torstai 3. lokakuuta 2019

JOTAIN IHAN MUUTA LXIX


Koska nykyinen maailmanmeno täällä Suomessakin kulkee yleisuranukselaisella linjalla joka aiheuttaa sekä akuuttia että kroonista vitutusta on hyvä laskea välillä verenpainetta kirjoittamalla jotain ihan muuta. Eräässä aikaisemmassa postauksessani kirjoitin kuinka japanilaiset autot valtasivat Suomen ja tällä kertaa on tarjolla puolestaan itäblokin rautaa ja peltiä. Silloin Kekkoslovakian aikaanhan todettiin että itäauton suunnitteluun ei tarvita kuin läkkipeltiä ja suorakulma. Postaus ei ole suinkaan kaikenkattava autokatsaus mutta antaapahan hieman muistoja SEV-valtioitten Suomeen tuoduista nostalgisista pakokaasuista. Tärkeintä kirjoituksessa ovat valokuvat ja muistot kuluneesta ajasta.

Itäautot olivat aikanaan Suomessa hyvin yleisiä. Ei ehkä siksi että ne olisivat hakanneet länsiautot tekniikallaan ja mukavuudellaan vaan lähinnä siksi että länsiautot olivat aina 1960-luvun alkuun autosäännöstelyn vuoksi kovasti kortilla. Sen jälkeenkin tietysti itäautojen etuna oli suhteellisen halpa hinta. Käydäänpä läpi ensimmäiseksi Neuvostoliittolaista henkilöautotarjontaa ja ensimmäisenä esitellään tietenkin Mosse:

Moskvitš eli ”moskovalainen”.

Neuvostoautojahan toi Suomeen Konela jonka ensimmäinen maassamme myyty mossemalli oli Moskvitš 400 eli Piikkinokka-Mosse:



23-hevosvoimainen moottori tarjosi kolmevaihteisena huippunopeuden 90 km/h. Auto oli itse asiassa suht täydellinen silloisen Opel Kadettin kopio. Ne kekkoslovakialaiselle pikku-Ykälle jo hieman tutummat Mossemallit olivat sitten 402 ja 407-mallisia:



407-mallissa oli jo ihan avainkäynnistys 402-mallin jalkakäynnistyksen sijasta. Kummankin mallin varusteisiin kuului vielä käynnistyskampi. Pikku-Ykä on nähnyt eläissään yhden (1) kampikäynnistyksen ja se taisi olla vuonna 1971 tai jotain sinnepäin. Tehoa 407-mallissa oli 45 kaakkia ja huippunopeus 115 km/h. Ja sittenhän Kekkoslovakian kaduille tuli 1960-luvun puolessa välissä se varsinainen The Mosse eli Moskvitsh Elite. Ensimmäisenä malli 408:



Kyseisen Mossen koneessa oli tehoa 60 hevosvoimaa ja huippunopeus oli 122 km/h. Yksi selvä tekninen edistysaskel aikaisempiin Mosseihin verrattuna olivat sähkökäyttöiset tuulilasin pyyhkijät. Aikaisemmissa malleissa pyyhkijät saivat käyttövoimansa suoraan nokka-akselista. Ensimmäinen Suomeen tuotu Moskvitsh Elite 408 muuten lahjoitettiin Sylvi Kekkoselle. Tarina ei kerro, ajoiko Sylvi sillä koskaan.

408-mallin jälkeen tuli 412-malli ja se viimeisin malli oli 2140 jota Suomessa myytiin tyyppinimellä Moskvitsh Elite 1500S:



1500-kuutioinen kone tarjosi maksimissaan 70 pollea. Tarjolla oli tietysti myös farmari-Mosse 426:



Moskvitsh kehitti vielä mallin Moskvitsh Aleko jota myytiin pääosin vain Neuvostoliitossa ja sen jälkeen Venäjällä. Jonkun verran näitä autoja myytiin lännessä nimellä Lada Aleko.



En osaa sanoa onko näitä Alekoja koskaan tuotu Suomeen. Ei ole tullut koskaan vastaan. Tosin auto muistuttaa hyvin paljon vanhaa brittiläistä Talbotia. Kaikenlainen Moskvitshin valmistus loppui pankrottiin vuonna 2002.



 - Hei!

- No mitä?

- Tiätsä mitkä työkalut on Neuvostoliiton lipussa?

- Totta kai tiedän. Mossen venttiiliensäätötyökalut.

Siirrytään seuraavaan automapiiliin. Suomessahan on kaksi kuuluisaa orkesteria jotka ovat kirjoittaneet nimensä väärin. Toinen on Hurriganes (enemmän Teksasia) ja toinen Popeda (enemmän Mansesteria). Rock´n´roll-mielessä nuo bändien nimet olivat tietysti aivan oikeita. Autoilumaailmassa oikea muoto olisi kuitenkin ollut:



Pobeda:

Pobeda eli GAZ-M20 oli 1950-luvulla Suomessa suhteellisen yleinen auto johtuen tietysti autosäännöstelystä. Jossain vaiheessa Helsingin takseista yli puolet oli Pobedoja:



Pobeda oli melko suora kopio saksalaisesta Opel Kapitänista. Siinä oli 2,1-litrainen kone mutta painavana (1.440 kg) sen suorituskyky oli silti vaatimaton eli huippunopeus oli vain 105 km/h. Auto hörppäsi 13,5 litraa matalaoktaanista bensiiniä satasella. Vaihteita oli kolme ja auto maksoi vuonna 1955 nykyisellä eurokertoimella 27.800 euroa eli ei ihan halpa itäauto. Pobedan korvasi sitten vuonna 1956:

Volga eli GAZ-21

Mites se meni? Osta Volga, ota velka, kun Volga loppuu niin velka jää.



Puhtaasti henkilökohtaisen näkemykseni mukaan toi vanha Volga on kyllä pirun tyylikäs automapiili.

Volgahan oli ns. parempi henkilöauto joita käytettiin Suomessa myös paljon takseina. Kone oli peräti 2,5-litrainen mutta vaihteita oli vain kolme joista ykkönen oli vielä synkronisoimaton. Volgan seuraava malli oli ”tavanomaisemman” näköinen malli GAZ-24:



Volgien ulkonäköhän oli pitkälti kopioitu amerikkalaisista dollarihymyistä minkä Neuvostoliitto tietysti kategorisesti kiisti. Yleensäkin neuvostoliittolainen tekniikka oli pitkälti läntistä kopiota mistä yhtenä esimerkkinä oli Tupolev Tu 4-pommikone joka oli itse asiassa amerikkalainen B -29 Superfortress joka oli muunnettu tuumamitoista metriseen järjestelmään:



Tietysti kyseinen pommikone ei kovinkaan paljon vaikuttanut suomalaiseen autoiluun. 1960-luvulla sitten Suomeen saapui italialainen Fiat 600 eli Pompannappi. Niin kuin saapui myös sen neuvostokopio eli:

Jalta



887 kuutiota ja 27 kaakkia raakaa ja ruhjovaa neuvostovoimaa. Plus kaappariovet.

Jaltan muotoilu oli kopioitu liki suoraan pompannapista. Yleensäkin Neuvostoliitossa kopioitiin italialaista tekniikkaa ja neuvostoliittolainen autojen valmistukseen keskittynyt kaupunki Togliatti oli saanut nimensä italialaisesta kommunistista Palmiro Togliattista. Siellä Neuvostoliitossahan tykättiin nimetä niitä kaupunkeja uusiksi. Kuinkahan olisi ollut Neuvosto-Suomessa? Olisko Tampere ollut Kuusinen? Turku ehkä Kollontai? Ja Helsinki tietysti Leninki. Joskin asia olisi saanut ehkä neuvostosuomalaisessa aikaan hieman irvailua. Olihan Vaasakin muuten Venäjän vallan aikana Nikolainkaupunki.

Jos mennään kaupunkien uudelleennimeämisestä takaisin Suomen maanteille niin todetaan että Jaltoja siellä ei kovin paljon liikkunut. Johtuen auton tekniikan huonosta maineesta. Sen sijaan eräs toinen neuvostoauto täytti Suomen maantiet suurella menestyksellä. Ja sehän oli:

Lada



Kuvassa ensimmäinen Suomeen tuotu latukkamalli eli Lada 1200. Kyseinen latukka ja sitä seurannut Lada 1300 olivat monena vuonna Suomen myydyin automalli ja sitä oli maanteillämme vähänniinqu hirveen paljon. Ladasta oli myynnissä myös hieman suurempi Lada 1500 S-versio:



Samoin kuin tietysti farmariversio Combi:



Lada toi vielä 1980-luvulla Suomenkin markkinoille Samaran jota mainostettiin jopa länsimaiseen tyyliin hyvärunkoisen naisen säestämänä:


Latukasta täytyy tietysti nostaa vielä esille sen maastoauto Lada Niva.



Nivahan oli ja on vieläkin ihan vetokelpoinen maastoauto eikä mikään kaupunkiajoon tarkoitettu etuvetoinen citymaasturi. Ladojahan toki tehdään Venäjällä vieläkin mutta niitä ei pahemmin Suomessa enää näe. Nykyisin jos törmää vanhaan pallosilmä-Latukkaan niin sitähän katselee nostalgisella asenteella. Ladathan ostettiin Suomesta melko nopeasti pois kun Suuri ja Mahtava kaatui. Nykyiset Latukathan ovat varsin nykyaikaisen näköisiä, niin kuin tämä Lada Vesta:



Vestan tekniikasta yms. en pysty sanomaan mitään ja käsittääkseni autoa ei ole juurikaan tuotu Suomeen. Vaan siirrytäänpä sitten seuraavaan toverivaltioon joka oli suomalaisille vasemmistolaisille aikanaan taivaasta seuraava. Meinaten ylöspäin. Eli Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan. Länsi-Saksa teki mersuja, volkkareita, bemareita ja audeja mutta mitäs niistä. Kapitalistista ryönää ja hapatusta. Sen sijaan Harppi-Saksalla oli tarjolla jotain muuta eli kansanautoja eli:

Wartburg eli warre eli varttikilonpurkki

Ensimmäinen Wartburg oli mallia 311:



Mutta se pikku-Ykällekin tutumpi malli oli Wartburg 353W:



Warrethan olivat kaksitahtisia ja Autowiki kertoo syyksi sen, että isoveli neuvostoliittolainen ei halunnut saksalaisten valmistavan nelitahtikoneita. Kekkoslovakialainenhan muistaa hyvin Warren kaksitahtisen käyntiäänen  joka meni suurinpiirtein että ”hräättättät rättätättä rääktättät hrättätät rääk”.

Olihan Kekkoslovakiassa tietysti jonkun verran legendaarisia harppisaksalaisia Trabanteja eli Trabeja eli Vauhtipahveja.



Tämä kaksisylinterinen ja kaksitahtinen 595-kuutioinen voimanpesä kehitti 23 hevosvoimaa ja sen kori oli tehty duroplastista joka oli eräänlaista puuvillan ja muovin sekoitusta. Ei sinänsä varsin kolariturvallinen. Mainittakoon, että Kuusankosken poliisilla aikanaan käytössään Puolasta lahjoitettu Trabant:



Nykyisin auto on museoitu eikä se taitaisi ainakaan takaa-ajotilanteissa poliisin virkatehtävissä kovin hyvin pärjätä. Ja monellako bensa-asemalla muuten nykyisin on enää kaksitahtipumppuja?

Muita Suomeen tuotuja Harppi-Saksalaisia autoja olivat IFA:t:



Huomaa tyylikkäät kaappariovet.

Vaan siirrytäänpäs sitten Kekk… eiku siis Tshekkoslovakiaan:

Škoda eli Stuka eli Skodillac.

Skoda on siitä mielenkiintoinen auto että ennen kakkosrähinää se oli laadukas länsiauto, kakkosrähinän jälkeen se oli taas tyypillinen kansandemokraattinen pyörillä varustettu halko ja Itä-Euroopan vapauduttua jälleen laadukas länsiauto. Keskitytään kumminkin tässä kirjoituksessa siihen kansandemokraattiseen aikaan. Kekkoslovakiassakin Skodan maine oli parempi kuin muitten kansandemokraattisten tuotosten. Ehkä sen vanhan osaamisen peruja. Ensimmäisenä sodan jälkeen Suomeen tuotiin Škoda 1200:



Täytyy tunnustaa että kyseistä Škodaa ei pikku-Ykäkään muista koskaan nähneensä. Auto-Wiki kertoo että kaara hörppäsi öljyä 0,2 litraa satasella joten kanisteri kannatti olla mukana ainakin pidemmillä matkoilla. Seuraava malli oli sitten Škoda 440:



Ja sitten Škoda Octavia jota ei pidä sekoittaa nykyiseen Octaviaan joka on täysi länsiauto. Tämän Škodan pikku-Ykäkin muistaa oikein hyvin.



Sitten oli vuorossa 1960-luvulla myyntiin tullut Škoda 1000 MB:


Jonka jälkeen 1970-luvulla tuli myyntiin Škoda 110L:

Viimeinen tshekkoslovakialainen kansandemokraattinen auto oli Škoda Favorit joka muistutti jo jonkun verran länsiautoa:

Toisin kuin aikaisemmat mallit Favorit oli etuvetoinen. Autowikin mukaan Škodalla oli etuvetotekniikka valmiina jo aikaisemminkin mutta pienten kansojen ystävä Neuvostoliitto ei ollut hyväksynyt sitä että Škodasta olisi tullut liian paha kilpailija Ladalle. Vähän sama asia kuin Wartburgin kaksitahtikoneen kanssa. Suomeen Favoriteja alkoi tulla vuonna 1989 eli hieman ennen samettivallankumousta. Käsittelemättä on vielä Puola, jonka anti suomalaiselle autoilulle oli:

Polski-Fiat

Itse asiassa kyseisiä Fiatiin perustuvia autoja Puolassa tehtiin jo ennen kakkosrähinää mutta näitä kansandemokraattisia malleja Suomeen alkoi tulla 1970-luvulla. Ensimmäisenä Polski-Fiat 125P:

Sekä pienempi Polski-Fiat 126P:

Sekä myöhemmin myyntiin tullut FSO Polonez:

Allekirjoittaneelle – niin kuin Kekkoslovakiassa aikanaan eläneille – tämä esitelty kansandemokraattinen autokavalkaadi on sinänsä aivan tuttua settiä. Nuoremmille lukijoille tässä saattoi olla epäilemättä hieman eksoottisempaa tavaraa. Vaan laitetaanpa sitten vielä hieman itäpyöriä sillä vielä 1960-luvullakin japanilaisten moottoripyörien invaasio antoi odottaa itseään. Maassa oli paljon itäblokin moottoripyöriä joissa oli pääosin 350-kuutioinen kone. Niistä esitellään ensiksi neuvostoliittolainen IC:

Työläisen – tai ainakin akateemisen sosialistin kuvitellussa – paratiisissa DDR:ssä taas valmistettiin MZ-pyöriä joita mainostettiin aikanaan varsin urheilullisissa merkeissä:

Ja tulee tietysti muistaa legendaarinen tshekkoslovakialainen Jawa:

Niin kuin kekkoslovakialainen muistaa, Jawa oli tehty miehille. Siitähän lauloi aikanaan myös taidemusiikkiorkesteri Sleepy Sleepers:

En tarvitse Skodaa, Popedaa
Kun saan Jawalla kaasuttaa
Numero selkää ja baanalle
Jawa on tehty miehille

Tosin voi ajatella että HD-miehinä tunnetut Sakke ja Mato eivät olleet asiassa aivan tosissaan. Mutta laitetaanpa tähän loppuun vielä tshekkoslovakialaista mopovoimaa 1970-luvulta. Silloinhan mopomarkkinoita hallitsivat Tunturi ja Solifer mutta olihan mukana myös Jawa:

Ja näihin pakokaasunkatkuisiin kansandemokraattisiin tunnelmiin lopetamme tällä kertaa. Tai hei, jatketaan kansandemokraattisissa tunnelmissa ja laitetaanpa vielä vihajuttua. Minä kun olen sellainen vihakirjoittaja, käppäukko, setämies ja muitakin rumia ja karvaisia sanoja. Nykyisin eletään tiettyä hysteriaa. Niin kuin on eletty monta kertaa ennenkin. Hysterioitten näennäinen ideahan ei ole koskaan hysterian varsinainen aihe vaan se on hysteria sinänsä ja se tunne, että ”minä olen osa jotain suurempaa, ja sehän tekee minustakin itseäni suuremman”. Siitä edellisestä – kansandemokraattisesta ja Kekkoslovakialaisesta – hysteriasta laitetaan soimaan suomettumisen ajoilta Agit Propin Kisällit-yhtyeen kappale ”Hei Vaan, Berliini”:


Plus ça change, plus c'est la même chose. Varokaa ihmiset hysterioita. Niin menneitä, nykyisiä kuin tulevia. Ajakaa mieluummin vaikka vanhalla Mossella. Ei raudalla järkeä ole eikä se kärsi minkäänlaisesta hysteriasta. Se kulkee kun sitä käskyttää.

80 kommenttia:

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Puuttuu avolava mosse, yksi liikkuu vieläkin meidän nurkilla. Minusta Lada kaupan suurin virhe ettei veli venäläinen ottanut kahta FIAT 124 mallia myyntiin eli coupea ja spyderia jotka olivat pahuksen hyvän näköisiä. Halpa avoauto suomen talveen. Ladan kokoonpano linja on nykyisin Egyptissä josta kuulin että fellahi saa perusmallin 5000$:n ja ilmastoinnilla 500$ lisää, kyllä sillä kelpaa ajelaa El Alameinissa tai Niilin varrella. Tuosta viimeisestä Volgasta niin 1970 luvun lopulla Konela teki myös suomiversiota east met west systeemillä. Kölniläinen hopan V6 2,6l bensa tai ranskanrapea indedorin diesseli. Vielä MZ oli oikeasti Jawan ohella myöskin kilpapeli, 1970 luvun alussa MZ:n konepuolen suunnittelija loikkasi harppisaksasta japaniin suzukille.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Jäi vielä, engelsmannit möivät 1940 luvun lopulla 50kpl R&R Nemesis suihkumoottoreita Neuvostoliittoon. Työväenpuolueen hallitus laittoi sopimukseen ettei niitä saa käyttää sotilaskäytössä. Klimovin pajalla purkivat moottorin ja rakensivat metrimitoitetun kopion siitä ja a vot Anastas Mikojanin velipoika lainaili vähän Focke Wulfin piirustuksia, lopputulos MIG 15. Samoin Tu95/Tu114 Klimovin legendaarisen potkuriturbiinin kehittelivät JuMon insinöörit. No suomalaisia sotakorvausvetureita vietiin Kiinaan ja saattoi olla Pohjoiskoreassakin niinnja tuskimpa kyselivät lisenssejä kun niitä kopioitiin.

Anonyymi kirjoitti...

Lada: Täällä Volvojen ja Saabien maassa Ladaa myytiin nimellä VAZ (AvtoVAZ). Lada merkitsee ruotsiksi latoa.
Traabi: Olen nähnyt foton, jossa sika syö Traabin sivua. Onkohan fotoshopattu? Traabeja näky kaikenkirjavina Saksan Autobaanoilla 1990-luvulla. Siitä tuli jonkinlainen kulttiauto.
Skoda: Eiköhän se kuulu tänä päivänä VW-yhtiöön?

Ihan pikkusena 3-vuotiaana, kertovat, istuin serkkuni keltaisen motskarin tankilla pikku matkan. Serkkuni kaverilla oli Jawa. Olen aina luullut tähän päivään asti, että serkun motskari oli merkkiä Buick, mutta eihän sellaista ees ollut?
No, luulo ei ole tiedon väärti, sanovat.

Kiitos muuten mielenkiintoisista jutuistasi. Luen niitä kuin aviiseja joka aamu.

/Eija

Ekku kirjoitti...

Henkilökohtaista kokemusta itäautoista ei ole kertynyt muuten kuin että papalla oli keltainen "nappisilmä" 1200-Lada kun olin pieni poika. Muistan vieläkin, miltä sen sisusta tuoksui. Jotkuthan joutuivat aatteellisista syistä ajamaan itäautoilla, mutta meidän suvussa ei ollut sitä rasitetta.
Olen usein ajatellut hommata harrasteautoksi tuommoisen uudemman, kantikkaan Volgan, mutta ajatus on aina kaatunut siihen, että sillä on varmaan niin ikävä ajaa, että se jäisi talliin seisomaan.

Anonyymi kirjoitti...

Laitetaan tämä tähän väliin, sosialistista teknologiaosaamista kapitalistisella markkinointiosaamisella:

https://m.youtube.com/watch?v=AsDNAY3lsHE

;)

-J.Edgar-

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos muistoista. Kyllä 60-luku ja osin 70-lukukin meni meidän perheessä ja suvussa itäautoillessa ja kuvakavalkaadin kalusto on tuttua. Taustana mainittakoon, että isäukko oli varmaan 1960-luvulla kommunisti/SKDL:läinen kun Kansan Tahto -lehti tuli meille kotiin? Myöhemmin sen tulo kyllä lakkasi kun aatteelta meni terä.

Ensimmäinen autoilukokemukseni ja -muistoni on Mosse 402:n oven ja karmin väliin jääneet sormet (itseaiheutettuna) kun löin n. 5 v. pikkupoikana ovea kiinni. Kampikäynnistys talvipakkasella nauratti minua pikkupoikaa kovasti, kun isäukolta karvalakki pomppasi päästä moottorin käynnistyessä.

Myöhemmin ja muutaman englantilaisen auton jälkeen perheemme käyttöautoksi tuli joskus vuonna 1975 pyöreälamppuinen Lada 1200. Ei edes se räyhäkkäämpi tuplalamppu 1500, vaan kaikista halvin perusmalli. Tämä harmitti minua kovasti. Onneksi Lada ei ollut punainen vaan keltainen, joka sentään lievitti harmistusta.

Sedällä oli aikanaan Wartburg 311 ja Ifaa. Ifan raato taitaa olla yhä pukattuna heidän mökkirannan järveen? Enon puolella oli Skoda Octavia joilla he kyläilivät perheineen sukuloimassa meillä 1960-luvulla. Tuolla eno-poliisilla oli muuten virkakäytössään Volga (GAZ 21) pii-paa-autona.

Varusmiesaikana 1979 pääsin liftillä jossain Kemin liepeillä tuollaisen vanhan Volgan kyytiin. Pappa ajoi ja muori pyyhki tuulilasista sumukosteutta pois.

Serkkupoika kelpuutti Polski-Fiat 125 ensimmäiseksi autokseen - se kelpasi hyvin kun ei ollut itäauto-Lada.

heppa

Krypta kirjoitti...

Ekalla poikaystävälläni oli tuo Polski-Fiat 125P ja rakennettu ST-ajoon. Pieni ratti ja hyvin jäykkä kytkin. Pikkusen raskas ajettava kymppisenttisillä korkkareilla. Sillä myös opin talviajon, sillä siihen maailman aikaan järjestettiin jäärata-ajoja ja kisojen jälkeen niitä sai käyttää kuka tahansa. Oppi nopeasti rajat, miten auto käyttäytyy kurveissa, kun nopeutta on liikaa tai liian vähän eli penkka pölisi muuttamaan kertaan.

Ekku kirjoitti...

Ei olisi sopinut reaalisosialismiin tuommoiset hapatykset, kuten coupet tai avoautot. Vanhasta Skoda octaviasta on muuten tehty 2-ovista cabriolettia. On kaunis auto, ihan kuin 40-50-luvun jenkki, mutta kaikki mitat typistettynä. Todella vähän valmistettu.

Ekku kirjoitti...

Niin se kaunis Skoda oli Felicia roadster.

Anonyymi kirjoitti...

Tuttuja vehkeitä. Itsellänikin joitakin ollut. Eka auto oli tuo 407 Mosse. Isävainaalla oli johokin aikaan Elite 408. Jossain välissä pihassa oli tuo Volga, tilava jä lämmin talvella, ainakin se minulla ollut yksilö. Ja lattarauta tietenkin, mallia 1200 nappisilmä. Warre eli pihatipukin teki hetkeksi pesän pihaan, tuo 311. Tuota ekaa Skodaa eli 1200 sanottiin lahnaksi, yksi mielestäni puuttuu listalta, 110 ja Favoritin välissä oli muistaakseni malli 120.
Siinä nuo itäiset tuttavuudet joita pihassa oli. Ai niin se MZ, se oli metka pyörä, sillä äkkipoika ajoi metsään, sisäkurvin puolelle, kas kun siinä ei se lamppu kääntynyt etupyörän mukana kuten motskarissa yleensä. Ajuri katsoi lamppua ja kun se ei kääntynyt, käänsi sitä ohjaustankoa lisää ja ojaanhan sitä mentiin. Itsekinserkun isän MZ:n kanssa kävi sama moka, onneksi ei vauhtia ollut juurikaan kävelynopeutta enempää. Vaan pirun raska se oli sieltä ojasta yksinään nostaa.
Niin ja nykyinen autoni on niinkuin sitä itse sanon, suteettisaksalainen, eli Skoda Octavia. Ai miten niin s-s? Notsekeisähän oli aikoinaan melkoinen saksalaisväestö, sudeettialueeksikin kutsuttu.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Lada oli yllättävän hyvä käyttöauto Suomessa varsinki pakkasilla, muista hyvin 80-luvulla kun yhdellä kylällä oli toisessa talossa mersu ja toisessa lada, niin mersu kuski paleli 25 asteen pakkasella, mutta ladakuski ei :)

-jpt-

Vasarahammer kirjoitti...

Jonkinlainen itäautojen viimeinen rypistys tapahtui 1990-luvulla Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Uudenkaupungin autotehdas alkoi 1990-luvulla valmistaa venäläisen Avtovaz-konsernin toimittamista osista suomalaista versiota Lada Samarasta.

Homma toimi hyvin muuten, mutta autot eivät käyneet kaupaksi kohdemaa Saksassa. Niitä kerääntyi satamaan ja ilmeisesti kaupiteltiin suomalaisillekin loppujen lopuksi. Melko lailla venäläisen esikuvansa kaltainen "Eurosamara" jäi jonkinlaiseksi itäautojen joutsenlauluksi.

Hemuli kirjoitti...

Off topic:

Asia, joka on voiman pimeällä puollella ollut pitkään tiedossa mutta jonka kertominen on rasistista:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006259846.html

"Tutkimus: Suomenkieliset pikkulapsiperheet muuttavat pois Helsingin heikko-osaisilta alueilta
Muuttoliike on vaikuttanut alueelliseen eriytymiseen. Matalimman tulo- ja koulutustason alueet ovat menettäneet alle kouluikäisiä suomenkielisiä lapsia."

Tuumailija kirjoitti...

Olen liian nuori jotta voisin muistaa noista muuta kuin Ladan, joita sentään ysärillä vielä oli muutamia huolimatta suurista takaisinostamisista. Ainoa poikkeus oli Skoda 120, jolla eräs sukulaiseni ajeli lähes 90-luvun puoleenväliin saakka. Muuten kolhoosikiesit ovat minulle lähinnä historian lehdillä esiintyvä juttu, joiden ajotuntumaa ja sisätiloja voin vain arvella. Muotoilunsa puolesta etenkin 50-luvun autot ovat kyllä viehättäviä, etenkin tuo Wartburg 311 jonka pyöreät muodot saavat hyvälle mielelle.

Autoharrastajana on pakko tehdä pieni korjaus tekstiisi Trabantista: "...ja sen runko oli tehty duroplastista..." tarkoittanet koria, et runkoa. Kori on tuo auton näkyvä osa, eli pellit. Runko taas on ei-näkyvillä oleva alustarakenne, jonka päälle kori on nostettu. Ymmärrän toki, että nykyisten itsekantavien korien aikana puhekielessä nämä menevät monilla sekaisin, mutta tuohon aikaan erillisrunkoisia autoja tehtiin vielä paljon.

Noin muutoin jälleen nostan bambuhattuani ja kiitän. Vanhoista autoista on mielenkiintoista lukea. Toivottavasti teet näitä jatkossakin. Sitäpaitsi kommenttikentässä muutkin vanhemman polven sedät ja tädit tuovat tarinoillaan vielä lisää aitoa elämää näihin lähihistorian katsauksiisi. Itse varmaan kerron jälkipolville 2010-luvusta: "no se oli sitä aikaa kun kaikki istuivat nenä kiinni samanlaisissa älypuhelimissaan ja ajoivat samannäköisillä autoilla".

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Silloin kun Lada tuli myyntiin täällä niin en tiedä oliko aate vai laadusta niin jotkut vaihtoivat Ladan tunnukset FIAT:n merkkien tilalle. Sitten kun olin nuori ja komea sekä tukka hulmusi Absalomilla, nykyään vain komea. Kylän poijat vaihtelivat supermirafiorin koneita Ladaan ja jostain syystä mosseen meni BMW:n neloskone heittämällä sisään.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niin ja Niva on oikea neliveto oikeilla lukoilla. Ero näihin SUV autoihin joiden ainoa maaston liittyvä tekijä että niillä jäädään entistä pahempiin paikkoihin kiinni. Moottori on nykyisin Opelista.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäpä tuohon lisäämään. Totean vain, että ns. itäautot autoistivat Suomen, vaikka jotkut muuta väittäisivät ja parempia ne olivat laadullisesti kuin 70-luvun Lucas-sähköllä varustetut englantilaist. Niillä on oma paikkansa maamme historiassa ja kyllä tiukinkin porvari otti Pobeda-taksin varsinkin silloin, kun oli kylmä kuin ryssän helvetissä, koska siinä oli tehokas lämmitin.

Skodasta tulee mieleen turkkilainen, Bulgariasta loikannut painonnostaja Suleimanoglu, joka voittaessan olympiamitalin sai hieman suomalaiseen tapaan palkinnon hallitusvallalta. Suomessa sai tontin ja Turkki lupasi voittajalle auton. Jätkä olisi voinut valita ihan minkä tahansa urheiluvaunun Italiasta tai Saksasta, mutta otti kuitenkin hienoimman tietämänsä eli Skoda Rapidin eli 120-sarjan coupen.

Sudeettisaksalaiset eivät muuten olleet saksalaisia vaan itävaltalaisia, keisarikuntaan kuuluneita. Erich Kuhnhackl oli näitä Tsekkoslovakiaan jääneitä ja sieltä sitten Saksaan siirtynyt. Sujuvaa tsekkiä kuitenkin latelee eräässä youtube-videossa.

thinker Dill kirjoitti...

Laitanpa lusikkani soppaan.

Pobedan ja hirvikeulaisen Volgan kyydistä olen nauttinut penskana taksimatkojen muodossa.

Ajokokemusta löytyy muutamasta.

Elite: Juoppokuskina kaverin tyttöystävän isän autolla. Kaupungista poistuttaessa sanoin matkustajille, että selvikää asianne ennen kuin nostan nopeuden kahdeksaankymppiin. Siinä vauhdissa keskustellaan vain korvaan huutamalla. Eli karmea auto myös metelin osalta.

Kopeka(Lada 1200L): Omistin kaksi viikkoa, kun jouduin ottamaan vaihdossa. Pesetin ja laitoin myyntiin. Laatu vastasi hyvin Teslan kolmosta. Siis konepesussa tuli vettä ovitiivisteistä sisään.

Niva: Kiertelin maakuntaa kartoitushommissa. Näppärä peli helpossa maastossa. Liikkeelle lähtiessä tuntuivat akselit vetävän eri tahtiin. Land Rover oli toki kovempi maastossa, mutta maantieominaisuuksiltaan lähinnä traktori.

Muuten, 70-luvulla vanhoja Mosseja, jotka ei enää Suomessa kenellekkään kelvanneet, vietiin takaisin neukkulaan. Lienevät siellä päätyneet ansioituneiden toverien käyttöön. Kaveri oli niitä Raipossa junavaunuun lastaamassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Eijalle, Ekulle, J.Edgarille, hepalle, Kryptalle, Ekulle, Huru-ukolle, jpt:lle, Vasarahammerille, Hemulille, Tuumailijalle, Anolle ja thinker Dillille & kiitos kommenteistanne, jaetuista muistoista ja lisäyksistä. Nuo vanhat itäautothan ovat nykyisin ihan rahanarvoista retrotavaraa. Tuumailija oli tietysti oikeassa. Korihan se oli. Ja Hemulin linkki kannattaa lukea vaikka täällä voiman pimeällä puolella se tietysti muutenkin tiedetään.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno nostalgiajuttu taas - ja mikä kaunotar tuo kermanvärinen Piikkinokka!

Pobedan (=voitto, neukku-uhoa tuossakin) taksikyydissä tuli joka vuosi penskana istuttua matkalla landelle. Se bensankatku ei ole vieläkään unohtunut: takapenkillä yrjösimme kilpaa pystykorvan kanssa. - Tuosta ansiokkaasta neukkulistasta puuttuivat muuten ne luxus-autot Tsaika (=lokki), ZIL ja ZIM. Kari Suomalaisen kuulussa piirroksessa "en voinut mitään herra presidentti, hän kiilasi" oli jompikumpi noista, ZIL tai ZIM. En muista, lahjoittivatko Paasikivelle mutta Kekkoselle kuitenkin. Tshekeillä oli myös luxuksensa, Tatra. Jostain syystä nämä olivat aina mustia, ja nytpä voisikin miettiä että miksi nämä poliitikkojen autoletkat ovat vielä nykyäänkin aina mustia? Olen päätellyt, että koska musta on uhkaava väri kyse on vallannäytöstä.

DDRläiset - siis tavikset - joutuivat jonottamaan Trabia 8 vuotta, Warrea 12. Hinnat olivat suolaiset palkkatasoon nähden, mutta mikä tahansa auto oli sellainen statussymboli että nuo vuodet kannatti pihdata kaikesta muusta. Maassa oli hyvä julkinen liikenne, joten autoa ei edes perusteltu kulkuvälineenä.

Trabin korien koostumus ei meille koskaan selvinnyt vaikka niitä kolaroituina näkyikin. Silmämääräisesti tarkasteltuna epäilimme liiman, rimojen ja sahanpurun kombinaatiota. Kunnes toisin todistetaan.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Jätin tarkoituksella nuo neuvostoloistoautot pois koska ne eivät kuuluneet tavallisen kekkoslovakialaisen autovalikoimaan. Niitähän oli suomalaisilla firmoilla (isoilla) käytössään silloin Kekkoslovakian aikaan. Ja siellä sosialistisissa paratiiseissa oli käsittääkseni kaupunkien tiellä tietyt kaistat jotka oli varattu niitten tiettyjen parempien toverien käyttöön. Niitten, joitten ei tarvinnut ajaa autoaan itse.

Anonyymi kirjoitti...

Idän rankat raudat:

Kuulemma jo pobedaan vaihdettiin suomessa dieseleitä, bensa kun maksoi liikaa janoiselle autolle. Taksi-Volgat oli ainakin tuppukylässä kaikki dieselöity, kuulemma perkinsin meridieselillä. Raaka käyntiääni paljasti jo kaukaa taksin tulevan: KTRKTRKTRKTRKTR...

Volgassa oli kyllä hieno kauriselukka keulalla loikkaamassa ja radion antennia voi kääntää sisältä kahvasta - aika päheetä pikkukillien mielestä. Kaara oli muutenkin hieno.

GAZ-24 oli taas tyhmän näköinen, aika YYA-henkisen ankea.

Moskvitsh , mosse, oli legendaarinen vitsien kohde. Tulenpunaiset ja metsurit suosivat. Metsurit arvostivat käynnistymistä kelissä kuin kelissä ja kinttupoluilla ajamiseen sopivaa rakennetta. Mossea ei myöskään tarvinnut kovasti sääliä. Moottorisaha kaikkine kamoineen mahtui hyvin takakonttiin. Mosse oli mopoa lämpimämpi - aika monelle metsurille syy hommata auto.

Moskvitsh Elite Caviar muistaakseni innosti Huovista tms. ideoimaan renulle vastaavaa myyntimallia Renault Carte Noire Extra - kaaran hansikaslokeroon mustaa renaultia pullo, mossen kaviaaripurkin tapaan. Ei vaan tajunnut renun maahantuoja vinkkiä.

Moskvitsh Elite 1500S oli aika kummajainen - miksi sitä kukaan osti? Ladahan oli jo tarjolla. Tuppukylässä oli yksi tämmöinen, ostaja ei ollut yllättäen äärilaitaekstremistitulipunainen, ilmeisesti muuten vaan omituinen.

Jalta oli ja on kaikista pompannapin kopioista tyhmimmän näköinen, kaappariovisista Neckar oli hienoin - oikea länsisaksalainen auto, melkein mersu. Naapurilla oli Neckar, SEAtinkin olen liikenteessä bongannut - Jaltaa en muista konsaan ajossa nähnyt- Jossain messuilla tms. semmoinen oli.

Togliatin - tai kyrillisistä aakkosista luettuna toljattin, anti autoilevalle maailmalle Lada 1300 oli kyllä hienoin. Fiatin muotoilu, isolohkokone tarjosi raakaa voimaa & vääntöä. UGH! Juu, oli mulla tämmönenkin.

Lujaa, oikullista. itsestään purkautuvaa laatua. Sähkölaitteiden laatua kuvaa oikein hyvin aluministen abiko-liittimien käyttö. Paitsi vilkut myös muut sähkövärkit oli mallia "toimii - ei toimi - toimii - ei toimi ...". Muutama muu juttu oli samalla lailla toteutettu. Muovipussillinen uusia liittimiä ja toinen muita osia korjasi tilanteen. pari tuubia loctiten ruuvilukitetta meni kans. Länsimainen, taisi olla peräti ilänsisaksalainen kaasutin laski kulutusta, lisäsi tehoa ja kaasuttimen vivuston vaihto helpotti liukkaalla ajoa.

Toisaalta Fiattia korkeampi maavara ja tymäkämpi akku & starttimoottori takasi käyntiinlähdön kovallakin pakkasella. Kapistus oli myös lämmin talvella. Suosio ei tullut ihan turhasta, toki hintakin lisäsi suosiota.

Varaosien laaja tarjonta ja todella halpa hinta ei ainakaan laskenut suosiota.

Nivan maastokelpoisuutta lisäs muuten sen kapeus ja lyhyys - mahtuu esteiden - puiden & kivien - välistä.

Harmikseni Lada Kalina ei kuulunut konelan maahantuontiohjelmaan, ei ainakaan tuolla nimellä. Ulkomaankilvissä olleen Kalinan olen bongannut, repsikka oli tippua tuolilta kun tavas valoissa edessä kököttävän hyrysysyn takaluukusta nimeä. Jotenkin osuva nimi.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niin ja erityisesti kiinnostaisi sotien jälkeinen Eisenachissa tehty laadullisesti lievästi epätasainen BMW/EMW auto joka oli sotia edeltävä BMW 328.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tuossa olikin verrattuna engelsmannien vekottimia iskällä oli kolmoskoppainen 1600L Cortina ja itselläni oli petroolikäyttöinen Austin "Allergia" Allegro. Ruostuivat ja vikaa vian päälle ja kuka muistaa Lucas pimeyden herra.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Venäläisen autoteollisuuden kulmakivi oli Ford, vanha antikommunisti ja antisemitisti vanha Henry möi Gazille parit A mallin fordin valmistuslinjat koneineen. Siinä missä toveri Lenin tykkäsi proletariaatin edustajana Rollsista ja Stalin Packardista. Koska vanhoina hyvinä aikoina paras keksijä oli pat.us.reg.off niin paremmissa autoissa luovasti lainailtiin Fordin, Chryslerin, GM ja muiden osia tai muotoiltua. Peuravolgan seuraaja on kuin amerikkalainen ponycar 1960 lopulta ulkomuotoa myöten. Piikkinokka mosse taas oli sotakorvauksena besorkattu Opelin kokoonpanolinja. Puhumattakaan mitä jäi landlease tuonnista kuten Studebakerin kuorma-autot ja miten paljon BMW ja Zundapin 750 akantappajilla varustetut moottoripyörät ovat muuttaneet venäjän ja kiinan.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, eipä tarvittu erikoiskaistoja. Kun isot herrat istuivat takapenkillä, koko liikenne oli seis. Joskus jopa tunteja, ihan vain heidän turvallisuutensa takia. Kumma juttu, kun jokainen oli koko kansan rakastama ja ikuisesti valtaan äänestämä.

Nämä mustat autoletkat tuovat tietenkin aina mieleen hautaussaaton. Kenelle kellot tällä kertaa soivat?
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne.

Anonyymi kirjoitti...

Enkkujen autojen sähköjä onkin kehuttu, sanottinhan ennen että Lucas oli hiton hyvä apostoli, mutta autojen sähkölaitteista se ei ymmärätnyt mitään.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Veivi on hyvä asia kovilla pakkasilla. Venäläinen työkaveri muutama vuosi sitten kertoi autoilusta Siperian talvessa. Kuulemma piti pitää auto käynnissä kuukauden. Jos olisi sammuttanut, olisi käynnistynyt vasta keväällä.

Acc

KKi kirjoitti...

Hieno katsaus ajoneuvojen historiaan.

Oma kokemukseni itäautoista on hieman rajoittunut. Isän mielestä kun kaikki autot Detroitista itään olivat itäautoja.

Ladaa olenn ajanut kerran hyvin lyhyen matkaa. Vaihdoin kaverin Ladaan virranjakajan ja tein koeajon, kamala kokemus. Juuri huonompaan ajettavaan en ole törmännyt.

Itse ole omistanut toki Skoda vm. -83. Yllättävän kiva kärry. Päällimmäisenä mielessä vekottimen hijaisuus.

Idän vekottimet olivat varmasti käypäsiä oloihimme. Valitettavaa, että politiikka tahtoi pukata autoilun alalle. Joillekin itäauto oli mahdoton idea ihan ideologisista syistä, toisille taas pakollinen samasta syystä.

Nykyäänhän auto alkaa olla bulkkituote. Kaikki samanlaisella tekniikalla ja samanlaisella muotoilulla. Paitsi tietysti ihan ökyluokan laitteet.

Juha R kirjoitti...

Mukavaa nostalgiaa Yrjöltä taas, ja kommentoijilta myös. Varmaan noiden itäautojen kanssa pulaaminen, ja niiden pito väkisin ajokunnossa on kehittänyt automekaanikkojen taitoja vanhoissa kommunistimaissa. Samoin kuin amerikanrautojen ylläpito Kuubassa. Jaan tässä yhden hauskan muiston Puolasta, 80-luvun lopulta, eli vanhojen huonojen aikojen viime vuosilta. Hyppäsin kollegan kanssa taksiin Gdanskin lentokentällä. Auto oli sen muotoinen ja värinen (vekselinvihreä), että kuvittelimme loikkaavamme Volgaan. Takapenkillä huomasimme, että kyseessä olikin joku 60-70-luvun amerikkalainen auto, oliskohan ollut Dodge tai Rambler, en nyt enää muista. Värkkiin oli jouduttu kuitenkin vaihtamaan moottori ja vaihdelaatikko Volgasta. Toimi hienosti, mutta hivenen hankalasti, kun kuskilla oli käytettävissä vain kaksi alkuperäistä automaativaihteisen poljinta: kaasu ja jarru. Suhteellisen hyvin sujui silti kulkeminen, kuskia kävi sääliksi, kun yritti välttää täysiä pysähdyksiä viimeiseen asti. Liikkeellelähtö kun oli hiukkasen hankalan tuntuista.

Anonyymi kirjoitti...

Muistuma Mossen käsikirjasta: Kannenpulttien kiristys, mukana olevalla 17 mm lenkillä kiristetätään niin tiukkaan kuin sillä saadaan. Oli muuten hiton hyvä avain moneen länkkärissäkin olevaan kohteeseen. Huru-ukko

Haukion Kala OY kirjoitti...

Papalla (vannoutunut kommunisti) oli tuo punainen Jawa. En muista sitä oikein mitään muuta kun, että se oli automaatti ja aina rkki.

Anonyymi kirjoitti...

Togliatti on siitäkin merkillinen kaupunki, että sen edeltäjä, Stavropol-na-Volge, jäi 1950-luvulla kokonaisuudessaan Volgan varrelle rakennetun suuren tekojärven alle. Niinpä sen tilalle oli rakennettava toiseen paikkaan kokonaan uusi kaupunki, joka myös sai uuden nimen.

Anonyymi kirjoitti...

Lada 1300:n ajettavuus perustui fiatin rakenteeseen, rakenne oli terve ja hyvin käyttäytyvä. 60-luvun autoista moderneinpia ei-urheiluautoja. Esmes taka-akseli oli kunnolla tuettu, toki jäykkä muttei hevoskärrytyylinen, niin kuin japseissa.

Käsikirjan ja korjaamo-oppaan mukaisilla säädöillä vähän omituinen ajettava - kun opin itse säätämään, ihan kelpo peli Ainoa iso, harmittava vika oli etupyörien liian vähäinen kääntyminen.

Istuma-asento oli perintöä fiatista, ISA-stantardin* mukainen. Recaron penkki ja tuulennaukujan ruoria pienempi tarvike-ratti helpotti hieman.

Lada oli fiatia kevyempi, helpompi ja hiljaisempi ajettava. Ainakin rallimirafioriin verrttuna - mirafiorissa suorahampainen loota, sintterikyytkin ja kireä moottori & väljä pakoputki. Toki ihmekukka oli hauskempi ajettava ja aika paljon nopeampi, 145 vs. 200++.

Pienen viriviri-temppuilun jälkeen ladida kulki toistasataa mailia tiimassa ja oli ihan vakioisen näköinen, renkaita lukuun ottamatta. Sillä oli hauska kiusata saabisteja ja muita möllejä. Kiihtyi melkein yhtä nopeasti kuin kuskinsa. Toisaalta sitä moottorin huutoa isoakovaa ajaessa ei kukaan kovin kauaa jaksanut kuunnella. Perän vaihto semmoiseen muutettavalla välityksellä varustettuun hieman hiljensi meteliä ja monimutkaisti ajamista. Tavallaan 8 vaihdetta valittavissa mutta banjo oli painavampi ja vaikutti jousitukseen sen kautta.

Ainakin sumujen saaren autoissa oli sama paskojen - halpojen - cccp-peltien aiheuttama ruosteherkkyys ongelmana. Toisaalta ladaan sai halvalla kynnyskoteloita, lokasuojia, niiden kaaria ja kaikenmoisia muitakin peltiosia villeistäkin varaosaputiikeista. Ja rautakaupoista sai peltiä ja esabbiliimaa.

Oli muuten outoa tottua myöhempien aikojen nihon-autoihin, 20 000 kilometrin välein huoltoon, siinä välissä bensaa tankkiin & lientä pissapoikaan - mitään muuta ei tarvinnut tehdä auton pesetystä lukuun ottamatta.

*Italian Stantard Ape

Ennen oli autot rautaa, ei kuttaperkaa ja kompuuttereita.

Pyssymies

Vasarahammer kirjoitti...

Pate Pankavaarasta: "Ruostuivat ja vikaa vian päälle ja kuka muistaa Lucas pimeyden herra."

Englannissa kansanautot valmisti 70-luvulla valtionyhtiö British Leyland. Yhtiö tuotti tappiota ja siksi se Thatcherin aikana pantiin lihoiksi. Tuon jäljiltä Englannissa on edelleenkin autoteollisuutta mutta ei englantilaisten omistuksessa.

Huonon laadun tae oli luokkayhteiskunta, mikä johti työntekijöiden huonoon sitoutumiseen. Sen lisäksi maata rasitti sama tauti kuin idässä eli sosialismi, joka suurelta osin purettiin Thatcherin aikana.

"Venäläisen autoteollisuuden kulmakivi oli Ford, vanha antikommunisti ja antisemitisti vanha Henry möi Gazille parit A mallin fordin valmistuslinjat koneineen."

Myös Neuvostoliiton sotilasteknologian takana olivat läntiset kapitalistit. 30-luvulla Neuvostoliittoon vietiin teknologiaa ja venäläiset kopioivat kaiken, minkä voivat. Mitään uutta he eivät keksineet, koska sosialismissa innovaatiot voivat olla vaarallisia.

Kopiointi jatkui koko sen ajan, jonka NL oli olemassa. Länsiyhtiöt menivät rahan perässä ja itäjärjestelmä sotilasteknologian, jota saatiin idässä kauppaa tehneiltä länsiyhtiöiltä ja vakoilemalla lännessä.

Kylmässä sodassa molemmat osapuolet käyttivät samaa teknologiaa. Länsi itse kehittämäänsä ja Neuvostoliitto kopioimaansa ja varastamaansa länsiteknologiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Muistelen, jotta se ensimmäinen Lada tuotantolinja siirrettiin suoraan Italiasta jossa se toimi Fiat 124 linjana.

Tsekkiautoista kaikkien pitäisi tietää tämä tarina: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tatra_97 , vaikka se ei Suomeen liitykään. Itse kuitenkin olen vanhoja "Kunnia kelle se kuuluu" -setämiehiä.
-Puskarossi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Acc:lle, KKi:lle, JuhaR:lle, Haukion Kalalle, Anolle, Pyssymiehelle, Vasarahammerille ja Puskarossille & kiitos kommenteistanne. Tässä oli taas sen verran mukava rautaisannos lisähavaintoja etten vastaa kaikkiin kun ei tietämyskään riitä mutta kiitän ja kumarran.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Yrjö!

Mukava historiapläjäys taas vaihteeksi. Tuli mieleen eräs auto, joka kaiketi lasketaan länsiraudaksi, mutta joka historialtaan ja tekniikaltaan muistuttaa itäautoa - nimittäin Auto Unionin valmistama kaksitahtinen DKW. Keulassa nykyään Audista tunnetut renkaat.

Isäni osti tällaisen käytettynä ensimmäiseksi autokseen aikana jolloin olin uiskentelin vielä musaskuissa. Pakoputki tippui heti autoliikkeestä lähtiessä reunakivetykseen.

https://www.flickr.com/photos/storem/159152398

Ja nuo kommentissa mainitut Tatrat! Kuvasin hienon pelin Prahassa vuonna 1989. Tämmöisen: https://en.wikipedia.org/wiki/Tatra_603#/media/File:Tatra_603_(2008).JPG

Terveisin,

Mies Twitteristä

Anonyymi kirjoitti...

Jos oikein muistan Auto-Union oli tukevaa länsilaatua, ainakin alkujaan. Jossakin autoteknikkan-/urheilun lehdissä kuviakin kun kilpaa ajavat. Muistelen sellaisiakin kuvia nähneeni, jossain päin läntistä Saksaa oli joku moottoriratan, kallistetut kaarteet ja kaikki ja siellä se autounioni porhalsi ennätyksiä rikkoen. Jos olisin etevä nörtti/nortti osaisin kaivella netin syövereistä, vaan kun mie oon vaan käppäukko setämies jätän etevämmille sen homman. Se "tekovika" DKW taisi olla jo harppisaksan tekeleitä, juuret kuitenkin tukevasti lännessä. Kuten monen itäauton.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Auto Union
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Auto-Unionin merkki

Auto Union oli saksalaisten neljän automerkin: DKW:n, Horchin, Wandererin ja Audin yhdistymä, joka valmisti tavallisten autojen ohella myös kilpa-autoja. Se perustettiin 1932 Zwickaussa. Sittemmin Auto Unionista on muodostunut nykyinen Audi. Auto Unionin neljästä renkaasta koostuva logo kuvastaa neljän valmistajan fuusiota.

Auto Unionin kilpa-autot autot olivat menestyksellisiä Grand Prix -kilpailuissa 1930- ja 1940-luvuilla.

Toisen maailmansodan päättyessä kaikki Auto Unionin tehtaat jäivät Itä-Saksan puolelle, jossa niistä tuli Ifa- ja Zwickau-autojen valmistajia. Auto Union sai tuotantonsa uudelleen käyntiin Länsi-Saksassa vasta vuonna 1949, ensimmäisinä tuotteinaan moottoripyörät ja DKW-pakettiautot. Vuonna 1950 käynnistyi henkilöautotehdas Düsseldorfissa, ja 1959 avattiin toinen tehdas Ingolstadtiin, joka nykyäänkin tunnetaan Audin tuotantokaupunkina. Tehtaat työllistivät vuoden 1961 paikkeilla yhteensä yli 13 000 ihmistä. Vuodesta 1949 vuoteen 1961 Auto Union ehti valmistaa yli puoli miljoonaa DKW-merkkistä kaksitahtisella moottorilla varustettua autoa. Suomessa niitä myytiin myös nimellä Donau.[1]

Auto Union jatkoi autojen valmistamista aina vuoteen 1962, jolloin Volkswagen osti Auto Unionin ja yhdisti sen Audin kanssa. Audin viralliseksi nimeksi tuli "Audi NSU Auto-Union AG", joka lyhennettiin 1985 "Audi AG":ksi.

Suomessa Auto Unionin maahantuojana toimi Oy Veho Ab.
Haa, en mää ihan niin kehno olekaan. Tollasen löysin heti wikistä. Ja mjuistikin osittain pelaa. t. Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Ykä iski tietosuoneen, sai minutkin, vuosikausia vain lukijana viihtyneen, kommentoimaan.
DKW:n muistan, mutta myös Borgwardin, jonka Isabella farmaria mulle kaupattiin 70-luvun lopulla. Olin juuri inttiin menossa, joten kyseinen entisöintiprojekti, tai siihen aikaan vain kunnostus, ei innostanut.
Mutta taisivat molemmat, sekä DKW että Borgward, olla Länsi-Saksan tuotteita ja siksi ohi aiheen.
Isälläni oli kuitenkin MZ, jolla 50-luvulla päristeli silloisen tyttöystävänsä (äitini) kanssa Hämeenlinnasta stadiin ja takaisin.
-Puskarossi

Anonyymi kirjoitti...

Niin no tuota, kiitos Yrjölle näistäkin jutuista, jos en ennen muistanut sanoa. Nää on kivoja lukea, tulee oma nuoruus mieleen ja muisti palailee pätkittäin:)
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Miehelle Twitteristä, Huru-ukolle ja Puskarossille & kiitos kommenteistanne.

Mies Twitteristä: Kiitokset. Tuota DKW:tä eli ”tekovikaa” muuten myytiin Suomessa tekijänoikeuskiistojen vuoksi jonkun aikaa nimellä Donau:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Donau

Ja tuo Tatra on kyllä kieltämättä varsin tyylikäs.

Huru-ukko: Tuo Auto-Union oli mulle ihan uusi tieto joten eipä mennyt hukkaan tämäkään päivä. Kiitokset lisätiedosta. Ja kiitokset myös tuon viimeisen viestin kannustuksesta.

Puskarossi: Lämpimästi tervetuloa lukemisen lisäksi myös kommentoimaan. Ja tuo mainitsemasi Borgward on muuten hiljattain aloittanut jälleen tuotantonsa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Borgward_BX5

Becker kirjoitti...

Olen sitä ikäluokkaa jolla on aika paljon muisteloita itäautoista. Jos ette jaksa lukea niin hypätkää yli. Osan olen jo varmaan kertonut aikaisemminkin mutta pieni toisto ei pahaa tee.
IFA:n F9:n muodoista olen jotenkin aina tykännyt. Pyöreät muodot olivat mielestäni aika sopusuhtaiset. Meillä oli aikoinaan timpuri tuttava joka ajeli IFA:lla. Mies oli paitsi hyvä timpuri myös heppu jolle sattui kaikenlaista. Kerran hän ajeli Laaksolahden mäkisiä teitä kun huomasi edellään pyörivän irtonaisen autonrenkaan. Hän totesi kaverilleen huvittuneena että jollain oli rengas irti. Tultiin seuraavaan mutkaan niin hän huomasi että omasta IFA:sta oli eturengas lähtenyt omille teilleen.
Kävi muuten IFA:llaan Saksassakin pystyttämässä suomalsia puutaloja. Tullessan takaisin olivat tullissa kyselleet mitä tuo jerrykannu sisälsi. Timpuri sanoi että konjakkia. Tullari otti vastauksen huumorin kannalta eikä tutkinut asiaa sen enemmälti. Se jerrykannu oli muuten täys halpaa konjakkia. Häneltä kuulin myös mistä IFA on lyhennne, Ilman Fasistista Apua. Aivan loogista siis.

Mosset olivat usein kaksivärisiä. Vekselin vihrea ja tuskanpunainen olivat sävyt. Vanhoissa Mosseissa kuten monissa itäautoissa oli sisällä omanlaatuinen tuoksu. Siitä hajusta kuulema pääsi eroon kun sisälle heitti vanhan suomalaisen sotilasmanttelin viikoksi. Mosse 1500 S taisi tosiaan kulkea Bemarin kopiokonella. Olivat hämmästytttävän samannäköisiä nuo koneet. Se oli Mosseksi aika kovakulkuinen laite. Niinpä niillä ajettiin Konelan toimesta Lauttasaaren Kirkkonummen väliä kaasupohjassa muiden autoilijoitten ihmetellessä kovakulkuista itäautoa. Olipa kerran Keimolan moottoriratakin vuokrattu esittelykäyttöön jossa sai ajaa 15oo S:llä täyden ratakierroksen. Ei muuta kuin jonoon. Konelan kaveri istui vieressä kierroksen ajan. Sai kepittää ihan täysillä. Kysyin että mitkä renkaat olivat alla, kuulema vakiokumit joissa 2,5 ilmakehän paineet. Lattiavaihde lisäsi urheilullista tunnelmaa ja täytyy myöntää että Mossen äänimaailma erosi entisistä aikalailla.
Ratakierros meni muuten hyvin mutta pitkän suoran päässä on oikella kaartuva kurva jonka säde pieneni loppua kohti ja oli vähän kinkkinen ajettava. No Mossesta lähti perä irti ja painelimme sitten ulos radalta kurvan sisäpuolelle. Siihen aikaan maahan oli upotettu autonrenkaita sisäkurvan puolelle pystyyn niin että puolet oli maanpinna yläpuolella. Näistä mentiin sitten yli kovan hyppelyn kera. Kysyin ratin takaa huolestuneena josko jotain mahtoi mennä rikki. "Kyllä Mosse kestää" oli Konelan miehen rauhoittava vastaus. Ja taisi se kestää. Oli muuten jonoa Keimolassa sinä päivänä.
Mulla oli kaveri joka asui Kirkkonummella. Kerran kävin siellä kylässä ja toin tullessani hänen isänsä Helsinkiin. Papalla oli itsellään Mosse, ihan vaan aatteen vuoksi. Itselläni oli Jaguar XJ, josta olivat pakoputket aika loppu joten auto pörisi mielestäni aika pirusti. Jonkun matkaa ajettuamme ukko totesi minulle että kylläpäs tämä on hiljainen auto.

Tarina kertoo että joku amerikkalainen turisti oli ollut Pobedassa kyydisä ja kysynyt kuskilta että mitä Pobeda tarkoitti. Voittoa vastasi kuski. Voittoa mistä? oli kyyditettävä ihmetellyt. Puolassa tehtiin Pobedan kopiota Warzawaa, jonka väitettiin olevan esikuvaansa parempaa laatua.

Jatkuu

Anonyymi kirjoitti...

Orjalan kalut:

Dampf Kraft Wagen, Des Knabens Wunsh, DeKaWe, Donau, DKW eli suomeksi tekovika oli aikoinaan teknisesti edistyksellinen auto, erikoisesti moottoreiltaan. Saab muiden muassa sai inspiraatiota ko. värkin moottorista.

DKW valmisti muun muassa kuusisylinteristä V4-moottoria. Kuusi sylinteriä, neljä sytytystulppaa. Neljä työsylinteria ja kaksi huuhtelusylinteriä -koneessa. Oli commerillakin sumujen saarella nelisylinterinen 2+2+motti samalla idealla 50-luvulla. Vehonien museossa näytillä se commer.

Sittemmin DKW kehitti kolmesylinterisen moottorin, josta tuli Wartburgin moottori.

Tämän aasinsillan kautta pääsimmekin työläisten paratiisiin, sosialismin onnelaan.

Wartburg 311 oli aikoinaan aika tavallinen auto, hinnaltaan edullinen ja saksalaista laatua. Ei länsi- mut kumminkin. Samanlaisia käryttäjiä oli muitakin, mm. Saab haisi kanssa.

Wartburg 353W oli jo hieman oudompi, kaksi tahtia alkoi olla autolle 60-luvulla aika outo ratkaisu. Alusta ko. värkissä oli kummallinen, josta johtuen tarjolla oli lähinnä ajo-omituisuuksia. Tiloiltaan hyvä, muotoilultaan hyvin 60-lukulainen, pelkistetty. Derkuilla oli muitakin vastaavia juttuja, jotkin sähkölaitteet oli suorastaan hienoja mm. pieni matkaradio johon olis voinut latkäistä B&O -merkin ja täydestä olis menny. Oli oikeasti tyylikäs ja pelkistetty.

Konepellin alla oli hyvin tilaa, moottori oli pieni. Ja kevyt, Raaka-reiska nosti sen kevyesti hallin pöydälle käpisteltäväksi. helppo viriteltäväkin oli, venttiilien sekoamista ei tarvinnut pelätä - kierroksia ei tarvinnut hirvitellä.

Kori oli muutenkin tilava, arkikäytössä mukavaa. Kisakäytössä säästi aikaa, kun kolmoisshalkow kahdella voltilla kerien lyhensi ja kavensi warrea puoli metriä, mahtuivat kuski ja kartturi edellen kyytiin ilman tilanpuutetta. Kumilekalla pyörille tilaa, roudariteipillä pleksiä lasien tilalle ja matka jatkui kohti uusia kaatoja. Kisan jälkeen turvakaaria piti hieman paklata ja maalata uudelleen. Ovet ja luukut meni paaliin - mut hei; uusia sai romuttamolta halvalla. Laseja myös.

Derkkujen warrekuskit oli vielä hullumpia kuin suomalaiset ja ne warret oli huimia. Huoltoauto eritoten, keula kuin vakiossa, perä trailerista.

kaksitahtisen moottorijarrutus on aikas olematon ja koska öljy kulkee bensan mukana leikkauttaa pitkässä alamäessä motin kiinni. Vapaakytkin on välttämätön.

Oikea, taloudellinen ajotapa warrelle on kiihdyttää ja rullata, kiihdyttää ja rullata. Öljynkäryn säestämänä ko. ajotapa hieman ärsyttää perässätulijoita.

Oli kyllä vaikea päättää oliko petrooli talbot vai warre inhotumpi edellä ajelija, käryäviä tientukkoja kumpikin.

Farkkuwarre taisi olla halvin farkku aikoinaan, työkaveri vaihtoi pienen länsiautonsa rahaan ja farkkuwarreen alkaissaan hartiapankkirakentajaksi. Tilava ja kylmä kärry.

Muurinmurtaja, Trabi oli outo. Koulukaverin isällä oli semmonen, pieni, pahvinen koppero. En uskonut autoksi, minua on turha vedättää - mikä lie lelu - olisko lasten liikennepuiston kalustoa. Se, että siinä oli moottorikin hämmästytti kovasti. Jessus: pahvinen auto! Kovin yleinen kapistus se ei ollut.

Tuppukylässä oli naapuristossa yksi IFA, seisoi talon pihassa. Liikkeessä en sitä koskaan nähnyt. Lähinnä tiedettiin syy IFA:n maahantuonnin loppumiseen: Viipurista loppui kattopelti.

Pyssymies

Becker kirjoitti...

Jatkoa...
Volga on tosi tyylikäs itäautoksi. Niitä on muuten jonkun entisöintipajan, ehkä Ukrainasta tai Virosta, viimeisen päälle entisöitynä ollut näytillä Lahden Classic autonäyttelyssä keväisin. Ja kyllä täytyy myöntää että ne henkivät jotenkin hienosti sitä mennyttä aikaa. Jos olisi ylimääräistä niin saattaisin ostaakkin. Nehän olivat melkein pakollisia taksejakin aikoinaan. Olen istunut usein sellaisessa jossa kuskilla oli harmaat diagonaalihousut ja takki, haitarivarsinahkasaappaat, nahkaiset ajokäsineet joissa pitkät varret ja päässä koppalakki niinkuin siihen maailman sikaan oli tapana. Jos vertaa tänä päivänä Rautatientorilla riiteleviin mamuihin niin ero vähintään valtava, eikä pelkästään palvelun suhteen. Kättäkin vedettiin silloin lippaan.
Kauniaisissa asuva Korpivaaran (toi aikoinaan mm. Citikoita maahan)toimitusjohtaja kyllästyi siihen että aina kun hän tilasi taksin niin oven edessä odotti Volga. Hänpä tiedusteli syytä siihen ja sai vastaukseksi että kukaan muu ei tarjoa näistä vaihdossa yhtään, niin jumissa ollaan. Korpivaara pyysi kuskia käymään firmassaan ja kuinka ollakkaan niin ennen pitkää Kauniasten taksiin ilmestyi Citikka ID 19 autoja. Muistan kun sain ensimmäisen kyydin sellaisessa niin olo oli kuin olisi istunut avaruulaivassa. Oli se niin erikoinen sen ajan autoksi.

Olen aikoinaan nähnyt kahden Volgan kolarin silloisessa Leningradissa erään sillan keskellä. En ole ennen sitä tai sen jälkeen nähnyt niin paljon ympäri levinnyttä ruostetta. Autot olivat hajonnet melkein tunnistamattomiksi.

Ladaa tuli joskus aikoinaan ajettua enemmänkin. Auto oli muuten ihan jees, mutta istuma-asento oli kyllä pitemmillä reissuilla kamala. Lämmin ja toiminta varma. Starttasi pahimmillakin pakkasilla. Ajo-ominaisuudet olivat huonoilla teillä aika heikohkot. Olin taas jälleen kerran käymässä kaverin luona Kirkkonummella. Palatessani oli pimeää, pirun tuulista ja sateista, kuinkas muuten. Mutkaisia hiekkateitä ajaessani alkoi auton käytös heiketä entisestään. Pistin sen osittain tuulen piikkiin, kunnes oli pakko pysähtyä ja mennä katsomaan josko jotain oli pielessä. Oikean takarenkaan kohdalla oli jäljellä savuavia renkaan riekaleita vanteella. Jos oli itsestään jonkinlaisia käsityksiä rattimiehenä, niin paluu arkeen oli kyllä raaka.
Oli kiva palautta leasing Lada farkun renkaan jämät Konelaan ja pistää syy jonkun muun niskoille. Työnjohtajan ilme kertoi jotain ihan muuta.

Wartburgiakin on kokeiltu. Lupasin eräälle kaverille käydä hänen asioillaan Helsingissä edestakaisin, jolloin matkaa tuli noin 300 kilsaa. Oli kyllä eräs elämäni erikoisimpia ajokokemuksia. Kaverilla oli farmari Warre. Nollasta viitenkymppiin kiihtyi kuin dragsteri, mutta sitten kestikin punaisen Nortin verran ennekuin päästiin sataseen. Sillä reissulla minut ohitti yhtä monta autoa kuin normaalisti puolen vuoden aikana.

Todistettavasti eräs tutun tuttu olisi vauhtipahvilla ajanut talvella ulos tieltä. Auto kaatui penkalla katolleen ja liukui katollaan pellon piennarta aika matkan. Kuskin kaveri totesi että kunnossa ollaan, mutta tumppaa nyt ainakin toi rööki ettei sytytä palamaan, sillä vaarana oli tosiaan nokassa oleva polttoaine tankki. Auto työnnettiin katollaan tienvarteen jossa se käännettiin ympäri ja matka jatkui.
Trabantin koppa on Duroplastia joka on sekoitus aniliinifenolin, formaldehydin,paperimassan ja puuvillasta. Kuulostaa kovin terveelliseltä työpaikalta.

Tutulla oli tuollainen lahnaskoda. Aika ruma mutta aikanaan kestäväksi kehuttu, mitä se sitten lieneekään. No hänellä oli etupuskuri saanut siipeensä, joten kaveri päätti oikoa sen halvalla. Ei muuta kuin vaijeri kiinni puskuriin ja sakkeli puun ympärille kiini. Reilua peruutusta, ja kas sakkeli irtosi ja tuloksena oli ventti katossa, takalasi rikki sekä etupuskuri edelleen mutkalla. Kovaa laatua Skoda.

Jatkuu..

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisten keskuudessahan kulki -60-luvun Volgan etumaskin designista vitsinmurjaisu: "Ei tullut dollarihymy, tuli ruplairvistys". Sanoisinko, että itäautot ja -mp:t oli aikaansa nähden suunniteltu erinomaisen hyvin, joskin käyttömukavuutta välillä karskisti laiminlyöden. Materiaalit ja tuotannon laatu sitten takkusivat, minkä vuoksi hienotekniikan eli sähköjen ja esim. kaasuttimen toiminnan luotettavuus oli aika heikkoa tasoa. Toki värkit oli tehty niin, että vähäiselläkin työkaluarsenaalilla näitä osia pystyi säätämään, kunhan tiesi mitä teki.

Achtung

Becker kirjoitti...

vielä vähän jatkoa.....

Meillä asui naapurina maalari joka kesäisin ajeli Jawalla. Sain sillä elämäni ensimmäiset prätkäkyydit. Eikä ollut kypäräpakkoa, paitsi kuskilla naaman edessä sellainen ruma sellofaanitötterö, joka suojasi joltain, en oikein tiedä että miltä.
Mutta että on hieno prätkä muotoilultaan. Siinä kaikki on yhtä ja samaa eikä mikään lyö erikseen silmille. Sivarin kanssa entisöitynä se on kyllä pysähdyttävä näky. Kaksipyttyinen 350 oli kova kulkemaan ja Jawalla voitettiin aikoinaa valtava määrä kilpailuja. Joku Six Days malli voisi olla mukava laite ajella pikkuteitä.

Konelasta mainittakoon sen verran että jos eivät myytävät autot olleet aina huippuluokkaa niin sitä olivat Konelan korjaamon koneet ja testilaitteet sekä niiden käyttäjät. Kaikki olivat länsimaiden parasta tekniikkaa. Käytin siellä usein mm. Fordin kardaaneja tasapainotuksessa. Hesan parasta ammattitaitoa siinä suhteessa.

Tuossa B-29:ssä on sellaine tarina että jenkit joutuivat joskus Japanin pommituksillaan tekemään pakkolaskuja Neuvostoliiton puolelle. Neljä konetta kaikenkaikkiaan. Miehistö palautettiin mutta koneet pidettin Neuvostoliitossa Stalinin toimesta. Ryssillä oli heikosti pitkän matkan pommaritekniikkaa hallussaan, joten päättivät kopioida koneen. Ainakin yksi purettiin kokonaan kappaleiksi. Ja vissiin parilla lennettiin kokemuksin saamiseksi. Voi kullostaa siltä että tuumamittojen muuttaminen milleiksi on peace of cake, mutta voin todeta että se on ollut aika helvetinmoine urakka, melkeinpä uskomaton siihen maailman aikaan. Mutta kun Stalinin damokleen miekka viuhui pään yllä niin kaikkeen pystyttiin. Jopa koneissa ollet mahdolliset luodireiätkin kopioitiin, niin tarkka oli työ. Ja saivathan he niitä tehtyä, peräti melkein 850 kappaletta TU - 4 nimisenä.
Lännen ja idän välien vielä ollessa ainakin haaleat pääsivät jenkit seuraamaan Moskovaan jotain voiton päivän paraatia. Tupolevien ilmestyessä näkyviin, tuumasivat jenkit että kas, siinähän tulevat meidän entiset koneemme. Hämmästys oli kuitenkin ilmeinen kun Tupoleveja ilmaantui taivaalle kymmenittäin. Kone alkoi jo olla vanhetunutta tekniikkaa, joten siitä ei sen pahempaa skismaa entisille aseveljille ilmaantunut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Pyssymiehelle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne. Erityisesti nuo Beckerin kommentit kävisivät jo erillisestä blogikirjoituksesta itsessään. Lämmin kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Vuonna 89 autolomani piti olla "jotain muuta" ja olihan tuo. Loppukesästä lähdettiin Pommeranialla (autolautta) Gdanskiin. Pers'aukisina otettiin hyttipaikat sukupuoliolettamuksien mukaan. Ei nukuttanut niiden kolmen rekkakuskin hytissä.
Gdanskista Varsovan kautta Krakovaan. Matkalla ihmetystä aiheutti jokaisella levähdysalueella takapelti auki olevat Polski Fiat 126:t. Global warming oli tuolloin tuntematonta, mutta nuo piskuiset kulkineet taatusti tekivät parhaansa.
Unkarissa, Balatonin rannalla, leirintäalueen mökin terassilla, rassasin päättyneen tupakkalakon kunniaksi piippuani polttokuntoon. Samalla todistaen yhtä elämäni koomisinta näkymää: Parimetrinen ja puolentoistasata kiloinen heppu nousi ylös DDR-kilpisestä Trabantista. Helpotus oli jotenkin aistittavissa, sekä kuskin kuin autonkin puolelta.

Viikon vetelehtimisen jälkeen matka jatkui Jugoslaviaan, onnellisen tietämättömänä Unkarin päätöksestä päästää Itä-Saksan kansalaiset Itävaltaan.
Myöhemmin, asian kuultuani ja yhä nykyäänkin, mietin että toivottavasti tuo iso isopartainen mies oli niiden "vapauteen" päässeiden etujoukoissa. Olisi hän sen ansainnut. Vähintään koomikkona.
Vuoden -90 vastaavaa reissua häiritsivätkin nuo autobahnille eksyneet Trabantit ja warret. Yhden onnettomuuspaikan näķymiä katsellessa mielessä kävi ajatus pahvilaatikosta...
Tuon aikakauden 30v muistopäivät ovat käsillä ja nyt vanhana -setämiehenä- on hauskaa muistella tuota vapautumisen aikaa, vapautumista totalitarimista ja ahtaasta ajatusmaailmasta...
-Roskapussi

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, pallosilmä-Ladan työkalut unohtuivat. Ladan takakontin varustukseen kuului kanvastiin kääritty nippu työkaluja: tunkki, pumppu jolla oikeasti sai ilmaa renkaasen, rengasrauta, veivi, pyöränmutteriavain, muovilaatikollinen ruuvimeisseleitä ja kiintoavaimia, ohjekirja, hyödyllinen koska sisälsi tarkat arvot säädöille, nestemäärät ja laaut ja niiden vaihtovälit - pikku merkkikorjaamon varustus.

Työkalut sai kanvastikäärössään remmeillä kiinni kontin takalaitaan - eivät kolisseet ympäriinsä. Löytyivät kaivelematta.

Ladida lähti sergein mukana kohti pietaria mutta työkalut on tallessa. Karuja ja toimivia kapistuksia. Erikoisesti se pumppu, sillä voi ihan oikeasti täyttää autonrenkaan. Kuluttamatta akkua, ajamatta huoltoasemalle.

Veivi oli hyödyllinen muun muassa nokkaketjun kiristämisessä, pari kierrosta säädön lukitusruuvi löysällä ja sitten ruuvi kiinni. Ketjun sai tosi kireälle käyttämällä starttimoottoria - tätä ei ohjekirjassa kerrottu.

Venttiilinsäädöissä ja monissa muissakin askareissa veivi oli kätevä. Sai sillä kärryn käyntiinkin, piti se kokeilla huvin vuoksi.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Olihan niitä juttuja ja pilkkanimiäkin autoilla. Ifaa oli kaksi mallia F9 joka on kuvassakinja sitten s F8. F 9 oli yhdeksän hengen auo ja F 8 kahdeksan, En muista miten se laskettiin. Auto-Unionin yhteydessä mainittu Zvickau sai meillä lempinimen viskuri. Juutuubissa on mainoskin P 70 viskurista, kesti ajaa irrallaan olevan lokasuoja yli, muovia kun oli. Sitä 1500 S mossea KOnela mainosti terästettynä. Pilkkakirveet sitä muunsivat, uusi terästetty kapeampi malli, sopii tiheämpään metsään.
Ja Skoda sitten. Skoda, neljä pöyrää ja loota. Helppo purkaa ja koota. Äiti työntää, isä ohjaa ja lapset kannattelee pohjaa. Muistelen että Skodan perustajat olivat hevossvaunutehtailijoita ja sattuivat olemaan kapakissa. Keksivtä että ruvetaas tekeen autoja. Ne oli tonni ja tonni mb,haistapaskan veroisia, kaikki muut mallit joihin oen tutustunut ovatkin sitten ihan ok. Ekat Favoritit kun tuli, niihin piti etutukivarsiin tehdä vahvistushitsaus. prässätyt pellit pistehitsilläei ollut ihan luotettava tapa. Minäkin niitä muutaman vahvistanut, vaikken mikää huippurutari olekaan ollut.
NOista iidusitikoista, niitä voi käyttää kolmipyöräisen, yhden takarenkaan voi käyttää vaikka särkyneen etusen tilalla. Siitä on tehtaan miesten näyttöä ja taisi sitä temppua päästä muutama suomalainen autotomittaja kokeilemaan.
Ranskisetha viritti rättisitikoita, otti Panhardin konenn ja eiku rättärin keulille ja sit mentiin isoa kovaa:)
Huru-ukko

thinker Dill kirjoitti...

Nyt kun aihe on laajentunut länteen:
Luin loppukesästä uudelleen Lee Iacoccan kirjan Autoelämänkerta (WSOY 1985).
Melkoinen ura oli tällä Mustangin ja Voyagerin isällä. Henry kakkoselta potkut Fordin pääjohtajan pallilta ja suoraan konkurssikypsän Chryslerin ruoteliin.
Suosittelen lukemaan jos kirjan käsiinne saatte.

Pari viimeistä lukua erityisesti:
XXVII Japanilainen haaste ja XXVIII Kuinka tehdä Amerikasta jälleen suuri.
Sitten kun kääntää ajankohdan 2000-luvulle, sekä vaihtaa Japanin tilalle Kiinan ja Iacoccan Trumpiksi...

Anonyymi kirjoitti...

Varsinkin IFA sai varsin kyseenalaisen maineen ja sen mukaisesti monia haukkumanimityksiä. Sitä sanottiin muun muassa Itä-Saksan seisojaksi tai lyhemmin saksanseisojaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Vain yksi on joukosta poissa: ei niin nostalginen, mutta kategoriaan kuuluva Dacia 1300, jota myytiin meillä Renault 12 halpisversiona, made in Romania!
Kyseisessä maassa käyttivät 1970-luvulla noita takseina, eikä kunto ollut hääppöinen.

Mosse Aleko oli Simca 1307:n inkarnaatio, mamuautojen huutokaupassa myytiin muutama tuollainen Suomeen. Taisivat saada ne kilpiinkin, kun on jossain EU-maassa myyty aikoinaan. Simcasta tuli sittemmin Talbot, mutta valmistus jatkui Ranskassa - ja Suomessa!

Nappisilmä-Ladalla muutaman vuoden ajaneena voin vahvistaa lämpimyyden ja pakkaskäynnistymisen, nimim. kaapelia Volvoille ja Mersuille tarjonneena!

Mukavia muisteloita, kiitos Ykälle ja osallitujille!

Anox

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla jossakin mainittiin sellainenkin kulkine kuin NSU. Oli se isävainaallakin, köröteltiin muutamana pääsiäisenä Savoon sukuloimaan. Perkama että oli kylmä. Oli siitä sitten parempikin versio, olisiko ollut NSU 1000, oli jo ihan auton kokoinen ja kulkeva vehjes. Siitä prinssistä, siitä on joku vanha mainoslin jossain, siinä horstvessel tai joku vesseli ojentaa kanootin melaa katolla odottavalle Lise-Lottele, kanootti oli jo siellä kattotelineellä. Paljonhan noita kulkineita, itäisiä ja läntisiä on tullut nähtyä, joitakin itsekin koettua ja omistettuakin. Kaikkia ei vain jaksa aina muistaa. Mutta kuten sanottua, näissä Ykän jutuissa on sitä nostalgiaa sopivasti ja kommentetatoreiden jutuissa lisää. Itselläkin alkaa muisti papailla pätkittäin. Iso kiitos ja hatun nosto kaikille, sekin onnisttuu. Ostin nääs eilen uuden ensimmäisen pääkappaleen pitkästä aikaa.
Huru-ukko
Ai niin, siitä latuksta, aamuula töihin lähtöö tehdessä vilkaisin, että paljonko pakkasta. Piti katsoo parikin kertaa, että -51. Ei --kele, kyllä se sitä näyttää. Oli latukka kankea kääntää, kas kun illalla ajoin sen pihaan, jäi perä tielle päin. Heltken sai kylkintä luistattaa, että ei sammunut ja sai vahdelootan yhteistyökykyiseksi....

Anonyymi kirjoitti...

" Skoda, neljä pöyrää ja loota. Helppo purkaa ja koota. Äiti työntää, isä ohjaa ja lapset kannattelee pohjaa. " - tästähän puuttuu "mummo kerää muttereita". Olihan kotaloota toki viiden hengen auto.

Nämä automuistelukset on hauskoja, sikäli Ykä on iskenyt kultasuoneen. Kommenteissakin on ihan helmee, ennen turattiin autojen kanssa, nyt puhelinten.

Ainakin osat "Rapeat ranskalaiset","Hunneja kello kuudessa - Das Ist Norm", "Ruostetta sumujen saarelta", "Ameriikan ihmeet" ja "kKjakkikaksikko ja maailman nopein traktori" ovat vielä tyrkyllä muisteltaviksi.

Ranskisten erikoiset ratkaisut ja etevät ja ei-niin-etevät systeemit ovat monella muistissa. Samoin saksanpoikain kommervenkit, Mersut ja Messerschmitt:it, borgwardit ja bimmerit. Saaga maailman huipulta pohjalle kahdessakymmenessä vuodessa olisi käsittelyn arvoinen - Jeremy Clarksonin juttu "miten britannian autoteollisuus tuhottiin" löytyy toki juutuubista mut siinä ei ole suomi näkökulmaa. Hävittäjä-foordit ja white puolitelavaunut ovat osa raskaan liikenteen historiaa, kevyemmän taksi-valiantit, leuhkat letukat ja jykevät jeepit - ylijäämät ja ihkauudet. PV-volvoista, amazoneista, viidakkorummuista, homopulkista, susiyseistä, ilmahöyläsaabeista ja muista kummajaisistakin lie monilla kokemusta.

Kun Ykä kyllästyy ihmettelemään miksi asuntojen sisälämpötilaa pitää laskea 17 asteeseen ilmastonmuutoksen hidastamiseksi mutta antonovit ja herculekset kyörää nonstoppina rikastusta tripolista ilman, että se lisäisi hiilijalanjälkeä. Niin välipaloina autoistumisen aika voisi helpottaa. Eihän sitä ilmasiltaa vielä ole, vastahan hallitus aloitti, odottakaa vain.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Roskapussille, Pyssymiehelle, Huru-ukolle, thinker Dillille, Anolle ja Anoxille & kiitos kommenteistanne. Tässä tuli taas mainio sekä muistojen että tietojen rautaisannos. Liekö monella lukijalla sama tilanne kuin itselläni eli nuo kymmenien vuosien takaiset asiat muistaa oikein hyvin mutta lähimuisti alkaa pätkiä pahemman kerran.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus 70-luvulla oli Tekniikan Maailmassa isohkojen autojen testi, jossa oli Volgakin mukana. Muistan aina kun TM totesi kuvatekstissään, että takaistuimen selkänojan keskelle on päätetty tehdä patti.

JMP

Becker kirjoitti...

Täällä mainittiin Dacia. Asuin aikoinaan Katajannokalla, siis Hesassa, ja lähdin eräänä iltana kävelylle suuntana varmaan jokin keskustan kuppila. Kiersin presidentin linnan editse ja siellä oli varmaan jokin vastaanotto kyseessä sillä Kauppatorille oli parkkeerattuna pitkä rivi mustia autoja kuskeineen. Oli Cadillaccia, Mersua ja Rollssia vai olisko ollut Bentley. Kuitenkin pitkä rivi autoja kalliimmasta päästä, paitsi se jonon viimeinen, musta Dacia. Jotenkin se ei vaan sopinut joukkoon vaikka väri oli oikea. En tuntenut mitään vahingoniloa, kävi enemmänkin sitä kuskia sääliksi.
Toivottavasti kelpasi mukaan kuskiporukoihin, jotka siinä seisoivat ja turisivat keskenään. En sitten tiedä olivatko lähettiläiden kuskit oman maan väkeä vaiko peräti kantasuomalaisia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys JMP:lle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

JMP: Kaikkiaan nuo vanhat Tekniikan Maailmat ovat varsin viihdyttävää luettavaa.

Becker: Nykyisinhän noita Dacioita on Suomessa varsin paljon. En osaa sanoa auton laadusta mitään kun ei ole kokemusta. Pohjautuu käsittääkseni ranskalaiseen tekniikkaan ja sitä minä vähän vierastan.

Anonyymi kirjoitti...

TM:n yleisönosasto - mikä piru se olikaan nimeltään - oli aikoinaan hauskaa luettavaa. Paitsi moponviritysohjeita vonkaavia urpoja - "hei, rakensin moottorikelkan, miten saisin sen soliferin miponmoottoriin lisää tehoa" - oli palstalla autotestipalautetta. Paljon. Mitä kummallisempi kottero, sitä raivokkaampaa palutetta.


Muiden muassa: Rättäri on ihan lämmin talviauto. Kunhan rättikaton alle tunkee viiden sentit styroksin ja lattialle kans. Ja hommaa webaston puhkumaan lämmintä ilmaa. Ja turvallinenkin se on, onhan siinä turvavyöt.

"Mosse eliten ajo-ominaisuudet on loistavat, en ole kertaakaan ajanut ojaan. Ja laadukaskin se on, jo kuudes (vai oliko se kymmenes, nyt en muista) elite menossa." Mmm, siis vuonna -72, kuudes / kymmenes elite - vakuuttavaa, todella.

Mossen testistä vaahdottiin muistaakseni monessa numerossa, öljynlauduttimen autuutta ylistettiin ja kerrottiin heti perään, että se kannattaa poistaa, ei valu öljyä hukkaan. Että sikäli turha se valitus öljynkulutuksesta.

Kyllä wartburg on taloudellinen auto, ei tarvitse venttiileitäkään ikinä säädättää. Ja vapaakytkin tekee ajosta rentoa. Ja käteen jäävät nupit ja nippelit on pikkujuttu, onhan warre saksalaista laatua.

Joku onnellinen kuplailija kertoi, ettei 13 - 17 litraa sadalla sataoktaanista ole paljon, eikä kuplassa ole talvella kylmempää kuin ulkonakaan.

Isojen autojen testin jälkeen american autoilija puolusti kiihkeästi tehostamattomia, häipyviä, tehottomia levyjarruja kalliissa autossa. Levyjarrut ja tehostimet on vika-altista tekniikkaa kuulemma. Ja sinne tänne lelluva kyyti on sama kuin hyvät ajo-ominaisuudet.

Maino hupipalsta - siellä oli säännöllisesti ikiliikkujan keksijöitäkin keksintöään esittelemässä.

Pyssymies


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Jos noita vanhoja Tekniikan Maailmoita löytäisi enemmän niin noista yleisönosaston pläjäyksistä saisi aikaan oman postauksen. En ole lukenut mutta olen kuullut (urbaanilegenda?) että sinne oltaisiin joskus lähetetty seuraava viesti:

”Olen nyt ajanut autollani kymmenen tuhatta kilometriä ykkösvaihteella. Joko voin käyttää muita vaihteita?”

QroquiusKad kirjoitti...

Minulla ei ole oikeastaan kokemusta itäautoista:
isävainaa osti brittejä (ensimmäinen oli Mini, kaksi seuraavaa Austin Allegroja) kunnes siirtyi 1980-luvun puolivälissä japanilaisiin, kyllästyttyään perin juurin Sumujen Saaren autoteollisuuden tasoon.

Ajoin kerran Wartburgilla:
tuttava oli hankkinut sellaisen kakkosautoksi ja pyysi minua siirtoajoon, ajaakseen itse perässä omalla länsisaksalaisellaan.
En edelleenkään voi ymmärtää, miksei hän antanut minun ajaa sitä sakemannia ja ajanut itse Dee-Dee-äRräläistään:
sitä oli mielettömän vaikea ajaa. Polkimetkin olivat omituiset metallinyrkit, joiden päällä kengän kuvioitu kumpohja ei meinannut pysyä. Onneksi matka oli lyhyt vailla pahempia liikennesolmuja.

Yo-kirjoitusten ja varusmiespalveluksen välisenä kesänä olin pallosilmä-Ladan kyydissä. Minä ja kaksi muuta kyytiläistä ihmettelimme, miksi kuskin täytyy pitää lämmityslaite täysillä tässä helteessä?
Vastaus oli, että juuri siksi:
muuten Lada alkaa keittää.

No, kaipa se oli talvella lämmin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Isä-Perskeleellä oli 1970-luvulla Lada 1300 vajaan pari vuotta. Totesi sitten siitä luopuessaan (kirosanat polttoaineen kulutuksesta poistettu) että oli sitten ensimmäinen ja viimeinen itäauto. Itse olen ajanut niistä vanhoista itäautoista Ladaa ja Skodaa. Varsin kolhoja ajettaviahan ne olivat.

Anonyymi kirjoitti...

QK, tuohon vaivaan olisi auttanut niinkin yksinkertainen asia kuin termostaatin vaihto. Ja tuskinpa ne ennkujen allargiat oli sen viisaampia ku nää vr/lokakuun rautatien allergiat. Kas kun lopetti se japsikin keittämisen/ylikuumenemisen kun yhteen hiaseen vaihdoin termarin pihassa. Pääs likka viileemmällä autolla turkkuseen ku oli lahteen tullessaan.
Valiant mainittu: Oli minusta komee kaara, valkoinen, punaiset penkin, vaan olikin silloin amiskan miehii? ja pomolla oli sellanen.
Pyssymiehelle: Mahtoko sillä 13-17 sadalla kuluttaneeella kuplailijalla olla vuoto tankissa? Siis muuta kautta kuin moottorin kautta? Ittekin joitakin tuhansia kuplalla ajaneena kulutus oli "vain" maks. n. 9 - 10 satasella, ja siihen sai kyllä polkee.
Huru-ukko
PS. Sitähän järjestetään kaikenmoisia mopomiittejä sun muuta, niin olisiko kenelläkään intoa edes selvittää, että mites olis tämmöinen setämiesmiitti? Ihan vaan näistä vanhoista kulkimista juteltais ja muisteltais. Kun näkyy useammallakin tuo muisti palaavan pätkittäin, muillakin kuin Ykällä:)
Mie en pysty/osaa alkaa moista puuhaamaan, mutta jos ja kun olen innolla mukana mahdollisuuksien mukaan osallistumaan tapahtumaan.

Ekku kirjoitti...

Näitä "setämies-miittejä" järjestetään, mutta ei sillä nimellä. Kaikki museoautokokoontumiset, perinnekonepäivät, markkinat tms. On niitä. Kun joku aloittaa jutustelun, niin sitä kyllä riittää.
Jos joku järjestäisi ihan Setämies-miitin, niin kyllä tulisi väkeä paikalle, ihan uteliaisuudesta:)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Ekulle & kiitos kommenteistanne. Toivon suuresti että esmes tämän blogin kommentoijien setämies (ja tätinainen) tapahtuma joskus järjestettäisiin. Se vaan vaatisi tilanteen että ihmisen ei enää tarvitsisi toimia nimimerkin takana joten eihän se valitettavasti ihan lähitulevaisuudessa onnistu.

QroquiusKad kirjoitti...

Se tapaaminen kuulostaa korviini nyt tällaiselta:

https://www.youtube.com/watch?v=s4tm-RUAkmI

Saavumme sinne kaikki, me veljet ja sisaret, hartain askelin. Osalla yllämme MC Tsuhnan liivit, osalla vain naamiot.

Heitämme ne menemään kaikessa rauhassa, ja paiskaamme kämmentä ja/tai halaamme karhunsyleilyllä tahi lempeästi, miten veli tai sisar mieluisimmaksi näkee.

Syömme koppivoituita Tsuhnan koston kera. Alkupalasnapseiksi nautimme toki Tsuhnan kapinaa niin monta, kuin veli tai sisar parhaakseen katsoo; sama toistuu ruoan jälkeen yhteisen ilonpidon merkeissä.

But it's too late, has always been, will always be, sanoi Dr. Manhattan.
Mutta onko niin?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset Ykälle ostalgisesta historiapläjäyksestä, joka soittelee tällaisen ikänsä autoja harrastaneen setämiehen herkimpiä kieliä.
Trabi oli kokonaisuutena yksi autoilun historian heikoimmista esityksistä, mutta se on jäävä historiankirjoihin maailman ensimmäisenä automobiilina, jonka kori oli kokonaan kierrätysmateriaalia. Duroplast oli yleisliittolaisen tekstiiliteollisuuden ylijäämää, puuvillalumppua vahvistettuna harppi-Saksan kemianteollisuuden jätefenolihartsilla. Sitä pystyi prässäämään kuten peltiä, joten se oli sarjavalmistuksessa kätevämpää kuin lasikuitu ja muut muovimateriaalit.
Trabille annettiin täällä lempinimi "vauhtipahvi", vaikka kori ei ollut pahvia, eikä vauhdista voinut puhua kuin korkeintaan ohittajien yhteydessä.
- Vajaatahti

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Vajaatahdille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Toivotaan että tällaiset mopoontumisajot saataisiin joskus aikaiseksi. Järkevämmässä yhteiskunnassa.

Vajaatahti: Kiitokset sinullekin ja kiitos lisäyksistä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset, tämähän oli mielenkiintoinen katsaus idän ihmeisiin!

Tuosta Mossen Alekosta vielä, sikälihän se poikkeaa Simca 1307 / Talbot 1510:stä, että Alekossa on moottori pitkittäin, kun se noissa Ranskan (tai Uuudenkaupungin) vehkeissä on muistaakseni poikittain. Kori on pitkälti sama kuin Simcassa, vähän pidemmällä nokalla. Muistaakseni keulan rakenteissa ja voimansiirrossa on otettu mallia 70-luvun lopun Audeista ja ainakin loppuaikoina näissä taisi olla Indenorin dieselmoottoreita.
Huhun mukaan Alekon modernisointia olisi tutkittu Uudenkaupungin tehtaalla 90-luvun laman kynnyksellä, mutta lopulta päädyttiin Samaran länsimaistamiseen eli Euro-Samaraan.

Suomi ei ole ainoa länsimaa (?) jossa näitä neukkulan ajopelejä on kasattu. Belgiassa, Brysselin liepeillä kokoonpantiiin Volgaa sekä Mossea Scaldia-merkkisenä, Perkinsin dieselkoneella. Ladan pohjalta taas on Saksassa tehty Bohse Eurostar-merkkistä, melkoisen kolhon näköistä avoautoa. Muista itäautoista, esim. 80-luvun Skoda Rapidista on tehty laikka-kabrioletteja ainakin Englannissa. Sivumennen sanoen, Skoda 110R ei ollut mielestäni ollenkaan pöllömmän näköinen itä-coupeksi. Myöhemmät versiot, eli Garde ja Rapid on vähän tylsempiä, mutta onhan nekin ihan mielenkiintoisia ajettavia.

Tuosta 70/80-luvun Jawa-moposta vielä, muistelisin että se ei tarkkaan ottaen ollut edes Jawan tuote, tsekkiläinen kylläkin. Semmoista ihastelin edistysmielisen osuuskauppaliikkeen toimipisteessä Ranualla noin vuonna -79, lie ollut jäsenetutarjouksena. Myöhemmin on Jawa Stella -nimellä Suomessa myyty myös jotakin latvialaista hirvitystä. Tsekkiläisiä Jawa-prätkiä ja mopojahan kyllä saa nykyäänkin.

-- Mansen Sälli --




Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Mansen sälli ja kiitos mielenkiintoisista lisäyksistä.

DuPont kirjoitti...

Omistin hetken aikaa tuollaisen Lada Samaran, eikä ollut yhtään hassumpi auto kaupunkiympäristössä. Moottoritiellä tehon puute "ehkä" hieman näkyi ja se meteli. Kiva kaupunkiauto oli ketteränä ja pienenä. Onnistuin myymään sen, ennen kuin hajosi venäläiseen mahdottomuuteensa.
https://i.postimg.cc/Dw5kRhmK/lada-samara.jpg
Se oli punainen ja ralliraidat perässä...!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, DuPont. Silloin Kekkoslovakian aikaanhan liki jokaisella oli jonkunlaista kokemusta itäautoista. Se viimeisin latukkamalli mitä tuotiin Suomeen taisi olla Lada 112.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Lada Kalinaakin Suomeen tuotiin, häveliäästi Lada 117/119-nimillä, tosin.
Varsinkin tuo 117 muistuttaa ulkoisesti siinä määrin jotakin 90-luvun läntistä pikkuautoa, että ei niitä oikein tahdo huomata.
Itse asiassa, Ladaahan tuodaan edelleenkin ainakin Niva-, Vesta- ja Granta-malleja.
Niva on edelleen se 70-luvun peruja oleva malli, ulkoisesti hieman modernisoituna.
Vestaa ja Grantaa ei ole kyllä juurikaan näkynyt liikenteessä, muutama yksilö maahantuojan pihassa Tampereen liepeillä. Nivaa on tainnut Suomeen kulkeutua lähivuosina useammankin firman tuomana.

--Mansen Sälli--

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Mansen Sälli ja kiitos lisäyksistä. Nivahan on tosiaan vielä ihan aktiivisessa käytössä ja sehän ei olekaan mikään citymaasturi vaan ihan oikea sellainen.

Anonyymi kirjoitti...

Vaimo ajeli aikanaan vuosikausia Moskvitsh Elite 1300 M:llä työmatkat. Auto maksoi 100mk ja mittarissa vain 60000 km.
Edellinen omistajamummo siirtyi Lada-kantaan ja Mosse jäi hänelle pihakoristeeksi kun ei kelvannut vaihdossa Ladaan.
Muutaman viikon opettelun jälkeen vaimo alkoi jopa pitää autostaan, oli kuulemma ketterä ajella kaupungissa. Käynnistämisessä aamuisin täytyi hallita tietyt niksit ja ne kun hän oppi niin Mosse lähti yli 30 asteen pakkasesta ilman lämmitystä käyntiin.
Olihan se toki ollut varsinkin miespuolisille työkavereille jokapäiväinen puheen- ja ilonaihe sekä vitsailun kohde mutta hymy oli hyytynyt kun tuli kunnon pakkaset ja Mosse oli ainoa mikä käynnistyi parkkipaikalla missä ei ollut lämmitystolppia ja ratin takana istui kaikenlisäksi vielä nainen...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ei ne karut neukkuautot tänne Suomen oloihin tosiaan mitään huonoja olleet. Tuosta käynnistämisestä mulla on Warresta samanlaisia kokemuksia.