perjantai 18. helmikuuta 2022

SYYTTÄJÄN HÄRSKIMPI PÄIVÄ

On vaikea sanoa, että kumpi yrittää enemmän saada Päivi Räsäsen nirhatuksi, valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen vaiko valtionsyyttäjä Anu Mantila. Mutta kieltämättä siinä kaksi kovaa koettelee. Mantila sai tuoreeltaan kerättyä itselleen missiopisteitä vaatiessaan Yleä poistamaan osia Päivi Räsäsen radiohaastattelusta vuodelta 2019. Kyseinen vaatimus tietysti on varsin orwellia historian deletoimista jo itsessään mutta perusteet ovat aika huikeat:

Yle väittää poistamista tarpeettomaksi, koska materiaali on jo levinnyt laajalle. Tällä perusteella voitaisiin jättää kaikki muukin laiton materiaali kuten lapsiporno poistamatta sillä perusteella, että joku kuitenkin on nähnyt sen jossain.

Joo, täytyy sanoa että Mantila ei väittänyt Räsäsen puheita lapsipornoksi. Mutta hän rinnasti Räsäsen mielipiteet vakavuudessaan lapsipornon asteelle. Mikä kertoo jo melkoisesta vauhtisokeudesta ja pakkomielteestä. Ja oikeastaan myös epätoivoisesta yrityksestä. Onhan meinaan niin, että jos sanotaan ”lapsiporno” niin veri hyytyy ja inho nousee mieleen. Jos kohta Mantila yritti tällaista.

Muistutetaanpa siitä asiasta että mikäli islamilainen pieksää suutansa homoseksuaaleista noin x kertaa ankarammin kuin Räsänen, niin asia ei häiritse Mantilaa eikä Toiviaista. Sillä mehän elämme täydellisen, joskin hieman kalibroidun tasa-arvon maassa.

Tällaisten oikeusjuttujen myötä olemme siirtymässä tilaan – joka koskee tietysti vain kantasuomalaisia – jossa kaikenlainen LGBTQTiiTyyn julkinen ei-fanittaminen johtaa syytteeseen. Sekö on tavoiteltava tila? Sitäkö oikeasti halutaan? Pakkorakkautta viranomaispäätöksellä?


50 kommenttia:

Professori kirjoitti...

Täytyy tosiaan toivoa, että oikeusistuin ymmärtää pitää päänsä kylmänä ja jättää näiden syyttäjänaisten höpinät omaan arvoonsa. Lisäksi olisi vähintäänkin kohtuullista, että syytteiden ratkettua käynnistyisi yleinen yhteiskunnallinen keskustelu aikamme mielettömyydestä. Ja että se johtaisi sen tervehtymiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Kovat on piipussa, kun jo Yleäkin pitää ruveta sensuroimaan. Tätä vapaamielisyyden luvattua linnaketta, jossa joskus muodon vuoksi ja ankarasti sensuroiden/pilkaten joku konservatiivi pääsee ääneen. Tämä ei riitä näille itseään niin supersuvaitsevaisina pitäville syyttäjille, jotka ovat kaiken ennen vanhaan järkevänä pidetyn kimpussa kuin sääsket Lapissa kosteana kesäpäivänä. Kaikki järjen äänet on tukahdutettava.

Vai sitä, että joku puhuu pervoudesta syntinä, verrataan jo lapsipornon levittämiseen! On aikoihin eletty. Mitähän arvon rouvat tykkäisivät, jos joku julkisesti vertaisi heidän tekemisiään pohjoisemman Korean virkamiehiin? (linkki alla). Tässä kun taitaa olla vastaavuuttakin toisin kuin heidän tyhjästä temmatussa vertauksessaan.

https://www.verkkouutiset.fi/pohjois-korea-vainoaa-kristittyja-raaasti-teloituksia-ja-pakkoabortteja/#b5efeb62

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Ottakaapa selvää mitä valtakuntaa valtakunnansyyttäjä edustaa, sillä valtio on yleensä jotakin pienempää kuin valtakunta, jonka alaisuuteen sen tulisi mukautua.

QroquiusKad kirjoitti...

Ottaen huomioon, että pikkufreisler Anti-Manu on valtakunnanfreisler Raija Toivioretkeläisen suora alainen, he varmaankin haluavat nirhata Päivin yksissä tuumin.
Ja tämä on vasta alkua. Odottakaamme kunhan saamme tämän lain säädettynä:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f1dab941-4cca-40f0-b370-a5a692a5ddff

Siitä alkavat syyttelijöiden kissanpäivät! Syytteitä piisaa.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä tuliko tämä: Ottakaapa selvää mitä valtakuntaa valtakunnansyyttäjä edustaa, sillä valtio on yleensä jotakin pienempää kuin valtakunta, jonka alaisuuteen sen tulisi mukautua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Professorille, Tapsalle vaan, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Professori: Olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta olen myös hyvin pessimistinen. Tällaiset jutut menee mitä varmimmin ”oikeaoppisesti” viimeistään korkeimmassa oikeudessa ja asian pitkittyminen on oma rangaistuksensa sinänsä. Ja yhteiskunnallista keskustelua valvoo valtamedia.

Tapsa vaan: Sinänsä on ironista että jopa Yle joutuu puolustamaan vääräuskoisten sananvapautta. Tätä on harvemmin nähty.

Ano: Molemmat viestit tuli läpi. Täsmennätkö itse mitä tarkoitit valtakunnalla? EU vai mikä?

Qroquius Kad: Mehän emme raiskauksia hyväksy millään perusteella. Mutta tästä tietysti tulee mieleen että tuleeko katumuspillerin lisäksi käyttöön katumusrikosilmoitus. No, onhan noita jo nähty.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Professorin usko oikeuden ja rationaalisuuden voimaan olisi hellyttävää, ellei se olisi niin tuhoisaa.
Ei tällaisiin lähdettäisi, elleivät Demla-veljet ja -siskot olisi etukäteen sopineet lopputuloksesta.
Tämä on sitä Martin Scheininin "tuomioistuinten laajempaa roolia demokratian puolustamisessa".

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Yliyleistävien yleiskäsitteiden varassa voidaan kyhätä millaisia käsitetodellisuuksia tahansa. Se vähän mietityttää -- naurettavuuden ohella -- että oikeuslaitos on lähtenyt tuolle linjalle, jossa uskonnollisten tunteiden oikeutusta yritetään määritellä ainakin puoliksi tiedollisten yleiskäsitteiden varassa.

Ne eivät nuo magiaa ja tabuja viljelevän ajattelun "totuudet" kuin myöskään niiden pohjalta nousevat kysymykset voi ratketa muulla maaperällä kuin yhtä vahvaan tunnustuksellisuuteen sulkeutuvan ajattelun piirissä. Ellei koko keissi olisi niin täydellisen mieletön, sitä voisi tosiaankin pitää pelkästään naurettavana.

Mitä se tietysti sitten järkiajattelun raamistuksissa onkin. Täyttä käsiterealismia, huuhaata, stiiknafuulaa. Ja Damokleen miekka vipattaa jossain siellä päiden päällä, narut syyttäjien käsissä. Pitääkö itkeä vai nauraa?

Pitäisikö valtakunnan palvoa syyttäjän pyhiä lehmiä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Catilinalle ja Seppo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne.

Catilina: Olisi kovasti hyvä, jos Professori olisi oikeassa. Mutta todennäköisesti sinä olet oikeassa. Ja Scheinin ei puolusta demokratiaa vaan kansandemokratiaa. Ja mehän tiedämme hyvin, mitä kansandemokratia tarkoittaa.

Seppo: Totta joo. Mutta me elämme aikaa jolloin oikeaoppinen huuhaa tulee ottaa haudanvakavasti. Niin kuin niissä maissa joiden virallisissa nimissä oli demokraattinen tai jopa kansandemokraattinen.

Anonyymi kirjoitti...

Jostain nuoruuden hämärästä muistuu tämmöinen kysymys: Mitä eroa on demokratilla ja kansandemokratialla? Kummassakin on sananvapaus, mutta demokratiassa on vapaus sen sanan jälkeenkin. Vaan ei taida pahukkeri enää pitää paikkaansa, kummassakaan.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

En oikein ymmärrä minäkään miksi noista Päivin sanomisista on pitänyt nostaa iso oikeusjuttu. Olisi vaan todettu että jaaha, Päivi on sitten tätä mieltä. En ole syytteisiin perehtynyt, mutta jos kysymyksessä on vain homot, olen Päivin kanssa samaa mieltä. Takaisin kaappiin vaan.

Taitaa olla meneillään vain näytösoikeudenkäynti. Näytetään mitä saa sanoa ja mitä ei. Jos sanot vastoin valtion virallista linjaa, siitä ei hyvä heilu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Joo, ja toinen vertaus oli että ero demokratialla ja kansandemokratialla on sama kuin tuolilla ja sähkötuolilla.

Ano: Samaa mieltä. Olisihan ollut mahdollisuus kirjoittaa julkisesti että ”olen Päivin kanssa eri mieltä ja perustelen sen näin”. Jos ei ole halua tähän vaan vaientamiseen oikeuden kautta niin herää kysymys että onko niitä perusteluja ollenkaan?

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Tässä nyt tiedostamatta tullaan säännönmukaisesti vedonneeksi Magna Chartaan, sitä itse huomaamatta. Magna Charta kuitenkin syntyi _voimasta_. Jos kingi ei suostu hallitsemaan tiettyjen periaatteiden mukaan, kingille käy huonosti. Näin sanoivat _vapaat miehet_, joilla oli voimaa seistä uhkauksen takana.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Catilina. Nythän vaan on niin että ne vapaat miehet löhöävät sohvalla eivätkä pane miekkaa kuninkaan kurkulle. Ja minä taidan olla yhtä lailla sellainen sohvalla löhöäjä.

Ekku kirjoitti...

Itse muistan vitsin, jossa kysytään, että : " Mikä ero on demokratialla ja kansandemokratialla?"
Sama ero kuin paidalla ja pakkopaidalla.

QroquiusKad kirjoitti...

Magna Chartan allekirjoittamisen jälkeen on Thamesissa virrannut aika paljon vettä.
Meitä ei enää hallitse kuningas, jonka pään saisimme pudottaa jos hän rikkoo yhteisiä pelisääntöjä.
Meillä on demokratia, jossa saamme valita keskuudestamme johtajat, ja vaihtaa heidät seuraavissa vaaleissa, jos he käyttävät luottamustamme väärin.

On vain oma häpeämme, että alistumme johtajiemme oikkuihin ja pahantekoon sen sijaan, että vaihtaisimme heidät. – Mitä voimaan tulee, kaikki valta perustuu viime kädessä sen omaamiseen ja kykyyn käytellä sitä.
Ja kaikkien valtioiden voimankäyttöorganisaatiot, niin sisäiset (poliisi) kuin ulkoiset (PV) ovat miesten käsissä ja johtamia.

Valtio ja valtakunta ovat muuten synonyymejä. Jälkimmäistä käytetään juhlallisissa yhteyksissä, ei sen kummempaa.
Ei ainakaan niin, että valtio olisi valtakunnan osa.

Siten ajattelevalla on ollut mielessään kenties keisarikuntia, joiden osamaina on ollut kuningas- ja ruhtinaskuntia:
"Me [tähän tsaarin nimi], Jumalan armosta koko Venäjän maan keisari, Puolan kuningas, Suomen suuriruhtinas ynnä muuta ynnä muuta..."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ekulle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Tuo käy myös hyvin vertauksena.

Qroquius Kad: Vaalithan ovat nykyisin – ja olleet jo kauan aikaa – pelkästään vallitsevan järjestelmän vallan uusimisrituaali. Se Magna Cartahan tehtiin vuonna 1215 joten siitähän on jo aikaa kevättä.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

On syytä huomata ero tasavallan ja demokratian välillä.

QroquiusKad kirjoitti...

Suomessahan vaalit ovat valitettavasti juuri tuota, mutta Visegrád-maat ovat osoittaneet ettei niin tarvitsisi olla ja että äänestämällä voi vaikuttaa.
Mutta niitä asuttavat kansakunnat ovat suomalaisia korkeammalla kehitystasolla, ja kykeneviä demokratiaan.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Krookus, professorin tavoin, uskoo viime kädessä teknologian häviämättömyyteen. Ainoastaan tämä uskon mahdollistaa luottamuksen siihen, että valtion väkivaltamonopoli väistämättä lopulta voittaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Catilinalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Catilina: Tuo Krookus-juttu meni minulta vähän ohi.

Qroquius Kad: Ja karmeinta on että Bryssel mainostaa noiden maitten olevan epädemokraattisia maita.

J kirjoitti...

Rukoillaan Räsäselle kovia tuomioita! Kovat tuomiot kirkastavat hänen kruununsa.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan hävittämisvaatimuksen takana tarve piilottaa syytteen mielettömyys? Ei voisi enää niin helposti tarkastaa mitä syyllinen oikeasti sanoi...

Hessu kirjoitti...

Juttelin hiljan työasioissa keski-ikäisen feministijuristin kanssa ja hän sitten yhtäkkiä otti Räsäsen jutun puheeksi. Hän kai saa uutisensa vain Ylestä ja Hesarista, joten ajatteli varmaan siksi ilman muuta Räsäsen ansaitsevan tuomion vähemmistön solvaamisesta. Ei selvästikään tiennyt jutusta tuon enempää, mutta jostain syystä halusi oma-aloitteisesti julistaa puolueen linjaa.

Teologi Timo Eskola kirjoittaa blogissaan jutusta teologian näkökulmasta. Hän veistelee syyttäjän leikkivän teologia, eikä ymmärrä, mitä synnillä kristillisessä teologiassa tarkoitetaan. Eipä teologialla tässä ole väliä. Räsäsestä halutaan ennakkotapaus.

Sinänsä kristitylle tällä ei ole väliä, ainahan meitä on vainottu. Kohta varmaan lähetetään uudelleenkoulutusleireille, kuten Neuvostoliitossa.

Anonyymi kirjoitti...

William Shakespearen kynästä oli lähtöisin näytelmä ”Paljon melua tyhjästä”. Täällä Suomessa samanniminen näytelmä esitetään oikeussalissa, mutta se ei naurata ketään ja siitä on romantiikka kaukana. Näyttelijäksi on vaikeampi päästä opiskelemaan kuin oikeustieteelliseen, mutta onko nyt rajat päässeet hämärtymään, kun kohta ei enää tiedä mikä mitäkin on. Panee myös miettimään, mikä on oikeussaleissa esitetyn teatterin hintalappu katsojille; pääesiintyjät kun eivät edusta sitä palkkahaitarin alapäätä?

Rouva Ano

Strix Senex kirjoitti...

Yleensä ottaen olen ollut sitä mieltä, että jokainen hoitakoon parittelusuhteensa kuten parhaaksi näkee, kunhan ei aiheuta muille harmia ja vahinkoa. Samoin olen ollut sitä mieltä, että jokainen pukeutukoon sellaisiin vaatteisiin kuin haluaa. Tässä on tietysti suotavaa huomioida minkälaisessa tilassa ja tilanteessa niitä käytetään ja hajuhaittojakin on syytä välttää, mutta jos joku korsto haluaa esiintyä verkkosukissa ja tyllihameessa, eipä tuo pahemmin haittaa. Jos joku haluaa vaihdella sukupuoltaan miehestä naiseksi tai päinvastoin, niin siitä vaan, edellyttäen, että kyseessä on täysi-ikäinen ja oikeustoimikelpoinen ihminen, joka hoitaa koko ruljanssin omilla rahoillaan. Noita mielipiteitä en ole nähnyt aiheelliseksi ainakaan vielä muuttaa.

Sen sijaan yhden näkemykseni tarkistamista olen alkanut vakavasti harkita. Maailman terveysjärjestö (WHO ICD-8) luokitteli vuodesta 1965 lähtien koodilla 302 mielenterveyden häiriöksi seksuaalisen poikkeavuuden, jonka alakohtina olivat homoseksuaalisuus, transvestisuus, fetisismi, jne. Tämä poistettiin tautiluokituksesta nelisenkymmentä vuotta sitten. Minun mielestäni se oli oikea ratkaisu. Seksuaalisten mieltymysten luokittelu mielenterveyden häiriöksi tuntui aika hölmöltä. Nyt, kun on aikansa joutunut seuraamaan tätä aakkospuuro-ihmisten kapea-alaista, aggressiivista ja pakkomielteistä käyttäytymistä, minusta on alkanut tuntua, että joiltakin osin se palauttaminen tautiluokitukseen taitaisi olla hyvinkin perusteltua.

QroquiusKad kirjoitti...

Catilina taisi tarkoittaa Krookuksella minua?
Joka tapauksessa, vaikka teknologia katoaisi olemattomiin, ei se kadota ihmisyhteisöjen sisäisiä hierarkioita ja niiden tarpeita minnekään.

Yhteisöjä hallitsisivat väkivaltamonopolillaan ensin vahvimmat miehet, sitten älykkäimmät miehet vahvimpien kanssa ja niin edelleen, kunnes olisi muodostettu valtio.

Jolla on väkivaltamonopoli, vaikka se olisi aseistettu einsteiniläisittäin kivin ja kepein.

Catilinalla paremminkin tuntuu olevan käsitys valtion hajoamisesta seuraavasta Onnelasta, jossa lauletaan kumbayaa ja asiat sovitaan keskustelemalla ja jaksuhaleilla.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Ei kykene setämies enää mitenkään pysymään nykyisen maailman menossa mukana. Kun minulle nuorempana neuvottiin, että ei kannata vetää päätä täyteen ja sitten lähteä nakkikioskin jonoon kolmelta aamulla vittuilemaan kaikille isommilleni niin en pitänyt sitä syyllistämisenä vaan hyvänä neuvona.

Ilmeisesti nykyisin on lievempi rikos se jos matu raiskaa kuin se, että poliisi yrittää neuvoa miten riskiä pienennetään?

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008613371.html

Anonyymi kirjoitti...

Noitavasaralla Päiviä päähän

Ihan aluksi pitää tehdä selväksi, etten todellakaan ole Päivin uskonveli. Noin yleensä henkiin uskovat uskovat olemattomiin. Hengistä ei ole todisteita, ei Pellonpekosta, Jupiterista, Baalista, Quetzalcóatlista tai uudemmista. Ja minun puolestani aikuiset harrastakoot minkälaista seksiä haluavat.

MUTTA Päivillä olkoot oikeus uskoa mihin haluaa ja oikeus julistaa mitä hyvänsä suomessa sallitun uskonnon opinkappaletta ääneen. Vaikka tämä kuinka harmittaisi jotakuta. Ihan samalla lailla olkoot kenellä hyvänsä oikeus arvostella opinkappaleita, vaikka tämä kuinka harmittaisi uskovaisia. Katkarapujen syöminen tai sekoitekuitujen käyttö olkoot syntiä ja kumpikin kielto on typerä.

Ymmärrän hyvin menneiden aikojen noitaoikeudenkäyntejä, vanhat, kiukkuiset, akankurppanat on rasittavia. Niistä pääsi kätevästi eroon polttamalla roviolla. Päivilläkin parasta ennen päivä on jo mennyt – mutta niin myös aulilla ja raijalla. Ja jos pitää päättää polttojärjestyksestä, niin auli on syytä laittaa ekaksi roviolle, on se niin viston näköinen nillittäjä.
Päivin uskonto, luterilaisuus on aika vaaraton, eikä ole ensimmäiseksi kiellettävien joukossa. Toisin kuin rauhanuskonto. Tai vaikka ...

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Nuorten Älykkäiden Naisten, kuten Ilta-Sanomien ylempänä linkattu Tadaa-Iina, ajatuksenjuoksu on vaikeaa seurattavaa:

Tadaa-Iina lukitsee kotiovensa kotoa lähtiessään, vaikka kenelläkään ei ole oikeutta kävellä avoimesta ovesta varastamaan koti tyhjäksi.
Hän lukitsee autonsa parkkipaikalla sen sijaan, että jättäisi oven auki ja avaimet virtalukkoon siitä huolimatta, ettei kenelläkään ole oikeutta istua autoon ja porhaltaa tiehensä.
Hän pysähtyy jalkakäytävän reunalle nähdessään selvää ylinopeutta kohti koheltavan auton, vaikka kuskilla ei ole mitään oikeutta ajaa hänen päälleen suojatiellä.

Tadaa-Iina tekee näin, koska ymmärtää ottavansa järjettömän riskin jättämällä kotiovensa auki tai autoon avaimet virtalukkoon tai astumalla suojatielle koheltajan eteen.

Mutta Tadaa-Iinan mielestä naista ei saa edes varoittaa ottavansa järjettömän riskin lähtiessään kapakasta sikahumalassa muslimimiehen asunnolle, koska sillä miehellä ei ole mitään oikeutta raiskata häntä.

Ehkä Tadaa-Iina ei ymmärräkään, että niin voi tapahtua. Kiinnostaisi kyllä tietää, miksi näin on?

Pate kirjoitti...

Terve! Tämä ratkaisi sen, että Suomi nainen on " so last season " . Kun tässä on tullut seurattua vuosien ajan kantismiesten ns jyräämistä, sekä syyllistämistä ties mistä, niin asia selvä. Itselläni on aikaisempaa kokemusta ulkomaalaisten kera. Nuoruudesta. On japanilaista, ruotsalaista, saksalaista, ranskalaista. Kun nyt viisaampana mietiskelen. Kylläpä tuli tehtyä virhe. etten muuttanut Japaniin rakkauden perässä.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Ei Qroquius, ei. Valtion hajoamista seuraa silmitön väkivallan kausi, jossa kuolee 90% väestöstä. Onnela ehkä seuraa sen jälkeen, eikä siellä ole jaxuhaleja.

QroquiusKad kirjoitti...

Niin sitähän mä juur tarkotin, sanoi Janne Kivivuori.
Että valtion hajoamisen myötä tuhoutuu teknologia ynnä kaikki muu, mutta ihmisyhteisöjen sisäisen hierarkian tarve ei katoa minnekään.

Valtio hajoaa!
99 % väestöstä on kuollut silmittömän väkivallan kauden tuloksena!
Jäljellä on vain pieniä ihmisyhteisöjä siellä, täällä ja tuolla.
Niiden koko on muutamia uroksia ja naaraita;
niitä johtaa voimakkain uros.

Yhteisöt kehittyvät, koska niillä on 99 % väkivalta-apokalypsiä edeltänyt ihmisen mieli ja kieli. Pian yhteisöt kasvavat, ja vahvimmat mniehet hyväksyvät liittolaisikseen älykkäimmät miehet.
Näin edetään, kunnes joku yhteisöistä pystyttää taas valtion.

Missä kohtaa olemme eri mieltä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys J:lle, Anolle, Hessulle, Rouva Anolle, Strix Senexille, Qroquius Kadille, keski-ikäiselle pikkupojalle, Pyssymiehelle, Patelle ja Catilinalle & kiitos kommenteistanne.

J: En yhdy tähän rukoukseen. Tuomiot kuuluvat rikollisille.

Ano: Hyvin mahdollista.

Hessu: Jotenkin kyseisestä juristista tulee mieleen termi ”hyvä hallintoalamainen”.

Rouva Ano: Ja näitä näytelmiä on taatusti tulossa lisää.

Strix Senex: Vähän samanlaisia ajatuksia minulla. Varsinkin kun se aakkospuuro-osasto nostaa esille kaikenlaisia perversioita. Sinänsä voi olla että hyvin suuri osa homoseksuaaleista ei halua olla sen kanssa missään tekemisissä.

Qroquius Kad & Catilina: Toivon, että ette kehitä sen suurempaa riitaa. Käsittääkseni me kaikki ollaan kuitenkin samalla puolella.

keski-ikäinen pikkupoika & Qroquius Kad: Olisko niin, että kyseinen toimittelija halusi itselleen julkisuutta aiheesta josta hänen kollegansa antavat varmasti aplodeja?

Pyssymies: Luterilaisuus on vaaraton ja siksi sitä vastaan onkin niin turvallista hyökätä.

Pate: Tähän en osaa ottaa kantaa kun ei ole kokemusta.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Aivan oikein veli Qroquius. Olemme samaa mieltä. Minä luulin, että et pidä tuota toivottavana.

QroquiusKad kirjoitti...

Minun osaltani tämä saa jäädä tähän, koska uskoisin Catilinan ymmärtäneen näkökantani. Muussakin tapauksessa asia on osaltani tässä, ei millään pahalla ketään kohtaan.

Strix Senex kirjoitti...

"Sinänsä voi olla että hyvin suuri osa homoseksuaaleista ei halua olla sen (aakkospuuro-osaston) kanssa missään tekemisissä". Tunnen muutaman, yksi heistä on luokkatoverini. Voin vakuuttaa, että eivät halua. Pikemminkin kiroavat.

Pate kirjoitti...

Niin pointti oli se, että pää pystyyn suomalaiset miehet! Meillä on vientiä todella paljon vientiä ulkomaalaisten naisten mielestä. Kuten monet sen tietävätkin. Suomi nainen. Out of market!! Turhaan vaivaudut tästä lähtien. Meillä suomalaisilla miehillä on paljon tarjottavaa. Jotain sellaista, mitä suominainen nykyään halveksii. Vaikka päinvastoin ns markkinoivat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Catilinalle, Qroquius Kadille, Strix Senexille ja Patelle & kiitos kommenteistanne.

Catilina & Qroquius Kad: Asia näyttää olevan kunnossa.

Strix Senex: En epäile yhtään.

Pate: Saattaa hyvinkin pitää paikkansa.

QroquiusKad kirjoitti...

Kuten veli Catilina ehti minua ennen kuitata, puhuimme samasta asiasta toistemme ohi. Meillekin on onnistunut käymään niin pariin kertaan, poislukien ne joissa oltiin vain eri mieltä.
Me vaihdamme ajatuksia vastoin termin perimmäistä merkitystä, eli kykenemättä telepatiaan. Pelkkien sanojen kautta vailla ilmeitä ja kehonkieltä, joudutaan luopumaan paljosta kommunikaatiosta ja luovuttamaan se vastaanottajan ymmärryksen haltuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Näin taisi käydä. Mutta asia lienee kunnossa. Jatketaan porukalla kommentointia.

Anonyymi kirjoitti...

Ajatusten vaihto on usein hedelmällistä, mutta ei aina. Esimerkki huonosta. Suomalainen politikko menee WEF koulutukseen omien ajatustensa kanssa ja tulee takaisin WEF ajatusten kanssa. (World Economic Forum koulutus nuorille "nouseville" päättäjille.)

Anonyymi kirjoitti...

”Luterilaisuus on vaaraton ja siksi sitä vastaan onkin niin turvallista hyökätä”. Tämä meni taas naulan kantaan! Yhtäkään imaamia tai muuta muslimia ei ole oikeuden eteen vaadittu sanomisistaan, vaikka ulostuloissa ovat arvostelemisen sijaan antaneet kuolemantuomioita homoille, jopa suorassa Ylen tv-lähetyksessä. Kokonaan piiloon ja kielimuurin taakse jää, mitä tapahtuu moskeijoissa, mutta ei sinne ketään laiteta vakoilemaan. Ei ole ilmeisesti tarvis, vaikka Supolla on 600 potentiaalista terroristia seurattavanaan.

Mutta eipä anneta senkään juuri tänään häiritä; Suomen joukkue voitti jääkiekon olympia-kultaa! Vanhaksi täytyi elää ennen kuin tämänkin näki! Ihanaa!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Tällä on varmasti oma vaikutuksensa.

Rouva Ano: Joo, eikä Jari Tervo heittele koraania lattialle televisiossa niin kuin viskoi ”rohkeasti” raamattua. Ja onnittelut kaikille suomalaisille mitalisteille.

Anonyymi kirjoitti...

Liittyen siihen, mitä Qroquius Kad kirjoitti klo 16.08:

Eihän se, että naisia varoitetaan, tietysti mitenkään sulje pois sitä, että samaan aikaan mielille tehdään selväksi, että raiskaus on rikos, silloinkin kuin nainen ei ole noudattanut varoituksia. Tehokkaimminhan raiskauksia saadaan vähennetyksi, jos miehet noudattavat lakia JA naiset varovaisuutta. Eikä varomattomuus tässä suhteessa tietenkään ole rikos, eikä siitä rangaista eikä tietysti pidäkään rankaista, mutta se on – valitettavasti – rikoksen uhriksi joutumisen riskitekijä.
Samahan pätee muihinkin rikoksiin, esimerkiksi varkauksiin, kuten Qroquius Kad useilla erimerkeillään totesi.
Valitettavasti vain on vinha perä sellaisessakin vanhassa sananparressa, että tilaisuus tekee varkaan. Jos varkaus tai muu rikos on toisen varomattomuuden vuoksi tavallista helpommin tehtävä, monella saattaa olla siihen suuri houkutus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuo on täysin totta.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei raiskauksia sillä mihinkään vähennetä, että sormi pystyssä hoetaan miehille ettei saa raiskata. Kyllä jokainen Suomessa oleskeleva mies sen tietää, niin kantakirjasuomalainen kuin tuontitavaralemmikki.

Jos jälkimmäiset luulisivat, että heillä on erivapaus raiskata suomalaisnaisia, hehän vetäisivät ympärileikatut esiin heti Suomeen tultuaan ja raiskaisivat lentoaseman tai sataman terminaalin lattioilla.
Vaan hepä eivät tee niin, vaan toimivat aivan kuin suomalaisetkin raiskaajat:

vaanivat uhrejaan pimeissä porttikongeissa, puistoissa ja muilla yksinäisillä paikoilla tai teeskentelevät kapakassa kilttiä, mukavaa ja yksinäistä saadakseen uhrinsa tulemaan asunnolleen.

Kyllä ne ovat naiset, joiden päihin se järki pitää yrittää takoa.

Miesten päissä se on, joskin raiskaajilla vaikean luonteenkieroutuman kanssa.
Vaan toivotontahan se on, koska naiset eivät ole vastuussa teoistaan;
niinpä he mentyään sikahumalassa tuntemattoman mutiaisen asunnolle raiskattaviksi huutavat ettei uhria saa syyllistää!

Jos mies lähtee kapakasta sikahumalassa ja päättää oikaista kotiin pimeän kujan läpi, vaikka siellä on räyhäävä jengi, ei häneen suhtauduta uhrina, jota ei saa syyllistää.
Päinvastoin niin miehet kuin naisetkin tulevat sairalaaan kysymään, miksi piti olla noin kännissä, ettei järki sanonut enää mitään?

Ja jos mies huutaa, että hänellä on oikeus kulkea koska tahansa missä tahansa milloin tahansa eikä kenelläkään ole mitään oikeutta hakata häntä, sanovat sekä naiset että miehet:
"Taiaist saada liian monta iskua päähän...Jutellaan lisää kun järki on palannut."

Näin sanovat miehelle myös naiset, joita itseään ei saa arvostella omasta riskikäyttäytymisestään;
hehän eivät ole siitä vastuussa.
Siksi pitääkin kysyä, miksi he eivät ole holhouksessa.

Anonyymi kirjoitti...

"Joo, eikä Jari Tervo heittele koraania lattialle televisiossa niin kuin viskoi ”rohkeasti” raamattua"

Tässä suhteessa kuulemma on kristinuskon ja islamin välillä sellainen periaatteellinenkin teologinen ero, jonka vuoksi kristityt eivät pidäkään Raamatun heittelemistä yhtä pahana pyhäinhäväistyksenä kuin muslimit Koraanin epäkunniottavaa kohtelemista.
Nimittäin kristillisen käsityksen mukaan, ainakin periaatteessa, vain Raamatun sana ja teksti ovat pyhiä, eivät painetut Raamatut esineinä. Sitä vastoin muslimeille jokainen painettu Koraani on esineenäkin pyhä, etenkin jos kyseessä on alkukielinen eli arabiankielinen kappale. Siksi siihen suhtaudutaan vakavammin.
Tosin tässä suhteessa eivät kristitytkään ole olleet aivan johdonmukaisia. Niinpä esimerkiksi oikeudessa todistajanvala on vanhastaan vannottu sormet Raamatun päällä, mikä kuvastanee käsitystä, että se olisi esineenäkin jotenkin pyhä.

Mutta nämä käsitykset ovat tietysti peräisin ajalta, jolloin ei vielä ollut tietokoneita, Internetistä puhumattakaan. Nykyisinhän sekä Raamatun että Koraanin koko teksti löytyvät myös netistä, useammaltakin sivustolta. Mitenkähän mahtaa olla niiden palvelimien laita, joille ne on tallennettu? Onko palvelin, jolle Koraanin teksti on tallennettu, muslimien mielestä esineenäkin pyhä? (Tuskin sentään se kotimikro, jonka kautta sitä voidaan lukea, edes sillä hetkellä kun jokin Koraanin katkelma on ruudulla näkyvissä.)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tilannehan on se että naisilla tulisi olla oikeus kaikkeen koska he ovat naisia. Se on se peruste. Miehiä tarvitaan sitten korjaamaan jäljet ja kun ne on korjattu niin sama kitinä alkaa.

Ano: Kiitos lisäyksestä. Asian täysi selvittäminen vaatisi vissiin keskustelua jonkun islamilaisen uskonoppineen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän Räsänenkään verrannut homoseksuaalisuutta pedofiliaan, muuten vain mainitsi samassa lauseessa homot ja pedofiilit. Että näin.