maanantai 27. toukokuuta 2019

MELKEIN VASTUUNTUNTOISET VIRTASET


Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa


Varsin rauhallisessa ja keskiluokkaisessa lähiössä sijaitsevassa 82 neliön rivitaloasunnossa muuan Virtasen perhe nukkui rauhallista viikonlopun unta. Miksei nukkuisi, sillä nythän oli sunnuntaiaamu ja kello oli vasta 05.59. Ei nyt tarvinnut vielä nousta. Vanhempien makuuhuoneessa uinuivat perheen isä, Aatos Virtanen joka kuorsasi raskaasti ja aika ajoin korahdellen. Ettei vain olisi sitä uniapneaa? Perheen äiti Johanna nukkui vähemmillä ääniefekteillä mutta yhtä lailla sikeästi. Omissa huoneissaan nukkuivat perheen lapset eli 14-vuotias Anselmi ja 12-vuotias Janina. Varmaankin perheen uni kestäisi vielä muutaman tunnin. Eihän tässä vapaapäivänä minnekään kiire ollut.

Herätyskello oli asiasta toista mieltä ja aloitti tasan 06.00 mööp-mööp-mööp-konserttinsa jonka Aatos lopetti nyrkillä pamauttamalla ja kirota pärskäyttämällä:

- On on on tää yhtä perkelettä… tämmösen takia… pakko nousta… eto asian vuoksi… …ttu että… …tuttaa…

Johanna hieroi silmiään, haukotteli ja totesi sitten:

- Älä mutise. Tiedät kyllä että ei meillä ole vaihtoehtoa. Meidän solidaarisuuspisteet ovat muutenkin liian alhaiset. Tätä ei nyt vaan voi jättää väliin. Vaikka vituttaakin. Laita sinä kahvi tippumaan. Minä herätän lapset.

Jaa? Mikäs se Virtasen perheen näin aikaiseen herättää ja vielä selkeän vastentahtoisesti? Minnekään kesämökille he eivät ole menossa. Sinnehän oltaisin menty jo perjantaina ja naama hymyn tirrillä. Ja eihän Virtasilla mitään kesämökkiä ollut muutenkaan. Ei tavallisilla ihmisillä ollut sellaisiin ollut varaa aikoihin. Varsinkin korotetun ilmastohaittaveron aikana.

Hetkonen. Ilmastohaittaveron. Katossa tarkkailijana lentävä kärpänen katsoo hieman Flybookiaan, pläräilee Radanvarsikaupungin tapahtumakalenteria ja bongaa syyn Virtasten aikaiselle sunnuntaiherätykselle:

RADANVARSIKAUPUNGIN TÄMÄN VUODEN KUUDES SPONTAANI ILMASTOMIELENOSOITUS KLO 9 – 12

No siinähän se. Merkattu aikatauluun spontaanisti jo kolme kuukautta aikaisemmin. Ja selvää oli että Virtasten tuli tähän mielenosoitukseen osallistua. Olihan perhe jättänyt aikataulunmukaiset spontaanit mielenosoitukset jo kolme kertaa peräkkäin väliin. Edellisestä osallistumisesta oli aivan liian kauan. Eikä se riittänyt. Muutakin ongelmaa oli. Niin Anselmi, Janina kuin vanhemmatkin olivat olleet sekä koulun rehtorin että vastuullisuuskuraattorin puhuttelussa  sillä niin Anselmi kuin Janinakin olivat jatkuvasti jättäneet ilmastoystävälliset kasvisruokapäivät väliin ja syöneet mäkkärissä tai vieneet evääksi omat voileivät. Lisäksi Anselmi ja Janina olivat peräti neljä kertaa pinnanneet virallisesta ilmastopinnauksesta ja olleet koulussa tehden kotiläksyjään samaan aikaan kun oppilastoverit osoittivat kouluaikana mieltään ilmastomuutosta vastaan. Ei auttanut vaikka vanhemmat olivat kysyneet että kuinka ihmeessä pinnaamisesta voi pinnata. Rehtori oli vain todennut kylmästi:

- Asenteenne ei ole ensinkään rakentava. Perhettänne tullaan seuraamaan ja mikäli tulemme siihen johtopäätökseen että asenteellanne vaarannatte lastenne kasvun ja kehityksen solidaarisiksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi niin tulemme ottamaan yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin.

Tämän lisäksi oli käynyt ilmi että Virtasten some-tilien toimintaa oltiin seurattu. Tai lähinnä toiminnan puutetta. Ei minkäänlaisia peukutuksia ilmastovastuullisille asioille. Ei minkäänlaisia peukutuksia monikulttuuriselle Suomelle. Ei minkäänlaisia peukutuksia rakentavasti miesvihaavalle feminismille. Vain täysin normaaleja perhepäivityksiä ja niitäkin harvakseen. Sama lasten kanssa. Erityisesti Anselmista oli vastuullisuuskuraattori ollut huolissaan. Poika kun oli some-päivityksissään ollut lähinnä kiinnostunut suomalaisesta folk-metallista. Olipa vielä todennut että räppi ja varsinkin suomalainen tiedostava räppi oli harvinaisen syvältä.

Virtaset pistelivät aamiaista varsin hiljaisena. Aatos natusteli metvurstivoileipäänsä (metvursti: 75% ilmastoalv), Johanna puolestaan hörppäsi maidolla terästettyä kahvia (maito: 45% ilmastoalv) ja lapset söivät puolestaan paahtoleipää juustosiivuilla (normaalirasvainen kermajuusto: 60% ilmastoalv). Aatos katsoi kelloaan ja totesi:

- Alkaa olla pian aika lähteä.

Janina kysyi kyllästyneellä äänellä:

- Miksi ihmeessä näin aikaisin?

Johanna vastasi tähän:

- Siellä pitää olla etuajassa. Että näyttää innostustaan. Vähän niin kuin japanilaisessa työpaikassa. Ja siks toiseks siellä on pirun hankalaa löytää parkkipaikkaa jos ei tule tarpeeksi aikaisin.

Anselmi oli nuoresta iästään huolimatta varsin hoksaavainen miehenalku ja hän totesi puolestaan naama vinossa hymyntirrissä:

- Hähhää, joo… ja mikähän kumma muuten on että Radanvarsikaupungin Sanomat kuvaa joka kerta ainoastaan tuota pääkadulla pidettävää vapaaehtoista pakkomielenosoitusta eikä koskaan niitä täysiä parkkipaikkoja siinä vieressä… älkää tehkö niin kuin me teemme vaan niin kuin me sanomme…

Aatos totesi pojalleen vakavana mutta ilmeessään silti selvää ylpeyttä:

- Totta joo. Mutta sun ei kannata sitten huudella tommosia ääneen siellä koulussa.

- Miksi?

- Tykkäätkö olla täällä? Meidän kanssamme?

- Totta kai tykkään.

- Niin muuten tykkäsi Nikkisen Mikkokin olla omassa perheessään. Se Mikko sinun luokaltasi. Se Mikko joka puhui vähän liikaa, vähän liian usein ja ennen kaikkea vähän väärällä asenteella ja joka laitettiin laitokseen kun sen vanhemmat miellettiin äärinationalisteiksi sekä ääridenialisteiksi ja sitä myötä Mikon kasvulle ja vastuullisuuskehitykselle vaaralliseksi. Niin että naama näkkärillä sitten. Etten sanoisi vanhalla intin vanikalla. Vaikka onhan tää touhu vapaaehtoisine pakkomielenosoituksineen ihan samaa paskaa kuin oli itäblokissa aikanaan.

Nyt totesi puolestaan perheen äiti Johanna:

- Ja isäntä pitää sitten sen omankin naamansa näkkärillä. Ja muistaa että me ollaan molemmat kaupungilla töissä. Muistatko kuinka kävi Kulosen Eskon?

Muistihan Aatos. Esko Kulonen… oli työläinen… tai itse asiassa kaupungininsinööri joka oli ääneen todennut että hän haistattaa pitkät paskat koko ilmastohippeilylle, spontaaneille mielenosoituksille ja erityisesti kärsänsä ihmisten asioihin tunkeville ilmastohipeille. Eikä hänelle mitään mahdeta. Hänellä on kaupungin virka, hän hoitaa työnsä erinomaisesti eikä minkäänlaisia virkavirheitä ole koskaan ollut. Ei häntä saa virastaan pois vaikka hän olisi mitä mieltä.

Niin. Eihän Eskoa saatu virastaan pois. Mutta itse virka saatiin lopetettua. Kaupunki totesi että kaupungininsinöörin virka ei enää vastaa uusiin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin joten se lopetetaan ja perustetaan tilalle kaupungin ympäristö- ja ilmastoinsinöörin virka. Jota Einokin saattoi kaikessa rauhassa hakea. Joskaan hänen pätevyytensä ei siihen riittänyt eikä hänelle 55-vuotiaana ollut enää töitä muuallakaan. Varoitus oli toiminut, viesti mennyt perille ja jatkossa kaikki Radanvarsikaupungin työntekijät olivat ainakin virallisesti kaikella sydämellään ilmastovastuullisia kansalaisia.

Niin olivat Virtasetkin jotka alkoivat valmistautua mielenosoitukseen lähtöön. Aatos oli tilassa jota saattoi sanoa ”ketutuksen lamauttamaksi” joten Johanna otti ohjat käsiinsä. Hän kaiveli esille valmiiksi tehdyt kyltit:

- No niin. Minä otan tämän.



- Sinä Anselmi otat tämän:



- …ttu joo… minä mikään ruohonpurija ole…

- Anselmi!

- No joo joo…

- Sinä Aatos otat sitten tämän. Ja laitat sitten sen propellipipon päähäsi:



 - Yrmh.

- Ja sinä Janina otat tämän. Ja muistapa aina välillä väpätyttää alaleukaa kun kannat sitä. Aina jos joku ottaa kuvia meidän suunnasta.



- Siis onko hei ihan pakko? Ja eikös toi oo… tota noin… aika ristiriitaistakin tuon ilmastoidean kanssa?

- Totta kai on mutta ei noissa tilaisuuksissa takerruta turhiin yksityiskohtiin. Tuo kwashiorkor-lapsi herättää ihastusta kun kukaan ei ole sitä vähään aikaan hoksannut käyttää joten se tuo meidän perheelle lisää välttämättömiä solidaarisuuspisteitä. Saadaan olla rauhassa. Ainakin jonkin aikaa. Ja muistakaa nyt sitten: siellä mielenosoituksessa on esirakastajat ja esivihaajat. Kun esirakastajat rakastavat niin tekin rakastatte. Niin että se näkyy. Ja kun esivihaajat vihaavat niin tekin vihaatte niin perkeleesti. Onko selvä!

- Joo joo…
- Joo joo…
- Joo joo…

- Mjau…

Tuon viimeisen totesi Virtasten kissa, tarkemmin nimeltään Kissi. Johanna totesi vielä Kissille:

- Ja pidä sinä Kissi turpasi kiinni äläkä yhtään protestoi. Sitä ei tiedä ensinkään koska piiperöt keksivät että sinunkin Latzi-Katz-purkkisi ovat kerskakulutusta ja ilmastorikos. Jolloin sinutkin viedään piikille. No niin, joka iikka ulos ja mieltä osoittamaan. Ja tunteella sitten, perkele.

Ovi loksahti kiinni ja Virtasten perhe läksi omalta osaltaan kertomaan koko maailmalle että Suomessa se ilmastonmuutos pysäytetään. Ei ehkä kovin vapaaehtoisesti ja epäilemättä hieman purnaten mutta suomalaisethan olivat velvollisuudentuntoista kansaa. Ainakin jos se siihen kunnolla motivoidaan.



Lukijalle: inspiraatio kirjoitukseen tuli tästä Ruotsista kertovasta uutisesta. Ja varmasti pientä inspiraatiota antoi myös vihreitten menestys eurovaaleissa.

36 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve,

mitä ns. normaali eurooppalainen oikein ajattelee? Tai mikä siis on ns. normaali? Kutakuinkin selväjärkistä touhua näyttää olleen tietysti Unkarissa, Tshekissä ja Puolassa, myös Itävallassa, Italiassa ja Ranskassa. Iso-Britannia on sitten oma lukunsa. EU-vaalien tulossivulla näkyy maiden tulokset menneen kauden ryhmityksen mukaan EU-parlamenttiryhmien nimillä.

No, EPP sitten pysyi suurimpana ryhmänä 180 paikalla. Näistä ainakin Unkarin, Itävallan, Liettuan ja Latvian EPP-mepit (noin 25kpl) ovat käsittääkseni kutakuinkin nuivia. Saksan CDU/CSU sai 29 paikkaa, mutta puolue on sisältä varsin jakautunut: jännä nähdä, minkäsuuntaisia meppejä sieltä ja esim. Baijerin CSU:sta on läpi mennyt. Saksalaiset kun näissä oloissa nyt käytännössä sanelevat, mitä EPP tekee.

Vihreiden menestys Keski- ja Pohjois-Euroopassa kylmää persettä. Ja hämmästyksen sormi menee kummastuksen suuhun, kun katsoo (Italian ja Ranskan sivuuttaen) Välimerimaiden + Portugalin tuloksia: kommarit suurimpia, sossut heti kannoilla! Onko siellä suunnalla pinnalla lähinnä ajatus, että nuo puolueet pystyvät siivoamaan läpikulkevat afrikkalaiset ja lähi-itäläiset siististi pohjoiseen, ja vielä lypsämään koheesiorahastosta hyvää noihin tehottomiin kansantalouksiin?

Terv. Achtung

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Minä en ole edes liittynyt fb:iin saati sitten edes eläessäni avannut sitä. Ainoat peukutukset on tullut laitettua PT median ja SU:n jutuille. Täytynee vissiin kätkeä yhden komeron sisältö, tehdä kestomuonasta kätköt ja pakata reppu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Hyviä kysymyksiä. En kerta kaikkiaan osaa vastata. Suomen kohdalla niin vihreitten kuin federalistien menestykseen vaikuttaa valtamedia.

Pate: Ei huono vaihtoehto. Ei mullakaan noita ole mutta varsin pelottavaa on se kuinka niin moni ihminen nykyisin elää tuon älykännykkänsä kautta.

QroquiusKad kirjoitti...

Olen tässä yrittänyt lohduttautua ajatuksella, että EU-parlamentti ei ole oikea parlamentti.
EU ei ole demokraattinen yhteisö, vaan sen parlamentti on lähinnä puhesirkus ja Oikeat Asiat päättää komissio suljettujen ovien takana.

Mutta jos asia olisi vain näin, miksi sitten sekä kansallismieliset että eurofederalistit kuin myös ilmastohysteerikot patistivat meitä äänestämään, koska sillä voisi vaikuttaa EU:n toimintaan?

Anonyymi kirjoitti...

Taitaapa olla niin, että ihmisen psyykeessä on jotain mikä tarvitsee uskontoa. Jumalan kuoltua 1800-luvulla, ihmiskunta on kehittänyt itselleen nyt 1900-luvun uskontojen (kommunismi, kansallissosiasmi, fasismi) jatkoksi tämän nykyisen vitsauksen josta en oikein osaa sanoa mikä se on nimeltään. Monikulttuuria, sosialismia, ilmastohysteriaa yms aineksia tähän soppaan on ainakin sekoitettu, sekä kasa muita. Tämä sekameteli on täyttänyt uskonnon paikan kannattajiensa sydämissä. Ja mikä ettei, mahtaako kukaan meistä olla immuuneja sille tyhjyydelle jonka tarkoituksen puute aiheuttaa kunkin sielussa. Vaan sanotaanpa perinteisestä kristinuskostamme mitä hyvänsä niin kyllä se vähemmän haitallista on seuraajilleen ja ympäristölleen kuin nämä 1900-2000-luvun uskonnot. Ja järkevämpääkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qruquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Jaa-a… federalistit varmaankin patistivat äänestämään saadakseen virallisen oikeutuksen vallitsevan tilan jatkumiselle. Ja kansallismieliset puolestaan sillä mielialalla että jos päästään Itä-Euroopan lukemiin niin minkäs ne komissaarit enää mahtavat. Tosin siihenhän on vielä matkaa. Kyllä EU-hirviökin joskus kaatuu mutta saattaa olla että meistä kumpikaan ei sitä näe vaan me ollaan oltu jo hyvän aikaa tups´ahossa.

Ano: Olen pitkälle samaa mieltä kanssasi. Ja tämä uusi uskonto pyrkii saamaan aikaan teokratian. Kas kun teokratiassahan pyhiä opinkappaleita ei saa loukata.

Anonyymi kirjoitti...

Tänäänkin on Tuppukylässä kärvistelty ilmastonlämpenemisen kanssa. On niin pirusti kuumempaa ku männä vuonna. Oli vain 28 astetta viime vuonna ja nyt oli 12. Hikee pukkaa. Niin kuumaa ollut koko kevään, että esikasvatusruukuissa on vasta sirkkalehdet, viime vuonna olivat isot taimet jo maassa tähän aikaan. Hirmuista.

Noita eunukkevaalien tuloksia olen sulatellut. Kuka helvetti oikeasti äänestää jotain S. pietikäistä. No Hakkarainen ja Pietikäinen tullevat J.C. Drunckkerin kanssa toimeen, yhteinen hobby. Onneksi kokkareista E.R.Korhola pääsi parlamenttiin, tolkun ääni ilmastohössötykseen. Muuten ei kyllä hurraata herätä suomen valinnat.

Pitää luottaa Unkariin ja onneksi le Pen voitti makaroonin puolueen ranskassa.

Kauan sitten työnantaja, vakuutusyhtiöt ja polliisi järkkäsivät kurssin "mistä huijarin tunnistaa".

Mieleen jäi yksi pettämätön tunniste: Asialla on KIIRE, nyt pitää toimia nopeasti - ja vähän normiproseduureja oikaisten. On niitä tunnisteita muitakin mutta tämä on aina mukana huijauksissa. Ja ilmastonmuutoksen torjunnalla on pirunmoinen kiire, ei aikaa tutkia muutoksen syytä, todellisuutta ja vakavuutta.

Joopa, olen tietenkin ilmastodenialistivaskistimilitaristi. Mutta olen myös suorittanut ihan huvikseni universtaalla tilastomatematiikan kurssin. Ja ymmärrän ennustemalleista yhtä ja toista - enkä ole vakuuttunut rautatieinsinöörin johtaman järjestön - IPCC - ennusteista. Ilmasto-ennusteisiin perehtymisen aloin 90-luvun alussa vakavammin. Niissä oli vakava vika, eivät kyenneet ennustamaan menneisyyttä. Ja edelleen on niissä liikaa parametrejä, joiden arvojen määrittely ei ole mitenkään läpinäkyvää. Katastrofin estämisen takaraja on aina vaan kymmenen vuoden päässä.

Enkä ole epäilyksieni yksin, suomessakin on koko joukko proffia ja tutkijoita epäileväisiä.

Ilmastoalarmisteille on koko ajan auto ollut päävihollinen ja ydinvoima kelvoton ratkaisu, tämä vähän vinkkaa oudoita motiiveista.

Selvyyden vuoksi: epäilemättä ilmasto muuttuu, niinhän se on aina tehnyt. Johtuuko ja miten paljon ihmisen toimista on sitten eri asia.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Joo ja sen KIIREEN lisäksi pitää myös muistaa toinen taikasana eli VÄLTTÄMÄTTÖMYYS. Timo Vihavainen muuten kirjoitti aiheesta tuoreeltaan aika hyvin:

https://timo-vihavainen.blogspot.com/2019/05/hysterian-lahteilla.html

Pietikäisen menestystä ihmettelen. Samoin kuin sen Silvia Modigin.

Ja joo, ilmasto muuttuu. Tuhat vuotta sitten oli paljon lämpimämpää kuin nyt. Vaikka maailmassa ei ollut ensimmäistäkään polttomoottoria. Mahtaiskohan ystävällämme Arskalla olla asian kanssa jotain tekemistä?

Becker kirjoitti...

Ruotsissahan on jonkin aikaa ollut sellainen tilanne että on asioista joista kannnattaa pitää työpaikalla ja vähemmän tuttujen seurassa turpansa tukossa. Ja nämä ovat mamut, ilmasto ja Ruotsindemokraatit. Näistä asioista ei voi keskustella kuin poliittisesti korrekstissa kontekstissa. Muuten voi alta lähteä työpaikka, kaverit ja parhaassa tapauksessa vaimokin. Koulussa kannattaa myös kakrujen olla samaa meltä enemmistön kanssa jottei joudu "jälki-istunnolle." Ja tilanne senkun vaan pahenee ruotsalaisen hysterian lisääntyessä. Ykän blogi on jo todellisuutta kuningaskunnassa. Naapurit jättää kyllä rauhaan kun tietävät suomalaisen mielipiteet ja joka kaiken lisäksi näyttää käyvän ampumassa.
Yliopistoihin tulleet ulkolaiset luennoitsijat ovat huomanneet joutuneensa paitsioon kun eivät ole etukäteen ottaneet selville Absurdistanin perverssiä käsitystä demokratiasta.

Katselin ketä Brysseliin lähtee tekemään tiliä ja sinne näyttää valitun muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lauma täysiä ääliöitä. Sekä sieltä että täältä, mutta massi kyllä paksunee. E J Korhola ei sitten valitettavasti tainnut sinne päästä vaan joku vihreä idiootti, edellyttäen jos Brexit menee läpi. Modig, Pietikäinen, Niinistö, Kumpula-Natri ja Hautala. Näillä on turpa messingillä kun tietävät tilipussin paksuuden pienellä verolla ja verottomat kunnon eläkkeet sekä muut edut. Kuka piru näitä äänestää?

Anonyymi kirjoitti...

Qroquius Kad,

EU on demokraattisten elinten, kansallisten koalitioiden ja puhtaan byrokratian sekasikiö. Komissio on jatkuvasti jauhava operatiivinen johto, varsinaiset byrokraatit. Neuvosto taas on korkeimmassa muodossaan pääministerien (Ranskasta tosin presidentti) porukka, spesifisissä asioissa ao. ministerien kokous. Parlamentille ei tosiaan jää paljon sanansijaa. Mutta kyllä sillä jotakin on - monet asiat pitää leimauttaa EP:lla. Jos nyökyttelijöitä ei ole tarpeeksi, EP voi blokata esitetyn lainsäädännön.

Ns. isot asiat menevät EU:ssa niin, että Komissio esittelee, ja Neuvosto eli valtiot sitten lopulliset finessit hommaan panevat. Neuvostohan voi itsenäisesti antaa asetuksia. Parlamentilla ei näihin sanan sijaa juuri ole. Mutta yhä enemmän ja isompia asioita ollaan vyöryttämässä varsinaisten EU-lakien piiriin. Joissa Neuvoston eli jäsenmaiden asema on vähäisempi, ja Parlamentin isompi. Kuten meidänkin Eduskunnassa, myös EP:ssä on määritelty, mitkä asiat menevät yksinkertaisella enemmistöllä läpi, mitkä taas vaativat määräenemmistöä. Käsittääkseni kansallismielisillä on ollut tavoitteena saada aikaan yhtenäinen blokki, jolla olisi jokin määrävähemmistö hallussaan. Nyt ei, Italian ja Ranskan (ja onnittelut myös AfD:lle Saksaan) ponnisteluista huolimatta onnistanut. Olkoon lohtunamme kuitenkin, että europarlamenttiryhmissä ei ryhmäkuri toteudu ihan samoin kuin Suomen eduskunnassa tai Turun kaupunginvaltuustossa. Voisin kuvitella, että esim. EPP-ryhmässä Fideszistä olevat kolmetoista eivät välttämättä äänestä kuin esim. Kokoomuksesta valittu Henna Virkkunen.

Kuten jo aiemmin mainitsin, EPP eli "Euroopan kansanpuolue" on nyt tiukassa paikassa. Kevättalvella muistan, että joku ruotsalainen moderaatti oli mylvinyt, että Unkarin Fidész olisi erotettava EPP:sta. Orbánhan haluaa pitää puolueensa EPP:ssä, koska näkee sillä olevan tässä europuolueessa enemmän vaikutusvaltaa kuin kummassakaan kansallismielisten ryhmässä.

Nyt kun EPP:n paikkamäärä pieneni, ei se halunne häätää Orbánin kolmeatoista ja Kurtzin seitsemää edustajaa pois ryhmästä. EPP on siis ehdottomasti silmälläpidettävän kiinnostuksen alainen ryhmä.

ALDE on menetetty joukko, Sorosin runsaasti rahoittama urbaaniliberaaliryhmä. Mukana vähän epäsäätyisenä jäsenenä meidän Kepu. Mitähän Santeri Alkio sanoisi, jos tietäisi millaisessa seurassa perustamansa Maalaisliitto nykyään kurtiseeraa?

terv. Achtung

Apoliteia kirjoitti...

"Mahtaiskohan ystävällämme Arskalla olla asian kanssa jotain tekemistä?"

Samansuuntaista arvaillaan täälläkin. 1600-luvulla tähtitieteilijät muuten kummastelivat keskinäisessä kirjeenvaihdossaan, että mitä ne 1500-luvun - muuten niin luotettavia havaintoja tehneet - kollegat olivat auringossa olleet näkevinään, jotain tummia läiskiä? Ei vaan nyt näy, ei.

Eli auringonpilkut olivat tuolloin kaikkein vähäisimmillään ja 1600-luku muistetaankin pikkaista vilpoisempana vuosisatana. Suomessa oli kato joka kolmas vuosi ja Englannissa pidettiin Thames-joen jäällä vuosittaisia talvimarkkinoita. 1700-luvulla pilkkuja alkoi taas näkyä, en tiedä sitten kuka ensin keksi yhdistää pilkut lämpötilan vaihteluun.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tämä menee vähän ohi mutta kun tämä Greta tytsy on nyt ilmastomannekiini ja Belgialaisen Monsin yliopiston vai oikeastaan aliopiston kunniatohtori honoris causa. Hämmästyttää kun kukaan ei kyseenalaista tytsyn puheita. Hänhän näkee mm. hiilidioksidia kaikkialla, mikä tarkoittaa että hänen fysiologiansa on aivan omaa luokkaa, ainut kertainen maailmassa tai tytsyllä viiraa pahasti. Ihmisen näkökyvyllä aallonpituus mikä havaitaan silmin on luokkaa 700nm-400nm eli pystymme havaitsemaan 300nm:n kaistan spektristä. Se mikä tekee Gretasta aivain ihqu uniikin että hän havaitsee hiilidioksidin jonka spektrin aallonpituus on 16000nm-12000nm:a ja 4000nm:n kaistan aivan ihmeellistä. Näkökyky on laajempi ajatelkaa yli 10× laajempi kuin tavallisella ihmisellä ja kokonaan infrapunan puolella. Ruotsissa tuntuu olevan kaikki mahdollista tai sitten noin vihapuheosaston tulkinta lasketaan läpiä päähän ilman että kukaan edes miettii noin miten tuo on mahdollists

KKi kirjoitti...

Jännä kyllä toi koululaiseten ilmastopinnaus ja aikuisten? pinnauksen komppaaminen. siihen aikaan kun minä kävin paikallista aivolataamoa niin pinnaminen ei tullut kysymykseenkään. Sellaista teki vain hakatalojen (kunnan kerrostaloja) kakarat.

Kannattaisi niitten penskojenkin vain olla siellä koulussa. Opiskelevat ahkerasti ja keksivät sitten teknologisen ratkaisun tähän ilmastopulmaankin. Teknologialla ilmastopulmakn on ratkaistava jos siinä ratkaistavaa on.

Vihreänä vaihtoehtona on sitten kehityksen pyörän vaihtaminen pakille. Kuinka moni, varsinkaan vihreä, selviää siinä ekologisessa 1800 luvun maailmassa?

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Kappas vain, eduskuntavaaleissa Greta oli (tulevan ministerin?) somaLin poliittinen esikuva:

http://mikkomajander.fi/2019/03/31/edustajaehdokkaiden-poliittiset-esikuvat/

Tuota ei voinut enää tarkistaa kun YLEn vaalikone eduskuntavaaleista oli jo kadonnut bittiavaruuteen. :(

Mutta vara-sija-mepin vastaus on vielä tulospalvelun sivuilla. :)

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Jännä juttu kun happosateet olivat 1980 luvun puolivälissä in ja maamme metsien piti 1990 luvulla tuhoutua. Sitten samassa suhteessa kun pieniä vihreitä alkoi pesiytyä valtionhallintoon niin 1990 luvulla ilmestyi yleiseurooppalaisena ilmiönä ilmastohysteria muttei kukaan puhu Rooman kokouksesta ja kuinka öljy loppuu niinkuin 1970 luvulla. Mitä jos lentomatkustamiselle ja muulle julkiselle matkustaja liikenteelle eu:n ulkopuolelle asetettaisiin saastevero. Niin että maailman parannus ja itsensä eheyttämiset edistyksellisiltä kansalaisilta esim. Intiassa alkaisivat maksaa niin nousiskohan poru ja pakoloisten tuloa alettaisiin rajoittaa koska heidän aiheuttama hiilijalanjälki on korkeampi kuin aborginaalien.

Krypta kirjoitti...

Hyvä tarina. Muistuttaa hyvin tämän päivän luterilaista, joka käy vain joulukirkossa. Ilmastohysteria alkaa muutenkin saada uskonnollisia piirteitä.

WhiteHunter kirjoitti...


"Mahtaiskohan ystävällämme Arskalla olla asian kanssa jotain tekemistä? "
Ensinnäkin, mua ei pidä syyttää kaikesta ilmaston muutoksesta.

Tuo ruotsin juttu oli kammottavaa luettavaa. Jotenkin pelkään että tulevaisuudessa maailma näyttää juuri tuolta kuin Perskeles kirjoittaa.

Mitenkähän paljon moraalipisteitä tuolla on jaossa?
"
Viikon mittaiseen maailman koululaisten ilmastokokoukseen 29.5.–5.6. (World Summit of Students for Climate, WSSC 2019) osallistuu 135 oppilasta ja 100 opettajaa. Kokouksen tarkoituksena on saada 14–17-vuotiaiden nuorten ääni kuuluviin ilmastoasioissa ja tuoda näkyväksi koulutuksen merkitystä ilmastonmuutoksen haasteiden ratkaisemisessa.
"
https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410837/maailman-koululaisten-ilmastokokoukseen-tulossa-nuoria-70-maasta

Ymmärrän luonnon suojelun, eihän kukaan muu kuin kärpänen halua elää paskakasassa. Pidetään huoli luonnosta, ilmasta ja eläimistä, ihan jokapäiväisillä teoilla. Kielletään teollisuuden saatuttaminen, etsitään ja tutkitaan puhtaampia tapoja tuottaa ihan mitä vain. Viedään roskat roskiin eikä heitetä niitä luontoon (tämä niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa). Tämän varmaan kaikki ihmiset allekirjoittaa. Nyt vain nuo hihhulit ovat tehneet luonnon suojelusta vastustamisen arvoista.

Tuntuu pahalta, kun koko eurooppa marssii epäjärjestyksessä kohti totalirismiä, jota vihreät ja liberaalit ajavat.

Tyttäreni ystävät, ovat sanoneet tyttärelleni äänestävänsä vihreitä. Hän on kysynyt miksi?
Vastaus: No kun ne suojelee luontoo ja ne on vain hyviä.
Ehkä hekin ajattelevat, kunhan ikää tulee. Nyt alle 20v ei voi pyytää liikaa.
Tosin tytär tutki eri puolueita kun oli puhunut kanssani eri puolueiden eroista.
Hän sanoi: KD vaikutti järkevimmältä, kun siitä poistaa uskonnollisen hihhuloinin.


Anonyymi kirjoitti...

Timo Vihavaisen kirjoituksessa on kyllä paljon täyttä asiaa.

Niistä fossiilisista polttoaineista (kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta) on kuitenkin muistettava, että vaikka niistä ei olisikaan ilmastonmuutoksen vaaraa, liittyisi niihin kuitenkin myös toinen, itse asiassa paljon ilmeisempi huolenaihe. Sen ilmaisee oikeastaan jo niistä usein käytetty termi: uusiutumattomat polttoaineet.

Niitä on maailmassa vain tietty rajallinen määrä eikä uusia juuri synny. (Tai tarkkaan ottaen syntyy kyllä, mutta paljon hitaammin kuin niitä käytetään: soiden turve on itse asiassa välivaihe, jonka kautta kasvien jäänteet hyvin hitaasti muuttuvat uudeksi kivihiileksi.)

Niiden riittävyydestä oltiinkin vielä jokin aika sitten paljon enemmän huolissaan kuin ilmastonmuutoksesta. Kenties asia onkin vielä toistaiseksi vähemmän akuutti, mutta pidemmällä aikavälillä silti aivan todellinen. Muistanko oikein, miten o laskettu: kivihiiltä sentään riittää laskelmien mukaan nykyiselläkin käyttövauhdilla vielä muutamaksi vuosisadaksi, öljyä sen sijaan enää vain muutamaksi vuosikymmeneksi. Jo vuoden 1973 öljykriisiä pidettiin yleisesti merkkinä siitä, että öljyvarat alkavat olla vähissä. Löytyihän sitä lisää, muun muassa Pohjanmereltä. Mutta viime aikoina löydetyt öljyesiintymät ovat järjestään paljon hankalammissa paikoissa kuin aikaisemmin löydetyt, puhumattakaan niistä ensimmäisistä hyödynnetyistä öljylähteistä, joista 1800-luvulla tehtiin lamppuöljyä. Vielä löytämättömistä öljylähteistä monet sijaitsevat kenties jopa sellaisissa paikoissa, että niiden käyttö olisi energian hinnasta riippumatta täysin kannattamatonta, sillä jo öljyn pumppaaminen, poraaminen ja kuljetus veisivät enemmän energiaa kuin siitä poltettaessa saataisiin.

Joka tapauksessa ainakin hinnannousu on edessä jo kauan ennen kuin ne on loppuun käytetty.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

White Hunter on havainnut saman kuin minä vuoden 2011 vaaleissa,serkun vanhemmat pojat toinen ala-asteella ja toinen yläasteella kehuivat kuinka olivat äänestäneet leikkivaaleissa. Yläasteella oleva kertoi kuinka kaikki pojat heidän luokallaan olivat äänestäneet Arhinmäkeä koska hän on potkupalloilija. Helpoimmin manipuloitava ihminen on alle 40 vuotias naimaton naisopettaja jonkin tutkimuksen mukaan, kaikki mikä on ihqua menee läpi.1

Anonyymi kirjoitti...

Eivätkö ne "ilmastoprotestitilaisuudet" vielä äskettäin olleet luonteeltaan eräänlaisia lakkoja? Sellaisiksi niitä vielä tuossa uutisessakin sanotaan. Koulun kannalta ne olivat itse asiassa luvattomia poissaoloja, koulupinnausta.

Mutta voiko niitä nyt enää lakoksi sanoa, kun opettajat ja jopa koulun johto jo "rohkaisevat" tai suorastaan määräävät oppilaat osallistumaan niihin? Ne ovat jo jotakin muuta, mutta mitä. Jonkinlainen koulun tilojen ulkopuolella pidetty oppituntiko tai kokonainen koulupäivä? Vai ylimääräinen vapaapäivä? Menivätkö luokan muut oppilaat opettajan johdolla johonkin määrättyyn paikkaan osoittamaan mieltään? Vai jäivätkö he kotiin?

Ei sinänsä ole tavatonta, että oppitunteja pidetään joskus muuallakin kuin koulun tiloissa. Joskushan pidetään jopa useamman päivän kestäviä luokkaretkiä. Minunkin kouluaikakani tehtiin muutaman kerran tutustumiskäyntejä eri paikkoihin, jolloin siellä esitelmöi joku muu kuin kouluni opettaja. Ja pari kertaa biologian tunneilla mentiin läheiseen metsään, jossa kasvoi juuri niitä samoja kasveja, joista oppikirjassakin kerrottiin, niin että saatoimme nähdä, miltä ne luonnossa näyttävät. Mutta pinnausta tällaisilta muualla pidetyistä tilaisuuksista ei hyväksytty yhtään sen enempää kuin tavallisiltakaan koulutunneilta. Koskaan kysymys ei kuitenkaan ollut selvästi mielenosoituksesta, vaikka joskus tällöin käsitellyillä aiheilla saattoikin olla selviä poliittisia kytkentöjä.

Vai onko kyseessä jonkinlainen uusi versio "taksvärkkipäivästä"? Sellaisiahan on Suomenkin kouluissa pidetty jo vuosikymmenien ajan, ehkä kerran tai pari vuodessa. Silloin yleensä vain osa oppilaista menee päiväksi muualle töihin, usein siivoamaan, ja luovuttaa saamansa palkan johonkin rahankeräykseen. Yleensä sellaisissakin läsnä on ollut vain osa oppilaista, muille kyseessä oli periaatteessa tavallinen koulupäivä. Alun perin nekin taisivat olla Teiniliiton ideoimia, ja kouluviranomaiset sekä myös opettajat ja rehtorit suostuivat niihin vain vastahakoisesti, mutta myöhemmin oppilaita saatettiin niihin jopa rohkaista. Tässä tapauksessa vain ei taida olla kysymys rahankeräyksestä mihinkään tarkoitukseen.

vieras kirjoitti...

Se ruoka jota sun tai mun pöydässä on, sitä ei ole varmaankaan viety tuon pömppömahaisen neekeripojan pöydästä. Onko kaupoissa edes afrikkalaista lihaa tai viljaa? Hedelmiä tai kasviksia voi olla. Jos niitä on niin ei niitä ole varastettu vaan niistä on maksettu markkinahinta. Joten kai siitä rahasta joku penni menee Afrikkaan asti.

Miten on tässä tarinassa, mahtaako tuo velvoite osallistua ilmasomielenosoituksiin koskea mokutoteemeja? Entä rangaistusluonteiset ilmasto-alv lihalle ja maidolle jne? Veikkaan että ne on vapautettu noista, joko epävirallisesti tai virallisesti.

Onko alkoholissa ja tupakassa ilmasto-alv? Tosin suvakit tuntien he varmaan vapauttaisivat hampun lisäksi kovemmatkin huumeet tässä tarinassa.

Herää ajatus että tässä tarinassa olisi musta pörssi josta saisi verovapaata lihaa, maitoa, kahvia jne.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Achtungille, Apoliteialle, Patelle Pankavaarasta, KKi:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Kryptalle, WhiteHunterille, Ano1:lle, Ano2:lle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Ruotsihan tässäkin kirjoituksessa mallina oli. Se linkki oli yhtenä mutta varsinkin ne ruotsalaiset pride-marssit jonne köijätään väkisin pikkumukulatkin joilla ei ole harmainta hajua koko asiasta. Ja määritelmäsi EU-vaaleista sattui varsin kohdalleen.

Achtung: Viesti välitetty. Hyviä lisäyksiä.

Apoliteia: Totta. Aurinko vaikuttaa maapallon lämpötilaan. On aina vaikuttanut.

Pate & Krypta: Sanotaan näin että siinä vaiheessa kun Gretan messiaaniset ominaisuudet hyväksyttiin ja nieltiin pureskelematta niin juuri silloin ilmastohysteria saavutti uskonnon tason.

KKi: Täysin samaa mieltä. Ja luulenpa minäkin että ns uustorppariyhteiskunnassa heikoimmin pärjäisivät nimenomaan vihreät.

VNV: Idolinsa kullakin. Sinänsä minulla käy sitä Gretaa itse asiassa sääliksi.

Pate: Enpä panisi pahakseni moista veroa.

WhiteHunter & Pate: Samaa mieltä luonnonsuojelusta. Se on itsessään tärkeää. Niin tärkeää että sitä ei saa jättää vihreitten määriteltäväksi. Tuo, WH kertoi tyttärensä ystävistä kertoo hyvin sen kuinka politiikkaa tehdään mielikuvilla. Ei faktoilla.

Ano1: Asiallinen kommentti. Itse näkisin että turpeen käyttöä tulisi alkaa tutkia ihan eri mittakaavalla kuin ennen. Missähän vaiheessa se fuusioenergia muuten on? Se ei ole ollut viime aikoina pahemmin tapetilla.

Ano2: Minulla on täysin samanlaisia huomioita ja nuo ”lakot” ovat muuttumassa selvästikin pakollisiksi tapahtumiksi. Pirkkalan moniste ei ole kuollut. Se on vain muuttanut väriään.

vieras: Jaa-a… näinköhän muuten ilmastohysteerikot ovat edes ajatelleet koko asiaa. Elintasosiirtolaisperhe ei taida tykätä kun lihan ja juuston hinta pomppaa moninkertaiseksi.

KKi kirjoitti...

Kyllä minä uskon Gretan näkevän hiilidioksidin. Ihan samalla tavalla kuin muiden uskontojen hihhulit näkevät demoneita.

Olemme astuneet ilmastouskonnossa tasolle jossa meillä on ilmastoprofeetta jonka näkyihin meidän on luottaminen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Jep. Eikä profeettaa saa arvostella, kyseenalaistaa eikä loukata. Niin kuin ei saa siinä eräässä toisessakaan uskonnossa.

vieras kirjoitti...

Huomasiko Ykä että jos asuu kerrostalossa, niin kissan voi laskea pihalle ja nostaa takaisin korilla joka on kiinnitetty naruun? Semmoinen kissahissi.

https://www.youtube.com/watch?v=W4A8QrejUOA

vieras kirjoitti...

Riikka Purra hakee persujen varapuheenjohtajaksi kun Laura Huhtasaari luopuu kun lähtee Brysseliin. Toivottavasti valitaan. 2. varapuheenjohtajan paikka on ollut vapaana sen jälkeen kun Teuvo Hakkarainen erosi ja sitäpaitsi Teuvokin lähtee Brysseliin. Jussi varmaan huudetaan jatkoon. Jos minä saisin valita puoluejohdon niin tälleen:

Puheenjohtaja: Jussi Halla-aho
1. varapuheenjohtaja: Riikka Purra
2. varapuheenjohtaja: Ville Tavio
3. varapuheenjohtaja: Jani Mäkelä
Puoluesihteeri: Teemu Torssonen

2. ja 3. varapuheenjohtajan paikalle kävisivät myös Leena Meri ja Arto Luukkanen mutta nämä ovat Uudeltamaalta ja kun Riikkakin on niin ei kaikkia kehtaa samasta vaalipiiristä valita.

Teemu Torssosta on mainostettu Hommalla. Simo Groonroosista on ollut puhe mutta hänkin on Uudeltamaalta.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tuo Gretan ihmeellisen kyvyn voi konkretisoida seuraavasti. Jos 1nm = 1cm niin näkyvä spektri on lähtöpisteestä 4m-7m:n päässä ja kaista jonka vihapuhekansalainen huomaa on 3m:n levyinen niin hiilidioksidin spektri on 120m-160m:n päässä seuraava kysymys on näkeekö Greta vain hiilidioksidin niin kaista jonka Greta havaitsee on 40m:ä leveä mutta jos Greta näkee myöskin normaalin spekrin niin hänen havaitsema kaista onkin jo 154m:ä. Mikäli evoluutio jatkuu Ruotsissa samaan suuntaan niin seuraava näkee jo mikroaallot sekä evoluution huipentuma on sitten mukula joka ei tarvitse radiota eikä telkkaria kun näkee lähetykset omassa päässään. Mutta luulen vaikka menisit rullamitan ja merkkaussprayn kanssa näyttämään käytännössä väitteiden järjettömyyden niin sinut tuomitaan julkisuudessa vihapuheista. Ihan sama jos konretisoit vastaavasti hiilidioksidin päästöt ja näytät ettei näillä vähennyksillä ole mitään järjellistä merkitystä niin sama juttu.

Becker kirjoitti...

Kuinka ollakkaan niin tämä happosadehysteria sai alkunsa Ruotsista. Aikansa maailmanloppua uhkailtuaan huomattiin että kyseesssä oli normaali luonnon ilmiö, ja se möly sitten vaimeni vähitellen.
Maakaasun ja öljyn alkuperästä ollaan nykyjään enemmän pulssilla ja kummatkaan eivät ole mitään fossiilisia energialähteitä vaan kumpaakin muodostuu maan uumenissa jatkuvasti ja sitä riittää vaikka kuinka pitkälle. Näin ainakin venäläisten tutkijoiden mielestä. Menemättä sen syvemmälle aiheeseen niin perustelut vaikuttivat päteviltä.

Piti vielä mainita näistä ruotsalaisista perheistä että paikalliseen sosialismiin on aina kuulunut että vanhemmat synnyttävät, syöttävät ja pukevat lapsen ja koulu sitten aivopesee heidät sopivaksi maassa vallitsevalle aatesuunnalle. Näin ollen perheissä on ollut konflikteja kun vanhemmilla on ollut asioihin näkemys kuin jälkikasvulla. Monasti vanhemmat pitävät rasistiset ja muut näkemykset omana tietonaan välttäen näin perheen sisäiset konfliktit.

Tämän Gretan perheestä on kirjoitettu jokin opus josta selvennee että koko porukka on aikamoisia sekopäitä. Gretan suuri suosio Ruotsissa johtunee siitä että suuri osa kansaa on varustettu samalla älykkyyosamäärällä kuin hiilidioksiidia näkevä uusi ilmastomessias. Voitaisiin tehdä koe jossa näitä hiilidioksiidia pelkääviä laitetaan tilaan jossa tätä myrkkykaasua ei ole ilmassa ja katsotaan miten pitkään he pärjäävät siellä. Veikkaanpa nopeaa ja tuskallista kuolemaa tuossa "puhtaassa" tilassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Patelle Pankavaarasta ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

vieras:

Viesti1: Ihan kätevä viritelmä. Minä en sinänsä ole oikein innostunut siitä että kissoja pidetään kerrostaloissa.

Viesti2: Tuo persupakkahan menikin kerralla uusiksi sillä Torssonen on erotettu puolueesta. Taustoja en tiedä joten en sen suuremmin kommentoi.

Pate: Tämän luulisi olevan selvää kaikille. Mutta eipä vaan ilmastohysteerikoilta ole tullut ensimmäistäkään poikkipuolista sanaa.

Becker: Kauhuelokuvassa nimeltä ”Ruotsi” ollaan muuten edetty siihen vaiheeseen että mukuloita nälkiinnytetään veganismin nimessä.

https://yle.fi/uutiset/3-10808362

vieras kirjoitti...

Toivon edelleen ettei Jussista tule Jabbaa joka harjaa julkisuudessa muita persuja tai erottaa heitä ulkoisen paineen takia tai miellyttääkseen vanhoja puolueita. Puolueen toimintakulttuurissa ja kriisiviestinnässä on näköjään edelleen parantamisen varaa. Ainakin Keski-Suomen piirissä ja paikallisyhdistyksissä on ongelmia kuten uuvattihenkisiä jäseniä. En ota kantaa tämän enempää kun en tiedä mitä on tapahtunut. Yleisesti ottaen toivon että persujen sisällä erimielisyydet ja riidat ratkaistaan omissa kabineteissa ja julkisuudessa piilossa. Onneksi säännönmukaisia vaaleja ei ole tulossa pariin vuoteen niin kohu ehtii laantua mikäli ei muita kohuja ilmene.

vieras kirjoitti...

Tiina totesi Juneksen vaalivalvojais-skriimillä että vihreiden voitto eurovaaleissa on europarlamentin ryhmän kasvu huomioiden melko pientä. Kun otetaan huomioon se pitkään jatkunut, jokapäiväinen ilmastorummutus, niin siitä huolimatta vihreiden europarlamentin rymä ei kasvanut sen isommaksi.

Aiemmin kävi itsellä mielessä hypoteettinen kysymys mitä jos maahanmuuttoa vastustettaisiin samanlaisella valkohehkuisella raivolla kuin ilmastonmuutosta. Sitä tehtäisiin yhtä pitkän aikaa, joka päivä, sille annettaisiin palstatilaa ja media-aikaa niin paljon kuin kehtaa pyytää.

Ilmeisesti Tiinakin on miettinyt tuota. Tiina vertaili että jos maahanmuuton ongelmia rummutettaisiin yhtä pitkän aikaa kuin ilmastorummutusta, ja maahanmuuton ongelmat saisivat yhtä paljon palstatilaa ja media-aikaa kuin ilmastojutut, niin kansallismieliset puolueet saisivat paljon suuremman vaalituloksen, ja ne saisivat enemmistön europarlamentissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras.

Viesti1: Joo. Toivotaan että persut ymmärtävät että termin ”salonkikelpoinen” määrittelevät järjestelmäpuolueet ja valtamedia.

Viesti2: Tottahan Tiina on tässä oikeassa.

vieras kirjoitti...

Tiina totesi samalla skriimillä ja on todennut aiemminkin että tarvitaan ainakin kaksi kämypuoluetta että ne vahtisivat toisiiaan. Jos on vain yksi kämypuolue niin sillä on riski suvakoitua. Kun on kaksi kämypuoluetta tai useampi niin ne vahtivat toisiaan ja se pakottaa ne pitämään linjansa. Jos yksi kämypuolue ei pidä linjaansa, niin kannatus valuu toiselle kämypuolueelle. Tarvitaan siis "kauhun tasapaino", jolla nuo kämypuolueet pitävät toisiaan pystyssä. Kämypuolueet estävät toisiaan suvakoitumasta ja Overtonin ikkunan valumisen suvakimpaan suuntaan. Miltä tämä päätelmä kuullostaa?

Kämyjen pääpuolue olisi vaikka 30-50 prosentin suuruinen ja pienempi sparraaja vaikka 5-15 prosentin tasolla.

Kissamies kirjoitti...

Kasvontunnistusalgoritmeillä on pian helppo seurata ja tilastoida jokaisen liikkeitä väkijoukoissa ja käykö oikeanlaisissa mielenosoituksissa. Poliisin työ on helppoa poliisivaltiossa, sanoi Orwell. Sitten vielä tuo Kiinan sosiaalinen luottoluokitus, jolla saadaan epäluotettavat kansalaiset konkurssiin, niin muut ainekset dystopiaan ovat pelkästään mausteita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Kissamiehelle & kiitos kommenteistanne.

vieras: Ymmärrän pointin mutta suomalaiset poliittiset mannerlaatat liikkuvat niin hitaasti etten tällä hetkellä näe mahdollisuutta tuohon.

Kissamies: Elämme kaiken kaikkiaan pelottavia aikoja.

Joppos123 kirjoitti...

Itse olen huolissani tuosta muksusta nimeltään Greta. Onkohan kukaan miettinyt sitä kun hänestä tulee hypetyksen jälkeen ihan tavallinen kuolevainen messiaan sijaan?
Tyttö ei tässä vaiheessa itsekkään ymmärrä koko pyöritystä, paavikin suutelee kädelle.
Jossain vaiheessa tulee joku muu. Se voi olla korvaton koira tai ihan mitä tahansa.
Minusta on edesvastuutonta vanhemmilta laittaa lapsi tuollaiseen myllyyn, varsinkin kehitysvammainen.
Hype häipyy jossain vaiheessa ja skidi ihmettelee oliko tämä tässä? No oli, ei hänestä seuravaa Dalai Lamaa tule.
Olen muuten herran pikaisesti joskus tavannut.
Ei ole jumala eikä koskaaan ole sitä väittänytkään mutta hieno mies.
Kaulassa kaikkien jumaluuksien seassa riippuu myös Budha.