maanantai 29. huhtikuuta 2019

VAPPUTARINA TIENPOSKESTA


Huitsinnevadassa, vappuaattona 2019

Vappuaaton aamuna, tuossa aamuyhdeksän korvilla eräs punainen Nissanin pick-up ajeli hissukseen pitkin Huitsinnevadan Örnätjärven teitä. Nissanin komuutissa istuivat kuskin paikalla Lötjösen Eelis ja repsikan paikalla Perskeleen Ykä. Kyseessä ei ollut mikään huviajelu vaan molemmat miehet tutkailivat tienvieruksia tarkkaavaisina etsien jotakin ja sitä jotakin he olivat olleet etsimässä jo aamukuudesta alkaen. Saalista oli jo kertynyt ja nytkin Ykä huomasi tien oikealla puolella etsimänsä sanoen Lötjöselle:

- Pysäytä. Tuolla on taas yksi.

Lötjönen pysäytti Nissanin, Ykä aukaisi oven, kulki hetken aikaa tienpielessä ja palasi sitten autolle mukanaan kaksi pölykapselia. Hän aukaisi Nissanin lavan pressun ja asetti kapselit lavalla olevaan laatikkoon hellävaraisesti ettei pölykapseleitten hienot, ihmissilmälle lähes näkymättömät juuret vahingoittuisi. Sitten hän laittoi pressun kiinni, palasi Nissanin komuuttiin ja totesi Lötjöselle:

- Niitä olikin kaksi. Toinen oli vähän kauempana. Siinä oli sekä pulviscapsula volkswagensis että pulviscapsula chryslersis. Paljonkos meillä niitä on nyt kasassa?

Lötjönen mietti hetken ja totesi sitten:

- Jaa-a… on niitä vissiin kaikkiaan tältäkin päivältä jo se neljäkymmentä. Eiköhän me niillä pärjätä? Lähetäänkös pellolle?

- Joo, kyllä näillä pärjää. Lähetään.

Muitten aktiviteettiensa ja tietysti viha-ajattelun lisäksi Ykä ja Lötjönen olivat pölykapselien pienviljelijöitä. Tämä aika vuodesta oli pölykapseliviljelijöille erittäin kiireellistä aikaa ja toverukset olivatkin olleet viimeiset kolme vuorokautta tien päällä keräten tienvarsilta villeinä kasvavia pölykapseleita jotka olivat kelpo siemenviljaa. Köyhän oli pakko yrittää, sano. Rikkana rokassa kumminkin, sano. Kaikki kotioppäin, sano.



Osa aamun aikana kerätystä saaliista

Toverukset olivat jo muutama vuosi takaperin kuokkineet Perskeleitten tontille muutaman aarin kokoisen pölykapselipellon. He ajoivat Perskeleitten pihaan ja ottivat aamuisen saaliin mukaansa vieden sen pellon laitaan jossa aikaisemmin kerätyt siemenpölykapselit odottivat pressun alla. Villinä poimitut siemenpölykapselit olivat välttämättömiä sillä viljellyt pölykapselit lisääntyivät kovin huonosti. Edessä olisi kova työ, mutta sitä ennen suoritettiin pieniä perinteisiä viljelijän riittejä. Ylva tarjoili miehille pienet viinaryypyt – tietenkin 60-vottista Tsuhnan Kapinaa – jotka heitettiin ykkösellä ääntä kohti ähkäisyn säestyksenä. Sen jälkeen Ykä kävi autotallista kirveen ja iski sen pellonkulmalle multaan hamarapuoli alaspäin. Taikauskoa ehkä mutta jos se kelpasi Koskelan Jussille niin kelpasi se heillekin. Sitten miehet ottivat vielä lätsät päästään ja mutisivat suupielistään hartaina jonkinlaisen maamiehen rukouksen. Kömpelö se ehkä oli mutta tulipa kumminkin suoraan sydämestä.

Nyt ei enää rituaalit eivätkä rukoukset auttaneet vaan oli aika hikoilla. Pelto oli kynnetty jo valmiiksi ja maataloustyö eteni tutun kaavan mukaisesti. Ykä työnsi siemenpölykapseleita vakoon ja Lötjönen lääti lapiolla multaa niitten päälle. Kevyesti, niin että pölykapselin päälle tuli vain muutama sentti. Toisin kuin perunaa, ei pölykapseleita tarvinnut enää myöhemmin kesällä mullittaa. Välillä vaihdettiin osia, sillä istuttajalla kyykkiminen kävi selän päälle. Kumpikin miehistä kun kävi jo pitkällä kuudettakymmentä niin jätkissä jäykkiä olivat enää selkä ja käytös mutta ne sitten olivatkin niin jäykkiä että pitele ja varjele.

Aikanaan urakka saatiin valmiiksi. Vaatteet olivat läpimärät ja hiki kirveli silmiä. Miehet panivat palamaan voimasavuke Bostonit ja Ykä totesi:

- Nyt se on sitten enää korkeemmas kärees.

- Näin on. Sitä kun yhden kapselin pistää peltoon niin tuurillaan se saattaa puskea uusia kymmenenkin. Nyt olis enää tuo lannoituspuoli hoidettavana että pääsee sato kasvamaan.

- Eiköhän hoideta sekin saman tien alta pois? Saunan piisistä nousee jo savu. Ylva on nähnyt että homma on melkein pulkassa ja lämmittää sen meille valmiiksi.

Yrityksen ja erehdyksen kautta toverukset olivat löytäneet sopivimman tavan pölykapselipellon lannoittamiseen. Vettä se ei paljoakaan tarvinnut mutta oli käynyt ilmi että muuten melko vaativa pölykapseli tarvitsi kasvaakseen huomattavasti ravinnerikkaampaa paskaa kuin mitä paikallisilla karjataloustuottajilla oli tarjota. Niinpä Ykä meni pellon toiseen päähän, Lötjönen toiseen ja he kaivoivat taskuistaan vihkoset. Ykällä oli vihreitten puolueohjelma ja Lötjösellä feministisen puoleen vastaava. He alkoivat lukea yhtä aikaa.

- Haavaadeshalluai… hassukssäädääs… sesmellellemkukkuu… jungerruskuravitu… irvita sankaa… raöuyl synkhnata… ´nkpata yin… sesmellellemkukkuu… hynkpata hyin… hassukssäädääs… sesmellellemkukkuu…

Lannoitus kesti noin varttitunnin. Lötjönen löi suuhunsa muutaman Sisu-pastillin poistaakseen puhelannoittamisesta suuhun tulleen pahan maun, tarjosi Ykällekin ja totesi sitten:

- Ja jos ei tuolla paskan määrällä lähde kasvamaan niin jo on perkele.

- Me tehdään tuo sitten Ylvan kanssa joka toinen päivä. Ravinteista ei noille pula tule.

Ylva saapuikin paikalle mukanaan kaksi tölkillistä kylmää Tsuhnan Kostoa:

- Vaikkei tässä torppareita ollakaan niin kova ja kivinen on kumminkin elämän tie ja otsasi hiessä tulee sinun pölykapselisi ansaitseman. Tässäpä olis pari ansaittua tölkillistä nestemäistä leipää ja niitten myötä pientä piristystä köyhän jatkuvaan raatamiseen.

Janoiset miehet nykäisivät kylmät oluet parilla huikalla ja siirtyivät valmiiksi lämmitettyyn saunaan. Nyt saattoi enää odottaa ja aika ajoin puhelannoittaa peltoa. Edellisen vuoden pölykapselisato oli ollut erittäin onnistunut. Teitten varsilta kerätty siemenvilja oli tuottanut kaikkiaan 1.178 pölykapselia jotka olivat menneet kuin kuumille kiville. Ostajat olivat toistuvasti korostaneet että kyllä luomu on sentään luomua. Miksi ostaa bulkkitavaraa kun parempaakin on tarjolla eikä pyydetty hinta todellakaan ollut kohtuuton.



Vuoden 2018 satoa korjattuna ja valmiina myyntiin

Jonkun aikaa myöhemmin Ykä ja Lötjönen saapuivat saunasta pihamaalle, panivat palamaan voimasavuke Bostonit ja sen jälkeen marssivat grillikotaan jonne Ylva oli virittänyt valmiit tulet. Kodassa kuului tuttu 2 x Tsuhnan Kosto-sihahdus, tuplägölgölgöl ja vielä nautinnollinen ähkäisy. Ykä tuumaili tulehen tuijottaessaan:

- Vaan saa nähdä mitenkä pitkään sitä tästäkään hommasta leivänjatketta saa revittyä. Nuo perkeleen utopistit kun haluaa täydellistä polttomoottorikieltoa ja broileriosasto taas ei uskalla vastustaa utopisteja vaikka tietävätkin mitä se saa aikaiseksi. Jos ei ole polttomoottoriautoja niin ei kukaan enää käy ostamassa pölykapseleitakaan. Kun eihän ihmisillä mihinkään Tesloihin ole kumminkaan varaa. Ja kun pölykapseleita ei osteta niin ei niitä kukaan enää viljelekään.

- Jep. Ja muista myös se, mitä se hölmön tölväys saisi aikaan luonnolle. Pölykapselihan on Suomen luonnossa vieraslaji. Kun siemenpölykapselit kerätään viljelijöitten toimesta niin kasvatus tapahtuu kontrolloidusti. Mutta jos ei ole viljelyä niin ei niitä enää kukaan tienposkesta keräile. Siinä saattaa käydä niin kuin aikanaan lupiinille. Se leviää hallitsemattomasti joka paikkaan ja aikanaan meillä saattaa olla tienvierukset pelkkää pölykapselipöpelikköä. Ei ajatella yhtään utopistista nirppanenää pidemmälle, saatana, sanon mä vaan.

- Äl´ enemppä san. Ja virkaspedet vaativat vielä että meidän pitäis maksaa noista muutamista pölykapselieuroista vielä veroakin. Ihan niin kuin palautustölkeistäkin. Kai se valtion on joka ainoa penni revittävä vaikka murrin persiistä että saadaan kulissit pidettyä pystyssä.

No, ei Ykän ja Lötjösen sinänsä kannattanut verottajaa pelätä. Tämä pienimuotoinen bisnes menisi niin kuin ennenkin. Kun sato olisi kypsä ja korjattu ilmoittaisi Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti että siellä ja siellä pidetään pienoisbotaniikan harrastepäivät silloin ja silloin. Verokytät eivät paikalle saapuisi sillä he tiesivät oikein hyvin pinnanmaalaisen tavan uittaa epämiellyttäviä ihmisiä pari tuntia kaulaa myöten suossa.

Toverukset kulkivat jälleen pihan poikki uusiin löylyihin. Jo aikaisemmilta vuosilta tuttu lehtokurppa oli palannut jostain talvehtimisalueeltaan ja tehdessään ylilentoa se antoi tutun ja mukavan kurnuttavan aikamerkkinsä. Läheisen lammen rannalla kaulushaikara yhtyi kuoroon lisäten siihen kumean tynnyribassonsa. Sekin oli palaillut kesäisille kotikulmilleen. Pikkutirppiäiset puolestaan pistivät päälle melodiaa minkä ennättivät. Ehkä nuo linnut yhtyivät niin Ykän, Lötjösen kuin yleensäkin pinnanmaalaisten ajatuksiin.

Työ miehen kunnia. Maa meidän on, ei laiskain lurjusten.



Oikein mukavaa ja rauhallista vappua kaikille lukijoille.

28 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Kun botaniikka on saatu jo noin hyvään alkuun, miksei alkaa risteyttää pölykapselilajikkeita keskenään? Eikö näin menetellen olisi odotettavissa jo pian etuakseli ja kukapa tietää, miten pian seuraavia edistysaskelia?

Ensi vuoden Valpuriin mennessä pellossa saattaisi versoa jo uusia Volkswagen Versoja, jotka olisivat kaikki 100 % luomua ja kulkisivat...
hetkinen...
Eiväthän ne mihinkään kulkisi!

Ne olisivat Hyvyyden Puolueen (ent. Vihreät+Vasemmistoliitto+SDP) Ikuisen ja Luonnollisen Ihanuuden toteemeja aina ja iankaikkisesti, aamen! - Eikö Vappu muuten ole vasta parin päivän kuluttua?

Anonyymi kirjoitti...

Jumalauta, Ykä, mitä psykedeeliseen luokkaan kuuluvaa proosaa! Hatun nosto. Tai soihtukulkueista tulleiden tervaroiskeiden ja yhden sikarinpolttaman koristaman ylioppilaslakkini.

Pikku täsmennys Internationaalin sanoista: täsmällinen lainaus (muistaakseni) menee: "maa meidän on, ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten...". Mutta ajatus tuli selväksi. Pölykapseleiden markkinoita toki taitaa eniten rajoittaa peltivanteiden levinneisyyden alennustila.

Capsulae pulvis var. ladanivaeum - omistaja

Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Perskeles Ykä. Sää sitten osaat. Heh pölykapseleiden pienviljelijä. Hauskaa vappua vaan sinne teillekin. Nyt ei sattunut Tsuhnan Kostoa, vaan eiköhän tuolta komuutin kätköistä jotian kumminkin löydy. Sano
t. Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Achtungille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Jaa, saa nähdä mitä tuosta risteytyksestä tulisi… ”vaihdetaan viherpiipertävä vaimo Ladan kampiakseliin”. Julkaisenhan minä muuten ne joulutarinatkin pari päivää ennen joulua. Miksen siis vapputarinatkin?

Achtung: Psykedeeliset kiitokset. Minä en edes muista että missä minun ylioppilaslakkini on. Liekö jäänyt vanhemmille.

Huru-ukko: Kiitokset ja oikein mukavaa vappua.

Krypta kirjoitti...

Vinkeä tarina. Vappuja sinnekin.

Anonyymi kirjoitti...

Kun nykyään on tapana vaatia maatalouteen säästöjä ja tehostusta, ja lopputuotteesta ei saa enää kuin halpuutusta..olisi täältä tarjolla ehdotus pienviljelijän arkeen.. Miksi ei voisi laittaa radiota soimaan ajastimella pölykapselivainion laidalle? Yle-uutisia ja ajankohtaisohjelmia raikaamaan kasvuston ja naapurien iloksi. Annostus ei ehkä ole aivan niin vahva kuin vihreitten puolueohjelmassa, mutta ehkäpä jatkuva kyllästys ajaa saman asian. Saa käyttää, mut ei ole pakko..
t. Arskaparska

Tuumailija kirjoitti...

Kiitokset huvittavasta vapputarinasta. Ekaa autoani lukuunottamatta kaikissa autoissani olen peltivanteita ja pöläreitä käyttänyt. Yhdet pölärit olen maalannut ja eräät jopa käytettiin niin loppuun, että olivat halkeilleet. On muuten todettava, että jollain tavalla tykkään yksinkertaisista peltivanteista. Aluvanteet ovat toki hienoja olevinaan, mutta peltivanteissa vaan on sitä jotain ns. karun kaunista. Jotkut kiesit (yleensä vanhemmasta päästä) näyttävät jopa ilmeikkäältä peltivanteilla. Ja peltivanteissa on aina se hyvä puoli, että jos niitä ei jaksa katsella, niin pölykapseliviljelijöillähän vaihtoehtoja riittää.
Japanissa muuten peltivanteita näkee todella paljon, etenkin halvoissa kevytautoissa. Onhan se tapa laskea hintaa ostajalle. Sen sijaan monissa pakettiautoissa tuntuu olevan aluvanteet. Yritetäänköhän siinä antaa kuva että firmalla menee hyvin?

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niinpä niin, kaiketi jokainen joka on kunnian ja omantunnon kautta tehnyt veroilmoituksen on muistanut liittää mukaan kerättyjen ei siis itse nautittujen palautuspullojen ja -tölkkien kuitit mukaan koska kysymyksessä on veronalaista tuloa. Sitä tuloa jolla me kaikki tuemme taistelua ilmaston muutosta vastaan. Sitä tuloa jolla me kaikki saamme evakuoitua ilmaston muutoksen uhrit afrikasta ja vähästäaasiasta turvaan tänne. Sitä tuloa jolla me itse teemme tästä maasta vaaleanpunaisenvihreän feministisen LGTP sukupuolineutraalin monikulttuurisen ja moniarvoisen paikan elää. Ilmeisesti jääkarhuista sitten ei ole enää niin väliä rahdata tänne. Toiveunissa on kuinka kaikki suomalaiset ajavat polkupyörillä kuin kulttuurivallankumouksen Kiinassa. Ymmärtämättömimmät viedään Sateenkaariluodon Uudelleenkasvatusyksikköön Utön lähistölle. Nautimme vegaanista raakaravintoa kun pellot ja pientareet lähinnä puskevat rikkaruohoja. Mutta onneksi tämä ei koske uutta eliittiä jotka valtionvirkamiehinä syövät persikoita ja nauttivat hallinnollisen kulttuurin vaihdosta Pohjois-Korean ja Iranin kanssa. Perjantai-iltapäivisin muezzin kiljuu rukousta telkkarista ja kiiluvasilmäinen imaami a la ajatollah Khomeini julistaa perjantain pyhäpäivän alkaneeksi ja vääräuskoiset kristityt ja juutalaiset joutavat ajatollahin mukaa helvettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvassa näkyi uudempaa pölykapselilajia. Minusta se vanhempi, komikapseli, oli sympaattisempi. Onkohan se samanlainen viljeltävä kuin kuttaperkkakapseli.

Aikoinaan minissä ja pallosilmäladassa oli hienot, pienet, sileät kromatut pölykapselit. Samanlaisia näkyi ja näkyy vanhemmissa ameriikaan kaaroissa.

Nuo aluvanteenmatkijat on aika säälittävän peeloja autoissa. Peltivanne, maaliltaan ehjä ja sopivan värinen + napakuppi + kromipultit on hieno yhdistelmä. Itse asiassa se on miehekkään itsevarma valinta autoon. Aluvanteenmatkija on vähän kuin rihkamakoru tai rantarolex. Aika laama siis.

Mihin muuten katosivat alumiinipeltivanteet? Ne olivat eteviä, halvempia ja kevyempiä kuin valuvanteet ja ainakin ratakapinoissa kestäviä. Maalattuinakin olisivat järkeni mukaan kestäneet siviilikäyttöä hyvin.

Muistaakos joku vielä magnesiumvanteita, jännä vihertävänsinertävä väri ja todella kevyitä olivat. Paloivat iloisesti ja suola söi.

Kun joulukuusiakin viljellään, onkos Ykä aatellut wunderbaum-pellon tekoa? Liekö mitenkä hankala viljeltävä. Siemeniä on pientareilla tarjolla edelleen, vaikka ovatkin hieman vähentyneet.

Valkolakkiasiassa olen harkinnut, että laittaisin tulevana suvena isukin kototilalla vierailulle vaalean kesäpuvun, valkolakin ja perhoshaavin asukseni. Tulis des kerran ko. kotsaa pidettyä yo-juhlien jälkeen. 41 vuotta se on piileskellyt laatikossaan hylättyä, ypöyksin, silkkipaperiin käärittynä. Niin ja tulis ko. tilaa nykyään asuttaville ihmeteltävää: hulluhan se mutta nys se on ihan uudella tavalla sekasin...

Hyvää vappua, Klrara vappen, bara vatten, hela natten - ja muita toivotuksia.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Näin vapun kunniaksi soittelen åttopoikien Warshavjankaa federalisteja kiroten ja sitten perään kaivan youtubelta Bolivian vallankumouksen 10 vuotisjuhlat missä puhuvat: Chavez, Correa, Evo, Ortega ja Zelaya ja laulavat El Pueblo Unido Jamas sera Vencido. Yhdistynyttä kansaa ei voiteta. Kymmenet tuhannet mielenosoittajat kuuntelevat tunteikkaita puheita kansallisesta itsemääräämisestä ja ylpeydestä isänmaata kohtaan, vapaus tai kuolema eli libertad y muerte, Simon Bolivarin kuvat kansanjoukoilla meillä taas pitäisi olla Snellmannin ja Adolf Ivar Arvidssonin kuvia.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Vai olisiko sittenkin tälle uudelle eliitille joka on ylentänyt itsensä katajaisen kansan yläpuolelle aito irlantilainen kansanlaulu Off To Dublin In The Green muistutukseksi miten herranketkujen käy kerran.

Anonyymi kirjoitti...

Ratkiriemukasta Vappua Ylvalle, Ykälle & lukijoille!
Oma lätsäni jäi jatko-opinnoissa pieneksi tiedon turvottaessa päänuppia,
sitten ikä toi toivottavasti sitä viisauttakin...

Anox

Anonyymi kirjoitti...

Muistakaamme, että valkoinen ylioppilaslakki oli autonomian aikaan Helsingin Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston Ylioppilaskunnan ns. kesäunivormu. Sitä kuului pitää vapusta johonkin mikkelinpäivän tienoilla pidettyihin lakinlaskiaisiin asti about kaikkialla "julkisesti" liikuttaessa. Lakinlaskiaisten jälkeen lakki vaihdettiin tummempaan ja säätä hylkivämpään talvilakkiin. Anyhow, en koskaan opiskeluaikoinani arvostanut sellaisia opiskelukollegoja - usein naispuolisia - jotka vappuisin tai muissa lakin käyttöä edellyttäneissä tilaisuuksissa, kuten itsenäisyyspäivän soihtukulkueissa, säälivät lakkinsa puhtautta ja valkeutta. Uuden lakin hohtava valkeus on ideaali, mutta lakin nuhjaantuminen on sen kantajalle ansio.

En ole ihan varma syistä, jotka aikaistivat ylioppilaiden kevätjuhlan Vappuun. 1800-luvun puolivälissähän isompaa juhlaa pidettiin hiukan myöhempänä ajankohtana, Flooran päivänä. Floranpäivän juhlassahan vuonna 1848, ns. Kumtähden (Gumtäkta, suom. Kumpula) kentällä kantaesitettiin F. Paciuksen säveltämä Runebergin runo "Vårt Land". Josta sittemmin on tullut kansallishymni.

Pölykapseliviljelyn(kin) agronomiaan vielä. 1960-luvun lopulta asti meidän maalaiskylässä isännät veistelivät, että pellon voi jättää vallan vaille lehmän/sianpaskaa, ja Kemiran tuolloin tavallista "tasaväkevää", kun kantoi vapunpäivänä paristomatkaradion pellolle kailottamaan. Sieltä kun levisi sitä itteään, ihan radiolupamaksun hinnalla.

Hyvää Vappua kumminkin kaikille. Maajussina sanon silti, että nämä _kauniit_ ilmat eivät ole hyväksi luonnolle, kun pohjavedetkin ovat viime kesän jäljiltä yhä varsin vaillinaiset. Tarvittais sadetta ja viileää. Olis hyvä, jos kaikki saisimme valkolakin räntälumen muodossa...

terv. Achtung

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kuka muistaa kun tekniikan maailma teki aidon hot rodin avolava mossesta, muistaakseni oliko teräs- vai kevytmetallivanteet. Muutenhan se oli liennytyshenkinen laite kun siihen oli laitettu kaikki hottentottihärpäkkeet. Ladasta vielä kun se tuli suomeen myyntiin niin jotkut onnelliset 124 omistajat upgradesivat fiatin ladan logolla, mallimerkeillä ja zigulin pölykapseleilla ettei tarvinnut hävetä ajavansa fiiatilla. Venäläisten olisi kyllä kannattanut ottaa länsimarkkinoita silmällä pitäen spider ja coupe valmistusohjelmiin. Venäjän Spiderissa olisi isännällä voinut olla supikarvalakki ja susiturkki ja emännällä soopeliturkki mainoksissa ja kehua cabrioletin talviajo-ominaisuuksia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kryptalle, Arskaparskalle, Tuumailijalle, Patelle Pankavaarasta, Pyssymiehelle, Anoxille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne. Jutussahan ei sinänsä ollut päätä eikä häntää mutta näin vapun kieppeillä se sallittaneen.

Krypta: Kiitokset ja mukavaa vappua.

Arskaparska: Tuohan olisi hyvä idea. Eräänlainen automaattikastelujärjestelmä. Toisaalta kyllä myös akustinen ympäristörikos.

Tuumailija: Itselläni on ihan normivanteet ilman kikkailuja. Japanin systeemiä en tiedä mutta ne paikalliset Kei-autot vaikuttaa aika vinkeiltä.

Pate: Tuossa kirjoituksessa muuten verrataan pelottavan osuvasti Suomen vihreitä ja erästä tiettyä valtiota:

http://www.ossitiihonen.com/2019/04/28/vieraskirjoitus-vihreiden-ohjelma-on-jo-voimassa-yhdessa-valtiossa/

Ja eikös se tuunattu Mosse ole tuossa:

https://3.bp.blogspot.com/-JrZsiDkYuu0/XJJr2EejJRI/AAAAAAAAHEs/vbe85hrN4mkerufGeD8f1SuAWfG9OiVzACLcBGAs/s1600/jlxiii07.jpg

Pyssymies: Täytynee alkaa opiskella Wunderbaum-viljelyn mahdollisuuksia.

Anox: Yleensä iän karttuessa ymmärrys kasvaa. Tai ainakaan sitä ei pidä itseään niin fiksuna kuin nuorena piti.

Achtung: Ja siihen aikaan käytettiin termiä ”herra ylioppilas”. Nykyisin on muuten jokseenkin huvittavaa katsella niitä haalariasuisia yhteiskuntatanhuamisen opiskelijoita. Duunarin tunnistaa vappuna siitä että silloin hänellä ei ole haalari päällä. Pohjavesitilanne ei vissiinkään ole kovin hyvä tällä hetkellä. En tiedä kuinka varsin suuri sulaneen lumen määrä siihen on vaikuttanut.

Anonyymi kirjoitti...

Pohjavesikysymyksestä vielä:

Lunta oli toki paksulti, mutta se lie ollut yllättävän hötöä, ts. siinä ollut vesimäärä taisi olla varsin vaatimaton. Kevätahavat sulattivat ja osin sublimoivat sen, kun maa oli vielä roudassa. Lumi siis enimmäkseen joko haihtui ilmaan, tai sulavedet liruivat kirren(=roudan) yli vesistöön, eivät siis painuneet maahan. Nyt luonto teki hommansa hiukan totutusta poikkeavassa järjestyksessä: 1)routa toki oli hötöä, koska maaperä oli jäätyessään suht. kuivaa. 2)Lunta siis tuli reilusti; kohdat 1) ja 2) lupasivat hyvää: olisi luullut, että hötörouta sulaa lumen alta tyystin. Vaan 3)Jostakin syystä routa pysyi sitkeästi kiinni, samaan aikaan kun lumet sulivat ja sublimoituivat.

Tiedän, että moni kouluttautunutkin maajussi tässä vaiheessa hihkaisee, että juu, ilmasto on pysysväisesti muuttunut. Minä vaan joudun oppimani perusteella sanomaan, että vielä ei ole johtopäätösten aika. Kaksi peräkkäistä kylvöjä kuivaavaa kevättä eivät vielä muodosta trendiä. Ilmiön peräkkäisyys ei vielä luo kausaatiota. Onhan muuannessa kirjassa raportoitu muinaisessa Epyktissäkin vallinneen peräkanaa seitsemän lihavaa ja kohtperään toiset seitsemän laihaa vuotta..

terv. Achtung

Tuumailija kirjoitti...

Kei-autot kieltämättä ovat suomalaiselle elämys, etenkin kun niitä näkee joka paikassa. Niiden kyydissä olen lukuisia kertoja istunut (ajaa en voinut kun ei ollut kansainvälistä ajokorttia). Yllättävän hyvin niissä pystyi istumaan, jopa pääntilaa oli paljon oletettua enemmän. Takapenkin jalkatila lähinnä oli se mikä hieman tuppasi ahdistamaan. Parhaasta päästä kei-autoja olivat piskuiset maastoautot, kuten Suzuki Jimny ja Mitsubishi Pajero Mini. Ne eivät ole mitään citymaastureita, vaan ihan toimivia maasto-olosuhteissakin. Metsästysautoksi tuollaisen uittaisin Suomeen, etenkin kun ne eivät Japanissa käytettyinä paljoa maksa. Tässä kattava suomenkielinen artikkeli Jimnystä:

https://autotoday.fi/autotoday-testasi-suzuki-jimny-1-5-vvt-4wd-gl-4at-persoonallisuutta-kerrakseen/

Minä poistun wapun viettoon teekkarilakkini kanssa. Leppoista vappua hotellin respaan!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja Tuumailijalle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Kiitos lisäyksestä. Joo, ainakin meillä päin hötöä oli eli pitkin talvea tuli sitä kevyttä vitiä. Ja samaa mieltä toisesta kappaleesta. Kahden vuoden perusteella ei kannata yleistää mitään.

Tuumailija: Kiitos linkistä. Suzuki on kyllä petrannut jostain 1980-luvusta. Ei silloisiin Suzukeihin mahtunut aikamies millään sisälle. Oikein mukavaa vappua sinullekin.

Vasarahammer kirjoitti...

Tarina sopii vappuun kuin tekonenä vappujuhlijan kasvoille. Pölykapselien viljely on vertauskuvallista toimintaa ja rinnastettavissa täysin vihreiden maailmanparannustouhuihin yleensä.

Maailma pelastuu pölykapseli kerrallaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasarahammer. Eikä pidä unohtaa sitä kommenteissa mainitun Wunderbaum-viljelyn mahdollisuutta. Mutta noin vakavasti ottaen voi todeta että minä pelkään. Käsistä räjähtäneen ilmastohysterian myötä vihreät tosiasiassa johtavat Suomea eikä yksikään muu järjestelmäpuolue uskalla panna niille hanttiin. Vihreät kirjoittavat käsikirjaa ”kuinka tuhota varsin hyvinvoivaksi itsensä saanut valtio” ja tekevät sitä vielä ylpeydellä ja ovat tekemässä hulluudestaan uskonnon.

DuPont kirjoitti...

Ykän kommenttiosiot alkavat muistuttaa jo Halla-ahon vieraskirjan tyyliä. Tulee niin paljon juttua, ettei pysy enää mukana.

Eivät ihmiset ole radikalisoituneet, eivät täälläkään esitä (enimmäkseen) mitään kovin radikaaleja näkemyksiä, hyvää yhteiskuntakritiikkiä kyllä. Ketutusta yhteiskuntaa kohden on ilmassa, se näkyy täälläkin. Ei ole kommentoijien vika, on yhteiskunnan vika, jos aiheuttaa yhteiskuntakritiikkiä näin paljon.

Hyvä Suomi ei ole vain lätkäpelien iskulause. Sen tulee olla tarkoitus meille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, DuPont: Joo, ihan mukavasti näitä kommentteja tulee. Ei kuitenkaan liikaa, niin että ehdin itse vastailemaankin. En minäkään mitään poikkeuksellisen radikaalia täällä näe. Suuttumuksen lisääntymistä kyllä. Ja se Hyvä Suomi on juuri niin kuin sanoit. Sillä eihän meillä suomalaisilla muuta ole.

Anonyymi kirjoitti...

Muuten asian vierestä viedään nyt. Juttelin vanhan äitini kanssa ja hän muisteli miten vappuna oli usein niin lämmintä, ettei leningin päälle tarvinnut kuin jonkun kevyen neuletakin, kun vapputansseista palailivat.

Viime yönä täällä etelässä -2, sitä edellisenä -4 ja kaksi vuotta sitten 30.4. jumalaton lumisade peitti taivaan, ettei ajaa nähnyt ja olimme jäätyä päivällä. 1992 satoi ankarasti viikon ajan ja sade loppui 26.4. Siitä pari vuotta ja talvella oli -30 asteen hujakoilla pakkasia. 2010 alkoi parin vuoden luminen kausi, kun talot meinasivat lumeen hukkua, kai silkasta lämmöstä. Kylmää on nykyään, kun ilmasto lämpenee...

Kiva tämä ilmastonmuutos, ei vappuna niin moni tykkää ulkona pakkasessa hengailla ja sammua lumihankeen ja taas säästyi ihmishenkiä. Glada vappen, hela natten sanottiin ennen vanhaan, kun kylille lähdettiin. Iines

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Iines. Tietysti senkä kuuluisa mies- että naismuisti on noissa sääasioissa varsin lyhyt. Maailman ilmasto muuttuu aina ja suurimmassa vastuussa siitä on ystävämme Arska. Nykyinen ilmastohysteria on osalle uskonto ja osalle bisnes. Suomalaisen elinkeinoelämän tuhoaminen ei edistä ilmastoasioita tippaakaan. Se edistää ainoastaan Suomen tuhoutumista.

Joppos123 kirjoitti...

Antti poika sählää pitkin toreja ja lupailee nyt varmuudella sen 100 euroa netto kaikkein köyhimille eläkeläisille. Hyvä niin mutta mistähän tämä taikaseinätaikuri meinaa ne fyffet repiä?
Mamutukseen ja kehari-apuun menee hänen hallitusohjelmallaan vuosittain, siis vuosittain 4,8 miljardia euroa(vahteran laskelma+07 prossaa bruttokansantuotteesta) ja nyt annettu lupaus on palttiarallaa miljardi.
Aika kovat veronlisäykset pitää meille lihansyöjille laittaa ennenkuin lompakko kestää.
On muuten aika niukat sossuajat tulossa ja muutama kymmenen tuhatta uutta moniosaajaa tappamaan, raiskaamaan ja nostamaan vastikkeetonta elantoa.
Antti Rinne, vitun hyvää entisten duunarien päivää ja mannekiini Husun sanoin, syö paskaa ja kuole.

Lemminkäinen kirjoitti...

Lannoitteet olivat kyllä sen verran vahvoja että osasta pölykapseleita kasvaa pölyoletettuja ja vahvat lannoitteet kasvattavat luultavasti myös kokonaisen auton, merkiltään: A 1,5. Siis, Antin puolitoistavetoinen. Punertavat tulevat olemaan erittäin tyytyväisiä autoon, koska siinä ei ole takapenkkejä ja kun takapenkit puuttuvat niin silloin ei esimerkiksi kolmen mulkun kuppikunta pysty istumaan autossa ja miettimään keinoja, kuinka feministi saadaan pidettyä sängyn ulkopuolella. Vihertävät tulevat kiljumaan ihastuksesta ja läpsimään toistensa persauksia, koska auton katossa on rupelli ja tuulivoima kiidättää autoa eteenpäin. Ja meillä muilla tulee olemaan hauskaa seuraavat 4 vuotta (ainakin tämän hetken mittareilla mitattuna).

QroquiusKad kirjoitti...

Nyt alkaa kyllä tuntua, että ollaan menty viimeisen rajan yli:

https://yle.fi/uutiset/3-10759681

Eli tiivistäeän:

Yli 50 eurooppalaista yritystä, sijoittajaa ja yritysverkostoa vaatii EU-maita asettamaan tavoitteeksi hiilineutraalin Euroopan viimeistään vuonna 2050 osana pitkän aikavälin ilmastostrategiaa.

Kirjeessä vaaditaan Euroopan maiden johtajia asettamaan ilmastonmuutos ykköseksi EU:n asialistalla, jotta yrityksillä olisi varmuus investoida kestävään, nollapäästöiseen tuotantoon. Se suojelisi yritysten mukaan Euroopan kilpailukykyä.

'Meillä on kiireellinen tehtävä: pyrkiä eroon fossiilisista polttoaineista alle yhden sukupuolven aikana', kirjeessä kirjoitetaan.

Yritykset eivät voi kirjeen mukaan toimia yksin, vaan tarvitsevat poliittisilta päättäjiltä selkeän näkemyksen sekä välitavoitteet kohti hiilineutraaliutta.---
Tiistaina julkaistun kirjeen ovat allekirjoittaneet Suomesta muun muassa Fortumin, Ilmarisen, Koneen ja Nesteen toimitusjohtajat."

Voiko tämä olla totta?
Nesteen toimari siis on allekirjoittanut paperin, jonka lopputuloksena Neste lakkautetaan, koska hiilineutraalisuuden toteuduttua polttomoottoriautoja ei enää ole.
Kone lakkauttaa itsensä, koska raskasta teollisuutta ei enää ole.

Neljän suuren suomalaisen energia- ja teollisusyrityksen johtajat ovat allekirjoittaneet itsemurhakirjeen yrityksilleen.

Tällä menolla vuosi 2023 on toivottoman kaukana, jos yritysmaailmakin on todella lähtenyt ilmastopsykoosiin tuolla tavalla mukaan.
Tämä tuntuu mahdottomalta uskoa.
Ja silti tuossa se vain seisoo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Lemminkäiselle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Ja meidän tulisi olla ns. vallitsevasta kehityksestä onnellisia ja jopa innoissaan.

Lemminkäinen: Piru vie, joo, tais tulla tosiaan hiukan liiankin ravinnerikkaat lannoitteet. Oliskohan pitänyt laimentaa jollain? Esmes tärpätillä?

Qroquius Kad: Joo. Emmää enää ymmärrä. Itsemurhakirjehän tuo on. Ja tuon uutisen loppuvirkkeen voisi muuttaa muotoon ”kirjeen allekirjoittaneilla yrityksillä on noin 1,5 miljoonaa tulevaa työtöntä ympäri Eurooppaa”.