maanantai 23. maaliskuuta 2020

VIHREÄÄ MÖNJÄÄ


Hotellin respassa muistetaan vielä kun joskus 1970-luvun loppupuolella Kekkoslovakiaankin saapui uusi muodikas lasten lelu eli Slime. Sinänsä kyse ei oikeastaan ollut varsinaisesta lelusta vaan pelkästä muodista eli sillä se oli mönjää jolla ei tehnyt yhtään mitään, jossa raha meni täysin hukkaan ja se saattoi olla ainakin nieltynä vaarallinen. Väriltään se oli vihreä:



Slime elää edelleenkin erityisesti Järjestelmäpuolueen poliittisessa retoriikassa. Sehän ei varsinaisesti tarkoita mitään, se tulee kansalaisille pirun kalliiksi ja on ollut monelle kansalaiselle myös seurauksiltaan hyvin vaarallista. Lisäksi kyseinen Slime on edelleenkin väriltään pääosin vihreää. Otetaan esimerkki nykyajan Slimestä ja käytetään vihreitten rasisminvastaisen päivän avautumisia. Ensimmäisenä pläjäytetään komeasti ”Ei natseja Suomeen. Ei natseja mihinkään”:



Todennäköisesti jopa vihreittenkin puoluekoneistossa tajutaan että varsinaiset natsit voidaan Suomessa laskea muutaman sahatyöläisen sormilla ja heidän merkityksensä on alempana kuin käärmeen maha. Mutta kun pokka ei ihan vielä anna periksi vaatia rehellisesti että ”Ei reaalimaailmassa eläviä kansallismielisiä Suomeen, ei reaalimaailmassa eläviä kansallismielisiä mihinkään”, niin pakkohan vihreitten on elämöidä natseista. Ja samalla toivoa, että valtamedian ansiosta mahdollisimman monen kansalaisen käsitys siitä, mitä natsismi tarkoittaa hämärtyisi sinne vihreän mönjän osoittamaan suuntaan. Eli jokainen, joka ei opettele ulkoa vihervasemmistolaista epistolaa on jonkun sortin natsi.

No, jatketaan. Seuravaan kuvaan on otettu mannekiiniksi oikein sisäministerimme ja mitäs siinä sitten julistetaan:



”Yhdessä voimme voittaa pelon”. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. Tämähän on Slimeä parhaimmillaan. Todella komealta kalskahtava, suorastaan raamatullinen lause joka ei tarkoita yhtään mitään. Kuuluu samaan sarjaan kuin maailman turhin supersankari Thoughts And Prayers Man.

Mutta vakavasti ottaen voisi esittää kysymyksen että moniko Suomeen tullut etnisesti edistyksellinen maahanmuuttaja joutuu oikeasti pelkäämään väkivalta- ja seksuaalirikoksen uhriksi joutumista kantaväestön taholta? Ja moniko kantaväestön edustaja puolestaan on jo joutunut kyseisten rikoksien uhriksi etnisesti edistykselliseltä taholta? Heillä on oikeasti syytä pelätä. Mutta vihreät vaikenevat siitä koska tuo aito ja perusteltu pelko ei kuulu utopian piiriin. Siitä pelosta puhuminen nakertaa käsitystä vihreistä Hyvän Ihmisen arkkityyppinä. Niinpä sitä pelkoa ei yritetä voittaa vaan vaientaa ja kiistää. Ja kiinnittää huomio pelkoon jota ei edes ole.

Jatketaanpa vihreitä avautumisia ja nyt on mannekiinina vihreitten varapuheenjohtajaksi noussut Fatim Diarra. Mitäs vihreät haluavat hänen kauttaan sanoa?



”Vihapuhetta ei tarvitse sietää. Ei edes verkossa”. No ei tartte niin. Ei varsinkaan vihermääriteltyä vihapuhetta eli monikultturistista utopiaa perustellusti arvostelevaa puhetta. Toisin sanoen vihafaktoja. Mutta oikeat etnisesti edistykselliset avautumiset tulee sallia edelleenkin, eikös niin Fatim?



Sinänsä täällä hotellin respassa ei vaadita tuollaistenkaan avautumisten kieltämistä. Onhan se meinaan hyvä että vihervasemmisto tunnustaa avoimesti että se haalii riveihinsä ihmisiä jotka aukaisevat lärppänsä ensin ja ehkä vasta sen jälkeen ajattelevat. Tuo toimii reaalimaailmassa eläville ihmisille jonkunlaisena vastineena liikenteen ”muu vaara”-merkille.



Vaan jatketaanpa. Ja nyt on tarjolla taas sertifikoitua Slimeä:



”Jokaisella täällä on yhtäläinen ihmisarvo”. Bravo! Ykkösluokan Slimeä. Jälleen raamatulliset puitteet saavuttava lause joka ei tarkoita mitään. Mutta koska hotellin respa sijaitsee voiman pimeällä puolella niin siitä tulee mieleen kuvan mannekiinille Pekka Haavistolle jokunen kysymys:

Tarkoittaako tuo tyhjä lause sitä, että kuka tahansa, joka on onnistunut tunkemaan itsensä Suomen maaperälle on oikeutettu elinikäiseen elatukseen? Elatukseen, joka ei lopu, teki hän mitä tahansa? Elatukseen joka koskee koko maailmaa ja jossa Suomen raja ei ole este vaan hidaste? Onko elatuspiikillä olemassa mitään ylärajaa?

Pekka ei vastaa. Pekka ei ole koskaan vastannut. Hän ei uskalla, sillä tietää viherutopian vastauksen olevan kyllä. Piikillä ei ole rajaa. Hotellin respasta taas todetaan Pekalle että ei, kaikilla ihmisillä Suomessa ei ole yhtäläinen ihmisarvo. Osa on nostettu jalustalle ja ikuisen elatuksen piiriin pelkästään etnisellä perusteella. Ja osa on tuomittu pakkomaksamaan ja pakkohyväksymään tuon utopian hinta. Heidän mielipidettään kysymättä.

Ja laitetaanpa vielä yksi. Eli ”Rasismi ei häviä vaikenemalla, vaan ainoastaan puuttumalla siihen”:



Todetaan tähän se seikka, että etnisesti edistyksellisillä on ohituskaista sekä asuntojonoissa että julkisen sektorin työpaikanhaussa ja epäilemättä tämä herättää rasistisia ajatuksia. Samoin kuin se, että etnisesti edistyksiä varten räätälöidään mannekiinityöpaikkoja joita ei ollut olemassakaan ennen kuin kyseiset etnisesti edistykselliset saapuivat Suomeen ja joille ei ollut minkäänlaista tarvetta. Mitäs jos poistettaisiin nämä ohituskaistat ja katsotaan sitten mikä rasismin tila on? Annetaan ihmisten ponnistaa ns. omilla kyvyillään. Ja vihreille voisi muistuttaa pari asiaa:

- Rakkautta ei synny viranomaispäätöksellä. Yritys aikaansaada pakkorakkautta synnyttää aivan varmasti vihaa.

- Kunnioitusta ei saa vaatimalla ja ruikuttamalla. Eikä myöskään viranomaispäätöksellä. Suomessa sen saa vain ansaitsemalla.

Voi kysyä että eikös ihmisen nostaminen arvostelun yläpuolelle etnisyytensä vuoksi ole rasismia puhtaimmillaan? Voi myös kysyä että milloin kuullaan se ensimmäinen vihreitten suunnasta tullut etnisesti edistyksellinen kiitos siitä, mitä yksilö on tältä maalta saanut? Jatkuvan ruikuttamisen sijasta. Vai onko sittenkin kannattavampaa ja ennen kaikkea helpompaa luoda uraa uhriutumisella?

Hotellin respasta helpotetaan hieman vihreitten työtä seuraavan vuoden rasisminvastaisen päivän julistuksien teossa. Miksi nähdä vaivaa tehdä useampi kun yksi ajaa ihan hyvin saman asian. Olkaa hyvä. © luovutettu avoimeen käyttöön:



Muistakaa kansalaiset. Faktat aiheuttavat vihreille henkisen pipin. Siispä faktat ovat vihapuhetta. Ajatelkaa herkkää vihreää sielua ja muistakaa valehdella vastuullisesti.

37 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Minä tuota Fatimin fantasiaa olen jo pitkään miettinyt:
- Miksi se vaimo huutaa apua? Onko se eksynyt sinne metsään?
- Jos taas vaimo on puolisonsa sisko, niin silloinhan kyseessä on insesti joka käsittääkseni on vihervasemmiston suosimien/edistämien seksuaalitapojen tavoitteena?
- Vai olenko vain toksisesti maskuliinen seisaaltaan kuseva kalapuikkoviiksipersvakosetämies joka patriarkaalisen misogyynisissä aivoissaan ei vaan tajua?

Strix Senex kirjoitti...

Vihreät on vihreitä vaikka voissa paistaisi.
Tämän porukan perusominaisuus on monomaanisuus, joka taas tarkoittaa pakkomielteistä samoihin asioihin rajautumista ja samojen asioiden samanlaista toistelua. Ilmiö on tuttu edesmennestä Neuvostoliitosta tai nykyisestä Pohjois-Koreasta, joissa julkinen sana perustuu samoihin periaatteisiin ja yksityinen sana vei ja vie vankileirille. Tämän ilmiön ikävä sivuvaikutus on, että vihreiden touhuilujen kommentoinnistakin tahtoo tulla helposti vähän monomaanista, kun jatkuvasti ja toistuvasti samanlaisena pysyvän pöljyyden analysointiin ei niin rajattoman monia tapoja kovin helposti löydä. Ehkä osuvimman vihreiden edustaman ilmapiirin kuvauksen kehitti Aleksi Kivi säkeessä: "Mi ikävyys, mi hämäryys/ sieluni ympär/ kuin syksyiltanen autiol maal?".

Anonyymi kirjoitti...

Off topic, mutta avaudun silti ja käytän sananvapauttani ja sanon että meillä on täysin toimintakyvytön hallitus ja jos se toimii, niin aivan liian hitaasti. Ministereiltä puuttuu täysin auktoriteetti. T. Oloneuvos

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Strix Senexille ja Oloneuvokselle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Samoja mietin minäkin. Enkä päädy muuhun johtopäätökseen kuin että kyseinen naikkonen saa puhua mitä sylki suuhun tuo. Etnisellä perusteella. No, antaa puhua. Mutta jos joku suomalainen heittäisi samaa etnisesti edistyksellisistä niin lööpit kirkuisivat ja valtakunnansyyttäjä Toiviainen teroittelisi lihakirvestään.

Strix Senex: Olet täysin oikeassa ja sen vuoksi nämä omanikin kolumnityyppiset jutut tuppaavat olla toiston toistoa. Mutta puolustuksekseni voin sanoa että en mää aloittanut. Ja ehkä näitä on tärkeää jatkaa.

Oloneuvos: Oman työni puolesta voin todeta että näin on. Toivotaan että tällä hallituksella on muitakin avustajia kuin poliittiseen suojatyöpaikkaan palkattuja.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Referoin Ykän tekstiä: "- Kunnioitusta ei saa vaatimalla ja ruikuttamalla. Eikä myöskään viranomaispäätöksellä. Suomessa sen saa vain ansaitsemalla". Tästä tulee esimerkkinä mieleen suuresti kunnioittamani Nikke Pärmi. Hän oli sanavalmis ja uskalsi aina sanoa mielipiteensä. Useimmiten hän oli vielä oikeassa. No, kuka on Nikke Pärmi? Häneen voi tutustua linkistä:
https://pkymasehist.fi/parmi.html

Pate kirjoitti...

Terveisiä virheille, jotta jos tarkoitus oli ns " avartaa " esim minua, vaikutus on päinvastainen. V sekä r käyräni nousi entisestään.

J. Jörgensen kirjoitti...

Joo vaan sanopas tykö arviosi Ykä siitä, mistä johtuu se että vielä rapiat 10 % äänioikeutetuista on aina vain tuon vihreän mönjän lumoissa? Että suomalaisten turvallisuudesta ensi sijassa vastaava ministeri on kaikesta koetusta ja taloudellisesta tilanteesta huolimatta sitä mieltä, että tervetuloa pakolaiset! Turvapaikkahakemusta sen kun sisään vaan. Kyllä kai asioista voidaan olla perustellusti montaakin mieltä, mutta tällaista esittävien ja heitä kannattavien ihmisten yhteydet todellisuuteen ovat häiriintyneet todella vakavasti. He kuuluisivat lähinnä vajaavaltaisten ja -mielisten hoitolaitoksiin.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Puheet "ihmisarvosta" ovat siinä mielessä hirvittäviä, että ne käytännössä kääntyvät täysin päinvastaisiksi kuin mikä niiden "tunnustuksellinen" sanoma on.

Koska ihminen on lajityypillisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", ei suinkaan seuraa se, että kaikki "kulttuurit" voisivat sopeutua keskenään. Seuraa itse asiassa jotain täysin päinvastaista: että jokaisen yksilön kaikki "ihmisarvo" tuhotaan, kun keskenään yhteen sopimattomia kulttuureita yritetään saada elämään sisäkkäin tai rinnakkain.

Eikä mikään "ihmisarvon" idea ole konkretisoitavissa edes silloin, vaikka katsottaisiin vain yksilöitä. Ei lapseen voi suhtautua samalla tavalla kuin aikuiseen, ei kehittymättömään ihmisen voi suhtautua samoilla ehdoilla kuin kehittyneeseen. Jos sellaisen käsitteen kuin "ihmisarvo" annetaan sen "tunnustuksellisessa" merkityksessä noitua ymmärrys, seurauksena on pelkkää typeryttä ja hulluutta.

Ja kun "ihmisarvon" kaltaisista käsitteistä kootaan oikein tunnustuksellinen "oppi" -- ismi-ideologia, joka toimii identiteettipoliittisena triggeröijänä -- ollaan jo tulisten tabujen alueella, jossa vihreät lynkkausmielialat saavat vapaasti leimuta.
Siinä ei enää mitään reaalista tai todellista voida panna toiseen vaakakuppiin, koska nollatoleranssit ovat niin kipeitä ettei sietokykyä minkään kielteisen tosiasian tai "poliittisesta korrektiudesta" poikkeavan totuuden käsitteleminen onnistu.

Se on ihan hirveä ajattelun syöpä, tuo "vihreä" idealismi. Mutta kuinkas se kerrotaan näille vihreille itselleen? Kuinka lapselle kerrotaan että aikuiset ajattelevat aivan toisella tavalla? Kuinka kehittymättömille ihmisille kerrotaan, ettei todellisuudessa ole mahdollista se mitä kehittymätön mieli kuvitelmissaan tuottaa?

"Ihmisarvon" hokeminen ei ratkaise mitään. Käytännössä se merkitsee vain kehityksen tosiasian, toistan: kehityksen tosiasian kieltämistä.

Anonyymi kirjoitti...

"If you have always believed that everyone should play by the same rules and be judged by the same standards, that would have gotten you labeled a radical 50 years ago, a liberal 25 years ago and a racist today." -Thomas Sowell-
t. Muuan mies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle, Unknownille, J. Jörgensenille, Seppo Oikkoselle ja Muuan miehelle & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Pärmistä muistan erään kirjatun puhelinkeskustelun:

Herra eversti, majuri Pärmi, duoda duoda, meillä on täällä ryssiä pussissa.

No kai majuri tietää mitää asialle pitää tehdä!

Seuraavana päivänä:

Herra eversti, majuri Pärmi, duoda duoda, nyt ei ole enää pussia. Eikä ryssiä…

Unknown: Et ole ainoa. Mutta ehkä vihreät heittävät noita juttuja vain toisilleen ja valtamedialle. Kas kun ne oikein hyvin tietävät että yksikään puolue persuja lukuunottamatta ei uskalla kyseenalaistaa typerintäkään vihreitten avautumista.

J. Jörgensen: En osaa sanoa varmaksi. Enkä jaa hoitolaitosdiagnooseja. Mutta suurin osahan vihreitten äänistä tulee naispuolisilta, yhteiskuntapuolelta yliopistokoulutetuilta ihmisiltä. plus alan opiskelijoilta. Ehkä heillä ei vaan ole mitään kosketusta reaalimaailmaan. Vähän karrikoituna että ”Kansalla ei ole leipää! No, syökööt leivoksia”.

Seppo: Lyhyesti totean että olet täysin oikeassa. Mutta ne ihmisarvon hokijat ovat tällä hetkellä vallassa.

Muuan mies: Thomas Sowell on yksi historian järkevimpiä miehiä. Miestä tuntemattomille muistutetaan että hän on musta. Ja nykyvihreät todennäköisesti vihaavat hänen ajatuksiaan.

Strix Senex kirjoitti...

”Olet täysin oikeassa ja sen vuoksi nämä omanikin kolumnityyppiset jutut tuppaavat olla toiston toistoa. Mutta puolustuksekseni voin sanoa että en mää aloittanut. Ja ehkä näitä on tärkeää jatkaa”.

Kyllä. Ehdottomasti on tärkeää jatkaa. Sitä voi sanoa vaikkapa melkoista siviilisitkeyttä vaativaksi kansalaispalveluksi. Tässä pätee nimittäin yksi informatiikan perussäännöistä. Jos kaikki kanavat toistavat jatkuvasti samaa viestiä, se alkaa vaikuttaa normaalilta ja todelta. Olipa se kuinka pöljää tahansa. Jos sen sijaan seassa on myös toisenlaisia näkemyksiä ja kritiikkiä, lukija on taipuvainen arvioimaan ja harkitsemaan, mikä näkemys on järkevämpi ja paremmin perusteltu. Ja siinä leikissä laatu on tärkeämpi kuin määrä. Tämä siksi, että lukijan kannalta ajatusten määrä on tärkeämpi kuin sanojen määrä. Ilmiö on jokseenkin sama kun Keisarin uusissa vaatteissa. Yksi lause ”keisarilla ei ole vaatteita” voi romauttaa huolella rakennetun huijauksen, paitsi tietysti niiden asianomaisten kohdalla. Heillä ei ole oikein muuta mahdollisuutta, kuin heittäytyä kuuroiksi ja sokeiksi, tai häpeällisesti livistää. (Tämä viimeksi mainittu muuten tapahtui siinä vuoden -90 paikkeilla, kun sosialismiin uskovaksi julistautuneet katosivat kuin neutronipommin hävittäminä).

Anonyymi kirjoitti...

Tuon vihreän liman kanssa samaan aikaaan oli suosiossa Luikero. Vetelä vieteri, joka mm osasi kulkea rappuja alas kuin mittarimato konsanaan. Jotenkin tulee muutama nykypoliitikko mieleen.

"Duoda duoda, kun muut olivat pessimisdejä, olin minä onanisdi." - entinen räätälinsälli, myöhempi everstiluutnantti.

Pyssymies

Nils - Aslak kirjoitti...

Yhtäläinen ihmisarvo? Hyvä esimerkki löytyy Israelista, joka on saanut monia YK tuomioita ihmisoikeuksien rikkomuksista.

Israelissa on sadoilla eri uskontokunnilla omia temppeleitään, joihin kaikilla ihmisillä on oikeus päästä niitä ihailemaan.

Paitsi moskeijat, joihin pääsevät vain muslimit.

Vuoden 1967 sodassa Israel valtasi Jerusalemin ja Kalliomoskeijan katolle nostettiin Israelin lippu. Se vedettiin kuitenkin heti alas ja 10 päivää myöhemmin Israel luovutti temppelialueen hallinnon Jordanian valtiolle ja poliisille.

Nyt Ei-muslimit pääsevät alueelle vain hyvin harvoin ja säännöt ovat tiukat. Ei ristejä, ei Raamattua tms, ei Daavidintähtiä tietenkään ja huulien liikuttelu tulkitaan vääräuskoiseksi rukoiluksi ja siitä tulee sakko.

Paikalla oli ennen juutalaisten temppeli ja sen alla on nyt suljettu kirkko. Israelin ja Jordanian sopimuksen mukaan paikan piti olla samalla tavalla avoin kuin muutkin Israelin kirkot, synagogat, etc.

Ei muuta kuin Suurmoskeijaa Helsinkiin!!

Nils - Aslak kirjoitti...

Erään ystäväni vaimo on vanhempi, vähemmän tunnettu kirjailija. Tämä nainen oli umpivihreä ja äärisuvaitsevainen, joka natsitteli minuakin.

Uskonnollisena ihmisenä hän halusi käydä Jerusalemissa ja nähtyään sikäläiset systeemit hän rupesi puolustelemaan perussuomalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Emma Kari, rumasti sanottu ettei natseja mihinkään. Siinähän olisi koko DDR mennyt kanttuvei jollei maan hallinto olisi pullistellut natseja. Toki rehabilitoituja. Ikävästi on kerrottu, että koko vihreä liikekin olisi ollut DDRn parhaiden (natsi)aivojen keksintö kapuloiden laittamiseksi wessien rattaisiin, vähän kuin Merkelkin.

Ohisalo julistaa väkevästi, että voimme voittaa pelon. Hän siis myöntää, että tulijoita on syytäkin pelätä mutta kun oikein yhdessä pinnistetään, kyllä sen pelon voi voittaa. Ajattelen sillä tavalla kieroutuneesti, että en halua voittaa pelkoa vaan poistaa sen aiheuttajan. Jos ikkunasta tulee sisään ampiainen, en ryntää Vallilan siirtolapuutarhaan haalimaan niitä himaani lisää, vaan poistan sen yhden. Että vinkiksi vaan Oharillekin.

Haavisto käyttää jokaiselle poliitikolle luonteenomaista kieltä eli vastuun jättämistä kuulijalle. Sanan "täällä"hän voi tulkita miten vaan: Suomessa, Euroopassa, maailmassa, mutta ei esim. Marsissa koska se on tuolla. Ja sanaparin "yhtäläinen ihmisarvo" voisi kokonaan poistaa koska se on pelkkää Scheissea joka ei merkitse käytännössä yhtikäs mitään. Eikä varsinkaan velvoita suomalaisia sietämään kaikkea sitä mitä meiltä nykyään tuon mantran hokemisella vaaditaan.

Diarran viiltävä analyysi suomalaisista oli kuulemma ihan vaan läppä. Uskokaamme häntä.

On se kumma juttu tämä rasismi. Eniten sitä esiintyy arabien ja afrikkalaisten välillä, sitten länsiafrikkalaisten ja somalien välillä, shiiojen ja sunnien välillä, seuraavaksi afrikkalaisten, arabien ja afganistanilaisten kaikkiin valkonaamoihin kohdistuvana ja lopuksi suomalaisten harjoittamaan. Mistähän syystä tuosta vm. kaikkein lempeimmästä muodosta ainoastaan pidetään mediassa meteliä?

Unohtakaamme sana rasismi. Nykyään korrekti ilmaisu on rodullistaminen joka perustuu siihen faktaan ettei rotuja edes ole. Logos! sanoisi kreikkalainen.
tira+

Kalevi Nissila kirjoitti...

Veli pyssymies on todennut työelämässä saman kuin minäkin olin, siteeratessaan Pärmi'ä. Kun älyttömät käskee haluttomat tekemään mahdottomat, syntyy projekti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Pyssymiehelle, Nils-Aslakille, tira+:lle ja Kalevi Nissilälle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Jep. Tätä voiman pimeän puolen tuotantoa voisi verrata neuvostoajan samizdatiin. Ja vihervasemmistolainen valtamedia on sitten sitä politizdatia.

Pyssymies: Jos puhutaan pelkästi slimestä ilman poliittisia viitteitä niin minä veikkaan kyseisen muoti-ilmiön syntyneen vahingossa. Jossain amerikkalaisessa prosessiteollisuuden tehtaassa oli mennyt joku tuotantoerä pilalle ja prosessimiehet noituivat että voihan helevetti, nyt meillä on tuossa kymmenen miljoonaa kiloa täysin turhaa vihreää mönjää. Johon sitten firman markkinointimies on hetken tuumittuaan todennut että älkääs pojat olko siitä turhasta niinkään varmoja…

Nils-Aslak: Yleensäkin Israelin jatkuva demonisoiminen on pitkäaikainen vasemmistolainen – nykyisin vihervasemmistolainen – muoti. Siihen ei ole oikein edes perustetta mutta muoti on muoti. Se pohjaa tunteeseen, ei faktoihin.

tira+: Kaiken kaikkiaan erittäin hyviä huomioita. Ja eikös se ollut niin että natsista saa koulittua helposti kommunistin ja sama toisinpäin?

Kalevi: Totta. Ja siinä menee huomattava määrä turhaa työtä hukkaan.

Ukkeli kirjoitti...

Ehkäpä korona palauttaa mieleen elämän tosiasioita itse kullekin. Monikulttuuria voi hetken paeta rahalla, mutta korona kohtelee kaikkia tasapuolisesti.
Eeva Ahtisaari sairastui ja Tom Hanks. Angela Merkel elää jännityksessä ja odottaa tuloksia. Siellä voi kohta osastolla punavihreä tiedostava nuori nainen ihmetellä, meneekö Abdi jonossa ohi. Tukholmassa puolet sairastuneista taitaa olla somaleita, miten mahtaa olla Helsingissä. Ehkäpä luonto hoitaa ongelman?

Elämme vaikeita aikoja. Churchill sanoi muistaakseni, että tämä ei ole loppu, eikä edes lopun alku, mutta ehkä tämä on alun loppu. Korona paljastaa, että rajat voi sulkea ja tarkastukset palauttaa. Kukapa olisi viime vuonna uskonut, että punavihreä hallitus palauttaa rajavalvonnan Tornioon?

Kalevi Nissila kirjoitti...

Totta puhuen, minua huolestuttaa lasteni ja tietenkin muiden nuorien tulevaisuus. Olen kokenut 30 vuoden takaisen yhteiskunnallisen kokeilun ja persiilleen meni. Elettiin mielenkiintoisia aikoja. Nykyinen taloudellinen tilanne koronan jälkeen tulee olemaan paljon pahempi - velkaa enemmän, ei uutta Nokiaa, ei devalvointi mahdollisuutta, venäjäpakotteet yms.. ja vihreät puuhastelee jotain rasismin vastaista mielikuvitus leikkiä. Tämäkin projekti on pakko jotenkin hoitaa - olisipa oma keskuspankki ja raha.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ukkelille ja Kalevi Nissilälle & kiitos kommenteistanne.

Ukkeli: Toivotaan että näin kävisi. Luulen vaan että kriisistä tulee kuitenkin sen verran lyhyt ja selvitään suhteellisen vähillä tuhoilla että suvaitsevais-tiedostavuudelle tämä ei ole este vaan hidaste. Ja joo, Tukholman yhdeksästä kuolleesta kuusi on somaleita.

Kalevi: Et varmasti ole ainoa joka näin ajattelee. Eivätkä seuraavat sukupolvet muistele edellisiä lämmöllä. Koronahan oli tässä lähinnä se ”Musta Joutsen” joka puhkaisee valmiiksi velkakuplan päälle rakennetun korttitalon. Ja meillä ei tosiaan ole edes omaa valuuttaa niin kuin Ruotsilla ja Tanskalla.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Suomessa ajaudutaan hallitsemattomasti tilanteesta toiseen vain reagoiden tapahtumiin ja tehden sijaistoimintoja? Huonot ajat nostivat valtiomiehet Risto Ryti'n ja Urho Kekkosen johtoon. Nämä mahdollistivat kansakunnan pysymisen itsenäisenä. Toivottavasti tulevat huonot ajat tekee saman tempun. Tästä lisää: https://www.extrauutiset.com/2015-mentiin-vokki-bisnes-edella-milla-nyt-mentiin/

MikkoK kirjoitti...

Ukkeli sanoi, että "Kukapa olisi viime vuonna uskonut, että punavihreä hallitus palauttaa rajavalvonnan Tornioon?"
Tosiasiassa rajavalvonta taitaa vuotaa, eikä se sitä paitsi koske ollenkaan kehitysmaasiirtolaisia. Joten: mitään olennaista ei ole tapahtunut. Ohisalo pitää pintansa, vaikka yhteiskunta ympäriltä sortuisi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle ja MikkoK:lle & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Tuskin tekevät. Tämä koronakriisi on kuitenkin lyhytaikainen ja sen jälkeen hallitus jatkaa siitä mihin ehti edetä.

MikkoK: Ei hallituksella tainnut enää muuta mahdollisuutta olla mutta ei sieltä ole tullut myöskään ilmoitusta että rajalle tulleet turvapaikkahuilailijat automaattisesti palautetaan. Ohisalo on totaalisella putkinäöllä varustettu ihminen joka on väärässä paikassa väärään aikaan eikä oikeaa aikaa tuollaiselle ihmiselle olekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Green Slime = SAS nimitys tiedusteluväelle. Green Slime on osa REMF:iä. Rear Echelon ...

Projekteissahan voi kuulla suorastaan kaunista laulua. Muutosvastarintakin laulelee:" Ei toimi, ei toimi, ei toimi - vanha parempi, vanha parempi. Mitäs minä sanoin. Mitäs minä sanoin."

Nikolai Pärmini oli reipasotteinen kaveri. Vähäisistä lähtökohdista eversiluutnantiksi. Lähti aika vanhana jääkäriksi, yhtenä motiivinaan sosiaalinen nousu. Puhetapansa t=d ja muut erikoisuudet olivat reaktio sivistyneistön, yläluokan, jääkärpoikien ylenkatseeseen kansanmiehen puheenparteen. "Hemorroidimooddoria" ei ihan tyhmä keksi käyttää.

Nivalan konikapinan rauhanomaisen ratkaisun tuotti Niken reippaat puheet ja härkävaunujen oville asetetut konekiväärit - väkijoukko oli valmis vetämää solttuja turpiin mutta kuularuiskujen näkyminen sai tilanteen rauhoittumaan. Toisaalta kyseessä oli etevä piilovittuilu vauhkoille viranomaisille.

Musta nuoli, Pärmin pirut, oli näyttö Niken johtajan kyvyistä. Ei "lammio" olisi pärjännyt, eikä välttämättä "Koskelakaan". Pestin vastaanottaessan arveli Nikke tylevansa takaisin arkussa tai everstiluutnanttina, ei tullu arkussa.

Tukhomassa kuulemma yhdeksän kuollut koronaan, näistä kuusi somalia - OMG: ruotsalainen rasismiko syynä!

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

”Ei natseja Suomeen. Ei natseja mihinkään”.
No mikäs siinä, samaa mieltä oomme, sanoi vanha jermu Tapio Rautavaara. En minäkään halua natseja minnekään. Harmi vain, että minä ja pikku Emmukka määrittelemme natsin niin eri tavoin.
Vielä harmillisempaa on, että se määrittelyvalta on pikku Emmukalla ja muilla Älykkäillä Nuorila Naisilla.
Minulta ei kysytä mitään.

”Yhdessä voimme voittaa pelon”.

Muistelin, että sir Winston olisi lausunut:
"Ainoa asia, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse - nimetön, syyttä ilmestyvä, todistamaton kauhu, joka halvaannuttaa tarvitut ponnistukset ja kääntää kehityksen taantumaan."
Se olikin Franklin Delano, mutta sitaatti on silti hyvä.

Meille on todellakin tarjoiltu pelkoa, joka halvaannutta ponnistukset ja tuottaa taantumaa. Sitä on markkinoitu ilmastonmuutoksella tavoitteena tuottaa ilmastoahdistusta. Hyvinpä tunnuttiin onnistuvan. Eikä Hilpeän Huti-Maisan viherjengi ollut aktiivisena voittamassa pelkoa yhdessä, vaan nimenomaan levittämässä sitä.

Jahka koronasta on selvitty, palataan entiseen. Wait'll they get the load of me, sanoi Jokeri.

”Vihapuhetta ei tarvitse sietää. Ei edes verkossa”.

Totta, ja siksi olisikin mukavaa että Fatima Diarrhea ja muut Älykkäät Nuoret Naiset ikään ja sukupuoleen katsomatta pidättäytyisivät siitä. Vaan taitaa olla liikaa vaadittu.
Fatiman ulostulo insestistä ja vaimonhuudatuksesta kun taisi olla psykologinen projektio, joka on ominainen piirre mm. narsismissa:
omat negatiiviset oaminaisuudet heijastetaankin kanssaihmisiin.

”Jokaisella täällä on yhtäläinen ihmisarvo”.

Jokaisella? Täällä? Missä?
Mitäpä jos Peppu Haavisto lähtisi suorittamaan pieniä ekskursioita peruskoulujen välituntipihoille, jahka koronasta on selvitty ja kouluarki pyörii taas.
Nimimerkillä Kokemusta on voin todistaa, että siellä pihoilla on väkeä joka mitätöi määrätietoisesti ja tieten tahtoen uhriensa ihmisarvon, alistaen heidät Homo sapiens -lajin ulkoupolelle ja oikeuttaen näin fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terrorinsa.

Asialle ei tarvitse tehdä kuitenkaan mitään, koska se on vain huvittavaa pikku kiusimista ja uhreilla on huono huumorintaju. Kiusaajillahan sen sijaan on tosi paha olla! He tarvitsevat paljon vierihoitoa, rintaruokintaa ja pillua.

”Rasismi ei häviä vaikenemalla, vaan ainoastaan puuttumalla siihen”.

Vihreä Bellukainen on aivan oikeassa. Kummasti se rasismi alkaisi vähetä, kun sen syihin puututtaisiin.
Aivan alkajaisiksi kun havaittaisiin, ettei kyse olekaan tiettyjen ihmisryhmien vieromisesta heidän syntyperänsä johdosta, vaan heidän käyttäytymisensä johdosta.
Siitä se lähtee. Tai lähtisi, jos haluttaisiin. Ja lehmät lentäisivät.

Mitä Nikke Pärmiin tulee, hänellä ei ollut sitä kuuluisaa rautakouraa silkkihansikkaassa, vaan teräskoura duunarinrukkasessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Joo, kyllähän Pärmi oli melkoinen hahmo. Se juttu kuolleista somaleista pitää paikkansa ja ilman muuta kyseessä on rasismi. Kas kun somalin kielelle ei olla käännetty tarpeeksi ohjeita. Ja vaatimus siitä että pitäisi opetella ehkä ruotsin kieli se vasta rasismia onkin.

Qroquius Kad: Kerrassaan hyviä havaintoja taas kerran. Määrittelyvalta on todellakin - ja valitettavasti – Älykkäillä Nuorilla Naisilla. Ne, jotka eivät elä reaalimaailmassa määrittelevät kuinka siellä tulisi elää. Mitä tulee kouluterroriin niin olet täysin oikeassa eikä sille olla tehty koskaan mitään muuta kuin paljon puhetta ja mappikaupalla paperia josta ei ole kenellekään mitään hyötyä.

klova kirjoitti...

Jostain merkillisestä syystä vihreät ministerit js poliitikot loistavat poissaolollaan niin mediassa kuin uutisissakin.
Ehkä vihreät ovat hyvän sään puolue,ehkä heidän kannattajansa ovat hyvän sään ihmisiä.Poutasäät ovat ohi,nyt kokeillaan itse kunkin todellista kriisinsietokykyä,suurin uhka ei enään olekaan 30 006 vuoden päästä tapahtuva Grönlannin mahdollinen sulaminen vaan seuraavan kuukauden vuokra.Ja sitä seuraavan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, klova. Joo, olet oikeassa. Sama tietysti koskee muita vihervasemmistolaisia puolueita. Ne kaikki tarvitsevat ihmisiä jotka pystyvät pitämään yhteiskunnan niin hyvässä kunnossa että vihervasemmistolla on varaa ja mahdollisuus keskittyä toteuttamaan utopioitaan. Koska vihervasemmistolaiset eivät itse pysty siihen yhteiskunnan ylläpitämiseen. Minä vaan pelkään että tämän kriisinkin jälkeen jatketaan elämää noitten vihreitten mielitekojen pakko-ohjaamana.

Juha Kivela kirjoitti...

Jatketaanko noita vihreiden ja virheiden tekoa jo piankin mielitekojen pakko-ohjaamina siten, että vihreät korvataan hallituksessa sillä toisella todellisella viherpuolueella eli kokoomuksella?

Viime päivinä kokoomusta on valtamedia pitänyt varsin näkyvästi esillä ja toisaalta kokoomuslaiset ovat tietääkseni lähestyneet demareiden edustajia "arvomaailmassaan".. toki täytyy myös muistaa kokoomuksen ja erityisesti avoimesti vihreän sisäministeri Kai Mykkäsen GCM-sopimukset, jotka tuottavat jo piankin laumoittain lisää "siirtolaisia" ja vastaavia "maahanmuuttajia" kantasuomalaisten elätettäviksi.. toimia tietääkseni tämän osalta valmistellaan kaiken aikaa taustalla.

Samalla perussuomalaiset on valtamediassa laitettu varsin merkittävään uutispimentoon. Toisaalta oli myös jonkin verran kyseenalaista, että onko Suomessa enää edes sitä ainokaistakaan oppositiopuoluetta, joka vastustaisi järjestelmäpuolueiden loputonta maahanmuutto-ohjelmaa, joka käy entistä kalliimmaksi kantasuomalaisille - ei enää pelkästään taloudellisesti!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Tuskin korvataan, mutta kokoomushan on jo iät ajat elänyt vihervasemmistolaisessa arvomaailmassa. Sitä arvomaailmaahan Orpo mainostaa jatkuvasti. Ja kokoomus on osaltaan suuressa vastuussa Suomen julkishallinnon turvottamisesta joka todennäköisesti nyt koronan myötä tulee aiheuttamaan aivan helvetillisen laman. Tai sanotaanko että se antaa vielä boostia lamalle joka tulee joka tapauksessa. Persut kyllä käsittääkseni edelleenkin vastustavat kansainvaellusta. Se välikysymyksen lykkääminen ei sitä muuta sillä tässä on nyt vieläkin kiireellisempää tapetilla.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kiitos Pärmikommenteista. Jotain iloa sentään tällekin päivälle.

Fatima saattoi puhua aivan tosissaan selittäessään maalaisten insestiherjaansa humoristisena heittona. Vasemmistoahan usein syytetään siitä, että heiltä puuttuu huumorintaju.
Lähes USAn pressaksi Suomessakin valittu Hillary Clinton saattaa olla yksi meille pimeydessä vaeltajille tuntemattoman huumorilajin edustaja. Voin vain sieluni silmin kuvitella kuinka Fatima nauraa räkättää Hillaryn tahtiin...
Kyseinen video on kuvattu toimittajan kysyessä Hillarylta, mites se Gaddafin eliminointi sujui. Kyllä vetää suun messingille.
https://www.youtube.com/watch?v=6DXDU48RHLU

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Vihervasemmistolta ei puutu vain huumorintaju vaan myös tilannetaju. Tuosta pätkästä tuli mieleen se, että arabimaat elivät huomattavasti rauhallisempaa elämää niitten diktaattorien vallan alla. Se jenkkien mainostama demokratia toi vain kaaoksen.

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä. Ihan mitätön pikkuhuomio. Nykyään kun halutaan Ohisaloa pois palliltaan oikein adressin kanssa..niin jos näin käy..kukahan on sitten seuraava sisäministeri jos hallitus ei mene samassa rytinässä. Mahtaa vasta sitten metsässä olla ankeaa..
t. Arskaparska

QroquiusKad kirjoitti...

Perussuomalaiset saattoivat vetää maahantunkeutumista koskevan välikysymyksen pois toistaiseksi tarpeettomana, sillä koronatoimenpiteet tekevät kaiken sen, mitä välikysymyksellä tavoiteltiin mutta ei luonnollisestikaan olisi saavutettu.

Mutta korona on tullut, näkynyt mutta ei voittanut. Eikä voitakaan. Sen jälkeen jatketaaan siitä, mihin jäätiin.
Pahin skenaario olisi, että valmiustilaa ei puretakaan, vaikka koronasta ei ole enää merkkiäkään, vaan sitä jatketaan koronatoimenpiteiden vahingoittaman talouden elvyttämisen merkeissä.

Tyttöhallituksella ei tietenkään olisi pienintäkään halua elvyttää taloutta, kun se on saatu siis niii-in ihanan hiilineutraaliin tilaan. Niinpä jatketaan totuttuun tapaan, jonka perusteeksi palautetaan pikku hiljaa ilmastohysteria.

Operaatio valmistuu keväällä 2023, jolloin eduskuntavaaleja ei pidetä valmiustilan rajoitusten johdosta, vaan nykyinen eduskunta kuten myös hallitus jatkavat.
Seuraavana vuonna jäävät presidentinvaalitkin pitämättä, ja Sauli Väinämöstä tulee Hänen korkeutensa Elinikäinen presidentti, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, Koronasodan sankari sekä Ahvenanmaan ensimmäinen kuningas.

Mikäpä heitä estäisi?

Anonyymi kirjoitti...

OT: Koulujen sulkemisessa koronan johdosta on kenties myös hyviä puolia: koulukiusaaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin normaalisti, jollei nettikiusaamista lasketa.
Tuhansille lapsille kyseessä on tervetullut hengähdystauko.
Varmasti koulujen sulkemisen vaikutuksia tutkitaan jälkeenpäin, siinä voisi olla yksi mielenkiintoinen tutkimusaihe: mikä on ollut poikkeustoimien vaikutus koulukiusattujen elämänlaatuun? Lisäksi voi olla, että monet kiusatut ovat sellaisia, joilla asialliset edellytykset itseopiskeluun (nörttejä).

muuanpena kirjoitti...

Oloneuvoksen off topiciin. Ettei vaan olisi kyse siitä, että hallitukselta puuttuu munaa. Oloneuvoskin on varmaan huomannuut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Arskaparskalle, Qroqius Kadille, Anolle ja muuanpenalle & kiitos ommenteistanne.

Arskaparska: Joo, ei se Emma Karikaan oikein inspiroi. Tosi uskoisin että puheet Ohisalon eroamisesta/erottamisesta ovat puhdasta toiveajattelua.

Qroquius Kad: Mikäänhän ei sinänsä ole mahdotonta mutta en usko valmiustilan jatkamiseen. Ja veikkaisin että viimeistään silloin 2023 kepu hyppäisi kelkasta. Enkä oikein jaksa uskoa että sotavaltiokaan hyväksyisi punavihreän vallankaappauksen.

Ano: Tuo on hyvä pointti. Yleensäkin koulukiusaaminen on syöpä jota ei edes haluta hoitaa. Tosin eikös se kiusaaminen nykyisin jatku siellä verkossakin?

muuanpena: Jos termillä tarkoitetaan sisua ja kykyä toimia nopeasti niin varmaankin näin on.