perjantai 19. lokakuuta 2018

TUOMITTU


Helsingin käräjäoikeus teki sitten – ei mitenkään yllättävän – päätöksensä ja tuomitsi Ilja Janitskinin yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Kun ottaa huomioon sen, että Janitskin tuomitaan ensikertalaisena plus sen ajan jonka hän on jo ollut häkissä hän tuskin enää joutuu istumaan ollenkaan. Joka tapauksessa tuomio on hyvin ankara, varsinkin kun tiedetään että Suomessa selviää niin raiskauksista kuin törkeistä pahoinpitelyistä helposti ehdollisella.

Mistä tämä raskas tuomio sitten tuli?

Virallisesti Janitskinin syyksi luettiin 16 eri rikosta; 3 törkeää kunnianloukkausta, 2 kiihottamista kansanryhmää vastaan, 3 tekijänoikeusrikosta, 2 salassapitorikosta, 2 rahapelirikosta ja 4 rahankeräysrikosta.

1 v 10 kk. Ehdotonta. Ei oikein natsaa.

Entäs epävirallisesti? Siihenhän on ilmeinen syynsä ja sen lipsautti – vahingossa tai tarkoituksella – tutkija Elina Noppari Tampereen yliopistosta:

”Tässä haetaan sananvapauden rajoja suhteessa uuteen verkkojulkisuuteen, missä amatööritekijät ovat astuneet tietyssä mielessä journalismin tontille ja tuottavat julkista keskustelua. Ratkaisulla on varmasti merkitystä siihen, minkälaisia vastamedioita uskalletaan lähteä tekemään.”

Tässä aletaan olla jännän äärellä. Poliittinen eliitti ja valtamedia ovat molemmat osa valtakoneistoa. Hyvin pitkään valtamedian tehtävä ja yksinoikeus oli ollut tuottaa ja kontrolloida julkista keskustelua. Vaihtoehtomediaa on ollut ennenkin mutta jokainen sen erillinen osa on ollut sen verran pieni että vaikka ne ovat olleet valtamedialle kiusallisia, ne eivät ole olleet suoranainen uhka.

MV-Lehti muutti tilanteen ja teki rikoksista suurimman. Mikä se rikos siis oli? No, se oli tämä:



MV-Lehti kyseenalaisti sekä poliittisen eliitin että ennen kaikkea valtamedian. Ja ensimmäisenä vaihtoehtomedian edustajana se teki sen suuressa mittakaavassa ja poikkeuksellisen suurelle lukijamäärälle. MV-Lehti ylitti kriittisen lukijamäärän rajan. Siksi MV-Lehti oli vaiennettava. Sekä poliittinen eliitti että valtamedia pelkäsivät – aiheellisesti – että ollaan jo lähellä ketsuppipulloilmiötä jolloin hyvin suuri määrä ihmisiä siirtyy lopullisesti pois valtamedian kontrollista.

Koko case Janitskin on ollut valtakoneiston puolelta puhdas voimannäytös. Kyseinen voimannäytös on myös signaali muulle vaihtoehtomedialle siitä, mihin valtakoneisto on valmis turvatakseen asemansa ja kieltääkseen itsensä koskevan julkisen arvostelun. Se ei tule jatkossakaan sallimaan kontrolloimatonta julkista keskustelua.

Ja näinhän kunnon totalitaristit ovat aina toimineet.

59 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eihän yrjöblogia kannata lopettaa.

Kommentiin levinnyt osa yrjön kirjoituksesta.

https://yle.fi/uutiset/3-10457983


Oma lukunsa Hanna Huumonen, halusikin julkisuuteen.
Pahaa MV vastustamalla voi saavuttaa monenlaista.
Ja vielä korvauksia.

https://yle.fi/uutiset/3-9721659

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/262110-olin-yksi-mv-lehden-maalituksen-kohteista-janitskinin-rahahanat-sulkenut-haluaa-3

Lauri Stark kirjoitti...

Tässä haetaan sananvapauden rajoja suhteessa uuteen verkkojulkisuuteen, missä amatööritekijät ovat astuneet tietyssä mielessä journalismin tontille ja tuottavat julkista keskustelua. Ratkaisulla on varmasti merkitystä siihen, minkälaisia vastamedioita uskalletaan lähteä tekemään.

Toisin sanoen Janitskin syyllistyi majesteettirikokseen ja nyt rauhanrikkojasta tehdään varoittava esimerkki. Poliittista teatteria kaikki tyynni.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Nimeltä mainitsematon muistaakseni joskus aikoinaan huimausainerikkoksista tuomittu naisoletettu toimittelija on Väyrysen Paavon veroinen lukuhenkilöoletetttu.

"Hän pitää 178-sivuista tuomiota huolellisesti ja hyvin argumentoituna."

Tai ehkä ne siellä YLEssä kouluttavat oikeuden tuomioiden tehokkaaseen lukemiseen ja ymmärtämiseen.

MikkoK kirjoitti...

Janitskin hävisi oikeudenkäynnin, mutta samalla poliitikot, valtamedia ja oikeuslaitos tunnustivat syyllisyytensä. Janitskin heitti kalikan ja koirat älähtivät. EU:n myötä olemme saaneet näytösoikeudenkäynnit ja poliittiset vangit. Demlalaiset totalitaristit unohtavat, että totuus ei pala tulessakaan. Heillä ei kuitenkaan ole muita keinoja kuin ne, mitä Hitler ja ennen kaikkea Stalin ovat jo koeponnistaneet kehnoin tuloksin.

Janitskin on tuomiollaankin mainostanut vaihtoehtoisia tietolähteitä. Tutkija Elina Noppari puhui amatööritekijöistä. Yhä useammat kuuntelevat mieluummin kansanmedian amatööritotuudenpuhujia kuin valtamedian ammattivalehtelijoita.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Taisivat heittää bensaa liekkeihin.
Eiköhän sama tulos tule Tommy Robinsonin kohdalla 23.20.2018
https://www.youtube.com/watch?v=nJCK5G_u2Z4

Anonyymi kirjoitti...

Off topic

Jenkeissä Harvardin yliopisto on haastettu oikeuteen positiivisestä syrjinnästä.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005869009.html

Ans kattoo miten tuossa käy. Päätös heiluttaa koko yhdysvaltojen mustien suosimis.... anteeksi positiivisen syrjinnän systeemiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Korppi on oikeudelle, Vituuntuneelle NettoVeronmaksajalle, MikkoK:lle, Veijo Hoikalle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Tuo Huumonen on kyllä harvinaisen härski ämmä. Tuossakin asiassa hän tunnustaa hyökänneensä ensi itse ja sitten alkaa ruikuttaa kun hyökkäyksen kohde lyökin takaisin.

Korppi on oikeus: Olet täysin oikeassa. Poliittista teatteria ja tuo majesteettirikos on hyvin kuvaava termi tässä tilanteessa. Syyttäjän kannalta oli tietysti valitettavaa että majesteettirikosta ei löydy Suomen laista niin sitten piti soveltaa.

VNV: Mietin vielä kyseistä toimittajaa että kun sen toimittajan, joka on oikeasti tehnyt huumerikoksia ja jäänyt niistä kiinni kertoo tehneen huumerikoksia niin millähän perusteella se itse asiassa on törkeä kunnianloukkaus? Missä vaiheessa julkiset tuomiot muuttuivat salaisiksi?

MikkoK: Aivan totta. Niin poliitikot, valtamedia kuin oikeuslaitos ei missään vaiheessa hyväksynyt sitä että MV-Lehti toi esille juuri heitä koskevia asioita ja oli – piru vie – vielä oikeassa. Siksi koko lehti tuomittiin sataprosenttisesti valemediana mikä oli tietysti vale jo itsessään. Kyseinen tapaus on selvä todiste siitä että valtakoneisto ei kaihda pakkovallan käyttämistä. Eihän sillä oikeastaan muuta olekaan. Jos aletaan faktoista vääntämään niin se jää toiseksi. Ja totta joo, parempi totta puhuva amatööri kuin ammatikseen valehtelija.

Veijo: Todennäköisesti tulee. Ikävä kyllä.

Ano2: Jotain järkeä ehkä sinnekin. Ja joo, totta hitossa siellä aasialaisia syrjitään. Muuten ei saa mustia kiintiöitä täyteen.

Heikki Välimäki kirjoitti...

Niin siis sen verran tähänkin pitää sotkeutua että kuvittelisin tuomion pituuteen erittäin voimakkaasti vaikuttavan seikan olevan myös ns. koppikorvaus. Pitkähkö pidätysaika ja hirmuinen meteli kuinka suurrikollinen saatiin kiinni niin miltä se olisi sitten loppupeleissä näyttänyt jos valtio olisi päätynyt maksamaan korvauksia aiheettomasta kiinnipidosta. Olisi näyttänyt ennakkomainontaan nähden ihan helvetin pahalta joten oli suorastaan pakko lätkiä tuomiota riittävästi että saatiin perusteltua pitkä pidätysaika.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Heikki. Tuo kävi itsellänikin mielessä ja se on hyvin mahdollista. Kun Janitskinia vaadittiin luovutettavaksi suurinpiirtein terroristina.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tuolta Pravda:n huutisesta:

"The Wall Street Journal -lehden mukaan Harvard laati vuonna 2013 sisäisen raportin, jonka mukaan aasialaistaustaisten opiskelijoiden määrä nousisi 43 prosenttiin, jos valintakriteerinä olisi vain akateeminen menestys. Mustien osuus jäisi alle prosenttiin."

Keskustelu jossainpäin amrikanmaata:
- Are Yee one'o'em Haarvaard lawyers?
- Yes Sir. I am.
- So tell me are Yee one'o'em smart niggers? Or are Yee one'o'em dumb one's who got into Haarvaard just because Yee're black?

Tuumailija kirjoitti...

Koetin tuossa äkkiseltään etsiä tietoa Japanin lastensuojelusta. Eipä sielläkään tilanne varsin ruusuisa ole, henkilökuntaa ja sijaisperheitä todella tarvittaisiin lisää: https://www.japantimes.co.jp/news/2016/06/29/national/social-issues/child-welfare-law-revised-tens-thousands-remain-institutionalized-japan/

Mitä uutisia kuulin Suomesta sukulaisilta, niin kuulemma Helsingin lastensuojelun tilanne on hälyttävä kun jengi ei tahdo pysyä töissä ja ylitöihin ei ole halukkaita.

Lisäksi kuulemani mukaan jännä ristiriita siinäkin, että Suomessa jotkut sijaisperheet odottavat pitkäänkin sijoitettavia lapsia, mutta samaan aikaan ulistaan ettei sijaisperheitä ole tarpeeksi. Onko tilanne tosiaan niin huono, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee?

Mitä pitäisi tehdä? Onko vika määrärahoissa vai osaamattomuudessa vai jossain muussa? Mitä Yrjö tekisi jos olisi Suomen lastensuojelun vt. diktaattori?

Anonyymi kirjoitti...

Ei auta tuomio, Pandoran lipas aukesi jo! MV lehti on jo valtavirtaa, meillä on PT Media, Oikea Media,kansalainen.fi, urkki.net ja moni muu, mnkä lähteille ainakin itseni johdatti aikoinaan MV ja sitten nämä monet blogit, kiitos näistä. Kaikkia luetaan ja ulkomaisia myös Friatider, ym. KOSKA valtamediamme valehtelee, jättää kertomatta, kaventaa sananvapautta.

Eivät ehdi sulkea, käydä oikeutta, uusia tulee tilalle. Kansa on kyllästynyt kieroiluun, juonitteluun, valehteluun. Vain lakkauttamalla netin voi tiedon välitys loppua, mutta tuskinpa siihen ryhdytään. Siunattu netti! Iines

Joppos123 kirjoitti...

Nyt kun ennakkopäätös on olemassa niin jatkossa nämä teatterioikeudenkäynnit tulevat ajankohtaiseksi aina kun hallitusta tai sen renkeinä propagandaa suoltavia toimittelijoita arvostellaan.
MV lehti oli varmasti myös Venäjän asilla joiltakin osin, "bätmänin" osallisuus tukee väitettäni mutta valtaosa jutuista oli kuitenkin sellaisia mistä "valtamedia" tarkoituksellisesti vaikeni.
Kun selkeät trollit suodatti pois niin kyllä monista asioista sai oikeamman kuvan MV lehden kautta kuin "vastuullisesta mediasta".
Huumoset ja kumppanit ovat varmasti tyytyväisiä juurikin siihen, että kynnys arvostella heidän ehdotonta auktoriteettiään ja momopolia totuuteen varmasti kasvaa mutta ei katoa.
Vastaavia operaatioita tulemme näkemään sitä enemmän mitä suuremmaksi totuuden pimittäminen yhteiskunnassamme nousee.
Suomi kulkee jälleen kerran Ruotsin vanavedessä, keskustelu vaikeista asioista kuten maahanmuuton haitallisuudesta vaietaan kokonaan.
Tilalle nostetaan "totuus" matujen siunauksellisuudesta meille Impivaaralaisille ja meidän syyllisyys ilmastonmuutokseen.
Jälkimmäiseen liittyen yritin eilen pällistellä totuusmedia YLE A-talk ohjelmaa aiheesta ja sain verensyöksyn alta 5 minuutin.
Oli meinaan taas haalittu autoilun vastustajien puolelle sellainen "asiantuntija" kaksikko etten ollut ihan varma onko ohjelma sittenkin jokin Kummeli sketsi. Ei ollut joten oli pakko vaihtaa kanavaa.
Jos joku haluaa kokea saman niin kannattaa omalla vastuulla käydä vaikkapa Areenan puolelta katsomassa nykypäivän journalismin kaapuun verhottua parodiaa.

Lemminkäinen kirjoitti...

Wikipedia ja törkeä kunnianloukkaus: "..rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi". Käsittääkseni natsittelu, rasistiksi ja fasistiksi syyttäminen ilman perusteluita ja raiskaukseen syyttömäksi havaittu ja siitä taloudellisesti ja henkisesti kärsinyt henkilö ja yleensäkin törkeän ja seurauksia aiheuttaneen mustamaalauksen kohteeksi (Aku) joutunut henkilö, niin nämä täyttävät "törkeä kunnianloukkaus" kriteerin ja näitä parin vuoden linnatuomioita tullaan jakamaan kuin joulupukki lahjoja lähitulevaisuudessa. Lokka ja Vehkoo ilmeisesti tapaavat oikeudessa kohta ja tulee olemaan mielenkiintoista seurata minkälainen tuomio jaetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jostakin MV-lehteä koskevasta ns. valtavalemdian jutusta sain kimmokkeen itsekin aikanani tutustua ko. julkaisuun. Silloin nimi oli vielä se alkuperäinen MitäVittua. No aika pian huomasin, että asiaahan siellä oli, sellaista jota ns. vastuullinen eikertonut, eli salasi asioita. Kuitenkin kaikitenkin Ilja sai korkojen kanssa. Hyi Ilja mitä kirjoitit:) Ja hyvä että kirjoitit. Sinun jälkeesi ja SKE:n porukoiden älämölön alettua MV meni samaan suuntan kuin lehmän häntä.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Iinekselle, joppos 123:lle, Lemminkäiselle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Jotenkin tuli tuosta keskustelusta välittömästi mieleen tämä kuva:

https://pics.me.me/microsoft-microsoft-word-write-letterz-n-shit-yo-version-2002-18847473.png

Iines: Niin aukesi. Siinä olet oikeassa. Voi tosin kestää hyvin kauan että löytyy se kanava joka kerää niin paljon ihmisiä. Ja siihen valtakoneisto pyrkikin.

joppos 123: Teatterioikeudenkäyntejä on taatusti luvassa lisää. On totta että kyseinen Bätmän (joka hyökkäsi hyvin voimakkaasti myös omaa alaani kohtaan) ja samoin Magneettimedia olisi pitänyt pitää ulkopuolella. Huumoset ja kumppanithan itse asiassa vaativat itselleen täydellistä koskemattomuutta. Ylen lähetyksiä pyrin välttämään niin paljon kuin mahdollista.

Lemminkäinen: Ja kun muuten törkeistä kunnianloukkauksista puhutaan niin mitenkäs tämä Ylen toimittelija joka on ottanut missiokseen tuhota Aku Louhimiehen uran ja aika hyvin onnistunutkin?

Huru-ukko: Tällä hetkellähän MV on horrostilassa. Saa nähdä, aloittaako vielä uudestaan.

Anonyymi kirjoitti...

Muistettava kuitenkin on, että tuomio ei ole lainvoimainen ja tietääkseni Ilja on valittanut tuomiosta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuumailijalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Tuumailija: Kommenttisi seikkaili jossain kyberavaruudessa ennen kuin tuli blogiin, sori vastausviive. Japanin lastensuojelusta en osaa sanoa mitään. Helsingin lastensuojelun tila on hälyttävä, yhdellä lastensuojelun sossulla voi olla sata asiakasta. Mitä laitospuoleen menee niin se on viilattu lakimiesten toimesta niin hampaattomaksi että se alkaa olla hyvin lähellä merkityksetöntä. Työntekijöitten turvallisuudesta ei välitetä enää ollenkaan.

Sijaisperheitten kohdalla ei ole oikeastaan mitään ristiriitaa vaan asia on käytännön järjellä selitettävissä. Sijaisperheet ottavat tietysti mahdollisimman nuoria lapsia. Ja sijoittava taho taas tarjoaa 15 – 16-vuotisia valmiiksi pahasti käytöshäiriöisiä sekä mielenterveys- ja päihdeongelmaisia nuoria. Vaikka joku kuvittelee – kuulemiensa huhujen mukaan – että sijaisperheen homma on kullanvuolemista niin se on paskapuhetta ja on ymmärrettävää että sijaisperhe ei ota sellaista nuorta johon sen resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä. Kas kun ne ovat perheitä, eivät laitoksia.

En lähde puimaan aihetta että mitä tekisin jos olisin lastensuojelun vt. diktaattori. Ensinnäkin siihen ei kommenttiosion tila riitä ja siks toiseks koko ajatus on samaa tasoa että mitä tekisit, jos voittaisit lotossa seitsemän oikein.

Ano: Totta. Mutta en usko, että tällaisen prässin jälkeen tuomio tulee muuttumaan.

Lemminkäinen kirjoitti...

Ykä, jos Aku jää raapimaan persauksiaan niin Yle + toimittajat ja mustamaalaajat ovat voittaneet. Akua ei ole tietääkseni tuomittu mistään rikoksesta koskien näyttelijöitä, joten vaikkakin Aku on sanonut olleensa mulkku niin se ei riitä syyksi tuhota Akun tulevaisuutta. Aku on nähdäkseni vahvoilla tulevassa mahdollisessa oikeusprosessissa ja uusiksi kirjoitettu Rigoletto "Turhantoimittelijat kusessa" tulee (Akun ohjaamana) keräämään ennätykselliset katsojamäärät, lol.

Trilisser kirjoitti...

Lukekaapa tämä: https://www.mikkoniskasaari.fi/node/261

Ei taida tuo tuomari-MIT jakaannu olla henkisesti sopiva virkaansa. Tuskinpa olisi Usa:ssa mahdollista tuomarilta tuollainen toiminta ilman virkavirhesyytettä...

LW kirjoitti...

MV-lehden paras puoli oli se, että se julkaisi mitä tahansa. Ei mitään väliä sillä, kuinka tulenarasta tai epäkorrektista aiheesta oli kyse. Huonoin puoli oli myös, että se julkaisi mitä tahansa. Jos juttuja lukiessaan piti mielessä, että tarkkuus oli usein ihan mitä sattuu, niin eipä siinä isompaa ongelmaa ollut. Yksi lähde muiden joukossa. Kaikille tuo ei vaan tainnut olla ihan niin selvää, joten sikäli en ollut mikään läpyskän ylin ystävä.

Toisaalta mitä nettisensuuriin tulee, niin nähdäkseni toimivat vaihtoehdot ovat kaikki tai ei mitään. Jos ei olla valmiita kapasiteetiltaan ja häikäilemättömyydeltään kiinalaisen systeemin perustamiseen, niin parasta vain antaa olla. Suomalainen sensuuri on kuin ilmapullon puristelua. Yhden paikan kun hiljennät, niin meteli kasvaa kohta muualla. Kai nuo kuvittelevat lähettävänsä jotain signaaleja MV-tason juttujen tuomittavuudesta, mutta ne jotka niistä signaaleista välittävät, eivät kuitenkaan tuollaisia lue, ja ne jotka lukevat, eivät välitä. Helvetinmoinen häsläys ja tulokset yhtä tyhjän kanssa.

Tai no, olipahan taas töitä huippuasiantuntijoilla, ja paremmilla ihmisillä tilaisuuksia moraalisäteillä. Siinä mielessä ihan huippuhomma.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lemminkäiselle, Trilisserille ja LW:lle & kiitos kommenteistanne.

Lemminkäinen: Joo, me ollaan samaa mieltä. Mutta uskaltaako hän tehdä rikosilmoituksen? Kuka on hänen takanaan? Ja kuinka moni vastassa? Yksi joka on vastassa on valtamedia. En vaadi häntä tekemään sellaista, mitä en itsekään uskaltaisi. Käräjien käyminen kun on kallista.

Trilisser: Tuossa puhuttiin siitä Anneli Auer-jutusta johon en ota kantaa mutta kyseisen tuomarin puolueettomuutta on mietitty muuallakin:

https://marcodewit.fi/sensuuri/tuomari-mitja-korjakoff/

LW: Totta tuo. Toistan MV:stä sen, mitä olen sanonut aikaisemminkin: ”Ei ole kyse siitä, onko MV hyvä vai huono. Kyse on siitä, että se on tällä hetkellä välttämätön”.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ilja Janitskin on siis valittanut hoviin. Olkoon sen tuomioistuimen ratkaisu mikä tahansa, prosessi on kannattava. Sinä aikana, kun odotellaan sitä istuntoa, asia tulee varmastikin olemaan esillä usein. Monilla saattaa epäilyksen piru istahtaa olkapäälle ja kertoa totuuden asioista ja tapahtumista, laajemmassakin yhteydessä.
Milloin muuten käytetään nimikettä oikeudenistunto ja milloin taas termiä tuomioistuin?

Mito Islam kirjoitti...

Janitskinin tuomio oli linjassa pvl:n lakkauttamisen kanssa, oikeusmurhia molemmat.
Itse läpyskään itsellä tosi ristiriitaiset fiilikset, paljasti paljon sellaista mitä yritettiin pitää pimennossa, 10%jutuista täyttä asiaa loput joutavanpäiväistä paskaa.
Toisaalta marginalisoi kansallismielistä kenttää, osallistui kansan jakamiseen ansiokkaasti,
kommenttipalstan hörhöistä puhumattakaan. Monta kertaa kyseistä aviisia lukiessa tunteet heitteli laidasta laitaan: ilman Iljaa tämäkin vatulointi olisi jäänyt pimentoon/kenen pussiin tämä hyödyllinen idiootti pelaa.
Yhtä kaikki, kuten eräs toinen arvostamani blogisti totesi:kaikki tiedonvälitys on propagandaa. Yksilön vastuulle jää poimia tiedonmuruset sieltä seasta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle ja Mito Islamille & kiitos kommenteistanne.

Veijo: Totta joo sinänsä. Mutta käräjien käyminen on kallista. Ihan helvetin kallista jos häviää. Kuka maksaa Iljalle sen persneton?

Mito Islam: Hieman eri mieltä noista prosenttiosuuksista. Kommenttipalstan ongelmana oli se, että siellä ei ollut yhtä hyvää moderointia kuin esmes Hommaforumilla. Mutta tässä on se ongelma mikä omassa blogissanikin on: kuinka suuressa vastuussa olen kommentoijistani? Siinä läpyskässähän muuten julkaistiin useita kymmeniä meikäläisen kirjoituksia.

Joppos123 kirjoitti...

Joku kommentoi Akun myöntäneen olleensa duunissaan välillä mulkku, aivan varmasti on ollutkin. Mutta sama henkilö kommentoi ettei mies ole mistään tuomiota saanut. Tässäpä onkin se pointti. Jos jokainen joka on joskus ollut jonkun mielestä mulkku duunissa joutuisi samanlaiseen noitavainoon kuin Louhimies niin olisi työpaikoilla aika hiljaista.
Itse olisin ollut jo aikapäiviä sitten hovin kautta virkaheittona kortistossa. Joskus vaan pitää olla pikkuisen ikävä jos siihen on aihetta. Voittopuoleisesti palaute kuitenkin ollut hyvää mutta aina sieltä kaivelemalla löytyisi myös niitä joille olin se suurin lerssi.
Ei kaikille voi olla kiva, aina kun jonnekkin kumarrat niin toisaalle pyllistät. Mielistelijää ei arvosta kukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Olin kuusi viikkoa poissa ylen taajuudelta, eikä yle areena tietenkään näy ulkomaille vaikka toisin pakkoverotetuille alamaisille luvattiin. Ja jotenkin olo oli keveämpi, melkein leppoisa. Mutta äkkiäkös kiukku nousi sfääreihin kun tänään lankesin taas katsomaan Jälkiviisaat, siinä hurskaassa toivossa että ehkäpä pientä muutosta olisi tapahtunut. No ei: siellä istui taas tuo jälkijättöinen tribunaali Karvala, Erola ja Abdulkarim hehkuttamassa Janiskinin tuomiota ja sananvapauden voittoa - samassa lauseessa. Näkemättä pienintäkään ristiriitaa.

Eikö kukaan saa näiden naispuolisten idioottitoimittajien suuta tukkoon? Edes miestoimittajat? Eikö heitä hävetä ammattinsa alennustila? Muistaakseni viimeisimmässä ammatti-rankingissa toimittajat ja poliitikot olivat vain hippusen vuohipaimenen ja kerjäläisen yläpuolella.

Vilkaisin muutaman kerran MVta, mutta kommentit olivat liian typeriä. Sama juttu PTn kanssa jota kuitenkin seuraan koska siellä on varsin herkullisia juttuja naapurimaastamme, tuosta maailman humanitäärisestä suurvallasta. Mutta sielläkin siis kommentit usein ääliötason uhoamista. PT ilmoitti tiukentavansa - Janitskinin tuomion jälkeen - moderointia mitä pidin hyvänä. Dislike-peukkuja tuli tosin aika paljon, kenelle voin valittaa siitä että jotkut eivät olleet kanssani samaa mieltä? Jos olisin toimittaja, oikea valitusosoite olisi tatuoitu aivojeni poimuihin (trad.arr. Tuomari Nurmio).

Mutta todella pelottavaahan tämä nykyinen sensuuri ja vaino ovat. Lastenkirjoja muokataan uusiksi, kirjamessuille ei päästetä "väärän arvomaailman omaavaa kustantajaa" ja sen määrittelee yksi ainoa vihreä Ronja Salmi. Käyttäen mittatikkuna vain omaa arvomaailmaansa. Mitä seuraavaksi: kirjaroviot? Vain Jari Tervon (suomalaiset ovat valkoista roskaväkeä), Sofi Oksasen (suomalaiset ovat roskaväkeä) ja Juha Hurmeen (opetelkaa juntit ruotsia) teokset säästettäisiin. Ihan kunnon Fahrenheit 451 hengessä. Siinä tosin poltettiin kirjojen lisäksi näiden kirottujen kirjoja omistaneiden intellektuellien talotkin.

Ehkä ei ihan huomenna, mutta tätä on jo sakeana ilmassa.
tira+

Mito Islam kirjoitti...

Kuuluit siihen 10%:in, en kiellä mv:n ansioita, monta hyvää linkkiä on tullut poimittua. En henkilökohtaisesti laske 7-päivää/alibi tasoisia juttuja uutisoimisen arvoisiksi, oli tekijä minkä värinen tahansa.
Kulttuurillisia ja rodullisia asioita pitääkin käsitellä, jotta ymmärrämme minkä kanssa olemme tekemisissä. Toiseuden demonisointi ei ole historian saatossa johtanut mihinkään hyvään.

Joppos123 kirjoitti...

Se mitä tira+ kommentissaan kuvaa on sitä nykypäivän "management by perkele" digitaalisessa ja miksi ei myös ihan elävässä maailmassa.
Jostain syystä varsin pieni joukko erilaisia faktantarkastajia,,oikeinajattelijoita, mä ensin fiilistelijöitä, #meetoo ja Refugees wellcome sakkia on päässyt sinne kuuluisan tunkion päälle kukoksi.
Joukko on pieni mutta some on mahdollistanut varsin älykkäästi käytettynä kokoaan suuremman vaikuttamiskanavan luttamunasiin politiikoihimme.
Tunkion päällä siis häärää melkoisen pieni mutta keuhkonsa paskaksi rääkyvä joukko erilaisia "ihmisoletettuja", säikyt politiikot säntäilevät ristiinrastiin kun ei tiedä mitä ja mihin suuntaan pitää kumartaa, syystä puhumattakaan.
Jos joku kuolevainen uskaltaa tonkaista tätä tunkiota syvemmältä niin pakkohan se tonkija on tavalla tai toisella teilata.
Jos totuus paljastuu niin paljastuu määkivien besserwissereiden harvalukuisuus ja samaan aikaan politiikkojen lammasmaisuus raivon ja huudon edessä.
Vielä ei härmässä tehdä poliittisa murhia tai muutoin vain tapeta epämielyttäviä kiusankappaleita mutta kenties jatkossa näinkin tehdään.
Venäjä aloitti omien kiusallisten kansalaistensa murhat jopa ulkomailla, saudit jatkoivat, miksi ei siis kaikki tekisi niin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, tira+:lle ja Mito Islamille & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Jos asioita meinaa saada aikaiseksi täytyy joskus olla mulkku. Täytyy muistaa että Louhimies antoi Ylelle oman versionsa asiasta eikä Yle ole julkaissut sitä. Jos pannaan nippuun oma urani ja ne (pakolliset) tilanteet joissa minun on pitänyt olla mulkku niin nykykäsityksen mukaan minut varmaan hirtettäisiin. Tämä – niin kuin sanoit – keukonsa paskaksi rääkyvä joukko on osa nykyaikamme sairautta. He ovat täysin hyödyttömiä mutta heidän mielitekojensa mukaan pitäisi kaikkien elää. He ovat saaneet aseman, jota he eivät ansaitse.

tira+: Ylen kanssa helpointa on kun sitä ei seuraa. Minä en seuraa ollenkaan. Mutta voin silti todeta että ei, ei kukaan saa noitten naispuolisten idioottitoimittajien suuta tukkoon. Ei niin pitkään kun Yle-vero on olemassa. Ne tekevät mitä lystäävät. Ja nehän lystäävät.

PT-media on yksi tärkeimmistä uutiskanavista. Sillä se on aikakone siitä, mitä meillekin on luvassa. Ja tulee muistaa, että kommentoijat eivät ole sama kuin kirjoittaja. Itselläni on melko tiukka moderaatio blogissani, mielestäni, mutta – yllätys yllätys – jätän julkaisematta noin kaksi kommenttia per vuosi. Ja tulee muistaa että blogia tmv. pitää kirjoittaja, ei kommentoja. Se on tärkeää muistaa PT-median kohdalla.

Kiuas-kustannuksen deletointi messuilta oli suomalaisen sananvapauden (ja myös ns. kulttuurielämän) yksi tähän astisista pohjanoteerauksista. Tulee muistaa että vastuussa päätöksestä oli tommonen 25-vuotias myöhäispissis. Se, että hän on myöhäispissis ei ole ongelma. Se, että kyseiselle pissikselle on annettu julkaisuvaltaa puolestaan on.

Mito Islam: MV-keskustelussa on menty pahasti siihen Uuno Turhapuro-leffan juttuun eli ”Hyväksymme vain Rauhanmiesten rauhan. Missään nimessä emme hyväksy Rauhanturvaajien rauhaa”. Minä pyrin hyväksymään molemmat rauhat. Koska minä en ole se taho joka määrittelee kuinka tulee toimia ja ajatella. Olen vain yksi aivan tavallinen sälli.

Trilisser kirjoitti...

Olisi ihan kiva tietää, että kuinka moni väistä Johanna Vehkoista, Ronja Salmista, Veikka Lahtisista* on ikinä tehnyt oikeaa tuottavaa työtä? Siis sellaista työtä, jossa voi oikeasti joutua pistämään kätensä pashaan.

*Kyseisen hepun ajatusmaailmasta kertoo ehkä oleellisimman se, että yhdessä "Pontus Purokurun" kanssa väsäämässään utopiassa hän ehdottaa, että rajat pitäisi avata kokonaan ja samalla ruveta maksamaan kansalaispalkkaa kaikille Suomen alueella oleskeleville ilman mitään velvoitteita. Samat herrat ylistivät sitä helsinkiläistä työnvieroksujaa. Kuulemma silloin voisi koko ajan latkia sampanjaa.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö.Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa.Asun Humanitäärisessä suurvallassa ja haluaisin kääntää tekstisi ”Statsminister ja väärä D” ruotsin kielelle.Saanko luvallasi tehdä sen ja jakaa kantaväestön edustajille?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Trilisserille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Trilisser: Jaa kuinka moni? Hyvä kysymys. Voiko nollan puolittaa?

Ano: Ilman muuta voit. Ole hyvä vaan. Laita mulle linkkinä jos näin teet.

Mito Islam kirjoitti...

Turhapuro meni yli hilseen, itsekin toivon rauhaa ja valmistaudun sotaan.
PS. Lakkasit olemasta tavallinen sälli siinä vaiheessa kun aloitit blogin, halusit tai et.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö,sen teen.Aikaa siihen voi mennä,kun tekstiä pitää hioa mahdollisimman hyväksi:)

Anonyymi kirjoitti...

Kun on tultu siihen vaiheeseen, että kaikkia uutisia alkaa epäillä ja heti lukiessaan miettiä, mikä on totuus ja mitä meiltä yritetään pimittää, ollaan kaiketi aika skitsofrenisessa tilanteessa. Ei kai tämä voi olla sitä, mihin media pyrkii? Viimeksi tänään minua ihmetytti uutinen Kuortista, jossa yhden, ilmeisesti ihan ”tavallisen” miehen löytyminen murhattuna sai paikalle useampia poliisipartioita ja puolustusvoimien joukkoja. Oliko siinä kenenkään muun mielestä mitään outoa?

Rouva Ano

Sepe kirjoitti...

En tiedä että kuinka moni on huomannut uutislehdestä juttua siitä kaverista joka sai ihmiskaupasta sekä uhrin viidestä (5 kpl) raiskauksesta 1v 10kk *ehdollista* vankeutta.

Laittaa miettimään...

Joppos123 kirjoitti...

Tavallaan hävettää kun olen tietyn porukan edessä ollut kun aletaan puhumaan omista tappioista ulkomailla.
Vähän on ollut ja se ei tarkoita sitä, että jänistettäisiin, vaan sitä, että parhaimmat hoitavat hommaa.
Minulle paras ja vaikuttavin kunnia on aina ollut,että yksi kovimmista jätkistä kutsuu minua edelleen vara isäksi.
Yhden olen joutunut palauttamaan kotiin penaalissa.
Sillä ei ollut mitään tekemistä sodan kanssa.
Väärä paikka ja aika.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ykä vastasi: "Kuka maksaa Iljalle sen persneton?"
Ei kenenkään tarvitse. Ilja Janitskinhan ilmoitti, että latin latia eivät tule häneltä saamaan. Ymmärtääkseni varatonkin henkilö voi Suomessa olla vastaajana tuomioistunnossa.
MV:n kommentointiosuuden verbaalista ulosantia moititaan. Kaikki eivät halua/osaa ilmaista itseään yrittämällä esiintyä "sivistynyttä kieltä" käyttävinä analyytikkoina. Heilläkin on äänioikeus. Olisiko heidän äänenkäyttönsä parempi kohdistua kansallismielisiä vastaan?

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä Heikin kanssa: tuomio vedettiin mielestäni ilmiselvästi näihin lukuihin siksi, ettei valtion tarvitse maksaa korvauksia. Syyttäjän vaatimuksia kovempaa rangaistusta ei oikein muulla selitä. Hieman ounastelen, että tuomio laskee hovissa tai aivan viime kädessä ihmisoikeustuomioistuimessa.

Mielestäni MV jonkinlaisen tuomion ansaitsi vaikka alatyylistään, mutta nyt meni reippaasti pitkäksi. Sitten toinen juttu on se, että jos hyökätään suoraan jonkin tahon rahoituksen kimppuun, niin se on oman käden oikeutta. Huumosen toiminta pitäisi viedä niin ikään oikeuteen katsottavaksi, että onko se se oikea reitti Suomessa toimia vai esim. tuomioistuin. Myös Aron toiminta olisi syytä tarkistaa sikäli, että onko Janitskinin Pietarin trolli -syytöksille katetta. Aron ja Vehkoon huutelut voisi käsitellä vaikka samalla istunnolla.

Merkittävintä koko asiassa mielestäni on se, että Arot, Huumoset ja muut Uuninpankkolaiset eivät ole uhreja vaan osapuolia. MV suolti monesti turhaa saastaa, mutta kertoi myös totuuden silloin muut eivät saaneet kakaistua.

Ja liian paljon painoa ei voi antaa sille, että itsensä hyviksi asemoineet ihmiset ovat tuoneet ja päästäneet Suomeen terrorismin. Toivottavasti joskus asia käsitellään valtakunnanoikeudessa.

-Valtsu-

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi (19. lokakuuta 2018 klo 20.00) kysyi Ykältä lupaa kääntää ruotsiksi ruotsalaisille tekstin ”Statsminister ja väärä D”. https://yrjoperskeles.blogspot.com/2018/09/statsminister-ja-vaara-d.html

Lupa tuli 19. lokakuuta 2018 klo 20.14

Käännöksellä voi olla perhossiipiefekti, joka saa aikaan lopulta suuren muutoksen. Käännös on siis tärkeä. Olisi mielenkiintoista lukea ruotsalaisten kommentteja siitä sitten aikanaan.

acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Mito Islamille, Anolle, Rouva Anolle, Sepelle, joppos 123:lle, Veijo Hoikalle, Valtsulle ja acc:lle & kiitos kommenteistanne.

Mito Islam: Se Uuno Turhapurojuttu tulee siis tuosta:

https://www.youtube.com/watch?v=P2wzLr7H820

Tällä blogilla on tietysti jonkunlainen merkitys mutta sälli sen blogin takana eli minä olen ihan tavallinen nobody ja tykkään olla sellainen. Valtakoneisto ei pidä tällaisista blogeista ja sivustoista sillä näitten kautta tavalliset ihmiset saavat julkisen äänen jota ei pysty kontrolloimaan.

Ano: Rauhassa ja hissukseen. Senhän tietää mitä hätäilemällä tulee.

Rouva Ano: Tuo on totta. Ei valtamedian uutisointia osaa enää ajatella minään neutraalina uutisointina. Kuortin hommasta en osaa sanoa mutta ei sotavaltion miehiä paikalle minkään pikkujutun takia kysellä.

Sepe: Eikä ole ainut esimerkki.

joppos 123: Nykyisenä nostoväkeläisenä nostan lätsää PV:n porukoille. Sen toisen viestin jätin pyynnöstäsi julkaisematta mutta totean että olen samaa mieltä kanssasi.

Veijo: Pidetään tietysti peukkuja Iljalle. Tuosta verbaalisesta ilmaisusta tuli mieleen se professori joka aikanaan totesi että Jussi Halla-aho ei saa käsitellä asioita blogissaan koska hänen blogissaan esittämät mielipidekirjoitukset eivät täytä akateemisia standardeja. Ja sehän on linjana muutenkin. Ajattelu tulisi sallia vain siihen sertifikoiduille.

Valtsu: Hyviä huomioita. Tämä case Huumonen on sinänsä aika hirveä ennakkotapaus. Jos joku taho edustaa ns. poliittisesti väärää ideologiaa sitä ja sen rahoituskanavia vastaan voi avoimesti hyökätä. Ja kun hyökkäyksen uhri puolustautuu niin uhri on rikollinen ja hyökkääjä uhri.

acc: Jaa-a, saa nähdä. Minä en osaa sanoa mahdollista reaktiota. Voi olla tietysti niinkin että ruotsalaiset ovat aivopesseet itsensä jo niin pitkälle että suhtautuminen on pelkästään vihamielistä. Mene ja tiedä.

Anonyymi kirjoitti...


Jukka Hankamäen ansiokas, joskin pitkänpuoleinen artikkeli sananvapauden – vai pitäisikö sanoa sananvapaudettomuuden – tilasta tällä hetkellä:

”Dialektiikan pimeä ydin: sananvapaudella vankilaan”,
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2018/10/dialektiikan-pimea-ydin-sananvapaudella.html

QroquiusKad kirjoitti...

Tässä case Janitskinin ohessa huomiotani on kiinnittänyt toisen omalla nimellään ja naamallaan poliittisesti epäkorrekteja kirjoittavan internet-persoonan katoaminen:
Markus Jansson on kadonnut netistä totaalisesti blogia, kotisivuja ja Facebook- ym. tilejä myöten.

En ole niin tarkoin huomannut seurata ajankulua, mutta minusta hän on ollut poissa yli neljä vuorokautta, joka on poliisin hallussapidon maksimiaika (kiinniotto 24 tuntia ja pidätys kolme vuorokauttta). Sen jälkeen on päästettävä pidätetty vapaaksi tai vaadittava käräjäoikeudelta hänen vangitsemistaan, jota voidaan jatkaa syytteenlukuun asti.
Ammatti- ja taparikolliset tietävätkin pidättämisen tarkoittavan vain sitä, ettei poliisilla ole näyttöä; jos olisi, heidät olisi saman tien vangittu.

Janssonin vangitsemisoikeudenkäynnistä ei ole halaistua sanaa. Hän ei siis liene poliisin hallussa. Onko hän horisontin alla omasta tahdostaan? Jos ei, missä hän on? Onko hänet haettu kotoaan Kellokosken yhteiskuntapsykiatrian suljetulle osastolle?

Jos on, kuka katoaa seuraavana?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitos linkistä. Hankamäki kirjoittaa taas asiaa.

Qroquius Kad: En osaa sanoa Janssonista sen enempää mutta näyttää että kaikki hänen tilinsä ovat tosiaan poistettu. Täytynee seurata tilannetta.

Anonyymi kirjoitti...

Qroquius Kad sanoi... "Jos on, kuka katoaa seuraavana?"

Leo Mannermaa on hiljentynyt. Youtube-kanava on tyhjentynyt ja myös hänen verkkosivuiltaan on kadonnut sisältöä. Lähinnä videot. VK:ssa on vielä jotain.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Hejpä !
YTlläolevissa on juuri se sanottu, mihin meikäläinenkin on kiinnittänyt huomiota.
Siis kiitos; miten muuten voi Iljaa tukea? Minä en tiedä hänen e-mailiaan enkä muitakaan yhteystietoja. Haluaisin, niinkuin MV-lehden loistoaikoina, antaa hänelle tukisignaalin. Kuka tietää?

Samalla tavalla olen seurannut Lauri Johanssonin korpivaellusta niin kriminaalina kuin jo aikaa sitten oikeasti uskoontulleena. Hänet pidetään establishmentin hiljaisella päätöksellä oikeasti elinkautisessa, nyt Naarajärvellä. Ei auta uskoontulo, eivt mitkään muutkaan syyt, jotka kyllä vakaasti todistavat että mies on oppinut jotain elämänsä kolhuista. Vaan ei auta. Ei tää valtakoneisto eroa KGB:sta kuin nimeltään.

Mutta tapaus Janssonista en tiedä mitään. Mieshän ei ollut pyhimys, mutta
kai sillä silti oikeasti ihmisoikeudet olisivat, vai? Mutta katoaahan niitä ihmisiä muuallakin kuin Kiinassa ja Turkin konsulaatissa. Sillä: Aika on paha.

Joppos123 kirjoitti...

Imisoikeudet ovat nykyisin monopolisoitu Afrikan Lähi-idän geelipäille, eivät ne valkoista sianlihaa syövää miestä koske.
Erinomaisen hyvä tapa vaientaa toisinajattelijat on laittaa heidät taloudellisesti kyykkyyn ja näinhän jatkuvasti tehdään.
Vielä ei valtaapitävillä härmässä ole pokkaa lahdata ikäviä turpasolisteja pois päiviltä mutta sekin aika koittanee.
Suyrvallat ja nyt pienemmätkin ovat ottaneet tavaksi listiä omia kiusallisia kansalaisiaa. Muutama viikko kouhkataan ja sen jälkeen business as usual.
Väitän saman toimintatapamallin rantautuvan tännekkin, helppoa ja tehokasta. Samaan aikaan kansalle tarjoillaan leipää ja sirkushuveja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Terho Hämeenkorvelle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Niin näyttää tyhjentyneen tosin muilla kanavilla hänen videoitaan näyttää olevan.

Terho: Minäkään en valitettavasti tiedä hänen yhteystietojaan. MV-lehti on horrostilassa. Johanssonista en osaa sanoa, kun en ole juuri seurannut.

joppos 123: Koneisto käyttää niitä keinoja mitä sillä on. Kysehän on vain vallan säilyttämisestä ja siitä, ettei joudu vastuuseen omista teoistaan.

Vasarahammer kirjoitti...

MV-lehti ei ole vaihtoehtomedian ainoa yrittäjä eikä viimeinen sana. Valtakoneisto ei onnistu tukahduttamaan vaihtoehtomediaa vaan se kasvaa, koska valtamedia on pystyyn kuollut ja kyvytön uudistumaan. Janitskinille määrätyt korvaukset tulevat mediayhtiöille tarpeeseen.

Esimerkki kyvyttömyydestä löytyy Antero Mukan jutusta Hesarissa:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005869131.html

Kaikki on infosotaa ja Venäjän trollausta mukaan lukien Yrjöperskeles-blogi. Valtamedia ei kykene katsomaan peiliin ja häviää siksi pelin.

Mitä tulee Aku Louhimieheen, minusta on irvokasta, että valtamedian toimittelija Sara Rigatelli alkaa neuvomaan Louhimiestä, miten elokuvia pitää tehdä. Louhimiehen pitää "muuttaa toimintatapojaan".

Vasarahammer kirjoitti...

Vielä lisään, että valtamedia ei voi voittaa tätä taistelua vaan on tuomittu häviämään. MV-lehti voi olla horroksessa mutta tämä vain tarkoittaa, että joku muu ottaa sen tyhjäksi jättämän paikan.

Kyseessä on "whack-a-mole" -peli eli yhden tyrmätyn myyrän tilalle tulee tusina uusia. Sellainen on internet ja siksi Amerikassa keskitytään nykyisin sosiaalisen median jättien sensurointiin ja jätetään yksittäiset Alex Jonesit ilman näkyvyyttä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasara. Olet varmaankin oikeassa. Voi kestää kauankin ennen kuin joku uusi yrittäjä saavuttaa saman lukijamäärän kuin MV mutta koska kysyntää on niin tarjontaakin tulee. Tuo kyseinen Mukka kirjoitti:

”Harvinaisen surkea jakso Suomen lähihistorian henkisessä ilmapiirissä sai yhden päätepisteen torstaina, kun Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa laajassa rikoskokonaisuudessa.”

Tosiasiassa oikeuden päätöksen myötä se harvinaisen surkea jakso Suomen henkisessä ilmapiirissä nimenomaan jatkuu ja tuon toimittajan jutusta paistaa riemu siitä että selvittiinpäs taas kuin koira veräjästä. Valtamedia ei pysty eikä edes halua katsoa peiliin.

Rigatellista ja isäänsä naimaan opettamisesta voisi todeta että Louhimiehen ohjaamaa Tuntematonta Sotilasta on käynyt katsomassa yli miljoona katsojaa. Rigatelli voisi tietysti yrittää itsekin onneaan elokuvan alalla.

QroquiusKad kirjoitti...

Lauri "Lakritsi-Late" Johanssonin tapauksessa saattaa olla kyse samasta asiasta kuin Veikko "Jammu" Siltavuorella, joskin eri syistä:
Jammu ohjattiin vapautumisensa jälkeen suoraan tahdonvastaiseen mielenterveyshoitoon oman turvallisuutensa takia, eikä vain omansa; kukapa vanhainkodin työntekijä olisi halunnut joutua Jammun tappajien tielle?

Late Johansson puolestaan taisi tunnustaa uskoon tultuaan omien rikostensa, kuten mm. Remun velipojan murhan lisäksi myös muun Natural Born Killersin päälle kaatuvaa näyttöä, josta sai entisiltä omiltaan tappotuomion.
Niinpä häntä pidetään, sanoisinko, turvasäilössä? - Joskaan en asiasta mitään tiedä.

MV-Lehti on horrostilassa, kuten mainittu. Edelliskuussa tosin julkistui lausuma, jonka mukaan Janitskin aikoisi ottaa julkaisun taas omiin käsiinsä, mutta erilaisena kuin ennen.
Mitä se on, kysyi Luther? Viimeiset syyskuun (pari vuotta vanhat) julkaisut eivät kyllä olleet sinänsä rohkaisevia, mikäli olivat tarkoituksellisia eivätkä järjestelmävirheitä tai jotain sensellaista?

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä: "Tosiasiassa oikeuden päätöksen myötä se harvinaisen surkea jakso Suomen henkisessä ilmapiirissä nimenomaan jatkuu ja tuon toimittajan jutusta paistaa riemu siitä että selvittiinpäs taas kuin koira veräjästä. Valtamedia ei pysty eikä edes halua katsoa peiliin."

Ne ajat, jolloin Antero Mukka vaikutti ilmapiiriin, ovat ohi. Antero Mukan tarinoista vain kaikkein iäkkäimmät välittävät paskaakaan. Valtamedia on menettänyt jo kaksi sukupolvea eikä uusia tule kaikesta propagandasta huolimatta. HS edustaa auringonlaskua ja kuolee, mikäli sitä ei julkisella tuella pidetä tekohengityksessä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kadille ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Kyseisen Johanssonin kohdalta en osaa sanoa sen kummempaa. Tiedän, että mies tunnusti tekemänsä murhat. Jammu taas menee hieman eri kategoriaan.

Sinänsä toivoa herättävää on, että MV:n sivusto on vielä olemassa eikä kokonaan kadonnut. Ei kai auta muu kuin seurata.

Vasara: Kun tämä näkyisi vielä äänestyskäyttäytymisessä. Mutta mitäs veikkaat, onko odotettavissa Yle-veron tyyppinen lehdistövero?

Trilisser kirjoitti...

Tuo Mukan sepustus oli kyllä jo vainoharhainen. Siis mistä hän esimerkiksi kehittää ajatuksen, että MV olisi "lietsonut kansan vastakkain"? Omassa tuttavapiirissä (kansallismielisiä enimmäkseen) en tiedä yhtään tapausta, joka olisi muuttanut ajatteluaan MV:n myötä yhtään mihinkään. Erittäin vahvasti heilläkin on juuri se kohtaamisteoria vakuuttanut, ettei kehareiden maahanmuutosta seuraa mitään hyvää. Taannoin jututin yhtä kaeria, joka on käynyt mm. Singaporessa, Malesiassa ja Qatarissa. Malesiassa oli jututtanut intialaista taksikuskia, joka oli sanonut muslimien nauttivan maassa etuoikeuksia ja muslimien sortavan intialaisia ankarasti.Vaan tuskinpa suvakeille semmoiset tosiasiat kelpaavat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Trilisser. Ja jep, samaa mieltä. Niin sanottu ”viha-ajattelu” ei pohjaa ennakkoluuloihin vaan realismiin ja kokemukseen.

Vasarahammer kirjoitti...

Tähän vielä Ykän siteeraamasta Nopparin jutusta yksi sitaatti:

"Kuinka paljon tällainen viihteellinen, kaupallinen ja journalistinen media on halukas korjaamaan omia prosessejaan ja tekemään niitä vaikka yleisön kannalta luotettavimmaksi sen sijaan, että se paikallistaisi ongelmat tällaiseen hyvään ulkoiseen viholliseen?"

Eipä taida tutkijakaan uskoa perinteisen median uudistumiskykyyn.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasara. Siltä vaikuttaa. Ja uusiutuminenhan vaatii sen, että tunnustaa tehneensä jotain väärin.