keskiviikko 6. toukokuuta 2020

MIINUSTA MIINUKSEN PÄÄLLE


Tämä koronavirus on hiukkasen jarruttanut huulipunahallituksemme pääprioriteetteja mutta eihän se niitä suinkaan ole unohtanut. Tuorein edistyksellinen teko on se, että kyseinen hallitus valmistelee ulkomaalaislain muutosta, jolla helpotetaan turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeuksia eli poistetaan karenssiaika, jonka jälkeen saa työskennellä. Perusteena on komeasti:

Muutoksella halutaan hyödyntää maassa oleskelevien kansainvälistä suojelua hakeneiden työpanosta nykyistä paremmin.

Sehän hallitusta ei haittaa että eivät kyseiset turvapaikkahuilailijat ole pahemmin töistä kiinnostuneet muutenkaan. Miksi olisivat, sillä tavoitteena on päästä pysyvän elatusautomaatin piiriin minkä hoksaavat kaikki muut paitsi ne, joitten se ehdottomasti pitäisi hoksata. Noin loogisestikin ajatellen lienee selvää että jos heppua ei kiinnosta kotimaassaan taatelinpoimijan ura niin tuskin hän muuttaa Suomeen tavoitteena mansikanpoimijan ura.

Hallituksen – niin kuin valitettavan monen edellisenkin hallituksen – linjan tähän etnisesti edistykselliseen jätkämaahanmuuttoon jolla imetään Suomeen kehitysmaitten väestöräjähdyksen ylijäämää voisi kiteyttää näin:

Me tiedämme kyllä, että tämä on mennyt perseelleen viimeiset kolmekymmentä vuotta.

Mutta koska se on meille sekä unelma että päähänpinttymä emmekä milloinkaan aio myöntää olleemme väärässä niin tätä jatketaan niin kauan kunnes se alkaa toimia tai kunnes kukaan ei enää jaksa valittaa asiasta.

Se on ihan yksi lysti mitä se maksaa. Sillä te muurahaiskansalaisethan sen maksatte.

Hjuu, lakia siis suunnitellaan väliaikaiseksi. Uskooko kukaan että tämä hallitus jollain lailla tai jossain vaiheessa kiristää etnisesti edistyksellistä maahanmuuttoa millään tavoin?



Lisäys tolkullisemmasta asiasta: Pauli Vahteran uuden blogin rss-syöte pelaa nyt ja se löytyy blogin sivupalkista niin kuin muutkin suositeltavat lukemistot. Paulin blogin yläpalkista puolestaan löytyy se rss-syöte josta sen voi  halutessaan kopsata omaan blogiinsa.

30 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Väliaikaisiahan piti olla mm. metsien aukkohakkuut ja autovero. Ja varmaan aika moni muukin asia, joita pidetään nyt ikiaikaisena elämänmenona.

Vaan mitäpä varsinaista merkitystä tällä tyttöhallituksen uudella lakilörpötyksellä on:
sehän koskee työperäisiä maahanmuuttajia, joita etnisesti edistyksellisten tulijoiden keskuudessa on perin vähän, kuten leipätekstissäkin todettiin.

Niillä työperäisillä, eli lähinnä puolalaisilla ja balttilaisilla raksaduunareilla lienee ollut jo hyvän aikaa omat ohituskaistansa, joskin suurin osa heistä taitaa olla vain käymässä eikä tulossa olemaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Niin, se tilapäinen autoverohan taisi tulla jo vuonna 1958. Lakiehdotus koskee kyllä nimenomaan turvapaikkahuilailijoita. En minä pidä kyllä halpatyövoimankaan haalimisesta mutta tässä ei ole kyseessä halpatyövoima vaan kallishuilailuvoima.

Nils - Aslak kirjoitti...

Tiedän tässä omalla asuinalueellani 5 irakilaista parturia. Hiusten leikkaus maksaa nykyään 15€,ennen 10€.Vain käteinen käy ja rahat suoraan taskuun. Yhdessäkin paikassa kolme miestä leikkasi ja pitkä jono.

Yksi saa starttirahan ja muut sosiaalitukea. Suomalaiset naisparturit veloittavat 30€ ja viimeistään nyt koronan takia tekevät konkurssin.

Nämä pimeät parturit ovat toimineet jo vuosia. Mikäli joku suomalainen parturi harrastaisi vastaavaa, olisi lauma nutturapäitä heti sulkemassa paikan. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven mainitsi puheessaan nimenomaan pimeät parturit esimerkkinä pimeästä työstä. Mutta tietysti syytti niiden käyttäjiä.

Kyllä, olen käynyt, koska rakennuksilla minut on opetettu kunnioittamaan pimeää ulkomaista työvoimaa. Eräässäkin suuressa ts-kokouksessa nuori insinööri haukkui suoraan rasistiksi, kun olin maininnut minulla ts-valtuutettuna olevan ongelmia ulkomaalaisten kanssa.

Enää en käytä noita irakilaisia, koska jotenkin muslimimiehen käsi kurkulla kauhistutti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Nils-Aslak. Näissä yrittäjissä olisi epäilemättä verottajalla selvitettävää. Ja onhan noita käytetty peitteenä ns. luovaan liiketoimintaan. Itse en käytä näitä palveluja ollenkaan. En parturi, en ruoka enkä muutakaan.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Oikeiden päätösten tekeminen edellyttää laaja-alaista ja kauaskantoista näkemystä seurauksista. Tätä vaatimusta ei kovin moni kokematon täytä (murhaajakin voi olla tuottava ja tehokas). Hyvä apu arvojen synkronoinnille olisi aikaisemmin mainitsemani Uusi Testamentti (olen kristitty, en uskovainen). Sadat miljoonat ihmiset tietävät perusteet - vain tulkinnoissa on eroja.

Tälle hallitukselle (kuten niin monelle aikaisemmallekin viimeisen 30-vuoden aikana) tuottaa sanomatonta kipuilua muuttaa aikaisempia päätöksiä. Jääräpäisesti ajetaan samaa asiaa, vaikka seuraukset ovat katastrofaaliset. Tuumataan vain, että kantasuomalaiset eivät ole vain ymmärtäneet ja siitä johtuu tämä 'muutosvastarinta'. Kari Suomalainen ilmaisi näiden turvapaikkahuilaajien todelliset motiivit hyvin.

P.S. Väliaikaiseksi se ajoneuvoverokin 90-luvulla suunnitelteltiin. Valtiovarainministeri Viinanen oli ainut 'rehellinen', joka sanoi: "Mikäli se minusta riippuu, niin tästä tulee pysyvä".

Kalevi Nissila kirjoitti...

...jatkuu. Tarvitaan yhteinen kiintopise - referenssi, moraali, johon päätökset voivaan perustaa. Ei mitään EU-arvoja, joita voi muokata haluamikseen riippuen tilanteesta. Jostain syystä länsimaissa häpeillään näitä meidän omia arvoja - 'kaikki arvot ovat tasavertaisia' -tyyliin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kalevi. Joo, tuo tulevaisuuteen katsominen ja tulevien sukupolvien ajatteleminen on hävinnyt valtapuolueilta aivan kokonaan. Tietysti voi todeta että nykyinen huulipunahallitus kuvittelee ajattelevansa tulevaisuutta ja pelastavansa kerralla koko maailman tuhoamalla Suomen elinkeinoelämän. Ja pelastamatta siinä jää se maailmakin. Nämä punavihreät ovat ehkä aidosti fundamentalisteja niin maahanmuutossa kuin ilmastohysteriassa. Kepu ja kok on taas opportunistiporukkaa joka saattaa jopa tajuta että tyrittyä on tullut, pahasti ja pitkään mutta kuin sitä ei ole pakko tunnustaa niin jatketaan sitten samalla linjalla. Mitä tulee kakkosviestiin niin ne tietyt suomalaiset arvot joilla maa tehtiin hyvinvoivaksi eivät nykypäivää katsoessa ole pelkästään arvoja vaan suorastaan kansallinen elinehto. Ja juuri niitä ollaan romuttamassa.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Kiitos Ykä ajatellusta kommentista... Juuh, referenssiä tarvitaan, jotta voidaan perustella edes omat kommentit. Näin saadaan itseään korjaava järjestelmä - vähän kuin paperikoneen säätö, jolla estetään paperiradan katkeaminen värähtelyjen yms. varalta. Martti Luther'kin käynnisti uskonpuhdistuksen katolisessa kirkossa, joka ei silloin suoraan sanoen ollut mikään pyhimysten paikka, julkistamalla vuonna 1517 teesinsä kirkon oveen. Nämä Ykän ja kommentoijien jutut tässäkin blogissa ovat toivottavasti teesien tapaan näitä korjaavia säätöjä.

Tuumailija kirjoitti...

Välillä mietin että se kuuluisa äkkirysäys pysäyttäisi tämän ja avaisi ihmisten silmät. Mutta nyt iski pessimismi: entäs jos sitä rysäystä ei tulekaan, vaan roikumme koko ajan löysässä hirressä? Palveluita karsitaan yksi toisensa jälkeen hiljalleen, ja tilalle tulee erilaisia silmänlumepalveluja joita sitten hiljaisuudessa vähitellen ajetaan alas. Ei nämä muutokset tapahdu yhdessä hetkessä, vaan hiljaa hivuttamalla jolloin kansalaiset tottuvat, mitään liian äkkinäisiä muutoksia ei tule, kunnes lopulta löydämme itsemme jostain kolmannen luokan haisevasta, köyhtyneestä ja rappioituneesta Suomen eurostotasavallasta. Samaan aikaan Viro porskuttaa. Tätä menoa näemme päivän, jolloin rikkaat virolaiset turistit tulevat Suomeen ostamaan halpaa viinaa ja suomalaiset raksamiehet pyrkivät töihin Viroon.

Edes perussuomalaisten vaalivoittokaan ei riittäisi, koska ongelma on niin syvällä rakenteissa. Kylmän sodan likapyykkiä ei länsimaissa pesty, eikä Suomessa varsinkaan. Järjestelmä ylläpitää ja suojelee itseään. Oikeaan muutokseen tarvittaisiin hirmuisen radikaaleja toimia: median, opetusalan, jurismin ja valtiotieteen kaikki laitokset pitäisi käydä täikammalla läpi puhdistaen niistä kaikki kommunismin äpärälapset pois. Kaikki televisiokanavat ja suurimmat lehdet olisi otettava haltuun ja erotettava kaikki punikkitoimittajat. Ulkomaalaisille myyty kansallisomaisuus olisi ehdottomasti saatava takaisin. Tämä voi tapahtua hyvällä, eli tarjotaan kohtuullista korvausta, tai jos siihen ei suostuta niin sitten kansallistetaan ne ilman korvausta.

Kuka nämä tekee? Ei kukaan, ellei siitä tule suurta muotiaaltoa muualla Euroopassa. Suomi tuntuu aina seuraavan Ruotsin jalanjälkiä (mikä helvetin siirtomaasyndrooma meillä vieläkin on?) joten kaipa muutoksen pitää tapahtua ensin Ruotsissa jotta Suomi uskaltaa kääntää itsekin kelkkansa. Muutokseen Ruotsissa tosin nyt ei usko kukaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle ja Tuumailijalle & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Toivotaan että nämä otetaan joskus vielä laajemminkin vakavasti. Nythän me ollaan vain tuomittavia viha-ajattelijoita jotka pohjaavat ajattelunsa vihafaktoihin.

Tuumailija: Olipa muuten helvetin hyvä kommentti. Joka myös kertoo että kuinka karmeassa tilanteessa me tällä hetkellä oikeastaan ollaan. Meillä on valtakoneisto, joka tietää tekevänsä väärin mutta joka suojelee mieluummin itseään kuin kansalaisia. Ja joo, Ruotsilla ei ole enää mitään toivoa. Se ei käännä meidän kelkkaamme. Meidän täytyy tehdä se itse. Mutta siihen on hirvittävän pitkä matka.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Tuumailija ilmaisi huolensa ja toimintasuunnitelman helvetin osuvasti. Vaatisi tosiaan massiiviset toimenpiteet selvitä tästä. Olen jo 30 vuotta odottanut, että joku iskisi nyrkkiä pöytään. Näyttää kuitenkin turhalta, huokaus...

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006496971.html

Niinkuin Ykä sanoit: "Nythän me ollaan vain tuomittavia viha-ajattelijoita... mutta:

Ensin ne tulivat... (saks. Als die Nazis die Kommunisten holten...[1]) on saksalaisen teologin Martin Niemöllerin runo, jossa hän arvostelee älymystön pelkurimaisena pitäämäänsä suhtautumista natsien eri ihmisryhmiin kohdistamiin vainoihin 1930-luvun Saksassa.

»Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysaktiivit, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysaktiivi.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.»

Anonyymi kirjoitti...

No hjuu sano. Posti toi kolme A4 kokoista paperia, mahtuivat hyvin kirjekuoreen kokoa olisko A3. Lähettäjän onma kunnan hyvinvointikoordinaattori titteliltään. Lippuallpujen päiväys 22.4, eli kaks viikko sitten. Nopeeta tomintaa.
Siinä nipussa ohjeistettiin meitä 70+ porukkaa, että mitä meidän rauhaan kuuluu. Suurin osa jutusta oli jo ennestään tiedossa ja/tai vanhentunutta. Laitoin mie "herralle" palautetta, että saisi hieman nopeemmin toimia, ja että ei tämä eka mokaus ollut hänellä tärkeässä virassaan. Kas kun me perkelleet ollaan vaan iso kuluerä kunnassa ja häiritään "herran" kampaviinerikehveita..
Ja on noi samariinin & kni ohjeetkin, ei hyvää päivää. STM:n varhila selittää ettei ole tutkittua tietoa suojaako suojaimet, no ei meillä vaan muuallat maailmassa on tietoa. Se tieto ei vaan ole kuranntia, kun sitä ei ole keksineet nää meidän vihvaspölhöt.
Vaa kesä on kumminki lähellä, kaksi pesivää västäräkkipariskuntaa havaittu:)
Huru-ukko
PS. Mie en juokse maratoonia partsilla, mulla on huonojalkaselle paremmin sopiva laji. Ranskan ympäriajo kuntopyörällä. Eka etappi jo puolivälissä:9

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistane.

Kalevi: Tuo presidenttihomma joo… itse asiassa kannatan nykyisin heikkoa presidenttiä. Ja syynä on suora presidentinvaali ja Tarja Halonen. Ajattelepa Halosta Kekkosen valtuuksilla. Ja kyllä meitä vielä haetaan jos ei touhu muutu. Virkakoneisto tekee sen kun käsketään. Minä tiedän. Kas kun olen itse sen jäsen. Se ei pane hanttiin. Se noudattaa määräyksiä.

Huru-ukko: Minä olen jo aikaisemmin sanonut että noin 70 tai vähemmänkin on nykyisin määritelty joskaan ei julkisesti tunnustettu terminaali-ikä jonka ylittäneitä ei enää hoideta vaan ”tarkkaillaan tilannetta”. Kun sitä tarpeeksi kauan tarkkaillaan niin ei ole enää ongelmaakaan…

Kalevi Nissila kirjoitti...

Tuli vaan toi Kekkonen ja valistunut diktatuuri mieleen... joo - olet oikeassa! Tarja Halonen sai nimitettyä nämä kommunismin äpärälapset piikkipaikoille. Oikein karmii... Olisi edes jäänyt yhteen kauteen, niin vahinko olisi ehkä ollut pienempi.

Anonyymi kirjoitti...

Nils-Aslakille vinkki: mikäli on viitteitä vilunkipelistä ja veronkierrosta, niin ilmoitus AVI:in työsuojelupiiriin, Verovirastoon ja TE-keskukseen aiheuttaa kohteessa tarkastuksen. Heidän on pakko toimia viranomaisena lain mukaan.

Naapuriini muutti jonkun suomalaismuijan matukebabmiehen vanhemmat jostain Syyriasta. Asettuivat jostain syystä asumaan seinänaapuriksi. Tämä sarjakebabyrittäjä /kioskinpitäjä työllisti heti vanhempansa omalla grillillä pimeänä/harmaana työvoimana.

Vanha mummo oli keittiössä (ei taatusti ollut esim. hygeeniapassia yms.) töissä väsäten kebabia ja muita pöperöitä, pappa toimi ovivahtina, roskienviejänä ja ruuankuljettajana polkupyörällä (ilman työlupaa?). Näiden työajat alkoi kello 17 tai myöhemmin, jolloin ei taatusti tarkastajat ja viranomaiset käy työpaikalla lupia kyselemässä. Ja jos kävivät, niin vanhukset "olivat juuri tulleet auttelemaan" poikaansa...

Taidettiin siinä seinän läpi kuultujen äänien perusteella "mummolassa" pilkkoa useampikin setti salaattia seuraavaksi myyntipäiväksi. Joskus taisi kylpyhuoneessa mennä palasiksi ja kebabvartaaseen lammaskin.

Mitä sitä pieni kansalainen voi tehdä...

heppa

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle ja hepalle & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Jep. Ja toistan. Mieti kahden kauden Halonen Kekkosen valtuuksilla. Tosin Kekkosen karismaa se ämmä ei olisi saanut vaikka valtuudet olisivat olleet mitkä hyvänsä.

heppa: Tällaisia tapauksia on paljon. Suomi antaa niihin mahdollisuuden.

Anonyymi kirjoitti...

Aina voi käyttää hyväkseen virallisia toimijoita kuten verottajaa.
https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/asioi-verkossa/anna-vihje-verovilpista/

Verottaja ei unohda eikä armahda.

Ari

QroquiusKad kirjoitti...

Ilmaisin itseäni virheellisesti:

lakilörpötys tietysti koskee nimenomaan turhapaikkahuilailijoita, mutta sen käytännön vaikutukset jäänevät vähäisiksi, koska turhapaikkahuilailijat eivät ole kovinkaan innokkaasti haastamassa työperäisiä maahanmuuttajia.
Näin ollen heidän käytännössä ilmenemättömän työllistymisensä edistäminen ei ole tuhoisaa toisin kuin heidän sosiaalietuuksiensa lisääminen, mikä toisaalta tässä taitaakin olla takana?

Mitä tulee veli Tuumailijan ajatuksiin Isänmaan Suursiivouksesta ja sen haasteista, mitä muuta se lopultakaan tarvitsisi kuin Unkarilaisjytkyn Perussuomalaisille?
Sen jälkeen Halla-aho muodostaisi puhtaan PS-hallituksen ja alkaisi säädättää eduskunnan 2/3 enemmistöllä kansakunnan puhdistuslakeja, kuten virkakieltoja, kansalaisluottamuksen menettämistä ja sensellaisia historiallisuuksia uuskäyttöön.

Eiköhän se stalinistinen ongelmajäte ja sen äpäräilmiöt saataisi täten siivottua drakonista lievemmilläkin menetelmillä, luulisin ma. - Meitä tosin on ankarasti varoiteltu äänestämästä kuten unkarilaiset, ja uusi varoitus julkaistui taas:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006498624.html

Se ei ole demokratia semmoinen valtio se, missä valtiomiehet tekevät sellaista politiikkaa jota kansan enemmistö toivoo, ja joka siksi äänestää näille valtiomiehilleen lujan kannatuksen.
Ettäs tiedämme ja osaamme varoa.

Kalevi Nissila kirjoitti...

1."Liberalismi syntyi valistusaikana, ja muun muassa Locke, Kant, Chydenius, Smith, Voltaire, Jefferson ja David Hume tunnetaan liberalismin isinä. Valistusajattelijat hyväksyivät myös itse­valtiuden, jos se oli valistunutta. Valistus korosti muun muassa järjen ja tiedon merkitystä". - Kuulostaako tutulta...? Ongelma tässä on se: jos...

2."Varhaista demokratiaa edusti Rousseau, joka vaati hallitsijan tilalle välitöntä kansanvaltaa ja alistumista enemmistön päätöksiin (Rousseau tunnettiin sosialismin edeltäjänä)". - Ota tästä nyt selvää... tätäkin on tietääkseni kokeiltu itänaapurissa.

3."Tasavalta on valtiomuoto, jossa ei ole lainkaan päämiestä tai päämies (tavallisesti presidentti) valitaan vaaleilla määräajaksi. Nimitys tarkoittaa myös valtiota, jossa on voimassa tällainen järjestelmä. Demokraattisen tasavallan hallinto perustuu kansanedustajien valtaan". - Näinhän se pitäisi mennä... ja tukee ajatusta heikosta pressasta. Suora pressavaali - on kuin heittäisi kolikkoa, saa joko Kekkosen tai Halosen.

4...ja erinäinen määrä muita mahdollisia hallintomuotoja, mikä tuntuu kulloinkin hyvältä.

Kohta 3. on Suomessa ja meikäläinen kannattaa yksiselitteisesti tätä. Jostain kumman syystä tänne on ujuttautunut myös kohdat 1. ja 2. Tarkoitus ei ole muuttaa järjestelmää, vaan poistaa kohdat 1. ja 2. Ongelma tässäkin on se, että todellisuudessa valta on sillä, joka kykenee saamaan eniten vahinkoa! Tietäis vaan, mikä taho se on. NATO, EU, KGB, jokin muu?


Kalevi Nissila kirjoitti...

...jatkuu. Ja sitten vielä tämäkin. Kannattaa tutustua...

4."Fabianismi on vuonna 1883 Lontoossa perustetun Fabian Societyn edustama
aatesuunta. Se pyrkii sosialismin asteittaiseen laajentamiseen ilman
mullistuksia." - Tässä alkaa jo kyllästyä näihin ismeihin, mutta osittain selittänee Tuumailijan havainnot. Fabianismi näyttää minun mielestä elävän ja voivan hyvin Suomessa. Kertokaa, jos olen väärässä.

Norminpurkutalkoo kirjoitti...

"Nihtisillan vastaanottokeskuksesta vastaavan Luona Oy:n liiketoimintajohtaja Suvi Salonen myöntää, että karanteenin suorittamisessa on ollut haasteita."

Tämä lainaus Yrjö-herran tarjoilemasta linkistä (https://mediaseuranta.blogspot.com/2020/05/yle-s-ryhma-ilmoitti-poliisille.html)
joka harhautuu hieman ym. aiheesta, mutta kuitenkin sivuaa sitä monellakin tapaa, aiheuttaa huomattavaa hämmennystä tällaisessa tavan hitsarissa.

En ole varma, olenko itse nykymaailman mittapuulla yksinkertainen/tyhmä/oppimaton, mutta jokin tässä mieltämässäni "yhtälössä" on pielessä.

Vastaanottokeskus=humanitäärinen avunanto=pyyteetön avunanto inhimillisyyden nimissä?
OSAKEYHTIÖ! LiiketoimintaJOHTAJA!

Tämä Luona Oy lienee ihan yksityisrahoitteinen puulaaki, eikös? Näin nettoveronmaksajana haluaisin vapaaehtoisesti osallistua Suvi Salosen palkanmaksuun. Voe Helevata..

Kiitos Ykä blogistasi, yön ainoita valopilkkuja..

DuPont kirjoitti...

Kiitokset tuosta Pauli Vahteran blogilinkistä. Häntä arvostan, kuten Ykääkin, terveestä järjestä, josta länsimaissa on puutetta.

Olisin kovasti toivonut Paulia ek-ehdokkaaksi vielä seuraavissa vaaleissa, mutta ehkä on jo liian iäkäs mies. No, ainakin pirullisena kommentaattorina pysyy, sitä ainakin toivon. Ehkä Suomen Perustan asiantuntijana?
Äijä kun vastaa satoja queerfeministejä ja martinscheinenejä...

Kalevi Nissila kirjoitti...

Pikainen silmäys näihin ismeihin, kuten liberalismi, kommunismi, fabianismi, kapitalismi, fasismi, rasismi, nudismi jne...ilmaisee, että kyseessä on kulloisenkin hetken muoti-ilmiö. Tavallinen sukankuluttaja voi vain jättää lehden tilaamatta, vaihtaa kanavaa tai sulkea koko toosa. Miettii vain, milloin voi aloittaa touko-, tai puutarhatyöt. Eivät he saa tällaista muoti-tietoa, miten pitää ajatella, kuin median kautta. Aikani kuluksi tulin miettineeksi seuraavia kysymyksiä:

1. Mikä instanssi näitä muoti-ilmioitä historian saatossa keksii? - oppineet. Löytyy joka junaan (vrt. keskustelu tohtorikoulutettavat).

2. Jokainen näistä muoti-ilmiöistä tarvitsee kannattajakunnan, miten se saadaan? - toimittajat (ennen oli agitaattorit). Ne joilla on valtamedia käytössään.

3. Mikä taho hyötyy muodista? - en tiedä, mutta seuraa rahaa. Pressa tuohtui armeijan tiedustelupalvelun tietovuodosta, kun ylen toimittaja toi esiin näitä salassapidettäviä tietoja. Herlin tarttui puhelimeen ja soitti Pressalle - asian käsittely ainakin julkisesti loppui siihen.

4. Kuka rahoittaa tämän muodin? - hyötyjät. Aina on ollut historian saatossa Mesenaatteja, jotka ovat ottaneet oppineita suojelukseensa ja rahoittaneet näitä. Saksalainen toimittaja kertoi kymmenkunta vuotta sitten, miten he saavat aina välillä valmiiksi kirjoitetun artikkelin. Siitä maksetaan, jotta toimittaja julkaisee sen omalla nimellään. En muista nimeä.

Ykä on oikeassa, meitä voiman pimeällä puolella olevia ei oteta vakavasti, ennenkuin siitä tulee muoti-ilmiö.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Ykä kertoi tästä "terminaali-iästä". Meikäläinen kuuluu siihen ikään. Tästä päättelen, että voin 'höpöttää' mitä tahansa mistä tahansa - huonosti käy kumminkin. Tulipahan ainakin sanottua.

Tämän suhtautumisen muutoksen olen itsekin huomannut esim. äitini (ja tätini) kohtelussa. Hän oli pahasti limainen ja todennäköisesti jo flunssassa. Huudoista huolimatta häntä ei autettu ja aamulla ilmoitettiin menehtyneen. Todistappa tämä, kun on sana sanaa vastaan. Tätä kutsutaan "Hiljainen eutanasia" -nimellä.

Toinen kokemani tapaus oli, kun siskoni oli verenmyrkytyksen takia sairaalassa. Hän selvisi. Pitäisi olla jonkinlainen soveltuvuuskoe sairaanhoitajiksi aikoville, koska kohdalle osui hoitaja, joka esitteli insuliinipiikkiä ja sanoi "Minä voin milloin tahansa piikittää tällä ja kukaan ei kuuntele sinua".

Muutoin kunnioitan sairaanhoitajien raskasta työtä, koska olen itse parikymppisenä heidän ansiostaan selvinnyt hengissä. Suurin osa heistä on kunniallisia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Arille, Qroquius Kadille, Kalevi Nissilälle, Norminpurkuutalkoolle ja DuPontille & kiitos kommenteistanne.

Ari: Ei unohda, ei armahda ja on myös äärimmäisen kekseliäs. Pakko ollakin kun valtakoneisto kehittää jatkuvasti lisää tarvetta Kankkulan kaivoon.

Qroquius Kad: Joo, olet toki oikeassa. Tuokin lakiesitys on signaali siitä että etnisesti edistyksellistä maahanmuuttoa on saatava siksi että sitä on saatava. Ilman sitä unkarilaisjytkyä jää täälläkin asiat korjaamatta ja viimeiset gallupit eivät lupaa hyvää. Demarit nousee koska pääministeri on sisälukutaitoinen. No, asiat ehtivät vielä muuttua. Ja valtamedian suhtautuminen Unkariin on silkkaa Orwellia. Demokratia on demokratiaa vain silloin kun se on sitä oikeaa poliittista aatetta kannattavaa demokratiaa.

Kalevi: Kiitos hyvistä huomioista. Joitain omiani noitten tiimoilta:

- En ole oikein perillä tuosta fabianismista mutta ainakin Suomessa se on onnistunut. Suomihan on hyvin sosialistinen yhteiskunta ja se on tapahtunut ilman mullistuksia.

- Oikeastaan vaikka voiman pimeä puoli nostaisi kannatustaan huomattavasti niin sitä ei voisi silti sanoa muodiksi vaan välttämättömäksi pakoksi ja lautamiesjärjen paluuksi.

- Minulla on sairaaloista samanlaisia kokemuksia niin hyvässä kuin pahassa. Arvostan sairaaloitten henkilökuntaa mutta halveksin järjestelmää jolle suomalainen vanhus on pelkkä painolasti.

Norminpurkutalkoo: Kyllä. Tuo on raakaa bisnestä niin kuin nykyisin pääosin vanhustenhuolto ja lastensuojelukin. Ja lämmin kiitos kannustuksesta.

DuPont: Paulin näkisin mielelläni eduskunnassa minäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kalevi NIssilälle: Mulle ei tartte hoitajan tulla uhoomaan insuliinipiikki kädessä. Voin inä sen pistää itsekin os js kun siltä tuntuu. Toistaiseksi ei ole tuntunut.
(4x100 yksikköä kaapissa:)
Näillä mennään. Ja juu, on siellä ihan arvauskeskuksesta lähtien ihan inhimillisiä hoitajia/lääkäreitä. KIITOS heille.
Huru-ukko

Kalevi Nissila kirjoitti...

Huru-ukko: Kiitos kommentista. Siskollani ei ole diapetestä, mutta 18-ikäisestä lähtien ulkoraajojen nivelreuma, joten se oli tarpeetonta uhoamista. Reuma on hallinnassa, josta iso kiitos hoitajille/lääkäreille myös minulta. Ymmärrän...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Kalevi Nissilälle. Insuliiniahan on käytetty murha-aseena:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Katariina_Pantila

Noin henk koht voin todeta että jos joku hoitaja uhoaisi tuollaista niin minusta tulisi hyvin pian hyvin vittumainen mies.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä älyttömämpi ja/tai suomalaisille haitallinen esitys, sitä innokkaammin ja kiireellisemmin sitä ajetaan ja sitä vääristellyimmin perusteluin. Rakkaita ja yleisesti käytettyjä perusteluita esim. "koska EU määrää", "koska kv. ihmisoikeudet", "kaikki asiantuntijat" (käytännössä siis Scheinin et co.), "koska Suomi voittaa tällä" ja tehokkain kaikista "koska olemme sen velkaa". Hieman epäselvää tosin mistä ja kenelle koska tässä ei nyt mistään tylsästä valtionvelasta puhuta.

Tosiaankin, mitä tällä lakiuudistuksella ylipäänsä tavoitellaan? Oikeinko todesta nämä sinisilmät ottavat nuo median human interest-jutut, joissa jokainen turvis silmät kirkkaina ja väräjävin huulin todistaa miten hän sydämensä pohjasta halajaa päästä töihin ja ennen kaikkea "rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa ja osoittamaan sille kiitollisuuttaan". Somaleilla on ollut lähes 30 vuotta aikaa antaa näyttöjä, irakilaisillakin jo viisi. Moniko noista on työllistynyt yksityispuolen nettoveronmaksajaksi? Putousta siteeraten: nyt on näytön paikka!

Katri Kulmunin ohje turviksille: nyt kannattaa mennä poimimaan mansikoita ja istuttamaan perunantaimia. Jos ei kepulainen torniolainen tiedä miten perunat lisääntyvät, pitäisin turvisten lisäksi hänetkin kaukana puikulapelloilta. Ja aivan erityisesti valtiovarainministeriöstä.

Satujen sammakkoa piti suudella, mutta ei niitä reaalielämässä pitäisi taukoamatta suustaan päästää. Urpilainen uhkailee, että jos EU:n jäsenmaat eivät nyt kaiva taskuistaan niitä viimeisiä roposiakin poloisille afrikkalaisille, niin huonosti käy Euroopalle kun afrikkalaiset tulevat ja levittävät tänne sen koronan kakkosaallon. Niin järkevä ajatus kuin että niitä afrikkalaisia ei päästetä Eurooppaan, ei tullut mieleensäkään koska Afrikka-komissaari. Tosin toimenkuvansa on kv. kumppanuudet, mutta Afrikkahan se aina vaan mielessä. Kun noi aasialaiset ei ole yhtään niin lutusia.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Nää oli taas erittäin hyviä huomioita. Lisäisin näihin perusteluihin että kun niissä mainitaan sekä ”välttämättömyys” että ”kiire” niin se on takuuvarma kusetuksen tuntomerkki. Ja juu, ne sinisilmät ottavat todesta ne human interest-jutut. Ottavat, koska juuri ne ovat sitä mitä he haluavat lukea. Koska ne jutut vahvistavat heidän uskoaan.