lauantai 1. elokuuta 2020

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXVII


1. Hallituksen lahja autoilijoille

Hyvää alkanutta elokuuta kaikille lukijoille ja erityisesti autoileville lukijoille joita todennäköisesti on melkoinen osa tämän blogin lukijoista. Me kaikkihan saimme tänään lahjan huulipunahallitukselta eli tuntuvat polttoaineitten veronkorotukset. Nämä veronkorotuksethan on päätetty jo aikaa sitten ja niitten ainoa peruste on vain ja ainoastaan ilmastohysteria. Maassa, joka on luonnonvarojen nettotuottaja ja joka on jo kauan aikaa hoitanut ympäristöasiansa siellä maailman kirkkaimmassa kärjessä. Näitä ilmastokorotuksia on tulossa lisääkin. Autoilevaa sammakkoa keitellään pikkuhiljaa.

No, kuinkas nämä uudet veronkorotukset sitten maailmaa pelastavat? Maailmaahan tässä pelastetaan, eiks niin?

Pääkaupunkiseudun kehyskunnissa elävien ja pääkaupunkiseudulla työskentelevien ajaminen ja eläminen käy kalliimmaksi. Vaikutus maailman ilmastoon: nolla.

Pienissä kunnissa ja haja-asutusalueella asuvien ajaminen ja eläminen käy vielä kalliimmaksi. Vaikutus maailman ilmastoon: nolla.

Ammattikuljettajien eli siis niitten rekkojen jotka kulkevat Suomen maanteillä ja pitävät suomalaisen infrastruktuurin pystyssä toiminta käy kalliimmaksi ja moni pienempi rekkafirma alkaa käydä pankrotin rajalla. Vaikutus maailman ilmastoon: nolla.

Mitä tämä veronkorotus sitten saa aikaiseksi? Vastaus: tunnetta. Hallitus ja sitä kuin Hamelnin pillipiiparin perässä seuraava sanonkomämikälauma saa itselleen tunteen että nyt, nyt on tehty jotain tärkeää. Ja eihän millään muulla ole väliäkään. Eli ei tässä mitään maailmaa oltu pelastamassakaan. Vaan oltiin ruokkimassa sitä vihervasemmistolaista egoa ja se on aina niin kovin nälkäinen.

Suomi ei ole kokoaan suurempi. Suomi ei ole esimerkki. Kuin ehkä siinä että kuinka utopistit pystyvät tuhoamaan kokonaisen maan pakottaessaan maan seuraamaan utopiaansa.

Tulee muuten muistaa että nuo utopistit on äänestetty valtaan vaaleilla. Ehkä perussuomalaisten kannattaisi ottaa seuraavissa eduskuntavaaleissa vaalilauseekseen seuraava:

Älä äänestä tunteella. Vaikka se niin hyvältä tuntuukin. Kannattaa ehkä ajatella ensteks. Vähän nenäänsä pidemmälle. Ja äänestää järjellä.



2. Löyhää jengiytymistä ja koronaraivoa

Etnisesti edistyksellinen väkivalta erityisesti Helsingissä se vaan lisääntyy ja taas saatiin Kaivopuistossa yksi pottunokka hengiltä melkein reilussa tappelussa eli ainoastaan viisinkertaisella ylivoimalla. Kuinka poliisi asiaa kommentoi ja valtamedia uutisoi? No sillä samalla tavalla kuin aina ennenkin:

Jukka Larkio sanoo HS:lle yleisellä tasolla, että Helsingissä on nähtävissä ”löyhää jengiytymistä” nuorison joukossa. Poliisi on havainnut viime aikoina suuria kokoontumisia, jotka ovat aiheuttaneet levottomuuksia. Hän tosin sanoo, että häiriökäyttäytymis­hälytysten alle mahtuu hyvin monenlaisia tapauksia.

”Täällä on niin sanottuja katujengejä, jotka eivät ole kuitenkaan siinä mielessä jengejä, että niillä olisi johtaja tai jonkinnäköinen hierarkia”, Larkio sanoo.

Muistelkaapas lukijat montako kertaa on uutisoitu ”ensimmäistä kertaa” että kyseessä on vain löyhät kaveriporukat? Ja tekeekö se väkivalta sitten jotenkin vähemmän kipeetä jos se tulee järjestäytymättömästä nyrkistä tai astalosta?

Luonnollisesti uutisointiin on pitänyt ottaa myös meidän kaikkien suuresti rakastama ylikomisario Jari Taponen:

Poliisin ennaltaestävän toiminnan johtaja Jari Taponen nostaa yhdeksi syyksi suuren järjestyshäiriömäärään koronaviruspandemian vaikutukset.

”Nuorison käyttäytyminen ei poikkea sinällään edellisistä kesistä. Kokoontumisia on kuitenkin ollut mahdollisesti enemmän.”

Toinen koronan tuoma vaikutus nuorten elämään on Taposen havaintojen mukaan se, että nuorisotyöttömyys on ollut tänä vuonna erityisen korkeaa.

”Nuoret ovat joutuneet olemaan enemmän jouten, se on voinut myös aiheuttaa turhautumista.”

Taposen loihelausumasta ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen että koronavirus aiheuttaa etnistä riehumista ja perseilemistä. Mistä seuraa automaattisesti ajatus ja kysymys: Jos Taponen on oikeassa, niin Ruotsissa koronavirus on riehunut jo tommoset 25 vuotta.

Miksi meille uutisoitiin koronaviruksesta vasta tänä vuonna?

3. BLM-hysteriaa NHL:ssä

Suuresti arvostamani blogikollega Vasarahammer teki hiljattain erittäin hyvän postauksen Yhdysvalloista, siellä riehuvasta BLM-hysteriasta ja sen taustoista. Jos ette ole vielä lukeneet niin lukekaa ihmeessä. Tästä hysteriasta ja siitä miten se on työntänyt kärsänsä joka ristuksen paikkaan kertoo hyvin se myllytys mihin Boston Bruinsin huippumaalivahti Tuukka Rask joutui. Ja minkäs takia joutui? Siksi, että hänellä oli eräässä haastattelussa päässään lippalakki jossa luki Boston Police.



Ei siis hakaristi, ei Vaitt Pouwwer, ei Klu Klux Klan eikä edes All Lives Matter vaan Boston Police. NHL aloittaa lykkäntyneet pudotuspelinsä huomenna. Toivottavasti siellä ei oteta käyttöön sitä naurettavaa polvistumisrituaalia. Sehän ei ole mitään muuta kuin polvistumista polttamisen, ryöstämisen ja murhaamisen edessä.

4. Pikkuotsikoita ja ajan kuvaa

Meikäläinen on useasti todennut että valtamedia on nykyisin suunnattu lähinnä kaupunkilaiselle, noin 30-vuotiaalle sinkkunaiselle. Kun katsoo pask… anteeks siis iltapäivälehtien sivupalkkien pikkuotsikoita niin tunne vahvistuu. Tässä pari kymppikärjessä olevaa otsikkoa heinäkuun viimeiseltä päivältä:



Vaan joo, niin kuin tuli todettua ei tuota sisältöä ole taidettu suunnata minun kaltaisilleni hepuille.

Hyvää alkanutta elokuuta kaikille joka tapauksessa. Mitä todennäköisemmin elokuu 2020 on parempi kuin elokuu 2021.

31 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Tulee mieleen että minäkin olin taitteilija nuorempana kun genitaaleja tussasin millon mihinkin, sitten kun makuun pääsi loppu se saatananan töhertetely.
Nää taitaa olla puutteessa?

Nimetön kirjoitti...

Suomi hyvänä kakkosena Ruotsin jäljessä. Mistä on oikein kyse? Miksi Suomi matkii Ruotsia?

Jotka vielä epäilevät mihin suuntaan Suomi on matkalla, kääntäkää katseenne länttä kohti ja voilá! siellä on Suomen tulevaisuus parin vuoden kuluttua tai ehkä jo huomenna.
Ehkäpä tulee olemaan niin että Ruotsi ja Suomi tulee olemaan taas yksi yhtenäinen valtio tai siis EU:n liittovaltio; Suomi siinä Ruotsin maakuntana. Sitähän Suomen politiikot rakentavat hyvällä menestyksellä ja kansa senkun vaan hurraa.

Luulin, että suomalaiset olisivat viisampia, mutta luulohan ei ole tiedon väärti.

Terveisiä lähettää yks ruosu Ruotsista

Unknown kirjoitti...

Kiitos samoin. Elokuu omalta osaltani alkaa niin, jotta asumisen kustannus maksaa tulevana vuonna 170 e enemmän. Siis pelkkä kämppä. Siinä ei ole näitä muita välttämättömiä elämisen edellytyksiä mukana. Kuten ruoka. Joka kallistuu esim tämän polttoaine korotuksen myötä. Kun tarkastelin bussikortin hintaa, tuli selväksi,että kallistuu 60 e . Vuosikortti. Että semmoista. Maailma pelastettu siltä osin. Juu päivälehtien jokapäiväinen anti : suomalainen mies on paska, nainen on uhri avioliitossa, miesten pitäisi itkeä enemmän, toosan kuvaa siellä ja toosan kuvaa täällä, naiset kertovat vieraissa käymisen iloista jne jne. Kaivopuisto keissi oli vain esim tulevasta. Tai onhan niitä " nuorisojoukkojen " ihanaa multikulttia jo saatu esim grooming ilmiö, kaivarin mellakka jossa oli 30 partiota eli yli 60 poliisia. Sekä kunniamurhaa jne. Kyllä nämä nyt sitten varmaan johtuvat masennuksesta, horjahduksista, flunssasta jne. Mitä tulee tuleviin vaaleihin esim kunta, olen kantani valinnut. Vaihtoehtoja tasan yksi. Ja se on varma, että kun tukka on ns harmaantunut nykymenosta, pelkäänpä että onko tukkaa jäljellä 3 vuoden päästä.

Nimetön kirjoitti...

On tosiaan aikoihin eletty, kun media edes alentuu tekemään juttuja mm. nännien näyttämisellä parempaa maailmaa tekevistä misukoista. Haluavatko ihmiset oikeasti tällaisia uutisia ja jos, niin eipä tarvitse tätäkään taustaa vasten ihmetellä sitä, miten maa makaa.

Vasarahammerin mainiosta blogista pisti silmään konservatiivikommentaattori Dinesh D’Sousan lause USA:ssa lisääntyvästä vasemmistolaisuudesta: ”nykyinen sosialismi ei edusta perinteistä marxilaisuutta vaan ”identiteettisosialismia”, jossa henkilön rotu, sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen määrittää henkilön viiteryhmän ja uhriuden tason”. Hyvät ja edistykselliset asiat vietiin aikoinaan Euroopasta uudelle mantereelle hyvinvointia kasvattamaan, mutta menestyksen jälkeen saamme takaisin tällaista p-skaa; niin tutulta kuulosti ja tuntuu uppoavan varsinkin suomalaisiin nuoriin naispoliitikoihin kuin kuuma veitsi voihin. Tällä ideologialla ei vaan tehdä USA:sta eikä myöskään Euroopasta great again.


Rouva Ano

Unknown kirjoitti...

Kun ensin hyökättiin Selänteen kimppuun päivälehtien osalta yrittäen loata hänen maineensa jne, oli seuraavana vuorossa Räikkönen. Nyt tähtäimessä Rask. Mutä näillä on yhteistä? Kaikki ovat ns menestyneitä kantasuomalaisen penkkiurheilijan sankareita jne. Kuka seuraavaksi? Totisesti toivon minäkin ettei siihen polvistumis pelleilyyn lähdetä mukaan nhl:ssä. Vaikka pahaa pelkään. Voin jo kuvitella miten vihervassuri toimittelijat sekä bloggaajat vain odottavat, että pääsevät maalittamaan vaikkapa Lainetta. Se kun ajelee vielä hienolla autolla. Miten se kehtaa. Sikamaista.

Joppos123 kirjoitti...

Jotkut vaimon kavereista ovat joskus arvostelleet kun olen opettanut kaikki poikani pitämään puolensa ja sammalla tappelemaan. Ei välttämättä reilusti vaan silleen miten kaduilla pärjää.
Yksi murhe vähemmän kun tietää ettei ihan jokainen mehmed niitä saa kumoon, ei edes porukalla.
Ajattelin tässä aikani kuluksi kun jään eläkkeelle (jos jään kun on noita muutamia rekryjä jo ollut) perustaa sellaisen mulkunvilautuskerhon.
Jos joskus pääsen linnanjuhliin niin esitän siellä tiedostavasti "supisuomalaisen norsutanssin", se voimaannuttaa.
Eli frakista taskut ulos lepattamaan ja kärsä heilumaan. Siinä on tissi-iidoilla ja pillutaiteilijoilla ihmettelemistä, voi toki tulla kaasua mutta hei , se voimaannuttama tunne on tärkeintä.
Voishan sitä samalla vaikka paskantaa housuun kuten pari vakavasti otettavaa nykyistä toimittelijaa teki aikoinaan Turkuun menevässä bussissa.
Paskat housussa on kuiten aika voimaannuttavaa sekin.
Ainakin käyn kusemassa booliin jos noihin bileisiin pääsee.
Eipähän tässä, edelleen jalka poikki mutta paranemaan päin. Ensi viikolla Latviaan synkistelemään, ihan lomalle.
Toivottavasti tämä olisi viimeinen luu mikä meni noissa hommissa tai sen seurauksena.
On näitä mennyt ihan tarpeeksi.
Viimeisen 33 vuoden aikana on mennyt kylkiluita, edestä ja takaa, varpaita,sormia, molemmat olkapäät ja tusina hampaita ja naama on kuin petolinnun perse arpineen.
Kylkiluut ja niiden murtuminen on toistaiseksi ollut pahinta, ne meinaan sattuu jopa kuukausia.

Hokki kirjoitti...

Toivoin niin kovasti että NHL ei olisi lähtenyt tuolle BLM-tielle. Oletin että menevät, mutta toivoin...

Tänään sitten luin että sille tielle kyllä lähtevät mutta hieman erilaisella retoriikalla. Koko homma sekoitetaan jotenkin coronaan, mutta sivulauseessa kuitenkin mainitaan BLM.

Olen jo päättänyt että en katso yhtään NBA-matsia kauden aikana kun näin että pelaajabussien kyljessä lukee BLM. Jenkkifutis ja baseball menevät minun osalta samaan sumppuun.
Eli boikottiin.

Vähän veikkaan että NHL nyt vähän kokokeilee jään pintaa...

Eli ensin mennään aika PC-mäisesti vaikka tiedetäänkin että kiekkokansa on erittäin konservatiivinen.
Ja kun iso huomio saadaan pois uudestaan aloitetusta kaudesta, siirrytään mahdollisimman hienovaraisesti ihan kiekkoon ja otetaan pois kaikki asiat jotka viittaavaat BLM-paskaan.

Itse en voi katsoa pelejä jos katsomossa lukee BLM.
Vituttaisi liikaa.

Terveiset Kanadasta.





Hokki kirjoitti...

Voisin itse kirjoittaa aika pitkänkin tekstin siitä, miten haittamaahanmuutto vaikuttaa Suomeen ja maan tulevaisuuteen.

Ja millä tapaa Suomi mahdollisesti voisi tuoda maahan ihmisiä jotka itse asiassa voisivat sopeutuva Suomen oloihin.

Olet Yrjö kuitenkin niin elementissässi juuri näissä asioissa, joten antaisin viestikapulan mieluummin sinulle.

Muutama pointti:
Ovatko Suomen näkövinkkelistä ainoat karmeissa oloissa asuvat henkilöt Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa? Eikö näillä ole naapureita minne voisi livistää?

Miksi ei oteta Etelä-Afrikasta valkoisia, sorrettuja ihmisiä? Youtubesta löytyy vaikka millaista kamaa. Joku ihan fiksu poliitikko toteaisi että "nämähän ovat meidän miehiä,totta kai heidät pelastetaan" ja joku humupekka olisi heti lähetetty E-Afrikkaan hoitamaan homman.
Niin.. Miksi humupekkaa ei lähetetä E-Afrikkaan auttamaan ihmisiä, joita voisi tuoda Suomeen?

Entä Haiti? Tai Filippiinnit. Onko Thaimaassa kenties muutama tyyppi joka ei ehkä ole hirveän rikas?

Onhan sen nyt niin selvää kuin selvä voi olla: Suomeen haalitaan ihan tietoisesti paskaporukkaa.
Ja tämä käsky on tullut ylhäältä.










Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, yhdelle ruosulle Ruotsista, Unknown1:lle, Rouva Anolle, Unknown2:lle, Joppos123:lle ja Hokille & kiitos kommenteistanne.

Ano: En oikein osaa sanoa heidän vaikutteistaan. Tää on kai tätä kuuluisaa ajan henkeä tää tämmönen.

yks ruosu Ruotsista: Kaikki olisi ollut nähtävissä jo pitkään. Suomalaiset utopistitörpöt kehuvat että opimme muiden virheistä ja toistavat ne kaikki.

Unknown: Tiivistit nykypäivän valitettavan osuvasti.

Rouva Ano: Kaipa tuolle on sitten kysyntää kun tarjontaa riittää. Tuo jenkkimeininki on nimenomaan sitä intersektionaalisuutta mikä tännekin on omaksuttu. Itse asiassa se omaksuminen tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmän muuttamista kansan mielipidettä kysymättä.

Unknown2: Olet oikeassa. kai kyseessä on jonkunlainen kateus ja se muuttuu sitten kampittamishaluksi kun nuo kaverit eivät haluakaan olla tiedostavaiston mannekiineja.

Joppos123: Kyllä ihmisellä täytyy olla oikeus puolustaa itseään. Mutta ota rennosti sen jalan kanssa niin ehtii kunnolla parantua. Vanhemmittaan kun kaikki sellainen on aina vaan hitaampaa.

Hokki: Tänäänhän se NHL taas alkaa niin saamme nähdä minkälaista kahden minuutin vihaa siellä vaaditaan. Kakkosviestisi asiaa on pohtinut hyvin moni. Ja esmes Etelä-Afrikan valkoinen kansanmurha ei kiinnosta tiedostavaistoa tiunaakaan.

Joppos123 kirjoitti...

Olen kyllä huomannut,että parantuminen kestää nykyään kotvaksen kauemmin kuin nuorena. Ei kuitenkaan tarvinnut tämän kavion kanssa leikkurissa käydä, kävi tuuri.
Ei mun enää kannata hirveästi lottoilla, kaikki mäihä mikä on ollut jaossa on varmaan käytetty.
Ei kannata lady fortuunaa kiusata enempää. Ei tuurilla voi aina selvitä. Jos alkaa liikaa koittamaan niin joskus se napsahtaa. Se on vaan näin.
Pitää nyt yhtä entistä alaista alkaa hilloomaan kotia kohti. Sekoilee Tampereella.
Jos on tarvis niin käyn hakemassa.
Kaveria ei jätetä.

Joppos123 kirjoitti...

Kaveri on aika monen konfliktin veteraani.
Jos joku väittää ettei ne jälkiä jätä niin puhuu paskaa.
Voi olla, että ensimmäiset pari kuukautta kotona on valvomista tai sitä, että herää omaan huutoonsa. Tiedän mistä puhun.
Siksi pitää hakea kaveri pois sekoilemasta jos ei itse älyä tulla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Ja kovasti lyckaa kaverillesi. Toivotaan että asiat suttaantuu. Ja kiitos yv:stä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Joppos123:lle vielä toisesta yv:stä: kiitos luottamuksesta.

MikkoK kirjoitti...

Polttoaine- ja muita veroja korotetaan, jotta ulkomaille ja ulkomaalaisille voidaan siirtää yhä valtavampia määriä suomalaisten rahaa paikkaamaan muiden maiden veronkiertoa. Seurauksena voi ja saakin ja pitääkin olla se, että myös täällä siirrytään yhä enemmän harmaaseen talouteen. Eikös talouksin harmonisoiminen ole EU:n periaate. Ottakaamme siis mallia Italiasta ja Espanjasta!

Verojen maksun kannustimena on ollut entisinä vastuullisina aikoina periaate, että heikoimmista yhteiskunnan jäsenistä pidetään huolta. Nyt, kun kotimaassa kiertävää rahaa lapioidaan Keski- ja Etelä-Eurooppaan pankkiireille ja mafioille, on vastuullista siirtää rahaliikennettä verottajan ulottumattomiin. Tapoja on monia ja yksi niistä on olla ostamatta tarpeetonta uutta tavaraa. Kierrätys ja vaihdanta on tehokasta varonkiertoa. Remontteja voi teettää Heidi Hautalan malliin harmaasti. Yrjön utopioissa näistä periaatteista onkin kerrottu ansiokkaasti. Ne utopiat tuntuvat paljon kotoisammilta kuin hallituksen intersektionaaliset suuruudenhullutukset.

Abstract: Ei ole syytä antaa kansalaisten rahaa rikollisille tai muuten vain kajahtaneille ministereille holtittomasti jaettavaksi ja kuormasta syötäväksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, MikkoK. Näinhän tää menee niin kuin sanoit. Tuleeko neuvostotyyppinen ”blat” uudeksi valuutaksi? Ja aletaanko jossain vaiheessa käyttää dollareita? Ei mahdotonta.

Strix Senex kirjoitti...

Vai piirtelee Katja pimpin kuvia ja Säde ja Sandra esittelevät nännejään. No, tissien esittelyhän on ja on ollut naisten ylimuistoinen huomion hankkimiskeino. Ei siinä mitään uutta. Ja muutamien naisten maailma tunnetusti pyörii heidän oman vittunsa ympärillä. Kohtuuden nimessä täytyy myöntää, että löytyy niitä vastaavanlaisia miehiäkin. He ottavat mulkustaan valokuvia ja lähetelevät niitä naisille. Ei heistä kuitenkaan mitään ihastelevia lehtijuttuja kirjoitella. Eikä ole oikeastaan aihettakaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Joo, näin on. Kummatkaan ekshipparit eivät tarvitse julkisuutta. Mutta naisten jalkoväliinsä ihastunut porukka sitä kyllä saa.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt on haettu.

Nimetön kirjoitti...

Yhdysvallat on tätänykyä siksi sekaisin, että poliisin lippiskin edustaa jo valkoista ylivaltaa ellei peräti KKK:ta... Sikäli hullunkurisen suomalaista, että meillä täällä armaassa kotimaassa vastaavasta lätsästä Tuukkaa olisi odottanut yleisen syyttäjän (ellei peräti valtakunnansyyttäjän!) nostama syyte virkavallan anastamisesta..!


Oletkos Ykä laittanut kaiken muun aikamme mielettömyyksien ohessa merkille kuinka lainkuuliaisten kansalaisten aseistariisunta etenee kaikissa vanhoissa länsimaissa?

Esim 1.
https://www.ammoland.com/2020/07/the-dnc-platform-goal-is-to-end-the-firearm-industry/#axzz6Tmeys8wu
-Creepy uncle joe on julistanut "sodan aseita vastaan" ja vaatimuslistalla ovat mm:

Criminalizing private firearm transfers
Disrupting interstate commerce by criminalizing online firearm and ammunition sales
Instituting endless “delay” windows for background checks
Banning the manufacture and sale of modern sporting rifles
Banning the manufacture and sale of standard magazines
Enacting licensing schemes to exercise Second Amendment rights
Enacting ex parte “red flag” laws to seize guns without legal recourse
Mandating home storage requirements under penalty of law
Repealing the Protection of Lawful Commerce in Arms Act to subject the industry to frivolous lawsuits

Esim 2.
https://www.facebook.com/PiaClerteSportshooter/photos/a.593067307560045/1434096826790418/
-eu määrää amerikkalaisvalmisteiset IMR ja Hodgon -käsiaseruudit pois markkinoiltaan.

Esim 3.
https://yle.fi/uutiset/3-11470243
-kiusa se on suurikin kiusa ja koska Suomessa ollaan, ei virkamies vastaa virkavirheestään.

Esim 4.
Firearms United - Finland 4 July at 20:43 ·
Lyijyhaulikielto - Osa 1 - Komission ilkeä suunnitelma on selvinnyt.
- EU komissio laittoi lyijykiellon ensimmäisen vaiheen (lyijyn hallussapito kosteikossa - kosteikko määritelty siten että suurin osa Suomen pinta-alasta on kosteikkoa) äänestykseen 24.6. Se tarkoittaa että komissio luulee että määräenemmistö (15 jäsenmaata joissa asuu 65% EU väestöstä) kannattaa esitystä tai jättää äänestämättä.
- Jokaisen jäsenmaan tulee äänestää kyllä tai ei, ja mikäli jäsenmaa jättää äänestämättä niin käyttämätön ääni tulkitaan komission ehdotuksen kannattamiseksi.
Mielenkiintoista onkin nyt ajoitus - "kyllä" ääniä tuskin on tarpeeksi, mutta komissio ajoitti äänestyksen lomakauden alkuun, eli voi olla että jos jokin maa jättää äänestämättä - tahallaan, vahingossa tai lomien takia - niin komission ehdotuksen vaatimat äänet ovat kasassa.
Sen jälkeen asiaa käsitellään Europarlamentissa 60 päivän aikana mutta on äärimmäisen epätodennäköistä että ehdotus hylättäisiin parlamentissa. 60 päivän jälkeen - game over.
Firearms United on levittänyt tietoa jokaisen jäsenmaan etujärjestöille - samoin FACE on ollut asian tiimoilta erittäin aktiivinen. Nyt on aika vaikuttaa paikallisella tasolla.
Suomen kanta esitykseen on ei.

Esim 5. ja tällä kertaa sekä päätteeksi edes jotain positiivista Tshekkien suunnasta:

Tsekkiläinen kansanedustaja on tehnyt 4 eri aloitetta tsekkien aselakiin:
1. Aselain alkuun lisätään Sveitsin tapaan lause "Right to acquire, possess and carry firearms is guaranteed under conditions set in this enactment." mikä tarkoittaa että aselupa on "shall issue" mikäli laissa määritellyt kriteerit täyttyvät.
2. Tsekki tunnustaisi myös muiden EU-maiden CCW (suojeluase) luvat, ja näin toisessa EU-maassa myönnetyllä luvalla saisi kantaa asetta suojelutarkoituksessa myös Tsekeissä.
3. Jos julkiset virastot eivät salli aseiden kantamista tiloissaan, on heidän velvollisuutensa järjestää asiakkaan aseen turvallinen säilytys asioinnin ajaksi.
4. Aseen käytön vähimmäisikäraja tippuu 10 vuoteen. Toki nyt on huomattava että Suomessa vähimmäisikärajaa ei ole ns "valvotun käytön" kohdalla, eli meillä nuorempikin henkilö saa esimerkiksi vanhenpiensa tiukassa valvonnassa ampua.


-Tvälups-

Nimetön kirjoitti...

Eikä ne "hyvät" uutiset lopu yhdelläkään rintamalla:

https://www.is.fi/autot/art-2000006588807.html

Perkeleellisen reilua meille, joilla ei ole varaa ostaa sähköautoa.
Maksamme tankatessa korotettuja veroja ja lisäksi saamme sähkölaskuun verokorotukset koska varakkaammat sähköautoilijat eivät siis enää tankkaa bensiiniä/dieseliä, näin polttoaineveronsa kiertäen.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Pärjäilyjä.

Tvälups:

Viesti1: Joo, pala kerrallaan tuota ajetaan. Ja tuo neloskohta on ihan käsittämätön. Mikäs helvetin äänestyskäytäntö tuo oikein on?

Viesti2: Ja kaikki tuo on pelkän utopistisen ilmastohysterian vuoksi.

Qroquius Kad kirjoitti...

Uudin 1:
Hilpeän Huti-Maisan tyttöjengi uhkailee nyt hallituksesta lähtemisellä, mikäli muut eivät alistu heidän ilmastopolitiikkaansa. Siihen näyttää kuuluvan turpeen täyskielto muuhun kuin kylpyläkäyttöön ja sensellaiseen; sen energiakäyttö on Herrasta Morgothista itsestään!

Olisihan tuo vallan mukavaa, jos pitäisivät lupauksensa. Mutta eihän heidän ole tarkoituskaan:
he tietävät Kepun siunaavan ilmastohulluuden pahimmatkin kouristelut saadakseen istua hallituksessa.
Tietty äänipotti kun tulee joka vaaleissa, vaikka mitä tekisivät.

Uudin 2:
Vai koronan se Taponen on löytänyt nykyisten löyhien kaveriporukoiden riehumisten...korjaan, Rauhanomaisten Rasisminvastaisten Mielenosoitusten syyksi?
Miksi kainostella? Miksei hän voisi täräyttää reippaasti kuin hyvä ystävänsä, nuorisotyöntekijä Seppo "Steen Christensen/1" Lampela:

“Hei, kasikytluvulla jo potkittiin mummoja! Ei tässä ole kerta kaikkiaan yhtään mitään uutta. Tämä on täysin normaalia. Tämä on nyt vaan joku hysteriapiikki. Jos ihmiset oikeasti yllättyvät jostain tällaisesta, niin suosittelen avaamaan sälekaihtimia ja katselemaan pihalle.”

Uudin 3:
Ilahduttavaa on, ettei Tuukka alkanut peruutella saati polvistella mölylauman edessä. Hänellä on ilmeisesti vankempaa tukea kuin Kimi Räikkösellä, joskin hän on pitänyt ihailtavasti linjansa epäilemättä raivokasta vaatijakuoroa vastaan.
Tai siitä välittämättä; vasemmistomedia lienee jo oppinut, ettei Jäämiestä kannata yrittää prässätä.

Uskoisinpa, että jos NHL:ssä alettaisiin järjestää konttaajaisia neekerianarkian edessä, yleisön vastaus olisi välitön ja tyrmäävä.
Sitten varmaan vaadittaisiin jääkiekon kieltämistä USAssa.

Uudin 4:
Säde ja Sandra tuntevat naisen seksuaalisen vallan eli Pillun Ylivallan kaksi keskeisintä teesiä:
"Kellä wittu, sillä walta!" sekä
"Tisseistä tie wittuun käy!".
Tissien näyttäminen on Lupaus. Sitä ei tarvitse pitää, mutta sillä saa jo tietynlaisen reaktion siittämisikäisissä miehissä.

Loppu on naisen itsensä valittavissa. Säteelle ja Sandralle riittänee toistaiseksi heille ruunsaskätisesti osoitettu ihana Huomio, josta he elävät:
pahinta mitä heille voisi elämässään tapahtua on, ettei kukaan noteeraisi millään tavalla mitään heidän tekemisiään eikä edes olemassaoloaan.

Nimetön kirjoitti...

Lahja autoilijoille, jo vain, yhtä haluttu lahja kuin puutarhatonttu westendiläiselle miljonäärille. Eikä tämä lahja kohdistu vain autoilijoihin, kyllähän tuo korotus välillisesti rokottaa kaikkia koska ilman logistiikkaa ei ne välttämättömyystavarat mihinkään itsestään liiku. Mutta koska autoilijat ovat niitä ilmastosaatanoita, niin tästä ei turhia huudella ja luotetaan siihen, että rahvas ei osaa yhdistää syitä ja seurauksia. - Yhtä vastenmielistä on ollut lukea vihreiden hurskastelua pk-seudun julkisten lippu-uudistuksesta, joka "ehkä saattaa korottaa hieman" lippujen hintaa. Käytännössä tulee korottamaan ja rutkasti, ja se on ihan ok koska sillä on aito yhteys koronaan. Näinkin selkeässä asiassa piti taas hyssytellä koska poliittinen rohkeus ei riitä ikävien asioiden reiluun kertomiseen. Poliitikot ovat pääsääntöisesti noloja pelkureita ja raukkiksia

Ymmärsinköhän joitain väärin? Taponen on "poliisin ennaltaestävän toiminnan johtaja". Eli ennaltaestää siis poliisin toimintaa. Ilmankos... Arvostan kyllä enemmän noita Roba-sarjan poliiseita kuin näitä median paisteessa köllötteleviä, tuoliinsa liimautuneita ideologeja. Mutta ehdoton huumorimieshän tuo Taponen on vai miten muutoin on selitettävissä hänen logiikkansa siitä, että löyhät jengiläiset ovat nyt koronan takia joutuneet olemaan jouten ja tästä on sitten ehkä jotain ikävääkin seurannut. Ihan kuin nämä löyhät olisivat ilman koronaa kaikki duunissa tai raapimassa innokkaassa työkkärin ovea, ja joutenolo olisi heille kuolemaakin karmeampi kohtalo.

En ollut aikaisemmin kuullutkaan tällaisesta Säde ja Sandra-duosta, ja pakkohan se oli vilkaista googlesta kuvia näistä maailmanpelastajista. Varjele! Kaksi sikarumaa, ilmeistä päätellen täydessä pöllyssä olevaa naista revityissä/läpinäkyvissä vaatteissa ja stetsoneissa retkottamassa jonkun pystin jalustalla. Kylläpä nyt patriarkaattia mahtaa pelottaa!

Järkyttävän ruma lippis Raskilla mutta miehekäs teksti.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

1. Mitä tulee turpeeseen niin siinä olisi meillä suurinpiirtein Pohjanmeren öljyvarat. Vihreät ja kepu pysyvät hallituksessa tappiin saakka. Vihreät siksi että ne elävät ihmemaa Xanaduaan ja kepu siksi kun se ei uskalla lähteä. Tuo polttoaineen utopiavero kyllä syö kepulaisten ääniä mutta onhan osa kepulaisia niitä jotka äänestivät kepua jo kaksisataa vuotta ennen kuin sitä perustettiinkaan.

2. Mietin vaan sitä että tajuaako Taponen olevansa Suomen tämän hetken tahattoman komiikan mestari? Vai onko hän sittenkin voiman pimeällä puolella oleva trollien trolli?

3. Käsittääkseni kun alkoi pelit niin siellä ei polvistuttu. Kunniaa lätkälle.

4. Olen itse sen ikäinen mies että kyseinen elin ei määrittele elämää enää millään tavoin. Koira heiluttaa häntää eikä häntä koiraa. Totesit:

”Pahinta mitä heille voisi elämässään tapahtua on, ettei kukaan noteeraisi millään tavalla mitään heidän tekemisiään eikä edes olemassaoloaan.”

Ja olet täysin oikeassa. Ja millä muulla he sen huomion saisivat kuin vilautteluperformanssilla joka naamioidaan jonkunlaiseksi yhteiskunnalliseksi aktivismiksi? Jonkun alan osaamisella ehkä? Minkä alan?

tira+: Niin liikuttaa eikä unohdeta niitä taloja jotka ovat öljylämmityksellä. Utopistihallituksemme kun haluaisi lopettaa sen vuoteen 2030 mennessä. Poliitikot – erityisesti Järjestelmäpuolueessa – ovat todellakin pelkureita ja raukkiksia. Joku Zysse saattaa puhua aika ajoin asiaakin mutta entäs kun asiasta äänestetään?

Taposta voi todellakin sanoa poliisin toiminnan ennaltaestäväksi hahmoksi. Plus tietysti tahattoman huumorin suureksi mestariksi. Yksi hänen selityksistään tilanteelle on työttömyys josta seuraa kysymys että suomalaisten työttämyys räjähti käsiin jo 1990-luvulla ja missäs se on se riehuminen?

Itse asiassa minua miehenä pelottaa. Eivät sinänsä nämä Säde & Sandra-duot. Vaan se, että valtakoneisto vaatii, että meidän täytyy ottaa heidät vakavasti.

Qroquius Kad kirjoitti...

Pelkäänpä pahoin, ettei Taponen ole todellisuudessa kenenkään näkövinkkelistä mikään komiikkahahmo, kaikkein vähiten tahaton sellainen.
Tuo poliisimurhaajaa esittävä Lampela kun lausui sitaattini sanat tässä valtamediamme lähetyksessä:

https://yle.fi/uutiset/3-7520779

Tuossa ei ole eikä voi olla mitään komiikkaa.

Poliisipäällystön edustaja astelee merkittävimmän valtamedian eteen valehtelemaan maahantunkeutujien väkivallasta. Hänen kanssaan on studioon saapunut rap-"artisti", joka kunnioittaa nimellään suomalaisten poliisien murhaajaa, ja on omissakin "lyriikoissaan" ylistänyt ko. tekoa.

Hän julistaa mummojen potkimisen olleen ihan normimenoa 1980-luvulla. Ehkä siellä, missä Seppo-poika asusteli, ja saattaa olla edelleen? Seppo-pojan lemmikkien toimesta.

Ylikomisario Jari Taponen istui studiossa tämän tunnustuksellisen anarkistin vieressä nyökytellen ja hyväksyen tämän kaiken.
Ei. Todellakaan ei ole kyse mistään komiikkahahmosta.

Taponen edustaa Pahuutta.
Elitististä sellaista, jonka henkilökohtaisena tavoitteena on ajaa alas kansakunnan luottamus omaan poliisiinsa. Samanaikaisesti ajetaan täyttä päätä kansalaisten aseistariisumista.
Kun luottamus poliisiin on menetetty, on kansalaiskaartien aika. Jos aseet on kerätty pois, on alistumisen aika.

Alistuminen mille?
En tiedä, mutta jos kysyttäisiin, niin Euroopan Neuvostoliitolle ja sen Yleiseurooppalaiselle Santarmille, joka korvaa kaikkien EU-Neuvostotasavaltojen entiset kansalliset poliisiorganisaatiot. - Tietyissä osin EuNeuvostoliittoa voidaan toki hyödyntää alihankintaa, kuten Koillis-EuNeuvostotasavallassa (aiemmin Suomi) metsänvartioinnista vastanneen Corbeauforêt-konsernin hyvistä kokemuksista voidaan odottaa jatkossakin.

Näin näen asian. Voin olla väärässäkin, ja miksen olisi; pelkkiä omia mielipiteitänihän nämä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Taponen kieltämättä edustaa pahuutta. Mutta sanoisin että virkapahuutta joka ei halua ajaa alas luottamusta poliisiin. Vaan joka haluaa sen sokeaa tottelemista teki se mitä tahansa. Ajatuksettomana ja mielipiteettömänä viranomaisena joka tekee sitä mitä hänen käsketään tehdä. Ja joo, mummojen potkiminen ei ollut 1980-luvulla mitään normimeininkiä.

Nimetön kirjoitti...

Jaa ei vai?

https://www.nhl.com/news/maple-leafs-black-lives-matter-shirts-at-training-camp/c-317400764

https://tvline.com/2020/08/01/nhl-black-lives-matter-speech-matt-dumba-video/

Mädättäminen etenee.


-Tvälups-

Nimetön kirjoitti...

Kuinka Tuukka Raskilla ylipäänsä saattoi olla sellainen lippalakki, jossa luki Boston Police? Eikö jo tekstistä voisi päätellä, että se kuuluu vain sikäläisen poliisin virka-asuun? Eiväthän virkapukua saa käyttää muut kuin kyseisessä virassa toimivat. (Ja ainakaan Suomessa olevien säännösten mukaan poliisitkaan eivät eräitä poikkeustilanteita lukuun ottamatta saa käyttää virkapukua vapaa-aikanaan.)
Eikä kysymys ole siitä, että se saattaisi loukata jotakuta, vaan siitä, että virkatehtävässä olevat poliisimiehet voitaisiin mahdollisimman helposti tunnistaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Joo, tosin suuressa mitassa siinä matsien alussa ei ole onneksi ollut.

Ano: Ei se meteli tuosta noussut.

Pinlaareni kirjoitti...

Voi itkun ketkun pahan hajuinen katku. Päivä alkoi aiemman postauksen lukemisella, ja nyt vielä tämä.

Heppatytöillä on kiire tehdä mahdollisimman paljon vahinkoa, nyt kun ehtivät säheltää vallassa. Kiva eu-virka kenties odottaa palkkiona kaikista kikkailuista.

Kansa on nuo "älykkäät" "nuoret" "naiset" äänestänyt valtaan, joten nyt sitten pitää vaan nauttia seurauksista - ja ehkä miettiä äänestyskäyttäytymistään... Tai sitten ei, kun ass-dee-pee lupaa 200Eypoa vappuna seuravissa vaaleissa.

Käyttäisin ehkä vähän suorempaa ilmaisua, jos en varoisi påliittista syyttäjänviranåmaista tai påliittisia nappikalleja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pinlaareni. En tiedä, että kyttäävätkö ne edes sitä eu-virkaa vai toimivatko ihan puhtaassa utopistisessa hysteriassaan.