lauantai 27. elokuuta 2016

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXVII

1. Mediaoksennus pysyy ja paranoo

Tämän blogin lukijoista varmaan kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi että Forssassa on hieman rähinöity. Asiaa on käsitelty laajalti hyvin monessa muussakin paikassa, mutta sanotaanpa täältä hotellin respastakin muutama sana. Meinaan, kun uskoohan valtamediakin toiston voimaan niin kai se sallitaan tänne Voiman Pimeällekin Puolelle. Valtamedian mukaanhan asia meni niin, että rasistiset suomalaiset menivät porukalla häiriköimään vastaanottokeskukseen.

Tosiasiassahan useampi kymmenen astaloilla varustautunutta arabikarpaasia meni ja asiakseen hyökkäsi viereisen talon parkkipaikalla olleitten suomalaisten teinien kimppuun. Koko rähinähän oli alkanut aikaisemmin siitä, että turvapaikkahuilailijat olivat porukalla hakanneet suomalaisen 15-vuotiaan pojan.

Valtamedian uutisoinnissa ei sinänsä ole ollut mitään uutta eikä mielenkiintoista. Näinhän se toimii yleensäkin. Juuri ja juuri seitsemän sotaakäymättömän valtion läpi päässeet kuolemanvaarasta aivan nippanappa pelastuneet viattomat pakolaiset joutuvat suomalaisen rasismin vuoksi vapisemaan pelosta täälläkin. Mielenkiintoista oli asiaan liittyvä selitteläätiö. Ylen edustajahan totesi uutisoinnista näin:

Toimittajamme saapuessa paikalle illalla, siellä ei ollut enää kantaväkeä paikalla. Toimittaja siis haastatteli turvapaikanhakijoita ja yhtä vapaaehtoistyöntekijää turvapaikkakeskuksessa. Paikallinen poliisi kieltäytyi kommentoimasta tilannetta tuolloin tiistai-iltana. Radioraporttien pohjalta tehtiin kaksi verkkojuttua, jotka olivat em. syistä yksipuolisia.

Muistutetaanpa muutama kohta ns. toimittajan huoneentaulusta:

- Totuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen on tärkein velvollisuutesi.

- Pysy tosiasioissa, epämieluisissakin.

- Erota oma mielipiteesi tapahtumien kerronnasta.

- Ajattele, harkitse, TARKISTA. 

Kun halutaan tehdä poliittisesti värittynyttä uutisointia, mihin Yle on erikoistunut, niin nämä sinänsä hyvät ohjeet unohdetaan. Valtamedialle sattuu myös aika aika ajoin lievää suurempia hupsiksia jutuissa valokuvattujen ihmisten ja heidän kauttaan esitettäväksi ja omaksuttavaksi halutun viestin kanssa. Vaihtoehtomedia puolestaan pystyy ja onnistuu kaivamaan näitä asioita hieman syvemmältä ja saa alkuperäisen propagandan lievästi noloon valoon. Otetaan Forssan tapauksessa esiin tämä Iltalehden kuva, jossa irakilaiset Muhammed, Rabi ja Zahra kertovat pelkäävänsä:


Pankaapas merkille tuo Zahra. Häneen palataan vielä.

Sattuneesta syystä on selvää, ettei kyseisestä Rabista otettu toinen kuva ole esiintynyt valtamediassa. Kuva on siis kaappaus tästä videosta:


Pitipäs sattua. No, joka tapauksessa suomalaiset järjestivät sitten alueella mielenosoituksen koska olivat kyllästyneet häiriköintiin, väkivaltaan ja yleiseen älämölöön. Iltalehti luonnollisesti uutisoi mielenosoituksesta ja pysyi edelleen kannassaan mainiten että ”kymmenien suomalaisten ryhmä oli lähtenyt vastaanottokeskukselle, osalla mukanaan pesäpallomailoja ja laudanpätkiä”. Eikä siinä mitään. Vaatimus siitä, että valtamedia alkaisi yhtä-äkkiä tekemään varsinaisia uutisia on tietysti ajatuksena yhtä kohtuuton kuin se, että grönlantilainen eskimo alkaisi tosta vaan puhumaan sujuvaa serbokroatiaa.

Mutta se, mikä kyseisessä uutisessa pisti silmään ja kieltämättä myös ällöttää oli taas Iltalehden kuvavalinnat. Jopa tiedostava toimittaja tietää tavallisen kansalaisenkin tietävän että vastaanottokeskusten asujaimisto muodostuu pääosin näistä aikuisista äijänkarpaaseista. Vaan kun toimittaja sitten laittoi juttunsa loppuun valokuvan kuvatekstillä ”vastaanottokeskuksen asukkaita” niin mitäs sieltä löytyykään?


No enpä olis arvannut. Zahrahan se siellä ja toinen pikkutyttö. Ja muuten kuva onkin, no, hieman poliittistaiteellisesti rajattu. Oliskos tiedostava toimittaja käyttänyt kuvavalinnassaan tiedostavaa logiikkaa tyyliin ”tiedän kyllä, että faktat eivät oikein tue missiotani eivätkä ole tukeneet sitä vuosikausiin, mutta jos laitan tällaisen kuvan niin ehkä lukija ajattelee sitten kuitenkin että mikäli emme tue rajoittamatonta haittamaahanmuuttoa niin silloin me tosiasiassa haluamme hukuttaa suloisen Zahrankin Välimereen”.

Toimittajalta taisi jäädä myös hoksaamatta se seikka, että hän meni ja teki tuosta tytöstä poliittisen propagandapaskanjauhannan symbolin ja mannekiinin. Vähän niin kuin Valtterista, joka jätettiin pysäkille. Mikä on aika lailla vastenmielistä sillä syytönhän tuo tyttö aikaihmisten riekkumisiin on.

2. Tahatonta huumoria

Kiitos Ink Visitorin törmäsin erääseen linkkiin, joka pisti väkisinkin vähän hymyilyttämään. Kysehän on siitä, että A.P. Pietilä kirjoitti Helsingin Uutisiin kirjoituksen, jossa totesi, että Suomea johdetaan varsin vähällä varsinaisella työkokemuksilla. Kirjoituksessa mainittiin myös Li Andersson näin: ”Vasemmistoliittolaista työväenliikettä johtaa marxilainen maisteri Li Andersson, jolla ei ole työkokemusta.”

Olisiko sen jälkeen käynyt niin, että työväenpuolueen johtajana toimiva Li Andersson oli kokenut työläiskunniansa loukatuksi ja vetäissyt porot nenukkiin. Lehteen tuli nimittäin oikaisu:


Joku akateeminen vasemmistoaktiivi saattaa tietysti tuumia, että mikä tässä mukamas niin hauskaa on, mutta varsinaisella työllä itsensä jo kymmeniä vuosia elättäneet saattavat kuitenkin tuntea lievää huvittuneisuutta. Jos joku vaatii selvittämään, että mistä huvittuneisuus johtuu, niin voi olettaa että hänellä ei ole vielä kovin paljoa sitä varsinaista työkokemusta.

Näillä eväillä kohti syksyä.

41 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mädättäjät jotka tuota propagandaa ulostavat ovat yhteistoimintahuoria vihollistaistelijoille.On turha selittää enää mitään.He ovat vihollisia.Heitä on sellaisina syytä alkaa kohtelemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Li:in työk, työkok, köh köh, kokemuksilla töistä pitää päästä ainakin Hotelli YP:n respaan hommiin.

-Tvälups-

Kumitonttu kirjoitti...

Onko Li onko ollut Hotelli Yrjöperskeleen vastaanottovirkailijana?

Anonyymi kirjoitti...

Tällä tuli vielä vedet silmistä,koskahan veret?

https://www.youtube.com/watch?v=nJLa3hAB2Lc

Anonyymi kirjoitti...

VE-media to the rescue! http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/nain_paljon_li_anderssonilta_kuluu_rahaa_viikossa?utm_campaign=IS_etusivun_nostobox_&source=nosto_&utm_medium=iltasanomat.fi&utm_adcontent=

Valtaeliitin valhE -media

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Taisteluvälineupseerille, Kumitontulle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: He eivät vaan sitä itse tajua. Osa sen vuoksi, että he ihan oikeasti uskovat utopistiseen epistolaansa ja osa vaan on keskittynyt siihen, ettei menetä kasvojaan. Lopputulos on tietysti tavalliselle kansalaiselle juuri sellainen mitä sanoitkin.

Tvälups & Kumis: Häh hää, kaksi heppua pisti toisistaan tietämättä kuuden minuutin välein melkein saman viestin. Mutta joo, itse asiaan… kyllähän Li voisi tulla hotelliin työpaikkahaastatteluun. Meillä satsataan kohteliaaseen asiakaspalveluun ja säntilliseen rahankäyttöön. Ja tässä kohdassa Lillä voisi tulla se ongelma eli meillä asiakas maksaa omilla rahoillaan ja Lille voi olla vaikeaa hahmottaa sitä asiaa, että se itse tienattu raha ei todellakaan ole huonompaa kuin se yhteiskunnan jakama eli toisten tienaama raha. Mutta sanotaan näin, että kuukauden koeajalla voitaisi Litä ajatella hommiin. Onhan hän kummiskin ihan simpsakan näköinen nuori nainen.

Ano2: Kas, onpas jollain juolahtanut… mutta nyt tulee muistaa että ei kannata yleistää. Kissit ovat mukavia otuksia eivätkä ne räjäyttele ihmisten taloja jos ei ole joku aivan pakottava syy.

Ukkeli kirjoitti...

Kun talous sakkaa kohta kunnolla ja liitymme Kreikan seuraan, niin täälläkin on paljon kantasuomalaisia asevelvollisuuden suorittaneita miehiä, joilla ei ole enää mitään menetettävää. Silloin pääsemme moniin kansainvälisiin uutislähetyksiin ja voi olla, että jokainen ilta BBC jaksaa kertoa kauniin Suomen mielenkiintoisista tapahtumista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Meni näemmä kommentit ristiin. Vaan hjuu… vasemmistoliittohan on SKP:n perillinen ja aikanaan sen johtaja oli suuresti arvostamani edesmennyt Aarne Saarinen. Kovasti työläistaustainen mies ja sotaveteraani. Mitähän mies tuumailisi nykyisestä puolueen tilasta ja kahdesta sen viimeisimmästä puheenjohtajasta? No, vasemmistoliitto on nykyisin akateemisten yli-ikäisten pissisten puolue ja se tietysti valitsi itselleen itsensä näköisen puheenjohtajan. Onhan heillä siihen täysi oikeus.

Ukkeli: Ja tuskin Suomi on ainoa tällainen maa. Uutisaiheista ei välttämättä ole ollenkaan pulaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon Ukkelin kommenttiin liittyen...
Mikä kumma mahtaisi olla syynä, että eu-parlamentissa ajetaan vastustuksesta huolimatta asedirektiivin uudistusta jolla käytännössä kiellettäisiin kaikki ns. isokapasiteettiset (ase johon voidaan kiinnittää 19+ patruunan lipas) aseet, niin lyhyet kuin pitkätkin...
Varmaan ihan sattumaa...

- Ink Visitor

Anonyymi kirjoitti...

Great minds think alike

-Tvälups-

Khalifatta kirjoitti...

Osallistuin minäkin Forssassa ensi kerran elämässäni "monikulttuurisuusmielenosoitukseen".
Haisteltuani paikan ilmapiiriä, kuunnellessani paikallisia nuoria (joita oli häkellyttävän paljon, niin tyttöjä kuin poikiakin) ja katseltuani kerrostaloksi muutetun vokin parvekkeella irvisteleviä raavaita miehiä, tuli ensimmäistä kertaa elämässäni mieleen:
"En oikeastaan välitä tippaakaan, mitä noille kerrostalovokkilaisille tapahtuisi, mikäli heidät saataisiin karkotettua vaikka surman suuhun - oikeastaan olisin hyvilläni siitä!"

Olen aina pitänyt itseäni humaanina ja toiminut heikoimpien puolustajana, mutta tapa millä valtamedia pyrki leipomaan (ja taas kerran!) näistä läpiväkivaltaisista musulmaaniroikaleista säälittäviä, heikkoja ja syrjittyjä, sai kuppini lopullisesti nurin.

Forssan nuorisolle annan täydet pisteet! Eivät olleet mielenosoituksesta poistetun opettajan aivopesemiä.




Anonyymi kirjoitti...

Li Andersson kuuluu samaan "raskaaseen sarjaan" kuin se entinen Ultra Bran sanoitusten riimittelijä, josta tuli sitten poliittisten lehmänkauppojen ansiosta jonkunlainen kaavoituksen/rakentamisen asiantuntija Helsinkiin. Heh, viiden pisteen vihjeenä vielä jotta tämä daami toimi joskus työministerinä. Tämän saagan kun olisi kertonut joskus 1970-luvulla niin olisi luultu koomikoksi jollei nyt ihan pähkähulluksi, P. Arhinmäkeä en nyt viitsi edes sen tarkemmin mainita....

Sitten aiheeseen, tässä pitkä pätkä siitä Forssan mielenilmauksesta. Poimin tähän muutamia kohtia:

07:45-12:00 neuvottelua poliisi-setien kanssa
12:05-13:30 tämä on mielestäni ihanaa parhautta ja koko pätkän kohokohta! Maikkarin naistoimittelija saa kuulla kunniansa ja hänet toivotetaan huuthiiteen koko tapahtumasta, koska hänen raportointinsa on jättänyt hieman toivomisen varaa. Vielä kerran aplodit tästä tälle Suomi Ensin aktivistille!!
29:00-40:35 paikalliset ihmiset kertovat kokemuksiansa näistä "pakolaisista" (on jo pakko käyttää sitaatteja tuon sanan yhteydessä), he ovat saaneet tarpeeksensa tuosta älämölöstä ja "pakolaisten" toimintatavoista. Kumma tapa noilla "pakolaisilla" osoittaa kiitollisuutta turvallisista elinolosuhteista?!
Loppupuolella sitten eri ihmisten puheenvuoroja, kas näin saadaan kansan syvien rivien ääni kuuluville, eli jotain hyvää tuosta internetistä ja Youtubesta. Enää ei onnistu asioiden peittäminen kuten jossain ex-Neuvostoliitossa tai Pohjois-Koreassa parhaimmillaan.

Koska alkaa poliitikoilla suomut rapisemaan silmistä, ettei The Unelma ehkä olekaan ihan fiksu juttu? Tunnistaako muuten joku blogin lukijoista, kuka tuo pöllölaakson naistoimittelija oli? Eittämättä hänestä huokui päällepäin ns. (über)suvakkius ja ylimielinen asenne. Mutta kait se niin menee että kenen leipää syöt sen lauluja laulelet, ellet sitten ole aivan aivopesty? Saas muuten nähdä kuinka kauan toi pätkä saa olla Tubessa, ennenkuin sensuuri iskee?

Että jos joku ansaitsisi kunniamerkin tai kutsun linnanjuhliin, niin se olisi tämä äänessä ollut Suomi Ensin aktivisti ja hänen työryhmänsä. He sentään tekevät jotain isänmaansa hyväksi.

Tässä sitten avautuminen entiseltä urheilutoimittajalta, viimeinen kappale kiteyttää kaiken, erittäin hyvin todettu ja sanottu.

- Soomepois Eestist -

turbojuudas kirjoitti...

nyt on kyllä vihapuhujalle/viha-ajattelijalle lyöty jauhot suuhun. ymmärtäisinpä edes hävetä. mut ihan vittuuttanikaan en.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on Lokan, Kurun ja Wiikin Monokulttuurissa sellainen meininki, että ryöpsähti iltateet näppäimistölle! :D

https://www.youtube.com/watch?v=rVx0_HV_KfA

Kuka ei katso suorana niin vilkaiskaa youtuben jälkilähetys.

-Tvälups-

Becker kirjoitti...

Ei kai nyt mediaan kukaan usko ellei ole aivan jokin zombien tasolla oleva idiootti tai naivi ruotsalainen. Itsekkin luen kyllä netissä ns. etusivut ja sitten jos joku asia kiinnostaa niin haen netistä tietoa miten asiat oikeast olivat, vaikkapa nyt vihatusta MV-lehdstä.
Maikkarilla menee huonosti ja sehän on pelkästään mukavaa kuulla. Jos katselee kanavan ohjelmatarjontaa, niin sieltähän ei tule muuta kuin pelkkää soopaa. Ainoa todella hyvä ohjelma oli 45 minuuttia,mutta sekin jouduttiin lopettamaan ja jotenkin minulle tuli sellainen tunne että siihen oli jokin syy. Ilmeisesti tutkiva journalismi ei kuulu kanavan omistavan Bonnierin suosikkeihin.
Askenasijuutalainen Bonnierin suku muutti Ruotsiin 1800-luvun puolivälissä ja alkoi heti hankkia omistuksiinsa lehdistöä, kustannustoimintaa ja kirjakauppoja. Heitä voi jo hyvällä syyllä kutsua alan oligarkeiksi. Ruotsin mediasta jo 90 prosenttia kuuluu yhtymälle. Sanomalehdet (mm. sellaista paskaa kuin Express ja Aftonbladet), erilaiset julkaisut, elokuvateatterit kustantamot jne. Bonnierit ovat maahanmuuttomyönteisiä eli suvakkeja pahimmillaan. Bonnierin julkaisuissa ei arvostella julkaisijasukua eikä muutakaan poliittisesti korrektia aihetta. Heille ei ruotsalaisuus merkitse mitäään, vain juutalaisuus on merkitsevää. Ovat siis myös pahimman luokan mielipiteenmuokkaajia ja sensuroijia.
He pyrkivät koko ajan laajentamaan imperiumiaan muihin maihin. Suomessa heillä on jo hyvä jalansija mm.Maikkari, Akateeminen Kirjakauppa, Tammi, WSOY jne. Bonnierit haluavat etupäässä tehdä rahaa kaikin keinoin, mitään moraalia kaihtamatta.
Paras tapa vastustaa tätä ruotsalaista syöpää on olla ostamatta tai käyttämättä heidän palveluitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Syysmyrskykö syynä mutta nyt Nurmijärvelläkin nuoret kolhineet matuja.

Eikä tule jäämään tähän se on päivänselvää ja ainakin nuorilla on näemmä uskallusta tässä maassa vielä puolustaa itseään.

Unelma on rikki.

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

FB "Heikki Porkka
12 min ·

Helsinki, Varissuo, Nurmijärvi, Forssa yms.

Viikon saldo on hyvin ikävä, siis saldo siitä, millaista jälkeä on syntynyt, kun matut, turvikset ja suomalaiset ovat kohdanneet erilaisissa merkeissä.

Tilaajana on ollut Suomen hallitus, pääpromoottorina on toiminut ex-sisäministeri Petteri Orpo.

Perimmäisinä suurpromoottoreina ovat olleet EU-komission Juncker ja Saksan Merkel.
Suomen komissaari Jyrki Katainen puolestaan ilmoitti useaan otteeseen ennen pakenemistaan Brysseliin, että monikulttuurisuus on hieno asia ja että Suomi tarvitsee valtavan suurta maahanmuuttoa.

Kataisen tahto toteutui puoluetoveri Orpon toimiessa kätilönä.

Katainen onnistui myös toisessa tavoitteessaan, jonka voimalla kansakunta ajettiin talouskyykkyyn. Hänen valtiovarainministeri – ja pääministerikaudellaan Suomi velkaantui enemmän kuin koskaan aiemmin rauhan aikana.

Pääministeriksi noustuaan Kataisen hallitus ilmoitti pyrkivänsä mahdollisimman suuren avoimuuteen päätöksenteossa. Tuloksena oli enemmän salattua päätöksentekoa kuin koskaan aiemmin rauhan aikana. Ylimmäisenä muistuu mieleen Urpilaisen lähes onnistunut yritys salata ”takuusvakuus” – sopimus, jonka myötä Suomi menettää satoja miljoonia euroja.

En ole kuullut tähän päivään mennessä ensimmäistäkään anteeksipyyntöä Kataisen, Urpilaisen, Orpon, Merkelin tai Junckerin suusta. Sen sijaan uhoa ja selityksiä on tulvinut senkin edestä.

Joutuvatko Katainen, Urpilainen ja Orpo joskus valtakunnanoikeuteen? Toivottavasti, sillä jokainen heistä on syyllistynyt tekoon, josta ei pitäisi päästä kuin koira veräjästä.

Suomi on jo taloudellisesti kuilun reunalla, mutta se ei riitä päättäjille, sillä hallitus ei ole tehnyt yhtään merkittävää päätöstä, jolla länsirajan yli saapuva laiton maahanmuutto pysäytetään.

Talous ja nykyinen turvapaikkapolitiikka ovat kuin sisko ja veli. Kun sisko syö enemmän, jää veljelle vähemmän. Kun kumpikin syö velaksi, ajautuu perhe konkurssiin ja joutuu ulkopuolisen tahon holhoukseen.

Ehkä tämä on juuri kaiken tarkoitus, ajaa jäsenvaltiot taloudellisesti mahdollisimman ahtaalle, jotta niiden edustajista saadaan keskusvaltaa nöyristeleviä pellehermanneja, joilla ei ole omaa tahtoa.

Miksi kukaan ei kertonut EU:n päättäville tahoille, että ei suomalaisia poliitikkoja tarvitse nöyryyttää, he ovat jo luontaisesti sellaisia, että suostuvat mihin tahansa, jos saavat itselleen jotain etua.
Suomessa ei ehkä ole perinteistä korruptiota samassa mitassa kuin muualla, mutta vallan korruptoimia poliitikkoja Suomi on kuitenkin väärällään.

Mutta, täytyy muistaa, suomalaiset ovat edustajansa valinneet, joten….peili on keksitty."

Anonyymi kirjoitti...

Jos nyt ihan totta puhun, niin toiveissa olisi oikein kunnon iso mellakka, jossa omaisuuttakin palaisi, tuhoutuisi, jne. Ai miksikö? Nämä ovat liian pieniä rähinöitä herättämään päättäjät prinsessaleikeistään todellisuuteen. Ei mitään vaikutusta, korkeintaan lisäävät poliiseja suojelemaan näitä Afrikan ja lähi-idän rikollisia. Rikollisia, sillä pakolaisia eivät ole ja laittomiksi siirtolaisiksikin kutsuminen on aika lievää.

Eräs Iines vaan täällä tuumii, että kylläpä taas alkoi vituttamaan, kun luki kotimaansa uutisia. Eikä olisi pojillekaan pahitteeksi pitää niitä "oikeita" suihkeita taskussa vastaisuuden varalle. Nyrkkiraudan kuviakin olen suomalaisten ohimoilla katsellut kuvista, kai sellaisiakin jostain saa, vai liekö ovat laittomia...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ink Visitorille, Taisteluvälineupseerille, Khalifattalle, Soomepoisille Eestist, Turbojuudakselle, Beckerille, Anolle ja Iinekselle & kiitos kommenteistanne.

Ink Visitor: Hjuu… kyllähän se alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että tuolla ei suinkaan pyritä suojelemaan kansalaisia aseilta vaan eliittiä kansalaisilta.

Tvälups: Ensinnäkin kiitos linkistä. Ja toisekseen Nurmijärvestä voi sanoa, että varaventtiili alkaa fuskata. Ja sanoi Tiedostava Yksilö mitä hyvänsä, niin kyllä suomalaisella on oltava oikeus puolustaa itseään. Unelma oli rikki jo alkujaan. Se pohjautui valheelle ja utopialle. Sellaisilla on tapana aina jossain vaiheessa särkyä.

Khalifatta: En siitä välitä enää minäkään. Sen rajan yli on menty. Ja nuorisolle pisteet täältäkin. Heidän päällensähän tämä paska lopulta kaatuu. Ja yhtenä kaatajista on ollut oma sukupolveni. Jos jonkun tarttee hävetä niin meidän. Minunkin. Olen oman osani yrittänyt. Mutta kun se ei ole riittänyt.

Soomepois: Niin Andersson kuin Sinnemäki ovat eräänlaisia aikamme kuvia. Joille todennäköisesti tulevina vuosikymmeninä nauretaan sellaista säälinsekaista naurua. Kiitos linkistä ja täsmennyksistä. Siitä maikkarin toimittelijasta on tarkemmin tuossa:

http://mvlehti.net/2016/08/27/video-mtvn-toimittelijalle-naytettiin-ovea-forssan-mielenosoituksessa/

Minä luulen, että hyvinkin moni poliitikko tajuaa tämän, mutta oman aseman varjelu ja kasvojen menettämisen pelko takaavat sen että kurssi ei käänny. Ja myös minä nostan hattua tapahtuman järjestäjille.

Tuon urheilutoimittajan sanoma lause on sellainen, mitä kuulisin monesta muustakin suusta eli:

” Puhun mielelläni näistä asioista suoraan, koska olin pitkään jees-mies, joka joutui pitämään turpansa kiinni.”

Turbojuudas: Juu, jauhot olivat vaan niin kepeitä että ne oli helppo puhaltaa suusta ulos.

Becker: Nyt kun on vaan se ongelma, että hyvin suuri osa ihmisistä ei seuraa mitään muuta kuin valtamediaa ja tunnen kyllä paljon ihmisiä jotka uskovat siihen. Ikävä kyllä.

Ano: Toi Porkka kirjoittaa kerta kaikkiaan asiaa.

Iines: Minä kun vaan pelkään, että minkäänlainen mellakka ei käännä päättäjien päätä. Syyn voi aina sysätä kantasuomalaisille ja media toimii siinä uskollisena avustajana.

Jaska Brown kirjoitti...

Suomalaisen journalismin tasosta ja ennen kaikkea sen puutteesta kertoo eniten, että tuota kuvaparia ei ole nostettu missään "perinteisessä mediassa" esiin. Toisaalta se kertoo myös suuresti siitä pelosta, jonka vallassa toimittajat elävät. Olisihan tuo kuvapari huikeaa lööppikamaa ja myisi aivan helvetisti.

Kannattaa muuten katsella Hesarin kommenttiosastoilta aiheeseen liittyvien juttujen peukutusten kyllä/ei -jakaumaa. On tylyä luettavaa valtaeliitille.

Anonyymi kirjoitti...

Sinänsä Forssan ja nyt Nurmijärven tapahtumat eivät ole mitenkään yllätys. Olihan tuo vain ajan kysymys milloin alkaa pinnapalamaan. Tuohon kun sanoit, että Zahra herättää myötätuntoa. No ei kyllä herätä, ei sitten minkäänlaista. On näjetsen myötätunnot kaikenlaisia arabeita ja muita voimakaspigmenttisiä kohtaan kokolailla loppu.

Noista zahroistakin kun kasvaa aikanaan nasimoita sun muita maryanabdulkarimeita nillittämään rasismista verovaroin suojatyövirkaan tai sitten lapsilinkoja elämäntyönään tekemään lisää rikkauksia ja voimavaroja. Meinaan eivät ole mitenkään positiivisesti talouteen vaikuttaneet nämä.

Ja juu, Li:n työkokemus on hieman... Sanoisinko... Noh, varmasti pätevöittää nykyiseen tehtäväänsä. Reijo Koiraalla olikin asiasta hyvin osuva näkemys taannoin.

-KKi-

Anonyymi kirjoitti...

Mitä,mitä,mitä?!!Alkaako unelma murenemaan,ja vieläpä aivan Punavuoren kuplan ja islamilaisen pääkaupunkiseudun lähialueilla?Koska tulevat panssarit?Onko Rinne tai Andersson jo pyytänyt YKta puuttumaan suomalaisten silmittömään väkivaltaan rauhanuskonnon edustajia vastaan?Vaan pelkäämpä,että seuraavat EK-vaalit tulevat liian pian,RKPllä vahvistettu vihervasemmistohallitus palauttaa multikultiagendan ja globalisaation raiteilleen maassamme-ja suurin osa nykyhallitusta haukkuvista tulee huomaamaan,että tämän hallituksen toilailut ovat hyttysen paska aavikolla.Valitettavasti.
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaska Brownille, KKi:lle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

Jaska: Nimenomaan näin. Samanlaista lööppikamaa olisi ollut tämä Fahad ”olen seitsemäntoista ja voin todistaa sen” Firas, tunnetaan myös lempinimellä ”rintahauispelle” joka kusetti pääministeriä komeasti ja sen jälkeen jostain kumman syystä katosi valtamediasta.

KKi: No eivät niin minkäänlainen yllätys. Ja on selvää, että se pinna palaa nimenomaan siltä nuoremmalta sukupolvelta, sillä se on joutunut elämään siinä todellisuudessa, minkä utopiaan uskova vanhempi sukupolvi on sille syöttänyt. Ei minullakaan Zahra herätä enää mitään myötätuntoa. Mutta toimittajilla ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää epätoivoisesti. Sillä loppujen lopuksi toimittajathan kirjoittavat juttujaan lähinnä toisille toimittajille. Lin kohdalla suurin itsensä munaaminen oli lähinnä tuo vastineen vaatiminen. En tosin ole varma, että tajuaako hän sitä itse.

Vesku: Minä vaan mietin niitten panssareitten käyttäjiä ja heitä johtavia upseereita. En nyt puhu urakenraaleista vaan majureista ja kapteeneista. Valtiovaltamme voisi ehkä halutakin tankit kaduille suojelemaan nimenomaan rikastusta. Suojelemaan sitä suomalaisia vastaan. Mutta kuinka moni upseeri on valmis antamaan käskyn toimimaan suomalaisia vastaan? Ja kuinka moni varusmiesjantteri tottelee sitä käskyä? EU on vähän myöhässä sillä Suomen PV on vieläkin kansallinen PV. Se ei ole EU:n komennossa vaikka into esmes Merkelillä on kova. Seuraavat vaalit kieltämättä pelottavat sillä soinivetoiset persut tekevät kaikkensa palatakseen pienpuolueeksi ja uusia vaihtoehtoja ei taida tässä ajassa saada pystyyn.

Anonyymi kirjoitti...

Vaaleja ajatellen tuo Soinin petos on kaikessa härskiydessään anteeksiantamaton ja käytännössä suorastaan vaarallinen, kun kansalta viedään usko ja mahdollisuus parlamentaariseen vaikuttamiseen niin mitä vaihtoehtoja jää...

- Ink Visitor

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ink Visitor. Sehän siinä oikeastaan karmeinta on, että ei Soini meitä pettänyt. Ei hän meille koskaan mitään luvannutkaan. Me itse asetimme toiveemme persuihin ja kuvittelimme, että Soini ymmärtää että minkä vuoksi puoluetta on äänestetty. Soini itse vieläkin kuvittelee, että hänen demarit 2.0 on syynä menestykseen. Suomen kannalta on tärkeää, että persut saavat kunnallisvaaleissa rumasti turpaansa. Se me kestetään, sillä eduskuntavaalit ovat tärkeimpiä. Mikäli persut saavat selkäänsä, niin ehkä (tosin vain ehkä) siellä ymmärretään, miksi puolueeseen on luotettu. Jos puolue pääsee Soinista ja Soinin hovista eroon, niin sitten on aikaa tärkeät kaksi vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Olet oikeassa siinä ettei Soini luvannut, mutta Soini on vastuussa siitä, että harjallaan vaiensi heidät jotka lupasivat ja yrittivät.

- Ink Visitor

Anonyymi kirjoitti...

Olen miettinyt, että voisiko nyt olla sitoutumattomilla saumaa saada ääniä? Itse etsin seuraavissa vaaleissa puoluekorruptoitumattoman ehdokkaan ja jos maahanmuuttokriittisyyttä riittää ja kaikin puolin totean kelpoiseksi ihmiseksi (Tulen haastattelemaan ja asettamaan kieroja kysymyksiä, joilla koetan paljastaa valheellisen ja osaamattoman ihmisen), niin ääneni saa tällainen ihminen.

Jos ei löydy sitoutumatonta, niin sitten joku pienpuolue. Voisivat kyllä pienet tehdä yhteistyötä ja liittoutuakin. Sananvapauskin on tärkeää, korruptiovastaisuus ja poliittiset valinnat, niiden vastustaminen. Kaiken pohjalla 100% avoimuus, rehellisyyskään ei olisi pahitteeksi, mutta onko se jo liikaa vaadittu?

Nyt tarvitaan ehdokkaita, jotka ovat valmiita panemaan itsensä likoon ja siivoamaan pois huijarit ja epäisänmaalliset. Mitä aikaisemmin tällainen ihminen ilmoittaa ehdokkuudesta, sitä varmemmin saa ääniä, jos matkan varrella ilmaisee omaa tahtoansa, mielipiteitä ja ne ovat vielä äänestäjälle oikeita. Mustat hevoset ovat pellejä, jotka ilmaantuvat hetkeä ennen ilmoittaitumisen sulkeutumista ja eivät yleensäkään ratsasta kuin jollain kytköksillä tai pilipalijulkisuudella.

Muuten kuinka moni teistä uskoo, että kuntavaalien siirtämisen takana oli jotain muuta kuin mainittu sää ja äänestysvilkkaus? No Iineshän se täällä taas lätisee :)

Ukkeli kirjoitti...

Isoisäni paleli Taipaleenjoella talvisodassa. Toinen isoisäni haavoittui Kannaksella 1944. He taistelivat Suomen tulevaisuuden puolesta. Isoisältä jäi kirjeitä, joita oli lähettänyt rintamalta kotiinsa. Valitteli, miten hänen sukupolvensa osaksi oli tullut taistella ja kuolla isänmaan puolesta.

Mitä me oikein pelkäämme? Nämä Nurmijärven ja Hyvinkään sankarit voisi aika helposti laittaa nippuun. Miten se kenraali Patton lohduttikaan, ei sodassa kaikki kuole, mutta siviilissä jokainen kyllä kuolee. Ei hallitus voi vangita kaikkia tuottavia ihmisiä, ellei sitten siirrytä Pohjois-Korean malliin.

Becker kirjoitti...

Minulta kerran kysyttiin josko luen Hesaria? Valistin että se ei edes kelpaa perseensä pyyhkimiseen, sillä se on jo täynnä paskaa :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ink Visitorille, Iinekselle, Ukkelille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ink Visitor: Totta puhut. Härskeintä on se, että Soini harjasi ja hiljensi juuri ne tahot joitten ansiosta hän itse on päässyt ulkoministerin asemaan.

Iines: Seuraavissa kunnallisvaaleissa varmasti jokainen pyrkii löytämään hyvän ehdokkaan ja toivottavasti valtapuolueitten ulkopuolelta. Itse olen valmis äänestämään vaikka viskipuoluetta. Persuissa ei tapahdu heräämistä ennen kuin vaaleissa tulee rumasti turpaan. Tuo kuntavaalit / maakuntavaalit siirtohässäkkä on minustakin outoa, mutta en lähde sen enempää spekuloimaan.

Ukkeli: Sielläpä Taipaleessa oli toinen minunkin isoisistäni talvisodan aikaan. Tosi on, että tuo porukka on (vielä) niin pieni vähemmistö, että nehän jyrättäisiin helpolla. Mutta se porukka katsoo lainkuuliaisia suomalaisia ja mieltää lainkuuliaisuuden ja rauhallisuuden lammasmaisuudeksi. Mitä tietysti virkakoneisto ruokkii. Mutta venttiili alkaa pettää.

Becker: Eikä nykyisellä Hesarilla saa muuten oikein saunan pesääkään sytytettyä. Se paperi on toisenlaista kuin ennen.

Anonyymi kirjoitti...

Näiden tarhapaikanhakijoiden ja monetääristen maahantuuppautujien vertaaminen oikeisiin pakolaisiin on kertakaikkisen törkeää todellisia pakolaisia kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Torpan purkuremonteissa on tullut 20- ja 30 -luvun Hesareita vastaan. Koomista asiassa on se, että ne ovat sisältömäärän suhteen samaa kaliiberia kuin nykypravda.

Hesarin viimeisimmät päätoimittajat ovat siis onnistuneet taannuttamaan lehden toimituksellisen koon lähes sadan vuoden takaiselle tasolle.

Levikkikin näyttää romahtavan kohti maailmansotien välistä tasoa.

Anonyymi kirjoitti...

Husu on loikannut Kepusta Demuleihin.

Kepu parani.

Vielä kun muutama muu vastaava älämölöttäjä häipyisi Kepusta, niin sitähän voisi lähestulkoon äänestää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Joo. Suomalaiset pitivät Hennalassa mielenosoituksen ja siinä yhden kyltin teksti kiteytti asian hyvin, eli ”If our food is your biggest problem – go home!”. Kuva löytyy mm. tuossa Oinomaoksen blogissa:

http://samapatuo.blogspot.fi/2016/08/paivan-kuva-we-will-fight-for-our.html

Ano2: Minä olen puolestani muistellut tuota 1980-luvulla ilmestynyttä Kansan Uutisten Viikkolehteä jonka päätoimittaja oli Jukka Parkkari. Aviisi hakkasi laadullaan ja objektiivisuudellaan kaikki nykyiset valtalehdet. Ja se oli siis kommunistien, toistan, kommunistien lehti. Kertoo ehkä parhaiten nykymedian tasosta.

Ano3: Jos joku suomalainen häiskä olisi päästellyt suustaan Husun tasoisia sammakoita, ei tyypillä olisi asiaa minkäänlaiseen valtapuolueeseen. Kaipa demarit saavat Husussa sen, mitä haluavatkin.

Anonyymi kirjoitti...

Karjalainen -lehti on uutisoinut Swedustanin autonpolttamisista.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/113754-jo-yli-2-000-poltettua-autoa-tana-vuonna-ruotsin-hallitus-tiukentaa-otteita

Jonain päivänä joku isompi lehti saattaa uutisoida vielä koulupyromaniastakin.

Islamistiselle pyromanialle pitäisi keksiä oma termi. Pyrojihad?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuo on muuten aivan järkyttävä tuo poltettujen autojen määrä. Tuosta kommentistasi vaan tuli mieleen, että jos joku persnettoa tekevä mediatalo haluaisi levikin nousuun, niin sen ei tartteisi muuta kuin ruveta uutisoimaan otsikoilla ”tätä et kuule muusta valtamediasta”.

Becker kirjoitti...

Niin siis nyt ensimmäisen puolivuotiskauden aikana on Absurdistanissa palanut yli 2027 autoa. Etelä-Ruotsissa missä paloja sattuu eniten, on paloista selvitetty, yksi prosentti. Poliisi epäilee, että suurin osa paloista on sytytettyjä. On se niin viksua porukkaa nuo paikalliset pollarit, mutta minkäs teet kun rasisimin kirves leijuu ilmassa.
Poliisia on alkanut vituttaa, kun nyt ovat alkaneet poliisiautotkin kummasti syttyä tuleen. Ketään ei saada kiinni, ja jos saadaankin, niin mitään seuraamuksia ei tule, paitsi muille autonomistajille, jotka maksavat tuhotyöt omissa vakuutuksissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kantsis juksata, ei silleen saa lukijoita. Eipä mene ruåttinkielisilläkään kovin hyvin, KSF Media irtisanoi viime viikolla 63 henkilöä 200:sta ja pikkulinnut lauloivat, ettei tule jäämään siihen. Tuolla siis Hufvudstadsbladet ja västra- ja östranylandit, ym. Ja entisen Borgåbladetin (nyk. östranyland) päätoimittelijakin sai kenkää. Tähän loppuun pakko panna tällainen. :)

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Mahtoiko olla jokunen vuosi takaperin laskeskelin, että Tukholmassa/Swedenistanissa poltettiin enemmän autoja asukaslukuun suhteutettuna kuin Pariisissa.

(Olisiko ollut jotkut autonpolttoviikot silloin menossa.)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä täytyy Yrjö viimeaikaisten tapahtumien valossa ihan suoraan kysyä että mitä jukolauta täällä maassa oikein tapahtuu?.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Ano1:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Becker & VNV: Eikös olisi viisainta tunnustaa, että siellä käydän suoranaista sotaa?

Ano1: Ruotsinkielinen media saa sitä mitä tilaa. Meinaan ei suomen ruotsinkielisessäkän väestössä kaikki ihmiset mitään Astrid Thorseja ole.

Ano2: Sitä tässä on tullut mietittyä jo monta vuotta. En väitä, että koko Suomi olisi tullut hulluksi, mutta se osa joka on seonnut, johtaa maata. Ja sen vuoksi mekin kannamme kiltisti säkillä valoa tupaan.