lauantai 1. joulukuuta 2018

NIMETÖN HILJAISUUS


Uutinen, jota kirjoitus käsittelee on itse asiassa pari kuukautta vanha ja jäänyt hotellin respalta aikaisemmin huomaamatta mutta sen aihe on sellainen että siihen kannattaa ilman muuta palata. Onneksi aina valpas Hommaforumi nosti sen nyt esille, kiitos Hommalle ja erityisesti nimimerkki Rauno Murjulle. Nimimerkkikirjoittaja sopii tähän hyvin sillä uutinen koskee juuri anonyymiä nettikirjoittamista ja sitä, että – kukapas muu kuin – sisäministeri Kai Mykkänen haluaisi päästä siitä eroon. Mykkäsen halun ymmärtää, sillä vallitsevaa järjestelmää on helppoa, turvallista ja suorastaan suotavaa kannattaa omalla nimellään ja naamallaan. Siitä kun ei tule mitään seurauksia. Yleensä päinvastoin. Käydäänpä uutista hieman läpi ja vihakommentoidaan. Otsikko menee näin:

Sisäministeri Mykkänen haluaisi puuttua anonyymiin nettikirjoitteluun EU-tasolla – "Sinun pitää tuoda kasvosi esiin, kun osallistut keskusteluun".

Ja perusteet ovat ne tyypilliset, eli esim:

Yksi syy julkisen keskustelun koventumiseen ovat anonyymit profiilit Facebookissa ja Twitterissä.

Eivät ole. Keskustelun koventumiseen syynä on haittamaahanmuuton aiheuttama kantaväestöön kohdistuva väkivalta sekä jatkuvasti kasvava taloudellinen rasite jonka arvostelun hallintokoneisto pyrkii aktiivisesti kieltämään. Lisänä on tietysti myös se, että Suomen itsemääräämisoikeus on nykyisin alempana kuin mitä se oli Suomen Suuriruhtinaskunnan aikana.

Aika iso osa kohtuuttomasta vihaisesta mouhuamisesta tapahtuu anonyymien profiilien kautta.

Nyt kun Mykkänen vielä selittäisi sen, mitä tarkalleen ottaen tarkoittaa ”kohtuuton vihainen mouhuaminen”. Eihän hän tietenkään selitä, ja ennen kaikkea eräs olennainen lause eli ”tämä ei tietenkään tarkoita hallinnon toimien perusteltua arvostelemista” jää taas kertaalleen sanomatta. Sillä tässäkin avautumisessa on kyse hallinnon suojelemisesta ettei se joutuisi vastuuseen tekemistään virheistä. Siks toiseks muuten, missä vaiheessa vihaisuus on kriminalisoitu?

Minusta se ehkä tuo huonoja puolia meissä ihmisissä esiin, että purat vihaasi esiin ilman, että laitat kasvosi siihen.

Jos Mykkänen tarkoittaa termillä ”meissä ihmisissä” (eikö me muut muuten olla ihmisiä?) itseään ja muita broileripoliitikkoja niin hän on varmaankin oikeassa. Totuus koskee, perusteltu arvostelu pistää jurppimaan ja seuraukset nähty mm. eräissä sananvapaustuomioissa (joissa on tuomittu niitä omalla nimellä ja naamalla esiin tulleita ihmisiä) sekä kasvavissa sensuuripyrkimyksissä. Sitten seuraa mainio sanakikkailu:

Sisäministeri painottaa, että hän ei ole ajamassa kieltoa kaikelle anonyymille nettikeskustelulle. Sen sijaan hän haluaisi selvittää, voitaisiinko sosiaalisen median yleispalveluissa kuten Facebookissa, Twitterissä ja vastaavissa edellyttää käyttäjien toimivan omilla nimillään, ja olisiko se kohtuullista.

Siis sosiaalisen median yleispalveluissa kuten Facebookissa, Twitterissä ja vastaavissa? Tota noin, mitäs niitä sitten jäikään enää jäljelle?

Lopulta Mykkänen kaivaa vielä itsestään esille suuren humanistin:

Ministerin mukaan anonyymin nettikirjoittelun rajoittamisella saataisiin aikaan se hyöty, että tuhannet koululaiset ja kymmenettuhannet aikuiset eivät joutuisi pelkäämään, kun heidän some-profiilinsa täyttyvät feikkiprofiilien kautta lähetetyistä lähellä laitonta uhkausta olevista viesteistä.

Hotellin respasta väitetään pokkana että Mykkäsen kaltaiset urapoliitikot eivät nakkaa paskaakaan vaikka tavalliset ihmiset söisivät toisiltaan päät. Se, mitä he anonymiteetissä pelkäävät ovat ne perustellut kysymykset joihin he joutuisivat vastaamaan, jos uskaltaisivat. Ja se vastaushan olisi ”Kyllä, me saimme tämän aikaiseksi. Eikä se ollut vahinko. Se tehtiin tieten tahtoen”.

Jos elettäisiin oikeusvaltiossa niin kyseisen valtion sisäministeri ajattelisi näin:

”Se, että ihmiset eivät uskalla arvostella hallintomme toimintaa kuin nimimerkin takaa on hälyttävää. Me olemme tehneet jotain todella pahasti pieleen. Tilanne on kestämätön ja se täytyy korjata. Kansalaisilla on oikeus saada äänensä kuuluviin ilman pelkoa sillä – herra nähköön – hehän tämän järjestelmän pitävät pystyssä. Emme me poliitikot. Me olemme kansalaisten palvelijoita emmekä mitään maaorjia pitäviä kartanonherroja”.

Mutta me emme elä oikeusvaltiossa. Siksi suomalaisia hakkaava, raiskaava ja tappava haittamaahanmuuttaja ei ole jatkossakaan ongelma. Mutta asiantilaa joko nimellään tai anonyyminä arvosteleva suomalainen on.



Anonyymi ja mykkäspäivitetty vihakirjoittaja toivottaa lukijoille hyvää alkanutta joulukuuta.

Ja laitetaan vielä lisäys Tanskasta jossa vaikuttaa broilereitten sijasta olevan vielä valtiomiehiä:

Tanskan hallitus esittää, että rikoksiin syyllistyneet turvapaikan hakijat sijoitetaan Lindholmin saarelle, joka sijaitsee keskellä Själlandin ja Möenin saaria erottavaa Stegen lahtea.

Saarelle perustettaisiin asuntola, jolla turvapaikan hakijat odottaisivat, että heidät palautettaisiin takaisin lähtömaihinsa.

Siinä mallia järkevämmästä toiminnasta. Laittomasti maassa oleskelevan rikollisen notkuminen kaduilla ei kuulu loukkaamattomien ihmisoikeuksien piiriin.

36 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten "mykkäpojalla" on aikaa haeskella mamu-vastaisia kirjoituksia netin syövereistä? Siitähän tässä on puhe. Ministeri haluaisi nitistää kriittiset kannanotot holtittomasta turvapaikkapolitiikasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Tanskan malli jos menee läpi niin affenanmaa saa ruveta valmistautunaan jättipottii:))

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kyllä. Niin Suomessa kuin EU:ssa yleensäkin halutaan ulkoistaa sensuuri suurille nettipalvelujen tarjoajille. Ja ollaan jo melko hyvin onnistuttukin. Samalla voidaan sitten patsastella että EU:ssa sananvapaus on parempi kuin missään muualla maailmassa.

Ano2: Eihän se täällä läpi mene eikä hallitukselle tule moinen mieleenkään. Mutta noin maantieteellisesti meillä on kyllä laaja saaristo ja sopivia paikkoja löytyisi yllin kyllin.

Anonyymi kirjoitti...

GCM-sopimuksen myötä hallinto saa haluamansa. Siinä kun on pykälä siitä kuinka siirtolaisuuden kritisointi muuttuu kielletyksi.

"Tulijoiden motiivien kyseenalaistaminen on rasismia" kuten loihi lausumaan Orpo jo ammoin...

Eikös olisi merkillistä jos eduskuntaan pääsisi vain Suomessa syntyneet ja kaikenmaailman kaksoiskansalaisilta ovet pysyisivät kiinni? Nyt kanistereinamme heiluu sveitsiläinen ja Neuvostoliiton puolustusministerin Moskovassa syntynyt tyttärenpoika sekä taitaa nuita ulukomualaisia olla Arkadianmäellä muitakin...

Eikös presidentinkin virasta käyty tätä keskustelua jokin aika sitten ja pääosa poliitikoista kannatti sen avaamista myös vierasmaalaiselle?

Nuorison sekä kansalaisten maanpuolustustahto on laskussa - gee I wonder why?
Miten tämä meno eroaa enää Bobrikoffin tai Ruotsin vallan ajasta? Kutsuntalakkoja ja Nuijasotia ynnä Anjalan liittoja sitä silloinkin rahvas kautta suomalaiset suunnittelivat ja suorittivat...


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Nythän ollaan menossa siihen suuntaan, että uhreja rangaistaan ja rikoksentekijät palkitaan. On jo aikaa kun työpaikalla pohdimme murtovarkaustuomioita. Tulimme tulokseen, ei auta kun lastata avuksi tavarat kyytiin murtovarkaalle, muuten tulee rangaistus. Harvoin kerrotaan miten uhreille lopulta kävi. Hyvin tuskin koskaan. Haavat nuollaan yksin. Korvauksetkin jää usein saamatta kun rikoksentekijät ovat enimmäkseen persaukisia. Valtio korvaa kuulemma jotain jos osaa ja jaksaa anoa, mutta "kohtuullistaa" Korvauksia mielivaltaisesti.

Anonyymi kirjoittelusta, verkkoa skannataan jatkuvasti ja tietyillä sanoilla viesti jää ns. katiskaan tarkempaan syyniin. Ja on niillä vehkeet millä löytyy viestin lähteen osoite. Sähköisessä viestinnässä ei mikään ole enää salaista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Kyseisen sopimuksen (joka ei siis mukamas ole sopimus) myötä saadaan se The Sopimus johon jatkossa vedota ja usko huviksesi että siihen vedotaan. Aikaisemmat sopimukset kun ovat olleet kuvitelmina vetoajien päänupeissa. Kallistun kannallesi kaksoiskansalaisuudesta. Tuo kyseinen sveitsiläinen Berner otti itselleen Suomen kansalaisuuden (olisi taatusti saanut jo aikaisemmin) vasta 19. tammikuuta 2015. Sopivasti ennen vaaleja. Herää vain kysymys että ketkä idiootit sen äänestivät pestiinsä?

Ano: Valitettavasti näin on ja on ollut jo kauan. Olen itse ollut 1980-luvulta lähtien mukana koneistossa joka keskittyy kysymykseen ”kuinka voimme taas kerran auttaa rikoksentekijää” ja joka unohtaa uhrin. Hoidollisuutta katsos. Ymmärtämällä ykkösluokan kansalaiseksi. Yritetty satatuhatta kertaa. Niin että joskushan sen pitää onnistua. Verkon skannauksesta voin todeta että vaikka minut väärinajattelijaksi varmasti lasketaan niin poliisi ei ole vielä ottanut yhteyttä.

Joppos123 kirjoitti...

Myyrä Mykkänen on saamassa haluamansa läpi eduskunnssa. Kaksoiskansalaiset ovat näköjään enemmän kuin tervetulleita valtionvirkoihin. Kuinkahan kauan putlerilla kestää (jahka toipuu räkänaurustaan) ennekuin kuin meidän lafka, raja ja tulli on hallussa?
Ei muuten enää hirveesti nappaa tehdä näitä hommia kun jatkustavasti kustaan muroihin.
Kolleegoihin on pystynyt tähän asti luottamaan mutta enpä ole varma tulevaisuudesta.
Venäjältä löytyy kuitenkin sen verran älykästäkin porukkaa, että vuonna 2050 voidaan olla tilanteessa missä vaikkapa 1/3 hävittäjälentäjistä on kaksoiskansalaisia ja koko perkeleen operatiivinen puoli on naapurin hallussa.
Haluan ihan erikseen ja lakki kourassa kiittää herra kanis... eiku ministeri Mykkästä pahimmasta maanpetoksesta sitten Otto Wille Kuusisen.
Hyvin tehty, mulkku.
Sitten se ihmettelee itseaiheutettua maanpuolustustahdon notkahtamista ylenannon uutisissa.
Ymmärrän junnuja varsin hyvin.
Mihin enää tarvitaan vihollista kun päättäjät vetävät koko ajan mattoa alta? Tässä pitää vakavasti laittaa harkintaan olenko edes itse, valan vannoneena valmis kuolemaan noiden puolesta.
Neekeriä tulee ovista ja ikkunoista ja meidän pitää vaan sopeutua tappoihin ja pilluvarkauksiin, se on voimavara.
En tiedä, aika väsynyt koko paskaan. Sori purkaus.

Joppos123 kirjoitti...

Tuosta Berneristä voisi todeta sen, että Sipilä "isonteltan miehenä" teki palveluksen uskonveljilleen. Eiköhän joskus historijoitsijat ( ellei niitä ole jo likvidoitu) kaiva asian esille.
Akkahan olisi jo myynyt tiet ja vissiin pohjavedet ylikansallisille yrityksille jos olisi pystynyt.
Kyseinen akka lähtee pankin kautta takaisin Sveitsiin ensi vaalien jälkeen. Maaima on kuitenkin aika pieni, ehkä karma tavoittaa senkin huuhkajan jossain vaiheessa.
Ahneudessa pitää muistaa se, että käärinliinoissa ei ole taskuja.
Mielestäni ministerivala velvoittaa pitämään kansallisen edun ykkösenä, perus kansanedustajathan eivät vanno mitään valoja ja siksi niitä hirvittääkin jos SUPO alkaa tonkimaan taustoja. Tämä liityntänä tulevaan tieduatelulakiin.
Siitä pitää sen verran mainita, että jos mennään tasolle STI niin eipä noi 4 vuoden kellokkaat edes ymmärrä kuinka vakavista asioista on kysymys. Politiikko huoraa aina jos siitä on hyötyä itselleen. Välittämättä siitä mitä se huoraaminen voi auheuttaa. Ihmishenget tai pysyvä haitta maalle on ihan sivuseikka.
Olenkin sitä mieltä, ettei politiikoista koostuvalle valvonnalle pidä ihan kaikkea kertoa, jos kysyvät niin persaukinen vastaus, se kuitenkin luetaan seuraavan päivän seiskasta.

Joppos123 kirjoitti...

Eipä omallakaan ovella vielä ole tutkinnan porukoita käynyt. En muuten ole ikinä käynyt naamakirjassa tai twitterissä. Jahka elääkkelle pääsen niin kalastuksen ja netsästämisen ohessa aioin noihinkin palveluihin mennä, vittuillaakseni.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää että ulkomaalaisten miesten alaikäisiin tyttöihin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat todella räjähtämässä käsiin. Ovat nyt jokapäiväisiä uutisia. Oliskohan Päivi Nergillä asiaan selitys? Selityshän pitää aina olla. Media ei kerro koskaan syyllisten nimiä vaikka oikeus olisi jo tuomion antanut. Tai no, joskus, mutta ei valtakunnan totuusmedia.

Anonyymi kirjoitti...

Henry Laasanen on kirjoittanut aiheesta:
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/04/16/anonyymin-kirjoittamisen-jarkevyydesta

Anonyymi kirjoitti...

Verkon skannauksesta olettaisin, että tällaiset mielipidekirjoitukset eivät laukaise tutkintakynnystä. Olettaisin vielä, että tutkijatkin ovat pitkälti samaa mieltä. Oikea elämä sen on näyttänyt, kysymys ei ole pelkästään mielipiteistä vaan tosiasioiden kertomisesta. Tutkijoillakin on osansa jonka pitää sopeutua politiikan teatteriin. Mielipuolien uhkaukset ovat toinen juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Se että omalla nimellä, edellyttää tarkistamista ja se puolestaan omien henkilötietojen antamista. Jollekin vit#@%&n facebookeille, jotka myyvät tietoni eteenpäin, profiloivat minut ja ties minne tietoni päätyvät, edes nimeäni en antaisi.

En ole facebookissa, ei ole muitakaan zuckerbergien sovelluksia. Tätäkin naputan yhdentekevällä pädillä, jolla vain surffaan netissä.

Mykkäsen travoitteena on kontrolli, ihmiset nippuihin ja näin voidaan kytätä paremmin, isoveli valvoo. #1984

Anonyymi kirjoitti...

Ihan omalla nimellä on tullut vastustettua ihmisoikeusvapaiden valtioiden rahoittamaa suurmoskeijaa. Se on epäilemättä Mykkäsen tarkoittamaa mouhuamista.

Kunnioitan muuten herranperskeles, että jaksat - itse ei varmaan jaksaisi, jos edes jossain ei olisi yhteisöä tätä hulluutta vastustamassa. Kiitos.
-Valtsu-

QroquiusKad kirjoitti...

Ja kuten asiaan väistämättä kuuluu, oli tanskalaisosapuolen toki pyydeltävä anteeksi valitellen venyttävänsä YK:n ihmisoikeussopimusta äärirajoille, mutta tuskin kuitenkaan ehkäpä mahdollisesti ei sittenkään rikkoen ainakaan kovin pahasti.

Kyseessä lienee tämä pakti:
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1976/19760008/19760008_2

Vaikka olen lukenut sen nyt kolmeen otteeseen, en löytänyt Tanskan aikeesta mitään, mikä rikkoisi yhtään noista sopimuskohdista. Mutta minähän en olekaan sankarijuristi enkä faktantarkistaja, joten mitäpä minäkään tiedän.

Lemminkäinen kirjoitti...

GCM > Gangsta Certified Motorbike - sopimusta ei kirjoiteta alle kynällä, vaan se nyökytellään sitovaksi ohjekirjaksi. Jos vaikka käppis vittuunnuksissaan vertaa että nuo moniosaajien raiskausprosentit hipovat jo paremman ponun prosentteja, kun taas kantiksien samat pysyttelevät viinilitkun prosenteissa, niin silloin valtakoneisto vilkaisee sopimusta ja käppis istuu vähintään sen vuosi ja kymmenen kuukautta, koska ohjekirjan mukaan mitään negatiivista ei saa sanoa maahanmuutosta. Demokratia on historiaa kun kritiikki saadaan loppumaan lakipykälien avulla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, Qroquius Kadille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Alkuun täsmennys tuolta ylempää. Tuolla käytettiin termiä ”Moskovassa syntynyt Neuvostoliiton puolustusministerin tyttärenpoika”. Jos tällä tarkoitettiin kyseistä Mykkästä niin se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Hänen äitinsä on kyllä venäläinen mutta niitä vanhoja emigranttisukuja. Tarkoitus ei ole mitenkään puolustella Mykkäsen toimia mutta pysytään faktoissa. Jos kyse oli jostain toisesta henkilöstä niin siitä en osaa kommentoida.

joppos 123:

Viesti1: Kaksoiskansalaiset vs. sotavaltiokysymyshän perustuu läpimätään yleishumanismiin eli ”kyllä kaikkien pitää saada jos niitä huvittaa”. Venäjän puolustusministeriössä varmaan nauraa höksötellään. Samoin kuin sille tapahtumalle joitain vuosia sitten kun eduskunnan apulaisoikeusasiamies oli antanut Utin jääkärirykmentille huomautuksen siitä kun siellä pantiin laskuvarjojääkärit punnertamaan.

Viesti2: Tuon Bernerin äkillinen nousu valtakunnan huipulle on minullekin arvoitus. Ja olen samaa mieltä salassapidettävistä asioista. Poliitikkomme vaan nykyisin ajattelevat pelikenttäänsä Suomea suurempana, pyrkivät EU:ssa ylöspäin ja sen vuoksi heille joku Suomi on pelkkä maakunta. Mokomat paskat. Aikanaan todellakin ymmärrettiin niin kansallinen etu kuin kansallinen turvallisuus.

joppos 123: Toivotaan, ettei ovellesi tule kutsumattomia vieraita jatkossakaan.

Ano1: Juuri näin. Ja luulen, että sama linja jatkuu niin mediassa kuin poliittisessa koneistossa sillä sehän tarkottaisi sen tunnustamista että ne ovat asiantilasta vastuussa.

Ano2: Hyvä kirjoitus jo vuonna 2010 eikä sen viesti ole vanhentunut.

Ano3: Raja menee varmaan suorassa väkivallan tekoihin kehottamisessa mutta voidaan todeta että niin MV-lehti kuin Jösse Järvenpää eivät niitä tehneet. Tuomio tuli silti.

Ano4: Joo. Mykkäsen & kumpp. mukaan ihmisten pitäisi varmaankin kirjautua ensiksi sisään pankkitunnuksillaan ennen kuin voi kirjoittaa ja kommentoida.

Valtsu: Kiitokset. Jaksamiseen auttaa tämä kommenttiosio ja sieltä saatava tuki. Jos sitä ei olisi, niin tää olisi pelkkää yksinpuhelua ja sitä ei jaksaisi.

Qroquius Kad: Vaan jos asialle pannaan ”faktantarkastaja” Johanna Vehkoo niin poliittisesti sopivat faktat löytyvät kyllä.

Lemminkäinen: Hyvin todennäköisesti näin käy.

Joppos123 kirjoitti...

On täällä jotain etnisesti värittyneitä kolunnut. Siis ovilla. Valtaosa lähtenyt kehoituksen jälkeen pois mutta muutaman kanssa on joutunut vääntämään.
Ovat kynnyksen yli tunkeneet ja sitten mulla palaa päre.
Vaimo tietää, että siinä vaiheessa pitää soittaa poliisi ja ambulanssi. Koti on pyhä, sinne ei tule kukaan ilman kutsua.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa taas juttu Iltasanomissa rokotteista. No lähinnä kommenttiosiossa, jossa oli julkaistu vain somessa rokottamattomia haukkuvat. Pantiin kokeeksi juttuja, joissa kerrottiin miten sairastettiinuorena ja ei olluyt kummoinen. Kyselin vielä tilastojha kuolleista suomalaisista ja kuolleiden perussairauksista eri vuosikymmeniltä, ym. Ei tietenkään niitä julkaistu. Sensuuri.

Vietiin muksuja kylään aina, kun kuultiin jossain olevan rokkoja tarjolla ja saatiin hyvät suojat lapsille loppuelämäksi. Kukaan ei kuollut. Sikapiikin menin tyhmyyksissäni ottamaan ja siihen meinasin kuolla. Se jäikin tämän elämäni viimeiseksi rokotteeksi. Rokotteita on ollut ja silti sairastanut mm. hinkuyskän, eikä sekään kummoinen tauti ollut, kuten ei tuhkarokko, vesirokko tai tulirokko. Vituttaa lähinnä noiden kommenttisensuurit vaikka kuibka asiaa kirjoittaisi, kun ajavat lääkeyritysten agendaa. Taitaa olla myymättömiä rokotteita liikaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Kovasti harmittavaista. Kynnyksen yli ei tulla ilman lupaa. Meillä syrjässä ei etnistä värinää ole ollut. Muutama itäeurooppalainen joskus kiertänyt. Meillä on vielä se etu että sanan saa kylällä kiertämään hyvin nopeasti.

Ano: En ota sen kummemmin kantaa tuohon rokoteasiaan kun en ole sitä niin seurannut. Itsestäni voin todeta että olen aikanaan sairastanut tuhka- ja vesirokon. Niitä influenssarokotteita en ole ottanut vaikka tarjottukin on.

Anonyymi kirjoitti...

Jokin aika sitten Ykä oli laittanut tilaston maahantunkeutujien raiskaus- ym rikoksista ennen v 2015 invaasiota. Luettuni Oulun joukkoraiskauksista tuli mieleeni kysyä onko joku jatkanut tilaston pitoa?

Vaalikentille olisi hyvä saada faktaa.



Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Yhtä tarkkaa listaa viime vuosista en ole nähnyt mutta jos joku sellaiseen törmää niin viitsittekö linkittää minullekin. Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, loppui työt sitten. No, ei voi mitään. Hyväähän tässä on se, että näin ollen osallistun pienemmällä vero-osuudella tämän hulluuden ylläpitoon.
Keväällä kun niitä alkaa tulemaan lisää oikein urakalla. Jokainen voi päätellä että ensin allekirjoitetaan tämä gcm sopimus, sitten pidetään "vaalit" ja sen jälkeen alkaa todellinen sirkus.

Juha Kivela kirjoitti...

Suomessa olisi todellakin nyt ryhdistäytymisen paikka - poliitikoilla. Kuinka ollakaan, suunta on kuitenkin täysin päinvastainen?!

Kommenttiosiossa viitattiin myös tähän Oulun rikastukseen [https://yle.fi/uutiset/3-10535303]. En toivo enää yhtäkään uutta tällaista tapausta, mutta niin vain on pitänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikkakin Suomen poliittisella "huipulla" ulkoistaa nyt sisäministerille, jotta Marokossa solmittavan GCM-sopimuksen jälkeen vastaaviin uutisiin voinemme törmätä entistä tiheämpään tahtiin.

Valtakunnanoikeus olisi omasta mielestäni täydellisen oikea paikka monelle ministerille ja aivan valtakuntamme poliittista "huippua" myöten, joka tosiaan, kuten Ykä mielestäni mainitsi oikein, on vedonnut jos johonkin sopimukseen, jotka eivät ole velvoittaneet Suomea siihen, mihin ovat valehdelleet niiden velvoittavan, niin nyt pitää sitten hyväksyä GCM-sopimus, että on edes jokin muodollinen sopimus, johon vedota.

Tuohon rokotusasiaan en ota rokottamisen tai rokottamatta jättämisen suhteen kantaa, vaan totean, että myös Yle on tänäänkin sortunut yksipuoliseen uutisointiin tuon asian suhteen, koska sain sellaisen käsityksen uutisoinnista (joka ei siis ole ollut tämänkään asian suhteen Suomessa täysin objektiivista ja informatiivista, joten saatan olla itsekin siitä johtuen hieman epätarkka), että tuo tartunta olisi saatu mahdollisesti Lähi-Idässä ja sille olisi Suomessa altistuttu tuon "rauhan uskonnon" menoissa... jos joku tietää tuosta tapauksesta enemmän, niin ystävällisesti jakakoon tuota tietoa, sillä eihän tuota ongelmaa kyseisessä laajuudessa ja mittakaavassa olisi Suomessa, ellei poliitikkomme olisi syyllistyneet Maanpetokseen ja tuottaneet maahamme laittomia maahantunkeutujia kuin liukuhihnalla vuodesta 2015 lähtien, jota ennen toki saapui myös lukuisia "siirtolaisia", mutta vuosi 2015 muutti tilanteen täysin.

GCM-sopimuksella tavoitellaan varmaankin uutta hyppyä aivan uusille tasoille "siirtolaisuuden" suhteen...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Voi perse. Toivotan voimia eloon. Seuraavat vaalit eivät valitettavasti tule parantamaan tilannetta yhtään.

Juha: Ryhdistäytyminen poliitikoilta vaatisi sen, että ne tunnustaisivat että olemme onnistuneet parissakymmenessä vuodessa likipitäin tuhoamaan täysin toimivan ja suht hyvinvoivan maan. Ei tule tapahtumaan. Valtakunnanoikeus tai joku muu vastaava olisi paikallaan, en väitä vastaan. Ja niin kuin olen todennut niin tuo GCM tulee olemaan jatkossa se paperi johon vedotaan niin kuin aikanaan Pariisin rauhansopimukseen ja YYA-sopimukseen.

QroquiusKad kirjoitti...

Poliittisen ja hallinnollisen eliittimme toiminta muistuttaa minusta jollain tapaa maassamme jokin aika sitten tapahtuneen henkirikoksen tekijän ahdinkoa:
en muista oliko kyseessä juuri varsijousisurmaaja Aleksandr Siekkinen, joka tappoi kaksi asunnossaan nukkuvaa tyttöä ampumalla ensin kaikki nuolensa uhriensa päihin, kiskoi sitten nuolet irti ja ampui ne uudestaan. Sitten tekijä asui uhriensa kanssa viikon verran samassa asunnossa, ilmeisestikin miettien mitä seuraavaksi.

Saattoi olla joku toinenkin tapaus, mutta tilanne oli joka tapauksessa se, että tekonsa tehtyään tappaja ei enää keksinytkään miten yrittää selvitä siitä, vaan eli vain passiivisena mätänevän ruumiin/ruumiiden kanssa viikon verran.

Eliittimme on nyt nähdäkseni samankaltaisessa tilanteessa.
He ovat tehneet Suomen kansaa ja valtakuntaa kohtaan lähestulkoon äärimmäisen rikoksen tieten tahtoen, mutta enää eivät tiedäkään miten selvitä siitä. Heidän ainoa toivonsa on, että joku (lue: Euroopan Neuvostoliitoksi kehittyvä EU) tulisi siivoamaan jäljet heidän puolestaan.

Heillä ei ole ainakaan tässä vaiheessa varaa tunnustaa tekoaan. Ruumis ei vielä haise riittävän pahalle, joten he voivat asua sen kanssa yrittäen miettiä päänsä puhki, miten selvitä tästä:
kas, tunnustaminen kun johtaisi heidät juurikin suoraan sinne valtakunnanoikeuden leivättömän pöydän taakse saamaan tuomionsa.
Ja siihen he eivät ole vielä valmiit, vaikka mielen sopukoissa ahdistaa aina vain pahemmin lähitulevaisuus, jossa jo naapuritkin alkavat kysellä mikä helvetti teillä oikein haisee?!

Mutta ainakin vielä vähän aikaa he voivat yrittää pitää kiinni kulissista, ettei mitään ole oikeastaan tapahtunutkaan ja samalla toivoa jonkun tai jonkin tulevan auttamaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Vertaus tuntui ensiksi aika hurjalta mutta taidanpa ymmärää pointin. Ja oikeastaan aika hyvin.

Sledge Hammer kirjoitti...

Hei Ykä,

ja näin Kummelin Pääministeriä mukaillen: Asiahan on sinänsä vakava, mutta aina pitää nähdä valoa tunnelin päässä. Asiahan on näet niin, että me kyrsiintyneet nettikommentoijat olemme sen näköisiä, että jos kasvoja esiin vaatineitten vaatimus toteutuu, niin aika pian he toivoisivat etteivät olisi sitä ajatusta menneet ilmoille laskemaan. En siis pidä vaatimusta loppuun asti harkittuna ja toivonkin, että anonyymillä mielipidekirjoittelulla on pitkäkin tulevaisuus edessään.

Anonyymi kirjoitti...

Hei katsokaas tätä http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265051-ruotsin-journalistiliitto-varoittaa-ykn-siirtolaissopimuksesta
Kimmo kirjoittaa usarissa että GCM sopimukseen liittyy myös jotain mediaan kohdistuvia sanktioita. Ruotsissa ja Norjassa vastustetaan. Suomessa ei ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Pariisissa on ollut täysi rähinä päällä jo toista viikkoa ja valtamedia selittää mellakoiden johtuvan energian hinnan noususta. Pitäiskö tuo uskoa? Mukana riehumassa, paikkoja särkemässä ja autoja polttamassa on median mukaan tietysti äärioikeistolaisia, mutta yllätys, yllätys, myös vasemmistolaisia. Olen ymmärtänyt, ettei Merkelin kainalossa viihtyvän Macronin maahanmuutto- tai muuhunkaan politiikkaan olla Ranskassa tyytyväisiä ja mitta on tullut täyteen, niin voisikohan olla mahdollista, että Marseljeesia hoilaava porukka antaa toivoa meille kaikille näyttämällä voimansa ja osoittamalla, ettei tavallisia kansalaisia voi kohdella miten tahansa? Eli ei siis ole kysymys pelkästään mistään bensan hinnasta, kuten valtamedia haluaa meidän ajattelevan? En kannata väkivaltaa, mutta voi olla, että se on ainoa keino osoittaa, että nyt ollaan tosissaan. Voi myös olla, että olen täysin väärässä ja ihan kujalla.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Rokotuksista pari sanaa. Jokainen sukututkimusta harrastanut ei voi olla kauhistelematta lapsikuolleisuuden määrää 1900 luvun alkuun saakka. Netistä löytyy kuolleiden luetteloita jos haluaa tarkistaa. Lapsia ja aikuisiakin kaatui kuin heinää tauteihin jotka voitettiin. Arkkiatri Arvo Ylppö loi neuvolat ja ilmaiset rokotukset. Lapsikuolleisuus putosi melkein nollaan. Tuhkarokko, tulirokko, vesirokko yms. ja myöhemmin keuhkotautikaan ei enää tappanut. Vielä 1900 luvun alkupuolella tulirokkoepidemia tappoi lapsia tuhansittain.

Nykyisin lääketeollisuuden bisnes pyrkii syrjäyttämään lääketieteen. Kun uusia tauteja ei ole tullut, on keksitty "epidemioita" joihin tarvitaan heti helvetin kallis rokote, vielä testaamatonkin. Molemmat lähtöisin samasta sylttytehtaasta. Ovat saaneet aikaan vain rokotusten vastustamista ja vanhat taudit tulevat takaisin.

Tämä on niin tätä. Sote on hyvää jatkumoa terveydenhoidon tuhoamiseksi. Kaikki mitä on tähän saakka saatu aikaan pitää tuhota. Ja nämä kumipäät joita politikoiksi sanotaan ajavat asiaa rinta rottingilla. Politiikasta on lähtenyt järki.

Juha Kivela kirjoitti...

Jep! - Erittäin osuva vertaus! - Raaka, julma ja täysin epäoikeudenmukainen.

OIkeastaan jotakin joka ei kuulu normaalin ihmisen kokemusmaailmaan. Täytyykö Suomessa päästäkseen ministeriksi tai vastaavaan poliittiseen eliittiin omata noin sairas mieli?! - Edellinen on retorinen kysymys, ei tarvitse vastata, sillä tiedän, että meistä jokainen tietää tuohon kyllä vastauksen.

Valtakunnanoikeuteen siis - mars! - "Tuokaa syylliset sisään", tavattiin sanoa eräässä aiemmassa työpaikassani...

Vasarahammer kirjoitti...

Vihapuheeseen ja nyt tähän anonymiteettiin liittyvien kommenttien tarkoitus on sanoa, että pitäkää jätkät (ja arvon naiset myös) turpanne kiinni, älkääkä tulko sekaantumaan meidän asioihin. Kirjoittakaa omilla nimillänne, jos uskallatte.

Amnesty-Mykkänen on sisäministerinä osoittautunut yhtä heikkolahjaiseksi kuin Petteri Orpo. Edeltäjäänsä verrattuna Mykkänen vaikuttaa ahkerammalta, eli hän voi saada tehtävässään enemmän vahinkoa aikaiseksi kuin Orpo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sledge Hammerille, Ano1:lle, Rouva Anolle, Ano2:lle, Juha Kivelälle & Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.

Sledge Hammer: Joo, ainakin omalla kohdallani on näin. Sen verran maantierosvon näköinen toi mun pärstävärkki on.

Ano1: Aiheellinen varoitus. Ja meidän oma valtamediammehan jo toteuttaa tuota.

Rouva Ano: Olen kanssasi samaa mieltä eikä valtamedian uutisointiin kannata luottaa tippaakaan. Ja tällä menolla väkivalta astuu jossain vaiheessa kuvioihin joka tapauksessa. Se on vielä epäselvää että mikä osapuoli sen aloittaa. Tai no, etnisesti edistyksellinen osapuoli on aloittanut sen jo aikaa sitten.

Ano2: En ota sen kummemmin kantaa rokotuksiin mutta onhan totta että lääketeollisuus luo aktiivisesti tarvetta tuotannolleen. Niin kuin bisneksessä yleensäkin.

Juha: Mitä enemmän tuota makustelee niin sen enemmän se sopii kohdalleen.

Vasara: Juuri tuosta on kysymys. Valtakoneisto suojelee itseään ettei joutuisi vastuuseen tekemisistään. Niin Orpo kuin Mykkänen ovat nykyisen broileripoliitikon arkkityyppejä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja juu, kiitokset vieraalle kuukauden kissistä.

Becker kirjoitti...

Kyselit tuolla edellä ruotsalaisesta kiinteistöverosta. En ole mikään veronero (kuka on?) mutta omakotitalon kunnallinen kiintövero (valtiollinen poistettiin 2008) on 7812 kruunua per vuosi, mutta korkeintaan 0,75% verotusarvosta. Tähän liittyy sitten myös lisämääräyksia verotuksen tai sen vähentämisen suhteen, esimerkiksi huoneen korkeuden pitää olla määräkorkuinen jotta se hyväksytään asunnoksi tai sen osaksi. Mielestäni vero on aika kohtuullinen kun muistetaan että omakotitalot maksavat noin puolet siitä mitä Suomessa.