keskiviikko 20. toukokuuta 2020

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXIII


1. Biologia uusiksi

Aikaisemmissa uutishavainnoissa pantiin fysiikkaa uusiksi ja nykyisessä koululaitoksessamme puolestaan – nähtävästi ilmastohysterian nimissä – laitetaan uusiksi biologia. Tässä on sivu kolmannen luokan ympäristöopin kirjasta. Klikkaa isommaksi:



Mitäs siinä on kummallista? No, ehkä se että ennenvanhaan kasvit tarvitsivat sitä nykyisin niin demonisoitua hiilidioksidia mutta eivät näköjään enää. Ja ainakin seuraavan mukaan tätä sovelletaan käytännössä:



Ja opettajan oppaassa puolestaan kehotetaan opettamaan ilmastoahdistusta:



Silloin Kekkoslovakian aikaan nulikkana oli kuitenkin helpompaa olla koulussa. Toki silloin peloteltiin ydinsodalla ja mahdollisella Neuvostoliiton miehityksellä mutta ainakaan ei tarvinnut ryhmäkeskusteluissa fundeerata että kuinkahan oma elämäntapa nämä mahdollisesti saa aikaiseksi.

2. Edistyksellisiä namimellejä


Kansan syvien rivien harras toive on sitten toteutunut. Eli Aakkoset-makeispussissa on nyt sitten mukana myös suomalaisten suuresti kaipaamia arabiankielisiä kirjaimia. Sinänsä kun makeista natustelee suussaan niin siinä tuntee vain maun eikä muuta mutta silti hotellin respassa herää pari kysymystä:

1. Kuinka moni ihminen on tällaista makeisfirmalta vaatinut?

2. Pitääkö kyseinen makeisfirma tätä todellakin jonkinlaisena myyntivalttina vai uhraako se jotain Tuntemattomalle Jumalalle kun se mieltää että sen on pakko uhrata?


3. Tilannetajua

17.5. vietettiin kaatuneitten muistopäivää. Sisäministeriö muisti twiitata asiasta ja siihen liittyvästä liputuksesta niin kuin asiaan kuuluukin. Sisäministeri itse puolestaan twiittasi muusta:



Toki hän jälleentwiittasi pari kaatuneiden muistopäivään liittyvää twiittiä. Mutta tämä oli hänelle pääasia. Kuinka suurta muuten tämä Ohisalon mainostama syrjintä Suomessa on ja kuinka pitkälle täytyy mennä ennen kuin sitä ei enää Ohisalon & kumppaneiden mielestä enää ole? No, joka tapauksessa hotellin respassa veikataan että toukokuussa 2021 suomalaiset muistelevat nykyistä korona-aikaa lämmöllä. Silloin, meinaten, huulipunahallitus joutui vielä jonkin verran tilanteen vuoksi jarruttelemaan utopiaansa. Vuoden päästä se on lyönyt jo vaihdetta isompaan läpeen. Kirjaimellisesti.

45 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Lasten aivopesu on todellakin isolla vaihteella menossa koulussa. Ja nuo karamellit.. Ei taas riitä ymmärrys, ei niin millään, aiheuttaa vaan savun nousemisen päästä. T. Oloneuvos

klova kirjoitti...

Eikös noi aakkoset sisällä liivatetta ja sehän taas on siannahasta ja suolista saatavaa mönjää.

Saako arabi syödä edistyksellisiä liivateaakkosia?

Toisaalta yrittihän Nokiakin myydä sakemanneille kännyköitä jedem das seine tunnuksella,jokaiselle omansa tai jokaiselle ansionsa mukaan,unohtivat vaan tuon olleen myös Buchenwaldin leirin portinpielessä muistuttamassa kaikkia uusia asiakkaita elämän monimuotoisuudesta.

Tuumailija kirjoitti...

Aakkospussin osalta valmistaja puhui vain juhlavuodesta, joten viimeistään juhlavuoden lopulla nämä järkijättöiset ideat haudataan vähin äänin. On myös mahdollista, että markkinointipuolella ollaan täysin tietoisia etteivät nuo arabiankieliset ainakaan tule myymään hyvin, joten niitä tehdään vain pieni määrä silmänlumeeksi. Liike-elämän lait pitävät huolen siitä, mitä myydään ja missä. Isoja asutuskeskuksia lukuunottamatta arabiankieliset pussit jäävät hyllyyn ja niitä myytäneen lopulta alennuksella viimeisen käyttöpäivän lähestyessä. Niinpä niiden myynti keskittyy isojen asutuskeskusten monikulttuurisille ja tiedostaville osille. Tosin valveutunut muslimi ei niitä osta, sillä kyseiset karkit sisältävät liivatetta jota tehdään mm. siasta. Ruotsin ja saamen kieliset pussit saattavat jopa jäädä, mutta niiden markkina-alue kohdistetaan saamen osalta Pohjois-Lapin markkinoille ja ruotsin osalta rannikkoalueille. Venäjänkielisiä saatetaan myydä venäläisturisteille Itä-Suomen kauppakeskuksissa.

Nimetön kirjoitti...

Jos se hiilidioksidi on niin kamalaa myrkkyä, niin miksiköhän tomaatinkasvattajat närpiössä sitä niin innolla kasvihuoneisiinsa suihkivat. Osaiskohan anna-maja vastata? Se kun on siltä suunnalta kotoisin. Samaa voisi kysyä myöskin ohisalolta ja ilmastohysteeri eiku ministeri mikkolta/mikkoselta, vai mikä se ny oli se nimi?
Huru-ukko
PS. sillä saataisiin Suomen päästöt pienemmiksi kun närpestomaatit kasvasivat ilman hiilidioksidia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Oloneuvokselle, klovalle, Tuumailijalle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Oloneuvos: Li Anderssonin johdolla kyseinen aivopesu ei ainakaan vähene. Tosin tämä on alkanut jo kauan sitten. Muistutetaanpa tästä ohjeistuksesta opettajille:

*

” Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota

* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

* edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta

* näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan.”

*

klova: En muuten tullut ajatelleeksikaan tuota liivatejuttua mutta sehän saattaapi pitää paikkansa.

Tuumailija: Emmä tiä. Yleensä jos ”edistyksellinen” asia on lanseerattu niin se on lanseerattu pysyväksi. Pistää vaan miettimään että kuka tätä pyysi? Jos ei pyytänyt (niin kuin veikkaan) ja idea tuli firman markkinointiosastosta niin ehkä kannattaisi antaa nille potkut ja hankkia uudet tyypit tilalle.

Huru-ukko: Hyvä kysymys. Kas kun hiilidioksidi on elämälle välttämätöntä. Mutta utopistinen hysteria ei takerru yksityiskohtiin.

Nimetön kirjoitti...

Kyllähän kasvit käyttävät hiilidioksidia yhteyttämisen raaka-aineena. Mutta ei sitä minunkaan kouluaikanani (1960- ja 1970-luvuilla) vielä silloisen kansakoulun kolmannella luokalla opetettu vaan vasta oppikoulun alaluokilla (jotka nykyisin vastaavat peruskoulun viidettä tai kuudetta luokkaa). Kaikki aikanaan; en oikein usko, ettei tätä seikkaa nykyisen opetussuunnitelman mukaan kuulu mainita missään myöhemmässäkään vaiheessa. Ja varsin yllättävää on, jos opettaja ei edes tiennyt tätä seikkaa, tai ei muistanut eikä tuon vastauksen luettuakaan pystynyt palauttamaan mieleensä, että niinhän todella on.

Joka tapauksessa: ainahan tietysti on oppilaita, jotka tietävät jo ennalta yhtä ja toista sellaista, mikä koulussa opetetaan vasta myöhemmin. Sen ovat saattaneet vanhemmat tai joku muu tuttava kertoa, kenties vastatessaan johonkin lapsen esittämään kysymykseen, tai sitten he ovat itse lukeneet sen jostakin kotona olevasta tai kirjastosta lainatusta tietokirjasta, ei kuitenkaan oman luokkansa koulukirjasta.
Onkohan tästäkin olemassa yleisiä ohjeita: miten arvostelussa pitää suhtautua, jos oppilas mainitsee koevastauksessa jotakin sellaista, mikä kyllä pitää paikkansa, mutta mitä koulukurssissa ei ole (ainakaan vielä siihen mennessä) mainittu? Pitäisikö siitä tulla plussaa? Osoittaahan se kaiketi, että oppilas on kiinnostunut asiasta.
Vai pitäisikö se vain jättää huomioon ottamatta ja arvostella vain sen perusteella, kuinka hyvin koulussa käsitellyt asiat on opittu?
Mutta käsittääkseni arvosanaa ei silti missään tapauksessa pitäisi ainakaan alentaa sellaisen vuoksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Kyllä minä muistan että mulle Kekkoslovakiassa opetettiin kyseinen asia jo hyvin nuorena. Ja tuossa kolmasluokkalaisille suunnatussa opetuksessa olennainen asia on jätetty tarkoituksella pois. En tiedä opettajien määräyksiä mutta terveen järjen mukaan ylimääräisestä tiedosta pitäisi tietysti antaa plussaa. Mutta oliskos niin että kouluissamme ei enää pyritä tiedon lisäämiseen vaan ideologisesti luotettavien kansalaisten kasvattamiseen?

LS kirjoitti...

Meanwhile, in UK...

From Energiser Bunnies To The Borg (2020-05)

I am a teacher in a State secondary school. [...]

It’s far worse than most people think.

The correct and accurate way to view both State and Independent schools (I have worked in both) is as nothing more nor less than ideological indoctrination centres. The Ideology into which children are indoctrinated from reception class onwards is anti-Western, anti-white, anti-Christian, anti-heterosexual, anti-male, anti-factual and, quite literally, anti-reality. Subjectivity is promoted, objectivity disparaged; emotion is lauded, rationality belittled; the feminine is elevated, the masculine traduced.

Subject by subject, the entire curriculum is pressed into the service of the Ideology:

History is a record of Western imperialism, pillage, oppression and cruelty to non-Whites.

English is all about deconstructing stereotypes of otherness and discovering the hidden LGBTQ+ messages in Shakespeare (while canonising Strormzy lyrics).

Geography exposes the systemic inequality in Western countries and alerts us all to the overwhelming urgency of THE CLIMATE CRISIS and the need for “environmental justice”.

R.E. makes it clear that there is nothing special about Christianity (and a great deal to be ashamed of), whereas Islam has a long and admirable history of tolerance and multiculturalism which contributes to its key role in enriching and improving our society today.

Don’t think that Maths - “Ayesha, Ali and Suneeta each have £1….” and the hard sciences of Physics - “Write a proposal for a new, sustainable wind-farm….”, Chemistry - “The (Chemistry) Department (at York University) is committed to the Athena SWAN Charter which focuses on recognising advancement of gender equality” and Biology - “Trans-people face health inequalities throughout their lives….” are exempt; nothing, including P.E. - “Trans athletes are systemically discriminated against…” escapes service to the Ideology.

The vast majority of teachers (not all, as we’ll see shortly) are, consciously or unconsciously, leftist Socialists and a sizeable number are active, proud Communists. The entire education establishment, from universities, to teacher training colleges, to secondary schools (State and Independent), to primary schools to nurseries and day-care…..the whole thing, every last part of it, is fully controlled by the Ideology.

Under the current political paradigm, this system cannot be reformed, or fixed, or rolled-back; it is irretrievably broken and is getting worse with every passing month.

Nimetön kirjoitti...

Malaco siis tekee sikamakeisia. Ehkä joku muslimilapsi erehtyy niitä ostamaan arabian kielen takia. Tästä saisi joku muslimiksi ryhtynyt suvakki aikaan paskamyrskyn. Amerikassa karkkia ostaneet voisivat vaatia miljoonien dollarien korvauksia.

Acc

Allanin Snack bar kirjoitti...

Heh. Olisin perin hämmästynyt, ellei jossain nönnönöösössössöö-klikissä tuota pussukan tekstiä tai harakanvarpaita niin, että siinä lukee jotain loukkaavaa. Ennakkotapauksia on mm. Niken joku tossumalli ja Coca-Colan tölkki.

Sitä odotellessa.

Qroquius Kad kirjoitti...

Uudin 1:
Tottapa kaikki tietävät, että tulevaisuus on nuorisossa, kansassa kasuavassa.
Niinpä varhaiskasvatus on aloitettava varhaisimmillaan varhain, että saataisiin hyviä tuloksia, kuten vaikkapa tämä oseanialainen varhaisnuorisomarssi vuodelta 1984:

https://www.youtube.com/watch?v=K02X3jRxblU

Sanoitus kuuluu:

"Sing to the sailors, on the floating fortress'
Sing to the soldiers, on the battlefield
Sing to the airmen, in the burning azure
Sing to the farmers, rising yields

We are the children, builders of the future
And we the children swear too thee;
Loyal devotion
Fearless devotion
And too die with dignity

Sing to the faithful members of the party
Sing to the party policy
Sing to our country, mighty Oceania
And to peace and Victory."

Ehkäpä vuoden 2021 opetussuunnitelmaan joku onkin jo vääntänyt tuosta ilmastoahdistusmarssin ilmastonmuutoksen vastaisten lapsimielenosoitusten käyttöön?

Uudin 2:
Kyllä minä pitäisin tuota lähinnä Hyvän Ihmisen Uskontunnustuksen variaationa.
Sitä en sitten osaa arvaillakaan, miksi tuossa namimellifirmassa koettiin välttämättömäksi julkilausua sellainen ilmoille.

Uudin 3:
Hilpeä Huti-Maisa taisi laskea sen varaan, ettei suurin osa nuorisosta tiedä, miksi liputettiin. Niinpä hän löi rumpua itse viettämästään päivästä, ja pelkäänpä pahoin monen uskovan edelleen kyseisenä päivänä liputetun pervofobiaa vastaan.

Mene tiedä, vaikka ensi vuonna jo liputettaisiinkin.
Mitä nyt joitain kaatuneita muistelemaan; mikseivät nousseet ylös, häh!?

Kalevi Nissila kirjoitti...

Olen Oloneuvoksen kanssa samaa mieltä: "Lasten aivopesu on todellakin isolla vaihteella menossa koulussa". Ei riitä minullakaan ymmärrys tällaiseen! Ainut asia joka jollain tapaa selittää tätä, niin kannattaa etsiä ismeistä...

Fabianismi
on vuonna 1883 Lontoossa perustetun Fabian Societyn edustama aatesuunta. Se pyrkii sosialismin asteittaiseen laajentamiseen ilman mullistuksia.
ASTEITTAISUUS onkin yksi fabianismin keinoista siirtyä sosialismiin. Sosialismi on varallisuudenjako-ohjelma, joka saa ihmiset luovuttamaan vapautensa kaikkimahtavalle yhteisölle.
POISOTTAMINEN on toinen fabianismin menetelmä. Maapalsta ja asunto antavat omistajalle turvallisuudentunteen, mikä ei ole sallittua. Keinona käytetään vähitellen lisääntyvää verotusta.
KÖYHDYTTÄMINEN on kolmas fabianismin menetelmä. Tuhotaan esim. koulutus (tyhmentäminen), maatalous, kansanterveysjärjestelmä. Suljetaan postitoimistoja jne... Siinä oma arvaukseni näin aluksi!

Nimetön kirjoitti...

Eihän se aivopesu itsestään tapahdu!

Esimerkki fb:n puolelta tältä päivää:

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1557212917769700&set=a.103552343135772&type=3&eid=ARAIrXTmIZWzwFqJenVwCD6i712lmoHmNJphu1-RNPP0tE63zBv3iJZdgyxfq0yJsfWW_XDWSGiuE1-t

"Alaikäisen 2. asteen opiskelijan koulutehtävänä oli homoeroottisen tekstin tarkastelu. Nuori koki sen ahdistavana. Tämä on jo seksuaalista häirintää. Tällaisen on loputtava!"


-Tvälups-

Nimetön kirjoitti...


Cloettan makeispussien tuoteryhmäpäällikkö Heidi Pekkala:

"Koska moni arabiankielinen on muslimi eikä syö liivatetta, joka yleensä valmistetaan muslimien vieroksumista possuista, asiasta varoitetaan pussissa arabiaksi."

https://www.kansalainen.fi/aakkoset-makeispussit-moniarvoistuvat-kirjaimet-nyt-myos-arabiaksi/

Johan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys LS:lle, Acc:lle, Allanin Snack barille, Qroquius Kadille, Kalevi Nissilälle, Taisteluvälineupseerille ja Johanille & kiitos kommenteistanne.

LS: Näitä viestejä tulee briteistä paljonkin. On tietysti hienoa että maa otti ritolat EU:sta mutta se ei pelasta sitä tulevalta kaaokselta ja sisällissodalta.

Acc: Amerikoissahan niistä vahingonkorvauksista tosiaan saa parhaillaan miljoonia. Se kun on sellainen lakimiesten luvattu maa.

Allanin Snack bar: Joo, niistä Niken lenkkareistahan tuli aikanaan kaplakka kun niissä oli joku kuvio jonka ählämäbiitit mielsivät arabian Allah-tekstiksi.

Qroquius Kad:

1. Joo. Me ollaan päivä päivältä menossa kohti tuota Orwellin yhteiskuntaa. Huxleyn viihdemausteilla.

2. Olen samaa mieltä. Mitä toi firma kuvitteli saavuttavansa.

3. Ohisalo on kaiken kaikkiaan hyvä esimerkki pakkomielteisestä ihmisestä joka on päässyt asemaan johon hänen ei koskaan olisi pitänyt päästä.

Kalevi: On pakko sanoa että tuon aatteen ideat ovat koko aika enemmän toteutumassa.

Tvälups: En ehtinyt lukea. Linkki on poistettu.

Johan: On se hienoa että suomalaisten hyvinvoinnin kannalta äärimmäisten tärkeitten yksilöitten hyvinvoinnista huolehditaan.

Nimetön kirjoitti...

Tekstin laitoin linkin alle lainausmerkeissä (koska uumoilin ettei se kauaa fb:ssa pysy...)

Seksuaaliopetusta aina vain nuoremmille ja painotus tietysti titityyruipsruips touhuissa.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Joo, tää on tää ajan henki. Joka haisee pahalle.

Nimetön kirjoitti...

Mutta siinä kirjassa sen sivun otsikko olikin "Viherpeukalot vauhdissa". Ja se alla kuvattu kasvi näytti ruukkukasvilta. Ei viherpeukaloiden yleensä tarvitse siitä huolehtia, että ruukku- tai edes puutarhakasvit saavat hiilidioksidia.
Sen sijaan on huonekasveja on kyllä kasteltava ja pidettävä huolta siitä, että ruukussa on multaa, ja myös siitä, ettei niitä yritetä kasvattaa pimeässä paikassa. Mutta sisäilman hiilidioksidipitoisuushan tuppaa joka tapauksessa olemaan suurempi kuin ulkona. Suuret kasvihuoneet, joihin sitä pumpataan esimerkiksi tomaattisatojen suurentamiseksi (ja jotka sitä paitsi on varustettu kirkasvalolampuilla, jotka talvella korvaavat auringon valon, jotta satoa saataisiin silloinkin), ovat jo hieman erikoistapaus.

Ehkä hiilidioksidin merkitys tulee puheeksi myöhemmin toisessa yhteydessä, kenties samassa kirjassa toisella aukeamalla, kenties vasta jollakin ylemmällä luokalla. Lapselle se lienee joka tapauksessa vähemmän konkreettinen ja vaikeammin ymmärrettävä asia jo sen vuoksi, koska hiilidioksidi on näkymätöntä (paitsi tietysti kupliessaan virvoitusjuomissa!). Ehkä senkin vuoksi on pedagogisestikin perusteltua jättää sen käsittely myöhempään vaiheeseen.

Mikä muuten on se oikeanpuoleisella sivulla näkyvä paksu keltainen viiva? Onko sen kohdalta peitetty jotakin näkyvistä?

Nimetön kirjoitti...

Ei ole poistettu:
"Alaikäisen 2.asteen opiskelijan koulutehtävänä oli homoeroottisen tekstin tarkastelu. Nuori koki sen ahdistavana. Tämä on jo seksuaalista häirintää. Tällaisen on loputtava! #koulu"

https://twitter.com/SusannaKoivula/status/1262821125656064002

Tuolla lisää:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/susannakoivula/oppilas-ahdistui-koulun-seksuaalisavytteisesta-materiaalista-kuka-valittaa/


Johan

Unknown kirjoitti...

Kyllähän karkkipussi arabiaksi on sekin sellaista takapuolen nuolemista " kunniakansalaisia " kohti, että luulenpa jotta on vasta alkua. Elovernan kylkeen uusi kuva. Pois vaalea skandityttö. Jne. Seuraavaksi aloitetaan liikennemerkkien uudistaminen. Eli arabiaksi tekstit. Kun henkilökortti uudistus on saatu vauhtiin, niin lisää pökköä pesään. Siis ilmastoystävällisesti. Jättimoskeijan luvat runnotaan läpi että esim itälähikeskuksessa sitten kaiuttimet nupit kaakossa huutaa Allahin ulvomista.ja kauppakeskuksessa jättisceenit joissa tulee suoraa lähetystä.

Nimetön kirjoitti...

1. Jos opettaja antaa miinusta (alentaa arvosanaa?) oikeasta tiedosta, eikö se silloin ole virkavirhe? Ja jos sana "hiilidioksidi" ei kuulu opetusohjelmaan, mitähän muita kiellettyjä sanoja siellä mahtaakaan olla? Ei ilmeisesti ainakaan "homoeroottinen nyrkkeilijäasu" joka näköjään kuuluu saumattomasti suomen kielen opetukseen (usarin blogi).

Lapsia kehotetaan etsimään tietoa myös netistä ja näköjään ihan aiheellisesti, jos opetusohjelmat ovat tuollaisia. Tosin epäilen, että hakusanana hiilidioksidi ei saa ipanoista yhtä suurta kävijämäärää kuin homo tai eroottinen.

Ympäristöahdistustehtävä, ja siihen sitten opettaja tuputtanut omat valikoidut sanansa. Tulisikohan tästä plussia vai miinuksia jos kirjoittaisi - suositeltuja sanoja toki käyttäen - esim. näin: Minulla ei ole yhtään ahdistusta ilmastonmuutoksesta, meillehän on opetettu että kaikki muutokset ovat hyviä. Olen tosin kiinnostunut aiheesta ja suhtaudun optimistisesti siihen, ettei tästä ruotsalaisesta harhaisesta pikkulikasta tarvitse enää kuulla sanaakaan. Onneksi hän on nyt siirtynyt CNN:n korona-asiantuntijaksi koska hän näkee paljain silmin myös virukset. - Välttääkseen miinuspisteen oppilaan ei kannattane lisätä lauseen loppuun "kuten hiilidioksidinkin" paitsi jos se tässä yhteydessä onkin opetusohjelmassa sallittu sana.

2. Malaco = Malmö Lakrits Compani, eiköhän tuo selitä kaiken.

3. Tilannetajuapa hyvinkin. Marinhan juhlisti Suomeen rantautunutta koronaa lennähtämällä jenkkeihin osallistumaan kv. naistenpäivään. Henk.koht. olen syvästi ärtynyt siitä, että tuolloin ne hemmetin koneet lensivät vielä takaisinpäinkin. Molempien asenne suomalaisia kohtaan on syvästi halveksuva: ihan sama mitä nuo juntit äänestäjät ajattelevat, first things first ja vaaleihinhan on joka tapauksessa vielä kolme vuotta - ei ne silloin enää mitään muista. Me voidaan tehdä ihan mitä tahansa, me ollaan siskoja!
tira+

Nimetön kirjoitti...

Sitten on vielä tämä:

https://www.verkkouutiset.fi/opettajien-nettipalvelu-islam-ei-pyri-tekemaan-kaikista-muslimeja-sukupuolet-islamissa-tasavertaisia-65148/#a8c5e0d9

Artikkelissa mainittu sivu (https://www.oph.fi/perusopetus/uskonto_ja_elamankatsomustieto/uskontonetti/usein_kysyttya/islam) näkyi vielä jonkin aikaa sitten, mutta on näemmä nyt postettu/siirretty jonnekin.

Kyseinen islam-lässytys oli valheellisuudessaan jotain aivan uskomatonta! En voinut uskoa, että ilmiselvä muslimiveljeskunnan syöttämä valhepropaganda oli oikeasti virallisilla sivuilla.

Näistä on tehtävä aina iso meteli, missä tahansa tätä paskaa ilmeneekin!



t: V-tuuntunut Stadilainen

Ukkeli kirjoitti...

Voi voi, entäpä jos kunniakansalainen ei huomaa lukea pussin kyljestä, että sisältää sikaliivatetta? No joo, ei ne oikeasti taida välittää, allah ei näe yöllä, ja ne, ketkä välittää, ei syö vääräuskoisten karkkia. Netissä näin hiljan kiinnostavan jutun, The Social Justice Endgame, jossa ennakoidaan kaiken tämän sekoilun lopputulosta, monikulttuurista onnelaa.

Lyhyesti, valkoiset miesoletetut tallotaan maanrakoon, muutamia tarvitaan pyörittämään yhteiskunnan perustoimintoja, kuten vesijohtoa ja viemäriä sekä sähköverkkoa. Vihapuhetta valvomaan tarvitaan rakkausministeriö. Kuulostaa ihan Yrjön kuvaamalta feminiittaporukalta.


Unknown kirjoitti...

Juu oli tässä jälkikasvulla uskonnon tehtävä. Piti kirjoittaa pitkä essee islamista. Asia oli sinänsä ihan ok. Mutta kun niitä tehtäviä siinä tarkemmin mietittiin jne,tuli käsitys siitä, että tehtävien luonne oli selvästi ns ideologinen. Esim pitkä selvitys/ vastaus siihen, että ketkä / mitkä vastustavat rasismia jne sekä miksi. En tiedä, mutta joku siinä ärsytti useampaakin kuin jälkikasvua. Puolta sukua noin suurinpiirtein.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Johanille, Unknown1: lle, tira+:lle, V-tuntuneelle Stadilaiselle, Ukkelille ja Unknown2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Ehkä olisi pedagogisesti perusteltua opettaa varsin olennaisia faktoja. Varsinkin nykyisin kun ilmastohysteriaa syötetään lapsille ja – elämälle välttämätöntä – hiilidioksidia verrataan lähestulkoon napalmiin. Ja tuo viivahan on laitettu vain kiinnittämään huomion siihen mitä sen yläpuolella on.

Johan: Kiitos linkeistä. Tää on sitä homohypetyksen pakkosyöttöä ja jos ei siitä pidä on rajoittunut ja muutenkin paha ihminen.

Unknown1: Ja kun se on vielä turhaa. En nimittäin ole kuullut että ns. kunniakansalaiset olisivat vaatineet mitään tuollaista. Ja höblähän aikanaan jo esitteli sen uuden Elovena-tytön:

https://arkitehti.files.wordpress.com/2010/01/find-lande.gif

tira+:

1. En sano varmaksi mutta nykyisin – kai ennenkin – on nuo arvostelukäytännöt niin jäykkiä että on vastattava vain siihen mitä kysytään ja halutulla tavalla. Eihän se oikein kyllä ole. Tuosta tehtävästä taitaisit saada 5- ja joutua rehtorin puhutteluub,

2. Joo.

3. Juuri näin.

V-tuuntunut Stadilainen: Joo, tuo on sitä pakkosyöttöä. Islam on ihan länsimainen uskonto ja tänne tulleet islamilaiset aivan samanlaisia lällydemareita kuin mekin.

Ukkeli: Jos fundamentalistisilta feministeiltä kysyttäisiin niin tuo olisi varmasti se tavoite.

Unknown2: Ette varmasti ole ainoita.

Nimetön kirjoitti...

biologia on mennyt uusiksi, vaan yhtä jo vanhassa ala-kansakoulussa opetettua ainetta ei ole vielä ainakaan muutettu. Sitä tosin käytetään vain osittain: Laskento- ja mittausoppi. Ja siellä nimenomaan opetetaan, että jos ei voi ottaa pitää lainata. Se ei tietenkään tarkoita valtion budjettia vaan se on jo eri juttu. Ja taas lainataan.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Kari Suomalainen muuten väsäsi aiheesta aikanaan erinomaisen pilakuvan mutta en löytänyt sitä tähän hätään.

Nimetön kirjoitti...

aivopesun metodeja punikkiristikin suosittaa ottamaan käyttöön.https://rednet.rodakorset.fi/node/37180

Sepi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Sepi. SPR:llehän jeesustelu on ollut jo pitkään bisnestä.

Nimetön kirjoitti...

Biologia on ideologian kautta muuttunut bideologiaksi.

Aivopesu ulottuu kaikille aloille.


-Tvälups-

Nimetön kirjoitti...

Jätän tähän kommenttini josta olen poistanut kaikki voimasanat:

Nimetön kirjoitti...

Biologia uusiksi, vanha juttu jo. Kansakoulussa puhuttiin hitiöistä. Keskikoulussa mikrobeista.

Kansakoulussa teimme retken kasvihuoneelle, lämmityksen savua kerrottiin johdettavan kasvihuoneeseen, jotta kasvit kasvaisivat paremmin, hiilihappo parantaa kasvua. Jokainen sai maistaa yhden tomaatin.

Biologian tunneilla opetettiin yhteyttäminen, kerrottiin jopa kasvihuoneisiin tuupattavan lämmityksensä tuottamaa hiilidioksidia. Maantiedon tunneilla opetettiin hiilen kierto. Maantiedon, koskapa tulivuoret palauttavat hiilen kiertoon ilmakehään. Ja kalkkikivi vie hiilen maan alle, pois ilmakehästä. Tämä hyvin lyhyesti kerrottuna. Kemian tunnilla kerrottiin Arrheniuksen kasvihuonekaasuteoria.

Lukiossa siten käsiteltiin metsän sukkessio. Jokien meanderointi ja tasankojen kehitys, järvien liettyminen yms. Kerrottiin hiilidioksidin lisääntyneen ilmakehässä ja lehdet kertoi jääkauden olevan tulossa.

Biologian kokeissa tietoni kyyhkyn silmän rautayhdistekiteistä ja mahdollisesta maan magneettikentän aistimisesta tuotti lisäpisteen. Ei virhepistettä vaikkei oppikirja asiasta tiennyt. Uusi tieto, juuri sinä vuonna keksitty.

Että, mitäkö että: "suomen lisäksi inarinsaamen, arabian, venäjän, viron, ruotsin ja englannin aakkosia".

Inarinsaamen aakkosia? Oliko inarinsaamelaisilla oma kirjoitusjärjestelmä! Wau! Tätä en tiennytkään. Keksivät kirjoitusjärjestelmän, äännekirjoituksen, ihan itse. Yllättävän paljon se kumminkin muistuttaa foinikialaisten keksimää ja roomalaisten jalostamaa. Vai - ei kai vaan ole kyseessä rasististen kielitieteilijöiden tuotoksesta kysymys.

Englannin aakkonen - kertokaas tietämättömälle mikä aakkonen esiintyy englannissa muttei suomessa?

Tolkkufobia leviää. Hutisalo vajoaa aina vaan syvempään kahjouteen.

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Tervehdys kaikille sen pimeämmän polun kulkijoille.
Lävähti tänään erään iltapäivä-aviisin julkaisema tilasto päin näköä. Oli vissiin ainoa aviisi joka uskalsi kyseisen tilaston julkaista.
Kysymys oli ja on edelleen läpsyjen jäätävä yliedustus seksuaalirikoksissa.
Irakin vainoa ja sotaa paenneet ovat ihan omaa luokkaansa kyseisessä trendissä.
Niillä "lapsilla" ei vaan meinaa munat pysyä housuissa vaan seksuaalinen hätätila on suorastaan kuumottava.
Asiaa selitellään, kuten aina, läpsyjen ikä-ja sukupuolijakaumalla. Eihän meille tule juurikaan tyttöjä tai naisia sotaa pakoon. He vissiin jäävät vainottaviksi ja sotimaan ettei geelipäiden tarvitse.
Tässäkin valossa on vähintäänkin outoa, että hallituksemme tekee kaikkensa saadakseen maahamme lisää nuoria miehiä jatkamaan raiskauskulttuurinsa levittämistä.
Voisi olla korpilaki paikallaan kun ketään muuta ei tunnu ongelma kiinnostavan.
Huomenna päättyy musujen paastokuukausi. Jään jännityksellä odottamaan kuinka hallituksemme muistaa onnitella herraskansaa.
Jotain on kuitenkin odotettavissa ainakin koko kansan YLE:n suunnalta.
Muistivathan he Suomalaisuuden päivänä meitä rahoittajia 4 imaamin ramadantervehdyksellä.
Joukon ansioitunein oli lienee Oulun moskeijan imaami jonka mielestä on ihan jees tappaa homot.
Se oli kivapuhetta kun katsoo vieressä istuneiden ääsdeepeen kansanedustajien hihittelyä.
Sairas maa ja sairas kansa kun ovat itselleen tuollaisia päättäjiä valinneet.

Qroquius Kad kirjoitti...

Inarinsaamen aakkosissa näyttää olevan jokunen kirjain, joita suomen aakkosissa ei ole:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Inarinsaame

Nimetön kirjoitti...

Hieman OT päivän epistolaan mutta ihan On Topic päivän tilanteeseen:

Ättesstupa, rotuopit, korona ja humanismin suurvalta.

Herulit, itämeren rannoilta krimille päätynyt germaaniheimo - aitoja arjalaisia siis - tapasi avustaa liikoja vanhuksia itsemurhissa. Prokopioksen mukaan.

Tanskassa oli maaseudulla tapana 1700-luvulla ja kai aiemminkin ostaa kulkukauppialta "vanhusten sokeria". Arsenikilla maustettua sokeria, sukupolvenvaihdoksen vauhdittamiseksi. Germaanejahan daanitkin.

Ruotsissa taas käytettiin ättesstupaa, sukujyrkkämää, kalliota josta vanhus hyppäsi tultuaan liian raihnaaksi itse tai avustettuna. Islantilainen Götrekin saaga kertoo göötanmaalaisten harrastavan moista. Ylättäen ruotsalaiset kiistävät - vaikka kansanperinne jyrkkämiä tietääkin.

1800 ja 1900 lukujen vaihteessa rotuopit ja rotuhygienia oli ruotsissa kuuminta tiedettä. Demarit tukivat täysillä. Yleinen hyväksyntä ajatukselle, että mustalaisten, juutalaisten, suomalaisten ja lappalaisten ei ole syytä antaa lisääntyä. Siispä sterilaatioita käytettiin laajasti. Myrdalin pariskunta täysillä mukana. Natsit ottivat vaikutteita saksaan ruotsin edistyksellisestä tiedemaailmasta.

Nyt sitten tämä hyveen, korkean moraalin ja humanismin suurvalta tukehduttaa vanhuksia - yli 65 vuotiaita hengiltä. Koronan sairastumattamia potilaita hoitokodeissa ei toimiteta sairaalaan. Eikä tukehtuville anneta happea. Annetaan opioideja nopeuttamaan kuolemaa, kuolemaa tukehtumalla. Johtavia hahmoja vajaaälyisen oloinen demari löfven ja puliukon oloinen tohtori tengele.

Hieno esikuva hutisalolle ja muille sonderkommandoille. Ja SDP mukana menossa.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Anolle, Pyssymiehelle, Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Tuo bideologia on kyllä varsin osuva termi.

Ano: Viesti tuli kyllä perille.

Pyssymies:

Viesti1: Hyviä lisäyksiä.

Viesti2: Tiesin nuo rotuhygieniajutut ja nykypäivän tilanteen mutta nuo vanhemmat jutut olivat uutta. Kiitos historian lisäyksestä.

Joppos123: Tilanteen tekee vielä sairaammaksi se että niin poliittinen koneisto, virkakoneisto ja valtamedia yrittävät koko ajan peitellä ja vähätellä tuontitavarana tänne kuskattua väkivaltarikollisuutta.

Qroquius Kad: Kaiken kaikkiaan tuo saamen kieli kuulostaa mukavalta. Pohjoisen reissulla pidetään yleensä autossa päällä Radio Saamea. Siitä tulee hyvälle tuulelle vaikka ei mitään ymmärräkään.

Nimetön kirjoitti...

Joppos123 ja Pyssymies:
Tuossa lukemista. Tiedättekö mikä on golem?
Vähän vihjettä mikä piiskasi Suomen hallitusministerit sellaiseen kiimaan. Eri maat, samat kuviot.

— Tinahattu —


Taki's Magazine ( amerikkalainen lehti )
Oy Vey!
Stop With the Golems, Already!
David Cole
April 02, 2019
https://www.takimag.com/article/stop-with-the-golems-already/
[…]
And now we Jews, so worried that Minnesota might become the Frozen Fourth Reich if left in the hands of evil whites, have created for ourselves a good old-fashioned golem in Ilhan Omar (and a bunch of other Third World freshman congressthingies).
[…]
Peas in a pod. And who could have seen that coming? Only every fucking Jew in the world who ever read the golem story.
[…]

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tinahattu. Onks tää näitä ZOG-juttuja? Ei jaksa näin aamutuimaan.

Nimetön kirjoitti...

Joo, tinahattuilevaa juttua.
Päätin esitellä kirjoituksen täällä koska tuon verkkolehden omistava 'pieni kreikkalaispoika' ( Taki Theodorakopulos ) varmasti tuntee kirjoittajat, eikä kyseessä siten ole joku uusnatsis-äärioikeistolainen joka ampuu tuntemattomana pusikosta.

Taki on upporikas laivanvarustaja joka tuntee kuninkaallisia, aatelistoa ja pohattoja. Mainio vanha pukki, älkää päästäkö lähelle tyttäriänne.

— Tinahattu —

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tinahattu. Ei päästetä. Minä en vaan oikein jaksa tommosia. On niin helppo sanoa että juutalaiset sitä & tätä aivan kuin meidän omat törppömme olisivat niiden kauko-ohjattavia.

Joppos123 kirjoitti...

Minulla ei ole juutalaisia vastaan mitään ja ei oikeastaan muitakaan jos käyttäydytään ihmisiksi eikä aleta porsastelemaan.
Joillakin sikailu on ikäänkuin tullut äidinmaidossa ja nyt en tarkoita iippoja.
On sitä kaukomailla joutunut juuri sotapalveluksesta päässeiden känni-iippojen kanssa ottamaan matsia.
Seuraavana päivänä kävivät silmät mustana pyytämässä anteeksi hölmöilyjään. Mikäs siinä, käytiin kippaamassa porukalla rauhantuopit särpimineen ja kai ne junnut jotain oppivat jos eivät muuta niin ainakin sen mitä sanoivat ääneen, Suomalaiselle kaljupääpompalle ei kannata alkaa keulimaan.
Jotenkin tässä uran varrella on jäänyt sellainen maku, että arabit ovat vaan niin tyhmiä etteivät ne opi mitään.
Vaikka ne kuinka saisivat turpiinsa toilailuistaan niin se sisään rakennettu käyttäytymismalli ei vaan muutu ennenkuin ne ovat laudoissa.
Aina helvetillinen uho ja luotto allahiin. Jos joku muuten väittää, että muslimi ei pelkää kuolemaa niin puhuu soopaa.
ISIS:n himomurhaajatkin kävivät pääsääntöisesti "essoilla" ja muilla mömmöillä.
Huumeilla saatiin mulkeroihin lisää virtaa ja vintti sekaisin ettei se mahdollinen osuma pelottaisi niin paljon.

Nimetön kirjoitti...

Pyssymies kysyi:
"Inarinsaamen aakkosia? Oliko inarinsaamelaisilla oma kirjoitusjärjestelmä! Wau! Tätä en tiennytkään. Keksivät kirjoitusjärjestelmän, äännekirjoituksen, ihan itse. Yllättävän paljon se kumminkin muistuttaa foinikialaisten keksimää ja roomalaisten jalostamaa. "

https://fi.wikipedia.org/wiki/Inarinsaame#Kirjoitusjärjestelmä

Inarinsaamessa on muutama kirjain, jota suomessa ei ole. Sellaisia ovat ainakin Č, Đ ja Ŋ, joista viimeksi mainittu on ns. äng-äänteen merkki. Sekä lisäksi C, joka suomessakin kyllä luetaan aakkosiin kuuluviksi mutta jota käytetään vain vieraskielisissä nimissä niiden esiintyessä suomenkielisessä tekstissä.

"Englannin aakkonen - kertokaas tietämättömälle mikä aakkonen esiintyy englannissa muttei suomessa?"
Jos otetaan huomioon vain omakielisissä sanoissa esiintyvät kirjaimet, niin sellaisiahan tunnetusti kyllä on: lainasanoissa jo yleistyneet B ja F sekä harvinaisemmiksi jääneet C, Q, W, X ja Z. W:tä voisi jopa pitää nimenomaisesti englantilaisena kirjaimena, koska se ei kuulunut alkuperäisiin latinalaisiin aakkosiin ja esiintyy nykyisin omakielisissä sanoissa englannin lisäksi vain harvoissa muissa kielissä (ainakin saksassa ja puolassa). Ennen vanhaan sitä tosin käytettiin yleisesti suomessakin tavallisen V:n sijasta, niin kuin vielä nykyisinkin muun muassa joissakin täysin suomenkielisissä sukunimissä.

Mainittuja kirjaimia ei myöskään esiinny tunnetun Scrabble-pelin suomalaisessa versiossa (jota aikoinaan on myyty myös nimillä Riti-Rati ja Alfapet).


ABC

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja ABC:lle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Mulla on sama asenne eli jos eletään ihmisiksi niin minun kanssa tulee aina toimeen.

ABC: Kiitos lisäyksistä.

Joppos123 kirjoitti...

Sanoinhan minä, että YLE muistaa paskavarpaiden paastonpäättämiseen jonkun terveisen.Niinhän ne teki, minun kustantatamana.
Paskat.
Ois meinaan tässä maassa kirveelle töitä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. On ollut jo pitkän aikaa.