maanantai 6. kesäkuuta 2016

LIHAA - KÖTT

Hotellin respassahan ollaan aina oltu eläinrakkaita. Tietysti täälläkin on pieniä rajoituksia eli eläinrakkauden piiriin eivät kuulu mm. hyttyset, hämähäkit, paarmat, mäkärät, hirvikärpäset, liimatilhit, punavihervästäräkit ja sukkahousukoppelot. Meillä ollaan eläinrakkauden myötä mietitty aika ajoin sitä, että onko puhe vegaanien lemmikeistä ja niille omistajiensa syöttämästä vegaaniruuasta pelkkää urbaanilegendaa sillä koko asia tuntuu jo pelkkänä ideana kertakaikkisen älyttömältä. Pitäisihän ihmisten sentään sen verran tajuta, että kanille voi syöttää kaninruokaa mutta esim. koiralle ei. Kommentoija Ink Visitorin (kiitos, Ink) laittamasta linkistä näkee, että eihän se urbaanilegendaa ollutkaan, vaan täyttä totta. Laitetaanpa hieman otteita:

Osa koiran omistajista haluaa lähteä lemmikkinsä kautta toteuttamaan omaa aatteellista tai eettistä ajatteluaan. Esimerkiksi vegaanista ruokavaliota noudattava koiranomistaja voi tietämättään tehdä lemmikilleen pahaa jälkeä.

– Osa omistajista haluaa lähteä koiran kautta toteuttamaan omaa aatteellista tai eettistä ajatteluaan. Joskus koiraa syötetään vegaanilla ruokavaliolla, koska omistaja itse on vegaani. Ihminen voi tietämättään saada rakkaan lemmikkinsä erittäin huonoon tilaan.

– Työskentelen itse työni puolesta ympäri Suomea sijaitsevien klinikoiden kanssa, ja kyllä ympäri maan kuulee näitä, että vegaanilla ruokavaliolla ruokittuja koiria ajautuu eläinlääkäreiden vastaanotoille lopetettavaksi.

Joensuun kaupungin eläinlääkäri Jari Aho on törmännyt vastaanotollaan yksittäistapauksiin, joissa vegaaniruokavalio on saattanut koiran huonoon kuntoon.

– Onneksi olen ehtinyt palauttaa omistajan maan pinnalle. Kun omistaja on vegaani, hän saattaa luulla, että koirakin voi olla vegaani, kun ei tunneta koirien fysiologiaa. Koira on huomattavasti selkeämmin lihansyöjä kuin ihminen, Aho perustelee.

Tämän tajuamiseen ei oman käsitykseni mukaan pitäisi tarvita Sherlock Holmesin päättelykykyä, joten pistää hieman ihmettelemään mitä nämä kyseiset vegaanit oikein ajattelevat. Käsittääkseni vegaanit ovat kuitenkin jopa pääosin koulutettuja, ellei jopa yliopistokoulutettuja ihmisiä, mutta niin kuin on aikaisemminkin tullut todettua, niin koulutus ei välttämättä opeta ajattelemaan. Itse asiassa yhteiskunnallisesti oikeaoppinen koulutus lähinnä vieroksuu sitä.

Jutussa puhuttiin koirista. Vielä pahempi tilanne on tietenkin kissoilla sillä jos kissalle syötät porkkanan, se paskoo porkkanan ja jäljelle jää vain nälkä. Oletettavasti kyseiset kissat ovat vielä sisäkissoja joten ne eivät pääse jahtaamaan hiiriä. Muistuttaisin vegaaneja siitä, että niin koirat kuin kissat ovat eläimiä, eikä niitten ravinto perustu mihinkään arvomaailmaan liittyvään ratkaisuun vaan ainoastaan siihen, mitä suolenmutka kaipaa. Niitä ei kiinnosta lautanen Guatemalan verta vaan lautasellinen evästä. Eli kun vegaani julistaa julkisesti olevansa ideologisesti raappahousukansan yläpuolella toteamalla olevansa vegaani, niin tulee muistaa, että esim. koira ei ymmärrä mikä on ideologia ja mikä on vegaani. Kasvispöperöllä syötettynä se ymmärtää ainoastaan sen, että sillä on nälkä.

Vegaaneillahan on tietysti omia ihmismukuloitakin enkä osaa sanoa, kuinka heitä ruokitaan. Itse tunnen erään kasvissyöjäpariskunnan, ja he ovat kyllä syöttäneet lapsilleen aina monipuolista ruokaa ja pysyneet sitten itse kasvisruuassa. Lätsää ylös heille. Järkeviä ja asiallisia ihmisiä.

Mutta ei pidä luopua toivosta ja kieltää ihmisten – vegaanienkin – hoivaamistarvetta ja oikeutta lemmikkeihin. Kyllä vegaaneillekin on suotava siihen oikeus. Hotellin respa ehdottaa heille lemmikiksi hometta. Hometta voi alkaa kasvattaa käyttäen apuna vaikkapa leipää. Sisätiloihin jätetty leipä alkaa ennemmin tai myöhemmin lykätä hometta, se on vaatimaton ja helppohoitoinen eikä homeelle tarvitse tarjota mitään vegaaniajattelun vastaista ruokaa. Pitkälle kasvanutta homettahan voi sitten alkaa trimmaamaan niin kuin puudelin turkkia. Ja lemmikkihomeen kanssahan voi käydä myös älyllisiä keskusteluja sillä se on kärsivällinen kuuntelija eikä sillä ole kiire minnekään. Lisäksi se toimii mielenterveyden mittarina eli jos maailmantuskaansa vuodattava vegaani huomaa, että home vastaa vuodatukseen, niin se on selvä merkki että tiedostavaa ideologiaa on nautittu yliannos ja on aika lukea muutama Tex Willer.


Homelemmikki Jooseppi on vielä pieni, mutta pikkuisinahan lemmikit ovat niitä kaikkein söpöimpiä. Homeesta voi saada uskollisen, rakastavan ja täysin vegaanin lemmikin jopa vuosiksi.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

SEITSEMÄSTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

Aikaisemmassa Antero Lärvänen-kirjoituksessani käsittelin tarinan keinoin sitä aihetta, että Euroopan Liittovaltioksi kovasti pyrkivä Euroopan Unioni pyrkii kaikin mahdollisin keinoin hävittämään vihapuheeksi tulkitsemansa kirjoitukset sosiaalisesta mediasta, eikä liene mahdotonta etteikö se siinä onnistuisikin sillä suuret mediatekijät kuten google ja facebook eivät ole panneet pahemmin hanttiin. Mikä aiheuttaa tietysti suuren pelon sillä amerikkalainen palvelin on mahdollistanut niin tämän kuin monen muunkin toisinajattelevan blogin olemassaolon. Sosiaalisen median sensurointi  tietäisi siirtymistä hyväksi havaittuun göbbelsiläiseen asioista tiedottamiseen jossa Völkischer Beobachter kertoo miten asiat on ja muut nyökkäilevät kun eivät muutakaan tiedä eivätkä varsinkaan uskalla. Kyseistä asiaa on käsitellyt ansiokkaasti myös suuresti arvostama blogikollegani Vasarahammer.

En tässä ymmärrysharjoituksessani varsinaisesti käsittele sensuurivaatimuksia vaan (niin kuin otsikosta taas ehkä kertaalleen saattaa huomata) pyrin ymmärtämään jotakin, rajoitetulla järjenjuoksullani ja hahmotuskyvylläni. Yritän hahmottaa näiden sensuuria vaativien virkamiesten/naisten ja poliitikkojen ajatuksenjuoksua ja miksenpä päästä ainakin hetkeksi heidän pääkoppiensa sisälle. Mitään suoraa aivokytkentäähän niihin pääkoppiin en voi saada enkä ehkä sitä uskaltaisi tehdäkään, sillä pelkään kohtalokkaan tartunnan mahdollisuutta, mutta se ei estä minua esittämästä kysymyksiä. Sinänsä se kysymysten esittäminen on juuri jotain sellaista mitä nämä tuumailemani ihmiset pelkäävät ja jonka he haluavat lopettaa. Heillähän on valmiit vastaukset jotka tekevät kysymyksistä tarpeettomia ja jopa tuomittavia.

Ensiksi täytyy tietysti miettiä, että mitä on se vihapuhe, jonka nämä ihmiset haluavat lopettaa. Sehän on ääneen lausuttua kansallismielistä ajattelua, jonka mukaan valtioilla ja kansakunnilla täytyy olla oikeus päättää omista asioistaan ilman että epädemokraattisesti valittu komissio/politbyroo tekee sen kansakuntien puolesta. Vihapuhetta on myös se, että ei hyväksytä opinkappaleeksi nostettua millään tavoin kyseenalaistamatonta ja täysin rajoittamatonta kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa niin Suomeen kuin muualle Eurooppaan joka, samoin kuin massamaahanmuuttajien nostaminen koskemattomiksi ikoneiksi on muodostunut ns. eurooppalaisten arvojen yhdeksi peruskivistä, ellei suurimmaksi sellaiseksi. Perusteena tämän massamaahanmuuton vastustamiseen on tietysti se hyvin selkeä tosiasia että se jatkuessaan aikaansaa maanosassamme sekä pankrottin että kaaoksen. Kovasti näitten uusien eurooppalaisten arvojen mukaista monikulttuurisuuttahan me olemme nähneet mm. Afrikassa ja tiedämme minkälainen hämmästyttävä menestystarina se mantere on.

Mutta mitä nämä keskustelun vaientamista vaativat ihmiset ajattelevat? Mikä on heidän perusteensa? Mikä on heidän toimintansa ns. punainen lanka? Sitä minä mietin. Mitä ajattelee korkea EU-viranomainen tai EU-poliitikko kun hän vaatii kansalaiskeskustelun kiellettäväksi? Nimenomaan sen keskustelun, joka pyrkii osaltaan estämään sen täysin ennustettavan tulevaisuuden, joka on vaaraksi meille kaikille. Onko niin että kyseinen henkilö aivan hyvin tietää toimiensa seuraukset, mutta häikäilemättömänä opportunistina hän ei välitä niistä? Ajatteleeko hän niin, että hänen luomansa järjestelmä, tai toisten luoma järjestelmä johon hän on tullut osaltaan osalliseksi on hänelle itselleen niin tärkeä ja hyödyllinen, että hän haluaa pitää sen yllä keinolla millä hyvänsä? Siksi, että se tarjoaa hänelle huomattavan hyvän toimeentulon ja valta-aseman? Ja myös siksi, että vaikka hän tietää olleensa mukana hirviön luomisessa ja ylläpitämisessä hän ei uskalla tunnustaa sitä, vaan haluaa hiljentää vastakkaiset äänet ja toivoa, että se vedenpaisumus tulisi vasta hänen jälkeensä että hän pääsisi itse alta pois ja jättäisi seuraukset tuleville sukupolville?

Minkälainen olisi keskustelu tämän ihmisen ja Epäilyksen Pirun kanssa? Ehkä tämä ihminen toteaisi Epäilyksen Pirulle, että tottahan sinä sarvipäinen jätkä puhut, en minä sitä kiistä, mutta en minä välitä. En sitten pätkääkään. Asemani on liian hyvä ja turvattu. Egoni ei kestä nöyrtymistä vaikka tiedänkin tehneeni väärin. Olenhan minä kumminkin sitä suojattua ihmisryhmää jonka elämää turvaavat maksetut konepistoolimiehet siinäkin vaiheessa kun aidatun asuinalueeni ympärillä on kaaos ja anarkia. Kärsikööt minua seuraavat sukupolvet tekojeni seuraukset. Mitä Epäilyksen Piru mahtaisi tällaiselle ihmiselle? Ei mitään.

Vai onko tämä ihminen kuitenkin jonkunlainen vasemmistohumanistinen utopisti joka ei yksinkertaisesti tajua tekojensa seurauksia ja joka uskoo ihmisvyöryn jossain vaiheessa, jollain ihmeellisellä joskin vielä määrittelemättömällä tavalla saavan aikaan Eurooppaan yleismaailmallisen kumbayan ja loputtoman hyvinvoinnin? Tai jos se ei sitä ehkä saakaan aikaiseksi, niin ajatteleeko hän että ehkä meillä eurooppalaisilla on sen rahoittamiseksi kuitenkin loputtomasti varaa? Sillä tämän kaltaiselle ihmiselle taloudelliset faktat eivät ole sitä vahvinta ydinosaamisaluetta eikä hän ole (niin kuin ei myöskään se opportunistinen vastineensa) koskaan tehnyt eläissään varsinaista työtä eikä ymmärrä, mistä jaettava kakku kertyy. Hän jakaa sitä. Se on hänen oikeutensa. Joku toinen sen leipoo. Se on hänen velvollisuutensa.

Minkälainen olisi hänen ja Epäilyksen pirun keskustelu? Sitä ei todennäköisesti olisi, sillä kyseinen henkilö ei tunnistaisi Epäilyksen Pirun läsnäoloa. Hän katsoisi itseään peiliin ja näkisi Hyvän Ihmisen. Ehkä tämänkaltaisia ihmisiä löytyy eniten mediasta.

Se on ainakin varmaa, että niissä ihmisissä, jotka vaativat keskustelun kieltämistä löytyy hyvin paljon ihmisiä joita voisin nimittää ”järjestelmäuskovaisiksi”. He ovat ihmisiä joilla ei ole omia ajatuksia eikä mielipiteitä tai ei ainakaan uskallusta esittää niitä ja he ovat opetelleet ulkoa heille syötetyt opinkappaleet ja hankkineet vaaditun oppiarvon, että he voivat olla osa järjestelmää. Se riittää heille. Järjestelmä takaa heille turvatun toimeentulon sillä he tietävät, että leikkaukset eivät kohdistu heihin, vaan suorittavaan tasoon. Tasoon, jonka vuoksi järjestelmä on aikanaan perustettu, mutta joka on unohdettu ja järjestelmä on muuttunut alkuperäisen tarpeellisen tehtävänsä sijasta jonkunlaiseksi opillisen uusrälssin suojatyöpaikaksi. Suojatyöpaikaksi, joka ei vaadi heiltä osaamista vaan täysin kyseenalaistamatonta uskoa järjestelmää ja sen antamia määräyksiä kohtaan. Heille järjestelmä ei ole varsinaisesti järjestelmä. Se on maallinen kirkko ja he ovat sen maallisia pappeja. Jotka eivät kyseenlaista kirkon pyhää sanaa, koska heillä ei ole edes ajattelukykyä sen kyseenalaistamiseen.

Olisi pirun mielenkiintoista pitää kostea sauna- ja ryyppyilta edesmenneitten niin Natsi-Saksan, Neuvostoliiton kuin DDR:n virkamiesten kanssa. Ja esittää siinä Tsuhnan Kosto-olutta törpötellessä ja saunoessa neljä kysymystä. Eli:

1. Toimitteko te niin kuin toimitte sen vuoksi, että oikeasti uskoitte toimivanne Hyvän ja Oikean puolesta Pahaa vastaan?

vai

2. Toimitteko te pakosta, ammatin, elannon, vapauden ja henkenne menettämisen pelosta vaikka tiesitte palvelevanne hirviötä?

vai

3. Toimitteko te niin kuin toimitte vain siksi, että teitä määrättiin toimimaan, eikä teillä riittänyt ajatuskyky edes omassa mielessänne kyseenalaistamaan teille annettuja määräyksiä? Sillä olittehan te osa järjestelmää ja se riitti teille. Te hyväksyitte vallitsevan tilan ja elitte sen mukaan.

ja vielä

4. Kun katsotte nykyisiä niin suomalaisia kuin Euroopan Unionin viranomaisia ja median edustajia, niin tunnistatteko heissä itsenne?

Vastaukset olisivat varmasti hyvin mielenkiintoisia ja ne voisivat heijastaa hyvin myös Eurostoliiton tilannetta. Järjestelmän nimi on ehkä vaihtunut, mutta sen rakenne ei ole muuttunut mihinkään. Niin Natsi-Saksassa kuin Varsovan liiton maissa oli pyhä epistola jota piti noudattaa, eikä sitä saanut kyseenalaistaa. Euroopan Unionissa on pyhä epistola jota pitää noudattaa eikä sitä saa kyseenalaistaa.

Suomalainen virkakunta on osa Euroopan Unionin virkakuntaa. En tiedä, että ovatko heille käskyjä antavat ihmiset häikäilemättömiä opportunisteja vaiko asiaansa oikeasti uskovia utopisteja mutta väitän, että valtaosa virkakoneistoamme, varsinkin sen johtava kirjoituspöytätaso kuuluu pääosin kohtaan 3 eli ” Toimitteko te niin kuin toimitte vain siksi, että teitä määrättiin toimimaan, eikä teillä riittänyt ajatuskyky edes omassa mielessänne kyseenalaistamaan teille annettuja määräyksiä? Sillä olittehan te osa järjestelmää ja se riitti teille. Te hyväksyitte vallitsevan tilan ja elitte sen mukaan.”

He ovat osa järjestelmää, eikä heillä riitä kyky kyseenalaistamaan sen määräyksiä. Heille on sanottu, että minun kaltaiseni toisinajattelija on fasisti, ja minulla ei kuulu olla oikeutta esittää mielipiteitä. Minä ja kaltaiseni olemme heille tuomittavia vihapuhujia.

He eivät tajua, että vaikka he itse eivät miellä itseään fasisteiksi, he ovat juuri sitä muurahaismassaa, jota ilman fasismi ei menestyisi. He ovat fasismin tärkeimpiä tukijoita. Virallisesti fasismia vastustaessaan.


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

ANTERO LÄRVÄNEN JA MÄÄRITELTY VIHAPUHE

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat ja oikein mukavaa alkavaa kesäkuuta. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnnevadan paikallisradion suorassa lähetyksessä täältä Helsingistä. Saamamme tiedon mukaan Euroopan Unioni tekee sitä mitä se parhaiten osaa eli aloittaa suuren taistelun sosiaalisessa mediassa esiintyvää vihapuhetta vastaan. Niin meillä Pinnanmaalla kuin varmaan muuallakin Suomessa ymmärretään että onhan vihapuhe ilman muuta Euroopan ehdottomasti päällimmäisin ongelma ja sen vuoksi onkin ongelmallista että vaikka se halutaan lopettaa, niin sitä ei silti määritellä.

- Tämä saa tietysti monet ihmiset ajattelemaan, että ettei vain tämä määrittelemättömyys ole tehty ihan taktisesti, että ihmiset eivät puhuisi mitään, ettei vain vahingossakaan tulisi lipsautettua tuomittavaa vihapuhetta. Mutta nyt vihapuheen määrittelyyn saadaan apua korkealta taholta, sillä haastateltavanamme on sisäministeriön saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Lennipirkitta, tervetuloa lähetykseen.

- Hei Antero, ja lämpimimmät terveiseni kaikille pinnanmaalaisille kuuntelijoille. Painotan, että lähetän terveiseni ainoastaan virkani puolesta sillä olettehan te sentään sen verran läpimätiä nationalistisia paskiaisia että se saa minut ajattelemaan että voi kun tämä olisi Itä-Saksa ja minä olisin Margot Honecker. Voisin panna teidänkin kanssa mutkat suoriksi sen kummemmin kikkailematta. Mutta kun en ole, niin kikkaillaan nyt tässä radiolähetyksessä.

- Kiitän teitä näistä lämpimistä sanoista pinnanmaalaisten kuuntelijoitten puolesta ja totean puolestani nyt kun vielä muistan, että Pinnanmaan maakuntavaltuusto toivottaa sisäministeriön johtavalle henkilökunnalle terveyttä ja pitkää ikää äänin 27 – 24. Mutta voisittekos nyt auttaa meitä suuressa vihapuhetiedon nälässämme?

- Niin meillä sisäministeriössä kuin myös muualla virkakoneistossa samoin kuin poliittisessa koneistossa ynnä mediassa ollaan jatkuvasti pitämässä yllä niin rasismin kuin vihapuheen vastaisia projekteja. Ja teillä nuivalla puolella jatkuvasti nillitetään että kuinka te voitte vastustaa jotakin, mitä te ette ole alunperinkään määritellytkään. Niin että kertokaa nyt hemmetissä että mitä se on se vihapuhe ennen kuin alatte kitkemään sitä pois. Mikä minun mielestäni on aivan turhaa yksityiskohtiin takertumista. No, nyt te olette kumminkin päässeet mielenne päähän ja me olemme määritelleet vihapuheen.

- No mutta tuohan on hienoa. Mutta kun minullakin on se ikävä taipumus takertua yksityiskohtiin, niin kysyn vielä että mitä tarkoittaa me? Siis ketkä tarkalleen ottaen ovat määritelleet vihapuheen?

- Parhaat mahdolliset ammattilaiset. Määrittelytyöryhmän puheenjohtajana toimin minä, ja ryhmään kuuluu asiantuntijoita niin demokraattisen lainkäytön ja –tulkinnan, vastuullisen median ja ehdottoman puolueettoman vasemmistolaisen yhteiskuntatutkimuksen taholta. Lisäksi takapiruna, ideoijana ja yleisenä koordinaattorina on toiminut selitteläätiön, soveltavan spedestetiikan ja yliopistollisen asioitten vituralleen hässimisen grand old man eli tohtori Adolf Butler.

- Mutta nythän on pakattu yhteen pakkaan mahdottoman suuri määrä ehdottoman puolueetonta osaamista. Vaan älkääpä pitäkö hullua jännityksessä vaan kertokaa nyt lopultakin, että mitä se vihapuhe oikein sitten loppulaskussa on.

- Johan nyt toki. Vihapuhe on joko suullisesti tai kirjallisesti esitettyä tekstiä joka voidaan tulkita siten, että siinä kehotetaan ihmisiä väkivallan tekoihin etnisesti haastavaa väestöä, poliittisen koneiston edustajia, virkakoneiston edustajia, valtamedian edustajia tai yliopistollisia tutkijoita kohtaan.

- No mutta. Asiahan taitaa olla ihan kerralla kunnossa. Mekään täällä nuivalla puolella emme tykkää väkivallasta emmekä edes sillä uhkaamisesta. Sillä kyllähän tämän määritelmän mukaan voidaan kaikessa rauhassa sallia ja sanotaanko sertifikoida asiallinen ja faktoihin perustuva kritiikki mainitsemiasi ryhmiä kohtaan.

- Ja ei muuten tasan sallita.

- Etteikö sallita? Millä perusteella?

- Anterolta taisi nyt jäädä huomaamatta tuosta vihapuheen määrittelystä termi ”voidaan tulkita” ja sehän on kaiken a ja o. Tässä nimittäin käytetään sitä niin sanottua heikoimman lenkin skenaariota. Meinaan, onhan se nyt selvää, että jos vaikka Huitsinnevadan paikallisradio täysin perustellusti kertoo että että etnisesti haastavan väestöryhmän edustajat syyllistyvät rikostyyppeihin a, b, ja c noin kaksikymmentä kertaa enemmän kuin suomalaiset ja nuo rikokset kohdistuvat nimenomaan kantasuomalaisia kohtaan ja koko lössi on muutenkin ollut suomalaisten elätettävänä isältä pojalle ja jatkossa pojanpojalle niin on mahdollista että on olemassa joku pitkäaikaistyötön elämäänsä totaalisesti väsynyt ja katkera sekakäyttäjä joka aivojensa höyryissä mieltää että näitten – sinänsä täysin perusteltujen – faktojen perusteella hänellä on oikeus lähteä lahtaamaan etnisesti haastavaa vähemmistöä. Se, että sitä ei ole tapahtunut ei ole peruste sille, etteikö sitä voisi tapahtua. Sama koskee  sinänsä perusteltuja väitteitä jotka koskevat myös poliittisen koneiston edustajia, virkakoneiston edustajia, valtamedian edustajia tai yliopistollisia tutkijoita. Fakta on bensaa kuviteltuun psykopaattipaloon ja näin ollen vääränlainen fakta on automaattisesti vihapuhetta.

- No niinhän mä vähän ajattelinkin.

- Etkä ajatellut, vaan hetken aikaa jo hekumoit ajatuksella, että oikeita faktoja voisi käyttää poliittisesti väärällä tavalla. Ja tässähän käsiteltiin vasta fyysistä väkivaltaa ja sen uhkaa. Se ei ole ehkä pahemmin toteutunutkaan, mutta on muistettava jo suurissa mitoissa toteutunut toisenlainen väkivalta.

- Ja mitäs se sitten tarkalleen ottaen on?

- Tietenkin henkinen väkivalta. Eli suvaitsevais-tiedostavalle ihmiselle tullut henkinen pipi. On nähty lukemattomia kertoja tapauksia, joissa oikeamielinen toimittaja on kirjoittanut oikeamielisen ja inhimilliseen hyvyyteen perustuvan kolumnin ja se on nuivalla puolella röhönaurettu nurin. Eikä vaan pelkästään röhönaurettu, vaan tehty se vielä perustellusti ja faktoihin pohjautuen. Ajattele Antero sitä henkisen pipin määrää, mitä tällainen aiheuttaa asiaansa aidosti uskovalle nuorelle, yleensä naispuoliselle toimittajalle. Ei kai Anterokaan hyväksy henkistä väkivaltaa?

- Enhän minä hyväksy niin, mutta jos toimittaja ihan pokkana sanoo, että jos me palautamme rajavalvontamme ja estämme haittamaahanmuuton niin me samalla luovumme pizzoistamme, autoistamme ja elektroniikastamme ja siirrymme takaisin turvekammiin jälttäämään lanttua, niin kyllä siitä mielestäni voi vähän huomauttaa vaikka siitä hiukkasen henkinen pipi tulisikin ja vaikka toimittaja kuinka innokas olisikin. Toimittaja kun kuitenkin kirjoittaa lehteen eikä väsää uutta raamattua tai Neuvostoliiton perustuslakia joten ei hän voi olla arvostelun ulkopuolella.

- Tiedätkös, Antero. Tuolla lausunnolla itse käytännössä ylitit vihapuheen rajan sillä se aiheutti henkisen pipin huomattavalle määrälle nuoria naistoimittajia sekä myös arvostetulle kirjailijalle Jari Tervolle. Ymmärrät varmaan miksi tätä asiaa ei voi jättää tavallisten kansalaisten päätettäväksi, vaan siihen tarvitaan ohjeistusta vastuulliselta niin virkakoneistolta, medialta kuin yliopistollisilta tutkijoilta. Ettei vihapuhe vahingossakaan pääse esille ja turmelemaan sivistymättömän kansanosan mieliä ja sitä kautta aiheuttamaan henkistä pipiä sivistyneelle kansanosalle. Ja niin, siitä tulikin mieleeni, myös kaikenlainen asiaan liittyvä fiktiivinen kirjoittaminen on tietysti automaattisesti vihapuhetta. Varsinkin sellainen, joka sisältää väkivaltaa.

- Vaan jos ruvetaan miettimään tuota fiktioväkivaltaa ja sen kieltämistä niin eikös esmes Agatha Christie pitäisi kaivaa haudastaan ja panna syytteeseen? Ei hän kyllä noin niinkun lihassa tehnyt kenellekään mitään mutta ei hänellä käsittääkseni ollut ensimmäistäkään kirjaa jossa ei pantu ainakin yhtä ihmistä kylmäksi.

- No eihän Christie tähän mitenkään liity. Hänen kirjoissaan valkoiset ihmiset pistivät toisia valkoisia kylmäksi ja sehän on vain fiktiota joka ei kiihota ketään. Mutta jos kirjoitetaan vaikka tarina, jossa etnisesti haastavan väestönosan edustajat kohdistavat kantasuomalaiseen väkivaltaa ja kantasuomalainen vastaa siihen väkivallalla ja asia esitetään vielä myönteisessä tai edes neutraalissa valossa niin tässä tullaan taas siihen heikoimpaan lenkkiin ja sen myötä kyseessä on selvä kehotus väkivaltaan etnisesti haastavaa väestönosaa kohtaan.

- Entä jos kirjoitetaan sellainen fiktiivinen kirjoitus jossa kantasuomalainen kohdistaa väkivaltaa etnisesti haastavaa väestönosaa kohtaan ja etnisesti haastava väestönosa kostaa organisoidulla vastaiskulla?

- Jaa… tuo onkin mielenkiintoinen kysymys. Varmaankin tuo sallittaisiin, varsinkin jos etnisesti haastavan väestönosan puolelle tulisi suuri joukko suomalaisia ja se suomalainen väkivallantekijä asetettaisiin mahdollisimman huonoon valoon. Esimerkiksi juuri jonkunlaiseksi syrjäytyneeksi kiljuskiniksi. Tai niin no, ehkäpä tavallinen työssäkäyvä perheenisäkin kävisi. Sehän vahvistaisi sitä ennakkoasennetta että suomalaisessa elää sisäinen natsi joka halajaa väkivallantekoja ja joka pysyy aisoissa ainoastaan tiukalla viranomaisohjauksella. Ehkä tuosta saisi aikaiseksi jopa Ylen tuottaman draamasarjan.

- Vaan mitenkäs on tämän Euroopan Unionin kohdalla? Saako stä arvostella? Edes perustellusti?

- Ei tietenkään. Euroopan Unioni toteuttaa uusia eurooppalaisia arvoja ja niitten vastustaminen on demokratian vastustamista.

- Eli jos henkilö kirjoittaa että EU:ssa vallitsee täysin epädemokraattinen politbyroovalta sillä perusteella että komissiota ei olla valittu demokraattisesti, niin tämä henkilö syyllistyy demokratian vastaiseen vihakirjoitukseen?

- Paskooko karhu metsään?

- Voimme siis todeta, että kaikki esmes Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin aineisto voidaan tulkita vihapuheeksi?

- Lärvästä ei suotta sanota nopeaälyiseksi.

- Mennään sitten vielä human interest-osastolle. Lennipirkitta, sinä taidat tykätä työstäsi.


- Tykätä? Ei, Antero, minä rakastan sitä. Minä olen jo lukiosta asti tiennyt olevani pelkkä keskinkertaisuus, jos sitäkään. Sellainen tyypillinen kympin tyttö jolla ei ole koskaan ollut omia ajatuksia mutta jolla on kyky opetella asioita ulkoa. Tässä virassani minulla ei tarvitse olla ajatuksia. Minulla on ohjeistus. Ja tämä antaa kaiken sen minkä haluan. Valtaa, näkyvyyttä ja ennen kaikkea mahdollisuuden härkkiä minulle ventovieraitten ihmisten asioita. Tää ei ole Antero pelkkä työ. Tää on yhtä juhlaa. Ja siitä maksetaan hyvin. Niitten ihmisten rahoilla joitten elämää minä teen hankalammaksi.

- Sisäministeriön saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Siirto studioon.

- Ja täällä Huitsinnevadan paikallisradion studio. Soitamme seuraavaksi asiaa hieman sivuavaa  musiikkia eli vuorossa Antero Kasken vitutuslaulu.


Myöhemmin, matkalla kohti Pinnanmaata.

Antero: No niin, jätkät, ystäväni ja työtoverini. Nythän me saatiin rautaisannos siitä, mikä on vihapuhetta ja mikä ei. Mitäs jos yritettäis? Jos me käytäis tässä ajellessa keskustelu jossa ei olis ollenkaan vihapuhetta? Jos minä aloitan, Hösse jatkaa ja Pertta lopettaa.

Hösse: Okke.

Pertta: Okke.

Antero: ____ ____, _____ _____. _____ _____.  ____ ____ ?

Hösse: _____ _____, _____: _____ _____, _____ _____ !

Pertta: _____ _____ _____ ? _____ _____, _____ _____, _____ _____.

Antero: Jaa, meni hieman läskiksi. Kun puheesta poistettiin vihapuhe, niin eihän siihen jäänyt jäljelle kuin välimerkit. Meillä on pojat vielä kyinen pelto kynnettävänä näissä suvaitsevaisuuden viljelytöissä…

…Huitsinnevadan paikallisradion vihatransit jatkoi matkaansa kohti Pinnanmaan mäkisiä tasankomaita. Pinnanmaan rajan ylitettyään eräs yli lentänyt korppi päästi viharääkäisyn samoin kuin hetkeä myöhemmin Transitin yli lentänyt kaakanaparvi piti yllä vihapulputusta. Tien vieressä ollut peltipoliisi mittasi Transitin vihanopeuden mutta se jäi alle sallitun. Transitin tiellä ollut rusakko huomasi vaaran ja otti vihaspurtin viereiselle pellolle. Selvää oli, että nämä vihan kyllästämät miehet ostaisivat Huitsinnevadan Veijo Essolta raikasta Tsuhnan Kosto-vihalageria ja vihamakkaraa samalla kun tankkaisivat autoonsa vihabensiiniä. Vieläpä ne ryökäleet söisivät ennen matkan jatkamista vihapiirakat ja jatkaisivat matkaansa Lällävedelle vihalöylyihin…

…Helsingissä Lennipirkitta Löröttät-Sixteen katseli ikkunasta juuri siihen ilmansuuntaan missä Pinnanmaa sijaitsi ja tuumi, niin kuin virallinen ohjeistus vaati häntä tuumimaan, että tuolle perkeleen Pinnanmaalle pitäisi virkakoneiston lopultakin tehdä jotakin. Se kun ei ollut vain maa-alue jossain hornan perseessä. Se oli myös ajatus. Ja virallisen ohjeistuksen ulkopuoliset ajatukset olivat vaarallisia. Uhka, joka tulisi hävittää.





Mukavaa alkanutta kesäkuuta kaikille lukijoille.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

14 ASKELTA SEKÄ KAKE JA MAKE

Jos ajatellaan sitä, kuinka suvaitsevais-tiedostava aivopieru halutaan tuoda mahdollisimman turvallisesti julkisuuteen, niin kieltämättä mainio tapa on käyttää siinä vihreitten kansanedustajaa Jani Toivolaa. Onhan hepulla nimittäin päällään kaksinkertainen arvostelusuojakerroin. Ensimmäinen kerros koostuu hänen orvasketensä väristä ja toinen seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan. Näin ollen on selvää, että mikäli häntä arvostelee perustellustikin, syyllistyy automaattisesti vihapuheeseen vaikka häiskä latelisikin sujuvaa horinmummoa.

Minua itseäni ei asia suuremmin häiritse, sillä sertifikoituna viha-ajattelijana päädyn tsuhnan helvettiin joka tapauksessa eikä sitä peru enää mikään, ei edes se että repisin ihokkaani ja suorittaisin asiaankuuluvan katumusharjoituksen eli menisin Ylen haastatteluun aiheesta ”kuinka vihakirjoittaja parantui realismin syövästä”. Näin ollen saatan hieman kommentoida Toivolan tuoreinta pläjäystä, tai itse asiassa varsinaisesti sen lateli kansainvälisenä homo- ja transfobian vastaisena päivänä (sellainenkin siis on olemassa) Helsingin yliopiston seminaarissa Viikin normaalikoulun opettaja Elina Särkelä ja Toivola vain fanitti ja sai ehkä mielestään asialle lisää poliittista painoarvoa. Luetaanpa nämä seminaarissa loihelausutut ”14 askelta tasa-arvoisempaan kouluun” ja kommentoidaan askelten välillä.

1. Lopetetaan oppilaiden kutsuminen tytöiksi ja pojiksi

Oletan, että tällaista ehdotetaan siksi, että on olemassa transsukupuolisia ihmisiä, myös lapsia. Okke. Transsukupuolisuus ei sinänsä ole mitään seta-tyylin pervoilua ja transsukupuolinen ihminen on oikeutettu ihmisarvoiseen elämään. Mutta jos katsellaan transsukupuolisuutta vaikkapa wikipediasta, huomataan, että näitten ihmisten määrä per vuosiluokka on selkeästi promillen alapuolella. Kuuluuko transsukupuolisen ihmisen ihmisarvoiseen elämään se, että niiltä kaikilta muilta lapsilta jotka mieltävät itsensä tytöiksi ja pojiksi koska he ovat tyttöjä ja poikia viedään oikeus tulla kutsutuksi termillä tyttö ja poika? Onko koulun opetussuunnitelmaan tulossa kohta ”löydä piilevä transsukupuolisuutesi oikean opetuksen avulla” vai mikä tämän ehdotuksen idea on?

2. Käytetään oppilaasta sitä nimeä, mitä hän itse haluaa

Omaan itsekin tiettyä koiranleuan luonnetta, ja tiedän että sellaisia löytyy kyllä koululaisissakin ja tämä kakkosaskel mahdollistaa huomattavan määrän pirunkuria. Ajatellaanpa vaikka Jannea, 12-vuotiasta peruskoulun kuudesluokkalaista joka haluaa tehdä jäynää opettajalle. Janne oli eilen Janne, tänään hän on Napoleon XIV762 ja ½, huomenna hän on Vajaasti Täytetty Veikkauskuponki, ylihuomenna ZNKT 55göö77Höl ja niin edelleen. Koska luokassa on useampia kuin yksi koiranleukaa, on opettaja kusessa päivittäisen nimilistansa kanssa ja on mahdollista, että epäkorrektin käytöksen vuoksi päädytään rehtorin puhutteluun. Siis se on se opettaja, joka päätyy. Times they are changin´.

3. Muodostetaan istumajärjestykset, ryhmät ja jonot muun kuin sukupuolen perusteella

Itse aloitin opintieni jo vanhan kansakoulun aikaan, eikä silloinkaan istumajärjestystä määritelty sukupuolen mukaan. Välitunnin loppuessa tosin sisälle mentiin parijonossa mikä on tietysti silkkaa fasismia, mutta parinkymmenen vuoden ahkeran terapiassa käynnin jälkeen alan pikkuhiljaa toipua lapsena jonossa seisomisen traumasta vaikken tämän nöyryytyksen jälkeen koskaan täysin ehjä ja kokonainen ihminen voi ollakaan.

4. Puretaan sukupuolen perusteella muodostetut opetusryhmät

Kuten esimerkiksi pääosin poikien suosimat puu- ja metallikäsityöt? Ei näitä opetusryhmiä olla muodostettu sukupuolen perusteella opettajien toimesta vaan siksi, että poikia tuppaa kiinnostamaan nuo asiat enemmän. Liikunta on kyllä edelleenkin jaettu tyttö- ja poikaryhmiin, mutta sekin on ymmärrettävää, sillä jos sekaryhmissä pelataan vaikkapa jalkapalloa, tytöt tuppaavat jäämään pahasti jalkoihin ja sekin on tietysti jonkunlainen seksuaalisen syrjinnän muoto. Ehkäpä pojille pannaan kymmenen kilon hiekkasäkit molempiin jalkoihin ennen unisex-jalkapallomatsia. Jaa, mutta hitto vie, sekin olisi asialle periksi antamista ja sen asian tunnustamista että sukupuolia saattaa olla olemassa. Ehkä viisainta olis korvata liikuntatunti kokonaan ja opettaa suomalaisen siirtomaahistorian koottuja julmuuksia.

5. Tehdään koulun vessoista yksittäisiä ja jätetään ne merkitsemättä tytöt/pojat

Vai kysyttäisiinkö tytöiltä ja pojilta itseltään ensin, että kuinka paljon teitä ihan oikeasti häiritsee se, että on erikseen tyttöjen ja poikien vessat? Ihan vaikka suljetulla lippuäänestyksellä jos ei muuten.

6. Otetaan yhdenvertaisen ja sukupuolisensitiivisen toimintakulttuurin rakentaminen vakavasti

Nyt on pakko kysyä, että saiskos tämän suomennettuna? Vai oliko niin, että tämä kuuluu samaan kategoriaan kuin omassa työssäni ”vuorovaikutukselliset menetelmät”, joita käytetään silloin, kun halutaan antaa vaikutelma siitä, että ollaan jollain tavalla asiasta perillä ja käytetään komeita termejä, vaikka tosiasiassa ollaan ihan kuutamolla.

7. Aloitetaan kokonaisvaltainen, ihmisoikeuksiin perustuva, ikätason mukainen seksuaalikasvatus heti ensimmäisellä luokalla

Peruskoulun ensimmäisen luokan ikätason mukainen seksuaalikasvatus tarkoittaa sitä, että jätetään lapset rauhaan seksuaalikasvatukselta ja annetaan heidän olla vielä lapsia.

8. Tarkastellaan yhteiskunnan ylläpitämiä normeja eli oletuksia siitä, millaisia ihmiset ovat – ja puretaan normia kahdesta sukupuolesta ja heteroseksuaalisuudesta

Tarkastelkaa vaan. Ja saatatte huomata, että valtaosa ihmisiä joka tapauksessa on heteroseksuaalisia ja mieltävät itsensä selkeästi mies- tai naissukupuoleen kuuluvaksi. Ei se valistamisella (lue: propaganda) mihinkään muutu. Eikö heilläkin ole oikeus olla ja elää oman seksuaalisuutensa ja sukupuolensa mukaan? Vai onko se joku vika, jonka yhteiskunnan tulee korjata? Jos valtaosa kansalaisista määritellään viallisiksi niin voisiko olla niin, että vika onkin määrittelijässä?

9. Kunnioitetaan jokaisen oikeutta määritellä tai jättää määrittelemättä itse itsensä

Kun ottaa huomioon nuo aikaisemmat askeleet, niin eikös tässä yhdeksännessä askeleessa ole hieman ristiriitaa niihin nähden?

10. Tehdään huolellisesti koulun oma opetussuunnitelma ja suunnitelma oppilaiden suojelemiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

11. Puututaan tiukasti, mutta ratkaisukeskeisesti kiusaamiseen ja ristiriitoihin

Nythän on valitettavasti näin, että kyseiset suunnitelmat on kyllä tehty joka ristuksen koulussa ja ne löytyvät opettajanhuoneen hyllystä kansiossa yleensä hieman pölyä keränneenä. Tosiasiassa kiusaamiseen ei puututa kuin korkeintaan puhumalla mikä tahtoo sanoa, että psykopaattikokelaat saavat rääkätä uhrejaan juuri niin paljon kuin heitä huvittaa. Alallani ei ole mitenkään tavatonta, että huostaanotetuksi ja laitokseen sijoitetuksi joutuu nimenomaan se kiusaamisen uhri. Joten toteaisin kohtien 10 ja 11 esittäjälle että lopettakaa perkeleessä se tekemisestä puhuminen ja vaihteeksi tehkää. Tai tunnustakaa sitten edes, että ei teistä siihen ole.

12. Tarjotaan oppilaille oikea-aikaista terveydenhuoltoa ja tukea kouluterveyshuollon kautta

Hämmästyttävä idea. Miksei tätä ole kukaan ennen keksinyt? Jaa, hetkonen, keksittiinhän se jo 1970-luvulla jolloin se jopa toimikin. Nykyisin tuppaa olemaan heikompaa. Mutta millä tavalla tämä liittyy tähän heteronormatiivisuuden hävittämiseen?

13. Tuodaan esiin sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus myös vanhempainilloissa

Odotettavissa varsin nuivaa suhtautumista kun Pekan vanhemmille opetetaan, että Pekka saattaakin olla Pirjo tai ainakin hänen tulisi tarkastella sitä mahdollisuutta, että voisiko hän olla Pirjo. Hän ei ehkä sitä vaan vielä tiedä, mutta vanhempien ja opettajien saumattomalla yhteistyöllä pyritään Pekankin kohdalla laajempaan ja tiedostavampaan näkemykseen. Niin Pekan isä kuin äitikin saattaa kyllä tässä vaiheessa sanoa Pahan Sanan.

14. Jos oppilaan hyvinvointi sitä vaatii, turvaudutaan lastensuojelun apuun

Kun otetaan huomioon nuo aikaisemmat askeleet, niin tarkoittaako tämä sitä, että Pekasta joka itsepintaisesti haluaa olla Pekka ja joka haluaa että häntä kutsutaan pojaksi tehdään koulun toimesta lastensuojeluilmoitus? Mikäli on näin, niin minun on aika lopettaa omat hommani ja siirtyä elämäntapaintiaaniksi.

Noin yleensä voisin todeta, että vaikka sitä kuinka yritetään inttämällä väittää todeksi, niin sukupuoli ei ole mikään sosiaalinen konstruktio. Ja jos joku ei ole rikki, niin sitä ei tarvitse korjata eikä ole mitään järkeä alkaa muokkaamaan enemmistöä vähemmistön muottiin sillä eläminen miehenä ja naisena ei ole rikos, ei sairaus eikä poikkeustila. Henkilökohtaisesti muuten veikkaan, että seuraavaksi on sitten tulilinjalla ihmisten henkilötunnukset. Ne kun annetaan heti syntymän jälkeen ja niissä on automaattisesti miehillä pariton ja naisilla parillinen toiseksi viimeinen numero ja sekös jos mikä on ihmisen törkeää etukäteissukupuolimäärittelyä.

Vaan siirrytäänpäs sitten osioon Kake ja Make jota olen joskus tuumaillut, joka liippaa aikaisemman asian vierestä ja jonka voin tässä samalla tuoda esille. Niin kuin lukija oikein hyvin tietää, on maassamme menossa aivan hillitön Tom of Finland-buumi. Yleistiedostavan käsityksen mukaan Tom of Finlandin sarjakuvat ovat hienointa mitä suomalaiset ovat saaneet aikaan koko historiansa aikana ja nythän on jo myynnissä niin Tom of Finland-petivaatteita, Tom of Finland-pyjamia sekä Tom of Finland-kahvia. Jään odottamaan Tom of Finland-työkalusarjaa, Tom of Finland-teräketjuöljyä, Tom of Finland-puutarhakalusteita, katolle sijoitettavia Tom of Finland-aurinkokennoja sekä koko perheen Tom of Finland-teemapuistoa.

Pääosinhan tämä tolkuton hypetys on lähtöisin suvaitsevais-tiedostavasta heteroväestöstä, jonka on pakko hypettää Tom of Finlandia, sillä mikäli he eivät hypettäisi sitä, heidät saatettaisiin rinnastaa tavalliseen kuhnuriväestöön ja sehän on tiedostavalle ihmiselle sentään kuolemaa hirveämpi kohtalo. Itse kun olen juuri tämmönen kuhnuriväestöön kuuluva raappahousujätkä, niin mietin sitä, että ketä tämä hypetys oikeastaan palvelee?

Homoseksuaalejako?

Itse muistelen että ennen tätä hypetystä painotettiin – aivan järkevästi – sitä, että niin homoilla kuin heteroillakin seksuaalisuus on kuitenkin vain yksi osa elämää, eikä sitä tule ylikorostaa asioista keskustellessa. Pääosa elämästä on tavallista arkea täysin seksuaalisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Ja tämähän on aivan totta. 

Mutta minkälaisen kuvan homoista Tom of Finlandin kuolematon taide ja sen jatkuva hypetys antaa? Sehän on pelkkää runkkumateriaalia jossa suoros jatkuvassa tämmissä heiluvat jätkät panevat jokaista mahdollista tuhkaluukkua ilman minkäänlaista arkielämää. Kyseisten sarjakuvien tunnetuin hahmohan oli se Kake. Usein näkyy myös semmonen blondimpi jätkä. Käytetään hänestä vaikkapa nimeä Make. Ajatellaan, että kyseiset Kake ja Make elävät parisuhteessa. 


Kake ja Make

Jos Kake ja Make ottaisivat esille googlen kuvahaun, laittaisivat sinne hakusanaksi Tom of Finland ja painaisivat enteriä, niin he saattaisivat tuumia, että taiteilijalla on jäänyt heidän elämänsä kuvaaminen varsin yksipuoliseksi ja siitä puuttuu oleellisia elementtejä. Missä ovat kuvat mm. seuraavista asioista:

- Kake ja Make järven jäällä pilkillä

- Kake ja Make nuotiotulilla metsästysreissulla

- Kake ja Make Lokomolla hitsaamassa

- Kake ja Make hakkaamassa halkoja liiteriin

- Kake ja Make laittamassa maittavaa muikkukukkoa

- Kake ja Make pelaamassa puolustavana pakkina lätkäjoukkueessa ja runttaamassa vastapuolen pelaajia niin että tyrät rytkyy

- Kake ja Make täyttämässä veroilmoitusta ja noitumassa että hitto kun tää onkin hankalaa

- Kake ja Make kattelemassa valokuva-albumin inttikuvia ja muistelemassa kun Kake oli kranaatinheitinmiehenä ja Make ilmatorjunnassa

- Kake ja Make kuuntelemassa Irwinin lp:tä ja tuumimassa mukana että kun ei rahat riitä jukolauta

- Ja ennen kaikkea Kake ja Make täysin tavalliset vermeet päällään niitten naurettavien nahkavetimien sijasta

Luulisi tavallisten homoseksuaalisten ihmisten tajuavan, että ei tuossa Tom of Finland-hypetyksessä edes ole kyse mistään homofobian hävittämisestä vaan näitten suvaitsevien heteroitten suvaitsevaisesta itsekorostamisesta joka aikanaan poistuu muodista ja sen jälkeen tilalle tulee jotain muuta. Jonka jälkeen monet hypettäjätkin saattavat tuumia, että aika perverssiä touhuahan tuo loppujen lopuksi oli. Vaan oikeastaan mitäpä minä näistä. Minähän olen vaan umpimielinen ja  umpihetero raappahousujätkä joka näkee pornon pelkkänä pornona vaikka se olisi kuinka hyvin piirrettyä ja tiedostavissa piireissä laajalti hypetettyä.

tiistai 24. toukokuuta 2016

JOTAIN IHAN MUUTA XXXVIII

Eli tupakkitauko tyhjällä bensiksellä

Elettiin lokakuun puoltaväliä näillä nykyajan kieppeillä. Maantieteellisesti tarkalleen sanottuna oltiin suurin piirtein puolessa välissä Suomea pohjois-eteläsuunnassa Häkälän kylässä, sen toimintansa lopettaneen Esson pihalla. Huoltoaseman ikkunat olivat pölyiset, bensiinimittarit oltiin viety jo aikaa sitten pois ja niistä muistuttivat enää vain maassa olevat betonilaatat. Vähän kauempana näkyi uuden ABC-massiivin maamerkki. Maamerkki oli toiminut ahneen vampyyrin hampaana joka oli imenyt julmasti ja armoa antamatta elämän pois tältä pieneltä ja aikanaan kovin suositulta bensikseltä. Nyt iloinen pulina oli vaiennut, ääntä piti vain vaimea tuuli ja pari katolle parkkeerannutta harakkaa, eikä tälle hylätylle tontille niitten lisäksi kovinkaan moni eksynyt.

Nyt tontille kuitenkin poikkesi tieltä auto, punainen Nissanin pick-up. Auto pysähtyi, ovet aukesivat ja ulos astui kaksi isokokoista ja huomattavan rumaa miestä. Kas, siinähän olivat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat päättäneet toteuttaa aiemmin keväällä saamansa päähänpiston ja lähteä pohjoiseen valtion metsästysmaille metsästämään. Pinnanmaalla sijaitsevat Uuden Hyisianan valtionmaat olivat jo heille entisestään tuttuja joten miehiä huvitti käydä vähän kauempana. Saalis ei ollut näillä reissuilla koskaan se suurin asia, vaan kyse oli ukkojen reissusta johon rouvat olivat antaneet luvan. Miehet olivat autoillessaan pulisseet keskenään alkaneesta reissustaan nauttien ja jos joku tiedostava kansalainen olisi kuunnellut pulinaa kärpäsenä katossa hän olisi saattanut todeta, että kun tuon kahden häiskän puheesta ottaa vihapuheen pois, niin jäljelle ei jää kuin välimerkit.

Miehet änkesivät autosta ulos melko vaivalloisesti ähkien, oikoivat kipeitä selkiään, jäykkiä polviaan  ja totesivat naureskellen, että mettällekö tässä vielä pitäisi lähteä rämpimään, kun jätkät ovat jo pelkästä autossa istumisesta jäykkiä kuin Jolkkosen mulkku. Nissanin pick-up on kieltämättä soiva peli kaikenlaisessa toiminnassa mutta matkustusmukavuudessaan se ei ole välttämättä sitä parasta a-ryhmää, varsinkin jos ajettiin satoja kilometrejä yhteen putkeen. Siinä venytellessä miesten nivelet alkoivat pikkuhiljaa pehmetä ja samalla he katselivat hylättyä huoltoasemaa. Ykä totesi:

- Se on vaan jotenkin niin surullinen näky tämmönen hylätty bensis.

Lötjönen täydensi:

- Joo. Kun ajatellaan minkälainen määrä elämää ja elämän tarinoita tässäkin paikassa on ollut ja sitten iäksi kadonnut. Nyt se on pelkkää hukkapätkää joka odottaa uutta omistajaa joka puhaltaisi kipinän taas liekkiin. Uutta omistajaa, jota ei koskaan tule. Sulo Vilenikin kun oli keksitty hahmo. 

Ykä ja Lötjönen alkoivat kuin yhteisestä komennosta kaivella rintataskujaan, etsivät sieltä tupakkiaskit ja panivat palamaan Voimasavuke Bostonit. Savu oli yllättävän sakea ja ympäristö muuttui samalla jotenkin utuiseksi. Sitten se näytti peittyvän läpinäkymättömään sumuun. Kun sumu haihtui, miehet huomasivat, että bensiinimittarit olivat ilmestyneet paikalleen ja ympäristö näytti jotenkin samanlaiselta kuin haalistunut värivalokuva joskus 1970-luvulta. Mittarit olivat sitä vanhaa mukavaa mallia joissa oli pyörivät numerokiekot. Tieltä kääntyi bensikselle vanha Tippa-Rellu. Tai sehän itse asiassa näytti aivan uudelta. Huoltamon puolelta pihalle tuli pitkä ja laiha mies, jolla oli sellaiset televisiomalliset Urho Kekkonen-silmälasit ja haalarit päällä. Hän  käveli Rellun luo. Ykä ja Lötjönen huomasivat, että bensiinimittareissa luki jotain, mitä he eivät olleet aikoihin nähnyt, eli tekstit ”palvelu” ja ”tankkaa itse”. Rellu oli pysähtynyt palvelukohdan luo ja haalarimies tankkasi auton ysikakkosella. Mittari kilahti aina mukavasti kun litra bensaa meni tankkiin  ja lopulta huoltomies pesi vielä auton ikkunan.


Rellussa ollut vanha mies meni autostaan huoltamoon maksamaan laskun ja televisiosilmälasinen huoltomies vinkkasi Ykälle ja Lötjöselle:

- Eikös vieraat käy kahvilla kumminkin, ennen kuin jatkavat matkaansa?

Haalaripukuinen mies käveli takaisin huoltamon puolelle joka ei enää ollutkaan tyhjä ja hylätty, vaan sieltä kuului metallin pauke, hitsipillin suhina ja sellaiset ohimennen päästellyt kannustavat voimasanat, mitkä kuuluvat usein työntekoon. Perkele… no mikä siinä maksaa… saatana… eikö se nyt asetu… no voi helevetin helevetti. Huoltoaseman baarin puolen ovi aukesi itsestään, aivan kuin kysyen, että eikös heppujen kahvihammasta kolota. Mieluummin kumminkin täällä kuin jossain ABC-kolhoosissa. Ykä ja Lötjönen katsoivat toisiaan, totesivat että no jumalauta niin kuin savolainen vihillä ja kävelivät sisään. Baari oli siisti, puunattu ja muutenkin täydessä tällingissä, yhdessä pöydässä istui neljä haalaripukuista miestä, toisessa muutama pikkupoika ja yhdessä se vanha herrasmies, joka oli tullut tankkauttamaan Tippa-Relluaan.

Ykä vilkaisi lehtitelinettä ja siellä näkyi olevan myynnissä lokakuun kuudennentoista päivän Ilta-Sanomat vuodelta 1972. Baarin tiskillä oli pieni matkaradio josta käsin Irwin Goodman loi tunnelmaa laulamalla tuoretta kappalettaan ”oo Las Palmas, oo Las Palmas, mä luoksesi aina jään, oo Las Palmas, oo Las Palmas, sun luoksesi lämpimään.” Niin, sehän oli sitä aikaa kun suomalaiset alkoivat matkustaa joukolla etelään ja Las Palmashan se oli se ensimmäinen suosikki. Silloinhan ne Keihäsmatkatkin olivat menestyksensä huipulla. Miehet ajattelivat että vaikka Eviva Espanja vei kuin varkain niin usean suomalaisen kuin sen erään iskelmälaulajankin sydämen, niin sekä Ykä että Lötjönen tuumivat että kyllä Suomessa riittää kiertämistä yhden eliniän verran. Paskaakos tässä kauemmas rahtautumaan.

Mutta kaukokaipuun puute ei suinkaan estänyt miehiä astumasta peremmälle. Tiskillä oli kaunis nuori nainen, jonka päällä oli minihame ja hänen tukkansa oli laitettu muodikkaaseen vuoden 1972 kuosiin. Hänen päällään oli vielä paksu vyö, jossa luki ”Lotto”. Jotain kumman tuttua hänessä oli. Iloisesti hymyillen hän kysyi, että mitäs vieraille saisi tarjota.


Silloin Ykä hoksasi:

- Tota noin… kun meinaan näyttää nää valuuttasuhdanteet olevan semmosia, että meillä ei ole mukana muuta kuin sellaista rahaa, että se muuttuu käyttökelpoiseksi vasta kolmenkymmenen vuoden kuluttua.

Bensiksen baaritiskin takana kaunis lottotyttö hymyili – mikäli mahdollista – vieläkin sydämellisemmin ja sanoi:

- Talo tarjoaa. Meillä on ollut vieraita monesta paikasta, mutta vain yhdestä ajasta. Niin että nyt tehdään poikkeus poikkeuksellisille vieraille.

Mihin Lötjönen ihmetteli:

- Nyt on pakko kysyä, että mistä sinä tiedät meidän tulevan tulevaisuudesta?

- En minä tiedäkään. Mutta bensa-asema tietää.

- Jaa… no jos me otetaan kahvit ja munkit.

- Ja sitten pullolliset sitä vanhaa kunnon sitruunasoodaa.

Tiskin takana asioiva lottotyttö nosti ylös kahvipannun suojana olleen ison kahvimyssyn, kaatoi miehille kahvit, laittoi posliinilautaselle munkit ja otti jääkaapista molemmille pullot sitruunasoodaa todeten:

- Mutta eihän tämä mitään vanhaa sittistä ole, vaan ihan tuoretta.

Miehet kiittivät, istuivat pöytäänsä, aukaisivat sittispulloista ne vanhat sivusta aukaistavat repäisykorkit ja alkoivat hörsiä sumppia ja natustella munkkia todeten, että voi helepuatena, kyllä nää joskus ennen vanhaan olivat ihan oikeasti parempia kuin nykyisin. Tätähän syö ihan onnekseen. Lötjönen kaiveli samalla esille pöydässä olevan paikallislehden Häkälän Aika Ja Sana ja sitä selaillessaan totesi:

- Täällä on tää tiedonvälitys muuten aika nopeaa. Vilkaises Ykä.

Ykä katseli lehden etusivua jossa oli kuva Ykästä ja Lötjösestä Häkälän Essolla ja teksti:

Tulevaisuudesta, vuodesta 2016 vieraaksemme tulleet Yrjö Perskeles ja Eelis Lötjönen pitävät Häkälän Esson palvelua ja tarjontaa aivan erinomaisena ja aivan hetken kuluttua Ykä kehuu pannukahvia.

- Jaa, no mutta erinomaistahan tää kyllä onkin. Ei passaa valittaa. Ja kun tätä pannukahvia hörsii, niin ihmetyttää kyllä että miksi ihmeessä sitä tuli aikanaan siirryttyä siihen suodatinsumppiin. Kai se sitten oli puhdasta laiskuutta. Mettällä kyllä sitten keitellään tulilla pakkikahvit. Niin kuin aina ennenkin.

Miesten viereisessä pöydässä istui neljä miestä joilla oli päällään haalarit ja joitten tukkamalli oli ajalle tyypillinen eli hiukset kasvoivat reilusti yli korvan ja kaikilla oli varsin komeat pulisongit. Miehet pistelivät naamariinsa tukevia lihapiirakoita joissa oli lisukkeena paksuja gotler-makkaran siivuja. Annokset syötyään miehet kaivoivat haalariensa taskusta tupakkiaskit ja panivat palamaan. Suosikkina heillä näytti olevan joskus myöhemmin 1990-luvulla kokonaan kielletty vihreä karvapersenortti. Mitenkäs se menikään… ”miehet, jotka yskivät sen tietävät, Nortti on täyttä tupakkaa”… tai jotenkin sinne päin… Miesten haalareissa luki Menneskyhäisen Maansiirto ky ja heistä näki että pöydässä oli valtava määrä kokemusta, ammattitaitoa, osaamista ja työhön liittyvää itseluottamusta vaikkei heillä ehkä ollutkaan lompakoissaan sitä ylihinnoiteltua työlupakorttipakkaa mitä Ykän ja Lötjösen nykypäivässä vaadittiin.

Yksi miehistä luki maakuntalehteä, jonka etusivulla kerrottiin että noin 100 000 oppilasta liki 500 oppikoulusta eri puolilta Suomea oli osallistunut Teiniliiton järjestämään taksvärkkiin Nguyen Van Troi -lastensairaalan rakentamiseksi Pohjois-Vietnamiin… juu, se oli sitä aikaa… maitoa Vietnamin lapsille… lautanen Guatemalan verta… sitten lehti uutisoi, että SMP:n sisäinen kriisi oli kärjistynyt, kun puolue-edustajisto erotti Heikki Kainulaisen ja Mauno Kurpan puolueesta… niin, se seteliselkärankaisten SKYP pistettiin pystyyn sitten vähän myöhemmin… silloin vaihtoehtopuolueen ruunaamiseen tarvittiin sentään riihikuivaa, Ykän ja Lötjösen nykyisyydessä se onnistui muutenkin… olipa lehdessä vielä uutinen, että Creedence Clearwater Revival oli hajonnut lopullisesti. Lötjönen totesi uutiseen:

- You don't have to worry 'cause you have no money, people on the river are happy to give… kai se ehkä vähän enemmän sillä lailla oli täällä Suomessakin silloin. Jotenkin niin paljon raaemmaksi on mennyt tää maailma nykyisin. Ja typerämmäksi. Ne, jotka eniten tarvitsisivat saavat olla ilman ja sitten on taas ne, joille sosiaalielättinä oleminen on arvostettu ammatti. Varsinkin kun siihen liittyy etninen elementti.

Ykä mietti hetken lipittäen sitruunasoodaansa ja vastasi:

- Näinhän se tuppaa olemaan. Jos noille haalarijätkille oltaisiin kerrottu, mihin heidän työllään ansaitsemat veromarkat vuonna 2016 menevät, niin kyllä ne ihmettelisivät. Ja tuumisivat, että onko tää kaiken vaivan väärtti. Vaan mitähän noille hepuille sitten aikanaan tapahtui? Mehän eletään kumminkin vuotta 2016.

Lötjösen ei tarvinnut puolestaan tuumailla asiaa, sillä Häkälän Aika Ja Sana-lehdestä alkoi kuulua rapinaa ja miehet lukivat tuoretta uutispäivitystä ajalta ennen tuoreita uutispäivityksiä:

Tuoreita uutisia: Perskeleen Ykä miettii Häkälän Essolla että mitenkähän ne neljä Menneskyhäisen maansiirtofirman miestä elämässään pärjäsivät. Lehtemme kertoo: Kaksi heistä siirtyi aikanaan eläkkeelle selviten lamasta. He ovat jo manan majoilla kuollen luonnollisista syistä. Kolmas eli 1990-luvulla työttömyys/työllistämistyöputkessa päästen lopulta eläkkeelle. Hän elää vielä. Porukan nuorin otti riskin ja osti firman vanhalta omistajalta vuonna 1989, otti suuren lainan ja laajensi toimintaa.

Firma meni nurin, kun tuli se suuri 1990-luvun lama. Firmalla olisi kyllä ollut tilauksia tiedossa, mutta niin pankki kuin verottaja päätti ajaa firman tylysti nurin välittömien velkojen takia, niin kuin sen ajan meininki oli. Firma meni pankrottiin, mies rupesi ryyppäämään, menetti lopulta perheensä ja vuonna 1993 hirtti itsensä. Hetken kuluttua Lötjönen ja Ykä tuumivat bensiksellä yhteen ääneen, että kyllähän se pien- ja keskisuuri yrittäjä on nykyisinkin Herrasta Perkeleestä jota pitää rangaista yrittämisestään. Häkälän Aika Ja Sana lopettaa päivityksensä.

Miesten todettua juuri sen, mitä Häkälän Aika Ja Sana ennustikin tuli bensiksen pihalle Volkswagenin pakettiauto jonka kyljessä luki Elintarvikemyymälä Häkälän Nälkä. Autosta tuli ulos nuori mies joka oli Häkälän Nälän lähetyspoika. Edusti ammattia, joka oli maasta aikanaan hävinnyt, tosin tullut internetin myötä taas hieman takaisin. Nuori mies oli kuskannut aamupäivän kierroksensa asiakkaille, jotka olivat soittaneet haluamansa elintarvikkeet jotka laitettiin heidän kauppatililleen ja jonka mies kuskasi autollaan pahvilaatikossa perille. Mies naposteli myös lihapiirakan ja läksi valmistautumaan iltapäivän kierrokselleen.
                                              
Tämän jälkeen huoltsikalle tuli kolme pientä poikaa, leveälahkeisine farkkuineen ja pitkäsatulaisine pyörineen. Pojilla oli muutama viisikymmenpenninen jotka he löivät huoltoaseman pajatsoon ilman suurempaa menestystä. Pojat miettivät keskenään, että oliko se huhu totta, että jassossa oli se maaginen aukko johon voisi pujotella kellonjousen, millä saatiin kolikko tippumaan aina keskustaan. Eihän sitä löytynyt tälläkään kertaa, mutta pienten poikien innolla möllit pois lähtiessään ja pitkäsatulaisilla fillareillaan pois polkiessaan nauraa kätkättivät iloisena jotain asiaa, josta pienet pojat tykkäsivät nauraa kätkättää. Asioita, jotka eivät vanhenneet koskaan vaikka sukupolvi vaihtui. Ykä ja Lötjönen tuumivat, että milloinkahan heillä itsellään on ollut viimeksi samanlaista arjen huolista vapaata naurun kätkätystä ja totesivat, että taitaahan siitä useita kymmeniä vuosia olla. Silloin kun oltiin itse noita pikkumöllejä jotka ajoivat pitkäsatulaisilla fillareillaan leveälahkeisissa farkuissa joitten lahkeet oltiin laitettu pyykkipojalla kiinni, ettei ne menneet ketjujen väliin. Ja etsittiin jassosta sitä maagista kellonjousen reikää. Jota ei koskaan löytynyt.

Samalla ovenavamisella möllien kanssa huoltamolta poistui se Tippa-Rellulla paikalle tullut vanha herrasmies ja hetkeä myöhemmin Lötjönen ja Ykä näkivät, kuinka mies esitteli lyhyttukkiseksi tuunattua Ukko-Pekkakivääriään sekä televisiosilmälasiselle huoltomiehelle että paikalle uudenkarhealla Saab 99:llä paikalle tulleelle poliisipartiolle. Kivääri kiersi kädestä käteen ja sai aikaan sekä hymyä että hyväksyviä päännyökyttelyjä. Kahviaan, munkkiaan ja sitruunasoodaansa lopettelevat aikamatkailevat raappahousujätkät tuumivat, että heidän ajassaan yleisellä paikalla ei asetta uskaltaisi laittaa näytille edes ja varsinkaan poliisipartiolle.

Miehet nousivat pöydästä, mutta eivät ehtineet viedä astioitaan pois, sillä sen hoiti ehkä kuusitoistavuotias tyttö, joka oli asemalla baariapulaisena. Tyttö pyyhki samalla pöydän puhtaaksi ja totesi että kiitos vieraille käynnistä. Niin, sekin oli aikanaan ammatti. Ja ihan järkevä sellainen. Kuinka monta hyvää tai edes välttävää baariapulaista nykyinen Suomi olikaan menettänyt yliopistojen yhteiskunnallisiin tiedekuntiin?


Miesten tehdessä lähtöä he huomasivat, että huoltoaseman ohi sotki munamankeleillaan ainakin komppanian verran varusmiehiä joilla oli päällään ne niin nostalgiset harmaat sekä se pottamallin teräskypärä. Varusmiehillä oli mukanaan täyspakkaukset ja patinraiskaajilla varustetut rynnäkkökiväärit. Lötjönen totesi osallistuva hymy kasvoillaan:

- Jaa-a… oliskos saapumiserä III/72 menossa mopojotokselle? Samoissa harmaissa menevät kuin mekin aikanaan. Olihan ne kurkkusalaatit meilläkin silloin, mutta eihän niitä pahemmin käytetty. Olisivat perhanat kuluneet. Mutta kun heppuja kattelee, niin huomaa, että kestovitutus on intissä vakio ikäluokasta riippumatta.

- Vitutus on vakio joo… saapumiserästä ja ikäluokasta riippumatta… minä muuten ostin viime vuonna itselleni Varustelekasta parikin kappaletta niitä kuuskekkosia. Olivat suoraan pakasta vedettyjä. Ei ollu hikipisarakaan niitä koskettanut. Mutta onhan noilla aamukasoilla sentään rynkyt mukana. Mehän sitä muuten ollaan vielä sitä ikäluokkaa, että meille opetettiin rynkyn lisäksi Suomi-konepistooli, Lahti-Saloranta ja vielä Ukko-Pekkakin.

- Joo… olishan se kiva päästä vielä vanhana ukkona kertaalleen täristämään pari lippaallista. Teknisesti ottaen meidän vuoden 1972 versiot Lötjösestä ja Perskeleestä ovat muuten tällä hetkellä kansakoulun ekaluokkalaisia, toinen Hömpstadissa ja toinen Nyhtänköljässä ja niillä on tuo noitten mopojen nauttima herkku vielä kokematta. Vaan eiköhän me jatketa ajoa? Mökille on vielä matkaa. Ehditään kumminkin lämmittää sauna.

- Hyppäänkö minä vuorostani puikkoihin?

- Joo, hyppää vaan, niin minä rupean puolestani räpläämään karttakirjaa. Ei oo tullu hankittua sitä gepsiä ja aina on perille päässyt.

Miehet kiittivät myyjää ja baariapulaista todeten että harvoinpa sitä näin mukavaa taukoevästä on saanut ja yhtä mukavassa tunnelmassa ja astuivat sitten ulos ovesta. Piha oli jälleen sumun peitossa ja he huomasivat kuinka niin bensamittarit kuin maantiellä kaukaisuuteen katoava Tippa-Rellu alkoivat haihtua pois ja samalla edessäpäin alkoi kohota ABC:n maamerkki. Sumu haihtui, ovi heidän takanaan loksahti kiinni ja he olivat jälleen tyhjällä ja hylätyllä tontilla.

Miehet astuivat autoon, Ykä käynnisti moottorin, Nissan poistui paikalta ja sen komuutissa istuvat miehet muistelivat niitä vanhoja, yksinkertaisempia ja selkeämpiä aikoja jolloin elämän kulku oli jotenkin turvallisempaa ja paljon enemmän ennustettavissa olevaa kuin nykyisinä epävarmuuden aikoina. Yksinäinen bensa-asema vajosi uneen odottaen jälleen sitä hetkeä että se voisi taas kerran kertoa tarinansa niille, joilla oli malttia ja ymmärrystä kuunnella. Nissanin pakokaasut leijailivat vielä pihalla ja siihen yhdistyi toinen, jostain kaukaisuudesta leijaileva savu. Menneitten aikojen tupakkimies olisi saattanut todeta, että taitaa olla vihreää Norttia.