KIELLETTYJEN KAMMIO

Helsingin Yliopiston historian opiskelija Anttoni Ruus ajoi Helsingistä kohti pohjoista isältään lainaamalla vanhalla Toyota Corollalla. Hän oli varsin hämmentyneessä mielentilassa. Hän oli lahjakas opiskelija mutta yliopistolla hänelle oltiin aivan hiljattain tehty selväksi että vaikka hän kyllä valmistuisikin maisteriksi niin hänen akateeminen uransa olisi ohi jo ennen kuin se oli alkanutkaan. Syynä oli yksi ainoa kirjoitus ja vielä lyhyt sellainen jonka  hän oli laittanut erään blogin kommenttiosioon:

”Tässä nykyisessä intersektionaalisen feminismin ja woke-ajattelun, äärimmilleen viedyn puolestaloukkaantumisen ja muodikkaiden tiedostavien ahdistustilojen – joista on tulossa pakollinen normi – myötä me täällä Suomessa päädymme tilaan, jossa ihmiset eivät enää uskalla puhua, eivät muodostaa mielipiteitä eivätkä edes ajatella. Me ainoastaan kyttäämme toinen toisiamme sen varalta että hän sanoo jotain uususkonnon vastaista. Tätäkö niin sanotut edistykselliset piirit todella haluavat?”

Se riitti. Se oli siinä. Kerta kaikkiaan. Ura oli tukossa. Hän oli haaveillut tutkijan urasta mutta päätyisi parhaalla tuurilla johonkin lukioon opettajaksi. Jos sitäkään. Ja sen vuoksi hän tarttui täkyyn, joka oli tullut hänelle yllättäen. Huitsinnevadan kunnan kunnanjohtaja Jorma Kankinen oli soittanut hänelle ja pyytänyt käymään. Hän sanoi, että hänellä ja tietyllä organisaatiolla olisi Anttonille paljon tarjottavaa. Mutta ensiksi Anttonin tulisi nähdä jotain. No, hän ei koskaan ollut käynyt Pinnanmaalla eikä hänellä olisi mitään hävittävääkään. Ei siis muuta kuin lyödään ykköstä läpeen ja nostetaan kytkintä.

Muutaman tunnin ajon jälkeen hän pysähtyi Huitsinnevadan kunnantalon pihalle. Jorma Kankinen oli arvioinut hänen saapumisaikansa hyvin ja oli jo odottamassa. Kankisen mukana oli kaksi muutakin miestä. Hän kätteli Anttonia ensiksi ja esitteli sitten miehet:

- Tässä ovat Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. He näyttävät sinulle sen, mistä sinulle puhuin. Sen, mitä sinun täytyy nähdä. Ja sen jälkeen voit puhua heidän kanssaan tulevaisuudestasi.

Ykä totesi Anttonille:

- Meillä on edessämme muutaman kymmenen kilometrin ajo. Ensiksi pääteitä ja myöhemmin metsäteitä. Käydään tässä aluksi ostamassa hieman matkaevästä Huitsinnevadan Ase ja Mätöstä. Oletan että sinä syöt ruokaa etkä veganoffia.

- Joo, ihan lihansyöjä minä.

Lötjönen puolestaan totesi:

- Siirrytäänpä siis viihtyisään UAZ – 452-pakettiautoomme. Näitä tämmöisiä ei siellä Reuna-Suomessa eli Helsingissä taida paljoa nähdä.

Matka eteni mukavasti ja suussa sulavat matkaeväät pistivät syntyperäisen helsinkiläisen Anttonin miettimään että onkohan hän ennen saanut varsinaista ruokaa maistaakaan. Ykä ja Lötjönen puhelivat niitä näitä ja kertoivat vaihtuvista maisemista ja tarinoista joita ne toivat mieleen. Välillä puhuttiin porukalla vallitsevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta ja Anttoni pani merkille että miehet aika ajoin nyökkäsivät toisilleen. Nähtävästi Anttonin mielipiteet miellyttivät. Matkan varsinaisesta kohteesta miehet eivät puhuneet mitään ja Anttoni tuumasi että kyllä se varmasti vielä selviää.

Kun UAZ ylitti Lälläveden ja Vökellysveden rajan Ykä pysäytti auton ja Lötjönen kaivoi hanskalokerosta mustan hupun:

- Valitettavasti matkan jatkumisen edellytys on se, että laitat tässä vaiheessa tämän hupun päähäsi. Matkan päämäärä on salainen. Jos et suostu, niin käännymme takaisin emmekä muistele pahalla. Mutta matkan päässä on jotain sen verran kallisarvoista että emme ota vieraan kanssa riskiä.

Anttoni tuumasi itsekseen että eiväthän nämä miehet – jotka olivat selvästi niitä tiedostavaiston inhoamia käppäukkoja – tosiaankaan olleet mikään takkutukkien lynkkausporukka. Niinpä hän luotti miehiin ja laittoi hupun päähänsä. Ajo jatkui jonkin aikaa asvalttitietä mutta jonkun ajan päästä siirryttiin selvästi soratielle. Tuntui siltä että kuskina ollut Ykä ajeli teitä ristiin rastiin ja Anttonin suuntavaisto hävisi tyystin. Noin puolen tunnin päästä UAZ pysähtyi ja Lötjönen sanoi:

- Voit nyt ottaa hupun pois. Olemme perillä.

Auton edessä ei näkynyt kuin pieni mäki jonka juurelle ajotie loppui. Lötjönen kaivoi hanskalokerosta kaukosäätimen ja painoi nappia. Mäen alareunasta nousi naamioitu ovi jonka takana oli panssariovi. Lötjönen painoi toista nappia jolloin sekin aukesi. UAZ ajoi sisälle ja Anttoni näki kuinka naamio-ovi meni heidän takanaan kiinni. Samalla sisällä syttyivät valot ja Anttoni huomasi että edessä oli vielä yksi ovi. Ykä pysäytti UAZin ja sanoi Anttonille:

- Se, mitä sinä ennustit siinä kirjoituksessasi tulee tapahtumaan. Vielä paljon pahempana. Hirviö on päässyt valloilleen eikä sitä voi enää pysäyttää. Eihän se vallassa loputtomiin ole sillä sen valtakausi päättyy romahdukseen. Se saa sen itse aikaiseksi. Mutta ennen sitä se ehtii tuhota talouden lisäksi ihmisten mieliä juuri niin kuin sinä sanoit. Aikanaan tulee jälleenrakennusvaihe. Vielä talouttakin enemmän on rakennettava ihmisten mieliä takaisin maalaisjärkevälle mallille. Ja siihen me täällä Pinnanmaalla olemme varautuneet.

- Onko teillä täällä joku asevarasto tai jotain?

- Aseitahan ihmisillä on muutenkin. Mutta tavallaan joo… mites se räätäli Halme sanoikaan… joo, vain hengen teot ovat luovia tekoja… ja täällä on patruunoita niille hengen teoille… no, lähdetääs tutustumaan… Kiellettyjen Kammioon… minä ja Lötjönen ollaan Kammion Vartijoita… me ja moni muu… mutta juuri me saimme tehtäväksemme esitellä Kammion sinulle… ja mielellämme sen teemmekin… siirrytäänpäs ensimmäiseen kammioon.

Lötjönen aukaisi ensimmäisen kammion oven. Pitkässä käytävässä oli toisella puolella paljon kirjoja ja toisella taas paljon kansioita. Lötjönen sanoi:

- Niin kuin on todettu, olemme siirtymässä Pimeään Interperspirationaaliseen aikaan. Ja sinä aikana sensuroidaan ja tuhotaan paljon, hirvittävän paljon ihmisten tekemiä tekstejä, kuvia, musiikkia ja ajatuksia yleensäkin. Koska ne ovat loukkaavia. Aina löytyy joku, joka loukkaantuu. Joku oikeaoppinen. Jolloin häntä loukkaava tuotos pitää kieltää ja tuhota niin perusteellisesti, ettei seuraava sukupolvi sitä enää muista. Se ei saa muistaa.

Ykä jatkoi:

- Meillä on käytössämme Hömpstadin Vähänköehkäopiston kehittämä lärähistoriallinen tietokoneohjelma joka pystyy ennustamaan kaiken sen, mitä tullaan kieltämään. Vähän niin kuin Hari Seldonin psykohistoria Isaac Asimovin kirjassa. Me olemme valmistautuneet ja ottaneet kaiken talteen säilytettäväksi. Noissa hyllymetreissä on kiellettävät kirjat ja lehdet. Luonnollisesti niistä on myös tietokonekopiot. Ja tietokoneilla on myös valtava määrä elokuvia ja tv-ohjelmia. Samoin kuin niitä meemejä joita netti on nyt pullollaan. Mutta jatkossa ei ole. Koska ne loukkaavat oikeauskoisia.

Anttoni katseli kirjahyllyjä ja kauhistui. Tuokin… ja tuokin… ja vielä tuokin… nuo kaikki kielletään… sitten hän kysyi:

- Entäs nuo kansiot?

- Vitsejä. Valtava määrä vitsejä. Savolaisvitsejä, blondivitsejä, homovitsejä, poliittisia vitsejä, roturealistisia vitsejä. Kaikenlaisia vitsejä. Interperspirationalismi ei siedä huumoria. Näistäkin on tietysti kaikista tietokonekopiot.

- Mikäs tuo on tuo erillään oleva pieni kansio?

- Jaa tuo? Siinä on kerättynä kaikki ylemmän virkamiestahon huumori. Ei siinä kansiossa ole kuin yksi sivu. Tahaton virkamieshuumori on taas puolestaan tuolla vitsiosastolla. Sitä on neljä ja puoli hyllymetriä. Mutta tämä on vasta alkua. Siirrytäänpä seuraavaan kammioon.

Seuraavassa kammiossa Anttonin silmät rävähtivät teevadeiksi.

- Mitä nuo oikein ovat?

- Ne ovat horroskapseleita. Siellä on horroksessa ihmisiä… tai, no oikeastaan hahmoja joita tullaan tarvitsemaan kun romahduksen jälkeen aletaan rakentamaan. Katsele rauhassa.

- Mutta tuossahan on tiernapojat… ja tuossa Pekka ja Pätkä neekereinä… ja nuo… siinähän on Naima-Aslakki ja Soikhiopää. Eiväthän nuo…

- Niin. Ne ovat hahmoja. Ajatuksia. Jotka on herätetty eloon. Olevaksi.

- Kuinka te sen olette tehneet?

- Kas kun meillä on varsin mahtava liittolainen. Eli Väinämöinen. Hän on laulanut voimallisella veisullaan ajatukset eläviksi.

- Mutta eihän Väinämöistä ole olemassakaan.

- Totta kai on. Hän asustelee Uuden Hyisianan Taemmalla Hyijärvellä mutta näyttäytyy vain harvoille ja valituille. Jatketaanpa tutustumista. Tuossa on Simpauttaja. Ja tuossa Sepe ja Valtteri Lampaansyöjistä. Kun Väinämöinen lauloi heidät olevaksi ja ennen kuin heidät laitettiin horrokseen niin nuo mainiot veikot totesivat että perkele, me tuomme takaisin kadotetun maailman jossa suomalainen mies saa vielä syödä hyvällä omallatunnolla lihaa, puhua rehvakkaasti naisista ja käyttää luontoa omiin tarkoituksiinsa. Just kaikkea mitä se yks kulttuuriperse Hesarissa piti kauheana.

Anttoni jatkoi horroskapseleissa olevien hahmojen katsomista ja pysähtyi sitten:

- Ovatko nuo ihan oikeasti…

- Joo, ovat ne. Kari Suomalaisen karikatyyrit. Väinämöisen henkiin laulamana ja horrostettuina. Kokoomuksen kypäräpappi, demareitten haalarijätkä, maalaisliiton isäntämies ja vielä kommareitten pultsari. Kaikki totesivat ennen horrokseen menoa että kunhan tästä noustaan niin heidän interperspiroiduissa puolueissaan aivan varmasti pilataan tapetit ja tunnelma niin kerta kaikkiaan.

Karikatyyrien jälkeen rivissä oli vielä yksi horroksessa oleva hahmo. Anttoni kysyi:

- Kukas hän on? En tunnista.

- No hänhän on Seppo Ilmarinen. Hän oli niin masentunut maamme tilasta että pyysi päästä horrokseen parempia aikoja odottelemaan. Mutta ennen horrostaan hän teki meille erään palveluksen. Mutta siihen palaamme myöhemmin. Siirrytäänpä seuraavalle osastolle.

Seuraavassa osastossa oli kolme tynnyriä.

Anttoni sai luvan koskettaa niitä.

- Ne värisevät. Aivan niin kuin niissä olisi joku voima joka haluaisi purkautua ulos.

- Aivan niin. Ensimmäisessä tynnyrissä on tiivistettynä ja pakattuna persvakoäijien ja käppäukkojen elämänasennetta. Kerätty huolellisesti vuosien saatossa. Siinä toisessa tynnyrissä on noin kymmenen tuhannen jätkien saunailtojen yhteen kerätyt jutut ja asenteellisuus. Ja siinä kolmannessa tynnyrissä on suomalaisten, feminismin saastuttamattomien naisten tiivistettyä ja pakattua elämän asennetta. Tämä aikanaan – kun aika on kypsä – lasketaan levitettäväksi kaikkialle Suomeen. Mutta mennäänpäs seuraavaan kammioon.

Seuraavassa kammiossa oli vain kaksi noin kuutiometrin kokoista läpinäkyvää kuutiota. Niiden sisällä oli jotain, joka näytti siltä kuin se kiehuisi hiljalleen. Toisen kuution sisältö oli sinistä ja toisen puolestaan kullankeltaista. Niin kuin tuleentunut vilja.

Lötjönen totesi:

- Nämä ovat aarteemme. Yksi monien muiden mukana, mutta nämä ovat äärimmäisen välttämättömiä kun aikaansaatua vahinkoa aletaan sitten joskus tulevaisuudessa korjaamaan.

- Mitä ne ovat?

- Tässä sinisessä on tiivistettyä sisua. Ja kullankeltaisessa tiivistettyä maalaisjärkeä.

- Tuohan on loistavaa. Noita jos mitä tarvitaan ylilässytetyssä ja ylianalysoidussa feministien hallitsemassa Suomessa. Mutta kuinka te saatte levitettyä tämän kaiken koko Suomeen?

- Selitys löytyy viimeisestä kammiosta. Lähdetääs katsomaan.

Viimeisin kammio oli huomattavasti suurempi kuin aikaisemmat ja siellä oli yksi valtava kone.

Anttoni ihmetteli.

- Mikä tuo oikein on?

- Tämä ei ole sen näköinen mitä kansanperinteessä on kuviteltu. Mutta jos soittaisin hieman kanteletta niin hoksaatko?

- Siis onko tuo… Sampo?

- Sepä hyvinkin. Seppo Ilmarinen takoi sen meille ennen kuin meni vapaaehtoisesti horrokseen. Eikä tämä Sampo jauha kultaa ja hopeaa. Vaan se on kaikkien aikojen kompressori. Aikanaan se levittää täällä olevat säilytetyt kielletyt ajatukset koko Suomeen. Ja aloittaa kansallisen paranemisprosessin.

- Mutta miksi sitä ei käytetä jo nyt?

- Valitettavasti interperspiraation synkkä pilvi kattaa vielä suuren osan Suomea. Erityisesti suurissa kaupungeissa. Sammon voima ei vielä riitä. Tarvitaan – valitettavasti – se romahdus. Sen jälkeen Sampo käynnistetään. Mutta arvaatko, miksi näytimme sinulle tämän kaiken?

- Saatan kuvitella. Mutta kertokaa kuitenkin.

- Ehdotamme että siirryt jatkamaan opiskelujasi Hömpstadin Vähänköehkäopistoon. Aikanaan sinusta tulee historian tutkija. Ja professori. Ja ajan myötä sinustakin tulee yksi Kammion vartijoista. Valitettavasti on niin, että minä ja Lötjönen olemme mitä varmimmin tups´ahossa siinä vaiheessa kun Sampo käynnistetään. Tarvitaan nuorempaa voimaa. Mitenkä on, oletko halukas? Jos olet, niin saat aikanasi tavata Väinämöisenkin. Hänellä on mainio sauna siellä Taemmalla Hyijärvellä.

- Tämä on tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Ilman muuta suostun. Ja eihän minulla siellä Helsingissä muutenkaan olisi tulevaisuutta.

Kouraa lyötiin kouraan ja erään järkevän ja asiallisen nuoren miehen tulevaisuus sai uuden suunnan. Miehet palasivat Kiellettyjen Kammiosta UAZilla takaisin kohti Huitsinnevadaa. Anttoni ajatteli että ehkä jonain päivänä juuri hän olisi se, joka käynnistäisi Sammon ja laittaisi sen jauhamaan. Ja silloin pilattaisiin interperspirationaaliset tapetit ja tunnelma. Niin kerta kaikkiaan.