tiistai 4. kesäkuuta 2019

KARKOTETUT


Manamansalo, Oulujärvi, joskus tuonnempana…



Suljetulla alueella joka joskus oli ollut metsähallituksen leirintäkeskus ja retkeilyalue astui aamusella kahden hengen mökistään ulos 63-vuotias Aaro Kuusinen. Hänen vuotta nuorempi vaimonsa Kaisa nukkui vielä. Aaro oli laittanut kattilaan teeveden kiehumaan. Hän herättäisi Kaisan vasta kun aamiainen olisi valmis. Eihän heillä mikään kiire minnekään ollut. Ei ollut pitkään aikaan. Heidän kohdallaan aika oli pysähtynyt viisi vuotta aikaisemmin. Aamiaisella olisi tarjolla teetä, näkkileipää, sulatejuustoa ja kaurapuuroa. Aaro kaipasi puuroonsa vanhasta muistista voisilmää mutta liittovaltio ei tarjonnut kuin margariinia ja ja ruokaöljyä. No, kaikkeen tottui. Varsinkin jos muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Naapurimökillä näytti heränneen Isto Venttinen, suurinpiirtein saman ikäinen mies kuin mitä Kuusisetkin olivat. Hän näytti jo pistelleen vaimonsa kanssa aamiaisen sillä hän kääri kessusätkän ja pisti sen palamaan. Saatiinhan tänne aika ajoin hieman liittovaltion tuomaa tupakkiakin mutta sen määrä oli varsin vähäinen joten korvikkeelle oli tarvetta. Tosin tuohon kessunmakuun oli jo niin tottunut ettei se enää tuntunut korvikkeelta.

Aaro herätti Kaisan ja pariskunta nautti niukan aamiaisensa. Vaikka täällä Manamansalossa ei mitään aikatauluja ollutkaan niin se kannatti syödä suht aikaisin sillä tänään oli muonatäydennyspäivä. Liittovaltion kuorma-auto tuli alueelle joskus kymmenen maissa ja alkoi jakaa alueella asuville – yleensä varsin iäkkäille ihmisille tai oikeastaan epähenkilöille – muonatäydennystä laatikoissa joita he kuskailivat sitten mökeilleen joko sylissä kantamalla tai sitten itse väsäämillä kärryillään. Kymmenen aikaan Kuusisetkin olivat entisen leirintäalueen keskuksen – nykyisen valvontarakennuksen – pihalla ja ottivat vastaan omat annoksensa jotka laittoivat ajan kuluessa väsäämiinsä purilaisiin. Vartijat ojensivat laatikot yksi kerrallaan.

- Karkotetut MS 302 ja MS 303: viikon muona-annos.

- Kiitos.

Aaro ja Kaisa eivät olleet enää liittovaltiokansalaisia. Heitä ei itse asiassa ollut enää olemassakaan. Koko Manamansalo oli muilta ihmisiltä eristetty alue. Virallisesti siellä toimi liittovaltion armeijan tutka-asema ja elektronisen viestintävalvonnan keskus. Tokihan keskellä Oulunjärveä sijaitsevan saaren korkeimmalla paikalla oli suuri muovikupoli mutta ei siellä mitään tutkaa ollut. Koko saari oli nykyisin paikka, jota saattoi nimittää epäpaikaksi. Toisin sanoen se oli liittovaltion väärinajattelijoiden sisäisen karkotuksen eristysalue. Niitä oli Suomenkin liittovaltiomaakunnassa muutama. Kyseiset ihmiset olivat lakanneet olemasta ja he viettäisivät loppuelämänsä Manamansalossa ilman yhteyttä muuhun maailmaan.

Niin oli käynyt Kuusisillekin. He olivat asuneet Helsingissä. Aaro oli ollut insinööri eräässä rakennusfirmassa. Kaisa puolestaan kanslistina kaupungilla. Molemmat olivat kansallismielisiä ja jopa perussuomalaisia aktiiveja. Kenttätasolla. Ei sen kummempaa. Kun liittovaltio oli kieltänyt kansallismieliset puolueet – ja samalla saanut aikaan Itä-Euroopan, Baltian maitten, Italian ja Itävallan eron kyseisestä viritelmästä – Kuusiset olivat jatkaneet aktiivisuuttaan. Lähinnä Aaron facebook-tilillä johon hän oli laittanut purevia kommentteja vallitsevasta tilanteesta saaden paljon seuraajia.

Ehkä liian paljon. Ja ehkä kommentit olivat liian osuvia.

Sillä Aaron sähköpostiin oli tullut varoitus sisäministeriöstä. Nimenomaan sisäministeriöstä eikä poliisista:

Herra Aaro Kuusinen.

Te olette toiminnallanne vaarantaneet liittovaltion turvallisuuden. Mikäli ette lopeta, niin liittovaltion on pakko ryhtyä toimenpiteisiin aikaansaamaanne uhkaa vastaan.

Tämä on ensimmäinen varoitus. Ottakaa se vakavasti.

Sisäministeriön poliittinen turvallisuustarkastaja Anders Kägg.

Ehkä Aaro teki virheen sillä hän julkaisi kyseisen viestin facebookissaan. Vielä samana iltana hänen luonaan kävi poliisipartion saattamana sama sisäministeriön Anders Kägg. Hän ei pyrkinyt sisään, esitti vain henkilökorttinsa ja sanoi lyhyesti:

- Niin kuin olette ehkä huomanneet, niin julkisia viharikosoikeudenkäyntejä ei olla pidetty viimeiseen vuoteen. Se ei tarkoita sitä, että liittovaltio olisi unohtanut asian. Se on vain siirtynyt toisiin toimenpiteisiin. Tämä on se toinen varoitus. Ottakaa se vakavasti. Hyvin vakavasti. Sillä kolmatta ei enää tule.

Ei Aaro ollut ottanut varoitusta vakavasti. Kaisakin oli todennut että ei kai ihmisiä helvetti sentään pelkkien mielipiteittensä vuoksi voi vangita. Eihän tää demokratia enää ole mutta ei kai sentään mikään Neuvostoliitto vielä kumminkaan. Kun Aaro oli jatkanut päivityksiään tuli eräänä yönä paikalle kaksi partiota federaation sisäisen turvallisuuden joukoista, aukaisi ovet omilla avaimillaan ja vei unentokkuraiset Kuusiset Pasilan tutkintavankilaan. Siellä he viettivät epätietoisen yön joka muuttui vielä pahemmaksi aamuksi. Heidät vietiin erääseen huoneeseen jossa heitä odotti sama Anders Kägg.



Käggin ilmeessä ei ollut minkäänlaista omahyväisyyttä, kostonhimoa tai mitään muutakaan. Vain tehtäväänsä mitään kyseenalaistamatta suorittavan virkamiehen kivinaamainen pokeri. Kägg totesi:

- Olette ylittänyt rajan. Teitä varoitettiin. Nyt alkavat toiset toimenpiteet.

- Mitä se tarkoittaa? Ammutaanko meidät?

- Ei. Mutta te lakkaatte olemasta. Katsokaa.

Kägg käänsi tietokoneensa näytön Kuusisia päin. He näkivät näytöllä pankkitilinsä. Mistä perkeleestä ne olivat sinne päässeet? Kägg painoi enteriä.

naps

Kuusisten tiliä ei enää ollut. Kägg siirtyi eteenpäin ja meni asuntorekisteriin. Siellä näkyivät Kuusisten asunto-osakkeen tiedot. Kägg naputteli hieman näppäimistöään ja painoi enteriä.

naps

Kuusisten kolmio olikin muuttunut Helsingin kaupungin omistuksessa olevaksi vuokra-asunnoksi. Tiedoston mukaan jo helmikuusta 2013. Sitten Kägg siirtyi Kuusisten henkilötietoihin. Muutama naputtelu ja enter.

naps

Kuusisia ei ollut enää olemassakaan. Heidän liittovaltiotunnuksella olevia ihmisiä ei ollut koskaan syntynytkään. Kägg totesi:

- Teitä ei enää ole. Virallisesti te olette poistuneet Suomen liittovaltiomaakunnasta ja viimeinen havainto teistä on se, kun te olette käyttäneet pankkikorttianne vuorokausi sitten Norjan Skibotnissa jonne te olette paenneet. Te olette tästä eteenpäin karkoitetut MS 302 ja MS 303

- Ja mitähän helvettiä sekin tarkoittaa?

- Sitä, että teidät viedään Manamansaloon sisäisen karkotuksen alueelle. Teille annetaan siellä kahden hengen mökki välttävillä mukavuuksilla ja sekä henkenne että turvallisuutenne taataan mutta te ette koskaan pääse sieltä pois. Vietätte siellä loppuelämänne ja kun kuolette, niin teidät haudataan sinne. Te katoatte ihmisten tietoisuudesta. Saatatte olla jopa tyytyväisiä. Siellä Manamansalossa on paljon ihmisiä, jotka ovat samaa mieltä kanssanne. Ja yhtä lailla avuttomia kuin te. Ehkä miellätte olevanne hyvässä seurassa.

Aaro mietti hetken:

- Hetkonen… eikös tuo idea ole pöllitty Huxleyn Uljaasta Uudesta Maailmasta? Ja oletteko te ihan oikeasti tosissanne? Eihän ihmisten elämää voi noin vain… deletoida.

Kägg vastasi ilmeettömällä tehtäviään suorittavan virkamiehen ilmeellä:

- Kyllä. Sieltä se esimerkki on otettu. Se on mielestäni jopa inhimillinen. Eihän teitä sentään hirtetä. Ja kyllä. Teidän elämänne deletoitiin juuri hetki sitten.

- Entä tyttäremme? Teija?

- Mikä tytär? Eihän teitä ole olemassakaan.

Kägg oli hetken hiljaa, vaihtoi sitten ilmeensä sellaiseen josta saattoi aistia jopa myötätuntoa ja totesi sitten:

- Niin, katsokaas… minullahan ei henkilökohtaisesti ole teitä vastaan oikeastaan mitään. Mutta teidän tulee ymmärtää että kun federaatio on nyt lopullisesti betonoinut valtansa niin se ei voi millään muotoa hyväksyä sen arvostelua. Nimenomaan perusteltua arvostelua. Jotka kohdistuvat nimenomaan federaation ideologiseen pohjaan. Kansallisvaltioitahan piti ideologisesti – ja varsin onnistuneesti – kasassa tietyt nationalistiset elementit. Koti, uskonto, isänmaa ja sen sellaiset. Federaatiolla ei puolestaan ole sellaisia elementtejä. Se päinvastoin pyrki – ja myös onnistui – nujertamaan ne elementit.

Hän oli jälleen hetken hiljaa, huokaisi ja jatkoi:

- Mutta federaatiokin tarvitsee jonkunlaisen ideologisen peruspilarin. Järjestelmän toiminnan oikeuttavaksi ja tietyllä lailla yhdistäväksi liimaksi. Sellaiseksi se valitsi mikstuuran monikulttuurisuutta, liioittelun tasolle vietyä feminismiä, globalismia ja uskonnon asteelle nostettua ilmastokulttia. Minä tiedän että se on varsin kapea ja jopa keinotekoinen peruspilari. Mutta sen federaatio on valinnut. Ja se ehti ensin. Nopeat syövät hitaat. Teidän, Aaro Kuusinen, teidän julkisesti esittämänne kysymykset ja niitten perustelut olivat liian osuvia. Ja ne saivat tuekseen liian paljon peukutuksia. Jotka pieneltä osaltaan murensivat sataprosenttisen konsensuksen illuusiota. Illuusiota, joka on federaatiossa kaiken a ja o. Siksi voi tavallaan sanoa, että te tuomitsitte itse itsenne karkoitettavaksi.

Aaro kysyi vuorostaan:

- Siksikö te sallitte vielä nuo kansalaissirun kautta toimivat facebookit ja twitterit ja sen sellaiset? Samalla kun olette totaalisesti deletoineet anonyymeina toimivat palvelimet.

- Tietenkin. Miksi metsästää toisinajattelijoita kun ne kiipeävät käpälälautaan itsekin? Emmekä me metsästä häröilijöitä. Emme me niistä välitä. Me metsästämme ajattelijoita. Liika ajattelu on tuomittavaa järjestelmässä joka ajattelee kansalaisen puolesta. No niin, me emme enää tapaa.

Kägg painoi toimistopöydällään olevaa nappia. Sisään ei tullut poliiseja vain sisäasianministeriön joukkojen miehiä.

- Viekää heidät pois.

Sisäisen turvallisuuden joukot kuljettivat Aaron ja Kaisan Käggin toimistosta käytävälle ja siitä huoneeseen jonka ovessa luki ”toimenpidehuone”. Heidät sidottiin kiinni hammaslääkärin tuolia muistuttaviin tuoleihin ja kummankin ulkoreiteen lyötiin piikki muistutuksella että hanttiin on turha panna. Se tekee vain kipeää.

- Mitä helvettiä tuo piikki oli?

- Puudutusainetta. Se vaikuttaa parissa minuutissa. Sitä ennen ehdimme tehdä toisen toimenpiteen.

Aaron ja Kaisan oikean ranteen yläpuolelle asetettiin kaukosäädintä muistuttava laite. Miehet painoivat laitteessa olevaa nappia ja ranteissa tuntui nopea polttava kipu. Toinen laitetta käyttävä mies totesi neutraalilla äänellä.

- Kansalaissirunne on nyt deletoitu. Tiedätte, mitä se tarkoittaa.

Tiesiväthän he. Siru oli federaatiossa kaikki. Käteistä rahaa ei enää ollut. Ei minkäänlaisia pankki- ja luottokorttejakaan. Kaikki maksuliikenne tapahtui sirun välityksellä. Kaikki muukin tapahtui sirun välityksellä. Ilman sitä heitä saattoi verrata sokeaan ja kädettömään joka yritti kirjoittaa kynättä ja paperitta. Nyt miehet tulivat toiset injektioruiskut mukanaan ja painoivat ne Aaron ja Kaisan reiteen niin syvälle että niitten täytyi mennä aivan reisiluun viereen. Puudutus onneksi toimi. Kun toimenpide oli ohi, heille todettiin.

- Tuo on jäljityssiru. Se ottaa energiansa ihmisestä itsestään ja se on niin syvällä ettei sitä voi poistaa ilman kirurgia.

Seuraavana olikin siirto vankivaunuun joka odotti sivummalla ratapihalla muitten ihmisten näkymättömissä. Samassa vaunussa oli muuan viisikymppinen liikemies Helsingistä. Mies oli facebookin kautta Kuusisillekin tuttu ja hänet tunnettiin kärkevänä ja sanavalmiina federaatiojärjestelmän arvostelijana. Hän oli myös hyvin suosittu. Näköjään liian suosittu. Mies totesi katkerana:

- Se perkeleen virkakyösti käänsi näyttönsä, painoi enteriä ja minä näin kun koko elämäntyöni valui jonnekin federaation laareihin. Sitten se ilmoitti että virallisesti minä olen talousrikollinen joka polasi kassan, jätti verot ja palkat maksamatta ja katosi. No, kadotaanhan tässä kyllä. Siinä se oli oikeassa.

Kolmikko oli vankivaunussa Liminkaan asti jossa se irroitettiin, vietiin järjestelyveturin vetämänä sivuraiteelle jälleen ihmisten näkymättömiin ja siellä heidän siirrettiin umpipakettiautoon joka kuljetti heidät Manamansaloon. Karkotetuiksi.



Perillä Manamasalossa Kuusiset huomasivat että vaikka federaatio olikin saavuttanut totalitarismin tason niin se ei oikein tiennyt mitä tekisi poliittisilla vangeillaan. Jotkut aikaisemmat ylikansalliset viritelmät olisivat tehneet heidän kanssaan joko yksinkertaisen nappiratkaisun tai sitten tappaneet heidät hitaammin pakkotyöllä. Nyt he olivat selvästi tulleet ”puita laskemaan” niin kuin tsaarin ajan sanonta Siperiasta kertoi. Federaatiolle riitti kun he olivat eristyksissä ja vaiennettuja. Sen vuoksi heille ei annettu minkäänlaista poliittista pakkokoulutustakaan. Mitä suotta. Eihän heitä enää koskaan laskettaisi takaisin yhteiskuntaan. Ehkä federaatio myös tajusi että pakkokouluttajat oltaisiin joka tapauksessa puhuttu karkotettujen toimesta pyörryksiin.

Heille annettiin oma mökki. Pieni, mutta olosuhteet huomioon ottaen jopa viihtyisä. Olihan nämä mökit joskus kauan sitten suunniteltu maksaville yöpyjille. Kerrossänky, pöytä, siihen tuolit, jopa pieni sohva, minikeittiö parilla keittolevyllä sekä pienellä uunilla, jääkaapilla ja juoksevalla vedellä. Lisäksi hyvin pieni sisä-wc:n ja suihkun yhdistelmä. Seinillä oli pari sähköpatteria ja sen lisäksi pieni kamiina. Vartija oli sanonut heille että talvipakkasilla sille on käyttöä koska sähköpatterit eivät riitä ja alueen puuvarastosta saattoi käydä tarvitsemansa määrän puita. Omalta osaltaan olojen siedettävyyteen vaikuttivat juuri vartijat. He eivät olleet mitään varsinaisia federaation turvallisuusmiehiä eivätkä myöskään mitään liimapäisiä antifa-aktiiveja vaan aivan tavallisia ja varsin leppoisia tehtävään palkattuja paikallisia kainuulaismiehiä. Lähinnä Vaalasta. Muuan viisikymppinen vartija oli sanonut Kuusisille:

- Niin no joo, katsokaas kun tää aluehan on ihan hevonvitunkuusessa. Ei tänne paljon halukkaita parempiosaisten porukoista ja kaupungeista ole. Eikä täällä ole juurikaan työtä. Tää vartijan homma oli pakko ottaa jos meinasi asustella täälläpäin. Ja no, täällähän me sitten asustellaankin varmaankin hautaan saakka. Me vartijatkin.

- Kuinka niin?

- Manamansalossa on oma asuntokompleksi tämän karkotusalueen ulkopuolella. Meille perheellisille on asunnot. Poikamiesvartijoille on tehty omat asuintilat entiseen Kassu Halosen taidetaloon. Kompleksissa on kauppa ja koulukin. Ja jonkunlainen kenttäsairaala. Minne teidätkin muuten viedään jos umpisuoli puhkee tai jotakin. Me asutaan siellä perheinemme. Kyllä siellä sinänsä viihtyy. Eihän meillä ole kovin suuret vaatimukset. Ja kun pois ei oikein uskalla lähteä.

- Mikä estää?

- Salassapitovelvollisuus. Katsokaas, jos me lörpöteltäis siitä, mikä tää alue oikeasti on niin siinä ei pelkät potkut riittäisi. Meidän kansalaissiru deletoitaisiin. Ja te tiedätte, että silloin elämisen eväät ovat alempana kuin käärmeen maha. Parempi pysytellä täällä. Kaupasta saa tarvittavan, lapset ei tiedä mistä täällä on kyse ja me vartijat ryypätäänkin vain keskenämme. Siinä seurassa ei haittaa, jos kielenkannat vähän aukeilee. Me ollaan tiedättekö täällä yhtä lailla vankeja kuin tekin. Sillä erolla että meillä vaan on univormu päällä ja pistooli holsterissa.



Kuusistenkin elämä tässä gulagin euroversiossa asettui nopeasti aloilleen. Eihän heillä ollut vaihtoehtoa. Jäljityssirun vuoksi heidän olinpaikkansa näkyi valvomossa jatkuvasti ja minne he olisivat ilman kansalaissirua menneetkään? Eikä Manamansalosta päässyt pois muutenkaan. Saareen tuli vain yksi tie jonka silta oli vahvasti vartioitu. Saaren eteläpäässä kulki lossi mutta sekin oli vartioitu. Ympärillä oli laaja Oulujärvi. Lisäksi vartijat olivat kertoneet:

- Tämä on se helpoin karkotuspaikka. Samoin kuin keskellä Pielistä sijaitseva Paalasmaa. Pakoyrityksestä joutuu sitten Ahvenanmaan Fisköhön joka onkin jo huomattavasti hankalampi paikka. Se on jo oikea gulag. Ja kaikkein vaarallisimmaksi katsotut poliittiset vangit kuskataan sitten keskelle Suomenlahtea Jurmoon. Siellä ollaan selleissä 24/7/365. Virallisesti sekin on joku euroarmeijan merikuuntelukeskus. Pyrkikää vaan viihtymään täällä parhaanne mukaan. Kun hyväksyy sen tosiasian että toivoa ei ole, niin pääsee paljon helpommalla. Pystytte elämään täällä melko viihtyisästi mutta ulkomaailmalle teitä ei ole enää olemassa. Koskaan. Totutelkaa siihen.

Karkotetut oppivat pakon edessä vertaamaan elämäänsä siihen gulagiin mikä oli aikanaan ollut Neuvostoliitossa. Siihen nähden kaikki oli hyvin. Heitä ei uhattu kuolemalla. Heitä ei kidutettu. Heitä ei lyöty. Heillä ei ollut kylmä. He olivat puhtaita sillä omien suihkujen lisäksi alueella oli pari saunaakin. Vaatteetkin saattoi pestä yhteistiloissa. Heillä ei ollut nälkäkään. Viikottainen ruoka-annos oli tietysti varsin yksioikoista ja muuttumatonta. Näkkileipää. Margariinia. Sulatejuustoa. Kaurahiutaleita. Makaronia. Lihalientä. Tonnikalasäilykettä. Myös jonkin verran lihasäilykettä. Kuivattuja herneitä, papuja, juureksia, hedelmiä ja rusinoita. Maitojauhetta. Teetä ja hieman kahvia. Suolaa ja sokeria. Lisäksi alueen kellarivarastosta sai käydä niin paljon perunoita kuin tarvitsi. Tuoretavaraa ei kylläkään ollut ja Kaisa oli todennut antavansa vaikka toisen jalan varpaat kilosta kermajuustoa.

Tämän lisäksi vaihtelua särpimeen toi alueella liikkuminen. Karkotetuille sallittu alue oli varsin laaja ja siellä oli mainiot marja- ja sienimetsät. Kalastustakin sai harjoittaa valvotusti. Karkotetuilla oli soutuvene, vartijoilla puolestaan moottorivene ja vartijatkin aika ajoin auttoivat verkkojen laskussa ja nostossa. Jopa pienimuotoinen metsästys onnistui. Ei karkotetuilla tietenkään mitään aseita ollut niin kuin ei federaatiossa virkakoneiston ulkopuolella kellään muullakaan mutta ansapyynti toi alueen runsaasta jäniskannasta aika ajoin mukavan lisän sinänsä riittävään mutta aina samanlaiseen ruokapöytään.

Vaikka karkotetuilla olikin elämän edellytykset kohtuullisessa kunnossa niin kaiken taustalla oli mustana pilvenä tappava tylsyys. Tylsyys ja huoli läheisistä joilla ei ollut mitään tietoa heidän kohtalostaan. Huolta ei saanut pois millään mutta sen sai karkoitettua kaiken taustalla ajelehtivaksi mustaksi sumuksi joka loi elämään melankolisen ja mollivoittoisen sävelkulun. Tylsyyttä vastaan saattoi yrittää toimia. Alueella oli kehkeytynyt tarinakertomisen uusi renesanssi. Tarinoita muisteltiin, kerrottiin ja keksittiin sillä muuta luettavaa ei ollut kuin valvontarakennuksen sanomalehti ja muutamat vartijoitten tuomat kirjat ja lehdet.

Nikkarointi oli suosittua vaikka varsinaisia tiloja eikä oikein työkalujakaan ollut. Vartijoitten suostumuksella ja osin avustuksellakin alueelle oli pystytetty muutama kasvihuone, kessuviljelmä sekä vielä aktiivisesti toimiva pontikkatehdas. Raittiusaate ei alueella varsinaisesti kukoistanut. Mitäpä heillä oli menetettävää. Tarjosihan myös federaatio lääkettä tylsyyteen mutta se kiinnosti vain harvoja. Jokaviikkoiseen elintarvikeannokseen kuului nimittäin 20 tabletin pakkaus heroiinia joka oli federaatiossa laillistettu ja Fed-Marketeissa myytävä tuote. Kuusiset olivat palauttaneet omat annoksensa joka kerta. Jos elämään kyllästyisi niin satsin saattaisi ottaa sitten kerralla ja kuitata kulkunsa loppuun omasta puolestaan. Jotkut olivat niin tehneetkin.

Eräs kidutuksen muoto alueella esiintyi. Sitä tosin saattoi sanoa tietysti myös myönnytykseksi. Sillä jokaisessa mökissä oli federaation antama viestitin. Luonnollisesti sen toimintaa oli rajoitettu niin että federaation ulkopuolista materiaalia sillä ei päässyt seuraamaan ja tietenkin viestitin toimi vain vastaanottimena. Lähettää sillä ei voinut. Kun Kuusiset olivat saapuneet alueelle olivat muut karkotetut heti kertoneet että älkää edes yrittäkö räplätä sen masiinan asetuksia. Se ei onnistu kuitenkaan ja systeemi huomaa asian heti jolloin koko alueelta menevät viestittimet mustaksi kokonaiseksi viikoksi.

Kuusiset ymmärsivät yskän. Heille viestittimen kohdalla oli tärkeintä se, että he saattoivat seurata tyttärensä Teijan elämää hänen facebookinsa välityksellä. Teija näytti olevan kunnossa. Naimisissa ja yksi lapsikin. Heillä oli tyttärentytär. Teija oli Aaron ja Kaijan karkoituksen alkuaikana sosiaalisessa mediassa melko kärkkäästi arvostellut järjestelmää ja ollut varma että hänen vanhempansa eivät olleet noin vain häipyneet. Jossain vaiheessa arvostelu oli loppunut kuin veitsellä leikaten, päivitykset muuttuivat täysin normaaleiksi ja mitään sanomattomiksi liittokansalaisen perhepäivityksiksi ja Kuusiset uskoivat että Teijakin oli saanut tietyn sähköpostin sisäisen turvallisuuden virastosta. Onneksi tytär oli näköjään uskonut kerralla.

Muuten Kuusiset käyttivät viestintä lähinnä radiona kuunnellen vanhaa yksityistä asemaa Radio Kajausta. Se ei tietenkään arvostellut vallitsevaa järjestelmää mutta ei sitä erityisesti ylistänytkään vaan keskittyi lähinnä iskelmämusiikkiin ja hyväntuulisiin epäpoliittisiin ohjelmiin. Oli jokseenkin helpompaa antaa sen vain soida taustalla. Sillä viestittimen kautta – siitäkin huolimatta että sisältö oli sensuroitua – Kuusisille oli pikkuhiljaa alkanut selvitä se tosiasia että he olivat hävinneet. Unelma itsenäisestä Suomesta ja kansallisvaltioitten Euroopasta oli murskaantumassa pala palalta. Federaatio oli onnistunut betonoimaan asemansa eikä kansallismielisten puolueitten kieltäminenkään ollut muuttanut tilannetta. Ihmiset uinuivat edelleen kotonaan hallintolampaan unta. Sitä osoitti sekin että viimeiseen kahteen vuoteen oli alueelle tullut vain muutama uusi karkoitettu.

Miksi ja miten näin oli päässyt käymään?

Tätä pohtivat eräänä iltana Aaro ja Kuusisten ystävä Ilmari Toropainen joka oli kutsunut Aaron viettämään pulinailtaa mökilleen. Pulinan juurta oltiin otettu pontikkapullosta joka puolukkamehulla blandattuna oli ihan vetokelpoista. Kun vaan vielä kerran eläissään saisi kylmän kaljan. Ilmari oli jo 70-vuotias, pitkän linjan rokkari jolla oli vieläkin pitkät harmaat hiukset ja parta. Elämänsä ehtoopuolella hän oli alkanut heittää trubaduurikeikkaa joilla keikoilla hän oli laulanut erittäin osuvia ja federaation kannalta erittäin ei-toivottuja kappaleita. Keikoilla oli myös paljon yleisöä. Liian paljon. Näin ollen Trubaduuri-Toropaisenkin osa oli kadota lopullisesti. Virallisesti hän oli kadonnut marjametsässä Ilomantsissa. Poliisi ilmoitti että joko hän oli uponnut suolampeen tai kävellyt tarkoituksella rajan yli Venäjälle.

Miehet kolistivat lasejaan, ottivat ähkäyksen säestämän huikan ja sen päälle Ilmari totesi:

- Niin… mehän jahkailijat aina sanoimme että ”it´s too late to work within the system but it´s too early to shoot the bastards”. Silloin kun kansallismieliset kiellettiin olisi ollut aika shoot the bastards mutta me vaan edelleenkin raavittiin muniamme, esitettiin sanallisia protesteja ja kuviteltiin että elettiin edelleenkin systeemissä jossa järkipuhe riittää ja menee jopa perille. Paskat riittänyt. Loppujen lopuksi federaatio betonoi valtansa varsin helposti.

- Näinhän se on. Ja vaikuttihan siihen se curley-efektikin. Aina useampi ihminen oli riippuvainen valtion elatuksesta. Kun se piti kuitenkin katon pään päällä ja kohtuullisesti tavaraa jääkaapissa niin painovoima sohvan kohdalla olikin sitten neljä geetä. Ei sieltä minnekään noustu. Ehkä ihmiset olivat muutenkin hyvinvoinnin aikana laiskistuneet liikaa. Ihmisillä oli kuitenkin liikaa menetettävää. Eikä me siellä voiman pimeällä puolella oikein koskaan tajuttu että valtaosa ihmisistä luki vain valtamediaa ja jopa uskoi siihen. Meidän oli helppo kuvitella että kyllä se kollektiivinen hoksaaminen jossain vaiheessa tulee ja realisoituu. Mutta ei sitä koskaan tullut. Ja nyt on liian myöhäistä. Federaatio on ja pysyy. Oman aikansa.

- Oman aikansa niin. Totta kai sekin tulee romahtamaan. Aikanaan. Niin kuin romahti silloin aikanaan Neuvostoliittokin. Mutta kuinka kauan siihen menee? Neuvostoliitto pysyi kasassa tommosen seitemänkymmentä vuotta. Minä veikkaan että federaatiolla se jää vähemmälle. Tommonen max kolmekymmentä vuotta. Ei siksi että varsinaista kansannousua tulisi vaan muista syistä.

- Veikkaat oikein. Ja ne muut syyt ovat siinä että Neuvostoliitto ei sentään haalinut alueelleen sataa miljoonaa automaattisen elatuksen piikkiin tullutta ja voimakkaasti lisääntyvää kehitysmaalaista. Federaatio romahtaa joko täydelliseen pankrottiin tai siihen että ne kehitysmaalaiset eli toisin sanoen islamilaiset yrittävät ottaa vallan. Ja se onkin sitten eri asia että onko meistä laiskoista länkkäreistä silloin muuhun kuin kuin esittämään taas sanallisia protesteja.

- Meiltä se kaikki jää joka tapauksessa näkemättä. Meidät haudataan jonnekin päin Manamansaloa eikä kukaan kuule meistä enää koskaan. Mutta toivottavasti se seuraava sukupolvi panee vielä hanttiin. Eihän se lasten aivopesu loppujen lopuksi onnistunut siellä Neuvostoliitossakaan.

- Eiköhän oteta sille.

Miehet ottivat vielä muutaman tuutingin ja sitten Aaro käveli omalle mökilleen. Seuraavana päivänä hän kuuli että Ilmari oli kuollut joskus yöllä nukkuessaan. Yksi kerrallaan he tippuivat, niin kuin napit takista. Toivoa ehkä oli. Mikään ei ollut pysyvää. Mutta heidän kohdallaan toivoa ei enää ollut. Se sai Aaron katkeralle mielelle. Ehkä paremmat ajat ja järjen voitto olisi vielä edessä. Mutta hän ei sitä koskaan näkisi. Hän ei koskaan saisi tietää.

Sekä hän että Kaisa kuolisivat täydellisen tappion kärsineinä. Eikä heistä ollut jäljellä kuin muistikuva muutamien ihmisten mielissä. Kunnes sekin aikanaan haipuisi pois.

Aivan kuin he eivät olisi koskaan eläneetkään.



65 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Uh-huh. Masentava, mutta todentuntuinen tulevaisuudenkuva. Ja sillä raiteella ollaan täydellä höyryllä menossa...

Anonyymi kirjoitti...

Kuuntelen aamusuihkussa radiota ja soittava kanava valikoituu random-generaattorilla.
Tänä aamuna kohdalle osui radio Suomi-pop.

No nyt tiedän miltä herkkusienestä tuntuu!
Kuuluttaja lausuu jäätelökesän päälle: "Seuraavaksi ISO uutinen, Ohoh jos on totta?"
- mitähän nyt on tapahtunut ja liittyykö vaikka hallitusneuvotteluihin..?
"Jyrki Sukula kertoo..."
Suljin radion jo kesken em. lausetta.
Kas kun alamaisille annetaan vapaata tiedonvälitystä ts. pidetään pimeässä ja syötetään paskaa.

Sama sävel kaikilla valtamedian kanavilla; epäuutisia, höpö-juttuja ja valikoituja mielipiteitä.
Eikä edes se mitä kerrotaan vaan se mitä jätetään kertomatta...

En ihmettele enää ollenkaan näitä äänestyskäyttäytymisiä. Etenkin suuret ikäluokat on täysin aivopestyjä uskomaan mediaan ja tuon uskonsa kanssa he menevät hautoihinsa.

Kuinkahan moni demukoita äänestänyt tiesi tai arvasi äänestävänsä pakkoruotsittamisen sekä kepun Sipilän puolesta? Kaduttaakohan yhtään? Vai onko lopputulos ohitettu taas kuten ennenkin ja seuraavissa vaaleissa sitten äänestetään kokkarit oppositiosta hallitusvastuuseen annettujen ja petetyksi tulevien vaalilupausten innoittamina..?


-Tvälups-

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kansaa kasvatetaan kuin herkkusieniä, pidetään pimennossa ja syötätetään paskaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ai s-tana!

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/220174

Vaan menepäs suomalaisena sairastumaan tai ryöstetyksi/pahoinpidellyksi/raiskatuksi ulkomailla, turistina, opiskelijana tai työläisenä niin Suomen valtiolla ei ole mitään velvollisuutta Sinua auttaman!


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel, Taisteluvälineupseerille ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Yksi Turkulaanen: Kiitokset. Nämä tämmöisethän eivät ole ennusteita vaan fiktiivisiä tarinoita jotka pohjaavat nykypäivän tilanteeseen. Jotkut ovat olleet optimistisia, jotkut taas eivät ja valitettavasti tämän tarinan suunta näyttää siltä todennäköisemmältä. Ei tarvitse muuta kuin katsoa suomalaisten äänestyskäyttäytymistä.

Tvälups:

Viesti1: Teit sitten ”ulbit” niin kuin Itä-Saksassa aikanaan. Ei Sukulan edesottamukset kyllä kiinnosta minuakaan. Yleensäkin näyttää siltä että valtamedia suuntaa ohjelmansa tommoselle kolmekymppiselle kaupungissa asuvalle sinkulle vihreään kallellaan olevalle naiselle. Ja tuo mitä sanoit viimeisessä kappaleessa on täysin totta. Jos äänestää järjestelmäpuolueita ei voi tietää mitä äänellään saa. Voi saada jopa päinvastaista kuin mitä itse olisi halunnut.

Viesti2: Kyllähän ne tänne köijätään. Jostain luin vaatimuksesta että niitten lapset pitäisi ottaa huostaan. Omasta alastani voin kertoa että ei täysin hampaaton lastensuojelumme saa aikaan niille tyypeille yhtään mitään.

Pate: Yep.

Tiukka-meno kirjoitti...

Tää pisti silmää; jos sais kylmän kaljan. Kyllähän nyt nohevat osais olutta panna, ei niin eristäytynyttä paikkaa ookkaa ettei sinne mallasohraa saatas, on sitä ennenkin tehty.

Ukkeli kirjoitti...

Youtubessa on ruotsalainen dokumentti The Swedish Theory of Love, joka ei ole aikuisten viihdettä, vaikka nimestä voisi sellainen ajatus tulla mieleen.

Siinä kerrotaan, kuinka 1970-luvulla yhteiskunta päätti, että kaikki ihmissuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen. Yhteiskunta huolehtii kaikista tasapuolisesti.

Seurauksena oli perheiden hajoaminen ja yksinäisyys. Puolet kotitalouksista on yhden hengen talouksia. Dokumentissa seurataan virkahenkilöitä, joiden työnä on selvittää vainajien läheisiä. On kuulemma yleistä, ettei ole ketään. Laskut maksetaan automaattisesti, joten joku voi maata kuolleena viikkoja, ennen kuin naapurit valittavat hajusta ja virkavalta alkaa selvitellä tilannetta.

Yhteiskunnan atomisoituminen vaikeuttaa kaikkea toimintaa. Ei voi tietää, kehen voi luottaa. Kun sata vuotta sitten perustettiin suojeluskuntia, kylänmiehet tunsivat toisensa. Onko vielä luontevia yhteisöjä, joissa tunnetaan toisensa. Ehkä maalla ja harmaalla alueella, muttei Helsingissä. Tarttis varmaan tehrä jottain.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tiukka-menolle ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.

Tiukka-meno: Joo, myöntää täytyy. Kyseisessä tilanteessa varmaankin vaan tuumiskeltaisiin että tiputtelu on kustannustehokkaampaa.

Ukkeli: En ole nähnyt dokumenttia mutta tiedän kyllä ilmiön ja se vaikuttaa Suomessakin. Voi todeta, että elämä on paljon itsekkäämpää. Kyllä täällä maalla niitä yhteisöjä on mutta en oikein usko että kaupungeissa.

Tuumailija kirjoitti...

"Vankileirien saaristo" on näköjään kirjaimellista...

Kun tässä hetken pohdin, niin tämähän onkin mielenkiintoinen tapa hoitaa väärinajattelijat. Tavallisista vankiloista ja lyijykaivoksista ihminen haluaa pois herkemmin ja se saa aikaan epäjärjestystä ja pakenemisyrityksiä. Tavallisista vankiloista kynnys paeta on pieni, koska ei pakenemisesta seuraa kuin lisää sitä samaa linnaa.

Mutta mökkileirillä kynnys yrittää pakenemista on korkea. Mukavahkot mökkiolosuhteet, mitä nyt vähän vaatimattomat sellaiset. Tällainen mukiinmenevä paikka saa herkästi ajattelemaan "en uskalla ottaa riskejä, etten joudu huonompaan paikkaan. Kyllä tässä nyt kuitenkin on ihan jees olla". Ja koska vartijat ovat pohjimmiltaan melkein samassa jamassa, vangit eivät tunne olevansa niin eriarvoisia. Vangin on liiankin helppoa turtua ja tyytyä osaaansa. Lopulta harva edes viitsii yrittää paeta, etenkin jos ikää on jo vanhemmasta päästä. Systeemi on todella nerokas. Sen voisi kiteyttää näin: Vankeja kohdellaan ihmisinä, mutta ei henkilöinä.

Mielessä jopa kävi, että monelle syrjäytyneelle ja yksinäiselle moinen paikka saattaisi olla jopa parannus elämänlaatuun. Mökkileiri sentään muodostaisi oman pienen kyläyhteisönsä, jossa näkisi ihmisiä ja saisi elää luonnon lähellä. Ehkä aikamme todelliset avovankilat ovat kaupunkien betonikuutioiden yksiöt, joissa syrjäytyneet kuluttavat elämänsä televisiota katsoen tai viinaa naukkaillen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tuumailija. Hoksasit kirjoituksesta jotain olennaista. Se toinen olennainen oli se, kuinka A. Kägg selitti miksi federaatio toimii näin sekä se kun ne vanhat miehet ponumukin ääressä tuumivat miksi tähän päädyttiin.

Totesit myös:

”Ehkä aikamme todelliset avovankilat ovat kaupunkien betonikuutioiden yksiöt, joissa syrjäytyneet kuluttavat elämänsä televisiota katsoen tai viinaa naukkaillen.”

Ja olet tässä oikeassa. Valtiovaltamme tietää (ja uskoo tilanteen jatkuvankin) että suomalainen syrjäytynyt pysyy kiltisti kanakopissaan ja ryyppää itsensä hengiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Korutonta kertomaa, onneksi fiktiota toistaiseksi... Nyt odotellaan enää kauhun tuntein, mitä uusi, uljas hallitus saa aikaan. Hyvän odotukset ovat nollan ja olemattoman välissä kun feministiksi tunnustautunut Rinne muiden tyttöjen ja parin miesoletetun kanssa pääsee vauhtiin. Voi taivas, että tämäkin päivä piti vielä nähdä!

Rouva Ano

Becker kirjoitti...

Tätäkin Ykän blogia lueskelee varmaan moni hallinnon edustaja ja tuumii että miksei me tätä keksitty. Toisaalta ei suomalainen pue keltaliiviä päällensä ja lähde kadulle vaatimaan oikeuksiaan. Järjettömän hintaiset asunnot ja työpaikan menetyksen uhka pitää kyllä kansan aisoissa ja poliittinen aateli joka tämän on saanut aikaan voi rauhassa jatkaa myyräntyötään.
Maaseudulla ja taajamissa eivät asunnot tai talot kelpaa edes lainojen vakuudeksi. Kämppää jota on työnteolla maksettu 30 vuotta on yht äkkiä täysin arvoton. Öljylämmityksen ja oman auton käyttö syyllistetään runsaan hiilijalanjäljen vuoksi. Kaupungin betonikuutiot kutsuvat jossa käytät vähäpäästöisiä kunnallisia kulkuneuvoja ja olet koko ajan hallinnon kontrollissa. Kaikenlaisen keksityn ulkopuolisen uhkan varjolla hallinto keksii mitä nerokkaimpia kansalaisten valvontamenetelmiä. Kiinalaista kasvojen tunnistamismentelmää seurataan muualla maailmassa kiimaisena että josko tännekkin pian saataisiin sama systeemi. Kansalaiset voitaisiin jaotella tuhmiin ja nöyriin joita sitten palkittaisiin ja rangastaisiin hallitsevan aatelin toimesta. Jotenkin tuo mökkisaaressa istuminen ei välttämättä ole niin paha kuin voisi kuvitella.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä julmemmassa vankileirien saaristossa eli myös muuan Alexander Soltshenitsyn. Ja kirjoitti. Hän oli toki vain yksi ainoa, joka miljoonien kohtalotoveriensa joukossa sekä kirjoitti että onnistui salakuljetuttamaan kirjoituksensa järjestelmästä ulos julkaistavaksi.

Oluenpanosta. Totta on, että varhaisin viljamme on ollut ohra, jota valmistettiin paitsi rieskaan ja puuroon myös olutmaltaiksi. Muistutan samalla, että juoma, jota esi-isämme myös olueksi kutsuivat, oli lähinnä sitä, mikä nykyään tunnetaan sahtina. Ei hiilihappoinen, eikä erityisen säilyvä - ennemmin tuoretuote, juhlajuoma. Kunnia sahdille toki. Vietin nuornamiesnä yhden juhannuksen Lammilla, talossa, jonka vanhaisäntä oli kunnianarvoisa sahdinpanija. Ja toki pöydässä sitä lajia riitti. Suuhuni hyvinkin maistuva salakavala juoma. Hiilihapon puutteen takia sen vaikutusta ei huomaa ennen kuin nousee jaloilleen - siksi sanotaan, että sahti ei käy päähän vaan jalkoihin. Mutta on se ihan eri laji kuin nykyaikainen käsite "kylmä kalja".

On siis todettava, että mikäli raaka-aineiden tai prosessin laadusta, tai lopputuotteen säilyvyydestä on pienintäkään epäilystä, on kannattavinta vain tehdä kunnon mäski, käyttää se valmiiksi ja tiputtaa kunnon pontikaksi. Viinaa kun voi alkeellisissakin oloissa laimentaa vedellä tai mehulla, sitä voi maustaa yrteillä - käytön tavoille on mahdollisuuksien salliessa vain mielikuvitus rajana. Nytkin meille myydään jo lähes seitsemättäkymmentä vuotta greippisakalla laimennettua hiilihapotettua katajanmarjamaustettua viinaa - gin long drinkiä - tölkeissä.


Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Beckerille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Veikkaanpa että uudesta hallituksestamme tulee sekä hirvein että realiteetit hylännein hallitus koskaan.

Becker: Kartoitit nykytilanteen erittäin hyvin.

Achtung: Edesmennyt olutguru Michael Jacksonhan ylisti suomalaista sahtia.

vieras kirjoitti...

Tanskassa on keskiviikkona vaalipäivä. Junes ja Tiina lähettävät siihen liittyvän skriimin jolla saattaa esiintyä kohuttu Rasmus Paludan. Meneekö Antero ja äämimiehet Tanskaan?

https://en.wikipedia.org/wiki/2019_Danish_general_election

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, vieras. Eivät mene.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin realistinen skenaario. Onhan vastaavaa yritetty aikaisemmin mutta karkeammin menetelmin. Ihminen lajina tuottaa tällaista.

Acc

klova kirjoitti...

Kumpi voittaa Huxley vaiko Orwell,soma vaiko isoveli.Eli kumpaa tietä totalitäärin kannattaa seurata,massojen hallintaa massojen oman tietämättömyyden avulla vaiko kovalla valvonnalla ja propagandalla.

Lenin varmaan sanoisi molempi parempi.

Se ainakin on varmaa,että tavallinen kansa ei kiinnostu kuin vasta sitten kun se paska osuu ihan omaan tuulettimeen,sitä ennen telkkarista tulee vormulaa ja ajattelusta tulee paha olo ja pää kipeäksi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Oikean sahdin teko on todellista taidetta lapsuudessa tuli nähtyä kun asui eteläisessä keski-suomessa edelleenkin hieman tuntemattomassa sahtipitäjässä. Jos se tehdään perinteisesti on valmistustekniikkakin sellaista että onko adjektiivi rustiikkinen paras kuvaamaan lämmitysprosessia missä kuumat kivet lasketaan pataan tai kuurnassa suodatetaan olkien ja katajan havujen kanssa. Vaikutuksista voin sanoa että kun sitä tarjottiin kylmänä elävää tuotetta vieraille niin ensikertalaisilla oli kaksoisvaikutus petollisuudesta namia mutta ensiksi pettivät jalat ja sitten haisi housuissa.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

RKP on rasismiin ja erotteluun sitoutunut aparheidpuolue. Ajaa postkolonnialismia, meikäläistä nuorisoa kiusataan sibbo rantaruotsilla mitä ei edes riikinruotsalaiset ymmärrä. Jos pitää toista vierasta kieltä opiskella niin esim. venättää tai jos haluaa itäeurooppalaisten ja venäläisten akateemisten piirien sekä sivistyneistön kanssa kommunikoida niin saksa on edelleenkin kova sana. Viennin suhteen espanja on todellinen aliarvostettu. Mutta akateemisessa maailmassa oikean sivistyneen pitäisi edes osata vulgääri latinaa tai klassista kreikkaa. Voihan sen ruotsin kielikokeen sisällyttää virkamiehen sopimusehtoihin ruotsinkielisillä alueilla. Itse olen viimeksi harrastanut ruotsinkieltä yo kirjoituksissa 1984 ja sen jälkeen en ole puhunut sanaakaan sitä mutta englannin ohella pitkästä saksasta on ollut hemmetisti apua.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niin ja unohdin että voihan sen pontikan raaka-aineen eli rankin käyttää vaikka omasta paskastakin tarvittaessa kuten sota-aikoina näppärät miehet tekivät siellä jossakin. Partavedet, kolinat ovat hajustettua lievästi lisäaineistettua spriitä, kuten Heikki Kinnunen vanhassa Illodiini mainoksessa että vain syvä henkäys ja henki haisee raikkaalle. Allekirjoittaneella oli yksi kuvaamataidon opettaja joka ei saanut yksin tehdä spriimonisteita ja toisinaan partaveden tuoksu oli aika vahva mutta niin oli katse kirkas ja posket punaiset.

Becker kirjoitti...

Faija vainaa hankki aikoinaan kesäpaikan Mäntyharjulta. Kutsuttiin sitten vierailulle paikalliseen juhlaan. Siellä oli tietysti isäntisn sahtia tarjolla. Viskiin ja kossuun tottunut Herra Helsingistä imi sahtia oikein miehekkäästi haluten vissiin näyttää että oli tottunut imemään tiukempaakin tavaraa. Yöllä faija sitten kannettiin ystävällisesti isäntien toimesta taksiin. Totesi minulle jälkeenpäin että sen sahdin kanssa kannattaa tottumattoman olla varovainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Acc:lle, klovalle, Patelle Pankavaarasta ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Acc: Ihminen on kaiken kaikkiaan aika vittumainen olento.

klova: Todellisuus lienee sekoitus molempia. Ja pistää tosiaan miettimään että kuinka syvälle maan on upottava ennen kuin hallintolammas herää.

Pate: Kiitos sahtilisäyksestä. Olen joskus tuuminut keskenäni että onkohan sitä paskakiljua oikeasti tehty vai onko se legendaa. En osaa sanoa. RKP:stä olen samaa mieltä.

Becker: Sahdin vahvuushan on tommonen kahdeksan vottia joten olueen tottuneelle käy herkkään hupsis.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Joo, meikäläinenkin on sahtia nauttinut jo joku aika sitten. Sitähän välillä myytiin A-kaupassakin tovi. Jostain syystä (EU?)poistettiin aika pian. Kyllä sillä viiden litran törpöllä sai hyvät kännit ja seuraavana päivänä oikein ruikulit ja yläpää särisi...
Mutta olen kuullut, (viisaammilta!), että kun nauttii alle tuhdin läskikinkun palan ja reilun toopin vodkaa tai ponua, niin sahti tyytyy rauhallisempaan menoon elimistössä. Toki krapula vaanii pitempään.

Anonyymi kirjoitti...

Alan miehet joskus neuvoivat, että jos on pontikkaa ostamassa pitää sitä kaataa hieman kämmenelle ja sitten hieroa käsiä yhteen. Ja haistaa käsiään, jos haisee paska niin ei kannata ostaa. Jos kädet tulee liukkaiksi, on ponussa lipeäkiveä, ei kauppoja.

Näytti ensin, että tulee hallitus "trio elähtäneet elostelijat" mut lestakepulivenkula pöpilä ei olekaan hallituksessa, niin tuleekin sitten englantilaistyyppisesti "kauhukabinetti".

Ja Rasistisen Kansan Puolueen vois kieltää.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Kiitos sahtimuistoista.

Pyssymies: Minä kun olen näitä viha-ajattelijoita niin saan eräältä ”tuntemattomalta mieheltä” aika ajoin erittäin hyvää pontikkaa. Ja tuo kauhukabinetti eli Rogues Gallery käy hallituksen lempinimeksi varsin hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt se sitten alkaa:

https://www.vice.com/en_ca/article/vb9px8/youtube-is-finally-banning-nazis-holocaust-denial-and-sandy-hook-truthers

Kaikki mikä ei edusta virallista diibadaaba-jargonia eli poliittista korrektiutta, lähtee.

Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan seuraavaksi...


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Minä en sinänsä kyllä epäile holocaustia mutta en ymmärrä miksi vastakkaiset mielipiteet kokonaan kielletään. Saahan sitä asioista puhua.

Tuumailija kirjoitti...

Miten onnistuit löytämään pontikankeittelijän vielä näinä päivinä? Kyseessähän on lähes totaalisesti kuollut kansanperinne. Vanhat alan miehet ovat ryypänneet itsensä hengiltä jo ajat sitten. Nykyjuopot ostavat laiskuuttaan mieluummin Alkosta koska tuet riittävät näinä päivinä ihan hyvin. Ne harvat, joita asia kiinnostaa edes harrastusmielessä, ovat lähes poikkeuksetta oluen, sahdin tai kotiviinin/kiljun tekijöitä, koska niiden osalta nykylainsäädäntö on höllentynyt. Harva viitsii rangaistuksen pelossa alkaa kirkastamaan.

Sahtia tein kerran itsekin. Herkkusuuni ei yleensä oluista välitä, mutta sahti yllätti positiivisesti ja sitä oli mukava lipitellä. Vähän turhan paksua se ehkä oli, joten janojuomana se ei toiminut. Toisaalta paksuuden ansiosta sitä ei jaksanut juoda samana päivänä montaa pulloa, mikä oli ehkä ihan hyvä. Maku oli mukavan maukas -sanoisinko rukiisen makia? Tykkään kovasti aidosta ruisleivästäkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tuumailija. Ei kyseessä ole kuollut kansanperinne. Siitä vaan pidetään turvat kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän sitä vieläkin tiputellaan. Nykykeittäjät taitavat kumminkin identifioida itsensä enemmän harrastuksen ja intohimon kautta kuin lisäbisneksen tai välttämättömän kännin tekijöinä.

Oletan, että nykytiputtelijoilla on kunnon vehkeet, ja mäskäys- ja tislausprosessien teoriakin hallussaan. Ja mäskit käytetään hallituissa lämpöoloissa, eikä missään metsässä. Mäskin raaka-aineilla ja tekotavalla on aivan ratkaiseva vaikutus lopputuotteeseen. Tiedämmehän väkevienkin viinojen maistuvan raaka-aineiltaan. 80% Stroh-rommiin on pannun, kolonnin ja jäähdyttimen läpi tullut ihan aito sokeriruo-on väri ja maku - ja tyyliin kuuluva vivahdus kärähdystä. Schwartzwaldin kuulusta Zweztgenwasserista eli 60% "väskynävedestä" maistaa tuon pikkuluumun maun helposti, ja on siinä hiukka sinivihertävä värikin. Vasta 96%:iin tarkasti tislattu tavara olisi Spiritus Fortis- luokkaa, eli puhdasta alkoholia plus siihen väkisin ilmasta tiivistyvät 4% vettä. Vaikea tehdä harrastelijavehkeillä, eikä edes tarvis, jos tavara tehdään kunnon mäskistä.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on taito, joka olisi syytä pitää hengissä. Osa kulttuuri-identiteettiämme.

Terv. Achtung

Veijo Hoikka kirjoitti...

Rinteen tiimin tulisi luoda läheiset suhteet Kiinaan sekä taloudellisissa että turvallisuuspoliittisissa linjauksissa.
https://www.bangkokpost.com/news/world/1689848/wrecked-mosques-police-watch-a-tense-ramadan-in-xinjiang#cxrecs_s

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Anna Majan huoli siitä kuinka saako Närppeksestä ja Vörästa tulleet Seinäjoella hoitoa, kyllä ne Seinäjoella saavat ihmisiltä jotka ovat suorittaneet sen pakkoruotsin. Mutta katsotaanpa tilanne uudestaan, Nikolainkaupunkiin on sairaalaan rekytroitu hoitohenkilökunnaksi riikinruotsalaisia. Nikolainkaupungin päivystyksestä herääkin vakava huoli siitä mikä on suomenkielisten potilaiden hoitoturvallisuus kun henkilökunta ei osaa suomen kieltä. Ja Rasistisen Kansan Puolueen sekä Anna Majan ja muiden Freudenthalilaisten kunniaksi suosittelen vaikkapa youtubelta kuunneltavaksi Klamydian Närpiöläisten kansallislaulun.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Arvostelun kieltäminen rikkoo sananvapauden periaatteita. Todistettavien faktojen kieltäminen on typeryyttä puhtaimmillaan koska ne eivät katoa kieltämisellä. Jossain vaiheessa kupla joka on rakennettu savijalkojen varaan puhkeaa, historiasta jos jotain on opittu niin mitä kauemmin kuplan puhkeaminen kestää sen rajumpi on tapahtuma.

Vasarahammer kirjoitti...

Tvälups kirjoitti: -"Etenkin suuret ikäluokat on täysin aivopestyjä uskomaan mediaan ja tuon uskonsa kanssa he menevät hautoihinsa."

Näinhän se on. Valtamediaan luottavien määrä on vanhemmissa ikäluokissa suurempi kuin nuoremmissa. Itse asiassa nuoremmissa ikäluokissa on paljon niitä, jotka Yleisradio ja muu valtamedia ovat pysyvästi menettäneet. Ajan saatossa Yleisradion asema luultavasti muuttuu ja kyseinen laitos saattaa jopa lakata olemasta, koska sitä ei enää seuraa kukaan.

Tämä viimeisin sosiaalisen median sensurointibuumi on viimeinen epätoivoinen yritys palauttaa mielipidekontrolli. Jos tämä epäonnistuu, paluuta ei ole. On varsin todennäköistä, että sensuuritoimet eivät tehoa, koska sensuroijilla ei vielä toistaiseksi ole valmiutta mennä riittävän pitkälle eli toimenpiteisiin, joita tässä Ykän kirjoituksessa kuvataan.

Toki yksittäinen ihminen voidaan sulkea sosiaalisen median ulkopuolelle ja tehdä varainkeruu mahdottomaksi. Koska sosiaalisen median merkitys yksittäisen ihmisen ajatusten esilletuontiin on niin merkittävä, poisto sosiaalisesta mediasta tarkoittaa käytännössä deletointia.

Anonyymi kirjoitti...

En ole koskaan sahtia nauttinut, mutta kirjailija Päätalon mukaan se tehostaa voimakkaasti ruuansulatusta. Kun Neuvostoliitto oli viimeisinä aikoinaan henkitoreissaan, sieltä opittiin kaksi uutta sanaa, joita sovellettiin sahdin juontiin. Näin se meni: Kun glas nost niin peräst roikaa.

Toinen professori

Anonyymi kirjoitti...

Pontikan keittely on tainnut vähetä. Enää sitä ei keitellä kuution pöntöillä myyntiin eikä pienemmillä pitkin metsiä. Densot eivät kokkaa sitä keittiöissään ja sitten tappele päissään toisten samanmoisten kanssa, poliiseja paikalle houkutellen. Keittely vaatii osaamista, tarkkuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Keittelijät keittävät nykyään huvikseen itelleen, eivät mainosta ja myy, eivätkä rähjää päissään. Kämpässä ei ravaa densoja ostoksilla/kerjuulla/ördäämässä. Eivät jää kiinni - ei tilastomerkintää eikä uutista.

Kysyntää on vähentänyt oluiden, kotiviinien ja sekalaisten kiljujen käyttely. Kaupasta saa nykyään halvalla keppanaa ja viinoja. Edes densot eivät juo suuria määriä lasolia/tenua/kolinaa. 90-luun alussa igorin valinnasta sai pirtua halvalla - korvikkeiden ja huonon ponun kysyntä hävisi. Muistaakseni 96% American Corn Tradition tms. maksoi 50;- kahden litran pullo. Parin puolidenson sukulaismiehen järkytykseksi käytin sitä rasvanpoistoon, sinistettävistä esineistä. Ne ilmeet kun nakkasin liotusliemen viemäriin - oli kyllä hemmoilla ikimuistoinen ilme - hämmästys, hätä ja kauhu...

Toki tein myös siitä liköörejä, paras maistui ihan munkkilikööritä - ja resepti katosi jonnekin - PRKL! Sittemmin markkinoille tuli metyylisprillä terästettyjä pirtuja - valeigorit pilasivat homman. Nykyisestä markkinatilanteesta ei havaintoa.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Muuten, Närpiön ja Vöyrin ruotsi on kaukana riikinruotsista, se on lähempänä alasaksia. Voi tulla riikinruåttalaisten kanssa kieliongelmia.

Alasaksi oli vielä 1600-luvulla ruotsin hovikieli. Rahvaan kieli oli sekava kokelma murteita - ja edelleen ne murteet on rantaruåttalaiselle käsittämättömiä ja sama toisinpäin.

Pyssymies

Veijo Hoikka kirjoitti...

On nostettu esiin epäily rahan riittämyksestä Rinteen ylä- ja alamäkiin. Jopa omaisuuden (ei Rinteen, vaan Suomen) myyntiä vilauteltu.

Ehdotan: myydään Suomi Kiinalle.

1) hinta 1 euro.

Sopimus sisältää Suomen valtionvelasta sekä EU:n Suomen vastuuveloista huolehtimisen (voitot saa Kiina pitää).

2) Ahvenanmaa sisältyy hintaan.

Kauppasopimuksen mukaan saari on kaksikielinen. Virastokieliksi ruotsi ja kiina. Virkamiehiksi luetaan kaikki asukit lukuunuottamatta suomenkielisiä portsareita.

3) Peräkammarin pojille aktiivimalleiksi puolen miljoonaa nukkemaista kinkkiflikkaa.

Huoltosuhde ei paikkaannu vaan tulee tuplapaikat pandan pörröisestä pehemeästä nahasta.

4) Rokakulttuuri rikastuu.

Suomalaisissa kiinalaisravintoloissa tarjotaan kiinalaista ruokaa, joka maistuu kiinalaiselle ruualle.

5) Turvallisuus, se tärkein peruste.

Idänuhka katoaa, tai paremminkin kriisineuvottelut siirretään Suomen itärajalta kauas pois. Hävittäjiä ostetaan 1 kpl ensi vuoden mallia, made in China F-36. Maahanmuuttajat siirretään Kiinaan uiguurien uudelleenkoulutuskeskuksiin kotoutettaviksi. Isäntämaallemme USA:lle ei enää tarvitse järjestää leirejä ainakaan täydellä ylläpidolla.

6) Raha ja talous.

Suomen Renminbi = 1 Kiinan Renminbi. Kiina ja Venäjä taisivatkin sopia keskinäisen valuuttojensa kautta käytävän kaupan, joten Oltermannikin helppo hinnoitella.

7) Ilmastonmuutos. Ei koske meitä kiinalaisia, maamme on kehitysmaa. Ja kauan.

6) Vain taivas on rajana, joskaan sekään ei ole enää mikään este, millekään.

Ja hei, me ihan tosi tienataan tällä!

Vitttuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

"3) Peräkammarin pojille aktiivimalleiksi puolen miljoonaa nukkemaista kinkkiflikkaa"

Tuo voi olla hankalasti toteutettavissa.
Kiinassa kun ei meinaa riittää puolisoita alkuperäismiesoletetuillekaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Veijo Hoikalle, Patelle Pankavaarasta, Vasarahammerille, Toiselle professorille, Pyssymiehelle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Achtung & Pyssymies: Joo, kyllähän tiputtelu on nykyisin lähinnä kansanperinteen ylläpitämistä.

Veijo & VNV: Varsinkin Veijon kohta 7 tarjoaa suuria mahdollisuuksia mutta VNV:n huomautus pitää kyllä paikkansa.

Pate: Hoono soomea puhuvat lääkärithän ovat olleet ongelma jo aikaisemmin. Faktat eivät katoa mutta pakolla ne saadaan pidettyä pitkään piilossa ja vaiennettuna. Näin on ollut maailman sivu.

Vasara: Näin on. Tosin uusi punavihreä hallitus varmaankin yrittää hiljentää keskutelun entistäkin suuremmalla innolla.

Toinen professori: Jos mennään sahdin ulkopuolelle niin voi todeta että nykynuoriso ei enää hahmota kuinka suuria juttuja ne glasnost ja perestroika aikanaan olivat.

Pyssymies: Samoja havaintoja Svenska Österbottenin kielestä minullakin.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Liköörimestarin uran voi aloittaa pihlajanmarjoista, pakkasen puremia marjoja, sokeria ja puhdasta alkoholia. Sitten vain kärsivällisyyttä kypsymiseen missä voi mennä vuosia. Toinen vekkuli on tuo rommia ja tuoreita hedelmiä plus sokeria purkkiin. Talvella kun korkkaa purkin ja pistelee poskeen hedelmät alkaa posket punertaa. Yrttien suhteen tinktuuran tekoon suosittelen esim. Toivo Rautavaaran teoksiin tutustumista koska yrteissä voi olla sellaisia että käyttäjä kokee todellisia yllätyksiä vaikutuksista koska osassa kasveissa voi olla jopa hermomyrkkyjä. Ja pitää muistaa likööreistä että alkoholi on hyvä liuotin jolloin vaikutukset saattavat olla vakavia.

Anonyymi kirjoitti...


Olin 1978-79 Prippsillä Brommassa duunissa ja siellä oli suomalainen ruotsinkielinen mies Öjasta (Kokkolan lähiö).
Ruotsalaiset ihmettelivät, että tuo ukko väittää olevansa Suomesta mutta te ette ymmärrä häntä eivätkä meikäläisetkään ymmärrä häntä? Mistä hän oikeastaan on ja mikä on kieli?


Johan

QroquiusKad kirjoitti...

Maamme vankiloissa löydetään vuosittain hyvänlainen määrä kiljupanoksia: koska sen on saatava happea, kulkeutuu ilmareiästä myös aromia vastakkaiseen suuntaan. Se on ihmisenkin aistittavissa, ja koiran paljon helpompi.
Siitä huolimatta uskoisin, että vankiloissa juodaan useampia valmiita kiljupanoksia kuin mitä kaadetaan viemäriin.

Mutta mitä on kiljunkäyttäminen tähän verrattuna:

https://yle.fi/uutiset/3-6376157

Täytyy sanoa, että tuo on jo inhimillisen kekseliäisyyden ja kädentaidon huippuluokan ilmentymä. Mitä nuo kaverit saisivatkaan sivilissä aikaan, jos käyttäisivät saman verran motivaatiota ja osaamista johonkin lailliseen businekseen?

vieras kirjoitti...

Jos Rinteen hallituksen sossuilla ja kepuleilla on yhtään älliä ja kanttia niin ne kannattavat puunjalostusteollisuuden ja ylipäänsä teollisuuden uusia investinteja sekä ydinvoimaa. Hallituksen äänestyksissä sossut ja kepu jyräisivät vihreät siinäkin tapauksessa jos vassarit ja hurrit tukisivat vihreitä. Tarvittaessa persut ja kokkarit voivat tarjota tukea teollisuusinvestoinneille eduskunnan äänestyksissä, jos äänestetään valiokunnissa tai suuressa salissa. Vihreitä voi grillata sillä että joko suostuu teollisuuden investointeihin ja lisäydinvoimaan tai sitten pihalle. Saisiko tällä vihreät lähtemään veke? Entä onko vihreät lahjottavissa Jabban tapaan hillotolpilla? Voivatko sossut ja kepulit pyörittää vihreitä kölin ali samaan tapaan kuin Sipilä ja Stubb/Orpo pyörittivät Jabbaa?

Vittu tuota Pekonipasta-Rinnettä kun piti etukäteen julistaa persut pannaan. Ei kehdannut syödä sanojaan ja neuvotella persujen kanssa. Tällöin vassarit ja virheet olisivat raivonneet ja sitä Rinne ei olisi kestänyt. Minkälainen ihmistuntija Ykä on mutta mahtaako tuo kooma-Antti olla nyhverö tai yksinkertainen?

Minulle olisi käynyt peruspunamulta jossa Rinne olisi pääministeri, Jussi Halla-aho olisi valtiovarainministeri ja kepulla olisi ulkoministeri, sekä kristillisillä yksi salkku. Keskinäisten voimasuhteiden mukaan suoritettava salkkujako menisi niin että sossuilla olisi 6 salkkua, persuilla 6 ja kepulla 5, sekä kristillisillä 1. Tässä tilaneessa oppositio olisi tavallaan kiinnostava kun siellä olisi kokkarit, virheet, vassarit, hurrit ja sekä Harkimo. Tuntisin vahingoiniloa jos kokoomus joutuisi oppositioon unelmahaihattelijoiden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Riikinruotsin muotoutumisesta nykyisenlaiseksi kuulemani voi olla legenda. Uskottava silti.

Kerrotaan, että umpiranskalaisen Jean-Babtiste Bernadotten tultua Ruotsin kunkuksi syntyi eräitä ongelmia. Ennen kaikkea siitä, että Ruotsin maanlain mukaan kuninkaan piti lukea vahvistettavat lait valtiopäivien edessä ruotsiksi. Hovimiehet sitten kirjoittivat laki- ja asetustekstejä ranskalaiselle fonetiikalle parhaansa mukaan. Joka tapauksessa kuninkaan ääneenlukutulos oli lievästi sanoen erikoisen kuuloinen. Hoviherrojen keskuudessa syntyi kuitenkin eräänlainen muoti jäljitellä kuninkaan ruotsin ääntämystä, ja tästä muodista tuli sitten sosiaalinen normi. Joka levisi ensin Tukholmaan, sitten koko maahan. Eteläisiin, tanskalaisvaikutteisiin maakuntiin tosin heikommin.

Näin ollen se meidän koulussa oppimamme suomenruotsi onkin lähinnä sitä alkuperäistä Ruotsin sivistyneistön Vaasa-suvun aikaista puhetapaa. Joitakin äänteitä on tänne sittemmin modernisoitu lännestä käsin: esim. sanat mig ja dig on Vaasa-aikana äännetty juuri kuten ne kirjoitetaan: mej ja dej ovat myöhempää länsituontia.

Österbottensdialekteista olen kuullut juttuja minäkin, mutta alasaksi oli mulle uutta. Olen jostakin lukenut, että sielläpäin on saarikyliä, joiden murre on enemmän muinaisskandinaavia kuin nykyruotsia - muistuttaa siis enemmän islantia kuin ruotsia.


Terv. Achtung

vieras kirjoitti...

Voisivatko ankallismieliset rakentaa eräänlaisen henkisen muurin jolla pitäisivät Rinteen unelmointihallituksen ja ylipäätään järjestelmäpuolueiden kartellin otteen pois?

Henkinen vastarinta on siis sen tarjuamien missä mennään ja että ei anneta järjestelmän nujertaa. Aina kun on mahdollista äänestää kämyjä, äänestää kämyjä eikä jää mukamas protestiksi nukkumaan.

Taloudellinen vastarinta on sitä että ulosmitataan yhteiskunnalta kaikki rahat ja palvelut mitä saadaan, ja annetaan yhteiskunnalle niin vähän kuin pystyy lain puitteissa tekemään, siis veroja ja maksuja. Tuohon päälle mielikuvituksellinen verojen ja maksujen välttely, laillisin ja laittomin keinoin. Ideoita blat-taloudelle mm. Kauppalehden EVVK-ketjusta. Dollareita, kultaa ja hopeaa kannattaa hankkia.

Ite voi kasvattaa pellolla pottuja, porkkanoita jne. Marjapensaista saa marjoja. Lihaa, maitoa ja jauhoja pimeästi kaverin maatilalta. Jos pitää itse elikoita joita voi syödä, niin vielä parempi. Jos osaa teurastaa tai tietää keneltä teettää teurastuksen pimeästi. Jos polttaa, niin voi kasvattaa kessuja. Leivinuunilla, takalla ja kamiinalla voi lämmittää talon jos hankkii polttopuita. Sähköä voi jollain härvelillä tehdä itse.

Aseet kannattaa pitää kunnossa ja ammuksia kannattaa olla riittävästi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Johanille, Qroquius Kadille, vieraalle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Pate: Itse olen tehnyt silloin tällöin sitruunasnapsia. Eli sitruunaa votkapulloon ja puolen vuoden tekeytyminen. Sitten ennen nauttimista hieman aikaa pakkasessa.

Johan: Jotenkin tuli mutkan takaa kommentistasi mieleen Esa Tikkanen ja kuuluisa tiki-talk. Tarinan mukaan NHL:ssä pelaajat kysyivät suomalaisilta että mitä helvettiä se jätkä selittää johon suomalaiset vastasivat että ei meilläkään ole mitään hajua. Tiki-talkin suurin menestys oli kai 1990 Stanley Cup-finaaleissa kun Tikkanen lässytti Bostonin Graig Janneyn täysin avuttomaksi.

Qroquius Kad: Joo, ihminen on yllättävän kekseliäs. Ainakin silloin kun se pyrkii päihdyttämään itsensä. Ja myös silloin kun se välttelee työtä. Vaikuttaa tosin että joskus työn välttelyyn menee enemmän energiaa kuin työhön itseensä.

vieras: Olen paljon pessimistisempi ja näen että Rinteen hallitus menee ilmastohysterian mukana täysillä ja kyseenalaistamatta. Näen myös että kaavailut hallituksesta tyyliit persut + järjestelmäpuolueet ovat tällä hetkellä pelkkää haaveilua. Persut ovat järjestelmäpuolueen arkkivihollisia koska ne puhuvat ikäviä faktoja utopiasta jota järjestelmäpuolue pitää opinkappaleinaan. Kakkosviestisi on fantasiaa mutta ymmärrän kyllä pointin.

Achtung: Kiitos lisäyksistä.

vieras kirjoitti...

Edelliseen unohtui sanoa että virkamiesten lahjonta selvällä rahalla saattaa olla yksi toimiva vaihtoehto tulevaisuudessa. Onko virkamies niin aattellinen uskovainen, ettei hänelle kelpaa rasistin raha?

vieras kirjoitti...

Hommalla sanottiin että tehdään kaikki sen puolesta että kepuleiden kannatus laahaa pohjamudissa, alle 10 prosentissa jolloin kepuleiden kasetti hajoaa ja kepulit lähtevät hätäuloskäynnistä ulos. Jos vaikka kunnallisvaaleissa kepu kellottaisi pohja-ajaksi alle 10 prossaa? Kaatuisko hallitus siihen?

Hallitus menettäisi matemaattisen enemmistön silläkin jos vihreät lähtisivät. Ne ovat jo kahdesti lähteneet hallituksesta, mikseivät tästäkin? Kahdesti ne ovat lähteneet ydinvoiman takia. Kerran ne jäivät vaikka ydinvoima hyväksyttiin. Jos vaikka nykyinen eduskunta antaisi ydinvoimaluvan, niin miten vihreät reagoisivat?

QroquiusKad kirjoitti...

Noista Achtungin mainitsemista muinaiskieltä muistuttavista suomenruotsin murteista tuli mieleen tämä Munsalan murteen näyte:

http://www.nykarlebyvyer.nu/sidor/texter/poesi/lh/minkkan.html

Sen tunnistaa kirjoitetussa muodossa pohjoisgermaaniseksi kieleksi, mutta kyllä se näyttää jokseenkin arkaaiselta. Puhuttuna saattaisi olla vaikeampaa tunnistaa muuksi kuin joksikin germaaniseksi kieleksi.

nakajima kirjoitti...

Noin yleensä ottaen, kaikki missä on sokeria alkaa käydä ja tähän perustuu moni alkoholijuoma ja sen kehittyminen. Sima on alun perin hunajasta veden avulla saatu tiukka juoma ja oikeastaan vappusima on irvikuvan parodia. Kuuluisassa Colditz*-vankilassa sotavangeille jaettiin mm. lanttumarmeladia, josta asianosaiset sitten tekivät rankkia ja siitä juomaa. En tuohon paskasta tekemiseen oikein usko, kun paskassa ei ole hirvittävästi sokereita. Ehkä siinä on villihiivoja tai entsyymejä joilla käyminen lähtee suorittumaan ja sitä on lisätty pieniä määriä.





*Kannattaa katsoa tuubista hakusanoilla Colditz Cock. Kysymyksessä ei ole homostelu vaan liitokoneen rakentaminen ja myöhempi replika.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Qroquius Kadille ja Nakajimalle & kiitos kommenteistanne.

vieras:

Viesti1: Toi meni mulla yli hilseen.

Viesti2: Kepun suosio mitä varmimmin romahtaa entisestään tulevan hallituksen aikana. Vihreistä taas uskon että ne pysyvät hallituksessa viimeiseen asti sillä meillähän on nyt virallisesti ilmastohysteerinen hallitus eli juuri sitä mitä vihreät kaipaavat.

Qroquius Kad: Kiitos tuosta. Mulla on ruotsi päässyt pahasti rappeutumaan mutta tunnistan kyllä että ei se ihan kouluruotsia ollut.

Nakajima: Kiitos lisäyksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Ykän kirjoituksen maailman kevytversio on jo täällä. Ihmisiä katoaa yleisön tietoisuudesta. Jäljempänä otteita kahdesta Nykysuomi.comin uutisen kommentista.


Risto Jääskeläinen 6.6.2019 at 09:53
"Leimaamisyhteiskuntaan ollaa menossa. Kun joku ihminen on virallisesti tai arvovaltaiselta taholta leimattu epähenkilöksi, hän häviää näkyvistä, koska kukaan ei julkaise hänestä mitään."
https://preview.tinyurl.com/y3obxdrr

Minä Vain 6.6.2019 at 10:16
Kysymykset ja jälleen kerran kysymykset, ne ovat tulevaisuuden yhteiskunnassa kiellettyjä. Kulttuurimarxistista globalismia ei saa missään nimessä kyseenalaistaa ja epäilijät tulevat saamaan rangaistukset, joista sosiaalisen median sensuuri lienee se miedoin.


Nimimerkin "Minä vain" kommentti osuu oikeaan. Valitettavasti kysymyksien teko on kiellettyä myös nykyaikana. Tarkoitan tiettyjä saksalaisia kyselijöitä, joille ei ole osattu antaa muuta vastausta kuin vankilatuomio.

Acc

Anonyymi kirjoitti...

Paskaa on syötetty lehmillekin, keitettynä. Siinä kun on hiilareita ja valkuaista. Kyllä se käy mäskin raaka-aineeksi, jos muuta ei ole tarjolla. Tuo paskapontikka mainittiin mm. jossain viinan historiaa suomessa käsitelleessä kirjassa. Ja vanhat ukot sen kanssa kertoivat aikoinaan 70-luvulla mulle. Paskan syöttö lehmille on mainittu jossain Huovisen kirjassa, muistelmassa. Ja kansatieteen opuksessa, jonka nimeä en saa nyt päähäni.

Pohjanlahden ruotsalainen ranta-asutus ei ole kovin vanhaa - 1200-luvulta tai myöhemmältä ajalta. Seutu on ollut suomenkielistä, Petalax - petolahti, Maalax-maalahti esmes todistavat. (Lahti on aiemmin ollut laksi, laksi-lahden, kaksi-kahden) Paikannimet kun eivät helposti vaihdu kielen vaihtuessa. Ahvenanmaakin on ollut suomenkielinen, jo nimi ahvenanmaa todistaa. Ei ole väännös Ålandista. Paikannimi Jomala - ääntyy jumala.

Ja siitä Niederdeutsche Sprache:sta, Wikipedia tietää: "Keskiajalla alasaksin puhujia asui paitsi Pohjois-Saksassa lähes koko Itämeren alueella sekä Hollannissa. Alueen lingua francana keskialasaksa jätti huomattavia jälkiä kaikkiin Itämeren seudun kieliin; muun muassa suomesta on tunnistettu useita alasaksilaisia lainasanoja. Etenkin mannerskandinaavisissa kielissä vaikutus on silmiinpistävä: Suuri osa ruotsin arkikielisestä sanastosta on alun perin lainattu alasaksista. Esimerkkejä tästä ovat språk 'kieli', alltid 'aina', byxa 'housu(t)', besluta 'päättää', stolt 'ylpeä', fråga 'kysyä', kunst 'taide', vetenskap 'tiede', klok 'älykäs' ja köpa 'ostaa'"

Taannoin YLE lähetti SVT:n Värsta språket -ohjelmaa, siinä käsiteltiin ruotsin kielen kummallisuuksia. Tästä jäi tuo alasksin käyttö hovissa mieleeni. Jäi kyllä sekin, että lukion ruotsinmaikka olis kuollut kauhusta, jos olisimme puhuneet niin kuin ruåttalaiset.

Pyssymies

vieras kirjoitti...

Tarkoitin sitä että voisiko virkamiesten lahjonta yleistyä ja alkaa muistuttaa Välimeren maiden ja kehitysmaiden lahjontakulttuuria? Jos virkamies tunkee kärsää jonkun taviksen asioihin, niin tavis näyttää rahanippua ja sanoo että ota nää ja mee nyt siitä. Voisiko korruptio olla tavisten pelastus?

vieras kirjoitti...

Ilmastohysteria ei varmaan tiputa vihreiden kannatusta, jos se on se mihin se kannatus perustuu. Sen sijaan se voi tiputtaa Kepun ja demareiden kannatusta, mikäli ne antavat vihreiden mesota ja estää teollisuuden työpaikkojen perustamista.

Ydinvoima on hyvä lakmustesti. Pitäisi muka torjua ilmastonuutosta, mutta ei saisi sitten tehdä ydinsähköä. Jaa että hiilellä sähköä tai tuontisähköä niinkuin ydinvoimasta luopunut Saksa tekee?

Jos halutaaan sitoa hiiltä metsieen avulla niin pitäisi istuttaa puita. Valmis puu ei sido enempää kuin siinä jo on, ja vanhaksi mennyt ja lahoava puu pääöstää kaasujaan pois. Näin ollen puita tarvii kaataa ja viedä teollisuudelle, ja sitten istuttaa tilalle uusia. Puunjalostusteollisuuden puut on otettu talousmetsistä eikä suojelumetsistä. Hörhöt eivät tajua puista eikä metsänhoidosta mitään.

Tuumailija kirjoitti...

Japanin laki sallii tehdä kotona omaan käyttöön umeshu-likööriä: Laitetaan isoon pulloon kilo japaninaprikooseja, kilo sokeria ja 1,8l kirkasta shōchū-viinaa (vahvuus 25%). Unohdetaan pullo pimeään ja kylmään. 3kk odotus on minimi, mutta maltti on valttia, sillä maku paranee mitä enemmän jaksaa odotella. Oikein maltilliset korkkaavat vasta vuoden päästä. Tuloksena viinin vahvuista hedelmälikööriä. Umeshua voi nauttia sellaisenaan, mutta sopii useisiin eri cocktaileihinkin. Voidaan sekoittaa myös vihreään teehen. Kylmänä talvipäivänä tarjoillaan lämmitettynä. Näin kesähelteillä suosittelen pakastinta ja jääpaloja.

QroquiusKad kirjoitti...

Eräässä muistaakseni viime vuosituhannen lopun artikkelissa mainittiin Alankomaissa olevan laillista ruokkia teurassikoja ihmisperäisellä paskalietteellä ja jäteöljyllä. Viimemainittu pani pohtimaan, onko sillä mitään ravintoarvoa?

Liekö sittenkin kyse pyrkimyksestä tuottaa jonkinlainen matala-asteista vaikeampi yleistulehdus, jonka aiheuttaman turvotuksen kautta päästään myymään vettä lihana? Pahalta se kuulosti joka tapauksessa.

Mitä suoraan korruptioon tulee, en usko sen yleistyvän maassamme, ellei sitten virkakunta ala koostua riittävän suuressa määrin edistyksellisempien kulttuurien uussuomalaisista.
Suomessa suora korruptio ei ole kuulunut hallintotapaan edes Suuriruhtinaskunnan aikana, joten suoraa lahjusta tarjottaessa kantasuomalainen virkakyösti todennäköisemmin tekee lahjojasta rikosilmoituksen kuin ottaa sen vastaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Acc:lle, Pyssymiehelle, vieraalle, Tuumailijalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Acc: Kyseinen nimimerkki on oikeassa.

Pyssymies & Qroquius Kad: Kiitos lisäyksistä. Niin karjatalouden kuin kielitieteen osalta. Tuo kyseinen karjanruokavalio ei oikein herätä ruokahalua. Kielitieteestä tulee mieleen että minkähänlaiselta mahtaisi muuten kuulostaa tuhat vuotta vanha suomen kieli?

vieras & Qroquius Kad: Tässä lahjusasiassa olen Qroquius Kadin linjoilla.

vieras: Kai tuo vihreitten kannatus on yksinkertaisesti jonkunlaista muotia. Huomattavasti vahingollisempaa tosin kuin joku Dingo- tai Bay City Rollers-ilmiö. Vihreistähän ovat varsinaiset ympäristöihmiset lähteneet lätkimään jo aikaa sitten.

Tuumailija: Kiitos vinkistä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

VNV:lle vastaisin: Kiina-Suomi väestönsiirtopäätökset tekee Xi, ei Li.

QroquiusKad kirjoitti...

Parituhatta vuotta vanha suomen kieli olisi ainakin luettuna tämän näköistä:

https://yle.fi/uutiset/3-8420633

Englanninkielinen Wikipedia tarjoaa tällaisiakin mahdollisuuksia uralilaisesta kantakielestämme meidän aikoihimme periytyneisin ilmaisuihin:
*ïpti hair on the head,
*ojwa head,
*śilmä eye,
*poski cheek,
*kä(x)li tongue/language,
*mïksa liver,
*elä- to live,
*ka(x)li- to die,
*wajŋi breath,
*kosi cough,
*kunśi urine,
*küńili tear,
*se(x)ji pus.

Niinpä siis:
tuntiessamme tarvetta poistaa alavartalomme pohjaan kertynyttä pohjanestettä älkäämme sen sijaan tunteko tarvetta alkaa sievistellä sen olevan pissii tai jotai semmottii.

Sanokaamme kuten uralilaista kantakieltämme puhuneet se olevan kusta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad, ja kiitos tuosta. Miltähän se olisi sitten kuulostanut puhuttuna. Nuo äänteet γ, δ ja β ovat ajan myötä hävinneet pois. Johtuisko siitä että niitä ei ole otettu mukaan alkuperäiseen kirjakieleen?

QroquiusKad kirjoitti...

Puhutut kielet ovat eri puolila maailmaa kehittyneet eri suuntiin.
Toiset ovat suomen tavoin karistaneet vaikeammin muodostettavia äänteitä, kuten erilaisia s-äänteitä (z,š,č ja vastaavat),
toiset taas vaikuttavat päinvastoin pyrkineen esim. arabian tavoin korostamaan kielen puhumisen vaikeusastetta keräämällä kieleen erilaisia äänteitä sekä ääntämisvaikeuksia, kuten kurkkua puristamalla tuotettavia korinaäänteitä sekoitettuna zihinään ja vastaavia.

Äkkiseltään tekisi mieli olettaa kehityspolkujen erojen johtuvan luonnonolosuhteista:
mitä vaikeampaa enimmän ajan vuodesta, sitä helpompaa on kommunikoinnin ollut syytä olla. Siksi suomen kielestä karsiutuivat turhaa ponnistelua vaativat äänteet, jättäen vain tarpeelliset.
Toisaalta eipä se elo Arabian niemimaan hiekka-aavikoilla myöskään helppoa ole ollut kuten ei myöskään saamelaisten, joskin eri syistä. Mutta niinpä vain jälkimmäistenkin kielissä esiintyy melkeinpä koko s-äänteiden kirjo!

En tiedä, miksi näin on, mutta jos pyydettäisiin arvaamaan, veikkaisin syyksi eristäytyneisyyttä:
saamelaisyhteisöt olivat niin kauan niin pieniä ja toisistaan erillään, ettei heidän keskuudessaan ollut samanlaista tarvetta vaikeaäänteisyyden karsimiseen kuin itämerensuomalaisilla.

En tiedä (mahtaako kukaan tietääkään?), miltä tuo kantauralilainen kieli kuulostaisi, mutta onhan siinä perin tuttuja piirteitä:

jos joku kunśi sinua śilmä, älä valuta küńili poskille, vaan kosi mïksaa myöten huutaen:
"Wajŋi?!!"
Sen jälkeen älä suo hänen elä, vaan revi irti käxli ja ja totea, että tuli hänelle aika kaxli!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Jaa-a, varmaankin kieltentutkijat osaisivat selittää miksi mikäkin kieli muotoutuu sellaiseksi kuin se on. Käsittääkseni esmes eskimokielet – myös kovin eristynyt porukka – ovat niitä maailman ehkä vaikeimpia ja niissä on muille kielille suht käsittämättömiä taivutusmuotoja.