maanantai 5. elokuuta 2019

HEINÄPELTO AJAN VIRRASSA


Huitsinnevadan Örnätjärvellä, näinä päivinä


Harakkaparvi piti seisovaa pöytää muuan örnätjärveläisen metsätien vieressä joskus edellisenä päivänä auton alle jääneen ja vieraslajihenkensä heittäneen supikoiran kustannuksella. Harakoitten täysin säädyllistä ruokarauhaa häiritsi mutkan takaa ilmestynyt punainen Nissanin pick-up joka moottorin mörinän lisäksi päästi ilmaan ikävän pölypilven ja se kehno vielä meni ja pysähtyi raadon kohdalta parinkymmenen metrin päähän sijaitsevalle pienelle levikkeelle häiriten harakoitten hyvin ansaittua ruokarauhaa.

Nissanista nousivat muuan Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka totesivat venytellessään että iän myötä jäykkyys todellakin siirtyy ruumiinosasta toiseen. Ja ikävän pysyvästi. Nuo toverukset olivat viettäneet päivän kartoittaessaan Örnätjärven Erämiesten pohjoisella toiminta-alueella – tarkemmin sanottuna Otahänestäselvänvaaran ja Jonnekinunohtamanjoen välisessä maastossa – sijaitsevia mahdollisia pienriistaohjusten sallittuja ampuma-alueita. Mutta nyt oli aika heittää kepilliset ja panna palamaan voimasavuke Bostonit. Kun miehet olivat lopettaneet epäpyhän toimituksensa ja sytyttäneet syöpäkääryleet he katselivat lähellä olevaa heinäpeltoa. Ykä tuumaili:

- Niin joo, näähän on Hättönin Pentin maita. Tää eteläinen puoli sillä on heinällä ja pohjoisempi puoli osittain rukiilla ja osalle se on lyönyt kasvamaan transfobista slurria. Kysyntä on kuulemma sen verran kova että Son Lönsön Äkkölämäkölästä on ottanut Pentin mukaan jakeluorganisaatioonsa.

Lötjönen puolestaan tuumaili katsellessaan jo kaadetulla pellolla olevia kymmeniä valkoiseen muoviin käärittyjä heinäpaaleja:

- Vaan pitkään se on Penttikin noita villilehmän munia pellolleen kylvänyt. En muista milloin olisin nähnyt täälläkään päin sitä seipäille nosteltua heinää. Eikä oo enää sen puoleen latojakaan mitä nyt jossain pari puoliksi kaatunutta. Niin hataria että niistä ampuu sisäpuoleltakin ladon seinän ohi. Mikä on jo aika saavutus sinänsä se. Aika entinen ei koskaan enää palaa vaikka Boston palaakin. Pistää ihan sentimentaaliseksi, sano.

- Juu, ja mens sana in corpore sano, sano. Eiköhän käydä vielä kartoittamassa se Rytöpaskanpuolelle rumpsahtamankorven ja Pyrpättjärven välinen alue?

Näin tapahtuu, tuumasi Lötjönen mutta kun miehet käänsivät rintamasuuntansa pellolta tiellepäin ei levikkeellä ollutkaan enää Nissan vaan Volgan farmariauto suurinpiirtein vuodelta 1962. Vaatekertakin oli kerralla muuttunut sarkakamppeiksi, päässä oli huopahatut ja jaloissa kumiteräsaappaat.

- No kas, taitaa Kalevi Keihäsen Aikamatka tarjota taas kierroksen. Vaan mikähän se mahtaa olla reissun aihe tällä kertaa?

Lötjönen oli vilkaissut taakseen ja vinkkasi samalla Ykälle todeten:

- Eiköhän se kuule ole ihan tuo pelto itse.



Ja niin olikin. Varsin laajalta heinäpellolta ne villilehmän munat olivat kadonneet ja pelto oli täynnä heinäsuovia. Olipa pellolla muutama latokin. Miehet totesivat että tuohan meni katsottavaksi joten ei muuta kuin hyppy valtaojan toiselle puolelle ja tuoretta heinää nuuhkimaan. Lötjönen laittoi huopahattuaan hieman takaraivolle ja tuumaili

- Enhän minä hitto vie muistanutkaan mille se tuore heinä tuoksuu kun se on lyöty seipäälle. Vaan olin minä kyllä pikkupoikana sentään ittekin tämmösellä pellolla. Nappulapoikana tietysti. Ei hangon varressa. Kyllä se varsinainen touhu oli aikaväen hommaa.

- Joo, nappulapoikana olin joskus minäkin. Ja perunapellolla olin kanssa. Meillä oli yksi tuttava joka oli osaksi maanviljelijä ja osaksi mettätyömies. Siihen aikaan se oli vielä aika yleinen ammattiyhdistelmä. Sillä oli parin hehtaarin perunapelto josta potut nostettiin vähän niin kuin talkoilla. Se oli vetäissyt kyllä perunat ylös traktorilla mutta käsin ne sieltä sitten noukittiin. Minä olin siinä mukana minkä nyt räkänokkana kykenin. Siitä sai Perskeleetkin koko talven perunat.

- Ihan tässä tulee mieleen että olispas kiva ottaa heinähanko ittekin kouriin ja kokeilla…

- Hähhää, joo, mutta kokeilla vaan. Muutaman päivän jälkeen saattais veltostuneen nykyihmisen kroppa huudella ihan omia oratorioitaan ja siistin sisätyön arvostus nousis kummasti.

- Pakko myöntää. Heinäpeltoromantiikka on heinäpeltoromantiikkaa mutta konevoima on konevoimaa. Vaan eiköhän käydä vielä ladossa? Näillä pärstävärkeillä on sinänsä turha odottaa Suomi-filmin latoromantiikkaa eikä Ansa Ikonen siellä odottele mutta noin muistojen vuoksi joka tapauksessa.

- Mä maalaispoika oon… ja pistän suihketta kainaloon… se on hyvin joviaali ilmiö…

- Eikun sekin tuli jotain toistakymmentä vuotta myöhemmin.

- Niin tuli joo, veikkaan että me ollaan nyt jossain kuuskytluvun alussa. Joten ei näillä selkosilla vielä Beatleskaan soi. Enempi tango, lazzarella ja maruzella.

- Hjuu… lazzarella… maruzella… oli musiikkia maalaisten… sillä Vantaan… takarantaan… päättyi kaikki muoti silloinen… ja vaikkakin ne päivät… jo kauas taakse jäivät… ne muistan niin kuin eilisen… en muista mikä bändi siitä silloin lauloi… joskus seitkytluvulla ne sitä hoilasivat…

- Joo, minä muistan ton kanssa… ullakolta nahkarotsin etsin taas… kun rock´n´roll nyt soi…

Latokierroksen jälkeen toverukset palasivat jälleen autolle joka oli edelleenkin Volga. Kierros ei ollut siis vielä päättynyt. Siitä mutkasta mistä miehet olivat ajaneet levikkeelle alkoi kuulua kitinää ja esille tuli vanhalla munamankelilla sotkeva vielä vanhempi mies. Lötjönen sanoi suupielestään kuiskaten:

- Hei, minähän tunnen tuon hepun. Se on vanha-Hättöni. Hättönin Pentin isoisä. Minä olen nähnyt sen pari kertaa nöösipoikana. Eli ihan metusaalemiksi asti ja kuoli seisovilta jaloiltaan suurinpiirtein samoja aikoja kun Kekkonen totesi että mä en viitti enää. Sen verran arvostettu mies että silloin aikanaan Hättönin tilaa sanottiin Hättön Placeksi. Sen Peyton Placen mukaan. Siinäkin kun oli joku vanha-Peyton. Kai nää muistat sen sarjan?

- Toki. Vissiin ensimmäinen ulkomaalainen saippuasarja täälläpäin. Kotimainen Me Tammelat ehti kyllä ensiksi. Ja Naapurilähiö taisi olla samoja aikoja.

Vanha-Hättöni ajoi Volgan viereen, pysähtyi ja kysäisi:

- Päiviä vaan vieraille. Ette taida olla täältäpäin? Kun tuo Volgankin rekkari näyttää että Helsingistä.

- Joo, me ollaan… totanoin… Helsingistä. Ja kas kun siellä kun ei ole katseltavana niin minkäänlaista peltoa niin ajateltiin vaan vähän aikaa ihailla noita heinäsuovia. Onkos tuo teittin heinäpelto?

Onhan se, totesi vanha-Hättöni kaivellen samalla taskustaan Työmies-askia ja kysyen että maistuiskos vieraille tupakki. Maistuihan se, Ykä ja Lötjönen pistivät Työmiehet röyhyämään tarjoten samalla vanha-Hättönille voimasavuke Bostonin. Hättöni veteli savuja ja tuumaili että poltteleehan tätä mutta vähän mietoahan tää on aikamiehen makuun. Semmosta pikkupoikien tupakkia. Samalla seurue rupatteli niitä näitä maanviljelykseen ja maaseutuelämään liittyvää. Ehtihän siinä palaa toisetkin pöllit. Vanha-Hättöni tuumasi lopuksi:

- Minä kyllä oikein mielelläni tarjoaisin vieraille vielä kahveet. Mutta kehno kun on toi pyörä.

- Pyörähän ei tuota ongelmaa. Onhan meillä käytössä tätä neuvostoliittolaista rautaa suoraan Gorkin tehtailta ja vieläpä kätevänä farmarimallina. Ei muuta kuin kulkuväline Volgan peräloosteriin, isäntä takapenkille ja johan matka joutuu.

- Onnistuiskos todella? Käviskös sitten heittää pieni ylimääräinen lenkki ja käydä vielä Vänttisen kyläkaupassa?

- Oikein mielellään. Samallahan siellä asioidaan mekin. Kun niitä ei ole enää missään… siis totanoin Helsingissä ei semmosia ole.



Miehet istuivat Volgaan, Ykä hyppäsi kuskinpukille, käynnisti ja läksi liikkeelle vaihde kirskuen muistaen että tässähän piti piru vie tarjota ykköselle sitä välikaasua. Eikä tässä muutenkaan ole kuin kolme eteen. Mutta eipä toisaalta tiekään mikään varsinainen freeway ole. Matka Vänttisen kaupalle eteni nopeasti mikä sopikin hyvin sillä vanha-Hättöni kyseli Volgan ominaisuuksista ja sattuneesta syystä niin Ykällä kuin Lötjösellä ei ollut asiasta kovin tuoretta kokemusta. Autowikikään ei ollut käytössä sillä kännykät olivat muuttuneet tilapäisesti Hankkijan vuosikalentereiksi eivätlä alueella olevat antennit muutenkaan lähettäneet mitään nettidataa vaan yleis- ja rinnakkaisohjelmaa.

Ainoa pysähdys matkalla oli Örnätjärven pohjoisosan läpi kulkevan rautatien kohdalla jossa odoteltiin kun Huitsinnevadaan ja sieltä Hömpstadiin menevä lättähattu kulki ohitse. Sunnuntaita kun elettiin niin lättähatussa näkyi olevan harmaapukuisia varusmiehiä jotka olivat palaamassa lomiltaan, siirtyisivät Huitsinnevadan asemalta toiseen junaan joka suuntasi Lällävedelle ja siitä Pinnanmaan Pataljoonaan. Varmaankin vanhemman saapumiserän kavereita. Eihän näinä aikoina vielä kesäkuun mopot elokuussa lomille päässeet.



Vänttisen kyläkauppa oli juuri sellainen kuin kaikki jo aikaa sitten uniksi muuttuneet muistot toveruksille kertoivat. Hirsirakenteinen myymälä jossa kaikki tavara oli tiskin takana. Lötjönen kysäisi hissukseen Ykältä:

- Milloinka oot muuten tämmösessä ollu viimeksi?

- Jaa-a… tais olla joskus 1972. Ton Vänttisen pojanpoikahan muuten pitää nykyisin Örnätjärven HÖÖ-markettia. Mutta tästähän me ostetaan seuraavalle Uuden Hyisianan reissulle tarvittavat säilykkeet.

- Ja SS-hengessä, perkele. Eiku siis Donnerwetter.

Niinpä kahden herrasmiehen reppuun kertyi seuraava säilykesatsi:

- 4 purkkia eSSes lihapullia
- 4 purkkia eSSes palapaistia
- 2 purkkia eSSes karjalanpaistia
- 2 purkkia eSSes vasikanfileetä
- 2 purkkia eSSes lammaskaalia



Ja ostettiinpa mukaan rakkaille rouville kummallekin eSSes: emännän pakastereseptejä-kirjanen.



Hättönien talon päärakennus oli se sama ties kuinka kauan sitten rakennettu suuri hirsitalo kuin oli myös vuonna 2019. Kun ilma vaihtuu hyvin niin hirsihän on ikuista. Nykyinen – tai siis olosuhteet huomioon ottaen kaukaisen tulevaisuuden – isäntä Pentti oli vain rempannut talon joskus 1990-luvulla sisältä. Tuvan nurkassa oleva tyylikäs putkiradio ja keittiön pöydällä lojuva Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti sentään kertoivat ettei eletty enää joitain vuosisadan vaihteen aikoja. Televisio ei ollut tänne saakka vielä ehtinyt.

Hättönien vanhaemäntä keitteli kahvin vanhassa tyylikkäässä kuparipannussa. Vanha-Hättöni totesi harmissaan että kun ei osannut vieraita odottaa niin ei tullut pahemmin kestitystarpeita hankittua.  Tähän toverukset totesivat että ei tässä ahneita olla mutta oliskos millään mahdollista…

…ja olihan se, eli kahvin seuraksi miesten eteen laitettiin suuressa leivinuunissa itse leivottua ruisleipää sekä aitoa, talon omaa suolaista maalaisvoita. Ykä ja Lötjönen söivät suurella hartaudella ja ajattelivat että tässä, juuri tässä oli se maku jota oli bulkkiruuan aikana niin kauan kaivannut vaikka sen itse maun oli jo unohtanut. Mutta maun ikävä ei unohtunut koskaan. He mielsivät muistuttavansa sitä Sormusten Herran Klonkkua. ”And we forgot the taste of bread…”. Leipää natustellessa silmäkulmassa pistäytyi jotain kosteaa. Vanha-Hättöni katsoi miehiä huvittuneena ja hieman ehkä ihmeissäänkin. Nuo miehethän pistelivät aivan tavallista leivänkänttyä ääntä kohti niin kuin olisivat seuranneet Jeesuksen toista tulemista…

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Jopa ruisleipä ja kirnuvoi. Miehet tunsivat etiäisen kertovan että oli aika kiittää ja hyvästellä nämä mukavat menneisyyden Hättönit. Pihalla heidän vaatteensa alkoivat muuttua toisenlaiseksi ja Volgakin vaihtui Nissaniksi. Koska Kalevi Keihäsen Aikamatkat olivat tarkkoja yksityiskohdista niin sisällä olijat näkisivät pihalla vielä Volgan ja tulevaisuuden raappahousujätkien sijasta menneisyyden raappahousujätkät.

Ykän taskussa piippasi kännykkä. Hän kaivoi masiinan esille. Lötjönen kysäisi:

- Kukapa se viestittelee?

- Höyrähtälän Vänni. Laittoi viestin että se hirviradan rikkinäinen kisko on nyt korjattu. Hyppääpäs sinä puikkoihin niin minä viestitän sille kiitokset.

- Vaan millekäs se tuntui ajella sitä vanhaa Volgaa?

- Semmoinen mainio sentimentaalinen ja melankoolinen menneisyyden tuntuhan siinä oli.

- Eli oli harvinaisen vittumainen ajettava?

- No sitäpä just.



Näkökulmasta riippuen kolme päivää tai 57 vuotta myöhemmin, Hättönien maatilalla, nykyajassa…


Ykä, Lötjönen ja myös Örnätjärven Erämiehiin kuuluva Pentti Hättöni ryystivät kahvia, natustivat känttyä ja katsoivat auki levitettyä karttalehteä johon oli piirretty ne sallitut alueet joissa kaakanajahdissa sai tänä syksynä käyttää pienriistaohjuksia. Pentti nyökkäili ja totesi että tämmöstä suunnitelmaa hän on ittekin ajatellut ja tää menee kyllä seuran johtokunnassa sellaisenaan läpi. Pentille oli tehty kartasta oma kopio jonka hän vei piironginpöydän laatikkoon. Lötjönen huomasi pöydän yläpuolella jotain erikoista:

- Hei Pentti… miks sulla on tuossa taulunkehyksiin lyöty HÖÖ-marketin kassakuitti?

Pentti oli vähän aikaa hiljaa, oikeastaan aika kauankin mutta sitten hän sanoi:

- Niin… tota noin… jollekin muulle sanoisin että se on semmonen sisäpiirin vitsi mutta te ootte sen verran avarakatseisia vihahenkilöoletettuja että saatanhan minä kertoakin. Tää on vähän niinkun semmonen Twilight Zone-juttu tää. Vilkaskaas ensin tuota kuittia. Niin kun näette niin se on jo aika kellastunut ja vanha. Mutta kattokaapas tarkemmin.

Miehet nousivat, katsoivat ja totesivat sitten kummissaan:

- Täähän on kolme päivää vanha. Päivätty viime lauantaina. Näkyy olevan ostettu Tsuhnan Kostoa, Lälläveden Lenkkiä, Voimasavuke Bostonia, kepappilastuja, lohkoperunoita, Juhla-Mokkaa, maitojuomaa, sitruunamehua ja yksi USB-muisti. Mutta huonolaatuista paperia on kun on kellastunut jo noin. Muutamassa päivässä. Uusi kuitti.



- Kas kun ei ole uusi kuitti. Tää kuitti on siirtynyt isältä pojalle aina vanha-Hättönistä alkaen. Minä sain tään vuonna 1985 ja HÖÖ-market perustettiin vasta vuotta myöhemmin.

- Hä? Kuinkas?

- Vanha-Hättöni kertoi että hän oli tavannut vuonna 1962 pari helsinkiläistä tyyppiä jotka olivat ajelleet täälläpäin. Ihan mukavia veikkoja olivat olleet ja käyneet täällä kahvilla. Minähän en ollut silloin vielä syntynytkään niin kuin ette tekään. Miehet olivat olleet vähän aikaa kahvilla, pokanneet kiitokset ja lähteneet sitten omille teilleen. Vanha-Hättöni oli katsonut ikkunasta kun toinen miehistä oli kaivanut taskustaan semmoisen pienen mustan laatikon ja samalla mieheltä oli pudonnut tuo nyt seinällä oleva kuitti taskusta maahan.

- Vanha-Hättöni oli ajatellut mennä antamaan sen kuitin takaisin miehelle mutta heput ehtivät lähteä jo ajamaan. Ja vanha-Hättöni sanoi vielä että se auto ikään kuin katosi jonnekin sumuun ja ennen lopullista häviämistään se näytti muuttuvan joksikin toiseksi autoksi. Sitten vanha-Hättöni oli katsonut sitä kuittia ja hämmästynyt. Niin kuin on hämmästynyt jokainen isäntä vanha-Hättönin jälkeen. Niitten miesten täytyi olla tulevaisuudesta. Ei siinä muuta vaihtoehtoa ole. Lauantaina, kolme päivää sitten oli se päivä jolloin tuo kuitti oli päivätty. Silloin minä otin sen piironginlaatikosta ja laitoin kehyksiin.

- Ja vanha-Hättöni oli aina hautaansa saakka hirveän huolissaan tulevaisuudesta. Meinaten, hän sanoi että ne miehet olivat syöneet ihan tavallista voitaleipää semmosella hartaudella niin kuin eivät olisi ikinä ennen saaneet eivätkä tienneet että saisivatko enää sen jälkeen koskaan. Vanha-Hättöni oli tuuminut näitä muistellessaan että se tulevaisuus taitaa olla monella tavalla varsin vittumaista aikaa.

Ykä ja Lötjönen olivat hetken hiljaa. Sitten Ykä tuumasi:

- Kyllähän maan ja taivaan välille mahtuu kaikenlaista. Semmosta mitä ei äkkiseltään ymmärrä. Olen minä kerran törmännyt huumorintajuiseen kasvissyöjäänkin. Niin että mikäänhän ei ole mahdotonta.

Lötjönen säesti:

- Näin on. Mutta minä vähän luulen että ehkä sun kannattaa pitää tuo kuitti edelleenkin piilossa. Monet ihmiset kun menee helposti sekaisin semmosesta mitä eivät ymmärrä ja alkavat puhua levottomia. Ja teillä on kuitenkin hyvämainenen talo.

Pentti Hättöni mietti vähän aikaa, tuumi että taidatte olla oikeassa ja otti kehystetyn kuitin seinältä takaisin laatikkoon. Miehet sopivat keskenään että kyseistä keskustelua ei oltu koskaan käytykään. Lähdettyään ajamaan takaisin Ykä ja Lötjönen olivat hetken aikaa hiljaa. Sitten Ykä noitui harmissaan:

- Se perkeleen kassakuitti tietysti putosi multa kun minä kaivoin kännykän taskusta ja katsoin sitä Vännin tekstiviestiä. Ja enhän minä törppö sitä huomannut. Nyt oli melko paha aikaparadoksi lähellä. Täytyy olla jatkossa huolellisempi.

- Täytyy niin. Mutta kyllä se vanha-Hättöni oli siinä yhdessä huolessaan aivan oikeassa.

- Joo. Se tulevaisuus on monella tavalla varsin vittumaista aikaa…



Lämmin kiitos kommentoija Pyssymiehelle inspiraatiosta.

37 kommenttia:

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Pikkupoikana silloin 1960 luvulla tuli oltua peuravolga pirssin kyydissä, maavara oli sellainen että sillä olisi ajanut kynnöspellon yli. Mutta seipäitä harvinaisempaa on heinänteko haasialle, tainnut olla vuosi 1980 kun on viimeksi nähnyt. Heinänteko seipäille vaati työvoimaa joten nuo traktorin munat kyllä ymmärtää siinä missä tuorerehun teon. Ja yhden naisystäväni kotona harrastettiin pienimuotoista karjataloutta joten Teuvo Tulion luomaa aitosuomalaista erotiikkaakin on tullut harrastettua. Sekin on jäänyt mieleen että aika monella metsänhoitajalla ja teknikolla oli työautona kuplavolkkari. Jopa edesmennyt naapurini eläinlääkäri jolla oli verovapausmersu otti huonoilla tai pakkaskeleillä rouvansa kuplan keikka-autoksi kun piti lähteä selkosille. Muuten jäi mieleen kuinka tiskipöydän kulmalla oli puhdasvesisankko napon kanssa ja tiskipöydän alla laskiämpäri, talvella oli kiva istua hellan vieressä jossa paloi valkea. Nisut leivottiin itse ja mikä olikaan sen parempaa herkkua kuin vasta leivottu nisu samoin kuin juuri paistettu oikea hapanleipä jota mätti samalta istumalta koko leivän. Meillä nähtiin sontasiioni eli tv2 vasta 1982. Suoranainen kidutus oli maanantai jolloin tv1 tainnut tulla muuta suomenkielistä ohjelmaa kuin uutiset ja sää. Itäsuomessa mietti ylen ohjelmatarjonnan järkevyyttä. Tuohon aikamatkan aikaan kuvaruutuihin ilmestyivät edesmennyt parivaljakko Kolmonen ja Vanamo. Hakkaavat nämä piperryskokit Aihisesta alkaen 10-0, huumorin höystämää asiaa.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ajatteles Yrjö mikä itku ja hammastenkiristys olisi jos kersat pistettäisiin keräämään ämpäri puolukoita koulun keittiölle. Meillä oli hienotunteinen opettaja joka jakoi kunnan kenkälappuja vähävaraisille oppilaille. Tacojen ja kepabin sijaan syötäisiin tillilihaa, ruispuuroa, vispipuuroa, veripalttua, maksakastiketta kaikkea sitä millä isot ikäluokat ruokittiin kouluissa ajalta ennen pistaa ja pastaa. Ei ollut kurria eikä laksootitonta tai AB...Ö bisodofiilus piimää. Voisihan tuo olla aikamatka kouluun mielenkiintoinen, veistoluokka navetassa ulkovessat joissa vintiläporalla tai puukolla on tehty sukupuolilasvatuksen vaatimat reiät oksien kohtaan. Välitunneilla ei ollut älypuhelimia mutta koulun ympäri kiersi latu ja välitunnilla ehti kiertää.

Qroquius Kad kirjoitti...

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Mutta kaikki paha ja inha on ikuista ja pysyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä kirjoituksessa esiintyvä sana heinäsuova herätti nostalgian lisäksi sisälläni uinuvan kielipoliisin. Toimittajien suomen taito alkaa nykyisin horjua yhä enemmän. Muistan nähneeni jonkin toimittajan käyttäneen tekstissään sanaa heinäsuopa. Myös taimi ja taimen saattavat mennä toimittajilta sekaisin. Suomessa on sanapareja, jotka ovat nominatiivissa samanlaisia yksikössä, mutta monikossa erilaisia. Tällaisia ovat ainakin viini ja vuori. Edellisessä tapauksessa monikot ovat viinit ja viinet ja jälkimmäisessä tapauksessa vuoret ja vuorit. Myös muissa sijamuodoissa taivutuksissa on eroja. Taitaa olla harvinaista, että toimittajat tuntisivat tämän eron. On myöskin aivan tavallista, että toimittaja ei tiedä, milloin käytetään sekä possessiivipronominia että possessiivisuffiksia ja milloin pelkkää possessiivisuffiksia. Nämä ovat vain äkkiä mieleen tulevia esimerkkejä kielen käytön ongelmista.

Oikeakielisyys on vaativa asia, eikä se monelta täysin onnistu, tuskin minultakaan. Ammatikseen kirjoittavalta tulisi kuitenkin vaatia enemmän kuin muilta, ja kenen tahansa tulisi kirjoittaessaan edes pyrkiä hyvään kieleen.

Toinen professori

Anonyymi kirjoitti...

Tuttua 60-luvun kesänviettoa maalaisukulaisten luona. Ottivat aina ilomielin vastaan. Ja miltä se ruoka maistuikaan! Muistan tuoreen leivän ja päälle sulavan voin, piimä putosi juomalasiin ja läskisoosi ja perunat olivat unohtumattomia. Meidän sipsit olivat iltasella poimitut herneet, joita keitimme suolavedessä. Työnteon jälkeen sauna, järvessä pulikointi, ruoka ja tanssit olivat maailman ihmeitä.
Olen niin onnellinen siitä, että olen saanut kokea tämän kaiken. Kuten olen onnellinen siitäkin, että sain kokea tehdastyönteon.

Kiitos mielenkiintoisista pakinoista!

/Eija

Anonyymi kirjoitti...

Heinät seipäällä, maalaistalon leivinuunissa paistettu ruisleipä ja kullankeltainen kesävoi... Miten voikaan vain muutama muisto menneistä ajoista saada aikaan jotain niin kosteaa silmänurkissa... Kiitos taas tästäkin aikamatkasta!

Rouva Ano

Becker kirjoitti...

Juttelin tuossa lomilla erään eläkkeellä olevan maanomistajan kanssa ja hän totesi että ennen olivat pellot arvossaan eivätkä metsät. Nykyjään ovat arvot toistepäin. Metsät ovat arvokkaita eivätkä pellot.

Sain muuten maistaa vielä lämmintä uunissa tehtyä ruislepää. En muista aikoihin syöneeni mitään niin hyvää. Limppu katosi suihin vielä samana päivänä.

Muutenkin lomailu maalaismaisemissa tekee hyvää helppoon lähiöelämään tottuneelle. Näkee mistä se ruoka tulee ja miten paljon työtä sen tekeminen vaatii, vaikka nykyjään on koneet ja vehkeet sitäkin helpottaneet.

Ja että sai pitkästä aikaa ajella hiekkateitä, joka vaatii taas ihan oman tekniikkansa.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitin aiemmin :"Oikeakielisyys on vaativa asia, eikä se monelta täysin onnistu, tuskin minultakaan." Uudelleen lukiessani huomasin, että eipä onnistunut minultakaan. Tämän: "Muistan nähneeni jonkin toimittajan..." pitäisi tietysti olla: "Muistan nähneeni jonkun toimittajan..."

Toinen professori

Anonyymi kirjoitti...

Notta vallan inspiraatiota. Sainpahan siis tänä suvena jotain hyödyllistä ja näkyvää aikaan. Juhannuksesta kolme viikkoa kului massiivisen dos-hyökkäyksen ja haittaohjelma-tulvan torjunnassa. Sikäli onistui, että työnantajani tai asiakkaani ei ole joutunut etusivun uutiseksi. torjuntatapa on uusi ja innovatiivinen - kuulemma - ja melkein kovin homma on ollut saada markkinointi ja viestintä pitämään asiasta pää kiinni. Koko juttu ja erikoisesti torjuntakeino on ihan xitun salainen liikesalaisuus. Mitään ei ole tapahtunut, hajaantukaa - täällä ei ole mitään nähtävää...

Tuli mieleen ilmastoidussa konttorissa verkkohyökkäyksen analyysiä nakittaessa ja haitakkeiden koodia ihmetellessä, että seipäiden tapitus ja heinien latoon ahtaminen / polkeminen oli hauskempaa hommaa. Ainakin heinän aromi oli mukavampi kuin kahvihuoneesta leijuva eineskäry. pellolla oli lämpimämpääkin, ei jäykistänyt veto niskaa. Ja etnoeväs uunilämmin ruisleipä olis maistunut. Ja talkkuna, seassa 2 minuuttia sitten poimittuja ahomansikoita...

Komeakin semmoinen pelto viivasuorine seiväsriveineen on.

Paitsi heinäseipäät myös lehmät on hävinneet maisemasta. Ja paarmat & kaikenmaailman sontiaiset. Tuulilasia ei tarvi enää hinkata samanmoisella tarmolla päivittäin kuin vaikka 80-luvulla.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Qroquius Kadille, Toiselle professorille, Eijalle, Rouva Anolle, Beckerille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Kiitos mukavista muistoista. Tuollainen vanhanaikainen koulujakso voisi tehdä kyllä nykymukuloille ihan gutaa. Ja nimenomaan ilman niitä älypuhelimia. Mutta sitähän pidettäisiin nykyisin ihmisoikeusrikoksena. Ellei suorastaan joukkotuhonnan valmisteluna. Ja kun mainio Patakakkonen tuli mainittua niin pannaanpa soimaan sen tunnari eli Roger Whittakerin Finnish Whistler:

https://www.youtube.com/watch?v=572VhrmihwA

Qroquius Kad: Pitkälti näin. Mutta onneksi on vielä paljon järkeviä ja asiallisia ihmisiä.

Toinen professori: Käsittääkseni nykyisten toimittajien yleistietokaan ei ole kaksinen. Itse en sinänsä kai voi kielioppiasioihin puuttua kun kirjoitan nämä jutut pääosin puhekielellä.

Eija & Rouva Ano: Kiitokset teille. Näitä juttuja on mukava kirjoittaa vaikka joku varmaan pitääkin minua turhana nostalgikkona. Mutta sitä maalaisvoita kun vielä pääsis maistamaan.

Becker: Niin se maanomistushomma on kääntynyt ympäri. Eikä maanviljelyhommissa enää paljolti alle sadan hehtaarin tiluksien kanssa pärjää. Meillä päin niitä hiekkateitä vielä on paljon ja teitten hoito on surkeaa joten ajotatsi pysyy kyllä hallussa.

Pyssymies: Täytyy muuten nostaa lätsää sinun kaltaisillesi kavereille. Nykyinen yhteiskunta on niin totaalisen riippuvainen tietokoneista että ajatus vaikkapa hakkeroinnista suomalaiseen sähkönjakelujärjestelmään joskus talvipakkasilla on – kirjaimellisesti – hyytävä.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Pyssymies olet varmaan myöskin huomannut kun lehmät ovat kadonneet kuten lampaatkin laitumilta niin on myös hävinnyt mesimarja, ahomansikka ja metsämansikka joita laitettiin heinänkorteen sekä sitten ääntäkohden. Pylväskatajat katoavat kun ennen elikot söivät kaiken muun paitsi katajan. Itse opin vielä ettei ylimennyttä leipää saa heittää roskiin vaan se viedään naapurin hummalle tai lampaille. Se on suuri synti jos pistää jumalan viljaa roskiin. Minulle tekee vieläkin sielulle suurta tuskaa hävittää vanhoja romuja jos niitä vielä sattuu tarvitsemaan.

Anonyymi kirjoitti...

En kyllä yhtään kaipaa tuota aikaa takaisin. Heinänteko oli kovaa työtä. Etenkin 15/16-vuotiaalle nuorelle. Isäukkoni sairasteli, eikä kyennyt töihin. Vastuu jäi pojalle. Juhannuksesta nelisen viikkoa vähän keleistä riippuen. Paras kesä meni siinä. Ei joutanut rannoilla makailemaan. Muutama sata seipäällistä. Ensin seipäälle, sitten kuormaan. Ja kaikkein rankinta oli pölyävänkuivaa heinää mättää traktorikuormasta navetanvintillä. Suolaa väliin, että oikein kutiaisi. 17-kesäisenä sitten lähdinkin ammattikoulun jälkeen tehtaaseen ja kaupunkielämän riemuihin. Maatalous loppui ja pellot meni naapurille vuokralle.

eläkeukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja eläkeukolle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Samanlaisia havaintoja. Noista mainitsemistasi lampaista totean että ihme kun lampaanlihaa syödään Suomessa niin vähän. Se on hemmetin hyvää. Jos muuten Suomeen tulee oikein todellinen talouskatastrofi niin veikkaan että lampaankasvatus lisääntyy. Se on helppohoitoinen ja syö melkein mitä tahansa.

Eläkeukko: Tuossa kirjoituksessakin todettiin että olis kivaa kokeilla mutta muutaman päivän jälkeen siisti sisätyö alkaisi miellyttää. Mutta noina entisinä aikoina oli jotain jota ei enää ole eli usko tulevaisuuteen ja toive paremmasta.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Lampaissa saattaa olla se mistä äitini ja yli 90 tätini muistelevat lihan makua sota-aikoina ja sen jälkeen. Vanhoja emälampaita ja pässejä syötiin sekä teurastajat hutiloivat. Syötävä lammas on maksimissaan vuoden vanha karitsa. Sitten lampaan nylkemisessä pitäisi noudattaa ehdotonta tarkkuutta ja puhtautta ettei sillä halvatun rasvalla sotke ruhoa. Lampaan rasva saa sen tarvittaessa maistumaan vanhalta märältä villasukalta. Ehkä myöskin sotien jälkeinen elintason nousu vaikuttaa, jotenkin lammas oli köyhien ruokaa.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Unohdin että hyötysuhteeltaan paras lihantuotannossa on kani jääköön sirkat sisiliskoille. Ja presidentti Relander on vuonna 1911 kirjoittanut kaninhoito-oppaan. Siinä on lampaan ohella toinen jota voisi tarhata ja kerput kelpaavat kummallekkin. Kriisiajan kirjastoon ehdottomasti Toivo Rautavaaran "Mihin kasvimme kelpaavat:Ruokaa, ryytiä ja rohtoa luonnosta"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate. Joo, huonolla käsittelyllä saa tosiaan lampaanlihan maistumaan villasukalta. Toi kanihomma oli minulle uusi mutta saattaa pitää hyvinkin paikkansa. Täytyypä ihan tutustua asiaan.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kolmas on köyhänmiehen lehmä eli vuohi joka nousee arvoon arvaamattomaan.

KKi kirjoitti...

Leipä juu. Se on toi ruisleipä sellainen, että kotitekoinen, vaikkakin vain sähköuunissa tehty, on aivan eri käntty kuin kaupallinen olevinaan ruisleipä.

Pikkasen vain työläs askarreltava. Meilläkin meni rouvalla parisen vuotta ennenkuin se homma alkoi onnistumaan kuin emänniltä. Sen sähköuunin lämmönsäätökin taidetta. Simuloidaan leivnuunia. :D

Wanhat Neuvostoautot. Täytyy sanoa, että kirjoituksen kuvaus varsin osuva. Eikä se uudempi Volgakaan mikään moottoritielaiva ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä Perskeleen Ykän ja Lötjösen Eeliksen seikkailut on mukavaa luettavaa.
Tulipa mieleeni, että näistä saisi mielenkiintoisia TV-näytelmiä.

T. Yksi mies vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, KKi:lle ja Yhdelle miehelle vaan & kiitos kommenteistanne.

Pate: Joo, vuohi on vaatimaton ja vähään tyytyvä.

KKi: Totta mitä leivästä puhut. Harva sitä vaan nykyisin itse tekee. Noista venäläistä autoista kysyn – kun rekkamies olet – että oletko koskaan tutustunut venäläiseen rekkakalustoon?

Yksi mies vaan: Kiitokset. Vaan nämä eivät ole poliittisesti hyväksyttyjä tarinoita joten ei ainakaan Yle ole näistä innostunut. En ole toisaalta minäkään innostunut Ylestä.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus ammoin, jurakaudella, kun olin ensimmäisessä oikeassa työpaikassani, työkaverillani oli lampaita. Kun avasimme lampolan oven ja huikkasimme "kuka siellä", niin nepäs vastas "Mää!" Ihan oikealla murteella.

Niillä dos-hyökkäyksen tekijöillä kävi muuten paska tuuri. Keväällä asiakastilaisuudessa tapasin ex-työkavereita. Muun juop - eiku -jutustelun ohessa mietimme miten torjuisimme tehokkaasti massiivisen dos-hyökkäyksen. Ovat nykyään eri verkko-operaattoreilla ja parilla asiakkallani töissä. Sovimme myös syksyyn lapinreissun - tästä syystä olimme kaikki heinäkuussa töissä tahoillamme.

Minun piti askarrella yhden virtualisointiprojektin kanssa, siksi mulla oli räkillinen blade-servereitä ja jykevä runkoreititin hommattuna. Ja romujahan mulla on jemmassa aina, vanhoja servereitä ja kytkimiä pakettiautollinen.

Niinpä hyökkäykseen reagoi ihan epänormaali, epävirallinen porukka. Suunnitelma valmiina ja rautaa käytössä lujasti. Kun virallinen organisaatio vasta ihmetteli lomilla olevien kutsumista hommiin, niin "kampfGruppe P" torjui täydellä teholla. Ekana päivänä vasteajat pääsi hieman pitkiksi, yksikään servu tai kytkin ei kyykännyt. Kun torjuntatsydeemi oli pystyssä ja käynnissä täydellä teholla, ei hyökkäys näkynyt mitenkään käyttäjille. Hajautettu, massiivinen torjunta torjui hajautetun, massiivisen hyökkäyksen. Ensi vuonna tullee tarkempi selitys, ehkä Defcon 2019:ssa. Ehkä ei, äänestän "EI", ei krakkereille pidä kertoa miksi epäonnistuivat.

Kolme 6 päivän 12 - 16 tunnin / päivä työviikkoa muuten tiristi mehut aika tasan tarkkaan. Positiivinen juttu on se, että mulle ad hoc-ryhmään alaisiksi komennetuille ei mun tarvi pitää kehityskeskusteluja eikä asiakaspalautteen käsittelyjä eikä muutakaan joutavaa turhaketta. Ja pääkonttorin penninpyörittäjät saa hoidella laskutuksen ja maksut ja tiliöinnit.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Gastronomisesti ajateltuna kani kasvaa 3kg 3kk:ssa lihaa irtoaa noin 1,2kg:a jos sille syötetään tuommoista luonnonheinää ja kerppuja niin maun uskoisin muistuttavan jänistä. Luulisi että finedining piperrysravintoloilla olisi kysyntää säännölliselle tuotannolle rasvattomalle laadultaan huippulihalle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos taisteluraportista. Vaikka enhän minä ihan kaikkea ymmärtänytkään. Mutta turvallisuutta pidetään yllä muutenkin kuin asein.

Pate: Hyvä vinkki yhdelle sun toiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Urbaani legenda: helppoo ku heinän teko. Tuolla toisen tarinan kommenteissa sivusin jo aihetta, eli ei se niin helppoa ole, vaikka maalaisia olivatkin olevinaan. Olivat olleet vain liian kauan liian kaukana heinäpellosta.
Volga se oli minullakin aikoinaan, ei tollanen matkalukkumalli, ihan tavan peräkontillinen. Hyvin silläkin pärjäsi ja pääsi. Paras sattumus oli se, kun oltiin menossa parikkalaan viinakauppaan, no perkama, rengas tussahti eikä tunkkia mukana. Vaan ei hätää, siinä matkan varrella oli rajamiesten tukikohta, just siinä missä raja kulkee järvellä, Simpeleen ja Parikkalan välillä. Ei kestänyt kauaa, kun neljä vantteraan rajamiestä paikalla ja Volgan perä nousi kevyesti. Saatiin varapyörä alle ja ehdittiin viinakauppaan.
Olisiko rapia kymmenen vuotta kun itsekin sitä rukiista leipää väkersin, ihan omatekemää hapanjuurta käytin. Äitivainaa kehu mun leipää, kun veli käydessään sitä toi kotiin maisiaisiksi.
Ja juu, näitä Ykän aikamatkoja on mukava lukea, herää itsekin niitä menneitä aikoja muistelemaan. Ja muistuu mielee asioita jotka on jo luullut unohtaneensa ja joiden on luullut menneen manan majoille. Eli kiitos taas sinulle Yrjö Perskeles.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Kotiruoka ja leivonnaiset:
Voidaanko puhua edes samalla viikolla mm karjalanpiirakoista ja lanttukukosta jos/kun niitä joskus erehtyy ostamaan ja joutuu taas kerran pettymään niiden "makuun"?

Keinotrasvat. gluteenittomuus, laktoosittomuus, suolattomuus jne "terveellisyys" tekevät sen, että ne maistuvat pahvilta, eivätkä todellakaan ole suussasulavia kuten ne kotona leivotut eväät. Edes pienleipomot eivät enää saa vaiko osaa niitä oikein paistaa edes täällä P-Karjalassa?!

Ruisleipä on se kärkituote mutta piirakat ja kukot seuraavat tiukasti kannoilla.
Puhumattakaan lihapiirakoista!

Sika/nauta-säilykkeet ennen ja se teollinen nötkötti nyt...

Limonaatitkin ovat kaikki jotain ihme aspartaamimyrkkyjä mutta toisaalta sen johdosta niitä ei tule enää juotua. Ainoa poikkeus on Omenalimonadi eli entinen omenaolut, jota parempaa "dagen efter"-juomaa ei ole. Ja siinä kun jotain läski-soodaa (Cokis, Pepsi jne) saa kolme gallonaa viitosella niin omppulimusta saat 1½ litran pullosta pulittaa sen 3.30-3,95€.

Oi aikoja ja niin edelleen kun vasta lehdessä oli juttua siitä mitä EINEKSIÄ ihmiset ovat jääneet kaipaamaan?! Eksistentiaalikriisi päälle parikymppisellä pimulla kun jokin hänen suosikkivalmispastansa valmistus oli lopetettu..!

Aargh.

Väittävät muuten että tupakkakin oli ennen parempaa? Pitäneekö paikkaansa?
Ainakin youtuben wanhojen sotilasruoka-annosten maistelijamestari "now let get this on to a tray, nice!" Steve Thomas näin väittää.
Kanava: https://www.youtube.com/channel/UC2I6Et1JkidnnbWgJFiMeHA
Esittely: https://www.gq.com/story/steve1989-eats-50-year-old-rations


-Tvälups-

Jk btw Kuumin heinäkuu EVER!
Kylläpä ja kyllä; ei ole aiemmin vielä tarvinnut uuneja lämmittää heinäkuussa mutta nyt tämä ilmastonlämpeneminen teetätti sitten senkin ja jokatalvinen lämmitysrumba alkoikin tänä ennätysvuonna jo nyt elokuussa, siinä kun se normaalisesti on tullut aloitettua syys-lokakuussa..!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Joo, eihän se heinänteko helppoa ole. Varsinkin jos sitä tekee työkseen. Tosin eihän sitä ole kukaan enää aikoihin tehnyt. Siinä Simpeleen ja Parikkalan välillä muuten junalla kulkiessa näkyy se raja keskellä järveä. Ja lämmin kiitos kannustuksesta.

Tvälups: Oma äiteeni tekee vielä leivinuunissa niitä vanhan ajan karjalanpiirakoita. Niihin kun lykkää vielä munavoita sekaan niin eipä muuta tarvitse. Sika-naudan nykyinen alennustila suorastaan itkettää. Onneksi noita hyviä säilykkeitä on vielä myynnissä bulkkitavaran ulkopuolella. Limpparia juon tosi vähän mutta pari kertaa vuodessa ostan Laitilan Rio Colan.

Niin että kaivataan eineksiä? Times they are changing… mitäs jos opettelis valmistamaan ruokaa itse.

Ja kylmä oli muuten heinäkuu meilläkin.

Anonyymi kirjoitti...

No juu, siinähän se heti järven vieressä se rata kulkee, ja se vieressä kutostie, ja siinä heti oli ennen se vartionkin majapaikka.
Tuosta lättähatusta tuli mieleeni se, kun tuoreena konnarina lättähatulla JOensuusta mentiin pohjoiseen määränpäänä Kontiomäki, olinkohan toista reissua sattui kuskina olemaan nyt jo edesmennyt nimikaima. Maaselän asemaltaoltiin lähdössä niin hän komensi minut kuskinpukille. Minä että miks ihmeessä. Selitys oli hyvinkon looginen: tästä alkaa tietön puhelimeton korpimatka Vuokattiin asti ja jos hänelle sattu jotain, vaikkpa pumppu prakaa niin sun täytyy osta tää kike ja matkustajat jä hänen raatonsa ihmisten ilmoille. Siinäpä minä ajelin lättähattua semmosen liki sata kilometriä ja opin homman sen verran että pois korvesta olisi päästy, ihmisten ilmoille niin sanotusti. En ole niin sanotusti sata varma vieläkö onnsituisi, ainakin yrittäisin vastaavassa tilanteessa.
Huru-ukko
PS. katselin juutuubista "lättähattu" matkaa Joensuusta Nurmekseen. Kovin oli oudon näköistä verraten aikaan kun sitä väliä itse konnarina kuljin, kovin oli pusikt kasvaneet ja muisti himmennyt, harvoja paikkoja enää tunnisti.

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui tuossa mainita, että sain viikonloppuna lahjuksena vanhemmalta veljeltä näitä ns. pienpanimo- tai käsityöläisoluita melko mukava valikoiman. Parin "kopan" verran. Pari lajiaan. Nyt mie sen ällyän miksen oo juurikaan kaljaa ostanut, sitä kun on ollut tarjolla vaan sitä bulkkitavaraa, sama mitä siinä on etiketissä lukenut, samaa kuraa. Vaan näissä on eroja, minunkin lainen tuohisuu sen maistaa.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Olen itse käynyt ihan siinä rajalla joskus. Ilman lupaa itse asiassa. Ja useammassakin paikassa. Kun se rajavartiointi ei enää niin tarkkaa ole. Lättähatulla minäkin olen vielä ehtinyt kulkea. Taidan olla niitä viimeisiä ikäluokkia. Sehän ei kuulostanut junalta vaan linja-autolta. Oliskos sulla linkkiä siihen maintsemaasi lättähattureissuun?

Ja sitä bulkkiolutta minäkin ostan. Sandelsia pääosin. Tai Carlsbergia.

Anonyymi kirjoitti...

Tuubista löytyy Ohjaamovideo Joensuu - Nurmes.
Siitä mun matkasta ei ole muuta kuin minun muistoni.
Naapurissa minäkin piipahdin Sallassa ollessa. Jossain siellä Kelloselän takaisissa maisemissa ajeltiin siellä vaaran sivua, ja tietenkin, käännyttiin yhdessä tienhaarassa väärälle haaralle. Eikä sitä ..keleen tammukkapuroa löydy. Olipa siinä joku piikkilanka-aita kumollaan, poromiesten aitoja ajetaan vaan. Tuli vastaan joku plakaati tienposkessa, ajoin siitä ohi, että mitpä siinä lukenee. Enhän minä tyhmä musikka sitä ymmärtäny, venättä se oli. Vaan saat uskoa miten äkkiä pakuvolkkari siinä pyörähti ympäri ojien ja puskien välissä. Ja perkeleenmoista karklua tieä takaisin kohti Kelloselkää.
Huru-ukko

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Sandelsia ja Karjalaa minä ostan kotimaisista, mutta saksalaisista Erdingeriä.
Muut ovat tiskivettä. On viisikymmentä vuotta siitä, kun Suomessa sai ostaa ölviä
jopa kauppa-autosta, joita siihen aikaan oli, kulki ja kauppa kävi.
"Elämälle kiitos, sain siltä paljon".

Anonyymi kirjoitti...

Tosta lättähatusta. Kolmee eri reittiä olen kulkenut: Tampere-Lempäälä, Kouvola-Inkeroinen sekä Savonlinna-Joensuu (tällä välillä tuli usein junaan täti-ihminen juuri valmistettuine Karjalanpiirakoineen ja mikä pettymys ja vatsan murina jos ei tullutkaan). Kulkikohan Joensuu-Haapamäen välillä lättähattu? Taisi olla höyryveturi niinkuin oli Kouvola-Parikkala-Savonlinna välilläkin.

Elettiin 1950, -60 ja -70 -lukua.

Eija

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Keski-ikäinen mies joka vieläkin toivoo omistavansa josku oikein ison pienoisrautatien, ei ole koskaan unohtanut miten jännältä tuntui katsella matkan aikana lättähatun moottorivaunun tyhjää ohjaamoa.

Anonyymi kirjoitti...

Pikkupoikana tuli itsekin oltua heinähommissa-Tosin heinäpaalien siirrossa, oli aika kovaa ja kuumaa hommaa.
Samoin tuli syötyä sitä uunituoretta ruisleipää naapurin maatilalla.

Tuosta sähköverkon hakkeroinnissa en tiedä mutta voimalaitoksilla prosessinohjauskoneet eivät ole yhteydessä internettiin. Jos niistä on joku etäkäyttöreikä, niin se on aika raskaasti suojattu yleensä(Itänaapurissa ei onnistu tuollainen,on ihan lailla kiellettyä kuten suuressa osassa itä-euroopan maita).
Joskus Venäjällä prosessidatan siirto kotikonttorille oli vaivalloista kun se piti imuttaa tikulle ja sitten muuta kautta eteenpäin.

-Reissumies-

Anonyymi kirjoitti...

Sanonta heinänteon helppoudesta on alkujaan umpimaalainen. Ajalta, jolloin niin heinät kuin elot niitettiin viikatteilla. Elonniitto on helkkarin paljon vaikeampaa ja tarkempaa kuin heinän. Viljankorret kun piti saada kauniiksi luo-oksi, tyvipäät luo-on päällimmäiseksi. Että naiset ja lapset saivat sidotuksi kauniita, lyhteitä, joita voi kuhilastaa ja sitten puida ilman, että jyvät varisevat jo pellolle.

Heinää voi sen sijaan niittää sekaiseen karhoon, siinä maksimoitiin työleveyttä ja tehoa. Elonkorjuuseen verraten heinänteko siis oli helppoa. Raskasta toki.

Terv. Achtung

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Väitän että jos talvella sattuu jotain hassua Petäjävedellä, Alajärvellä tai Forssassa erikseen tai yhdessä joko hakkeroinnista tai vaikka scania tulee verkkoaidasta läpi niin kyllä järjestäytynyt yhteiskunta tekee aika syvän kyykkäysen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Terho Hämeenkorvelle, Eijalle, Patelle Pankavaarasta, Reissumiehelle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Löysin pätkän:

https://www.youtube.com/watch?v=0VYL05f4nMo

Täytyy kattoo tuonnempana. Ja joo, kameravalvontaa rajalla on lisätty mutta ei se raja niin tiukka ole kuin joskus. Sinänsä naapurin rajamiehet ovat varmasti vieläkin varsin huumorintajuttomia harhailijoita kohtaan.

Terho: Mahtaakohan niitä kauppa-autoja olla vielä kuinka monta? Joitain toimii vielä.

Eija: En osaa sanoa Joensuu – Haapamäki välistä. Käsittääkseni höyryveturit katosivat joskus 1960-luvulla.

Pate:

Viesti1: Eikä unohdeta koottavia lentokoneita.

Viesti2: Joo, vaikka verkon tietokonepuoli olis turvattu niin tietysti muutamalla muuntajan räjäytyksellä saa jo paljon pahaa aikaiseksi.

Reissumies: Helpottava tieto. Ei ainakaan ihan viruksella panna paikkoja pimeiksi.

Achtung: Joo, tuo ero niissä oli. Niittäjän piti viljahommissa tehdä siistiä lapetta.