat vuonna 2015 suomalaisilta saatuja rahojaan esittelevät ja ruuastaan valittavat nuoret miehet samalla kun esille tuotiin suomalaisten vanhusten ”ruoka-annoksia”.

He hoksasivat myös, että haittamaahanmuuton myötä maahan oli syntynyt kaksi ryhmää, jonka toimintaa ja olemassaoloa ei saanut arvostella. Toinen oli itse haittamaahanmuuttajat ja toinen maahanmuuttoteollisesta kompleksista verovaroista elantonsa saavat kantasuomalaiset. Johon osaltaan saattoi lisätä kyseistä toimintaa liputtavan ja kaikki muut ajattelutavat demonisoivan valtamedian.

He hoksasivat myös, että kyseinen, mielettömäksi tulkittava toiminta pohjasi jatkuvasti integroituvaan Euroopan Unioniin jonka demokraattisen koneiston ulkopuolelta tulevia komissaarikäskyjä suomalainen poliittinen eliitti noudatti niitä millään muotoa kyseenalaistamatta. Osa heistä hoksasi myös aikanaan äänestäneensä EU:n puolesta kuvitellen sen olevan vain vapaakauppaliitto. Ei ihmekään että he tunsivat itsensä kusetetuksi. Ennen kaikkea he hoksasivat katsoa mitä muualla Euroopassa tapahtui ja sitä kautta ymmärsivät että maa nimeltä Suomi ja kansa nimeltä suomalaiset olivat vaarassa.

He eivät perustaneet suojeluskuntia. Eivät järjestyskaarteja. Eivätkä muitakaan aseellisia falangeja. Eivätkä lähteneet kaduille heiluttamaan astaloita. He ainoastaan hoksasivat senkin, että heille oli internetin kautta tullut mahdollisuus käyttää omaa puheenvuoroaan. Heillä oli ääni, jota valtamedia ei voinut kontrolloida. Sen äänen vuoksi heidät tulkitaan nykyisin joko rikollisiksi tai ainakin äärioikeistolaisiksi. Minkä lisäksi heille pakkosyötetään sitä, että heidän tulee – utopian vuoksi – sietää heihin kohdistuva tuontiväkivalta mutta se, että heillä itsellään on ääni on puolestaan sietämätöntä. Heille. Näille ihmisille jotka ainoastaan ovat puolustaneet sitä suomalaista ja suomalaisten rakentamaa, luottamukseen pohjautuvaa yhteiskuntaa joka saatiin aikanaan varsin hyvälle mallille. Ja jota ollaan nyt romuttamassa ja muuttamassa totalitaristiseksi, puhtaaseen utopiaan pohjautuvaksi järjestelmäksi.

Näistä ihmisistä – joihin siis itse kuulun – on todettu usein että he herättävät synkkiä kaikuja 1930-luvulta. Osittain se on totta. Mutta ne kaiut eivät ole synkkiä, vaan nämä ihmiset olisivat olleet juuri niitä jotka olisivat tukeneet Svinhufvudin hallintoa kun se kukisti totalitaarisen vallankaappausyrityksen. Kun sen sijaan ne, jotka pyrkivät pistämään painokoneet pieniksi ovatkin nykyisin vihervasemmistolaisia.

Ehkä suvaitsevais-tiedostavissa ihmisissä osa on aitouskovaisia jotka näkevät natseja joka varjossa. Mutta suurin osa tutkijoista sekä valtamedian ja poliittisen eliitin edustajista tietää asiantilan aivan hyvin. Se tietää, ettei mitään äärioikeistoa ole olemassakaan. Ainoastaan kasvava joukko ihmisiä joka reagoi siihen, mitä valtakoneisto itse on saanut aikaiseksi. Mutta kyseinen valtakoneisto ei voi tunnustaa sitä, koska silloin se ottaa riskin omien sekä kasvojen että ennen kaikkea asemansa menettämisestä. Niinpä me elämme maassa jossa totalitaristit jahtaavat jatkossakin toisinajattelijoita demokratian pelastamisen nimissä.



Hyvää alkavaa viikonloppua lukijoille täältä pimeyden syvästä ja synkästä ytimestä.

58 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eilen illalla saatiin aiheesta taas hyvä esimerkki Ylen ajankohtaisohjelmassa. Yleensä en näitä ole pitkään aikaan viitsinyt katsoa, mutta flunssaisena sohvalla loikoessani osuin kanavalle ja jäin seuraamaan. Kaava oli tuttu, neljä vastaan yksi ja se yksi oli Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila, joka suoritui kyllä ylivoimaisesta urakastaan kunnialla. Ohjelman juontaja Annika Damström sen sijaan herätti myötähäpeää pojittelemalla Voutilaa (joka nyt kuitenkin on aikuinen mies) ja kutsumalla estottomasti Donald Trumpia pahaksi mieheksi. Samanlaista myötähäpeää aiheutti naispuolinen Amerikan politiikan tutkija, joka kertoi meille tietämättömille, että Amerikka rakennettiin mustien orjatyöllä. Ja kun päästiin osioon “Me vastaa ne”, niin persujen ja muun äärioikeiston (?) syyksihän se meni koko Euroopan ja Amerikan kahtiajakautuminen. Ja vaikka niin hurskaasti puhuttiin, että ihmisten jakaminen eri leireihin, syyttely ja vihapuhe pitäisi lopettaa, niin omalla esimerkillään Damström ja kumppanit ampuivat itseään jalkaan hyväksymällä vain itsensä. Anteeksi sanavalintani, mutta jäi aika paska maku.

Ykän porukkaan kuuluminen on sen sijaan suuri kunnia, jos vaan joukkoon hyväksytään. Järki-ihmisen ulostuloja on aina ilo lukea ja jos minutkin joskus vihapuheesta tuomitaan, niin siitä vaan. Olen jo sen verran iäkäs, että ei haittaa; vankilassahan saa ilmaiseksi paremman palvelun kuin vanhainkodissa. Säästyy lapsillekin jaettavaksi vähän enemmän, ellei sitten olla jo siinä vaiheessa, että kaikki on realisoitu paremman väen tarpeisiin kuten Ykän edellisen jutun pariskunnan tapauksessa.

Hyvää viikonloppua kaikille, kaikesta huolimatta! Jos olisin uskovainen, sanoisin: ”Herra, anna hermoja!”

Rouva Ano

Vasarahammer kirjoitti...

Pimeyden ytimen asukkailla on kaikilla omat syynsä. Myös bloginpitämiseen on omat syynsä.

Yksi syy on koota omia ajatuksiaan ja julkaista niitä, jos ne sattuu jota kuta kiinnostamaan. Joitakin on kiinnostanut ja nimenomaan he yhdessä tosielämässä tapaamieni väärinajattelijoiden kanssa saavat jatkamaan kaikesta huolimatta.

Jos olisin aikanaan lähtenyt lähettelemään mielipidekirjoituksia valtamediaan, niitä ei olisi koskaan siellä näkynyt.

Tämän noin vuodesta 2005 alkaneen jakson aikana olen vähitellen lopettanut suomalaisen valtamedian aktiivisen seuraamisen kokonaan. Luen vain minulle sosiaalisessa mediassa jaettuja artikkeleita enkä niitäkään tietysti kaikkia.

En kestä seurata lainkaan Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmia. Henkilökohtainen hyvinvointini on tästä syystä parantunut huomattavasti. Se paranee vielä enemmän, jos lakkaan jossain vaiheessa välittämästä, mitä siellä sanotaan tai kirjoitetaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: En katsonut ohjelmaa mutta luin siitä. Suomalaisen valtamedian ”puolueeton tiedonvälitys” on huonosta vitsistä kertova vielä huonompi vitsi. Karmeinta lienee se, että valtamediamme jatkuvasti ja täysin avoimesti hyökkää vaaleilla valittua Yhdysvaltain presidenttiä vastaan.

Olen erittäin otettu että sinä kuulut tähän porukkaan ja luen aina kommenttisi mielelläni. Se aikaisemman jutun dystopia on muuten päivä päivältä lähempänä. Vaan ajattelepa, meidät molemmat vissiin tulkitaan jonkun sortin natseiksi. Mitä se kertoo tulkitsijasta?

Vasara: Mulla on hyvin samanlaiset ajatukset tuon bloginpitämisen suhteen. Itselleni lisänä on se että kirjoittamisesta on tullut harrastus tiettyjen fiktiivisten ja jotain ihan muuta-juttujen myötä. Valtamediaa ja ennen kaikkea Yleä en aktiivisesti seuraa itsekään. Esmes Hommaforumilta saa kyllä varsin kattavan tarjonnan sen sisällöstä. Mutta ehkä meidän kummankaan ei kannata lakata välittämästä. Jos me kaikki vaihtoehtomedian tyypit lakkaamme välittämästä niin eihän jäljelle jää kuin valtamedia. Sanotaan vielä että suhteellisen suuri lukija- ja kommentoijamäärä auttaa jatkamaan.

Joppos123 kirjoitti...

Itse olen aina vaeltanut täällä "pimeällä puolella" mutta pitää aikalailla asioita vääntää ennekuin minusta saa aikaiseksi natsia tai minkään muunkaan diktatuurin kellokasta.
Olenkin aina määritellyt itseni realistiksi ja oppinut sen, että asiat ovat harvoin sitä miltä ne näyttävät ja varsinkin silloin kun niitä aletaan minulle ehdottomana totuutena tuputtamaan.
Maailmaa vapaaehtoisesti ja työn kautta kiertäneenä olen muodostanut kokemusperäisen käsityksen lajitovereista. Kummasti vaan ne idiootit ovat aina löytyneet rauhanuskonnon maista. Samaan aikaan valtamediat ja hyvät ihmiset yrittävät jankuttaa mantraansa, että kaikki maailman ihmiset ovat samanlaisia, ei muuten ole.
Tänään yritin ilman oksennuskohtausta katsella YLE:n aamu tv:n lähetystä ja siitä jotain "jälkilöylyt" (tms) osuutta. Ko osuudessa toki on mukana se pakollinen etnisesti ediatyksellinen. Osuudessa käsiteltiin mm "natsismin ja populismin" nousua Euroopassa.
Suurinpiirtein alahuuli väpättäen ja toisiaan halaillen "asiantuntijat" keksivät ongelmaksi EU:n tilapäisen heikkouden.
Terrorismi, kansainvaellus ja siitä rikastuvat politiikot jäivät kummasti mainitsematta.
Ilmaston lämpeneminen oli taas meidän mukaavuudenhaluisten lihaa syövien valkoisten miesten syytä ja autojen tottakai. Väestöräjähdystä ei mainittu.
YlE:n ohjelmat alkavat olla jo ihan yhtä koomisia kuin P-K:n uutislähetykset.
Niin, kai minä nyt sitten kuitenkin olen natsi kun en moista moskaa suostu päätä nyökytellen hyväksymään tai sitä, että seuraavan matuvyöryn jälkeen annan kämppäni jonkin Afrikkalaisen avaruusinsinöörin käyttöön.
Taidanpa mennä toistaiseksi vielä omalle terassilleni tupruttelemaan nortin ja tekemään oikean käden yläviistoon vieviä voimisteluliikkeitä.

Trilisser kirjoitti...

Ykä: Kirjoitti, että me olisimme niitä, jotka tukisimme Svinhufvudin hallitusta vallankaappausta vastaan. Ja juuri se tekee meistä sitä "äärioikeistoa", sillä nykyisen suvaitsevaisen unelmaväen päiväunena on nimenomaan Kullervo Mannerin & kumpp. Suomi. Ja siinä Suomessa Svinhufvudkin edustaa fasismia.

Voisi jopa lisätä, että mikäli Kullervo Manner näkisi, millaista loissakkia hänen poliittiset perilliset ovat, niin todennäköisesti hän haistattaisi näille koko jutun.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Hejpä !

Täällä metsänatsi töttöröö ihan samoilla mielin kuin te, Ykä, Rva Ano ja Vasara.
En ole iljennyt enää aikoihin katsoa YLEnannon ohjelmia enkä avata hesan pravdaa
enkä muitakaan valtajulkaisuja.
Minulle tulee vain kotipaikkani paikallislehti kaksi kertaa kuussa. Saan varmasti riittävää ja oikeaa infoa maailman perseelleenmenosta näistä ns. vaihtoehtoisista.
Joka aamu tsekkaan ja kommentoin kohta, ja vaikken kommentoikaan, niin tiedossanne
on, että olen lukenut!
Tahdon ilman muuta toivottaa jaksamista ja tsemppiä, ja teen omasta puolesta voitavani jakaakseni tätä ihanaa natsievankeliumia aina vid behov och sällskap.
Minullakaan ei olisi nykyista suomalaista vankilaa vastaan mitään persoonakohtaisesti, ainakaan jos vertailukohtana on vanhainkoti. Juu - ja varsinkin jos rouva Ano sattuisi samaan aikaan kiven sisään:-)))

MikkoK kirjoitti...

Äärioikeisto on olkiukko. "Tutkijat" ja muut aktivistit määrittelevät, millainen se on ja siirtyvät sitten mätkimään sitä. Samanlainen asia on metoo-liike, jossa syyllistetään kantaväestön miehiä, kun maahantulijoiden raa'asta seksuaaliväkivallasta pitää kääntää puhe kirjaimellisesti turvallisempaan kohteeseen. Jari Tervo heitti television "viihdeohjelmassa" Raamatun lattialle halveksuessaan sen vanhanaikaisia arvoja. Mieleen tuli heti, että eipä uskaltaisi tehdä samaa koraanille. Siitähän seuraisi ruumiillinen kuritus, ehkä ruumiskin. Kaiken kukkuraksi hän puolustaa islamin maanvalloitusta, jota valkoinen roskaväki kehtaa vastustaa. Raamatunheitto lopetti omalta osaltani kyseisen ohjelman katsomisen ja vähitellen lopetin ylen ja mteeveen kopiohömpän ja agitprop-popagandan katselemisen kokonaan.

Lattialle heitetty Raamattu on kertonut ajat sitten, mitä tulee tapahtumaan: Globalismi, mielipidevaino, kontrolli ja laittomuus (kuten tuplastandardit, "parempi" väkivalta, EU:n vakiotapa rikkoa omat sääntönsä ja rangaista niitä, jotka sääntöjä noudattavat, jne) pääsevät valtaan. Johtajilla on kuin koukut leuoissaan, joilla heidät vedetään kuin lumottuina pettämään kansansa.

Sadussa eliitti kehui alastoman keisarin vaatteita, mutta "tyhmä" lapsi totesi alastoman totuuden. Vaikka totuuden kieltämisestä saisikin joitain väliaikaisia etuja, ei sielu siedä olla mukana pieksämässä olkiukkoja. Totuus ei pala tulessakaan, mutta olkiukko palaa.

Imulippo kirjoitti...

Varsin asiallinen kirjoitus. Ei mulla tähän muuta ole kommentoitavaa kuin että valtion luomaan ongelmaan ratkaisu ei voi olla valtio.

Eiköhän me samanmieliset, suomalaiset ihmiset pystytä elämään rauhanomaisesti ilman komentelevaa auktoriteettiä. Suurimmalla osalla meistä on kuitenkin sama intressi: elää ja kasvattaa lapset rauhaisassa ympäristössä. Ja koska se vähempi osa, ne rettelöivät, väkivaltaan taipuvaiset huligaanit, eivät halua elää sovussa muiden kanssa, niin meidän kunnollisten ihmisten luonnollista oikeutta puolustaa itseämme ei pitäisi edes kyseenalaistaa.

Jatka sinä Jaska hyvää työtäsi kapuloiden heittelemisessä valevirtamedian rattaisiin.

Imulippo kirjoitti...

Hetkinen, kutsuinko sinua Jaskaksi? Ehm, miten noloa.

Ykä, tekosyyni on se, että pekkaspäivän aiheuttama hyvänolontunne tukki reitittimeni linjan aivoihini, joten kaikki tarpeellinen data ei ehtinyt aivoihin ennen sormiani.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjö.
Sen jälkeen, kun löysin tämän sinun blogisi olen sitä seurannut, ja aiempiakin arkistosta lukenut nukkumattia odotellessa, vai oli se unijukka:)
Ajattelet asoista melko lailla samoin kuin minä, en vain osaa pukea niitä sanoiksi niinkuin sinä. Kaino toivomus on, että jatkat edelleen etkä kätke kynttilääsi vakan alle. Olen saanut jopa joitakin tuttavia seuraamaan blogiasi, ainakin ajoittain.
Elikä, täällä ainakin odotetaan juttujasi kuin kuuta nousevaa.
t. Huru-ukko

KKi kirjoitti...

Moro

Jäipä edelliseen kommentoimatta. Se on tällai sairaslomalla niin pirun kiire. :D

Itselläni on vähän samanlainen fiilis. Joskus silloin -05 kieppeillä alkoi aika hillitön mokutus. Voisiko osaltaan johtua siitä, että niihin aikoihin suuret massat alkoivat käyttää nettiä ja se vitutus muuttui kirjaimiksi?

Noista vanhusten asumisesta. Miten sattuikaan kun luin tuon viimesimmän kuutiojuttusi, muistin tällaisen mummuuntumisen:

https://www.aamulehti.fi/a/201273286

Siinä iloinen ja optimistinen toimittelijatyllerö kehuu kuinka kivaa kommuni asuminen on. Joopa, joopa. Uskonhan minä.

Noista kommuuneista tulee vielä eräs tasemummo sektori. Samaa sarjaa kuin nykyinenkin yksityinen vanhustenhuolto.

Sanonpahan vain, että pikkuhiljaa vaivaistalot palaavat. Ja nykyään kun ei edes kirkkoa kiinnosta kuin suklaasimmuiset geeliheltat.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kykyne ylen ohjelmia katsomaan. Valitan. Valmiiksi vituttaa nin ettei veri kierrä.
Sitä kyllä olen pohtinut jotta mikä hemmetti tuossa Trumpissa niin valtamediaa korpeaa? Eihän se ole edes meidän pressa.
Muuten ole sitä mieltä että maailmanlopun tarve on kriittinen.

LW kirjoitti...

Itse olen näitä "mamuja" vasemmistoliberaalilta puolelta. Tosin enemmän se liberalismi taisi muuttua vuosien varrella kuin minä. Nykyversio on mennyt niin monella tavalla raiteiltaan. Sen seuraajat eivät enää ymmärrä, että heillä on yksi maailmankatsomus monista mahdollisista. Ennen konservatiivien kanssa väiteltiin, sitten heille alettiin luennoida ylhäältäpäin, ja nyt osa on luopunut siitäkin. Helpompaa vain räkiä niskaan ja lätkiä vihapuhesakkoja.

Tuo on ihan tarpeeksi tympeää, mutta sillä, että valtaosa liberaaleista on alkanut pitää mielipiteitään totuutena ja hyvyytenä, on pahempiakin seurauksia. Etenkin kultalusikka suussa syntyneet kuvittelevat, että yhteiskunnan säilyminen nykyisenkaltaisena on luonnonlaki ja heidän asemansa sen huipulla itsestäänselvyys. Tänne voidaan ottaa ihan niin paljon ihmisiä vieraista kulttuureista kuin halutaan, ja LGBT-monikulttuurinen töttöröö vain jatkuu. Totta kai niistä muslimeista tulee ajan kanssa ihan samanlaisia liberaaleja länsimaalaisia, koska on mahdotonta ajatella, ettei heitä yleensä sellainen kiinnosta. Sehän tarkoittaisi, etteivät he ymmärrä totuuden ja hyvyyden päälle yhtä paljon kuin länsimaalaiset, mikä olisi rasismia ja islamofobiaa. Ja nuo ovat taas jotain, mitä ne huonommat suomalaiset harrastavat.

Yhtä läpikotaista omahyväisyyttä vieraiden sivilisaatioiden suhteen nähtiin viimeksi keisarillisessa Kiinassa, ja sehän tunnetusti päättyi kiinalaisten kannalta mainiosti. Tosin mandariinitkaan eivät olleet niin typeriä, että olisivat parhaansa mukaan indoktrinoineet länsimaalaisia uskomaan kiinalaisten olevan syyllisiä kaikkeen mahdolliseen pahaan. En oikein tajua, miten tuo järkähtämätön luottamus systeemimme tulevaisuuteen ja repivä syyllisyys valkoisuudesta mahtuvat samaan päähän, mutta pakko kai se on omia silmiään uskoa.

Minä en ole minkään sortin islamofiili, mutta kyseessä on kuitenkin 1400 vuotta hengissä säilynyt ja suuren osan maailman väestöstä seuraama oppi. Järkevämpää on suhtautua siihen kuin suteen tai myrkkykäärmeeseen, kuin kuvitella sen olevan kastroitua nykykristillisyyttä tai ihan kohta häviävää taikauskoa. Toki tuohon välille mahtuu kaikenlaisia näkemyksiä (kuten omani), mutta jos halutaan, että sivistyksellämme on tulevaisuus hattaraunien lisäksi myös tosimaailmassa, islam ja demografia on parasta ottaa vakavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Terve!

Suomalainen folklore tuntee lukuisia tarinoita Hölmölän kyläläisistä sekä näiden kanssa tekemisiin joutuvasta kutakuinkin tolkullisesta Matista. Kehittelin sovelletun jutun:

Varhain pyhäaamuna hölmöläiset lähtivät kirkkoveneellään soutamaan, ehtiäkseen tavan mukaisiin kirkonmenoihin. Parin peninkulman reitti kulki pohjoiseen, suojaisen salmen läpi selälle, jonka toisella syrjällä kirkontorni jo näkyikin. Venekunnan päästessä selälle alkoi itätuulen nostama aallokko viedä hölmöläisiä kohti vasenta rantaa. Hölmölän veneen savolaisellaan kiinni soutanut Matti veteli saman tien viiden sylen päästä oikealta ohi, ja huikkasi hölmöläisille: "Tehän ajaudutte rantakiville, pitää sortaa oikealle päin!". Hölmöläiset vastasivat: "Suoraanhan me soudetaan. Sinä saakelin sortaja itse painelet oikealle!" Hölmöläisten veneen keula kääntyi rajusti vasempaan, ja kylänväki keskenään jo keskellä selkää näkyvästä soutajasta: "Kyllä tuo Matti vaan on jo aikas ääreist' oikealla - mitähän siitäkin tulee?"

Matti pääsi kirkolle jo puoli tuntia etuajassa, mutta hölmöläiset ajautuivat rantakiville. Siitä matkoivat jalan, ja pääsivät kirkkoon vasta saarnan alkaessa. Heti alkuun kävivät lukkarin juttusilla, joka kohta veikin pöntöstä saarnaavalle papille kauniisti kirjoitetun kirjallisen tiedonannon, hänellä jo olevien kuulutusten lisäksi.

Kuulutuksista viimeistä kuulutusta kirkkoherra katseli vähän aikaa pää kallellaan, päätään raapien. Vielä rykäisi, luki lopulta:

"Seuracunnan tiettäwäxi tehtäckön, että torppari Matti Matinpoicka, Hölmölän tackan olewast Mattilan yxinäisest torpast, on cuuleman muckan ääri-oickealt huudetun wiha-puhen ja ite Perckelen woimalla mananut Hölmölän cylän kircko-wenhen rantakiwile. Pandackon mainittu Mathias Matsson oitis ciinni kirckon porstuwas mackawahan jalcka-puuhun julckist häpiätäns cärsimän. Kircko-menoin jälcken saackon caxkymentäwiis witzan-isckua. Wetäckön wielä sackona seuracunnan cirstuhun puoltoista talaria, ja ottackot hölmöläiset hänen paattins oman tärwellyn kircko-paattins paickauxen tarpehix. Cuin Mathias uudeman cerran wiha-loitzuja tahtois manata, menckön asia tuomiowallan alle, ja olcon se mestauxen, tahi jos teckijä tahto, Jumalan-tuomion paicka. Jumala olckon tämäncki piru-paran Sielulle armolinen."

Niin Matti kärsi nöyryyttävät rangaistukset ja köyhälle miehelle kovat sakot, ja menetti sulkavalaisen silmäteränsä. Mokoma oikealle sortaja.

----

Ehkä laatujornolistien yhteisö kärsii tämänkaltaisesta perspektiivihäiriöstä. Usein käy esim. ratapihalla matkustajavaunun ikkunasta katsoessa tunne, että joko oma tai viereinen vaunu liikkuu, kun todellisuus onkin täysin päinvastoin.

Terv. Achtung

Becker kirjoitti...

Jotkut hoksaavat jotkut eivät. Viime vaalien perusteella ylivoimainen enemmistö ruotsalaisista ei ole hoksannut yhtään mitään. Onko kyseessä tämä sammakko kattilassa ilmiö, joka olisi loogista sillä sammakoilla ja suurella osaa ruotsalaisista tuntuu olevan samantasoinen älykkyyosamäärä. Anteeksi sammakot.

Anonyymi kirjoitti...

Herra on kyllä antanut hermoja Rouva Anolle koskapa hän jaksoi katsoa tuon ohjelman loppuun asti; itse en samaan suoritukseen pystynyt koska ajatukseni kompastuivat jo tuohon alkuminuuteilla esitettyyn faktaan (pakko olla fakta koska oikein tutkija sen kertoi) että mustat orjathan tietenkin Amerikan rakensivat, ei kahta sanaa siitä. Käsittääkseni tosin esim. rautatiet rakentuivat kiinalaisin voimin orjuutta vastaavissa oloissa, mutta mitäpä pienistä. Ei jälkikäteisiä säälipisteitä tarvitse kerätä vääränvärisille talouskasvajille.

Jumiuduin siis miettimään, että jos kerran afrikkalaiset orjat ovat olleet noin valtavan tehokkaita, niin miksi nykyiset vapaat afrikkalaiset eivät pysty rakentamaan omaa maanosaansa? Tästähän joku ikävä ihminen voisi vetää sen johtopäätöksen, että vasta kun riistäjän ruoska selkää soittaa alkavat afrikkalaiset toimimaan. Taidan lukeutua noihin ikäviin.

Kannattaa katsoa Katsomosta - jos hermot kestää - eilinen Heikelä-syndrooma. Siinäpä vasta viihdeohjelma! Keskustelijoita oli kolme: anarkisti Suvi Auvinen, superkuppaaja Riku Rantala ja kiinteistövälittäjä Kaisa Liski. Liskille täydet bointsit, muille isot minuukset mutta minkäpä itselleen voivat. Rantala harmistui kun hänen tuloistaan kyseltiin: "olen järjestänyt työpaikan 500 maahanmuuttajalle". Auvisen käsitys anarkiasta oli lievästi sanoen erikoinen. Liski edusti järjen ääntä. Että ohjelman idea olisi tullut idiootillekin selväksi Enbuske piipahti kertomassa että mannet on ihquja koska hänellä on paljon romaniystäviä. Näinköhän? Ja kamalaa työsyrjintää kokevat nimiensä takia. Kannattaa lisäksi muistaa, että maailmassa yksikään romani ei ole koskaan syrjinyt työtä.

Antoisaa katselukokemusta, ja kiitokset taas Ykälle täyspäisestä muistutuksesta miten maamme makaa.
tira+

Kumitonttu kirjoitti...

Vielä 90-luvulla suomalaiset varsin yleisesti maksoivat käteisellä ja veronmaksu haluttiin minimoida. Haittamaahanmuutto ei ollut se keskeisin syy eliitin vastaisen inhon kasautumiseen, vaan se tuli syyksi taudin oireena. Nyt tuntuu suorastaan hullulta, miten kaikki kertovat maksavansa veronsa mielellään. Vielä kun koko juttua perustellaan tulvilla, helvetin tulilla, heinäsirkoilla ja kansainvaelluksilla, en pysty ymmärtämään, miten ihmiskunta ei ole noitavainoista edennyt mihinkään.

Nykyisin on huvittava seurata mediaa, joka yrittää todistella, että Suomi ei muka ole sosialistinen. Sosialismilla on niin surkea maine, että mieluummin ollaan ekovihreitä kuin sosialisteja. Ja kieltäydytään täysin hyväksymästä tosiasiaa, että hyvinvointiyhteiskunta on fascimia. Sen sijaan kutsutaan fasisteiksi niitä, jotka VASTUSTAVAT fascismia.

Jos Mauno Koivisto oli kansallismielinen sosialisti, niin Tarja Halonen oli jo avoimesti internationalistinen sosialisti. Eli historiallisesti tarkasteltuna Manu oli "natsi" ja Halonen "kommunisti".

Mutta kuten Vasara tuossa ylempänä jo totesi, paras lääke verenpaineeseen on olla välittämättä, mitä media ja eliitti selittävät. Kuten sanotaan, ei pidä haaskata voimiaan asioihin, joihin ei vaikuttaa ja vaikuttaa asioihin, joihin pystyy. Sekä toivoa viisautta erottaa ne toisistaan.

Becker kirjoitti...

Piti vielä todeta että helppoahan se teillä on kuin ei tarvitse vältellä kuin YLE:ä, mulla täytyy vältellä vielä sen lisäksi SVT:ä.
Hyvää viikonloppua vaan kaikillen.

korpisoturi kirjoitti...

YLEllä ja matuilla tuntuu olevan samanlainen taktiikka, kun ei yksin pärjätä ni käydään porukalla kimppuun.

Anonyymi kirjoitti...

Terveiset Terho Hämeenkorvelle! Toivottavasti meitä voiman pimeällä puolella olevia siellä vankilassa on sitten useampiakin, voidaan vetää porukalla vaikka letkajenkkaa ja laulaa Putte-possun nimipäivien tapaan, että siellä kaikilla on niin mukavaa! Annetaan ”paremman” väen lukea Koraania vanhainkodissa.

Rouva Ano


Joppos123 kirjoitti...

Summasuramum, jos Suomi aiotaan islamosoida niin se tehdään tempputyöllistämisen sun muun vippaskonstin kautta. Olkookin, että nykyisin noita "sotaa ja vainoa" pakenevia tulee palttiarallaa 1000 enemmän mitä järjestelmä hylkää. Noista 1000 valtaosa jää kun emomaa ei ota vastaan.
Täytyy olla aika paskasakkia jos kotimaa hylkää tai sitten tavoite on ihan toinen. Geeliäitähän ne.
Vuonna 2015 yksi Oululainen rikoskomissaario sanoi mulle Thaimaassa, että jätkillä on on aina perkeleellisesti rahaa ja silti huutavat sitä lisää.
Ne ovat lähetetty tänne joko ankkuriksi tai odottamaan jihadin kutsua.
En väitä vastaan mutta odotan sitä jihadin kutsua.
Ehkä siinä vaiheessa oltaisiin tilanteessa missä rasvalettiä viedään. Vaihtoehtoina omat jalat tai penaali.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Trilisserille, Terho Hämeenkorvelle, MikkoK:lle, Imulipolle, Huru-ukolle, KKi:lle, Anolle, LW:lle, Achtungille, Beckerille, tira+:lle, Kumitontulle, korpisoturille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Samoissa pimeän syövereissä vaellellaan. Nortti huuleen ja myötätuuleen. Tuputtaminen on oikea sana ja se kertoo hyvin tuotteesta eli tässä tapauksessa ideologiasta. Meinaan, asia joka toimii käy yleensä kaupaksi ilman tuputtamistakin. Ja tuosta ankkuriteoriasta ja sen seuraamuksista olen kanssasi samaa mieltä.

Trilisser: Joo, kyllä asiantila on pyörähtänyt ympäri. Ja veikkaan minäkin että ei Manner & kumpp ihan tällaista suunnitellut.

Terho: Paikallislehdissä on kyllä se etu että kun niissä ei ole kuin paikallisuutisia niin harvemmin niistä tulee närästystäkään. Veikkaan muuten että useampikin eläkeläinen alkaa miettiä että vankilassa pärjäis paremmin kuin vanhainkodissa.

MikkoK: Jep. Keksitään jotain ja aletaan syyttää sitä siitä mitä ollaan itse saatu aikaiseksi. Tervosta en loppujen lopuksi osaa sanoa että onko jätkä totaalinen idiootti vai pitääkö hän yllä kaikkien aikojen performanssia.

Imulippo: Sattuu ja tapahtuu. Ja toki Jaskakin ansaitsee krediitit mainiosta blogistaan.

Huru-ukko: Lämmin kiitos.

KKi: Kyllä. Mokutusta oli ennen sitäkin mutta juuri niitä aikoja se läksi lapasesta. Totta kai siitä seuraa vastareaktio. Tuosta jutusta tuli mieleen että ehkäpä asioita tulisi kysyä niiltä mummuilta. Vaivaistalot palaavat mutta etnisesti edistyksellisestä rahoituksesta ei saa edes keskustella.

Ano: Luulen, että tuo täysin järjetön Trump-viha johtuu kahdesta tekijästä.

1. Trumpia vihataan koska on sanottu että Trumpia täytyy vihata ja vihervasurillehan se riittääkin.

2. Uutisointi on suunnattu suomalaisille viestillä ”älkää nyt helvetissä kehittäkö omaa Trump-ilmiötänne”.

LW: Vasemmistoliberaali? Täytyy sanoa, että jos vasemmistoliberaalit ajattelisivat laajemminkin niin kuin sinä niin ei tässä kovin suuria ongelmia olisikaan.

Achtung: Toi oli kyllä aika ässä. Ciitocset.

Becker: Sammakkokin älyää hyppiä karkuun vaaran edessä. Ja joo, sulla on kyllä todellakin tuplaväistelyt. Propagandaa stereona kahdesta maasta.

tira+: Afrikkalaisesta epäonnistumisesta ja sen perimmäisestä syystähän esitti joku 15 vuotta sitten Tatu Vanhanen varsin perusteellisen tutkimuksen mutta sen ääneen lausuminen vie nykyisin raastupaan. Heikelää en kestä katsoa en kuunnella, sain jätkästä tarpeekseni jo silloin kun oli se Heikelä – Linnanahde-törpöraatio. Suvi Auvinen taas on arkkityyppi anarkistista joka ei eläisi päivääkään ilman järjestäytynyttä yhteiskuntaa.

Kumis: Muistan samanlaisia muistoja 1990-luvulta. Käteisestä luopuminenhan on valvontavaltion märkä uni. Ja tosi on että tämä systeemi tehtiin jo ennen haittamaahanmuuttoa. Sen oli vaan helppo asettua valmiiseen pöytään. Historiallisesti tarkasteltuna ja jos kysytään suvaitsevaiston mielipidettä niin Suomen historia ennen vuotta 1995 voidaan tulkita läpitte natsistiseksi.

Korpisoturi: Juuri näin.

Rouva Ano: Kommentistasi tulee mieleen mainio tilannekohtaus vankilan ulkoilualueelta kun me viha-ajattelijat pistetään siellä porukalla ”letkis… täällä tunnetaan… letkis… meillä osataan…”.

Anonyymi kirjoitti...

Rouva Ano, kunnioitan optimismiasi mutta pahasti pelkään, että kun meitä pimikoita sinne vankilaan ikävien mielipiteidemme takia kyörätään, tilanne tulee muuttumaan. Viittaan tuohon tutkimukseen jossa vertailtiin vanhuksien ja vankien oloja 7 kohdan osalta. Vankien olot voittivat 5-2. Mutta mitä enemmän etnisesti suomalaisia vangeissa on, sitä vähemmän siellä ei-halal Puttepossua hoilaillaan. Ja jos - vastoin yleistä mielipidettä ja fysiikan lakeja - yksikin paremman väen edustaja sattuisi vanhenemaan, ei hän missään vanhainkodissa asu. Hän jatkaa elämänsä ehtoota kuten ennenkin: täysillä eduilla ja laadukkaassa palveluasunnossa. Jonka henkilökuntaan ei kuulu yhtäkään nyrpeää etnistä lääkäriksi haluavaa mutta lähihoitajaksi puutteellisten kykyjensä takia pakotettua. Vanginvartijat rekrytoidaan etnisistä koska suomalainen vartija voisi tuntea sympatiaa suomalaisia vankeja kohtaan. Noita äärioikeistolaisia natseja.

Vankilavuorokausi nykyään n. 220, palveluasuminen n. 140, kohta sitten toisinpäin. Ei ne kuulkaas imaamit ihan ilmaiseksi lennähdä piristämään palvelutalojen asukkeja. Ja maksaa se khat ja betel-pähkinät ja halalkin jotain, mutta pakkohan heidän on saada kotoisa olo. Ja synttäreillekin pitää suku lennättää. Suvun eläkeläispää täyttää sentään 56 v. ja se on tärkeä merkkipaalu. Kuten myös 57, 58 tai mikä nyt tahansa minkä juhlinnan Suomi maksaa.

Voimia itsekullekin.
tira+

Joppos123 kirjoitti...

Tuossa oli männä viikolla juttua sotilaista a-maassa. Aika hyvä mutta samaan aikaan kerrankin YLE suojeli meitä.
En ymmärrä miksi tuollainen juttu piti edes tehdä.

Juttelin aika monen veteraanin kanssa ja ollaan samaa mieltä. Meidät pitää jättää rauhaan.
Sota joka pitää käydä siellä, ei täällä. Muutoin se tulee tänne.
SIinäpä junnujen mielipiteitä.
Kovia poikia.
Itsekkin veteraani ja "made"nostan pojille hattua.

Unknown kirjoitti...

On pakko sanoa. että taas kerran on osuttu, kiitos yrjöperskeleelle, todellakin ytimeen. Meitä omilla aivoilla ajattelijoita on yhäkin olemassa. Juuri nyt en jaksa enkä pysty kirjoittamaan enkä perustelemaan enenpää. Sen tiedän, että meitä Suomalaisia on vielä jäljellä ja ainakaan itse en tule luovuttamaan viimeiseen hengenvetoon asti. Bloginpitäjälle mitä suurin kiitos ja kunnia!!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, joppos 123:lle ja jazzlash1:lle & kiitos kommenteistanne.

tira+: Tuohan oli Rouva Anolta vaan semmonen kiva heitto. Mutta kommenttisi sisältää kyllä oikean uhkakuvan. Meidän oikeusjärjestelmä sekä vankeinhoito lähtee siitä ajatuksesta että rikollinenhan parannetaan ja sopeutetaan yhteiskuntaan. Uhrista ei ole niin väliä. Mutta entäs jos rikollinen ei mielläkään olevansa sairas vaan on parantamassa hänen mielestään sairasta länsimaista yhteiskuntaa islamin lääkkeellä? Siinä ei ryhmäterapia paljon auta.

joppos 123: Vähän samaa puhui Laura Huhtasaari joitain aikoja sitten. Eli jos maalla ei ole rajavalvontaa niin se valvonta siirtyy ihmisten oville. Samoin kuin se sotakin jota valtiokoneistomme on jostain kumman syystä kaipaamassa tänne. Vuonna 2015 se laski tänne 35.000 potentiaalista sotijaa eikä vieläkään myönnä että joku meni pieleen.

jazzlash1: Lämmin kiitos. Ja mitä enemmän valtamedian asemaa pystyy horjuttamaan sitä enemmän niitä omilla aivoilla ajattelijoita löytyy.

kertsu59 kirjoitti...

Kuin minun päästäni, mitää lisäämättä ja pois ottamatta!! Timanttia Yrjö Timanttia!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Douglas Murray on todennut että Euroopassa on kova puute natseista. Tarjonta kun ei vastaa kysyntää ;) Aina noi jaksaa muistuttaa kaiuista 30-luvulta. Silloinhan kansallissosialismi oli uutta ja ihanaa. Virkistävä tuulahdus ummehtuneisiin käytäntöihin. Vähän kuin monikulttuurisuus nykyisen hullutuksen alkupäivinä. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä miten nämä nykyajan monikultturistit olisivat suhtautuneet kansallissosialismiin jos olisivat eläneet saksassa 30-luvulla: kritiikittömästi, etten sanoisi jopa kiimaisesti. Tietyn lapsille ihmisille on vaan mahdotonta ymmärtää ettei kaikki uusi ole hyvästä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kertsu59:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

kertsu59: Timanttiset kiitokset.

Ano: Toi natsipulaheitto oli aika osuva. Kun niitä ei ole tarpeeksi niin natsismin määritelmää täytyy laajentaa ja voi ristus, sitähän on tehty ansiokkaasti. Ja totta on että hysteerikot löytävät aina aatteensa johon pohjaten voi heittää aivot narikkaan. Milloin se on natsismi, milloin kommunismi, milloin vihervasemmistolaisuus, milloin feminismi.

Joppos123 kirjoitti...

Tuossa vaimon kanssa aamulla turistiin jos vielä yhden keikan kävisn heittämässä. Eipä noita mihin voisi mennä ole ihan hirveästi tarjolla. Kaikki mihin voisin mennä sai täystyrmäyksen samantien, eli punaista valoa pukkaa. Antaa sitten olla, paljon on tehty mutta paljon jäi tekemättä.
Meillä on uusi nuori sukupolvi joka hoitelee asioita ja hyvin hoiteleekin.
Ehkä on noissa asioissa parempi tunkea kädet syvälle taskuun ja antaa olla.

Anonyymi kirjoitti...

Elämme outoa aikaa, jolloin ihan pokkana voi väittää, että lukutaidoton ihminen on voimavara. Supo on nostanut islamilaisen terroiskun uhkatasoa, mutta uhka mediassa on äärioikeisto. Historia on puolillaan ideologioita, jotka saavat uskomaan aivan mitä tahansa, mutta on se aika helvetillistä, kun kohdalle sattuu. On sairasta kasata lapsilleen ongelmia.
-Valtsu-

Joppos123 kirjoitti...

Tänään on äijien kanssa perinteinen keilailu haaste. Nyt en anna yhtään tasoitusta, viime vuonna oli 3 kylkiluuta murtunut niin ei oikein ollut pallo hallussa. Jätkät vaan nauroi meikän rimpuilulle.

Kumitonttu kirjoitti...

Mä linkitän tänne Matti Virenin hemmetin hyvän kirjoituksen "äärioikeistosta":
Äärioikeisto ja hyvnvointivaltio.

Tieteellisestä kirjallisuudesta tiedämme, että hyvinvointivaltion rahoituksen kannalta kaikenlainen frakmentaatio (väestöryhmien eritäytyminen) on paha asia. Tyypillisimmin tämä on näkynyt etnisten ristiriitojen seurauksena: mitä sirpaleisempaa on väestön etninen rakenne, sitä vaikeampaa on rakentaa sellaista yhteisöllisyyttä, mitä hyvinvointivaltio edellyttää. Suomessa on ollut aika naiivi käsitys siitä, miten vaikea tämä ongelma on, mutta olisi aihetta seurata kehitystä maissa, joissa esimerkiksi maahanmuutto ollut suurempaa kuin Suomessa.

Rakkikoira kirjoitti...

Yrkkä hei, tee mitä teet, ainakin mut sä teet tiedostavammaksi, ilman sinua ja ajoittaisia muuhun historiaan tai fantasioihen(vaihtoehto historioita/ankka tarinoita) pohjautuvia tekstejä uppoaisin ehkä johonkin faktapohjaiseen suohon. Faktoilla paikkansa on. Mutta ei vain vihreillä faktoilla.

Unknown kirjoitti...

Minulle fasismia edustaa sananvastuut ja muut epäsanat. Jos julistaisin ainoaa oikeaa totuutta, saattaisin laajemmalla perspektiivillä varustettuna yksilönä miettimään josko sananvastuu joskus ulottuu minuunkin, mikäli tuulen suunta muuttuu. 2016 äänestin nykyistä presidenttiä, enkä hetkeäkään ole katunut. 2018 vaaleissa äänestin republikaaneja, koska hyvän työn on jatkuttava. Oma heräämiseni tapahtui 2005, kun poliisi onnistui etuovellani tapahtuneesta raiskauksesta kyselemään silminnäkijöiden perään 6 viikkoa myöhemmin. Siitä nuivistumisesta lähtien jatkuvasti ja joka puolella mielipiteeni ovat olleet natsismia ja rasismia, valtamedian mukaan. Minusta valtamedia täysin kykenemättömänä kriittiseen ajatteluun ja vain yhtä ainoaa totuutta julistavana edustaa fasismia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Valtsulle, Kumitontulle, Rakkikoiralle ja Unknownille & kiitos kommenteistanne.

joppos 123:

Viesti1: Aina tulee aika antaa viestikapula nuoremmalle sukupolvelle. Joka tapauksessa nostan lätsää PV:lle. Tällaisena nostoväkeläisenä.

Viesti2: Tuo keilailu se vaan on ihme laji. Olen sitä minäkin koetellut. Tuntui siltä että kun tommosen raskaan pallon rykäsee keiloja päin niin nehän kaatuu pelkästä kauhusta. Vaan ei se sitten niin helppoa ollutkaan. Ei ne piru vie vaan kaatuneetkaan.

Valtsu: Joo, ja paradoksia lisää se, että se välttämätön voimavara on myös samalla elätettävä velvollisuus. Aikanaan Suomessakin elettiin melko pragmaattisessa valtiossa joka tosin joutui olosuhteitten pakosta livertämään YYA-liturgiaa mutta valitettavasti elinaikanamme maamme tosiaan on joutunut ideologisten utopistien vallan alle. Ja jälkipolvet ei muista tätä aikaa lämmöllä.

Kumis: Erittäin hyvä kirjoitus ja tuo kursivoimasi tiivistää sen, mikä meillä on tällä hetkellä pielessä.

Rakkikoira: Tulkitsin tämän kehuksi joten kiitos täältä voiman pimeältä puolelta.

Unknown: Tuo termi ”epäsana” on osuva. ”Sananvastuun” lisäksi sellainen on myös ”kotouttaminen”. Ymmärsin että kirjoitat Amerikoista ja omaat kansalaisuuden joten terveiset sinne ison veden taakse.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja kiitokset vieraalle kissistä.

vieras kirjoitti...

Huomasiko Ykä että Jussi Halla-aho on ilmeisesti vennamolainen. Hommassa on käyty siitä keskustelua ihan tuoreeltaan:

https://hommaforum.org/index.php/topic,460.0.html?PHPSESSID=vlti7au03ujlsquahnvk1huof6

Pekka Vennamo oli se joka romutti SMP:n kun halusi hillotolpan. Pojasta polvi huononi. Timo Soini on tainnut noudattaa Posti-Pekan metodeja.

Veikon olisi aikoinaan pitänyt siirtää puolue jollekin ihan muulle kuin pojalleen. Veikon olisi pitänyt valituttaa seuraajaksi joku joka olisi ollut asiapohjalta samoilla linjoilla kuin Veikko, mutta muuten omanlaisensa. Tavallaan jos siirtäisi nyky-Jussin siihen hetkeen kun Veikko luopui puheenjohtajuudesta 1979, mutta kyseessä olisi kuitenkin joku aikalainen. Tämä olisi sitten voinut muuttaa 1980-luvun aikana muuttaa SMP:n nimen persupuolueeksi tai vastaavaksi, jolloin ei olisi pelkän maalaispopulismin varassa, vaan voi ottaa mukaan muutakin kuten mielipiteenilmaisuvapaus, kielipolitiikka, ulkomaalaispolitiikan, kansainväliset sopimukset jotka merkitsevät päätösvallan siirtymistä pois, "mitä ne meistä ajattelee"-asenteen kritisointi, oman päätösvallan pitäminen kaikessa. Nojaaminen työläisiin, keskiluokkaan, yrittäjiin ja maalaisiin, joita pitäisin "tuolin jalkoina".

Meinaako Antero tehdä jutun välivaaleista? Eikös Trump luvannut haastattelun Anterolle jos kalenterista löytyy tilaa?

Trump ottaa välivaalit tosissaan. Hän on käynyt monessa osavaltiossa kampanjoimassa puhetilaisuuksissa (miten "rally" suomennetaan?) osoittamassa tukea mielisilleen ehdokkaile edustajainhuoneeseen ja senaattiin sekä kuvernööriksi. Tahti kiihtyy loppua kohden kun viimeisinä päivinä on kaksi tilaisuutta päivässä ja maanantaina on kolme. Tälle päivälle on merkitty kaksi "rallya", ensin Montanassa, ja sitten Floridassa.

Right Side Broadcasting (RSBN) on harrastuspohjalta käynnistetty konservatiivinen nettikanava joka on kuvannut Trumpin puhetilaisuusksia. Kanavalla on toimittajat ja kuvaajat. Se toimii yleisön antamilla lahjoitusvaroilla joiden avulla se voi järjestää matkat ja majoitukset. Nuivat persut saisivat perustaa saman tapaisen kanavan. Hommaisi toimittajiksi pari nuivaa missitasoista naista.

vieras kirjoitti...

En ole katsonut Samuli Voutilan tv-keikkaa. Ehkä persujen pitäisi järjestelmällisesti kieltäytyä menemästä tv-ohjelmiin jos eivät etukäteen saa varmuutta siitä että ohjelmassa on molemmilla puolilla yhtä monta osallistujaa. Ei mitään 1 vs 4 tilannetta. Toimittaja on valmiiksi vastapuolella joten pitäisi olla tähän tapaan:
1 vs 1 eli persu vs toimittaja
2 vs 2 eli kaksi persua vs toimittaja ja vastapuolen edustaja
3 vs 3 eli kolme persua vs toimittaja ja kaksi vastapuolen edustajaa
4 vs 4 eli neljä persua vs toimittaja ja kolme vastapuolen edustajaa

Muistan lukeneeni että Silvio Berlusconi vieraili pääministerinä ollessaan jossain Italian valtion televisioyhtiön ohjelmassa. Jutussa sanottiin että Silvio toi ohjelmaan mukaan oman mediayhtiön kuvaajajat (ohjaajasta en muista) jotka kuvasivat ohjelman. Hänen ehto ohjelmaan osallistumiselle oli että hänen kuvaajat kuvaavat lähetyksen joka lähetetään. Muistan kummastlleeni tuota mutta olinkin silloin valtavirtamedian uutisoinnin varassa. Pitäisikö persujen sanoa etteivät osallistu yhteenkään Ylen ohjelmaan jos ei Matias Turkkila ja hänen tiimi saa hoitaa lähetyksen kuvausta ja ohjausta?

Trilisser kirjoitti...

Vaimoko tyrmäsi?

vieras kirjoitti...

Jos Brasilian uusi presidentti pistää äksöniä päälle niin tässä on hieman mitä voisi olla luvassa, jos pitää lupaukset? Antero voisi pyytää haastattelua?

https://twitter.com/SonofLiberty357/status/1058134213042601986

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Trilisserille & kiitos kommenteistanne.

vieras:

Viestit 1 ja 3: Niin Vennamo kuin Jussi ovat tietysti molemmat olleet valtamedian hampaissa mutta itse puolueitten perustamisen – ja Jussin kohdalla puolueen päivittämisen – syy on ollut aivan toinen. Ei silloin kovimpaan vennamolaisaikaan voitu edes kuvitella sitä, minkälainen Suomi nykyisin on.

Noista sekä Ameriikan että Brasilian vaaleista voi todeta että niistä ei oikein pysty tekemään Antero Lärvänen-tyylisiä juttuja. Sanoisinko että se formaatti ei oikein taivu tommosiin. Brassipresidentillä on kyllä asennetta ja veikkaisin että hän kyllä tietää maansa tilanteen huomattavasti paremmin kuin suomalaisen valtamedian toimittelija. Totta kai valtamediaa vituttaa kun joku Brasilia ei mene äänestämään niin kuin se käskee.

Viesti2: Tätä asiaa olen säännölliseti ihmetellyt minäkin. En oikein ymmärrä miksi mennä alivoimaisena mediateloitettavaksi. Matias varmasti tekisi tommosissa ohjelmissa terää mutta eihän häntä lasketa lähimaillekaan.

Trilisser: ?

Anonyymi kirjoitti...

Vieraan kommentti tuosta Brasilian uudesta presidentistä ja twitter-linkistä toi mieleeni parit brasilialaiset elokuvat, jotka kertovat kyynisellä tavalla mm. faveloiden elämänmenosta ja poliisin työstä jossain Rio de Janeiron slummeissa.

Jumalten kaupunki ja Tropa de Elite, poliisin sukunimenä osuvasti Nascimento, sattumaa vaiko ei mutta erään kuuluisimman futaajan sukunimi on myös sama. Mies tosin tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Pelé.

Termi brasilifikaatio onkin kuvaava ja sen vaikutukset näkee näissä molemmissa elokuvissa.


- Soomepois Eestist -

vieras kirjoitti...

Tilaisuuden päätyttyä RSBN:n toimittaja haastattelee ohi kulkevaa yleisöä. Siellä oli joku tsuhna myös. Alkaa kohdassa 4:41:33

https://www.youtube.com/watch?v=NCGAr8BN_PQ

vieras kirjoitti...

Niin vielä, onko tässä ollut viime aikoina semmoisia Antero Lärväsen juttuja joissa Ykä on ollut mukana?

Onko se niin että aikoinaan Antero valmistui tekusta insinööriksi mutta jossain työuran vaiheessa päätyi toimittajaksi lehteen ja radioon? Menikö Antero tekuun ammattikoulun vai lukion kautta? Jos kävi lukion niin olivatko parhaat numerot tulleet pitkästä matematiikasta ja pitkästä fysiikata?

Suorittiko Antero varusmiespalveluksen jossain missä tarvitaan matematiikan tai tekniikan taitoja? Onko muuten oikeasti olemassa insinööriupseereita? Jos on niin ovatko ne kantahenkilökuntaa vai onko niitä reserviupseereina?

QroquiusKad kirjoitti...

Mahtoiko Trilisser viitata tyrmänneellä vaimolla Matias Turkkilan ehtoisaan emäntään, joka tunnetusti ei kannata tässäkään blogissa vallitsevaa kansallismielistä maailmankatsomusta?

Sitä ei tunnetusti kannata myöskään Pekka Vennamo, joka on useaan otteeseen laittanut edesmenneen isänsä suuhun väittämän, ettei tämä olisi koskaan voinut hyväksyä tuon hullun Hullu-uhon hullulla uhollaan rasistiseksi saastuttamaa puoluettaan:
Olihan Veikko ollut aikoinaan itsekin vastaamassa pakolaisasioista!

Pekka oli toki näitä lausuillessaan jo siinä asemassa, ettei hänen enää tarvinnut välittää niiden seurauksista. Jotenkin olisin silti taipuvainen ajattelemaan, ettei Veikko ehkä olisi tainnut hyväksyä karjalaisen siirtoväen rinnastamista laittomasti maahantunkeutuviin nuoriin arabi-, afgaani- ja afrojätkiin?

Mitä tulee Silvio Berlusconiin, on vaikea edes yrittää hahmottaa ketään hänenkaltaisessaan asemassa ollutta ja olevaa suomalaisvaikuttajaa: mieshän omisti useampiakin televisiokanavia jo lähtiessään politiikkaan!
Lähinnä tulee mieleen Harry "Hjallis" Harkimo, eikä hänkään ole siinä asemassa, että voisi tulla Ylen vihamieliseksi tietämäänsä haastatteluun pelkästään omilla ehdoillaan.

Mutta maassa maan tavalla, joskin maan tavan voivat muuttua varsin pikaisesti, kuten vaikkapa Berliinin Muurin kohdalla nähtiin.
Me pohjoismaisessa lällysosiaalidemokratiassa eläneet suomalaiset emme voi ymmärtää, miten brassit saattoivat haluta valtaan miehen, joka avoimesti kannattaa sotilasdiktatuuria. Yhtä vaikea meidän on ymmärtää sitä brasilialaista yhteiskuntaa, jossa vuonna 2016 tehtiin henkirikoksia enemmän kuin Venäjällä, USAssa, Kiinassa ja EU-maissa yhteensä!

Vai onko meidän siltikään niin vaikea ymmärtää? Emmekö ole voineet nähdä mm. ranskalaisisssa uutiskuvissa kaduilla rutiniinomaisesti partioivia sotilaspatrulleja? Emmekä vain Ranskassa, vaan muissakin vanhoissa EU-maissa?
Mistä ihmeen syystä ne on voitu tuoda eurooppalaisille kävelykaduille? Toisteleehan oma hallituksemme, ettei saa antaa pelolle tilaa?

QroquiusKad kirjoitti...

Vieras klo 16.43:

enoni on insinöörimajuri evp. Hän kävi aikoinaan viesti-RUKin, valmistui sen jälkeen opistoinsinööriksi ja toimi eri ammateissa, mm. autokoulunopettajana ennen ryhtymistään insinööriupseerin toimeen, josta vastasi eläkoitymiseensä asti.

Ymmärtääkseni hän oli siihen asti kantahenkilökuntaa, joskin joppos 123 ja Tväl-Upseeri voivat oikaista, jos kovinkin väärässä olen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, vieraalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Pitäis ottaa jossain vaiheessa ainakin tuo Tropa de Elite työn alle. Naapurimaamme Ruotsihan on muuten menossa hyvää vauhtia Brasilian tiellä.

vieras:

Viesti1: Tsuhnat ehtii kaikkialle…

Viesti2: Niitä juttuja joissa olen itse mukana ei ole vissiin vähään aikaan ollut. Ja Antero on maanmittausinsinööri mutta hänen kouluhistoriaansa en ole sen kummemmin miettinyt. Anteron varusmiespalveluksesta ei saa paljoa puhua sillä niin hän kuin Hösse ja Pertta ovat olleet Hömpstadin Nuivastoasemalla taisteluvökeltäjäkoulutuksessa ja se on huippusalaista.

vieras & Qroquius Kad: Toki insinööriupseereita on (niin kuin Qroquius Kad totesikin). Kantahenkilökuntaa ovat mutta olettaisin että on myös reserviläisiä joilla olisi sodan ajan sijoitus vastaavissa tehtävissä.

Qroquius Kad: Nyt kun mietin niin Trilisserin kommentti saattoi liittyä joppos 123:n kommenttiin. Pekka Vennamostahan aikanaan tuli juuri sellainen ”pelin poliitikko” jota hänen isänsä syvästi inhosi. Enkä usko että Veikko vainaa millään muotoa laskisi siirtokarjalaiset (joita juuri hän oli asuttamassa) ja elintasosiirtolaiset samaan nippuun.

Berlusconin etuna tosiaan oli tolkuton nippu rahaa ja valmis mediakenttä. Persut ovat valovuoden päässä siitä. Mjällis Harkimoa en noteeraa miksikään, johtuen siitä että hän otti liikkeeseensä mukaan sen Jungnerin pellen.

Brasilian tilannehan ei rauhoitu enää muuten kuin kovalla kädellä. Ja Eurooppa on menossa samalla tiellä. Saman tien mahdollistaa typerät johtajat jotka tosiaan kuvittelevat että monikultturismin myötä leijonat ja lampaat tepastelevat niityllä sulassa ystävyydessä.

Sledge Hammer kirjoitti...

Tuosta tira+:n kommentista (2.11. klo 19:03) tuli mieleen seuraavaa, enkä pysty pitämään koiranleukaani kurissa:


a) maailman johtava - ainakin vielä jonkun aikaa - suurvalta on rakennettu mustan orjuuden voimalla
b) Afrikan vapaat maat eivät ole kovin menestyneitä

...niin seuraako tästä,
c) että orjuuttamalla toisensa afrikkalaiset voisivat parantaa elintasoaan? Vaikka niinkuin zimbabwelaiset orjuuttaisivat etelä-afrikkalaiset, namibialaiset zimbabwelaiset ja eteläafrikkalaiset sitten puolestaan namibialaiset. Kaikki voittaisivat? Ai ei toimisi vai?

Joku formaalia logiikkaa opiskellut voisi ottaa kantaa, pitäisikö a:n ja b:n pitäessä paikkansa seurata c.

Anonyymi kirjoitti...

Veikko Vennamosta - kait huomasitte tämän:
https://hommaforum.org/index.php/topic,460.msg2959930.html#msg2959930

Pekka-poika se asettelee mokutusta isänsä suuhun,
eikö Pekka lukenut isänsä kirjoja, vaiko muisti (jo) pettää?

Kissikään ei elä kiitoksella, silti Ykälle taas kiitokset ja puhtia tuottamiseen!

Anox

Trilisser kirjoitti...

Niin, tarkoitin tosiaan sitä, että joppos123 sanoi turisseensa asioita vaimonsa kanssa ja että mahdolliset keikkakohteet tulivat tyrmätyksi. Kysymys kuuluu siis, että vaimoko tyrmäsi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sledge Hammerille, Anoxille ja Trilisserille & kiitos kommenteistanne.

Sledge Hammer: Heitit muuten aika pahan. Tähän voi muistuttaa, että nimenomaan Afrikasta ei orjuus ole hävinnyt minnekään mutta jostain syystä tiedostavaistomme ei nosta asiasta meteliä.

Anox: Joo, huomattu on. Niin kuin ylempänä totesin niin Pekasta tuli juuri sellainen pelin poliitikko mitä hänen isänsä syvästi halveksi. Niinnotta Pekan kannattaisi ehkä pitää lärppänsä kiinni ja keskittyä nauttimaan rötösherran eläkkeestään. Ja lämmin kiitos kannustuksesta. Sillä on suuri merkitys.

Trilisser: Kysymys välitetty.

AaJii kirjoitti...

En tiedä missä vaiheessa tämä maailma kääntyi sellaiseksi, että asiat jotka ennen olisivat olleet itsestäänselviä järjellä ajateltuna, ovatkin nykyään natsifasismia.

Esimerkiksi, jos rajan yli on tulossa 30 000 asekuntoista miestä, vaikka ilman aseitakin, olisi joskus ennen ollut päivänselvää, että rajavartiolaitos tarvittaessa reserviläisillä vahvistettuna laitetaan estämään maahantunkeutuminen.

Ja sekin on ollut päivänselvää, että on miehiä ja naisia ja pikkuriikkinen vähemmistö joka ei oikein tiedä kumpia on. Heillä on toki oikeus tähän, mutta olisiko joskus 80-luvulla kellään käynyt mielessäkään että koko yhteiskunta henkilötunnuksia myöten olisi muutettava sukupuolineutraaliksi tämän pikkuriikkisen vähemmistön vuoksi?

Mietitäänpä tosiaan sitä ilmastonmuutostakin. Käykääpä netistä etsimästä sellaiset käyrät minne on piirretty väestönkasvu ja hiilidioksidipäästöt samaan kuvaajaan. Jos 80-luvulla oli 5 miljardia ihmistä ja nyt yli 7 miljardia, niin onko ilmastonmuutos suomalaisen autoilijan vika? Etenkin, kun täällä pohjolassa ollaan viimeisen 30 vuoden aikana tehty todella paljon energiatehokkuutta parantavia toimia.

Sitäkin oon miettiny, että nuo oikeat uusnatsijärjestöt saa varmaan jäseniä senkin takia, kun natsileimalla ei ole enää juuri mitään merkitystä. Termi on kokokenut inflaation, kun natsiksi leimataan niin helpolla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, AaJii. En ymmärrä minäkään. Jos kolmekymmentä vuotta sitten joku olisi kertonut että tähän tilanteeseen mennään niin sille oltaisiin sanottu että mene ja osta ittelles jotain rauhoittavaa.

Vuonna 1991 vielä oltiin suunniteltu osittaista liikekannallepanoa mikäli Venäjältä (silloin Neuvostoliitosta) olisi ollut tulossa pakolaisaalto. 2015 taas vietiin varusmiehet kantamaan geelitukkien kapsäkkejä ja nykyinen rajavartioston päällikkö toteaa että eihän ihmisiä voi estää tulemasta jos ne haluavat tulla.

Sukupuolikysymyksissä 1980-luvulla nykytilanteeseen oltaisiin tuumittu että ihmisellä saa toki olla fiiliksiä itsestään mutta tartteeko niistä tehdä laki joita tervejärkisetkin joutuu noudattamaan.

Ilmastonmuutoksesta voi todeta että maapallolla on ollut huomattavan lämpimiä ajanjaksoja kauan ennen ensimmäisen polttomoottorin keksimistä. Ystävämme Arska on saanut sen aikaiseksi. Väestönkasvuun piiperömme eivät puutu sillä hehän eivät mahda sille mitään mutta haluavat silti tunteen että ovat saaneet jotain aikaiseksi. Ja ainoa, mitä ne voivat saada aikaiseksi on vaikeuttaa suomalaisten elämää ilmastouskontoonsa vedoten. Siinä he kyllä onnistuvatkin.

Natsileima on kokenut inflaation, samoin kuin äärioikeistoleima mutta eihän varsinaisissa natsijärjestöissä ole kuin muutama kymmenen tyyppiä.

vieras kirjoitti...

Trump ja Pence arvelivat että vasemmistolaiset järjestöt eli suvakkien järjestöt ovat masinoineet sen "karavaanin" joka on lähtenyt Guatemalasta, Hondurasista ja El Salvadorista kohti Meksikon pohjoisrajaa. Jotkut arvelevat että George Soros olisi rahoittanut sitä. Miten muuten kävellään tuommoista matkaa Meksikon pohjoisrajalle asti. Tarvitaan majoitus, ruoka, vaihtovaatteet tms. muuta. Seassa voi olla jihadisteja Lähi-idästä ja Afrikasta. Seassa on ehkä myös Amerikan agentteja jotka tarkkailevat porukkaa ja pitävät Trumpin ajan tasalla.

Trump on semmoinen että hänestä olisi komentamaan asevoimat antamaan virka-apua rajavartiolaitokselle pysäyttämään ja käännyttämään tuon maahantunkeutujaporukan. Mieleen tulevat ensinnä maavoimat, merijalkaväki ja kansalliskaarti. Merivoimista, ilmavoimista ja rannikkovartiostosta en niin tiedä. Jos joku seikkailija yrittää meren puolelta niin sitten on merivoimat ja rannikkovartiosto vastassa.

https://www.breitbart.com/tag/migrant-caravan/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Ei pysty sanomaan, mutta mahdollistahan se on. Juuri noilla perusteilla mitä sanoit. Jos voimasta puhutaan niin Yhdysvalloilla on kyllä aivan tarpeeksi voimaa pysäyttämään isommankin karavaanin. Tarvitaan vain päätös. Trumpilla voi olla munaa tehdä se.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisperäisen ilmastonmuutoksen esitetty perustelu on kieltämättä varsin köykäinen, nojaa varsin lyhyeen ja kapeaan perspektiiviin.

Meemin alkuvaiheissa suhtauduin siihen kuitenkin niin, että se on perusteiltaan jokseenkin kyseenalainen, mutta potentiaalisesti hyödyllinen. Jos näet olisi tosissaan keskitytty fossiilisten polttoaineiden käytön rajoittamiseen, olisi 1)turvattu länsimaisen, energiatehokkaan tuotannon kilpailukyky maailmanmarkkinoilla sekä 2)lähdetty tielle, joka olisi johtanut riippumattomuuteen Lähi-Idän öljystä. Mutta ei. "Kehittyviksi! maiksi lasketuille Kiinoille ja Intioille sun muille piti antaa "Global Justice"-jumalaa hyvitelläksemme anteeksi kaikki heidän ympäristön paskomisensa, ja vielä maksaa näille suolaiset anerahat.

Ns. ilmastotieteen huonous on toki asia, joka huolestuttaa ihan saakelisti minua, joka otin "tieteellisen tutkimuksen perusteet"-peruskurssin ihan tosissani. Yksittäisten tutkijoiden huonous ei riitä selitykseksi, sillä tiedeyhteisön sisältä pitäisi tulla tiukkoja kysymyksiä. Näiden esittäjät kuitenkin leimataan miltei uskonnollisella fanaattisuudella epätieteilijöiksi, joita uhkaa sulkeminen tiedeyhteisön ulkopuolelle. Voiko tähän olla ihan yksinkertainen "follow the money"-selitys? Tieteellisen tutkimuksen painopiste kun on kolmenkymmenen vuoden kuluessa siirtynyt vahvasti yliopistojen perusrahoituksella tehtävästä perustutkimuksesta soveltavaan projektitutkimukseen, jonka rahoituskin on projektikohtaista. "Ilmasto"-aiheinen tutkimus saa jo aiheensa perusteella poliittisia lisäpisteitä. Kun rahoittajana on joku Ympäristöministeriö tai alan ylikansallinen säätiö, sitoutuu tutkija tuottamaan rahoittajalle ikään kuin tilatun tuloksen. Toki vastoin niitä klassisia tieteen periaatteita, mutta tieteilyn nimissä kuitenkin.

Perspektiivistä puheen ollen: lukekaapa jokainen tänä vuonna julkaistu Ulla Koskisen "Suomessa selvitymisen historiaa - kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun". Siitäpä saamma aika tällin perspektiiviä siihen, kuinka rahvaaseen kuuluneet esivanhempamme elivät ja kuolivat, ajattelivat ja jopa huvittelivat.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. En väitä olevani ilmastoasiantuntija mutta olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. ”Follow the money” voi selittää paljon ja se, että asia on ylittänyt jo uskonnollisen rajan johtuu tietysti siitä että sillä ihminen voi helposti sertifikoida itsensä Hyväksi Ihmiseksi ™. Ehkä noissa ilmastotutkimuksissa on sama tilanne kuin suurimmassa osassa nykyistä yhteiskuntatieteellistä tutkimusta eli johtopäätös määritellään ensin ja tutkimus tehdään sitten. Ja kiitos lukuvinkistä.