perjantai 31. heinäkuuta 2020

JOTAIN IHAN MUUTA LXXXVI


Mennäänpä ajassa vielä aikaisempaa lentokonejuttua hieman taemmaksi ja katsotaan minkälaista lentokalustoa pohjoismailla oli kakkosrähinän aikana. Tosin aika monen kohdalla joudutaan tarkastelemaan sitä, mitä kalustoa oli kakkosrähinän alussa sillä sattuneesta syistä kyseisten maitten ilmavoimien toiminta loppui lyhyeen.

Aloitellaan Tanskasta jonka Saksa miehitti muutamassa tunnissa ja vastarinta jäi minimiin. Tanskan asema oli pidemmän taistelun kannalta tietysti varsin toivoton. Niin oli tilanne ilmavoimienkin kohdalla eikä modernia kalustoa ollut ensinkään. Lähimpänä sellaista oli myös suomalaisille tuttu Fokker D.XXI-hävittäjä:



Tietojen mukaan niitä oli käytössä 22 kappaletta (jonkun lähteen mukaan 12 kpl). Lisäksi hävittäjäkalustoa edusti täysin vanhentunut Gloster Gauntlet joita Suomi muuten sai vuonna 1940 lahjoituksena Etelä-Afrikasta:



Näitä koneita tanskalaisilla oli käytössä 18 kappaletta. Määrällisesti eniten käytössä oli suomalaisillekin tuttuja Fokker C.V-tiedustelukoneita joilla oli myös rajoitettu pommituskyky. Näitä tanskalaisilla oli kaikkiaan 42 kappaletta:



Tanskan laivaston ilmavoimien tilanne ei ollut yhtään parempi. Käytössä oli 22 kappaletta Heinkel He 8-tiedustelukonetta:



Kyseisen koneen huippunopeus oli 212 km/, siinä oli aseistuksena yksi eteen ja yksi taakse ampuva 8 mm konekivääri ja se saattoi kuljettaa 12 puolen kilon pommia joten kone oli aika lailla alakynnessä Luftwaffeen nähden. Lisäksi käytössä oli 12 Hawker Nimrod-hävittäjää:



Koneen huippunopeus oli 312 km/h ja aseistuksena kaksi .303-konekivääriä. Kun ajatellaan että Tanskan hävittäjävoimien vastapuolella oli vaikkapa Messerscmitt Bf 109E-hävittäjiä niin tilanne oli epäilemättä epätoivoinen. Tanskan valtauksessa saksalaiset tuhosivat ilmavoimien koneet kentälle. Yksi tuhottiin nousukiidon aikana.



Lentokentälle tuhottu tanskalainen Fokker

Laivaston ilmavoimat pysyivät tukikohdassaan ja säästyivät tuholta. Tanskalaiset olivat ennen Saksan miehitystä tilaneet itselleen 12 hollantilaista raskasta Fokker G.1-hävittäjää sekä italialaisia Macchi C.200 Saetta-hävittäjiä mutta toimitukset eivät ehtineet alkaa. Samoin oli ollut tarkoitus aloittaa brittiläisten Fairey Battle- ja Fairey P.4/34-pommikoneiden lisenssivalmistus mutta niitäkään ei ehditty kunnolla aloittaa.

Tanskan miehitys jakoi kansaa niin kuin lentäjiäkin. Osa lentäjistä pakeni Englantiin ja taisteli brittien riveissä. 26 heistä kaatui. Osa taas pakeni Ruotsin puolelle ja liittyi ns. Tanskan prikaatiin joka toimi Ruotsin armeijan riveissä ja oli varalla mikäli Tanskaa joskus yritettäisiin vapauttaa. Prikaati sai lentokalustokseen 15 kappaletta ruotsalaista Saab B17-pommittajaa:



Kuusi tanskalaista lentäjää puolestaan palveli Luftwaffen riveissä. He kaikki kaatuivat taistelussa. Tanskalaisista lentäjistä kolme saavutti hävittäjä-ässän aseman, heistä menestyksekkäimpänä Peter Horn yhdellätoista pudotuksella. Myös Horn lensi Luftwaffen riveissä.



Peter Horn

Tanskalaisia lentäjiä oli aikaisemmin taistellut myös vapaaehtoisina Suomen ilmavoimissa talvisodassa. Vapaaehtoisia oli kaksitoista joista neljä kaatui.



Luutnantti Mogens Fensbo and Morane MS406

Jos Tanskan valtaus kesti vain muutaman tunnin niin norjalaiset panivat hanttiin 62 vuorokautta. Kaikkein nykyaikaisin hävittäjä norjalaisilla oli amerikkalainen Curtiss Hawk 75A6-hävittäjä joita maalla oli 19 kappaletta mutta ne eivät olleet sodan alkaessa vielä taistelukuntoisia. Kyseiset hävittäjät saksalaiset myivät sitten Suomen ilmavoimille. Norjalaiset olivat tilanneet myös 36 kappaletta Curtiss Hawk 75A8-mallia mutta ne jäivät saapumatta. Koneet kuljetettiin Kanadaan jossa niitä käytettiin jonkin aikaa norjalaisten vapaaehtoisten koulutukseen:



Taisteluihin ehtinyt hävittäjäkonetyyppi oli sitten brittiläinen Gloster Gladiator joita norjalaisilla oli sodan alkaessa toimintakuntoisina seitsemän kappaletta:



Kyseiset Gladiatorit saavuttivat 9. huhtikuuta 1940 viisi ilmavoittoa pudottamalla kaksi Messerschmitt Bf 110-hävittäjää, kaksi Heinkel He 111-pommittajaa ja yhden Junkers Ju 52-kuljetuskoneen.

Tiedustelukoneina norjalaisilla oli myös tanskalaisten ja suomalaisten käytössä olleita hollantilaisia Fokker C.V-koneita kaikkiaan 47 kappaletta. Lisäksi laivaston ilmavoimilla oli käytössä kahdeksan Heinkel He 115-vesitasoa:



Yksi näistä koneista pakeni taistelujen päättymisen jälkeen Suomen puolelle. Norjalaiset vapaaehtoislentäjät taistelivat myös RAF:n riveissä alkuun Hawker Hurricane- ja myöhemmin Supermarine Spitfire-kalustolla 331:ssä ja 332:laivueessa.



Norjalaisia vapaaehtoisia RAF:n riveissä

Norjalaisista lentäjistä saavutti – nimenomaan RAF:n palveluksessa – hävittäjä-ässän aseman kaikkiaan yhdeksäntoista lentäjää joista menestyksekkäin oli Svein Heglund kuudellatoista pudotuksella.



Svein Heglund

Ruotsilla puolestaan kävi tuuri eikä se joutunut taistelemaan. Vaikka Ruotsi oli tehnyt saman virheen kuin muutkin Pohjoismaat eli kuvitteli Kansainliiton myötä maailmaan syttyneen rauhan niin se oli kuitenkin ilmavoimien konevahvuudeltaan edellä muita Pohjoismaita. Käydään tässä läpi pelkkiä taistelukoneita. Toisen maailmansodan alussa maan kehittyneintä hävittäjäkalustoa edusti yhdysvaltalainen Seversky P-35:



Huippunopeus: 467 km/h
Aseistus: 2 x 12,7 mm konekivääriä ja 2 x 7,62 mm konekivääriä

Severskyjä – joita muuten ennen talvisotaa tavoitteli myös Suomi – oli Ruotsilla kaikkiaan 60 kappaletta. Kaksitasoisia hävittäjiä edusti 72 kappaletta italialaista Fiat CR.42-hävittäjää:



Huippunopeus: 441 km/h
Aseistus: 1 x 12,7 mm ja 1 x 7,62 mm konekivääriä tai 2 x 12,7 mm konekivääriä

Samoin kuin 55 kappaletta brittiläistä Gloster Gladiator-hävittäjää:



Gladiatorin kanssa kannattaa samaan otteeseen mainita englantilainen kevyt Hawker Hart-pommikone joita Ruotsilla oli kaikkiaan 45 kappaletta:



Huippunopeus: 298 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä ja max 240 kg pommeja

Kaksitoista ruotsalaista Gladiatoria ja viisi Hartia taisteli ruotsalaisen vapaaehtoisjoukon mukana Sallan rintamalla talvisodassa Flygflottilj 19-osastossa. Ruotsalaiset saivat kahdeksan ilmavoittoa ja tuhosivat neljä vihollisen konetta maassa. Kolme Gladiatoria ja kolme hartia menetettiin. Osasto menetti kaatuneina kolme lentäjää.

Muita sodan alun pommittajia: Northrop A-17 joita Ruotsilla oli kaikkiaan 103 kappaletta pääosin Saabin lisenssillä valmistamina:



Huippunopeus: 332 km/h
Aseistus: 5 x 7,62 mm konekivääriä, max 540 kg pommeja

Keskiraskas Junkers Ju 86-pommikone joita Ruotsilla oli 87 kappaletta:



Huippunopeus: 420 km/h
Aseistus: 3 x 7,92 tai 8 mm konekivääriä ja max 1.000 kg pommeja

Ruotsin ilmavoimilla oli sodan alussa käytössä myös 12 kappaletta Heinkel He 115-koneita. Suomalaiset käyttivät kyseistä konetta pääosin kaukopartioitten huoltoon mutta ruotsalaiset olivat suunnitelleet sille myös mahdollista käyttöä torpedopommittajana:



Kun toinen maailmansota alkoi oli Ruotsilla tietysti sattuneesta syystä vaikeuksia saada uutta kalustoa ulkomailta. Niinpä se alkoi kehittää omaa lentokoneteollisuuttaan. Ensimmäisenä ruotsalaiset alkoivat valmistaa lisenssillä italialaista Reggiane Re.2000-hävittäjää jota tehtiin 60 kappaletta:



 Huippunopeus: 530 km/h

Aseistus: 2 x 12,7 mm konekivääriä


Sekä myös italialaista kevyttä Caproni Ca.313-pommikonetta:



Konetta tehtiin eri versioina kaikkiaan 126 kappaletta. Pommitusversion maksimipommikuorma oli 800 kiloa. Ensimmäinen kokonaan omaa tekoa ollut pommikone oli Saab 17:



Vuodesta 1942 alkaen koneesta tehtiin tiedustelumalleja 132 kappaletta ja pommitusmalleja 77 kappaletta. Pommitusversion maksimipommikuorma oli 500 kiloa. Seuraavaksi vuonna 1944 alkoi raskaamman Saab 18:n valmistus:




Huippunopeus: 550 km/h
Aseistus: 2 x 13,2 mm konekivääriä ja max 1.500 kg pommeja ja raketteja

Kaikkiaan konetta valmistettiin 240 kappaletta. Vuonna 1944 ruotsalaiset saivat palveluskäyttöön myös oman FFVS J 22-hävittäjän:



Huippunopeus: 575 km/h
Aseistus: 4 x 13,2 mm konekivääriä

Kaikkiaan kyseistä hävittäjää valmistettiin Ruotsin ilmavoimille 198 kappaletta. Voidaan todeta että sodan loppuvaiheessa Ruotsin ilmavoimat olivat jo varsin hyvässä kuosissa. Aivan sodan loppuvaiheessa ruotsalaiset saivat käyttöönsä yhdysvaltalaisia North American P-51D Mustang-hävittäjiä. Mainittakoon vielä palveluskäyttöön vasta vuonna 1946 tullut mutta ensilentonsa sodan aikana vuonna 1943 lentänyt varsin epätavallisen näköinen ja työntöpotkurilla varustettu Saab 21-hävittäjä:



21 A 1-malli
Huippunopeus: 650 km/h
Aseistus: 1 x 20 mm tykki ja 4 x 13,2 mm konekivääriä

Suomen sekä talvi- että jatkosodan lentokalusto on käsitelty aikaisemmin mutta olihan myös Baltian mailla omat armeijansa joihin kuuluivat myös ilmavoimat. Katsotaan ensimmäisenä Viro.



Viron ilmavoimilla oli 1930-luvulla kaikkiaan noin 130 erilaista lentokonetta mutta ainoat edes jollain lailla taisteluhävittäjäksi luokiteltavat koneet oli kaksitoista kappaletta täysin vanhentuneita Bristol Bulldog-hävittäjää:



Mainittakoon, että suomalaiset saavuttivat kyseisellä konetyypillä talvisodassa kuusi ilmavoittoa. Jonkinlaista pommituskalustoa edusti suomalaisillekin talvisodasta tuttu brittiläinen Hawker Hart:



Kyseistä konetyyppiä virolaisilla oli kahdeksan kappaletta. Kaikkein modernein konetyyppi oli myös brittiläinen Avro Anson mutta niitä virolaisilla oli vain yksi:



Lisäksi Virolla oli viisi kappaletta Henschel Hs 126B-1-tiedustelukonetta:



Ennen sotaa Virolla oli tarkoitus hankkia briteiltä sekä Supermarine Spitfire-hävittäjiä että Westland Lysander-yhteys- ja tiedustelukoneita mutta alkanut sota esti suunnitelman toteuttamisen. Mutta mikä oli Latvian tilanne?



Myös Latvia – Suomen tapaan – otti ilmavoimiensa käyttöön hakaristitunnuksen. Tunnus on otettu käyttöön vuonna 1918 eli huomattavasti ennen natseja. Musta neliö ei kuulu tunnukseen vaan se on mukana vain että tunnuksen ympyrämuoto erottuu.

Aivan kuten Virolla oli Latvian ilmavoimilla käytössään noin 130 konetta mutta taistelukelpoisia oli vain vähän. Latvian tilanne oli aavistuksen verran parempi kuin Viron sillä maan ilmavoimilla oli 24 Gloster Gladiator-konetta:



Lisäksi sillä oli käytössään kuusi Bristol Bulldog-hävittäjää. Jonkunlaista pommituskalustoakin löytyi eli kaikkiaan 21 kappaletta tshekkoslovakialaisia Letov Š-16-konetta:



Huippunopeus: 228 km/h
Aseistus: 3 x 7,7 mm konekivääriä, max pommikuorma 600 kg

Ja käytössä oli myös kaksi kevyttä Hawker Hind-pommittajaa:



Huippunopeus: 298 km/h
Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä, max pommikuorma 230 kg

Entäs sitten Liettua?



Vuonna 1939 myös Liettualla oli varsin vähän taistelukelpoista kalustoa. Hävittäjistä voidaan mainita neljätoista kappaletta ranskalaista Dewoitine D501L-konetta:



Huippunopeus: 402 km/h
Aseistus: 1 x 20 mm tykki ja 2 x 7,5 mm konekivääriä

Myös Liettualla oli käytössään Gloster Gladiator-kalustoa myös 14 kappaletta:



Lisäksi liettualaiset olivat kehittämässä ilmavoimilleen kevyttä ANBO VIII-pommitus- ja tiedustelukonetta:



Koneen huippunopeus oli 411 km/h ja aseistuksena oli 5 x 7,7 mm konekivääriä ja max 600 kg pommeja. Koneesta saatiin ennen neuvostomiehityksen alkua valmiiksi vain prototyyppi. Jo tätä ennen Liettua oli rakentanut eri versioita omista ANBO-koneistaan ja ainakin ANBO-41 olisi ollut vielä jollain lailla taistelukelpoinen (vrt. Suomen ilmavoimien kalusto talvisodassa):



Huippunopeus: 360 km/h
Aseistus: 2 eteen ja 2 taakse ampuvaa konekivääriä ja max 200 kg pommeja

Baltian mailla oli luonnollisesti myös maa- ja merivoimien yksiköitä sekä Suomen tavoin koulutettua reserviä. Epäilemättä ne olisivat voineet tehdä ankaraakin vastarintaa mutta ne tekivät tilanteesta toisen johtopäätöksen kuin Suomi ja suostuivat miehitykseen. Kuinka olisi käynyt jos ne olisivat valinneet Suomen tien kuuluu taas sottailun, jossittelun ja ottiatuotan jaloon taiteeseen.

No niin, tässähän heitä tällä kertaa. Ollaan saatu pian tämä heinäkuukin lusittua. Oikein mukavaa kesän jatkoa kaikille.

29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta Saab 21:stä kehitettiin myös suihkari 21R, joka tuli käyttöön ennen Tunnania. Muuten kyllä täytyy ihmetellä, miten Ruotsi kohtuullisen pienellä väestöllä, vain hieman Suomea suuremmalla, pystyi tuottamaan hyviä lentolaitteita, puoliautomaattikiväärin ja muuta rekvisiittaa samalla pitäen huolta muusta teollisuudesta. JOtain periaatteelisesti suurta pitää asiassa olla koska Suomessa keskityttiin lähinnä tutkimaan minkä konin liimaa käytetään ja loppu virka-ajasta käytettiin omien yhtiöiden rojaltien saamiseen. Näin karrikoidusti.

Tähän voisi laittaa myös sen klassisen klipin somalista, joka väitti että Afrikka auttoi Suomea sodan aikana. Ilmeisesti rotuerottelumaa kelpaa sittenkin esikuvaksi kun sitä voi käyttää oman agendan edistämiseen (siis kuinka hyviä ja päteviä koneinsinöörejä somalit ovat). Ja tuo oli jo silloin kun ulina ei ollut lähtenyt laukalle.

Vasarahammer kirjoitti...

Tässä vähän sekalaisia kommentteja eri asioihin.

Tanskan ja Norjan valtaaminen olivat Saksalle merkittäviä, koska nämä toimet käytännössä varmistivat, että länsivalloilla ei ole pääsyä Itämerelle. Samalla näistä toimista seurasi, että Suomen oli pakko valita joko Saksa tai Neuvostoliitto.

Tanskassa oli joskus 70-luvulla populistipoliitikko nimeltä Mogens Glistrup, joka ehdotti, ettää sotatilanteessa Tanskan pitäisi mahdollisimman nopeasti ilmoittaa kaikille, että me antaudumme. Glistrup oli värikäs persoona ja epäilen, että ehdotus oli tehty ainakin osittain kieli poskella.

Tanskan länsirannikon hiekkarannoilla on edelleen saksalaisten rakentamien betonibunkkereiden jäänteitä jäljellä. Nämä olivat osa ketjua, joiden tarkoituksena oli estää länsiliittoutuneiden mahdollinen maihinnousu.

Brittiläiset pommikoneet joutuivat Saksaan mennessään ylittämään Tanskan. Muutama vuosi sitten lomamatkalla kävin katsomassa yhtä tanskalaiselle pellolle pudonneen brittipommittajan hylkyä, joka oli yllättävän hyvässä kunnossa.

Norjalaisilla on II maailmansodasta pieni trauma ja se liittyy kollaboraattorin symboliksi nousseeseen Vidkun Quislingiin. Sodan loppuvaiheissa saksalaiset halusivat Norsk Hydron tuottaman raskasveden omaan ydinpommiprojektiinsa. Brittiläiset puolestaan halusivat tuhota Norjassa sijaitsevan laitoksen ja onnistuivatkin siinä apunaan norjalaiset vastarintamiehet.

Raskasvesilaitoksen tuhoamisesta on tehty tv-sarja nimeltään "Heavy water war".

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Saksalaisilta ostettujen P36 Curtissien ohella miehitystä karkasi Heinkel He 115 Petsamoon ja kolme "Norjan Kallea" eli M.F. 11 vesitasoa jotka sittemmin palvelivat ilmavoimissa. Tanskan miehityksestä taisi olla että pari tanskalaista ryhmää 20mm pst tykin ja madsenin kuularuiskuilla varustettuina pysäyttivät Saksalaisten hyökkäyskärjen ja aiheuttivat miehityksessä tulleet tappiot. Toisesta ryhmästä kaatui kaksi taistelijaa. 20mm:n tykillä panssariammuksella roiteli PZKW I ja II läpi että helähtää samoin kuin kevyistä panssariautoista. Tanska ja Norja saivat osaltaan syyttää 1920-30 luvun vallinnutta pasifismia heikosta puolustuksesta. Muistaakseni oliko asevelvollisuus peräti 4kk Norjassa ennen talvisotaa joka sitten herätti norjalaiset reaalitodellisuuteen ja siellä pidennettiin asevelvollisuutta. Vertailun vuoksi maailman kansavaltaisimmassa armeijassa eli NVA:ssa harppisakssa perusjantterin aamukampa oli 18kk. Norjalaiset ja tanskalaiset vapaaehtoiset taistelivat sitten jatkosodassa Kiestingin korvissa mm. hiihtopataljoona Norge. Minua on askarruttanut koska kysymys oli vain tunneista minkä engelsmannien maihinnousuosasto jäi saksalaisista jälkeen miten norjalaiset olisivat suhtautuneet joutumisesta engelsmannien intervention kohteeksi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Raskaasta vedestä kaiketi ensimmäinen kansainvälinen elokuva oli 1960 luvulla "Telemarkin Sankarit". Norjan valtakunnankomissaari Josef Tervoben oli sen verran kulmikasherra että Joseph Göbbelsskin piti liian ankarana. Ensiksi gestapon päällikkö ampui itsensä sitten Tervoben meni bunkkeriin konjakkipullon ja Mein Kampfin kanssa istui laatikon päälle jossa oli 50kg:a ilmeisesti dynamiittia joten lähtö oli komea. Kommandoiskuissa norjassa koetettiin käyttää englantilaisia kommandoja omissa univormuissa koska norjalaisten käyttö olisi saattanut johtaa ankariin kostotoimiin. Muutamaa kommandoiskua ja Tirpitzin pommitusta varsinaisiin sotatoimiin norjan maaperällä niin ja heinäkuussa kun englanti hyökkäsi suomeen ilman sodanjulistusta pommitettiin petsamon ohella kirkkoniemeä. Merialueilla oli sitten sukellusvenevaara. Lähinnä pahiten sota kosketti Norjan ja Tanskan juutalaisvähemmistöä sekä Tanskan poliisikuntaa. Tähän tietty liittyy se että ruotsissa Husqvarna teki lisenssin ulkopuolella leimaamattomia vinon pinon 9 mm:n lahtipistoleita. Norjalaisten sitten sodanjälkeen siis työväenpuolueen hallitus oli paljon armottomampi kuin ranskalaiset saksalaisten kanssa vehdanneiden naisten suhteen. Ensiksi meinattiin muksuineen karkoittaa saksaan mutta sitten australia ilmoitti tietynasteisesta valmiudesta vastaanottaa. Abbasta tuttu Ann-Frid on näitä lapsia. Tietysti sotien jälkeen kaikki olivat olleet vastarintaliikkeessä, mutta yllättävän vähäm molemmissa maissa teloitettiin maanpettureita sodan jälkee eikä varmaankaa oikeastaan ollut oikeusmurhia niin kuin kenraali Alfred Jodlin suhteen. Hänethän 1950 luvun alussa saksalainen tuomioistuin katsoi syyttömäksi. Miksi muuten meidän koulujen historiankirjoissa ole mitään mainintaa. Venäläiset vapauttivat osan ruijaa ja polsuja ketutti kun toivat sitten perästä vimpanpäälle uusissa uniformuissa patsastelleet norjalaiset ottamaan norja haltuun. Tanskan suhteen oli kiire kun isä aurinkoisella oli varattuna vähintäin 3 divisioona Bornholmin ja tanskan ja varsinkin iloisen Kööpenhaminan vapauttamiseen. Glistrupista jäi mieleen että se hemmo rehvasteli ettei hän maksa veroja ja eikä aijo tulevaisuudessakaan maksaa niin tunnetuin suomalainen silloin oli tanskassa Volvo-Markkanen joka ei laskenut saaliitaan vaan katsoi lehdestä paljonko tuli rosmottua.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Pommittajien tanskan ylilennoista youtubelta löytyy usaaf opetus/propagandaelokuva Target For Today vuodelta 1944 missä kohteet ovat itä-preussissa.

Anonyymi kirjoitti...

Lentomestari Illu Juutilaista on syytetty valehtelijaksi hänen väitettyään pudottaneensa P-38 Lightningin Suomenlahdella. Vaan jospa kyseessä olikin virhetunnistus ja konemalli olikin ruotsalaisten Saab 21 ?


-Tvälups-

Perttu Ahonen kirjoitti...

Latvialla oli myös Dornier 22 koneita, jotka päättyivät lopulta Suomelle 4kpl. Olivat oikein mainioita koneita sukellusvenetorjunnassa ja voitiin varustaa renkailla, kellukkeilla ja suksilla. NK-koneet olivat myös asiallisia sukellusvenetorjunnassa ja muussakin meripartioinnissa.

Viro muuten maksoi ne Spitfiret Englannille, mutta Englanti ei niitä koskaan toimittanut Virolle. Stalin lupasi korvata syntyneen ongelman tarjoamalla Virolle saman määrän Polikarpov I-16 hävittäjiä ja tietenkin samalla hinnalla ja ennakkomaksulla kuten Englanti. Viroa ei tarjous kiinnostanut.

Saksan alaisuudessa lensi 1 virolainen ja 2 latvialaista yöpommitus/häirintä lentuetta Saksan miehityksen aikana. Käyttivät enimmäkseen Arado 66 koneita.

Norjalaisia lentäjiä toimi myös RAF:n Mosquito-lentueissa ja kohtalaisella menestyksellä.
Kuten tunnettua, myös puolalaisia ja tsekki-lentäjiä toimi hyvällä menestyksellä RAF:n riveissä, mutta ne jotka palasivat takaisin Neuvostoliiton toimesta kommunistisiksi päätyneisiin kotimaihinsa ja tsekkien kohdalla vielä Spitfire-IX hävittäjillä varustettuina, ei kohdannut riemukas vastaanotto. Tsekki-lentäjät saivat 10-vuoden pakkotyötuomion uraanikaivoksissa palkkioksi RAF:n riveissä toimimisesta, eikä puolalaisiakaan kohdeltu juuri sen paremmin.

Strix Senex kirjoitti...

Varsin kiintoisaa yhteenvetoa näiden seutukuntien ilmavoimista toisen maailmansodan ajoilta ja etenkin sen alkuvaiheessa. Tietyllä tavalla tämänkin perusteella tekee mieli antaa pientä synninpäästöä Cajanderille, joka kenties eniten sai haukkuja siitä, että sotaan jouduttiin huonosti varustautuneena. Yhtenä syynä haukkuihin oli se kesällä 1939 Kannaksella pidetty puhe, jossa hän tuli sanoneeksi, että ”Mitä silloin olisimme hankkineet, esimerkiksi lentokoneita, ilmatorjuntavälineitä ynnä muuta, olisivat jo nyt suurelta osalta vanhentuneita, ehkäpä romutettaviakin…”. Ainakin ilmavoimien osalta tuossa puheessa on kovasti perää. Lentokaluston kehitys oli tuohon aikaan erittäin nopeaa ja uudet mallit vanhentuivat parissa, kolmessa vuodessa. Parasta kalustoaan suurvallat eivät muille myyneet. Ei tuolloin ollut saatavissa kovin paljon parempaa kalustoa kuin ne Fokker D.XXI , Bristol Blenheim ja lokakuussa ostetut Fiat G.50 koneet.

Kyllä siitä huonosta varustautumisesta löytyy oikeitakin haukun aiheita, mutta ne taas menevät tämän kirjoituksen teemasta sivuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Vasarahammerille, Patelle Pankavaarasta, Taisteluvälineupseerille, Perttu Ahoselle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä.

Ano: Kieltämättä ruotsalaisten saavutukset tuolla saralla olivat suuria. Maan teollisuushan oli tietysti Suomea paljon pidemmällä jo ennen sotia. Se heppu muuten joka muistutti Afrikan avusta talvisodassa oli kukas muu kuin Husu Hussein. Eikä toimittajalle tullut – silloinkaan – mieleen kysyä että oliskos sulla jätkä jotain perusteita väitteellesi.

Vasara: Glistruphan ehdotti Tanskan puolustusvoimien korvaamista puhelinvastaajalla joka sanoi juuri sen ”me antaudumme”. Norjalaisethan pistivät sodan jälkeen yhteistoimintaporukkaa tylysti seinää vasten. Kuinkahan kaukana muuten Saksa oli siitä ensimmäisestä toimivasta ydinpommista?

Pate: Kiitos hyvistä lisäyksistä. Se tanskalaisten vastarintahan meni juuri niin kuin sanoit ja siitä on tehty hiljattain elokuva

https://en.wikipedia.org/wiki/April_9th_(film)

Kun otit tuon NVA:n esille niin käsittääkseni Varsovan liiton suunnitelmissa oli että NVA hyökkää nimenomaan Tanskaan. Näkivät ehkä vähän ongelmallisena panna saksalaiset saksalaisia vastaan.

Tvälups: Onhan niissä kyllä samaa näköä. Tietysti Saab 21 tuli käyttöön vasta kun jatkosota oli ohi.

Perttu: Kiitos lisäyksistä. Ja joo, nyt kun sanoit ja muistutit niin olet oikeassa tuossa Do 22-jutussa. Pääsi unohtumaan. Ja tuo puolalaisten ja tsekkilentäjien kohtalo on kyllä arkkityyppi ”väärin sammutetusta”.

Strix Senex: Joo, kyllähän tuo on totta. Sitä parasta kalustoa ei suurvallat myyneet mielellään kuin liittolaisilleen. Ja tietysti siihen aikaan myös panssarit kehittyivät nopeasti ja talvisodassa käypäinen pst-aseistus oli jo jatkosodassa vanhentunutta.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Taisi olla että 7 ensimmäisestä amerikkalaisesta jotka lensivät RAF:ssa vissiin 5 oli tulossa Suomeen talvisotaan mutta jämähtivät Ranskaan. Tunnetuin persoona näistä 7 oli Billy Fiske, nuorin olympiakultaa talvilajeissa voittanut ennen Toni Niemistä. Kaksinkertaisen olympiakultamitalistin kohtalo oli saada tappavat palovammat Hurricanen ohjaamossa, saksalaisen koneen tulituksessa moottorin ja ohjaamon välissä ollut polttoainesäiliö syttyi tuleen. Amerikkalainen myöhempi GP kuljettaja Harry Schell sai 18 vuotiaana ampujankoulutuksen ilmavoimissa, vaikka tuskin ihan oli niin monipuolinen kuin amerikkalaisilla eli äijät autonlavalle pumppu/puolari haulikko kouraan ja ammutaan liikkeestä kiekkoja. Sitten oli "Abessinian kenttämarsalkka" joka tuhosi Hailese Lassien lentokoneen jätti ravintolalaskut, vaatturin laskun ja siihen aikaan jotain lupauksia naisille täyttämättä. Albert Penttilä kansainvälinen seikkailija meksikon armeijan eversti, nuorin jääkäri, viron armeijan kapteeni, tolvajärvellä pataljoonan päällikkö tai Kullervo Wallenius USA:n kansalainen talvi- jatkosodan partiomiehiä joka sai rautaristin. Suomalaiset muuten päästivät kaikessa hiljaisuudessa suomeen norjalaiset koneet lentäneet ruotsiin. Mutta alkuperäiseen aiheeseen jos norjassa olisi ajanmukaisille rannikkolinnakkeilla tukittu tärkeimpien satamien väylät olisi uponnut muitakin kuin Blucher joka tuhottiin linnakkeesta jonka tykit olivat museo tavaraa mutta torpedopatteri sitäkin tappavampi. Oikein sijoitettu linnake estää kaappauksen omaisen maihinnousun strategiseen kohteeseen.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Etsin Weserinylitys eteläisestä kuukelilla tietoja, tanskassa on kirjoitettu kirja 1960 luvun puolivälissä mutta muuten on hiljaista lieneekö semmoinen kansakunnan trauma.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Saksa oli matkaa vielä fissiopommiin vaikka oli raskasta vettä ja uraania Heissenbergillä. Manhattanprojekti oli käsittämättömän suuri ja ihmeellisintä oli miten hyvin se salattiin esim. Harry S. Truman sai tietää vasta kun hänestä tuli presidentti. Se minkä saksalaiset olisivat pystyneet tekemään oli ns. likainenpommi eli tavallinen räjähde terästettynä radioaktiivisella materiaalilla joka saastuttaa kohdealueen. Eli jos Ju 390 tai amerikanbomber olisi teoriassa voinut pudottaa vaikka Manhattanille sillä olisi ollut vaikutusta USA:n elinkeinoelämään ja sotatalouteen, vastaavasti japanilaisten köyhänmiehen bakteerihyökkäys ilmapalloilla länsirannikolle esim. pernarutto, paiserutto tai keuhkorutto isoon kaupunkiin vaikka San Diegoon joka on yhä laivaston tukikohtia olisi ollut kohtalokas.

klova kirjoitti...

Loppujen lopuksi mikä olisi muuttunut jos Suomella olisi ollut vaikka 150 nykyaikaista hävittäjää ja 15 paremmin aseistettua divisioonaa?Olisiko Stalin jättänyt hyökkäämättä ja olisiko lopputulos ollut erilainen,olisiko Stalin ottanut haluamansa myöhemmin.Historiallinen jossittelu on sikäli turhaa kyn kaikki vaikuttaa kaikkeen,olisiko se tapahtunut jos tuo olisi mennyt toisin.

Sinällään erikoista kun moititaan malli Cajanderia niin mikä olisi muuttunut jos Suomi olisi ollut paremmin varustettu,Neuvostoliitolle maamme ei oliso kuitenkaan loputtomiin pärjännyt ja vaikkapa 100 000 kaatunutta lisää puna-armeijalle,tuskin Stalin olisi menettänyt uniaan.Olisi ehkä katsonut,että Suomi on kunnian vuoksi hävitettävä.

Suomi oli kuitenkin noussut kehitysmaasta vasta 30- luvun lopussa,aikaisemmin ei aseisiin olisi edes ollut rahaa ja 30-luvun lopulla kaikki ostivat niitä,olivat kalliita ja toimitusajat pitkiä.Ei panssareita tai tehokkaita tykkejä ollut juurikaan kaupan 30-luvun lopulla ja toisekseen maamme armeija eli hevosvetoisen tykistön ja mies ja kivääri aikaa,salamasota ja ilmavoimien tehokas käyttö oli vain teoriaa.Oikeaan tulitaisteluun saakka kaikki teoriat ja sotapelit ovat vain ennustuksia.Kansa ei myöskään ollut valmis demokraattisissa oloissa laittamaan kaikkea ylijäämää aseisiin.

Tanskaa ei mikään olisi pelastanut,eikä balttien vastarinta olisi mitään muuttanut.Norja on kuin luotu puolustukseen ja olisivat varmasti tarjonneet kunnon vastuksen jos olisivat valmistautuneet,eli luopuneet puolueettomuudesta ja kutsuneet joukkoja aseisiin jo esim sodan syttyessä -39.

Ruotsia ei tarvinnut vallata koska riski/hyötysuhde oli negatiivinen,sama kuin Sveitsin kohdalla.Hyödyt sai kaupalla ja strategisia hyötyjä ei ollut.Oli vaan hyödyllistä Saksalle,että oli myötämielinen neutraali teollisuusmaa jolta voi ostaa ja joka voi toimia välittäjänä.Itämeri oli Saksan meri ilman Ruotsiakin.

Anonyymi kirjoitti...

Blogi on mukava, mielenkiintoinen katsaus vähemmän käsiteltyihin konetyyppeihin ja niitä käyttäneisiin ilmavoimiin.

Tuohon ruotsalaisten Ju-86 -koneeseen tuli tutustuttua heidän ilmavoimiensa museossa. Oli vaikuttavan näköinen livenä nähtynä, niine kaksitahtidieselmoottoreineen. Mutta kyseisen konetyypin mukana svenssonit taisivat kuitenkin saada ns. hatullisen sitä itteään. Sotahommissa Ju-86 oli ollut jo Espanjan sisällissodassa, huonosti menestyen. Eikä sakutkaan koneita kauan pommareina käyttäneet. Ju-86 sai uuden tehtävän kun sen nokka muotoiltiin uusiksi, ohjaamo paineistettiin, siivet saivat lisää pituutta ja kantavuutta, kaikkinainen aseistus poistettiin ja miehistön lukumäärä putosi kahteen. Voisi sanoa, että tässä sakuilla oli nyt jenkkien U-2 – vakoilukoneen esiaste: uusi Ju-86 pystyi nousemaan 12 000 metriin ja myöhemmät versiot jopa 15 000 metriin. Korkeammalle kuin silloiset torjuntahävittäjät.

Näillä tiedustelukoneilla sakut pystyivät lentämään Neuvostoliiton ja Englannin ilmatilassa miten halusivat. Englannissa sakut käyttivät näitä myös häirintäpommituksiin. Eihän yhden 250 kg:n pommin asekuormalla muuhun pystyttykään. Mutta kunhan RAF sai Spitfire V mallin seuraajan, Spitfire IX:n, niin siitä tehdyllä erikoisversiolla päästiin vihdoin Ju-86 koneiden kimppuun. Näin vuoden 1943 mittaan sakujen etulyöntiasema oli menetetty ja heidän oli lopetettava Ju-86 lennot Englannin yllä.

t. Historix

Anonyymi kirjoitti...

Artikkeli Tanskalaisista vapaaehtoisista
https://sotaveteraanit.fi/2017/12/11/talvisodassa-kaatuneille-tanskalaisvapaaehtoisille-muistomerkki-hietaniemen-hautausmaalle/

"Suomen armeijan rinnalla taisteli talvisodassa liki 12 000 vapaaehtoista 18 eri maasta. Eniten (n. 8260) vapaaehtoisia saapui Ruotsista, toiseksi eniten (1010) Tanskasta.
7.12.2017 Hietaniemen hautausmaalla paljastettiin Tanskan valtion lahjoittama muistomerkki talvisodassa kaatuneille tanskalaisille. Muistokivi sijaitsee ruotsalaisvapaaehtoisille vuonna 1984 pystytetyn muistokiven vieressä. Entuudestaan tanskalaisvapaaehtoisille omistettuja muistolaattoja ja -kiviä löytyy Suomesta Oulusta ja Loviisasta.

Eduskunnan puhemiehen Maria Lohelan lisäksi tilaisuudessa puhui myös Tanskan kansankäräjien puhemies Pia Kjaersgaard, joka kertoi maan ihailusta suomalaista sinnikkyyttä kohtaan.

– Suomen historia on dramaattinen ja raju. Suomen asukkaat ovat käyneet läpi kovia koettelemuksia ja suurta kärsimystä. Teidän historianne tunnetaan myös Tanskassa, ja me ihailemme teidän taisteluanne ja vaatimustanne olla vapaa ja itsenäinen valtio.

Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939, kohtasi neuvostoliittolainen aggressio kiivaan suomalaisen vastarinnan, Se oli Daavidin taistelua Goljatia vastaan. Jättiläinen idästä tuli suomalaisen sisun yllättämäksi. Suomi kieltäytyi alistumasta, ja puolustuslinja oli vahva. Sotataktisen kekseliäisyyden avulla onnistui Suomen aluki kukistaa Neuvostoliiton voima.

Suomalaisten taistelutahto ei Kjaersgaardin mukaan voinut olla tekemättä vaikutusta myös naapurimaihin.

– Suomen taistelu itsenäisyydestä herätti sympatiaa ja ihailua. Kaikkialla maailmassa pystyttiin samaistumaan niihin arvoihin, joihin Suomi perusti vastarintansa. Oikeuteen olla vapaa ja oman itsensä herra. Demokratia diktatuuria vastaan.

Ne ovat arvoja, jotka vetosivat moniin nuoriin miehiin muissa Pohjoismaissa. Tanskasta matkusti 1000 vapaaehtoista Suomeen taistellakseen yhdessä Suomen kansan kanssa.

Ne tanskalaiset, jotka lähtivät Suomeen, olivat valmiita taistelemaan ja kuolemaan heitä itseään paljon suuremman asian puolesta. He tunsivat, että hedät oli kutsuttu puolustamaan Suomen vapautta ja Tanskan kunniaa eleenä pohjoismaiselle veljeskansalle. Se on ylpeyttä herättävä kappale tanskalais-suomalaista historiaa, joka meilä on velvollisuus säilyttää hengissä tuleville sukupolville.
Muistokivi tekee kunniaa suomalaisuudelle, Kjaersgaard kertoi.

– Se on hakattu graniitista, joka tulee tanskalaiselta Bornholmin saarelta. Graniitti on materiaali, joka kuvastaa suomalaista sisua – lujaa, sitkeää ja kestävää. Kaikki ominaisuuksia, joita on käytettävä selviytyäkseen ankarassa ilmastossa.

Kjaersgaard muistutti, että kansallisuusrajat ylittävää puolustustahtoa on nähty maidemme välisessä historiassa aikaisemminkin.

– Tämä sankarihautausmaa kertoo myös tarinan 11 suomalaisesta, jotka vapaaehtoisesti tulivat Tanskaan auttamaan 1864, kun ajauduime sotaan Preussin ja Itävallan kanssa. Yksi heistä, Herman Liikanen, makaa haudattuna tällä hautausmaalla. Tanskan kansankäräjät on tänään laskenut seppeleen hänen haudalleen kiitokseksi."

Timppa

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, klovalle, Historixille ja Timpalle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Kiitos taas lisäyksistä. Monenlaista heppua pyrki suomalaisia auttamaan ja monenlaista viheltäjääkin niin kuin se Trinidadin kaveri jonka lentotaidot eivät sitten pahemmin vakuuttaneet. Suomen saama huomio johtui sitten tietysti siitäkin että muualla käytiin sitä sitzkriegiä ja ainoastaan Suomessa tapeltiin. Hyvin linnoitetuina vuonot olisivat kyllä varsin vittumaisia paikkoja hyökkääjille. Tanskalaisilla voi olla tietysti trauma antautumisesta mutta eihän heillä ollut paljon vaihtoehtoja. Se likainen pommi olisi voinut muuten olla hyvinkin tuhoisa sillä oltaisiinko joskus vuonna 1945 osattu varautua johonkin radioaktiiviseen laskeumaan tai edes käsittämään sen olemassaolo.

klova: Niin kuin itse totesit niin tuo on jossittelua jota voi jatkaa loputtomiin. Sinänsä parempi aseistus ja ennen kaikkea parempi linnoittaminen olisi säästänyt suomalaisten sotilaitten henkiä. Tanskan ja Baltian kohdalla tilanne oli olennaisesti pahempi kuin Suomen kohdalla sillä niissä maissa maasto suosi hyökkääjää aivan eri tavalla.

Historix: Kiitos lisäyksestä. Tässä oli mulle uutta tietoa. Näiden uusien tietojen vuoksi näitä tämäntyylisiä juttuja on mukava kirjoittaa.

Timppa: Kiitos sinullekin lisäyksestä. Ja kunniaa myös niille tanskalaisille vapaaehtoisille.

Perttu Ahonen kirjoitti...

Juutilainen pudotti ilmeisesti Focke Wulf 189 tiedustelukoneen, joka on äkkisältään hieman saman näköinen, kuin P-38. Toisaalta eivät suomalaiset ampuneet kannaksella yhtään P-51 konettakaan, vaikka näin kokivat tehneensä. Sekoittivat kaiketi alkuunsa Jak-9D koneeseen, jolla on hieman samanlainen profiili kuin P-51 Mustangilla.

Spitfireistä sen verran, että varsinainen korkeatorjunta spitti oli mallia VII, siinä oli paineistettu ohjaamo ja erinomaiset korkeatorjuntaominaisuudet. Spitti IX konetta kyllä yritettiin myös käyttää, mutta sen lento-ominaisuudet korkealla eivät riittäneet. Huomionarvoista on, että sekä malli VII että VIII ovat itseasiassa uudempia kuin IX versio, joka pohjautuu VB malliin. Mallissa VII oli lisäksi pidennetty siipi juuri korkeatorjuntaa varten ja parantaakseen korkeatorjuntaa britit poistivat pienet 7.7mm konekiväärit(4) ja jättivät 20mm tykit(2).

Afrikan apu talvisodassa oli olemassa, nimittäin kuuluisa "pilotti" Musta Kotka Keniasta. Suomalaiset tosin totesivat, ettei jätkä ole polkupyörää teknisempää vehjettä ohjannut, mutta oli erinomainen pitämään lentokonehallien seiniä pystyssä. Varsinaiset voitot kyseinen sankarilentäjä sai sitten Lahden yöelämässä. Asia ei tosin lämmittänyt suomalaisten rintamamiesten mieliä, mutta suureen tarpeeseen se kuitenkin taisi vastata.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Perttu. Luulis kyllä että Juutilaisen tasoinen lentäjä on älynnyt katsoa että mitkäs tunnukset niissä koneen siivissä oli. Toi Focke Wulf 189 oli aika erikoisen näköinen kone mutta vielä erikoisempi oli se saksmannien epäsymmetrinen Blohm & Voss BV 141:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Blohm_%26_Voss_BV_141

Meinaatko muuten sillä Kenian kotkalla tätä Trinidadin heppua:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000539563.html

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Jossitteluista a) jos meillä olisi ollut talvisodassa bofors/tampella 37mm tai venäläisiltä kopioituja 45-50mm:n pst kalustoa ja ammuksia, kevyttä ja raskasta korohoroa ammuksinen olisi ainakin miehiä säästynyt pohjois- ja itäsuomen korpitaisteluissa. Jos olisi ollut 88-20mm:n it- kalustoa olisi talvisodassa jäänyt joku kaupunki kylvämättä molotoffin leipäkoreilla. B) jos oli fokkerien sijaan ostettu professori Heinkelin versio eli He 100/112 jota tarjottiin meille niin yksikään viholliskone ei olisi ollut nopeampi ja 20mm:n konetykki tekee rumaa reikää. Oliko Blenheim turha ostos, kaksimoottorinen raskas hävittäjäpommittaja kuljetti saman kuorman oli nopeampi ja raskaammin aseistettu. Mutta malli Cajanderissa oli yksi hyvä puoli, moni mies tuli omissa ulkotöihin sopivissa talvivarusteissa lkp:ssa. Ja jos kenttätykistöllä olisi ollut ammuksia niin paha olisi ollut hyökätä suljetussa muodostelmassa eikä hevosnaamaiset kommunistit ruotsista olisi toimittaneen millin liian isoja ammuksia tykkeihin. Kyllä minä uskon että Illu ampui paholaisen haarukan ja mustangin, land-leaselle tuli amerikan apuna hyvästä purkkilihasta aina meille tuttuihin truman-vetureihin asti kaikkea mitä liberty- ja victoryluokan laivoihin saatiin lastattua

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Focke Wulff 189 eli venäläisittäin akkuna oli hidas ja heikkotehoisilla moottoreilla varustettu mutta mutta niinkuin ruotsalaisten CR 42 fiatit älyttömän ketterä joka melkein pyöri siiven kärjen ympäri. Oikeastaan 1939-40 meillä toiseksi paras kalusto ilmavoimilla, norskeilla taas oli nykyaikaisia hävittäjälaivoja ja tanskalaisilla pekonia ja purkkisikaa. Maavoimien osalta vaikka kaikesta oli pulaa niin koulutukseltaan ja laadultaan pohjolan ykkösnyrkki. Jatkosodan aikaan aseveljistä romanialla oli yli 2x enemmän joukkoja mutta laadultaan ja taistelukyvyltään suomen raskas oli yhtä hyvä kuin saksan joukot ja tarvittaessa parempiakin. Sotilallisesti suomi oli luotettavin ja poliittisesti epäluotettavin aseveljistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate ja kiitos taas hyvistä huomioista. Tuosta Heinkelistä muistan kyllä että sen vientiversio oli varustettu huonommalla moottorilla. Suomen armeijan hyvästä koulutus- ja osaamistasosta tietysti vastasi suurelta osalta suojeluskunnat. Joita tarvittaisiin nykyisinkin.

Perttu Ahonen kirjoitti...

Melkoisella varmuudella tuo artikkelin Musta kotka on se Musta Kotka. Jermujen jutuissa ja muistaakseni yhdessä Joppe Karhusen kirjassa Musta Kotka mainitaan juuri Afrikan apuna ja kenialaisena, joka päästettiin kerran ilmaan näyttämään taitonsa, eli lensi yhdellä kertaa kaksi lentoa - ensimmäisen ja viimeisen. Ainakin Ohto Mannisen artikkeli puhuu epäilemättä siitä, että kyseessä on sama mies. Hyvä että selvisi hepun olleenkin Trinidadista. Afrikasta tuli siis sittenkin ainoa apu Etelä-Afrikan valkoisilta.

Saksalaisilla oli paha tapa olla ilmoittamatta Suomen ilmavalvonnalle siitä, että sen omat tiedustelukoneet lensivät suomalaisten torjunta-alueella. Yleensä näissä saksalaisten tiedustelukoneissa oli kansallisuustunnukset ylisutattu maastoon/yöhön sulautumisen vuoksi, eikä ne muutenkaan ottaneet kontaktia suomalaisten hävittäjälentäjien kanssa, saattoivat jopa ampua tunnistuslennolla ollutta suomalaiskonetta. Kun suomalaiset ampuivat 1944 suomenlahdella alas saksalaisten Junkers 188 tiedustelukoneen, josta siitäkin oli kansallisuustunnukset ylimaalattu, niin sitten saksalaiset alkoivat ilmoitella lennoistaan.

Kyllä Illu vielä eläkepäivinäänkin väitti ampuneensa Mustangeja alas kannaksella 1944, mutta varmaa on, ettei ampunut ensimmäistäkään Mustangia, kuten ei muutkaan suuomalaiset tai saksalaiset 1944 torjuntataisteluissa, tosin saksalaiset eivät sellaista ole koskaan väittäneetkään, vaan lähinnä hymähtäneet suomalaisten Mustang puheille.
Jotenkin on tullut sellainen tuntuma, että suomalaiset lentäjät ovat halunneet merkitä pudotustilastoihin mahdollisimman paljon mahdollisimman koviksi tiedettyjä viholliskoneita, kuten nyt vaikka Spitfire tai LA-7 koneita, joita niitäkään ei takuulla ammuttu alas 1944 taisteluissa. Taisi joku suomalaislentäjä väittää ampuneensa alas jopa P-63A Kingcobran, joita Neuvostoliitto käytti Kaukoidässä, mutta ei Euroopassa lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Pasifismi, tuo kaikkien aikojen tappavin ismi.

Tapaus tanska. Tanska ei osallistunut I maailmansotaan. Armeija oli siis kunnossa kähinän jälkeen, ikäluokat hengissä. Madsen kevyt konekivääri oli koeteltu ja tehokas ase. Maanpuolustushenki oli vahva. Ylioppilailla oli peräti "Madsen-yhdistyksiä", oikeasti. Yhdistyksiä, jotka varustautuivat madsen -kk:lla ja polkupyörillä. Muistaakseni neljä - viisi ukkoa, kiväärit ja madsen ja polkupyörät tietysti. Tarkoituksena hidastaa saksalaisen maahantunkeutujan etenemistä. Hallitus siten päätti pasifistisessa viisaudessaan lakkauttaa mokomat sodanlietsojat, eihän sotaa tule enää ikinä. Joskus 30-luvun alussa. Muutenkin ammoisen puolustusministeri Madsenin mukaan nimettyjä aseita on muitakin, mm. mainio 20 mm tykki, suunnittelijana Jens Schouboe. Tekijänä firma Dansk Rekyl Riffel Syndikat. Sama verstas värkkäsi lisenssillä kopiota suomi-KP.stä.

Suurin syy miehitykseen oli täydellinen sotilaallinen tyhjiö. Tanska tarvittiin norjan miehityksen häiriöttömän suorituksen varmistamiseksi ja itämeren sulun aikaansaamiseksi. Puolueeton, aluettaan puolustava tanska olisi ollut III-valtakunnalle oikein sopiva ratkaisu. Mutta aseeton tanska piti varmistaa.

Tapaus Norja. Norja valmistui sotaan, vapaussotaan vuosisadan alussa. Muun muassa kiväärinkaliberi 6,5 mm oli jekku tehtynä ruotsalaisille. Kaiken varalle. Aseteollisuuskaan ei ollut ihan vailla merkitystä. Krag&Jorgensen pääsi peräti USA:n viralliseksi aseeksi. I maailmansota meni nimellisesti puolueettomana mutta oikeasti yhteistyössä ympärysvaltojen kanssa. Norjalaiset valitsivat mm. Colt M1911 version palvelusaseekseen. Mutta siten iski pasifismi. Saksalaiset eivät olleet unohtaneet syvien miinakenttien tuomaa haittaa U-Booteille. Kaiken lisäksi oli laaja kauppalaivasto, ketäs semmonen nyt voisi kiinnostaa.

No, norskit päättivät ikuisen rauhan koittaneen ja pistivät armeijansa pussiin. Se kun on niin kalliskin- Uinuivat sitten ihan viime hetkeen asti.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Perttu Ahoselle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Perttu: Noista Mustangeista en osaa sanoa mitään. Joka tapauksessa suomalaiset pudottivat melkoisen määrän naapurin koneita.

Pyssymies: Kommentistasi tulee elävästi mieleen nykypäivän Ruotsi.

Anonyymi kirjoitti...

Junkers ju 86 ja Westland Welkin.

Ju-86 konetta pelättiin britanniassa, sen epäiltiin pystyvän korkeapommituksiin. Sitä vstaan kehitettiin oikein oma konekin. Westland Welkin, kaksimoottorinen paineistetulla ohjaamolla varsutettu hävittäjä. Pomikoneita ei tullutkaan korkeapommituksiin, kaikkiin Welkineihin ei asennettu moottoreita. Merlinit tarvittiin muualle.

Hukkaan meni hieno projekti. Paitsi että eipäs mennytkään. Welkinillä oli samanmoisia ongelmia kuin U-2 koneella myöhemmin. Tästä syystä Canberraa kehiteltäessä osasivt britit varoa sudenkuoppaa. Pitkä ja kapea siipi kun on aika ongelmallinen korkealla lentävään koneeseen.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Vielä sen verran skandinavian sodan yksi episodi oli liinahamari joka oli ainoa pohjoiseuroopan avoin puolueeton satama minne saapui heinäkuun 25 1940 U.S.S American Legion presidentti Rooseveltin henkilökohtaisesta käskystä. Yhdysvaltain kansalaisten lisäksi laivalla evakuoitiin Norjan Kruununprinsessa Märthä lapsineen, kirjailija ohjaaja Bertol Brecht, viihdetaiteilija Viktor Borge oliko ainakin 15 eri kansallisuutta eli 897 henkilöä mutta tärkein oli lastissa US Navylle. 3000 kpl 40mm:n ammuksia, piirustukset ja yksi kokonaine Boforsin tuplapiippuinen 40mm:n ilmatorjunta kanuuna mistä tuli välittömästi seuraavaksi 40 vuodeksi standardiase amerikkalaisissa sotalaivoissa. Laiva tuotiin hävittäjä saattueessa valtoihin. U.S.S American Legion oli viimeinen vieras puoluéeton laiva joka lähti Liinahamarista. Liinahamarissa käynti onnistui vain koska Suomen, Isobritannian ja Ruotsin hallitukset onnistuivat sopimaan asian.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Tuossa tuli mulle taas uutta tietoa. Ja olishan – vaikka vanhoja muistan ja tikulla silmään – niin olishan se hienoa jos Liinahamarin satama olis vielä Suomella.

Perttu Ahonen kirjoitti...

Niistä Mustangeista MK-1 Mustang, sen verran, että britit niitä toimitti Neuvostoliittoon 10kpl Barbarossan ensimmäisenä vuotena ja venäläiset eivät pitäneet siitä lainkaan, koska oli omia verrokki koneita huonompi ilmataistelussa. Alitehoinen allisonin moottori yhdistettynä koneen massaan ja pinta-alaan oli yksiselitteisesti huono yhdistelmä. Mustang MK-1 koneet olivat testikäytössä ja muutama rintamayksiköillä koekäytössä keskisellä sektorilla. Kannaksen 1944 hävittäjien laivue vahvuuksissa ei ole mainintaa konetyypistä Neuvostoliiton puolelta koko vuotena.

Suomalaiset oikein nimesivät tavanneensa ilmassa ja ampuneensa P-38D koneita. P-38 hävittäjää ei ollut käytössä lainkaan Neuvostoliiton ilmavoimissa ja P-38D on pieni alkutuotantosarja 36kpl, jotka toimivat USA:n operaatioissa Aleuteilla 1942.
Todennäköisesti suomalaisten kohtaamat koneet oli siis venäläisten sotasaalis FW-189 koneita, samoja joita saksalaiset käyttivät Viron tukikohdista Leningradin rintaman lähitiedusteluun. Tsaikkaparven saatto ko. koneille esimerkiksi Juutilaisen tapauksessa viittaa juuri sotasaaliskoneisiin.

Fiat CR.42 olisi kaiketi ollut hyväkin kone venäläisiä polikarpoveja vastaan, sillä niitä vastaan kone oli suunniteltu Espanjan sisällissodan kokemuksista.

Mutta joo. Paljon suomalaiset lentäjät ampuivat alas venäläisiä ja paljon jäi varmasti myös varmistamattomia ilmavoittoja, mutta oli niissä huonosti tunnistettuja konetyyppejä. Ilmavoitto koostuu sanoista ilma ja voitto, niin kuinka paljon niissä oli ilmaa ja kuinka paljon voittoa selvinnee virallista tappioluetteloista, sikäli kun nekään ovat ihan totuudenmukaisia millään osapuolella. Kuten tunnettua on totuudella ja virallisella totuudella tarkoituksenmukainen ero.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Perttu ja kiitos hyvistä lisäyksistä.