torstai 22. syyskuuta 2016

PÄÄMINISTERI AVAUTUU

- Hyvää iltaa, hyvät katselijat ja tervetuloa Ylen A-Studioon. Olen tiedostava toimittaja ja nimeni on Leegio, sillä meitä on monta. Vieraanamme on tänään pääministeri Juha Sipilä ja käsittelemme tietysti tätä uusinta natsistisen väkivallan ilmentymää joka on järkyttänyt syvästi kaikkia suomalaisia sekä ihmisiä että nisäkkäitä, kaloja, lintuja, hyönteisiä, niveljalkaisia ja nilviäisiä. Tervetuloa lähetykseen, pääministeri Sipilä.

- Kiitos.

- Pääministeri Sipilä. Suomea on kovasti järkyttänyt Helsingin Asema-aukion tapahtumat. 28-vuotiaan elämä päättyi keskellä päivää, uusnatsien mielenosoituksen yhteydessä pahoinpitelyyn. Millainen herätys tämä on Suomelle?

- Lähinnä tämä on kai niin järkytys kuin herätys toimittajalle itselleen sekä hänen hengenheimolaisilleen jolla on valitettavan suuri ääni suomalaisessa tiedonvälityksessä. Tosin teidän kohdallanne ei voi sinänsä puhua järkytyksestä vaan vaivoin – ja perin huonosti – peitetystä riemusta.

- Mitä te tällä peitetyllä riemulla tarkoitatte?

- Älkääs nyt toimittaja leikkikö tyhmää. Kyllä te itsekin pystyisitte vastaamaan tuohon kysymykseen, mutta ette vaan ilkeä. Eihän teitä sinänsä kiinnosta tuo mahdollisesti tapettu jätkä eikä myöskään SVL:n kuulapäät paskan vertaa kun itsekin oikein hyvin tiedätte sen porukan kuuluvan marginaalin marginaaliin ja jonka väkivallanteot verrattuna teidän niin kovasti ylistämän haittamaahanmuuton aikaansaamiin väkivallantekoihin ovat pelkkää nukkekotileikkiä. Te tiedätte hyvin, että sosiaalisen median ansiosta teidän ylläpitämänne monikultturismikupla on hyvää vauhtia puhkeamassa ja sen vuoksi tämä tapaus oli teille taivaan lahja. Nythän te voitte vaatia kaiken asiallisen kritiikin kieltämistä vedoten natsikorttiin. Teillä kun ei ole siihen asialliseen kritiikkiin omalta puoleltanne muuta vastattavaa kuin aikaa sitten puhkinaurettuja kliseitä.

- Mutta me olemme kuitenkin saaneet voimakasta tukea myös virkakoneiston puolelta. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainenkin totesi tuoreeltaan että vihapuhe tulisi kriminalisoida ja hän sanoi hyvin osuvasti, että ”Puheet johtavat helposti fyysiseen väkivaltaan. Niillä on selvä jatkumo.”

- No niinhän se törppö sanoi tietäen hyvin, että kun vihapuheen voi määritellä ainoastaan tietyt poliittiset ryhmittymät, niin silloin kyseessä ei ole mikään oikeus vaan poliittinen mielivalta. Yleensäkin tarttee ruveta miettimään että minkälaisia tyyppejä sitä oikein on tullut palkattua noille korkeille virkapalleille. Ja tuo ”puheet johtavat helposti fyysiseen väkivaltaan” on totaalisen väsynyt läppä joka heitetään aina kun ei asialle ole varsinaista perustetta. Yhtä lailla samanlainen kuin tää ”vellit ja puurot” joka ei oikeastaan tarkoita mitään mutta antaa sanojalleen sen kuvan niin kuin hänellä olisi hallussaan joku hyvinkin suuri salattu viisaus. Jos se pitäis paikkansa niin viimeisen kymmenen vuoden aikana täällä olisi tullut jo satoja ruumiita sillä suuta on kyllä pieksetty. Niin asiattomasti ja – mikä teidän kannaltanne hirveintä on – myös asiallisesti. Minä toteaisin ennemminkin että nimenomaan puheen kieltäminen jättää vaihtoehdoksi vain väkivallan. Sitäkö te oikeasti haluatte? Ja mitenkäs tuo lause käy muuten haittamaahanmuuttajiimme?Ne kun ovat saaneet aikaiseksi melko komean määrän ruumiita ihan ilman vihapuheita? Onks ehkä niin, että niitten väkivalta on sallittava sillä perusteella että se puolestaan aikanaan tällä jatkumoperusteella laimenee pelkäksi puheeksi? Häh? Eiks asiat voi mennä myös toiseen suuntaan? Täh?

- Tottahan minä sen tiedän miksi te olette niin tolkuttoman innoissanne mahdollisesta vihapuheen kieltämisestä. Kas kun te tuossa niin sanotussa työssänne suollatte pelkkää poliittista, tiettyä utopiaa kannattavaa propagandaa varsinaisen toimittajantyön sijasta. Kun eihän teistä muuhunkaan ole. Se muu vaatisi tietynlaista sekä ajattelu- että peiliinkatsomiskykyä ja ehkä myös sitä mitä on joskus nimitetty toimittajan ammattitaidoksi. Putkinäköpropagandanne näkyy, se kuuluu ja se on helppo perustella nurin.  Teillä ei ole minkäänlaisia älyllisiä aseita kritiikkiä vastaan joten teillehän olisi loistavaa jos propagandanne perusteltu arvostelu voitaisiin todeta vihapuheeksi johon sisältyy niin ammatillinen kuin henkilökohtainen kunnianloukkaus. Ja silloinhan te voisitte jatkaa rauhassa niin sanottua työtänne joka käytännössä on sitä, että tavallisia suomalaisia kohtaan huudetaan turpa kuolassa sitä ihan oikeaa vihapuhetta. Ja piru vie, minä olen pääministerinä vielä edesauttanut tätä tilannetta kun olen ryöminyt teidän edessänne. Voi jumalauta että hävettää.

- Ehkä emme käsittele tätä vihapuhetta tässä sen enempää sillä meillä on ensi viikolla tulossa keskusteluohjelma jossa vihapuhetta käsitellään laajasti ja tasapuolisesti. Ohjelman juontajana on Ruben Stiller ja keskustelijoina ovat Saska Saarikoski, Husu Hussein, Veronika Honkasalo ja Maryam Askar. Mutta mennään seuraavaan kysymykseen. Miksi ette keskeyttänyt ulkomaanvierailuanne tämän traagisen tapahtuman johdosta?

- Ihan siitä samasta syystä miksi en keskeytä ulkomaanvierailua muunkaan Suomessa tapahtuneen yksittäisen tapon johdosta. Varsinkin kun kyseessä on narkki, jonka kuolemansyy ole vielä edes selvinnyt. Jos muuten olisin keskeyttänyt jonkun mahdollisen ulkomaanvierailuni sen vuoksi että kaksi arabia tappoi täysin viattoman suomalaisen Kajaanissa niin te olisitte rääkyneet naama punaisina että ”pääministeri rohkaisee suomalaisia rasistiseen ajatteluun”. Ettekö te penaalin tylsimmät osaa todellakaan hävetä?

- En ymmärrä kysymystä enkä esittämäänne termiä. Mutta todellakin, tehän todellakin niputitte Asemanaukion järkyttävän murh… tap… no, törkeän kuolemantuottamuksen samaan nippuun Kajaanin tapauksen kanssa. Miksi ihmeessä te niin teitte? Eihän niitä voi verrata keskenään.

- Ei voikaan. Meinaan Asemanaukiolla suomalainen kuulapää hölmö – mahdollisesti – tappoi suomalaisen narkomaanin höpelön. Tämä tapaus on sellainen, että minä en olisi pääministerinä pystynyt siihen vaikuttamaan mitenkään. Sen sijaan Kajaanin tapaukseen minä olen osasyyllinen. Minähän itse lupasin, voi jumalauta, oman kämppäni näille väkivaltaisille elintasointerreilaajille. Voisikos mahtavampaa sisäänheittotuotetta enää keksiäkään? Ymmärrän vastuuni ja häpeän. Mutta sanon puolustuksekseni sen, että siinäkin toiminnassani minä matelin teidän toimittajanplanttujen edessä ja pyrin keksimään jotain, joka miellyttää teitä. Nyt kun olen ruvennut asiaa oikein miettimään niin minähän olen näyttänyt siltä että jos yrittäisin kumartaa edessänne vielä syvemmälle, niin näyttää siltä kuin yrittäisin nostaa päätäni. Ja minä olen kumminkin maan pääministeri, perkele. Pääministeri joka matelee liikaa valtaa saaneitten pilvissä elävien runotyttöjen edessä. Voi helvetti tätä häpeän määrää.

- Mutta tulisihan teidän ymmärtää että kehittyneessä yhteiskunnassa media on voimakas poliittinen vaikuttaja, opettaja ja opastaja.

- Näin on. Ja näihin mainitsemiinne kehittyneisiin yhteiskuntiin laskisin Suomen ja Ruotsin lisäksi Neuvostoliiton, DDR:n, Natsi-Saksan ja Pohjois-Korean. Te olette osavastuussa haittamaahanmuuttajien aikaansaamista suomalaisten murhista, tapoista, pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja raiskauksista. Te olette tehneet niitä tekevistä ihmisistä ja heidän tänne rahtaamisesta itseisarvon. Ei kiemurtelunne sitä mihinkään muuta. Te olette niitä rikollisia joita te esitätte jahtaavanne. Ja niin olen minäkin. Mutta minulla on vielä jäljellä omatunnon jämät. Aion erota pääministerin tehtävästä mutta ennen sitä aion saada aikaiseksi lain, että Yleisradion koko henkilökunta erotetaan ja tilalle palkataan suomalaisia opiskelijoita metsä- ja kauppaoppilaitoksista sekä erinäisistä virkeitten eläkeläisten kerhoista ynnä muutaman tarkkaan valitun kennelin suomenpystykorvista. Kello kaksitoista tulee lain voimaantulemisen jälkeen Ylen Päivän Haukku jossa on huomattavasti enemmän asiaa kuin esmes tässä A-Studiossa.

- Tämähän kuulostaa kyllä aivan hirveältä. Tuleehan teidän ymmärtää että Yleä tarvitaan ääriliikkeitten muodostamaa vaaraa vastaan. Ja ääriliikkeitä suosii nimenomaan ihmisten syrjäytyminen. Tehän olette itsekin sanonut niin.

- Paskat suosii. Kunhan höpötin teidän mieliksenne. Jos ääriliikkeet tulisivat lamasta ja syrjäytymisestä niin jo 1990-luvun aikana Suomessa olisi räjähtänyt pommeja minkä te hyvin kyllä itsekin tiedätte. Täällä ei ääriliikkeitä vielä edes kunnolla ole. Muutama kymmenen onnetonta kuulapäätä joille te törpöt annatte media-aikaa enemmän kuin ne ansaitsevat. Mutta ne ääriliikkeet saadaan kyllä tulevaisuudessa teidän avullanne ja teidän vuoksenne aikaiseksi. Tavallisista, aikaansaavista ja organisointikykyisistä kansalaisista. Kai se nyt on selvää että jos tänne asiakseen hankitaan kymmenien vuosien aikana aina vain lisää täysin hyödyttömiä väkivaltaisia elätettäviä ja ne vielä jatkuvasti nostetaan jalustalle kaiken arvostelun yläpuolelle niin alkaahan silloin tavallisilla ihmisillä ennen pitkää pinna kiristyä. Suomalaisella se vaan kestää pitempään kun monella muulla mutta sitten kun se vieteri menee poikki niin jälki on rumaa. Ja tää viimeinen kolmenkymmenen tuhannen ahneen ja kiittämättömän jätkän tänne roudaaminen oli jo sellainen rikos kansalaisia kohtaan että minä suoraan sanoen ihmettelen, ettei ihmiset ole jo laajemmassa määrin kaivaneet talikoita kouriinsa ja ryhtyneen uuteen nuijasotaan. Ja jos ne siihen rupeavat, niin minä nostan tassut pystyyn, sanon viranomaisille että tulta ei avata ja menen mielelläni maanpetosoikeudenkäyntiin. Ja siinä minä vasikoin myös joka ainoan uusrälssiä edustavan toimittajan, uskokaa huviksenne, häh-hää!

- Tuota noin, pääministeri Sipilä. Minusta hieman tuntuu että te ette ole oikein oma itsenne.

- Se varmaan johtuu siitä, että me emme ole Ylen lähetyksessä vaan erään Perskeleen Ykän pääkopassa. Hän näkee unta. Tosimaailmassa minä edelleenkin matelen edessänne kuin tupakanpoltosta kiinni jäänyt peruskoulun ala-asteen oppilas. Minä en ole kehdannut enää katsoa peiliin viimeiseen vuoteen. Partani ajamisenkin minä olen jättänyt vaimolleni. Mutta täällä Ykän unessa minulla sana on sentään vapaa. Ihan hetken kuluttua herätyskello herättää Ykän mutta ennen sitä yritän ehtiä sanomaan että te toimittajat saatte kyllä…

Herätyskello: MÖÖP MÖÖP MÖÖP MÖÖP MÖÖP! 

Ylva: Huomenta Ykä…


Kiitos alkuinspiraatiosta tälle MV-lehden jutulle.


53 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yle kuten monetkin muut toimittelijat ovat puolensa valinneet.
Yle myös keksii ihan pakolla uutisia jonkun hyvän puolen mamutuksesta.
Tätä ei koskaan tuomita.

http://www.hs.fi/paivanlehti/21092016/a1474342189906

Ylenannolla parikin kertaa tänä vuonna päässyt anarkisti telkkariin.


http://yle.fi/uutiset/anarkisti_ja_poliisi_vaittelivat_voimakeinoista_a-studiossa_voimankaytto_aina_viimeinen_keino/9132990

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_pelastavat_pankkiautomaattia_pyhtaalla__kuljetetaan_ryhmissa_nostamaan_rahaa/8730695

En ole viitsinyt tilata yhtään mitään, lukeakseni tälläistä sitten?

http://mvlehti.net/2016/09/18/kolumnisti-seppo-turunen-pitaa-sankarivainaja-arto-mikkosta-seka-hanen-omaisiaan-ja-ystaviaan-valkoisena-roskavakena/

Anonyymi kirjoitti...


Kuinka osuva kuva tähän aiheeseen.

http://naamapalmu.com/file/79068

Strix Senex kirjoitti...

Heh heh.Onhan sitä hauska edes uneksia. Valitettavasti Sipilä ei ole Svihufvud eikä edes Kivimäki.

Anonyymi kirjoitti...

Oivaltavalla "humöörillä" kirjoitetusta fiktiivisestä tarinasta tuli hymynkare suupieleen. Olisipa Yrjön uni totta, niin meillä suomalaisilla olisi vielä toivoa paremmasta huomisesta!

Hyvästä unesta huolimatta reaalimaailma näyttää menevän aina vain hullummaksi. Poliisiylijohtaja Kolehmainen sekä pääministeri Sipilä esittävät vihapuhetta kriminalisoitavaksi. Tavallisen, kohtuullisen hyvällä mielikuvituksella varustetun kansalaisen on äärimmäisen vaikea kuvitella, miten herrojen absurdi ajatus toteutetaan käytännössä.

Tietysti hallintokoneistolla on tietoja vuosikymmenten ajalta esimerkiksi Stasin ja KGB:n käyttämistä urkintamenetelmistä, joita voidaan hyödyntää uuden uljaan vakoiluorganisaation rakentamiseksi Suomeen. Lisäksi nykyään pystytään luomaan Orwellilainen "isoveli valvoo" -yhteiskunta modernilla tietotekniikalla ja älylaitteilla.

Tällainen uusi Stasin kaltainen organisaatio vaatii runsaasti henkilökuntaa toimiakseen. Siinä mielessä Sipilän innostuksen kansan suiden tukkimiseen ymmärtää, että hallituksen yhtenä kärkihankkeena on työttömyyden vähentäminen, ja tässähän sitä olisi töitä naapureiden puheiden kyttääjille.

Outoa on, että vihapuhetta ei ole missään virallisesti määritelty. Mistä kansalainen voi tietää mikä puhe on kiellettyä ja mikä sallittua?

Onko kiellettyä vihaisena puhuminen, vihasta ylipäätään puhuminen vai puhe, jossa analysoidaan vihaa? Vaikuttako rangaistuksen kovuuteen puhutaanko vihaisena suurelle vai pienelle yleisölle? Saako kotona olla vihainen vaimolle ja lapsille? Tuleeko jokaiseen kotiin oma vihapoliisi tarkkailemaan ihmisten puheita?

Onko valtakoneistolla kehitteillä jokin valheenpaljastuskonetta muistuttava laite, joka pystyy eksaktisti erottelemaan vihaisen puheen kaikista muista puheista? Laitetaanko jokaisen päähän siru, joka ilmoittaa viranomaisille heti, kun kansalaisen suusta alkaa tulla vihapuhetta?

Laitetaanko naapuri ilmiantamaan naapurinsa vihapuheesta kuten DDR:ssä tehtiin? Kun vihapuhe nyt aiotaan kitkeä koko kansasta lastentarhasta vanhainkotiin, niin melkoiset poliisivoimat sen suorittamiseen tarvitaan.


Viha on yksi ihmisen tunteista. Harva pystyy tukahduttamaan edes omia tunteitaan saati toisen tunnekuohuja. Pakottamalla ei pysty muuttamaan toisen ihmisen tunteita. Kidutusta voi yrittää, mutta sekään ei aina auta. Melkoisen haasteen edessä ovat Kolehmainen ja Sipilä tehdessään Suomesta maailman ensimmäistä vihasta puhdistettua valtiota (Pohjois-Koreaa ei lasketa).

Puheen rajoittamisella, kieltämisellä ja kriminalisoinnilla on jotain hämäriä poliittisia tarkoitusperiä, jotka pimitetään kansalta. Sairaitten poliitikkojen johdolla olemme yhä hurjempaa vauhtia menossa kohti totalitarismia kansan demokraattisesti valitsemien edustajien osoittauduttua täydellisiksi isänmaan pettureiksi.

Palatakseni lopuksi Yrjön tarinassaan mainitsemaan nuijasotaan. Olen samaa mieltä, että kansan on ehkä turvauduttava samoihin keinoihin kuin 1500 -luvun talonpoikaiset nuijamiehet, kun he lähtivät nuijien kanssa hakemaan itselleen oikeutta liian raskaaksi ja epäoikeudenmukaiseksi käynyttä verotusta (linnaleiriä) vastaan.

Koska olen sukututkijoiden mukaan (ties monennessako sukupolvessa, geeneiltäni laimentunut), usean nuijasodan päällikön jälkeläinen, voin oikeudentuntoisena ihmisenä allekirjoittaa myös Kaarlo Kramsun kirjoittaman runon säkeet Jaakko Ilkasta: "Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki." Vaikka moni nuijasodan päällikkö mestattiin, niin he ainakin yrittivät vapauttaa talonpojat mielivaltaisesta sorrosta.

Toivottavasti nykyiset päättäjät valaistuisivat ennen suurta katastrofia ja ymmärtäväisit kuunnella nöyryytetyn kansan ääntä. Seireenien laulut saisi jättää omaan arvoonsa. Uusi nuijasota vältetään, jos sanan- ja mielipiteenvapautta ei rajoiteta keneltäkään, eikä tehdä kantasuomalaisista elintasopakolaisten orjia.

Die Heimat

Anonyymi kirjoitti...

Olipa vihaista. Mutta siitä vihastahan tällainen pimeydessä vaeltava, kerettiläisen nuivahtanut fasistinen sielu saa sydämensä väräjämään. Kuin uupunut kameli autiomaan keitaalla imen vihakyttyräni täyteen tuota pimeää vihan eliksiiriä. Hetkisen tuntuu taas siltä että maaimassa on vielä järkeä jäljellä.

Erkki

Anonyymi kirjoitti...

Perskeles: "Eihän teitä sinänsä kiinnosta tuo mahdollisesti tapettu jätkä eikä myöskään SVL:n kuulapäät paskan vertaa kun itsekin oikein hyvin tiedätte sen porukan kuuluvan marginaalin marginaaliin ja jonka väkivallanteot verrattuna teidän niin kovasti ylistämän haittamaahanmuuton aikaansaamiin väkivallantekoihin ovat pelkkää nukkekotileikkiä. Te tiedätte hyvin, että sosiaalisen median ansiosta teidän ylläpitämänne monikultturismikupla on hyvää vauhtia puhkeamassa ja sen vuoksi tämä tapaus oli teille taivaan lahja."

Nukkekotileikkiä, hehheh. Hakematta juolahti mieleen Ibsenin Nukkekoti.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nukkekoti_(n%C3%A4ytelm%C3%A4)

Tässä kontekstissa tulkintani on, että Nora on suvakki, Helmer järjen ääni ja maahanmuuttokriittinen, ja avaamaton kirje multikultikupla.

En ole muuten ikinä käsittänyt, miksei kuolleista saisi puhua pahaa.
Jos jätkä oli pska jätkä, niin se oli pska jätkä. Piste.
Miksi Hitleristä ei puhuta vain hyvää? Sekin on kuollut.
Eiku vaan mustamaalataan aina vaan...
Ihme venkoilua, koska "jo muinaiset roomalaiset...".

Koko ajatuksen taustalla on toki ikiaikainen taikausko siitä, että vainaja voi tulla kummituksena kiusaamaan tuonpuoleisine, yliluonnollisine voimineen ja kykyineen.
Eihän tuota kukaan itseään kunnioittava ateisti vaan voi ostaa.
Ei edes itselleen rehellinen kommari verovapaasti. Vaikka milloinkas kommari ois rehellinen, edes itselleen...?
Taikausko on uskontoa siinä missä mikä muukin uskonto.
Tarkoitan, että pikku-Jimin kohdalla tätä "ohjeistusta" noudatetaan.

Sen sijaan Arto Mikkosen kuristusmurha on kuin luonnollinen tapahtuma.
Arto taisi olla oikeasti mukava äijä. Ei siis mitään nähtävää. Hajaantukaa.
Ja ai niin -- Arton tappoi oikeasti pahikset.
Semmoiset, joilla voi taustallaan olla paljon pahempaa kuin mikä-lie-lentopotku ja muutama ehdonalainen ja mitä niitä Torniaisella on.
Pikku-Jimi oli "karmean poliittisen vainon uhri".

Vtut oli. Sitten rippikuvansa pikku-Jimi oli täysin hyödytön.
Jouti mennä.

-- Leso

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Hieno uni. Ikävää, jos Sipilä itse ei lue tätä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ihana Viha-Uni josta en haluaisi herätä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Taleb avautuu.

Ja tässä on sitten varsin tehokkain aivoin varustettu tiedemies.

https://medium.com/@nntaleb/the-intellectual-yet-idiot-13211e2d0577#.f09e1oy3w

Unknown kirjoitti...

Olen aivan varma, että jos Soini tai joku muu persu uskaltaisi antaa tämmöisen haastattelun, persujen kannatus pomppaisi yli 20% hetkessä. Sipilä ei moiseen pysty.

WhiteHunter kirjoitti...

Voi kun meillä olisi joskus oikeita politikkoja jotka uskaltaisi sanoa jotain. Eikä median talutusnuorassa kulkevia ihmisen kuvia.
Sattuikin sopivasti tänä aamuna silmiin tämä juttu:
https://www.suomenuutiset.fi/muistatko-viela-rautatieasemalla-paahan-potkittu-upseeri-kuoli-syyllisille-ehdollista-tony-halme-kiehui-raivosta/

Anonyymi kirjoitti...

Elä sie unta näe.
Sipilä avautuu korkeintaan obduktiossa.

Kyllä kun täältä Pohjois-Kerjälästä katsoo tuonne etelän suuntaan niin kummasti tuo parodiahorisontti näyttää kääntyvän aina vain enemmän mutkalle ja säteilevän niin voimakasta moraalisäteilyä, että joutuu pitämään aurinkolaseja pilvikelilläkin.

Sitä olen joskus ihmetellyt että minkähän takia noihin Asiaohjelmiin ei laiteta sellaista varoitusmerkkiä "Sisältää mokutusta ja suvaitsevaisuutta". Laitetaanhan elokuviinkin varoitukset "sisältää väkivaltaa ja seksiä" niin että osaapi lähettää lapset kurkkimaan omiin huoneisiin väkivaltaa ja seksiä netistä.
Siinä säästyisi monelta mielipahalta ja sydämentykytykseltä kun osaisi vältellä Moraaliohjelmia.
Tai voisihan tuon telkkarin heittää laiturilta järveen.

Mehtäläinen

Anonyymi kirjoitti...

Elina Louko
1 min ·

Avoin kirjeeni valtamedian kriisiviestinnän erikoisyksikölle

Olen ennenkin yrittänyt viestittää alkeellisia mietteitäni teille, arvoisa ja laadukas valtamedia, mutten usko pienien sanojeni tavoittavan teitä, sillä en ole mikään lehdistön ihannetyttö. Omaan myös väärän poliittisen näkemyksen, ettette voi kuin tuijottaa kaltaisiani halveksuen, enkä kelpaisi toimituksiinne edes kahvinkeittäjäksi. Niinpä nyt kumarrun jalkoihinne ja esitän avoimen, palvovan ihailuni sille ammattitaidolle, jolla olette hoitaneet tämän koko kansaa järkyttäneen Elielin tragedian. Ei ole mennyt hukkaan vuosien yliopistokoulutus, tarvitaan se kaikki vuosisatojen akateeminen syvällinen viisaus ja ymmärrys hoitaa tämän magnitudin katastrofi hienotunteisesti, puhtaalla asiatiedolla ja antamatta minkäänlaisille huhupuheille tai ennakkoluuloille valtaa. Minkälaista kärsivällisyyttä olettekaan osoittaneet, ettette valjastaneet tätä kammottavaa väkivallantyötä oman agendanne keppihevoseksi. Olette se vankka, moraalinen oikeudenmukaisuudentaju, joka erottaa oikean väärästä, hyvän pahasta ja totuuden valheesta. Ilman johdatustanne me vaeltaisimme pimeydessä, olette majakan valo luotsaamaan turvasatamaan. Voimme aina luottaa sanaanne, siihen että selvitätte jokaisen asian ytimiinsä, tarkistatte lähteittenne lähteet, journalistiseen ammattiylpeyteenne, ettette uutisoi mitään hätiköidysti tai omien tunteittenne vietävinä.

Olen mykistyneenä seurannut tätä tapahtumaketjua, jonka onneksenne avasitte meille, minäkin olen vähän runoja kirjoitellut, joten kollegan kohtalo kosketti henkilökohtaisesti. Runoilijat ovat niin herkkiä ja viattomia, tämä uhri oli kuin karitsa vihan alttarilla. Mutta te ette antaneet omien tunteittenne pysäyttää tai häiritä työskentelyänne, sillä halusitte viedä tragedian vielä pidemmälle kontekstuaalisuuteen, ettei tässä ollut vain tämä uhri ja tämä tekijä, vaan instituutionaaliset vihan ja äärioikeistolaisen natsisimin tuhoavat rakenteet, jotka ulottuivat syvälle aina vallan ytimeen. Hallitukseen asti on päässyt livahtamaan puolue, joka on se ainoa närästys moitteettomassa maailmassanne. Ette ole saaneet heitä kiinni kuin junttiudesta ja huonosta käytöksestä, minkä tietenkin pitäisi riittää, mutta kaltaiseni idiootit äänestävät heitä kuitenkin, koska emme ymmärrä omasta parastamme. Me elämme tunteella, emme analyyttisellä järjellä. --->

Anonyymi kirjoitti...

.. Meidän alkeellisen logiikkamme mukaan ennen tätä tragediaa oli sattunut toinen, pahempi tragedia, myös toinen henki oli menetetty, mutta tämä uhri ei sopinut karitsaksi alttarille, sillä hän oli vain isoisä eikä runoilija. Hänet tappoikin aivan väärät henkilöt, sellaiset, jotka olivat tämän rasistisen natsivihan uhreja. Oli oikeastaan pelkkää natsismia edes syyttää heitä mistään, ja onneksi te oikaisitte harhaluulomme, ettemme edes ymmärrä oikeaa uhria kun sellainen eteemme asetetaan. Kuolema ja henkirikos eivät kosketa kaikkia samalla tavalla. Niinpä teidän piti viedä viimeinen näytös televisioon ja pääministerille, että kaikki tämän ymmärtäisivät, vain te voitte tietää mitä asioita sopii vertailla, eikä ole moraalisesti hyväksyttävää vertailla ihan mitä tahansa. Ainoastaan hyvin ammattitaitoiset journalistit kykenevät siihen.

Tämä viharikos on nyt täydellisessä hallinnassanne, ammattitaitonne koneiston herkässä käsittelyssä. Syylliset ja syyt ovat selvillä eikä siihen tarvita obduktiota. Te kerrotte ja me kuuntelemme. Vain näin maailma pysyy radallaan. Minä en olisi ymmärtänyt tästä mitään, en olisi osannut yhdistää oikeita pareja. Olen väärällä alalla, olen runoilija, minun pitäisi mielestänne olla natsi. Mutta teille olen natsi enkä runoilija, olisin väärä uhri.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Strix Senexille, Die Heimatille, Erkille, Lesolle, Yhel Turkkulaasel, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Ano3:lle, Jari Kurviselle, WhiteHunterille, Mehtäläiselle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Tämän avohärdellin perimmäinen syyhän on selvä. Niin poliittinen kuin virkaeliitti sekä media ymmärtää kyllä että monikultturismiutopia ei tuo kuin tuhoa mutta koska he ovat olleet tätä hirviötä synnyttämässä, ei kukaan heistä uskalla kantaa vastuutaan ja silloin kaikki vastakkaiset mielipiteet pyritään hiljentämään. Mukaan näihin talkoisiin tuli sisäministeri Paula Risikko joka on myös vaatimassa vihapuheen hiljentämistä. Luonnollisesti määrittelemättä että mitä se vihapuhe on.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001266424.html

Erityisen mainittavaa Risikon avauksessa on tämä:

”Suurin ongelma vihapuheen kanssa on se, että pidemmällä aikavälillä se on ensiaskel väkivallan suuntaan. Vaikka väkivalta ei olisi vihapuheen levittäjän henkilökohtainen tarkoitus, vastakkainasettelun kasvattaminen johtaa helposti siihen.”

Eli todistettujen faktojenkin esittäminen voidaan tulkita vihapuheeksi sillä perusteella että joku ehkä saattaa faktat luettuaan provosoitua. Niin kuin Die Heimat tuossa totesi, ei moista valvontaa saada aikaiseksi ilman Stasin tasoista koneistoa. Ja kun poliisin resursseja ei kuitenkaan kasvateta, niin tuo kyttäysorganisaatio söisi entisestäänkin köyhää kenttäpoliisin toimintaa.

Tulee muistaa, mikä tämän faktojen kieltämisen ja pimityksen päässä odottaa. Ruotsista siihen saadaan erinomaista osviittaa:

https://paavotajukangas.com/2016/09/22/goteborgissa-iso-mellakka-ruotsi-on-nyt-yhta-suurta-mellakkaa/

En tunne tuota Ano4:n siteeraamaa Elina Loukoa mutta hänen kirjoituksensa on erinomainen.

Anonyymi kirjoitti...

Elina Louko kannattaa ottaa seurantaan.

Uusia tekstejä (vihapuheita) ilmestyy liki päivittäin facebookkiin.

-Tvälups-

Khalifatta kirjoitti...

Aivan mahtava novelli taas Ykältä!
Kiitos nauruntäyttämästä vartista, kun luimme paremman puoliskoni kanssa tämän!

On tällä farssilla ollut positiivinenkin puoli: kaikin puolin maltillinen vaimoni on nuivistunut kertakaikkiaan.
Enkä usko hänen olevan lainkaan ainoa.
Tällaisen joukkohysterian läpi eivät näe kuin analyyttiset ja omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset.

Nyt pääsevät "lollarit" keppihevostelemaan omilla laiduinmaillaan oikein perskeleesti!

Anonyymi kirjoitti...

Teen Eduskunnan oikeusasiamiehelle selvityspyynnön, että mikä vaikutus YLE:n yksipuolisella, totuutta piilottelevalla ja toimittajien henkilökohtaisella asenteellisuudella on yhteiskuntamme selvästi voimistuneissa eri väestöryhmien välisessä vastakkain asettelussa. YLE:hän on Eduskunnan valvonnassa oleva veronmaksajien rahoittama pulju.

Anonyymi kirjoitti...

Naisille annan aina boosteja kun tarvetta ilmenee ja meille viha-ajattelijoille lienee Jennikin jo tuttu? Ellei muuten niin podcasteistä?

http://jennitoivonen.blogspot.fi/2016/09/natsifobia-uhkaa-johtaa-ajatuspoliisin.html

-Tvälups-

Jk edesmenneen esikuvani Lemmyn sanoin; kun haluan puhua tekniikasta ja etenkin teknisistä yksityiskohdista, juttelen miehille. Kun haluan puhua syvällisiä; puhun naisen kanssa.

Jkk (vaiko Jjk, piru tietää eikä kerro): kämyskeneen (Tuukka Kuru vastaa tästä) on tullut ja ilahduttavalla tavalla koko ajan tulee lisää naisia. Haha, mitäs se Adi ammoin totesi? kun naiset seuraavat niin miehet tulevat kyllä perässä... :D

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Khalifattalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Kyllä tietty naisten nousu lämmittää mieltä. Voi tietysti olla että hyvin suuri osa naisista on ollut koko ajan nuivia, mutta nämä vihervasemmistolaiset kympin tytöt ovat niitä jotka ovat ainoana saaneet tähän mennessä äänensä kuuluville.

Khalifatta: Kiitokset sinullekin ja hienoa että tuo Tvälupsinkin mainitsema naisten nuiviintuminen on tapahtunut myös omassa huushollissasi. Medialla on tietty paniikki päällä ja se johtuu siitä että kuitenkin aina useampi ihminen näkee tämän joukkohysterian läpi. Seuraako siitä kuplan puhkeaminen ja sitä kautta jotain hyvää vai seuraako siitä pakkovalta? Se jää nähtäväksi.

Ano: Toivotan tälle yrityksellesi parhainta lyckaa ja samalla mahdollisimman paljon voimia eloon.

Becker kirjoitti...

Hoh hoijaa. Minä kun aikoinaan kuvittelin että Ruotsin tauti ei leviä Suomeen, niin levisihän se noiden maahantunkeutujien sivutuotteena. Suomalaisia ei sentään ole aivopesty niinkuin naapurimaassa, joten voidaan olettaa jonkunlaista vastustuskykyä olevan olemassa. Toki tätä viherpunasuvakki kööriä on joka puolella maailmaa, sillä joillakin tuo aivotoiminta on vaan aika vaatimatonta. Se on ihan inhimmillstä.
Nyt sitten ollaan kieltämässä rasisimi, vihapuhe ja rasistiset järjestöt sekä sisäministerin ja poliisipäällkön toimesta. Kertoo jotakin kyseisten henkilöiden historiantiedon ja koulutuksen tasosta, että tuollaisilla kielloilla ei ole, eikä ole ollut hevonperseen merkitystä. Vaalit alkavat olla lähellä joten poliitikot ja media kiehuvat kuin papupata. Turhaa kiehuvat, minä en ainakaan viitsi vaivautua uurnille.

Mediasta puheen ollen, niin EU:n Investointipankki EIB on myöntänyt juutalaisoligarkki Bonnierille 100 miljoonan euron lainan. Tarkoituksena on tukea pohjoismaista median innovointia ja digitalisointia. Bonnier Mediat julkaisee suurimman osan pohjoismaisesta lehdistöstä ja on eräs suurimmista PK-vaikuttajista ja mokuttajista alalla. Pankin puolesta lainan myönsi Jan Vapaavuori. Bonnierin lehdillä on viime aikoina mennyt aika heikosti, joten raha on tarpeen jotta aivopesu saa rauhassa jatkua.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä postauksesi on kyllä niin helmi!
Hyvät kommentoijat, keksikää nyt joku kirjallisuuspalkinto jonka voimme virtuaalisesti ojentaa Yrjölle.

Tällaistakin kuuluu:

http://mediaseuranta.blogspot.fi/2016/09/yle-arvio-vastaanottokuluista-petti.html

Tuo toi välittömästi tämän

https://www.youtube.com/watch?v=hqTHDmirkr0

Niin se menee.

-koppelo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Koppelolle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Kyllä se kuule nyt näyttää siltä että se Ruotsin tauti iskee tännekin. Ei mahda mitään. Asioitten pitää mennä huonommaksi ennen kuin ne voivat mennä paremmiksi. Tosin näyttää siltä että paremmaksi ne eivät mene kuin ampumalla ja me emme tätä halunneet. Sen saivat aikaan toiset. Median kohdalla odottelen, että Suomeen säädetään Yle-veron tyyppinen lehdistövero. Sitten lehdistökin on täysin vapaa vastuustaan lukijalle. Viimeistään seuraavan (todennäköisesti punavihreän) hallituksen aikana sitä aletaan tosissaan puuhaamaan.

Koppelo: Lämmin kiitos kannustuksesta. Ja joo… ”kyllä varmaan Saaran armaan kanssa Säkkijärven polkka olis tullu halvemmaks”.

Juha kirjoitti...

Perskeles, mikä uni!

Minun iltatorkkujani häirinnyt unenriekale oli sellainen, jossa maailma oli jaettu kahtia. Oli tiedostavat, oikeat ja jalomieliset ihmiset ja ne muut. Julkisesti sitoutumalla kaikkeen suvaitsevaiseen oikeamielisyyteen sait merkin rinnuksiisi ja olit yksi hyvistä ja nautit heidän eduistaan. Jos jollakulla ei ole tätä merkkiä, tai vastaavaa kunniahenkilön statusta, niin hän on rasisti. Ja rasisteja ei suvita, eikä hyväksytä yhteiskuntaan, vaan verotetaan ankarimmin kuin ketään milloinkaan.

Sitten havahduin ja totesin pienen mieleni jälleen sekoittaneen asioita ihan salaatiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun Becker otti puheeksi tuon lehdistön, niin tässäpä suht'koht uusi ilmiö lehtiralli Suomen ja Norjan välillä. Kun ajattelee tuota hiilijalanjälkeä mitä tällainen veronkier.... ei kun pahoittelen verosuunnittelu aiheuttaa, niin tuosta(kin) asiasta VHM:n syyttäminen ei vaan enää tehoa, toitotettu liian monta kertaa. Tuossa tulee muuten aikakaus- ja juorulehdille kilometrejä alle ennen kuin se kolahtaa postiluukusta.

Nyt tuo Vehkoon rupatteluhetki Paavon kanssa mentiin sensuroimaan Youtubesta, ainakaan juuri nyt sitä ei sieltä löydy. Tällaiset "arvelluttavat vihavideot" kannattaa heti kopioida sieltä omalle koneelle Youtube-downloader ohjelmalla. Tämäkin jo kertoo kaiken oleellisen valtamedian tasosta. Jonkun suomenkielentaitoisen on täytynyt ilmiantaa tuo video Youtuben ylläpitäjälle, koska eihän toi pätkä kerro mitään jollekin amerikkalaiselle. Jäljet johtanevat sylttytehtaalle eli nainen itse tai kolleega on lähettänyt infoa, että tuo on "vihapuhetta".

Ja taatusti eräitä Tuben käyttäjätilejä on myös koitettu jäädyttää, kuten myös tuon FB:n kohdalla. Elämme jo henkisessä DDR:ssä eivätkä ne keisarin vaatteet ole uudet. Helsingissä sitten huomenna tällaiset tapahtumat.

- Soomepois Eestist -

Heikki Välimäki kirjoitti...

Koska on selvästi havaittavissa että kyseisen kaltaiset kuppikunnat koostuvat tyypillisesti erittäin epäsosiaalisista henkilöistä tähän voidaan puuttua. Poliisi saa lisää määrärahoja uuden valvontaryhmän perustamiseen, huhujen mukaan tämä erikoisryhmä on nimeltään Suomen Tasavallan Antisosiaalisten Seuranta Instanssi. Ryhmän ylevänä tavoitteena on ilmiantojen pohjalta ottaa kiinni mainittuja antisosiaalisia henkilöitä sekä järjestää heille työterapiaa sopivaksi katsotuissa paikoissa joissa ulkoilmassa leiriytyen opitaan samalla myös sosiaalisen toiminnan alkeet auttamalla toisia. Kyseistä työterapiaverkostoa kutsutaan huhujen mukaan nimella Archipelag.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä Ano Nyymi kommentoimassa. Sipilä-parodia (vai oliko vallan farssi) oli hupia asialuettavaa. Oletan, että et saanut innoitusta Veikko Huovisen (R.I.P.) littlejutusta Epäsovinnaisia puheita? No, kaikki on ilmassa päittemme yllä.

Arvostelen 9.25 kymmenestä. Keep up, sano aussi, ja jatkoi matkaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomaisesti kirjoitettu juttu, jälleen kerran. Jostain syystä useita kirjoituksia on jäänyt kommentoimatta, paljolti omista kiireistä johtuen - kaikki kuitenkin on kiitollisuudella luettu!
Tämä runopojan kuolema ja absoluuttista pahuutta edustavien uusnatsien toimet sikseen, on hämmentävää havaita millaiset mittasuhteet yhden laitapuolen kulkujan kohtalo on mediamyllytyksessa saanut. Tuli hieman epätodellinen tunne kun katseli kuinka tuimailmeinen toimittelijatar ripitti Suomen pääministeriä TV:ssä kuin inkvisiittori kuritonta kuoripoikaa! Onko media kohottanut itsensä jonkinlaiseksi kaikkivoipaiseksi syyttäjäksi, tuomariksi ja pyöveliksi samaan multimediapakettiin käärittynä - vai elämöivätkö toimittelijat jonkinlaisen paniikin vallassa, kuten Halla-aho totesi? Elämme ihmeellisiä aikoja…
Kaikesta ympärillä vellovasta hulluudesta huolimatta, hyvää syksyalkua hotellin respaan toivottelee Riku Raunioilta.

Becker kirjoitti...

Huomenissa tapahtuvaan suvakkien mielenosoitukseen on lupautunut puhujaksi ainakin punamuumi Halonen (kukas muu) pääministeri Sipilä, kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kukas muu jälleen) ja sisäminiteri Risikko. Tullee siis olemaan mielenkiintoinen tapahtuma. Huutoa ja mölinää tulee riittämään.
Itselleni ainakin nämä viimeaikaiset tapahtumet ovat tehneet selvemmäksi suhtautumistani
hallintoon, jos siinä jotain epäselvää on enään ollutkaan. Minulle eivät edusta minkäänlaista legitimiteettiä. Mediassa lähinnä häiritsee, että minkä vuoksi kansalaisten pitää verotuksella maksaa propagandasta (YLE). Eikö propagandan pitäisi olla ilmaista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle, Soomepoisille Eestist, Heikki Välimäelle, Ano Nyymille, Rikulle Raunioilta ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Minä vaan pelkään, että tuo sinun unesi on lähempänä todellisuutta kuin nämä minun viritelmäni.

Soomepois: Toi lehtien rekkaralli oli mulle ihan uusi juttu. Ja kiitos tuosta youtube-vinkistä. Sieltä näköjään häviää tavaraa yllättävän paljon. Ja oliskos tuo Vehkoo tosiaan itse ollut tuo ilmiantaja? Tähän omaan blogiini ei muuten ole vielä tullut Bloggerilta minkäänlaisia varoituksia.

Heikki: Tuo on yksi mahdollisuus. Toinen on se aikaisemmin kehittämäni HYI-menetelmä:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/08/hyi.html

Ano Nyymi: Kiitokset. Veikko Huovinen on lempikirjailijani mutta ei hän varsinaisesti ollut mielessä kun tätä väsäsin. Eikä Veikkoa pysty kopioimaan, hän oli uniikki.

Riku: Kiitokset sinullekin. Kyllähän tilanne on se, että media kuvittelee olevansa viranomainen joka ei pyydä poliitikkoja haastatteluihin vaan käskee ne kuulusteluihin. Ja poliitikot – typerykset – suostuvat siihen että nuo toimittajan titteliä itsestään käyttävät fanaatikot vievät heitä kuin litran mittaa. Mutta oikein mukavaa syksyä sinullekin.

Becker: Nuo mielenosoituksethan ovat samanlaisia joukkohysteerisiä uskontunnustuksia niin kuin oli tuo Olli Immosta vastaan suunnattu ”spontaani” mielenilmaus. Olen tehnyt hallinnostamme samat johtopäätökset kuin sinäkin.

Anonyymi kirjoitti...

On sitä taas aikoihin eletty. Kun valtamedia ja poliitikot tulivat julkisuuteen kukin vuorollaan pöyristyen Elielinaukion tapahtumista, ns. tavallinen kansa tuli äkkiä tietoiseksi jokaista kansalaista uhkaavasta hirmuisesta vaarasta, jonka nimi on äärioikeisto. Aiemmin muutaman taparikollisen keskinäiset nahistelut on mediassa kuvattu liioitellen mellakoina ja sivullisten ihmisten ihmisten kimppuun hyökkäämisenä. Tätä porukkaa lienee jossakin 50-100 henkilön välillä. Hui!

Viime syksynä maahan tulvi vastaanottokeskuksiin notkumaan tuhansia nuoria miehiä, joilla on sotilas- tai mahdollisesti Isis-tausta, mutta takuuvarmasti heillä on väkivaltainen muslimitausta. Osa ehti vielä häipyä teille tietymättömille, ennen kuin edes ehdittiin kysyä, mistä kaukaa vieras on. Kun entinen poliisiylijohtaja tuli julkisuuteen ja oli huolissaan vastaanottokeskuksissa tapahtuvasta järjestäytymisestä, ehätti Päivi Nerg ilmeisesti parempien tietoja omaavana vesittämään koko jutun. Ja medialle se riitti eli se siitä. Missähän ihmeessä luuraa se tutkiva journalismi, sillä ainakaan suomalaisilta itse itsensä korokkeelle nostaneilta toimittajilta sitä ei enää löydy, vaan oma agenda ja ajatusmaailma tulee esille parissa ensimmäisessä lauseessa.

Kenen on syy, kun eri oikeusasteista alkaa tippua kielteisiä oleskelulupapäätöksiä ja täysin sivullisia ihmisiä ryöstetään, raiskataan ja tapetaan? Nukkuuko pääministeri hyvin? Ainakin hän osallistuu huomenna mielenosoitukseen, jonka viesti on ennalta selvä. Syy kaikkeen mellakointiin, vihapuheisiin ja maahanmuuttajien huonoon kotoutumiseen on suomalaisissa. Voin vain kuvitella Stubbin entisen cheerleader-tytön Sanni Grahn-Laasosen puhujapöntössä lukemassa silmät lautasen kokoisina puhetta, joka on kuin suoraan lukiolaisen runotytön ainekirjoitusvihkosta. Jos mielenosoitukset huomenna riistäytyvät hallinnasta, toivoisin ettei ainakaan poliisin hevosia lyötäisi; ne ovat kuitenkin täysin syyttömiä tähän keitokseen, jonka nieleminen alkaa useimmille olla todella vaikeaa.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Lisää naisenergiaa:
http://eocomm.fi/?p=468

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Kiitos hyvästä kommentistasi. Jään itse mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa itsenäisyyspäivää kun leikkipartisaanit jälleen riehuvat elämysmatkallaan ja Helsingin Sanomat selittää riehumisen syyksi yhteiskunnallisen taloudellisen epätasa-arvon mitä se ehdottomasti kielsi käyttämästä selityksenä Asema-aukion tapahtumasta. Mainitsemasi Sanni Grahn-Laasonen ja termisi ”puhujapöntössä lukemassa silmät lautasen kokoisina puhetta, joka on kuin suoraan lukiolaisen runotytön ainekirjoitusvihkosta” on muuten erittäin osuva sillä kun katselen tuota kyseistä naista niin tulee mieleen hänen lautasen kokoisten silmien takana mitä varmimmin pyörivä ajatus ”vitsi, tää on siis NIIN jännää, mä oon niinku ministeri, emmää kyllä tästä mitään ymmärrä mutta kirjoitetaanhan mulle puheet valmiiksi… ja taas ne otti musta valokuvan…”.

Tvälups: Kiitos linkistä.

Simo kirjoitti...

No mennäänpäs sitten itse asiaan, mikä oli Yrjön koko kirjoituksen pointti ja punainen lanka, mutta minä olin ainoa joka sen huomasi...(huumori merkki tulee tähän kohtaa) eli: vertaus "Puurot ja vellit sekaisin" on mielenkiintoinen vertaus, kun sen tarkoitus on kaiketi esittää, että kaksi asiaa olisi mahdollisimman kaukana toisistaan.
Puurosta tulee kuitenkin velliä melko helposti, eli siihen vain lisätään nestettä. Periaatteessa siis sama asia, ja molemmat maistuu tosi hyvälle. Onko kyseessä siis joku suomalais-pakanallinen tapa tehdä vertaukset niin, että äkkisiltään kaukana olevat asiat ovatkin lähellä toisiaan? Miten tämä on selitettävissä?

Anonyymi kirjoitti...

Sannista tuli mieleen toisaalle jättämäni kommentti: ”… provosoi toteamaan että jos Kikkar… Kokoomuksella ei ole tarjota kuin pettereitä, sanneja, alekseja, pauloja ja jyrkejä Suomen Valtion johtaviin tehtäviin, niin eikö olisi puoluejohdon korkea aika viheltää peli poikki ja alkaa tosissaan miettimään että: ”Missä mentiin vikaan?” ja ”Mistä semmoisia fiksuja ja päteviä ihmisiä oikein löytyisi? Nämä kykypuolueen kommeljanttarit on nyt nähty ja perin heppoisiksi havaittu…”
Ja päivän anekdoottina toteaisin, että eikö ”vihapuhe” ole suora seuraus sille, että ”pelolle ei anneta valtaa”???
Rauhaisaa lauantaita, t. Riku Raunioilla

Anonyymi kirjoitti...

Hitto,tää oli hyvä,Sipilän pitäisi lukea-tiedä vaikka rohkaistuisi olemaan suomalaisten puolella...no joo,toiveajattelua.Hetihän tuo maamme poliittinen johtaja ilmottautui pili,vai oliko se peli,poikki miekkariin.Näkyy maan politiikan mädännäisyys,kun sosialistien miekkarissa soaialistien kansallismielisiä sosialisteja vastaan julistamaa epistolaa on edesauttamassa kepuli- ja sekoomusministereitä!Eikö tämä eliitti ole juurikin syyttänyt suomalaisia pelkiksi räkiviksi juoppolalleiksi rasisteiksi öykkäreiksi?Nyt sitten jalustalle nostetaan "runoilija",joka oli räkivä juoppo,toivotti juutalaiset uuniin ja haaveili kelan räjäyttämisestä!
Samaan aikaan Saksassa esitetään huolia,kun 40% alle 5-vuotiaista on jo matutaustaisia-ja vasta tulleet ovat vasta aloittelemassa sikiämistään!Hyvää yötä Eurooppa!
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

ja lisää:

https://www.youtube.com/watch?v=5Hx2cq_fQfE&feature=youtu.be

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/2790034/Turun+bussivarikon+palosta+on+otettu+kiinni+yksi+paloa+epaillaan+tuhotyoksi

"eteläsuomalainen"?

Anonyymi kirjoitti...

Todennäköisesti entinen (luojan kiitos) presidentti muistaa mainostaa globalisaatiota mielenosoituksessa. Sehän oli hänen puheissaan aikoinaan päällimmäisenä aivan kuin hän olisi keksinyt uuden hienon sanan. Muistan omilta kouluajoiltani erään tytön, kun äidinkielen tunnilla opiskelimme sivistyssanoja, niin hänestä "eksoottinen" oli hieno sana. Sen jälkeen kaikki mahdollinen ja mahdotonkin oli eksoottista.

Aina ajan hermolla elävä valtamedia tuntuu nukkuvan. Ruotsin kai jo kolmatta viikkoa jatkuvat autojenpolttajaiset eivät ole ylittäneet uutiskynnystä. Tämä kansaivälinen ja globaali tuhoamisvimma on nyt rantautunut Suomeen, mikä on kyllä ollut odotettavissa. Espoossa jokunen aika sitten poltettujen bussien lisäksi (asialla ainakin omien juttujensa mukaan Eläinten vapautusrintama), nyt on Turussa laitettu paremmaksi ja saatu aikaan 20:n bussin roihu. Onkohan kenelläkään tietoa siitä, mitä maksaa auton vakuuttaminen naapurimaassa, meinaan, että meilläkin seuraava posilaatikkoon kolahtava tiendonanto voi olla ilmoitus vakuutusmaksujen noususta.

Iltasanomat uutisoi Helsingin mielenosoituksista, mutta vain yhdestä tulee reaaliaikaista lähetystä. Miksi en ole yhtään yllättynyt siitä, että mielenosoitus on rasismia vastaan eli sitä, että joku pilanpäiten on esiintynyt KKK:n asua muistuttavissa vetimissä ja vastaanottokeskuksen portaille on joku sekopää heittänyt polttopullon. Jos sotaa paossa olevat geelitukat ymmärtäisivät suomea, he kuolisivat nauruun.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

No niin muuan talousviisas Paul Romer ehdotti Ruotsille tällaista ratkaisua selvitäkseen "pakolais"kriisistä. Eli sinne perustettaisiin Hong Kong tyylinen alue, se vuokrattaisiin pakolaisille ja rajat kiinni tyyliä, alueelle ei pääsisi ruotsalainen ja pakolainen ei pääsisi alueelta Ruotsin puolelle.

Mutta parasta antia olivat nämä kaksi ilmausta, suora lainaus tekstistä

"Suggesting the zone could model itself on British Hong Kong, the senior economist said it could bring enormous benefit at no cost to the taxpayer."

ja se toinen lausahdus

"Sweden, a sparsely populated country, could rent out a land area the size of Hong Kong. That could take millions of people who would support themselves, and not have to cost anything… It is important that this free zone should be considered independent, with its own laws and rules, and not as part of Sweden."

Tää piti lukea moneen kertaan läpi, että tajusin mitä toi talous"viisas" ehdottelee, ja sittenkään tuota on vaikea tajuta. Heh, ehkä tää talousmies on lukenut näitä Ykän dystopia-bloggauksia Ruotsista ja saanut sieltä ideansa?

Samaisesta lähteestä sitten tällainen "kivahko" asetakavarikkojuttu Ranskasta. Hahhah pitää oikein nauraa tuolle ranskalaisministeri Cazeneuven tokaisulle "the number of weapons apprehended so far is staggering." ja "In 15 days we have seized one-third of the quantity of war-grade weapons that are normally seized in a year."

Siinä herroille sitä The Unelmaa käytännössä! Eikö olekin pelottavaa, että osa meistä normi sukankuluttajista näki tämän MultiKulti-hulluuden läpi vuosia sitten ja mihin se johtaa, jollei sille laiteta stoppia? Ja siis ilman mitään yliopistokoulutusta.


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Simolle, Rikulle Raunioilla, Veskulle, Taisteluvälineupseerille, Anolle, Rouva Anolle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Simo: Olisko kumminkin niin, että tämän kaltaiset sanonnat ovat yleistyneet käyttöön lähinnä siksi että ne jotenkin vaan soundaavat sopivalta?

Riku: Luulen, että puoluejohto ei yksinkertaisesti ymmärrä, että joku on mennyt vikaan. Kokkarithan ovat täynnä urapoliitikkoja jotka noudattavat sitä ideologiaa jota milloinkin kuuluu noudattaa. Koko kokoomusväki olisi tuntenut olonsa hyvin kotoisaksi DDR:n puoluekoneistossa. Valtiomiesten aika on valitettavasti ohi, ainakin tällä erää. Ja anekdoottisi sattuu kyllä kohdalleen. Tilannetta voisi verrata siihen, että vanhemmat opettavat lapselleen sitä että kuuma hellanlevy ei ole kuuma ja siihen on suorastaan välttämätöntä työntää kätensä vähintään kerran päivässä.

Vesku: Luulen, että poliittinen opportunisti Sipilä ei jutun luettuaan olisi ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Se ei olisi yksinkertaisesti avautunut hänelle. Poliitikkojen osallistuminen tähän Unelma II-mielenosoitukseen on ihan suoranaista kusemista kansalaisten kengille. Saksalaisten huolet ovat enemmän kuin aiheellisia. Siellä ehkä hoksataan että jossain vaiheessa jopa niksmannien vahvalta taloudelta aukeaa perse, elatusautomaatti alkaa yskiä ja nuo nyt sikiävät eivät hyväksykään tilannetta. Mitäs sitten tehdään? Joko alistutaan, muututaan jonkun sortin Libyaksi ja aletaan jakamaan yhteistä köyhyyttä tai sitten aletaan ampuminen.

Tvälups: Kiitos tästäkin ja lätsännosto kyseiselle rouvalle.

Ano & Rouva Ano: En lähde sinänsä vielä sanomaan että mikä taho tuon Turun tuhopolton on tehnyt mutta takkutukathan ovat tunnustaneet aikaisempia vastaavia tapauksia. Jos seuraa valtamediaa niin Ruotsissahan ei ole palanut ensimmäistäkään autoa. Vaikka tosiasiassa Ruotsissa on tietyillä alueella täysi sota. Mutta mediallammehan on se Unelma. Niin kuin on hallituksellakin, joka julisti tuoreeltaan että ” Asema-aukion tapahtuma pysäytti - emme voi puhua enää yksittäistapauksista”. Helvetti sentään. Tämä yksi tapaus on trendi mutta sata matujen tekemää väkivallantekoa ovat yksittäistapauksia joka ainoa. Ne eivät todellakaan taida osata hävetä.

Soomepois: Joo, minäkin törmäsin tuohon ehdotukseen. En minäkään pääse tuosta ihan kärryille, varsinkaan siitä kohdasta että mitenkä se rupeaisi äkkiä tuottamaan rahaa. Mutta sen hoksaan että kyseinen taloustutkija tajuaa, että nykymeininki ei vaan toimi ja pitkässä juoksussa se on tuhoisaa. No, Ruotsalaisethan ovat jo siinä ”pitkässä juoksussa”. Tuo Ranskan juttu valaisee puolestaan hyvin sen mitä eroa on Unelmalla ja Todellisuudella. Ja karmeinta on se, että me mainitsemasi normisukankuluttajat jotka näkivät kusetuksen läpi olemme niitä vihapuhujia joitten turpa tulee tukkia.

Anonyymi kirjoitti...

Empä tiiä liittyykö tämä mitenkään mihinkään, mutta helevetin pahaääninen herätyskello Perskeleillä on. Se kellonsoinnin jälkeinen toivotus on taasen luksusta:)
t. Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta Vehkoo jutusta. Hän sanoo siinä ihan selvästi, että hänen on nyt soitettava yksi puhelu, eli jäljet johtavat sylttytehtaalle. Sensuroija on itse Jo,hanna, koska hän on parempi journalisti kuin Tajukangas. Onhan hän opiskellut kahdessakin "yliopistossa". Ei vain kerro opintojensa lopputulosta tai "oppiarvoaan"
Huru-ukko

Becker kirjoitti...

Kulttuurimarksistinen mielenosoitus keräsi eri tahojen mukaan 5000 - 15 000 idioottia mölyämään Helsingin keskustaan. Aikamoinen tyylirikko soittaa Finlandiaa tuolle poppoolle - helmiä sioille. Joku Kansainvälinen tai Poikarakkautta tai vaikkapa Agit Propin esittämää kakofonia olisi paremminkin sopinut taustamusiikiksi. Kuten arvata saattaa on tapahtuma mirhamia suomalaiselle medialle. Hoh hoijaa, on tää niin pateettista.

Poliitikot ovat huolissaan Suomen tilanteesta. Niin olen minäkin. Noiden idioottien kätösissä kun on maan tulevaisuus, niin kestää vielä pitkään ennekuin "Suomi nousee."
No, saatiinhan hyvä syy saada kansan huomio kiinnittymään muualle heikon hallituksen saamattomuudesta. Ylensä tässä tilanteesa aloitetaan sota jotain muuta maata vastaan, mutta meillä aloitetaan sota omia kansalaisiaan vastaan. Jännä nähdä miten Sipilä aloittaa Maanantaina ristiretken rasisimia, vihapuhetta ja äärioikeistoa vastaan. On olemassa riski että äijä polttaa vielä näppinsä.

Rouva Anolle toteaisin, että Ruotsissa on jo useiden vuosien aikana poltettu tuhansia autoja, joten se ei ylitä enään Suomessa uutiskynnystä. Niin, eikä juuri ketään ole saatu kiinni, joten voi miettiä mitä se on vaikuttanut paikallisiin vakuutusmaksuihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko:

Viesti1: Rehellisesti sanoen mulla on herätyskellona varsin vienoääninen kännykkä. Toi MÖÖP MÖÖP-ääni tulee historiastani sillä mulla oli aikanaan (kauan aikaa sitten, jolloin vielä asuin yksin) kelloradio jossa oli just tommonen ääni.

Viesti2: Luulen, että hän vetosi puheluunsa vain päästäkseen eroon hankalasta tilanteesta. Ei hänellä mitään puhelua ollut soitettavana.

Becker: Kummasti muuten vaihtelee tuo osanottajamäärä. Poliisi alun perin kertoi parista tuhannesta. Kai niitä on sitten tullut pikkuhiljaa enemmän koska eihän tässä ollut kyseessä mikään mielenosoitus vaan eräänlainen rock-festivaaleihin verrattavissa oleva tapaus. Niin kuin oli se anti-Immonen mielenosoituskin.

Sinä ja minä olemme huolissamme Suomen tilanteesta. Mutta näen, että poliitikot eivät ole. He ovat huolissaan omasta tilanteestaan. Heidän isänmaansa on poliitikon ammatti. Luulen, että Sipilä laskee että hän ei ehdi polttaa näppejään vaan se on se seuraavien vaalien jälkeinen pääministeri. Mutta maan- ja kansanpetturiksi minä sen paskan lasken.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tuntuu Yrjö siltä että rupeaa kulissit kaatuilemaan. Poliitikot ja media yrittää vielä epätoivoisesti pitää kulisseja pystyssä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Tuli vaan mieleen, että kun valkoinen väestö Amerikoissa vähenee, niin onko sielläkin edessä jossain vaiheessa sisällissota. Filippiinien presidentti ei suvaitsevaistolle kelpaa. Sen sijaan aikaanaan vakavaraisen Venezuelan kehitysmaaksi hässinyt Hugo Chávez oli melkein jumala. Mutta hänhän olikin sosialisti.

Ano: Kyllä näin on. Ja ennen kuin kulissit kaatuvat niin niitähän pönkitetään epätoivoisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Ja se oli,yllätys,yllätys,turkkilainen musu,joka Burlingtonissa ammuskeli.Mm. 16-vuotias,syövästä selvinnyt tyttö ei sitten selvinnyt muslimi-invaasion seurauksista.Kun epäiltyä kuvailtiin aluksi hispaanin näköiseksi,niin ainakin Suomen "media" laukesi kalsareihinsa ja kiirehti,jälleen kerran,uutisoimaan etnisestä taustasta ennen vahvistusta asialle!Uutisen oikaisua "median" taholta odotellessa...
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vesku. Luulen, että oikaisua odotellessa ehtii parta kasvaa...

Anonyymi kirjoitti...

Kulissien kaatumisesta...

Kun monikultturismi-suvaitsemis -hörhöilyn kulissit rapisevat enemmän ja enemmän, niin osa mediasta alkaa lisätä moniarvoiseen uutisointiinsa yhä enemmän rehellisyyttä ja avoimuutta ja vähentämään ideologisuuden pakkosyöttöä. Muutos on toki hidas, mutta siitä on ollut lukuisia koepalloja jo monen vuoden ajan.

Ideologiamedian taloudellinen alamäki - Pravda parhaana esimerkkinä - voimistaa tätä kehitystä. Myös kansalais-, likasanko- ja MV-uutisointi vaikuttavat. Mediakenttä ei voi jättää kymmeniä prosentteja kansalaisista ja näiden mainosmarkoista valtamediakentän ulkopuolisille toimijoille.

Keskeistä asiassa on mainostajien toiminta. Juuri siksi äärivasemmisto ja anarkististo keskittävät niin paljon painostus- ja propagandatoimintaa siihen suuntaan esim. boikottiuhkien yms. muodossa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tiettyjä tällaisia merkkejä on kyllä ollut näkyvissä. On julkaistu sellaisia uutisia, joita ei vuosi sitten vielä olisi näkynyt. Hidastahan tää toki on ja välillä hypätään takaisin turvalliseen hysteriaan niin kuin tässä tuoreimmassa Jimi-casessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä näkee Yrjö että valtamedian on vallannut epätoivo. Vähänväliä tulee tarjouksia, tilaa nyt tämä lehti ja tuo lehti, säästät näin ja näin paljon. Aivan pakolla yritetään myydä ja sitten kun sanot että en tilaa saatetaan lyödä luuri korvaan. Kyllähän sen tietysti ymmärtää että epätoivo iskee kun ihmiset ei tilaa tai lopettaa tilauksen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Saman ilmiön olen huomannut. Ja ennen kaikkea mediataloissa tekee kipeetä se, että mainostajat kaikkoavat.