lauantai 5. helmikuuta 2022

HALLITUKSEN PAKKOMIELTEET JATKUVAT

Sehän ei ole uutinen kenellekään että hallituksella on jatkuva pakkomielle saada Suomeen aina lisää kehitysmaalaisia elätettäväksi. Jo yli kaksi vuotta käynnissä ollut jatkuva koronapelikään ei ole sitä vähentänyt. Niinpä luonnollisena kehityksenä voidaan pitää sitä että hallituksen suunnitelmissa on opiskelijan oleskeluluvan myöntäminen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Siis tyypeille, joilla ei alun perinkään ole mitään asiaa Suomeen. Jotka tulisi ottaa kiinni ja karkoittaa.

Eihän tässä ole oikeastaan mitään uutta. Mutta hallituksen selitykset asiasta ovat kieltämättä aika eeppisiä. Kerta toisensa jälkeen. Niin kuin tällä kerralla työministeri Tuula Haataisen loihelausuma:

- Me ikäännymme, meillä väki vähenee. Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa. Tämä on hallituksen vastaus siihen, että tulee nuoria ihmisiä ja työllistyvät.

Eli suomennettuna: Jatketaan sitä, mitä on jatkettu yli kolmekymmentä vuotta. Sitä, mikä on saanut aikaan vain valtavan määrän tuhlattua suomalaisten rahaa ja lisännyt suomalaisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ja samalla kun jatketaan, niin väitetään pokkana että ilman tätä me emme tule tulevaisuudessa selviämään.

Emme siis selviä ilman kieli- ja ammattitaidottomia tyyppejä jotka asiakseen tulevat elätettäväksemme. Hotellin respassa jäädään odottamaan että hallitus perustaa jatkossa elatusrekrytointipisteitä mm. Somaliaan, Afganistaniin sekä arabimaihin ja ilmoittaa samalla keksineensä uuden Nokian. Uskotellen, että kun tarpeeksi monta kertaa yrittää, niin ehkä se joskus onnistuu. Tai ainakin siihen pitää uskoa. Itselleen valehteluhan on taidelajeista yksi suurimpia.

Luonnollisesti kehitysmaalaistamisen lisäksi hallituksellamme on pakkomielle ilmastokurjistamisesta ja siitähän tuli hiljattain taas yksi muistutus:

Laskelmat paljastavat: EU:n vihreästä siirtymästä yhteensä miljardien lisälasku Suomelle

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo, että EU-komission esitys päästövähennyksistä lisää Suomessa meriliikenteen kustannuksia merkittävästi.

Euroopan komission esitys päästövähennyksistä aiheuttaa Suomen meriliikenteessä tulevina vuosikymmeninä jopa miljardien lisälaskun. Syynä on erityisesti Suomelle olennainen talvimerenkulku.

Suomessa kustannusten arvioidaan olevan suuremmat kuin verrokkimaissa, koska Suomi tarvitsee sijaintinsa vuoksi meriliikennettä muita maita enemmän.

Niin. Suomihan on käytännössä saari. Ja mitäs se saari tarvitsee ulkomaankauppaansa? Jep. Sitä meriliikennettä. Jota ollaan uhraamassa omalta osaltaan EU:n Ilmasto-Baalille. Vaikka ei tarvitsisi. Suomi on jo hiilineutraali:

Ja uusin gallup kertoo että sama neliöksi väitetyn pyörän keksiminen useamman kerran vuodessa jatkuu myös seuraavan hallituksen aikana:

Huvittavinta on tuo kokoomuksen menestys. Ei nykyinen huulipunahallitus aloittanut tätä koko kansaa koskevaa itselleen valehtelua. Huulipunahallitus vain löi siihen turbovaihteen. Muistutetaanpa mitä kokoomuksen pomoksi varamiehen varamiehenä päässyt muuan jätkä totesi sisäministerinä kun maahan tuli Invaasio 2015:

Lienee niin että kaikkia ei voi kusettaa kaiken aikaa. Mutta valitettavasti suurinta osaa voi.


42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Morjens Ykä! Ei nyt suoraan tähän kirjoitukseen osu oma havaintoni mutta läheltä liippaa. Eli tää Lieksan omakotitalo-case. Miten helvetissä on mahdollista että (oletettavasti) somali-lauma saa veronmaksajien piikkiin asustella 300 neliön talossa vuosikausia? Vuokra 2500€/kk!?! Eli neljässä vuodessa tuli kulunkeja 48x2500€(+takuuvuokra 5000€)=125000€!! Siihen päälle nämä miksi juttu oli lehdessä eli miten kävi kämpälle kun asuttu kuin savimajassa, reilu 20k€ korvauksia omistajalle, vajaa 20k€ oikeudenkäyntikuluja ja ja valtion korvattavaksi vielä noin 10k€ oikeushommia. Eli KAIKKI summathan maksetaan verorahoista, tuskin on lauma kotoutunut sen vertaa et sais itse maksettua senttiäkään. Elikkäs tämä neljän vuoden kustannus pelkästään asumiseen liittyen yli 175 000€uroa!!! Siihen päälle vielä sähköt ja muut, harkinnanvaraiset ja mitä kaikkea nämä saavatkaan mistä kantasuomalainen ei osaa edes haaveilla. Pistää suorastaan vituttamaan kuinkahan paljon näitäkin tapauksia todellisuudessa on... Löytypä taas syy herätä maanantaina töihin, ajella suorastaan rikollisen halvalla dieselillä 100km suuntaansa suorituspaikalle korjaamaan halpojen espanjalaisten tekeleitä... Tällainen avautuminen tälle aamulle

-Tavallinen Virtanen-

Pauli Vahtera kirjoitti...

Suomea tuhoavan politiikan syy on naisten vallan lisääntyminen politiikassa. Niin ihania kuin naiset ovatkin, politiikkaan hakeutuvat naiset, joiden logiikka vastaa Speden sketseissään esittämää. Politiikan naiset ajattelevat asioita yhden ihmisen näkökulmasta, ei miljoonien muodostamasta kokonaisuudesta. Voi kun se yksi afgaani on niin ressukka, kyllä meidän pitää saada hänet Suomeen ja elättää hänet. Ei se haittaa, vaikka tulija raiskaa suomalaiset tytöt ja naiset.
Politiikan naisilta puuttuu myös kyky hahmottaa seurauksia. Kun he päättävät A, he eivät ymmärrä, että siitä seuraa B, C ja D. He kuvittelevat, että vain hyvä tarkoitus A toteutuu. Päätökset ovat niin onnettomia, ettei edes A toteudu.
Kun Sanna Marin lupasi yön tunteina Macronille Suomen miljardit, ei hän ymmärtänyt miljoonan ja miljardin eroa. Mutta kun se Macron on niin ihana. Tämä lukujen merkityksen hahmottamisen vaikeus vaivaa myös politiikan miehiä.
Orpo on hyvä esimerkki miehestä, jonka otsaan voitaisiin lyödä leima ”Politiikan nainen”.
Suomi on menetetty. Muutos parempaan voi alkaa vasta täydellisen romahduksen jälkeen. Sen jälkeen jokaisella ihmisellä on itsellään ensisijainen vastuu omasta elämästä. Se vastuu koskee myös suomalaisia sekä irakilaisia, afgaaneja ja somaleja omassa maassaan.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Siinä on myös kysymyksessä sellainen systeemin ominaisuus, että koska kaikki maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kannattaminen ja toiskulttuurisuuden ihannointi perustuvat tunnevaltaisiin reaktioihin -- jotka tarvitsevat ja kehittävät sitten tunnustuksellisia ideologioita "tiedollisiksi" kulisseikseen -- käy käytännössä niin, että mitä surkeammaksi reaalitodellisuus muuttuu, sitä vaikeampaa idealistien on luopua omista ihanteistaan.

Se on kaiken uhriajattelun ansa. Mitä todellisemmiksi annetut uhrit muuttuvat, sitä vaikeampaa uhriajattelusta voimaantuvien on myöntää sitä että annetut uhrit ovat olleet turhia. Kukaan monikulttuurisuusidealismiin hurahtanut naisen- (tai miehen-)puoli ei missään vaiheessa tule ottamaan lusikkaa kauniiseen käteen ja lyömään otsaansa että ah, olinpa todella tyhmä ja sinisilmäinen.

Tietysti se todellisuudentajuttomuus loistaa monessa muussakin yhteydessä. Yksi yhtä hurja kuin yleinen harha on se, että jos yhteiskunnassa tarvitaan lisää joidenkin erityistä älyä vaativien ammattien harjoittajia -- sanotaan nyt vaikka lääkäreitä -- niin kuvitellaan, että ongelma ratkeaa kouluttamalla lääkäreitä lisää. Koulupaikkojen lisääminen ei kuitenkaan lisää yhtään sitä Gaussin käyrän määräämää tylyä tosiasiaa, että tietyn keskimääräisen tason omaavassa yhteiskunnassa löytyy vain tietty määrä tiettyyn kognitiiviseen vaatimustasoon yltäviä tyyppejä.

Ja kaikkein hurjinta idealismia on sitten tämä usko siihen, että kehistysmaista niitä löytyisi sitten enemmän. Tosiasiassa löytyy vain aniharvoja, joita tarvittaisiin tietenkin kipeimmin siellä omiensa keskuudessa.

En ole kuullut yhdessäkään poliittisessa keskustelussa käsiteltävän sitä, miten rajoitetut mahdollisuudet korkealle koulutukselle tosiasiassa ovat. Elämme sellaisen illuusion vallassa että kaikista voidaan tehdä tohtoreita. No, tämäkin illuusio sitten on sementoitu, kun siitä ei ole pystytty luopumaan. Nyt akateeminen koulutus toteuttaa totaaliset illusorisia kulisseja kyhäämällä "tutkimuksia" kaikenmaailman käsiterealististen tyhjänpäiväisyyksien ympärille. Siitähän juuri edellisessä blogitekstissä puhuttiin.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Ei ole tarpeenkaan lukea koko artikkelia. Olennainen on tuossa esillä.

https://samnytt.se/utrikesministern-attackerar-sd-i-is-debatten-kallhet-och-kanslokyla/

On erinomaisen hieno asia, että laajemmaltikin uskalletaan jo kyseenalaistaa naisten äänioikeuden siunauksellisuus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tavalliselle Virtaselle, Pauli Vahteralle, Seppo Oikkoselle ja Catilinalle & kiitos kommenteistanne

Tavallinen Virtanen: Ja tämä kun ei ole ainoa esimerkki. Kyseisissä kansanryhmissä ei nettoveronmaksajia juuri ole. Mutta kun he ovat jalustalle nostettuja solidaarisuuspokaaleita niin rahaa ja vaivaa ei lasketa.

Pauli: Olet valitettavasti täysin oikeassa vaikka kyseiset naiset meitä misogyyneiksi haukkuisikin. Itse asiassa eihän heillä ole muuta perustetta. Ja se romahdus valitettavasti tulee. Kuinka suurena, se jää nähtäväksi. Samoin kuin se, mihin valtakoneisto on valmis säilyttääkseen sekä valtansa että sitä ylläpitävät kulissit.

Seppo: Kaiken kaikkiaan hyvin tiivistetty. Joka osa-alueella.

Catilina: Joo. ”Kylmä ja tunnekylmä”. Paskat reaalimaailmasta. Suvaitsevainen nainen omalla parhaalla osaamisalueellaan.

Nils- Aslak kirjoitti...

Pääkaupunkiseudun kaupungeissa mamut käyttävät jo 30-40% teeveys- ja sosiaalimenoista. Lastensairaalan päiväosastolla 53% on vieraskielisiä. Vaikka tällä alueella EI asu 400.000 mamua.

Suomen rahat loppuivat jo kymmenen vuotta sitten, mutta vauhti vain kiihtyy.

Jopa Osmo Soininvaaran mukaan nyt on huonoin hallitus 20 vuoteen.

Anonyymi kirjoitti...

Ja kuka välittää? Se nähtiin eilen illalla Helsingissä. Porukalle naurettiin.

Miten kuvottavia ihmisiä nämä naurajat ja vähättelevät övat!

Eurooppa on menetetty.

QroquiusKad kirjoitti...

Naisilla ei tuhansiin vuosiin ollut poliittista valtaa, niinpä heillä ei ollut vastuita ja velvollisuuksiakaan muusta kuin lastensa hoidosta.
Kun satakunta vuotta sitten naisille alettiin laajemmin ja alati kiihtyvällä tahdilla myöntää poliittisia vapauksia ja oikeuksia, ei huomattu asettaa niiden vastapainoksi vastuita ja velvollisuuksia.

Tämä koskee yhtä lailla vaginallisia ja peniksellisiä naisia, joista jälkimmäiseksi voi lukea Petturi Urpon:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008591926.html

Urpo siinä naisellisesti valehtelee olevansa muka vihainen hallituksen politiikasta, jota koko ajan valeoppositiossa tukee ja ensi vaalikaudella on mukana Pillutus Kakkosessa juoksupoikatyttönä tottelemassa intersektifempsoja.

Mitä maahantunkeutumiseen ja talouden alasajoon tulee, emme ole vielä nähneet yhtikäs mitään!

Jahka körinähysteria tässä parin seuraavan kuukauden kuluessa ajetaan alas, sen käytänteeet siirretään sellaisinaan ilmastohysteriaan mielivaltaisine rajoituksineen ja oikeudenloukkauksineen.

Yksityisen kansalaisen kohdalla suurin ero henkilökohtaiseen vapauteen kajonneeseen körinähysteriaan on, että ilmastohysteria iskee omaisuuteen;
autoon ja asumiseen sekä turvallisuuteen rajojen avauduttua tulvivien "ilmastopakolaisten" vyöryn myötä.
Perustelutkin on käännetty toisinpäin:

körinähysteriassa Äiti Hallitus suojeli Sinua kuolemasta Kauheaan Ruttoon!
Ilmastohysteriassa puolestaan Sinä pelastat Äiti Maan kuolemasta ilmastonmuutokseen, jonka Sinä ja Trump olette aiheuttaneet!!

Tavoitteena on toki iskeä koko Lännen talouteen sen tuhoamiseksi Vihreän Utopian tieltä.
Ja siinä Petturi Urpo on täysillä mukana, vaikka naisen tavoin muuta valehteleekin.

-TR- kirjoitti...

Huvittaa kuinka Kokoomusta kutsutaan oppositiopuolueeksi. Itse kutsuisin sitä huilivuorossa olevaksi puolueeksi.

Kyllähän seuraava hallitus näillä näkymin on sinipuna höystettynä vihertuholaisilla ja siihen vielä bättre folk päälle niin eiköhän 100 eduskuntapaikkaa ylity.

Taannoisista aluevaaleissa ihmetytti kepun menestys sillä tämä mallihan entisestään kiihdyttää kehitystä että maakuntien keskuskaupungit yksin päättävät koko maakunnan asioista. Tuo lienee tarkoituskin mutta eihän kepu moisen kehityksen ajajana ole profiloitunut.

Toki jotakin piti tehdä eikä vanhalla mallilla voitu enää jatkaa mutta onko tämä uusi malli oikeasti paras mahdollinen?

Itse olen sitä mieltä että Helsingin lisäksi muutama muukin suurempi kaupunki olisi voitu jättää ulkopuolelle.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo orvon kuva kiteyttää suomalaisen politiikan. petterin silmimistä paistaa syvä, vilpitön tyhmyys. Tätä ja bilehilemmariinin kaheleita kennattaa 40% kansasta.

Koskahan kansalle valkenee, ettei kukaan näe ketä kopissa äänestät. Voit ihan hyvin äänestää epämuodikastakin poliitikkoa, vaikka hesari ja yle kuinka vinkuisivat, ettei semmoista raistia / basistia / vasistia sovi kenenkään kannattaa. Ajattele: kenen etua poliitikko ajaa? Suomalaisen, köyhän, keskituloisen, rikkaan, somalin, afgaanin, irakin, eu:n, ryssän, bryssän, ulkomaisen suuryhtiön...

Ajattele!

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Heikki Porkka kirjoitti hyvin Oikea Mediassa uusvanhasta puhemihestä lauta-matista. Kannattaa lukea, linkkiä en osaa laittaa vaan löytynee näilläkin tiedoilla.
Kovasti valemedia keuhkoaa tuosta convoista, että pienen piirin hommia ja ei se mitään vaikuta. Olipa joku hesan "yliopiston" koulutettavakin sitä arvioimassa, ainakin etlarissa, että ei se mikään oikea miekkari ollut, pienen piirin juttuja ja vähän väkeä.
No, kohtahan se nähdään ja kuullaaan, persut välikysyy taas hallitukselta, että mitä se aikoo tehdä kun polttoaineen ja sähkön hinnat nousevat. Johan se pullantuoksuinen tättähärä neuvoi, että menkää sossuun, sieltä saa rahaa. Unohti vain mainita, että sieltä sitä rahaa saavat hakemalla vain nämä laittomat maassaoleilijat. Ja ne joita ei vielä ole todettu laittomiksi.
Ja ruåttalaiset kans kunnostautuu ja närpes on nostettu kartalle. Se muuten oli yksi niistä sellitappajista, ainakin samassa sellissä tämä tomaatti-ja ihmiskauppias närpiöstä.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Enpä vallan vastustaisi, jos suomalaisessa vaalijärjestelmässä annettaisiinkin jokaiselle kansalaiselle kolme ääntä;
ne saisi käyttää miten haluaa, joko keskittää tai hajauttaa.

Tämä vapauttaisi traditionalistit ylimuistoisesta pakostaan äänestää sitä puoluetta jota aina perheessä tai suvussa tai ammatttiliitossa tai maakunnassa...
Saisi antaa Sen Äänen sille jolle on Pakko. Sitten olisi vielä kaksi ääntä ihan itselle...!

Irrationalisteihin tällä ei olisi kummempaa vaikutusta;
kummallisesti he siltikin äänestäisivät.

Ravineikkaajat hyötyisivät tästä jossain määrin;
etsiessään sitä Varmaa Voittajaa he voisivat pistää yhden tai jopa kaksikin ääntä sille huonommalle mutta mieleisemmälle.

Ihmeen Odottajat ovat tässä mielessä se Villi Kortti:
heidän äänensä voivat vaikuttaa tulokseen, kun jokaisella on niitä kolme.

Realistit keskittävät äänensä ja odottavat tulosta.
Ikävä kyllä he ovat suomalaisten keskuudessa se viidenneksen vähemmistö, toisin kuin unkarilaisissa.

QroquiusKad kirjoitti...

Veli Huru-ukko taisi tarkoittaa tätä:

https://oikeamedia.com/o1-174100

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni oleskelulupa meinataan myöntää henkilöille jotka ovat opiskelleet, työllistyneet tai aikovat opiskella tai työllistyä. Siinä on vain yksi mutta. Miten henkilö jolla ei ole edes oleskelulupaa on voinut opiskella ja / tai työllistyä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Nils-Aslakille, Ano1:lle, Qroquius Kadille, TR:lle, Pyssymiehelle, Huru-ukolle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Nils-Aslak: Täysin totta. Ja niin valtakoneistossa kuin valtamediassa on valitettavan paljon ihmisiä jotka pitävät tätä kehityksenä ja edistyksenä.

Ano1: Joo. Nuo ihmiset tosiaan tekivät muutakin kuin mutisivat kotona keskenään. Naurajia löytyy aina.

Qroquius Kad: Kaiken kaikkiaan ikävän hyvin tiivistetty. Ja on jokseenkin karmeeta kuinka monelle tuo Orpon paskapuhe menee kerta toisensa jälkeen läpi.

TR: Kokoomus kuuluu Järjestelmäpuolueeseen ja on yksi sen alaosasto. Järjestelmäpuolueen päällimmäisin tavoite on, että valta pysyy Järjestelmäpuolueella. Itse kun asustan syrjäseudulla niin tiedän jo entisestään että sen maakuntamallin myötä syrjäseuduille kyyti on vielä entistäkin kylmempää.

Pyssymies & Qroquius Kad: Sen kun keksisikin kuinka kansalaisen saisi herätettyä vaalikoppikoomasta.

Huru-ukko: Hyviä huomioita ja Qroquius Kad laittoikin tuohon alemmaksi sen linkin. Vanhasen ura kertoo hyvin sen, että Järjestelmä ei hylkää omiaan.

Ano2: Hyvä kysymys. Ja vastaus lienee se, että valtio järjestää heille suojatyöpaikkoja.

KKi kirjoitti...

Täytyypä myöntä, että aika hupaisia aikoja elämme.

Koronaan en oikein osaa/halua ottaa kantaa. Itseäni ei Korona ole häirinnyt, pikemminkin päinvastoin. Laivoilla rauhallista.

Naftan hinta tietysti vaikuttaa. Kalliina tunnetussa Norjassa on diesel halvempaa kuin kotimaassa. Norjassa diesel luokkaa 17 kruunua litralle. Sisältäen paikallista alvia kakskytäviis pinnaa. Eli veroton hinta 1,36€/litra. Kotimaassa 1,45€ litralle. Ruotsista puhumattakaan jossa diesel yli 20 kruunua eli parisen euroa litralle verolisena. Verottomanakin 1,6 euroa. Ei tarvitse ihmetellä miksi tavaran hinta nousee.

Sannat ja muut marinit varmastikin ymmärtävät mitä polttoaineiden hinta merkitsee tavan kansalaiselle. Vaan koska he ovat Hyviä Ihmisiä™ heidän mielestään on ihan oikein, että junttikansa kärsii. Mitäs eivät ole kouluttautuneet uniopistoissa. Oma syynsä kun ovat persvakoja.

Luulenpa muuten neeröinnin ja rättipäistämisen olevan luonnonvalintaa. Luonto suojelee itseään neekeröimällä. Kun länsimaat teollisuuteineen on neekeröity riittävästi maiden kyky teollisen infran ylläpitoonloppuu.
Neekeröinnin lopputuloksena länsimaatkin palaavat ympäristöystävälliseen aikakauteen.

KKi kirjoitti...

Real time truck romantic

"
Got to feed childrens, put the diesel at the tank
"

https://www.youtube.com/watch?v=2CtLFkJYzuc

Anonyymi kirjoitti...

Pari vuotta sitten oli kauhea hehkutus kun suomen hallituksen kärkipaikat täytettiin nuorilla kokemattomilla naisilla (=tytöillä) Ulkomailla asti ihasteltiin kuinka ihanan edistyksellistä. Tällaista ei oltaisi vaaran vuosina keksitty. Hommat lähti tietenkin toimimaan juuri sillä lailla kun voi odottaa...vahingoniloisena kommentoin edistyneemmille kuinka tällaista voi odottaa jos valitaan tyttöjä hallitukseen (sehän oli heidän merkittävin ominaisuus noina hehkutuksen viikkoina.) Kauheaa sovinismia, kuului tuomio. Tyttöset on itsekin omaksuneet tämän läksyn. On sovinismia ja tunkkaisuutta arvostella nqista meriittien perusteella.

KKi kirjoitti...

Niijuu vielä.

Aikoinaan rouva teki Suomalaiset sanat Merle Haggardin juntticountryyn "America First", oli ennen Trumpismia.

https://www.youtube.com/watch?v=UodJB1tRNVE&list=RDMM&index=6

"
Miks emme vapauta maatamme tätä
Kipeimmin me sitä tarvitaan
Avut maailmalle vain vaihtoehto on
Tehkäämme ensin Suomen maa

Tiemme ja siltamme kaatuvat pian
Ken siunattu on, ken kirottu lie
Näitä tehneet ympäri maailman
mutt uudistetaan Suomen maa

Ken vuorilla on, ken käy laaksoissaan
Ken kaikkea johtaakaan
Armeijamme siunaa ja vapautemme myös
Ja vanhat levätä voi

Palanneet on miehet asemistaan
On vapaus kiinni varjoissaan
Maailmalta pois ja teille takaisin
Remontoidaan Suomen maa

Miks emme vapauta maatamme tätä
Kipeimmin me sitä tarvitaan
Valheeksi luulet, mutt totta se on
Matkoillain sen nähnyt oon
"

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Qrotuius Kad totesi:
"Naisilla ei tuhansiin vuosiin ollut poliittista valtaa..."

Eikä yleensä miehistäkään kuin pienellä vähemmistöllä. Suomessakin oli vielä 1900-luvun alussa säätyvaltiopäivät, ja miehistäkään suurin osa ei päässyt äänestämään minkään säädyn vaaleissa.

Ja naistenkin osalta asiasta on kautta aikojen ollut yksi poikkeus:
Silloin tällöin saattoi monarkkisesti hallitussa valtiossa valtaan nousta hallitseva kuningatar (tai keisarinna). Yleensä tosin vain, jos edellisellä hallitsijalla ei ollut poikaa, eikä kaikissa maissa silloinkaan, mutta kuuluisia naishallitsijoita historia kyllä tuntee aika monta, aina Egyptin Hatšepsutista (noin 1500 eKr.) alkaen.

Kuvaavaa on, että Michael Hartin aikoinaan laatimassa luettelossa maailmanhistorian sadasta vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä oli vain kaksi naista, ja he molemmat olivat kuningattaria: Espanjan Isabella ja Englannin Elisabet I (ei siis se nykyinen vaan hänen samanniminen edeltäjänsä, 1500-luvun loppupuolella hallinnut). Miehiä siinä sen sijaan oli paljon muitakin kuin hallitsijoita: uskontojen perustajia, tiedemiehiä, keksijöitä, filosofeja ja muutama taiteilijakin. Kirjan loppuun liitetyissä kunniamaininnoista henkilöistä, jotka jäivät juuri ja juuri sadan kärkijoukon ulkopuolelle, oli sentään vielä yksi tieteilijänä kuuluisaksi tullut nainenkin: Marie Curie.


Hessu kirjoitti...

Convoylle naureskellaan, mutta ei kannattaisi. Nykyinen yhteiskunta on erittäin haavoittuvainen. Tämähän nähtiin jo koronan alussa, kun vessapaperit hävisivät hetkeksi kaupoista.

Jos kuljetukset katkaistaan, niin ruoka loppuu viikossa Helsingin kaupoista. Jos kaukolämpö katkeaa, niin Helsingissä palellaan pakkasilla.

Historiaa tekevät pienet päättäväiset porukat. Jos toinen puoli pelaa voittaakseen ja toinen puoli haluaa vain olla omassa rauhassaan, niin päättäväinen porukka voittaa aina.

Mikään ei muutu paremmaksi ennen kuin tajuamme, ettemme saa olla ikinä rauhassa ellemme pelaa voittaaksemme ja murskaa vastapuolta kuten 1918.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Hessulle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Sitähän ei tiedä pirukaan, mihin se polttoaineen hinta ilmastohysteerikkojen toimesta nousee. Minä en vaan ole ihan varma että tajuavatko Sannat ja muut marinit mitä ovat saamassa aikaan. Ehkä he kuvittelevat että totta kai taajamien ulkopuolella siirrytään sähköautoihin ja toivioenergiaan ja kai ne rekatkin akuilla kulkevat. Ja kiitos rouvallesi sanoituksesta.

Ano1: Erityisesti se hehkutus oli valtamedialla ja sehän hehkuttaa vieläkin. Ja heillä ei oikeastaan ole muuta vastaiskua perustellulle arvostelulle kuin se naisviha.

Ano2: Kiitos lisäyksestä. Näinhän tämä on. Se myöhempi Elisabeth muuten on ollut pestissään jo 70 vuotta ja vaikka meitä suomalaisia ei kuningashuoneet paljoa kiinnosta (juorulehtiä lukuunottamatta) niin briteissä varmaan menee sormi suuhun kun hän kuolee. Hän on niin tärkeä symboli siellä.


Hessu: Totta. Maa on riippuvainen infrastruktuurista ja niistä ylläpitävistä ihmisistä. Tosin tilanne vuoteen 1918 verrattuna on erilainen. Nimittäin tätä maata tuhoavien ihmisten joukot ovat hallituksen joukkoja.

Anonyymi kirjoitti...

Noihin KKi:n rouvan sanoihin kun joku osaava tekisi alkuperäistä mukailevan musiikin niin siinäpä olisi convoille sopiva tunnuslaulu. Eli ei mitään pellefacen tai gangsträpin tapaista. Reiluan kantria.
Huru-ukko

Professori kirjoitti...

Kuulehan Ykä: me elämme nyt karuja aikoja. Ja tulevaisuudessa vielä karumpia.

On kuitenkin syytä muistaa, että me suomalaiset olemme katajaista kansaa, joka kestää melkein mitä vain nousematta kapinaan hallitusta vastaan. Sellaisiahan ei nähty sen enempää 1600-luvun lopun suurina kuolonvuosina kuin 1800-luvun nälkävuosina, joista ensimmäisen aikana ehkä jopa kolmannes ja jälkimmäisen kuluessa noin 8 prosenttia väestöstä menehtyi nälkään. Mitä ovat niihin verrattuna ne vastukset, joita ns. järjestelmäpuolue meille nykyiaikana järjestelee?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Professorille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Varmaan kävisi monelle muullekin. Ja räppi ei ole musiikkia vaan akustinen ympäristörikos.

Professori: Totta. Se kynnys on varmaan siinä jos tarpeeksi monella ihmisellä ei ole jääkaapissa kuin valo. Ja kun on tarpeeksi monta ihmistä jolla ei ole mitään menetettävää. Tai sitten kääntäen se, kun islamilaisten määrä kasvaa niin suureksi että ne aloittavat oman Libanonin. Tosin Ruotsissa meillä on aikakone. Siellä se tapahtuu ensiksi.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tilanne on nyt hieman erilainen kuin maatalousyhteiskunnan aikaan, jolloin suuri osa porukasta eli arjessakin alistettuna ja painettuna eikä voinut sille mitään. Nyt ihmiset ovat pääosin tottuneet että sille arjen painamiselle voi tehdä jotain ja tehdäänkin. Siitä syntyy sitten ajatus että näille yhteiskunnallisillekin asioille voi tehdä jotain. Näkisin että nyt on jonkinlainen tabu murtunut kun suomalaiset ei-äärivasemmistolaiset ovat ryhtyneet tuollaiseen hulinointiin mitä tämä convoy juttu on. Olisin hallituksena ja valtaapitävinä hyvin varovainen ettei juttu vain eskaloidu pahemmaksi. Näillä ihmisillä on osaaminen ja kyvyt pistää yhteiskunta pahemmin seis kuin muinoin Vällärillä konsanaan. Siis jos vittuuntuvat vieläkin enemmän. Pitää ymmärtää että suomalaiset ovat rauhallista porukkaa tiettyyn, todella korkealla olevaan pisteeseen saakka, mutta sen ylittämisen jälkeen on oksat ja pidikkeet poissa. Minulla ei ole mitään tekemistä. nöäiden convoy porukoiden kanssa, mutta aistin tuulen suunnan muuttuneen. Ja pelkään pahinta, koska kohtuus ei ole ollut tämän hallituksen ja sen komppaajien ja heidän asettamiensa virkamiesten hyve tähänkään saakka. Olen kohtuu varma että he tyhmyyksissään eskaloivat asian ja sitten soitetaan se jenkka kusessa ollaan. He ovat niin voimansa tunnossa tällä hetkellä että he eivät ymmärrä että nyt pitäisi peruuttaa ja kuunnella ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

"Se myöhempi Elisabeth muuten on ollut pestissään jo 70 vuotta..."

Tänään juuri päivälleen.

KKi kirjoitti...

"
Noihin KKi:n rouvan sanoihin kun joku osaava tekisi alkuperäistä mukailevan musiikin niin siinäpä olisi convoille sopiva tunnuslaulu. Eli ei mitään pellefacen tai gangsträpin tapaista. Reiluan kantria.
"

Niin siis, sanathan ovat alkuaankin rouva tehnyt tähän:

https://www.youtube.com/watch?v=UodJB1tRNVE

Merle Haggard America First

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon orpon kuvaan sopisi liitettäväksi tämä vanha mainoslause: Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton?
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Ykä jo suomensikin tuota Haataisen julkituloa, mutta itselleni jäi silti parikin kohtaa epäselväksi. "Me ikäännymme, meillä väki vähenee." Pikku vilkaisu Tilastokeskuksen sivulle ja mitäs siellä heti ensimmäisessä otsikossa lukeekaan: vieraskieliset ylläpitävät väkiluvun kasvua. Viimeisimmän 2020 tilaston mukaan kantiksia 11.702 vähemmän ja vieraskielisiä 20.203 enemmän eli väki lisääntyi 8.501 ihmisellä (ei se laatu vaan se määrä!). Sairaanhoitajana Haataisen luulisi olevan tietoinen siitä biologian lainalaisuudesta, että myös matut vanhenevat, mutta epäilemättä vähän jotenkin fiinimmin kuin suomalaiset rasittamatta elämänsä loppuvaiheessa(kaan) suomalaista yhteiskuntaa.

"Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa". Ja sitähän ei sitten suomalaisista löydy? Oliskohan jotain tekemistä opetuksen priorisoinnin ja asenteiden kanssa? Hirveä hinku korkeakouluttaa jokaikinen, mutta avainsanahan tässä olikin tuo "osaavaa". Niillä osaamattomilla korkeakoulutetuilla sitten paisutetaan julkista puuhastelusektoria.

"Tämä on hallituksen vastaus siihen, että tulee nuoria ihmisiä ja työllistyvät". Paitsi kamalaa suomea, en voi ymmärtää miten tämä liittyy aiheeseen. Kysehän on laittomista, kielteisen päätöksen saaneista maassaolijoista eikä mistään uusista tulijoista. En viitsinyt edes vilkaista työllisyystilannetta näiden laittomien osalta koska eiköhän ne ole kaikille tätä blogia lukeville muutenkin masentavan tuttuja. Miten sekaisin ministereiden täytyy olla päästään, että kuvittelevat mm. luku-, lasku- ja kielitaidottomien tuosta vaan pystyvän opiskelemaan yhtikäs mitään, kun motivaatiokin on useimmilla nollassa?
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Jep. Kuten täälläkin arvoisat kommentoijat ovat todenneet ja olleet aivan oikeassa, niin tarkoituksena on toistaa ruotsin virheet. Mikä on ns motiivi tähän idioottimaiseen nenästä verta kerjäävään toimintaan? Täytyy olla EU, virheet ( ei tarvitse perustella ) , vokkibisnes yms. SPR yms muut prkl: n huijari järjestöt näin kärjistäen, väestön vaihto on todellakin sovittu joissain kabineteissa. Jne. Tuossa käytiin naapurin kanssa tekemässä kävelylenkki. Tsekattiin paikka, mihin tiedämme Isis terroristin tuodun. Siellä mentiin täyskaavut päällä, ja 9 lasta. Keskusteltiin siinä sitten, että siinäkö ne voimavarat jne. Ei tule mitään. Tai tulee, mutta vain rinnakkais yhteiskunnilla. Ongelmien kera.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä lisäys tuohon aikaisempaan: ettei hallitusta voisi syyttää laittomien lellimisestä, jotain keppiäkin vaaditaan eli itsensä elättämistä opiskelun aikana, summa oli reippaasti alle kymppitonnin. Kun karkotettava saa oleskeluluvan, hän saa kaikki samat tuet kuin suomalaisetkin koska on tämä asumisperusteinen eikä kansalaisuuten perustuva sos.turva ja se jos mikä on pyhä ja muuttumaton! Henkilöitä, jotka tulevat maahan suoraan opiskelijoiksi ei tämä tosin koske, vuoden opiskelurahat täytyy tilillä olla. Noin niinkun teoriassa, käytännössähän näiden "hitaamman sivistyskehityksen maiden" opiskelijat kierrättävät sitä samaa setelitukkoa tililtä toiselle. Sama systeemi kuin viisumitiskeilläkin aikoinaan.

On sitten taas yhteisvastuukeräyksen aika. 40 % tuotosta kotimaan koronapandemiasta kärsiville lapsille ja nuorille, 60 % kehittyvien maiden (päättäkää nyt mikä se korrekti ilmaisu oikein on prkl) ongelmiin. Koska nykyään jauhetaan vain oikeuksista, vastuu on ruma sana ja yhteisö jotain ihme kyläkulttuuria, aika omituinen keräysnimike.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

"Tuohon orpon kuvaan sopisi liitettäväksi tämä vanha mainoslause: Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton?" - Tää on paha, ostaisinko tyhmältä ja epärehelliseltä auton. Ehkä, se kun on huijattavissa

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Ennen aamunkoittoa pimeys on tiheimmillään.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon tira+ kommenttiin. Juuri näin. Niillä ei ole mitään vastuuta eikä velvollisuuksia. Valtio suojelee sekä virkamiehet yms. Ne vain vaativat, kuten ruotsissa on käynyt/käymässä. Ja kun ne vaativat, niin niihin vaatimuksiin suostutaan. Ja kun suostutaan loputtomiin, niin ollaan tiellä, missä suostutaan siihen, että ne luovat oman yhteiskunnan. Kuten on käymässä. Ruotsi on ns rikas maa. Mutta en usko, että ns kamelin selkä kestää loputtomiin. Tarkoitan suuria ongelmia yhteiskunta rakenteessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle, Ano1:lle, KKi:lle, Huru-ukolle, tira+:lle, Ano2:lle, Pyssymiehelle, Tapsalle vaan ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Thorvald Eskilinpoika: Totta joo, maatalousyhteiskuntaan verrattuna nykyinen yhteiskunta on paljon haavoittuvampi. Toisaalta nykyisin valtaosa ihmisistä on riippuvaisia sen yhteiskunnan infrasta. Suomalaiset pystyvät varmasti edelleenkin paljoon pahaan mutta mikä on se kynnys joka on ylitettävä? Mitä tulee hallituksen ylimieliseen asenteeseen niin se pitää täysin paikkansa.

Ano1: Liekö Briteissä se pohjalainen sanonta että ”pysyy ja paranoo”?

KKi: Siinähän olisi jollekin suomalaiselle countrymiehelle biisin paikka, tosin yksikään levy-yhtiö ei uskaltaisi julkaista sitä. Yleisistä syistä.

Huru-ukko & Pyssymies: Vai kannattaiskos meidän ennemminkin myydä auto tolle häiskälle? Päästäis vanhasta pommista eroon kelpo hinnalla.

tira+: Oli sen verran hyviä huomioita että eipä minulla ole lisättävää.

Ano2: Hyviä huomioita nämäkin.

Tapsa vaan: Totta tuo. Vaan kuinka pimeäksi pimeys vielä ehtii mennä?

Ano3: Joo, Ruotsin – tilapäisenä – pelastuksena on ollut sen voimakas talousveturi. Mutta ei sekään loputtomiin kestä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä petteri varmaan vaihtaisi pari vuotta vanhan corollan arvokkaaseen veteraaniautoon. Vaikka lada 1200 vm -80. Ja maksaisi parikyt donaa välirahaa. Ainakin jos saisi talviakkuja tusinan kaupan päälle ja kymmenen vuoden, vähän käytetyt, öljyt.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Epäilemättä. Tosin häiskä maksattaisi sen välirahan veronmaksajilla.

Anonyymi kirjoitti...

No se on Ykä hankalaa tietää. Aina kun luulee, että ei voi mennä enää pimeämmäksi, niin jostain nousee kuin sieni sateella joku uutispläjäys, joka todistaa arveluni vääräksi.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. Olet valitettavan oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, aina vaan tulee ihmeteltyä tuota hirveää hinkua saada kaikki rajan yli kunniatuolissa kannetut ikuisen ja ilmaisen elatuksen piiriin. Nyt sitten vedettiin seuraavana korttina opiskelu. Meinaako ne oikeasti että aikuisille luku- ja kirjoitustaidottomille pitäisi perustaa yliopistoihin tai korkeakouluihin apuluokat joissa opetetaan...? Ei kai me niin rasisteja että tavalliseen ammattikouluun! No eihän niissä mitään opetettaisi, eivätkä oppilaatkaan paikalla kävisi. Mutta saataisiin kuitenkin korkeakoulutettujen määrää taas nostettua kun jokaiselle suvaitsevaistiedostavan virkailijan kouluun ilmoittamalle pitäisi saada päästötodistus. Ai kai me niin rasisteja että läsnäoloa tai oppimistuloksia vaadittaisiin! Tulevia rasismintutkijoita sitten vissiin jokainen! Onni tuossa skenaariossa on se etteivät tosiaan tunnetusti opinahjossa juuri vieraile, ei mene lopullisesti opiskelun edellytykset kantasuomalaisilta. Mutta vimma laillistaa kaikki rajan yli itsensä valehdelleet on kova, se on kyllä käynyt selväksi.

Se ettei noita ilmastohumpan lisäkuluja oikeasti edes vastuteta päättäjien taholta on jo aika kuvaavaa. Suomalaisten etuja siellä ei ajatella, omat hillotolpat siintävät horisontissa. Muiden maiden poliitikoilta omien puolien pitäminen onnistuu, mutta täällä ihan avoimesti iloitaan kun miljardien investoinnit menevät vihreänsiirtymän nimissä muualle. Maanpetostahan tuo on. Meinaavat vissiin ettei Suomessa enää tarvita nettoveronmaksajia tulevaisuudessa.

t.Puupääukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Puupääukko. Oli taas erittäin hyviä huomioita. Valtakoneistomme on unohtanut sen, että mikä kansa tässä maassa varsinaisesti asuu. Ja pitää sen valtakoneiston hengissä ja hyvin ruokittuna.