perjantai 17. huhtikuuta 2020

ERÄS KÄSKY


Mäntsälän kunta, Tuppurinkallioitten ja Haudansuon välissä, joskus tuonnempana…


Tähän sitten perkele on tultu…

Näin tuumi itsekseen Liittovaltion Suomen osavaltion sisäministeriön joukkojen majuri Jukka Seljasvuo jonka tehtävä oli johtaa kohta alkavaa operaatiota. Operaatiota joka olisi äärimmäisen salainen. Paikka oli operaatiolle sopiva, liittovaltio oli ostanut alueella olevan muutaman kymmenen hehtaarin metsä- ja suopalstan eräältä kuolinpesältä, tukkinut ainoan alueelle menevän metsätien ja ympäröinyt operaation kannalta keskeisen osan Nato-langalla vahvistetulla aidalla. Virallisesti alueella oli liittovaltion satelliittiyhteyksien linkkiasema. Olihan alueella hämäyksenä peltihalli ja yksi vanha gsm-torni johon oli lisäilty näön vuoksi käytöstä poistettuja paraboliantenneja mutta hallin sisällä tosiasiassa oli vain yksi kaivinkone. Ja sillehän oli, ja tulisi jatkossakin olemaan käyttöä.

Tähän sitten perkele on tultu…

Eihän siitä ollut kuin kaksi viikkoa kun Seljasvuon esimies, eversti Grönman oli kertonut mitä Seljasvuon johtaman erikoistoimintaosaston tulisi tehdä. Koko poliisitoimintahan Suomen osavaltiossa kulki nyt sisäministeriön joukkojen nimissä ja joukot oli varustettu sotilasarvoilla vanhojen poliisiarvojen sijasta. Seljasvuo oli ottanut erikoistoimintaosaston johtajan pestin vuosi takaperin mielellään vastaan sillä se tiesi tuntuvaa palkankorotusta.

Tehtävä oli lähinnä johtaa ja koordinoida mahdollisten kansallismielisten mellakoitten torjuntaa sekä ennen kaikkea etsiä internetistä väärinajattelijoita. Niitä tietysti oli netissä nykyisin varsin paljon sillä liittovaltio oli kieltänyt kaiken kansallismielisen poliittisen toiminnan. Mikä luonnollisesti aiheutti suuttumusta ja perusteltuja vastalauseita. Mellakoita taas ei umpirauhallisten suomalaisten keskuudessa juurikaan ollut, mitä nyt etnoalueilla mutta ne taas kuuluivat sisäministeriön järjestyspoliisiyksiköille eikä niitä saanut sanoa mellakoiksi vaan sosioekonomisesti haastavaksi liikehdinnäksi. Paikallistetut väärinajattelijat puolestaan ilmoitettiin järjestyspoliiseille jotka sitten siirsivät ne syyttäjäviranomaiselle. Saamaan säännöllisesti parin vuoden linnatuomion.

Ainakin tähän asti oltiin tehty niin.

Seljasvuo tiesi pelin hengen. Liittovaltio ja sen suomalaiset edustajat alkoivat olla äärimmäisen epäsuosittuja. Syynä oli tietysti jatkuvasti lisääntyvä haittamaahanmuuttajien määrä ja ilmaston nimessä tehtävät ruuvinkiristystoimet jotka osuivat pohjoisessa sijaitsevaan Suomeen erityisen kovasti. Nollahiili-ideologiasta ei tingitty kun se oli kerran päätetty sekä betoniin valettu ja se tiesi jatkuvaa firmojen kaatumista ja suurtyöttömyyttä. Virkakoneiston onneksi suomalaiset olivat yksi maailman itäsaksalaisimpia kansoja eivätkä ne vieläkään menneet kaduille riehumaan. Asiaa auttoi osaltaan se että valtamedia – joka oli vaikutusvaltainen osa järjestelmää – suolti kansalaisille jatkuvasti propagandaa että kaikki on paremmin kuin koskaan ennen ja ainoa uhka yhteiskuntarauhalle tuli kansallismielisestä äärioikeistosta.

Mutta vastarinta oli silti voimakasta. Ja se näkyi nimenomaan internetissä. Kansallismielisyyden kriminalisoimisen jälkeen kirjoittajat siirtyivät kaikki nimimerkkien taakse ja olivat myös suojanneet yhteytensä hyvin. Eikä nettiä pystynyt kokonaan valvomaan. Ne olivat selvästi saaneet teknistä apua liittovaltion ulkopuolelta. Näin ainakin virkakoneistossa ajateltiin. Kiinni jääneet olivat lähinnä varomattomia hörhöjä joiden vaikutus oli mitätön. Ne vaarallisimmat olivat vapaalla jalalla ja tuntemattomia. Mutta heitä luettiin ja heihin uskottiin. Koska he perustelivat väitteensä. Sisäministeriön ohjeistus oli selvä: Älkää neuvotelko niiden kanssa. Älkää väitelkö niiden kanssa. Siinä te häviätte aina. Vaientakaa heidät.

Näin oltiin tehty ja napsittu kärähtäneitä kirjoittajia kärsimään vankeustuomiota näytösoikeudenkäyntien jälkeen. Mutta pelin henki oli hiljattain muuttunut. Erikoistoimintaosasto oli saanut paremmat laitteistot ja tehokkaammat algoritmit jotka käräyttivät väärinajattelijat yksi toisensa jälkeen. Käytännössä kaikkien luetuimpien väärinajattelijoiden henkilöllisyys oli saatu selville. Edessä tulisi olemaan suuri oikeudenkäyntien rykelmä. Näin ainakin ajateltiin. Mutta yllätyksekseen Seljasvuo olikin saanut käskyn:

- Näitä väärinajattelijoita ei enää siirretä järjestyspuolen jätkien toiminnan kohteeksi. Selvittäkää kaikkien henkilöllisyys niin saatte jatko-ohjeet.

Kaksi viikkoa takaperin ne jatko-ohjeet olivat tulleet. Kun Seljasvuo oli käsketty eversti Grönmanin työhuoneeseen oli paikalla ollut myös sisäministeri. Hän totesi monotonisella äänellä:

- Grönmanin teille antama suullinen käsky on minun käskyni. Ja se käsky tulee suoraan Brysselistä. Mitään kirjallista käskyä ei anneta. Mitään muistiinpanoja ei tehdä. Mutta käsky toteutetaan viimeistä piirtoa myöten.

Sitten sisäministeri poistui, eversti Grönman kertoi mitä erikoistoimintaosastolta vaadittiin ja Seljasvuo totesi silmät teevateina:

- Siis minun pitää tehdä vittu MITÄ!?

Grönmanin ilme ei muuttunut mihinkään. Hän jatkoi:

- Kyllä sinä kuulit. Ja kyllä sinä ymmärsit. Älä leiki tyhmää. Ja jos leikit niin annas kun minä vielä väännän sinulle rautalangasta. Liittovaltio on humanismin supervalta joka ei – virallisesti – usko pakottamiseen ja rangaistuksiin. Siksi väärinajattelijoiden oikeudenkäynnit, vankilatuomiot tai mahdolliset mielisairaalaan passittamiset saisivat liikaa huomiota ja olisivat virallisen humanistisen linjan vastaisia. Nakertaen systeemin valtaa ja uskottavuutta entisestään. Ja osoittaisivat samalla että väitetty yhteiskuntaharmonia ei toimikaan. Kas kun nyt ollaan tekemisissä niitten vaarallisimpien kanssa. Niiden joita luetaan ja uskotaan. Koska ne osaavat perustella asiansa. Ja aikaansaada pahimmillaan vallitsevan järjestelmän tuhon. Muista periaatteemme: Ei väitellä. Vaiennetaan. Ja nyt se tehdään kunnolla. Ja lopullisesti.

- Mutta miksi juuri minä? Eikö olisi joku muu?

- Miksikö juuri sinä? Siksi että sinä olet helvetin hyvä viranomainen. Sinua ja uraasi on seurattu. Sinä et ajattele. Sinulla ei ole mielipiteitä. Sinä et kyseenalaista. Sinä toteutat. Ja tässä toteuttamisessa sinä siirryt nyt yhden askeleen eteenpäin. Ja usko huviksesi, sinähän siirryt. Sillä jos sanot nyt ei, niin järjestelmä vie sinulta kaiken. Työn, uran ja asuntosi. Samoin kuin lastesi opiskelumahdollisuudet ja sitä myötä tulevaisuuden. Sinä – ja perheesi – siirrytte Vantaalle kuutioasuntoon mätänemään. Loppuiäksesi.

- Ja olet jo hyvän aikaa tiennyt mitä tarkoittaa jos avaat suusi asiasta. Sinä olet tässä mukana pallejasi myöten. Pallejasi, jotka ovat järjestelmän kourassa. Niin kuin ovat minunkin kilkuttimeni. Me kaikki olemme riippuvaisia tästä järjestelmästä. On aivan yhdentekevää onko se oikeassa vai väärässä. Sillä jos se romahtaa, niin mekin romahdamme. Ei ole kysymys hyvyydestä tai pahuudesta. On kyse vallasta, sen säilyttämisestä ja sen suomista etuoikeuksista. Jos me menetämme vallan, me menetämme kaiken.

- Ja sinä tiedät tämän. Sinä teet, mitä käsketään. Ja hallituksemme tietää mitä me teemme ja operaatiomme jälkeen se voi selittää hymyillen medialle minihameissaan että meillä menee paremmin ja yhtenäisemmin kuin koskaan ennen. Mitään soraääniä tätä eurooppalaista liittovaltioparatiisia vastaan ei enää kuulu. Väärinajattelijat ovat ymmärtäneet olleensa väärässä ja lopettaneet agitaationsa vapaaehtoisesti.

Grönman oli hetken hiljaa ja lisäsi vielä:

- Niin kuin sanoin ja sanon vielä kerran. Unohda moraali. Ei ole kyse siitä onko järjestelmä hyvä vai onko se paha. Kyse on siitä että pitääkö se valtansa vai menettääkö sen. Meidän järjestelmämme esittää Kaunotarta ja pitäessään vallastaan epätoivoisesti kiinni se on muuttunut Hirviöksi. Jota se ehkä on ollut koko ajan. Mutta se on  yhdentekevää. Sillä me kaksi olemme riippuvaisia siitä Hirviöstä. Ilman sitä me menetämme kaiken. Toimi sen mukaisesti äläkä epäröi. Tiedät vaihtoehdon.

Tiesihän hän. Tiesi sen kaiken. Ja noudatti käskyä. Epäröimättä.

Tähän sitten perkele on tultu…

Majuri Seljasvuo ja ryhmän verran erikoistoimintaosaston miehiä olivat jo odottamassa. He olivat saapuneet paikalle tunnuksettomalla pakettiautolla jossa oli väärät rekisterinumerot. Kaikilla operaatioon osallistuvilla oli päällään siviilivaatteet. Sopiva paikka valittu, saatana, Haudansuon vieressä. Seljasvuo sytytti savukkeen. Viisitoista vuotta kestänyt tupakkalakko oli särkynyt hiljattain. Tupakka korvensi kurkkua mutta hermosavuille oli tarvetta. Alueelle ajoi kolme muuta pakettiautoa. Kahdessa oli kummassakin neljä väärinajattelijaa erikoistoimintaosaston miesten saattamina ja kolmannessa erikoistoimintaosaston neljä miestä joitten ominaisuuksien miellettiin sopivan tulevaan tehtävään.

Muut erikoistoimintaosaston miehet kutsuivat niitä tyyppejä osasto Rahjaksi, tosin kertomatta nimitystä niille. Kyseessä oli erikoistoimintaosastoon kersantin arvolla palkatuista antifa-huligaaneista joita oli tähän mennessä käytetty lähinnä väärinajattelijoiden pelotteluun. Tyyppejä, joilla ei ollut minkäänlaista poliisikoulutusta. Porukalla yhtä vastaan oli ollut tuon osasto Rahjan tyyli. Se oli tottunut siihen vuosien myötä. Valtakoneisto oli hyväksynyt sen. Olivathan ne määritellyn hyvän puolella. Nyt sekin osasto Rahja siirtyisi askeleen eteenpäin. Virallisena osana järjestelmää. Seljasvuo ajatteli että Kellopeli Appelsiini-elokuva oli muuttunut lihaksi. Rikolliset huligaanit oli palkattu järjestelmän palvelukseen kun niitä ei muuten saatu eikä edes haluttu pitää aisoissa.

Ensimmäisen pakettiauton ovi aukesi. Sisällä oli neljä väärinajattelijaa joilla oli huput päässä ja käsiraudat käsissä. Kaikki oli pidätetty niin ettei pidätyksillä ollut todistajia. He olivat vain kadonneet. Pidätetyille ei oltu kerrottu mitä tulisi tapahtumaan. Väärinajattelijat, kolme miestä ja yksi nainen laitettiin polvilleen kaivinkoneella kaivetun haudan eteen, osasto rahjalaiset siirtyivät pistoolit käsissään heidän taakseen ja huput otettiin pois. Kun väärinajattelijat tajusivat mitä oli tapahtumassa ei yksikään pystynyt kauhultaan huutamaan mitään. Myös rahjalaisten kasvot olivat hyvin kalpeat. Tämä oli jotain aivan muuta kuin ihmisten pelottelua. Jokainen pystyi kuitenkin Seljasvuon antaman käskyn jälkeen painamaan liipaisinta.

Seuraavat neljä tuotiin haudan eteen. He olivat jo laukauksien äänistä arvanneet mitä tuleman pitää. Kauhun lisäksi heidän kasvoillaan oli jäätävä viha. Yksi heistä sai sanottua:

- Kerran tekin paskat olette vielä montun syrjällä. Uskokaa huviksenne.

Rahjalaisista kolme oli näemmä pystynyt miten kuten kovettamaan itsensä ensimmäisen teloituksen jälkeen vaikka naamat olivat kalpeat edelleenkin. Ensimmäinen kertahan oli vaikein asiassa kuin asiassa. Neljännellä oli todella vaikeaa ja hänen kätensä vapisivat. Sitten vapina eteni koko kroppaan. Seljasvuo sanoi tiukalla äänellä:

- Kersantti. Kootkaa itsenne ja toteuttakaa käsky.

Laukaukset kajahtivat. Vaikeuksia kärsinyt rahjalainen laukauksen jälkeen ensiksi oksensi ja sitten pyörtyi. Seljasvuo meni hänen viereensä ja ampui kosketuslaukauksen miehen päähän.

- Vuotoriski. Onko kenelläkään asiasta huomauttamista?

Kenelläkään ei ollut. Seljasvuo ampui vielä varmistuslaukaukset väärinajattelijoiden päähän ja nyökkäsi kaivinkoneen kuljettajalle joka alkoi täyttää hautaa. Sen jälkeen Seljasvuo piti miehille puheen joka noudatteli sitä samaa linjaa jonka eversti Grönman oli pitänyt hänelle aikaisemmin:

- Tänne on tulossa käsiteltäväksi lähiviikkoina ainakin kuusikymmentä yksikköä lisää. Ja selvää lienee kaikille että näistä asioista ei puhuta. Ei kenellekään. Ei sitten saatana kenellekään. Edes puolustusvoimat eivät tiedä tästä mitään. Eikä sen tule tietääkään. Puolustusvoimien politisoiminen ei ole yrityksistä huolimatta edennyt tyydyttävällä tavalla. Jos ne saavat tämän tietoonsa niin, no, sitä ei pirukaan tiedä mitä siitä seuraa.

Seljasvuo oli hetken hiljaa ja jatkoi:

- Se on nyt jätkät sillä lailla että me ollaan nyt lopullisesti myyty sielumme perkeleelle. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia järjestelmän puolesta ja tehdä kaikki, mitä se vaatii. Aivan kaikki. Sillä jos väärinajattelijat voittavat niin meille on viimeistään tämän jälkeen luvassa köyttä kaulaan. Ja silloin on aivan turha puolustautua sillä että noudatimme vain määräyksiä. No niin, seuraavat kaksitoista yksikköä tulevat huomenna. Niitten kanssa menetellään samoin. Alueelle jatkuva vartiointi. Ketään ei päästetä sisään. Ja jos joku pääsee, niin sitä ei päästetä ulos. Ymmärrättekö käskyn sisällön? Täydellisesti?

- KYLLÄ, HERRA MAJURI!

Sisäministeriön joukkojen majuri Jukka Seljasvuo poistui alueelta Järvenpäähän jossa hänellä oli operaation ajan väliaikainen kortteeri. Perheelleen hän oli kertonut olevansa erikoistoimintaosaston harjoituksissa. Muuta hän ei koskaan kertoisi. Hän lähestyi kortteeriaan ja näki Järvenpäähänkin rakennetut kuutioasumuskolossit. Ei. Ei koskaan perhettä tuonne. Ei hänen perhettään. Maksoi mitä maksoi.

Hän pysähtyi kortteerin pihalle ja silloin se hänen odottamansa pahoinvointi tuli. Hän aukaisi auton oven ja oksennus tuli kivuliaan kouristuksen säestämänä. Kun kohtaus oli mennyt lopulta ohitse hän katsoi itseään peruutuspeilistä. Ei. Ei hän ollut paha ihminen. Ei hänellä ollut mitään tekemistä jonkun Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton järjestelmän palkkamurhaajien kanssa. Hänhän oli ryhtynyt aikanaan poliisiksikin juuri sen vuoksi että vihasi vääryyttä, alistamista ja sortoa. Vihasi sitä, että ihminen joutui elämään pelossa.

Ei häntä voinut verrata joihinkin historian hirviöihin. Hänhän teki kaiken vain perheensä vuoksi. Rakastavana isänä ja aviomiehenä.



Kirjoitus on fiktiivinen jatko kirjoitukselle Eräs kuva. Kiitos kaikista hyvistä kommenteista kyseiseen kirjoitukseen.

48 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Ei häntä voinut verrata joihinkin historian hirviöihin. Hänhän teki kaiken vain perheensä vuoksi. Rakastavana isänä ja aviomiehenä."

"Osapäivänatsi, osapäiväfatsi" - J. Leskinen, keskitysleirin ruokavalio..

Muuten R. Heydrich oli rakastava, hyvä aviomies ja isä. Ja loistava viulisti.

Pitäisikö alkaa perustamaan Voimaliittoa, hm, voi olla tarpeen.

Nettiaktivisten kannattaa nyt hommata pari konetta varalle, nettiyhteyksiä myös. Paneutua VPN-palveluihin ja virtuaalikoneisiin. Pitää myös opetella uusia kirjoitusmaneereita, murteita, ehkä kieliäkin, luoda uusia aktivisteja verkkoon. Ei se helppoa ole mutta on siinä polpolla miettimistä kuka on George Darn from Georgia tai Jurjo Pjerkele Petroskoista. Ehkä minä alan Annie-tädiksi. Greta från Getaksi.

Luulen, että kohta tulee käänne, ei globalismin lopun alku vaan alun loppu. Manna Sarin & co alkaa mennä huonommin kaupaksi. Ja aatteensa myös.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Montun reunalla tavataan!!
Huru-ukko

Vasarahammer kirjoitti...

Nyt otetaan vasta ensimmäisiä askelia kehityksessä. Sen idut ovat itäneet jo ajat sitten.

https://www.gatestoneinstitute.org/15806/germany-ecri-free-speech

MikkoK kirjoitti...

Eikös tätä katurähinätason antifa-porukkaa olekin jo hallituksemme avustajalaumoissa? Touhuilun suojelijana toimivat puheenjohtajat ja ministerit eivät tosin ”tiedä” järjestöissään alemmalla tasolla olevin puheista tai teoista mitään, vaikka olisivat heidän ystäviään jo vuosien takaa.

Historiasta päättäjät ovat oppineet ainakin sen, että kovimmat käskyt annetaan suullisina ja niitä ei koskaan annettu. Onhan niin, että korkeimmat vastuulliset pääsevät Suomessa kuiville pelkästään sanomalla, etteivät tienneet asioista mitään. Ryhdikkyys osoitetaan sitten erottamalla joku alainen, jolloin jonossa seuraava poliittinen virkanimitettävä pääsee ainakin hetkeksi hyväpalkkaiseen syntipukin virkaan.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Tässä tuli voimakkaasti esille ilmiö, jossa oman nahkansa pelastamiseksi monet suostuvat mihin tahansa 'kiusaajan' vaatimuksiin - joskus jopa ylittäen ne. Saadaan tällä tavalla lisäaikaa elämälleen toivoen, että ei itse joudu uhrin asemaan. Kirjoituksessa kävi myös ilmi, ettei sekään kaikille aina auta. Jälkiselvittely on sitten oma lukunsa, riippuen uusista vallanpitäjistä. Tällainen skenaario on hyvin mahdollista Suomessa vielä nykyäänkin - ainakin historian valossa. Tästä yksi esimerkki:

Nicolae CeauSescu (26. tammikuuta 1918 – 25. joulukuuta 1989) oli Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeri. CeauSescu aloitti 1974 systematisoinniksi kutsutun ohjelman, jonka tavoitteena oli "monipuolisesti kehittynyt sosialistinen yhteiskunta". Salainen poliisi Securitate valvoi tiukasti kansaa ja tiedotusvälineitä, eikä hallinto suvainnut oppositiota.

Sata vuotta sitten ykkösrähinän jälkeen monet suomessa muuttivat sukunimensä mikä mistäkin syystä selvitäkseen jatkossa uudessa sosiaalisessa ympäristössä. Rouva kirjasi 90-luvulla harrastuksena kirkonkirjojen mikrofilmejä tietokoneelle. Kun näitä oppi lukemaan, sieltä ilmeni moninaisia elämänkohtaloita liittyen ao. aikakauteen.

Saksalainen upseeri toisen maailmansodan jälkeen ranskalaisesta vastarintaliikkeestä - se oli kuin monipäinen hirviö, kaulan kun katkaisi, niin tilalle kasvoi kaksi uuta päätä.

Juha Kivela kirjoitti...

Fiktiivisessä kirjoituksessa käytiin jo äärimmäisen äärelle, jossa Suomi on aiemminkin käynyt tosi asiallisesti eli faktisesti. Toistaako historia jälleen julmalla tavalla itseään?

Päinvastoin kuin fiktiivisessä kirjoituksessa mainittiin, niin kyllä Puolustusvoimien korkein johto tietää, mitä heiltä tarvittaessa edellytetään vuoden 2015 jaetun maanpetoksen johdosta. Kyllä, kysymys on myös Puolustusvoimien korkeimman johdon perheistä ja heidän toimeentulostaan ja tulevaisuudestaan. He ovat valmiita uhraamaan kantasuomalaisia, jotta oma napa ja lähipiiri voi hyvin. Inhimillistä, mutta ei missään tapauksessa hyväksyttävää tuossa asemassa.

Korkein oikeus (KKO) on nyt saattanut tehdä tietoisesti ennakkopäätöksen [https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006476312.html], jota tullaan mahdollisesti soveltamaan poliittisiin vastustajiin.

Poliittisten vastustajien faktat koetaan niin ikäviksi jopa Puolustusvoimissa, että äärimmäisyyksiin ryhtyminen saattaa olla mahdollista. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, vaan järki, oikeus ja kohtuus lopulta voittavat. Täytyy muistaa Olaus Petrin viisaus!

Ottamatta kantaa varsinaisesti tuohon KKO:n käsittelemään tapaukseen, totean vain, että kirjoituksen mukaan "HELSINGIN käräjäoikeus hylkäsi kaikki miestä vastaan nostetut syytteet niin törkeästä kunnianloukkauksesta kuin vainoamisesta".

Aika, jota elämme on vaarallinen. Aikamme ei tunnusta totuutta, vaan pyrkii suojelemaan lakeja rikkoneita järjestelmällisesti.

Antaako ylipäällikkö tänään puheessaan kansalle "erään käskyn", joka muuttaa Suomen kerralla diktatuuriksi ja anarkiaksi, jää nähtäväksi ja kuultavaksi?

Ainakin nyt aamulla on aurinko paistanut kirkkaasti ja kauniisti, mutta iltapäivälle on säätiedotus luvannut pilvistä ja harmaata...

Ukkeli kirjoitti...

Neuvostoliitossa ensin tuomittiin vanhan vallan kannattajat. Kun uuden järjestelmän luomisessa kohdattiin ongelmia, etsittiin ja tuomittiin syntipukkeja, koska eihän järjestelmässä tietenkään mitään vikaa voinut olla. Lopuksi alettiin vainota vääräoppisia tovereita.

Arvo Poika Tuominen loikkasi Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa ja sai nähdä, miten Otto-Wille Kuusinen osallistui vanhojen tovereiden tuhoamiseen 1930-luvun lopulla. Siinä meni Kullervo Manner ja moni muu punaisen Suomen sankari. Mitä mahtoi ajatella Kuusinen sisimmässään?

Jos tässä oikeasti tilanne kehittyy tuohon pisteeseen, niin kyllä tappajia ilmoittautuu, ei mitään ongelmaa. Varmaankin joku nuori koulutettu naisoletettu kehittelee teorian, että nuo ansaitsivatkin kohtalonsa ja menettivät ihmisarvonsa. Jos pitää etsiä vääräoppisia tovereita, varmasti löydetään, ehkä kilpaillaan, kuka ehtii ensin ilmiantamaan. Stalinin puhuessa kukaan ei uskaltanut lopettaa ensimmäisenä taputtamista, joten Stalin taisi kilauttaa kelloa merkiksi "nyt riittää, kiitos vaan".

Antti Tuurin Rukajärvi-kirjoissa veteraanit kertovat sotakokemuksiaan ja moni ihmettelee, mihin kaikkeen ihminen tottuu, kun muisteleen sodan kauheuksia.
Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, minkä rajan yli ei enää kulje. Jo riittää.

KKi kirjoitti...

"
Ja hallituksemme tietää mitä me teemme ja operaatiomme jälkeen se voi selittää hymyillen medialle minihameissaan että meillä menee paremmin ja yhtenäisemmin kuin koskaan ennen.
"

Niin, kun katsoo nykyisenkin hallituksemme habitusta on helppo uskoa heidän mielellään antavan "käskyjä".

Jotenkin NÄN:neistä oikein huokuu viha persvakoäijiä kohtaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Huru-ukolle, Vasarahammerille, MikkoK:lle, Kalevi Nissilälle, Juha Kivelälle, Ukkelille ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne. Totean – niin kuin ennenkin – että kyseessä ei ollut ennustus vaan fiktiivinen kirjoitus siitä mitä joskus voi tapahtua. Selvää on että jos valtakoneisto – varsinkin utopistinen sellainen – pelkää valta-asemansa murentuvan niin se ei suinkaan luovu siitä vapaaehtoisesti vaan puolustautuu. Millä keinoin, se jää nähtäväksi. Mutta niin kuin Vasara totesi me olemme jo sillä tiellä ja yksi askel sillä tiellä on täysin poliittinen ja blanko vihapuhelaki. Ja juu, se Dan Koivulaakso on – kenenkäs muunkaan – kuin Li Anderssonin erityisavustaja.

Anonyymi kirjoitti...

Aika ironista,että tämä anarkisti Koivulaakso,joka muuten oli Saksassa ihan paikanpäällä fanittamassa anarkistien mellakointia,oli jossain oikeusvaltiota pohtivassa komiteassa...

Olavi Koskela kirjoitti...

Jäin miettimään, noudattaisinko - itsekin reservin upseerina - tuollaista 'Grönmanin' käskyä. Luultavasti ilmoittaisin tälle 'Grönmanille', että otan käskyn vastaan, niin että hän voi ilmoittaa esimiehilleen antaneensa sen. Mutta tekisin myös selväksi, että hän peruu sitten käskynsä hyvissä ajoin, tai voi odottaa minulta toista käyntiä luonaan. Sen käynnin jälkeen hän ei anna enää vastaavia, tai sen puoleen mitään käskyjä. Että tällaisissa asioissa en laske minkäänlaista leikkiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Olavi Koskelalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, ja oli vielä johtajana siinä. Kertoo aika hyvin kuinka nykyinen Suomi mieltää oikeusvaltion. Jos katsoo historiaa niin termit kommunisti ja oikeusvaltio eivät koskaan ole natsanneet. Ja pannaanpas vielä Danista se tunnettu videopätkä:

https://www.youtube.com/watch?v=2Z17r9jUTEc

Olavi: Jokseenkin veikkaisin että tavallisille suomalaisille reserviläisille ei tuollaisia käskyjä ihan ensimmäisenä anneta.

KKi kirjoitti...

Tämän tarinan Grönman, niin.

Se on jännä mitä kaikkea ihminen tekee kun uhattuna on läheisten toimeentulo ja turvallisuus.

Ajatellaan vaikka "kummisetiä" jotka auttoivat, vaan vaativat sitten joskus ehkä vastapalveluksen.

Psykopaatit sun muut sosionomit erikseen, vaan tavallinen ihminen ei luonnostaan tee rikoksia. Monasti ei edes jos itse on uhattuna.
Luulenpa, että ihmisen saa tekemään mitä hyvänsä uhkaamalla ihmisen läheisiä.

Eiköhän tarinan Grönmankin olis lähtenyt vaikka kuutioon jos olisi ollut poikamies.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Olen samaa mieltä Olavin kanssa - ei onnistu!! Mutta meitä ei siihen hommaan kysytäkään. Sitä varten on muita heimoja... niin oli CeauSescu'llakin.

Kumitonttu kirjoitti...

Mitä tässä nyt toistakymmentä vuotta blogiasi lukeneena ei voi kuin hikeä pyyhkiä taas kerran. Mitä apokalyptisemman novellin väännät, sen todennäköisemmin se muuttuu todellisuudeksi.

Käypä katsomassa joku aikojen alussa kirjoittamistasi jutuista kaikkein dystofisin, ja vertaa miltä osin unet ovat jo toteutuneet. Nythän on käynnissä se viimeisin pätkä ennen kuolonkorahdusta. Virkakunta pistää hanttiin loppuun asti (kannattaa lukea tämä Matti Wibergin kirjoitus).

Tässä Pjongjangin yliopiston tutkimuksessa hienosti todetaan, että Pienimmän ryhmän muodostivat vasemmistoliberaalit (15 %), jotka olivat vahvasti maahanmuuttomyönteisiä, kannattivat ympäristönsuojelua ja sosiaalietuuksia ja suhtautuivat kielteisesti tuloeroihin ja vahvaan armeijaan.

Ja tuo on se porukka, joka nyt istuu hallituksessa. Tätä maata johtaa fanaattinen huulipunakaarti, joka ei pätkän vertaa välitä kansalaisten perustuslaillisista oikeuksista liikkumisen ja kokoontumisen vapauteen. Punakaarti kaappasi vallan nyt, ja tämä oli vain testi tulevaisuutta ajatellen. Nyt poliitikkomme tietävät, että kansa ei nouse kapinaan. Eivät nousseet saksalaisetkaan, kun koukkunokkia alettiin kaasuttelemaan.

Ja pöyristyttävintä on, että YKSIKÄÄN puolue eduskunnassa ei vastustanut perusoikeuksien kaventamista. Ei yksikään. Ei edes yksi.

"Pojat, me ollaa hävitty tää jo"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi:lle ja Kalevi Nissilälle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Luulenpa että olet kommentissasi ns. jännän äärellä. Moni jätkä – minä mukaan luettuna – saattaa tiukassa paikassa ajatella että kerranhan se vaan kirpasee ja eihän siinä lähde kuin naimalla saatu henki. Jos olisi kyse vain itsestä. Mutta jos kyseessä on lähimmäisten henki ja turvallisuus niin pää painuu ja ylpeyden joutuu herkkään nielemään. Varsinkin jos uhkaajana on valtakoneisto. Yksittäistä hyökkääjää vastaan saattaa tapella lampaan raivolla mutta järjestelmää vastaan tilanne on hiukka toinen.

Kalevi: Suomalainen reserviarmeija on suunniteltu taistelemaan ulkoista uhkaa eikä omia kansalaisiaan vastaan. Likaisen työn tekijät etsitään muualta. Onhan Suomessakin aikanaan ollut punainen Valpo ja sitä tietä ollaan kulkemassa nytkin.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Ykä: Yksittäinen ihminen ei tosiaan voi valtakoneistoa vastaan mitään. Isäni oli poliisina Helsingissä punaisen Valpon aikana. Pelättiin vallankaappausta itäeuroopan maiden tapaan. Heille oli jaettu aseet ja ammukset ollen hälytystilassa, jos jotain tapahtuu. Onneksi mitään ei tapahtunut. Lieneekö tämä varautuminen ollut syynä?

Becker kirjoitti...

Monissa maissa niskalaukausta lukuunottamatta on jo järeät menetelmät olemassa toisinajattelijoiden hiljentämiseksi. Saksassa on jo ymmärtääkseni olemassa sakkojärjestelmä joka kirpaisee kunnolla. Ruotsissa mennään myös helposti leivättömän pöydän äärelle ja meneteteään työpaikka ja sen myötä palkka. Uutta duunia on vaikeata saada kun omaa eri arvot mahdollisen työnantajan kanssa.

Keinot ovat jo olemassa ja ne kehittyvät koko ajan. Veli Pyssymies voisi pitää pienen kurssin kuinka käytännössä toimitaan. Hänellä tuntuu olevan ammattilaisen ote IT - kysymyksiin. Lähinnä kuinka säilyttää anonyymiteettinsä netissä liikkuessa. Riskinä on tietysti että myös laitapuolen kulkijat ottavat oppinsa näistä ohjeista.

Itse isä aurinkoinen, Absurdistanilaisen kansan suuri tuki, turva ja ystävä Svetsloppen Stefan Löfvenin suosio on noussut viimeisimmässä mielipidemittauksissa 19 prosenttia, joka tarkoittaa sitä että noin puolet maan aikuisväetöstä pitää häntä luotettavana. Neljä miestä kymmenestä ja joka toinen naispuolinen sekä nämä muunsukupuoliset tykkäävät nyt kantaväestöä vihaavasta pääministeristä. Jollei svennuja tuntisi niin voisi olla varsin vakuuttunut siitä että virus vaikuttaa myös älylliseen ajatteluun, mutta tässä on nyt kyllä kyseessä kansallinen erikoisominaisuus.

Suomessakin on toki havaittavissa samankaltaisia piirteitä, kun ollaan tutkittu nykyhallituksen ansiotonta arvonnnousua.

Tuumailija kirjoitti...

Tähän sitten perkele on tultu, mietti majuri Seljasvuo istuessaan pakettiauton apukuskin paikalla heidän ajaessaan yön pimeydessä kohti syrjäistä rannikkoseutua. Heidän autossaan oli ryhmä erikoistoimintaosaston miehiä. Takana tulevissa kahdessa pakettiautossa oli poliittisia vankeja, vihakirjoittajia, eli väärinajattelijoiden pahinta laatua.

Autojono kurvasi aina vain syrjäisemmille ja hiljaisemmille seuduille lähestyessään rannikkoa. Tiet muuttuivat kapeammiksi ja lopulta oltiinkin jo metsäautoteillä, kaukana asfaltista ja katuvaloista. Paikka oli mietitty tarkasti. Kilometri ennen rantaa Seljasvuo totesi radiolla muille autoille: "pysähtykää tähän ja odottakaa".

Seljasvuon auto jatkoi hiljakseen pimeää metsäautotietä rantaan. Sää oli heidän kannaltaan hyvä; pilvikatto piilotti kuun ja tähtien valot pois näkyvistä, kaikkialla oli pimeyttä. Lopulta sysimusta meri tuli esiin metsän kätköistä. Seljasvuo astui ulos ja antoi taskulampullaan merkin. Tuik tuik, välkehti rannasta toinen lamppu takaisin. Mainiota. Seljasvuo komensi miehet pois autosta ja he kävelivät rantaan. Siellä odotti soutuvene ja yhteyshenkilö. Seljasvuo sanoi tunnnussanan "vedyn kemiallinen kaava" johon yhteyshenkilö vastasi heti "kananmuna ja kinkku". Helpottuneena Seljasvuo totesi radiopuhelimeensa "kaikki kunnossa. Ajakaa rantaan". Toiset pakettiautot ilmestyivät kohta rantaan ja niistä purettiin ulos yhteensä kahdeksan vihakirjoittajaa. Heiltä otettiin huput pois silmiltä. Seljasvuo alkoi puhua:

"Meillä oli käsky teloittaa teidät kaikki, mutta teimme toisen päätöksen. Me emme ryhdy liittovaltion palkkamurhaajiksi. Tuo soutuvene vie teidät isompaan matkaveneeseen, joka on viidenkymmenen metrin päässä rannasta ankkurissa. Kun kaikki ovat kyydissä, matkavene lähtee ylittämään Suomenlahtea yön pimeydessä ja vie teidät Viroon. Yhteyshenkilömme siellä päässä odottavat teitä ja järjestävät eteenpäin. Pyydämme kuitenkin, että lopetatte bloginne. Nimittäin meillä on myös veitsi kurkulla. Jos esimiehemme saavat tietää ettemme noudattaneet teloituskäskyä, joudumme itse ongelmiin. Teidän on keksittävä uusia blogeja tai ylipäätään jotain muuta toimintaa. Liittovaltion alueelle ette voi jäädä, sillä kiinnijäädessänne teitä odottaa varma kuolema. Itä-Euroopan maat ovat onneksi vapaita ja teistä pidetään huolta. Hyvää matkaa."

Tämän sanottuaan Seljasvuo käski kaksi ensimmäistä vankia pieneen soutuveneeseen ja nimetön yhteyshenkilö alkoi soutaa heitä kohti matkavenettä. Airojen äänen etääntyessä eräs vielä rannalla olevista vangeista, huomattavan ruma yli viisikymppinen mies kääntyi Seljasvuon puoleen ja kysyi: "entä vaimoni? Tietääkö hän asiasta?" Tähän Seljasvuo totesi: "ei, mutta Viron puolella teille järjestetään salattu yhteys omaisiinne. Älkää sitten lörpötelkö liikaa, sillä meidän on tuotava lisääkin vankeja ja koko ajan omakin perheemme on vaarassa jos tämä juttu tulee ilmi. Älkää kysykö enempää." Rujo mies ymmärsi ja vaikeni. Astuessaan seuraavana soutuveneeseen hän mietti itsekseen "voi pentele, minä kun ajattelin että tuskin enää ulkomaanreissuille lähden. Voi Ylva parka, pääsisinpä luoksesi..."

Saatuaan kaikki vangit kyytiin matkavene starttasi ja alkoi huristaa pimeän Suomenlahden yli kohti vapaata maailmaa. Seljasvuo komensi miehensä pakettiautoihin. Autojen kadotessa yön pimeyteen Seljasvuo tunsi olonsa oudon hyväksi. Hetkeksi pilvien takaa esiin tullut kuunvalo näytti hänelle tuulilasista peilikuvaheijastuksen ja hän tunsi ettei koskaan aiemmin ole ollut näin helppoa katsoa itseään silmiin.

Anonyymi kirjoitti...

Soon Moro
Ykä veti pitkälle fiktion puolelle. Toisaalta, kun lueskelee ViherVasemmistoNatsien aseellisen siiven edustajan Jari Taposen ja sisäministeriön päällikön Kirsi Pimiän ulostuloja, niin suunta on pelottava! Yhteiskunnan väkivaltakoneisto on miehitetty näillä utopisteilla, kannatta pitää Ykän kuvaama fiktio mielessä, kun suunnittelee huomista!

Voi Aikoja Voi Tapoja

Anonyymi kirjoitti...

Sitä moraalista selkärankaa (joka mahdollistaa kirjoituksenkin tapahtumat) kuvaa äärimmäisen hyvin tämä:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006478155.html

"Muillakin hävittäjäfirmoilla on kenraalitason lobbareita. Entinen puolustusvoimien komentaja, amiraali Juhani Kaskeala, on Boeingin mannekiini. Hän lobbaa uudeksi monitoimihävittäjäksi Super Hornetia ja sen kaveriksi elektronisen sodankäynnin erikoiskonetta Growleria. Merivoimien entinen komentaja Kari Takanen on toiminut ranskalaisen Dassault Rafalen valinnan hyväksi, ja ilmavoimien entinen esikuntapäällikkö Kari Salmi avustanut Gripenin valmistajaa Saabia. Ruotsalaisten leirissä ovat myös Saab Finland oy:n toimitusjohtaja Andreas Gardberg, varatoimitusjohtaja Olavi Jantunen ja Senior Advisor Karl-Gustav Storgårds, kaikki Uudenmaan prikaatin entisiä komentajia."

Jos joku vielä kuvittelee, että puolustusvoimat on oma entiteettinsä ja vastaavaa kädettömyyttä kuin mitä mm THL tai HVK ovat osoittaneet, ei pv:ssa voi(si) tapahtua niin kovin on utuisen lapsenomainen maailmankuva.

-Tvälups-

Joppos123 kirjoitti...

Kautta aikain hallinnot ovat löytäneet pyövelinsä ja niin löytäisivät nytkin. Ihan vaan esimerkkinä kun ISIS oli vielä voimissaan niin sinne lähteneet länkkärit eivät juurikaan olleet ihastuneita islamista vaan mahdollisuudesta pääästää psykopaattiset viettinsä vapaasti valloilleen. Niinhän ne sitten tekikin kunnes tuli seinä vastaan.
Kyllä roiskeläppähallituksellekkin tästä maasta samanlaista sakkia löytyisi,eri asia kuinka paljon.
Nämä vasemmiston netissä persujen tappamisesta länkyttävät idiootit eivät oikein siitä hommasta selviäsi ellei sitten koko lössi ole jo valmiiksi psykopaatteja ja vaikka olisivatkin niin voisi aate sulaa kun tulee kuulaa vastaan.
On vielä pitkä matka montun reunalle ja sen tietävät heppatytötkin, heillä ei ole käytössään sellaista ehdotonta väkivaltakoneistoa eikä tule.
Taktiikkana onkin jahdata ihmisiä oijeuslaitoksen kautta ja kaikkein tehokkainta on esmes nyt koronan suomassa savuverhossa luoda maasta oma utopiansa.
Miettikääpäs nyt. Osa ministereistä puhuu rahanjakamisesta ja elvyttämisestä,osa keskittyy jakamaan rahaa kehitysmaihin, yksi puhuu vain turvisten oikeuksista hakea kaiken keskellä juhlapaikkaa ja muut pitävät turpansa kiinni.
Veikkaan, että somaliitä vituttaa kööristä kaikkein eniten. Facetime viimeaikoina ollut nolla.
Syy miksi somalii halusi nimenomaan opetusministeriksi oli opettajakunnan ja kakaroiden aivopesu. Nyt pesee vähän huonommin kun kakarat ja opet ovat kotona.
Mahtaa Kallion puliämmää vituttaa.

Joppos123 kirjoitti...

Korona on syvältä ja poikittain mutta tässä olen pähkäillyt, että se pelasti Suomen invaasio vol.2:ta x2.
Jos muistatte vielä kuinka SM laati skenaariot seuraavalle vyörylle ja itse herra eversti evp Kimmo Lehto kehuskeli kuinka ihan suitsait sukkelaan lupasi kymmeniätuhansia petipaikkoja seuraaville työvoimanpaikkaajille.
Tälle kesälle oli luvassa ennenäkemätön vyöry Eurooppaan,ei ole enää.
Hutisalon ja Haaviston suunnitelmat kusi.
Eli jotain hyvää koronastakin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle, Beckerille, Tuumailijalle, Voi Ajoille Voi Tavoille, Taisteluvälineupseerille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Todennäköisesti varautumisella oli osansa. Sinänsä olen siinä käsityksessä että siinä vaiheessa Neuvostoliittokaan ei enää ollut sinänsä niin innostunut Suomen vallankumouksesta vaan idea oli vain omien kommunistien. Ehkä NL suunnitteli jo silloin että Suomea käytetään mannekiinina länsimaille. Ja muistan kuulleeni että myös noottikriisin aikaan varuskunnissa jaettiin kovia patruunoita.

Becker: Erityisesti työpaikan menetys pelottaa, varsinkin julkisella sektorilla. Ja koko esitutkintaprosessi venytettynä on jo erittäin toimiva rangaistuksen muoto tavalliselle ihmiselle. Huulipunahallituksemme suosion nousuhan johtuu siitä että Sanna Marin on selkeästi artikuloiden lukenut paperista mitä joku toinen on kirjoittanut. Valitettavasti joillekin sekin riittää.

Tuumailija: Tuo oli hieno tarina, kiitos siitä. Tuli mieleen se kun suomalaiset jatkosodan jälkeen auttoivat Neuvostoliittoon pakkopalautettavia virolaisia aseveljiä ja inkeriläisiä pakenemaan. Heillähän kun olisi ollut edessään joko välitön nappituomio tai sitten siirto Siperiaan.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Sanoisin että poliisin ja sisäministeriön politisoituminen etenee pelottavaa vauhtia.

Tvälups: Tuo ei kuulosta hyvältä. Toivottavasti siellä kapteeni- ja majuritasolla vielä ajatellaan toisin. Siihen, mikä se paras HX-hävittäjä Suomelle olisi en ota kantaa, koska tieto ei riitä.

Joppos123:

Viesti1: Olet kommentissasi kaiken kaikkiaan oikeassa.

Viesti2: Totta joo, mutta älä ole huolissasi. Kun korona on ohi niin huulipunahallitus palaa takaisin yleisafrikkalaisille linjoille. Sillä on vielä aikaa. Vuoteen 2023. Ne on pitkiä vuosia ne.

klova kirjoitti...

Onhan noita tutkittu,näitä halukkaita ja vähemmän halukkaita tappajia.Jokaisen asiasta kiinnostuneen kannattaa lukea kirja Aivan tavallisia rivimiehiä.Kertoo Hampurilaisen reservipataljoonan sotatiestä Puolan ja Neuvostoliiton tappokentillä.

Miehet olivat ihan tavallisia perheenisiä,reilut kolme-nelikymppisinä heidät sijoitettiin poliisipataljoonaan ja joukossa oli muistaakseni kaksi natsipuolueen jäsentä.Loput ilmeisesti demareita,miehet työväentaustaisia ja Hampuri Saksan demarein kaupunki.

Teloittivat arviolta 50-60 000,juutalaisia ja puolalaisia,partisaaneja ja sylivauvoja.

Mieleen on jäänyt erityisesti yksi tapaus.Pataljoonan komentaja sanoi joukon saamaa tehtävää häpeälliseksi ja kertoi,että kuka tahansa saa kieltäytyä tehtävästä,astua rivin eteen ja hänet siirretään toiseen osastoon,mitään rankaisua ei seuraa.

Arvatkaapas kuinka moni kieltäytyi ja pyysi siirtoa.

12 miestä viidestäsadasta.

QroquiusKad kirjoitti...

Tarina oli taas kerran silkkaa timanttia, muta sen esittämät käytännöt epäkäytännöllisiä.

Ensinnäkin tällaisia operaatioita tehdään varmasti nytkin parasta aikaa eri puolilla maailmaa. Kummasti niiden jäljiltä vain hautoja on availtu ja availlaan tulevaisuudessakin.
Tällaiset pakkaavat paljastumaan.

Tässä tarinassa se heikoin lenkki olisivat ollet Rahjalaiset:
yksi romahti jo ensimmäisessä teloituksessaan. Lopuista kolmesta erittäin todennäköisesti joku laulaisi joko vahingossa tai tahallaan.
Jos taas kaikki Rahjalaiset teloitettaisiin aina viimeisinä, alkaisi heidän laaja Antifa-tuttavapiirinsä kysellä mihin kaverit ovat kadonneet? Vyyhti saattaisi alkaa purkautua sitä kautta.

Liipaisimen painajiksi olisi varminta etsiä Pekka-Eric Auvisen ja Matti Saaren kaltaisia tyyppejä. He tulisivat teloituspaikalle ilosta tanssahdellen ja nauraisivat onnellisina ampuessaan. Teloituksen jälkeen heidät palautettaisiin eristysasuntoonsa kirjoittamaan XXIII lukua "Murhamiehen manifestiin".
Heitä ei kaipaisi muut kuin äiti, koska heillä ei ole sosiaalista elämää. Äidille pitäisi keksiä jokin sopiva ja hyväksyttävä selitys.

Mutta miksi väärinajattelijoita yleensäkään pitäisi tappaa, kun kerran liputetaan humanismin puolesta? Silloinhan ainoa oikea metodi on sulkea väärinajattelijat tahdonvastaiseen mielenterveyshoitoon, koska hehän kärsivät ilmiselvästä vaikeasta psykoosista.
Sen jälkeen hups! heidän nimensä ja hetunsa muutetaan ja heidät siirretään toiseen laitokseen toiselle puolelle maata.

Kun omaiset yrittävät tulla vierailulle, heille vastataan joka paikassa totuudenmukaisesti ettei täällä ole sen nimistä potilasta, kuten ei enää koko Suomessa. Omaisten kyselyt ja valitukset valuvat kuin hiekkaan:
kaikkialla ne otetaan vastaan, mutta mitään ei tapahdu.
Ennen kaikkea se ei olisi mitään väkivaltaa, vaan sairaiden ihmisten pyyteetöntä auttamista.
Mitä suurinta humanismia!

Kukapa voisi paheksua sellaista?

Kalevi Nissila kirjoitti...

Osansa tähän Hampurilaisen reservipataljoonan julmuuteen vaikutti ehkä Pervitiini. Se oli saksalaisten kehittämä piristyslääke. Se käytännössä oli metamfetamiinipohjaista huumausainetta, joka aiheutti myös tunteettomuutta.

Kumitonttu kirjoitti...

Näemmä aiempi kommenttini ei läpäissyt bittiavaruutta, joten toistan vain lyhyesti, että näiden reilun 10 vuoden aikana mitä olen blogiasi lukenut, niin niillä on ollut taipumus näyttää sitä suuntaa, mit kohti mennään. Toivottavasti Suomi ei vajoa kommunismiin, mutta oltiinpa me elossa sillloin, kun sellainen tuossa naapurissa oli. Eihän siitä ole kuin 30 vuotta aikaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Ylempänä maiittu Christopher Browningin teos "Aivan tavallisia rivimiehiä" keroo Reserve-Polizei-Bataillon 101:n sotatien.

Ennen ensimmäistä n. 1 100 juutalaisen joukkoteloitusta pataljoonan komentaja, Major der Polizei Wolfgang Trapp kertoi kyyneliä nieleskellen yksikön saaneen kauhistuttavan tehtävän, jota helpottamaan kehotti ajattelemaan Saksan kaupunkeihin koko ajan putoilevia pommeja.
Sitten hän ilmoiti, että jos joku vanhemmista miehistä kokee ettei voi osallistua tällaiseen, voi astua rivistä.

Heitä oli vain vähän, mutta silti: oli mahdollisuus kieltäytyä. Sitä mahdollisuutta käytti sitten useampikin mies teloituksen kuluessa, kun psyykkinen paine alkoi käydä ylivoimaiseksi; he vain liukenivat teloituspaikalta taaemmas. Ketään ei rangaistu.

Yleisesti ottaen tämä ensimmäinen joukkoteloitus jäi osallistujien mieleen hyvin traumaattisena. Seuraava sujuikin sitten jo helpommin: kokemusta oli jo.

Suurin osa pataljoonan miehistä koki teloitukset palvelukseksi, joka suoritetaan ja sillä siisti. Joillekin se oli liikaa, mutta jotkut huomasivat, että he pitävät ihmisten tappamisesta!
En tiedä, kuinka moni viimemainituista selvisi sodasta ja mitä he tekivät rauhan aikana; jatkoivatko kenties mielihupiaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys klovalle, Qroquius Kadille, Kalevi Nissilälle ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

klova, Kalevi & Qroquius Kad: Epäilemättä Pervitiinillä oli oma osansa. Olen pitkän urani aikana ollut erittäin paljon tekemisissä kaikenlaisten amfetamiinijohdannaisten kanssa ja sanon että ne aineet ovat herrasta perkeleestä sekä syvältä ja poikittain. Noin muuten olen sellainen tyyppi jonka mielihaluihin ei kuulu ihmisten tappaminen eikä vahingoittaminen joten en osaa oikein sanoa että mikä tuon saa aikaiseksi. Qroqius Kad tuumi että jatkoivatko he sodan jälkeen mielihupiaan ja siihen veikkaisin että eivät jatkaneet sillä niin kuin olen ennenkin todennut: ihminen pystyy hirvittäviin julmuuksiin nimenomaan silloin kun sillä on lupa. Sodan jälkeen sitä lupaa ei enää ollut.

Qroquius Kad: Tässähän kirjoitettiin yhteiskunnasta joka oli vasta aloittamassa totalitarismin uraansa. Joku Neuvostoliitto oli siinä jo pitkällä ja saattoi rauhassa sulkea ihmisiä mielisairaaloihin koska sen hallintokoneisto tiesi ettei kukaan uskalla panna hanttiin. Ja ruumiithan sinänsä pystytään kyllä hävittämään ihan pysyvästi.

Kumis: Valitettavasti ei tullut tänne kuin tämä kommenttisi. En tiedä, mitä blogger vittuilee. Vaan, piru vie, tulee muistaa että hallituksessamme on paljon sellaisia ihmisiä jotka eivät muista Neuvostoliittoa. Ovat ne siitä varmasti lukeneet mutta ajattelevatko hekin että ”tällä kertaa, ja juuri tämä meidän sosialismimme onnistuu, vaikka se olisikin epäonnistunut kaikkialla muualla.”

Anonyymi kirjoitti...

Olen antanut kertoa itselleni,että ainakin kaukopartiomiehet käyttivät pervitiiniä.
Enkä yhtään ihmettele.Tekivät meinaan sen verran kovia reissuja syvällekin vihollisen selustaan ja jos käry kävi se oli haipakkaa paeta.

Juha Kivela kirjoitti...

Kovia patruunoita jaettiin myös silloin kun Neuvostoliitto oli romahtamassa ja silloinen Suomen tasavallan presidentti ja Puolustusvoimien ylipäällikkö Mauno Koivisto järjesti ylimääräiset kertausharjoitukset. Isäni otti osaa tuohon kertausharjoitukseen, koska kuului tuolloin reservin upseeristoon vastuualueenaan... Tuolloin hänelle jaettiin mm. yhden pistoolin sijasta kaksi kovien patruunoiden kera. Maastoauto kuljettajineen, jne...

Ajat olivat tuolloin varsin toiset kuin vuonna 2015, jolloin nykyisen Puolustusvoimien kenraalikunta järjesteli pikkoloita kantamaan laittomien maahantunkeutujien laukkuja. Historiantutkijoita voinee kiinnostaa kovasti mm. Kultaranta-keskustelut YK:n Guterrezin ja vastaavien tahojen kanssa, joiden on kerrottu olevan tuohon laittomaan invaasioon osallisina. Kuitenkin maanpetoksen loppupeleissä tekivät sitten ihan omat... Katsotaan...

Kalevi Nissila kirjoitti...

https://www.welt.de/vermischtes/article207246011/Heidelberg-Anwaeltin-Beate-Bahner-in-Psychiatrie-eingewiesen.html

QroquiusKad kirjoitti...

Meillä Suomessakin ollaan kovasti hengessä mukana:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=20&t=28997&start=990#p1015191

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Juha Kivelälle, Kalevi Nissilälle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kyllä. Pervitin oli Suomen armeijalla käytössä.

Juha: Suomessahan suunniteltiin tuolloin tilanteen vuoksi osittaista liikekannallepanoa. Käsittääkseni se jäi kuitenkin suunnitelmaksi eikä varsinaista YH:ta järjestetty. 2015 oli sitten vuorossa YIM eli Ylimääräiset Itsensä Munaamiset.

Kalevi: Kiitos linkistä mutta minulla tuo koulusaksa on päässyt totaalisesti ruostumaan.

Qroquius Kad: Jos kansallismieliset julkaisisivat samanlaisia avautumisia kuin tuo pellelauma niin esitutkinta alkaisi välittömästi. Pellet ovat valtiovallan suojeluksessa. Mokomat paskat. Totean saman noista pelleistä ja valtiovallasta.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Sama juttu, mutta tämä auttaa:

https://translate.google.fi/?hl=fi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset, Kalevi. Pikkusen epäselväksi vielä jäi vaikka jotain tajusin. Sinänsä käteviä nuo käännöskoneet.

QroquiusKad kirjoitti...

Nähdäkseni tuossa Weltin uutimessa kerrottiin lakinais Beate Bahneria rangaistun mielisairaalaan sulkemisella hänen kehdattuaan vaatia koronarajoitusten purkua.
Hän ei olisi laitoksessa enää, mutta tuolla tempulla saatiin lyötyä otsaan leima, joka voidaan ottaa uudestaan käyttöön milloin tahansa, ja Bahnerin toimet voidaan mitätöidä.
Pöpilään sulkemalla saadaan ihmisestä lainsuojaton, ainakin Suomessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumis. Se aikaisempikin viestisi näköjään tuli. Kiersi vissiin jostain Uranuksen kautta. Se 15 pinnaa vasemmistoliberaaleja pitää todellakin valtaa tässä maassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Ei kuulosta hyvältä tuo. Toisaalta BRD on hyvää vauhtia muuttamassa itseään DDR:ksi.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Se, miten nämä 'väärinajattelijat' oli saatu pakettiautoon, ei ilmennyt tästä fiktiivisestä kirjoituksesta. Yksi tapa, kuten äitini äidin veljelle kävi 102 vuotta sitten, oli lähettää nuori poika tuomaan viesti saapua kirjeessä mainittuun paikkaan silloin ja silloin. Muuta ei kerrottu - vähän kuin hammaslääkärille. Mies vain katosi. Myöhemmin kyllä levisi huhu, miten oli käynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Saksa näyttää taas esimerkkiä; siellä on laitettu kokonainen pieni kylä erityisvalvontaan, koska kylässä asu äärioikeistolaisten nokkamies ja ilmeisesti edustamansa puolueen kannatus on siellä enemmän kuin laki sallii...

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Nykyisinhän kaikki valvonta- ja seurantalaitteistot helpottavat tuota. Yleensäkin ihminen on valitettavan kekseliäs kaikenlaisessa pahanteossa.

Rouva Ano: Tuo on mennyt minulta ohi. Oliskos jotain linkkiä viskata?

Anonyymi kirjoitti...

Jos kestää kuunnella mm. Tytti Tuppuraista, niin Yle Areenasta löytyy pari päivää vanha keskusteluohjelma: A-Talk: EU:n koronakevät - yhdessä eteenpäin vai eri teille. Juttu Saksasta alkaa noin kohdasta klo 18.15.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano ja kiitos vinkistä.

vieras kirjoitti...

Onko virkakoneistossa nationalistisia virkamiehiä? Olisko mahdolista että he toimisivat myyrinä ja vuotaisivat tietoja nationalisteille? Joko tässä tarinassa tai oikeasti?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Onhan niitä. Olenhan minäkin. Mutta kuinka he voivat toimia on sitten toinen juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä taas herätti ajatuksia, ei niin hyvällä tavalla. Nii kuin jo ylempänä mainittiin, ainakin yksi ministeri fanittaa tai kuuluu antifaan,huhhuh.minä oon jo varautunut Montun reunalle viemiseen hankkimalla kunnon koiran, kukaan ei tule ovesta sisään ilman ilmoitusta. Hyviä kommentointeja oli, en rupea enenpää avautumaan. T. Oloneuvos