maanantai 18. heinäkuuta 2022

TURVA JA TUOTU TURVATTOMUUS

Tämän lyhyen ymmärrysharjoituksen pohjana on blogini vakituisen kommentoijan ja itsekin blogikirjoittajan Seppo Oikkosen erinomainen lause aikaisempaan kirjoitukseeni. Eli:

Ei ole oikein kalloon mahtunut, että puhutaan "turvasta", kun "turvapaikahakijat” tekevät ennen turvallisesta maastamme turvattoman.

Oikeastaan tuo lause kiteyttää kaiken sen järjenvastaisuuden, mitä maassamme on monikultturismin mielettömyydessä tapahtunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.

Mennäänpä siitäkin hieman taaksepäin. 1980-luvulle. Suomi oli varsin turvallinen yhteiskunta. Mahdollisuudet joutua jonkun ventovieraan hakkaamaksi, ryöstämäksi, raiskaamaksi ja jopa tappamaksi olivat varsin pienet. Lisäksi maassa eli silloin vielä ihan perusteltu tulevaisuuden toivo.

Ja silloin maa oli etnisesti hyvin yhtenäinen. Täällä ei ollut juuri muita kuin suomalaisia. Jos täällä oli muita, heillä oli hyvä ja perusteltu syy olla täällä. Ja he olivat saaneet sen myötä oleskeluoikeuden. Mikä muuten ei tosiaankaan tarkoittanut automaattista Suomen kansalaisuutta.

Siirryttiin 1990-luvulle ja tänne alkoi tulla porukkaa joka vaati turvapaikkaa sillä perusteella että heidän omassa maassaan on turvatonta ja he ovat vaarassa. Näin he ainakin sanoivat ja sehän meni vastaanottajille heittämällä läpi. Ensimmäisenä tulivat somalit jotka tosin eivät tulleet Somaliasta vaan Moskovasta. Ja sitten alkoi tulla muitakin. Heidät otettiin kaikki vastaan. Turvapaikan lisäksi heille myönnettiin pysyvä elatusautomaatti ja ennen pitkää helpolla Suomen kansalaisuus.

Järkevästi ajatteleva suomalainen tietysti tuumi että kun turvattomista oloista tuleva ihminen tulee turvalliseen maahan niin hän käyttäytyy sen mukaisesti. Elää ihmisiksi, pyrkii sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, opettelee kielen mahdollisimman nopeasti ja osoittaa jopa kiitollisuutta siitä että saa elää turvassa. Pyrkii olemaan jopa hänelle turvan suoneelle yhteiskunnalle hyödyllinen yksilö.

Varsin pian huomattiin että eihän näin ollutkaan. Turvaa hakeneet kansanryhmät alkoivat syyllistyä huomattavaan määrään turvan myöntäneitä suomalaisia kohtaan kohdistuneisiin niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksiin. He eivät tosi asiassa olleet paenneet maansa turvattomuutta. He toivat sen turvattomuuden Suomeen. Ei heitä kiinnostanut kuin suomalaisten tarjoama elatusautomaatti. He jatkoivat aivan samaa elämää kuin turvattomissa lähtömaissaan. Joihin ”turvattomiin” lähtömaihin he alkoivat lomailla. Suomalaisten kustannuksella ja jopa Suomen passilla.

Kuinka valtakoneisto reagoi? Tuumasiko se, että hei, meitähän on kusetettu. Nyt vislataan peli poikki ja ajetaan väkivaltaiset huijarit maasta pois. Eikä varsinkaan oteta yhtään lisää.

Kissan paskat. Ehkä se suojeli omia kasvojaan mutta se aloitti valtavat rasisminvastaiset kampanjat. Ja totesivat että turvattomuuden tuominen Suomeen ei johdu turvattomuuden tuojista vaan suomalaisista itsestään. Suomalaisista, joilla on väärä asenne. Suomalaisista, jotka eivät ymmärrä turvattomuuden tuojia välttämättömänä voimavarana joka on tosin ollut voimavaran sijasta pelkkä elätettävä väkivaltainen tuontitavara jo kolmekymmentä vuotta.

Missä ollaan nyt? Ruotsissa – joka on tehnyt Suomen virheet toiseen potenssiin – osa maata on jo muutettu lähi-idän ja Afrikan sekoitukseksi turvaa hakeneiden ”turvattomien” toimesta. Suomi on hyvää vauhtia seuraamassa perässä koska valtakoneistomme ei suostu tunnustamaan että turvanhakijat eivät hakeneet turvaa vaan ne tuovat itselleen tutun turvattomuutensa tänne.

Suomi oli turvallinen valtio. Ja se muutti itsensä turvattomaksi ”turvattomien” toimesta. Ja meidän suomalaisten pitäisi jostain syystä hyväksyä tilanne ja olla siitä jopa ylpeitä.

Kysymys lopuksi: Eikö hallituksen pitäisi aina pyrkiä takaamaan kansalaistensa turvallisuus kaikin mahdollisin keinoin? Jos hallitus romuttaa sitä turvallisuutta tarkoituksella niin millä nimellä kyseistä hallitusta tulisi kutsua?

Kari Suomalainen näki kaiken ennalta.


40 kommenttia:

Ekku kirjoitti...

Tässäkin on käytössä hieno kaksois-standardi. Jos Suomen kansalainen valehtelee viranomaiselle päin näköä ja jää siitä kiinni, niin rangaistus on ankara. Tällainen elintasoturisti saa valehdella minkä kerkiää ja palkinto tulee.

KKi kirjoitti...

Näinhän se meni. Itse asiassa somalit tekivät Suomalaisista rasisteja. Ei kenelläkään tainnut etukäteen olla mitään somaleita vastaan.
Sitten kun havaittiin somaleiden olevan täysin sopeutumiskyvyttömiä, niin keksittiin se kulttuurin rikastaminen, väreily ja pöhinä.

Kuten eräskin nansotiina aikoinaan totesikin. Ruotsi ja varsinkin Ruotsi on nyt paljon kiintoisampi. Eppäilemättä.

Noh, minä ja muutama muu tultaisiin toimeen vähän vähemmänkin kiintoisalla kulttuurilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne. Olette molemmat täysin oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä suomalaisten turvattomuus ei ole edes ilmaista, vaan maksaa meille riihikuivassa rahassa yli kolme miljardia euroa. Vieläkin odottelen niitä uusia fazereita, finlaysoneita ja sinebrychoffeja sekä korkeasti koulutettujen maahanryntäystä, joka pelastaa Suomen talouden. Olisi mielenkiintoista saada näistä esimerkkejä muualta maailmasta, mutta villi arvaus on, että kyseinen ajattelumalli on syntynyt vain The Unelma-porukan tyhjyyttään kumisevissa pääkopissa. Voisikin nyt hyvällä syyllä kysyä vaikka hallituksen naisilta, että miten on mennyt noin niin kuin omasta mielestä? Hehän täysin järjenvastaisesti yrittävät jopa lakimuutoksilla pitää kynsin hampain kiinni jokaisesta useita hylsyjä saaneesta laittomasti maassa olevasta kehitysmaalaisesta. Ja kun tämäkään ei riitä, helpotetaan kaikin keinoin uusien onnenonkijoiden tuloa. Kaikki varoituksen sanat ja kammottavat esimerkit Ruotsista kaikuvat kuuroille korville. Valitettavasti maahanmuutto kaikkine lonkeroineen työllistää jo niin tolkuttomasti suomalaisia, että he laulavat hallituksen kanssa samassa kuorossa.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Mites Eila Kännön saisi takaisin?

Vanha kyynikko kirjoitti...

"Asylum" kuulostaa nykyisin miun korviin enempi kiroukselta,varsinnii,kun se tupsahtaa jonkun salskean nuorenmiehen suusta.

-TR- kirjoitti...

Miettikääpä vähäsen; meille sanotaan että tämä kehitys on kuin luonnonlaki jolle ei mahda mitään vaan pitää sopeutua. Samaan aikaan meille uskotellaan että ihmisen tekemisillä voidaan vaikuttaa maailman ilmastoon.

Sax on the Web kirjoitti...

Hyvä yhteenveto tilanteesta, kiitos.

QroquiusKad kirjoitti...

Bloggauksen lopun kysymyksiin:

hailituksen tehtävä EI OLE turvata kansalaistensa elämä ja turvallisuus, MIKÄLI sillä on jokin muu agenda, kuten vaikkapa sota omaa kansaansa vastaan tavoitteena mädättää yhteiskunta niin, ettei se pysty puolustautumaan III maailmansodassa Rauhanvaltion hyökkäystä vastaan.

Siitähän tässä on ollut ja on kysymys.

Suomen poliittinen eliitti joutui YYA-Suomessa omaksumaan orjailun, joka naamioitiin Kansojen Ystävyydeksi Mittaamattomaksi.
Todellisuudessa Suomi oli Ryssän luotto-orja, joka uskotteli itselleen ja muille olevansa isännän paras ystävä, vaikka kaikki tiesivät totuuden Hartainpia Uskovaisia lukuunottamatta.

Kun Suuri ja Mahtava luhistui, otti eliitti nopeasti uusiksi isännikseen somalit, arvioiden aivan oikein heissä piilevän mahtavan potentiaalijn tuhoon, hävitykseen ja yhteiskunnan mädättämiseen.
Mihin tarkoitukseen, sitä he eivät enää tienneet III maailmansodan mahdollisuuksien kadottua Suuren ja Mahtavan myötä.

Onneksi he saivat pian uudeksi yliherraksi EU:n, jonka luotto-orjaksi alistua tavoitteena saada olla Globalististen Eurostotasavaltojen Liiton eli Euroopan Neuvostoliiton nöyrä globlasti, vailla edes eurostotasavallan asemaa.
Sen tavoittelemiseksi on yhteiskuntien mädättämistä jatkettava haalimalla kehitysmaalaisia ryöstämään, raiskaamaan ja terrorisoimaan intersektifempsaamisen nimissä, että saataisiin aikaan Eurabiafrikka.

And this is how the work continues, sanoi Portia Reiners.

Anonyymi kirjoitti...

80-luvulla suomessa oli ongelma – ihan liian vähän sorrettuja ulkomaalaisia, ei mainittavaa rasismia, ei mellakoita, ei värinää. Tilannetta pyrittiin korjaamaan, Eila Kännö piti poistaa maahantulijoita kiusaamasta. Olihan hän vaatinut ulkomaalaislain noudattamista – törkeää ja hirveää. Olihan jopa juopolla narkkarilla – jazz-muusikolla siis – oltava paluulippu tai rahaa paluulippuun ja elämiseen. Tai edes selvitys elannon saamisesta, esimerkiksi keikkasopimus. Pöyristyttävää rassismia tämmöinen, miten virkamies kehtaa vaatia lain noudattamista.

Mutta tärkeintä oli saada oikeita pakolaisia, vietnamilaiset venepakolaiset eivät olleet ihan oikeanlaisia, pakenivathan kommunismia. Mitä vikaa muka Ho-sedän touhuissa. Kävivät paremman puutteessa. Semmoinen pikku juttu, etä eivät olleet USA:n vainomia sankarillisia vietnamilaisia jäi jotenkin huomiotta, olivat siis kiinalaisia. Jotenkin olisi luullut kiinan olleen lähempänä ja muutenkin suomea sopivamman paikan.

Sitten ksenofiilit saivat jättipotin, Somalian diktattori Siad Barre sai kenkää ja kätyrinsä kans. Evakuoituivat Moskovaan aluksi, ”opiskelemaan”. Nämä Barrelaiset olivat olleet aluksi USA:n kätyreitä mutta loikanneet sitten CCCP:n kelkkaan ja sotineet sitten toista edistyksellistä saman valtion vasallia, Etiopiaa, vastaan. Olihan toki ollut joku joutava autiomaakaistale, Ogaden, ollut pelissä, eihän toki turhan takia sodittu. Tämän olisi luullut riittävän kaikille järkeville ihmisille todistamaan, ettei tätä sakkia pidä maahan päästää, eikä ainakaan vasiten haalia. No, ehkä se riittikin järkeville, mutta asialla olivatkin vihreät ja muut tuulella käyvät. Ja loppu on historiaa. Saimme sitten ihmetellä uutisissa kuvaa asemalaiturilla ulisevista neekeriakoista, jotka matkivat lännenelokuvien intiaaneja parhaansa mukaan.

Pyssymies

Bogreol kirjoitti...

Kulttuurit törmäävät, erilainen käsitys naisten ja lasten oikeuksista. Pahinta turvattomuutta on aiheutettu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville, jotka eivät ole niitä muualta tulleita nuoria miehiä, vaikka niin monesti väitetään, vaan kantasuomalaisia vanhuksia ja lapsia. Ideologia monikulttuurisuudesta ohjaa meitä välttämään vihapuhetta, positiivisesti diskriminoimaan ja sietämään sensuuria, raiskausten, ryöstöjen ja kaulan katkomisten peittelyä mediassa.

Britanniassa vuosikymmeniä jatkunut grooming-rikollisuus: englantilaistyttöjä saalistavat Lähi-idästä ja Pakistanista tulleet miehet, on aiheittanut valtavasti turvattomuutta, mutta edes poliisi ei ole suojellut lapsia. Kun nyt on käsitelty Manchesterin alueen seksiorja-tapauksia, alkaa julkisuuteenkin tulla todisteita, kuinka BBC, poliisi ja Työväenpuolue yhteisymmärryksessä ovat painaneet piiloon maahanmuuttajien rikoksia, ettei islamilaisissa yhteisöissä syntyisi epätoivottavia jännitteitä. Jotkut muslimit saattaisivat loukkaantua.

Valtamedia on nostanut diversiteetin lisäämisen ohjenuorakseen, etnisten vähemmistöjen ja sateenkaariväen oikeudet ovat journalistien mielestä tärkeämpiä kuin muiden brittien huolenaiheet: valkoisten poikien syrjätyminen ja tyttöjen joutumien muslimijengien hyväksikäytön uhreiksi ei ole median mielestä julkistamisen arvoista. Onneksi ihmiset alkavat heräillä, kyllästyminen julkiseen tiedonvälitykseen on saanut ihmiset luopumaan BBC-stä, viimeisen puolentoista vuoden aikana lähes 2 miljoonaa on irtisanonut tv-lupansa. 5000 ihmistä luopuu BBC:stä päivittäin.

Anonyymi kirjoitti...

Vietnamin venepakolaisia tuli 80-luvun alussa, enkä ole kuullut niiden koskaan vaatineen kohtuuttomia. Työtä ovat tehneet ja hyvin sopeutuneet. Aitoja pakolaisia. Käytös erottaa ne näistä ilmaisen rahan perässä juoksevista rikollisista saalistajista.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta miten tämä saataisiin väännettyä mariapetterssonien ja aleksanderstuppien tajuntaan?

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Suora vastaus suoraan loppukysymykseen: kyllä, valtion esisijainen tehtävä on huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta. Ja hienosti onkin onnistunut paitsi etnisten suomalaisten osalta. Meissähän ei ole mitään jännää eksoottisuutta, emme ole kaikki akateemikoita (kuten Mia-Petra Kumpula-Natri tulijat määritteli Vahteran blogin mukaan), emme rikasta valtiota vaan päinvastoin köyhdytämme koska olemme tarpeeksi röyhkeitä vanhetaksemme. Etniset eivät vanhene vaan päinvastoin hoitavat vanhuksemme laadukkaasti ja koskaan valittamatta. Tulijat opettavat meille uusia hienostuneita ruokalajeja kuten pizza ja kebab, muuta ei nyt just tule mieleen. Aasialaisista nyt kannata edes puhua, niillä mitään kulttuuria ole. Johan sen todistaaa sekin, että Hgin uni korvasi Japanin professuurin somalian kielen sekä islamilaisen teologian opetuksella. Siis maan pääyliopisto opettaa somaleille somalia. Suomalaisille opetetaan suomea eskarissa tai viimeistään peruskoulun ekalla. Mutta mikäpä olisi näille akateemikoille kyllin hyvää.

Vilkaisin wikistä, 1990 sisäministerinä oli Jarmo Rantanen (sdp). Miten munaton voi ministeri olla kun antaa yhden hysteerisen hempukan (die heilige Johanna) päättää Suomen maahanmuuttopolitiikasta? Nyt on kulunut jo yli 30 vuotta ja noita Siad Barren sissejä jälkeläisineen on jo parikymmentätuhatta, mutta vieläkään ei suostuta myöntämään että pieleen meni ja rutosti. Niin poliitikot kuin mediakin pitävät suomalaisia idiootteina (vaalitulosten perusteella ei niinkään väärin ajateltu, tosin) ja nostavat milloin minkäkin kengänkiilottajan (esim.Husu) loistavaksi esimerkiksi suomalaisille.
jatkuu...
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä! Rasismista puhuminen on siis silkkaa paskaa näiden hiekkaperseiden kohdalla.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi on painostettu (keiden taholta?) hiljaiseksi ja tämä jos mikä on pelottavaa kehitystä. Etnisillä ei ole mitään tekemistä väkivaltaisten katujengien kanssa, vaikka kameratallenteet ja jokapäiväinen kaupungissa liikkuminen todistavat ihan muuta. Arabit inhoavat mustia ja shiiat sunneja, kaikki muut etniset inhoavat somaleita ja somalit ihan jokaista uutta maahantulijaa - nyt erityisesti ukrainalaisia - koska pelkäävät että heille itsestään selvästi kuuluvista eduista joudutaan leikkaamaan. Me oltiin täällä ekaks!

hesari on kirjoittanut juttuja siitä ihmeellisyydestä, että ensimmäistä kertaa Helsingistä muuttaa enemmän suomalaisia turvallisempiin maaseutukuntiin kuin maaseutukunnista tänne. Tälläkään ei luonnollisesti ole mitään tekemistä etnisten kanssa eikä Helsingin veromaksajien tarvitse panikoida koska vastaavasti tänne tulee sitten korvaavia veronmaksajia maaseudun vok:eista. Kaupungin verokertymä on vielä plussan puolella, mutta kunhan ne kunnat on valtionavustusten loputtua työntäneet sen viimeisenkin Ahmedin tänne elätettäväksi niin saattaa se pystyviiva budjetista poistua.

Pisa-tulokset laskeneet reippaasti, tälläkään ei mitään tekemistä etnisten kanssa, suomalaiset kakarat ja opettajat nyt vaan ovat laiskistuneet minkä rasistiselta kiusaamiseltaan ehtineet.

Olen miettinyt, että eivätkö poliitikot ole koskaan yksityisesti käyneet noissa afrikkalaisissa/arabimaissa joissa sen paikallisen kulttuurin oppii kyllä salamannopeasti, yleesä kantapään kautta. Virkamatkathan ovat edelleenkin sitä samaa kuin aikoinaan neukkulassa: letka mustia autoja huolellisesti valitulla ei-slummi-reitillä jonka varrella iloisia lapsia heiluttelemassa lippuja, vähän puuduttavaa paikallista kulttuuriesittämistä, syöttämistä, juottamista (arabimaissa erityishuoneessa johon kaikkivoipainen allah ei näe, kyllä vaan), ja sitten ns. vapaamuotoista seurustelua joka tulee suomalaisille aina helvetin kalliiksi. Kun lupaus on lupaus - joka siis koskee vain suomalaista osapuolta.

Pahoittelen pitkää tekstiä mutta Ykä, ittepäs aiheellas usutit!
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä
Menee ohi jutun aiheesta, mutta linkkaan kuitenkin, kun ongelmien taustajoukot on samat!
Kannattaa lukea tuo Pesosen blogi, tuttu jengi pyörittää SDP, Kepu, Sipilä, Lipponen, Lintilä ja tietysti Orpo.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/uniperin-osto-oli-suomen-poliittinen-paatos-nord-stream-2-kaasuputkeen-liittyen/

Voi Aikoja Voi Tapoja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Ano1:lle, Ano2:lle, Vanhalle kyynikolle, TR:lle, Sax on the Webille, Qroquius Kadille, Pyssymiehelle, Bogreolille, Ano3:lle, Tapsalle vaan, tira+:lle, Ano4:lle ja Voi Ajoille Voi Tavoille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Näissä oli paljon samaa sisältöä joten en niitä erikseen käy läpi. Totean vaan sen vanhan että valtiovallan mielestä kyseessä ei ole ongelma. Ongelma olemme me, jotka puhumme ongelmasta.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö näitä asioita opeteta normaaleille ihmisille yleensä peruskoulussa?

"Kurssilla käsitellään jokapäiväiseen elämään liittyviä aiheita, esimerkiksi itsensä ja perheensä esitteleminen, ostoksilla käyminen, matkustaminen, sairastaminen, lyhyiden uutispätkien lukeminen sekä sosiaalisen median käyttäminen.

Käsiteltäviä kieliopin osa-alueita ovat muun muassa substantiivien ja verbien taivutusjärjestelmät, fokusmerkinnät, tapaluokittelijat, verbaaliset subjekti- ja objektipronominit sekä preverbaaliset prepositiot."

Paljonko tuo 15op on kandidaatin-/maisteritutkinnosta?

Kun sen voi suorittaa näinkin: "Mikäli opiskelijalla on jo vastaavat tiedot ja käytännön harjoitusta somalin kielestä, voidaan opintojakso suorittaa vastaavan opettajan kanssa erikseen sovittuna suullisena ja kirjallisena tenttinä."



https://studies.helsinki.fi/opintotarjonta/cu/hy-CU-117909330-2021-08-01/KIK-SO111/Somali_1

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Joo, en ole ennen tiennyt että tuollainen onkin yliopistokoulutusta.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuossahan on kyse somalin kielen yliopistollisesta kurssista, tavoitteena on käytännön kielitaito, jonka avulla opiskelija selviää tutuista ja arkipäiväisistä kommunikaatiotilanteista.
Kurssi on pakollinen somalikielen opiskelijoille ja suorituskieli voi olla suomi (muita ei mainittu).

Kurssin laajuus on 15 op., joskin sen opiskelijoiden oletetaan olevan hitaanpuoleisia, kun se kestää koko vuoden.
Mutta opiskeltuaan somalia 120 op. ja tehtyään kandidaatintutkielman on sitten somalin kandi ja 160 op. graduineen tekee somalin maisteriksi.

Sitä en sen sijaan aivan ymmärrä, kuinka monelle tuosta on jotain hyötyä;
oppia sujuvaa somalia opiskeltuaan yksitoista vuotta (jos 15 opintopisteeseen menee vuosi).

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin nousee tuolta musitini sopukoista aika jolloin näitä sid barren elättejä moskova hylki ja saattoi helsingin junaan. Koiviston Manu silloin sanoi, että niitä ei pidä ottaa ensimmäistäkään, ja että niistä saadaan ikuinen riesa jos niitä tänne otetaan. Ja näin on käynyt,vaan minkäs Manukaan mahtoi siiloisille kiimaisille.
Täällä meidänkylällä on näkynyt/kuulunut tummapintaisempia asiakkaita, ulkomaan kieltä puhuvat vaan en ole joutanut seuraamaan, että mistä ja ketä, eivät kuitenkaan ukrainalaisia. Enemmän väri viittaa tuonne kaukoitään, intia/pakistan/malesia. Ei kuitenkaan afganistan, ainakaan pukeutumisesta ja äänen voimakkudesta päätellen. Eikä paikalliset uutimet kerro mitään, korkeintaan meksikon muurin takaisisa jutuissaan, vaan niistä ei ole otsiikoakaan luettavissa kuten yleensä näissä tapana. Sen olen huomannut sivuslmällä, että rahalla he eivät maksa, sitä en taas tiedä minkälaisella kortilla, ehkä KelaGoldilla?
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ja tulee muistaa, että tuolla sitten korvattiin japanin kielen opiskelu. Onhan se tietysti ymmärrettävää sillä onhan Japani aivan piirisarjan taloustekijä Somaliaan verrattuna.

Huru-ukko: Näinhän se meni. Koivisto ei ole kyllä mikään suosikkini mutta tuossa asiassa hän oli täysin oikeassa ja häntä olisi pitänyt uskoa. Itse asustelen sen verran syrjässä että rikastus ei ole tullut tänne edes eksymällä.

Vanha kyynikko kirjoitti...

Näitä allahin tummia lahjoja sijoiteltiin silloin sinne sun tänne,niinpä ne ilmestyivät myös tänne sus'rajan Tuppukylään.
Kävelivät ryhmässä kadulla niin,että paikalliset vanhukset ja nais'immeiset joutu siirtymään ajotien puolelle.
Täällä oli vielä siihen aikaan oikeita miehiä,jotka puuttuivat asiaan "omakätisesti"
ja opettivat "Uustuppukyläläisille"kadulla liikkumisen.Ei ne tykänny ja kun ei niillä ollu joukkoylivoimaa,ne siirtyivä isompiin ympyröihin.Täälläpäin ei ole toistaiseksi näkynyt muita jengejä,kuin paikalliset "Mopojonnet"..siis toistaiseksi :)

Anonyymi kirjoitti...

Breaking News

Gazprom ilmoitti juuri ettei se tule toimittamaan kaasua Saksaan.
Force Majour -periaatteen nojalla se on loppu nyt.

Tiedossa Dark Winter saksalaisille ja tämä heiluttaa jo muutakin Eurooppaa sekä EU:ta!


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vanhalle kyynikolle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Vanha kyynikko: Tiedän pari tuollaista ”opetustapahtumaa” lähimmistä maalikylistä itsekin. Ja nuo jätkäthän häipyvät kun kunnilta valtionrahoitus loppuu. Hyvä meille, huono esmes helsinkiläisille.

Tvälups: Saksan vihreä siirtymä kusee perseestään. Käsittääkseni ne saksalaiset ydinvoimalat vielä pystyttäisiin laittamaan sähköntuotantoon. Ei niitä vielä purettu ole.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuo veli Tväl-upseerin välittämä uudin olikin paras aikoihin:
Ryssä nykäisee itse kaasutissinsä Scholzin suusta, kun kerran Bryssel ei ole sitä halunnut tehdä!
Nyt tissivasikka Scholzin on opittava seisomaan omilla jaloillaan ja syömään apetta, kun tissistä ei enää heru vaikka kuinka surkeasti ynisisi.

Ehkäpä Saksanmaalla jopa löydetään riittävästi kiveksiä käynnistämään ydinvoimalat uudestaan ja käskemään pillut punaisina huutavia koliikkiämmiä pitämään turpansa kiinni nyt ja vastakin.

En ole kovin toiveikas sen suhteen.
Vaan saapa näkyä mitä tapahtuu, kun talvella tulee kylmä ja televisio ja internet lakkaavat toimimasta vain siksi, kun ydinsähköä olisi saatavissa mukavaan hintaan mutta sitä ei saa ottaa käyttöön koska sitä ei saa ottaa käyttöön koska sitä ei saa ottaa käyttöön, kuuluu Naisen Logiikka.

Putlerhan saattaa olla tekemässä koko Euroopalle melkoista palvelusta auttaessaan pistämään koliikkiämmien turvat tukkoon!

Anonyymi kirjoitti...

Saksassahan olof ja virheä energiministeri vannovat kumpikin, että ydivoimalat suljetaan suunnitelman mukaan. Hiilivoimaloita ja öljyllä toimivia on nyt pakko käynnistää energiapulan johdosta. Onhan se hiilivoima puhtaampaa kuin se atomivoima? Onhan?
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Ääni sinimustille!

Joppos123 kirjoitti...

Niksmannit ovat sitä mieltä, että hiili, etenkin ruskohiili on sitä puhtainta energiaa. Onnea vaan niksmannien valinnalle.

QroquiusKad kirjoitti...

Ja niinhän siinä sitten kävi, että lupaus oli vain lupaus ja Putler jatkaa tissivasikkansa Scholzin imettämistä kaasutissillään.

Voi vittujen kevät ja perkeleen saatana!
Olisihan tästä pitänyt olla ymmärtää iloitsematta enne kun näkee toteutuvan, mutta ei silti voi mitään sille että
RAIVOSTUTTAA NIIN PERKELEESTI TÄMÄ HELVETIN RYSSÄNHUORAAMINEN JUMALAUTA!!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Huru-ukolle, Anolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne. Nyt on niin, että minä tipahdin kärryiltä aivan tuoreimpien uutisten kohdalla. Pystytkö Qroquius Kad linkittämään?

QroquiusKad kirjoitti...

Tässäpä tämä vähemmän iloinen uudin, eli kaasu virtaa taas torstaina:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008955411.html

Enää ei kuitenkaan suututa niin paljon, kun purin puuta ja löin kyynärpäilläni kiveä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos linkistä. Kovasti tuuliviiriä muistuttaa tämä homma.

Anonyymi kirjoitti...

Todella outo episodi on Georg Ots -laivalla Suomeen tulleiden somalien tapaus, kun tasa-arvovaluutettu käveli kylmästi presidentin kannan yli ja esti palautuksen. Koiviston mielestä oli käsittämätömtä, että viranomaisilla ei olisi keinoja puuttua hallitsemattomaan maahanmuuttoon ja häntä rasitti se, että on joku eliitti, joka kertoo, mitä mieltä kansan pitäisi olla..., että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä. Miten oikeassa hän olikaan, vaikka demari olikin! Tilannehan ei ole 30:een vuoteen muuttunut juuri miksikään ja Suurpää sekä moni muu maahanmuuton kannattaja on sittemmin palkittu hyvällä viralla valtionhallinnossa ja ministerinä.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Totta. Tapaus Johanna Suurpää on mysteeri. Kas kun ei hän ollut silloin vielä edes missään suuressa virassa. Olipahan vain pakolaislakimies. Ja sattumoisin hän oli muuten silloin Demlan puheenjohtaja.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Tuo blogitekstin kruunaava pilapiirros tuo mieleeni miten itse Hesarin lukijoiden valtavirran tavoin koin Karin rasistina, joka itsepintaisesti oli käpertynyt rotuennakkoluuloisiin asenteisiinsa, vaikka muuten valistunut ihminen olikin.

Elämälle kiitos siitä, että kokemuksia on karttunut ja kasvua ja kehitystä tapahtunut. Jokin omassa ajattelussani on pysynyt samana, paljon on muuttunut. Joskus mietin, pitäisikö minun puhua enemmänkin henkilökohtaisessa sävyssä, jotta tekstieni lukijoille tulisi selväksi se, että omat lähtökohtani puoli vuosisataa sitten olivat juuri senkaltaisia, joita tämä jäljestä tulevien valtava lauma nyt toistelee kuin olisi punavihreät aatteet itse keksinyt.

Minullahan on taipumusta asettaa omakohtainen kokemus isompiin, niin sanotusti "ajatushistoriallisiin" raameihin, jotta henkilökohtainen saisi yleisempää merkitystä. Se on erityinen ongelma, koska siinä täytyy välttää se tavallinen ansa, että pelkästään yleistää oman mielipiteensä yleisweksi mielipiteeksi.

Yritän sanoa sellaisia asioita kuin esimerkiksi, että sosiologia autonomisena tieteenä mahdollistui vasta kun eurooppalaisen uuden ajan individualismi oli kasvanut siihen mittaan, jossa yksilö saattoi tehdä irtioton hänessä vaikuttavista yhteisövoimista ja tajusi, miten vahvoja nuo kollektiivivoimat ovat.

Mutta tällainen ei tietenkään sano mitään kenellekään muulle kuin ajatushistorian harrastajille.

Pelkään sitä, että puhuminen henkilökohtaisten kokemusten pohjalta leimaisi minut helposti jonkin mielipidesuunnan, ideologian tai politiikan kannattajaksi. Sellainenhan nyt tapahtuu itse kunkin kohdalla miltei automaattisesti -- jos otat henkilökohtaisesti puhuttelevan asenteen, leimaudut oitis johonkin lokeroon.

Sinä olet blogisti, jolla on harvinainen kyky yhdistää henkilökohtaista ja sitä, millä on yleistä merkitystä. Teksteistäsi paistaa vilpittömyys ja älyllinen rehellisyys joka estää sen että sinut voitaisiin leimata propagandistiksi. Toivottavasti jaksat kirjoitella vaikka ajat muuttuvat aina vain pahemmiksi.



QroquiusKad kirjoitti...

Mikäpä tässä Manun "ylikävelyssä" oli outoa?
Suomen alikekkonen Manu sanoi olevan käsittämätöntä, etteikö olisi keinoja.
Olisihan hänellä ollut, vaan eipä käyttänyt koska ei halunnut käyttää.

Jonsu Isokaali sai tuoda somalit maihin, koska hänen annettiin.
Estämättä.
Koska somalit haluttiin maahan.
Niitä, jotka olisivat yrittäneet estää, olisi rangaistu.
Tarvittaessa korkeimman tahon toimesta.
Eli alikekkonen Manu I Suur-Ihmettelijän itsensä.
Henkilökohtaisesti.

Ei tässä sen kummempaa kummastelemista ole;
kysymys on vain siitä, miksi näin haluttiin tehdä.
Se vastaus löytynee varmimmin KGB:n solutusoperaatiosta yliopistojen kautta yhteiskuntiin.
Se on ainoa järkevä selitys.

QroquiusKad kirjoitti...

Kari Suomalaistahan syytettiin rasismin lisäksi myös naisvihasta, koska hän pelmuutteli järjettömiä naispoliitikkoja ja muita pimpsvaikuttajia yhtä säälimättä kuin pöljäileviä miessellaisiakin.

Viimemainitut tosin ymmärsivät olla nostamatta meteliä noin yleisemmin;
joillekin oli suorastaan kunnia-asia päästä Karin karikatyyriksi.
Eikä Karilla ollut koskaan mitään keljua sanottavaa Eila Kännöstä ja muista järkinaisista.

Jos Kari piirtäisi tänään, kumpikohan olisi nyt suurempi synti, rasismi vai naisviha?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Seppo Oikkoselle ja qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Seppo: Lämmin kiitos kannustuksesta. Tuo henkilökohtaisen ja yleisen sotkeminen tapahtuu erityisesti suvaitsevais-tiedostavaistossa tyyliin ”minä tunnen yhden ihastuttavan afrikkalaisen pariskunnan joten puhe haittamaahanmuutosta on täyttä puppua”. Ja mielestäni olet löytänyt oman tyylisi kirjoittaa. En tiedä, kannattaako sitä muuttaa.

Qroquius Kad:

Viesti1: En tiedä oliko kyseinen tapaus niin yksinkertainen. Silloinhan Neuvostoliitolla ei ollut vielä mitään tarvetta aiheuttaa epävakautta Suomessa koska Suomi oli vielä turvallinen YYA-naapuri. Ja itänaapuri puolestaan oli lopettanut ”kansainvälisten solidaarisuusveljien” elättämisen Moskovassa. Kovasti puhutaan tuolloini persaukisen SPR:n osallisuudesta ja tuskin on savua ilman tulta.

Viesti2: Siinäpä kaksi kovaa syytettä koettelisi keskenään. Karin kohdalta voi sanoa että totuus tekee kaikkein kipeintä.