lauantai 23. heinäkuuta 2022

JOTAIN IHAN MUUTA CXXII

Vaihteeksi ihan sellainen välipala. Aikaisemmassa Jotain Ihan Muuta-jutussa käsittelin kakkosrähinän raakaa ilmavoimaa. Tässä postauksessa käsitellään raakaa maavoimaa mutta se on täysin luonnonmukaista eli käydään hieman läpi Suomen alueella asustavia suurpetoja ja oman valintani mukaan muitakin petoja. Muita petoja siksi että muuten juttu jäisi varsin lyhyeksi.

Postauksen idea on vähän sama kuin näissä sotilaallisissa postauksissa eli hirvittävän tarkkaa tietokokoelmaa ei tähän laiteta. Jokainen voi niitä etsiä interwebin ihmeellisestä maailmasta. Tuleepahan näytettyä että meillä on näitä tämmöisiä maamme alueella. Luulen, että lukijalle nämä kaikki ovat erinomaisen tuttuja mutta saattaahan mukana olla nuorehkoja ja hyvinkin urbaaneja lukijoita. Tuskin kuitenkaan kaupunkivihreitä sellaisia.

Aloitetaan metsiemme kuninkaalla joka on tietysti karhu: 

Tämä meillä asusteleva karhu on siis ruskeakarhu eli Ursus arctos. Muinaissuomalaisten mystinen eläin. Otso. Mesikämmen. Kontio jne. Ruskeakarhun elinalue on Skandinaviasta aina Tshuktsien niemimaalle saakka. Vaikka itse olen harrastanut metsästystä yli 40 vuotta niin en ole koskaan nähnyt karhua luonnossa elävänä. Tosin olen aivan varma että karhu on nähnyt minut. Karhunjälkiä riistahommissa kartoittaessani olen nähnyt karhujen viskomia tommosia 400 kilon rehupaaleja ja täytyy sanoa että tuolla otuksella on voimaa vaikka se ei ole koskaan salilla käynytkään.

Lötjösen kanssa ollaan aika ajoin tuumailtu että jos me saataisiin karhu kiväärin ristikolle niin painamattahan se liipaisin jäisi. On se sen verran uljas eläin. Metsien kuningas, todellakin.

Seuraava suurpeto on tietysti susi:

Mystinen eläin sekin ja kovasti mielipiteitä jakava. Itse näen että suden kuuluu saada elää, mutta sen kuuluu saada elää erämaissa jonne se kuuluukin. Suomalaisille kaupunkivihreille susi on puolestaan muotieläin ja he ovat kovasti huolissaan että onko Suomessa susia pian ollenkaan. Aloitin kirjoituksen sanomalla ”Suomen alueella asustavat suurpedot”. En siis ”suomalaiset suurpedot”. Kas kun susi, niin kuin muutkin villieläimet eivät ymmärrä mikä on raja ja mikä on valtio. Ne elävät siellä missä pystyvät.

Sudella (harmaasusi, Canis lupus) ei ole mitään hätää. Se on hyvin elinvoimainen laji joka elää koko Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se saa elää myös Suomessa mutta jos se ei täällä elä niin ei se ole siitä moksiskaan. Kas kun sillä ei ole minkään valtakunnan passia eikä se tiedä, mikä on Suomi. Omien metsästystuttujen kanssa ollaan todettu että susi saa sinänsä olla aivan rauhassa mutta jos se uhkaa koiraa niin silloin se ammutaan ja pidetään suut asiasta kiinni. Kas kun susilauman ja koiran kohtaamisessa ei serkkurakkautta tunneta:

Lisäksi susi on ollut ongelma tietyille karjankasvattajille. Suden paikka ei ole lähellä ihmistä vaikka se kuinka muotia olisikin. Cityvihreille voisi sanoa että muodikkaalla sudella ei ole lajina mitään hätää mutta jos haluatte muodille toisen kohteen niin metsäpeura ei elä kuin Kainuussa ja Vienan Karjalassa sekä istutettuna Suomenselässä. Ottakaa se muotieläimeksenne.

Seuraava suurpeto on sitten ilves:

Eiku anteeks, tää oli väärä ilves. Otetaas uusiks:

Tämä Hämeen maakuntaeläin ja kovasti tyylikäs kissapeto elelee likimain koko Suomessa. Enempi kuitenkin Etelä-Suomessa. Ja vaikka olevinaan jonkinlainen metsämies olen niin ilvestäkään en ole koskaan nähnyt livenä. Ilvestä saa Suomessa metsästää poikkeusluvalla. Itse en ole ilvesjahtiin koskaan osallistunut. Enempi on tullut keskityttyä pienriistaan.

Se neljäs suomalainen suurpeto on sitten ahma:

Ahmahan on ollut se pohjoisen yksinäinen peto mutta mitä TTT (tuttavapiirin tietotoimisto) kertoo niin se on levinnyt yllättävän etelään. Veikkaisin kahta syytä:

1. Se tulee etelään ruuan perässä. Kas kun metsäkauriskanta on kasvanut voimakkaasti.

2. Se on oppinut että poromiehet eivät kysele lääninhallituksen lupia vaan laskevat siitä läpitte aina kun näkevät.

Siinähän ne suurpedot olivat. Mutta nostetaan esille vielä kettu:

Kettuahan pidetään tunnetusti älykkäänä eläimenä mutta itse oman kokemukseni perusteella sanoisin että sen älykkyys on pikemminkin arkuutta ja se osaa paeta uhkaavaa tilannetta. Kettu on levinnyt koko Suomeen ja se on hyvin elinvoimainen laji. Vaikka kettu on petoeläin niin sillekin saattaa käydä mahdollisen saaliin kanssa noloja tilanteita:

Tulehan, niin saat turpaasi!

Lisäys samana päivänä: Tarkkaavainen Ano huomasi että naali eli napakettu puuttuu joten lisätään se:

Naalihan elää aivan pohjoisimmassa Suomessa ja alkaa olla täällä hyvin harvinainen. Maailman mittakaavalla se on kuitenkin elinvoimainen laji.

Aiemmin mainitun ahman lisäksi Suomessa on tietysti muitakin näätäeläimiä eli näätäeläinten kaivosmies mäyrä:

Metsien kultarinta näätä:

Sekä vikkelä sissi kärppä:

Suomessa asustavista näätäeläimistä oma suosikkini on se pienin eli vilkkaasti vipeltävä lumikko:

Omalla tontilla on aika ajoin näkynyt lumikko mutta onko se ollut yksi ja sama yksilö on tietysti vaikea sanoa. Lumikko olisi tietysti mainio eläin omille manttaaleille sillä se syö liiat hiiret ja myyrät pois kuleksimasta.

Tälle petoeläinlistalle voisi tietysti laittaa vielä minkin ja supikoiran mutta jätetään ne haitallisina vieraslajeina pois ja muistutetaan että minkki on ollut osaltaan hävittämässä alkuperäistä Suomen luontoon kuulunutta vesikkoa:

Muistutetaan että aikanaan ne kettutytöt ja muut muodinmukaiset pershärpäkkeet ottivat asiakseen murtautua turkistarhoille ja kun ne laskivat tuhansia minkkejä luontoon niin ne saivat luonnonsuojelunsa nimissä aikaan melkoisia luontokatastrofeja.

Suurempi ja voimakkaampi saukko ei minkkiä säikähdä:

Aikanaan tämä leikkisä vesieläin oli kuolemassa Suomessa sukupuuttoon liiallisen turkismetsästyksen vuoksi mutta rauhoituksen myötä sen kanta on päässyt elpymään varsin mukavasti.

Mainitaan vielä näätäeläimistämme hilleri:

Hilleriä on Suomessa Oulun korkeudelle saakka ja sekin joutuu kilpailemaan elintilasta minkin kanssa. Yleensäkin näätäeläimistä voi sanoa että ne ovat sekä vikkeliä että arkoja ja jos joku lukijoista on onnistunut näkemään joka ainoan tässä postauksessa mainitun näätälajin niin ilmoittakoon ja hän saa Hotelli Yrjöperskeleen kunniamaininnan. Itsekään en tuota kunniamainintaa saa.

Tässähän tätä maavoimaa tällä kertaa. Saattaa olla, että julkaisen lähiaikoina Ihmeellinen Luonto-sarjassa katsauksen uusista urbaaneista haittaeläimistä.


32 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Hej ! Kirjoitin tämän vuonna 2013:

SUOJELKAA SUOMALAISTA SUTTA !

Viime aikojen kestoaiheita viestimissä on ollut susi. Sen liikkeitä
ja tekemisiä on kauhisteltu oikein kauhistelemasta päästyäkin.
Kun jotakin asiaa tarpeeksi kauan ja tarkoituksella lietsotaan, terve järki joutuu väistymään paniikin tieltä. Ihmisten joukkokäyttäytyminen saa hysterian muotoja, jolloin asiaperusteet viimeistään häipyvät taka-alalle, valitettavasti.
Aikamme suomalainen näyttää muutenkin yhä enemmän olevan hetkellinen, pinnallinen, sensaatiohaluinen ja -hakuinen. Tähän maaperään uppoavat hyvin herkästi lehtien kohuotsikot susien pahuudesta ja ilkeydestä

Susi on saanut kuulla kunniansa ja sen päätä on vaadittu vadille nimilistoin, kampanjoin ja vetoomuksin. Susiparka on saanut päälleen kaiken sen alkukantaisen, myyttisen raivon, pelon ja vihan, jota vain voi ihmismielen syvyyksistä löytyä. Tappolupia pitää saada lisää, ja jos ei saada, niin…

Mikä myrsky siitä puhkesikaan, kun EU rohkeni ehdottaa Suomelle erityistoimia susikannan säilyttämiksi elinvoimaisena! Nykyinen noin 130 - 150 sutta koko maassa on hälyttävän paljon alle sen rajan, jossa kanta surkastuu ja heikkenee geneettisesti. Jostain kumman syystä
susikanta on viime vuosina laskenut jatkuvasti; syytä ei muka tiedetä, vaikka jäljet johtavat sylttytehtaaseen...

Koska Länsi-Suomessa susi ammuttiin sukupuuttoon jo 1800-luvun loppupuolella, eivät ihmiset ole nähneet susia kolmeen - neljään sukupolveen. Sutta ei ole mielletty enää kuuluvaksi Suomen luontoon, vaikka se jos joku on alkusuomalainen, aitosuomalainen ja asunut täällä jo paljon ennen “Susiluolan” mahdollisia asukkaita.

Meidän sukupolvellamme ei ole oikeutta hävittää kaikkea luonnon monipuolisuutta eikä ulosmitata kaikkia luonnonvaroja tulevien sukupolvien kustannuksella. Jos mikä hyvänsä eläinlaji hävitetään sukupuuttoon (tai pakotetaan se sukurutsauksen syöksykierteeseen),
sitä “ei enää ole eikä sen asuinsija sitä enää tunne”.

Jokunen vuosi sitten ajelin myöhäisenä kevätiltana metsäautotietä pitkin, kun näin yhtäkkiä autoni valoissa, noin 50 metrin päässä, hopeanharmaan, hallavan suden. Siitä ei voinut erehtyä! Katsoimme toisiamme noin kolmen sekunnin ajan, kunnes susi kääntyi tieltä metsän pimentoon. Ei hätäisesti, eikä paniikissa, vaan rauhallisesti, jopa arvokkaasti…

Minä puolestani jatkoin matkaani miettien: “Olen nähnyt jotain sellaista, jota vain harva suomalainen on nähnyt” !
Annetaan siis Suomen susille rauha, ja rauhoitutaan itsekin!
Ne ovat olleet täällä jo kauan ennen meitä.

Terhomatti Hämeenkorpi

Vanha kyynikko kirjoitti...

Täytyy nolona myöntää,vaikka sus'rajalla asun,niin ko.eläimestä on vain jälki havainto.Karhusta riistakamerakuva,niinkuin ilveksestäkin.Ahmasta ja saukosta unikuvia.Pihapiirissä on pyöriny kärppä ja lumikko,talvella lähinnä jälkihavaintoina.Marjareissuilla kertaluontoisia tapaamisia on ollut hillerin ja näädän kanssa.Kesän alussa kettuemo toi kolme poikasta näytille.Kaupungin keskustaan on linnuntietä pari km.

Anonyymi kirjoitti...

Listaltasi puuttui vielä ainakin yksi pohjoisimmassa Suomessakin esiintyvä petoeläin: naali.

Anonyymi kirjoitti...

Lähimetsässä eli aidan takana asustelee ainakin yksi näätä ja taitaa olla useampiakin. Talvella hamuilee usein talipalloja ja muita lintujen herkkuja.Jännä herätä yöllä kolinaan (lintujen herkut roikkuvat kahdella pyykkinarulla, jotka ovat kiinni talon seinässä ja sitten ympäri ison koivun rungon). Tuikutan usein suoraan kaverin tähtisilmiin eli makuuhuoneeni on juuri pyykkinarujen seinän puolella. Usein näen kaverin/kaverit myös laukkaavan pihallani.
Mäyrät käyvät keväisin syömässä loput maahan pudonneista auringonkukansiemenistä ja kun kirsikat kypsyvät ja putoavat maahan, on mäyräperhe usein naksuttelemassa kirsikoita. Kuuluu vaan naks naks, kun kirsikan kivet purraan rikki.
Suden olen nähnyt kerran Lapissa, vaikka täällä onkin jokavuotinen vieras. Ehkä niitä yksinäisiä kulkijoita läpireissulla?
Karhun jätöksiä olen nähnyt Urjalassa. Kettuja vilistää täällä usein ja kertovat, että viime kesänä oli ilves täällä saanut kahdet pennut.

Anonyymi kirjoitti...

Sudessa ja sen suojelussa on tosissaan se ongelma, että kun sutta saa millään metsästtää, niin siitä tulee kokoaika rohkeempi ja röyhkeempi, siitä ollaan nautitu mm. Siikalatvalla, jossa susi ankes nauteläinsuojiin ja tappoi siellä, eikä auttaneet mitkään aidat asiaa ..

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta sudesta tuli mieleen, tässä yksi blogisti (kansankokonaisuus) väitti joku vuosi sitten, että Susivihaan on syyyllinen maanviljelijäille maksettavat tuet, olihan se aika paksua ..

-jpt-

Pertti Ilmari kirjoitti...

HSn jutussa vuodelta 1994, otsikko kertoo, että "EU halusi Suomesta suurpetojen maan Karhu, susi, ilves ja ahma pesivät kohta koko maassa". Asiaa siis edistettiin niin, että ainakin ahmat ja sudet siirrettiin viranomaisten toimesta Etelä-Suomeen. Lisäksi voimaan tuli laki, jonka mukaan mm. ahma on rauhoitettu koko maassa ja susi poronhoitoalueen eteläpuolella. Sen sijaan karhua ja ilvestä pyydystetään rajatusti valtion valvonnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Varsinaisista suurpedoista minulla on karhusta kuulohavainto. Tutun poromiehen mukana olin joskus hillassa ja jossain turvallisen matkan päässä karhu otti vainua eli 'vihelsi'. Paskoja näkee toisinaan. Olen myös ihan varma, että karhu on kyllä nähnyt minut.

Ilves olisi mukava nähdä. Vesikkoa ei taida enää Suomessa ollakaan ja naalin kanssakin on vähän niin ja näin. Satunnaisia vaeltelijoita tietääkseni nähdään, mutta viimeisestä pesinnästä on aikaa.

Mäyrää en ole koskaan nähnyt luonnossa enkä hilleriä. Lumikkoakaan en ole nähnyt kuin kerran, kärppiä kyllä näkee. Mukavaa olisi päästä seuraamaan saukon elämää. Niitä kyllä näkee aika usein, mutta jossain talvisessa jokivarressa vaikka useampana päivinä. Olisi kyllä hienoa.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Kaupunki e-pohjanmaalla. 2000-luvun alussa täällä ei ollut susia, eikä kauriita. Nyt on molempia jo liikaakin, ensin tuli kauriit, sitten sudet. Kun täällä ei isoja erämaita ole, niin sudet pyörivät ihmisten pihoissa. Eivät kauheasti arkaile ihmistä. Ja metsästäjät ruokkivat talvisin kauriita, susien ruokaa, niin mikäs se on hukalla ollessa. Eipä enää huvita jäniskoiraa ottaa, kun saisi olla koko ajan sydän syrjällään, koska se joutuu suden suuhun.

Kumitonttu kirjoitti...

Omassa lapsuudessani koulussa opetettiin, että joku apinalaji on ihmisen lisäksi älykäs ja delfiineillä saattaa myös esiintyä älyllistä osaamista. Paljon on niistä ajoista tieto lisääntynyt. Yksi uskomattomimmista lukemistani asioista tuli vastaan tänä vuonna Helena Telkänrannan kirjassa "Miltä tuntuu olla eläin?".

Kirjassa kerrottiin, että luonnossa elävien delfiinien ääntely - joka on sellaista nopeaa morsetusta muistuttavaa pärinää - tunnetaan edelleen huonosti, koska tutkijat eivät pääse näkemään mitä delfiinit tekevät päristessään toisilleen. Mutta sellainen ällistyttävä yksityiskohta on selvinnyt, että kun delfiini lähettää viestinsä toiselle delfiinille, se lisää sinne vientin loppuun toisen delfiinin nimen. Siis toisen delfiinin nimen!

On ihan uskomatonta, että kaikilla villeillä delfiineillä on oma nimi.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys,

karhu on tosiaan sellainen elukka että aika velho saa olla jos sen onnistuu näkemään. Kuusamon suurpetokeskuksessa olen seurannut parin metrin päästä kun täysikasvuiset kontiot ottavat "leikkisästi" yhteen. Siinä hämmästeli muutkin miehet, että mitähän siitä tulisi jos pitäisi itse ottaa matsia tuossa aidan takana. Opas kertoili, että kyseisen tarhan isännällä oli joskus ollut karhu mukanaan vähän niin kuin koiran tapaan. Autokin oli pysähtynyt ja kuski hädissään sanonut että "sulla on karhu perässä". Hillasuolla kuulemma sai olla aivan rauhassa jos tämä lemmikki oli mukana. Paljon maastossa liikkuvana olen huomannut, että esim. ketun ja metsäkauriin voi yllättää liikkumalla perinteiseen eräkulttuurin tapaan, eli hiljaa ja koko ajan silmät auki. Kärppä on tosi kaunis pikkupeto. Kerran liikuttiin schäferini kanssa ohrapellolla jo sadonkorjuun jälkeen, ja aukealla sitten koira yhytti kärpän. Kärppä tiesi, ettei pääse siinä maastossa isompaa eläintä karkuun, mutta nousi takajaloilleen aivan koiran nenän edessä eikä perääntynyt tuumaakaan. Noin puukontupen mittainen eläin vastaan 40 kg:n painoinen saksanpaimenkoira. Koira katseli ihmeissään että mitä tehdään. Komensin sivulle ja kärppä sai olla rauhassa. Ja todellakin: Susi ei kuulu ihmisen läheisyyteen. Yhtään. Se on pedoista pahin ja röyhkein.

PS-lehdenjakaja

QroquiusKad kirjoitti...

Mäyrän näin kerran auton ajovaloissa lähes jo kokonaan tien ylittäneenä, selvästi tunnistettavana kuitenkin.

Kärppä tuli vastaan tai oikeastaan päinvastoin Tuppukylän mökillä eräällä kesälomalla;
astuin ovesta terassille, jonka alta kärppä ponkaisi yhdellä loikalla melkein keskelle pihaa.
Se pysähtyi siihen hetkeksi pää koholla, mutta ei katsonut minua. En kyllä liikkunutkaan.

Hetken kuluttua se ylitti pihan kahdella kunnioitettavan pitkällä ja salamannopealla loikalla ja katosi kolmannella metsään. – Ukkivainaa oli saanut viime vuosituhannen lopulla raudoilla talvipukuisen kärpän, jonka oli täytättänyt.

Lasketaanko se havainnoksi, eli saanko kaksi ja puoli kunniamainintaa?

QroquiusKad kirjoitti...

Anteeksi kunniavarkauteni, luin bloggauksen lopun huonosti ja yritin rohmuta kunniamaininnan useampaan kertaan vaikka en ansaitse edes puolikasta!

Näin siinä käy kun ihmiset eivät lue mitä kirjoitetaan ja kuuntele mitä puhutaan;
nyt ei keneenkään sattunut mutta onpa sellaistakin tapahtunut.

Anonyymi kirjoitti...

Karhu – tämä ei ole käynyt pihassamme. Viiden minuutin rauhallisen kävelymatkan päässä löytyi kumminkin kanto, josta oli kaiveltu toukkia. ISOT kynnenjärjet ja VOIMAA oli kans ollut isosti kannon hajottamiseen. Mettäsika olisi voinut olla asialla mutta sillä ei ole niin isoa käpälää, eikä ahmallakaan. Viiden kilometrin päässä on järvi, rannallaan mökki johon karhu murtautui syötävää etsimään. Tuppukylän aviisille ei kumpaakaan juttua ole vuodettu. Metsästäjät hyssytteli, ettei tulisi karhuhysteriaa, eikä tarvitsisi karhua tappaa.

Suomalaisugrilaisille karhu on merkittävä eläin. Pyhä eläin, sen tappaminen oli paha juttu, sitä piti hyvitellä ja selitellä peijaisissa. Karhu oli maahan laskettu taivaasta kultaketjujen varassa. Karhusta - Toorumista tuli sitten germaanien Thor, Kaalin meteoriitin myötä - Lennart Meren selitys.

Kouvolan Kouvot urheilee. Kenties Karhun kengissä ja kuteissa.

Susikaan ei ole käynyt pihassa, ainakaan jälkiä ei ole näkynyt. Parin kilometrin päässä, hakkuuaukolla seurailin kerran isoja koiran jälkiä aamuöisellä soitimen kuuntelulla. Jälkeä piti sitten vertailla kirjojen selityksiin, taisi olla susi. Minä en ole sutta nähnyt, susi on nähnyt minut. Jäljen mukaan oli kääntynyt, seisoskellut taakse katsellen ja sitten häipynyt muutamalla loikalta paikalta. Oli siis katsellut mikä piru jäljittää ja katsonut asialliseksi häippäistä aika noileesti paikalta. Isukki ajeli takavuosina marjaan, mopolla. Ja kuulemma muutama harmaa pentukoira meni tiestä yli ja häipyi kovaa vauhtia syvemmälle metsään. Juupa juu, koirathan tunnetusti pelkää mopon ääntä.

Sutta joko vihataan, pirun hurttaa. Tai ihaillaan, kahjojen ”luonnonsuojelijoiden” toimesta, Suomen susikanta on kuulemma uhanalainen. Semmoinen juttu, että suomesta susi ammuttiin ja myrkytettiin 1900-luvun alkuvuosina kokonaan pois ei estä vinkunaa suomen susikannan kohtalosta. Vinkki, se on jo tapettu, ne kaikki on ulkomailta tulleita nyt.

Järkevä tapa toimia olisi semmoinen, että pihaan tai tiluksille tulleen suden saisi ampua siihen paikkaan ja vuodessa olisi vaikka viikko vapaata metsästysaikaa, jolloin suden saisi ampua. Susi oppisi välttelemään ihmistä ja arkiintuisi.

Juttua suden suojelijoilta on tullut; yksikään susi ei ole ikinä hyökännyt ihmisen kimppuun, 70-luku. Sitten kävi teini-ikäinen susi jonkun eukon päälle. Ja ne 1800 ihmissyöjäsudet oli kuulemma vesikauhuisia. Yksikään terve aikuinen susi ei ole hyökännyt terveen valkoisen aikuisen miehen kimppuun, tiettävästi. 80-luvun loppu.

Pussihukat pussittaa palloja, vaikka thylamiini on kuollut sukupuuttoon, eikä niitä ole suomessa ikinä ollut. Moni firma tuottaa sutta oikein urakalla,


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Vanhalle kyynikolle, Ano1:lle, Ano2:lle, jpt:lle, Pertti Ilmarille, maallikolle, Ano3:lle, Kumitontulle, PS-lehdenjakajalle, Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne ja jaetuista kokemuksista.

Ano1 oli oikeassa, naali unohtui. Täytyy lisätä tässä illan aikana. Vaikka sehän on Suomessa jo hyvin harvinainen.

Mitä suteen tulee, niin täsmennän että minä en ole mikään suden vihaaja. Sutta ei yleensäkään pidä arvostella ihmisen mittareilla. Susi ei ole hyvä. Susi ei ole paha. Susi on eläin. Ihmisen tehtävä on pitää se poissa omilta manttaaleiltaan ja antaa sen elää rauhassa selkosilla. Metsästys on yksi tekijä joka pitää suden kauempana ihmisistä. Kas kun susi ei ole tyhmä ja jos se oppii, että ihmisestä ei ole vaaraa niin se tulee silloin helposti ihmisten pihoille.

Tuo väite että maataloustuilla ja susivihalla olisi jotain yhteistä on kyllä aika huvittava.

Ja joo, Suomen muuttaminen EU:n luontoreservaatiksi etenee hyvää vauhtia. Suunnitelmassa unohtui vain se pikkujuttu että täällä elää ihmisiä.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Hej Ykä ! Kirjoitit hyvin (kuten aina!):
"Mitä suteen tulee, niin täsmennän että minä en ole mikään suden vihaaja. Sutta ei yleensäkään pidä arvostella ihmisen mittareilla. Susi ei ole hyvä. Susi ei ole paha. Susi on eläin.
Nappiin"!

Jaminä: En ole "luononsuojelija", vaan perämettän äijä, joka tykkää luonnosta !

Joppos123 kirjoitti...

Hienoja elukoita.
Karhun olen nähnyt useastikkin.
Eräänä juhannuksena kun olin KARPR:n päivystäjänä löntysteli karhu keskellä varuskuntaa.
Vekaralla noita karhuja oli aika paljon. Tenavat pelkäsi mennä jalan kouluun kun karhut kävivät tonkimassa koulun roskiksia. Tämä siis -90 luvun alussa.
Paikallisen metsästysseuran äijät kävivät koirien kanssa hätistelemässä niitä Pahkajärven korpiin.
Ilveksen olen nähnyt muutaman kerran Sotinpurossa ja aina talvella.
Tuommoinen lumikko pällisteli useamman kerran niinkin korvessa kuin Lauttasaaressa.
Se norkoili silloisen läänin esikunnan tupakkapaikan kupeessa olevalla kalliolla ja kävi kuikkimassa on kun oltiin paperossilla. Pieni eläin.
Sandiksen polttotaisteluadan kupeessa kun kävi virvelöimässä taimenta niin näki aika useasti joitakin näätäelukoita. En tiedä mitä olivat mutta vedessä viihtyivät ja hirveä touhu päällä koko ajan.

Vaikka tuli aikoinaan itä-rajan metsissä lampsittua useampia vuosia niin sutta en päässyt näkemään, jälkiä toki.

Joppos123 kirjoitti...

Intin ampuma-alueilla on aika paljon elukoita. Niillä kun ei saa liikkua ilman lupia ja itse maali-alueet ovat aika pieniä. Pahkajärvellä Rosoharhun pikku lammissa oli mm majavia.
Hirviä ihan hemmetisti lisäksi karhuja ja kyitä.
Jonnekkin ne (paitsi kyyt) aina väisti kun ryskättiin ja sitten ne tuli takaisin.
Kyyt oli jopa pieni ongelma.
Ennen ammuntoja piti aika tarkkaan tarkastaa esmes poterot. Aika useasti niistä löytyi käärmeitä.
Rohkeimmat varuspojat kisailivat ottamalla niitä elävänä kiinni ja heittivät kauemmaksi metsään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Eiköhän ole niin, että me perämettän äijät ollaan huomattavasti parempia luonnonsuojelijoita kuin cityvihreät.

Joppos123: Kiitos jaetuista kokemuksista. Noista sotilashommista vs. luonto olen lukenut että Pohjois- ja Etelä-Korean välinen demilitarisoitu alue on suorastaan loistava luonnonpuisto. Siellä kun ei liiku ihmisiä ollenkaan. Jos mennään petojen ulkopuolelle niin kerron iloisena että yli kymmenen vuoden jälkeen manttaalilleni on ilmestynyt pari siiltä. Ne kun ovat niin mahdottoman mukavia tuhisijoita.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla tässä tontin liepeillä on aika monta piikkipalloa, tuossa yhtenä yönäkin kulin pihalla niin nurkalta kului kauhee kähinä, siellä kolme piikkipalloa vissiin neuvottelivat vähän reviireistä, olivat niin tohkeisaan etteivät edes huomanneet minua vaikka tulin melkein viereen .)

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, jpt. Niin kuin totesin aikaisemminkin. Siili on uskomattoman mukava otus katsella. Valitettavasti sen määrä on vähentynyt. Omalla tontillani on risu- ja lehtiläjää joten toivon että ne siilit talvehtivat täällä.

Anonyymi kirjoitti...

Ilves – Hämeen maakuntaeläin.

Mitä ilvesmäistä on hämäläisessä luonteessa? Onkos laulu tuttu:
”...niin uljaita on urhoja,
on järkeä, on kuntoa,
JOS toimeen tartutaan ”

Kun sifuni kuuli, että maakuntaelukkani on ilves, oli sitä mieltä, että hyvä ja sopiva elukka. Olin kuulemma iso kissa, kuten myös Lady of the House. ”Laiskat isot kissat. Tiikeli ja pantteli, kumpikin pilun laiska. Jos alkaa toimia, tapahtuu sitten paljon, äkkiä ja nopeesti.”

Ilves käppäili pihan poikki yhtenä talvena, illalla tuli lunta ja kolailin takapihankin puhtaaksi. Aamulla satoi hieman lisää ja kävin tarkistamassa tarviiko kolata takapihaa. Ei, mutta tuore jälkijono tuli metsästä, meni pihan läpi, portista ulos, kävelytielle ja kohti keskustaa. Isot kissanjäljet, kämmenen kokoiset. Oli istuskellut lumikasan päällä takapihalla, mitä lie tähystänyt. 70-luvulla kävin katselemassa näkysikö ilvestä Vanajan etelärannalla, jyrkällä vuorella. No ei – mutta sen vuoren näin jonkun Gallen-Kallelan maalauksessa taannoin Mäntässä. Ainakin oli pirun samanlainen maisema.

Nähnyt en ole mutta kuullut, kai. Joku kolli mourusi taannoin metsässä, kaukana.

Ilves kiakkoilee mansessa. Riihimäellä tehtiin ilveksen kuvalla koristettuja lasipurkkeja säilöntään.

Ahmakin muuten pelaa kiakkoo, Valkeakosken Kiekko Ahmat pelaa kuulemma jossain ö-divisioonassa.

Tunturissa olen nähnyt jäljet, luulisi karhun jäljiksi oudompi. On nimittäin aika isot tassut osmolla. Mutta lyhyt askelväli. Tehokas tappaja, ei ihme, että poromies ei kovasti fanita.

Mutta onko Ahma-tuotemerkki käytössä? Hämärä mielikuva, että joo, jonkinlainen puhdistusaine, kolkytlukulainen. Piti tämä googlata, parranhoitoaine löytyy ja tietysti Team Ahma.

Kettuperhe asui pihassa muutama vuosi sitten, rääkyivät pahalla äänellä,kilpaa fasaanien kanssa. Hävittivät siilit ja sitten hävisivät itse. Nyt kolossaan asuu supikoira, tai on sekin häipynyt jonnekin. Olen säikytellyt muutaman kerran ketun kun tapanani on kuljeskella aika äänettömästi. Kettu kuljeskelee ajatuksissasn pitkin pururataa vastaan – ihmiset kun hölkkää läähättäen ja tömistellen, ei ole niin valpas oltava. Huomasi kolmen metrin päässä, että hetkinen – mikä täällä haisee. Häipyi muuten äkkiä paikalta, aika hölmistynyt oli ilmeensä.

Rapo-merkkisiä metsästysvaatteita tekee joku firma.

Naali, Fjällräven taas on ruottalainen ulkoiluvaatefirma. Naalilla menee hieman huonosti, kettu on isompi ja vahvempi. Vie reviirit ja syö naalin pahimmillaan.

Mäyrä eli Metsäsika on harmiton tuhisija, levittää britanniassa nautatubia mutta ei suomessa. Meillä on käynyt muitenkin tuuri mäyrien kassa. Amerikan mäyrä on ikävämpi elukka ja afrikkalainen ratel on häijy, leijonakin väistää sitä. Ratel ei väistä mitään. Nimensä mukana – mesimäyrä – kaivelee mehiläisten ja ampiaisten pesiä, ei ihme paha sisunsa. Itse kutakin voisi hieman ärsyttää joka lounaalla saada tusinoittain pistoja.

Harmikseni ei ole Espoon mäyriä pelaamassa ilvestä vastaan. Eikä tuotemerkkiäkään. No, Ratel on eteläafrikkalainen panssari muutei sitä nyt lasketa.

Sen sijaan löytyi Lempäälän Metsäsiat. Mihin lie hävinnyt.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja kiitos hyvistä lisäyksistä.

Anonyymi kirjoitti...

Näätä ja nokinäätä eli nois, monikko nokia.

Mikä hitto se nokinäätä oli, jossain olen nähnyt selityksen, että oli soopeli. Mutta mihin se hävinnyt?

Rautoja näädälle olen kaverin kanssa ollut asettelemassa ja onpa sitä yritetty ampuakin. Ilman mainittava tulosta.

Urheiluseurat ei ilmeisesti halua olla näätiä?

Sen sijaan kadonnut sukulaisensa kelpaa vaikka minkä nimeksi, gummirenkaan, puhelimen, kaapelin...

Koo
Äää
Är
Pee
Äää
Tee

KYRVÄT!

- Höntän ja Toipparin kannustushuuto oulun kärpille joku vuosi sitten pelattuun kiakkofinaaliin hakametsään.

Lumikko – tämän ja kärpän kanssa tilanne on se, että en tiedä montako olen nähnyt. Rankakasassa, kivirauniossa tms. kun kurkistelee milloin mistäkin kolosta utelias pää, menee ihan sekaisin. Yksi, kaksi vai kuusi eri elukkaa.

Lumikon kun viimeksi näin, ihmettelin valkoista nakkia, joka menee pitkin tietä – tai siis tien poikki. Kivilouheen ja sitten kurkisteli pikku pää tai päät kivenkoloista.

Lumikko on kuolema myyrille ja hiirille. Ja moottorikelkkamerkki, joskus.

Vesikko taas oli sukellusvene ja eläin joskus ammoin, Virossa niitä on vielä. Niitä voisi siirtoistuttaa – minkki pitäisi vaan hävittää ensin. Isukki muisteli nähneensä vesikon, sen elukan, 30-luvulla.

Hilleri kuulemma esiintyi Tuppukylässä 60-luvulla. Kansakoulunnopettajamme sitä hehkutti.

Ja kyllä, näätäelukat on kaikki nähty. Kansakoulun ja yhteiskoulun kokoelmissa ne oli täytettyinä. Erikoisesti on jäänyt mieleen hillerin kahjo ilme. Taisi toppari olla itse maisteri.

Urbaanit haittaeläimet? Notmii, liimatilhi, irakki, sompanssi?

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Siileille on tullut kuumina kesinä kiikutettua vettä. Tänä kesänä ei ole näkynyt ensimmäistäkään.
Naapurin emäntä syötti niille jauhelihaa. Tuloksena oli rottien ilmaantuminen. Nyt ei ole näkynyt rottiakaan ja asentamani loukut kumisseet tyhjyyttään.
Meillä on taloyhtiössä ulkopintojen maalausremppa päällä. Voi olla, että ollut niin paljon trafiikkia, että siilit ottaneet ritolat.

Joppos123 kirjoitti...

Rotan jahtaamiseen vinkki mikä lienee alan miehille tuttu.
Muista sitoa se loukku kiinni. Rotta nääs ei välttämättä kuole heti vaan hakeutuu jonnekkin suojaan ja yleensä se paikka on juurikin siellä terassin alla.
Se raato jää sitten sinne ellei ala purkamaan terassia.
Jokainen täällä loukuttama rotta on pitänyt kelata sen kiinni laitetun narun avulla terassin alta.

Jaska Brown kirjoitti...

Väitän nähneeni kaikki muut pienet näätäeläimet luonnossa paitsi en tietenkään vesikkoa. Tosin hillerihavainto on lapsuudesta ja epävarma, perustuu kyseisen otuksen poikkeuksellisen runsaaseen esiintymiseen havaintoalueella mutta on saattanut olla näätäkin. Ahma on jäänyt näkemättä, jos jälkiä ei lasketa. Ilves on todistetusti loikkinut kotipihankin poikki, jäljet vain jäivät mutta ei niin tuoreita että ilves olisi enää seisonut niissä. Yksi lapsista onnistui sen näkemäänkin muutaman sadan metrin päässä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos EU vaatii, että Suomessa pitää olla vähintään niin ja niin monta sutta, voidaanko mukaan laskea myös sellaiset ihmisen tekeleet, joista tuli "susi"? Voidaanko sellaiseksi katsoa myös se EU:n direktiivi, jossa asiasta säädetään?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Joppos123:lle, Jaska Brownille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: kiitos edelleen lisäyksistä. Vesikon istuttaminen ei olisi huono homma ensinkään mutta milläs pirulla minkin saisi hävitettyä? Niitä urbaaneja haittaeläimiä tulee tuonnempana.

Joppos123: Täällä ei ole onneksi ollut rottia. Hiiriä kylläkin mutta niihin tottuu. Siilillehän liian puhdas ja laitettu piha on pahasta kun se tykkäisi talvehtia lehti- ja risukasoissa.

Jaska: Kunniamaininta oli lähellä mutta Ahma puuttuu. Ei sen puoleen, niin se puuttuu minultakin.

Ano: Jos nuo mainitsemasi sudet lasketaan mukaan niin susi on Suomen alueella erittäin elinvoimainen eläin.

Anonyymi kirjoitti...

Hilleri onkin noista ainoa luonnossa (toistaiseksi) tapaamatta jäänyt eläin.

Karhu käveli aikoinaan vastaan pitkospuita; havaitsimme toisemme ajoissa ja viisaampi väisti eli nalle kääntyi lähtien ravaamaan tulosuuntaansa.

Hirvi on suorittanut aamuherätyksen työntämällä päänsä pariharjateltan oviaukosta sisäpuolelle, halusi ilmeisesti tarkistaa mikä tuollaista tuhinaa pitää?

Erikoisin eläin, joka on tulille tullut on ruskea kyyttö elikäs lehmä.
Mistä lienee sekin metsäreissulleen lähtenyt? Siinä tulen ääressä ei ainakaan pikkuöttiäiset kiusanneet kuten metsässä.

Lapsuudessani tällä kylällä ja pihapiirissä oli huomattavasti siilejä mutta kun vuonna 1986 supikoira levittäytyi tällekin seudulle, väheni siilien määrä vuosi vuodelta, ja sukupuuttoon supit söivät ne jo vuoteen 1990 mennessä.

Itse olen supikoiria pyytänyt loukuin ja ihan haulikolla, ja vähenee ne mutteivät lopu. Pari talvea sitten pihassa alkoi ilmetä ison kissan eli Ilveksen jälkiä. Samana keväänä parittelukutsut ynnä itse aktin äänet kantoivat kauas tuosta lähirinteestä. Aktilla oli kaunis päätös koska pesintä oli ilmeisen onnistunut ja seuraavan kesän/syksyn aikana supikoirat katosivat alueelta ns parempiin suihin!

Saukko oli pari talvea sitten hakenut vauhtia aina ulkosaunani rappusilta asti ja palannut siitä sitten liukumäkeä takaisin alas Pielisjoelle. Onneksi niidenkin kanta on palautunut paremmalle tasolle.

Onhan näitä kertomuksia Suomen luonnosta ja eläinhavaintoja luonnollisesti sen myötä. Vanhempani kun eivät ulkomaan matkailua harrastaneet vaan lomat vietettiin kotimaassa ja matkat suoritettiin polkupyörillä sekä VR:n kyyditseminä kun autoa meille ei hankittu ennenkuin olin 14-vuotias. Ehkäpä siksen itsekään koe mitään kaukokaipuuta ja vm-palvelus jääkäri- eli polkupyöräjoukoissa ei todellakaan aiheuttanut ylitsepääsemättömiä ongelmia, ehei! suorastaan päinvastoin!

Jippos tuossa mainitsikin puolustusvoimien alueiden luonto- ja lajipaljoudesta: esim Porin Prikaatin ampuma-alueella elää perhoslaji, joka on muualla maassamme kokenut sukupuuton. Tuolla se elää kranaatinheittimistön maalialueella ja juuri tämä luo sille edellytykset menestymiseen koska räjähdykset pitävät pintamaan rikkonaisena sekä pienet kulot estävät alueen ryteikköitymisen. Tämä kannattaa pitää takataskussaan ässänä jos joudut keskus... Korjaan, väittelyyn punavihreän kanssa.

Harmi vain, että nämä luontokeitaat vähenevät sitä mukaa kuin PV on joutunut luopumaan varuskunnistaan, varikoistaan sekä alueistaan.


Poro on eläinlaji, josta on eniten harmia puolustusvoimien ammunnoille...


-TVÄLUPS-

klova kirjoitti...

Poronhoidon ansiosta puoli Suomea pidetään tyhjänä muista kuin näistä heinällä laiduntavista peuroista. Erikoinen asia ja koska koskee ns vähemmistökansaa niin kukaan ei voi eikä uskalla kyseenalaistaa tuota 150 vuotta vanhaa tapaa, eli porotaloutta.

Lapissa olisi tilaa suurpedoille, nyt siellä elää porot, moottorikelkka ja mönkkäri.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja klovalle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Kiitos mainioista lisäyksistä. Minähän tein aikanaan postauksen lakkautetuista varuskunnista ja lista oli kyllä pitkä.

klova: Eihän se Lappi ihan pelkkä pororeservaatti kuitenkaan ole.