JOTAIN IHAN MUUTA CXV

Tehdään näissä vanhempien aikojen muistelmissa vaihteeksi pieni syrjähyppy. Yleensähän olen keskittynyt Kekkoslovakian aikaan mutta käydään nyt 1980-luvulla ja muistellaan hieman sen vuosikymmenen kotimaista tv-tarjontaa. Tämä lienee sallittavaa sillä erityisesti iltapäivälehdissä näköjään muistellaan jo 1990-lukua niin kuin myöhempää kampakeraamista aikakautta. Mikä itseäni hieman ihmetyttää. Kyseinen vuosikymmen kun tuntui olleen suurin piirtein toissaviikolla. Vanhetessa aika kuluu vaan niin ihmeen nopeasti.

Tämäkin tv-kavalkaadi on yhden miehen käppäukkoraadin tulosta ja perustuu yhden miehen muistoihin joten luonnollisesti paljon ohjelmia ja sarjoja jää mainitsematta. Eikä kyse ole oikeastaan siitä, mikä oli (ei enää niin pienen) Ykän suosiossa vaan siitä, mikä kyseisenä aikakautena jäi mieleen.

Aivan ilman Kekkoslovakiaa ei tässäkään postauksessa selvitä. Olihan Kekkoslovakian aikakautta pari ensimmäistä vuotta 80-luvulla. Ja vuonna 1980 alkoi vuoteen 1985 kestänyt sarja Suomalaisia tähtihetkiä:

Sarja sisälsi yksittäisiä ja varsin onnistuneita tarinoita tavallisista suomalaisista ihmisistä. Sarja tuli Ylen TV2:lla ja muistelisin, ettei siitä tullut kovin suosittua. Sen sijaan hyvin suuren suosion sai vuosina 1981 – 1983 esitetty Ylen Hukkaputki:

Parhaimmillaan ohjelmalla oli kolme miljoonaa katsojaa. Sarjaa saattoi sanoa poliittiseksi sketsisarjaksi ja sitä saattoi pitää myös kulttuuritaistolaisuuden viimeisenä menestyksenä televisiossa. Viimeisenä siis toistaiseksi. Nykypäivästä ei ollut puhetta. Sarjan suuri suosio johtui tod näk siitä että sitä esitettiin silloisena prime timena – Suomessa tuolloin siis vain kaksi tv-kanavaa – eli lauantaisin klo 21.00.

Suurta suosiota sai myös samana vuonna aloittanut ja samoin vuoteen 1983 jatkunut Mainostelevision Valehtelijoiden klubi:

Ohjelmassahan neljä raatilaista yritti arvuutella mikä oli joka jaksoon tuotu erilainen mystinen esine. Kolme raatilaisista puhui puppua ja yksi totta. Ohjelma voisi toimia hyvin vieläkin sillä se ei ollut sillä lailla päivänpoliittinen kuin esmes äsken mainittu Hukkaputki. Ohjelmaa saattoi pitää myös Aake Kallialan läpimurtona.

1970-luvun – kesti myös hieman 1980-luvun puolelle – yksi suosituimpia suomalaisia sarjoja oli Tankki täyteen. Vuonna 1982 sille tehtiin spin off-sarja Reinikainen:

Sarjasta tuli myös hyvin suosittu. Parhaimmillaan se sai 2,4 miljoonaa katsojaa. Nykyinen poliisi on pyrkinyt parhaansa mukaan romuttamaan kuvan leppoisista reinikaisista. Noina aikoina muuten – varsinkin meidän aikuisuutta ainakin virallisesti lähenevien sällien elämässä – televisio sai kilpailijan. Sillä muutaman kaverin kotona oli Taikalaatikko:

VHS-nauhureilla oli tietysti sekin vaikutus, että ajastimen ansiosta tiettyä ohjelmaa ei tarvinnut olla juuri lähetysaikaan katsomassa.

1980-luvun ohjelmistossa oli paljon erilaista huumoria. Aivan toisenlainen, mutta myös hyvin suosittu ohjelma oli sitten vuonna 1983 alkanut ja aina vuoteen 2007 saakka jatkunut Karpolla on asiaa:

Karpon ohjelma keskittyi pääosin tavallisiin pieniin ihmisiin ja siihen, kuinka systeemi sekä eri näköiset herrat kusivat heidän muroihinsa. Tällaista ohjelmaa epäilemättä kaivattaisiin nykyisinkin mutta valtamediassa sellaista ei ainakaan esitetä. Sillä nykyisinhän systeemi ei tee virheitä.

Samoja aikoja kun Karpolla alkoi olla asiaa aloitettiin Velipuolikuu-sarjan esitys. Sarjaa esitettiin 1983 – 1984:

Kuvassa tehdään pääsiäishanukasta

Koska Jukka Kajava haukkui ohjelman niin selvää oli että siitä tuli suomalaisen televisioviihteen legenda. Sarja oli myös läpimurto Pirkka-Pekka Peteliukselle. Yksi mieleenpainuvimmista sketseistä oli tietysti Raivola Rysäpöksyt:

Vuonna 1984 tuli sitten Mutapainin ystävät joka oli oikeastaan suoraa jatkoa Velipuolikuulle pääosin samojen tekijöiden voimin:

Liekö nuorella Ykällä ollut tuolloin muuta puuhattavaa mutta sarjasta ei ole jäänyt oikein mieleen kuin se kappale jossa ääkkösiä, öökkösiä ja yökkösiä käytetään erinomaisen luovasti:

Huumoria tarjoili myös 1984 – 1985 esitetty Älywapaa palokunta. Tästäkään sarjasta ei ole oikein jäänyt mieleen kuin hokema ”onks Viljoo näkyny?”:

Ja se yhtä ärsyttävä hokema – joka levisi ihmisten käyttöön laajemminkin – eli ”eikö olekin mielenkiintoista” taisi myös olla tästä sarjasta. Samoin kuin se ”heppu hei”.

Musiikkiviihdesarjana tarjoiltiin vuosina 1985 – 1987 esitetty Soitinmenot:

Sarjasta voi sanoa että sketsit eivät oikein toimineet ja varsinkin Erkki Saarelan esittämä aina kieltään lipova Pastori Silli oli vastenmielinen. Sen sijaan sarjan musiikki – jota oli noin puolet ajasta – oli hyvin tehtyä ja sovitettua ja sarjan näyttelijät (Eija Ahvo, Susanna Haavisto, Heikki Kinnunen ja Erkki Saarela) hoitivat lauluosuutensa hyvin.

Vähän toisenlaista viihdettä tarjosi vuonna 1985 esitetty sarja Musta tuntuu:

Sarjaa saattoi sanoa trilleriksi mutta oli siinä humoristisiakin piirteitä, erityisesti Taneli Mäkelän esittämä vähän tohelo Supon etsivä. Sarjan myötä Mäkelä nousi hyvin suosituksi. Mainittakoon, että tämä neliosainen sarja esitettiin uudestaan vuonna 1988 viisiosaisena ja uudella lopulla.

Kun siirryttiin vuoden 1986 puolelle, esitti TV2 varsin onnistuneen sarjan eli Sisko ja sen veli:

Sarjahan ei ollut mikään tyypillinen sketsisarja vaan siinä Tuija Ernamon ja Ilmari Saarelaisen esittämät, no, sisko ja sen veli ovat elämässään ei niin kauhean hyvin onnistuneita yksilöitä ja sarjassa puututtiin sinänsä humoristisesti varsin epäsovinnaisiin aiheisiin. Erityisen tunnettu oli vammaisia käsittelevä jakso.

Epäsovinnaisempaa huumoria tarjosi myös pääosin Ryhmäteatterin MTV:lle tekemä 1986 – 1987 esitetty sarja Tabu:

Vaikka siinä oli muistaakseni ihan onnistuneita jaksoja niin sarjan suosio jäi vähäiseksi perinteiseen sketsiviihteeseen tottuneessa Suomessa. Ja siitähän sarjan tilaaja MTV ei ollut mielissään. Asia, jota en tiennyt, mutta jonka wikipedia kertoi on ”Lisäkitkaa tuotantoryhmän ja kanavan välillä aiheutui kanavan vaatimuksista poistaa jaksoista muun muassa kirosanoja. Niinpä niiden päälle äänitettiin muun muassa lampaiden määkimistä.”

Vuonna 1987 sketsitarjonta jatkui Hymyhuulet-sarjalla jota tuotettiin kahden vuoden ajan. Ohjelmahan aloitti pitkäaikaisen yhteistyön Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan välillä. Kuitenkin sarjasta jäi eniten mieleen Antti Raivion ja Ville Virtasen kehittämä Aki ja Turo jossa irvailtiin 1970-luvun ilmiöitä:

Näitten sketsien myötä levisi yleisempäänkin käyttöön taas uusi ärsyttävä hokema eli auts-töks-töks. Olivatko nämä sketsit toimivia vaiko ehkä eivät lienee nykyisin sivuseikka. Sillä se aika, mistä sketseissä irvailtiin tapahtui vähän toistakymmentä vuotta ennen kyseisiä sketsejä. Ja kyseiset sketsit taas ovat esitetty 35 vuotta ennen nykypäivää.

Petelius ja Kalliala jatkoivat yhteistyötä useissa sarjoissa niin 1980 kuin 1990-luvullakin ja ne sarjathan ovat nykyisten wokeltajien hampaissa. Mm. kysyiset hymyhuulet Yle torpedoi Areenastaan jo vuonna 2018. ”Yle kuvailee Hymyhuulia rasistiseksi ja sen mukaan sarjaa ei nykypäivänä tehtäisi ollenkaan.”

Peteliuksestahan tuli sitten nykypäivänä vihreitten kansanedustaja sekä nykyajan supersankari Anteeksimies. Kalliala taas totesi että pyytäkää anteeksi ihan keskenänne. Laitetaan esille yksi parivaljakon tunnetuimmista hahmoista joista on pahoitettu monet mielet ja pyydetty anteeksi monta kertaa eli Naima-Aslakki ja Soikhiopää:

Peteliushan kehitti 1980-luvulla Pedro Hietasen kanssa Hei Hulinaa- ja Hui Helinää sketsisarjat. Hei Hulinaa tuli alun perin radiossa ja siinä oli varsin toimivia juttuja. Kas kummaa kun wokeltajat eivät ole älynneet vaatia Peteliusta pyytämään anteeksi kyseiseen radio-ohjelmaan kehittämästään siviilipalvelusmies Pentti Hilkurista jota niin kovasti pelvoitti.

Vuonna 1988 huumoriviihteen puolelle tuli uusi nimi eli jo aikaisemmin yhtyeenä esiintynyt Lapinlahden Linnut ja Seitsemän kuolemansyntiä:

Lapinlahden Linnut tekivät sarjoja 1990-luvullakin ja niiden myötä tuli käyttöön myös yksi hokema – tai oikeastaan suht käyttökelpoinen sanonta – eli EVVK. Alun perin sanonta on peräisin suomalaisilta faittereilta.

Vuonna 1988 esitettiin myös vakavammalla mielellä tehty neliosainen sarja Painajainen:

Sarjaa saattoi sanoa suomalaiseksi Twin Peaksiksi jo ennen Twin Peaksia. Sarjan lopetus oli varsin perisuomalainen eli kun pääosan esittäjä (Eero Melasniemi) eli muistinmenetyksestä kärsinyt mies tajusi olevansa kadonneen tytön murhaaja hän teki itsemurhan ajamalla Ladalla lepikkoon.

Heitetään vielä pieni heitto uutispuolelta, tarkemmin sanottuna vaalistudioista. Silloin kaksikko Leif Salmén ja Pekka Oksala (erityisesti Salmen) kehittivät tyylin jonka idea oli saada mahdollisimman moni haastateltava vaikuttamaan täysin idiootilta:

Sama linjahan on haastatteluissa nytkin, tosin se kohdistuu ainoastaan perussuomalaisiin. Kyseinen kaksikko oli muistaakseni ihan yhtä vittumainen tasapuolisesti aivan kaikille.

Jos muistelee 1980-luvun tarjontaa noin yleisesti niin se ei ollut yhtä vaikuttavaa kuin oli 1970-luvulla. Johtuu varmaan siitä, että muuan Ykällä oli jo huomattavan paljon muutakin aktiviteettia. Mutta postausta tehdessäni aloin ymmärtää, miksi jotkut – nuoremmat – muistelevat jo 1990-lukua. Onhan meinaan tämän postauksen ensimmäisestä ohjelmasta kulunut jo 42 vuotta ja viimeisestäkin 34 vuotta. Vaikka elettiin jo Kekkoslovakian jälkeistä aikaa.

Aika on hupaa kulumaan.

KOSKEMATTOMAT

Helsinki, joskus tuonnempana…

Kaksi Fed-El-yhtiön miestä oli tekemässä kaapelitöitä Taka-Töölössä. Toinen nimeltään Janne Matsson ja toinen Oskari Holopainen. Työ sujui vanhaan tuttuun tahtiin sillä olivathan molemmat miehet kokeneita ammattilaisia. Palkkakin oli kohtuullinen sillä Liittovaltion Suomen provinssin pääkaupungissa Helsingissä asui nykyisin pääasiassa tai oikeastaan lähes sataprosenttisesti teoreettisille aloille suuntautuneita ihmisiä. Lähinnä yhteiskuntateologeja. Mutta käytännön osaamista tarvittiin edelleenkin, siispä Jannelle ja Oskarille oli töitä. Sinänsä miesten keltaiset huomioliivit saivat aikaan sen, että ohikulkevat ihmiset olivat kuin heitä ei olisi olemassakaan. Muurahaiskansalaisia. Tiedä vaikka olisivat haisseet hielle.

Ei miehiä moinen asia haitannut eikä heillä ollut mitään tarvetta seurustella noiden nirppanokkaisten yhteiskuntateologien kanssa. Heillä oli muutaman viikon keikka ja sen jälkeen he palaisivat koteihinsa Myrskylään, joka oli juuri sopivan kaukana tästä edistyksen kehdosta. Kehdosta, joka heistä tuntui vain avuttomien teeskentelijöiden ja toisten elättämän uusaateliston snobbailupaikalta. Mitä se tietysti olikin.

Oli aika tauon ja miehet tiesivät vanhastaan että muutaman korttelin päässä oli vielä yksi vanhanaikainen sisäsnagari. Tiesivätpä vielä että sen snagarin annokset olivat erinomaisia tässä vegaanisuuttaan mainostavassa kaupungissa. He päättivät kävellä. Kun he kääntyivät kadunkulmasta ja kulkivat eteenpäin he huomasivat snagarin vieressä olevan kukkakaupan ovella seisovan harmaakaapuisen hahmon jonka kasvoja ei näkynyt. Elekieli kertoi että hahmo oli neuvoton. Se kääntyi Jannea ja Oskaria kohden ja sanoi sukupuolettomalla äänellä:

- Kansalaiset. Auttaa minua.

Piru vie. Siinä oli Koskematon. Niillä oli jättimäinen asuinkompleksi lähistöllä Meilahden puolella. Niitä liikkui harvoin sen ulkopuolella mutta niitä oli aina autettava jos ne sitä vaativat. Se oli ehdoton määräys kaikille. Niitten puvuissa oli pieni kamera joka kuvasi kaiken ja lähetti sen suorana valvontakeskukseen. Jos niitä ei auttanut tai – vielä pahempaa – häiritsi, niin rangaistukset olivat ankaria. Olivathan nuo Koskemattomat valtakoneiston lemmikkejä. Eräänlaisia pyhiä lehmiä.

*

Euroopan Federaatio oli suuressa viisaudessaan ja kaukonäköisyydessään päättänyt alkaa kehittää uudenlaista ihmistyyppiä. Ensimmäiseksi koekentäksi päätettiin valita pieni ja syrjäinen Suomen provinssi.

Federaation ohjeistuksen mukaisesti Suomen queerfeministinen opetus- ja kasvatusministeriö päätti valita alkuun kaksisataa vauvaikäistä lasta jotka eristettiin omiin viihtyisiin ja valvottuihin asumistiloihin.

Nämä lapset kasvatettaisiin erillään kaikesta vahingollisesta konservatiivisesta vaikutuksesta ja irrallaan kaikista vanhoista sukupuolirooleista sekä yhteiskunnallisista ristiriidoista. Heistä tulisi ensimmäisiä ihmisiä jotka olisivat vapaita rasismista, ennakkoluuloista ja kapitalistisesta ahneudesta. He saisivat aikanaan määritellä oman sukupuolensa täysin oman harkintansa mukaan sillä heille ei opetettaisi sukupuolia sanan vanhentuneessa merkityksessä. Luonnollisesti heitä ravittaisiin vain hyvällä ja terveellisellä vegaaniruualla.

Kokeilun ensimmäisessä vaiheessa kaksisataa suomalaista yhteiskuntavastuullista pariskuntaa luovutti lapsensa kokeiluun. Luonnollisesti heillä olisi mahdollisuus tavata lapsensa aikataulun mukaisesti valvotuissa ja turvallisissa olosuhteissa. Lisäksi mukaan tuli Afrikasta ja Lähi-idästä adoptoituja vauvaikäisiä lapsia tarpeellisen diversiteetin aikaansaamiseksi.

Projektin ensimmäisen vaiheen lapsista oli aikuisiksi kasvettuaan tarkoitus tehdä vastuullisia ja inhimillisestä pahuudesta täysin vapaita johtajia Euroopan Federaatiolle. Näiden vauvaikäisten lasten kasvatus kehdosta aina kahdeksantoista vuoden ikään oli annettu koulutettujen, asiantuntevien ja asialleen omistautuneitten Feminiitta-järjestön jäsenille. Näitä lapsia päätettiin jo alusta alkaen nimittää Koskemattomiksi.

*

Janne ja Oskari kävelivät Koskemattoman luo ja kysyivät että kuinka voidaan auttaa. Koskematon katsoi ovea.

- Ovi. Ei pääse sisään. Ei aukea.

Jaa… niin joo, yleensähän kaupoissa oli automaattisesti avautuvat liukuovet. Kukkakaupan liukuovi näytti olevan remontissa ja siinä oli tavallinen vanhanaikainen saranaovi. Oskari sanoi Koskemattomalle:

- Jos ihan pikkusen väistätte, kiitos.

Sitten Oskari avasi oven. Koskematon käveli sisään, kääntyi sitten ja sanoi Oskarille:

- Odottaa. Apu. Myöhemmin.

Koskematon käveli kukkakauppaan. Oskari katsoi Jannea ja sanoi hiljaa:

- Perkele… ei se monikossa puhunut… mene sinä sinne snagarille ja tilaa meille molemmille ne tavalliset mättölautaset. Minun taitaa olla pakko odottaa.

Koskematon astui kukkakauppaan sisälle ja Oskari meni perässä.

*

Koskemattomien koulutus alkoi juuri niin kuin suunniteltiinkin. Ongelmana tosin olivat vanhempien vierailut. Vanhemmathan oltiin varustettu vierailuja varten hallintapannoilla joiden asetukset vaihtuivat pienestä säpsäytyksestä kovaan kipuun. Tämä siksi, etteivät vanhemmat olisi puhuneet lapsille jotain koulutuksen ja kasvatuksen kannalta epähyvää asiaa. Vierailuja valvova feminiitta käytti hallintapannan säätelyä. Yleensä yhteiskuntavastuunsa tuntevat vanhemmat osasivat toki välttää kaikkia kiellettyjä aiheita.

Varsin nopeasti kävi ilmi, että lapset olivat vieraantuneet vanhemmistaan ja pitivät feminiittoja jonkinlaisina kollektiivisina vanhempinaan. Tiukkojen ja kannustettujen kehityskeskustelujen jälkeen vanhemmat päättivät luopua lapsistaan kokonaan. Olihan kyseessä sentään heidän lastensa paras ja kyseiset lapset olisivat alku jollekin suurelle. Kauniimmalle, kuin mitä vanhemmat omassa elämässään olisivat voineet koskaan kuvitella ja lapsilleen tarjota.

*

Oskari astui Koskemattoman perässä kukkakauppaan ja ihmetteli että mitähän hänen pitäisi tehdä. Kukkakauppiaalle tilanne ei nähtävästi ollut uusi joten hän laittoi sormensa suun eteen antaen vinkin että ollaan hiljaa. Koskematon seisoi hiljaa ja liikkumatta. Hän katseli liikkeen seinällä olevia kukkia. Nimenomaan leikkokukkia. Oskari mietti odottavaa mättölautastaan mutta ei uskaltanut lähteä liikkeelle. Eihän sitä tiennyt ettei Koskemattomalla ollut myös taaksepäin kuvaavaa kameraa. Ja se kun piru vie oli pyytänyt odottamaan. Tai oikeastaan käskenyt.

*

Täydellisyydessä turvallisuuden ja ristiriidattomuuden tilassa kasvatettujen Koskemattomien kohdalla alettiin huomata tietty ongelma. He eivät kestäneet minkäänlaista vastoinkäymistä vaan romahtivat totaalisesti. Jopa asuinkompleksin kynnykset piti siloitella tasaiseksi koska jos Koskematon löi varpaansa kynnykseen, hän sai valtavan itku- ja raivokohtauksen. Toinen vaihtoehto oli täydellinen lamaantuminen joka saattoi kestää tunteja.

Yleensäkään Koskemattomat eivät kestäneet minkäänlaista pettymystä vaikka heitä pyrittiin niiltä suojelemaan. Jo pieni viivytys ruuan tai minkä tahansa muun saamisessa sai aikaan raivokohtauksen tai sitten masennuskohtauksen jossa Koskematon vetäytyi itseensä useaksi tunniksi. Feminiittojen työ Koskemattomien kasvattamisessa muuttui jatkuvasti entistä haastavammaksi. Sinänsä Koskemattomat olivat niin totaalisesti vieraantuneet vanhemmistaan ettei kokeilua voinut lopettaa. Ja olisihan se muutenkin tunnustus epäonnistumisesta. Eikä Federaatio koskaan epäonnistunut.

*

Kun Koskematon oli aikansa tuijottanut kukkahyllyä, se otti yhden ruusun. Hän meni ruusun kanssa tiskille ja maksoi ostoksensa painamalla peukalonsa lukulaitteelle. Lasku lähtisi queerfeministiselle opetus- ja kasvatusministeriölle. Koskematon ei liikkunut mihinkään vaan vuoronperään katseli ja vuoronperään nuuhki ruusua. Oskari ajatteli että vaikka mättölautanen kiinnosti enemmän kuin varmaan koskaan ennen niin ei tästä nyt vissiin voinut lähteä pois.

Lopulta Koskematon katsoi Oskaria ja Oskari ymmärsi että hänen tulisi avata ovi. Koskematon poistui ja pitkän kaapunsa kanssa hän näytti siltä kuin olisi leijaillut katua nurkan taakse. Kukkakaupan vanha myyjä totesi Oskarille:

- Tuo… no, otus ei tule enää takaisin.

- Tota noin, mistä tiedätte?

- Noita on käynyt useampiakin. Niillä on tunnusnumero rintapielessä ja minä erotan ne siitä. Yleinen kaava on että ne käyvät muutaman kerran, tuijottavat kukkia ja menevät pois. Lopulta ne valitsevat yhden kukan. Eikä niitä sen jälkeen näy. Minä en tiedä, mitä niille sitten tapahtuu. Enkä halua oikeastaan tietääkään. Tiedän vain, että minun on pakko palvella niitä.

- Nuo ovat jotenkin hyytäviä otuksia. Niin kuin niitä ankeuttajia siinä yhdessä vanhassa kirjassa.

- Joo. Mutta älä puhu tuota ääneen. Järjestelmän mielestä ne ovat inhimillisen kehityksen äärimmäistä huippua.

Kun Koskemattomille oltiin opetettu aivan varhaisimmasta lapsuudesta alkaen sukupuolineutraalisuutta ja pidetty erillään muusta maailmasta kävi ilmi että heistä kaikki teini-ikään päästyään halusivat myös fyysisesti sukupuolineutraaliksi. He eivät siis halunneet vaihtaa sukupuoltaan vaan halusivat sukupuolettomaksi.

Niinpä queerfeministinen opetus- ja kasvatusministeriö aloitti laajan leikkausoperaation jossa Koskemattomien sukupuolielimet leikattiin pois. Mutta kävi ilmi että myös hyvin moni Koskematon alkoi mieltää olevansa kasvi. Mieltymys alkoi sillä että he olivat hyvin kiinnostuneita kukista. He halusivat katsella ja nuuhkia niitä. He kuluttivat siihen tuntikausia.

Tietyn ajan jälkeen he ilmoittivat olevansa kasveja ja vaativat auringonvaloa voidakseen yhteyttää. Näille Koskemattomille – joita oli jo puolet Koskemattomista – remontoitiin asumiskompleksin yläkerran huoneet joihin laitettiin kattoikkunat yhteyttämisen mahdollistamiseksi. Luonnollisesti heidät täytyi samalla siirtää suoniruokintaan koska he kieltäytyivät syömästä mitään kiinteää ravintoa.

*

Janne odotti Oskaria kadulla. Tai oikeastaan nurkan takana josta hän kyttäili vaivihkaa. Häntä kun ei yhtään huvittanut joutua palvelemaan Koskematonta eikä hänellä ollut tietoa siitä kuinka kauan Janne joutuisi kukkakaupassa odottamaan. Syödä pitäisi ehtiä ja töihin pitäisi keritä. Muuten urakka kusisi. Lopulta Oskari tuli:

- No niin, mätöt on tuolla tilauksessa. Ei muuta kun syömään. Ennen kuin noita tulee lisää.

- Joo, tosin välillä tuntui siltä että ruokahalu lähtee.

Palasihan se sisäsnagarilla kuitenkin. Miehet tuumivat että tuo mainio mättölautanen oli jotain ikiaikaisen järkevää. Sellainen kiintopiste aina vain surrealistisemmaksi muuttuvassa todellisuudessa.

*

Suomen queerfeministinen opetus- ja kasvatusministeriö ilmoitti Euroopan Federaation hyväksymässä raportissaan että kokeilu uuden ihmistyypin kasvattamiseksi oli toistaiseksi epäonnistunut. Yksikään Koskematon ei tulisi selviämään elämässään ilman ympärivuorokautista hoitoa ja tukea. Heistä ei olisi tulevaisuuden johtajiksi eikä edes tavallisiksi kansalaisiksi.

Sinänsä ajatus uuden ihmistyypin kehittämiseksi nähtiin edelleenkin oikeana ja tavoitettavana. Sen vuoksi Federaation komissio päätti että Suomi jatkaa koekenttänä ja toiminnan kehittämiseksi perustetaan komitea johon palkataan kaksikymmentä laajalti kokenutta akateemista ammattilaista yhteiskuntateologisista tiedekunnista. Komitealle annettiin kaksi vuotta aikaa kehittää uudet suuntaviivat edistyksellisessä kasvatustoiminnassa. Sen jälkeen projektia jatkettaisiin

Tehtyjen kyselyiden mukaan tarvittava määrä vapaaehtoisesti lapsestaan luopuvia yhteiskuntavastuullisia pariskuntia löytyisi edelleenkin, jopa enemmän kuin tarvittaisiin.

Eurooppa ja siinä sivussa Suomi olisi matkalla kohti onnellisempaa, tasa-arvoisempaa ja suvaitsevaisempaa tulevaisuutta.

HALLITUKSEN PAKKOMIELTEET JATKUVAT

Sehän ei ole uutinen kenellekään että hallituksella on jatkuva pakkomielle saada Suomeen aina lisää kehitysmaalaisia elätettäväksi. Jo yli kaksi vuotta käynnissä ollut jatkuva koronapelikään ei ole sitä vähentänyt. Niinpä luonnollisena kehityksenä voidaan pitää sitä että hallituksen suunnitelmissa on opiskelijan oleskeluluvan myöntäminen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Siis tyypeille, joilla ei alun perinkään ole mitään asiaa Suomeen. Jotka tulisi ottaa kiinni ja karkoittaa.

Eihän tässä ole oikeastaan mitään uutta. Mutta hallituksen selitykset asiasta ovat kieltämättä aika eeppisiä. Kerta toisensa jälkeen. Niin kuin tällä kerralla työministeri Tuula Haataisen loihelausuma:

- Me ikäännymme, meillä väki vähenee. Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa. Tämä on hallituksen vastaus siihen, että tulee nuoria ihmisiä ja työllistyvät.

Eli suomennettuna: Jatketaan sitä, mitä on jatkettu yli kolmekymmentä vuotta. Sitä, mikä on saanut aikaan vain valtavan määrän tuhlattua suomalaisten rahaa ja lisännyt suomalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ja samalla kun jatketaan, niin väitetään pokkana että ilman tätä me emme tule tulevaisuudessa selviämään.

Emme siis selviä ilman kieli- ja ammattitaidottomia tyyppejä jotka asiakseen tulevat elätettäväksemme. Hotellin respassa jäädään odottamaan että hallitus perustaa jatkossa elatusrekrytointipisteitä mm. Somaliaan, Afganistaniin sekä arabimaihin ja ilmoittaa samalla keksineensä uuden Nokian. Uskotellen, että kun tarpeeksi monta kertaa yrittää, niin ehkä se joskus onnistuu. Tai ainakin siihen pitää uskoa. Itselleen valehteluhan on taidelajeista yksi suurimpia.

Luonnollisesti kehitysmaalaistamisen lisäksi hallituksellamme on pakkomielle ilmastokurjistamisesta ja siitähän tuli hiljattain taas yksi muistutus:

Laskelmat paljastavat: EU:n vihreästä siirtymästä yhteensä miljardien lisälasku Suomelle

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo, että EU-komission esitys päästövähennyksistä lisää Suomessa meriliikenteen kustannuksia merkittävästi.

Euroopan komission esitys päästövähennyksistä aiheuttaa Suomen meriliikenteessä tulevina vuosikymmeninä jopa miljardien lisälaskun. Syynä on erityisesti Suomelle olennainen talvimerenkulku.

Suomessa kustannusten arvioidaan olevan suuremmat kuin verrokkimaissa, koska Suomi tarvitsee sijaintinsa vuoksi meriliikennettä muita maita enemmän.

Niin. Suomihan on käytännössä saari. Ja mitäs se saari tarvitsee ulkomaankauppaansa? Jep. Sitä meriliikennettä. Jota ollaan uhraamassa omalta osaltaan EU:n Ilmasto-Baalille. Vaikka ei tarvitsisi. Suomi on jo hiilineutraali:

Ja uusin gallup kertoo että sama neliöksi väitetyn pyörän keksiminen useamman kerran vuodessa jatkuu myös seuraavan hallituksen aikana:

Huvittavinta on tuo kokoomuksen menestys. Ei nykyinen huulipunahallitus aloittanut tätä koko kansaa koskevaa itselleen valehtelua. Huulipunahallitus vain löi siihen turbovaihteen. Muistutetaanpa mitä kokoomuksen pomoksi varamiehen varamiehenä päässyt muuan jätkä totesi sisäministerinä kun maahan tuli Invaasio 2015:

Lienee niin että kaikkia ei voi kusettaa kaiken aikaa. Mutta valitettavasti suurinta osaa voi.

KARJATALOUDEN QUEERTUTKIJA

Häkälän kunnassa sijaitsevan karjatilansa isäntä Heikki Hääk oli juuri saanut kaikki mahdolliset aamutoimet tehtyä. Lehmät oli lypsetty, paskat oli luotu ja uutta evästä oli nautakarjalle tarjottu. Vaikka karjatilallisen elämä ei nykyisin näyttänytkään kovin valoisalta eikä maitolitran kate ollut tilalliselle kummoinen niin Heikillä ja hänen perheellään oli kuitenkin tietty luottamus tulevaisuuteen. Päivät menivät toistensa kaltaisina ja niinhän sen piti ollakin. Elettiinhän tässä sentään. Ja syötiinkin.

Tietysti hallitus yritti vaikeuttaa karjatilallisen elämää kaikin mahdollisin tavoin. Ilmastohysteriansa nimissä. Suomalainen karjatalous kun oli sille herrasta perkeleestä. Varmaankin se pimulauma haluaisi että kaikki suomalaiset alkaisivat pipittämään porukalla jotain ulkomailta tuotua soijarouhetta. Heikki oli kerran eläissään syönyt tofunakin ja sen jälkeen ymmärtänyt miksi vegaaneissa oli niin vähän huumorintajuisia ihmisiä.

Tälle päivälle näytti olevan luvassa jotain joka pisti lihansyöjänkin huumorintajun koetukselle. Hääkien pihaan nimittäin ajoi asuntoauto. Ei näyttänyt olevan kenenkään tuttavan auto. Auton ovessa luki Karjatalouden Queertutkimuskeskus. Mikäs helvetti tuo oikein… Autosta nousi nuori, noin kolmekymppinen nainen joka esittäytyi Heikille.

- Huomenta. Olen yhteiskuntateologian maisteri Häirettä Tunkeinen Karjatalouden Queertutkimuskeskuksesta ja tulin tänne tekemään tärkeää karjataloudellista queertutkimusta.

- Hä? Siis mitä? Tuletteko te tutkimaan vasikoissa jotain geneettistä häiriötä vai? Kyllä meidän karja ihan tervettä on. Eläinlääkäri käy täällä säännöllisesti.

- Niin teillä ei tietysti ole asiaan liittyvää perustietoa. Saattoihan sen arvata. Yhteiskuntateologia on tunnistanut jo kolmekymmentäviisi erilaista sukupuolta mutta tutkimus on tähän mennessä rajoitettu vain ihmisiin. Nyt tutkimusalaa laajennetaan.

- Jaa. Vaikka minä tyhmä karjatilallinen vain olenkin niin varsinainen biologia ei kyllä tunnista edelleenkään kuin kaksi sukupuolta. Noissa nautaeläimissäkään.

- Niin no, ne kovat tieteet ovat muutenkin kehityksen ja edistyksen jarruna. Ei niitä tule ottaa vakavasti. Sukupuolihan on vain sosiaalinen konstruktio eikä ole epäilystäkään etteikö sama ilmiö olisi eläimissä. Se täytyy vain tutkia ja selvittää. Ja muunsukupuolisuudesta on vahvoja tieteellisiä todisteita.

- Minkälaisia todisteita?

- Vahva yhteiskuntateologinen määrittely.

- Että ihan määrittely. Siis mitä te täällä oikein sitten teette? Noin niinkun käytännössä? Muuta kuin häiritsette meitä?

- Karjatilanne on valittu yhdeksi tutkimuskohteeksi jossa selvitetään että onko myös eläimissä muita sukupuolia kuin uros ja naaras. Nimenomaan sosiaalisen konstruktion ja henkilö- tai siis tässä tapauksessa eläinkohtaisen valinnan mukaisia sukupuolia. Sinänsä helpointa olisi tehdä tätä tutkimusta apinoilla jotka muistuttavat ihmisiä eniten mutta niitä Suomessa on varsin vähän. Niinpä tutkimusta tehdään erilaisilla karjatiloilla. Sikatiloilla, kanatiloilla, lammastiloilla ja niin kuin teidän tapauksessanne nautatilalla. Olen täällä tilallanne seuraavat kolmekymmentä vuorokautta ja tutkin, että onko nautakarjassanne merkkejä transsukupuolten esiintymisestä. Epäilemättä niitä on. Niitä ei vaan olla vielä älytty löytää. Tämä on queertieteelle erittäin tärkeä tutkimus.

- Vaan entäs jos minä käsken teitä painumaan queerhelvettiin ja pysymään siellä?

- Silloin teitä rangaistaan tieteenvastaisuusverolla joka on kahdeksan prosenttia karjatalousyrityksenne vuosittaisesta liikevaihdosta.

Heikki Hääk laskeskeli mielessään mitä se kahdeksan prosenttia tekisi tilan nettoansioista, päästeli mielessään pari linnunradan pituista perkelettä ja totesi sitten:

- No ei kai minun sentään tarvitse majoittaa ja ruokkia teitä?

- Ei. Niin kuin näette, minulla on Karjatalouden Queertutkimuskeskuksen asuntoauto. Minulla on siellä kaikki tarvittava. Mutta tarvitsen pääsyn navettaanne mihin vuorokaudenaikaan tahansa että voi tehdä tutkimustani.

- Paljonkos teitä karjatalouden queertukijoita muuten on?

- Kaikkiaan kahdeksankymmentäkuusi kappaletta. Tällä hetkellä. Määrä varmasti kasvaa tulevaisuudessa. Onhan kyse tärkeästä tutkimuksesta.

- Verorahoitteisia tietysti?

- Totta kai. Toimimme Suomen Akatemian antamalla rahoituksella. Perustellusti. Sillä mehän annamme ihmisille äärimmäisen tärkeitä tieteellisiä tutkimustuloksia.

- No ei kai tässä sitten muuta kuin tervetuloa tutkimaan nautakarjaamme. Että löytyykö sieltä ehkä muitakin sukupuolia kuin uroksia ja naaraita. Ja joo, minulla on tuolla navetossa myös muutama sonni. Mahdatteko erottaa ne lehmistä?

- Itse asiassa en. Kas kun minähän olen yhteiskuntateologi.

- No sanotaan näin että sonni on vähän raskaslypsyisempi kuin lehmä…

Karjatalouden queertutkija Häirettä Tunkeinen meni navettaan ja tuli sieltä hetken kuluttua yökkien ulos.

- Tuota… siellähän haisee paska. Ei siellä pysty olemaan.

- Hjuu… niin navetossa on tapana haista.

- Voisittekos te tehdä jotain sille asialle?

- Voisinhan minä tietysti lahdata koko karjan. Se tosin saattaisi vaikeuttaa queertutkimustanne. Ruumiit kun eivät tunnista sosiaalisia konstruktioitanne. Mutta on minulla tuolla tuvassa yksi nasse.

- Nasse?

- Niin. Armeijan ylijäämävarastosta ostettu kaasunaamari.

- Voisittekos te lainata sitä minulle?

- Johan nyt toki. Eihän mikään saa olla elintärkeän transtutkimuksen esteenä.

Heikki Hääk läksi hakemaan tuvastaan kaasunaamaria ja tuumasi samalla että kehitys se vaan kehittyy. Ehkäpä osuuskauppa Häkälän Nälkä tulisi jatkossa myymään transnaudan sisäfilettä. Tai naarassonnin ulkofilettä. Tai onnellisen uroslehmän maitoa.

Kiitos kirjoituksen inspiraatiosta Toiselle professorille.

KIELLETTYJEN KAMMIO

Helsingin Yliopiston historian opiskelija Anttoni Ruus ajoi Helsingistä kohti pohjoista isältään lainaamalla vanhalla Toyota Corollalla. Hän oli varsin hämmentyneessä mielentilassa. Hän oli lahjakas opiskelija mutta yliopistolla hänelle oltiin aivan hiljattain tehty selväksi että vaikka hän kyllä valmistuisikin maisteriksi niin hänen akateeminen uransa olisi ohi jo ennen kuin se oli alkanutkaan. Syynä oli yksi ainoa kirjoitus ja vielä lyhyt sellainen jonka  hän oli laittanut erään blogin kommenttiosioon:

”Tässä nykyisessä intersektionaalisen feminismin ja woke-ajattelun, äärimmilleen viedyn puolestaloukkaantumisen ja muodikkaiden tiedostavien ahdistustilojen – joista on tulossa pakollinen normi – myötä me täällä Suomessa päädymme tilaan, jossa ihmiset eivät enää uskalla puhua, eivät muodostaa mielipiteitä eivätkä edes ajatella. Me ainoastaan kyttäämme toinen toisiamme sen varalta että hän sanoo jotain uususkonnon vastaista. Tätäkö niin sanotut edistykselliset piirit todella haluavat?”

Se riitti. Se oli siinä. Kerta kaikkiaan. Ura oli tukossa. Hän oli haaveillut tutkijan urasta mutta päätyisi parhaalla tuurilla johonkin lukioon opettajaksi. Jos sitäkään. Ja sen vuoksi hän tarttui täkyyn, joka oli tullut hänelle yllättäen. Huitsinnevadan kunnan kunnanjohtaja Jorma Kankinen oli soittanut hänelle ja pyytänyt käymään. Hän sanoi, että hänellä ja tietyllä organisaatiolla olisi Anttonille paljon tarjottavaa. Mutta ensiksi Anttonin tulisi nähdä jotain. No, hän ei koskaan ollut käynyt Pinnanmaalla eikä hänellä olisi mitään hävittävääkään. Ei siis muuta kuin lyödään ykköstä läpeen ja nostetaan kytkintä.

Muutaman tunnin ajon jälkeen hän pysähtyi Huitsinnevadan kunnantalon pihalle. Jorma Kankinen oli arvioinut hänen saapumisaikansa hyvin ja oli jo odottamassa. Kankisen mukana oli kaksi muutakin miestä. Hän kätteli Anttonia ensiksi ja esitteli sitten miehet:

- Tässä ovat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. He näyttävät sinulle sen, mistä sinulle puhuin. Sen, mitä sinun täytyy nähdä. Ja sen jälkeen voit puhua heidän kanssaan tulevaisuudestasi.

Ykä totesi Anttonille:

- Meillä on edessämme muutaman kymmenen kilometrin ajo. Ensiksi pääteitä ja myöhemmin metsäteitä. Käydään tässä aluksi ostamassa hieman matkaevästä Huitsinnevadan Ase ja Mätöstä. Oletan että sinä syöt ruokaa etkä veganoffia.

- Joo, ihan lihansyöjä minä.

Lötjönen puolestaan totesi:

- Siirrytäänpä siis viihtyisään UAZ – 452-pakettiautoomme. Näitä tämmöisiä ei siellä Reuna-Suomessa eli Helsingissä taida paljoa nähdä.

Matka eteni mukavasti ja suussa sulavat matkaeväät pistivät syntyperäisen helsinkiläisen Anttonin miettimään että onkohan hän ennen saanut varsinaista ruokaa maistaakaan. Ykä ja Lötjönen puhelivat niitä näitä ja kertoivat vaihtuvista maisemista ja tarinoista joita ne toivat mieleen. Välillä puhuttiin porukalla vallitsevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta ja Anttoni pani merkille että miehet aika ajoin nyökkäsivät toisilleen. Nähtävästi Anttonin mielipiteet miellyttivät. Matkan varsinaisesta kohteesta miehet eivät puhuneet mitään ja Anttoni tuumasi että kyllä se varmasti vielä selviää.

Kun UAZ ylitti Lälläveden ja Vökellysveden rajan Ykä pysäytti auton ja Lötjönen kaivoi hanskalokerosta mustan hupun:

- Valitettavasti matkan jatkumisen edellytys on se, että laitat tässä vaiheessa tämän hupun päähäsi. Matkan päämäärä on salainen. Jos et suostu, niin käännymme takaisin emmekä muistele pahalla. Mutta matkan päässä on jotain sen verran kallisarvoista että emme ota vieraan kanssa riskiä.

Anttoni tuumasi itsekseen että eiväthän nämä miehet – jotka olivat selvästi niitä tiedostavaiston inhoamia käppäukkoja – tosiaankaan olleet mikään takkutukkien lynkkausporukka. Niinpä hän luotti miehiin ja laittoi hupun päähänsä. Ajo jatkui jonkin aikaa asvalttitietä mutta jonkun ajan päästä siirryttiin selvästi soratielle. Tuntui siltä että kuskina ollut Ykä ajeli teitä ristiin rastiin ja Anttonin suuntavaisto hävisi tyystin. Noin puolen tunnin päästä UAZ pysähtyi ja Lötjönen sanoi:

- Voit nyt ottaa hupun pois. Olemme perillä.

Auton edessä ei näkynyt kuin pieni mäki jonka juurelle ajotie loppui. Lötjönen kaivoi hanskalokerosta kaukosäätimen ja painoi nappia. Mäen alareunasta nousi naamioitu ovi jonka takana oli panssariovi. Lötjönen painoi toista nappia jolloin sekin aukesi. UAZ ajoi sisälle ja Anttoni näki kuinka naamio-ovi meni heidän takanaan kiinni. Samalla sisällä syttyivät valot ja Anttoni huomasi että edessä oli vielä yksi ovi. Ykä pysäytti UAZin ja sanoi Anttonille:

- Se, mitä sinä ennustit siinä kirjoituksessasi tulee tapahtumaan. Vielä paljon pahempana. Hirviö on päässyt valloilleen eikä sitä voi enää pysäyttää. Eihän se vallassa loputtomiin ole sillä sen valtakausi päättyy romahdukseen. Se saa sen itse aikaiseksi. Mutta ennen sitä se ehtii tuhota talouden lisäksi ihmisten mieliä juuri niin kuin sinä sanoit. Aikanaan tulee jälleenrakennusvaihe. Vielä talouttakin enemmän on rakennettava ihmisten mieliä takaisin maalaisjärkevälle mallille. Ja siihen me täällä Pinnanmaalla olemme varautuneet.

- Onko teillä täällä joku asevarasto tai jotain?

- Aseitahan ihmisillä on muutenkin. Mutta tavallaan joo… mites se räätäli Halme sanoikaan… joo, vain hengen teot ovat luovia tekoja… ja täällä on patruunoita niille hengen teoille… no, lähdetääs tutustumaan… Kiellettyjen Kammioon… minä ja Lötjönen ollaan Kammion Vartijoita… me ja moni muu… mutta juuri me saimme tehtäväksemme esitellä Kammion sinulle… ja mielellämme sen teemmekin… siirrytäänpäs ensimmäiseen kammioon.

Lötjönen aukaisi ensimmäisen kammion oven. Pitkässä käytävässä oli toisella puolella paljon kirjoja ja toisella taas paljon kansioita. Lötjönen sanoi:

- Niin kuin on todettu, olemme siirtymässä Pimeään Interperspirationaaliseen aikaan. Ja sinä aikana sensuroidaan ja tuhotaan paljon, hirvittävän paljon ihmisten tekemiä tekstejä, kuvia, musiikkia ja ajatuksia yleensäkin. Koska ne ovat loukkaavia. Aina löytyy joku, joka loukkaantuu. Joku oikeaoppinen. Jolloin häntä loukkaava tuotos pitää kieltää ja tuhota niin perusteellisesti, ettei seuraava sukupolvi sitä enää muista. Se ei saa muistaa.

Ykä jatkoi:

- Meillä on käytössämme Hömpstadin Vähänköehkäopiston kehittämä lärähistoriallinen tietokoneohjelma joka pystyy ennustamaan kaiken sen, mitä tullaan kieltämään. Vähän niin kuin Hari Seldonin psykohistoria Isaac Asimovin kirjassa. Me olemme valmistautuneet ja ottaneet kaiken talteen säilytettäväksi. Noissa hyllymetreissä on kiellettävät kirjat ja lehdet. Luonnollisesti niistä on myös tietokonekopiot. Ja tietokoneilla on myös valtava määrä elokuvia ja tv-ohjelmia. Samoin kuin niitä meemejä joita netti on nyt pullollaan. Mutta jatkossa ei ole. Koska ne loukkaavat oikeauskoisia.

Anttoni katseli kirjahyllyjä ja kauhistui. Tuokin… ja tuokin… ja vielä tuokin… nuo kaikki kielletään… sitten hän kysyi:

- Entäs nuo kansiot?

- Vitsejä. Valtava määrä vitsejä. Savolaisvitsejä, blondivitsejä, homovitsejä, poliittisia vitsejä, roturealistisia vitsejä. Kaikenlaisia vitsejä. Interperspirationalismi ei siedä huumoria. Näistäkin on tietysti kaikista tietokonekopiot.

- Mikäs tuo on tuo erillään oleva pieni kansio?

- Jaa tuo? Siinä on kerättynä kaikki ylemmän virkamiestahon huumori. Ei siinä kansiossa ole kuin yksi sivu. Tahaton virkamieshuumori on taas puolestaan tuolla vitsiosastolla. Sitä on neljä ja puoli hyllymetriä. Mutta tämä on vasta alkua. Siirrytäänpä seuraavaan kammioon.

Seuraavassa kammiossa Anttonin silmät rävähtivät teevadeiksi.

- Mitä nuo oikein ovat?

- Ne ovat horroskapseleita. Siellä on horroksessa ihmisiä… tai, no oikeastaan hahmoja joita tullaan tarvitsemaan kun romahduksen jälkeen aletaan rakentamaan. Katsele rauhassa.

- Mutta tuossahan on tiernapojat… ja tuossa Pekka ja Pätkä neekereinä… ja nuo… siinähän on Naima-Aslakki ja Soikhiopää. Eiväthän nuo…

- Niin. Ne ovat hahmoja. Ajatuksia. Jotka on herätetty eloon. Olevaksi.

- Kuinka te sen olette tehneet?

- Kas kun meillä on varsin mahtava liittolainen. Eli Väinämöinen. Hän on laulanut voimallisella veisullaan ajatukset eläviksi.

- Mutta eihän Väinämöistä ole olemassakaan.

- Totta kai on. Hän asustelee Uuden Hyisianan Taemmalla Hyijärvellä mutta näyttäytyy vain harvoille ja valituille. Jatketaanpa tutustumista. Tuossa on Simpauttaja. Ja tuossa Sepe ja Valtteri Lampaansyöjistä. Kun Väinämöinen lauloi heidät olevaksi ja ennen kuin heidät laitettiin horrokseen niin nuo mainiot veikot totesivat että perkele, me tuomme takaisin kadotetun maailman jossa suomalainen mies saa vielä syödä hyvällä omallatunnolla lihaa, puhua rehvakkaasti naisista ja käyttää luontoa omiin tarkoituksiinsa. Just kaikkea mitä se yks kulttuuriperse Hesarissa piti kauheana.

Anttoni jatkoi horroskapseleissa olevien hahmojen katsomista ja pysähtyi sitten:

- Ovatko nuo ihan oikeasti…

- Joo, ovat ne. Kari Suomalaisen karikatyyrit. Väinämöisen henkiin laulamana ja horrostettuina. Kokoomuksen kypäräpappi, demareitten haalarijätkä, maalaisliiton isäntämies ja vielä kommareitten pultsari. Kaikki totesivat ennen horrokseen menoa että kunhan tästä noustaan niin heidän interperspiroiduissa puolueissaan aivan varmasti pilataan tapetit ja tunnelma niin kerta kaikkiaan.

Karikatyyrien jälkeen rivissä oli vielä yksi horroksessa oleva hahmo. Anttoni kysyi:

- Kukas hän on? En tunnista.

- No hänhän on Seppo Ilmarinen. Hän oli niin masentunut maamme tilasta että pyysi päästä horrokseen parempia aikoja odottelemaan. Mutta ennen horrostaan hän teki meille erään palveluksen. Mutta siihen palaamme myöhemmin. Siirrytäänpä seuraavalle osastolle.

Seuraavassa osastossa oli kolme tynnyriä.

Anttoni sai luvan koskettaa niitä.

- Ne värisevät. Aivan niin kuin niissä olisi joku voima joka haluaisi purkautua ulos.

- Aivan niin. Ensimmäisessä tynnyrissä on tiivistettynä ja pakattuna persvakoäijien ja käppäukkojen elämänasennetta. Kerätty huolellisesti vuosien saatossa. Siinä toisessa tynnyrissä on noin kymmenen tuhannen jätkien saunailtojen yhteen kerätyt jutut ja asenteellisuus. Ja siinä kolmannessa tynnyrissä on suomalaisten, feminismin saastuttamattomien naisten tiivistettyä ja pakattua elämän asennetta. Tämä aikanaan – kun aika on kypsä – lasketaan levitettäväksi kaikkialle Suomeen. Mutta mennäänpäs seuraavaan kammioon.

Seuraavassa kammiossa oli vain kaksi noin kuutiometrin kokoista läpinäkyvää kuutiota. Niiden sisällä oli jotain, joka näytti siltä kuin se kiehuisi hiljalleen. Toisen kuution sisältö oli sinistä ja toisen puolestaan kullankeltaista. Niin kuin tuleentunut vilja.

Lötjönen totesi:

- Nämä ovat aarteemme. Yksi monien muiden mukana, mutta nämä ovat äärimmäisen välttämättömiä kun aikaansaatua vahinkoa aletaan sitten joskus tulevaisuudessa korjaamaan.

- Mitä ne ovat?

- Tässä sinisessä on tiivistettyä sisua. Ja kullankeltaisessa tiivistettyä maalaisjärkeä.

- Tuohan on loistavaa. Noita jos mitä tarvitaan ylilässytetyssä ja ylianalysoidussa feministien hallitsemassa Suomessa. Mutta kuinka te saatte levitettyä tämän kaiken koko Suomeen?

- Selitys löytyy viimeisestä kammiosta. Lähdetääs katsomaan.

Viimeisin kammio oli huomattavasti suurempi kuin aikaisemmat ja siellä oli yksi valtava kone.

Anttoni ihmetteli.

- Mikä tuo oikein on?

- Tämä ei ole sen näköinen mitä kansanperinteessä on kuviteltu. Mutta jos soittaisin hieman kanteletta niin hoksaatko?

- Siis onko tuo… Sampo?

- Sepä hyvinkin. Seppo Ilmarinen takoi sen meille ennen kuin meni vapaaehtoisesti horrokseen. Eikä tämä Sampo jauha kultaa ja hopeaa. Vaan se on kaikkien aikojen kompressori. Aikanaan se levittää täällä olevat säilytetyt kielletyt ajatukset koko Suomeen. Ja aloittaa kansallisen paranemisprosessin.

- Mutta miksi sitä ei käytetä jo nyt?

- Valitettavasti interperspiraation synkkä pilvi kattaa vielä suuren osan Suomea. Erityisesti suurissa kaupungeissa. Sammon voima ei vielä riitä. Tarvitaan – valitettavasti – se romahdus. Sen jälkeen Sampo käynnistetään. Mutta arvaatko, miksi näytimme sinulle tämän kaiken?

- Saatan kuvitella. Mutta kertokaa kuitenkin.

- Ehdotamme että siirryt jatkamaan opiskelujasi Hömpstadin Vähänköehkäopistoon. Aikanaan sinusta tulee historian tutkija. Ja professori. Ja ajan myötä sinustakin tulee yksi Kammion vartijoista. Valitettavasti on niin, että minä ja Lötjönen olemme mitä varmimmin tups´ahossa siinä vaiheessa kun Sampo käynnistetään. Tarvitaan nuorempaa voimaa. Mitenkä on, oletko halukas? Jos olet, niin saat aikanasi tavata Väinämöisenkin. Hänellä on mainio sauna siellä Taemmalla Hyijärvellä.

- Tämä on tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Ilman muuta suostun. Ja eihän minulla siellä Helsingissä muutenkaan olisi tulevaisuutta.

Kouraa lyötiin kouraan ja erään järkevän ja asiallisen nuoren miehen tulevaisuus sai uuden suunnan. Miehet palasivat Kiellettyjen Kammiosta UAZilla takaisin kohti Huitsinnevadaa. Anttoni ajatteli että ehkä jonain päivänä juuri hän olisi se, joka käynnistäisi Sammon ja laittaisi sen jauhamaan. Ja silloin pilattaisiin interperspirationaaliset tapetit ja tunnelma. Niin kerta kaikkiaan.