maanantai 27. marraskuuta 2017

TERRORI-ISKU

Eräänä perjantai-iltapäivänä Tampereen rautatieasemalla


Tampereen rautatieasema oli täynnä ihmisiä jotka alkavan viikonlopun myötä olivat menossa kuka minnekin. Asemalla oli myös vartioliikkeitten miehiä ja ennen kaikkea turvallisuutta takaamassa oli kaksi poliisia. He olivat konstaapelit Emmikki Lirbenlää-Lättänen sekä Jan-Erik Lapanen. Molemmat olivat poliisintyönsä lisäksi opiskelijoita Tampereen Yliopiston yhteiskuntatieteitten laitoksella sekä myös poliittisia vihreitten aktiiveja. Sehän oli se paras ja varmin tie päästä etenemään poliisin uralla mahdollisimman korkealle.

Molemmat olivat myös erittäin tarkkaavaisia, sillä tiedustelutietojen mukaan luvassa olisi ongelmia. Vakavia sellaisia. Lirbenlää-Lättäselle ja Lapaselle oltiin kerrottu että aggressiivisena tunnettu fundamentalistinen, pinnanmaalaisesta Lälläveden kunnasta laajalle Suomeen levinnyt Lälläntäiseurakunta saattaisi suunnitella terrori-iskua myös tänne Tampereelle. Lälläntäiterroristit olivat iskeneet aikaisemminkin useissa suomalaisissa kaupungeissa. Nyt ne olivat olleet vähän aikaa hiljaa ja juuri hiljaisuus oli pahaenteistä. Selvästi ne suunnittelivat uusia iskuja. Poliisit olivat olleet asemalla jo tunnin mutta mitään uhkaavaa ei tähän mennessä oltu nähty. Molemmat toivoivat, että niin menisi koko vuoron ajan. Mutta sitten konstaapeli Jan-Erik Lapanen vinkkasi työparilleen:

- Hei, katos tuota jätkää. Tuo näyttää epäilyttävältä.

Niin todella näytti. Mies oli isokokoinen, parrakas, jalassaan hänellä oli maastohousut, päällään jenkkiarmeijan M65-takki ja päässään hänellä oli Hankkijan lippalakki. Ennen kaikkea miehellä oli korostetun rauhallinen ilme. Juuri sellainen ilme, jolla saattoi kätkeä fundamentalistisen lälläntäiläisen fanaattisuuden. Konstaapeli Lapasen poliisikoulutettu ja Tampereen yliopistossa huippuunsa hiottu vaisto ei erehtynyt. Epäilyttävä mies otti Hankkijan lippalakin päästään, laittoi sen nyrkkiin puristettuun oikeaan käteensä, kohotti sen korkealle ja huusi:

- LÄLLÄHU AKPAAAAR!

- Voi vittu! Lälläntäiterroristeja!

Poliisit eivät ehtineet tehdä mitään. Aseman ovet aukenivat ja sisälle ryntäsi kymmenen terroristia. Kuusi miestä ja neljä naista. Ne perkeleet eivät olleet edes naamioituneet. Niin varmoja ne olivat sairaan asiansa oikeutuksesta. Terroristit olivat selvästi saaneet koulutusta sillä ne toimivat kuin hyvin öljytty kone. Ensiksi kaksi niistä kasasivat hämmästyttävällä nopeudella kaksi retkipöytää asemahalliin. Sitten seuraavat toivat lämpölaatikoita, sitä seuraavat kylmälaatikoita ja seuraavat taas puolestaan termospulloja sekä pahvilaatikon jossa oli lehtisiä.

Terroristit aloittivat julman operaationsa. Lämpölaatikot aukaistiin ja niissä oli karjalanpiirakoita. Kylmälaatikoissa oli munavoita. Termospulloissa oli sekä kahvia että kuumaa mehua. Vaarasta tietämättömät tamperelaiset menivät joukolla nauttimaan maittavaa evästä jota terroristit jakoivat viha-ajattelunsa ovelasti peittämän hymyn naamioimana. Maittavien munavoipiirakoitten lisäksi terroristit antoivat viattomille kansalaisille lehtisiä, joissa valveutuneet poliisit tiesivät olevan sekä kansallismielistä vihapropagandaa että vihatilastoja joitten lukemat olivat sinänsä oikeita mutta niitten käyttäminen väärässä poliittisessa viitekehyksessä oli selvääkin selvempi viharikos. Hirveintä oli, että kansalaiset eivät heittäneet lehtisiä lähimpään roskakoriin niin kuin kuuliaisen hallintoalamaisen kuuluisi tehdä vaan pistivät ne povitaskuihinsa ja osa jopa luki niitä natustellessaan samalla maittavaa evästä.

Poliisit tunsivat, että tilanne alkoi lipua heidän käsistään ja he pyysivät apuvoimia. Poliisin tilannekeskus kysyi jotain käsittämätöntä:

- Onko siellä ihmiset välittömässä vaarassa? Ammutaanko? Heilutaanko astaloitten kanssa? Onko räjähteitä? Puukkoja? Kirveitä? Pesäpallomailoja? Halkoja? Heiluuko edes lentopallomailat?

Poliisien oli pakko tunnustaa, että minkäänlaista väkivallan vaaraa ei ollut vaikka aina vain useampi karjalanpiirakka upposi kansalaisten suihin ja sen myötä vihapropaganda levisi entisestään myrkyttäen viattomia kansalaissieluja. Nuo perkeleet vielä toivottivat Lällähin rauhaa jokaiselle uhrilleen. Terroristit ryhtyivät suorastaan röyhkeiksi ja huusivat poliiseille:

- Maistuiskos poliiseille karjalanpiirakka? Munavoi on muuten ekstrahyvää, se on perinteistä kirnuvoita eikä mitään bulkkitavaraa. Vie taatusti virkamiehenkin kielen mennessään.

Tämä loukkaus oli konstaapeli Emmikki Lirbenlää-Lättäselle liikaa ja Jan-Erik Lapanen huomasi hänen kaivavan virkapistooliaan esille holsterista. Jan-Erik huusi hänelle:

- Emmikki! Älä! Kyllä minäkin nuo terroristit mielelläni ampuisin mutta kun meillä ei ole valtuuksia! Ainakaan vielä! Ehkä seuraavien vaalien jälkeen sitten!

Hampaitaan kirskuttaen Emmikki laittoi pistoolin takaisin holsteriinsa ja hänen silmissään loisti aito ja oikeaoppinen pyhä viha.

Röyhkeät terroristit jatkoivat operaatiotaan. Joka ainoa karjalanpiirakka kävi kaupaksi. Kahvit ja mehut hörsittiin loppuun. Kaikki lehtiset jaettiin. Poliisit kuulivat kuinka eräs vanha nainen jutteli terroristien kanssa.

- No voi hyvä tavaton… oli niin mukavaa rupatella teidän kanssanne ja syödä noita piirakoita että minä myöhästyin junastani.

Yksi terroristeista otti naamalleen teeskennellyn myötätuntoisen ilmeen ja kysyi vanhukselta:

- No voi hemmetti… minnekäs päin te olitte menossa?

- Tuonne Hömpstadiinhan minä. Lärvänryttämöntie 64. Sielä minä asun. Olin vaan moikkaamassa vanhaa koulukaveria täällä Tampereella.

- No mutta. Sehän ei tuota ongelmaa. Me ollaan hetken päästä lähdössä takaisin Pinnanmaalle ja me ajetaan Hömpstadin kautta. Tulkaa kyytiin. Me viedään teidät kotiovelle saakka.

- Minä maksaisin kyllä.

- No eihän kertaalleen maksettua matkaa toista kertaa suinkaan makseta.

Tuo viaton ja harhaanjohdettu vanha nainen läksi hymyillen terroristien mukaan. Muut terroristit näyttivät osaamistaan joka kertoi selvästi pitkästä koulutuksesta. He kuljettivat nopeasti tyhjät laatikot ja termospullot autoonsa, kasasivat pöydät jotka vietiin myös autoon ja sen jälkeen lakaisivat lattialle pudonneet piirakanmurut huolellisesti laittaen ne omiin jätesäkkeihinsä jotka he veivät myös omaan autoonsa. Lopulta he jopa moppasivat lattian puhtaaksi kahvi- ja mehutahroista. Poistuessaan he huusivat Hankkijan lippalakit ojennetuissa nyrkeissään:

- LÄLLÄHIN RAUHAA KAIKILLE!

Kun he olivat poistuneet paikalta mistään ei huomannut että Tampereen rautatieasemalla oltiin tehty vakava vihaterrorismi-isku. Emmikki Lirbenlää-Lättänen totesi vihaisena:

- Vittu… kun olis ne valtuudet… olisin varmasti laskenu läpitte… saatanan lälläntäiläiset… saatanan uskonfanaatikot…


Seuraavana maanantaina eduskunnassa:

Eduskunnan täysistunnon aiheena oli vain yksi asia. Lälläntäiseurakunnan piirakkaterrorismi. Käydyssä keskustelussa vasemmistoliiton kansanedustaja Flu Blendersson piti puheenvuoron:

- On jokseenkin käsittämätöntä että virkakoneisto ei reagoi tarpeeksi vakavasti tämänkaltaiseen vihaterrorismiin siihen tekosyyhyn nojaten, että terroristit eivät ole tehneet varsinaisesti mitään väkivallan tekoja eivätkä edes puhuneet varsinaisen rumia. Kyllähän tämän piirakanjakamisen takana on selvästi idea väkivaltaisen ajattelun levittämisestä. Siinä mielessä tuo lälläveteläinen terrorismi on suorastaan raukkamaista. Niin islamilainen kuin vasemmistolainenkin aktivismi on sentään avoimesti ja rehellisesti väkivaltaista. Lälläntäiterrorismi kätkee raukkamaisesti piiloväkivaltansa munavoin tuoksuun. Tilanne on kestämätön ja lainsäädäntö on saatettava ajan tasalle! Väärä väkivalta on lopetettava! Vaikka se ei olisikaan väkivaltaa! Sillä väkivalta on tulkinta-asia ja tulkintaoikeus on vain meillä! Meillä, saatana, meillä!

Sosialidemokraattien kansanedustaja Ritpetta Opportunov totesi puolestaan:

- Tulee myös muistaa, että Suomi on viranomaisvalvontayhteiskunta ja Suomen tulee pysyä viranomaisvalvontayhteiskuntana. Muistutan siitä, että ei ole mitään tietoa – koska poliisilla ei ole oikeutta pidättää noita piirakkaterroristeja – että onko heillä voimassaoleva hygieniapassi. Ei elintarvikkeita voi jakaa ilman sertifikaatiota vaikka ne jakaisikin ilmaiseksi.

Vihreitten kansanedustaja Annika Premenstrualsyndromsson totesi puolestaan:

- Sen lisäksi että nuo terroristit ovat, no, terroristeja, niin täytyy muistaa että he syyllistyvät toiminnassaan myös suurimittaiseen imagoryöstöön. Kas kun tuo karjalanpiirakka muistuttaa ulkonäöltään vittua. Ja niin kuin tiedämme, vittu kaikissa olomuodoissaan ja assosiaatioissaan on sertifikoitu feministien käyttöön. Vittu haisee hyvälle mutta vain oikeassa poliittisessa viitekehyksessä. Näin ollen nuo väkivaltansa väkivallattomuuteen naamioineet terroristit ovat syyllistyneet sekä törkeään kulttuuriseen appropriaatioon että tekijänoikeusrikokseen. Hallituksen täytyy reagoida tähän järkyttävään epäkohtaan voimakkaalla lainsäädäntötyöllä ja saattaa terroristit oikeuden eteen että heitä voitaisiin rangaista ankarammin kuin ketään koskaan.

Sisäministeri vastasi:

- Hallitus tietää sen, että laki ei salli vielä tarvittavan voimakkaita toimenpiteitä tähän salakavalaan vihapiirakkaterrorismin muotoon. Mutta asian tiimoilta ollaan valmistelemassa lakiesityksiä. Tässä asiassa niin hallitus kuin oppositio noita persunperkeleitä lukuunottamatta on samalla linjalla. Vihapiirakoitten jakaminen tullaan lopettamaan.

Sisäministeri päätti puheensa nostaen samalla nyrkkinsä ilmaan:

- Sivistynyt yhteiskunta ei neuvottele terroristien kanssa!



*

Lisäys tiistai-iltana: HS:n vaalikoneen myötä kaikki presidenttiehdokkaat ovat tulkittavissa jonkun sortin vasemmistolaisiksi. En tee asiasta sen kummempaa postausta, siitä ovat kirjoittaneet ainakin Professori ja Tupla-J. Mutta teinpä sitten tuon vaalikoneen kyselyn itsekin ja tollanen se tulos sitten oli:


29 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Ja voihan vitsi, kuinka loistava juttu! Saatanan terroristit lällättävät ja sotkevat tavisten uneliasta rauhaa. Pahinta on niinkuin nämä premenstruaalidrömssönit sanoivat eduskuntavaatimuksessaan, että ihmisiä houkutellaan salakavalasti vihapiirakkaterroristien aatteeseen mukaan. Ei aikoja, ei tapoja!
Tsemppiä vain taviksille nähdä nuo terroristien kavalat juonet ja jos joku on mennyt mukaan, niin häneltä täytyy vaatia kansantuomioistuimen istunnossa "tehokasta katumista".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Terho ja kiitokset. Täähän oli sinänsä kieli poskessa tehty mutta jos ajattelee asiaa hieman vakavammin niin valtiovaltahan pitää suomalaisten sanomia ja kirjoittamia sanoja ja lauseita suurempana uhkana kuin haittamaahanmuuttajien suomalaisiin kohdistamaa väkivaltaa. Niihin sanoihin ja lauseisiin se reagoi ja perustaa uusia netti- ja vihapoliisin virkoja (se helsinkiläinen naurettava hipsteripoliisi tuoreimpana esimerkkinä) mutta haittamaahanmuuttajien väkivalta on vain sosioekonominen haaste johon suomalaiset eivät ole osanneet oikealla tavalla vastata.

Juha kirjoitti...

Hygieniasertifikoinnin hoitanee seurakunnan virkaatekevä, tolkun imaami, toteamalla leipomossa vakaalla äänellä ‚häläl‘ - ja katso! Piirakat ovat puhtaita ja kelpo apetta.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

No nyt on taas taattua Ykää! Naurattaa ja samalla selkäpiitä kylmää.

Anonyymi kirjoitti...

Hyppäs silmille yksi juttu. Telaketjufeministien tiellä ovat nyt "herraklubit", joihin naiset eivät pääse jäseniksi. Sitten kun pääsevät alkaa syyttely seksuaalisesta ahdistelusta ja helvetinmoinen "metoo" meteli. Valkoiset heterot eivät saa kohtapuoliin olla enää missään rauhassa.

Anonyymi kirjoitti...

He haluavat päästäm Pörssiklubiin joka ei ota naisia jäsenikseen. Kihelmöivän naiselliseen tapaan he kuitenkin luottavat feministiseen kaksoisstandardiin, kuten olettaa saattaa:

"Naisasialiitto Unionin vuosikokous on päättänyt säilyttää yhdistyksen jäsenyyden avoimena vain naisille. Lauantaina järjestetty vuosikokous hylkäsi hallituksen esityksen jäsenyysehtojen muuttamisesta äänin 26–29. Sääntömuutos olisi tarvinnut taakseen kolmen neljäsosan enemmistön.

Kokouksessa käydyssä keskustelussa nousi esiin toive naiserityisyyden säilyttämisestä. Naiserityisyys perustuu ajatukselle jaetusta syrjinnän kokemuksesta ja vertaistuesta."

https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/naisasialiitto-unionin-jasenyys-jatkossakin-tarjolla-vain-naisille-200564164

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle, Keski-ikäiselle pikkupojalle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Juha: Ehkä tuohon häläl-rituaaliin voisi yhdistää laulun ”Putte-possun nimipäivät”.

Keski-ikäinen pikkupoika: Ykä kiittää.

Ano1 & Ano2: Tuo on erinomainen esimerkki feministien kaksinaismoralismista. Luulen muuten ettei feministejä edes varsinaisesti kiinnostaisi osallistua mihinkään herraklubiin. Kunhan niitä vaan vituttaa se, ettei ne edes teoriassa ole tervetulleita. Sinänsä luulen, ettei telaketjufeministit ole oikeastaan varsinaisen tervetulleita muualle kuin toisten telaketjufeministien seuraan. Olisko muuten seuraavana liipaisimella miesten saunaillat? Tuosta Naisoletettujen Unionin päätöksen perustelusta tää kohta on kuvaava:

”Naiserityisyys perustuu ajatukselle jaetusta syrjinnän kokemuksesta”

Eli puhtaasti fiilispohjan juttuja joihin ei edes vaadita mitään faktoja. Jos feministi kokee olevansa syrjitty, hän on syrjitty ja jos tuolle tuntemukselle kysyy perusteita niin se itsessään on jo todiste syrjinnästä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kuva karjalanpiirakasta todistaa iskujen tekijöiden olevan terroristeja. Kuvan piirakkaa kasattaessa ei ole ollut yhtään alkuperäiskansan (Karjalan, ei enää osa Suomea) edustajaa lähimaillakaan. Ja varmasti myös tuotteen haju vitun hyvä. Varmasti yrittäneet valmistaa tamperelaisen mustanmakkarankin, mutta husupökäleestä mallin mukaan suolittaessa sitä itteensä se aina karkasi makkaramiesten kaapujen alle takaisin piiloon. Eli Tapoloita ei ollut konsultoitu.
Jouluksi odotettavissa pahoja iskuja, ehkä Zadiinkin...
Ei herkkäsieluisille uhrautujille: Trump Putkus of the United States all over the World, ei petä fanejaan, ei koskaan:
https://www.rt.com/usa/411121-trump-navajo-pocahontas-warren/
Ainoastaan inkkarit pysyivät nahoissaan! Korjaus: Putkus tais olla se Rockyn bullmastiffi, eli siis veikkaamme: Trumppotus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Alkuperäisessä karjalanpiirakassa pitäisi tietysti olla ohrapuuroa. Mutta tuon linkin idea meni multa osittain ohi. Trump kiitti navajoveteraaneja. Jep, tiedän että heitä käytettiin viestihommissa Tyynellä Merellä kakkosrähinässä. Mutta mikä tuo Pocahontas-homma oli? Oliko niin, että tuo senaattori Elizabeth Warren on väittänyt olevansa inkkari mutta ei sitten ole ollutkaan? Pahoittelen vähän huonoa englannin kielen taitoani.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Nopeasti karkeatulkittuna.
Navajojen kielellä tehtiin WW II rähinässä salakieliset sanomat, joita ei pystytty murtamaan. Muuteniin tiukkaa liivijengiä kuten tiedämme. Valkoisessa Tuvassa oli tilaisuus, jossa Trump jakoi kiitosta ja kunniaa navajo-veteraaneille. "Haluan kiittää teitä, koska olette hyvin, hyvin erikoislaatuisia ihmisiä. Joskin meillä
on täällä Kongressissa edustaja, jonka sanotaan olleen täällä kauan sitten. Häntä kutsuvat nimellä Pocahontas." Kääntyen veteraanien puoleen Trump lisäsi: "Mutta tiedättekö mitä? Minä pidän teistä."
Trump viittasi senaattori Elizabeth Warreniin, joka on väittänyt (kiistanalaisesti) toimiessaan collegen proffana olevansa alkuperäiskansan jälkeläinen.
No niin ja sotakirveet käsilaukusta ja sotahuuto ilmoille (rasisti...!!). Tuo warren näköinen akka lienee tiipiissä pykätyn näköinen kasvoiltaan, mutta se että häntä tehdessä joku IstuiHäränPäällä on hänen esiäitinsä ei ilmeisesti riitä kaikkien mielestä uhriutumiseen. Myönnetään. Trumpin heitot ajoittain slaissaavat. Mutta! Katsokaa kuvat. Jos navajoveteraanit mielestänne näyttävät loukkaantuneilta niin suositan rhc-sivustoja.
Mutta tässä mennään, poroja jää junien alle, mutta etelänmiehet loukkaantuvat saamelaisten asustekopioista.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Taas hosuin, sorry.
Bocahontas on se inkkarifriidu, joka eiintyy piirrettynä itsestään esittävässä leffassa.
Bosahontas taas on teekkarijulkaisu Julkun Nro 10, 1996 parhaan näköinen friidu (sivu 19). Alkuperäiskuva lehdessä edessäni, mutta ei googlessa, jossa kuitenkin saman tieteenalan kuvia:
https://www.google.fi/search?dcr=0&biw=960&bih=441&tbm=isch&sa=1&ei=cj8dWuerKYe56ATR_5WwBw&q=bosahontas&oq=bosahontas&gs_l=psy-ab.12..0i13k1.389951.396785.0.398014.10.10.0.0.0.0.753.3441.3-8j6-1.9.0....0...1c.1.64.psy-ab..1.7.2769...0j0i67k1j0i5i30k1j0i24k1.0.LAmpUxeciJs

Veijo Hoikka kirjoitti...

Vielä lisäys. Kuva karjalanpiirkasta. Puuroa on kuin ison karhun lautasella. Piirakan reunarypytys epätasainen, joko Hulkin peukaloima tai norsun istuma. Sinun pitäisi joskus nähdä, kun alkuperäinen karjalainen ruispohjaisen riisipiirakan tekee!

Becker kirjoitti...

Tuo Karjalanpiirakoiden kuin muidenkin kotona leivottujen tuotteiden myynti toreilla ja kirppareilla tullaan varmaan pian kieltämään. Ja se tietysti johtuu pykälä ja kieltohullusta Suomen hallinnosta. Kotikeittiöt pitäisi hygieniahyväksyttää, leipojien pitäisi olla koulutettuja hygieniapasseilla, tulityöpasseilla, sekä passit kaikenlaisille eri allergioista kärsiville ja lopuksi vielä uutuutena hyönteisruokavalmistuksen passit. Näillä keinoin saadaan lopetettua kaikenlainen kansakunnan terveyttä uhkaava kotikeittiöissä valmistettu eines julkisesta myynnistä.
Tämä ei tietenkään koske monikulttuurista ruoanvalmistusta jonka syntyprosesseja eivät viranomaiset tutki, koska se olisi selvää rasisimia.

Tästä mielipuolisesta pykälä & kyttäämismentttaalista on jo hyvänä esimerkkinä liikenteessä sakotuksen alkaminen 1 km/t nopeuden ylityksestä. Meni se läpi tai ei jo moinen ehdotus kertoo hallinnon puhtaasta fasisimista (kuten eräs ilmaisi Iltalehdessä)kansalaisia kohtaan. Liikenne on jo Suomessa täysin sotkettu mielipuolisen rahastuksen johdosta.
Joku filosofi oli todennut että hallinto joka kurjistaa kansalaiset hillittömällä pykälä että asetus viidakolla, tekee kansalaisten normaalista elämästä helvettiä ja aiheuttaa ajan mittaan maan vajoamisen kaaokseen.
Suomalaisia voi pitää noin suht täysjärkisinä, niin on täysin käsittämätöntä että massa tarvitaan järjetön määrä lakeja ja asetuksia kansalaisten normaaliin kanssakäymiseen. Tuloksena on vain mieletön määrä oikeudenkäyntejä ja tilanne jossa normaali palkannauttija jää lakien ulkopuolelle koska hänellä ei ole varaa kustantaa kallita juristeja jonkun vähäpätöisen rikkeen oikaisemiseksi.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

"Pocahontas" (tai sitten Harvard Law School) oli listannut itsensä (1986-1995) vähemmistöön kuuluvaksi.
Jompi kumpi on mahdollisesti sylttytehdas.

Iso-iso-iso-isoäiti mahdollisesti osittain Cherokee-intiaani. (The New England Historic Genealogical Society)
Tai sitten ei. (The Oklahoma Historical Society)

https://en.wikipedia.org/wiki/Elizabeth_Warren

Mutta hei, onhan niitä kymmeniä sukupuolimonioitakin. Niin mitä välii yhdestä esisukupuolioletetusta. :D

Anonyymi kirjoitti...

Marttisen miehet käyttivät suomea navajon tapaan Korean sodassa kun aika ei riittänyt salakielisanomien muodostamiseen ja purkuun. Ymmärtääkseni toimi loistavasti eikä viestiturvallisuus vaarantunut.

Ari

QroquiusKad kirjoitti...

Tuo olikin uusi tieto, että suomea olisi käytetty Korean sodassa navajon tapaan koodikielenä. Olikohan se varmasti loppuun asti mietittyä, kun Pohjois-Korean puolella sotaan kuitenkin osallistui jonkin verran neuvostojoukkoja ainakin ilmavoimien muodossa.

Huonompi juttu, kun joku heistä olisi sitten lähettänyt kotimaahan viestin, että jenkki on ryhtynyt omasta mielestään ovelaksi ja käyttää koodikielenä tsuhnaa; lähettäkääs tänne vähän sentaitoista väkeä mitä salaisimmin!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle, Beckerille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Arille & kiitos kommenteistanne.

Veijo: No niin, se Pocahontas selvisi. Totta kai Trumpia vastaan hyökätään ihan millä keinoin hyvänsä. Ihme ettei valtamediamme ole väsännyt tuostakin sensaatiota. Bosahontasista voi puolestaan todeta, että toi itsensä rumentaminen näyttää olevan taitolaji sekin. Karjalanpiirakoista: Tota noin, minä olen itse evakkosukua joten piirakan malli on kyllä tuttu. Oma äitimuorini tekee parhaimpia. Kunhan nyt jonkun kuvan tuohon juttuun läiskäsin.

Becker: Tuon sääntö- ja valvontaviidakon myötä minun käsittääkseni useampikin pienyrittäjä on lyönyt lapun luukulle, kun keittiö- ja kylmätiloja olis pitänyt uusia hinnalla herra armahda. Ovat todenneet että ei maksa vaivaa. Ja noista etnoruokaloistahan löytyy tosiaan aika ajoin ylläreitä. Olen parit keittiötilat muuten sattumoisin nähnyt joskus itsekin ja se ei kannusta syömään noissa paikoissa. Tosin kotiruokaa meillä suositaan muutenkin. Mitä tulee noihin sakkoihin niin toimintahan on niin härskiä että sakkotulot on jo etukäteen budjetoitu. Ensi vuoden budjettiin kohtaan ”Sakkotulot ja tulot hallinnollisista maksuseuraamuksista” on arvioitu tuloksi 172 200 000 euroa. Mitenkäs jos ylinopeussakkoja ei kerrykään tarpeeksi? Tuleeko uusi ylimääräinen rangaistusvero kun ei olla ajettu tarpeeksi rangaistavasti? Olen muutenkin tuosta älyttömästä pykälien määrästä ja valvontavaltiostasi kanssasi täysin samaa mieltä. Suomalaiset ovat suht täysjärkinen kansa eikä tällainen ole kuin vittuilua.

VNV: Joo Veijokin tuosta jo valaisi. Mutta eikäs siellä jenkeissä ollut se joku tummapintainen ihmisoikeusaktivistinainen joka sitten paljastuikin ihan valkoihoiseksi perusjenkiksi joka oli hoksannut vihreän oksan ja värjännyt orvasketensä?

Ari & Qroquius Kad: Joo, näin olen minäkin lukenut. Liekö sitten totta. En osaa sanoa kuinka suuri riski siinä paljastumisessa olisi ollut. Aika harva venäläinen kai osaa tunnistaa, että nyt puhutaan suomea.

Sitten olen lukenut myös siitä (liekö totta vai tornari, en tiedä) että talvisodassa suomalaiset olivat käyttäneet viestimiehinä oikeaa stadin slangia puhuvia starbuja. Venäläiset hallitsivat kyllä suomenkielen joten slangilla erotettiin mahdolliset vihollisen valeviestit aidoista.

QroquiusKad kirjoitti...

Ehkei suomen käyttämisen riski ollut kovin korkea, mutta MiG-lentäjissä oli huomattava yliedustus II mailmansodan veteraaneja, jotka olisivat saattaneet olla Suomea vastassa. Toinen asia toki on, mikä olisi sitten ollut todennäköisyys lentäjän saada kuullakseen maajoukkojen puheradioviestintää. N-Liiton maavoimista Korean sodassa en tarkemmin tiedä.

Stadin slangista tuli mieleeni sen väitetyn olleen myös Suomen Moskovan-suurlähetystön sisäisenä koodikielenä Kekkoslovakiassa.

Väriään vaihtanut valkoinen tyttö taisi olla Rachel Dolezal, jota jollain forumilla epäkohteliaahkosti ghettolarppaajaksikin kutsuttiin.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Olihan siellä, tosin ilmeisesti ihan valkoinen perimältään: https://en.wikipedia.org/wiki/Rachel_Dolezal

Identifioi itsensä mustaksi. (Suomalaisittain sanottuna neekeriksi.)

Historiallisesti mustien yliopiston kasvatti (Howard University).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Olen siinä käsityksessä että neuvostolentäjien lisäksi on ollut ilmatorjunnan joukkoja mutta tuskin etulinjan porukkaa. Sinänsä voisi luulla, että neuvostosotilaita on ollut jonkunlaisina asiantuntijoina juuri radiotiedustelun puolella.

Qroquius Kad & VNV: Joo, juuri tuota tarkoitin mutta en saanut nimeä mieleeni. Edistyksellinen nykyaika saa aikaiseksi monennäköistä hiihtäjää.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ype
Olenkin ihmetellut, että mistä sulla tuota tarinaa riittää! Taustaisuus, sepä se.
Minunkin taustani on Laatokan Karjalassa, mutta mulla ilmaisu tapahtuu lähinnä tauotta puhumalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Taustaisuutta joo. Mutta on sinänsä jokseenkin sääli että Karjalan menettäminen sai aikaiseksi tietyllä lailla myös karjalaisten heimon hävittämisen. Onhan selvää, että kun porukka hajautettiin ympäri Suomea niin se alkuperäinen karjalaisuus laimenee ja on pikkuhiljaa katoamassa kotonaan. Omista sukulaisistani on elossa olevia ja Kannaksella syntyneitä jäljellä enää tätini ja hänkin on ysikymppinen. Voi sanoa, että vaikka tiettyjä perinteitä totta kai pidetään yllä niin Karjala on kuollut. Se on lopullisesti kuollut siinä vaiheessa kun viimeinen siellä asunut ihminen on kuollut. Ja se on suuri sääli se.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle. Onnnistuin törppönä sähläämään kommenttisi hylätyksi mutta pistetään se tässä:

*

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "TERRORI-ISKU":

Hulvaton kirjoitus. Joillekin jutuille tulee hihiteltyä tai höröteltyä, mutta tämän lukeminen aiheutti kunnon ääninaurun. Kiitos. Tulen tarvitsemaan tätä (tällä hetkellä) iloista mieltä, koska kohta siirryn katsomaan livenä valtuuston keskustelua laittomien oikeuksien korottamisesta paremmalle tasolle kuin kantisten. Pahaa pelkään.

Pari kysymystä: mikä hel-vet-ti on naiserityisyys? Onko olemassa myös mies-, vauva-, lapsi-, teini-, vanhus-, kissa-, koira- ja muita erityisyyksiä? Olisi myös tärkeää saada tietää, että pääsihän se viaton ja harhaanjohdettu vanha nainen turvallisesti kotiinsa? Niitä kun on kaikenlaisia makeilevia ketkuja noissa terroristeissa. Luvataan vaikka mitä ja sitten yhtäkkiä autosta loppuukin polttoaine...

Becker, ainakaan Helsingissä ei saa myydä karjalanpiirakoita toreilla. Ovat kuulemma erittäin epähygienisiä ja sitäpaitsi turistit kuulemma syövät mieluummin vanhassa rasvassa fritattuja best before yeasterday-fisuja ja feikkipaellaa. Johan sen järkikin sanoo. Siis tori- ja hallivalvojan.

Se suomalainen Karjala on jo kuollut, mutta kyllä Suomessa vielä karjalaisuus elää, varsinkin meidän naisten keskuudessa. Isoäitimme osasivat sitä salakavalasti tyttärilleen ja he tyttärilleen jnejne ujuttaa. Asennetta ja tietenkin käytännön niksejä. Inkuista nyt tietenkään ollut mitään apua.

Ja nyt seuraamaan valtuustoa! Toivotan itselleni hauskaa iltaa!
tira+

*

Ja se naiserityisyys on tietenkin jotain jonka miesten elättämät akateemiset naiset määrittelevät.

Anonyymi kirjoitti...

Selkeää ja kiitettävän varoittavaa tekstiä siitä miten leivonnaiset ja kaikenmaailman paakelsit uhkaa yhteiskuntarauhaa.

Ruotsissa oli natsistiset joulutortut ja Suomessa patriarkaalisesti approprioidut piirakat. Paha paha paha, ellen sanoisi jopa todella paha juttu.

Mutta tekstin todella herättelevä ajatus oli Lälläntäiterroristien gandhilainen passiivinen tyyli.

Aina kun ollaan julkisesti jotain vastaan se pistää kuulijaa välittömästi vituttamaan jos viesti hankaa edes himpun vastakarvaan.

Olisiko todellakin oikeasti hyvä metodi löytää ydin siitä mikä on ollut Suomessa hieno ja eteenpäin vievä voima yhteiskunnassa?

Talkoohenki, tasa-arvo, 60 – 70 luvun hengen sosiaalidemokratia, koulutus, luonto, puhdas maa- ja kalatalous jne. – saa toki lisätä.

Tarkoitan, keskitytään siihen mikä on tavoiteltavaa ja unohdetaan kaikki muu paska; se mikä ei ole hyvän puolella on implisiittisesti sitä vastaan.

Mutta pointti olisi Lälläntäisittäin (naivin gandhilaisittain) tavoitteessa – rummutetaan vain sitä mitä oikeasti halutaan.

Jos tahdon rumpu soi riittävän lujaa ja voimakkaasti niin ei siihen sinfoniaan edes tarvita kuuluviin ei-halutun vastasointua.

Tärkeintähän meille kaikille on kai se että saavutetaan se mitä halutaan eikä se että vältytään siltä mitä ei haluta?

Anonyymi kirjoitti...

Puheenvuorot suomalaisen Karjalan, Karjalan heimon ja karjalaisuuden kuolemasta ovat paljolti totta, ja kertovat suomalaisten kuitenkin olleen yksi kansa, johon evakot alkuvaikeuksien jälkeen katsoivat hyväksi integroitua. Poikkeuksia toki on: näillä nurkilla elelee yksi ukko, joka on täällä 50-luvulla evakkoperheeseen syntynyt. Haastaap luonnostaan varsin puhtaalla tavalla Laatokan Karjalan murretta, jopa tunnistettavammin kuin ne tuntemani, jotka ovat/olivat ennen sotia Karjalassa syntyneet. Lapsensa eivät toki tätä perinnettä ole katsoneet tarpeelliseksi jatkaa, vaan puhuvat kutakuinkin täkäläisittäin.

Toki vaihtoehtoisenkin kuvan voi kehittää. Tämä muistui mieleeni lapsuuteni ajoilta, jolloin maalaiskylässä oli harva se talviviikko jonkun yhdistyksen kokouksia, "ompeluseuroja" tai tupailtoja - taisi pari kertaa olla jopa Rehnskän Suomeen tuoman Tupperware-pyramidihuijauksen muovikippo-iltamia. Ämmät hoitivat organisoinnin ja kälättelivät omiaan, äijät olivat mukana joko kokousasialla tai muuten vaan keskenään turisemassa. Ja kakarat tietysti mukana. Eräänä tällaisena iltana, muistan, miesten puhe kääntyi ihmettelemään Lähi-Idän rähinöitä, ja niiden syntysijoja eli lähinnä Jordanian alueella jo kymmeniä vuosia olleita ns. palestiinalaisten pakolaisleirejä. Yksi äijistä esitti vertauksen: "Toihan on semmosta, jos viime sodan jälkeen Karjalan evakkoja ei olis päästetty oikeasti Suomeen, vaan ne olis leiritetty johonkin Ilomantsiin, Imatralle ja Lappeenrantaan, ja ruvettu huoltamaan niitä sinne. Siellä ne sitten vieläkin päivät pitkät kiroilisivat ryssän väärää tekoa, hioisivat puukkojaan ja kirveitään, rassailisivat torrakoitaan, ja pitäisivät helvetinmoista meteliä. Mitähän siitäkin tulisi?"

Terv. Achtung

vieras kirjoitti...

Karjalanpiirakoiden kannssa olisi kannattanut tarjota läskisiä possun viipaleita. Oliko Ykällä tämä harkinnassa?

En saanut kuvaa omasta vaalikoneen arvokartasta. Sijoituin nelikentän yläoikealle kentälle. Y-akselilla menin yhtä ylös kuin Laura. X-akselilla menin oikealle tuommoiset 1/4 tai 1/3 verran kentän leveydestä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, Anolle, Achtungille ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

tira+: On vaan kovasti sääli, etteivät karjalaiset saaneet asua omilla alueillaan. Ja se valtuustonpaskahan teki juuri niin kuin arvasi eli muutti Suomen turvapaikkahuilailijoitten vapaavaltioksi. Onnea vaan Helsingille.

Ano: Suurinpiirtein tuollaisia ajatuksia oli itsellänikin mielessä kun juttua väsäilin.

Achtung: On sinänsä vähän vaikeaa verrata karjalaisia ja arabeja. Ja eihän suomalaisilla ollut mitään syytä leirittää karjalaisia. Ei tietysti olisi arabimaillakaan omiaan mutta niitä leirejä pidetään varmasti pystyssä ihan poliittisista imagosyistä.

Vieras: Karjalanpiirakan kanssahan voi toki syödä melkein mitä hyvänsä mutta se munavoi on se perinteisin joten käytin sitä. Minä otin kuvan siitä arvokartasta kuvakaappauksella.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Karjalan piirakka. Kulttuurikysymys, paitsi niille, jotka ikänsä ovat sitä syöneet.
Riisipiirakka munavoilla. Bulkkina myydään. Aito 10 pistettä.
Perunapiirakka (se pyöreä) leivinuunissa tehdyn karjalanpaistin liemeen kastettuna. Eli ei joka päivä, koska uuni kuumaksi kerran viikossa, max.
Helsingin alkukantaisväestölle : Hesperiankadulla Mehiläisen kupeessa Hopia, joka ilmeisesti vieläkin on. 15 v sitten viimeksi piipahdin, molemmat karjalaiset vielä piirakat silloin laativat, koska elivät. Väittävät että edelleen laatu on. (tämä ei ole kaupallinen tiedote).
Karjalanpiirakka! Refugeet herää! Muurinseinäleivät alla sun akkabaaris, kaikki kääntää kylkeä. Karjalanpiirakka, myöhä ei surra.
Tsuhna on kuin Mustanaamio

Anonyymi kirjoitti...

Pepsudenttiehdokkaista senverran, että vaaka-akseli tarkoittaa taloudellista vapautta. Kukaan ei halua markkinatalousvetoisia ratkaisuja, siispä kaikki ovat vasemmalla. Inslälläh.