Tehdään näissä vanhempien aikojen muistelmissa vaihteeksi pieni syrjähyppy. Yleensähän olen keskittynyt Kekkoslovakian aikaan mutta käydään nyt 1980-luvulla ja muistellaan hieman sen vuosikymmenen kotimaista tv-tarjontaa. Tämä lienee sallittavaa sillä erityisesti iltapäivälehdissä näköjään muistellaan jo 1990-lukua niin kuin myöhempää kampakeraamista aikakautta. Mikä itseäni hieman ihmetyttää. Kyseinen vuosikymmen kun tuntui olleen suurin piirtein toissaviikolla. Vanhetessa aika kuluu vaan niin ihmeen nopeasti.
Tämäkin tv-kavalkaadi on yhden miehen käppäukkoraadin
tulosta ja perustuu yhden miehen muistoihin joten luonnollisesti paljon
ohjelmia ja sarjoja jää mainitsematta. Eikä kyse ole oikeastaan siitä, mikä oli
(ei enää niin pienen) Ykän suosiossa vaan siitä, mikä kyseisenä aikakautena jäi
mieleen.
Aivan ilman Kekkoslovakiaa ei tässäkään postauksessa
selvitä. Olihan Kekkoslovakian aikakautta pari ensimmäistä vuotta 80-luvulla.
Ja vuonna 1980 alkoi vuoteen 1985 kestänyt sarja Suomalaisia tähtihetkiä:
Sarja sisälsi yksittäisiä ja varsin onnistuneita
tarinoita tavallisista suomalaisista ihmisistä. Sarja tuli Ylen TV2:lla ja
muistelisin, ettei siitä tullut kovin suosittua. Sen sijaan hyvin suuren
suosion sai vuosina 1981 – 1983 esitetty Ylen Hukkaputki:
Parhaimmillaan ohjelmalla oli kolme miljoonaa
katsojaa. Sarjaa saattoi sanoa poliittiseksi sketsisarjaksi ja sitä saattoi pitää
myös kulttuuritaistolaisuuden viimeisenä menestyksenä televisiossa. Viimeisenä
siis toistaiseksi. Nykypäivästä ei ollut puhetta. Sarjan suuri suosio johtui
tod näk siitä että sitä esitettiin silloisena prime timena – Suomessa tuolloin
siis vain kaksi tv-kanavaa – eli lauantaisin klo 21.00.
Suurta suosiota sai myös samana vuonna aloittanut ja
samoin vuoteen 1983 jatkunut Mainostelevision Valehtelijoiden klubi:
Ohjelmassahan neljä raatilaista yritti arvuutella mikä
oli joka jaksoon tuotu erilainen mystinen esine. Kolme raatilaisista puhui
puppua ja yksi totta. Ohjelma voisi toimia hyvin vieläkin sillä se ei ollut
sillä lailla päivänpoliittinen kuin esmes äsken mainittu Hukkaputki. Ohjelmaa
saattoi pitää myös Aake Kallialan läpimurtona.
1970-luvun – kesti myös hieman 1980-luvun puolelle –
yksi suosituimpia suomalaisia sarjoja oli Tankki täyteen. Vuonna 1982 sille
tehtiin spin off-sarja Reinikainen:
Sarjasta tuli myös hyvin suosittu. Parhaimmillaan se
sai 2,4 miljoonaa katsojaa. Nykyinen poliisi on pyrkinyt parhaansa mukaan
romuttamaan kuvan leppoisista reinikaisista. Noina aikoina muuten – varsinkin
meidän aikuisuutta ainakin virallisesti lähenevien sällien elämässä – televisio
sai kilpailijan. Sillä muutaman kaverin kotona oli Taikalaatikko:
VHS-nauhureilla oli tietysti sekin vaikutus, että
ajastimen ansiosta tiettyä ohjelmaa ei tarvinnut olla juuri lähetysaikaan
katsomassa.
1980-luvun ohjelmistossa oli paljon erilaista
huumoria. Aivan toisenlainen, mutta myös hyvin suosittu ohjelma oli sitten
vuonna 1983 alkanut ja aina vuoteen 2007 saakka jatkunut Karpolla on asiaa:
Karpon ohjelma keskittyi pääosin tavallisiin pieniin
ihmisiin ja siihen, kuinka systeemi sekä eri näköiset herrat kusivat heidän
muroihinsa. Tällaista ohjelmaa epäilemättä kaivattaisiin nykyisinkin mutta
valtamediassa sellaista ei ainakaan esitetä. Sillä nykyisinhän systeemi ei tee
virheitä.
Samoja aikoja kun Karpolla alkoi olla asiaa aloitettiin
Velipuolikuu-sarjan esitys. Sarjaa esitettiin 1983 – 1984:
Kuvassa
tehdään pääsiäishanukasta
Koska Jukka Kajava haukkui ohjelman niin selvää oli
että siitä tuli suomalaisen televisioviihteen legenda. Sarja oli myös läpimurto
Pirkka-Pekka Peteliukselle. Yksi mieleenpainuvimmista sketseistä oli tietysti
Raivola Rysäpöksyt:
Vuonna 1984 tuli sitten Mutapainin ystävät joka
oli oikeastaan suoraa jatkoa Velipuolikuulle pääosin samojen tekijöiden voimin:
Liekö nuorella Ykällä ollut tuolloin muuta puuhattavaa
mutta sarjasta ei ole jäänyt oikein mieleen kuin se kappale jossa ääkkösiä,
öökkösiä ja yökkösiä käytetään erinomaisen luovasti:
Huumoria tarjoili myös 1984 – 1985 esitetty Älywapaa
palokunta. Tästäkään sarjasta ei ole oikein jäänyt mieleen kuin hokema ”onks
Viljoo näkyny?”:
Ja se yhtä ärsyttävä hokema – joka levisi ihmisten
käyttöön laajemminkin – eli ”eikö olekin mielenkiintoista” taisi myös olla
tästä sarjasta. Samoin kuin se ”heppu hei”.
Musiikkiviihdesarjana tarjoiltiin vuosina 1985 – 1987
esitetty Soitinmenot:
Sarjasta voi sanoa että sketsit eivät oikein toimineet
ja varsinkin Erkki Saarelan esittämä aina kieltään lipova Pastori Silli oli
vastenmielinen. Sen sijaan sarjan musiikki – jota oli noin puolet ajasta – oli
hyvin tehtyä ja sovitettua ja sarjan näyttelijät (Eija Ahvo, Susanna Haavisto,
Heikki Kinnunen ja Erkki Saarela) hoitivat lauluosuutensa hyvin.
Vähän toisenlaista viihdettä tarjosi vuonna 1985
esitetty sarja Musta tuntuu:
Sarjaa saattoi sanoa trilleriksi mutta oli siinä
humoristisiakin piirteitä, erityisesti Taneli Mäkelän esittämä vähän tohelo
Supon etsivä. Sarjan myötä Mäkelä nousi hyvin suosituksi. Mainittakoon, että
tämä neliosainen sarja esitettiin uudestaan vuonna 1988 viisiosaisena ja
uudella lopulla.
Kun siirryttiin vuoden 1986 puolelle, esitti TV2
varsin onnistuneen sarjan eli Sisko ja sen veli:
Sarjahan ei ollut mikään tyypillinen sketsisarja vaan
siinä Tuija Ernamon ja Ilmari Saarelaisen esittämät, no, sisko ja sen veli ovat
elämässään ei niin kauhean hyvin onnistuneita yksilöitä ja sarjassa puututtiin
sinänsä humoristisesti varsin epäsovinnaisiin aiheisiin. Erityisen tunnettu oli
vammaisia käsittelevä jakso.
Epäsovinnaisempaa huumoria tarjosi myös pääosin
Ryhmäteatterin MTV:lle tekemä 1986 – 1987 esitetty sarja Tabu:
Vaikka siinä oli muistaakseni ihan onnistuneita
jaksoja niin sarjan suosio jäi vähäiseksi perinteiseen sketsiviihteeseen
tottuneessa Suomessa. Ja siitähän sarjan tilaaja MTV ei ollut mielissään. Asia,
jota en tiennyt, mutta jonka wikipedia kertoi on ”Lisäkitkaa tuotantoryhmän
ja kanavan välillä aiheutui kanavan vaatimuksista poistaa jaksoista muun muassa
kirosanoja. Niinpä niiden päälle äänitettiin muun muassa lampaiden määkimistä.”
Vuonna 1987 sketsitarjonta jatkui Hymyhuulet-sarjalla
jota tuotettiin kahden vuoden ajan. Ohjelmahan aloitti pitkäaikaisen yhteistyön
Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan välillä. Kuitenkin sarjasta jäi
eniten mieleen Antti Raivion ja Ville Virtasen kehittämä Aki ja Turo jossa
irvailtiin 1970-luvun ilmiöitä:
Näitten sketsien myötä levisi yleisempäänkin käyttöön
taas uusi ärsyttävä hokema eli auts-töks-töks. Olivatko nämä sketsit toimivia
vaiko ehkä eivät lienee nykyisin sivuseikka. Sillä se aika, mistä sketseissä
irvailtiin tapahtui vähän toistakymmentä vuotta ennen kyseisiä sketsejä. Ja
kyseiset sketsit taas ovat esitetty 35 vuotta ennen nykypäivää.
Petelius ja Kalliala jatkoivat yhteistyötä useissa
sarjoissa niin 1980 kuin 1990-luvullakin ja ne sarjathan ovat nykyisten
wokeltajien hampaissa. Mm. kysyiset hymyhuulet Yle torpedoi Areenastaan jo vuonna
2018. ”Yle kuvailee Hymyhuulia rasistiseksi ja sen mukaan sarjaa ei
nykypäivänä tehtäisi ollenkaan.”
Peteliuksestahan tuli sitten nykypäivänä vihreitten
kansanedustaja sekä nykyajan supersankari Anteeksimies. Kalliala taas totesi
että pyytäkää anteeksi ihan keskenänne. Laitetaan esille yksi parivaljakon
tunnetuimmista hahmoista joista on pahoitettu monet mielet ja pyydetty anteeksi
monta kertaa eli Naima-Aslakki ja Soikhiopää:
Peteliushan kehitti 1980-luvulla Pedro Hietasen kanssa
Hei Hulinaa- ja Hui Helinää sketsisarjat. Hei Hulinaa tuli alun perin radiossa
ja siinä oli varsin toimivia juttuja. Kas kummaa kun wokeltajat eivät ole
älynneet vaatia Peteliusta pyytämään anteeksi kyseiseen radio-ohjelmaan
kehittämästään siviilipalvelusmies Pentti Hilkurista jota niin kovasti
pelvoitti.
Vuonna 1988 huumoriviihteen puolelle tuli uusi nimi
eli jo aikaisemmin yhtyeenä esiintynyt Lapinlahden Linnut ja Seitsemän
kuolemansyntiä:
Lapinlahden Linnut tekivät sarjoja 1990-luvullakin ja
niiden myötä tuli käyttöön myös yksi hokema – tai oikeastaan suht
käyttökelpoinen sanonta – eli EVVK. Alun perin sanonta on peräisin
suomalaisilta faittereilta.
Vuonna 1988 esitettiin myös vakavammalla mielellä
tehty neliosainen sarja Painajainen:
Sarjaa saattoi sanoa suomalaiseksi Twin Peaksiksi jo
ennen Twin Peaksia. Sarjan lopetus oli varsin perisuomalainen eli kun pääosan
esittäjä (Eero Melasniemi) eli muistinmenetyksestä kärsinyt mies tajusi
olevansa kadonneen tytön murhaaja hän teki itsemurhan ajamalla Ladalla
lepikkoon.
Heitetään vielä pieni heitto uutispuolelta, tarkemmin
sanottuna vaalistudioista. Silloin kaksikko Leif Salmén ja Pekka Oksala
(erityisesti Salmen) kehittivät tyylin jonka idea oli saada mahdollisimman
moni haastateltava vaikuttamaan täysin idiootilta:
Sama linjahan on haastatteluissa nytkin, tosin se
kohdistuu ainoastaan perussuomalaisiin. Kyseinen kaksikko oli muistaakseni ihan
yhtä vittumainen tasapuolisesti aivan kaikille.
Jos muistelee 1980-luvun tarjontaa noin yleisesti niin
se ei ollut yhtä vaikuttavaa kuin oli 1970-luvulla. Johtuu varmaan siitä, että
muuan Ykällä oli jo huomattavan paljon muutakin aktiviteettia. Mutta postausta
tehdessäni aloin ymmärtää, miksi jotkut – nuoremmat – muistelevat jo 1990-lukua.
Onhan meinaan tämän postauksen ensimmäisestä ohjelmasta kulunut jo 42 vuotta ja
viimeisestäkin 34 vuotta. Vaikka elettiin jo Kekkoslovakian jälkeistä aikaa.
Aika on hupaa kulumaan.


















