tiistai 14. huhtikuuta 2020

LENTÄVÄ KALAKUKKO


Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi…

Pinnanmaalla, huhtikuussa vuonna 2019…


Niin kuin lukija hyvin tietää on pinnanmaalainen sätkärapu maultaan kaikista ravuista ehdottomasti parhaimpia sisältäen sopivalla tavalla sekä päällekäyviä että vetäytyviä makuelementtejä. Erityisesti sätkärapua tavataan Pinnanmaan pohjoisosissa Uuden Hyisianan kunnan Hyijärveen ja Taempaan Hyijärveen laskevissa puroissa. Toisin kuin muitten rapujen, sätkäravun pyytäminen tapahtuu huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana ja se on luvanvaraista. Lupia myönnetään hyvin rajoitetusti joten monen vuoden tauon jälkeen luvan olivat saaneet Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka onnistuneen ravunpyynnin jälkeen olivat palaamassa kohti kotoista Huitsinnevadaa. Ajaessaan eteenpäin he pohtivat mielensä juolahtanutta dilemmaa eli mikä seuraavista asioista kuvasi nopeutta kaikkein osuvimmin:

- Lähti kuin hauki rannasta.

- Lähti kuin kuppa Töölöstä.

- Lähti kuin Naton ohjus.

- Lähti kuin Häkälän nälkä.

Toverukset tuumivat että vaikka Naton ohjus tuntui ensi alkuun selkeimmältä vaihtoehdolta niin hauen välitöntä lähtönopeutta ei suinkaan tullut aliarvioida. Lisäksi tapauksissa Töölö ja Häkälä oli myös tiettyjä ratkaisemattomia kvantitatiivisia kysymyksiä joten asia oli jäänyt toistaiseksi avoimeksi. Ehkä lopullisen johtopäätöksen tekeminen vaati saunan ja Tsuhnan Kostoa.

Miehet olivat ehtineet paluumatkallaan körotellä Nissanillaan jo Lälläveden kunnan alueelle jossa sijaitsi Lälläveden Läski & Leivonnaisen tuotantolaitos ja tehtaanmyymälä. Koska toveruksille oli ehtinyt kertyä toistasataa kiloa normaalia suomalaisia rapuja huomattavasti suurempia sätkärapuja he olivat sopimuksen mukaan viemässä suurimman osan valmistettavaksi maukkaaksi rapusäilykkeeksi. Oli aika perinteisen tupakkitauon joka vietettiin vanhalla hylätyllä rautatieseisakilla jonka vierestä lähti tie muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Lälläveden Läski & Leivonnaiseen. Miehet pistivät voimasavuke Bostonit palamaan ja katselivat samalla pohjoisesta saapuvaa junaa.



Eipähän se toki jättännä kettään…

- Savuttaapas tuo pahasti… syökö junan kone öljyä… ei, kun sehän on höyryveturi… onkohan tää Pinnanmaan rautatieharrastajien juttuja…

Ykä vilkuili miesten varusteita ja tuumasi:

- Ei vissiin ole… meidän vermeet on meinaan muuttuneet vanhaksi jätkänpompaksi ja sarkahousuiksi… ja selässä on vanhat sipulisäkit…

Juna pysähtyi ja Lötjönen komppasi:

- Joo… ja tuossa junassahan lukee Iisalmi – Kouvola… eikä me olla lähelläkään Savoa… taitaa olla niin että Kalevi Keihäsen Aikamatkat on taas järkkäämässä meille ohjelmaa…

- Mikäs siinä… katotaan mitä tuleman pitää… ja nää sarkapompat on kieltämättä aika tyylikkäitä…

Junan pysähdyttyä konduktööri astui ulos. Hänessä oli jotain kovasti tuttua:



- Ka, tiällä matkustajat taittaakin jo vuotella… käykkeehän kyyttiin… teijän matkaliput taetaa olla siinä vasemmassa rintataskussa…

Ja siellähän ne oli. Toverukset nousivat junaan, konduktööri roksautti heidän pahvisiin matkalippuihinsa pihdeillään reiän ja miehet siirtyivät kolmannen luokan vaunuun. Kolmas luokka mutta eka luokan randevuu… niinhän se taisi se Seppo Närhi laulaa joskus 1970-luvulla… nyt oltiin tosin vielä paljon aikaisemmassa.

Vaunu oli lähes täynnä mutta eräässä puupenkissä oli tilaa joten Ykä ja Lötjönen rojauttivat ahterinsa siihen. Oli kieltämättä piristävää nähdä kerralla useita kymmeniä suomalaisia joista yksikään ei räplännyt zombiemaisella ilmeellä älypuhelintaan. Jotkut lukivat isäntämiesten lehteä eli Mullikkaa eli Savon Sanomia. Joku luki kirjaa, osa torkkui ja moni veänsi ja keänsi keskenään suomen kieltä niin kuin savolaiset vain osasivat. Rimpuuttelipa yksi mies maniskaakin.



Evväitäkkii syötii, naurukin eli…

Konduktööri puhalsi pilliinsä, juna nytkähti liikkeelle, Ykä ja Lötjönen löivät penkille istuttuaan reppunsa eteensä ja tuumivat että mitäs täältä löytyy. Päällimmäisenä oli molemmilla Savon Sanomat. Jaa, elettiin näköjään huhtikuun neljättä vuonna 1956. Kekkonen oli valittu hiljattain presidentiksi ja yleislakkokin oltiin kärsitty. Samalla miehet katsoivat lompakkojaan ja nehän olivat täynnä rahaa. Niin joo, elettiin vanhan markan aikaa ja kymppitonni vastasi raskaan markan satasta joten parisataa lompsassa olevaa euroa muuntautui varsin hyväksi setelinipuksi. Jos tässä lähes täynnä olevassa vaunussa matkustaville savolaisille olisi tosin puhunut joistain euroista niin he olisivat kai tuumineet että voe hyvä isä kuitennii kuinka hulluja ihmisiä sitä onkaan… mihinkä tää mualima onkkaan mänössä…

Vaan mitäs muuta täältä repusta löytyy…

- Voi juma örtsy… täällä on voipaperissa evästä…

Miehet maistoivat. Ruisleipää maalaisvoilla ja palvikinkulla. Eikä taatusti ollut S-marketin bulkkitavaraa. Voisko hitto vie olla parempaa? Normaalisti varsin puheliaat miehet keskittyivät mättämään maukasta evästä ääntä kohti. Kyytipojaksi oli repuissa puukorkkiset lasipullot joissa oli piimää. Jokseenkin täydellistä tähän evääseen ja tilanteeseen.

Naapurivaunusta alkoi kuulua haitarinsoitto.

- Ja haetar niin haekeesti soi… toi kuuluu kyllä siihen sarjaan kun seurojentalolla tanssittiin…

- Onneks ei tartte enää pyrkii saatolle Suhmuraan… eikä muuallekaan… vaan onhan muuten niin että jos mietitään niitä onomatopoeettisia termejä niin haitarin ”hilipata” on ehkä se kaikkein kuvailevin.

- Joo, sen yli on kyllä vaikeaa mennä.

Vaunussa sai tupakoida joten aterian päälle pantiin palamaan Työmiehet joiksi taskuissa olleet voimasavukkeet olivat muuttuneet. Olipahan muuten aika tukevaa tupakkia. Juna saapui Kuopioon ja miehet röyhtäilivät tyytyväisenä. Milloinkahan näin hyvää evästä oli tullut pisteltyä? Vai kultasiko Aikamatkojen aika muistot ajasta jota miehet eivät olleet koskaan eläneetkään?



Korttiakin lyötii, huastettiin jutut…

Juna jatkoi matkaansa ja mandoliinia rimpuutellut 50-vuotias mies istahti Ykän ja Lötjösen eteen toiselle penkille ja kysäisi:

- Huvittaiskos herroja läiskiä vähän korttia ajan kuluksi? Pelataan vaikka rahasta niin ei käy tylsäksi?

Toverukset muistivat että lompakoissa oli ainakin numeromäärässä melkoinen määrä 1950-luvun suomalaista valuuttaa. Niin että mikä ettei tässä vähän pokkaa kattottaisi. Mies löi vanerisen matkalaukkunsa polviensa päälle ja se kävi hyvin korttipöydästä. Aluksi mies hävisi reippaasti ja Ykä sekä Lötjönen muuttuivat varomattomaksi tuumien että eihän toi häiskä osaa pelatakaan. Pelin onni kuitenkin kääntyi ja mies putsasi toverukset rahoista melko perusteellisesti. Ykä totesi:

- Ei niin pitkää pimeetä ettei joskus valkene totesi mies kun pokassa perse aukesi. Eiköhän tää ollu tässä.

Lötjönen komppasi:

- Hjuu… taisi kuulua sarjaan ”silloin se tuntui hyvältä idealta”…

Mies pokkasi ja siirtyi toiseen vaunuun. Ykä ja Lötjönen tajusivat menneensä halpaan sen ajan ammattilaisen eli junapelurin vedätykseen. Tyhmää kusetetaan, niinhän se elämän laki menee. Molempia vitutti menetetty raha mutta he ymmärsivät ettei kohtelias aikamatkailija voi mennä panemaan ketään turpaan vaikka mieli tekisi. Juna alkoi lähestyä Kouvolaa ja kovasti tutun näköinen konduktööri huusi vaunun matkustajille nyökäten samalla toveruksille:

- Meillä on nyt sitten yljmiäränen pysähys tässä ennen Kouvvollaa. Jätettään kaks erityismatkustajjaa poes.

Juna pysähtyi seisakille joka oli sama seisakki Lällävedellä jossa miehet olivat hypänneet junan kyytiin. Punainen Nissankin odotti siinä. Konduktööri kysäisi:

- Kae ne matkustajat tykkäsivät reissustaan lentävän kalakukon kyyvvissä?

- Ja voe tokkiinsa tykättiin. Vaekka vähän tyyriikshän se sitten kävi. Evväitäkkii syötii, aakastiin perse… piip… aakastiin perse…

Konduktööri nousi savoksi naureskellen vaunuun, vislasi pilliinsä ja juna hävisi jonnekin ajan virtaan. Lötjönen kaivoi esille lompakkonsa:

- Se perkeleen junapeluri ihan oikeasti polasi meidän rahat. Ei mulla ole täällä enää kuin parikymmentä euroa. Sitä nykyajan valuuttaa.

Ykä tarkasti lompakkonsa debitit ja kreditit ja totesi:

- No voi perseeni muna, mulla ei ole täällä enää kuin vitonen. Pitäiskös tehdä reklamaatio Aikamatkoille? Vaikka omaa typeryyttähän me tietysti hävittiin.

Samalla miesten kännykät piippasivat. Kummallekin tuli tekstiviesti:

Kalevi Keihäsen Aikamatkat takaavat aikamatkustajan fyysisen ja taloudellisen turvallisuuden. Kuitenkaan Aikamatkat eivät korvaa niitä taloudellisia tappioita jotka ovat tulleet asiakkaan oman sinisilmäisyyden takia.

Asiasta voi tehdä reklamaation joka jätetään osoitteeseen Poste Restante ja joka käsitellään kuluvan tai seuraavan vuoden helmikuun 30. päivä.

Miehet katsoivat saapunutta viestiä ja tuumivat että vahingosta viisastuu joskaan ei rikastu. Saahan sen sätkärapusäilyketilauksen hoidettua kortillakin vaikka junassa perse aukesikin.

Ja saivathan he sentään matkustaa Lentävässä Kalakukossa.

22 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Niin, kyllä savolaisten kanssa pitää olla aina varuillaan. Tämä olisi pitänyt Helsingin herrojen muistaa erästä pääministeriä valitessaan. Siinä pelissä koko kansalta tyhjeni lompakot aivan kuin Ykällä ja Lötjösellä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Yksi Turkkulaanen. Joo. Vanhat junapelurithan vedättivät vain niitä jotka lähtivät vapaaehtoisesti leikkiin mukaan. Se eräs koijari taas ei kysynyt kansalaisilta että huvittaako vaiko ehkä ei.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Kyllä siinä tuli Lentävä kalakukko hienosti taas esitetyksi:-))) Mutta teepä kuule joskus vastaava aikamatka Pohjanmaan junasta (Matti Jurva)! Ppuukkoja, puntareita ynnä muita virvokkeita..."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Terho, ja kiitokset. Tämmösiä epäpoliittisia rillumareita on mukava välillä väsäillä. Ja katsotaan mitä inspis tuo joskus tullessaan.

Anonyymi kirjoitti...

”Junailijan pilli ilimoo ja viilsi, ilimoo jo viilsi...” Kyllä saatiin Ykän pohjattomasta tarinarepusta taas sellainen lupsakka maistiainen, että pelasti tämänkin koronakaranteenissa vietettävän päivän. Hyvin kiänty myös murre; olisiko sukupuussa viitteitä tuohon ilmansuuntaan... Lentävässä kalakukossa en ole koskaan matkustanut mutta kalakukko on suurta herkkua silloin kun sitä itse vaivautuu tekemään (ruiskuori, muikkuja ja pekonia).

Täällä kun tuntuu olevan paljon metsästäjiä ja aseharrastajia, niin lisään jutun alussa olleeseen listaan yhden: Lähti kuin nakki haulikosta.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano ja kiitokset. Pinnanmaallahan syödään myös kukkomuikkukukkoa sekä sätkärapukukkoa. Ja suomen kieli on täynnä hyviä sanontoja joitten tausta on vähän epäselvä. Esmes mihin pohjaa ”täynnä kuin Turusen pyssy”? Onko taustalla tragedia että Turusella oli haulikonpiippu täynnä mönjää ja laukaistessa tuli raudat silmille? Kukapa hänen selvittää?

Kalevi Nissila kirjoitti...

Olen kuullut tarinan, että 30-vuotisessa sodassa oli yksi Turunen -niminen mies, joka latasi pyssynsä suuta myöden. Kyseessä oli ns. suusta ladattava ase, semmoinen johon kaadetaan ruutia piippuun ja kuula tökitään perään, sitten hana taakse ja pum. Latauslaite oli ruutisarvi / ruutipullo, tai ruutinassakka. Tästä sanonta.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Hej på er, Ykä ja Rva Ano ja muut ! Lentävä Kalakukko oli tämän koronapäivän pelastus!
Kun Ykä, kysyit, mihin pohjautuu "Täynnä kuin Turusen pyssy"; niin Wikittelijäpedia kertoo, että: "Sanonta ”täynnä kuin Turusen pyssy” kuvaa jonkin esineen, paikan tai muun vastaavan olemista täpötäynnä, mahdollisesti liiankin täynnä.
Sanonta perustuu historialliseen tapahtumaan vuodelta 1708. Lieksasta Venäjän puolelle Lentieraan ja Tuulijärvelle tehdyllä ryöstöretkellä oli mukana eräs Turunen, joka tunki retkeltä saatuja saalisrahoja pyssynsä piippuun niin, ettei täydellä pyssyllään voinut paluumatkalla ampua rajalla kunnialaukauksia".
Wikip. ei ole jumalansanaa, mutta näin vain huomasin hakea, kun Ykä kysyi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kaleville ja Terholle & kiitos kommenteistanne. Nythän tähän tuli jo pari vetokelpoista selitystä. Tarinan opetus lienee se, että pyssyn piippu täytyy pitää puhtaana kaikesta ryönästä ennen kuin ampuu.

Anonyymi kirjoitti...

Täynnä kuin Turusen pyssy:

Muistaakseni Ase-lehdessä oli juttu ja taisi olla kuvakin ko. pyssystä. Turunen oli ammattimetsästäjä ja kiersi matkoillaan, saaliista kertyi rahoja ja tapporahoja. Missäpä rahat turvassa kortteerissa? Aseen piipussa, eivät kilise, eivätkä kastu tai putoa kyydistä, painokaan ei kavalla rahoja - asehan painaa luonnostaankin kohtalaisesti. Aseesta on ammattimetsästäjän luonnollista huolehtia hyvin. Ase nukkumapaikan seinää vasten pystyyn ja mukuloille varoitus olle koskematta pyssyyn koska se on "täysi" - siis latingissa.

Suustaruokittavan saa tyhjäksi ampumalla, erityisellä latingin purkutyökalulla - latasin, jonka päässä korkkiruuvin näköinen värkki - tai ruuperän avaamalla. Niin, että salaa ei Turuselta olisi voitu rahoja viedä. Ja työkalukin olisi tarvinnut olla ja osaamista.

Tuosta "lähti kuin nakki haulikosta" tuli mieleen: Tiijättekös mikä oli kumiluotien esi-isä?

No, harjanvarren pätkä. Hongongin brittihallinto oli liemessä kommunistien lietsomien mielenosoitusten kanssa aikoinaan. Suuri lauma rähinitsijöitä piti hallita, eikä ihan heti sopinut ampua kovilla. Latasivat haulikkoon haulien tilalle pätkän harjanvartta, tähtäys huligaanirivistön eteen maahan ja kimpoava pätkä tai harjanvarrenpätkän pirstaleet osuivat kinttuihin. Ja osa ylemmäksikin. Haavoja muttei kuolleita tuloksena. Se pulikka lentää kieppuen ja viuhuen, ei ole tarkka mutta kuulostaa ikävältä vstaanottopäässä.

Latausvinkki: älä kokeile savuttomalla ruudilla, ikinä. Äläkä savuruudillkan jos et oikeasti tiedä mitä olet tekemässä.

Pysymies

Kalevi Nissila kirjoitti...

Joo, yksi kaverini oli samaisella junalla kulkiessaan lukenut Rautatiekirjakaupasta ostettua paikallista lehteä - taisi olla juuri Savon Sanomat. Lehdessä oli uutinen autoilijasta, joka oli Kuopiossa nähty käyttävän vilkkua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Kalevi Nissilälle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos mielenkiintoisista lisäyksistä. Itse pitäydyn omissa takaaladattavissa.

Kalevi: Tuskin se BMW sentään oli?

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Missä on Läski-Leevi?

Kalevi Nissila kirjoitti...

Tästä Ykän ansiokkaasta tarinasta tuli mieleen, että näillä junamatkoilla kyseisellä aikakaudella oli paljon aikaa puuhastella, lukea kirjoja / lehtiä luku tai muuta samanlaista, ja joillakin kortinpeluu.

Äitini kertoi, että 40-luvun lopulla matka Lapualta Helsinkiin kesti parhaimmillaan 17 tuntia. 50-luvun alussa aika putosi 11 tuntiin. Pikajuna kulki Haapamäen kautta 50-luvun lopussa jo 7 tunnissa. Tampere–Seinäjoki-radan valmistuttua 1971, matkustusaika putosi noin neljään tuntiin. Rataosuus tunnetaan myös nimillä Parkanon rata ja Parkanon oikorata. Sähkövetoinen liikenne päästiin aloittamaan vuonna 1974. Tätä ratojen sähköistystä vastustettiin muuten joissakin piireissä aika ankarasti.

Omista kokemuksista tämä alkuaikojen junamatkustaminessa oli erilainen tunnelma verrattuna nykyisiin. Niistä jäi korvaamattomat muistot, kuten radanvarren puhelinlinjat, hiilenpoltosta jäänyt mielestäni hyvä tuoksu ja savu, jopa puupenkit ja verkkohyllyt, persoonalliset kanssamatkustajat, alukaikojen pysähdykset joka asemalla yms...

QroquiusKad kirjoitti...

Turusen pyssystä puhuttaessa itselleni on tullut aina vastaan tuo Isonvihan aikainen rahatarina;
sotasaalisvaluutan mainitaan olleen hopeakolikoita, joiden pieni läpimitta mahdollisti sissipäällikölle tunkea muskettinsa piippu niitä täyteen.
Sitten tuli kaksoisplusepäkiva:
aseella ei voinut ampua, mutta ei sitä voinut poiskaan heittää!

Mitä tulee junamatkaan, niin olikos tuo musikaalinen junapeluri Jack Nicholson? Kovasti näyttäisi kuvan perusteella olevan samaa näköä. Soitinkin on mandoliini, koska koillisen poikana Jack ei osannut soittaa banjoa luonnostaan.

Tosin vuonna 1956 Jack oli vasta 19-vuotias teinipoika, mutta aikamatkallahan tuolla oltiinkin. Ja koska Jack on tunnetusti lahjakas näyttelijä, osaa hän varmaan myös näytellä puhuvansa suomea?

Becker kirjoitti...

Minäkin olen matkustanut junalla jo silloin kun kondari lämmitti vaunua puuklapeilla. Se oli tosi tunnelmallista mutta eihän sitä silloin sellaisena pitänyt. Tunneleissa oli pantava ikkunat kiini jottei savu tunkeutunut vaunuun. Niin ja junissa reissasi vain suomalaisia.

Mutta viime kesänä tehtiin junamatka oikein höyryveturilla ja kotona syötiin kukkoa. Täydellistä !

Anonyymi kirjoitti...

Tässä valtakunnassa oli 30. helmikuuta vuonna 1712, mutta silloin ei vielä ollut rautateitä.

Tuumailija kirjoitti...

Oikeasta rahasta en pelaa koskaan. Tuntuisi pahalta putsata jonkun toisen rahat ja toisaalta vielä pahemmalta menettää omat. Olo olisi joko huijari tai huijattu. Ja pahimmillaan menisi välit ihmisiin tai joutuisi tappeluun. Ei kiitos. Pelaan ihan pelaamisen ilosta, panoksena tikkuja tai pelimerkkejä. Pysyy välitkin parempina ja jokainen saa pitää rahansa. Uhkapelit ovat muutenkin ikävä ilmiö. Toki itsekin olen aina joskus pari kolikkoa raha-automaattiin laittanut (kymppipokeri, kakkospokeri tai ässäpokeri ovat parhaat, muihin en juuri edes koske), mutta onpa usein mennyt välillä vuosikin edellisestä kerrasta. Luultavasti olisi kuitenkin parempi jos niitä ei olisi, niin säästyisi monen pelihimoisen rahat. Vielä paljon pahempi ilmiö kuitenkin ovat nettikasinot. Olen monta karmeaa tarinaa kuullut peliongelmaisista, jotka pelaavat jopa pikavippirahalla ja kulutusluotolla häviten kaiken. Velkaa jopa kuusinumeroinen summa eikä toivoa paremmasta koskaan.

Japanissa peliautomaatteja ei näy kaduilla tai kauppojen eteisissä, mutta kolikkopelisaleja löytyy kyllä runsaasti. Yhdestäkään kolikkopelistä ei voi kuitenkaan voittaa rahaa, eikä pelimerkkejä vaihdeta rahaksi poistuessa. Syynä on laki, joka kieltää uhkapelit ankarasti (poikkeuksena vedonlyönti muutaman urheilulajin tapauksessa). Kielto on määritelty siten, että lain mukaan palkinto ei saa olla rahaa eikä pelifirma saa vaihtaa asiakkaan voittamia pelimerkkejä rahaksi. Sen sijaan on mahdollista vaihtaa pelimerkkejä palkintoihin, kuten vaikka videokameraan tai kymmenen kilon karkkipussiin tms. Mutta laissa on porsaanreikä: kukaan ei kiellä sitä, etteikö pelisalin omistajan kaveri tai velipoika voi aivan mainiosti perustaa naapuriin toisen firman, joka ostaa pelimerkkejä tai mainittuja palkintoja...

Sivumennen sanoen, Japanin laissa on toinenkin mielenkiintoinen porsaanreikä joka liittyy prostituutioon: prostituutio on kiellettyä, mutta se itseasiassa koskee vain vaginayhdyntää. Asiakasta voi tyydyttää muilla keinoilla ihan vapaasti.

vieras kirjoitti...

Tämä ei liity tähän mutta oletko nähnyt Kumitonttua täällä blogin kommenttipalstoilla? Hän julkaisee nykyään aika harvakseltaan noita blogijuttujaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Kalevi Nissilälle, Qroqius Kadille, Beckerille, Anolle, Tuumailijalle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Leevi soitteli haitaria viereisessä vaunussa.

Kalevi: Varsin hissukseenhan ne junat siihen aikaan kulki mutta ainahan se hevospelin voitti. Itselläni pisin junamatka on kestänyt 25 tuntia mutta silloin päälläni olikin valtion vaatteet.

Qroquius Kad: Kyseessä oli suomalainen näyttelijä jonka nimeä en muista, mutta kuva on napsattu suoraan Lentävä Kalakukko-elokuvasta. Löytyy youtubesta. Kuva on muuten peilikuva eli heppu on oikeasti oikeakätinen.

Becker: Minulla on jonkunlainen hyvin hatara muistikuva että olisin aivan pikkupoikana ollut höyryjunan kyydissä. Aikuisena on tullut kuljettua kertaalleen se reissu että ensiksi Helsingistä Porvooseen lättähatulla, sitten Porvoo – Hinthaara – Porvoo höyryveturin kyydissä ja lättähatulla sitten takaisin Helsinkiin.

Ano: No kas, piti ihan tarkistaa ja näinhän se oli.

Tuumailija: Olen minä joskus pelannut korttia rahastakin mutta siitä on pitkä aika. Noi peliautomaatit ei ole pajatson jälkeen koskaan innostaneet. Japanista näin joskus pätkän jossa ihmiset pelailivat innoissaan sellaista peliä jossa automaatissa valui tolkuton määrä metallikuulia. Peli ei selvinnyt sen tarkemmin. Ja ainakin joskus Japanissa oli sellainen sensuuri että naisen häpykarvat eivät saaneet elokuvassa näkyä ensinkään.

vieras: Kyllä Kumis hengissä on vaikka postaileekin nykyisin vähemmän.

Tuumailija kirjoitti...

Se metallikuulapeli on pachinko. Siinä on hieman pajatsoa muistuttavia ominaisuuksia. Pelaaja ampuu kuulia, joiden sitten toivotaan osuvan isoja pisteitä antaviin lokosiin. Kuulia voi ampua monta kerralla. Mekaanisten pelikoneiden aikaan ammattipelaaja kykeni harjoittelulla saamaan hyviä tuloksia ja tienaamaan jopa elantonsa. Elektronisten koneiden myötä niihin lisättiin sattumanvaraisuutta. Pachinko on hirmu suosittu ja niiden pelisalit työllistävät runsaasti ihmisiä. Itse jätän väliin, koska metallikuulista lähtee aivan järjetön meteli (pachinko-salissa tarvitsisi kuulosuojaimia) ja myös se, että sattumanvaraisuuden vuoksi peliin vaikuttaminen on vaikeaa ellei mahdotonta. Minä tykkään paljon enemmän mahtavista videopelisaleista, joissa on niin futuristisia pelejä ettei länsimaalainen osaa uneksiakaan.

Tuosta kuvien sensuroinnista tuli mieleen, että pornolehtiä, pornovideoita ja pornosarjakuvia saa myydä laillisesti, kunhan ihmisten alapäät on sutattu/blurrattu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tuumailija ja kiitos lisätiedosta. Kävin youtubessa tarkistamassa ja juuri toi kone oli mielessäni.