torstai 27. syyskuuta 2018

AMERIIKAN RAITILLA


Calumet, Michigan, Yhdysvallat, elokuussa 1905

42-vuotias William Hanlon ohjasti hevoskärryä ja häntä vitutti oikein urakalla. Sinänsä varsinaista ja välitöntä syytä siihen ei ollut sillä verrattuna hänen aikaisempaan työhönsä kuparikaivoksessa hänen nykyinen työnsä oli varsin helppoa ja takasi kohtuullisen elintason niin hänelle kuin hänen perheelleen. Helppoa siis fyysisesti. Mutta työn jokseenkin periaatteellinen järjettömyys johon hän ei ollut koskaan ennen elämässään törmännyt oli saanut tuon rehellisen amerikkalaismiehen sapen kiehumaan viime aikoina aina vain entistä enemmän. Hanlon työskenteli sosiaalipalveluita tarjoavassa Michigan Department of Social Services-virastossa. Koko virasto oli perustettu 1800-luvun loppupuolella alueelle muuttaneitten suomalaisten vuoksi. Vain ja ainoastaan suomalaisten vuoksi. Ei kenenkään muun. Kukaan muu ei sitä tarvinnut.

Niitten kirottujen suomalaisten vuoksi. Jostain syystä Michiganissa ja sen naapuriosavaltioissa Wisconsinissa ja Minnesotassa oli levinnyt jonkunlainen käsittämätön teennäisen, itseään ruokkivan ja itseään korostavan humanismin aalto joka vain etsi itselleen sopivaa kohdetta. Kun suomalaiset sitten suurella joukolla tulivat, oli kovasti kaivattu kohde löytynyt. Suomalaiset. Nuo suoraan elätettäväksi muuttaneet, röyhkeät ja kiittämättömät ihmiset jotka eivät suostuneet opettelemaan englantia eikä heitä sitä tietenkään vaadittu tekemäänkään vaan alettiin välittömästi palkata tuon käsittämättömän kielen tulkkeja. Tietenkin suomalaisia. Sillä eihän sitä kieltä olleet oppineet intiaanitkaan vaikka melko monimutkaisia heidänkin kielensä olivat. Alaleukaa väpättävät pääosin naispuoliset humanistit olivat osavaltion hallintoelimissä saaneet aikaan lain jolla perustettiin virasto elättämään, ymmärtämään, ihailemaan ja puolestaloukkaantumaan. Yksinomaan noitten suomalaisten vuoksi.

William tiesi että jos hän olisi avautunut julkisesti siitä mitä ajatteli noista suomalaisista niin hän olisi ollut välittömästi takaisin kuparikaivoksessa tai lumberjackina jossain Minnesotan metsissä. Leipää se söi turhankin työn tekijä. Siksi hän kihisi kiukkuaan vain itsekseen pitäen suunsa kiinni. Niin hänen täytyi tehdä näitä kärrejä ohjastaessaankin sillä hänen mukanaan oli M.D of S.S:n alaosaston Precision-Guided Triggeringin suomalaissyntyinen uusamerikkalainen kieli- ja projektikoordinaattori Hilma Röntynen. Nämä tällaiset fucking roentueset olivatkin ainoita suomalaisia jotka tekivät Michiganissa varsinaisesti ”töitä”.

Nimenomaan lainausmerkeissä. Keskittyen niihin ongelmiin joita ei olisi täällä olemassakaan jos suomalaiset olisivat pysyneet jossain hevon helvetin muualla. Toki suomalaisille olisi ollut viljalti töitä tarjolla mutta kun elätetyn uhrin asema oli tarjolla niin saattoi todeta että ei hullu ole se joka vaatii. Ja suomalaisethan osasivat vaatia. Mikseivät olisi osanneet sillä Michigan Department of Social Services oli heidät siihen opettanut. Tuon Roentuesen vai mikä ihmeen Röntynen se olikaan kaltaisia ihmisiä oltiin nostettu jatkuvasti esille Michiganin lehdistössä esimerkkinä loistavista ja amerikkalaisille välttämättömistä sopeutumistarinoista.

Tähän mennessä maahanmuuttajat eivät koskaan olleet minkäänlainen ongelma Michiganissa. Lukuunottamatta alueella alunperinkin olleita intiaaneja kaikki olivat sellaisia. Tähän mennessä jokainen oli tullut tänne siksi koska täällä oli tarjolla työtä ja jokainen oli myös tarttunut työhön. Mutta eivät nämä suomalaiset. Ne tulivat turvapaikanhakijoina. Jokainen väitti kuuluvansa körttiläiseen uskontoon jota vainosi sekä tsaarin Venäjä että toiset suomalaiset. Körttiläisiä oli heidän väittämänsä mukaan tapettu kuin kärpäsiä. Toki niin William kuin moni muukin tiesi että Yhdysvaltoihin oli tullut suomalaisia ”körttiläisiä” jo noin kolmekymmentä kertaa enemmän kuin mitä niitä körttiläisiä oli edes Suomessa. Eikä mistään körttiläisvainoista ollut tietoakaan. Mutta eihän se mitään haitannut eikä varsinkaan estänyt. Humanistien vääristynyt hoivavietti löysi sopivan kohteen joten noista omituista kieltään solkkaavista pottunokista tuli Yhdysvaltojen pohjoisten osavaltioitten jalustalle nostettu ikoni sekä jokapäiväinen palkatun puolestaloukkaantumisen kohde.

Puolestaloukkaantuminen my ass, tuumasi William. Suurin osa noista ”körteistä” oli 20 – 30-vuotiaita miehiä jotka elivät michiganilaisten veronmaksajien kustannuksella ja joitten myötä sekä väkivalta- että seksuaalirikollisuus oli noussut huimaan kasvuun. Jossain Teksasissa tuollaiset saakelin sällit oltaisiin hirtetty lähimpään puuhun mutta ei, ei Michiganissa. Humanistit puhuivat alaleukaa väpätellen tilastovääristymästä ja siitä, että yhteiskunnan järjestäytymisen edetessä niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksista yksinkertaisesti ilmoitettiin viranomaisille useammin kuin ennen. Puhuivathan nuo kyynelsilmäiset myös rasismista johtuvista vääristä ilmiannoista. Suomalaiset haluttiin saattaa tietoisesti huonoon valoon. Kyse oli vain sivistymättömyydestä ja suvaitsemattomuudesta. Ei osattu sietää erilaisuutta eikä sen tuomaa rikkautta.

- Ptruu…

William pysäytti hevosen pihalle jossa oli odottamassa seitsemän suomalaista. Isä, äiti ja viisi lasta. Mikä niitten sukunimi olikaan… joo, Airaksinen. Äidillä näytti olevan taas paino etuakselilla eli uusi veronmaksajien elättämä pulla oli uunissa. Jos nuo suomalaiset olivat jossain hyviä niin lisääntymisessä. Siementä vakoon ja muijaa lakoon… ja average John elättää… Kaikilla oli päällään körttipuvut. Oli sinänsä ihan sama että oliko tuo perhe körttejä. Kaikki suomalaiset vaativat itselleen veronmaksajien kustantaman körttipuvun. Lähinnä kai siksi että se oli kallis ja erottui huomattavasti tavallisen amerikkalaisen huomattavasti vaatimattomammasta vaatetuksesta.

Williamin takana kulkenut toinen hevoskärri jatkoi matkaansa puuvajan edustalle. Kärri oli täynnä suomalaisille tuotavia halkoja. Suomalaisperheen isä viittasi peukalollaan halkokuormaa kuljettavalle John O´Malleylle joka kuuliaisesti alkoi latoa halkokuormaa puuvajaan. Eihän sitä sorrettuja sentään saattanut vaatia osallistumaan oman talonsa lämmitykseen. Tai no, oman ja oman. Talo kuului Calumetin piirikunnalle ja se – niin kuin kaikki suomalaistalot – oltiin rakennettu piirikunnan toimesta ja kustannuksella tuota sorrettua suomalaisvähemmistöä varten.

William kävi läpi kuormansa sisällön ja kuskasi sen sitten varastoon suomalaisen perheenisän raapiessa muniaan ja haukotellessa. Ohraa, vehnää, kuivattua lihaa, kuivattua kalaa, tuoretta sianlihaa, tuoreita kananmunia, tuoretta kananlihaa, perunoita ja nelisenkymmentä limppua leipää. Lisäksi neljä säkkiä maissia joita suomalainen osoitti ensin sormellaan ja sitten näytti sormellaan mihin ne piti kantaa. Erilliseen rakennukseen tietysti. Suomalaiset eivät syöneet juurikaan maissia vaan tekivät niistä viskiä ja sitten möivät eteenpäin. Suomalaiset pitivät hallussaan pimeän viskin markkinoita kaikkialla pohjoisissa osavaltiossa ja suomalaisten jengit tiedettiin niin puukko- kuin liipasinherkiksi. Onneksi ne ampuivat reviirikiistoissaan lähinnä toisiaan.

Kun viikottaiset  tarpeet oli siirretty varastoon antoi William vielä suomalaisisännälle mukanaan tuomansa postin jossa ei ollut kuin suomenkielinen Työmies-lehti joka keskittyi lähinnä suomalaisten kohtaamaan rasismiin ja jonka uutiset – ja varsikin mielipidekirjoitukset – löytyivät nopeasti käännettyinä myös michiganilaisista lehdistä yleensä otsakkeella ”mikä meitä michiganilaisia oikein vaivaa”. Sitten hän antoi vielä suomalaisille elintarvikkeiden lisäksi tulevan viikottaisen raha-avustuksen joka vastasi amerikkalaisen työmiehen viikkopalkkaa. Asunnon ja elintarvikkeiden lisäksi.

- Here is your 55 dollars. Sign here, please.

Tämä suomalainen Airaksinen tiesi kyllä oikein hyvin mistä oli kysymys mutta puhui mieluummin tulkille:

- Vuan mitteepä se tuo ulukomuan pelle puhua mäläkyttää?

Tulkki totesi:

- Ka rahhoohan se sinulle tarjovvaa. Laetapa nimi tuohon lanketin alareunaan. Tiijjäthän sinä. Ja viikon piästä tuo höhlä tuopi siulle tuas lissee.

Airaksinen puhui vielä käsittämättömällä kielellään:

- Vuan suatanhan minä kuitata. Onkohan nää amerikkalaiset syntyjjään näin hyväuskosia hölömöjä vae onkohan ne käynynnä sitä varten jonniinnäkösen kurssin?

Tulkki jatkoi:

- Vuan välikö hällä? Kun ne kerran näin tyhmiä on niin viijjään perunattiin luarista. Kyllä kannatti lähtee Suomesta tänne suurten mahollisuuksien muahan.

John O´Malley saapui puuvajalta. Halkosatsi oli pinottu sinne siististi. Kun hän oli viskonut aikaisemman puusatsin hajalleen läjään hän oli saanut huomautuksen rasistisesta halkojenpinoamisesta. Itsetietoinen suomalainen totesi sormellaan osoittaen vielä:

- Vuan pumppooppas juippi joutessas vielä nuo päälärit täyteen vettä ja kuskoopa ne sitten sisälle. Ei tässä ite näin hyvällä kelillä kehtoo hikkoilla.

O´Malley ei ymmärtänyt kieltä mutta tajusi käskyn sisällön kumminkin ja teki kiltisti työtä käskettyä vaikka hampaat hänellä kirskuivatkin. Kun hän rahtasi vesipääläreitä taloon niin suomalaiset puhuivat tulkkinsa kanssa sitä käsittämätöntä kieltään osoitellen samalla sekä Hanlonia että O´Malleyta. Erityisesti suomalainen perheenäiti puhui kiivaalla äänellä:

- Hölölän pölöhön niäkkimät rääpiö körkkimän eutuäyty ripottaa rääpläten!

- Ptruitsapapulikka äätäöötä nierisnäikkömön uilaiiliö eukumaämmämö hulipuli häpäläitten rääk!

- Riutkumätätön uliväli huulivähä räkämällönen kilikali rystymön ruikkama tärämäki!

- Jötkimä kiekkuma pierespauke tupoläpi! Raparperi perkele! Raparperi perkele!

Suomalaiset poistuivat suuttuneina sisään taloonsa ja projektikoordinaattori Hilma Röntynen otti Hanlonin ja O´Malleyn puhutteluun:

- Nämä sorretun ja täältä turvaa hakeneen vähemmistön edustajat kertoivat että te olette useasti täällä käydessänne tehneet rasistisia eleitä ja ilmeitä sekä eleitten ja ilmeitten tekemättä jättämisiä joten kyseinen Airaksisen perhe on loukkaantunut ja kokee että heihin kohdistuu teidän suunnasta rasistisen väkivallan uhka.

- Mikä perkeleen… mehän tuodaan niille elanto… joka ristuksen viikko… ja kuskataan se vielä hyllyille ettei sorretun tartte itte vaivautua… mitenkä vitussa se naamavärkki tulis oikein asetella?

- Se on kuulkaa jätkät sillä lailla, että jos he kokevat rasistisen väkivallan uhkaa niin heihin on kohdistunut rasistisen väkivallan uhka! Ja te olette siihen syyllisiä!

- No saadaanks me nyt sitten potkut vai?

- Ette. Mutta ensi lauantaina Calumetissa on Finnish – American Friendship Organisationin juhlatilaisuus jossa kiitetään suomalaisten rikastuttavasta kulttuurivaikutuksesta tähän muuten niin tympeään ja sisäänpäin lämpiävään virginhilliläiseen kulttuuriimme. Siellä te kaksi luette julkisen anteeksipyyntönne ja irtisanoutumisenne kaikesta suomalaisiin kohdistuvasta rasismista. Ja muistakaapas että minä olen tulkkaamassa. Niin että paatosta peliin, perkele! Ei olis paha vaikka vähän alaleuka väpättäis!

Kärryt läksivät sorrettujen suomalaisten pihalta. Edetäkseen Michigan Department of Social Services-viraston varastorakennukseen jossa ne lastattaisiin taas täyteen ja vietäisiin toisen sorretun, körttiläispuvuissaan odottavan  suomalaisperheen pihalle. Sekä Hanlon että O´Malley tiesivät että nämä turvapaikkastatuksella oleskelevat ja Suomen suuriruhtinaskunnassa hengenvaarassa väitteensä mukaan olevat suomalaiset kävivät Euroopanlaivoilla lomilla siinä samassa Suomen suuriruhtinaskunnassa josta he virallisesti olivat henkensä uhalla paenneet ja toivat tuliaisina aina puolenkymmentä uutta sorrettua suomalaista. Turvapaikkastatukselle.

Erään michiganilaisen lehden toimittaja Averell Dalton oli sentään kysynyt pääkirjoituksessaan kielletyn kysymyksen eli ”kuinka paljon näitten amerikkalaisväestöön nähden väkivalta- ja seksuaalirikoksiin kaksikymmenkertaisesti syyllistyvien suomalaisten elättäminen oikein maksaa?”. Virkakoneisto oli todennut että summaa ei voi määritellä eikä sitä tulla määrittelemäänkään koska kysymyksen perusasetelma oli rasistinen. Dalton oltiin irtisanottu välittömästi työstään ja huhupuheitten mukaan toimi nykyisin kullankaivajana Klondykessä.

Molempien kärryjään ajavien miesten synkät mutta ääneen lausumattomat ajatukset kohosivat heidän päistään ylöspäin synkänmustina pilvinä, yhtyivät, nousivat ylöspäin, törmäsivät matalapaineen rintamaan ja aiheuttivat pienehkön tornadon Calumetin eteläpuolella sijaitsevassa Houghtonissa. Tornado kaatoi metsää, särki latoja ja tappoi parikymmenpäisen nautakarjan. Rasismi niitti taas julmaa satoaan.

Sekä Hanlon että O´Malley tuumasivat että huoraamisellakin on oma rajansa. Fuck finns. Fuck Calumet. Fuck Michigan. Fuck justabout everything.

Oliskohan siellä Teksasissa töitä?

Fucking finns. Fucking parasites.



Some koertti-finn immigrants. Victims. Untouchables. Misunderstood.

Lukijalle: Kirjoituksen inspiraationa toimi tämä blogikollega Professorin kirjoitus jossa käsiteltiin sitä kuinka haittamedia julistaa noin miljoonannen kerran että ”lähtiväthän suomalaisetkin elintasosiirtolaisiksi”. Kirjoituksissa käsiteltiin suomalaissiirtolaisuutta Ruotsiin joten otin käsiteltäväksi suomalaissiirtolaisuuden Yhdysvaltoihin haittamedian linjaa kuuliaisena kansalaisena myötäillen. Näinhän sen on täytynyt tapahtua.

Meillä suomalaisilla on niin, niin paljon korvattavaa sekä Afrikalle että Lähi- ja Keski-idälle työperäisestä siirtolaisuudestamme Yhdysvaltoihin, Ruotsiin ja Australiaan. Mahtaako velka loppua koskaan? Ehkä ei, mutta muistakaa että sen maksaminen on ilo, etuoikeus ja ennen kaikkea velvollisuus.

33 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Päästyäni tarinassa kohtaan, jossa mainittiin Finnish-American Friendship Organisationin tilaisuus Calumetissa aloin jo ounastella päättyykö se näin:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Calumetin_paniikki

Mitä minäkään ajattelin!
Miten nuo michiganilaiset kuuliaisen kiltit hallintoalamaiset, suorastaan hallintolampaat olisivat muka sillä tavalla tohtineet ryhtyä niinkin rankasti osavaltiovallan vastaiseen toimintaan?
Laitontakin se varmaan olisi ollut?

KKi kirjoitti...

:D Ei perk... :D

Kirjoitit sitten suvaitsevaisten näkemyksen Amerikan siirtolaisista. Odotappas vaan, niin joku tämän maailman Pennanen vielä pitää tuota dokumenttina ja julkaisee -kin argumenttina.

Jaska Brown kirjoitti...

Kaksivaiheinen reaktio:
1. Miksi helvetissä en itse keksinyt näin ilmeistä ideaa aiemmin?
2. Olipa hyvä etten keksinyt - olisi tullut huonompi juttu.

Kahden vuoden karkoitus kirjoitti...

Eivät olleet elintasoloisia Ameriikkaan ja Ruottiin lähteneet suomalaiset siirtolaiset. Kovaa työtä tekivät.

Ja mitä sitten, vaikka olisivat olleet! Miten se MEILLE asettaa mitään velvollisuuksia jos JOKU MUU on antanut heidän tulla? Oliko heillä taskussaan sitoumuslappu, jossa suomalainen yhteiskunta sitoutui hamaan ikuisuuteen ulottuvaan kunniavelkaan?

Lisäksi oli melkoista suoneniskentää, kun täältä lähti osaavaa ja koulutettua työvoimaa muille maille vierahille. Samanlaista suoneniskentää se niille yhteiskunnille, jotka ovat kouluttaneet ne kaikki tänne saapuvat koneinsinöörit, aivokirurgit ynnä muut huippuosaajat.

T. Bobrikov

Anonyymi kirjoitti...

Hähähä,perskeles, nyt se selvis mikä Finnejä veti rapakon taa kultaa vuolemaan.

Vasarahammer kirjoitti...

Tällaisen vihakirjoituksen voi kirjoittaa vailla pelkoa rangaistuksesta. Korvaa sana "körtti" eräällä m:llä alkavalla sanalla ja suomalainen eräällä toisella s:llä alkavalla kansallisuudella, niin olet leivättömän pöydän ääressä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

No ovathan tarinan henkilöt suomensukuista vähemmistöä, mutta eivät varsinaisesti suomalaisia. Kielen perusteella ovat savolaisia. Tuo loppupuolella oleva artikulointi on varmaankin Sara Forsbergin tuotantoa?

Anonyymi kirjoitti...

Olet sinä Ykä varsinainen tarinaniskijä! Nauroin tai ainakin hymyilin melkein koko ajan tätä viimeistä lukiessani. Taas kerran iso kiitos!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Loistava juttu!

Toinen professori

Anonyymi kirjoitti...

s..tana! Minä jo luulin Ykän saaneen viimeinkin herätyksen ja siirtyneen voiman pimeältä puolelta valaistukseen. Liikaa Tsuhnan Kostoa Lälläveden kuumassa saunassa?

Sepi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, KKi:lle, Jaska Brownille, Bobrikoville, Anolle, Vasarahammerille, Veijo Hoikalle, Rouva Anolle, Toiselle professorille ja Sepille & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä ja erikseen voi todeta että kyseinen kirjoitus oli ilman muuta tapahtunutta ja todistettua faktaa. Jos se meinaan ei olisi sitä niin silloinhan haittamedia valehtelisi. Ja sehän ei valehtele. Eihän?

Qroquius Kad: Kun etsin paikkaa kirjoitukselle (Hancockia olin jo käyttänyt) niin törmäsin myös tuohon ikävään tapahtumaan.

KKi: En muuten pitäisi asiaa millään muotoa mahdottomana. Faktojen kun ei pidä antaa pilata hyvää tiedostavaa läppää.

Jaska: Kiitän veljeäni ja kollegaani wihassa.

Bobrikov: Tämä jatkuvasti toistuva ”meniväthän suomalaisetkin” on tietysti sumutusta jolla pyritään häivyttämään se fakta että ”tyritty on pahemmin kuin ehkä koskaan”. Tiedostava väki ajattelee näistä asioista pelkästään tunteella jota kuvastaa hyvin Li Anderssonin tuore avautuminen:

https://www.verkkouutiset.fi/li-andersson-eiko-kukaan-pohdi-siirtolaistaustaisten-tunteita/

Logiikkahan on oikeastaan aukoton:

1. Pikku-Mohammedilla on paha mieli kun hän ei pääse nauttimaan suomalaisesta elintasosta.

2. Pikku-Mohammedilla ei saa olla paha mieli.

3. Pikku-Mohammed köijätään Suomeen elätettäväksi ja kantasuomalaisilla on paha mieli mutta sillähän ei ole merkitystä.

Ano: Joo, ja nyt siitä sitten maksetaan kaksin kallein.

Vasara: Äläs ny. Jos asiaa tiedustellaan esmes Raija Toiviaiselta niin vastaus alkaa ”näennäisestä viattomuudestaan huolimatta kyseinen kirjoitus on omiaan herättämään halveksuntaa ja jopa uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa jne.”

Veijo: Minusta vaan viäntäminen ja kiäntäminen jotenkin sopi tähän juttuun. Kyseisen Forsbergin kanssa minulla ei ole kontaktia. Hän tykkää vähän liikaa omasta naamastaan. Osaan vääntää siansaksaa itsekin.

Rouva Ano & Toinen professori: Lämmin kiitos. Oliskos tää sitä naurua vitutuksen läpi?

Sepi: Sepi… you do not understand… the power… of the dark side… it will not set you free… ever…

Anonyymi kirjoitti...

Vai vitutusta naurun läpi?
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Taas kerran toisenlainen tarina, jonka ilolla lukaisin. Mahtaakohan yksikään suvakki tuntea pistosta sisimmässään, vai ovatko niin paatuneita että pitävät tätäkin totena?

Toinen mikä tuossa tuli mieleen, kun sattui silmään iltapaskan otsikko jossa tohistaan nyt kovin tuosta Obaman vierailusta... onkohan suvakit ajatelleet ollenkaan että tuo lähi-itäläisten muslimien kurjuus on itse asiassa Obaman aikaansaannosta? Hänhän se kaatoi vanhoja valtarakenteita ja vapautti muslimit kivikaudelle, jonne päätyivät ihan omin avuin. Ei auta että tekniikka olisi nykyaikaista kun asenteet on kuin laiskoilla luolamiehillä.

Terveisin, Varakaani

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa ehkä huomata, että amerikansuomalaisten todellisuudesta on kirjoitettu toisenlaisiakin juttuja. Kalle Päätalon mukaan hänen äitinsä Riitun veli (velihän se taisi olla?) "kuoli Kalumeetin valtiossa maahisiin (kaivossortumaan)".

Toinen professori

Jani Alander kirjoitti...

Heeh luulenpa että jokunen sikäläinen sukulaiseni saattaisi vetää herneet nenään tuosta kirjoituksesta, jos osaisivat enää suomea :D Eka polvi oli maajusseja, kaivosmiehiä, metsureita. Toisen polven porukasta sitten löytyi kaivinkoneurakoitsija, ammattiautoilija, poliisi, laivaston upseeri :D

Jani Alander kirjoitti...

Sinänsä hupaisasti tulee, mahdollisesti olen tän aiemminkin kertonut, mieleen amerikan siirtolaisista eräs kuvasarja mummun valokuvakansiossa 1970-luvulla. Mummu ja pappa vierailivat silloin näiden ameriikan sukulaisten luona eräässä pienessä michiganilaisessa kaupungissa (paremminkin maalaispitäjä se mesta oli) No eräällä näistä sukulaisista oli sen yhden Isoista Järvistä rannalla mökki rantasaunoineen, maisema olisi ihan hyvin voinut olla järvi-Suomesta näköalojen puolesta. No kuvasarjan edistyessä mökin terassin pöydälle kertyy aina vaan isompi patteri tyhjiä ja puolityhjiä pulloja, ja lopulta kuvaan ilmestyy pimeää pihamaata valaisemaan palava rantasauna. Vasta kuva paloautosta paljastaa että nyt ei olla Suomessa kun millään meikäläisellä VPK:lla ei sen merkkisiä autoja ole :D
Olivat vähän innostuneet äijät lämmittämään saunaa oikein aitosuomalaiseen makuun kuumaksi ja homma meni hiukan överiksi :D

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Varakaanille, Toiselle professorille ja Jani Alanderille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Voi sen joo sanoa noinkin päin.

Varakaani: Totesit:

”Mahtaakohan yksikään suvakki tuntea pistosta sisimmässään, vai ovatko niin paatuneita että pitävät tätäkin totena?”

Pakko sanoa, että en tiedä. Meinaan, toi itselleen valehtelemisen kykyhän on loputon. Ja totta mitä totesit Obamasta. Ajatteles, muuten, täällä Suomessa ihmiset ovat valmiita maksamaan 2000 euroa päästäkseen kuuntelemaan jätkän puhetta.

Toinen professori: Joo, ja siellä ”Kalumeetin valtion” kuparikaivoksissa oli tosiaan paljon suomalaisia töissä. Calumet on sinänsä hyvä esimerkki yhden elinkeinon varaan rakennetuista kaupungeista. Sata vuotta sitten siellä oli 25.000 asukasta ja nyt 726.

Jani: Ja luulen että jos heille kerrottaisiin kirjoituksen tausta niin herneet otettaisiin pois nenästä. Et muuten ole tuosta sessiosta aikaisemmin kirjoittanut mutta saatan kyllä sieluni silmillä nähdä tapahtuman. Sauna palaa mutta viinaa on vielä…

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Jio, terve vaan Ykä ja muut !
Meikäläisen sekekirjaa selaillessa havaitsee oitis, että auurempi osa suvusta on / asunut ameriikoissa koti-Pohjanmaalta lähdettyään. Oi, jospa oisin tiennyt, miten ihanat laisunmaat siellä oin, niin oisibn tietty siellä itsekin.
Viimeinen tuntemani sukulainen kuoli siellä v. 1978.RIP

Jani Alander kirjoitti...

No mä vähän luulen, että ne herneet vedettäis nenään just sen taustan takia, eli näiden meidän tiettyjen piirien harrastaman rinnastuksen siirtolaisten ja näiden nykymaahantunkijoiden välillä :D Ei välttämättä niinkään kirjoituksen itsensä takia :) Ilmaisin vähän itseäni epäselvästi :)

Anonyymi kirjoitti...

Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Tiede-lehdessä 2005 julkaistu juttu suomalaisten siirtolaisuudesta Amerikkaan.
”Ulkona on niin kylmä, että siellä ei liiku kuin intiaani ja suomalainen.”
Amerikan asuttajista parhaiten paikallisten kanssa tulivat toimeen suomalaiset. Yhteiset tavat yhdistivät.
https://www.tiede.fi/artikkeli/tilaajille/suomalaiset_kavivat_intiaanista

Enoni muutti 1948 perheineen Floridaan rakentamaan taloja ja jäi sille tielleen käymättä enää Suomessa. Hänen poikansa kävi 60-luvun alussa mummolassaan Suomessa. Hänellä oli iso jenkkiauto, koska oli USA:n armeijan palveluksessa ja on nykyisin Vietnamin veteraani ja asuu Michiganissa. Isoisäni syntyi siirtolaisreissussa Coppercliffissä Kanadassa 1885 ja äidin isä oli jenkeissä kuparikaivoksessa duunissa ennen kakkosrähinää.

Körttiläisyyden vaikutukset näkyvät edelleen Pohjanmaalla. En ole nähnyt missään ahdasmielisempää porukkaa kuin vanhempieni kotiseudulla. Erityisesti vanhat akat, joista kuulemma löytyy se viisaus?. Katin kontit, joukkopsykoosilla aivopestyjä kaheleita, jotka on syytä kiertää kaukaa. Muistuttavat suvakkeja omassa ehdottomuudessaan.

Johan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Jani Alanderille ja Johanille & kiitos kommenteistanne.

Terho: Minä taas kuulun siihen porukkaan että mulla ei tietääkseni ole ensimmäistäkään sukulaista ulkomailla. Monella varmasti on, onhan amerikansuomalaisia ainakin wikipedian mukaan tommonen 650.000. Kuinka moni puhuu suomea on tietysti oma kysymyksensä.

Jani: Joo, olet varmaan oikeassa. Jos tuolle tolkulliselle väelle kerrottaisiin että nimenomaan heillä perustellaan jotain Invaasio 2015:ta niin epäilemättä naama menisi perustellusti mutrulleen.

Johan: Tämmöisiä olen lukenut minäkin. Niitä findiaanejahan on vieläkin. Ja kaikenlainen ehdottomuus pelottaa minuakin.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tuoreimman (tämänviikkoisen) tiedustelutiedon mukaan muutamia sanoja (Paska, perkele, jne... niitä tärkeimpiä).
Tosin paikallisetkin tunnistavat noita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Täsmennätkö? Jäi vähän epäselväksi. Liittyikö amerikansuomalaisiin?

Becker kirjoitti...

Tää oli kyllä helevetin hyvä veto. Turpa oli messingillä koko ajan lukiessani Kun itsekkin asuu Absurdistanissa jossa 80 prosenttia kansasta haluaa maksaa ja nöyristellä jatkossakin näitä haittamamuja niin tarinan fiktiivisyys muuttuu faktoiksi.
Mulla asui aikaisemmin naapurina vanhempi svenne, joka kerran kun ihmettelin paikallisten sietokykyä elättien suhteen, totesi minulle, että meniväthän ruotsalaisetkin aikoinaan siirtolaisiksi Amerikkaan. "Tosiaan, se on ihan totta" tuumasin ja jatkoin matkaa. Enään en ihmettele yhtään mitään mitä paikallisiin tulee. Naapurikin muutti pois myöhemmin. Eipä tullut ikävä.
Onhan suomalaisia sotalapsiakin verrattu näihin maahan tunkeutuviin parasiitteihin, joka kyllä omiaan kertoo millä tasolla täällä keskustelua käydään. Hulluja nää on koko aivopesty kansa.

Joo tosiaan, Obama kävi rahastamassa typeriä tsuhnia. Oli varmaan tulomatkalla jetissä opiskellut muutaman pakollisen fraasin jolla sitten saattiin nämä alemmuuskompleksia potevat härmäläiset avaamaan lompsansa ja osoittamaan suosioitaan joillekin tyhjänpäiväisille jonkun toisen kirjoittamille horinoille. Mutta onhan se varmaan hintansa väärtti kun pääsee ottamaan selfien tämän saamattoman ex pressan kera.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös se Lännen Lokari laulanut jossain laulussaan jotain kalumeetista? En muista mitä mihin liittyen.
Huru-ukko

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Joo.
Muutamia suomenkielen sanoja osaa (paikasta riippuen) jopa puolet nykyisestä väestä.

Paikalliset = Ei välttämättä niin kovin suomalaishistoriaiset amerikkalaiset seudulla.

Ja onhan tuolla Finlandia Universitykin.

MikkoK kirjoitti...

Minulla on sekä Amerikoihin että Ruotsiin menneitä lähisukulaisia, jotka ovat käyneet töihin käsiksi ilman kotouttamisia ja jet lag-toipumisia. Tässä suhteessa Yrjön absurdin tarinan henkilöt ja heidän taustansa ovat täysin fiktiivisiä ja satunnaisia. Tiedämmehän, ettei vieraaseen maahan voi mennä elelemään sikäläisten veronmaksajien kustannuksella ja sanella heille pelisääntöjä sekä vaatia väkivallan uhalla kunnioitusta. Sitä paitsi maamme vihervasemmisto kokoomuksesta kommunisteihin tuomitsisi moisen gangstameiningin ja kusuisi heti suomalaiset siirtolaiset takaisin Impivaaraan pilaamasta Suomen kansainvälistä mainetta.

Lemminkäinen kirjoitti...

Luultavasti inkkareita ja suomalaisia yhdisti samantapainen mentaliteetti, koska silloin juttu luistaa. Inkkarit olivat sinisilmäisen rehellisiä. He luottivat valkoisen miehen sanaan ja kädenpuristukseen. Muistelen, että joku Amerikan kenraaleista keksi keinon, miten inkkarit saadaan ruotuun ja tämä keino oli tappaa biisonit ja keino oli tehokas, reservaateista löytyi ruokaa nälkiintyneille inkkareille. Sinisilmäiset ja rehellisen viattomat suomalaiset luottavat tänään lupauksiin monikulttuurisuuden tuomasta rikkaudesta ja sivistyksen valosta. Tulevat mahdolliset reservaatit viattomille suomalaisille rakennetaan luultavasti Oulun pohjoispuolelle, lol.

Vasarahammer kirjoitti...

Tuli mieleen, että muinaisessa Reinoblogissa on aikanaan käsitelty vastaavaa suomalaissiirtolaisten aiheuttamaa ongelmaa.

http://reinoblog.blogspot.com/2007/04/terveisi-eausta-osa-4.html

Jutusta löytyy linkit aiempiin arktisten pakanoiden seikkailuihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Huru-ukolle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, MikkoK:lle, Lemminkäiselle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Kiitokset. Voisiko ruotsalaisia vaivata jonkunlainen kollektiivinen ajattelun pelko? Jos ajattelee liian pitkälle niin hermosto menee umpisolmuun ja on pakko alkaa kyhäämään jotain midsommafittania? Obaman kohdalta voi todeta että joillain on näemmä vieläkin liikaa rahaa eikä tyhmä ole se joka pyytää…

Huru-ukko: Saattoi laulaa. Lännen Lokarissa laulettiin ratulaatista mutta se kalumeetti saattoi olla jossain laulussa. Hella Wuolijoki muuten syvästi vihasi kyseistä kappaletta.

VNV: Jep, nyt hahmottui. Hitaat piuhat.

MikkoK: Epäilemättä suomalaisille näin tehtäisiin. Muille ei. Kehitys kehittyy.

Lemminkäinen: Ja varmaankin suomalaisilla ja inkkareilla oli suht samanlainen suhtautuminen luontoon. Saatoit muuten antaa mulle inspiraation fiktiiviseen kirjoitukseen kiitos.

Vasara: Kaiken kaikkiaan Reinoblogin jutut olivat loistavia. Yksi alkuperäisestä kahdestakymmenestä netsistä.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä tarina maahanmuuttajista Amerikassa. Tarina herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Sosiaalitoimistoa lukuunottamatta tarina voisi olla kertomus omasta suvustani. Näin vanhemmiten ajattelen usein isoisääni, jota en koskaan tavannut.

Isoisäni syntyi Michiganissa 1800-luvun lopulla suomalaiseen siirtolaisperheeseen. En tiedä juuri mitään isoisästäni, vaikka olen yrittänyt tutkia sukujuuriani. Sen tiedän, että jossain vaiheessa siirtolaisperhe palasi takaisin Suomeen, Pohjanmaalle. Isoisäni meni Vöyrin sotakouluun (siitä minulla on valokuva), lähti vapaussotaan, taisteli Ruovedellä ja Kalevankankaalla. Palasi kotiin sairaana miehenä ja kuoli vähän yli kolmikymppisenä, kun äitini oli kaksivuotias. Muutaman vuoden jälkeen äitini jäi täysorvoksi, joten hänellä oli vain hajanaisia lapsuudenmuistoja vanhemmistaan. Toisessa maailmansodassa äitini oli rintamalottana Karhumäessä. Sodan jälkeen hän muutti Keski-Suomeen, kauas esi-isiensä mailta.

Olisi hienoa, jos joku osaisi kertoa Ykän lailla tarinan isovanhempieni arjesta Michiganissa. Olen lukenut Amerikan siirtolaisista, ja toisten tarinoista voi kuvitella mitä on ehkä tapahtunut omille isovanhemmille Amerikan ihmemaassa.

Tapasin nuorena opiskelijana Amerikan sukulaisiani, jotka tulivat 1970-luvun alussa etsimään suomalaisia sukulaisiaan Pohjanmaalta. Nuorena en ymmärtänyt kysellä taustatietoja suvustani, ja nyt se on myöhäistä. Äidillä oli monta serkkua Amerikassa. Yksi tarina sentään jäi mieleen. Joku äidin sukulainen, ehkä pikkuserkku, työskenteli Cape Kennedyn avaruuskeskuksessa fyysikkona ja oli mukana lähettämässä Apolloa kuulennolle. Siinäkin olisi tarinaa kerrakseen.

Die Heimat

Professori kirjoitti...

Loistavaa ja osuvaa satiiria - hienoa, että saatoin antaa siihen alkusytykkseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Die Heimatille ja Professorille & kiitos kommenteistanne.

Die Heimat: Kiitos mielenkiintoisesta sukuhistoriasta. Kaiken kaikkiaan amerikansuomalaisten historia on työn tekemisen historiaa ja sillä ei todellakaan oikeuteta nykyistä elatusautomaattia.

Professori: Kiitokset sinullekin. Pidetään lippua korkealla.