maanantai 24. syyskuuta 2018

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCVII


1. MTV 3 ja pyssyhämmennys

Hotellin respassa törmättiin MTV 3:n esittämään hämmästyttävään uutiseen:

Suomen aselaki ei kykene estämään kaikkia laittomia aseen hankintoja.

Suomessa aseen hallussapito on yksi tiukemmin säädeltyjä EU:n alueella. Aseen hankkiminen luvatta on silti hyvin mahdollista laeista huolimatta.

Öö… öö… brrgele… ai… ai… mitäs tähän nyt sanois… joo…



Oh my God in Heaven. Äiti, sie et kertonut miulle tätä. Ettäkö laillisen aseen hankkimisen vaikeuttaminen ei estäkään rikollista hankkimasta laitonta asetta? Tämäkin päivä piti vielä nähdä. Mihin tässä enää uskoisi?

Väännetään vielä rautalangasta: Lainkuuliaisten ihmisten kyykyttäminen vaikuttaa lainkuuliaisiin ihmisiin, ei rikollisiin. Lait ovat lainkuuliaisia ihmisiä varten,  eivät rikollisia. Valtiovallalla – EU:n vaatimuksesta – on kova halu viedä lailliset aseet lainkuuliaisilta kansalaisilta. Valtiovalta voi omasta puolestaan vaatia lainkuuliaisia kansalaisia lopettamaan hengittämisenkin. Vaikka lainkuuliaiset kansalaiset lopettaisivat hengittämisen (ja muuttuisivat viidessä minuutissa maanparannusaineeksi) niin rikolliset eivät sitä tee. 

Lähinnä suunnitteilla oleva aseitten takavarikoiminen saa aikaan sen että maassa ei ole yhtään laitonta asetta vähemmän. Niitten määrä kylläkin huomattavasti lisääntyy sillä jos rikosta tekemätöntä ihmistä rangaistaan omaisuuden takavarikolla niin kyseessä on mielivalta. Mielivaltaan ei ole pakko alistua ja huomattava osa aseista yksinkertaisesti katoaa. Laittomasti. Ja mitä valtiovalta näille uusille ei enää niin lainkuuliaisille ihmisille tekee? Vangitkaapa piruuttanne vaikka tommonen satatuhatta ihmistä. Mihin vankilaan? Kenen vartioimana?

Voihan tietysti olla niin että jos nykyiset lait eivät riitä, niin ehkä valtiovalta ottaa käyttöön rankat – ja ilman muuta toimivat sillä lakiahan ei saa rikkoa – ruotsalaiset keinot:


Jos ei tällä konstilla rosvolta purkka pysähdy, niin millä sitten?

Tulee vielä muistuttaa että paras yhteiskuntarauhan tae ei suinkaan ole kärsäänsä joka asiaan tunkeva ja aina kasvava virkakoneisto. Vaan se on kansalaiset, jotka luottavat virkakoneistoon. Ja luottamus tulee ansaita. Sen voi myös menettää. Varsinkin siinä tapauksessa että kansalainen huomaa virkakoneiston elävän itsensä, ei kansalaisten takia.


Kiitokset WhiteHunterille vinkistä.

2. Haittamaahanmuutto ja haittamedia

Hotellin respassa ollaan odoteltu sitä koska – erittäin kuvaavaa – termiä ”haittamaahanmuutto” pyritään kieltämään tai ainakin tuomitsemaan. Nyt siihen suuntaan otti askeleen Aamulehti joka kikkailee termistöllä näin:

Vaarallisinta on – vakavasti ottaen – se, että "haittamaahanmuutosta" keskustelemisen jatkona saatetaan kohta puhua "haittamaahanmuuttajista", mistä on sitten vain pieni henkinen hyppäys "haittaihmisiin".

Tässähän ollaan punavihreän ajattelun ytimessä eli ei ole olemassa haittaihmisiä sillä jokainen Suomeen tuleva elintasosiirtolainen on aivan samanlainen lällydemari kuin me muutkin ja eipä aikaakaan kun hän on suomalaisen yhteiskunnan rakentava ja tuottava jäsen. Totaalista paskapuhettahan tuo tietysti on, mutta koska se on utopian mukaista sellaista niin eihän sitä saa kyseenalaistaa ja jos sen kyseenalaistaa mm. käyttämällä termiä ”haittamaahanmuutto” niin saattaa olla jo kolisuttamassa uuninluukkuja. Ainakin sellaisen mielikuvan voi kyseenalaistajasta luoda ja valtamedia sen mielellään luo.

Mutta kerrataanpa ja väännetään rau… äh, ei valtamedialle rautalanka riitä joten väännetään ratakiskosta:

Varsinkin Afrikasta, Lähi- ja Keski-idästä tulevat maahanmuuttajat elävät suomalaisten varoilla aina maahan saapumisestaan hamaan kuolemaansa saakka. Lisäksi nämä ihmisryhmät syyllistyvät kantasuomalaisiin nähden parikymmenkertaisesti väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. Kyse on haittamaahanmuutosta ja haittamaahanmuuttajista. Toimittaja voi toki ajatella asiasta niin kuin Loot Sodomasta ja Gomorrasta eli yksikin riittää mutta kantasuomalaisella siihen ei ole oikein varaa.

Mutta asian ydin onkin siinä että tavallisen kantasuomalaisen mielipiteellä ei ole merkitystä. Ainoastaan utopiassaan elävän valtamedian toimittajan mielipiteellä on. Eikö siis ole varsin perusteltua alkaa käyttää termejä ”haittamedia” ja ”haittatoimittaja”? Haitallista kun on varsin perusteltua nimittää haitalliseksi.



Haittamedialle asian selvittämiseksi välttämätöntä ratakiskoa

3. Mainos



Antikvariaatit ovat mainoita paikkoja. Niissä tekee hienoja löytöjä kohtuuhinnalla. Niitten ongelma vain on siinä että niitä on – ainakin pienemmällä paikkakunnalla – maksimissaan vain yksi. Mutta nyt on tullut huomattua että antikvariaatitkin ovat ottaneet askeleen nykyaikaan ja perustaneet antikvaari-sivuston jossa on tarjolla huomattavan monen antikvariaatin tarjonta ja kaikkiaan puolen miljoonan kirjan valikoima. Olen itse käyttänyt palvelua ja voin todeta että homma pelittää.

Kaikki maailman kirjatoukat, yhtykää! Ja tuetaan porukalla pienyrittäjiä!

20 kommenttia:

Tyg kirjoitti...

Minulla saattaa olla tai olla olematta laiton ase. Kun en enää muista. Muistamattomuushan ei ole rikos kuten Tiitinen meille asian muotoili.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko vielä hetkeä ennen nukahtamista kertoa, että antikvaarilta on tullut tilattua. Kohtuulliset hinnat ja nopea toimitus. Olen ottanut enemmän ja enemmän tavaksi löytää pienyritysten tuotteita, suomalaisia. Pienpanimoiden tuotteita on tullut jonkun verran maisteltua ja aiemmin isojen panimoiden oluita vain maistelleena kovasti ilahduin löytäessäni suomalaiset pienpanimoherkut, ero on kuin yöllä ja päivällä. Arvaat varmaan kumpaan suuntaan. Maatiloilta saa suoraan ilman välikäsiä hankittua jauhot, ym. Tuoretta ja senkin eron suu maistaa.

Juha Kivela kirjoitti...

Jep! Olisiko ollut noin vuosi sitten, kun tilasin ensimmäisen kerran tuolta antikvariaatti -sivustolta, ja hyvin tuo toimi.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Onko tuossa rosvopurkan pysäyttäjän kuvassa Ruotsin KePun puheenjohtaja Annie Lööf (vai mikä sen nimi oli)?

Strix Senex kirjoitti...

”Tulee vielä muistuttaa että paras yhteiskuntarauhan tae ei suinkaan ole kärsäänsä joka asiaan tunkeva ja aina kasvava virkakoneisto. Vaan se on kansalaiset, jotka luottavat virkakoneistoon. Ja luottamus tulee ansaita”.

Korollaari: paras tapa yhteiskuntarauhan horjuttamiseen, on virkakoneistoon kohdistuvan luottamuksen horjuttaminen. Parhaiten se tapahtuu siten, että luotettaviksi arvostettuihin instituutioihin solutetaan sellaisia toimijoita, jotka toimillaan horjuttavat kyseisen instituution arvostusta. Hyvänä ja tuoreena esimerkkinä on poliisi, joka on toistuvasti noteerattu Suomen luotettavimmaksi instituutioksi. Poliittisten poliisien ja vihapuhepoliisien istuttaminen poliisiorganisaatioon on epäilemättä omiaan heikentämään luottamusta poliisiin. Oikeuslaitoksen kohdallahan tämä kehitys on jo pitkällä.

WhiteHunter kirjoitti...

Tuntuu siltä, että ihmisiltä halutaan kerätä aseet pois. Näin virkamiehet ja politikot teitävät, että jos kansa alkaa kapinoida niin heitä voi hallita väkivallalla.
Tuohon laittomiin aseisiin. Koitin etsiä sitä artikkelia, jossa kerrottiin ruotsin poliisin & tullin takavarikoimista aseista. Määrä oli valtava. Kuten kaikki tietävät, vain murto-osa jää kiinni tulliin. Valitettavasti en löytänyt artikkelia.
Verkkouutiset 19.8 kysyi kuitenkin otsikkossa hyvin Ruotsin tilanteesta. Mikä Ruotsissa meni vikaan? 300 ampumista ja 43 kranaatti-iskua vuodessa
Lainaus" Vuonna 2017 luku oli kivunnut jo 41 kuolleeseen ja 100 haavoittuneeseen. Kaikkiaan ampumatapauksia oli viime vuonna 300. Kranaatteja Ruotsin kaduilla räjähti 43 kertaa. Joskus kohteena oli jopa poliisiasemia. Uhrit ja tekijät ovat lähes aina nuoria miehiä ja tapauksiin liittyy jengirikollisuutta."

Tuo jengi rikollisuus tehdään vain ja ainoastaan luvattomilla aseilla.


Aiheeseen liittyen.

Keräsin tähän muutamia lehtien otsikoita parilta viimeiseltä päivältä:

- Poliisi otti opikseen Jokelan kouluampumisen jälkeen – Kauhajoella viranomaiset ottivat isompia riskejä
- Koulusurmaa suunnittelevia poliisin tutkinnassa jopa kymmeniä vuosittain – "Jokainen tapaus on liikaa, jos se pääsee tapahtumaan"
- Kauhajoen kirkko täyttyi koulusurmien muistopäivän iltana: "Sitä ymmärsi, että huomisesta ei kukaan tiedä"
- Suora lähetys klo 17.45: Kauhajoki hiljentyy muistamaan kouluampumisen uhreja – omaiset kokoontuvat kirkkoon
- Kauhajoen koulusurmista 10 vuotta – ampuminen alkoi, kun lähes koko henkilökunta oli juhlasalissa
- Kauhajoen kouluampuminen muutti terveyskeskuksen arjen kuukausiksi – ylilääkäri kertoo, miten kauhujen päivä eteni
- Pikkupojan äiti Tuulia kuoli Kauhajoen kouluampumisessa – Isoäidin mieleen on jäänyt musertava hetki, kun isä kertoi pojalleen äidin menneen taivaaseen
- Kauhajoen koulusurmia todistaneen Eija Putula-Hautalan ensimmäinen ajatus traagisena päivänä: sen täytyy olla joku ulkopuolinen
- Kymmenen vuotta sitten koko kansa järkyttyi, kun oppilas avasi tulen koulussaan – erikoislähetys Kauhajoen koulusurmista klo 12

Tulee nyt vain mieleen, että ollaanko taas keksimässä uusia rajoituksia aseisiin?
Valitettavasti homma alkaa haista siltä, sillä kohta Suomen aselakiin olisi pitänyt jo lisätä EU:n asedirekdiivin vaatimat asiat (Huomioitava, että jokainen maa on tulkinnut asian niin kuin on halunnut).
POHA tunki sinne lisää omia lisäyksiään, EU-directiivin lisäksi, nyt lakiluonnos on uudelleen valmisteltavana. Useassa euroopan maassa on tullut törkeitä ylilyöntejä ja suomessa myös.
Sen luonnoksen pitäisi nyt lähi aikoina julkaista kommentoitavaksi. Vahinko että meillä ei osaa tehdä yhteistyötä etujärjestöt (Metsästäjien, Reserviläisten ja Suomen ampumaurheiluliitto).
Pelätään pahinta, toivotaan parasta. Toivottavasti lain laatijat ottavat huomioon jo aikaisempien valtiomiesten sanat. Alle keräsin pari joissa asiat kiteytetään mielestäni hyvin.

J. V. Snellman 1806-1881, "Aseeton kansa on kelvoton."

Hieman laveammin asiaan otti kantaa Elbridge Gerry, Yhdysvaltain varapresidentti vuosina 1813-1814.
"Mitä hyötyä, hyvä herra, on aseistetusta kansasta? Siitä on se hyöty, että se estää hallitsijoita luomasta armeijaa mikä tuhoaa ihmisten vapauden. Aina kun hallitukset haluavat rajoittaa ihmisoikeuksia ja tuhota ihmisten vapauden, he haluavat ensin riisua kansan aseista."

Hyvää jahti onnea ja tarkkoja laukauksia syksyn jahteihin kaikille metsästäjille. Joskus Tapio suo antejaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Lainkuuliaisten ihmisten kyykyttäminen vaikuttaa lainkuuliaisiin ihmisiin, ei rikollisiin.".

Niinhän se on, että eivät lukot ovissa ole varkaita, vaan rehellisiä ihmisiä varten.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo uudet aselait ovat vähän sama juttu kuin pankkimaailmassa nykyään.
Tavallisilta pottunokka suomalaisilta kysytään ja selvitetään pankissa tiliä avattaessa kaikki maan ja taivaan väliltä ja selvitykset tulee olla joka ainoasta eurosta.

Elintasosurffarit ja muut kehitysmaalaiset siirtolaiset puolestaan saavat pankkitilit ja Kela goldcardit automaattisesti ilman, että edes heidän oikeaa nimeään ei varmasti tiedetä.

T. Luca

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tygille, Ano1:lle, Juha Kivelälle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Strix Senexille, WhiteHunterille, Ano2:lle ja Lucalle & kiitos kommenteistanne.

Tyg: Joo… ja mihin hittoon ne lupakortitkin hävis… ei millään muista…

Ano1 & Juha: Pieni on kaunista ja paikallisia pienyrittäjiä kannattaa aina tukea. Ihan laadunkin vuoksi. Samoin kuin näitä antikvariaatteja. Ei sekään homma mitään kullan vuolemista ole.

VNV: No sehän se. Tossa videossa kohdassa 0.56:

https://www.youtube.com/watch?v=ue5ioLNMklk

Strix Senex: Juuri näin. Ja poliisin oma anonymka-järjestelmä ei ainakaan paranna asiaa.

WhiteHunter: Erittäin hyviä huomioita. Ruotsin tilanteesta saa erinomaisen kuvan kun seuraa PT-mediaa. Tuosta Kauhajoesta muuten voi huomattaa että sitä on muisteltu suuresti (mikä tietysti on ihan asiaankuuluvaa ja ihmistapojen mukaista) mutta erään Turun tapahtuman muistaminen ignoroitiin koneiston taholta totaalisesti. Mitä aseisiin tulee niin uskon että tavoitteena on se tuomiojalainen sivistysvaltio jossa aseita ei ole kuin viranomaisilla.

Ano2: Juuri näin.

Luca: Samoja huomioita. Ihan niin kuin tavallisten ihmisten vähät talletukset ja sijoitukset jotain rahanpesua olisivat.

Jani Alander kirjoitti...

Ai että laittoman aseen hankintaan ei aselaki vaikuta. Kas kummaa. Niin no onhan meillä tiukka huumausainelakikin ja jostain silti porukka hommaa pössynsä ja piikitettävänsä :) Tuskinpa kumminkaan millään virallisella ostoluvalla :D

vieras kirjoitti...

Huomasiko Ykä kun Dalai Lama sanoi että pakolaisten tulisi palata kotimaihinsa. Suvakkimedia vaikeni. Tähän asti Dalai Lama on ollut suvakkipiirien maskotti.

https://www.suomenuutiset.fi/dalai-lama-eurooppa-kuuluu-eurooppalaisille-pakolaisten-tulisi-palata-kotiin-uudelleenrakentamaan-kotimaitaan/

https://www.suomenuutiset.fi/maahanmuuton-mediapimento-dalai-lama-puhui-eika-yksikaan-uutisoinut/

http://beta.oikeamedia.com/o1-82803

Anonyymi kirjoitti...

Lainsäädäntö ei vaikuta rikollisiin. Lainsäädännön vähentäminen vaikuttaa.
Esim. alkoholin kieltolait niin meillä kuin juueseissakin.

Kirjastojen poistomyynnit kannattaa huomioida myös sekä jos kohdalle osuu (ja osuuhan niitä, kiitos rakennusvalvonnan tason) lakkautettavien kirjastojen -kanna pois- päivät.
En ole kirjastoista lainannut kirjaa enää 15 vuoteen mutta sitä enemmän ostanut poistokirjoja.
Jns Niinivaaran kirjaston lakkauttamisen myötä oma kirjasto laajeni 130 sotakirjan verran.
Lätkäkassi on ehdoton kun moinen tilaisuus osuu kohdalle.



-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jani Alanderille, vieraalle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteista.

Jani: Joo, ja eikös ylinopeuskin ole lailla kielletty? Miks hemmetissä niitä peltipoliiseja on sitten tienposkessa?

vieras: Olen toki huomannut. Länsimaisen tiedostavan silmissä faktan puhuminen siirtää ihmisen helposti paarialuokkaan. Aikaisempi hyvä esimerkki on Aun San Suu Kyi.

Tvälups: Totta joo. Mulla muuten ei ole aikoihin tullut juurikaan luettua varsinaista kertomakirjallisuutta. Tykkään enempi noista dokumenttityyppisistä.

QroquiusKad kirjoitti...

Jos ja kun ihmiset tekevät laittomia asioita laittomilla välineillä kuten vaikkapa laittomilla aseilla, eikö asia olisi kertakaikkisen helppo ratkaista kieltämällä laittomat asiat?
Säädettäisiin vain laki joka kieltää rikokset? Sen nimeksi voitaisiin antaa vaikka Rikoslaki?
Kun rikokset olisi kielletty, niitä ei enää olisi olemassa ja Maailma Pelastuu, sanoi Ekomies!

Vakavammin ottaen, ellen vallan väärässä ole, EU:n asedirektiivin mukaan yksipiippuiset taitettavat haulikot ovat lupavapaita maataloustyökaluja. Maissa joissa direktiiviä noudatetaan, kuten Benelux-maat, tällaisia haulikoita voi kuka tahansa ostaa K-Maatalousraudan sikäläisistä versioista.

Kun Suomi haluaa aina olla EU:n mallioppilas joka toteuttaa kaikkia direktiivejä tiukemmin kuin ne edes edellyttäisivät, onhan se nyt aavistuksen verran outoa, että tässä asiassa direktiivi ylikävellään totaalisesti?

Mää ihmettele vallan kauhist, mää ole kun klavul päähä lyäty, sanoi Hietanen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Toi Rikoslaki olis ihan uskomattoman hyvä idea. Silloinhan me ei enää tarvittais poliisiakaan ja poliisit voitais ouluttaa monikulttuurisuusviihdetyöntekijöiksi. Miks hallitus ei hoksaa tämmösiä?

Haulikkoasiassa et ole väärässä. En muista, että missä maissa näin on mutta ne ovat puutarhatyökaluja joilla ammutaan kaniineja pois viljelyksiä syömästä.

Ja määki olen vaan Turun Sanomi lukenu sen jälkke kun vaivasest kansakoulust pois päässin mut kyl määki ihmettele.

vieras kirjoitti...

Jotkut mölisee vieläkin siitä että Trump sai vähemmän ääniä kuin Crooked Hillary joten siksi Trumpin voitto oli väärin. Jotkut eivät tajua tai eivät sano sitä ääneen että Amerikan presidenttiä ei valita suoralla kansanvaalilla vaan valitsijamieskokouksen suorittamalla vaalilla. Pitää siis voittaa valitsijamiesten enemmistö. Äänestäjä ei äänestä presidenttiehdokasta vaan valitsijamiesdelegaatiota, vaikka merkitseekin äänensä haluamansa presidenttiehdokkaan kohdalle. Tässä on hieman väännetty rautalankaa:

The Popular Vote vs. the Electoral College

https://www.youtube.com/watch?v=LXnjGD7j2B0

Do You Understand the Electoral College?

https://www.youtube.com/watch?v=V6s7jB6-GoU

Vaikka Trump saisi kahden vuoden päästä sekä enemmistön kansanäänistä että enemmistön valitsijamiehistä niin möly jatkuisi. Ja kaupan päälle jos kongressi pysyy republikaaneilla. Nojoo on heillä vielä kuusi vuotta ja vähän päälle aikaa mölytä kurkkunsa äänettömiksi...Tässä kun on kohtapuoliin marraskuussa välietappina kongressin välivaalit ja jokunen kuvernöörin vaali...Kongressi jos pysyy republikaaneilla niin möly jatkuu...

Huomasitko Tiinan kissan? Taitaa olla vihakissa? Persujen ehdokkaaksi vaaleihin?

https://www.youtube.com/watch?v=5zZrr__uRSU

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Tämä blogi keskittyy lähinnä Suomen asioihin. En sinänsä väitä vastaan. Ja tuo kissi oli kyllä lutunen.

vieras kirjoitti...

No nyt on enemmän kotimaahan sopiva aihe. Ennen vanhaan kommarit pyrkivät teloittamaan eri mieltä olevat jos vaan pystyivät. Nykyään heidän henkisten perillisten taktiikka ei olekaan vastustajan tappaminen koska se olisi liian selvä ja näkyvä keino. Heidän keino on viedä vastustan toimeentulo. Heidän taktiikka on erotuttaa heidät työpaikoiltaan käräyttämällä hänet työnantajalle. Työntantaja erottaa koska pelkää että suvakit maalittavat yritykseen, siihen kohdistuisi ostoboikotteja tai mainosboikotteja ms. muuta vittumaista.

Tiedetään että on nuivia työntekijöitä. Tässä herääkin pari kysymystä:
1) onko olemassa nuivia työnantajia?
2) onko olemassa nuivia asiakkaita?

Eikö työnantaja ota huomioon sitä että jos myötäilee suvakkeja, niin silloin nuivat asiakkaat voivat boikotoida? Kummasta suunnasta tulee enemmän tulovirtaa, nuivilta asiakkailta vai suvakkiasiakkailta? Ovatko suvakit mitenkään merkittävä asiakaskunta? Suvakkiasiakkaiden pitäminen voi johtaa siihen että nuivat asiakkaat karkaavat ja alkavat boikotoida firmaa. Jos nuivia on enemmän kuin suvakkeja niin nuivien menetys aiheuttaa suuremmat tulonmenetykset kuin suvakkien menetys.

Nuivien työntekijöiden, työnantajien ja asiakkaiden pitäisi kyetä ja olla valmiita liittoutumaan. Tämä jos onnistuu niin silloin nuivat ovat selvästi paremmissa asemissa.

vieras kirjoitti...

Tässä on hyvä kirjoitus mutta minua häiritsee nimitys "konservatiivi", koska se ei ole mielekäs nimitys sille osapuolelle mitä kirjoittaja tuossa kuvaa.

https://sarastuslehti.com/2018/09/16/kaytosnumeroita-ei-jaeta/

Aikaisemmin on todettu että kulttuurimarksilaiset eivät ole päässeet asemiin vaaleilla eikä edes aseilla. He huomasivat sen ettei heillä ole tarpeeksi kannatusta vaaleissa eikä aseistakaan ole heille apua. Sen sijaan heillä on mediat, yliopistot, julkishallinto eli valtionhallinto ja kunnallishallinto, tuomioistuinlaitos, syyttäjälaitos, kulttuurielämä, kirkko, poliisi, sotalaitos, erityyppiset järjestöt ja puoluekentän parlamenttipuolueet. Suosittu vaikuttamistapa on ulkparlamentaarinen toiminta, kommunistikielellä "joukkovoima", laaja skaala sisältäem mielenosoitukset, mellakat, häirinnän muodot, ilkivalta ja väkivalta jne.

Kulttuurimarksilaiset eivät ole tarvinneet parlamenttipaikkoja, hallituksen ministerinsalkkuja eikä presidentinvirkoja. He eivät ole päässeet valtaan aseillakaan koska ovat ilmeisesti huonoja pyssyn käsittelijöitä eikä heillä ole sotilaallisia taitoja. Kaikenlaiset kommunistiset aseelliset ryhmittymät ja kommunistivaltioiden sotavoimat eivät ole olleet kulttuurimarksilaisten johtamia, vai ovatko?

Hahmottamisen helpottamiseksi käytän sanoja "oikeisto" ja "vasemmisto" vaikka ne eivät ole nykyaikana kovinkaan valideja ilmaisuja. Hommalla jossain ketjussa joku totesi että "oikeiston" vika on iät ajat ollut siinä että se on hirttäytynyt sääntöihin, kunniakoodeihin ja moraalikoodeihin eikä ole halunnut "alentua vastustajan tasolle". Tämän johdosta "oikeisto" on hymähtänyt ja tuhahtanut "vasemmiston" toiminnalle nenää nyrpistäen, koppavasti, ylimielisesti, halveksivasti, ivallisesti.

Kannattaako olla herrasmies ja hirttäytyä sääntöihin, kunniakoodeihin ja moraalikoodeihin, jos vastustaja ei ole herrasmies eikä sillä ole mitään pidäkkeitä vaan se on häikäilemätön ja keinoja kaihtamaton? Tämä karkaa taas Amerikkaan mutta pakko sanoa. Trumpin käyttäytyminen vaikuttaa karkealta ja junttimaiselta, mutta täytyy huomioida se poliittinen kulttuuri ja olosuhteet jossa hän toimii. Trump voitti osittain siksi koska hän "alentui vastustajan tasolle" ja pelaa niillä aseilla millä vastustakin pelaa. Trump voi sanoa ja tehdä kuten haluaa, koska hänen taloudellinen asema on turvattu eikä hän ole riippuvainen muitten rahoista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras.

Viesti1: Vastaus kysymyksiin 1 ja 2 on tietysti kyllä. Mutta valitettavasti tällä suvakkipuolella on valtamedia hallussa ja kaapista tulo vaatii sellaista rohkeutta johon harva pystyy.

Viesti2: Kaikkinensa hyviä huomioita. Kulttuurimarksilaiset eivät tee. Ne teettävät.