maanantai 1. kesäkuuta 2020

RASISTINEN PIDÄTYS JA OSITTAINEN HARHAMAAILMA


Radanvarsikaupunki, kesäkuu, joskus hieman tuonnempana…

Radanvarsikaupungin poliisiasemalla oli ollut hetken aikaa hyvä tunnelma. Sellainen kuin poliisiasemalla kuului ollakin. Pitkään työparina työskennelleet ylikonstaapelit Matti Murtonen ja Jouko Vernäinen olivat tehneet vuoronsa aikana onnistunutta työtä. Ensimmäiseksi he olivat ottaneet rysän päältä kiinni huumekauppiaan jolla oli hallussaan satoja tabletteja Rivatrileja. Seuraavaksi he olivat estäneet ryöstön joka oli ollut juuri muuttumassa pahoinpitelyksi ja niin sanotuksi nöyryytysryöstöksi jollaiset olivat levinneet Ruotsista jopa tänne Radanvarsikaupunkiin. Ja vuoronsa lopulla he olivat vielä onnistuneet lopettamaan raiskauksen alkuunsa.

Ei ihme, että heidän kollegansa läiskivät heitä olkapäille ja totesivat että jätkät, helvetin hyvää työtä. Mutta siihen se olkapäille läiskiminen sitten loppuikin ja Murtonen sekä Vernäinen saivat käskyn mennä välittömästi Radanvarsikaupungin uuden poliisipäällikön Nilvetta Halvekseisen toimistoon. Toimistossa istui poliisipäällikön lisäksi toinen, noin viisikymppinen nainen. Poliisit katsoivat ympärilleen että olisiko tuoleja tarjolla mutta Halvekseinen totesi jäätävällä äänellä:

- Tämä ei ole keskustelu vaan kuulustelu. Ja kuulusteltavat seisovat. Kuulusteluun osallistuu tarkkailijana ja arvioijana uuspsykologian manipulaattori Perfekta Vuokkonen.

- Tuota… mitä me noinniinkun ollaan tehty? Että ihan kuulustella pitää? Mehän tehtiin onnistuneita pidätyksiä ja estettiin useita väkivallan tekoja. Eikös siitä yleensä kiitetä?

Halvekseinen katsoi edessään olevaa paperia ja vastasi:

- Ei kiitetä niin. Sillä ne pidätetyt mitä varmimmin päästetään tämän kuulustelun jälkeen vapaalle jalalle. Ja täytyykin päästää. Nuo kaikki pidätetyt ovat Lakilypsämistoimisto Koukku & Ketkuisen vakioasiakkaita ja toimiston edustaja kävi jättämässä minulle kantelun. Te törpöt olette pidättäneet pelkästään etnisesti edistyksellisiä henkilöitä ja uuden lain mukaan te ette ole estäneet mitään rikoksia vaan syyllistyneet itse sellaiseen sillä te olette selkeästi puuttuneet näitten pidätettyjen ihmisoikeuksiin rasistisin perustein. Vain siksi että he ovat etnisesti edistyksellisiä. Vai pystyttekö todistamaan että te ette ole tehneet noita kyseisiä pidätyksiä eli vapaudenriistoja rasistisin perustein?

Poliisit katsoivat toisiaan ja näyttivät siltä kuin luulisivat olevansa jossain David Lynchin vielä normaaliakin kipeämmässä sarjassa.

- Tota… millä helvetillä sellaisen voi todistaa? Ja ne jätkäthän otettiin kiinni rysän päältä. Yksi kirjaimellisesti housut kintuissa. Ja kai poliisipäällikkö noilta muilta tiedostavilta kiireiltään on saanut tietoonsa että juuri ne etnisesti edistykselliset täällä tekevät noita kyseisiä rikoksia. Väkivalta-, ryöstö- ja seksuaalirikoksia. Aina kasvavassa määrin. Sitä enemmän mitä enemmän niitä tänne köijätään. Ei se asia siitä mihinkään muutu vaikka sitä sanottaisiin kuinka rasismiksi tai vaikka onanismiksi.

- Siis tehän aivan suoraan tunnustatte toimintanne rasistiset perusteet. Menkääpä hetkeksi ulos.

Poliisit tekivät työtä käskettyä ja poliisipäällikkö kysyi uuspsykologian manipulaattori Vuokkoselta:

- No, mikä on arviosi tilanteesta?

- Tämähän on täysin selvä tapaus. Miehet tunnustivat aivan suoraan rasistiset perusteensa. Muu on merkityksetöntä. Ja nuo miehethän elävät selvästi osittaisessa harhamaailmassa. Kai huomasit itsekin että he todella uskovat että sinänsä määrällisesti suuri etnisesti edistyksellinen rikollisuus johtuu etnisesti edistyksellisistä ihmisistä itsestään. Ihmisistä, heidän tavoista ja kulttuuristaan. Tuo valitettavan yleinen harhamaailma estää heitä tajuamasta että kyseinen rikollisuus johtuu tietenkin vain siitä että suomalainen yhteiskunta ei ole onnistunut vastaamaan monimuotoistuvan etnisen väestörakenteen aikaansaamiin sosioekonomisiin haasteisiin. Syy on meissä. Meissä suomalaisissa. Tai siis vanhasuomalaisissa. Nuo poliisit ovat suoranainen uhka päivitetyille ihmisoikeuksille ja etnisesti sovelletulle oikeusturvalle eikä heitä voi missään nimessä pitää enää poliisin palveluksessa. Ja jos heillä itsellään on kotonaan aseita niin ne täytyy takavarikoida myös ilman muuta.

Poliisipäällikkö Halvekseinen komensi vanhemmat konstaapeli takaisin huoneeseen:

- Luovuttakaa välittömästi aseenne ja virkamerkkinne. Teidän asianne tullaan vielä virallisesti käsittelemään Oppiarvollisen Väestön Yläkomiteassa mutta takaan, että voitte alkaa jo tässä vaiheessa etsimään itsellenne uutta työpaikkaa. Poistukaa.

Halvekseinen otti sisäisen puhelimen, valitsi lyhytvalinnan ja totesi:

- Vapauttakaa Murtosen ja Vernäisen pidättämät etnisesti edistykselliset henkilöt välittömästi. Ja laittakaa viesti Lakilypsämistoimisto Koukku & Ketkuiselle että voivat tehdä asiakkaittensa puolesta rikosilmoitukset sekä korvausvaatimukset rasistisesta ja näin ollen perusteettomasta pidätyksestä ja sen aikaan saamasta laittomasta vapaudenriistosta.

Puhelun loputtua Halvekseinen totesi Vuokkoselle:

- Korvausvaatimusten myötä noilta jätkiltä menee asunnot vasaran alle. Mutta onpahan siinä toimiva pelote muille. Oppivat jätkät miettimään kolmekin kertaa ennen kuin tekevät rasistisen pidätyksen.

Tampereen Yliopistosta valmistunut poliisipäällikkö Halvekseinen ei ajatellut asiaa niin että kahden miehen ja heidän perheittensä elämää vaikeutettiin olennaisesti. Ehkä tuhottiinkin. Sitä sai mitä pyysi ja jos ei onnistunut haistamaan ajan henkeä niin kärsikööt kipeänään.  Olihan selvää että poliisi laitoksena ja järjestelmänä tuli puhdistaa vanhan toksisen maskuliinisuuden malleista ja kaikista rasismin muodoista. Niistä piilevimmistäkin. Halvekseinen oli ylpeä voidessaan olla osa sitä idealismin etujoukkoa joka teki Suomesta toisenlaisen, entistä paljon, paljon paremman ja turvallisemman maan.

Oli niin hyvä olla kun tiesi olevansa absoluuttisen oikeassa. Osana muuta edistyksellistä virkakoneistoa.



Lukijalle: Tällä kertaa ei kyse ollut suinkaan pelkästään kirjoittajan dystooppisesta mielikuvituksesta vaan kyseinen lakiesitys on pantu vireille Berliinin osavaltioparlamentissa missä se mitä todennäköisimmin menee läpi. Aloitteen tekijänä ovat ketkäs muut kuin vihreät. Ja koska kaikki hulluimmat ideat tarttuvat suomalaiseen tiedostavaistoon niin kuin takiainen villapaitaan tai hernesoppa viiksiin niin voimme varmaan odottaa täälläkin jatkossa jotain samanlaista.

Kiitokset vinkistä Huru-ukolle. Ja hyvää, aina entistä tiedostavampaa kesäkuuta kaikille.

26 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

No niinpä. Saksanmaan tiimoilta asian puuhapoika Dirk Behrendt (die Hippie-Grünen) loihe lausuu siis näin:
"Sateenkaarikaupunki Berliini antaa selkeän viestin syrjintää, väkivaltaa ja näkymättömyyttä vastaan. Sateenkaarilipun nostaminen on merkki, ja syrjinnänvastainen laki on juridinen fakta."

Poliisit puolestaan ovat huolestuneita niin paikallisen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä rikostutkinnan tulevaisuuden toimintaedellytyksistä kuin myös mahdollisuuksista saada Berliinin osavaltioon muiden osavaltioiden poliisivahvistuksia.

Vaan miksipä tuosta huolimaan?
Jos kerran poliisin on voitava todistaa, ettei kiinniotolla ollut rasistista motiivia, silloinhan poliisi voi yhtä hyvin olla vastaamatta mihinkään hälytykseen, jossa on mahdollisuus joutua "kiinniottoon rasistisin perustein".

Kaikki ymmärtävät toki ko. tapausten tarkoittavan kulttuurinrikastajien rikastelua.
Läheskään kaikki eivät ymmärrä, että jos poliisia käsketään pitämään näppinsä erossa ihanista kulttuurinrikastajista, poliisi alkaa lopulta myös totella, kun taas rikastuttajat tämän havaittuaan alkavat rikastaa oikein luvan kanssa.

Ja kun Dirk Behrendt (die Hippie-Grünen) joutuu omien koirien puremaksi, hänellä ei lopulta ole enää edes teoreettistakaan mahdollisuutta saada poliisia puuttumaan asiaan.
Jos ja kun Dirk-oletettu saa tahtonsa läpi ja joutuu itse kärsimään sen seurauksista, hän tuskin ymmärtää tehneensä sen itse itselleen.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Olen kuullut useammankin kirjailijan ja elukuvaohjaajan suusta saman toteamuksen: vaikka keksisit kuinka hurjan fiktion, kohta itse todellisuus panee paremmaksi. Ihminen ei yksinkertaisesti kaikella järjellään voi kuvitella mitään niin tyhmää kuin mihin todellisuudessa voi törmätä.

Minusta valistuneiden ihmisten -- tuollaisten kuvatunlaisten psykologikuvatustenkin -- tulisi nyt selvittää itselleen uhriajattelun syvyyspsykologiaa. Nykyisillä ajatteluraameilla, joihin juuri nämä rasismiselitykset sisältyvät, ei pitkälle potkita. Rasistileimat ovat leimaajan ikioman uhriajattelun projektioita, mutta niin paljon kuin pinnalliset psykologitädit niitä mielivät varsinkin miespuolisiin iskeä, jossain vaiheessahan se itsepetos sitten kuitenkin tulee liian ammottavina kognitiivisina dissonansseina vastaan.

""Teen ennusteen. Kun kansainvaellusta ei tulla saamaan kuriin -- koska liian monet päättäjistämmekin samaistuvat toiskulttuurisiin vaeltajiin uhreina, kasvattavat omaa uhripääomaansa ja ovat omien uhrirooliensa pauloissa -- ja kun raaka kulttuurinen rikollisuus tulee aiheuttamaan yhä kasvavan määrän ihan oikeita todellisia uhreja, seuraukset "ideologisella" asennetasolla tulevat olemaan paradoksaalisia. Kulttuurista rikollisuutta ei tulla missään vaiheessa järkiperäisesti jäsentämään nimenomaan kulttuurisena rikollisuutena, vaan rikollisena tullaan päinvastoin näkemään se, ettei toiskulttuuristen uhristatusta tunnusteta.

Näin uhriajattelun psykologian mukaan tulee vuorenvarmasti tapahtumaan. ""

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Seppo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Mitä varmimmin juuri noin tulee käymään. Kun ei tee mitään, ei tee virkavirhettäkään. Sitten tietysti jos jotkut niksmannit puolustavat itseään ja vielä aseellisesti niin sittenhän komennetaan paikalle ainakin komppania konepistoolimiehiä. Vihreät siellä ja vihreät täällä elävät niin kertakaikkisen syvällä pää pers… totanoin kuplassaan että ne eivät tajua mitä saavat aikaiseksi.

Seppo: Tuo ennuste voi hyvin pitkälle pitää paikkansa. Toteaisin itse että meidät on pakotettu elämään jonkun toisen mielikuvitusmaailmassa vaikka me tiedämme sen olevan mielikuvitusta.

Anonyymi kirjoitti...

No onahan se homo-pekka saanut paljon aikaan. Toissa pivänä naama vakavana kertoi ettei sieltä alkoHolin leiriltä pysty ketään tuomaan. Nyt ylenanto ja pravada tietävät kerto, että peoheitä on tullut. Olivat paennee turkkiin ja sieltä lennettiin Suomeen. Pekan erityisedustaja on antanut "konsuliapua". Kuinkahan paksulla setelinipulla sitä apua on annettu. Ei sieltä syyrissa olevalta leiritlä noin vain paeta turkkiin. Eikä ilman "konsuliapua" eli rutkasti rahaa. Kysyn vaan, tuskin vastausta saan. Ehän ne kerro eduskunnalle muitakaan tärkeitä asioita. Saattaisivat ruveta laillisuuden perään kyselemään.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Olisipa mukava nähdä vaikka jossain a-talk ohjelmassa keskustelemassa kyseisestä lakiehdotuksesta lakia puoltavat vihreän ideologian fanaattiset ministerit ja virkamiehet, eiku virkahenkilöt. Toisella puolella sitten tolkun ihmiset, jotka vastustavat tuollaista hulluutta. Löisivät vaan kovaa faktaa eetteriin,mutta en pidätä henkeä sitä ohjelmaa odottaessa. Eilen illalla oltiin koiran kanssa iltalenkillä, niin ilmeisesti antifan terroristit oli sitomassa banderollia surmatun mustan miehen tapaukseen liittyen. Toisessa ainakin fanittettiin Black lives matter järjestöä. T. Oloneuvos

Joppos123 kirjoitti...

Berliini nyt muutoinkin outo paikka. Olen siellä yhden vapun viettänyt. Istuskelin Checkpoint Charlien kupeessa terassilla ja seurasin jokavuotista "pistetään paskaksi ja palamaan" juhlaa.
Alue oli poliisien tauko-ja reservialue. Tulivat sinne nuolemaan haavojaan ja vaihtamaan "etulinjan" porukkaa kun voimat hyytyivät.
Kyseisen alueen eteläpuolella on yksi Berliinin suurimmista matuosista ( muistaakseni Creuzberg ja Neuköln)ja siellä matut, antifantit ja äärivasemmisto järjestää joka vuosi "mielenosoituksen".
Helvetillinen älämölö ja kaikki paikat rikotaan. Sitten korjataan vahingot (germaanit vissiin maksavat kustannukset) ja sama homma seuraavana vuonna.
Ei Berliiniin enää saada muiden osavaltioiden tukea noihin mellakoihin koska jokainen pidätyshän olisi etninen näissä bakkanaaleissa.
Katsotaanpa onko Berliini ensi vapun jälkeen samassa hapessa kuin vuonna 1945.
Oli sinänsä erilainen vappu. Olutta terassilla ja välillä tuulen tuoma kyynelkaasu avasi mukavasti hengitystiet.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Oloneuvokselle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Hyvä kysymys. Yleensäkin tämä viimeisin episodi on hyvä esimerkki vihreitten tämänhetkisestä ajattelusta eli ”me voidaan vittu tehdä ihan mitä meitä huvittaa”.

Oloneuvos: Luulisin että kyseinen ohjelma olisi tehty tutulla tyylillä eli keskustelussa olisi neljä utopistia ja yksi reaalimaailmassa elävä ja touhu menisi hyväksi havaitulla Yle-tyyppisellä päällerääkymisellä. Mitä tulee niihin Ameriikan tapahtumiin niin eihän niissä ole enää kyse mistään protestista vaan ihan puhtaasta riehumisesta ja ryöstämisestä. Jonka se tietty väestönosa on osannut niin monta kertaa.

Joppos123: Jotenkin vaan veikkaan että monella saksalaisella poliisilla alkaa liipasinsormea kutittaa. Niin kuin myös epäilemättä ruotsalaisella poliisilla.

Juha Kivela kirjoitti...

Kepulainen Antti Kurvinen pauhaa taas Hesarissa kuinka Suomi on oikeusvaltio. Suomi ei todellisuudessa ole oikeusvaltio kuin rajoitetusti:

https://shop.almatalent.fi/ulkomaalaisoikeus

Maamme oikeustieteelliset tuottavat nykyään lähinnä noita erinäisiä Lakilypsämistoimisto Koukku & Ketkuisen tyyppejä - sekä tietysti Federaatio-oikeuden "osaajia" - jotta yhteiskunnalta voidaan kupata veroeuroja omaan talouteen. Jo nyt tilanne on vakava: laittomienkin maahantunkeutujien "oikeudet" ovat ylittäneet kantasuomalaisten perustuslailliset oikeudet. Moninkertaiset kaksoisstandardit ovat arkipäivää. Kantasuomalaiset köyhtyvät ja ulkomaalaisoikeuden ja muun käytännön kautta erinäiset maahantunkeutuneet tekevät tiliä. Epäoikeudenmukaista. Laki ja oikeus ei toteudu Suomen Kansan kesken.

Järkiperäisesti asioita ei tehdä, kuten Seppo Oikkonenkin asian ymmärtääkseni ilmaisi.

Pakotetussa mielikuvamaailmassa eläminen ei ole mukavaa. Pahoinvointi on Suomessa viime vuosina kasvanut erittäin huolestuttavalla tavalla, kun nuoret käyttävät psykoosilääkkeitä enemmän kuin koskaan aiemmin. Mistä mahtaisi johtua? Totuutta ei todellakaan tunnusteta, vaikka usein hoetaan kylläkin vanhaa viisautta: "Tosi asioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku". Sitä alkuakaan ei vain tulla Suomessa poliitikkojen toimesta näkemään, koska lähes kaikilla on vain mielessä, että kuinka maahantunkeutujilla ja haittamaahanmuutolla voisi tehdä tiliä. Moni uskoo asuntosijoittamisen tuottavan kovan tilin. Voi olla, että pitää paikkansa, koska esmes pressamme lähin korvaankuiskaaja tulee juurikin rakennusteollisuuden parista.

Seuratkaa kuinka paljon on valmistumassa, rakenteilla ja suunnitteilla uusia asuntoja. Ei pelkästään Suomessa. Kohta koronakusetuksen mentyä ohi lennellään jälleen entiseen tahtiin, vaikkapa Kypsokselle omalle loma-asunnolle tai vastaavasti..

Eriarvoisuus tulee lisääntymään ennenkokemattomalla tavalla seuraavina vuosina.

PS. Saksalainen teollisuus tarvitsee piristysruiskeen erityisesti myös rakennusteollisuuteen, joten voinee olla jo tässä vaiheessa täysin selvää, että kepulaisen valtiovarainministeri Katri Kulmunin loihelausumista huolimatta erinäiset koronakusetusavustuspaketit on jo salongeissa päätetty toteuttaa..

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Totta joo ja heitän muutaman huomion.

- Suomessa on tuhansia suomalaisia asunnottomia. Etnisesti edistykselliset menevät asuntojonoissa heidän ohi. Tai eihän ne asunnottomat ole edes jonoissa.

- Psyykelääkeitä määrätään ihan tolkuttomasti mutta sen lisäksi huumeongelma on räjähtänyt käsistä.

- Suomessa asuntojen hinta on tosiaan keinotekoisen korkealla. Lähinnä siis suurissa kaupungeissa.

- Ne avustuspaketit ovat poliittinen päätös joilla sidotaan valtiot EU:n velkavankeuteen.

Juha Kivela kirjoitti...

Jep. Täysin oikeita huomioita sinulta!

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa kaverin kanssa mietittiin, kun kompuutteria korjasi, että paljonkohan saisi kakkua homon tappamisesta. Että riittäisikö loppuelämän ajaksi? Ainakin olisi paremmat olot kuin siviilissä, Sännölliset ruokailut ja ulkoilut. Vaan tuumittiin sitten ettei ne hyvät olot koske kantiksia. Vaan auttaisiko siihen allahu akbar? Ja lankki naamaan ennen sitä?
Kaveri kertoi kuvauttaneensa itsensä pari kertaa keväällä kottariaspöntössä. Oipa tullut polliisilta viesti auton omistajalle, hänen pojalleen, että jos et jen..päläpälä´lää, niiin ilmoita "syylliselle". Sanoi tulleen kaksi tekstaria ja vastaa K tai E jos olit tai et ollut ratissa. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Hitaita on herrojen kiireet, tai sitten ei. Rallikuski Ltvalata verottaja pistänyt perinnän päälle, vaikka koko asia on kesken. Ja voutihan pitää kiirettä mutkia oikoen, kun tiedossa miljoonapotti tilipussiin. Hyvät provikat niillä voudeilla. Ilmankos minunkin pieniä rästejä ei voinut siirtää parilla päivällä, olis jääny nekin roposet saamatta.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Soita homo-pekka, soita homo-pekka se maanpetturinvalssi ja sottiisi...

Vieläköhän kennedy kertoisi olevansa berliininmukkki " ich bin ein berliner"? Toisaalta, jos poliisi rasistisesti yrittää kirjoittaa liikenneseuraamusmaksua, vai mikä se ylinopeussakko nykyään lienee, niin kai sitten pitää haastaa se rasistisika oikeuteen. Ainakin palsternakka vainoaa goymieitä rasistisesti. Mokoma sika.

Oikeasti, mitä viheridioottien päässä liikkuu? Ählämiä tai neekeriä ei saa pidättää tai kysyä papereita - eikös tämä ole rotujen olettamista? Ja etnistä profilointia? Rasismia? Berliini 20-luvulla oli varsinainen edistyksen kehto, homot ja Rote Front hilluivat. Sitten tuli SA ja SS. Mitenkääs nyt käy, saako tyhmät mitä tilaavat.

Ja viimeisin homo-pekan tempaus, oikeasti valehdellaan vaikka mitä ja sitten rahdataan "suomen kansalaisia", oikeasti kansanmurhaajia ja natsejakin pahempia rikollisia suomeen. Miksi haavisto on vielä ministeri? Eduskunta ei saa mokomaa ulostettua, odotetaanko, että haavisto poistetaan ulkoparlamentaarisesti? Varsinainen dream-team virheillä de dorka: hutisalo-haavisto-kari, hulluja kaikki. Mokoman puoleen voisi kieltää, kiellettinhän sinässä vaaraton tuulimyllynlämmittäjien poppoo PVL:kin.

Pyssymies

SuiGeneris kirjoitti...

Kiitoksia vaan taas Yrjölle tarinasta. Tuollaistahan se tuntuu olevan suunnitelleilla väähän siellä sun täällä. Kun tuota Minnesota episodia katsoo ja miettii hiukan USAn rikoslukuja ja sitä ketkä niitä tehtailee, en ihmettele että joskus mopo karkaa käsistä. Ei sillä että niiden poliisin toiminta olisi hyväksyttävää. Toivoisin kuitenkin että HS ja YLE (esimerkiksi) tekisivät pitkän ja perusteellisen, puolueettoman (sikäli kun mahdollista) jutun esim USAn raiskausluvuista.
Muuten en asiaan ota kantaa, vaikka kyllä mieleni kovasti teki kommentoida kuinka ihanaa ja vapauttaavaa on elää monikulttuurissa yhteiskunnassa

Joppos123 kirjoitti...

Haavisto esikuntineen sai sitten raijattua 3 himomurhaajakalkkunaa 9 piltin kanssa Suomeen.
Tulivat kuulemma yllättäen ja avustamatta. Jäätävää paskanpuhumista taas Haavistolta.
Mietitääns ihan vaan hetkonen.
Kaapualmat olisivat siis karanneet yhdeksän kakaran kanssa vartioidulta leiriltä, luimuilleet sota-alueen läpi, ylittäneet aika perkeleen tarkkaan vartioidun Turkin rajan yli Suomen konsulaattiin ja kaikki tämä edelleen niiden 9:n kakaran kanssa.
Nämähän pitää palkata meidän kaukotiedustelujoukkojen kouluttajaguruiksi.
Taitaapa olla kuitenkin niin, että rahalla ja isolla sellaisella siellä on konsultoitu ja kukahan on ollut maksaja, arvauksia?
Jotain osoittaa se, että lentoliputkin on hoidettu takaisinmaksusitoumuksella ja arvatkaapa nähdäänkö niitäkään rahoja enää koskaan?
Kyllä aikaa ja rahaa laitetaan kun ideologisista syistä päätetään raivohullut akat kakaroineen saada takaisin "kotiin", siihen kotiin ja sen kansan luokse jonka he ovat vannoneet tuhoavansa ja teurastavansa.
Aika kauan ja aika kusessa saisi tavallinen kansalainen olla ennekuin kuin maksusitoumukseen perustuva konsulikyyti järjestyisi varsinkin jos olisi sata varmaa ettei valtio saisi koskaan rahoja takaisin.
Nämäkin akat olisi katraineen pitänyt hillota toiseen kotimaahansa eli Somaliaan, ainiin unohdin, siellhän ei ole tarjolla ilmaista elämää ja harrastustoimintaa kuten vittuimaisen aatteen levittämistä vertaistensa loisten joukossa.
Alkaapa taas olla ihan alkuviikosta verenpaineet kohdallaan.

Juha Kivela kirjoitti...

Suomi on kyllä maailman maista varsin erikoinen: Suomen [valtiollisena toimijana] väitetään edustavan ja kunnioitettavan mm. demokratiaa, vaikka ministerit saavat valehdella päivästä toiseen Suomen Kansalle ihan mitä satuja ja tarinoita sylki suuhun tuo.

Ulkoministeri Haavisto, joka ei yhdessäkään demokratiaa edustavassa ja kunnioittavassa maassa olisi enää ministerinä, osoittaa, kuinka surkean säälittävällä tasolla Suomen ylimpien laillisuusvalvojien toiminta on. Ylimmät laillisuusvalvojat suorastaan alleviivaavat toimivansa oikeusvaltio- ja laillisuusperiaatteen vastaisesti.

Ja miettikääpä vain tuota al-Hol -tapausta UTVA:n kautta. Presidentin rooli salaa Suomeen tuoduissa ISIS-taistelijoissa ja heidän jälkeläisissään! Ja miettikääpä vain, kuinka surkeaa työtä SUPO Suomessa tekee, joka paljastui ulkoministeri Haaviston haastattelun ja A-studion ohjelman kautta! Suomi on täysin rikollisten valtaama korkeimmilla poliittisilla tasoilla ja SUPO sulkee silmänsä tilanteen niin vaatiessa. Hurjaksi on toiminta mennyt. Ja jos miettii, että samaa menoa Puolustusvoimissa..

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Pyssymiehelle, SuiGenerikselle, Joppos123:lle ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne.

Juha: Valitettavasti näin. Täytyy vaan toivoa että PV sentään keskittyy itse asiaan.

Huru-ukko: Antaa olla ne tappohommat mutta joku kroonisesti sairas vanhus saattaisi kyllä asiaa miettiäkin. Vankilassa olisi parempi olla kuin vanhuskeskityslaitoksessa. Valtiohan muuten saattaa hässia kevyesti sata miljoonaa ns. oikeaan asiaan mutta kansalaiselta perittävästä viiskymppisestä se ei taatusti päästä irti.

Pyssymies & Joppos123: Näin lyhyesti voi todeta että Suomen sekä ulkoinen että sisäinen ”turvallisuus” on tällä hetkellä täydellisesti reaalimaailmasta vieraantuneitten utopistien käsissä. Ja se ei kyllä ikeniä naurata.

SuiGeneris: Valtamedian uutisointi asiasta on kyllä täysin yksipuolista ja kyse on pelkästä ryöstelystä. Jopa muuan Mike Tysonkin on tajunnut asian:

https://images-cdn.9gag.com/photo/a5W7L0E_460s.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Perjantai-iltana poliisi joutui puuttumaan kahdesti saman nuorisoporukan välisiin yhteenottoihin, ensin Malmilla ja sitten Pasilassa. Väkeä oli koolla n. 200, kukaan ei loukkaantunut, eikä ketään pidätetty. Helsingin poliisin johtokeskuksesta kommentoitiin: ”Varmasti hyvä esimerkki siitä, mitä lomien alkaminen saa aikaan nuorissa”. Täytyi lukea tuo poliisin kommentti kahteen kertaan. Siis kun koulu loppuu ja odotettu kesäloma alkaa, lähdetään juhlan kunniaksi kaupungille isolla porukalla haastamaan riitaa ja vääntämään senkkaa nenästä. Niinpä niin, näinhän se on aina ennenkin ollut...

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

Minulla on vahva käsitys siitä ketkä ovat olleet yliedustettuina sekä Malmin että Pasilan tapauksissa.
Iltalehti julkaisi Pasilasta jonkun ottamaa kännyvideota siitä kun loikitaan junaratojen yli.
Ei nyt ihan "Vaahteranmäen Eemeleiltä" näytä.
Taitaa olla "Ruotsin tauti" leviämässä Suomeen. Tietyt etnisesti edistykselliset porukatha fanittavat tuota ganstakulttuuria.
Kohta alkaakin silleen ihqusti aseet paukkua kun pikkuganstat ottavat mittaa toisistaan kun ei tule riittävästi rispektiä.
Toistaiseksi olemme valovuoden Ruotsin kehitystä jäljessä ja näin soisi olevan jatkossakin vaikka sisäkanisterimme haluaisi varmaan jotain ihan muuta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne. Joo, kovasti etniseltä värinältä vaikutti. Varsinkin kun katseli asiaan liittyvää videota. Jotkut ne vaan kovasti haluavat Ruotsin toisinnon tänne.

Anonyymi kirjoitti...

Sen lakiesityksen mukaanhan "viranomaisten tulisi jatkossa pystyä todistamaan, että he eivät ole toimineet syrjivästi, mikäli joku syyttää heitä rasismista."

Epäilen vahvasti, että tästä tulee olemaan yksi poikkeus, vaikka ainakaan tuossa uutisessa niin ei suoraan sanotakaan. Nimittäin jos joku saksalaiseen kantaväestöön kuuluva syyttäisi poliisia tai muuta viranomaista heihin kohdistuvasta syrjinnästä ja rasismista. Epäilen vahvasti, että siinä tapauksessa syytös ei menisi läpi, vaikka sitä ei voitaisikaan todistein kumota.
Ellei sitten lakitekstiä muotoilla, sen ilmeisen tarkoituksen kannalta huolimattomasti, niin että se soveltuisi tuohonkin tapaukseen. Siinä tapauksessa asia jäänee oikeusistuimen ratkaistavaksi.

Voisi kuitenkin kysyä:
Jos poliisi pidättää kantaväestöön kuuluvan rikoksesta, josta maahanmuuttajaa ei pidätettäisi, eikö silloin ole selvästi kysymys kantaväestöön kohdistuvasta syrjinnästä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Erittäin hyviä huomioita. Itse asiassa muuten Suomessa jo tuo pienessä mittasuhteessa toimii. Suomalaisia on syytetty ja tuomittu oikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan varsin hatarin perustein. Kuinkas monta etnisesti edistyksellistä on laitettu samaan prässiin?

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa toistetaan mannekiinien tai ählyjen tekojen ja sanomisten rikollisuutta arvioitaessa aina samaa veisua: Vähemmistö ei voi sortaa enemmistöä, eikä edes kiihottaa enemmistöä vastaa. Äänessä sama sakki joka takavuosina vinkui apartheidin ja koko RSA*:n olevan itsestään saatanasta ja natsistista sortoa.

Nyt sama paskasakki mölyää fentanyyliin kuolleesta pirinarkista. "Poliisin tappama" -otsikoi valemedia tuosta tyypistä. krakkeriryhmä "Anonymous" sitten häiriköi apinalauman riehumista hillitseviä poliiseja tukkimalla polkalla poliisin radiokanavat. Mitäs, antais kuvernööri käskyn kansalliskaartille: vyötä syöttäjään - mutku on demokraatti kuvernöörinä niin ei muuta kun raapii muniaan.

*Selvyyden vuoksi: Republic of South Africa

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Totta, ja Republic of South Africassa on kehitteillä – jo alkanut – valkoisten kansanmurha joka ei kiinnosta tiedostavaistoamme hevon vittuakaan. Väärän värisiä tapettuja.

Joppos123 kirjoitti...

Nopealla haulla gookkeli osasi kertoa, että vuonna 2019 virantoimituksessa tapettiin jenkeissä 89 poliisia (FBI:n tilasto).
Montako mellakkaa roskasakki järjesti? Kuinka monta tukimielenosoitusta maailmalla pidettiin ja kuinka moni Suomalainen tusinamuusikko otti somessa asiaan kantaa? Aivan, nada.
Valkoisten tappaminen Etelä-Afrikassa tai kristittyjen teurastaminen Nigeriassa ei vaan kiinnosta ketään, ei vaikka ruumiita tulisi tuhansia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Tapettu musta on tiedostavan muodikas. Vaikka sen olisi ampunut musta poliisi. Niin kuin monesti on käynyt. Mutta kun pidetään yllä utopiaa niin silloin ei takerruta yksityiskohtiin. Ja ne tapetut valkoiset ja kristityt ovat vaan niitä utopian kannalta tarpeettomia ja vaiettavia yksityiskohtia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Olet täysin oikeassa. Ja suomalaiset edistykselliset komppaavat tuota riehumista muodikkaan ideologisista syistä ja komppaisivat vaikka riehujat räjäyttäisivät atomipommin jossain kaupungissa