torstai 28. heinäkuuta 2022

SIVEYSKAKKULAT

Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa…

Kaupungin keskustassa oli lämmin ja aurinkoinen kesäpäivä mutta kadulla kävelevän miehen mieli oli pilvisen synkkä. Niin tuppasi olemaan ihmisillä jotka keskittyivät pitämään huolen omista asioistaan mutta jotka joutuvat tekemään asioita toisten pakottamana. Kyseinen mies oli nimeltään Kari Koljaa, iältään 37 vuotta ja hän toimi kaupungilla liiste- ja rapateknikkona. Nyt hän marssi kohti Intersektionaalista Yleisvalvontatoimistoa johon hänet oltiin määrätty ilmoittautumaan tiettyyn aikaan. Kieltäytyminen tiesi ankaria sakkoja.

Sinänsä Koljaan ei tarvinnut etukäteen miettiä että mitähän ne hysteeriset interkommuunat olivat tällä kertaa hänen päänsä menoksi keksineet. Samanlainen käsky oli tullut kaikille yli 18-vuotisille suomalaisille miehille ja tietyllä tavalla se muuttaisi suomalaista katukuvaa suuresti. Intersektionaalinen Yleisvalvontatoimisto oli yksi keskustan suurimpia rakennuksia. Hän nousi hissillä määrättyyn kuudenteen kerrokseen, huoneen 624 eteen ja painoi nappia. Valo muuttui vihreäksi ja hän astui toimistoon. Toimistossa istui intersektionaalisessa virkapuvussa naispuolinen koko lailla harpyijaa muistuttava noin viisikymppinen virkailija. Hän ei vaivautunut esittelemään itseään vaan totesi että istukaa ja sanoi sitten:

- Niin, etukäteistietojen mukaan teillä on nollanäkö.

- Kyllä. En tarvitse minkäänlaisia silmälaseja. Ja siksi tämä määräys kuulostaa aika lailla hölmöltä. Joutua kulkemaan nollavahvuisten kakkuloitten kanssa. Rangaistuksen uhalla.

Virkailija katsoi Koljaata niin kuin roskapönttöä joka olisi pitänyt tyhjentää jo toissapäivänä. Sitten hän otti pöydällä olevasta laatikosta silmälasit ja laittoi ne pöydälle Koljaan eteen todeten:

- Ei tässä ole kyse mistään näkökenttä- tai tyyliseikoista. Ja asioitten järkevyyden määrittelyn voitte jättää teitä lukeneemmille ihmisille. Kyse on naisiin kohdistuvan ahdistelun vastaisesta välttämättömästä ja väistämättömästä toiminnasta.

Kari Koljaa laittoi silmälasit päähänsä ja kysyi:

- Siis mitenkä nämä nyt toimivatkaan?

- Teidän ei tarvitse säätää niitä mitenkään. Lasit määrittelevät jatkuvasti näkökenttänne suunnan ja lähettävät siitä koko ajan raporttia Yleisvalvovalle Päätietokoneelle. Jos katsotte ketä tahansa naista kielletylle alueelle niin teille alkaa kertyä ahdistelun miinuspisteitä.

- Entäs jos niitä tulee liikaa?

- Se lupaa raastupaa.

- Entä jos en pidäkään näitä laseja.

- Se varsinkin lupaa raastupaa. Sillä totta kai lasit ilmoittavat jos ne eivät ole päällä. Teillä on oikeus olla ilman laseja kotonanne. Jos olette menossa jonnekin kesämökille tai muuhun sellaiseen, voitte saada väliaikaisen poikkeusluvan kun vaan anotte sen kahta kuukautta ennen. Ja niin muuten, jos katseenne on liian pitkään – eli yli viisi sekuntia – kenen tahansa naisen no-no-squaren alueella niin lasit muuttuvat puoleksi minuutiksi läpinäkymättömäksi LGBTQTiiTyy-väreillä. Se sekä suojaa naisia katseraiskaukselta että varoittaa ihmisiä perverssistä miehestä.

- Helvetti. Entä jos se tapahtuu silloin jos ajan autoa?

- Mahdollisen onnettomuuden syyllinen olette silloin automaattisesti te.

- Minkä takia muuten juuri nuo värit? Miksei vaikka musta?

- Kas kun LGBTQTiiTyy-valistusta ja muistutusta ei voi olla koskaan liikaa.

Koljaa otti lasit silmiltään, katseli niitä ihmetellen ja sanoi sitten:

- Pistää vaan miettimään että aika moni nainen kulkee kesäisin vesirajaminihameessa ja semmoisissa paidoissa että nännipihat melkein paistavat. Siinä se katse saattaa vahingossa kyllä kiinnittyä siihen. Vaikkei sitten mitään ahdistelutarkoitusta olisikaan. Enkä minä ole koskaan ahdistellut ketään.

Virkailijan katse muuttui toissapäiväisestä roskapöntöstä viime viikkoiseen laskiämpäriin:

- Naisilla on oikeus pukeutua juuri niin kuin he haluavat. Ahdistelusta vapaana. Katsekin on ahdistelua. Lakiin on kirjattu se tosiasia että jos nainen kokee tulleensa ahdistelluksi, niin hän on tullut ahdistelluksi. Syyte itsessään on todiste. Te olette miehenä oletusarvoisesti syyllinen ja lasit suojelevat osaltaan naisia teidän törkeyksiltänne. Ja turha muuten yrittää tuijotella syrjäsilmällä. Lasit reagoivat sen kyllä.

- Mitenkäs muuten… onkos niitten suomea huonosti puhuvien kunniakansalaisten pakko pitää näitä laseja?

- Ei tietenkään. He ovat sotaa paossa. Ei heihin voi soveltaa mitään pakkokeinoja. Se olisi törkeää yksilönvapauden loukkaamista. Ja heidän osallisuudestaan ahdisteluihin ja seksuaalirikoksiin ei ole mitään näyttöä.

- Jaa johtuisiko tuo siitä, että viimeisen kahden vuoden ajan niissä tilastoissa on vain kohta ”Suomessa tehdyt seksuaalirikokset” ilman mitään etnistä erittelyä.

- Jo se, että harjoitatte tuollaista asenteellista mansplainingia osoittaa sen, että teidän tekemisiänne tulee valvoa teknologian mahdollistamin keinoin. No niin. Tuossa laatikossa ovat vielä varalasit. Lasku tulee sitten perässä. Se on laskettu tulojen mukaan eli teille tulee maksettavaksi 1.200 euroa.

- Hä? Onko minun vielä maksettava siitä ilosta että minun yksilönvapauttani puolestaan törkeästi loukataan?

- Totta kai. Mutta rahanne menevät hyvään tarkoitukseen.

- Jaa mihin?

- AKPUPNNA-rahastoon.

- Mikäs merkeleen rahasto se semmonen on?

- Ahdistelua Kokeneitten Poliittiselle Uralle Pyrkivien Nuorten Naisten Avustusrahasto. Tämä oli sitten tässä. Olkaa hyvä ja poistukaa.

Liiste- ja rapateknikko Kari Koljaa poistui ahdistelunvastaiset slmälasit silmillään Intersektionaalisesta Yleisvalvontatoimistosta ja tuumasi että kehitystä ja edistystä ei voi pysäyttää. Se vaan pisti harmittamaan, että ketkä ne sen kehityksen ja edistyksen määrittelivät.

Lukijalle: Kirjoitus saattoi saada inspiraatiota jonkinlaisesta naispuolisesta nettijulkkiksesta joka hakee nostetta jonkinlaiselle uralleen esiintymällä vähissä vaatteissa julkisella paikalla ja valittamalla ahdistelusta.

23 kommenttia:

Toinen professori kirjoitti...

Tästä tuli mieleen lehtijuttu hyvin monen vuoden takaa. Naispuolinen joko Hesarin tai YLE:n toimittaja oli pukeutunut erittäin kevyesti ja käytti hissiä useaan kertaan. Hän seurasi hississä olevien miesten käyttäytymistä, ja jakoi heidät kahteen ryhmään. Toinen ryhmä tuijotti julkeasti naisen puolipaljaita rintoja ja toinen ryhmä taas ilmeisen kiusaantuneina tyhjää seinää välttäen aktiivisesti edes vilkaisemasta naiseen päin. Naisen mielestä kummankin ryhmän käyttäytyminen oli erittäin noloa. Tämän jutun johdosta joku (en muista kuka, olisikohan ollut Veikko Huovinen?) kirjoitti, että hänelle on jäänyt epäselväksi rintojen paljastamisen tarkoitus. Miksi naiset sitä tekevät, tuulettavatko he niitä?

Joskus satoja vuosia sitten miehet käyttivät ns. kalukukkaroa. Mitä jos me miehet alkaisimme uudelleen käyttää niitä. Kilpailisimme siitä, kenellä on komein kukkaro. Rohkeimmat lisäisivät kukkaroon täytettä miehisyyttä korostaakseen. Sitten valittaisimme siitä, että naiset tuijottavat tai eivät tuijota. Toinen vaihtoehto olisi peniskotelo, joita jotkut Uuden Guinean kansat käyttävät. He kilpailevat kotelon pituudella ja koristeilla. Ei sentään, se ei käy, sillä se olisi kulttuurista omimista.

Toinen professori

KKi kirjoitti...

Nykyaikahan on juuri tuollaisten pikkuisten siideripissisten kulta-aikaa. Kyllä pikkupimuttietävät mitä tekevät kun vesirajoissaan pyllyilevät ja tisujaan tyrkyttävät. Tokihan tarkoitus on saada nuoret miehet (alle 50v) vilkuilemaan. Sitten se voikin valittaa ahdistelusta saaden mainetta, asemaa ja uhriutumispisteitä. Ja sekös pissistä kutkuttaa.

Takavuosina, ennen järjen katoamista ja interperspitaalin saapumista, nämä pissikset olisi käsketty kotionsa pukeutumaan säädyllisesti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Toiselle professorille ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

Toinen professori: Tuo kommenttisi muistuttaa hyvin ajattelusta ”mies on sika, teki se mitä tahansa”. Nykyisin vaan tuo feministinen uhriutuminen on muotia aina eduskuntaa myöten. Joten onhan selvää että joku instagram-joku käyttää tilannetta hyväkseen. Kyllä hänkin tietää, että jos vastustat jotakin niin riisuuntuminen ei vaikuta siihen mitään mutta sillä saa mukavasti lisää seuraajia. Mitä hänellä seuraavaksi? Only-fans? Se only-fans mitä valtamediamme muuten nykyisin kovasti hehkuttaa. Samalla kun se valittaa että miehet tuijottaa. Sitä peniskotelotemppua voisivat yrittää nuoremmat kollit. Itse olen jo sen verran vanha raato että naamavärkki karkoittaa jo katseet. Mikä on sinänsä ihan hyvä.

KKi: Olet muuten täysin oikeassa. Silloin muuten kun olin itse nuori niin nykyistä nuorten naisten - tai monien nuorten naisten - pukeutumistyyliä olisi toisetkin naiset kuvanneet sanoilla, jotka eivät olisi olleet kovin mairittelevia.

Juha Kivela kirjoitti...

Tuota valtamedian tyrkyttämää Only-fans intoilun tarkoitusperää voinee vain arvuutella. Yhteiskuntamme lienee siis saapunut viimeinkin sivistyksen ja hyvinvoinnin alttarille?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Joo, ja valtamediahan muistaa mainostella kovasti myös näitä ”äiti käy vieraissa ja se on ihan ok”-juttuja. Kehitystä ja edistystä?

Ekku kirjoitti...

Kovin ihmetyttää se, että miten alastomana esiintyminen julkisesti pitäisi lisätä jonkin henkilön arvostusta tai olla jonkinlainen todiste "vakavasti" otettavasta tyypistä?
Luulisi sitä olevan muitakin tapoja päteä. Kyllähän terve mies mielellään katselee hyviä tissejä ja takamusta, mutta ei se nyt mitään ahdistelua ole vaan ihailua. Ei se tarkoita, että heti käydään tavaraan kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeaoppisilla musliminaisilla on ratkaisu ongelmaan. Eivät tuijottele miehet perään. Ei auta feministeillä kuin tehdä samoin, niin ongelma ratkeaa. Eivätkös nämä uskottelekin, että musliminaiset pitävät esim. huivia vapaaehtoisesti. Iiriskin vaan eduskunnan kuppilaan täysin puettuna, niin ei kukaan salakuvaile.

Tapsa vaan

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Nuo jutut ovat nyt niin pinnalla julkisuudessa, että joskus sitä tuntee jo houkutusta ruveta ihan oikein ajattelemaan, millaisia tajunnallisia kuvioita siellä vaikuttaa taustalla. Se on kyllä hölmö yrityskin, kun kyse taitaa olla niin pelkästä hölmöilystä, ettei siitä löydy johtolangan pätkääkään.

"Seksi" tulee latinan sanasta "secare", eli "erottaa" tai "leikata". Sitähän evoluutio on tehnyt ihmiselle, tehnyt miehet ja naiset erilaisiksi. Erilaisuuteen sitten liittyy se seksuaalinen vetovoima, ja vetovoiman käsittelemiseksi noita sukupuolten erilaisia ruumiinkohtia korostetaan. Korostaminen voi olla plus- tai miinusmerkkistä, eli annetaan signaaleja huutomerkkeinä, kysymysmerkkeinä, jahkailevina puolipisteinä, tai stten pannaan kaikelle piste -- että tämä loppuu sitten ennen kuin alkaakaan.

Jos johonkin sopii sanonta "viidakon laeista" niin varmaan tämän aistiyllykkeitä ylenmäärin viljelevän aikamme seksuaalikäyttäytymiseen. Kaikkea on tarjolla, ihan kaiken kaikissa merkityksissä. On tavaraa tyrkyllä, joskus kuin juustoa rotanloukussa, ja harmaan sävyjä on tuhat kertaa enemmän kuin viisikymmentä. Myös "negatiivisia kultteja" nousee, eli näitä joita kieltäymys ja askeesi houkuttaa, ja joilla itsekuri riittää kurittamaan myös kanssasisaria.

Jos näitä päätyy pähkäilemään, eksyy ihmisyyden kaatopaikoille. -- Ihan vaan kuin sattumalta, tässä pöydässä oli juuri esillä kysymys muovijätteen lajittelusta, ja jotenkin vain Ykän hervotonta tekstiä lueskellessani oivalsin, miten samanlaisista ongelmista on kyse. Miksei jokaiseen muoviastiaan, pussiin tai pakkaukseen, voitaisi ihan selvällä tunnusvärillä tehdä ihan selvä pläntti tai jokin merkkijuova, ja miksei roskapönttöjä merkata vastaavilla väreillä? Niin jokainen tietäisi mihin pönttöön mikäkin jäte kuuluu. Nythän niistä ei ota selvää mikään.

Ja jos oma vaatimaton ehdotukseni otettaisiin huomioon, noiksi tunnusväreiksi voitaisiin ottaa nämä jo nyt niin tutuksi käyneet sateenkaaren värit. Sitten olisi LBGTTiiTyy -jätettä, eli jokainen tietäisi että tuo-ja-tuo muovipullukka on Lesboa, ja tuo-ja-tuo purkki Homoa. Ei enää mitään epäselvyyttä siitä mihin lokeroon mikäkin kuuluisi.

QroquiusKad kirjoitti...

Maakuntalehdessä oli tässä kesän aikana juttua kansainvälisestä sukupuolten tasa-arvosta.
Suomea kehuttiin hyvin kehittyneestä, mutta silti aina vaan niin kauhean kahittymättömästä tasa-arvosta;
naisen asema se on vaan niin kauhian huono.

Edistystä kuitenkin luvattiin:
jos tasa-arvokehitys jatkuu tällä nopeudella, Suomessa sukupuolet ovat täysin tasa-arvoisia 132 vuoden päästä.

Tuossa siis väestönvaihto-operaation arvioitu aikataulu:

vuonna 2154 jokainen eurooppalainen valkoinen heteromies on uuseurooppalaisen miehen tahdoton orja ja jokainen eurooppalainen valkoinen heteronainen uuseurooppalaisen miehen tahdoton ilmainen huora ja kävelevä nyrkkeilysäkki.

Lesbonaisia ei ole virallisesti olemassakaan, epävirallisesti he ovat hyvin haluttuja:
jokainen pano tapahtuu kivuliaasti kuivaan pilluun, ja siitähän arabi- ja afrojätkät erityisesti tykkäävät.

Että onneksi olkoon intersektifempsat.
Tätä te haluatte ja sen te saatte.
En tosin ole niin optimistinen, että odottaisin tuohon menevän toistasataa vuotta.

Tällä menolla tuo täydellinen tasa-arvo täydellisen arvottomina arabien ja afrojen orjina ja huorina on saavutettu ja vuosisadan puoliväliin mennessä.

Vanha kyynikko kirjoitti...

Ennenvanhaan(hiukkasen Jessuksen poikavuosien jälkeen)niitä naisoletettuja tuli kateltua sillä silmällä(hetero).Tulipa saatille pääsyä vonkailtua.Useimmiten ei päässyt.Silloin ei silmillä tehtyä syntiä kielletty.Nyt on sitte pelmahtanu noita Ykän listaamia "Uusia"lajeja,joita ei voi silmänruuaksi kutsua.Päästään terveet tyttölapset alkaa olla kortilla,ei käy kateeksi nyky nuoria miehiä.Tässä saa olla tyytyväinen,jos joskus näkee naisoletetun,mikä ei ole"kehopositiivinen",ei tälläytyny legginseihin,eikä koristellu nahkaansa tatsareilla eikä metallilävistyksillä.Edellä mainituista ulkonäkörumennuksista tulee lähinnä mieleen niiden kantajien henkiset hiertymät.Pthyi.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Hitto, siis LGBTQTiiTyy sen piti olla. Minä en siis osaa edes luetella näitä tärkeimpiä lokeroita.

Anonyymi kirjoitti...

Nuoret naiset voivat mielenterveytensä osalta huomattavasti huonommin kuin nuoret miehet. Tämä on todettu jo useamman vuoden terveyskyselyissä. Myös työssäni tämä näkyy selvästi. Kun syytä etsitään, niin vakioselitys on "ulkonäköpaineet", jotka tulevat somen kautta. Jostain syystä ne paineet eivät koske nuoria miehiä ainakaan merkittävissä määrin. Kävin juuri kaupassa, ja siinä polkupyörien parkkipaikalla kaksi noin 9-10-vuotiasta tyttöä vertailivat toistensa "perseitä", sanatarkasti. Ja tiukat oli vaatteet päällä, niin kuin olisi vaatteen sijasta maalattu vain suihkauksella mustaa spray-maalia.

PS-lehdenjakaja

KKi kirjoitti...

No sehän menee niin jotta vieraissa ravaavat ja masturboivat naiset ovat voimaantuneita itsenäisiä, kerrassaan hienoja ja vapautuneita. Vastaavasti mies taas huorapukki runkkariluuseri.

Juu, toi on tosiaan nykyään huomattavasti ihkumediassa esillä toi kuinka hienoja ja vapauttavia peräti emansipoituneita noi vapaat suhteet ovat. Viimeisimpänä nyt tulee mieleen joku nuorkami, se manselainen lapinpimu. Tulee vain mieleen jotta minkähänlainen janeriklapanen semmostakin jaksaa kattella. Pitää olla kokolailla epätoivoinen karvanaama nuturapäähipsteri.

Aatu kirjoitti...

Karin pitäisi vaan todeta kylmästi: oletitko juuri sukupuoleni? Jos katselenkin naisia, niin olen transnainen. Et kai ole transfobinen?

Anonyymi kirjoitti...

Minä se olen keksinyt tänä kesänä itselleni hauskan harrastuksen. Kun näen etäisesti horisontissa nätin typykän, niin kohdalle päästyäni katselen muualle. Ihan piruuttani. Keikutelkoon pyllyään niinkun tahtoo, minä poika en katso. Täytyy kyllä myöntää, että välillä sinni pettää, mutta ihmisiähän tässä vain ollaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle, Tapsalle vaan, Seppo Oikkoselle, Qroquius Kadille, Vanhalle kyynikolle, PS-lehdenjakajalle, KKi:lle, Aatulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Totta. Ja se nakumielenosoittaminen on tyypillistä nimenomaan naisille.

Tapsa vaan: Joo, feministeillähän on siitä mielenkiintoinen maailmankuva että Säkkivälineen mannekiinina ollaan vapaaehtoisesti ja puolestaan miehet pakottavat länsimaiset naiset paljastaviin vaatteisiin. Ei heitä kukaan pakota.

Seppo: Joo, kaikkea on tarjolla ja sen seurauksena näyttää että mikään ei riitä.

Qroquius Kad: Tuohon suuntaan ollaan menossa eivätkä ne idiootit tajua sitä. Kas kun niillä on islamilaisista edelleekin omissa pääkopissa luotu lällydemarimielikuva.

Vanha kyynikko: Samoja huomioita. Ja sama tilanne. Näin vanhuksena asia on lähinnä teoreettinen. Ärsyttää se siitä huolimatta.

PS-lehdenjakaja: Olet täysin oikeassa ja on totta että noilta lapsilta on tavallaan riistetty lapsuus. Omassa nuoruudessani tuon ikäiset tytöt keräsivät kiiltokuvia eivätkä mittailleet perseitään.

KKi: Ulkonäköseikkoihin en sinänsä puutu mutta kyseinen naikkonen on aikamme ilmiöitä. Valitteli Ylen kustantamassa sarjassa sitä että ukkonsa ei tykkää jos hän käy vieraissa eli onnistui uhriuttamaan oman horoilunsa.

Aatu: Mutta olisiko Kari onnistunut näyttelemään transjotakin uskottavasti? Se vaatisi normaalilta jätkältä massiivista pokkaa.

Ano: Tiedä, vaikka onnistuisit loukkaamaan jotakin kun et katso sinne päinkään.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan tavallisena (ja vanhanaikaisena) naisena en laita sen enempää lusikkaani soppaan, mutta totean vain, että olen erityisesti Ekun (Keski-Suomesta?) kanssa asiasta samoilla linjoilla. Hyvä blogi taas ja paljon herkullisia kommentteja!

Nythän on menossa joku kärhämä Miss Helsinki-mittelyssä (tällaisiakin vielä järjestetään) ja sielläkin transnaiset ovat hääräämässä ja aiheuttamassa hämminkiä; toinen oikein "kynsiteknikon" arvovallalla.

Rva Ano

Aatu kirjoitti...

Olet oikeassa, pokkaahan se vaatisi, mutta tuollainen yhteiskunta vaatii kovaa pokkaa. Pitää vaan opetella pelaamaan härskisti uusilla säännöillä.

Kun luottamusyhteiskunta romahtaa, niin täytyy opetella ajamaan vain omaa ja oman ryhmän etua. Kiltiltä viedään säälittä tuhkatkin pesästä.

Totta kai Kari voi alistua ja puristaa nyrkkiä taskussaan, mutta hänen kannattaisi hetki miettiä, minne tämä tie vie. Mihin seuraavaksi vaaditaan alistumaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Aatulle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Ekku puhuu asiaa yleensäkin. Ja se Miss Helsinki-kaplakkahan tuli siitä että siellä ei laskettu trans-naisia ts. jätkiä naisten pukukoppeihin. O tempora, o mores tai jotain sinnepäin.

Aatu: Olet valitettavan oikeassa. Luottamusyhteiskunta on rapautumassa koko ajan. Ja juuri se yhteiskunta sai Suomen aikanaan niin hyvinvoivaksi.

Juha Kivela kirjoitti...

Aatulta hyvä huomio luottamusyhteiskunnasta ja sinulta Yka sen olennaisesta merkityksestä Suomen hyvinvoinnin osalta. Siis aikoinaan, menneen hyvinvoinnin. Nyt puhaltavat uudet tuulet, joissa suomalaisten tulisi kuuliaisesti näytellä vanhaa Suomi-filmiä luottamusyhteiskunnan osalta, vaikka siltä on jo ajat sitten pudonnut pohja alta pois. Vastuullinen valehtelu lienee osa samaa arvotonta yhteiskunnallista teatterinäytelmää.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisten siveyttähän on varjeltu monin tavoin aikojen saatossa. Naisillahan oli siveysvyöt menneinä aikoina, lähinnä kai ns. yläluokkaan naiduilla joiden siveyttä, eli syrjähyppyjä varakkaat miehet olivat estävinään. Tai ainakin nykyisin muodikasta rodunsekoittumista. Luulisin. Mutta nämä siveyslasit menee mielestäni siitäkin ohi ja yli, koska ne koskevat kaikkia, tosin kuin ne siveysvyöt aikoinaan olivat vain harvojen "etuoikeus".
Yleenskin kaikkinainen siveyden vahtiminen menee liian pitkälle, mutta toisaalta siitä ei koskaan päästä eroon, kas kun ns. siveydensipuleita on joka lähtöön.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Julkkikseksi voi tulla näyttelemällä pilluaan ja tissejään julkisella paikalla ja sitten uhriutumalla kuinka sikasikasikamiehet katselivat häntä.
Pykälän verran paremmaksi pistää tämä tähtönen:

https://www.is.fi/viihde/art-2000008971350.html

Julkkis, jonka koko julkinen ura on muodostunut pelkästä vartalonsa esittelemisestä itkee nyt, kuinka hirvittävää se olikaan!

Häntä niin kauhiasti esineellistettiin ja hän pelkäsi niin hirveästi ja tuli niin turvaton olo, että olisi pitänyt juosta äkkiä turvatilaan, mutta kun sikasikasikamiehet eivät siloin vielä tienneet että sellainen pitää olla pimatsulla, joka esittelee vartaloaan rahaa vastaan.

Ja tuokin on varmaan melkoisen korkealla sijalla Maailman Vaikutusvaltaisimpien Naisten listalla.
Ei siksi, että hänellä olisi jotain saavutuksia politiikan tai ltalouselämän saroilla.

Ei, vaan siksi, että hänellä on ympäri maailmaa miljardia someseuraajaa, jotka alkavat kirkua kuorossa ääneen kun hän käskee heidän alkaa kirkua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha Kivelälle, Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Vastuullinen valehtelu kuvaa aikaamme hyvin ja olemme hyvää vauhtia lähestymässä jotain neuvostoliittolaista käsitystä hyvästä ja toimivasta yhteiskunnasta.

Huru-ukko: Totta joo, tosin siveyttä vahditaan vain miehiltä. Kun seuraa valtamediaa niin sehän on nykyisin täynnä äidin syrjähyppyjä jotka isi hyväksyy, seksityöläisiä (lue: huoria) ja only-fansia (lue: pornoa).

Qroquius Kad: Kyseinen nainen voi pyyhkiä kyyneleitään suuriin setelitukkoihin.