lauantai 28. syyskuuta 2019

UTOPIAN VAPAAPUDOTUS


Niin kuin edellisen postauksen kommenttiosiossa tuli todettua, on Suomessa valloillaan kaksi päällekkäistä hysteriaa:

1. Ilmastohysteria jonka varjolla Suomesta pitää tehdä elinkelvoton.

2. Monikulttuurihysteria jonka varjolla Suomeen pitää saada mahdollisimman paljon kehitysmaalaisia maahanmuuttajia.

Nuo kaksi hysteriaa ovat täysin ristiriidassa keskenään mutta paradoksaalisesti aivan samat ihmiset ylläpitävät molempia hysterioita. Yksi hysterian suurimmista ylläpitäjistä on nykyinen hallitus joka tuoreeltaan pudotti tuon kakkoshysterian tiimoilta jassosta keskustan. Uutisen otsikko menee komeasti:

Hallituksen selvityslistalla yllättävä työllisyyslääke – kielteisen päätöksen saaneille oleskelulupa työn perusteella.

Eli turvapaikkahakemuksessaan hylsyn saaneet ts. tyypit joilla ei ole mitään asiaa Suomeen voisivat hallituksen näkemyksen mukaan saadakin sitten oleskeluluvan työpaikan perusteella.

Työpaikan?

Mietitäänpä. Ei tarvitse hyvin suurta Sherlockia ennustamaan että mikäli käytäntö astuu voimaan niin erilaiset Oy Alin ja Abdulin Joutomiespalvelu Ab:t käyttävät tilaisuutta hyväkseen, tarjoavat näennäistyöpaikkoja näennäispalkalla ja kun näennäistyöntekijät ovat näennäistyöpaikallaan (mahdollisesti & todennäköisesti vielä sosiaalihuollon avustuksella) todistaneet ”kotoutumisensa” ja sitä myötä saaneet pysyvän oleskeluluvan he voivatkin siirtyä kaikessa rauhassa sosiaalihuilailemaan ja Joutomiespalvelu ”palkkaa” uusia ”työntekijöitä”.

Tällä systeemillä romutetaan loputkin suomalaisesta jo muutenkin läpilahosta turvapaikanhakujärjestelmästä ja muutetaan se pysyvän oleskelun toteuttamis- ja ylläpitojärjestelmäksi. Uutinen kertoo vielä pääministeri Rinteen kehuskelevan sillä että ”ensi vuoden elokuussa on vähintään 30 000 uutta työllistä”. Mitä Rinne tällä tarkoittaa? Sitäkö, että maahan saadaan 30.000 uutta työreserviksi laskettavaa etnisesti edistyksellistä?

Voidaan myös kysyä että mitä tarkoittaa hallituksen lausuma 60 000 päätösperäistä työpaikkaa?

Päätösperäistä? Onko se samanlainen merkityksetön sanahirviö kuin ”kotouttaminen”?

Jos hallitus päättää jotain niin ainakaan siinä ei ole kyse yksityisen sektorin tarjoamista lisääntyneistä työpaikoista. Hallitusten päätösten myötä kun lähinnä yrittäjään kohdistuva verorasitus entisestäänkin lisääntyy. Yleensäkin voi ihmetellä hallituksen kiimaa saada työvoimaa maista, joista ei osaavaa työvoimaa korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maahan tule. Mutta hallitus ottaakin tässä aseekseen jo kolmekymmentä vuotta käytetyn hyväksi havaitun ottiatuota-metodin ja toteaa:

Jos Suomessa on työvoimapula, ei ketään, jolla on täällä työsuhde, kannata tietenkään laittaa maasta pois.

Jos.

Jos.

Jos Suomessa olisi reaalimaailmassa elävä hallitus niin se ymmärtäisi että mikäli joku ei ole toiminut kolmeenkymmeneen vuoteen niin ei se toimi jatkossakaan. Mutta nykyinen hallitus toimii asiassa utopiansa ja kakkoshysteriansa mukaisesti eli Suomeen täytyy edelleenkin saada lisää kehitysmaalaisia maahanmuuttajia. Oli niistä hyötyä eli ei.  Kunhan niitä vain saadaan. Ja samalla siinä unohtuu eräs varsin olennainen seikka.

Nimittäin suomalaiset.

Mihin suomalainen työtön on kadonnut?

Mutta kun eletään utopian vapaapudotuksessa niin suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus kuuluu osastoon mappi-ö. Siitä kertoo hyvin toinen uutinen:

Hallitus haluaa salata ulkomaalaisten tietoja suomalaisten tietoja kattavammin – onko kyse Migrin toiminnan arvostelun estämisestä?

Salailua ulkomaalaisten asioiden käsittelyssä ollaan lisäämässä. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa. Sen sivutuotteena julkisuuslakia muutettaisiin niin, että ulkomaalaisten asioita suojattaisiin paremmin kuin suomalaisten vastaavia asioita.

Julkisuuslaki suojaa jo nyt kaikkien yksityiselämää. Ulkomaalaisten osalta salaaminen halutaan kuitenkin ulottaa myös sellaisiin tietoihin, jotka eivät ole yksityiselämää ja jotka suomalaisten osalta ovat julkisia.

Jos asioissa on pimitettävää niin silloin niitä pimitetään. Nykyinen hallitus on ollut vallassa mahdollisen neljän vuoden pestistään vasta muutaman kuukauden. Edessä ovat pitkät, hyvin pitkät vuodet. Utopistisen vapaapudotuksen vuodet. Eihän se putous sinänsä mitään. Vaan se äkkipysäys.

Joka tapauksessa voi todeta että Suomea – tai EU-maakuntaa nimeltä Suomi – hallitsevat hyvin vaaralliset ihmiset.



49 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Aivan, Suomeahan tunnetusti vaivaa karjuva työvoimapula, jota on paikattava kehitysmaalaisilla nyt ja heti! Jotkut tosin kehtaavat olla päinvastaista mieltä, kuten Iltalehden pääkirjoitustoimittelijatar Erja Yläjärvi:

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/18d3d38d-dd31-4051-a5a3-f9e28a7e101a

Erja-neitosen pääkirjoitus oli niin epätavallisen järkevä, että saksin sen talteen odottaakseni, mahtaako Erjulainen pikapuoliin unohtaa, mitä oli kirjoittanut. Unohtihan hän:

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/1e9607cb-5b27-40f1-aca5-e66dc8e84828

Iltalehden toimittelijan muisti on siis reilun kuukauden mittainen. Tai Iltatytöt ja -pojat olettavat lukijan muistin niin lyhyeksi.
Suurimmalla osalla se valitettavasti taitaa ollakin.

Anonyymi kirjoitti...

https://yle.fi/uutiset/3-10994606

jotta näin!


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Tätä on haluttu ja eikös hei tämä ole ilmastotekokin?

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006253357.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=80c46cd8fc827e29f37765396d07f34e

Mikään ei kelpaa?


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

1. Mediapooli, johon kuuluu kaikki suomen valtamediat YLE mukana ja jonka rahoittaa yllätys yllätys, Suomen varmuusvarasto eli me, kokeilee mennäänkö yhtä helposti paniikkiin kuin amerikkalaiset. Näyttää onnistuvan. Mediapoolin tehtävä on "yhdenmukaistaa" uutisointia. Pelittää.

2. Mitäpä eivät hallitukset olisi olleet valmiita tekemään tuhotakseen suomalaisen työväen. Näyttää onnistuvan. Suomi menee pesuveden mukana mutta mitäpä siitä. Tulihan tehtyä. Sitra on tehnyt vielä SIB ohjelman jonka perusteella saa palkkion kun työllistää mamuja. Palkkion perusteet ovat enemmän kuin epäselviä. Lindström varasi siihen jo parikymmentä miljoonaa. Käy käsirahaksi. Keksijä on siis Sitra, maksaja valtio, me.

Salauksesta. Perustuslaki sanoo, ihmiset ovat lain edessä samanarvoisia. En nyt muista mikä hallitus olisi perustuslakia viimeksi noudattanut.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Pakko kai sitä migri-salailua on lisätä, kunei nuo työvoimapulan paikkaajatkaan meidän eläkkeitä näköjään halua maksaa?

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006253588.html

Muistelen, että v.1989 tienoillakin oli puhetta työvoimapulasta.
Vaan kuinkas sitten kävikään?

Ajankohtaan osuvasti lainaan erästä edemennyttä: ”Todella pahalta, todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.”

Anonyymi kirjoitti...

https://www.suomenuutiset.fi/paatoimittajalta-seuraa-lapsijohtaja-gretaa-mika-voisi-menna-pieleen/

Jörgen Jörgensen kirjoitti...

Onko tuolle ulkomaalaisten tietojen paremmalle suojaamiselle esitetty mitään ymmärrettävää tai hyväksyttävää perustetta? Jos tuosta hallituksen esityksestä on tulossa oikein asetus, niin sehän asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä; asia, jota on tähän asti katsottu hyvin hitaasti - ja täydestä syystä.

Anonyymi kirjoitti...

Huh hah hei!

Hulluus ei kun etenee: Hutisalo kertoi juuri, että kaksoisplusepähyvä Halla-aho on erikoisen väärässä: ei homoksi voi kääntyä. Eikä kristityksi tai homoksi ilmottumisia saa tilastoida. Arkaluonteista tietoa, tms, stiiknafuuliaa. Ja koska turvapaikan haku on ihmisoikeus, pitää kaikkien laittomien maahantunkeutujien saada jäädä maahan.

Hylsyn saaneiden lorvipaikanhakijoiden pitää saada oleskelulupa, jos saavat "työ"paikan.

Selväkielisesti: Laittomasti maahan saapuneiden ja oleskelevien, tunnetusti totuudesta vähät välittävästä kulttuurista kotoisin olevien heppujen valeet pitää uskoa ja palkita ikuisella elätyksellä.

Työvoimapula on uhannut 70-luvun alussa, öljykriisi ja pikku lama onneksi pelasti. 79- ja 80-luvun taitteessa, onneksi toinen öljykriisi ja lama pelasti. 80-luvun lopulla, onneksi 90-luvun suurlama pelasti. 2000-luvulla on koko ajan työvoimapula uhannut, lama torjunut. Asiahan ei minulle kuulu, minä vaan kysyn: miksi meillä on suurtyöttömyys?

Tulis jo se asteroidi ja hoitais työvoimapulan pois, saataisiin muuta pohdittavaa.

80-luvulla kuului tuttaviini useita irakissa, iranissa ja libyassa hommailleita raksamiehiä ja sinne rahtia ajaneita rahtareita. Kuvauksensa arabien työinnosta on vieläkin mielessä. Kolme ukkoa kanniskelee koko päivän kakkosnelosen pätkää sinne tänne, paitsi tauoilla - 4-5 tuntia päivässä taukoja. Länkkärit, intialaiset tai bangladeshiläiset tekee hommat. Arabit ei osaa, viitsi eikä kiinnostu.

Joopa: Suomi nousuun vetelehtimällä!

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Suomesta on ihan pakko tehdä samanlainen paskastan kuin mitä Ruotsi jo on. Edelleen luen päivittäin Expressenin uutiset ja se maa on ihan oikeasti sisällisodassa. Mitä tekee svedut? Lauleskelee Skanssenilla ja jos pommien tai auto aattiaseiden ääni häiritsee niin laitetaan volyymiä lisää.
SDP toteuttaa vain jo aikaisemmin suunniteltua matu-ohjelmaansa ja voitte olla ihan varmoja, että ne henkilökohtaiset konsultitkin palkataan jossain vaiheessa.
Katsokaapas ympärillennne, länsimaat ovat hajallaan kuin jokisen eväät.
Kantikset ovat kahtiajakautuneet ihan kaikkialla ja toistensa kurkuissa, kansallismieliset vastaan muut.
Matutus on näemmä osa suunnitelmaa millä peitellään tulevaa.
Rinteen ja muidenkin federalistien pitäisi kuitenkin pitää mielessään se, että he eivät elä ikuisesti ja ole vallankahvassakaan tappiin asti.
Euroopassa on meneillään sellaiset tuulet, että pelkään Jugoslavian sisällissotien olevan pikku piipertämistä siihen verrattuna mitä on tulossa.
Kiina, Venäjä ja USA korjaa aikanaan potin.
Nykyisen hallituksen tavoitteena tuntuu olevan jokin häiriintynyt vimma saada maa kaaokseeen ja konkurssiin.
Me ei olla sotaa vailla mutta kyllä me kodeistamme ja läheisistämme pidetään huolta jos siihen pisteeseen mennään.
Sitä ei Rinne tylleröineen ole ottanut huomioon.

Joppos123 kirjoitti...

Jörgen.
Me saatiin uudet tiedustelulait ja niiden tarkoitus oli saada valtuudet esimerkiksi ulkomailla tapahtuviin HUMINT operaatioihin. Ja luvat NIC keskusten perustamiseen tietyille operaatio-alueille. Yhtäkään ei ole perustettu.
Nykyinen hallitus on kääntämässä koko homman päinvastoin, KRP saa lisää virkoja kyttäämään esimerkiksi meitä nettikirjoittelijoita ja samalla pimennetään meille tulleiden ulkomaalaisten mahdollinen rikollinen tausta.
Ei meidän nykyistä hallitusta kiinnosta paskankaan vertaa mitä kriminaaleja tänne valuu.
Toivottavasti nyt ulkona olevat kollegat ampuvat niistä paskat pihalle ennekuin ne valuu tänne.

Joppos123 kirjoitti...

Pari viestiä Erbilistä varmisti sen, että kyllä kollegat hommansa hoitaa.
Anna Kontula on taas kömpinyt jostain kivenalta ja on sitä mieltä, että kaikki jotka omistavat yli 10 milliä pitää ryöstää.
Onkohan Anna tullut miettineeksi sitä, että ne ryöstettavät saattavat maksaa hänen palkkansa?
Annahan tunnetaan eduskunnan ainoana kommunistinä ja Kimmo (kirppu) Kiljusen matkapatjana.
Aika vastenmielinen tapaus kaikenkaikkiaan.
Kyllä tässä maassa olisi kirveelle töitä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Taisteluvälineupseerille, Ano1:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Ano2:lle, Jörgen Jörgensenille, Pyssymiehelle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Noista tulee mieleen se, että kuinkahan moni toimittaja on ”leipäpappi”. Minähän olen saanut positiivista palautetta jopa Ylestä. Yksityisviestinä tosin.

Tvälups:

Viesti1: Just. Ja mikähän seuraavaksi. Pystyyn nostettu peukalo?

Viesti2: Selvää on, että tilannetta ei paranna ainakaan se, että köijätään tänne parikymppisiä jätkiä elätettäväksi.

Ano1: Sitra on hyvä esimerkki akateemisten suojatyöläisten täysin tarpeettomasta suojatyöpaikasta. Ja perustuslakiahan on vuonna 2011 muokattu jopa niin että siinä lopetettiin Suomen itsenäisyys.

VNV & Jörgen Jörgensen: Ja salailun yksi syy voi olla haittamaahanmuuttajien rikollisuus. Plus se, että millähän perusteilla niitä kansalaisuuksia on oikein myönnetty. Eli Suomeksi sanottuina sillä suojellaan valtakoneistoa vastuusta sen omista virheistä. Ensimmäisen kerran työvoimapulasta taidettiin puhua jo 1970-luvun puolella.

Ano2: Erittäin hyvä kirjoitus Turkkilalta.

Pyssymies: Erittäin hyvin kommentoitu. Suomi nousuun muita velaksi elättämällä!

Joppos123: Hyvä muistutus noista ”konsulteista”. Mitäpäs ne demarit hiljattain suunnittelivat:

”Muiden kuin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden maasta poistamiset jäädytetään kunnes valtioneuvoston nimeämä riippumaton taho on arvioinut heidän tapauksensa uudelleen.”

Eikä niitä vakaviin rikoksiin syyllistyneitäkään olla juuri karkoittamassa. Kas kun he saattaisivat olla kotimaassaan vaarassa. Ja jos se tiedustelulaki oltaisiin tehty nimenomaan Suomea koskevia ulkoisia uhkia vastaan niin asia olisi ollut ok. Nythän se on menossa lähinnä punaisen Valpon puolelle.

Allaspalo kirjoitti...

Jos arvon demareita yms. äänestäjiä ei ala hävettää niin, noh, ei siinä sitten mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Allaspalolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Meni kommentit ristiin. Se, mikä on mielestäni huolestuttavinta on se, kuinka valtamedia antaa Kontulan mainostaa kommunismiaan aivan pokkana. Se, että kyseinen nainen ei ymmärrä mistä verokertymä tulee ei sinänsä ole mikään yllätys.

Allaspalo: Tuskin hävettää. Ne kun eivät ajattele vaan varsinkin vanhemmat demarit äänestävät demareita kuvitellen sen vieläkin olevan työväenpuolue.

Strix Senex kirjoitti...

Kuten kirjoituksessa todettiin, Suomessa on vallalla kaksi päällekkäistä ja keskenään ristiriitaista hysteriaa. Tämä tosin taitaa olla osatotuus, sillä hysterioita tulee ja menee. Jotkut niistä ovat lyhytkestoisia, toiset istuvat kuin kansantuote Junttilan tuvan seinässä. Hysteriat voivat olla keskenään ristiriitaisia tai olla sitä olematta. Se ei ole edes olennaista, olennaista on hysteria itse. Kyse on pohjimmiltaan laumakäyttäytymiseen perustuvasta hallitsemisen menetelmästä, jossa karja totutetaan käyttäytymään kuten Pavlovin koirat. Kun kellokkaan summeri surahtaa, kuola alkaa valua ja lauma ryntää hakemaan banderollejaan. Menetelmää on käytetty kautta aikojen, joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä, mutta aina tuhoisin seurauksin silloin kun menetelmän käyttö on onnistunut.

Se klassillinen esimerkki tällaisesta hysterialla hallitsemisesta oli Ranskan vallankumous, johon lähdettiin korkeiden ihanteiden lipun alla, jossa saatiin aikaan (joskin mellakoiden säestämänä) valistuksen ihanteita toteuttava perustuslaki, joka sitten kesti voimassa hädin tuskin vuoden verran. Sen jälkeen vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoisuutta ryhdyttiin toteuttamaan terrorilla ja giljotiinilla. Ja kannattaa muistaa että tuon menon ruokkijoina olivat silloinkin lehtimiehet ja juristit, joita tosin ei taidettu silloin mainostaa ihmisoikeusjuristeina.

Joppos123 kirjoitti...

Näitä hysterioita tulee ja menee. Muistanpa hyvinkin "öljykriisin" jolloin Suomessa päätettiin rakentaa taloista hermeettiisiä ja nyt ihmetellään kun kaikki on homeessa.
Samaa sarjaa oli "ydinsodanpelko" mikä ei kuitenkaan sitten perkelöitynyt mutta jenkeissä on varmasti satojatuhansia jotka rakensi itselleen bunkkerin takapihalle.
Ydinvoimanvastainen liike taisi olla ensimmäinen mihin valjastettiin kakarat mukaan ja sama sakki lietsoo nyt lapsia oman agendansa mukaiseen ilmastohysteriaan.
En vaan tykkää siitä, että käytetään lapsia oman edun nimissä, mokomat paskat kuten Ykä sanoisi.
Antaa pilttien tehdä mitä niiden kuuluukin tehdä lapsena ja se angsti tulkoon myöhemmin jos on tullakseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Luulenpa että olet taas kerran ns. jännän äärellä. Tärkeintä ei ole hysterian sisältö vaan hysteria itse. Ja sen myötä ajattelu ”minä olen osa jotain suurempaa ja tämä tekee minustakin itseäni suuremman”.

Joppos123: Ydinvoiman vastustukseen juu köijättiin lapset mukaan samoin kuin siihen Ydinaseeton Pohjola-hullutukseen. Siinähän vaadittiin ydinaseettomaksi alueita jotka jo olivat ydinaseettomia mutta sattuneesta syystä eräs Kuolan niemimaa ei kuulunut niihin. Talohysterioista (tai ehkä muodista) voi mainita joskus 1960 – 1970-luvun alussa Suomeen tulleet tasakatot joissa ei ole näillä leveysasteilla mitään järkeä. Muistat kyllä nuo molemmat.

QroquiusKad kirjoitti...

Käsimerkeistä:
tuo olikin uutta, että OK-merkki voi olla antisemiittinen. Tietääkseni kun monissa Välimeren maissa se on henkilöönkäyvä loukkaus:
"Olet tämä eli persereikä!"

Samoin sielläpäin peukalo ylös on samaa viestivä loukkaus:
"Tämän minä tungen perseeseesi!"

Edelleen meillä on muutamankin kerran saanut nähdä jonkun tekevän englantilaisen voitonmerkin kämmenselkä eteenpäin. Se ei ole voitonmerkki, jota Churchillkin esitteli, vaan haistatttelu.

Molempien alkuperä lienee satavuotisessa sodassa, jossa ranskalaiset katkoivat vangitsemiltaan jousimiehiltä oikean käden etu- ja keskisormet:
etpähän ammu enää!
Niinpä brittijousimiehet omaksuivat oikean käden etu- ja kesiksormen näytön symboloimaan joko voittoa
("Minähän ammun teidät sukupuuttoon!") tai haistattelua
("Ettepä estä minua ampumasta, paskahousut!"). Jossain vaiheessa nämä erotettiin toisistaan kämmenselän suunnalla.

Meillä Suomessa ainoa jotain erityistä merkitsevä käsimerkki taitaa olla keskari pystyssä tai nyrkinheristys. Nyt kun meille on kyörätty kiihtyvällä tahdilla kohta 30 vuotta edistyksellisesti värähteleviä kultamunia, täyty suomalaisen pian alkaa kulkea kädet taskussa:

pirustako sen tietää, ettei pään raapiminen ole jollekin kulttuurinrikastuttajalle hänen ihmisyyttään syvästi loukkaava rienaus, joka oikeuttaa potkimaan pahaa aavistamattoman suomalaisen kymmenen yhtä vastaan teho-osastolle.
Uhri saa siellä herättyään kuullakseen joutuvansa vastaamaan syytteeseen törkeästä rasismista.

Saamme elää mielenkiintoisia aikoja, vaikka emme oikein haluaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Kun on saatu hysterisoitua lapset ja nuoret maailmanloppua odottamaan, niin ettei lasten hankintaa tulevaisuudessa uskalleta edes ajatella, niin eipä hätää! Kyllä muslimit ja muut kehitysmaalaiset hoitavat sekä työvoimapulan että lapsipulan paikkauksen, eikä hiilijalanjäljestä kukaan sano halaistua sanaakaan.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Kiitos lisäyksistä. Tässä oli sellaisia joita en tiennyt. Lisätään Välimeren maista se josta joskus luin eli jos autoilija nostaa ratissa kaikki kymmenen sormea pystyyn niin se meinaa kymmensarvista pirua joka on äärimmäinen loukkaus. Mutta joo, ehkä tässä tarttee tavallisen miehenkin alkaa kulkea juuttisäkissä ettei vaan vahingossakaan loukkaisi ketään.

Rouva Ano: Hoitavat kyllä. Eivätkä tajua että kuka heidät täällä lännessä elättää.

Joppos123 kirjoitti...

Rouva ano on tässä ihan oikeassa. Suomessa syntynyt lapsi on itse perkeleestä mutta Afrikassa siitetty kakara on ympäristöteko, varsinkin jos se on poika ja lampsii tänne perseilemään.
Ja kyllähän ne lampsii kun hutisalo kutsuu.
Tulisi sota niin saataisiin nämäkin asiat ruotuun. Kyllä se tulee mutta meidän kannalta liian myöhään.
Jossain vaiheessa homma eskaloituu ja me kantikset ollaan alakynnessä, kiitos hallitukselle mutta meillä on yksi valtti.
Kähtävät pelkäävät metsää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123: Ja kyllä. Ohisaloille ei väestöräjähdys merkitse mitään. Ainoastaan merkitsee se mahtava tunne että saa kyykytettyä suomalaisia utopiansa nimissä.Ja se väestönkasvu sekä ylijäämäväestön dumppaaminen meille saa sen sodan aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

If you can't fight them, join them. Joten mitäs tässä nipottamaan, annetaan nyt se elinikäinen oleskelulupa elatuksineen - ihmisiähän tässä kaikki ollaan ja keneltä tämä nyt muka olisi pois?

Ei ole hämmästyttävää, että suomalainen voidaan tilastoida ja yksilöidä sen sadalla tavalla sitä viimeistä pershöyhentä myöten, mutta ulkomaalaisia varten pitää taas laatia uudet ja paremmat lait. Tästähän voisi vetää sen ikävän johtopäätöksen, että ulkomaalaisilla olisi enemmän jotain salattavaa. Tuskin tuo salailu kuitenkaan kaikkia ulkomaalaisia koskisi. JJ tuolla ylempänä kyseli että mihinkähän tällainen esitys mahtaa perustua ja sehän perustuu tietenkin tähän "kyse on kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevista".

Eipä muuten tuntenut kotimaisten kielten keskuskaan sanaa "päätösperusteinen" joten oletan että sana on orwellilainen kiertoilmaus jollekin jota emme edes halua tietää. Vai olisiko hallituksen edustajan ohje jollekin 90 avustajasta: minä päätän, sinä keksit perustelut.

Ennen kuin intoudutaan päätösperustoimaan tästä hylsyporukasta Suomelle uutteria veronmaksajia (joita jokainen hakuprossessin ollessa kesken vakuuttaa olevansa), voisiko tehdä tilastoa näistä jo aikaisemmista tulijoista? Ihan vaan sellaista vaatimatonta tietoa, kuinka moni on työllistynyt yksityissektorille, moniko julkiselle, moniko on maksanut veroja enemmän kuin saanut tukia. Ei sen pitäisi olla vaikeaa - vai meneekö tietokoneet tilttii jos niille syöttää muita kuin länsimaisia nimiä?

Pyssymiehen kaverien kommentit eivät ihan tainneet olla pelkkää rasistista läppää. 1980-luvulla kun Suomen valtio rakensi "ammattikoulua" eli asetehdasta Beni Walidiin parisataa km Tripolista keskelle autiomaata, siellä oli 150 suomalaista ja 800 filippiiniläistä töissä, ei yhtään arabia. Muutamaa oli kokeiltu, mutta työnantajan kannalta hinta/laatusuhde ei ollut kovinkaan positiivinen. Lisäksi halveksivat katolisia Filippiinejä ja vaativat suomalaiselta vääräuskoiselta johdolta kunnioitusta. Aika hilpeitä stooreja siellä kuuli, nyky-Suomessa joka iikka istuisi käräjillä omakohtaisiin kokemuksiinsa perustuvista mielipiteistään.

Esimerkin ahkeran työntekijän kamalasta kohtalosta pihistän tähän usarin Kaarinan blogista "Kynttilä Taherin muistolle" muutaman kohdan. Taher on afganuori joka tuli Suomeen 2015. Kävi koulua, oppi suomea ja teki töitä puuseppänä (selkeä viittaus Jessen ammattiin) Uusikaarlepyyssä. Kääntyi matalan profiilin kristityksi, ja näytti Afganistanissa saamiaan kidutusjälkiä arvatenkin pöyristyneelle (nais)yleisölle. Migri ei heltynyt kun oli kaikenlaisia "passiepäselvyyksiäkin" ja hylsy tuli. Ja vihdoin palautuskin. Nyt Kaarina on kauhuissaan: hänet palautettiin Afganistaniin jossa hän ei ole koskaan ollutkaan eikä hänellä ole verkostoja. Taheria siis on kidutettu Afganistanissa jossa hän ei ole koskaan ollutkaan. Joku etäjuttu varmaankin? - Ei, Taher ei ole kuollut mutta ehkäpä se kynttilä vaadittiinkin sytytettäväksi Kaarinan unelmien haudalle. Kuvasta päätellen kun hän näyttää ihan niiltä Tajun mameilta joiden takia muiden pitäisi nousta tunti aikaisemmin paahtamaan duunia.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole tämäkään hallitus todellisessa maailmassa.

Juha Sipilä itse myönsi olleensa väärässä, ei olisi
kannattanut puhua mitä tahansa.

Tämä hallitus, ei näytä tietävän entä jos talous huononee.
Mitään työllisyys tavoitteita täytetä.

Kummallinen juttu, ammattibarometri uutinen.
Julkisen puolen työntekijöitä suurin pula olevan.


Veijo Hoikka kirjoitti...

Jatkuvasti tulee esiin ihmettelyä, miksi poliittiset päättäjät ja virkamiehet tekevät selvästi järjenvastaisia päätöksiä.

Selitys on sama kuin kysymykseen: Miksi koirat nuolevat munaansa tai pimppaansa?

No koska ne pystyvät niin tekemään. Ja kummallekaan asialle me emme mahda mitään.

korpisoturi kirjoitti...

Joppos kertoi: "...mutta meillä on yksi valtti.
Kähtävät pelkäävät metsää".

Olen ollu tätä mieltä jo vuosia, varsinkin ne kammoaa pimeetä metsää. Ne pitää kovaa mekastusta liikkuessan ja kun pelkäävät niin huuto vaan kovenee. Huomasin sen ollessani "hiekalla" yk-faitterina.

Kannattaa kävellä metsässä hiljaa yksikseen (ei mukana läpättävää kaveria), niin tajuaa, kuinka pystyy liikkumaan lähes huomaamatta. Se on iso etu ja myös mieltä kiehtova huvi kun pääsee tarkkailemaan eläimiä aika läheltäkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, Anolle, Veijo Hoikalle ja korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

tira+: Hyviä huomioita. Noita tilastoja ei varmasti tehdä – tai ei ainakaan julkaista – samasta syystä kuin valtiohallinto ei halua kertoa mitä haittamaahanmuutto kokonaisuudessaan kustantaa. Lukemat kun olisivat liian tylyjä, herättäisivät lisää kysymyksiä ja saattaisivat – voi herrajjumala – vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen.

Ano: Meillä on vallassa historiamme utopistisin hallitus.

Veijo: Taidatpa, piru vie, olla oikeassa.

korpisoturi: Hieman samanlaisia kokemuksia siviilipuolelta. Eikä metsässä tosiaan ole mitään pelättävää.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuohon veli Veijon esittämään aspektiin voisin esittää lisäyksen:
eliittimme tekee samaa kuin renessanssin Medici-ruhtinaat, jotka porsastelivat mielensä mukaan ja kustannuttivat kaiken alustalaistensa selkänahasta, joskus vallan kirjaimellisesti.

Perusteena heillä oli:
"Koska haluan, ja koska voin!"

Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan, kysyi Georg Ots. Ei ainakaan parempaan:
Medici-ruhtinaat olivat rehellisiä, toisin kuin meidän eliittimme, joka keksii toiminnalleen toinen toistaan älyttömämpiä valeita.

Tuosta veli Jopposin mainitsemasta ja veli Korpisoturin täydentämästä näkemyksestä, että kähtävät (mistä tuo termi muuten on peräisin?) pelkäävät metsää, erityisesti pimeää metsää tuli mieleen Ernst Trostin teos "Daavid ja Goljat - Israelin taistelu 1967".
Nimensä mukaisesti se on loistelias Kuuden päivän sodan historiikki, kertoen myös sen taustoista ja jälkitunnelmista.

Siinä hän mainitsee arabien pelkäävän pimeää, jonka heidän mielkuvituksensa on kansoittanut džinneillä ja muilla kauhuolennoilla. Niiden alkuperä lienee ollut pelotella lapsia eksymästä pimeälle aavikolle, samoin kuin muinaissuomalaiset pelottelivat lapsensa nopeasti virtaavan veden vaaroista siellä asuvalla Näkillä.

Trost mainitsee, että vuosien 1948-49 itsenäisyyssodan altavastaaja-asemassa israelilaisilla oli mahdollisuus yliotteeseen nimenomaan yöoperaatioissa, joissa arabit olivat jo valmiiksi paskat housuissa.

Joten jos Suomessa menisi lopulta äärimmäiseen asti tiukille maahantunkeutuneita arabi- ja afgaaniterroristeja vastaan, saattaisi heille tulla tukalaakin keljummat oltavat syksyllä öiden sen kun pimetessä. - Elleivät mullahit ja imaamit sitten keksi selittää, että samoin kuin Allah ei näe seinän lävitse, eivät myöskään džinnit elä täällä vääräuskoisten maassa?

Mutta silloinhan suomalaisten on otettava se džinnin paikka samoin kuin Talvisodassa, ja tehtävä siitä aito, oikea ja todellinen:
ei valkoinen, vaan pimeä kuolema!

Anonyymi kirjoitti...

IS keroo anarinteen olevan huolissaan kun setämiehet pilkkaavat ruåtsin pyhimys-gretaa. Kehtaavatkin mokomat No se on jäänyt rinteeltä huomaamatta ja ymmärtämättä, että suurin osa mielestäni paheksuu ja pilkkaa niitä gretan takan lymyäviä, kuten soros ja kumppanit. Ja lähimpinä gretan omat vanhemmat, tuskin se likka itse olisi osannut moista spektaakkelia rakentaa tai kulkea pitkin poikin maita ja mantuja saarnamatkoillaan. Johan se nähtiin tuolla jenkkilässä kun toimittajat kyselivät likalta suoraan, että mitä häh. Mykäksi meni, ei osannut sanoa juuta ei jaata, kun ei ollut valmista puhetta kirjoitettuna.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tuo Medici-vertaus oli kyllä varsin osuva. Ja minulla itsellänikin on tuo Daavid ja Goljat-kirja. Se on varsin hyvä kuvaus silloin käydystä sodasta. Kaikenlainen vihollisen harjoittama taikausko toimii organisoituneen ja länsimaisen armeijan puolella. Eräässä toisessa dokumentissa muistan erään egyptiläisen kenraalin kiteyttäneen kyseisen rähinän varsin osuvasti:

”Me olimme valmistautuneet voitonparaatiin Kairossa. Israelilaiset olivat valmistautuneet sotaan”.

Huru-ukko: Näiltä setämiehiä inhoavilta ”nuorilta älykkäiltä naisilta” muuten voisi kysyä seuraavat kysymykset:

1. Kuinka moni teistä on nettoveronmaksaja?

2. Kuinka moni teistä on ammatissa joka pitää yllä infrastruktuuria?

Becker kirjoitti...

Kuulin eräältä tuttavaltani seuraavan tapauksen. Ruotsissa Nyköpingissä on Eberspächerin raskaan kaluston äänenvaimentajatehdas. Se valmistaa näitä vaativia Euro 6 häkäpönttöjä rosterista. Valmistajan kontrahti on päättymässä, joten yli 800 henkilöä työllistävää tehdasta ollaan ajamassa alas. Syitä lienne monia, mutta laatu ja valmistuksen kustannusongelmat ovat erä syy siihen. Muualla saa halvempaa.
Työväki on pakenemassa ruotsalaiset etunenässä. Sinne on palkattu suuri määrä näita avaruusinsinöörejä entisten lisäksi, joiden palkan maksaa suurelta osin ruotsalaiset veronmaksajat. Valmista tavaraa on haettu rekkavaunuilla keski-Eurooppaan. Nyt on uusi ilmiö että rekat tuovat takaisin lasteittain laatuvaatimuksissa hylättyjä pönttöjä.
Avaruusinsinöörien on vaikeata sulattaa vääräuskoista työnjohtoa ja ovatpa sitten omin päin menneet ruuvaamaan työkoneita tuloksena pelkkää sekundaa. Naispuolista työnjohtajaa tai esimiestä ei sulateta ollenkaan. Iso tehdaskompleksi on kaupungin rakentama, jota Eberspächer vuokraa ja on nyt siis jäämässä tyhjilleen. Kamelinkasvatukseen tilat olisivat erinomaiset suurten tilojen vuoksi ja ammattitaitoista työvoimaakin olisi jo paikan päällä.
Jos Suomessa kuvitellaan näiden vastaavien työllistyvän ja alkavan tuottaa jotakin yhteiskunnalle, on se harhaluulo. Mutta Suomessahan ollaankin niin paljon viisaampia kuin muaalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Ruotsin talousveturi on vahva mutta se ei kestä loputtomiin. Mitä tapahtuu kun taikaseinä kyykkää? Henk koht minulle asia olisi ihan yks lysti jos Ruotsi olisi joku Tyynenmeren saari. Mutta kun se sattuu olemaan Suomen naapurivaltio. Josta meidän nilkit ottaa oppia.

vieras kirjoitti...

Itävallassa oli tänään hajotusvaalit. Kas kun Junes ei pitänyt vaaliskriimiä.

FPÖ otti turpiin sen toukokuisen (tekaistun?) skandaalin takia. Vaalitulos on 17 prosenttia ja jotain pääälle. Tiesin että turpiin tulee mutta luulin että edes 20 prossaa saisi. Onneksi sossut otti kans turpiin ja niiden ääniä karkasi vihreille. FPÖ:tä kaksi vuotta sitten äänestäneistä osa äänesti ÖVP:tä ja osa meni nukkumaan. ÖVP voi muodostaa enemmistöhallituksen FPÖ:n kanssa. Jos FPÖ saa sisäministerin niin siihen voi olla jotenkin tyytyväinen. Pääasia että sossut ja vihreät pidetään oppositiossa.

Huomasiko Ykä että tässä Juneksen ja Tiinan skriimin logossa on jauhosäkki ja uuni sekä kukko. Niiden tarkoitus on varmaan pistää suvakkien mutterit irti. Jauhoilla jauhotetaan. Uuni tuo mielleyhtymän uunituksesta. Niin no jauhoja käytetään leivontaan ja sitten uunissa paistetaan. Pitäis varmaan kysyä heiltä symboloiko kukko Ranskaa. Kukonkin voi paistaa uunissa.

https://i.ytimg.com/vi/mD514j8l0dE/maxresdefault.jpg

Lemminkäinen kirjoitti...

Noin 10 v. sitten kertoi suuri oraakkeli että Suomi näivettyy jos Suomeen ei tule seuraavan n. kymmenen vuoden aikana 1,8 miljoonaa mm. raketti-insinööriä, lääkäriä, moniosaavia kaikkiosaavia, koodareita, suutareita, pyllyjen pyyhkijöitä, jne. Jos Suomeen olisi tullut nämä 1,8 miljoonaa ihmeoletettua, niin tämän päivän työttömien määrä olisi aikaisemmat työttömät + n. 1,8 miljoonaa uutta työtöntä. Siis oraakkelit, jotka antavat lausuntoja ilmastosta ja milloin mistäkin, niin valitettavasti kansa on antanut näille oraakkeleille valtakirjan antaa lausuntoja ja tehdä päätöksiä jotta lausunnot sopisivat hanskaan. Voisi myös sanoa että kansan (viherpunertavat luonnollisestikin kukkivat omilla mättäillään) odotukset ja oraakkeleiden ulostulot eivät korreloi keskenään. Laskeskelin tuossa lonkkalaskimella että olisi helvetinmoinen etu kansalle jos automatisaatio, robotisaatio ja digitalisaatio jo huomenna syrjäyttäisi oraakkelit sinne minne ne kuuluu, siis taivaanrannan maalareiksi.

Becker kirjoitti...

Ruotsin teollisuuden vahvuus on sen monipulisuudessa. Eikä lakkoja juuri tunneta sillä ammatiliitot ja työnantajat toimivat hyvässä symbioosissa. Myöskin osa maahanmuuttajista on ihan pätevää työväkeä. Mutta tilanne muuttuu pikkuhiljaa. Työttömyyttä on jo eikä tähän lasketa maassa olevia lorvijoita. Tolkuton rikollisuus alkaa ilmetä yritysten sulkemisina. Valvontaan ja turvajärjestelmiin joudutaan satsaamaan useita miljardeja ja varkaudet nostavat kuluja jotka myös ovat todella valtava kustannus. Maahan ei saada palkattua päteviä suur yritysten johtohenkilöitä sillä rikollisuus ei houkuta muuttamaan Ruotsiin.

Monet kunnat ovat pahasti helisemässä. Tehtaiden tai kaivosten lopettaminen on tyhjentänyt asuntoja jotka sitten on täytetty lorvijoilla. Valtio maksaa kulut ensimmäisen kahden vuoden ajalta, jonka jälkeen lorvijoiden pitäisi osata kieltä ja olla työelämässä. No näin tämä ei tietenkään toimi vaan lorvijat jatkavat lorvimista ja siinä aikansa kuluksi harrastavat ryöstämistä ja varastamista. Tuloksena on "White Flight" ja ne vähätkin työssä olevat veronmaksajat häipyvät kunnasta muualle. Kunnat ovat todella kusessa kun joutuvat kustantamaan lorvijoiden kulut sen kahden vuoden jälkeen. Ne eivät voi mennä konkkaan joten valtion kassaa huudetaan taas avuksi.

Taikaseinä alkaa tyhjentyä ja uusi ilmiö on että muuten turpansa tukossa pitävät svennet ovat uskaltaneet alkaa julkisesti arvostella maahanmuuton kustannuksia.

Nyt sitten ei tarvitse odotella muuta kuin perheiden yhdistämistä niin maahan lappaa muutama satatuhatta lorvijaa lisää. Siinä vaiheessa paska todella osuu propelliin ja Absurdistanissa alkavat aikuisten oikeesti tosi mielenkiintoiset ajat.

Lemminkäinen kirjoitti...

Becker! Karmeinta sopassa on se että valtapalleilla istuvat hihhulit eivät ymmärrä tulevasta kehityksestä yhtikäs mitään. Ihmistyövoimaa tullaan tarvitsemaan vähemmän ja vähemmän, koska digitalisaatio, automatisaatio ja robotisaatio. Suunnilleen kaikki rutiinityöt tullaan suorittamaan lähitulevaisuudessa tekniikoita hyväksi käyttäen. Esimerkiksi virastoissa on suurimmaksi osaksi kysymys rutiinitöistä (samoin koulutuksessa) ja kun robotille (ohjelmalle) tekee kysymyksen asiasta kuin asiasta niin robotin (ohjelman) "substanssiymmärrys" on ihan eri luokkaa mitä esimerkiksi poliittisesti värittyneen hihhulivirkamiehen ymmärrys on. Ruotsin ghetoissa persläpimaiden gangsta/uskonnolliset/kulttuurit tulevat tiivistymään porukan ja työttömyyden lisääntyessä ja syyllisiä tähän kehitykseen ovat tietysti kaikki valkoiset fasistinatsirasistit.

Anonyymi kirjoitti...

Toissaviikolla muuan varhaiseläkeläinen Kalle I. , ex-nokialainen, antoi iltiksen ÄVÄ:ssä Prideministerille hyvän neuvon: turpa kiinni - ajattele ennen kuin sanot. Eipä ole mennyt terveiset perille. Antilla suu päälaella koko ajan. No, toki suurvallan pääministerin pitää haastaa riitaa kaikkien kanssa. Neuvoa Britanniaa, puolustaa St. Gretaa tuhmilta sediltä, nuhdella unkaria, nuolla ranskaa,...

Pimeän, metsän ja erikoisesti pimeän metsän pelko ei ole harvinainen länkkärienkään parissa. Metsäähän suomessakin kansoittaa kauhukabinetti: hyttysiä, polttiaisia, hirvikärpäsiä, mäyriä, kettuja, susia, ilveksiä, hirviä, karhuja, hetteenhirviöitä, puumörköjä,...

Ameriikan tuttuja kävi juvroopassa ja pistäytyivät parin päivän visiitillä. Näytin tuppukylän paikkoja ja asumukseni ympäristöä, mm. parinsadam metrin päässä metsässä kököttävää karhun repimää kantoa. Illalla takapihalla grillaillessa vilkuilivat metsää huolestuneena. Huolestuivat lisää, kun kerroin metsänreunan polkua pääsevän vaikka Ohotanmeren rantaan ongelle poistumatta metsän suojasta - paitsi rannassa pitää avointa rantasomeroa talsia satakunta metriä. Ja muutama manntie ylittää matkalla.
Siperiassahan on karhuja ja käristyvän lihan haju houkuttelee karhuja...
Sitten joku hirmuinen olio - naapurin kolli, pissihaukka, tms. - rääkäisi metsässä ja kalpenivat vieraat. lay of The House rauhoitteli tilannetta kertomalla mikä on suomalainen rukous: Suomalainen törmää metsässä karhuun, alkavat kierää isoa kiveä pahat mielessä. Tilanne on sen verran tiukka, että rukoilee ekan kerran sankarimme. "Herra, ole armollinen tämän kerran. Ole puolueeton".

Ei metsää tarvitse pelätä. Metsä on ystävä, se kätkee, suojaa, ruokkii. Tarvittaessa eksyttää, väsyttää, paljastaa ja tuhoaa viholliseni.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Suomihan meinaa esimerkillään näyttää miten maapallon ilmasto pannaan kuntoon. Rajoitetulla mielikuvituksellani epäilen sen olevan sen verran iso homma, että meidän resurssit eivät siihen riitä. Ei varsinkaan jos maahanmuuttoa lisätään rajoituksetta. Ei tule hiilineutraalia 2030 mennessä.

Veroja siihen tarvitaan ja uusille veroille on nimiä keksittävä. Nyt se on ilmastonmuutos. Huvitti kun Lintilä torppasi kansalaisaloitteen dieselveron poistosta. Ei oteta käsittelyyn kun tekeillä on "kokonaisuudistus". Mikään ei ole tehokkaampi tapa haudata aloitteita kuuden metrin syvyyteen kuin vaatia kokonaisuudistusta. Sitä ei tarvitse edes selitellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Lemminkäiselle, Beckerille, Pyssymiehelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

vieras: Toivotaan että Itävallassa kumminkin säilyy edes jonkinlainen järki. Italiassahan se valitettavasti otti ainakin tilapäisesti takapakkia.

Lemminkäinen:

Viesti1: Ja valitettavasti se valtakirja todennäköisesti jatkuu seuraavissakin vaaleissa.

Viesti2: Kyllä. On menossa jälleen yksi työelämän murroa. Mutta toisin kuin aikaisemmissa ei tällä kertaa ole tulossa korvaavia työpaikkoja mistään.

Becker: Jep. Ja eikös se Volvokin suunnittele pääkonttorinsa siirtämistä pois Ruotsista?

Pyssymies: Totta joo. Valitettavan moni suomalainenkin on täysin vieraantunut luonnosta.

Ano: Ei tule, eikä tarvitsekaan tulla sillä Suomi hoitaa ympäristöasiansa muutenkin esimerkillisesti ja tutkimustulokset aiheesta hiilidioksidi kontra ihminen kontra ilmasto on myös hyvin moneen otteeseen kyseenalaistettu ja varsin perusteellisesti.

vieras kirjoitti...

Marokon edellinen kuningas puhui asiaa tällä videolla:

https://twitter.com/JunesLokka/status/1178701356737204224

QroquiusKad kirjoitti...

Ruotsin taloudesta kun puhutaan, nousee aina vain päällimmäiseksi ajatus siitä, kuinka Suomen kaltaisia hävittäjäkauppoja hierova Sveitsi pudotti kohtalaisena tarjokkaana olleen Gripenin kokonaan pois.
Sveitsissä ei siis uskota, että Ruotsi pysyy enää pystyssä edes seuraavat 20 vuotta, tämäntasoisen asejärjestelmän elinkaaren minimin.

Käkikellomaa ei halua ostaa tavaraa, joka alkaisi vain vanheta käsiin. Meillä Gripen on edelleen samalla viivalla hankinnan suhteen kuin muutkin.
Ehkä paremmalla:

hyvä ulkoministerimme Peppu Haavistohan julisti, ettei ilvoksuttavia tappokaluja pidä ostaa ilvoksuttavista maista, jotka eivät ole sitoutuneet tuhoamaan talousjärjestelmäänsä ilmastohöpöhumpalla.

Pelkäänpä pahoin, että hyvä hallituksemme ostaa tällä vaalikaudella Gripenin vanhentumaan käsiin. Sen jälkeen ne voidaankin kyörätä romutettaviksi, ja soma Li Lystikäs, lady Veronika, Tuppu-Tyttö ja muut Älykkäät Ja Edistykselliset Nuoret Ja Vanhemmatkin Naiset kikattavat riemusta taputtaen kätösiään.

Anonyymi kirjoitti...

Olen vähinerin alkanut miettiä että oliskohan paree sittenkin liittyä venäjänfederaatioon, ei ainakaan hullumski voisi suomessa asiat mennä ? :P

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle, Qroquius Kadille ja jpt:lle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Oli muuten hyvä pätkä. Kun arabi puhuu arabeista niin kannattaisi ehkä kuunnella. Valitettavasti Euroopassa ei kuunneltu.

Qroqius Kad: Saattaa hyvinkin olla. Sinänsä siitä hävittäjähankkeesta en osaa sanoa mitään varmaa. Ehkä ostetaan Hösserschmitt?

jpt: Jos ei nyt kuitenkaan. Venäjä ei ole koskaan ystävä. Vaan miehittäjä.

Anonyymi kirjoitti...


Ari Pesonen kirjoittaa Puheenvuorossa: Norjan ja Suomen F-35-hävittäjät – päätös on tehty jo kauan sitten

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/norjan-ja-suomen-f-35-havittajat-paatos-on-tehty-jo-kauan-sitten/

Johan

vieras kirjoitti...

Amerikan korkein sotilashenkilö on virkanimikkeeltään puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja eli Chairman of the Joint Chiefs of Staff, lyhenne CJCS. Huomasin että tänään oli uuden CJCS:n virkaanastujaisseremonia.

https://www.youtube.com/watch?v=dFkaKPQcYKs

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Johanille ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Johan: Kiitos linkistä. En ota edelleenkään varmaa kantaa.

vieras: Sotilasjohtajat toki vaihtuvat Yhdysvalloissakin.

Anonyymi kirjoitti...

"Mikään ei ole tehokkaampi tapa haudata aloitteita kuuden metrin syvyyteen kuin vaatia kokonaisuudistusta."
Ja silloinhan se haudattu paperipino on jo itsessään pieni hiilinielu!

Strix Senex kirjoitti...

Sosialismin kehitys tulee hyvin näkyviin Itä-Saksan autotuotannossa. Se Wartburg 311 oli vielä auton näköinen ja tiloiltaankin kohtuullinen vaikka sellainen räpätin olikin. Seuraavassa mallissa, siin 353:ssa tuli jo näkyviin, että peltien sovitusta ei enää osattu tehdä ja siksi jätettiin kunnon saumavarat. Ja sitten tulikin se Trabant, jossa kurjistuminen näkyi jokaisessa kohdassa. Tosaalta sekyllä antoi runsaasti virikettä erilaisten koriräätäleiden mielikuvitukselle eilaisista limusiini- ja tykkitorniviritelmistä alkaen. Olisiko niin, että kun kaikki muu on viety, huumoria ei kuitenkaan voida viedä. Vaikka kovasti kyllä sitäkin yritettiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Näin on.

Strix Senex: Tiivistit asian muuten aika osuvasti.