perjantai 23. elokuuta 2024

JAA SUURIN IHMISOIKEUSLOUKKAUS?

Tietyt järjestöt ovat haastamassa hallituksen oikeuteen ”riittämättömien ilmastotoimien takia”.

Järjestöjen mielestä hallitus rikkoo ilmastolakia, sillä Suomi on Orpon hallituksen kaudella lipeämässä sekä kansallisessa tavoitteessaan olla hiilineutraali vuonna 2035 että EU:n ilmastovelvoitteissa.

Muistutetaan tässä taas kertaalleen, että Suomi on jo hiilinegatiivinen:

Mutta sehän ei egoaan ruokkivaa ”aktivistia” haittaa, joten minkäs muun kuin Ylen uutisessa pamautetaan aika rankat syytökset:

Epäonnistuminen ilmastotoimissa on todennäköisesti maailmanhistorian laajin ylisukupolvinen ihmisoikeusloukkaus, Mikola sanoi tiedotustilaisuudessa.

Kyseinen Mikola toimii muuten Amnestyssä. Itse tunnen historiaa jonkin verran ja käsittääkseni niitä paljon pahempia ihmisoikeusloukkauksia on tehty kyllä ihan muissa yhteyksissä ja huomattavasti enemmän.

Vaan olen oppinut sen, että kun kyseessä on muodin mukaisesti egoaan ruokkivat – pääosin naispuoliset – ihmiset, niin ei heidän kanssaan kannata keskustella.

Ja miksi he haluaisivat keskustella, koska niillä on julistukselleen ja egonsa ruokkimiselle aina ystävä suomalaisessa Valtamediapuolueessa VMP:ssä.

34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

egoteko: julistukselleen ja egonsa ruokkimiselle aina ystävä suomalaisessa Valtamediapuolueessa VMP:ssä.

Anonyymi kirjoitti...

Metsien hiilinielut katoavat siksi, että on tämä viherhiertymä ja tuulimyllyjä rakennetaan kiihtyvää tahtia. Kas kun niiden tuulimyllyjen tieltä pitää hakata sitä metsää. Ja niiden vaatimat tiet ja sähkön siirtolinjatkin tehdää sinne missä ennen kasvoi sankkaa metsää. Hiilinielut on kevyttä kauraa siinä savotassa. Kun se viherhiertymä menee kaiken järkevän tekemisen ohi ja kauas horisontin taa. Se kun on itsetarkoitus!!
Huru-ukko

Old Singleton kirjoitti...

Jos kaikki Suomen erikoisasiantuntijat seisoisivat käsikoukkua, niin ulottuisiko ketju ekvaattorilla maapallon ympäri? Ihan sama - sitten ne olisivat kaikki siellä!

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää kuin jotkut "nuoret" olisivat keksineet ilmaston vasta äskettäin. Eivät kyllä ymmärrä siitä enempää kuin sika tuulimyllystä. Mielenkiintoista noissa "ilmastokeskusteluissa" on, kukaan ei kysy minkälaisiin toimiin ja kuinka paljon meillä suomalaisilla on varaa. Monet sinnittelevät jo nyt toimeentulon äärirajoilla torjuessaan maapallon ilmastonmuutosta.

Siitä huolimatta meidän on oltava "ilmastotoimissa" johtava maa vaikka itse toimet ovat perseestä revitty. Mikä mahtaa olla esmes akkujen elinkaaren ekologisuus mineraalien louhinnasta romukasaan. Taitaa olla parempi olla laskematta. Näyttää paremmalta kun lasketaan vain "sähköautoilu".

Ilmastopaneeli ja Sitra leikkauslistalle nyt.

Anonyymi kirjoitti...

Millä juridisilla perusteluilla saadaan läpi ”rikos” siitä, että v. 2024 ei ole saatu toteutettua asiaintilaa, jonka pitää vallita v. 2035?

vihervassarihörhö kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Tuo käyttämäsi kuva näyttää Suomen biologisen kapasiteetin, mikä on eri asia kuin hiilijalanjälki. Ensin mainittu ilmaisee biologisesti tuottavan alueen määrän ja jälkimmäinen ilmaston lämpenemiseen vaikuttavien kaasujen määrän.

Maailmassa on tällä hetkellä kahdeksan hiilinegatiivista maata, jotka ovat Bhutan, Suriname, Panama, Guyana, Gabon, Komorit ja Madagaskar.

Tällä hetkellä Suomen päästöt ovat 2-3 kertaa suuremmat kuin hiilinielut, eli ne sitovat 33-50 % päästöistä.

Anonyymi kirjoitti...

Taas on lähtenyt vihervassuri kommareilta ns lapasesta. Tarkoituksella tietty, mutta joka tapauksessa. Kun tätä(kin) ulos tuloa suhteuttaa, niin eivät nämä enää edes naurata. Saavatko nämä ohjeensa kremlistä? Kärjistäen. Välillä on mutu tuntuma, että jonain päivänä nettomaksaja suuryritykset sanovat että se on moro. Ja siirtävät tuotantonsa muihin maihin.

Joppos123 kirjoitti...

Nämäkin ilmastokiimasta tyydytyksensä saavat idiootit pelaavat joko tahtoen tai tahtomattaan itsensä herra idän taikakääpiön pussiin.
Huomasin tuossa, että siellä härmässä on tapahtunut suuri katastrofi kun raakkujen yli on vedelty metsätyökoneella. Onhan se toki huono juttu kun näin on käynyt ja jos vieläpä tuottamuksellisesti mutta, samaan aikaan ihmisiä kylmenee edelleen Ukrainassa ja se on nyt jäänyt raakkujen varjoon.
Toki raakut ansaitsevat suojelunsa Suomen pitkäikäisimpinä elikoina ja syylliset saanevat rangaistuksensa mutta pikkuinen kohtuus olisi paikallaan uutisoinnissa.
Pieni irtiotto käynnissä. Lokaatio Platanias, Kreeta. +36 mutta olut selvästi viileämpää.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjainta vaihtamalla paranee? On tämä maailma mennyt hulluki.

Suomessa apinarokko-sanaa on kuullemma käytetty leimaavasti. On tärkeää päästä eroon nimen aiheuttamasta stigmasta ja häivyttää sana apina tai siihen viittaava kirjain a. Tämän vuoksi THL (ja muut) käytää taudista vastedes nimitystä m-rokko, emmekä esimerkiksi nimitystä a-rokko.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä. Ja nimenomaan se suhteellistaminen ja kohtuus. Tästä(kin) asiasta on tehty täysin järjetön vihervasemmiston sekä VMP:n tyhjästä nyhjäisty ns skandaali. Voimia vaan kyseiselle koneen kuljettajalle. Näitähän on nähty. Yksittäisen ihmisen ajojahdin johdosta itsemurhaan. Kun uhkaillaan koko elämän tuhoamisesta. Mietin vain, että jos kyseessä olisi ollut Abdullah työkoneen puikoissa, korjaamassa työvoima pulaa, sekä olisi sanonut, että mene vittuun vääräuskoinen ämmä, niin olisiko noussut tälläistä hulabaloota? Epäilen.

Bogreol kirjoitti...

Äärivasemmiston vaatimukset tunnistaa aina siitä, että ne yhdistetään ihmisoikeuksiin. Sanalle on käynyt kuin rasismille, viuhahtaa korvista ohi jättämättä minkäänlaista syyllisyyden tuntua, vaikka sillä yritetään aina kompensoida puutteellista perustelua. Ilmastousko on vallan tavoittelua, nuoret naiset eivät ole löytäneet parempaa elämänsisältöä kuin keskittyä myötäilemään ylikansallisten globalistien trendejä osaamatta suhteuttaa niitä vallitsevaan tilanteeseen. Pelkkää helppoa julkisuuden tavoittelua, KHO:n lausumat asiasta tuskin vaikuttavat mihinkään.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava idea! Tuossa taannoin oli uutinen, että Ruokavirasto työllistää (?) 1000 asiantuntijaa. Raakkuminen alkoi, kun 50 pitäisi vähentää. Koko putiikki sulkemalla saadaan eka kilometri kasaan.

Heikki kirjoitti...

En usko koko ihmisperäiseen tuohon. Rahastus tässä on takana.

Anonyymi kirjoitti...

Siis niin kuin monkey-rokko...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Mahtoikohan se eräs Ano tarkoittaa niitä EU:n määrittelemiä lukemia? Jotka ovat Suomen kohdalla aika utopistisia.

Tässähän on pitkälti kysymys muodin mukana kulkemisesta ja egoa ruokkivasta osallistumisen tunteesta. Parin vuoden kuluessa muoti voi vaihtua ja sitten vouhkataan jostain muusta.

Huru-ukon huomio viherhiertymästä ja tuulimyllyistä on osuva.

Ja se m-rokko on kyllä newspeakiaa parhaimmillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Luulin, että Suomen metsät, suot, niityt, nurmikentät ja parvekekukat sun muut sitovat ilmassa olevaa hiilidioksidia enemmän kuin Suomen alueella syntyy hiilidioksidia.

Acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Acc. Niin minunkin nähdäkseni. Mutta EU tulkitsee asian toisin.

Joppos123 kirjoitti...

Vihervasemmistolla on perkeleellinen peppukouristus kun härmäläisten into patteriautojen ostoon on hiipumassa ja jakeluvelvoitetta on helpotettu. Ihmettelen vaan millä rahalla meikäkin vaihtaisi 20 vuotta vanhan dieselvolvon johonkin 50 k maksavaan sähkövatkaimeen jolla voisi ajella parhaimmissakin olosuhteissa sen 400 kilometriä.
Tuolla vanhalla volvolla ajelee tankillisella 1300 kilsaa ja ei tartte miettiä ilmastointeja tai talvella lämmitystä.

Anonyymi kirjoitti...

Omalta osaltani ole jo vuosia sitten aloittanut ilmasto- ja ympäristönsuojelun, kusen ruikkimalla ja pieren sisäänpäin. Kyllä toimii.

kt

Strix Senex kirjoitti...

Vai että suurin ihmisoikeusloukkaus? Nämä ovat oma lajinsa nämä suuria sanoja rakastavat ylisanailijat, joilla on suuri intohimo ja puhku mutta ei juurikaan kiinnostusta tosiasioihin ja niiden ymmärtämiseen. Turha tässä on sanoa, että tuollaiset nyt puhuvat höpö-höpöä ja eivät vastaanota mitään tietoa, ainakaan sellaista, että se saisi heidät harkitsemaan omia mielipiteitään ja niiden perusteluja.

Erään määritelmän mukaan ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään niihin, jotka käyttävät pään yläosaa ja niihin, jotka käyttävät pään alaosaa. Yläosassa sijaitsevat silmät, korvat ja aivot. Alaosassa sijaitsee suu.

Toinen kysymys sitten koskee sitä, että onko moisten vuodatusten ryöpyttämisessä kyse henkisten kykyjen heikkoudesta, tietoisesta ja tarkoitushakuisesta epärehellisyydestä vai pelkän henkisen laiskuuden ja poliittisen pyrkyryyden yhdistelmästä. Toisensa poissulkeviahan nuo vaihtoehdot eivät tietenkään ole.

Ja se viimeinen kysymys sitten koskee tuota Ylen journalismia. Miksi he antavat kritiikittömästi tilaa tuollaisille vuodatuksille kun maailmassa sentään on harkitsevia ja asiansa osaaviakin esiintyjiä. Tähän viimeiseen olen kyllä kuullut yhden selityksen. Joutuessaan/päästessään samaan seuraan asiansa osaavan, ajattelevan ja harkitsevan esiintyjän kanssa useimmat Ylen toimittajista vaikuttavat kovin alkeellisilta ja suorastaan hölmöiltä. Siksi he tällaista rinnakkainasettelua kaihtavatkin. No, on siellä muutama pätevä ja asiansa osaavakin haastattelija, mutta sellaiset tuntuvat olevan siellä katoava luonnonvara ja vieläpä eläkkeelle katoava.

Anonyymi kirjoitti...

Ylisukupolvinen ihmisoikeusloukkaus on raahata maahan humanitääristä l. Kela-peräistä maahanmuuttoa jota jotkut sanovat myös työperäiseksi maahanmuutoksi. Se on ristiriidassa myös suomalaisen "hiilijalanjäljen" kasvun kanssa jota nämä samat naamat vaativat pienentämään. Pitäisi valita kumpaa hiililinjaa kannattaa.

Anonyymi kirjoitti...

Moni eurooppalainen firma on jo sanonu morot, lisäksi pääomapako euroopasta on jatkunut jo vuosia... sellaista "loistavaa" tulevaisuutta tulossa.

Anonyymi kirjoitti...



Ihmisoikeudet, demokratia, rakkaus, suvaitsevaisuus...ynnä muut vastaavat termit ovat koodisanoja ja "koirapillejä", joilla kutsutaan esiin örkkien armeija taistelemaan kaikkea hyvää ja puhdasta vastaan (kuten valkoinen rotu, perhe ja miehisyys). Örkit täytyy tuhota viimeiseen sinitukkaiseen vanhaanpiikaan asti. Oikeiston suurin heikkous on siinä että me täällä keskenämme naureskelemme sille miten "pihalla" tai "harhaanjohdettuja" nämä vihervasemmistofemakkolesbot, eli örkit,ovat, kun taas he omissa kokouksissaan kutsuvat meitä pahoiksi ja julistavat meidän tuhoamme ja sen takia he ovat niskanpäällä ja me olemme häviöllä.
Ihan sama miten asiallisesti, faktuaalisesti tai kohteliaasti oikeistolainen henkilö X esittää näkemyksensä, vihervasemmisto pitää koneistonsa avulla huolen siitä että tuon henkilön maine, talous ja elämänilo tuhotaan ja hänen näkemyksensä sensuroidaan (varsinkin jos hän on oikesti varteenotettava vastustaja). Jos oikeisto haluaa ikinä voittaa, sen on lopetettava faktoista nillittäminen ja turha iniseminen sananvapaudesta ja yksilön oikeuksista ja rakennettava samanlainen verenhimoinen koneisto kuin vastapuolella. Tämä on totaalista poliittista sotaa, jossa pätee sama luonnonlaki kuin oikeassakin sodassa: Armon antaminen viholliselle merkitsee luodin saamista omaan kalloon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, kt:lle, Strix Senexille, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Totta, ja sen vanhan Volvosi tankkaukseen ei mene kuin muutamia minuutteja. Ei tartte miettiä latausaikoja.

kt: Arvostettavia ilmastotekoja.

Strix Senex: Kaiken kaikkiaan hyviä huomioita. Viimeisestä kapppaleestasi muistan että Jussi Halla-ahoa ei valtamedia jossain vaiheessa enää halunnut haastatella kun mies pisti haastattelijaa aina kuusnolla.

Ano1: Olet täysin oikeassa.

Ano2: Oikeastaan tämä ilmastohysteria on täysillä käynnissä vain euroopassa.

Ano3: Mutta ei niistä faktoista tulisi kuitenkaan luopua.

QroquiusKad kirjoitti...

Tasan ei käy onnen lahjat, sanoi Runeberg.
Pieni Lumi on istua nököttänyt puun alla jo kolmen viikon ajan yrittäen päästä isoksi kasvaneen Gretan seuraajaksi:

https://www.hs.fi/alueet/art-2000010639629.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox

Pieni Lumi-rassukka ei ymmärrä, että
1) Paimio on aivan liian pieni paikkakunta tuollaiseen
2) eihän se pieni Greta-rassukka todellakaan ryhtynyt maailmanjumalattareksi istumalla koulunsa edessä, vaan häntä härskisti hyväksikäyttävät, taiteilijaurallaan epäonnistuneet vanhempansa onnistuivat yhdessä kaikkien aikojen markkinointitempussa.

Mutta kukaan ei kerro sitä pienelle Lumi-rassukalle.
Tai on varmasti kertonut, mutta pikkuinen ei halua uskoa.
Miksi haluaisikaan, kun Hell-Sinkin Totuuskin tuli suomaan hänelle huomiotaan?
Tästä se varmaan alkaa, ja kohta hänkin puhuu Yykoossa...!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, tuo herättää lähinnä säälinsekaista myötähäpeää.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ihmeen pelleilyä tämä m-rokko on? Onko häveliäisyys siinä, että monkey-sana yhdistettäisiin automaattisesti määrätyn värisiin ja sukupuolikäyttäytymiseltään valtavirrasta poikkeaviin ihmisiin? Onneksi meillä on oikeistohallitus, sillä muuten tämän tuontitavarana tulevan taudin hoitamiseen pystytettäisiin kiireellä klinikoita ja tavalliset suomalaiset saisivat mm. leikkausjonoissa siirtyä taas askeleen taaksepäin.

Rouva Ano

KLS kirjoitti...

Oikeastaan sen taudin nimi pitäisi olla rottarokko tai oravarokko. Kuten Wikipediassa
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Apinarokko)
todetaan, sen kantajia ovat lähinnä jyrsijät, erityisesti rotat ja oravat. Apinoissa sitä esiintyy vain satunnaisesti, mutta kuitenkin juuri niistä se satuttiin ensimmäiseksi toteamaan (jo vuonna 1958), kun poliorokotteen testaamiseen käytettiin apinoita, joista jotkut olivat saaneet rokkotartunnan.
Jos sen nimenä olisi alun perinkin ollut oravarokko, tuskin kukaan vaatisi sitä muutettavaksi - vai onko kukaan koskaan kuullut sanaa orava käytettävän rasistisena tai muunakaan haukkumasanana? Sen sijaan rotta-sanaa kyllä on käytetty tietynlaisista ihmisistä haukkumasananakin, mutta yleensä syistä, jotka eivät liity rasismiin mitenkään.
Mutta mistä se m tulee taudin uuden nimessä m-rokko? Englannin sanasta monkey?

Anonyymi kirjoitti...

Ei ulottuisi. Käsikoukkua seisottaessa ihmiset ovat enintään noin metrin etäisyydellä toisistaan. Päiväntasaajan pituus on kuitenkin 40000 kilometriä eli 40 miljoonaa metriä. Siihen tarvittaisiin 40 miljoonaa ihmistä, ja niin paljonhan Suomessa ei ole edes asukkaita. Tosin päiväntasaaja on suurimmaksi osaksi merellä, vain Etelä-Amerikassa ja Afrikassa se kulkee mantereiden sekä lisäksi varsinkin Indonesiassa suurten saarten (Sumatran ja Borneon) poikki. Mutta eivät taitaisi riittää aukottomaksi ketjuksi edes niille mannerosuuksille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, KLS:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano & KLS: Koko episodi kertoo lähinnä noitten newspeakin keksijöiden mielikuvituksesta.

Ano: Se ei ehkä ollutkaan sen aikaisemman Anon pääpointti.

-TR- kirjoitti...

Nykyisen nuorisosukupolven vanhan valtaajia. Kunkin sukupolven nuoriso tuntee tarvetta olla kapinallisia.

Nuoriso on aina ollut pilalla. Jo muinaiset roomalaiset tiesivät sen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, TR. Jep. Muodin mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä valittajajärjestöt saanevat vähintäänkin kohtuullisen summan verorahaa valtiolta erinäisinä tukiaisina. Me kysymme: Purevakto järjestöt heitä ruokkivaa kättä?