ANTERO LÄRVÄNEN JA KÄYMÄTÖN KESKUSTELU

- Ja jälleen kerran hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion suorassa lähetyksessä. Tällä kertaa meillä on haastateltavanamme somalivähemmistön edustaja Mohamed Hassan Hassan, joka on halunnut kääntyä nimenomaan meidän puoleemme, koska Pinnanmaan ulkopuolinen valtamedia ei ollut halukas julkistamaan hänen viestiään. Mohamed, tervetuloa suoraan lähetykseen.

- Kiitos, Antero ja terveiset kaikille pinnanmaalaisille kuuntelijoille. Olen todella iloinen, että edes joku median edustaja haluaa kuulla, mitä haluan sanoa.

- Mitenkäs on, Mohamed? Mikä oli se viestisi, jota valtamedia ei halunnut julkistaa?

- Viesti oli se, että meitä somalivähemmistön edustajia kohdellaan Suomessa törkeän epäreilusti ja tavalla, joka suorastaan estää meidän integroitumisen suomalaiseen yhteiskuntaan.

- Jaa. Vaan eihän tuossa mitään uutta ole. Tuotahan valtamedia suoltaa itsekin noin 38 tuntia 24:n tunnin vuorokaudessa.

- Suoltaa suoltaa joo, mutta ei suolla sitä, mitä minä halusin sanoa ja saada sanani julki.

- Ja mikä oli se sana, minkä sinä halusit sanoa?

- No sehän on se, että millähän perkeleellä kansanosa saattaa edes alkeellisesti integroitua maahan, jos maa itsessään on kehittänyt puolestaloukkaantumis- ja jalustallenostamiskoneiston, joka vielä saa palkkaa siitä, että se tekee meistä somaleista teille suomalaisille jonkunlaisen Jeesuksen toisen tulemisen vaikka kuuromykkäsokeakin tajuaa, ettei se pidä paikkaansa. Onhan selvää, että edustamani kansanryhmä on kantasuomalaisille sekä äärimmäinen taloudellinen rasite ja on myös totta, että kansanryhmäni edustajat ovat perseilleet tässä maassa siihen malliin, että jos suomalaiset olisivat tehneet saman Somaliassa, niin niitten kaikkien päällä olisi jo kaksi metriä hiekkaa.

- Joo, tuo on kyllä totta. Jatka, ole hyvä.

- Suomalainen puolestaloukkaantumiskoneisto, media mukaan luettuna tekee meistä somaleista säännöllisesti onnistumistarinoita jos somali on työllistynyt johonkin työhön minkä tarvetta ei edes olisi, jos me emme olisi tulleet tänne. Ne kaikki työpaikat ovat perustettu meidän aiheuttamiemme ongelmien vuoksi ja joka ainoa näistä työpaikoista maksetaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Miksi te suostutte tähän? Ja miksi me itse suostumme tähän? Somalit ovat ylpeä kansa. Ja tässä maassa se on jostain kumman syystä ylpeä kerjäläisasemastaan jonka myötä se saa esittää herrakansaa. Koska puolestaloukkaantumiskoneistonne nostaa meidät jalustalle, ja pitää meidät siellä. Teimme me mitä tahansa. Aivan mitä tahansa. Ymmärränhän minä sinänsä sen, että kyse on tästä koneistosta itsestään ja siitä palkkansa ja egonnostatuksesta saavista ihmisistä. Eivät he loppujen lopuksi meistä välitä paskaakaan. He käyttävät meitä ainoastaan nostaakseen omaa egoaan hyvinä ja oikeaoppisina ihmisinä.

- Vaan totta on tuokin. Puhut jätkä järkeä. Mutta puolestaloukkaantumiskoneistomme kovasti mainostaa, että te olisitte Somaliassa välittömässä hengenvaarassa jos teidät palautettaisiin.

- Hengenvaarassa my ass. Kansani edustajat ovat käyneet koko 2000-luvun lomailemassa Somaliassa. Siis lomailemassa. Kuinka hengenvaarassa oleva ihminen voi mennä lomailemaan paikkaan, jossa hän on hengenvaarassa? Hengenvaaran perusteellahan niitä turvapaikkoja on kansani edustajille annettu. Ja haluaisin vielä sanoa mediastanne sitä, että se pyrkii erittäin aktiivisesti peittämään kansanryhmäni kantasuomalaisia kohtaan tekemät väkivallanteot. Sen sijaan se pyrkii nostamaan otsikkoihin sen, jos kantasuomalaiset puhuvat meistä rumia. Rumia? Ei perkele haukku haavaa tee, jos se asiasta sanotaan. Vaan otetaan tämä pieni esimerkki. Somalinainen lyö suomalaisnaista turpaan. Mitä media uutisoi? Ei mitään. Entäs jos suomalaisnainen lyö somalinaista turpaan niin, että siitä on vielä videotodiste? Ei riitä lööppeihin kissankokoiset kirjaimet, vaan ne pitää vaihtaa ilveksen kokoiseksi. Mutta mitä te suomalaiset teette? Vaikenette kaikesta ja myönnätte meille Suomen kansalaisuuksia ja varmistatte, että ette pääse meistä koskaan eroon. Oletteko te aivan hulluja?

- Tuo on kyllä totta. Mitä itse haluaisit tapahtuvan?

- No ensinnäkin sen, että kaikki väkivalta- ja seksuaalirikoksia tehneet kansakuntani jäsenet karkoitetaan maasta huuthelvettiin. Ja samoin jos ihminen ei ole kolmessa vuodessa oppinut edes alkeellistakaan suomen kieltä ja jos hän elää edelleenkin pelkällä sosiaalituella niin kalossinkuvaa perseeseen yhtä kaikki. Ennen kaikkea minä toivoisin, että te suomalaiset ymmärtäisitte, että tämä on teidän maa, eikä teidän päävelvollisuutenne ole elättää meitä jos meistä ei kerran ole teille mitään hyötyä ja pelkästään haittaa. Arvaatko kuinka paljon Somaliassa mietitään suomalaisten hyvinvointia ja kuinka paljon siitä ollaan huolissaan?

- Saatanpa hyvinkin arvata. Mikä olisi mielestäsi se toivottava tila?

- No se olisi se, että kun suomalainen kävelee kadulla ja näkee somalin, niin hän ajattelee, että tuo ei ole rikollinen, tuo ei elä sosiaalituella vaan hän on täällä jollain asiallisella asialla. Vaikka töissä, turisti tai opiskelemassa. Jonka jälkeen suomalainen kulkisi somalin ohi ja unohtaisi asian kerta kaikkiaan. Mutta tämä teidän puolestaloukkaantumiskoneistonne tekee sen mahdottomaksi. Kas kun me somalit emme ole sille varsinaisesti ihmisiä, vaan käveleviä solidaarisuuspokaaleita, jolla se nostaa omaa suvaitsevaista egoaan ja tienaa elantonsa, koska se ei muutakaan osaa. Itse asiassa voisin muuten sanoa, että tuon suvaitsevaisuuskoneiston edustajat ovat tässä maassa tavallaan valkoisia somaleita. Tarpeettomia, hyödyttömiä ja erittäin vahingollisia. Ja luonnollisesti kaiken arvostelun yläpuolella. Eikös teidän kannattaisi hankkiutua heistäkin eroon?

- Mohamed Hassan Hassan, kiitän teitä lämpimästi tästä haastattelusta ja lausumistanne erittäin järkevistä ja asiallisista sanoista. Ja takaan, että Pinnanmaan media ei tätä haastattelua pimitä. Se on lähetetty suorana ja ilmestyy myös huomenna Huitsinnevadan Paikallisdemokraatissa. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Hei äänimiehet! Oliskos muuten niin, että Lälläveden saunassa olis tilaa myös yhdelle Mohamedille?

Hösse: Vaan sopiihan tämä mulle. Ei muuta kuin tervetuloa saunomaan.

Pertta: Samoin mulle. Soitetaanko Ykäkin messiin?

Antero: Soitetaan vaan. Mites sulle Mohamed käy? Kiinnostaiskos lälläveteläinen saunailta?

Mohamed: No jumalauta.

myöhemmin Lällävedellä

Mohamed: Vaan täytyy sanoa, että tässä saunassa on kyllä mahdottoman hyvät löylyt. Heitäkkös Pertta vähän lisää tsössiä?

Kiuas: Tsöss!

5 x Tsuhnan Kosto-tölkki: Knirsk.

Mohamed: Ja tää Tsuhnan Kosto on kyllä tolkuttoman hyvää olutta.

Hösse: Vaan mitenkäs se teillä islamilaisilla oli? Eikös profeetta kieltänyt sen alkoholin?

Mohamed: Joo, mutta tässä on katto päällä. Allah ei näe. Ja tossa kuistillakin voin ottaa, kun teillä on senkin katto sen verran leveä.

Ykä: Vaan täytyy sanoa, että sinä Mohamed olet kyllä harvinaisen järkevä ja asiallinen mies. Sinä olet tälle mökille aina tervetullut. Ja jos sua kiinnostaa, niin minä voin hommata sulle vieraskortin Örnätjärven Erämiesten metsästysmaille. Lähdetään syksyllä käymään metsällä.

Mohamed: Se olis ihan loistava idea. Mutta tiedäthän sinä että ei se onnistu. Ja tiedät myös miksi.

Ykä: Joo, tiedänhän minä. Onhan meinaan niin, että minä näen unta ja sinä olet minun unessani kehittämä unelmahahmo. Oikea Mohamed pitää meteliä Itäkeskuksessa ja leikkii siellä herrakansan jäsentä ruikuttaen mediallemme huonosta kohtelustaan. Media puolestaan ottaa ruikutuksen mielellään vastaan ja se oikea Mohamed ei ole millään lailla pahoillaan puolestaloukkaantumiskoneiston olemassaolosta.

Mohamed: Jep. Life sucks. Big time. Ja eiköhän tässä koko porukalla jo herätä.

Herätyskello: MÖÖP MÖÖP MÖÖP MÖÖP!

Ykä, Antero, Hösse & Pertta: No enpä olis arvannu…

Oikean elämän Mohamed: Voiko ihanammin päivän enää alkaa… onko ihanampaa aamua kuin tää…

Herätyskello: MÖÖP MÖÖP MÖÖP MÖÖP! 

Ykä-blogin lukija: Jaaha… tarttee nousta ja lähteä töihin… on niin monta Mohamedia perheineen ja puolestaloukkaantumiskoneiston edustajaa elätettävänä… ei maa meidän oo vaan laiskain lurjusten…

KAKSI HETKEÄ HELSINGISSÄ

Hotellin respassa ei tällä kertaa kirjoitella pitkiä pulinoita, vaan keskitytään kahteen videoon (kiitokset kommentoija Acc:lle vinkistä) ja vertaillaan Helsingin Itäkeskusta vuonna 1987 vuoden 2016 Itäkeskukseen. Vuoden 1987 video kestää 3 min 34 sek ja vuoden 2016 video puolestaan 18 min 04 sek, mutta jo ensimmäiset viisi minuuttia kertovat sen varsin olennaisen muutoksen mitä tuon 29 vuoden aikana on tapahtunut. 

Ensiksi hetki Itäkeskuksessa vuonna 1987:

Ja sama linkkinä.

Sitten hetki Itäkeskuksessa vuonna 2016, tarkemmin sanottuna kuudes päivä heinäkuuta, Suomi ensin-mielenilmauksessa:

Ja sama linkkinä.

Jätetään johtopäätösten teko lukijalle itselleen. Mutta heitetään muutama kysymys. Oliko tämä sitä, mitä halusimme? Oliko tämä sitä, mikä oli ehdottoman välttämätöntä? Mikä vuoden 1987 Suomessa oli niin rikki, että se piti juuri tällä korjata?

Ei hotellin respasta tällä kertaa juuri muuta. Laitetaan kuitenkin vielä viikon luontokuva. Joku lukijoista on saattanut joskus miettiä, että minkähänlainen luonnonelävä se sukkahousukoppelo oikein on. Valaistaan asiaa:

Sukkahousukoppelo on urbaani, värikäs lintulaji, jota esiintyy usein siellä, missä on paljon ihmisiä kokoontuneena ja se parveutuu helposti liimatilhien ja punavihervästäräkkien kanssa. Sukkahousukoppelolle tyypillinen ääni on rytmisesti toistuva fak-fak-khihihi ja se ojentelee keskisormiaan jonkunlaisena reviirieleenä. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisuusluokituksen mukaan laji on elinvoimainen, mutta se on kokonaan niin kesä- kuin talviruokinnasta riippuvainen. Kyseinen yksilö bongattiin Itäkeskuksessa heinäkuun kuudentena vuonna 2016.

*

Lisäys lauantai-iltana: Hommaforum on ollut jo toista vuorokautta nurin ankaran palvelunestohyökkäyksen vuoksi. Vielä aikaisemmin sinne pääsi Tor-verkon kautta, mutta nyt ei enää silläkään. Homman facebook-seinällä ilmoitettiin illalla seuraavaa:

Pidetään peukkuja Homman porukoille, että saavat asiat suttaantumaan. Hommaforum on kuitenkin tiedonvälittäjänä vieläkin erittäin tärkeä. Mutta itse hyökkäyksestä voi todeta, että tässä on sitä sananvapautta vuoden 2016 versiona.

RADANVARREN PYSSYJAHTI

Radanvarsikaupungin heinäkuu vuonna 2019 oli ollut erittäin kaunis, suorastaan täydellinen lomakuukausi. Tänäkin päivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila oli mukavat 23 astetta varjossa. Juuri sopivasti että keli oli kesäisen hellivä olematta kuitenkaan tukahduttavan kuuma. Jos taivaalle katsoi, niin näytti kuin auringollakin olisi ollut hymynaama aivan niin kuin niin monissa piirroksissa. Kaupungin kaduilla kohti Ärvähtälän kaupunginosaa ajavassa poliisin partioautossa istuvilla vanhemmilla konstaapeleilla Valle Väylämöllä ja Hannes Höökillä mieli oli kuitenkin synkkä kuin läheisen Pthyijärven selällä nouseva tumma ja uhkaava ukonpilvi. Heidänkin olisi pitänyt olla lomalla, mutta kaikkien järjestyspoliisien lomat oltiin peruttu hallituksen toimesta. Nyt oli kiireellisempää toimitettavaa eikä mielipidettä kysytty.

Hallituksen niin… vanhemmat konstaapelit tuumivat, että Suomi oli koko lailla erilainen maa kuin mitä se oli ollut vielä vuosi sitten, silloin kun he viettivät edellisiä kesälomiaan. Eikä välttämättä erilainen mitenkään miellyttävällä tavalla. Mutta kuluneen vuoden maaliskuussa oltiin sitten pidetty uudet eduskuntavaalit. Nysävaaleiksikin niitä nimitettiin, sillä politiikkaan uskonsa menettäneet ihmiset jäivät joukolla nukkumaan ja äänestysprosentti oli 50,2. Tiedostavat ihmiset puolestaan muistivat käydä äänestämässä. Mikä tiesi sitä, että Suomen oli totuteltava vasemmistoenemmistöiseen eduskuntaan. SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreitten, RKP:n ja Feministipuolueen yhteishallituksella oli eduskunnassa ehdoton ja kiistaton enemmistö. Joten se sai tehdä suurin piirtein mitä se lystäsi.

RAZMYARIN I HALLITUS

Pääministeri:

Nasima Razmyar (sdp)

Valtionvarainministeri:

Li Andersson (vas)

Ulkoministeri:

Emma Kari (vihr)

Ulkomaankauppaministeri:

Liisa Jaakonsaari (sdp)

Oikeus- ja maahanmuuttoministeri:

Eva Biaudet (rkp)

Sisäministeri:

Veronika Honkasalo (vas):

Puolustusministeri:

Jani Toivola (vihr)

Kunta- ja uudistusministeri:

Antti Lindtman (sdp)

Opetus- ja kulttuuriministeri:

Päivi Lipponen (sdp)

Maatalous- ja ympäristöministeri:

Ozan Yanar (vihr)

Liikenne- ja viestintäministeri:

Dan Koivulaakso (vas)

Elinkeinoministeri:

Annika Lapintie (vas):

Sosiaali- ja terveysministeri:

Tarja Filatov (sdp)

Perhe- ja peruspalveluministeri:

Rosa Meriläinen (vihr)

Tasa-arvoministeri:

Tiina Rosenberg (fem)

Salkuton ihmisten asioihin kärsänsä työntävä yleistakapiruministeri:

Erkki Tuomioja (sdp)

Ensimmäinen loukkaantuva ministeri:

Abdirahim ”Husu” Hussein (kiintiö)

Toinen loukkaantuva ministeri:

Maryan Abdulkarim (kiintiö)

Ja sehän lystäsi. Lempinimen Nysäri saanut hallitus olisi vallan saatuaan ottanut mielellään maahan vaikka kuinka suuren elintasopakolaisten invaasion, mutta ympäröivät valtiot olivat laittaneet rajavalvonnan siihen kuosiin, että virran sijasta oli tarjolla vain pieniä puroja. Näin ollen hallitus joutui tyytymään siihen, että pylväspyhimyksiksi nostettujen toiseuden edustajien pylväitä nostettiin vielä muutaman metrin korkeammalle. Sen enempään ei pystytty ja sekös harmitti. Pettyneenä Nysärihallitus kuitenkin muisti erään toisen asian ja päätti tehdä kiusaa tavallisia arvokonservatiivisia kansalaisia kohtaan. Nysäriä edeltänyt SSS-hallitus oli kaikkine puutteinensakin kuitenkin kautensa aikana eri tavoin kikkailemalla saanut venytettyä EU:n määräämää puoliautomaattiaseitten kieltoa, joka toteutuessaan olisi aiheuttanut korvaamatonta haittaa niin ampujaharrastajille kuin metsästäjillekin. SSS-hallitus oli myös sentään hoksannut ymmärtää, että kuinka suuret – ehkä mahdottomat – käytännön ongelmat kiellon toteuttaminen olisi aiheuttanut.

Uutta hallitusta ei tämän kaltainen käytännön asioihin rajoittunut ja insinööritodellisuuteen pohjautuva ajattelu haitannut, vaan nyt jyllättiin todellisuutta uuteen kuosiin ideologisin perustein. Myöskään kiellon käytännön toteuttaminen ei uutta hallitusta mietityttänyt, sillä kontrolli- ja sanelupolitiikan vankkumattomana kannattajana se yksinkertaisesti totesi että kun asiasta on sekä poliittinen- että virkamiespäätös, niin totta kai kansalaiset tottelisivat. Niinhän ne olivat aina tehneet. Mikseivät nytkin? Hallitus ajatteli, että tässä toimittaisiin myös edistyksellisenä esimerkkinä muille Euroopan maille, joten eihän mikään laimea puoliautomaattikielto suinkaan riittänyt.

Näin ollen eduskunta hallituksen esityksestä nuiji 27. toukokuuta vuonna 2019 läpi lain, jonka mukaan kaikki suomalaisilla olevat tuliaseet, merkistä, mallista ja kaliiberista riippumatta on luovutettava viranomaisille ilman minkäänlaista rahallista korvausta ja viranomaisten toimesta tuhottava. Päätös siihen, ettei takavarikoiduista aseista maksettu mitään korvauksia perusteltiin hallituksen puolesta niin, että aseet ovat tarkoitettu vain ja ainoastaan tappamiseen, eikä sellaisten välineitten takavarikoinnista ollut mitään perustetta maksaa korvauksia. Aikaa aseitten luovuttamiseen annettiin kesäkuun loppuun ja asian tiimoilta haastattelun antanut uusi sisäministeri Veronika Honkasalo totesi optimistisesti, että todennäköisesti suomalaisten asekanta tulisi olemaan luovutettu jo kesäkuun puoleen väliin mennessä noin 95-prosenttisesti.

Kesäkuun puolessavälissä hallitus huomasi olevansa sen tilanteen edessä, että aseita oli luovutettu kaksikymmentä prosenttia. Ja ne oltiin luovutettu kesäkuun kymmenenteen päivään mennessä jonka jälkeen virta ehtyi tyystin. Ne, jotka aikoivat aseensa luovuttaa, olivat sen tehneet ja näytti siltä, että loput jäisivät niille sijoilleen. Poliisiviranomaiset olivat kulissien takana käydyissä keskusteluissa ehdottaneet, että antakaa ihmeessä ihmisille vielä kahden vuoden siirtymäaika, niin että he ehtivät pureksia asiaa enemmän ja ettei mitään pikaistuksissa tehtyjä ratkaisuja tehtäisi. Olihan tässä kyseessä kuitenkin sellainen satojen tuhansien ihmisten yksityisomaisuuteen kajoaminen, mitä Suomessa ei oltu tehty oikeastaan koskaan ennen. Niin että hallituksen kannattaisi panna jäitä hattuun, perstupakit palamaan ja miettiä, että tuliko ehkä oltua hieman liian innokkaita.

Sinänsä järkevä ja maltillinen ehdotus sai hallituksessa aikaan sen mitä arvattiinkin eli armottoman ideologisen itkupotkuraivarin. Sisäministeri Honkasalo ilmoitti, että mikäli minimissään 90 % aseista ei oltu luovutettu juhannukseen mennessä, järjestyspoliisien lomia lykättäisiin, kolme neljäsosaa partioista laitettaisiin ratsaamaan aseitten omistajien koteja sekä takavarikoimaan aseita ja hälytystehtäviä hoidettaisiin vain yhden neljäsosan luurankomiehityksellä. Lisäksi oikeus- ja maahanmuuttoministeri Eva Biaudet ilmoitti antaneensa oikeusviranomaisille muistutuksen ja  ohjeistuksen, että maksimirangaistus ampuma-aserikoksesta on kaksi vuotta ehdotonta ja tuomioissa tulee tässä tapauksessa käyttää nimenomaan rangaistusasteikon yläpäätä. Sillä tässähän ei ollut enää kyseessä mikään järjestyksenvalvonta vaan punavihreän hallituksen ideologinen arvovalta ja kasvojen säilyttäminen.

Määrättyjen käskyjen perusteella ajoivat nyt etsintä- ja takavarikointitehtävässään myös vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök vaikka he tuumivat, että ehkä heillä saattaisi olla tähdellisempääkin tekemistä. Heidän mielialaansa oli laskenut vielä enemmän se tieto, että määräykset tultaisiin toteuttamaan kirjaimellisesti ja sen myötä tähdellinen toiminta muuttui toissijaiseksi. Sen sai Radanvarsikaupungissakin aikaan sisäministeriön antama määräys, jossa tarkennettiin poliisiviranomaisten pätevyysvaatimuksia. Mikä tahtoi sanoa suomen kielellä sitä, että kaupungin poliisipäällikön pätevyydeksi vaadittiin ainoastaan oikeustieteiden maisterin pätevyys nimenomaan siviilipuolelta. Ilman poliisikoulutusta ja -kokemusta joka sisäministerin mukaan haittaisi työn objektiivista ja puolueetonta suorittamista.

Määräys astui voimaan välittömästi. Kaupungin vanha poliisipäällikkö oli pitkän linjan poliisimies joka oli toukokuussa joutunut alentumaan avustavan poliisipäällikön virkaan ja hänen tilalleen valittiin nopeutetussa järjestyksessä oikeustieteitten maisteri Eilanillukka Vätkytän-Läkittäinen, ikä 32 vuotta, joka oli toiminut aikaisemmin Suomen Pakolaisapu ry:n lakimiehenä. Vätkytän-Läkittäinen oli tehnyt harvinaisen selväksi, että prioriteettina on aseitten etsiminen eikä mikään muu. Erityisesti rivipoliiseja vitutti se, että kyseinen naikkonen oli antanut määräyksensä mittatilauksena tehty poliisiunivormu yllään vaikkei hän ollut nähnyt poliisin työtä kuin korkeintaan tv-sarjoissa.

Ensimmäiset etsintä- ja takavarikointipäivät olivat menneet juuri niin kuin poliisit olivat arvanneetkin. Etsien, mutta ei löytäen. Totta kai aseet olivat jo kadonneet. Moni aseen omistaja vastasi, että no, nehän pöllittiin hiljattain, mutta eipä tuosta jaksanut lähteä ilmoittamaan, kun te olisitte kohta pöllineet ne kumminkin. Jotkut aukaisivat asekaappinsa oven ja totesivat hämmästyneenä että kas perkelettä, täähän onkin tyhjä. Meillä tais jäädä ulko-ovi auki kun käytiin viimeksi kaupalla. Meillä on tainnut käydä varkaita. Hyvin moni ilmoitti että siinähän kuskaatte sen asekaapin huutvittuun kun kerran sitä vaille olette. Sattui vaan toi avain hukkumaan. Yleensä pois kärrätty asekaappi oli sitten ollut pakattu täyteen harjaterästä, kulmarautoja tai sen semmoista. Olipa eräs humoristi muurannut kaappinsa sisuksen täyteen tiiliä.

Yhteistä näille ihmisille oli, että vaikka kukaan heistä ei aktiivisesti vastustanut tarkastusta, niin heistä aisti suunnattoman halveksunnan tehtäväänsä suorittavia poliiseja kohtaan. Eiväthän konstaapelit itse asiaan syyllisiä olleet, mutta tajusivat kyllä että järjestelmä oli ampunut Reinikaisen ja antanut tilalle miliisin. Miliisin, jonka oli pakko ratsata kaikki asunnot, joista ei suostuttu luovuttamaan aseita vapaaehtoisesti. Jokainen ratsia kesti vähintään tunnin. Minimissään. Miesten oli pakko tehdä huolellista työtä, sillä he tiesivät, että muuten heidät piru nokkii. Poliisipäällikkö Vätkytän-Läkittäinen oli lukenut kaikille poliiseille sisäministeri Honkasalon vain virkakoneiston sisäiseen käyttöön tarkoitetun salaisen ohjekirjeen jossa hän ilmoitti selkeästi että ellei aseita löydy, niin se aiheuttaa epäilyksen siitä, että poliisit ovat kätkijöitten kanssa samassa juonessa. Mikä taas vaarantaa kyseisten poliisien uralla etenemisen ja jopa sen jatkumisen yleensäkään.

Niinpä he jatkoivat sitä, mitä syvästi inhosivat eli häiritsivät tavallisten lainkuuliaisten ihmisten kotirauhaa. Ihmisten, joista hyvin monet he tunsivat henkilökohtaisesti. Ja nyt oli tullut ilmoitus, että urakka vain suurenisi. Sillä ympäri Suomea poliisille oli alkanut tulla vihjesähköposteja laittomista aseista. Aseista, joihin ei ollut lupaa alunperinkään. Vihjeet oli lähetetty Tor-verkon kautta, lähettäjäksi oltiin mainittu ”Huolestuneiden Lainkuuliaisten Kansalaisten Yhteenliittymä” ja ennen kaikkea nämä vihjeviestit tuli ottaa vakavasti, sillä niissä oli aina liitteenä valokuva tai valokuvia ihmisistä, joilla oli käsissään selkeästi aseeksi tulkittava esine. Viesteissä oltiin vielä aina todettu pahoitellen, että vihjeviesti on lähetetty Tor-verkon kautta, sillä lähettäjä pelkää ilmiantamansa, selkeästi epätasapainoisen henkilön kostoa. Viestejä oli tullut poliisille kautta Suomen, Radanvarsikaupungissakin niitten määrä oli tähän mennessä jo useita kymmeniä.

Ja näitä viestejä vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök olivat nyt tarkastamassa. Kuvatodisteet viesteissä olivat kiistattomat. Mutta se ihmetytti, että viesteissä mainituilla henkilöillä ei ollut minkäänlaista rikosrekisteriä ja muutenkin heidät oltiin tunnettu tasapainoisina ja pidettyinä ihmisiä. Oliko suomalainen asekuri sittenkin ollut näin totaalisen höllä? Tavallisten ihmistenkin keskuudessa. Viranomaisten siitä mitään tietämättä. Piileksikö suomalaisen rauhallisen ihmisen julkisivun alla jotain synkkää ja pelottavaa? Pianhan se saataisiin selville ja poliisiauto saapui Ärvähtälän lähiöön.

Ensimmäisenä listalla oli vaimonsa kanssa vanhassa, mutta remontoidussa ja laajennetussa rintamamiestalossa asustava Tuomas Högkö. Iältään 52-vuotias, ammatiltaan leipuri, kahden jo täysi ikäisen tyttären isä. Harrastanut kitaransoittoa ja amerikkalaisia moottoripyöriä. Ei aselupia, ei tietoa aseharrastuksesta. Mutta poliisille lähetetyssä kuvaliitteessä hän oli talonsa rappusilla ja esitteli käsissään olevaa selvästi AR15-kivääriksi tunnistettavaa asetta tuntemattomalle hupparipäiselle miehelle, joka oli kuvassa selin kuvaajan päin.

Poliisiauto saapui Högkön pihalle ja mies olikin jo siellä leikkaamassa ruohoa. Hän pysäytti ruohonleikkurin ja asteli poliisien luokse kysyen, mitä asia koskee.

- Nyt on Tuomas kuulkaa niin, että meillä on syytä epäillä sinulla olevan hallussasi laittoman automaattiaseen.

Högkön ilme muuttui hetkessä juuri sellaiseksi kuin muuttuisi kansalaisella joka luuli pihalleen saapuneen Reinikaisen mutta huomanneen hänen päässään olevan SS:n koppalakin. Saattoi sanoa, että tunnelma oli kerrasta pilalla. Hän raapi hieman sänkistä poskeaan ja kysyi:

- Jaa kukas teille semmosta on väittänyt?

- Sitä me emme voi kertoa. Mutta jos sinulla on sellainen ase täällä, niin luovutatko sen meille välittömästi? Silloin selviät suhteellisen lievillä sakoilla. Niin kuin tiedät, niin nykyisen aselain aikana näissä hommissa ei vankilan kynnys ole kovin korkealla. Jos et luovuta meille asetta vapaaehtoisesti, niin meidän on pakko tarkastaa talo ja tilukset.

- Uhkailette vielä, perkeleet. No menkää ja tönkikää sitten. Yksikään ovi ei ole lukossa. Ellei minua ole suoriltaan pidätetty, niin ehkäpä saan jatkaa ruohonleikkuuta. Tulkaa kysymään jos on jotain kysyttävää.

Högkö käveli takaisin ruohonleikkurille, nykäisi sen käyntiin ja jatkoi pihahommiaan. Poliisit totesivat, että loppujen lopuksi mies otti asian yllättävän tyynesti. Tontilla oli siis talo, perinteinen rintamamiestalo johon oltiin joskus 1980-luvulla tehty lisävinkkeli. Lisäksi tontilla oli ulkorakennus jossa oli varastotilaa, liiteri ja pihasauna. Aluksi poliisit kiersivät tontin ympäri ja katsoivat oliko maassa tuoreita kaivuujälkiä. Niitä ei löytynyt, jolloin seuraava looginen kohde oli piharakennuksen ylisillä jonne poliisit kiipesivät koluamaan taskulamppujensa kanssa. Pölyisen ja sahanpuruisen puolituntisen jälkeen miehet totesivat että ei täällä mitään ole ja tarkastelivat piharakennusta muuten.

Piharakennuksen saunassa he huomasivat, että saunan padan kansi oltiin vedetty kiinni tukevalla kettingillä ja munalukolla. He marssivat pihalla puuhailevan Högkön luo ja kysyivät:

- Tota noin, viitsisitkös avata tuon saunan patasi kannen?

- No en viitti niin.

- Se on kuule kylläkin jo virkavallan vastustamista.

- Eikä oo, vaan sitä, että avain on hukassa. Mutta kai teillä jonkunlaiset jyrsimet siellä partioautossanne on?

Olihan heillä. Mutta kettinki oli niin tukevaa, että jo silmämitalla he näkivät, että ei heidän pihtinsä siihen purisi. Näinollen Väylämö läksi hakemaan asemalta rälläkkää ja Höök jäi kytille, ettei Högkö pääsisi tekemään mitään muuripadalle. Puoli tuntia siihenkin tuhraantui. Lopulta Väylämö palasi, veti rälläkällä kettingin poikki, aukaisi muuripadan kannen… 

…ja otti käteensä siellä kelluvan kumiankan.

- Miksi ihmeessä sinä et kertonut, mitä siellä oli? Olisit säästänyt meidät paljolta vaivalta.

- Ettehän kysyneet. Eikä muuripadat, kettingit, munalukot ja kumiankat kuulu aselain piiriin. Ja käsittääkseni mulla on vielä oikeus panna kumiankka kotiarestiin, jos se on käyttäytynyt huonosti. Vai onko eläinsuojelulakiakin hiljattain laajennettu?

Poliiseille ei tarvinnut vääntää rautalangasta sitä, että heihin kohdistetaan preussilaista vittuilua, mutta toisaalta ei tässä ollut tapahtunut myöskään mitään varsinaisesti laitonta. Niinpä he siirtyvät Högkön talon sisälle jatkaen etsintää. Seuraava tunti meni alakerrassa laatikoita ja kaappeja availlessa, sänkyjä pöyhiessä, seiniä koputellessa mahdollisia salalokeroita etsien sekä tietysti alati kasvavassa vitutuksessa. Lopulta he siirtyivät rakennuksen vintille. Siellä tietyn tönkimisen jälkeen Höök pani merkille että eräs välikattolaudoista oli naulaton, vaikka siinä oli selvät naulanreiät. Hän nosti laudan irralleen. Ja sieltähän se sitten löytyi. Käärittynä läpinäkyvään muoviin. Sen verran hyvin poliisit aseet tunsivat, että kyseessä oli jo nopeasti katsottuna AR-15 tai ehkä jopa sen sarjatuliversio.

- Tää ei nyt tiedä kyllä hyvää tuolle Högkölle. Jos tuo on vielä sarjatuliversio, niin ei taida vuosi koppia riittää. Olis nyt helvetissä antanu ton meille, niin olis selvinny sakoilla.

Höök nosti aseen piilostaan ja…

- Hei hetkonen, mutta täähän…

Hän otti veitsen, irrotti suojamuovin ja totesi:

- Täähän on saatana airsoft-ase. Sillä on ollut tää siinä kuvassa.

Poliisit marssivat pihalle Högkön luo ja ihmettelivät:

- Miksi et kertonut tästä samantien?

- Mulla kun oli vähän epäselvää tuon aselain uusien tulkintojen kanssa että mikä sitä olikaan laillista ja mikä ei. Sen voin vielä kertoa, että mulla on vielä vesipistooli piilossa tuolla pihasaunan pesässä. Takavarikoittekos te tämän lelupyssynkin minulta?

- Eihän se ole laiton ase. Emme vaan olleet kuulleet airsoft-harrastuksestanne. Mistä te tuon muuten hankitte?

- Ja vittuakos se teille kuuluu? Jos te ette meinaa enää pöyhiä tonttia enempää, niin mitäs jos häipyisitte?

Poliisit totesivat että mitäs jos ja häipyivät. Seuraava epäilty oli vielä epäuskottavampi. Tämä henkilö ei varmaankaan ajellut Harley-Davidsonilla niin kuin Högkö. Mutta niin vain hänetkin oltiin mainittu vihjeviestissä ja liitekuvassa hänellä oli kädessään selvästi järeä pistooli, jota hän piti kädessään keittiön pöydässä. Kuva oli otettu jostain pusikosta ja siinä vielä näkyi kuinka henkilö oli juuri työntämässä puhdistusrassia pistoolin piippuun.

Kyseinen henkilö, tai tällä hetkellä siis teknisesti ottaen epäilty oli Tilta Helvattula, ikää 82 vuotta, iästään huolimatta vielä hyvin pirteä ja aktiivinen eläkeläinen, leski, neljä lasta, seitsemän lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta. Ja siis myös epäilty laittoman aseen hallussapitäjä. Poliisit alkoivat tuntea olevansa kuin jossain David Lynchin Twin Peaks-sarjassa jota oltiin vielä terästetty sopivilla sienillä. Mutta ei auttanut. Käsky ei jättänyt tulkinnanvaraa. Helvattula asui mukavassa rivitalokaksiossa, noin puolen kilometrin päässä Högköiltä. Poliisit ajoivat rivitalolle ja soittivat ovikelloa. Tilta Helvattula tuli ovelle, aukaisi ja katoi poliiseja yllättyneen näköisenä:

- Jaa, tämäpä yllätys. Mitäs te nuoret ja komeat konstaapelit vanhalta mummolta haette? Onko tää joku poliisien varainkeräys? Tokihan minä muutaman lantin…

- Tuota noin rouva… nyt kun on niin, että teitä epäillään laittoman aseen hallussapidosta… niin että jos teillä on sellainen, niin olisitteko niin ystävällinen ja luovuttaisitte sen meille?

Tilta kallisti päätään ja hymyili oikein sydämellisesti:

- Jaa että pyssyjä ihan? Onkohan teillä pojilla nyt ihan oikea osoite?

- Kuulkaa kun meillä on vähän tuota näyttöäkin, niin että mikäli teillä sellainen ase on, niin jos luovuttaisitte sen? Se olisi niin kovasti helpompaa.

- Minulla ei kuulkaa ole niin laitonta kuin laillista asetta, joten en voi semmosia teille luovuttaa. Vai lasketaanko tuo minun keittiöveitseni ja taikinakaulin sellaisiksi?

- Meidän on kuulkaa siinä tapauksessa pakko tarkastaa teidän asuntonne.

- Herrat aseistetut punakaartilaiset tekevät mitä heitä huvittaa. Milläs minä vanha hauras nainen sen estän?

- Niin tota me olemme kylläkin poliisikonstaapeleja emmekä mitään…

- Mies on sitä mitä mies tekee ja viimeksi kun tämmösiä hommia on tässä maassa tehty niin sen tekivät punakaartilaiset. Niin että herrat punakaartilaiset alkavat ratsaamaan vaan. Pärjäätte varmaan ilman minunkin apua.

Miehet alkoivat jälleen sen työnsä minkä he oikein mielellään olisivat jättäneet tekemättä ja Tiltan takapihalla tärppäsikin sitten melkein heti. Väylämö erotti tuoreet kaivuujäljet joita oltiin yritetty naamioida, kävi lapion ja alkoi töihin. Työtä olikin paljon, sillä Väylämö ehti kaivaa jo puolen metrin syvyyteen, kun lapio kolahti johonkin metalliseen. Lopulta kuopan pohjalta löytyi metallinen lukitsematon laatikko.

- Ei tuo vanha nainen taida kyllä ihan niin hauras olla kun sanoi, kun on tään noinkin syvälle saanut jemmattua. Johan tässä tuli hiki aikamiehellekin.

Tämän sanottuaan Väylämö aukaisi laatikon…

… ja otti esille muoviin käärityn Raamatun. Helvetinmoinen vaiva ihan turhan takia. Miehet marssivat sisälle ja kysyivät:

- Kuulkaas rouva, mitäs tää on?

- Se on kuulkaa laatikko. Se on rautaa. Sitä käytetään erilaisten tavaroitten säilyttämiseen. Ja sitten siellä on Raamattu. Käsittääkseni omalle pihalleen saa haudata mitä lystää kunhan ne ei ole miinoja tai ruumiita. Herrat punakaartilaiset muuten voivat pitää tuon Raamatun. Siellä on tiettyjä viisauksia, mitä teidän olisi hyvä pohdiskella. Niin kuin vaikka se, että älä varasta. Äläkä himoitse lähimmäisesi omaisuutta. Sitä te nimittäin tällä hetkellä teette, vaikka ehkä jonkun teitä ylemmän nimissä. Ja siellä lukee myös älä tee huorin. Tekin varmaan hoksaatte, että huorata voi muutenkin kuin pelkällä jalkovälillään.

- Meidän täytyy rouva jatkaa tätä tarkastusta.

- Herrat punakaartilaiset jatkavat vaan. Valitettavasti en nyt keittele teille kahvia.

Siinä sitten kuluikin tunti kun miehet kävivät läpi kaksiota ja yrittivät kovasti olla sotkematta paikkoja. Lopulta Höök huomasi, että yksi sohvatyynyistä oli painavampi kuin muut. Sieltähän se pistooli sitten löytyi. Muoviin käärittynä. Mukana oli se piippurassi, joka Tiltalla oli…

… hetkonen… eihän tuo mikään piippurassi ole. Tuohan on pulloharja. Mitäs helvettiä tää taas…

Höök aukaisi muovin ja huomasi pitelevänsä kädessään replikamallia Colt M1911-pistoolista. Tästähän näytti tulevan tapa.

- Kuulkaas rouva. Miksi te ette kertoneet meille tästä replika-aseesta?

- Te kysyitte vain tuliaseista.

- Mutta miksi te olette piilottaneet tämän? Kun se kerran on laillinen?

- Miksi en olisi? Onko se laitonta?

Poistuessaan Tiltan luota poliisit alkoivat hahmottaa oikein hyvin, että mistä tässä kuviossa on kyse. Nehän perkeleet tiesivät odottaa heitä ja veivät koko hemmetin poliisilaitosta samalla kuin litran mittaa. Ja he alkoivat samalla tajuta myös kansalaisten vittuuntumisen määrän. Tässähän olivat jo mukana myös virallisesti aseettomat kansalaiset. He olivat jo varmoja, että vesiperää tulee jokaisesta vihjeviestistä ja ilmoittivat siitä asemalle, josta vastattiin tylysti:

- Kyllä noita samoja havaintoja on muillakin partioilla. Mutta kunnioitettu poliisipäällikkömme on ilmoittanut, että jokainen havainto tarkastetaan. Ja tuloksia on tultava. Vaikka tässä haamupyssyjen perässä juostaankin.

Seuraava, ja poliisien mielestä onneksi sentään päivän viimeinen tarkistuskohde oli entinen Radavarsikaupungin kirkkoherra Aatos Blönnblom joka oli eläkkeelle jäätyään alkanut puhua hyvin voimakkaasti monikultturistiseen uskoon kääntynyttä evankelis-luterilaista kirkkoa vastaan. Olipa hän jopa julkisesti eronnut kirkosta. Mutta hän ei ollut koskaan kirjoituksissaan kehottanut ihmisiä minkäänlaiseen väkivaltaan. Siksi Väylämöä ja Höökiä oli syvästi ihmetyttänyt se ilmiantoviestin mukana ollut liitekuva, myös jostain pusikosta kauko-objektiivilla otettu, jossa hän istui keittiössään ja hänen pöydällään oli aivan selkeästi Suomi-konepistooli. Pöydässä istui myös toinen mies, selin kameraan ja näytti siltä, että hän saattoi olla se sama hupparimies, joka oli myös kuvassa Högkön kanssa.

Konstaapelit kaartoivat eläkkeellä olevan kirkkoherran pihaan ja kas vain, hän näyttikin olevan rappusillaan polttelemassa komeaa käyrävartista piippuaan. Konstaapelit olivat jo melko varmoja tämänkin kupletin juonesta mutta kysyivät asiansa esitettyään kuitenkin että jos kirkkoherralla on joko airsoft-, replika- tai deaktivoituja aseita niin riittää kun hän näyttää ne heille ja he häipyvät. Kirkkoherra Blönnblom totesi että johan toki ja toi näytille replikan saksalaisesta Parabellum-pistoolista samalla oikein vittumaisesti hymyillen. Kun kerran replikan merkki ja malli ei myöskään täsmännyt, oli miehillä taas edessään parin tunnin etsimissessio, joka päättyi lopulta Suomi-konepistoolin löytymiseen. Se ei ollut replika. Ei se ollut airsoft-ase. Eikä myöskään dekottu pyssy. Olipahan vain kirkkoherran tekemä, veistämä, sorvaama ja maalaama ehkä hienoin puupyssy mitä konstaapelit olivat koskaan nähneet. Parin metrin päästä se meni jo aivan täydestä. Kirkkoherra totesi:

- En tainnut pojat muistaa sanoa, että minä olen noitten saarnamiehen hommien lisäksi harrastanut jo pienestä pojasta alkaen puutöitä. Minusta on tullut niissä aika hyvä.

Väylämö vastasi:

- Kieltämättä. Myöntää täytyy. Mutta tämä toistuu liian useasti. Tämä on jo jonkun sortin viranomaisen vastustamista.

Blönnblom katsoi Väylämöä kiinnostuneena:

- Ai jaa? Toistuu? Mikä toistuu? Onkos tämmöstä sattunut muuallakin? Minä kun ajattelin että tämä oli vaan tämmönen onneton sattuma.

Sen jälkeen hän sytytti juuri latailemansa piipun, otti nautinnolliset sauhut ja aloitti hiljaisen yksinpuhelun. Konstaapelit olisivat voineet poistua, mutta joku piti heitä paikallaan. Ehkä entisen kirkkoherran voimakas karisma. Sellainen, jota ei nykykirkon edustajissa ollut.

- Mutta se on pojat sillai, että teillä on nyt joka tapauksessa tällä kertaa liian kyinen pelto kynnettävänä. Minähän olen tietysti vain pahainen kirkosta eronnut evp. kirkkoherra mutta minä osaan seurata aikaani, minulla on tiettyjä yhteyksiä ja ennen kaikkea osaan laskea. Teillä on koko maassa hukassa, no, eikö lie liki miljoona asetta. Ja hukassa ne pysyvätkin. Ne on jo kätketty. Mutta tämä sosialismin nimeen vannova feministifasistinen hallitus jolta te käskynne saatte ei anna periksi, koska nyt on polkaistu sen ideologisille varpaille. Te jahtaatte niitä aseita niin pitkään kun tämä hallitus on vallassa. Jolloin teidän pääasiallinen tehtävänne muuttuu järjestyksen turvaajista virallisiksi kotirauhan rikkojiksi.

- Eikä tämä riitä. Sen lisäksi, että te joudutte etsimään aseita joista tulette löytämään murto-osan puolikkaan neljänneksen ja nekin lähinnä vahingossa te joudutte vahtimaan jatkuvasti myös niitten oletettavaa käyttöä. Te joudutte kyttäämään metsästämistä. Kas kun sekin on kielletty. Te joudutte kiertelemään soramonttuja ja mäensyrjiä etsimässä sitä, jos joku sattuisi olemaan siellä ampumassa. Ennen kaikkea ne ihmiset, joita te kyttäätte ovat niitä ihmisiä jotka vielä hetki sitten olivat täysin lainkuuliaisia kansalaisia. Jotka tästä eteenpäin nakkaavat paskat laille ja järjestysvallalle. Ja  sattumoisin olen myös kuullut, ja aika luotettavasta lähteestä että tämä hallitus suunnittelee jonkunlaista lakimuutosta. Sellaista lakimuutosta jolla kaikki aseensa hävittäneet laitetaan rikosoikeudelliseen vastuuseen ja suunnitteilla on jopa ehdottomia vankeustuomioita. Nyt puhutaan sadoista tuhansista ihmisistä. Missä ne tuomitaan? Käräjäoikeudet menevät vuosiksi totaaliseen tukkoon. Ja minne ne laitetaan lusimaan? Perustetaanko uusia Hennaloita ja Tammisaaria?

Jälleen uusien sauhujen jälkeen Blönnblom osoitti konstaapeleita piipullaan ja totesi vielä:

- Katsokaas, hyvät herrat. Suomen kaltainen yhteiskunta on rakennettu toimimaan nimenomaan sen varaan, että äärimmäisen suuri valtaosa kansalaisista noudattaa lakia tinkimättä. Ja tähän asti se on tehnytkin niin. Siksi, että se on nähnyt tilanteen oikeudenmukaisena. Silloin kansa on tavallaan valtiovallan vapaaehtoisena panttivankina. Nyt tilanne on muuttunut ja valtiovalta sekä asettaa rikollisen asemaan että rankaisee satoja tuhansia kansalaisia rikoksesta, jota se ei ole tehnyt. Silloin muutkin ymmärtävät, että kun tämän kaltainen päätös on ensimmäisen kerran tehty, niin seuraava on helpompi. Ensimmäinen kertahan se naidessakin on hankalin. Se seuraava, mitä tämä minihame päällä kulkeva natsihallitus haluaa poistaa on sananvapaus. Kun se on päässyt jo kertaalleen pakkokeinojen makuun, niin sillä ei ole asian suhteen mitään moraalista ongelmaa.

- Mutta jo tässä vaiheessa systeemi kusee. Hallituksenne ei sitä tajua, mutta te tajuatte. Suomessa ei ole sellaista väkivaltakoneistoa joka pystyisi väkisin alistamaan satojatuhansia ihmisiä, mikäli ne eivät siihen itse suostu. Ja nyt ne eivät enää suostu. Tosiasiassa olemme tilanteessa, jossa valtakoneisto on itse kansalaisten panttivankina. Se voi tietysti kuvitella tekevänsä liikekannallepanon ja laittamaan armeijan  asialle. Ainoa suunta mihin se armeija suuntaisi olisi Helsinki. Te tiedätte sen. Siksi teidän kannattaa miettiä, mille puolelle asetutte. Neuvostoliitto pysyi niinkin pitkään kasassa diktatuurin ja nimenomaan väkivaltakoneiston avulla. Nykyhallituksella ei ole valtaa muuttaa perustuslakia. Eikä voimaa ottaa valtaa pysyvästi itselleen väkisin. Neljän vuoden kuluttua pidetään uudet vaalit. Miettikää, mitä teistä siinä vaiheessa ajatellaan.

Vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök poistuivat eläkkeellä olevan kirkkoherran luota hämmentynein mielin. Illalla kotonaan kumpikin kaivaisi tietokoneeltaan työvoimahallinnon sivustosta kohdan ”avoimet työpaikat”.

Myöhemmin samana iltana muuan mies ajoi autollaan kohti Helvattulan Tiltan asuntoa. Hän saapui sinne kutsuttuna vieraana. Hänen nimensä oli Teuvo Täpp, hän oli 42-vuotias kirvesmies ja puuseppä. Hän oli se mystinen hupparimies joka oli ollut mukana poliisille lähetetyissä valokuvissa. Hän oli myös se mies, joka oli lähettänyt tiedostot poliisille. Yhdessä hyvin monen suomalaisen kanssa. Hän soitti ovikelloa, Tilta avasi hymyillen oven ja pyysi Teuvoa peremmälle. Pöydässä oli muitakin. Tuomas Högkö ja Aatos Blönnblom. Lisäksi siellä oli heidän yhteinen tuttavansa Erkki Eskonerkki, joka puolestaan oli ottanut ne kyseiset valokuvat ja haudannut myös poliisien löytämän Raamatun Tiltan takapihalle. Teuvolla itsellään ei ollut minkäänlaisia aseita, mutta hänen kesämökillään olivat tällä hetkellä hyvin kätkettyinä niin Erkin kuin kuuden muunkin miehen aseet.

Teuvo kaivoi taskustaan vanhan Astran 6,35-millisen pistoolin ja luovutti sen takaisin kirkkoherra Blönnblomille, joka oli antanut sen hänelle säilytettäväksi odotettavissa olevan ratsian ajaksi. Kirkkoherra kiitti ja totesi, että hengenmieskin tarvitsee joskus maallista turvaa. Sitä oli itse asiassa tulossa lähiaikoina enemmänkin, sillä Teuvon tuntema venäläinen liikemies Jevgeni Peliverkkarinov saapuisi lähiaikoina paikalle käymään Ärvähtälän kaupunginosan ihmisten kanssa neuvotteluja konkreettisista kauppapoliittisista kysymyksistä.

Tilta kaatoi kaikille kahvia ja kehotti ottamaan juuri leipomaansa vehnästä. Pyyntöä noudatettiin oikein mielellään. Kaikki pöydässä olijat totesivat, että sääliksihän noita kelpo poliiseja käy. Eiväthän ne mitään SS-gefreitereitä olleet. Mutta samalla he totesivat, että niin hallinto- kuin virkavaltaa vastaan tulee toimia. Toimillaan se oli menettänyt kaiken legitimiteettinsä. Ensiksi se luopui kansallisesta itsemääräämisoikeudesta vapaaehtoisesti. Sitten se muutti Suomen, niin kuin monessa muussakin maassa oltiin tehty ideologisen etnisen väestörakenteen muutoskokeilun koe-eläinpuistoksi. Ja nyt se oli päättänyt riisua kansalaiset aseista etteivät he  pystyisi puolustamaan itseään ja läheisiään.

Kun se vallan makuun oli päässyt, ei se suostuisi lopettamaan. Siksi vastarinta oli välttämätöntä. Ja koska sitä ei vielä haluttu tehdä asein, niin vaihtoehtona oli virkakoneiston täysi jumiuttaminen. Tämä oli vasta alkua. Jo tällä hetkellä verohallinnossa ihmeteltiin sitä, että ihmiset olivat alkaneet maksaa sille kuuluvia maksuja euron suoritus kerrallaan, ilman viitenumeroa, laskun tiedot kohdassa ”lisätietoja”. Järjestelmä oli tuukkiintumassa. Vihjesähköpostiin tuli jatkuvasti uusia niin ase-epäilyjä kuin epäilyjä kiihotuksesta kansanryhmä vastaan. Aina useammassa viestissä oli hyytävä tarina, mutta valokuvatodisteena olikin vain kuva kumiankasta. Mutta joka ainoa viesti piti lukea.

Tilta kaatoi uudet kupilliset ja vieraat santsasivat vehnästä ahneesti. Kuinka hyvältä se maistuikaan. Sen maku toi mieleen toiset, selkeämmät ja turvallisemmat ajat. Tiltan asunnossa kello raksutti mennyttä, parempaa aikaa.

ERÄÄN ELÄMÄN HINTA

Tuomio muhoslaisen lastensuojelun työntekijän murhasta sitten tuli. Toinen tekijöistä sai murhasta 12 vuotta ja toinen taposta 8 vuotta 4 kuukautta. Sinänsä tätä voi pitää kohtuullisena, ainakin sen alarajoilla.

Tuomion kovuus ei tietenkään tuo kuollutta takaisin. Sen sijaan kannattaa miettiä, että opittiinko tapauksesta mitään. Silloin kun murha tapahtui, alan johtoportaissa puhuttiin komein sanakääntein että työntekijöiden turvallisuuteen on kiinnitetty / kiinnitetään / tullaan kiinnittämään huomiota.

Mitä sitten on tehty? Jos lukija sattuu tuntemaan alani työntekijöitä, niin kysykääpä piruuttanne. He vastaavat saman kuin minä, eli ei tietenkään olla tehty yhtään mitään. Minkä alamme ihmiset tiesivät jo silloin. Alalla noudatetaan hyväksi havaittua "jos nyt ei mitään sattuisi"-metodia.  Työntekijöitten valtuudet ovat nykyisin nollan ja olemattoman puolessa välissä, ja työntekijöitten niin turvallisuus kuin oikeusturva on se viimeisin asia, johon kiinnitetään huomiota.

Jaa miksi oikeusturva?

Käydään Muhoksen tilanne läpi toisin päin. Entäs jos tapettu työntekijä olisi vaistonnut vaaran ja taistellut henkensä edestä sekä myös onnistunut. Selväähän on, että silloin nuo kyseiset jätkät olisivat saaneet vähintään ruhjevammoja. Jolloin työntekijä olisi ollut välittömästi työtön työntekijä ja sen jälkeen myös käräjillä syytettynä pahoinpitelystä ja virka-aseman väärinkäytöstä.

Alaamme tuntemattomille voin todeta, että alallamme meillä ei ole mitään puolustautumisvälineistöä väkivaltatilanteessa. Toisin kuin vaikkapa poliisilla tai vartijoilla. Meillä on vain paljaat kädet, ja väkivaltatilanteissa tilanne on se, että nuori saa käydä päälle sadalla prosentilla ja me saamme puolustautua ja yrittää pitää kiinni viidellätoista prosentilla. Jos lakitupaan sitten mennään, niin työntekijä menee sinne omineen ja nuorella on takanaan koko yhteiskunnan lakijärjestelmä.

Tämä vaan alalle kouluttautumista suunnittelevalle tiedoksi.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXV

1. Luovaa otsikointia otsikoihin keskittyjille

Valtamediamme tietää hyvin, että melkoinen osa lukijoista lukee uutisesta ainoastaan otsikon ja ehkä sitä seuraavan lauseen ja tekee sen perusteella pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tätähän mediamme on käyttänyt hyväkseen jo pitkään ja kun se kerran toimii, niin älä räplää on linjana edelleenkin. Otetaan esimerkkinä tämä Iltasanomien uutinen, jossa se kertoo siitä, kuinka Iso-Britannian eroaminen vaikuttaa Suomen turvallisuuteen. Otsikko menee näin:

Asiantuntijalta karu arvio Brexitin sotilaallisista vaikutuksista: Näin Suomelle käy

Ja uutisen seuraava lause näin:

Asiantuntijat arvioivat IS:lle, että Suomen turvatakuut EU:sta ovat Brexitin jälkeen huonommat tai olemattomat.

Ja tästä moni lukija sitten osaakin tehdä johtopäätöksen, että niinhän ne perkeleen englantilaiset menivät ja tekivät meille tämänkin. Huononsivat vielä Suomen puolustuskykyäkin. Nollasivat turvatakuut. Saatanan Brexit ja tuhat tulista muutakin kirosanaa. Näin hyvä hallintoalamainen noituu muistamatta kuitenkaan sitä, että ei niitä turvatakuita ollut ennenkään, samoin kuin ei mitään EU:n puolustustakaan. Lisäksi paperillekin kirjoitetut turvatakuut vs. olemattomat turvatakuut eivät juuri eroa toisistaan. Tätä voi kysyä mm. Puolalta. Ne lukijat, jotka taas jaksavat kahlata jutun loppuun löytävätkin asian ytimen, jota valaisee puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö, kenraaliluutnantti evp Matti Ahola:

Aholan mukaan Britannian lähtö EU:sta ei todellisuudessa muuta mitään Suomen puolustuksen näkökulmasta.

– EU:n yhteinen puolustus on puhdas paperitiikeri. Ei sellaista ole olemassakaan.

Aholan mukaan Suomessa on elänyt turha toivo, että ulkopuolelta tulisi apua tosipaikassa.

– Nato ei puolusta Suomea, mutta ei kyllä EU:kaan puolusta. Kaikkein vähiten puolustaisi Ruotsi.

Asia selvä. Iltasanomat olisi voinut käyttää rehellistä uutisotsikkoa ja todeta:

Brexitillä ei minkäänlaisia vaikutuksia Suomen turvallisuuteen

Mutta koska Iltasanomien on toimittava oman linjansa mukaisesti, se ottaa esille Timo Soinin (muistaako muuten kukaan vielä sitä, kun Soini tunnettiin EU-vastaisen puolueen EU-vastaisena puheenjohtajana?) joka ilmoitti viime maaliskuussa, siis aikoja ennen Brexitiä, että ”on selvää, että aseellinen hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan merkitsee sitä, että muut jäsenmaat tulevat sen apuun kaikin käytettävissä olevin keinoin”, mainitsematta tosin sitä, mitä ne keinot mahtaisivat olla eikä Iltasanomat myöskään mainitse, että onko Timo Soinia itse asiassa varsinaisesti haastateltu tähän juttuun ollenkaan. Lisäksi vedotaan Päivi Räsäseen, joka puolestaan pitää tilannetta uhkaavana kun EU:n suurin sotilasmahti lähtee (joka sotilasmahti on edelleenkin Naton jäsen, siis sen järjestön joka vastaa vieläkin Euroopan puolustamisesta).

Mutta saadaanhan juttuun vielä se tarvittava punainen lanka:

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll arvioi, että Brexit voi heikentää Suomen mahdollisuuksia saada sotilaallista apua.

– Mitä yhtenäisempi unioni on, sitä parempi se on Suomen turvallisuudelle ja EU:n keskinäisen avunantovelvoitteen käytännön toteutumiselle.

LIMNÉLLIN mukaan EU:n yhtenäisyys olisi Suomen edun ja turvallisuuden kannalta tärkeää. 

Eli EU:n yhtenäisyys lisää Suomen turvallisuutta, joten selväähän on, että aina vaan tiiviimpään liittovaltioon tulee pyrkiä. Hotellin respassa ei vaan ymmärretä sitä, kuinka maan itsenäisyydestä luopuminen parantaa maan ulkoista turvallisuutta. Tähän mennessä kun se on lähinnä heikentänyt maan sisäistä turvallisuutta. Itsenäinen valtio olisi sanonut viime syksynä 35.000 kertaa ei.

2. Valtteri Vallaton ja Caustisen purppuripelimannit

On selvää, että Suomessa täytyy jatkuvasti olla päällä jonkunlainen (todelliseen tai keksittyyn syyhyn perustuva) rasismicausti, jolloin tiedostava väestönosamme pääsee porukalla päivittelemään sitä kuinka hirvittävää kansaa (poislukien tietenkin tiedostava väestönosa itse) suomalaiset loppujen lopuksi ovat. Suvaitsevais-tiedostavalla väestönosallammehan ei voi olla hyvä olla ellei sillä ole porukalla tiedostavan paha olla.

Johtuuko kesäajasta vai mistä, mutta nyt causteissa on siirrytty uusintavaiheisiin, aivan niin kuin tv-ohjelmistossakin. Lukijahan toki muistaa tämän Valtteri-caustin, jossa kohdattiin se hirvittävä tosiasia että bussi oli ainakin väitteen mukaan ajanut Afrikasta suomalaisen tiedostavan naisen Salla Saarisen adoptoiman Valtteri-pojan ohi pysähtymättä. Suomalainen nöyryys toiseuden edessä saavutti kyseisessä caustissa siihen astisen kulminaatiopisteensä ja presidenttimmekin oli mukana pahoittelemassa tätä tapahtunutta hirveyttä. Unohtaen tietoisesti sen pikkuseikan, että hyvin moni suomalainen olisi ollut kovasti tyytyväinen, jos muuten vaan Afrikasta ja Lähi-idästä ilmestyneet porukat olisivat kulkeneet heidän ohitseen pysähtymättä. Porukoita, joissa oli myös tällaisia ihquja mustia pienokaisia.

No, Valtteri sai sitten fillarin ja tämä kyseinen tiedostava demarinainen Salla Saarinen hetken kuuluisuuttaan ja samalla ilmaista mainosta Radical Soul-yritykselleen (Hinnat:1h 490 euroa, 2h 690 euroa, 3h 950 euroa, 4h 1250 euroa, hintoihin lisätään alv 24% sekä 8 euron laskutuslisä, hintoihin lisätään mahdolliset matkakustannukset ja matka-aika 50e/h).

Causti tuli ja causti meni. Niin kuin edellisetkin. Kunnes siitä otettiin tuoreeltaan pikauusinta.

Jättikö bussi 11-vuotiaan Valtteri Saarisen jälleen bussipysäkille, koska pojan ihonväri ei miellyttänyt kuljettajaa?

Näin epäilee tapauksesta Facebookiin kirjoittanut äiti Salla Saarinen. Hän on tehnyt HSL:lle reklamaation viime sunnuntaina sattuneesta tapauksesta.

Niin notta taas mennään ja pyydellään anteeksi. Tulikohan adoptioäiti liian ahneeksi vain onko Valtterissa Ville Vallattoman tyyppistä ovelaa pirunkuria ja hän tuumasi kokeilla, että meneekö nää höhlät taas kontalleen? Huomatakseen, että meneehän ne.

Todennäköisintä tietenkin on, että tuo kyseinen demarinainen repii kaiken mahdollisen irti adoptiopoikansa orvaskeden väristä. Eikä sitä edes pahemmin peittele.

Todennäköisesti hän suunnittelee jo ilmoittavansa hepun muutaman vuoden kuluttua johonkin Talent-kisaan tai mitä näitä nyt onkaan. Heppuhan voittaa sen ilman muuta vaikkei esittäisi kuin puolen minuutin kurlaussession sillä raati ei uskalla antaa kuin maksimipisteet. Muuten paukkuu caustia välittömästi ja oma ura viihteen palveluksessa on enemmän kuin uhattuna.

Kun ihminen vanhenee, sen mukanaan tuoma yksi hieno tunne on se että huomaa saavuttaneensa jotain omana itsenään, omilla kyvyillään ja omilla ponnisteluillaan. Kyseinen demariyksilö Salla Saarinen näyttää puolestaan pitävän huolen siitä, ettei Valtteri saa koskaan kokea sitä tunnetta. Sen sijaan hänen täytyy varautua adoptioäitinsä rakentamaan toiseusikonin rooliin. Enkä ole aivan varma, että juuri se on sitä, mitä hän haluaa.

Eräs viisas mies kysyi aikanaan, että onko olemassa niljakkaampaa olentoa kuin pohjoismainen demari?

Aiheellinen kysymys.

Ja toinen aiheellinen kysymys: eikös se ollut niin, että Helsingin julkinen liikenne olisi jo aikaa sitten kyykännyt, ellei siellä olisi niin paljon maahanmuuttajataustaisia kuljettajia?