torstai 21. heinäkuuta 2022

IIRIS JA VIHREÄ LOGIIKKA

Meidän kaikkien rimaa – alapuolelta – hipoen suuresti arvostama Iiris Suomela on eräänlainen nykyvihreän arkkityyppi. Arkkityyppinä hän taitaa myös vihreän logiikan sekä retoriikan. Kas kun hän osallistui hiljattain erääseen keskusteluun jossa Hjallis Harkimo puhui aivan järkeviä eli:

Ihmiset eivät mieti ilmastonmuutosta, vaan kuinka heillä on varaa ajaa töihin tai maksaa ruoasta.

Niin meidän Iiriksen vastaus twitterin puolella oli tyypillisen cityvihreä:

Vuoden turhauttavin keskustelu oli ehdottomasti tämä. Maailma palaa, asfaltti sulaa ja tuhansia ihmisiä kuolee kuumuuteen, mutta silti osa poliitikoista sulkee yhä silmänsä ilmastokriisiltä - eikä edes esitä toimia pienituloisten tukemiseksi hintojen nousun myötä.

Komeasti pläjäytetty ja komeassa pläjäytyksessa arkkivihreämme unohtaa tietoisesti pari seikkaa:

1. Suomen biokapasiteetti on jo reilusti plussan puolella eli Suomi on tehnyt jo enemmän kuin mitä vihervasemmisto vaatii. Mutta se tulee unohtaa sillä Iiris – niin kuin vihervasemmisto yleensäkin –  haluaa tunteen siitä että on tekemässä jotain äärimmäisen merkittävää. Suuressa mittakaavassa. Ja kun tuo suomalaisen vihreän egonrakennus ihmisten kustannuksella ei onnistu kuin Suomessa niin me reaalimaailmassa elävät suomalaiset joudumme elämään utopiamaailmassa elävien ehdoilla.

2. Tavallisten suomalaisten tietoinen ilmastokurjistaminen vaikuttaa maailman ilmastoon vain siten että tavallista suomalaista ilmastokurjistetaan. Piste. Pienituloisia saattaisi muuten auttaa esmes polttoaineen ja sähkön hinnan lasku. Niin pieni- kuin keskituloisiakin. Ja pienituloisetkin muuten syövät. Iiris ei tainnut muistaa että kasvaneet kuljetuskustannukset heijastuvat kaikkiin hintoihin. Myös siihen ruokakassiin. Iiriksellä taas on toinen idea:

Suomela nosti esimerkiksi myös Saksan joukkoliikennekokeilun, jossa yhdeksän euron kuukausimaksu joukkoliikenteeseen on nostanut sen suosiota selvästi.

Nyt kun Iiris ja muut vihreät vielä keksivät että kuinka suurten kaupunkien ulkopuolelle saadaan jostain taiottua se joukkoliikenne.

Niin Iiriksen kuin yleensäkin vihervasemmiston ajattelutapaa voisi verrata siihen että sauna palaa ja sen vuoksi vihervasemmisto komentaa kaikki talkoisiin heittämään klapuja sadan metrin päässä sijaitsevasta liiteristä järveen. Ja muistakaa, kansalaiset. Mitä todennäköisimmin me heittelemme niitä klapuja järveen myös vuonna 2023 – 2027.

Kunnes liiteri on tyhjä.


45 kommenttia:

Nils -Aslak kirjoitti...

Vähän aikaa sitten kerrottiin hallituksen tukeneen koronan takia joukkoliikennettä 300 miljoonalla eurolla, joista 170 miljoonaa meni Helsinkiin. Ja pian Helsinki tarvitsee saman verran lisäää.

Ruotsissa vihreät on jo katoamassa kokonaan, mutta jostain ihmeen syystä meillä niitä äänestetään.

Strix Senex kirjoitti...

Kyllä nämä vihreät pikkutytön tylleröt ovat tilulilulei. Tiedän, ilmaus on vähän epäkorrekti, mutta sellainen mielikuva näistä iiriksistä, alviinoista ja kumppaneista pakostakin syntyy. Niitä kotien pikkuprinsessoja, jotka ovat täynnä omaa itseään, vailla mitään elämänkokemusta, vailla mitään itsekritiikkiä, mutta täynnä sitä suunnatonta pätemisen tarvetta jonka paapominen on synnyttänyt. Useammin kuin kerran on mielessä pyörähtänyt sellainen ajatus, että edellytyksenä vaalikelpoisuudelle eli kansanedustaja- tai valtuustoehdokkaaksi pitäisi olla vähintään viiden, mieluummin kymmenen vuoden kokemus oikeista töistä eli sellaisista töistä, joissa joutuu näkemään työnsä tulokset ja vastaamaan niistä.

Jaska Brown kirjoitti...

Niin Iiriksen kuin yleensäkin vihervasemmiston ajattelutapaa voisi verrata siihen että sauna palaa ja sen vuoksi vihervasemmisto komentaa kaikki talkoisiin heittämään klapuja sadan metrin päässä sijaitsevasta liiteristä järveen.
Mainio vertaus. Sitten vielä täsmennetään. Tämän lisäksi saunan tulipaloa hillitään sillä, että sieltä kannetaan hehkuvia kekäleitä liiteriin. Mitäs muutakaan kehitysmaalaisten maahanmuutto on?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Nils-Aslakille, Strix Senexille ja Jaska Brownille & kiitos kommenteistanne.

Nils-Aslak: Ja jos Suomeen rakennettaisiin Iiriksen kaipaama joukkoliikennejärjestelmä niin tuokin olisi suolarahaa. Sitä, miksi vihreitä äänestetään niinkin paljon kertoo siitä kuinka paljon Suomessa on maailmasta vieraantuneita ihmisiä. Onhan niitä tietysti Ruotsissakin. Varmaan jopa enemmän. Ehkä Ruotsi ei edes tarvitse vihreitä sekoillakseen. Mutta monissa talousasioissa siellä ollaan kyllä realistisempia.

Strix Senex: Tuota pakollista työkokemusta olen vaatinut minäkin. Koska nämä pikkutytön tylleröt ovat vaarallisia. Sillä he ovat pikkupimun logiikallaan päättämässä asioista jotka koskevat kaikkia suomalaisia.

Jaska: Tuo oli myös osuva vertaus. ”Tuokaa pojat ämpärikaupalla kekäleitä! Tytöt käskee!”.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin tänään Hesarilta, että nyt on ”ilmastokriisi”. Muussa mediassa kytketään maastopalot tähän kriisiin ikäänkuin 40 asteen helteessä puut ja rakennukset syttyisivät itsestään tuleen. Miksi suomalaiset saunat eivät syty vaikka löylyssä voi olla 80-90 asteen lämpö?

Etelä-Euroopan tulipalot syttyvät ihmisten huolimattomuudesta tai tahallisuudesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, tässä taidetaan panna fysiikan lakiakin ihan uusiksi.

QroquiusKad kirjoitti...

Minkäs sille voi, että viidesosa Suomen kansasta HALUAA tätä äänestämällä Iiris Rukan tyttökavereineen valtaan ja kolme viidesosaa peesaa heitä, eikä itsekään oikein tiedä miksi kun eivät oikeastaan ole samaa mieltä.

Me edustamme vain viidesosaa Suomen kansasta, joten tehtävämme on taipua Suuren Enemmistön edessä.
Koska me, jotka emme tätä halua, olemme se Pieni Vähemmistö.

Anonyymi kirjoitti...

Eiväthän ne tietenkään vielä 40 eivätkä 100 asteen lämpötilassakaan itsestään syty. Mutta puu syttyy kyllä helpommin, jos on lämmintä ja varsinkin jos pitkään aikaan ei ole satanut. Silloin on siis suurempi riski että huolimattomasta tulen käsittelystä syttyy metsäpalo. Sitä vartenhan tällaisella säällä annetaan metsäpalovaroitus. Ja ilmaston vähäinenkin lämpeneminen, johtuipa se ihmisen toiminnasta tai ei, johtaa pian siihen, että sellainen varoitus joudutaan antamaan entistä useammin.


Joppos123 kirjoitti...

Etelä-Euroopan metsäpalot ovat, ainakin paikallisten mukaan valtaosin tahallaan sytytettyjä. Sairaita ihmisiä kun riittää myös niille leveysasteille.
Ei siinä ilmastonmuutoksella ole mitään asian kanssa tekemistä kun pipipää valelee umpikuivan maaston bensalla ja heittää tulitikun perään.
Iirikset kumppaneineen löytävät ilmastonmuutoksesta syyn ihan vaikkapa ientulehdukselle.
Taustalla on vain hillitön halu kurjistaa ihmisten elämää ja hallita kurjuuden kautta ihan kuten kommunismisskin.
Ei hintojen korotukset pikku-iiristä huoleta, rahaa on.
Ruotsissa MP on katoamassa kokonaan poliittiselta kartalta. Svedut lienee hoksanneet sen, että ko puolue on ollut lähinnä sekopäiden ja jihadistien hautomo.
Täällä tullaan aina se 10 vuotta perässä joten toivon virheille samaa kohtaloa.
Edelleen muistutan missä, miksi ja keiden toimesta ko liike perustettiin. Sama kaiku on askelten edelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Iiris rukka taisi lähteä suoraan yliopistosta maailmaa pelastamaan. Jäi niin kuin opiskelijan utopiat päälle. Kyllä maailman pelastaminen kaunis ajatus on, mutta ei siihen meidän suomalaisten resurssit riitä alkuunkaan. Avuksi tarvittaisiin vähintäänkin kiinalaiset afrikkalaiset ja intialaiset. Ja onnistuisiko sittenkään. Köyhiä ja velkaantuneita ovat nuo kaksi viimemainittua kuten Suomikin.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä mentaliteetti on etelässä ihan huihai! Joskus muinoin lomalla oli majoituksena ok talo. No kaasu loppui, isäntä toi ja vaihtoi uuden pullon. OLIN PASKOA HOUSUUNI KUN TÄMÄ RÄPSÄYTTI SYTKÄRIN VENTTIILIN VIERESSÄ! Näytti ettei vuoda!

Janne kirjoitti...

Vai että joukkoliikenne... syntymäpaikkakunnallani julkinen liikenne oli sitä että koulujen aikaan kuntakeskukseen ajoi aamulla yksi bussivuoro ja iltapäivällä toinen vuoro ajoi keskuksesta syrjäkylille. Koulujen lomien aikaan tai iltaisin tai viikonloppuisin ei julkista liikennettä ollut. Kaupat olivat tietysti kuntakeskuksessa. Helvetin vihreät... siinä porukassa ei järkeä ole yhtään.

Ekku kirjoitti...

Vihreitä äänestää se porukka, minkä mielestä yhteiskunnan pitäisi maksaa heille kaikki palvelut. Tuottava työ ei myöskään kuulu sen porukan ominaisuuksiin.
Iiris-rukka myös unohtaa sen, että kun ihmisillä alkaa oikeasti olla heikot oltavat, niin ne tekemään kykenevät ottavat vallan kyllä käsiinsä. Vaaleilla tai ilman ja silloin utopistilla ei ole kavereita missään.

Snowcamo kirjoitti...

Rahan lisäksi haja-asutusalueiden joukkoliikenteessä olisi yksi iso ongelma... päästöt. Oletteko nähneet lukuja? Ette. Ettekä näe, niitä varjellaan visusti.

Vajaasti lastattu bussi tupruttaa helposti enemmän per matkustaja kuin kauppakassi. Tyhjänä suorastaan äärettömästi enemmän. Mahtaakohan se haja-asutusreiteillä olla täynnä koko matkan? Ja jos kauppakassissa kulkee useampi, eikö sekin ole joukkoliikennettä?

(Ihme kyllä) Sitra julkaisikin äskettäin laskelmat, joista ilmenee että nuhainen kauppakassi päästää vähemmän per kilometri kuin jalankulkija, jos jalankulkija syö lihaa. Saati jos kauppakassissa on useampi potentiaalinen jalankulkija kyydissä. Mitähän loogisia toimenpiteitä tästäkin saattaisi seurata...

BTW, ylipainoiset ne sitten vasta kuluttavatkin! Miksei tästä olla huolissaan?

Anonyymi kirjoitti...

Miten voi maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa toteuttavan maan valtionyhtiö tuottaa Saksassa energiaa hiilestä ja aiheuttaa yhdellä ainoalla voimalalla koko Suomea suuremmat päästöt?

Mitä tulee Iiris-rukkaan, niin näin siinä käy, kun puolueet omista broilerikasvattamoistaan runttaavat näitä tyttösiä liian suuriin saappaisiin. Pelottava ajatus on sekin, että siellä ei parempaakaan ole tarjolla... Joka tapauksessa taito, kyky ja koeteltu kansalaistaito -kriteerit on heitetty romukoppaan.

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

Erkku on oikeassa siinä mielessä, että virheethän ovat tavallaan vanhan SKP:n reinkarnaation tuloksia. Tehkää te työt ja elättäkää meidät niin me istutaan kaduilla estämässä teidän töitä.
Sinänsä noihin voisi soveltaa kommunismin joukkojen hallintaa. Pamppua kaasua ja lopuksi luotia.
Jos osta aatteen, pitää ostaa koko potti.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös de gröönille voisi antaa jonkin alueen, esim. Inarin, kokeilualueeksi. Voisivat siellä toteuttaa vapaasti utopioitaan. Välillä käytäs tsekkaamassa, montako on paleltunut hengiltä, montako kuollut nälkään, montako sukupuolta siellä nyt on jne.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Meitä syyllistetään lihansyönnistä? No miksi ihmeessä on niin herttaisen lupsakkaa tarjoilla mielitiettypuudelille jotain monta kymppiä kilohinnaltaan herkkujotain? Yksittäispakattua ja niin niin terveellistä! Mainokseen lätkäistään vielä joku vihannes vain ja ainoastaan ostajaehdokkaan mielleyhtymän takia, se rakki tai katti jäytää tavan ruohoa, jos sillä on mahaongelmia!
Pidän eläimistä ja lemmikkien vaikutus on yleensä ottaen, varsinkin yksinäisten elämää parantavaa. Mutta tämä mielikuviin ja hömppään perustuva kaupan ala ensin jäähylle, ennenkuin aletaan ihmisten ruokatottumuksiin puuttua! Terv Rane

Joppos123 kirjoitti...

Rouva Anolle.
Fortumille luvattiin kovia voittoja Uniperin kautta. Itse Merkel oli takuuna.
Nyt päästään ansiaan. Mistä se Merkel oli?
Tarviiko sanoa
Ryssät yrittävät näitä . Örkit ei vaan onnistu . Vitun örkit.

Anonyymi kirjoitti...

Älä huoli Rouva Ano. Eivät ne päästöt rasita saksalaisia, ne päästöt menee Suomen kiintiöstä, eli meidän pitää vähentää omia olemattomia päästöjämme sakujenkin edestä.
Ja ovahan ne edelleen voimassa, kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto. Niiden on vain nykyisin todettu olevan katoavaa kansanperinnettä.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Itse asiassa nykyvirheät ovatkin ääännntisiä stalinisteja, jotka soluttivat puolueen neuvostoimperiumin romahtamisen jälkeen ja syrjäyttivät koijärveläiset, joille luonnonsuojelu oli Aito Asia.
Uusille virheille se on ollut ja on vastakin pelkkä valeverho kansan- ja valtiontalouden tuhoamiselle muka ilmaston- ja ympäristönsuojeluna.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Joppos123:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Jannelle, Ekulle, Snowcamolle, Rouva Anolle, Tapsalle vaan, Ranelle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad:

Viesti1: Näin valitettavasti on.

Viesti2: Lisätään tuohon että aikanaan Saksan vihreissä oli myös natsitaustaisia.

Ano1, Joppos123 & Ano3: Lisätäänpä tähän vielä se, että ainakin jenkeissä ja Australiassa näitä metsäpaloja on pahentanut se että metsänhakkuiden jälkeiset raivaustyöt ovat jääneet tekemättä.

Joppos123:

Viesti1: 1970-luvulla Iiris kumppaneineen olisi ollut kivikovia taistolaisia. Tuo porukka menee muodin mukaan.

Viesti2: Tuo sanomasi:

”Tehkää te työt ja elättäkää meidät niin me istutaan kaduilla estämässä teidän töitä.”

tiivistää nykypäivästä jotain hyvin olennaista. Sinänsä joskus aikanaan kommareissa oli duunareitakin mutta se asiahan on jo aikaa sitten korjattu akateemiseen naismalliin.

Viesti3: Ja sitähän ei tiedä pirukaan että mikä tuon seikkailun lopullinen hinta on suomalaisille. Ja joo, Merkel sitoi Saksan Venäjän energialiekaan samalla kun saksalaiset vihreät joukkorääkyivät ydinvoimalat nurin.

Ano2: Iiris on malliesimerkki siitä, mitä suomalainen yliopistojärjestelmä nykyisin tuottaa.

Janne: Sama toistuu täällä meilläkin ja lukemattomassa määrässä suomalaisia kuntia.

Ekku: Olet oikeassa. Tosin se kynnys taitaa vaatia täydellistä romahdusta. Mutta sitähän vihervasemmisto on tilaamassa.

Snowcamo: Hyviä huomioita.

Rouva Ano: Tuo oli hyvä kysymys ja valtakoneistomme tuskin vastaa. Ja valtapuolueitten kohdalla ainoa tie valtaan on juuri se broilerihautomo.

Tapsa vaan: Hyvä idea sinänsä mutta inarilaiset eivät taitaisi tykätä siitä. Pitäis olla ihan joku asumaton alue.

Rane: Hyvä huomio ja eläinruoka taitaa olla hyvä bisnes. Tulee muuten muistaa että vegaanit ovat tappaneet lemmikkejään nälkään kun ovat kuvitelleet että niistä voi tehdä kasvissyöjiä.

Huru-ukko: Piru vie, tiedä vaikka niin kävisi. Ja mainitsemasi taitaa pian olla kiellettyä kansanperinnettä.

QroquiusKad kirjoitti...

Todellakin, luonnon- ja eläintensuojelu kasvisruokavaliota myöten olivat der Adolfin sydäntä lähellä.
Olikos Aatu esivihreä?

Anonyymi kirjoitti...

Venäjän hyökkäys Ukrainaan paljasti kerralla koko ilmastohössötyksen idioottimaisuuden. Putin on vuosia naureskellut partaansa katsellessaan kuinka eu on tehnyt itsestään riippuvaisen Venäjän energiasta. Myös Kiinassa ollaan tyytyväisenä katseltu kuinka länsi on tehnyt itsestään heikon tässä pelleilyssä. Pian on Taiwanin vuoro tulla vallatuksi. Jokaisen länsimaisen hallituksen pitäisi ymmärtää siirtää kaikki ilmastohössötys valoisampaan tulevaisuuteen ja joissain valtioissa on tämä asia jo ymmärretykin. Mutta ei Usassa, surkeaa katseltavaa kuinka syvälle tämä valtio vielä sukeltaa ennen kuin järki voittaa. Demokraatit ovat selkeästi tulleet aivan hulluiksi. Viikko sitten luin kirjoituksen, jossa edelleen ihasteltiin suomalaisten ilmastohössötystä. Selvästi ei suomalainen eliitti ole vielä ymmärtänyt tulen suuntaa kun edelleen luullaan, että ilmastonmuutos on vakavin tai edes merkittävä uhka yhteiskunnalle. Edelleen ihaillaan kuinka Sanna Marin on trendikkäästi keikistellyt farkkushortseissa Ruisrockissa. Itse olen aivan hiilenä, että "ettekö saatana ymmärrä mitä olette tehneet." Mutta eiväthän nuo ymmärrä. Kovat ajat synnyttävät kovia ihmisiä, yltäkylläisyys tyttöhallituksia. Edessämme on kovat ajat, jotka ovat täysin itse aiheutettuja. Kaikki olisi voinut olla aivan hienosti, mutta sehän ei näille vihreille ja feministeille ja wokettajille ja muille kommunisteille kelvannut. Pelkään pahoin, että ajaudumme kolmanteen maailmansotaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmastonmutos tulee ja tappaa, kukaan ei kuuntele enää abbaa!

iiris rukka on tietämätön, trolli tai hullu.

Tony Heller blogissaan ja vblogissaan - https://newtube.app/TonyHeller - on tuonut vanhoja tilastoja ja lehtileikkeitä esiin, metsäpalot on vähentyneet. Ilmasto on vähemmän kuuma kuin 100 vuotta sitten Nyt, tänä kesänä, on kuumaa euroopassa ja USA:ssa - mutta kylmää eteläisellä pallonpuoliskolla.

Muistattekos kun Trump väitti, että ruotsissa ja suomessa haravoidaan metsistä hakkuutähteet pois, siksi ei ole hurjia metsäpaloja. Heheh, on se sitten tyhmä. Ei täällä kukaan metsiä haravoi, heh heh.

Rake, to rake, on harava - haravoida, raivata mutta se on myös semmoinen puskutraktorin piikkilevy, jolla voi työntää hakkuutähteitä. Hakkuutähteitä kerätään nykyään polttoaineeksi, lämmönlähteeksi voimaloihin. Takavuosina niiden keräämiseen antoi tai myi metsäyhtiö oikeuksia. Aika moni naapurini keräsi hellapuut hakkuuaukoilta.

Amerikassa metsäpaloja on nyt vähemmän mutta ne ovat hurjempia, palokuorma on suuri, pieniä paloja kun sammutetaan kiireesti, metsiin jää paljon risuja ja tuulenkaatoja.

Sata vuotta sitten paloi osavaltiotolkulla metsää, nyt ei. Miten palot olisivat lisääntyneet? 1800-luvulla inkkarit polttivat hallitusti metsiä. Siis ennen hirmuhelteitä sytyttivät pienen alan kerrallaan, tulee ruokaa ja tilaa riistalle.


Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

5,5 kuukautta ja nämä on nähty.

Anonyymi kirjoitti...


Tervehdys teille

Prof.Dr. Sucharit Bhakdi kertoo vankkaa asiaa.(löytyy youtubesta)
Virologist,microbiology etc.
40 v. työkokemus virologiasta.
Se mitä hän kertoo koronarokotteesta on aika pysäyttävää.

Sen lisäksi hän toteaa että nykyisessä maailmankuvassa vallitsee merkittävä ongelma.
Laumakäyttäytyminen,lauma-ajattelu.
Kuten sosialismissa konsanaan.
Jos et ole meidän puolella,olet meitä vastaan.Kuulostaako tutulta.

Koulujärjestelmän tietoisesti kasvattamat tyttelit heittelevät professoreita ikkunoista,
(lainaus S.Oikkonen)
Saksalainen lääketieteen professori "löydettiin" kuolleena pidätyssellin jääkylmältä
lattialta kolmannen päivän kuluttua siitä kun hän oli julkistanut tutkimustuloksen että rokotteesta löytyi grafeenihydroksidia.(mikroskooppisen pieniä partaterän kaltaisia jotain.)

Nyt ne aiheuttavat sydän- ja verisuoniongelmia rokotetun iästä riippumatta.
Perusterveitä nuoria ihmisiä kuolee seisovilta jaloilta.
Britannian valtion virallinen tilasto julkaisi kuinka 3xrokotettujen ylikuolleisuus täysin rokottamattomiin verrattuna on massiivinen.

Kylläkai tällaiseen tietenkin pitäisi puuttua korkealla taholla.
Mutta kun on näitä iirissuomeloita.

Rgds.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Anolle, Pyssymiehelle, Joppos123:lle ja Rgds:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tietyllä tavalla näin voisi sanoa. Ja Aatu – niin kuin nykyiset vihreät – ei oikein sietänyt että hänen kanssaan oltiin eri mieltä.

Ano: Hyviä huomioita ilmastohössötyksestä ja seonneista Yhdysvalloista. Sinänsä jenkeissä on aina mahdollista tulla se konservatiivien vastaisku. Maa kun ei ole suinkaan täysi demarivaltio. Taiwanin en sinänsä usko joutuvan hyökkäyksen kohteeksi. Vaikka Kiinalla on vahva armeija niin manner-Kiinan ja Taiwanin välissä on sata kilometriä avomerta ja Taiwanilla itselläänkin on voimakas armeija. Riskit ovat liian suuret ja kiinalaiset tuskin hätäilevät sillä lailla kuin Venäjä teki. Mutta joka tapauksessa on totta että edessämme ovat ne itse aiheutetut kovat ajat.

Pyssymies: Erittäin hyviä huomioita ja muistan kyllä kun Suomessa naureskeltiin Trumpille sen tahallisen käännösvirheen takia. Ja minun käsittääkseni niin Amerikoissa kuin Australiassa se hakkuitten jälkeinen metsänraivuu on jäänyt tekemättä nimenomaan vihreitten vaatimuksesta.

Joppos123: Kun se aika koittaa niin otan Tsuhnan Koston urasi kunniaksi. Toivottavasti jaksat kommentoida tänne vielä evp:näkin.

Rgds: En ole virologi joten en lähde tuota suuremmin analysoimaan mutta selväähän se on että nuo pakkorokotteet ovat epäonnistuneet enkä itse aio ottaa enää yhtään. Koronan ja koronarokotusten kanssa on täällä Suomessakin esiintynyt sitä laumakäyttäytymistä ja rokottamattomat ollaan haluttu alentaa paarialuokan ihmisiksi.

Anonyymi kirjoitti...

QK:
"Todellakin, luonnon- ja eläintensuojelu kasvisruokavaliota myöten olivat der Adolfin sydäntä lähellä. Olikos Aatu esivihreä?"

Aatu lienee kiinnittänyt huomiota myös miltä kaikki näyttää. Olihan hän taiteilija. Jossain Youtube-videossa Aatun palveluskuntaan kuulunut selitti, että Aatu ei halunnut näyttää huonolta. Hän käytti lukulaseja, mutta ei julkisuudessa esiintynyt lasien kanssa. Ruokavalion selitti se, että Aatu ei halunnut tulla möhömahaksi. Saksassahan on paljon möhömahoja johtuen ahkerasta oluenjuonnista.

Aatun ulkonäkövalinnoissa oli järkeä. Olisi ollut koomista, jos rillipäinen möhömaha olisi esiintynyt puhetta pitäessään kuin Aatu.

Acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Acc. Joo, natsi-Saksassa ymmärrettiin propaganda paremmin kuin missään muualla ennen sitä. Propagandaan kuuluu mielikuvat ja mielikuva elinvoimaisesta führeristä oli tietysti erittäin tärkeä.

-TR- kirjoitti...

Vihreät on eräänlainen termiittipuolue. Liikkeen alkuperään on DDR:stä jossa Stasi loi sen tuhotaakseen länsinaapurin yhteiskunnan sisältä päin.

Sieltä se on sitten levinnyt muuallekin. Joissakin maissa on ollut silmää havaita Ko liikkeen motiivit. Suomi ei ole yksi niistä maista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, TR. Oliko Stasi vai oliko KGB? Veikkaan jälkimmäistä. Tähän samaan voi laskea tietysti silloisen länsieurooppalaisen rauhanliikkeen. Neuvostoliitossahan sellaista ei ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Mtä yhteistä on euclyptysmetsällä ja havupuumetsällä, siis muuta kuin tietämättömien panikointi metsäpaloista? No, ne palaa tahallaan.

Eucalyptys kestää tulta ja sen pudonneet lehdet ja kaarna palaa hyvin, palo raivaa elintilaa eucalyptyksen taimille, tappaa kilpailevia puita. Sama koskee niitä pirun isoja amerikkalaisia puita, ei niitä hetkauta palo maanpinnalla, taimet lähtee kasvamaan kun palo on polttanut ruohot ja lehtipuut pois. Sama koskee myös suomalaista metsääkin, kun männikkö on kasvanut vanhaksi ja muuttunut kuusikoksi, se ei enää ole kovin monimuotoinen, elämää kuhiseva metsä vaan rytöinen korpi. Metsäpalo uudistaa, lehtipuut ilmestyvät ja hirvet & muut elukat. Harvat, isot kilpikaarnapetäjät kestää tulta ja siementää sitä koivikkioa.

Virheet de dorka viis veisaa hinnoista ja inflaatiosta, sehän koskee vain köyhiä.

Kun zephyr ja polka olivat uusinta lajia mansikkaa ja kovasti muotia, kävelin laukontorin halki töistä onnikka-asemalle ja ostin niitä litran tai pari, viisi markkaa litra. Tänään oli hintaa 8 euroa litra, 48 markkaa. Parissakymmenessä vuodessa aika nousu.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Hei sinua kusetetaan!
Katso uusi jakso Ylenannista: Uniper ja Fortum.

Terveisin Sanna, Tytti ja Iiris.

Muista maksaa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos lisäyksistä.

Ano: No totta kai meitä kusetetaan. Moni vaan suostuu siihen vapaaehtoisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla ylempänä vaadittiin (Strix Senix) poliittisilta tyrkyiltä jotain niinkin radikaalia kuin kokemusta oikeista ja vieläpä tuottavista töistä. Mitähän seuraavaksi, oikeaa käytännön vastuuta?

Iiris on antamiensa tietojen mukaan valmistunut peräti ylioppilaaksi ja lukenut sosiologiaa - vaan ei valmistunut - missäs muualla kuin Tampereen yliopistossa. Laadun tae joka pätevöittää ihan mihin tahansa paitsi yksityiselle sektorille. Jos täällä on kommentoijissa joku yksityisyrittäjä, käsi sydämelle: palkkaisitko sinä Iiriksen? Ja jos, niin miksi ihmeessä?

Vihreillä näyttää olevan lievästi sanoen erikoinen näkemys työstä kuten tosin kaikesta muustakin. Luin juuri "tuleva kokemusasiantuntija, valt.maist. filosofian oppiaineesta" Matti Nikaman (vihr.) blogin. Hänellä on aivan uusi ja raikas näkemys aiheeseen. Työtätekemättömiä (opiskelijat, sairaat, eläkeläiset) ei saa leimata vaan heidät tulisi nostaa moraaliselle jalustalle. Ja tämä sitten: "Se ihmispopulaatio joka on oikeasti työtävieroksuvaa, he ovat moraalisesti hyveellisiä koska antavat muille mahdollisuuden tavoitella onnea ja menestystä. Omalla kustannuksellaan (täh?) jäävät pois työelämästä. Tämä on kuitenkin vain lahja jollekin toiselle joka kipeästi tahtoo työtä tehdä". - Kyllä, kirjoittaja on saanut maisterin paperit vaikka tekstinsä kuulostaakin enemmän M-kolmoselta.

Luin uuden, arvatenkin kallispalkkaisen tulevan ammattinimikkeen "itseään harrastavat" eli henkilöt joiden koko maailma pyörii vain oman navan ympärillä. Iiriskin taitaa kuulua heihin?
tira+

Joppos123 kirjoitti...

Ykälle notta "vanhuuseläkeläisenä" sitä aikaa kommentoitiin 9vasta onkin.

Anonyymi kirjoitti...

Muista maksaa! Sanoopi Ano. No mie yritän:)
Vaan en ehkä hänen tarkoittamallaan tavalla. Huomenna yritän tehdä jotain sellaista, sellaista jota ei ehkä normaali LHM tee.
Laitetaan sekaisin naudan maksaa, hevosen jauhelihaa ja mustapippuria, merisuolaa ym. muita mausteita jotka miellen juolahtaa ja sattuu käsillä olemaan. Pyöritellään/annostellaan n. pihveiksi oletetuiksi kökkäreiksi paistinpannulle tai uunipellille ja kysennetään epämäräinenn aika. Ja, sit eiku syömään, maistuu miltä maistuu koska meillä ei tule ruokahävikkiä.
No, tuohon iiriksen otatukseen: On vissiin setämiehet lopettaneet viipyilevät katseet hänen suuntaansa kun on noin mielensä pahoitanut. Pahoittelt iirikselle sen takia. Vaan kannattaisikohan pysähtyä peilin eteen ja miettiä ehkä tovi, että mistä moinen voisi johtua?
Tytti tuurasi nyt myös tässä Saksa-keississi bileprinsessaa, eli on myös vt.pääministeri luki lehdessä. Hyvin on asiat valtakunnassa. PM bailaa italiassa proseccon syntymäpaikoilla ja tappurainen takaa tuppuraisen kanssa saksalaisille edelleen hapaa kaasua. Tuskin kuitenkaan käytetään aatun viitoittamalla tiellä kaasukammioissa?
Huru-ukko

Joppos123 kirjoitti...

Asiasta kukkaruukkuun. Katselen tässä samalla naisten fudista ja on aikalailla viihdyttävää. Taso noussut 10 vuoden aikana kohisemalla.
Noiden kyydissä aika moni Veikkausliigan joukkue olisi enemmän kuin pulassa.

QroquiusKad kirjoitti...

Naisfutis on todellakin viihdyttävämpää katseltavaa kuin miesten, tai pitäisikö sanoa miehimysten;
kun duktikkaat futisdutterit kaatuvat, he ponkaisevat saman tien jalkeille elleivät loukkaannu oikeasti.

Geelitukkaiset partaballerinat taas kaatuvat nurmeen hihan hipaisusta omaan hihaansa, nytkähtelevät kuolinkouristuksissan ja muut ballerinapojut juoksevat tuomarin ympärille laulamaan aariaa kyynelten valuessa poskia pitkin.

Johtuu varmaan siitä, että herkän taiteelliset futispoitsut harrastavat seksiä keskenään eli ovat naissieluisia, kun taas pragmaattiset futsulepakot harrastavat seksiä keskenään eli ovat miessieluisia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, Joppos123:lle, Huru-ukolle ja Qrroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

tira+: Kommenttisi oli karmean osuva katsaus nykymaailmasta. Ja ihmisistä, jotka päättävät meidän asioistamme.

Joppos123: Kommenttisi ovat aina tervetulleita.

Huru-ukko: Nyt on pakko tunnustaa, että minä en pidä maksasta. Poislukien maksamakkara josta taas jostain syystä pidän. Ruokahävikkiä ei täälläkään tunneta. Kaikki syödään. Iiriksestä voi sanoa että hän on nykyajan tuote. Samoin kuin Tytti ja Sanna. Ja kaikki ovat vääriä ihmisiä väärässä paikassa eikä oikeaa aikaa olekaan.

Joppos123 & Qroquius Kad: Kyllähän naisten jalkapallo on viihdyttävää ja voisi jopa sanoa että miehekkäämpää kuin niitten partaisten miljonääriballerinojen futis. Mutta sinänsä on tosiasia että veikkausliigan joukkueet pyyhkisivät noillakin joukkueilla lattiaa. Niitähän on pelattu niitä testiotteluita joissa 15-vuotiset junnut ovat antaneet naisten maajoukkueita pahasti selkään. Lätkän puolella joku vuosi sitten Kärppien c-junnut hakkasivat Suomen naisten maajoukkueen muistaakseni 16-0.

Anonyymi kirjoitti...

Moro Pyssymies.
Niin, Amerikan pohjoisessa ja länsirannikolla ei juuri muutenkaan harrasteta metsänhoitoa. Hakataan kyllä, mut rytö jää sinne ja yleensäkin kun varsinkin Kanadan puolella metsää on aivan hitokseen ei niitä hakata ollenkaan. Aikojen saatossa pohjalle kertyy metriä paksu rytökasa ja kun loppukesästä on pitkä kuiva ukkoskausi syttyy paloja herkästi. Paikalliset sanovat, että tietyssä vaiheessa metsä valmistutuu palamaan. Maailmassa on muuten nykyään samoja piirteitä.
t. Arskaparska

QroquiusKad kirjoitti...

Jonkun lehden artikkelissa Rysselin Tuppu-Tiltu livautti (ainakin toimittajan mukaan) tiedon, että bileprinsessa Manna Sariini olisi ollut kesken lomailunsa Uniper-nuvotteluissa mukana takapiruna.
Jos pitää paikkansa, saamme senkin kuulla ennen pitkää, kun Manna taas kerran puhuu ohi suunsa.
Tai parempaa, julistaa Loistavan Voittonsa kuin Neville C. ikään;
Rauha Meidän Ajallemme!

Mitä maksaan tulee, en ole itsekään pitänyt siitä kuin maksamakkaramuodossa, enkä siitäkään niin että olisin itse ostanut.
Vanha äitimuorini on kertonut, että kun hän aikoinaan syötti pienelle Qroqu-vaaville maksa-Pilttiä, olin äännellyt ja naamaani väännellyt inhoten ja yrittänyt kääntää suutani pois. Vaan syötävä oli, kun se kuulemma oli terveellistä;
niin silloin tiedettiin.

Velipoika ei myöskään pidä maksasta yleensä, mutta kertoi löytäneensä reseptin jolla sitä tulee lähestulkoon hyvää:
leikataan maksasta ohuita pihvejä lehtipihvin tapaan, leivitetään ja paistetaan.
Maksan maku on läsnä, mutta aivan toisenlaisena kuin maksa-porkkanakastikkeissa ja sensellaisissa.
En ole maistanut.

Toisinpäin maku ilmeni velipojan mukaan biisoninlihassa, jonka maku muistutti maudanlihan ja tämän maksapihvin yhteismakua.
En ole maistanut sitäkään.

-TR- kirjoitti...

Naisurheilua katsotaan tietyllä silmällä. Jos kentällä on jokin Jormakalevi joka identifioituu Jonnaemiliaksi niin sellaista ei kukaan halua katsoa.

Vähän sama kuin katsoisit pikkupoikien peliä mutta kentällä onkin joku paljon isompi ja selvästi vanhempi poika mutta olisi jotenkin tuomittavaa epäillä hänen edustuskelpoisuuttaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Arskaparskalle, Qroquius Kadille ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.

Arskaparska: Tällainen käsitys on minullakin.

Qroquius Kad: Vai sanottaiskos ”persaukisuus teidän ajallenne”. Mitä tulee tuohon sapuskapuoleen niin nehän ovat makuasioita ja niissä jokainen on omalla kohdallaan oikeassa. Tuosta biisoninlihasta tuli mieleen se, että valmistin aikanaan afrikkalaista kudu-antilooppia. Lopputulos maistui vetiseltä possunlihalta. Jos joku Afrikan jätkä olisi osannut neuvoa minua kuinka se tehdään oikein niin todennäköisesti tulos olisi ollut parempi. Ja minä olisin puolestani osannut neuvoa sitä Afrikan jätkää kuinka teerestä tehdään sapuskaa.

TR: Joo, tosin nykyisin ainakin jotkut lajiliitot ovat päättäneet että transjätkillä ei ole naisten sarjoihin asiaa.