lauantai 8. syyskuuta 2018

RAUHANUHKAUS


Lukija on varmasti hyvin tietoinen siitä että netissä on levinnyt (mahdollisesti) islamistien tappouhkaus sekä ruotsidemokraattien johtajaa Jimmie Åkessonia että hänen nelivuotista poikaansa kohtaan. Kun ottaa huomioon islamilaisen diplomatiakyvyn ei hotellin respassa epäillä sitä etteikö uhkaus voisi olla aitokin. Totta kai ns. voiman tiedostavalla puolella voidaan väittää että tämäkin oli ruotsidemokraattien maskirovkaa aivan samoin kuin Ruotsissa poltetut autot. Loppulaskussahan on selvää että koko haittamaahanmuutto on äärioikeistolaiseksi tulkittujen juoni jolla pyritään saamaan aikaan koppalakki-, pussihousu- ja nahkasaapasvaltio.

Tulee muistaa, että tuo uhkaus oli vain yksi uhkaus ja Ruotsin vaaleja on varjostanut ruotsidemokraattien vaalitoiminnan aktiivinen häiritseminen jossa väkivaltaakaan ei olla kaihdettu ja kyseinen toiminta on tullut nimenomaan vasemmistolaiselta puolelta. Kyseinen niin väki- kuin ilkivaltahan on jatkunut jo vuosia. Itse miellän että sellainen on ikävän bolshevistista [sic] meininkiä. Omasta puolestani kannatan rauhanomaista – vaikka toki kärkevää – vaali- ja muutakin kamppailua joten ajattelin luonnostella tappouhkauksien sijasta asiaan liittyvän Rauhanuhkauksen ja luovutan sen saman tien kaikkien poliittisten osapuolten käyttöön ilman minkäänlaisia tekijänoikeusvaatimuksia. Oma rauhanuhkaukseni on tietysti suunnattu poliittiselle viholliselleni eli vihervasemmistolle mutta sama sabluunahan käy ihan mihin suuntaan vaan:

RAUHANUHKAUS

Olen tykönäni vahvasti sitä mieltä että edustamanne ideologia ja sen mukainen käytäntö on sekä vastenmielistä että vaarallista ja mikäli te saatte täydellisen vallan se saa aikaan kansallemme suurta sekä inhimillistä että taloudellista kärsimystä.

Siksi aion toimia teitä ja ideologiaanne vastaan kaikin mahdollisin laillisin ja rauhanomaisin keinoin.

Etsin vuotavasta paatistanne jokaisen reiän ja pyrin suurentamaan niitä kirjoittamalla, puhumalla, väittelemällä ja suoranaisesti vittuilemalla. Kyseisen toiminnan ainekset löytyvät sinänsä juuri siitä, mitä te itse jatkuvasti sanotte, kirjoitatte ja vaaditte tapahtuvaksi.

Näillä toimilla pyrin siihen, että vastenmielinen ja vaarallinen ideologianne päätyy aikanaan demokraattisen prosessin myötä siihen historian roskatunkioon josta sen ei olisi koskaan pitänyt noustakaan.

Mutta:

Painotan sitä, että teen sen pitäytyen rauhanomaisiin keinoihin. Teidän ja teidän läheistenne henkilökohtainen koskemattomuus on minulle yhtä tärkeä kuin omani ja läheisteni. Teidän omaisuutenne koskemattomuus samoin. Tontillenne ja asuntoonne ei ole kenenkään tuleminen ilman teidän nimenomaista lupaanne.

Samoin miellän, että teillä täytyy saada olla täysi rauha pitää vaalitilaisuuksianne. Uhkaan vakavasti rauhanuhkauksessani että en tule häiritsemään tilaisuuksianne väkivallalla, väkivallan uhalla, rummunpäristyksellä enkä muullakaan metelöinnillä enkä tule edes soittamaan poskeani sillä ymmärrän, että tilaisuuksianne ei olla suunnattu minulle. Samoin, jos edes jollain lailla poliittiseen viitekehykseeni kuuluvat henkilöt häiritsevät vaalitilaisuuksianne niin tuomitsen heidät ja muodikkaasti irtisanoudun heidän toiminnastaan. Rauhanuhkauksessani totean myös että poliittisen organisaationne niin kiinteä kuin irtain omaisuus kuuluu koskemattomuuden piiriin. Sitä ei saa hajottaa eikä töhriä.

Sitoudun uhkauksessani myös siihen, että mikä te kohdistatte minuun yhtä lailla tanakkaa vittuilua kuin minä teihin, en ota yhteyttä poliisiviranomaisiin vaikka minulle tulisi henkinen pipi. Sillä ymmärrän toki että sanottu sana – loukkaavakin sellainen – on vain sanottu sana eikä tehty teko. Perusteltu vittuilu on sallittava puolin ja toisin.

Rauhanuhkauksellisin terveisin,

Huitsinnevadassa 8.9.2018

Yrjöperskeles Juroperskeleenpoika Yrjö-Perskeles

Kas noin. Helppoa kuin heinänteko. Tai no, itse asiassa heinänteko on helppoa ehkä ensimmäisen aarin verran ja sitten se käy tosiaankin työstä mutta eipä takerruta yksityiskohtiin. Veikkaisin, että täällä voiman pimeällä puolella on helppo allekirjoittaa kyseinen rauhanuhkaus. Mutta kuinka lienee vihervasemmistolaisella puolella? Varsinkin tuo kohta vaalitilaisuuksien häiritseminen ja kiinteän sekä irtaimen omaisuuden koskemattomuus. Heitän pallon heille.

Hotellin respasta toivotetaan onnea ruotsalaisille kansallismielisille vaaleihin. Selvää tietysti on, että he eivät saa 51 prosenttia äänistä joten sama ruotsalainen yleisafrikkalainen linja tulee jatkumaan seuraavat neljä vuotta. Mutta ovatpahan alati kasvava piikki utopistien perslihoissa kumminkin.



27 kommenttia:

Hemuli kirjoitti...

Niin tota noin.... eihän vihervasemmisto tuota hyväksy. Onhan omaisuuden rikkominen niinkuin perusoikeus vihervasemmistille.

Ruotsin vaalit on jännä paikka. Alternativ för Sverige on musta hevonen, sen kannatusta ei ole mitattu. En tosin usko, että Alternativ för Sverige kannattajat mitään puhelimessa kertoisikaan.

Jos oletetaan että SD saa ennakoidut noin yli 20% ja Afs tekee yllätyksen ja nousee yli äänikynnyksen saaden 4-5% niin Ruotsista tulee todellinen paukku.... Kaikkia SD syviä rivejä tuskin on ilahduttanut SDn kampanja herttaisine naismannekiinien kera...

WhiteHunter kirjoitti...

No, maanantaina tiedetään millainen on tulos.
Toivotaan että Afs pääsee tuonne 7-8% ja SD saa sen 24% mitä on povattu.
Voi sitä joukko rääkämistä medioissa ja sen jälkeen täydellinen radio hiljaisuus ruotsin tapahtumista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille ja WhiteHunterille & kiitos kommenteistanne. Vihervasemmistolta jää kyseinen systeemi kyllä allekirjoittamatta. Vasemmistolainen väkivaltahan kohdistuu rakenteisiin niin kuin eräs Li totesi ja minkäs hän mahtaa sille jos hänen liittolaisensa antifantit ovat sen verran huononäköisiä etteivät erota ihmisiä rakenteista.

SD ja AfS voi saada hyvinkin paljon enemmän ääniä kuin gallupit ennustivat. Toisaalta tilannetta tasoittaa Ruotsin ”salainen” äänioikeus. Vaalien jälkeen kansallismieliset kikkaillaan kaiken päätöksenteon ulkopuolelle ja sitten suomalainen valtamedia kirjoittaa ”demokratian suurvoitosta”.

Joppos123 kirjoitti...

Itse aion kyllä seurata tarkkaan mitä huomenna länsinaapurissa tapahtuu. Sillä voi olla merkitystä myös meidän omiin vaaleihimme ensi keväänä. Saas nähdä onko sveduilla vaalirauha, joillakin on nimittäin diskorahat kyseessä ja saattavat häiritä vaaleja.
Onhan tuo aika kornia, että maahan lusmuilemaan tulleet uhkailevat jo pikkulapsia. Postimerkki perseeseen ja adjö on ainoa oikea ratkaisu mutta pahasti näyttää siltä, että ainakin seuraavat 4 vuotta Ruotsi jatkaa maansa Libanisoimista. Pahasti pelkään myös sitä, että samassa vanavedessä mennään.
Meidän länsimainen liberaalisuus on tehnyt meistä velttomunia ja matut ovat oivaltaneet asian. Ei ne kotimaissaan uskalla perseillä kun teoilla on seuraamuksia. Sama monttu meidänkin pitää koluta ennenkuin jengi alkaa hiffata, että ei se Impivaara sittenkään ollut paskempi paikka elää.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Jopa vain olikin uhkaus:-))) Li-li´t ja muut perkeleen anderssonit eivät uhkaustasi niele purematta, s´on varma! Me uhkaamme rauhalla, mutta pakko on valmistautua sotaan.
Tänään just päivällä yks vanha kamu soitti (asuu Turun Varissuolla...): Hän oli bussia odottaessaan huomannut kuinka joku nekruperseilijä oli heittänyt pullon kadulle, vaikka roskis oli vieressä. Ja kamu oli mennyt sanomaan, että vie se pullo roskikseen. Siitä oli seurauksena, että kamu oli vähällä joutua pesemään naamansa omalla verellään! Bussin tulo pelasti tällä kertaa. Minä kerroin hänelle, että tule tänne metsäkaartiin ja sassiin, kun viä pääset!

Tuhka kirjoitti...

Tuhkaa huolestuttaa se että toistaiseksi väkivaltaa ja sen uhkaa on tullut "vasemmiston" ja isalmistien taholta. Siinä vaiheessa kun "oikeisto" alkaa vastata siihen omalla väkivallallaan tilanne menee karuksi.

Tuhkaa oikeasti missa vaiheessa niin tapahtuu. Se alkaa mennä siihen suuntaan että se on mahdollista. Näinköhän jossain vaiheessa poliisi tai armeija tekee kurinpalautuksen ongelmalähiöihin. Tai sitten käy niin että kansalaiset aseistautuu ja ottavat "oikeuden" omiin käsiinsä. Sisällissota on se kun kaikilla on aseita ja ne tappelee. Jos toiselta osapuolelta puuttuu aseita ja puolustuskykyä (tai tahtoa) siitä tulee kansanmurha tai kansakarkoitus.

Kyyneliin tämä päättyy

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Teuvo Hämeenkorvelle ja Tuhkalle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Joo, sodanlietsojan perkeleet uhkailee rauhalla. Tuo, mitä kaverillesi tapahtui on sitä mitä meille pakkosyötetään uutena normaalina. Ei muuta kuin metsäkaartiin jos se suinkin on mahdollista.

Tuhka: Totta, sillä se, mitä tiedostavaisto mieltää ”oikeistoksi” edustaa pääosaa suomalaisista. Me ollaan vaan niin kilttejä ja lainkuuliaisia. Mutta suomalaiset osaavat organisoitua ja toimia tehokkaasti niin hyvässä kuin pahassa. Ruotsin kohdalla taitaa kaikki olla menetetty. Siinä alkaa jo demografia puhua.

Juha Kivela kirjoitti...

Ykä vastasi tuhkalle, että "Me ollaan vaan niin kilttejä ja lainkuuliaisia". Tuota olen tänään omassa päässäni pähkäillyt, sillä viikolla oli uutinen tuosta veronkiertosäännöksestä vuodelta 1923 verolaissamme ja vähän muutakin kuinka rikas kansan osa kiertää joko laillisesti tai laittomasti verot ja muut, sekä käyttää vielä siinä sivussa härskisti poliitikot hyväkseen, niin ei voi kuin metsäkaartilaisena asiaa ihmetellä juurikin siltä kantilta, että kuinka kauan noi roska- ja rosvojoukon tavoin piehtaroivat eliitti ja poliitikot kuvittelevat, että kansa tahtoisi pysyä lainkuuliaisina?

Onko tämä Suomessa jonkinlainen koe sen suhteen, että ymmärtääkö henkilö, että laki on vain kirjoitettu teksti, jota ei ole tarkoitettu noudatettavaksi - ellei sitten tahdo antaa itsestään aivan retardin kuvaa (noin niinku nuorisokieltä käyttäen).

Varmaan ns. "vanha kansa" ja "vanhan liiton" tyypit osasivat ymmärtää lain tarkoituksen ja merkityksen, mutta nykyään tuntuu kuin kaikki olisi enemmän tai vähemmän kuin jotakin veteen piirrettyä viivaa.........

QroquiusKad kirjoitti...

Harvinaisen harvassa ovat hyvät uutimet tähän maailmanaikaan, eikä niitä Ruotsin vaaleistakaan ole toivottavissa.
En oikein jaksa hurrata AfS:n mahdolliselle vaalimenestyksellekään, koska sieltä on ymmärtääkseni kuulunut näitä "SD ei ole oikeasti kansallismielinen ja maahanmuuttokriittinen, toisin kuin me!" -ääniä. Eli tällaista vähän liian monesta yhteydestä tutuksi tullutta lasten hiekkalaatikkoleikkiä tilanteessa, jossa kaikki voimat pitäisi yhdistää yhden voimakkaan kansallismielisen liikkeen taakse.

Jos äänenpainot ovat jo nyt tällaisia, mitä tapahtuu jos AfS ylittää äänikynnyksen? Tuleeko siitä SD:n pahin vihollinen hallituspuolueiden naureskellessa vierestä kuinka oppositiopuolueet sen kun nävertävät toisiaan?

Vaan onpa esiin noussut silti ainakin yksi hyvä uudin:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/257971-alexander-stubb-sysattiin-syrjaan-euroopan-huippulistalta-komission-johtoon

"Manfred Weber on odotetusti ilmoittanut pyrkivänsä ryhmän kärkiehdokkaaksi europarlamenttivaaleissa 2019. Samalla hän tulkinnasta riippuen joko lopettaa täysin suomalaisen Alexander Stubbin haaveet EPP:n kärkiehdokkuudesta tai ainakin sysää tämän syrjään kisan suurimman ennakkosuosikin paikalta. ---
Weberin ilmoitus muuttaa tilanteen, Politico toteaa: häntä tukevat niin Saksan liittokansleri Angela Merkel kuin Unkarin pääministeri Viktor Orban.
Weber näyttää tällä hetkellä ennakkosuosikilta Jean-Claude Junckerin seuraajaksi."

Ehkei tuo realisoidu sittenkään, ehkei hän valituksi tultuaan osoittautuisikaan juoppo-Junckeria kummemmaksi...Luottaisin silti Viktor Orbánin arvostelukykyyn.
Ja todella vaikeaa on kuvitella, miten Weber voisi olla huonompi tuolla paikalla kuin Stubb.

Becker kirjoitti...

Ruotsissa ollaan huomenna jännän äärellä, erityisesti kun tiedetään että maa on demokratian irvikuva, enemmänkin demokratur. No, minäpä voin sentään yrittää vaikuttaa muutenkin kuin vain kylkeä kääntämällä. Käydäänpä heittämässä liput huomenna uurnaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha Kivelälle, Qroquius Kadille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Tuosta tuli mieleen se vanha vertaus ”lukot ovat vain rehellisiä ihmisiä varten”. Ja politiikka ei ole aikoihin houkutellut rehellisiä ihmisiä.

Qroquius Kad: Joo, nyt pitäis yhdistää voimat. Kaikkien. Aika ajoin tulee mieleen se Uuno Turhapuro-juttu ”vain Rauhanmiesten rauha on oikea rauha ja varsinkaan Rauhanturvaajien rauha taas ei ole”. Jäädään seuraamaan tuota Weberin hommaa. Itse ajattelen niin että ei EU:ta pysty parantamaan. Se tulisi hajottaa ja palauttaa vapaakauppaliitoksi jota se joskus oli.

Becker: Lyckaa. Koko Ruotsille.

vieras kirjoitti...

Minä toivon Ruotsidemokraateille suurvoittoa. Voitto tulee, voi saavuttaa jopa ykkössijan eli suurimman kannatuksen ja eniten paikkoja parlamentissa. Se ei kuitenkaan saa vähintään 50 prosenttia parlamentin paikoista. Bonuksena olisi kiva jos vihreät tippuu kokonaan jos jää alle valtakunnallisen äänikynnyksen. Ja muut puolueet menettävät paikkoja.

Ruotsidemokraatit ei varmana pääse hallitukseen mutta tarviiko sinne väkisin mennä? Ei hallitukseen kannata mennä hinnalla millä hyvänsä eikä siellä kannata pysyä hinnalla millä hyvänsä. Muuten käy niinku persuille, joka vasta nyt on aloitellut puhtaalta pöydältä, ikään kuin uutena puolueena.

Se mitä Ruotsidemokraatit voi ehkä parhaimmillaan saada, on semmoinen asema kuten Tanskan kansanpuolueella. Se toimii opposition tukipuolueena vähemmistöhallitukselle. Jos olisin Ruotsidemokraattien puheenjohtaja, niin pyrkisin tuohon. Uusi hallitus voi olla esim. moderaattien ja liberaalien vähemmistöhallitus jota ruotsidemokraatit pitää pystyssä tiettyjä vastapalveluksia vaastaan. Ehkä tuossa vähemmistöhallituksessa voi olla myös kristilliset ja kepu. Tämä edellyttää sitä että kristilliset ylittää äänikynnyksen ja kepu erottaa sen kaahoakan puheenjohtajan paikalta.

Alternativ för Sverige ei nimeltään ole kovin omaperäinen kun on kopsattu Saksan AfD:ltä. Voi herätä epäily onko se konsensuspuolueiden keksintö jonka tarkoitus on viedä ääniä SD:ltä. Toisaalta olisi hyvä jos SD saa vaikka 25 prossaa ja AfS vaikka 5 joten kumpikin olisi parlamentissa. AfS:n hyvä puoli voisi olla siinä että se estäisi SD:tä muuttumasta hillotolppapuolueeksi.

Kannattaa rukoilla Ruotsidemokraateille vaalivoittoa ainakin jos on kristitty ja vaikka ei olisikaan mihinkään uskontokuntaan kuuluva. Toivon Ruotsidemokraateille korkeaa kannatusprosenttia jonka on pakko nostaa persujenkin kannatusta edes jonkin verran. Että vaalikarja alkaisi pähkäillä näin että "Jos Ruotsissa on suuri nuivapuolue niin sitten täälläkin pitäisi olla."

Persut pitää SD:n vaalivalvojaisia Järvenpäässä. Joku persu on mennyt Ruotsiin paikan päälle vaalivalvojaisiin, ainakin Tynkkynen raportoi sieltä.

vieras kirjoitti...

Mihin ketjuun nämä kuuluvat mutta näissä on hyviä pointteja.

Arvio puolueista:

https://pbs.twimg.com/media/Dl5mAMPWsAAaqFh.jpg:large

Tässä on tilanne koulujen, varsinkin yliopistojen suhteen:

https://pbs.twimg.com/media/DmWScQVUUAEx0NM.jpg:large

https://pbs.twimg.com/media/DmWpUcQU8AAESgT.jpg:large

https://pbs.twimg.com/media/DmWhIsjVAAA-zXx.jpg:large

https://pbs.twimg.com/media/DmfBqmoU4AAhAwj.jpg

vieras kirjoitti...

Tarviiko EU:ta edes palauttaa kauppaliitoksi, kun kauppaliitto olisi olemassa ETA:n tai jopa EFTA:n muodossa. Periaatteessa siinä on kyse siitä että jäsenet eivät peri toisiltaan tullimaksuja, mutta muuta siinä ei ole. Tullivapausliitto, sillä pääsee muiden maiden markkinoille myymään tuotteitaan.

Lemminkäinen kirjoitti...

Vaikuttaa siltä että Ruotsin ykkösvaihteen sota muuttuu kakkosvaihteen sodaksi. SD on sitä mieltä että altistuneita alueita ei saada takaisin pullalla ja mehulla, vaan on käytettävä ronskimpia toimenpiteitä ja silloin SD astuu määrättyjen tahojen varpaille ja kun on kysymys vallasta ja sen mahdollisesta menettämisestä niin se riittää jo vaikka minkälaiseen rähinään.

Anonyymi kirjoitti...

“Ruotsissa ollaan huomenna jännän äärellä, erityisesti kun tiedetään että maa on demokratian irvikuva…”

Ruotsihan ei ole demokratia. Keskeinen demokratian tunnusmerkki on vapaat ja salaiset vaalit. Ruotsin vaalit eivät täytä kumpaakaan ehtoa. Ruotsalaiset eivät voi äänestää haluamaansa henkilöä vaan ainoastaan puoluetta. Tosin heillä on teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa puolueen asettaman listan järjestykseen, mutta se lienee käytännössä merkityksetön. Lisäksi äänestys tapahtuu siten, että äänestäjä valitsee kannattamansa puolueen listan julkisesti, jolloin vaalisalaisuus ei toteudu. Tähänkin saattaa olla joitakin teoreettisia mutta merktyksettömiä kiertoteitä. Ruotsissa siis vallitsee demokratian sijasta puoluevalta, johon on sisään rakennettu mahdollisuus äänestäjien valvontamekanismiin.

Toinen professori

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Lemminkäiselle ja Toiselle professorille & kiitos kommenteistanne.

vieras:

Viesti1: Parhaimmillaan se Tanskan asema voisi SD:lle tulla mutta en usko sillä Tanska on valtiona kuitenkin astetta järkevämpi kuin Ruotsi. Näihin AfS:ään liittyviin salaliittoajatteluihin en lähde mukaan ollenkaan. Valtamediammehan muuten käy Ruotsin vaalien kautta jo Suomenkin seuraavia vaaleja minkä huomaa vaikkapa tästä jutusta:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005820505.html

Viesti2: Käy tähänkin ketjuun ihan hyvin. Kiitos linkeistä.

Viesti3: Juuri tuota tarkoitin mutta ilmaisin vissiin itseni hieman epäselvästi.

Lemminkäinen: Hyv pal mahd. Ja onhan se totta että pulla ja mehu ei auta sillä sitähän on syötetty viimeiset 20 vuotta. Tulokset näkyy. Kakkosvaiheessa on tietysti merkittävää että mikä on maan väkivaltakoneiston (PV & poliisi) suhtautuminen asiaan.

Toinen professori: Täysin totta. Ruotsin vaalit ovat vapaitten vaalien irvikuva. Ja demokratiassa tulisi sallia vapaa tiedonvälitys ns. virallisen totuuden ulkopuolisistakin näkemyksistä jolloin niin Ruotsi kuin Suomi ovat omalla tavallaan demokratian irvikuvia.

Juha Kivela kirjoitti...

Tuohon Qroquius Kadin kommenttiin liittyen, seurasin myös tässä männä viikolla aika samoin tuota EU.n johtajistosta käytävää vääntöä, josta olin aika hilpeästi hyvilläni, että jos kävisi niin onnekkaasti että A. Stubb (kok) putoaisi kokonaan kuvioista. Samaa toki toivon EKP:n osalta käyvän Suomen Pankin ex-pääjohtaja Erkki Liikaselle (sdp) ja nykyiselle pääjohtaja Olli Rehnille (kesk), koska ajattelen samoin kuin Ykä siinä, että EU:ta ei pysty enää parantamaan, kyllä se niin terminaalivaiheen potilas jo on.

Jos ja kun tuo kuvio menisi niin, että yksi jos toinen suomalainen "huippupoliitikkomme" tippuisi johtotehtäväkarkeloista, niin sehän olisi vain Suomen Kansallinen etu - ja voisipa miltei sanoa, että ihan aito siunaus!

Sen jälkeen olisi entistä helpompi lähettää EU:lle ja EKP:lle ihqu ja kivaviesti, joka kuuluisi palttiarallaa näin: "Hei, ei tule ikävä! - Mutta palauttakaa ensin ne kaikki pankkituki- yms. turhanpäiväiset Suomen Kansalta ryöstetyt tuet, joita emme tahtoneet maksaa, mutta joilla muutama "huippupoliitikkomme" osti EU:n ja EKP:n takavoimat itseänsä pönkittämään! - Ainii.. ja sit viel sellainen, et "No hard feelings, darling!"".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Joo, kyseiset tippumiskarkelot olisivat paikallaan. Sehän olisi merkki opportunisteillemme että ei aukea vihreä oksa vaikka kuin persettä nuolisi.

QroquiusKad kirjoitti...

Ruotsinmaalla on jotain mätää, voisi yksi ja toinenkin sanoa, ja sanookin. Appelsinin aviisi uutisoi jo eilen sikäläisestä vaalijärjestelmästä mainiten ilahduttavasti, että pyyhkeitä olisi tullut jo EU:nkin taholta vaalisalaisuuden osalta.

Asiaan on palattu tänään:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005821103.html ja
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005821177.html

Valtamedia kokee siis tässä vaiheessa jo pakottavaksi alkaa uutisoida asioista, jotka on voitu tähän asti jättää vastamedian "valeuutisiksi" solvattaviksi? - Tuota Weber-uutista linkatessani minulla oli mielessä juurikin se ajatus, että tämä maahanmuuttokriittiseksi mainittu saksalainen saattaisi juoppo-Junckerin paikalle päästyään aloittaa sen kehityksen, joka johtaisi EU:n hajoamiseen ja korvaamiseen uudellenperustettavalla EFTA:n kaltaisella kauppaliitolla.

Suurimmat toiveeni perustan hänen saksalaisuuteensa ja siihen, että uutimen mukaan jopa Mutti Merkel kannattaisi häntä:
sehän tarkoittaisi Angelan hiljaista sotkujensa aiheuttamisen tunnustamista ja niiden jälkien korjaamisen hyväksymistä?
Se olisi Saksan suunnalta todella ilahduttava viesti, kertoen että siellä oltaisiin jo pääsemässä lopultakin yli II maailmansodan ylisukupolvisesta synnistä, joka lankeaa kolmanteen ja neljänteen polveen vaikka onnettomalla syntipukilla ei ole kuin kaksi.

But dreaming's all I do, if only they'd come true, sanoi Kylie Minogue. En edelleenkään ole toiveikas edellämainittujen suhteen - vaan kukapa olisi ollut Kylien biisin julkaisuvuoden uudenvuodenjuhlissa toiveikas sen suhteen, että neuvostoimperiumi massiivisine väkiuvaltakoneistoineen voisi kaatua neljän vuoden sisään pääosin rauhanomaisen kansalaisvastarinnan kautta?

vieras kirjoitti...

Mitä Ykä arvelee kannattaisiko Suomessa pitää nykyinen D’Hondtin menetelmä vai ottaa Sainte-Laguën menetelmä lisättynä tasauspaikkajärjestelmällä? Osa paikoista jaetaan Sainte-Laguën tavalla vaalipiireistä ja osa jaetaan valtakunnllisella tasauspaikkajärjestelmällä. Tasauspaikoilla pyritään siihen että vaalitulos on valtakunnallisen kannatuksen mukainen. Tai, voisi kai tasauspaikkajärjestelmää käyttää vaikka vaalipiireissä olisi D’Hondt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kadille ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Lisätäänpäs tuohon vielä kadulta löytyneet AfS:n lipukkeet:

https://twitter.com/HommaFI/status/1038759829895081985?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Eembeddedtimeline%7Ctwterm%5Eprofile%3AHommaFI%7Ctwcon%5Etimelinechrome&ref_url=https%3A%2F%2Fcms.hommaforum.org%2F

Toki kyseinen heppu olisi varmaan Junckeria parempi mutta minä en odota EU:n kautta tapahtuvaksi mitään hyvää.

vieras: Mulla ei ole niin paljon tietoa näistä vaalitavoista että osaisin ottaa ehdottoman varmaa kantaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Appelsinin aviisi mainitsi Ruotsin vaalisysteemistä myös aika mielenkiintoisen seikan:
siellä ennakkoäänen voi kumota vaalipäivän äänestyslipulla.

Tämä tuli mieleen Jussi Halla-ahon scriptauksesta vuoden 2007 vaalien jälkeen:
hän kertoi alkaneensa saada vaaleja kohti lisääntyviä yhteydenottoja, joissa kaduttiin ennakkoon äänestämistä, kun ei oltu siihen mennessä vielä kuultu tällaisestakin ehdokkaasta.
Ruotsissa heillä olisi ollut uusi mahdollisuus äänestää.

Tämä mahdollisuus ei liene aivan mitätön, koskapa Jussi summasi tuolloin vaalien tulosta todeten jääneensä Helsingin vaalipiirissä vain vähän valinnasta; Uudenmaan vaalipiiristä hän olisi mennyt liput liehuen eduskuntaan vetäen mukaansa jonkun toisenkin perussuomalaisen.

Tämän vaalijärjestelmän yksityiskohdan voisi mielestäni kyllä omaksua meillekin Ruotsista.
Off-topicina toivoisin presidentinvaaliin samaa systeemiä kuin Weimarin tasavallassa:
järjestelmä oli muuten samanlainen kuin meillä nykyään, mutta ellei kukaan saanut yli puolta äänistä seurasi toinen kierros - jolla olivat mukana kaikki ehdokkaat.

Tottapa Sauli Väinämö olisi voinut tuollakin systeemillä saada mielikuviin perustuneen äänimassansa. Äänestäjillä olisi silti ollut aikaa pohtia uudelleen kaikkia ehdokkaita, eikä vain kahta.

vieras kirjoitti...

Onko Antero ja äänimiehet Ruotsissa tekemässä juttua vaaleista? Tynkkynen taitaa toimittajan hommat tuossa livelähetyksessä persujen youtube-kanavalla.

https://www.youtube.com/watch?v=H1FTQptOMj4

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Niin kuin ylempänä totesin, en tiedä asiasta tarpeeksi. Kuulin muuten itsekin vasta tänään tuosta ruotsalaisesta käytännöstä.

vieras: Ovat täällä kotona Huitsinnevadassa. Kyllä Tynkkynen homman hoitaa.

vieras kirjoitti...

Ruotsidemokraatit jäi 17,6 prosentiin. Pettymys se on koska odotin että se ylittää 20 prosenttia. Missä määrin syy on se ettei ole vaalisalaisuutta? Nousua on silti 4,7 prosenttiyksikköä. Mikä mahtaisi olla tulos jos olisi käytössä Suomen tapainen vaalisalaisuus? Olisiko silloin 5-10 prosenttiyksikköä lisää?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. En osaa arvella prosenttiyksikköjä mutta onhan varmaa että sillä on hyvin suuri merkitys sillä Ruotsissa yhteiskunnallinen paine on vielä astetta suurempi kuin Suomessa. Yleensäkin tuo Ruotsin vaalitapa on aivan käsittämätön ja jos samanlainen olisi vaikkapa Venäjällä niin siitähän nousisi taivaankorkee joukkorääkyminen.