tiistai 23. kesäkuuta 2020

SETÄMIEHET JA TEOKRATIA


Huitsinnevadan Örnätjärven kauniissa kesäillassa muuan omakotitalon pihalle asteli kaksi selkeästi setämiehen, käppäukon ja muutenkin kuuluisan puuttuvan lenkin näköistä äijänkörilästä pyyhkeet ympärillään ja Tsuhnan Kostot sekä voimasavuke Boston-askit kourassaan. Siinähän olivat taasen Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat tuumineet että näillä keleillä ei tulia grillikotaan enää tarvita vaan istutaan pihalla lämpimässä ilta-auringossa ja kuunnellaan kuinka käki karjuu, lehtokurppa ylilennollaan antaa aikamerkkejään ja pitkää päivää painavat väinöt lentelevät pihakukasta toiseen.

Toverukset olivat aikaisemmin keväällä hyvin onnistuneen siemenviljan keruujakson jälkeen lisänneet pölykapselipeltonsa pinta-alaa neljällä aarilla ja tänään oli ollut säännöllisesti tehtävän lannoituksen vuoro. Ykä oli ollut viljelmän toisella puolella ja lukenut huulipunahallituksen ilmastopoliittista ohjelmaa. Lötjönen oli puolestaan lukenut viljelmän toisella puolella samma på svenska. Puolen tunnin ankaran lannoittamisen jälkeen miehet olivat tuumineet että tuolla paskan määrällä saadaan taatusti ennätyssato vaikka kevät olikin ollut varsin kylmä.

Ylva oli sillä aikaa lämmittänyt saunan miehille joitten maa oli eikä laiskain lurjusten ja tuli lannoituksen päälle tuomaan tukevat mukilliset Äkkölämäkölän bönjakkia todeten:

- Nyt on herroilla varmaankin sen verran tiedostavan vihermirrin paskan maku suussa että se kannattaa huuhdella pois kunnon aineella.

Moukut ottaessaan miehet tuumivat että viisaat vaimot ovat Luojan lahja ja siirtyivät löylyihin. Löylytauolla Ykä avasi Tsuhnan Koston, otti kulauksen, sytytti voimasavuke Bostonin ja totesi Lötjöselle:

- Tämän Black Lies Pätee-riehumisen ja suoranaisen terrorismin sekä virallisen Suomen siihen suhtautumisen perusteella olen tässä keskenäni päätynyt siihen että Suomesta on sitten lopultakin tullut teokratia.

Lötjösestä huomasi että samanlaiset ajatukset olivat pyörähtäneet hänenkin karttuisassa ajatuksenjuoksussaan joten hän vastasi välittömästi:

- Myöntää täytyy. Meinaan, maassa on pääideologiana ollut pitkään pelkkä väite ja hokema. Hokema, jota tukemaan ei ole koskaan ollut ensimmäistäkään varsinaista faktaa. Ja kun ne tekaistutkin faktat ovat osoittautuneet tekaistuiksi faktoiksi ts. valheiksi mutta hokemaa hoetaan siitä huolimatta aina entistä suuremmalla innolla niin silloinhan kyse on enää uskonnosta. Ja koska kyse on uskonnosta niin se hokema muuttuukin sitten pyhäksi ja loukkaamattomaksi dogmiksi. Jonka loukkaamattomuus suojelee myös dogmin hokijoita. Ennen kaikkea heitä. Ja koska sitä dogmia toistaa valtamedian lisäksi valtakoneistokin niin teokratiassa tosiaan ollaan niin kuin paska Junttilan tuvan seinässä.

- Jep. Ja se dogmihan on se pyhä ajatus etnisesti edistyksellisen väestönosan sekä suuresta välttämättömyydestä että yhtä aikaa väistämättömästä velvollisuudesta suomalaisille ynnä kyseisen väestönosan kyseenalaistamaton uhripääoma joka nostaa sen kaiken arvostelun yläpuolelle ja pitää sen siellä.  Teki se sitten mitä tahansa. Ihan mitä tahansa. Sillä eihän pyhää voi arvostella eikä varsinkaan pyhän kumartajia. Kyseistä dogmia ei millään tavoin muuta se, että niissä siellä & täällä tällä hetkellä käydyissä BLM-riehumisorgioissa pannaan sen etnisesti edistyksellisen väestönosan toimesta paikat paskaksi ja palamaan sekä kaiken lisäksi tapetaan ihmisiä. Dogmi on silti pyhä.

- Ja koko helvetin, no, suoranainen terrorismi on lähtenyt liikkeelle siitä että yks etnisesti edistyksellinen narkkaava ammatti- ja taparikollinen pääsi hengestään. Maassa, jossa nimenomaan ne tummapintaiset tappavat antaumuksella niin toisiaan kuin valkoisia. Mutta sehän ei dogmin palvojia kiinnosta.

Ykä otti taas hörpyn raikasta Tsuhnan Kostoa ja tuumaili:

- Vaan ehkäpä tämä pyhää dogmia tunnustava valtakoneistomme ynnä valtamediamme ajattelee kunnon uskovaisen lailla että koko tuo käsistä lähtenyt väkivalta, riehuminen ja ryöstäminen jota tehdään nimenomaan pelkän väkivallan, riehumisen ja ryöstämisen ilosta onkin dogmin kohteen tosiuskovaisille asettama uskon lujuuden äärimmäinen testi?

- Hähää, joo, eli jos usko kestää tuon kaiken niin sitten sitä ei romuta enää mikään. Mutta… piru vie…

Lötjönen oli vähän aikaa hiljaa, raapi partaansa ja jatkoi sitten:

…piru vie, mitenkäs se meidän teokratiamme sitten toimii kun sen usko kestää ja vahvistuu tästäkin nykyajan seitsemästä vitsauksesta… kun se tajuaa että piruakos tässä enää perustelemaan… tästä eteenpäin vaan puolustetaan uskoa kaikella vihalla ja vimmalla… ja kaiken lisäksi koneiston suomilla valtuuksilla… kun syyttäjäkoneistonkin sisaret ovat uskossa vahvoja…

Nyt oli puolestaan Ykän vuoro raapia partaansa ja sytyttää uusi voimasavuke Boston:

- Piru vie… tosiaan… sehän tuumii että heidän uskonsa ja sen myötä asemansa on toki jo testattu mutta järjeltään ja ennenkaikkea asenteiltaan kovin karttuisa nauriskuopassa asusteleva pottunokka ei vielä usko tarpeeksi. Eipä se saata piru vie uskoa ollenkaan. Ennen kaikkea se ei saata uskoa uskon julistajaan. Siispä teokratia päättää heti tämän koronaepidemian jälkeen vahvistaa kansalaisten uskoa pyhään dogmiin tavalla, jonka pohojalaanen lausuisi: täällä tarvitahan välittömästi kolome verestä rivisioonaa etnistä riversiteettiä. Vahvistamahan jumalattomien riittämätöntä uskoa. Ja sen invaasion arvostelun se määrittelee jumalanpilkaksi ja alkaa sen mukaiset toimenpiteet.

- No senhän se perkele tekee. Vaan mitäs me sitten voidaan tehdä?

- No äänestää ainakin. Mutta seuraaviin vaaleihin on vähän helvetin pitkä aika. Mutta lyhyellä tähtäimellä ja silti pitkää tähtäintä ajatellen täytynee käydä lähipäivinä ostamassa varastoon lisää patruunoita. Niin pitkään kun niitä vielä myydään. Niitä ei ole koskaan liikaa.

- Käydäänpäs hei ostamassa ne Huitsinnevadan Ase & Mätöstä. Otetaan rouvat mukaan ja pyörähdetään samalla reissulla sen pulaakin mättöpuolella einestämässä. Mielellään aamupäivällä. Siellä on tällä viikolla aamiaistarjouksena Pirtsakka Kevyt Perhepannu:



Yhden hengen annos

- Joo, minäpä muistan tuon annoksen. Senhän äyskäröi nautinnolla ja äkkiä ääntä kohti.

- Näin. Äkkiäkös siinä pitkään mennee kun nuoret miehet tunnin juoksee. Eiköhän lähetä löyläytteläätiöön. Ihan juoksematta.

- Ja se on viisautta.

Miehet nousivat ja poistuivat uusiin, vääräuskoisiin löylyihin hyräillen samalla hieman väännettyä vanhaa Eppu Normaalin kappaletta:

”Suomi-pojat paistuivat kuin korput pelleillä,
johan oppi äijät ettei BLM:n kanssa pelleillä…”

Toverusten juttua sivummalla kuunnellut sammakko katseli miesten poistumista. Se oli se sama sammakko jolle Ykä oli aikaisempana vuonna laitellut puolikkaan multapussin risuläjän alle mukavaksi talvehtimispaikaksi. Hyviä naapureita oltiin oltu siitä saakka ja aina morjestettu nähtäessä. Sammakkoa vähän harmitti kun miehillä ei ollut saunatauollaan mukana sitä universaalia käännöskonetta. Olis ollut mukavaa kurnuttaa muutama sana. Mutta ehtisihän sitä vielä. Noilla miehillä tuntui tällä kertaa olevan kovasti vakavaa keskusteltavaa keskenään.

Niitä sellaisia ihmisten juttuja. Sammakko ei ollut niistä aina ihan perillä mutta se oli tyytyväinen kun oli syntynyt sammakoksi. Ihmisillä kun tuntui olevan ihmeellinen taipumus räplätä sitä mikä toimi ja hankkia itsensä kerta toisensa jälkeen porukalla kuseen. Eläisivät sammakoiksi hekin niin pärjäisivät varmasti paremmin.



17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi, mukava kirjoitus taas. Väkisinkin tuli noista dogmaattisista hommista mieleen Monkey Island 2:n Scabb Islandin kirjastosta löytyvä filosofinen teos "My karma just ran over your dogma".

Yst. terv. Ano Nyymi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano Nyymi ja kiitokset. Piti ihan googlata tuo Monkey Island kun en tuota pelimaailmaa tunne. Mulla taas tuli kommentistasi mieleen se tietty meemi:

https://memegenerator.net/img/instances/17569576/your-rights-end-where-my-feelings-begin.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Kenellekään skeneä seuraavalle ei mikään yllätys mutta tässä nyt selkeästi ääneen kerrottuna suoraan hevosen suusta: olemme marxilaisia aktivisteja...että sellasia ihmisoikeuksien edelläkävijöitä taas kerran. Sama juttu tuntuu olevan kaikissa nykyajan hömpötyksissä: ilmastohysteriassa, monikulttuurissa, seksuaaliteatterissa you name it...aina pintaa raapaisemalla löytyy kommunisteja.

https://m.youtube.com/watch?v=HgEUbSzOTZ8

QroquiusKad kirjoitti...

Vaan mitä jos nykyinen poliittis-kulttuurinen globaali psykoosi onkin epätoivon purkausta lopun edellä:

EU:sta oli määrä tulla Euroopan Neuvostoliitto vuoden 2030 paikkeilla Suuren Suunnitelman mukaan.
Koulujen opetussuunnitelmia rukattiin propagandan levittämiseksi, jota valtamedia oli tehnyt jo pitemmän aikaa.
EU-maihin otettaisiin miljoonia kehitysmaamuslimeja ja afroneekereitä heikentämään kansallistunnetta ja luomaan tilalle euroopalaista identiteettiä, kun väestö kautta EU:n olisi samanlaista paskanväristä ja -hajuista pahantekijäpopulaa.

Mutta ne Euroopan kansat, piru vie; heillä oli edelleen se demokratian riesa.
Sitä se käyttivät äänestääkseen kansallismielisiä ja maahanmuuttokriittisiä puolueita. Pääsivätpä ne jopa valta-asemaan neljässä entisen Itäblokin maassa, ja hyvin näytti sujuvan muuallakin.
Euroopan kansat eivät halunneet Euroopan Neuvostoliittoa eivätkä väestönvaihtoa!

Silloin Brysselissä painettiin paniikkinappulaa:
kaikki seuraavien 15 vuoden ajalle suunniteltu oli tehtävä nyt ja hetihetiheti!

Rajat avattiin miljoonille neekeri- ja muslimiterroristeille, raiskaajille, ryöstäjille ja pedofiileille.
Valtamedia suorastaan riehaantui ja lakkasi edes teeskentelemästä muuta kuin propagandistia.
Hallinnollinen eliitti peesasi poliittista elittiä niin, että esim. poliisia kiellettiin kertomasta maahantunkeutujien rikoksista.

Ei se auttanut. Niinpä kierroksia on vain lisättävä.
Seuraus on Black Lies Pätee, joita niin EU kuin YK suitsuttavat. Liekö ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa, kun organisoidulle riehunnalle ja omaisuuden sekä infran tarkoitukelliselle tuhoamiselle annetaan kansainvälinen hyväksyntä ja kehu?

Vaan onko tämä kuitenkin sama ilmiö kuin Berliinin huhtikuu 1945, jolloin puissa ja lyhtypylväissä roikkui päivä päivältä enemmän mielivaltaisesti hirtettyjä kauloissaan plakaatteja järjettömin tekstein:
"Olen bolsevikkijuutalaisvihollisen kanssa vehkeillyt maanpetturi ja roikun tässä ansaittua tuomiotani!"?

Kun pahantekeväisyysprojektin loppu häämöttää, on sille otettava vielä raivoisa loppukiri, ennenkuin järki-ihmiset pistävät pelin poikki ja pelajat sivuun?
Voisiko näin olla? Totta kai. Onko se realistista?

Jaa-ah. Kunpa olisi. Ei se Suuri ja Mahtavakaan ollut ikuinen, ja sen hajoamiseen johtanut prosessi oli suorastaan ällistyttävän nopea.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Ja kuinkas ne marxilaiset suhtautuivatkaan hyödyllisiin idiootteihin…

Qroquius Kad: Epätoivon purkausta? Mahdollista. Mutta kyseinen eliitti on tällä hetkellä vahvistamassa valtaansa kaikin mahdollisin keinoin. Jonka seurauksena EU:sta saattaa tulla ihan oikeasti se Euroopan Neuvostoliitto. Se romahtaa aikanaan, mutta jos se ehtii betonoida valtansa niin se pysyy vallassa kymmeniä vuosia ennen romahtamistaan aivan kuin Neuvostoliittokin pysyi. Onneksi sillä ei ole samanlaista väkivaltakoneistoa kuin Neuvostoliitolla. Ja sen vuoksi se ei pysty uhkaamaan Itä-Euroopan demokratiaa sotilaallisesti. Mutta joo, se Suuren ja Mahtavan romahdus herättää toivoa. Ei sitäkään kukaan uskonut tapahtuvan.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä sirkuksessa on mukana mm. THL, joka on vähätellyt julkisuuteen tullutta ynpärileikattujen tyttöjen määrää Suomessa. Kun ei nyt ole aivan varmaa, ovatko tytöt oppilaitosten kyselyihin osanneet vastata oikein vanhempiensa syntymämaan, niin kielletäänpä kyselyjen teko kokonaan. Sillähän se tilanne paranee, kun pistetään pää pensaaseen ja etunenässä valtion ylläpitämä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos! Viranhaltijat eivät uskalla sohaista kusiaispesään (koska perhe ja asuntolaina) ja johto saa ohjeensa ylempää kuten poliisikin.

Eniten ihmetyttää vapaat toimijat kuten feministit? Mitä he tekevät? Eivät yhtään mitään! Mikä saa suut suppuun naisilta, jotka ovat suuna päänä vaatimassa tasa-arvoa, aina vaan lisää oikeuksia ja parempaa palkkaa omalle sukupuolelleen ja loukkaantumassa milloin mistäkin? Tässä heille olisi todellista työsarkaa, mutta jostakin kumman syystä ei tunnu kiinnostavan. Onhan kiroiluiltamat baarissa, v-tun virkkaaminen ja miesten haukkuminen varmaan hauskempaa, mutta mietin, voisiko syyttää rasismista kun ei toisen etnisen taustan omaavien tyttöjen/naisten ongelmia edes tunnusteta, puhumattakaan, että yritettäisiin tehdä jotakin? Ja missä luuraavat ne kellokkaat, jotka ovat aina heille sopivissa tilanteissa korostamassa ihmisoikeuksia?

Onkohan muuten Grönlannista tullut nootti, kun jäätelöpuikon nimi ei enää saa olla Eskimo? Pingviini asustelee toisella pallonpuoliskolla, mutta ehkä sinne asti ei kantaudu tieto siitä, että se laitetaan täällä pakastimeen. Voimme nukkua yömme rauhassa.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Joo, tuo nykyinen feminismi on kaikkien paradoksien äiti. Toisaalta sehän onkin sellaista kevytaktivismia jolla vastustetaan jotain jota ei olekaan ja ruokitaan samalla omaa nälkäistä egoa. Tuo nimienkieltohysteria menee pian siihen että meillä on myynnissä jäätelötuote nro 24, janojuoma nro 15 jne.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki rasistikolonialisti Peter Freuchenin muistelmat lukeneet tietävät eskimoiden käyttäneen virtsaa pesuaineena, shampoonakin. Yäks. Kuka helevetti haluaa nuolla jotain kusista eskimoa. Toinen yäks.

Neekerinpusuista jo päästiinkin eroon, jo pelkkä ajatuskin jonkun neekerin pussailusta yököttää kunnon arjalaista.

Uncle Ben ja Aunt Jemina, ällöttää peltoneekerin riisi, ties millä lannoitettu, ja mitä lie keittiöneekerin keitoksissa. Onneksi pääsemme näistäkin pian eroon.

Jäätelöpuikkoa ei kyllä pingviiniksikään sovi nimetä, pingviinit HAISEE! Eihän edes jääkarhut syö mokomia haisuleita!!1!!

Joo-o. Peter F. oli tiedemies ja tanskan vastarintaliikkeen jäsen. Muiden hommiensa ohessa. Eskimo on eskimokielen sana, joka tarkoittaa lumikenkien sitojaa.
Eskimoilla ei ollut sen kummempaa sanaa itsestään, kas kun tietoa muista ihmisistä ei ollut. Peterin pojanpoika muuten taisi olla eka inuiitti kanadan parlamentissa.

Ben-setä on nimetty laaturiisiä viljelleen mustan viljelijän mukaan. Jeminan esikuvana on muuan ex-keittiöneekeri, joka yleni kuuluisaksi kokiksi ja alkoi tehdä kastikkeellaan bisnestä. Toki muisto menestyneistä nekereistä on syytä hävittää? Miksi?

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Eikös neekereiden hävittäminen erilaista pakkauksista ole silkkaa rasismia, kohta varmaan ne otetaan pois myös mainoksista ?
Itse jos olisin edes varttineekeri alkaisin kysellä miksi rotuni ei kelpaa jonkin brändin tuotteen pakettiin.

Joppos123 kirjoitti...

Vaadittiinhan joskus aikoinaan esmes Aku Ankan kieltämistä kun maleksii lehdessä ilman housuja.
Enemmänkin huolettaa tänään eduskunnassa käyty turha farssi sananvapaudesta tai oikeastaan sen kaventamisesta.
Toiviainen on 1000 varmasti sisäkanisteri mätäsalon taskussa ja eivät nämä ajojahdit tähän lopu.
Toivottavasti seuraava sisäministeri on sellainen joka alkaa täikammalla kampaamaan sekä mätäsalon että Toiviaisen tekemisiä.
Molemmat naudat joutaisivat lusimaan, mielellään arabien kanssa samalle osastolle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos lisäyksistä. Suvaitsevais-tiedostavan ihmisen näkökulmasta on vielä niin, niin paljon deletoitavaa ja kiellettävää.

Joppos123:

Viesti1: Inkkarit voisivat kysyä samaa. Tosin Hota-pulveriahan ei enää ole.

Viesti2: Se Aku Ankka-juttu oli uutisankka (sic). Joku voisi tuumia kommentistasi että olipas rankkaa tekstiä mutta hei, kyseiset ihmiset toimivat niitten ihmisten puolesta jotka uhkaavat suomalaisten turvallisuutta ja pyrkivät vaientamaan ne ihmiset jotka ovat huolissaan suomalaisten turvallisuudesta. Mitä muuta sellainen on kuin rikollista toimintaa?

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis kesäilta järven rannalla, lämmin ilta-aurinko, linnut lentelevät ja kimalaiset pörräävät - vaikka olisin miten hyvä (siis pienellä h:lla) ihminen niin kyllähän tuo kateelliseksi veti. Varsinkin kun tunti sitten mittarissa auringossa +47 astetta eikä ikkunaa voi pitää auki koska skeittarit. Skeittipuisto korttelin päässä mutta se ei ole cool koska ei ole keskellä asutusta joten tuo saatanallinen meteli ei herätä siellä pahennusta. Ja mikäänhän ei saa teini-ikäisiä tolloja tuntemaan itseään enemmän mieheksi ja fiksuksi ja rohkeaksi kuin pahennuksen herättäminen. Tosin eivät herätä pahennusta vaan silkkaa murhanhimoista raivoa.

Väite, Hokema ja Dogmi, tuo pirtsakka trio. En katsoisi, että noista on sen kummempaa haittaa omilla aivoillaan ajatteleville, mutta ne taloudelliset ja muut resurssit jotka noiden pönkittämiseen suruttomasti tuhlataan ovat tietenkin aivan käsittämättömät. Yhtä käsittämätön kuin se määrä ihmisiä jotka ovat ulkoistaneet ajattelunsa. Aivopesu, Manipulointi ja Pakkosyöttö ovat mielestäni se ikävämpi trio. Väitteet, hokemat ja dogmit ovat muoti-ilmiöitä, aina syntyy uusia, mutta aivopesu, manipulointi ja pakkosyöttö ovat kestäviä alamaisten hallintatapoja. Kuka muistaa jotain joulukuista "valtavan suosion saanutta" silakkaliikettä, ja kuka vuoden kuluttua Black Lies Better'iä? Patsaita kaatuu ja uusia patsaita tilataan ja tehdään. Olisikohan nyt vihdoinkin husupatsaan vuoro? Joka tietenkin pitäisi tehdä kunnioittavasti mustasta marmorista. Kymmenmetrisenä.

En sitten millään voi ymmärtää noiden mustien iänikuista marinaa siitä, että leffoissa ja sarjoissa esiintyy voittopuolisesti valkoisia. Mikäs heitä estää itse tekemästä leffoja joissa esiintyy vain mustia? Onko se valkoisten, aasialaisten tai latinojen vika ettei mustia kiinnosta/ole kykyä itse ryhtyä tuottamaan ja rahoittamaan? Miksi esim. Samuel L. Jackson, Idris Elba, James Rearl Jones tai Wesley Snipes suostuvat valkoisten leffoihin? Miksi eivät perusta omia tuotantoyhtiöitä? - Ja tästäpä tulikin mieleeni uusi, ehdottomasti kielletty sana: valkokangas.

Q.K. mainitsi ironisesti tuossa ylempänä EUn hienon tavoitteen "otettaisiin miljoonia kehitysmaamuslimeita ja afroneekereitä heikentämään kansallistunnetta ja luomaan eurooppalaista identiteettiä...". Jos EU olisi fyysinen henkilö, se olisi suljettu jo ajat sitten johonkin hourulaan. Vuoden 2015 reippaasti yli miljoona ko. tulijaa eivät takuulla ole heikentäneet kansallisia tuntoja, puhumattakaan eurooppalaisen identiteetin luomisesta, päinvastoin. Eikös juuri tuolloin Brexit alkanut, oikeisto alkoi terhentyä ja jopa Merkelkin joutui myöntämään että pieleen meni - muillahan oli jo huomattavasti aikaisempia havaintoja. EU ei ole muuta kuin ahneiden poliitikkojen hiekkalaatikko jossa pärjää parhaiten se räyhkimys joka ryöstää muiden lapiot ja ämpärit.

Kiva kuva sammakosta, rupikonna? Huomenna sitten kaikki TV:n ääreen eduskunnan kyselytuntia seuraamaan. Sammakkoja ei nähdä mutta sitäkin enemmän kuullaan kun totuusrajoitteiset ministerimme pullauttelevat niitä suustaan.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Kommenttisi ensimmäinen kappale sai minut ajattelemaan että yksi elämäni fiksuimmista päätöksistä oli muuttaa rouvani kanssa aikanaan tänne Huitsinnevadaan.

Muista asioista:

Joo. Aivopesu, Manipulointi ja Pakkosyöttö. Olet oikeassa. Nämä ovat asioita joita pitäisi olla vain dystopisessa scifissä mutta Suomessa ne ovat jokapäiväistä todellisuutta jota ei saisi edes vastustaa.

Leffoista ja tv-sarjoista: En jaksa enää katsoa. Telkkaria en harrasta muutenkaan mutta en netissäkään. Ne kun ovat tungettu täyteen sekä sukupuolista että etnistä diversiteettiä. Ei vaan
jaksa. Ei kiinnosta. Nykyisin katsoo lähinnä (vanhoja) dokumentteja.

”Jos EU olisi fyysinen henkilö, se olisi suljettu jo ajat sitten johonkin hourulaan”

Oli muuten helvetin hyvin sanottu. Jos EU olisi yksityishenkilö niin lääkäri kirjoittaisi M1-lähetteen todeten että henkilö on selkeästi itsetuhoinen ja suuressa vaarassa.

Se sammakkohan on käynyt moikkaamassa Ykää aikaisemminkin:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2020/02/sakun-talvikortteeri.html

Anonyymi kirjoitti...

Totesin tuossa että "setämies" on misandrinen ja rasistinen vihatermi.Aion jatkossa kohdella termin käyttäjiä samoin kuin ihanan maltilliset nekruapinat neekerisanan käyttäjiä rauhallisissa mielenosoituksissaan apinariehuessaan.Täsmälleen samoin.Erityisesti naisia koska feministihuorat ovat kertoneet minulle että miehissä ja naisissa ei ole eroja joten sopiihan se.Kohtelu on täsmälleen samaa sitten.Toivottavasti maistuu.Jos ei niin turha itkeä.Sitä saa mitä tilaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Minä en hermostu siitä termistä ollenkaan. Sekä setämies että käppäukko ovat vastapuolen keksimiä loukkaavaksi tarkoitettuja termejä jotka ovat niin epäonnistuneet että täällä voiman pimeälläkin puolella käytetään niitä.

Ekku kirjoitti...

Setämiesten ja käppäukkojen itsetunto on sen verran kehittynyt, että näille termeille voi päästää paskaiset naurun ja silloinhan niiden keksijät ei pääse tavoitteeseensa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ekku. Juuri näin. Iskit asian ytimeen.